Tilkkutöissä silitysrauta on paras ystävä Tähtäin henkisessä

8 - Keskiviikkona 18.3.2015
Tilkkutöissä silitysrauta on paras ystävä
Ompelukoneet surraavat,
kangastilkkuja sommitellaan
ja syntyvistä värimaailmoista ja tunnelmista keskustellaan. Meneillään on kansalaisopiston tilkkutyökurssi,
jota Pirkko Pirttinen vetää
Saarijärven keskuskoululla.
– Kerran kuukaudessa kokoontuvalla kurssilla on joka
kerralle uusi aihe tai tekniikka, johon tutustutaan. Innostuksen mukaan voi kokeilla uutta tai jatkaa työn alla
olevaa työtään, kertoo Pirttinen.
Tilkkutöiden tekijän tärkeimmät työkalut ovat leikkuri, viivain, alusta, ompelukone ja silitysrauta.
– Tilkkutyöt ja sakset eivät
kuulu yhteen. Varsinkaan
palojen leikkaamisessa, sillä sakset leikkaavat vinoon.
Täällä käytetään leikkuria
ja viivainta, selvittää Leena
Reinikka.
Tahto tehdä
Tarja Perälä tekee lahjaksi farkuista sängynpeittoa
nuorelle miehelle. Farkkuja,
joista hyödynnetään tarkasti kaikki mahdollinen, on kulunut tähän mennessä kymmenet. Crazy-tekniikka, jossa tilkut sommitellaan keskeltä vinoittain, sallii pientenkin palojen hyödyntämisen.
Tilkkutyöt ovat Perälälle tuttuja jo lapsuudesta. Into yhdistää kangaspaloja on
kulkenut suvussa.
– Tilkkutyöt syntyvät kun
on tahto tehdä. Ei ole merkitystä kuinka hyvin osaa ommella tai onko värisilmää.
Niitä voi kehittää. Pieleen
ommellun kohdan voi purkaa ja ommella uudestaan.
Jos kankaiden yhdistämisessä nousee seinä pystyyn, voi
aina kysyä kaverilta apua,
Perälä sanoo.
Perälän mukaan jokaiselle
löytyy oma tekniikka. Siinä
missä toinen innostuu miniatyyritöistä, voi toinen nauttia
suurista linjoista. Mahdollisuudet hyödyntää tilkkuja
ovat lähes rajattomat. Niistä voi tehdä pussukoita, pannunalusia, peittoja, laukkuja,
verhoja, mitä vain mielikuvitus keksii. Ideoita löytää netistä ja kirjoista.
Tarkkaa työtä
Kahvitaukoa pitävät naiset
vinkkaavat, että perinnekankaat voi hyödyntää tilkkutöissä ja siten siirtää palan
historiaa eteenpäin. Mummon pitsit ja pellavaliinat
saavat uuden käytön.
Huolellisuutta tilkkutyöt
vaativat. Puolen millin heitto
voi näkyä koko työssä. Siksi palojen leikkaamisessa viivaimen käyttö on tarpeellista.
Malttavatko naiset tehdä tilkkutöitään vain kurssilla vai kulkeutuvatko työt kotiin?
– Ompelijalta ei voi kieltää
ompelua, toimittajalle tiivistetään.
Erityiskiitoksen kurssilaisilta saa Pirttinen, jonka harjaantunut värisilmä ja tekniikoiden tuntemus nousee arvoonsa.
Kati Tuomi-Ahonen
Pirkko Pirttinen havainnoillistaa kuinka värimaailma muuttuu tilkkujen
paikkaa vaihtamalla.
Tarja Perälä käyttää työssään crazy-tekniikkaa, jolloin farkuista voidaan hyödyntää pienetkin kangastilkut.
Liikunnan iloa Funky Movesta
Tähtäin henkisessä hyvinvoinnissa
Kun lapset olivat pieniä, Sirpa Lähteenmäellä ei ollut
aikaa itsestään huolehtimiseensa. Viime syksynä hän
teki elämässään korjausliikkeen ja on keskittynyt enemmän kuntoiluun.
– Meriin otin yhteyttä,
koska halusin oppia käyttämään oikein kuntosalin laitteita ja kehittyä.
Lähteenmäen kuntoilu on
ollut hänen tavoitteidensa
mukaista, sillä lihaskunto on
kasvanut, senttejä on hävinnyt ja painoja karissut.
– Sipe on hyvin sitoutunut.
Tapaamme kerran viikossa
ja sen lisäksi hän noudattaa
itsenäisesti valmennusohjelmaa, Funky Moven yrittäjä
Meri Pohjonen kertoo.
Liikuntapataan
pudonnut
Pohjonen on omien sanojensa mukaan pudonnut pienenä liikuntapataan.
– Tykkään toiminnallisuu-
desta. Olen kulkenut jumpissa, hiihtänyt ja lasketellut.
Personal trainerina voi periaatteessa olla ilman koulutusta, mutta minulla on lisenssit.
Lähihoitajaksi valmistuttuaan Pohjonen opiskeli ensin hyvinvointivalmentajaksi, sen jälkeen kuntosalivalmentajaksi ja vielä personal traineriksi Jyväskylässä
Trainer4you:ssa.
Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi Pohjonen aikoo keväällä käynnistää toiminnallisia pienryhmiä.
Tavoitteista
jatkuvuuteen
– Sipen lisäksi moni muukin
harjoitusasiakkaani on halunnut jatkaa opastuksellani.
On laihduttajia, kiinteyttäjiä.
Asiakkaita on ja saa olla laidasta laitaan.
Personal trainerina Pohjonen panostaa henkiseen hyvinvointiin.
– Tuon liikunnan iloa. Mielekkäästä tekemisestä seuraa
henkinen hyvinvointi ja sen
mukana myös fyysinen. Moni luulee, että personal trainer toimii pelkästään asiakkaan tukena kuntosalilla. Tarpeen vaatiessa menen
asiakkaan luokse vetämään
jumppaa tai menemme lenkille. Alkukeskustelussa käyn
jokaisen kanssa läpi tavoitteet. Jos se on laihduttaminen, niin jaan ravintoneuvontaa ja ohjaan toimintakyvyn mukaista rasvaa polttavaa aerobista liikuntaa.
Keskusteluissa Pohjonen
täsmentää tekijät, jotka tukevat muutosta sekä kuinka
usein ja kauanko tapaamiset
jatkuvat.
– Suosittelen pieniä muutoksia jokaisen yksilöllisessä tahdissa. Olen läsnä kannustamassa valmennettavaa
ja oma tavoitteeni on antaa
hänelle hyvät eväät jatkaa ja
tehdä itsestäni tarpeeton.
Anneli Myllylä
Sirpa Lähteenmäki on lokakuusta lähtien ollut Meri Pohjosen valmennuksessa.