Lue PDF - Fondamenta

www.keva.fi
3-15
KUINKA KAUAS
ELÄKEPÄIVÄT
KARKAAVAT?
ELÄKEUUDISTUS
EDELLYTTÄÄ
MUUTOKSIA
IT-JÄRJESTELMIIN
IISALMEN
IKÄOHJELMA
HELPOTTAA
ELÄKÖITYMISTÄ
EKONOMI
KUNTATYÖSSÄ
– HARVINAINEN
ILMIÖ
KEVA PÅ
SVENSKA S. 27
ANU VEHVILÄINEN
VAPAAMPI
TULEVAISUUS
Ministeriä innostaa, että kuntien
toimintavapaus lisääntyy eikä
uusia velvoitteita tule.
Pääkirjoitus.
Sisältö.
Puheet ja arki eivät kohtaa
L
askelmien ja tutkimusten mukaan on selvää, että työuria pitää pidentää. Yksi keino on nostaa vanhuuseläkkeen ikärajaa.
Vuonna 2017 voimaan tulevan uudistuksen myötä eläkeikä nouseekin asteittain. En muista
kuulleeni, että työurien pidentämistä olisi kukaan viime aikoina vastustanut juhla- tai muissa puheissa.
Aivan toisenlaisia keskusteluja käydään työpaikoilla.
Vaikuttaa siltä, että kun paineet tehostamiseen ja säästämiseen johtavat henkilöstön vähentämiseen, monet
pitävät parhaana ja
pehmeimpänä keinona
vanhimpien työntekijöiden siirtymistä tai
siirtämistä eläkkeelle.
Kuntien ja valtion leipä
on tuntunut turvatummalta kuin yksityisellä
sektorilla, mutta Kevan tutkimusten mukaan usko turvallisempiin julkisen sektorin työpaikkoihinkin murenee hiljalleen.
Yt-neuvottelujen tuoksinassa kuusikymppiset ja vähän nuoremmatkin työntekijät tuntevat olonsa epävarmaksi. 1990-luvun lamavuosina työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kasvoi merkittävästi, ja myöhemmin
talouden nousun myötä hakemusten määrä jälleen
väheni. Ehdottavatko työnantajat iäkkäille työkyvyttömyys- tai muita eläkejärjestelyjä jälleen 2010-luvun
puolivälissä ja toistuuko hakemuspiikki?
Toisaalta työkaverit kyselevät 60-vuotisjuhliaan lähestyviltä ”etkö jo haluaisi viettää enemmän aikaa lastenlasten kanssa” ja ”eikös sinulla ole jo asuntolainat
maksettuina”. Vaatii vähintäänkin pientä itsepäisyyttä,
että tässä tilanteessa haluaa jäädä vielä muutamaksi
vuodeksi tehostettuun organisaatioon.
Eläkkeelle päästään,
kun samaan
aikaan työttömäksi
joudutaan.
Eläköitymisen tai eläkkeelle siirtämisen houkuttelevuus vaikuttaa arkiseen kielenkäyttöömmekin: eläkkeelle päästään, kun samaan aikaan työttömäksi joudutaan. Monet todella nauttivat sosiaalisesti hyväksytystä
vapaudestaan, ja eläke tuntuu ansaitulta kiitokselta tehdystä työstä. Työttömyys sitä vastoin voi merkitä ihmiselle ajatusta, että hänet on yksilönä suljettu työn, työmarkkinoiden ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle.
Työuria on vaikea pidentää ja ikääntyneiden arvostusta ja halua jatkaa työssä lisätä, jos työtä ei ole. Juhlapuheiden ja ihmisten arjessa kokeman välinen ristiriita
on kestänyt vuosia, eikä sitä voi helposti poistaa tai edes
vähentää. Pelkään, että ristiriita voi nakertaa eläkejärjestelmän muutosten uskottavuutta ja sitä kautta muutosten hyväksyttävyyttä.
Asenteet ikääntyviä työntekijöitä kohtaan muuttuvat hitaasti, ja asennemuutokset aiheuttavat muutoksia
käytännössä eli avaavat työmahdollisuuksia ikääntyneille vielä hitaammin. Toivon, että
puheet ja ihmisten kokema arki
alkavat lähestyä toisiaan, kun
Suomen talous vihdoin lähtee
kasvuun.
Jouni Kempas
Päätoimittaja
JULK AISIJA Keva (33. vuosikerta)
PÄ ÄTOIMITTAJA Jouni Kempas, [email protected], p. 020 614 2802, Unioninkatu 43, PL 425, 00101 Helsinki
TOIMITUSNEUVOSTO
Keva: Frederik Forssell, Roman Goebel, Jouni Kempas, Leena Kymäläinen, Tero Manninen, Marjatta Ollila ja Ulla Palmroos
Fondamenta Media Oy: Susanna Cygnel, Helinä Hirvikorpi ja Kirsi Poikolainen
TOIMITUS Fondamenta Media Oy, Fredrikinkatu 24 A 3, 00120 Helsinki
TOIMITUSSIHTEERI Susanna Cygnel, [email protected] ULKOASU Marko von Konow
SVENSK ÖVERSÄTTNING Översättningsenheten vid Keva
K ANNEN KUVA Carl Bergman
kuvasi Anu Vehviläisen
2 KEVA 3-15
PAINO Libris Oy, Helsinki ISSN 1455-4720, verkkojulkaisu ISSN 1979-5107
OSOITEL ÄHDE Keva, lehtirekisteri TIL AUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET [email protected]
12 Vaikuttaja
16 Reportaasi
Kuntaministeri Anu Vehviläinen uskoo, että tulevaisuuden
kunta voisi olla enemmän elinvoimaisuuden ja vetovoiman
moottori kuin peruspalveluautomaatti. Joka tapauksessa
kunnan tehtävät muuttuvat ja toimintavapaus lisääntyy.
Eläkeiän alaraja nousee. Tavoitteena on pidentää työuria,
jotta eläkkeet maksettaisiin jatkossakin työtätekevien
rahoilla. Se vaikuttaa muun muassa kirjastosihteerin,
sairaanhoitajan ja nuorisotyöntekijän eläkeikään.
2
PÄÄKIRJOITUS
4
SUOMEN KUVIA. Aamulenkki.
6
OTTEITA. Kevan sijoitukset tuottivat
ensimmäisellä vuosipuoliskolla
hyvin. Sote-alueiden eläkkeet
Kevaan. Kuntajohtajat somettavat
työssään. Kevan työelämäasiantuntija
Satu Haapakoski tuntee kuntien
henkilöstöpalvelutarpeet. Pelastus­
laitosten työhyvinvointi myötätuulessa.
Karoliina Kiuru lakiasianjohtajaksi.
22 KEVA. It-johtaja Paula Sivunen kertoo,
että eläkeuudistuksen takia Kevan
tietojärjestelmiä pitää muuttaa
melkoisesti.
24ELÄMÄÄ ARJESSA. Ekonomi Sami
Sipilä on Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveysyhtymän talousjohtaja ja
harvinaisuus kunta-alalla.
PALSTAT
6LUOTTAMUKSELLA.
Työterveyslaitoksen Antti Koivula
korostaa työntekijän arvoa
monimutkaisten asioiden ratkaisijana.
26KOMMUUNISTI ihmettelee
kreikkalaista eläkejuttua.
27 KEVA PÅ SVENSKA. Ledaren.
I Idensalmi används ett nytt program
för planering av pensioneringen.
Kommunminister Anu Vehviläinen
gläder sig över kommunernas nya
handlingsfrihet. Pensionsreformen
förlänger yrkeskarriärerna för att
pensionerna också framöver ska
kunna betalas med arbetstagarnas
pengar. Pensionsreformen kräver
betydande ändringar i Kevas
datasystem.
9
NÄIN SEN TEIMME. Iisalmessa
ikäohjelma auttaa eläkkeelle
siirtymisen suunnittelussa.
10 MITEN ON? Hannele Kantanen kertoo,
nostaako kuntoutus eläkeikää.
11TUTKITUSTI. Kuntajohtajien
hyvinvointi tutkittiin.
3-15 KEVA 3
Suomen kuvia.
Suomen kuvia.
Aamulenkki
Haukiputaan Pallon jalkapalloilijat tekevät aamulenkkiään Oulujoen varrella.
He valmistautuvat illan otteluun Rovaniemen FC Santa Clausia vastaan.
Tämä Lasaretinsaari on yksi Oulun hienoimpia paikkoja ja vain noin
kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Ennen vanhaan tässä kuohusi vapaa
Merikoski, mutta se padottiin jo 1940-luvulla. Oulu on merenrantakaupunki,
vaikkei sitä aina muisteta – Oulujoki johdattaa lopulta avomerelle.
Illan peli päättyi 8 – 1 Haukiputaan Pallon voittoon, joten aamulenkki
Pohjois-Pohjanmaan kulttuurimaisemassa kannatti.
– Valokuvaaja Kai Tirkkonen, Oulu
4 KEVA 3-15
3-15 KEVA 5
Luottamuksella.
Otteita.
Rohkeasti työhyvinvoinnin tukena
Meillä ei ole enää yksinkertaisia töitä, vaan ihmisten pitää oppia
nopeasti paljon ja hallita monimutkaisia asioita. Oleellista on
kehittää työtä, teknologiaa ja ihmistä kokonaisuutena, sanoo
Työterveyslaitoksen uusi pääjohtaja Antti Koivula.
Miksi työssäjaksaminen ja työterveys ovat tärkeitä teemoja?
Kaikki lähtee hyvinvoivasta ja motivoituneesta työntekijästä. Suomessa työväestö on keskimäärin vanhempaa
kuin muualla, joten meidän on erityisen tärkeää huolehtia
ikääntyvien työkyvyn ja -ilon säilymisestä.
Mitä on jo saavutettu ja mitä vielä tehtävänä?
Tilastojen valossa on menty eteenpäin: muun muassa
työtapaturmien määrät ovat vähentyneet. Mutta uusia
haasteita tulee. Digitalisaatio muuttaa työtehtäviä ja työn
tekemisen tapoja. Oleellista on kehittää työtä, teknologiaa
ja ihmistä kokonaisuutena eikä kutakin erikseen.
Millainen on työhyvinvointijohtamisen tulevaisuus?
Yksilön arvo monimutkaisten asioiden ratkaisijana
kasvaa koko ajan. Uskon, että kaikki työntekijät tuntevat
parhaiten oman työnsä, ja siksi he ovat parhaita ihmisiä
vastaamaan oman työnsä johtamisesta. Johtajien tehtävänä on edellytysten luominen ja työntekijöiden tukeminen.
Meillä on oltava kyky nähdä uudella tavalla ja rohkeutta
tehdä asioita ajoissa. Samalla on hyväksyttävä, että matkan varrelle osuu epäonnistumisiakin.
Kuinka hallitusohjelma vaikuttaa työhyvinvoinnin edistämisen raameihin?
Tämä syksy ratkaisee pitkälti suunnan. Meillä on poik­
keuksellisen paljon päätettävää. Yhteiskuntasopimuksen
piti sisältää monia työelämän ja työhyvinvoinnin elementtejä, kuten eläkeasioita, työterveyshuoltoa, työaikaa ja
kuntoutuslinjauksia.
Monet työelämää kehittävät systeemimme on viritetty
suurten yritysten tarpeisiin. Suomi vastaa kasvuhaasteeseen melko varmasti yrittäjyyden, start-up:ien ja pkyritysten voimin. On mietittävä, miten työsuojelu, työterveyshuolto ja työhyvinvointi kehitetään vastaamaan
näiden kasvua edistävien ryhmien tarpeita.
Miten työaikojen pidentäminen vaikuttaa työhyvinvointiin?
Muutamien tuntien muutokset viikkotyöajoissa eivät ole
useimmille kriittisiä, mutta jotkin erityisryhmät, kuten pienten lasten vanhemmat ja osatyökykyiset, tarvitsevat tukea.
Jos työhyvinvointi ei ole kunnossa – esimerkiksi ihminen ei selviä töistään, yksikössä on huono työilmapiiri tai
esimieheltä ei saa tukea - neljänkin tunnin työaika tuntuu
tuskalliselta. Toisaalta monet tekevät ylitöitä mielellään,
kun työ vie mukanaan. Pitäisi varmistaa, että ihmiset lepäävät riittävästi.
TEKSTI SARI ALHAVA / KUVA RISTO TÖRRÖ
Keva onnistui hyvin
sijoituksissaan
KEVAN SIJOITUKSET TUOTTIVAT vuoden ensimmäisellä puoliskolla 6,6 pro-
senttia, mikä on erittäin hyvä saavutus epävakailla markkinoilla. Sijoitusten
markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 44,9 miljardia. Euromääräinen tuotto oli
2,8 miljardia.
Paras tuotto tuli osakkeista ja osakerahastoista, peräti 13,6 prosenttia.
Korko­sijoitusten tuotto oli 1,8 prosenttia ja kiinteistösijoitusten 3,5 prosenttia.
Keva myi riskipitoisia sijoituksiaan alkuvuoden aikana, minkä seurauksena likvidien varojen määrä oli kesäkuun lopussa ennätysmäisesti yli neljä
miljardia.
– Alkuvuoden myynnit vähentävät menetyksiämme osakekurssien laskiessa, kertoo sijoitusjohtaja Ari Huotari.
Hän kuvailee vuoden alkukuukausia suorastaan epätodellisen suopeaksi sijoittajille. Siksi olikin perusteltua myydä osa sijoitussalkusta. Kertynyt
käteiskassa, joka on nyt suurempi kuin koskaan aikaisemmin Kevan sijoitushistoriassa, mahdollistaa tarvittaessa tarttumisen nopeasti uusiin, hyviin
sijoituskohteisiin.
Huotarin mukaan Keva pyrkii edelleen lisäämään kiinteistöjen osuutta sijoitussalkussaan. Tällä hetkellä niiden osuus on noin kuusi prosenttia.
– Epävarmassa taloustilanteessa kiinteistöt tarjoavat vakaata kassavirtaa
ja inflaatiosuojaa, Huotari perustelee.
Suomen taloustilanne näyttää nyt kehnolta ja saattaa vielä heiketäkin,
mutta Huotarin mukaan se ei vaikuta isommin Kevan sijoituksiin, koska
kiinteistöjä lukuun ottamatta niiden painopiste on muualla kuin kotimaisissa
kohteissa.
Kevan sijoitusvarallisuudesta korkosijoitusten osuus oli kesäkuun lopussa
44,2 prosenttia, osakkeiden ja osakerahastojen 36,5, kiinteistösijoitusten 6,3,
pääomasijoitusten ja noteeraamattomien sijoitusten 6,2, hedge-rahastojen
6,2 ja hyödykesijoitusten 0,6 prosenttia.
Kuntajohtaja somettaa
Joka neljäs kuntajohtaja hyödyntää
sosiaalista mediaa omassa johtamisessaan. Eniten sitä käyttävät
naiset, nuoret ja suurten kaupunkien johtajat.
Sosiaalisen median avulla kuntajohtaja saa pidettyä yllä aktiivista
vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa ja tiedotettua kunnan asioista.
Myös oman johtamisen näkyväksi
tuominen ja henkilöbrändin ke-
hittäminen luonnistuvat somessa.
Haasteeksi muodostuu helposti se,
että sosiaalisen median kautta on
vaivatonta antaa julkista kansalaispalautetta ja sen läpikäyminen
kuormittaa.
Kuntajohtajien suhdetta sosiaaliseen mediaan tarkasteltiin osana
Kevan ja Kuntajohtajat ry:n toteuttamaa Kuntajohtajien työhyvinvointi -tutkimusta.
KEVAN LUVUT
– Muutamankin tunnin
työaika tuntuu tuskalliselta,
jos ihminen ei selviä
töistään tai työilmapiiri
on huono, huomauttaa
Työterveyslaitoksen
pääjohtaja Antti Koivula.
6 KEVA 3-15
6 047
henkilöä siirtyi tammi-kesäkuussa vanhuuseläkkeelle
kunnan, valtion tai kirkon palveluksesta.
Vanhuuseläkkeelle jäätiin keskimäärin 64 -vuotiaana.
Sote-alueiden
eläkkeet Kevaan
Noin 200 000 kuntatyöntekijän
työnantaja vaihtuu soteuudistuksen myötä.
KUNNAT JA KUNTAYHTYMÄT eivät jatkossa enää tuota
sosiaali- tai terveydenhuollon palveluja, ehdottaa sosiaalija terveydenhuollon uudistukseen sekä itsehallintoalueiden
perustamiseen perehtynyt selvityshenkilötyöryhmä.
Tehtävät siirtyvät perustettaville itsehallintoalueille.
Tämä merkitsee mittavaa omaisuuden ja henkilöstön
siirtoa pois kunnilta. Henkilöstön siirroissa noudatetaan
liikkeenluovutusperiaatetta. Ehdotuksen mukaan itse­
hallintoalueen henkilöstön asemaan, palvelussuhteen
ehtoihin sekä eläketurvaan ja eläkejärjestelmään olisi perusteltua soveltaa kuntien henkilöstöä koskevia säädöksiä.
– Eläkevakuutukset tulisi hoitaa keskitetysti Kevassa, eli
samoin kuin jos henkilöstö pysyisi kunnan palveluksessa,
sanoo selvitystyöryhmän puheenjohtaja, Valtiontalouden
tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti.
Ehdotettu ratkaisu vaatii muutoksia lainsäädäntöön,
mutta kyseessä on kuntatalouden ja eläkejärjestelmän
vakauden kannalta erittäin tärkeä asia.
– Työnantajan muutos koskee lähes puolta KuEL-vakuutetuista. Jos näin iso osa eläkevakuutetuista siirtyisi muualle, vaikutus kuntatalouteen olisi dramaattinen jo kertyneiden eläkevastuiden kannalta, Kevan toimitusjohtaja Jukka
Männistö kommentoi.
– On hienoa, että Pöystin johtama työryhmä on ottanut
huomioon tämän näkökulman. Se osoittaa, että työryhmä
on tehnyt tarkkaa ja harkittua työtä.
TEKSTI KATARIINA KRABBE / KUVA CARL BERGMAN
3-15 KEVA 7
Otteita.
Näin sen teimme.
”Jotta
töissä
voitaisiin
hyvin”
Työelämäasiantuntija
Satu Haapakoski tietää,
millaista tukea kuntien
henkilöstöpalvelut
tarvitsevat.
K
un Satu Haapakoski, 43, työskenteli Hämeenlinnan kaupungin
henkilöstöpalveluissa, hän osallistui Kevan järjestämiin työpajoihin ja seminaareihin. Mielen perukoille jäi muhimaan, että
tekevätpä he mielenkiintoista työtä. Kun Kevassa avautui viime
syksynä työelämäasiantuntijan pesti, Haapakoski tiesi sen olevan häntä varten.
– Työhyvinvoinnin asiat ovat aina kiinnostaneet minua. Tällä hetkellä kirjoitan
työn ohella työoikeudellista gradua, jonka aiheena on työnantajan oikeudelliset
velvoitteet työurien pidentämisessä. Olen saanut työpaikalta paljon ideoita ja
inspiraatiota, Haapakoski kertoo.
Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiaalipyskologi.
Tänä syksynä hän valmistuu myös hallintotieteiden maisteriksi.
Haapakoski työskentelee Työelämäpalvelut-yksikön kehittämistiimissä. Hänen
vastuullaan on erityisesti aktiivisen tuen toimintatapa, siihen liittyvä kehittäminen ja konsultaatio asiakasorganisaatioihin päin.
– Aktiivisen tuen toimintatapa tarkoittaa tapaa, jolla organisaatiossa johdetaan työntekijöiden työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyviä asioita. Eli mitä
esimiehet ja työyhteisöt tekevät, jotta ihmiset viihtyisivät töissä mahdollisimman
pitkään.
– Olemme kehittäneet työpaikoille myös aktiivisen tuen toimintatavan itse­
arviointityökalun, joka julkaistaan netissä. Minä konsultoin tarvittaessa, jotta
organisaatio pääsee eteenpäin.
Yksikön asiakkaita ovat kaikki kunnat, kaupungit, kirkko ja Kela. Haapakosken
viimeisin isompi projekti oli Oulun hiippakunnan seurakuntien kehittämishanke,
joka vei hänet useaan otteeseen Ouluun kehittämisryhmän tapaamiseen. Palveluun kuului myös seurakuntien esimiesten valmennusta.
Työelämäasiantuntijat tekevät myös työhyvinvointikyselyjä. Ne ovat laajoja
puolen vuoden kehittämishankkeita, joihin haetaan kaksi kertaa vuodessa.
TEKSTI VIRPI MELLERI KUVA CARL BERGMAN
8 KEVA 3-15
Pelastuslaitokset
myötätuuleen
Pelastuslaitosten työhyvinvointi- ja
turvallisuusasiat ovat saaneet uutta
pontta. Sisäasiainministeriön asettaman valtakunnallisen yhteistyöelimen
tehtävänä oli noin neljän vuoden aikana laajasti tarkastella pelastuslaitosten työturvallisuus- ja työterveysasioita sekä pohtia ratkaisuja havaittuihin
ongelmiin. Suuntaviivoja vedettiin ja
toimintamalleja rakennettiin.
– Nyt on luotu hedelmällinen pohja
toimivien käytäntöjen rakentamiseen
yhdessä. Merkittävintä on, että sekä
työnantaja- että työntekijäpuolet
sitoutuvat pelastuslaitosten työhyvinvoinnin edistämiseen, kertoo Kevan
ylilääkäri Lisbeth Forsman-Grönholm,
yksi yhteistyöelimen jäsen.
Projektin tärkeä osa, työhyvinvointikysely toteutettiin toissa keväänä. Sen
tavoitteena oli saada valtakunnallisesti tietoa pelastuslaitosten henkilöstön,
kuten palomiesten ja ensihoitajien
työhyvinvoinnista. Pelastuslaitosten
työntekijät kokevat vastausten perusteella työssään vahvuuksina muun
muassa osaamisen, työn tavoitteiden
selkeyden, sitoutumisen, hyvän fyysisen ja henkisen kunnon sekä työn ja
vapaa-ajan välisen tasapainon.
Kehittämistä olisi esimerkiksi johtamisen avoimuudessa ja oikeudenmukaisuudessa, työuran kehittymismahdollisuuksissa ja työhyvinvoinnissa.
Huolta herätti pelko, ettei pääsisi
terveenä eläkkeelle.
Kyselyssä selvisi, että pelastuslaitosten työhyvinvointia pitää pilkkoa
pienempiin paloihin.
– Eri osa-alueita edistetään keskenään täysin erilaisin työkaluin.
Siksi muodostettiin työryhmiä, jotka
pureutuivat kukin yhtä tiettyä asiantuntijuutta vaativiin kysymyksiin,
Forsman-Grönholm luonnehtii.
INFOKIERTUE
ELÄKEUUDISTUKSESTA
Keva järjestää vuonna 2017 voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta
kertovan infokiertueen ensi vuoden
tammi–toukokuussa. Eläkeuudistus­
infoja järjestetään ympäri Suomen,
yhteensä 60 suomenkielistä ja
10 ruotsinkielistä tilaisuutta.
Lisää tietoa: www.keva.fi (Tapahtumat)
Terveenä ja
tyytyväisenä
eläkkeelle
Elli Kettunen, 60, aikoo
jatkaa työuraansa vielä
3 vuotta. Henkilöstöjohtaja Sinikka Laatikainen
kertoo, että Iisalmessa
halutaan ihmiset terveenä
eläkkeelle.
Eläkkeelle siirtyminen
on monelle
henkilökohtainen asia.
Siksi Iisalmessa kehitettiin
esimiesten työkalu
kehityskeskusteluihin.
T
yöuran loppupuolella työntekijän työkyky ja hyvinvointi
sekä työuran summittainen
kesto ovat työnantajalle
tärkeitä tietoja.
– Ensisijaisesti haluamme huolehtia työntekijän jaksamisesta työuran loppuvaiheessa.
Kun tiedämme, missä mennään, voimme
tarjota juuri oikeanlaista tukea tarvittaessa,
toteaa Iisalmen kaupungin henkilöstöpäällikkö Sinikka Laatikainen.
Tiedot auttavat myös henkilöstösuunnittelussa. Rekrytointi ja perehdytys pystytään
aloittamaan ajoissa, kun eläköitymisaikeet
tiedetään.
– Virka- ja työehtosopimuksen mukaan
ilmoitus eläkkeelle jäämisestä voidaan tehdä
työnantajan näkökulmasta melko myöhään.
Töihin jäävien työntekijöiden jaksamisen
kannalta on tärkeää, ettei jouduta toimimaan
pitkiä aikoja vajaamiehityksellä, Laatikainen
jatkaa.
IISALMESSA ON LAADITTU Lähellä elä-
keikää -ohjeistus esimiehen työkaluksi.
Siinä on muun muassa kysymyksiä työ­
uran loppupuolelta. Ohjeistusta käytetään
kehityskeskusteluissa tasapuolisesti kaikilla
organisaatiotasoilla joka vuosi siitä lähtien,
kun työntekijä täyttää 60 vuotta. Utelut työkyvystä ja eläkesuunnitelmista eivät siis tule
kenellekään yllätyksenä, sillä samat kysymykset esitetään kaikille.
Tänä vuonna 60 täyttänyt Elli Kettunen
keskusteli toukokuussa esimiehensä kanssa
ensimmäistä kertaa uuden mallin mukaisesti.
– Kävimme asiat aika nopeasti läpi, koska
edellisestä kehityskeskustelusta ei ollut kulunut kauan. Kirjasimme minun ja työyksikköni
tämän hetken tilanteen, Kettunen sanoo ja
kertoo jatkavansa työuraansa näillä näkymin
vielä kolme vuotta.
Kettunen on päiväkodin johtajana itsekin
esimies ja pitää ohjeistusta tarpeellisena.
– Tähän on koottu hienosti kaikki työssä
jaksamista edistävät keinot. Tämä työ on
fyysisesti raskasta. On tärkeä tietää, miten
työntekijää voi tukea, että hän pystyisi
tekemään töitä eläkeikään saakka tai ainakin
mahdollisimman lähelle sitä.
– Työaikajoustot ovat mahdollisia. Olemme
myös antaneet eläkeikää lähestyville enemmän päiväunille nukuttamisvuoroja, jolloin
pääsee lepuuttamaan jalkoja ja olemaan meluttomassa tilassa. Olemme lisäksi siirtäneet
heitä isompien lasten ryhmiin, joissa ei ole
niin paljon nostamista, Kettunen kertoo.
ELÄKKEELLE JÄÄMINEN on ainutkertainen,
herkkäkin tapahtuma.
– Haluamme kunnioittaa selkeällä toimintamallilla työntekijää ja hänen työuraansa.
Tavoitteenamme on, että jokainen työntekijä
lähtee meiltä eläkkeelle terveenä ja tyytyväisenä, Sinikka Laatikainen sanoo.
Lähellä eläkeikää -ohjeistus on osa huhtikuussa käyttöön otettua Iisalmen ikäohjelmaa. Siinä käsitellään laajemmin ikäjohtamista eli eri-ikäisten työntekijöiden tarpeiden
huomioon ottamista työpaikalla. Ohjelma
kattaa koko työuran: työelämään astuminen,
erilaiset haasteet sekä kriisit työvuosien varrella ja vanhuuseläkkeelle jääminen.
TEKSTI SARI ALHAVA / KUVA RISTO ANTIKAINEN
IISALMEN OHJEISTUS LÄHELLE ELÄKEIKÄÄ
• Eläköitymisen pelisäännöt ovat esimiehen
työkalu kaikkien yli 60-vuotiaiden
työntekijöiden vuosittaisissa
kehityskeskustelussa.
• Tarkoitus on selvittää, mitä tukea
työntekijä tarvitsee työssä jaksamiseen,
ja milloin voi olla tarve rekrytoida uusia
työntekijöitä eläkkeelle jäävien tilalle.
• Työyhteisöstä nousi esiin neljä
kehitysaluetta, jotka haluttiin ohjelmaan:
työkyvyn ylläpitäminen, henkilöstön
osaaminen, työn ja työajan joustot sekä
työyhteisön kehittäminen.
• Ikäohjelman tavoitteena on henkilöstön
hyvinvointi, sairauspoissaolojen
vähentäminen, resurssien riittäminen
palvelujen tuottamiseen ja kuntalaisten
palvelujen joustavuus.
3-15 KEVA 9
Otteita.
Ota yhteyttä
asiakaspäällikköösi
KEVASSA JOKAISELLA työnantaja-
asiakkaalla on oma asiakaspäällikkö, johon voi olla yhteydessä kaikissa asioissa.
– Asiakkaiden on sujuva toimia
Kevan kanssa, kun tuttu asiakasvastaava hoitaa asioita. Palvelu nopeutuu, kun ei tarvitse pohtia, minne päin
Kevaa missäkin asiassa tarvitsee olla
yhteydessä, kertoo asiakkuuspäällikkö
Jaana Kekäläinen.
Yleisimmin asiakaspäällikön
kanssa käydään läpi eläkemaksuihin
vaikuttavia asioita, yhtiöittämisiä,
työkykyj­ohtamista ja Kevan tarjoamia
palveluja. Uudet asiakkaat saavat perehdytystä Kevassa asioimiseen.
Kaikissa asiakasorganisaatioissa ei
pystytä käymään, mutta tarkoituksena
on, että jokaiseen työnantaja-asiakkaaseen ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä vähintään kerran vuodessa.
Keva on jatkossa yhä aktiivisempi
ja asiakkaita aiempaa tarkemmalla
korvalla kuunteleva eläketalo. Työnantajan oma asiakasvastaava on osa
uutta asiakaskeskeistä ajattelutapaa,
jota on rakennettu viime syksystä
alkaen. Samalla pyritään parantamaan
palvelujen vaikuttavuutta, esimerkiksi suuntaamaan työkykyjohtamista
tukevia palveluja asiakkaille, joille ne
ovat eniten hyödyksi. Tavoitteena
on myös hyödyttää mahdollisimman
monia vakuutettuja.
– Asiakasprosessien ja asiakkuuksien johtamisen jäntevöittämisellä
pystymme parantamaan asiakas­
kokemusta, tarjoamaan palvelujamme
yhä vaikuttavammin ja olemaan yhä
lähempänä asiakkaita, kertoo Kevan
asiakkuustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander.
Tutkitusti.
miten on?
Nostaako kuntoutus
eläkeikää?
KYSYMYS: Olen ollut kuutisen vuotta osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Täytin keväällä 63 vuotta. Kuvittelin, että voin silloin
lopettaa työt ja saan täyden eläkkeen. Mutta
mitään ei kuulunut, joten kysyin asiasta ja
sain vastauksen, että eläkkeeni muuttuu
vanhuus­eläkkeeksi vasta noin vuoden päästä.
Työpaikallani on ollut muitakin osatyökyvyttömyyseläkeläisiä, ja he ovat päässeet
täydelle eläkkeelle 63-vuotiaina. Minulle
sanottiin, että oltuani aiemmin kuntoutuksessa eläkeikäni on korkeampi. Miten se voi
vaikuttaa, kun kuntoutuksesta on kulunut jo
melkein kymmenen vuotta?
VASTAUS: Olet todennäköisesti saanut
kuntoutuksesi aikana joko kuntoutusrahaa
tai kuntoutustukea ja se todellakin on syynä
siihen, ettet saa vanhuuseläkettäsi vielä
63-vuotiaana. Kun työkyvyttömyyseläke
alkaa kuntoutusrahan tai kuntoutustuen
jälkeen, eläkettä ei lasketa uudelleen vaan se
määräytyy ns. entisin perustein. Se tarkoittaa, että eläke on samansuuruinen kuin aiempi kuntoutusetuuskin oli. Näin tehdään, kun
eläke alkaa välittömästi kuntoutusetuuden
päättyessä tai kuntoutusetuuden päättymisestä on kulunut alle kaksi vuotta.
Työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuus­
eläkkeeksi siinä iässä, joka henkilöllä oli
työkyvyttömyyden alkaessa. Kuntoutusraha
ja kuntoutustuki lasketaan samoin periaattein kuin työkyvyttömyyseläke. Näin ollen
kuntoutusetuuden alkamisajankohta on
määrännyt sinulle sen iän, jossa eläkkeesi
muuttuu vanhuuseläkkeeksi. Ja kun kuntoutusetuus on alkanut ennen vuotta 2006, se
on laskettu silloin voimassa olleiden säännösten mukaan.
Vuonna 2005 voimaan tulleen muutoksen mukaan vuonna 2006 tai sen jälkeen
alkanut osatyökyvyttömyyseläke muuttuu
vanhuuseläkkeeksi 63 vuoden iässä (tai sitä
alemmassa ammatillisessa eläkeiässä). Mutta
vaikka osatyökyvyttömyyseläke olisi alkanut
vuonna 2006 tai sen jälkeen, se saattaa silti
olla ns. vanhojen sääntöjen mukainen. Jos
työkyvyttömyyseläke on myönnetty entisin
perustein, se on määräytynyt ensimmäisen
päätöksen antamisajankohdan mukaan. Jos
on esimerkiksi myönnetty useita määräaikaisia eläkkeitä, se ensimmäinen päätös, jossa
eläkkeen määrä on laskettu, saattaa olla
useiden vuosien takaa. Jos eläke on määräytynyt entisin perustein, siitä on aina maininta
eläkepäätöksessä.
Kevan eläke­
tiedottaja
Hannele
Kantanen
vastaa tällä
palstalla
lukijoiden
kysymyksiin.
VOIT ANTAA PALAUTETTA
osoitteessa [email protected].
Kiuru lakiyksikön johtoon
OTK KAROLIINA KIURU on aloittanut työnsä
Kevan uutena lakiasiainjohtajana. Hän seuraa
tehtävässä eläkkeelle siirtynyttä Anne Perälehto-Virkkalaa.
Keva ja eläkeala lakeineen ovat tulleet
Kiurulle tutuksi jo vuodesta 2004. Edellisessä tehtävässään lakiasianpäällikkönä hän
muun muassa osallistui julkisten eläkelakien
yhdistämisen ja eläkeuudistuksen valmistelun taustatyöhön.
- On tulossa jännittävä syksy. Kiinnostava
nähdä, millaisia asioita eläkeuudistuksen ja
10 KEVA 3-15
Kevasta annettavan lain eduskuntakäsittelyssä nousee esille, hän pohtii.
Kiurun johtama lakiyksikkö palvelee koko
Kevaa esimerkiksi eläkelakien tulkinnassa,
ja hän osallistuu Kevan toimintaan liittyvien
lakien valmisteluun.
- Teen läheisesti työtä Kevan johdon ja
kaikkien kevalaisten kanssa. Se on yksi tämän
uuden tehtäväni parhaista puolista.
Kiuru on tutustunut Kevan toimintaan
myös Kevan hallituksen, valtuuskunnan ja
johtoryhmän sihteerinä.
Työ antaa,
kantaa ja
kuormittaa
Kuntajohtaja on tyytyväinen ja
vahva työssään, vaikka elämä
on tasapainoilua muutoksen,
stressin, tekemättömien töiden
ja perhe-elämän välillä.
K
unnan johtaminen on selvästikin inspiroivaa
työtä, sillä usea kuntajohtaja tuntee itsensä
vahvaksi, tarmokkaaksi ja innostuneeksi. Työ
tuo tyydytystä ja antaa voimavaroja.
– Tehtävään hakeutuu henkilöitä, jotka nauttivat työskentelystä näköalapaikalla poliittisen vallan ja kuntalaisten välimaastossa. Kuntajohtajana voi oikeasti vaikuttaa asioihin, perustelee Kurikan kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen, Suomen
Kuntajohtajat Ry puheenjohtaja.
Kuntajohtajien työkyky ja työtyytyväisyys ovat korkealla,
sillä selvästi isoin osa kokee voivansa työssään henkisesti hyvin
tai jopa erinomaisesti. Palkkauskin on kunnossa eli tehtävien
vaativuus ja siitä saatava korvaus ovat tasapainossa. Tiedot
perustuvat elokuussa julkaistuun Kevan ja Suomen Kuntajohtajat Ry:n tutkimukseen.
VAAKAKUPISSA TYÖN TUOMAN tyydytyksen kanssa painavat
kuormittavat tekijät, joita kyllä riittää kunnan ruorissa. Stressiä
kokee reilusti yli puolet.
– Nyt meneillään olevat sote-uudistukset ja kuntarakenteiden muutokset yhdistettynä julkisen talouden heikkoon tilanteeseen ovat omiaan lisäämään stressiä. Mutta paineita pitää
tässä työssä sietää, Tyrväinen huomauttaa.
Kuntajohtaja viipyy työssä keskimäärin 49,5 tuntia viikossa,
mutta silti tekemättömät työt tuntuvat kasaantuvan. Samaan
aikaan monella on tunne siitä, että kotiasioita tulee laiminlyötyä päivittäin.
– Kuntajohtaja on käytännössä aina töissä. Hän elää jatkuvasti läsnä kuntalaisten arjessa, oli virka-aika mikä tahansa,
Tyrväinen kertoo.
PERHE ON KUNTAJOHTAJAN tärkein tukija, vaikka sille ei
aina liikekään aikaa. Myös kunnan hallituksen puheenjohtaja,
johtoryhmän jäsenet, ystävät ja toiset kuntajohtajat kuuluvat
tukiverkostoon. Lisäksi etenkin poliittiset päättäjät ovat tärkeä
viiteryhmä.
– Kaikkein eniten kuntajohtajan työtä tukisi avoin keskustelu
johtavien poliitikkojen kanssa, Tyrväinen kiteyttää.
Kaksi kolmesta kuntajohtajasta käy kehityskeskusteluja
esimiehensä, kuten kunnan hallituksen tai valtuuston puheenjohtajan, kanssa. Keskustelujen koetaan vastaavan tarpeita ja
odotuksia. Kahdella kolmesta on johtajasopimus, jossa määritellään ehtoja työtehtäviin, palkitsemiseen ja irtisanomiseen.
– Kehityskeskustelut ovat tärkeitä. Niihin pitää liittää tuloskeskustelu eli sen läpikäyminen, mitä kunnanjohtajalta odotetaan, Tyrväinen toteaa. Hänelle Kurikka on kuudes johdettava
kunta.
– Paras kombinaatio kunnanjohtajan kehityskeskustelussa
on itse työrukkasen lisäksi kunnan valtuuston puheenjohtaja
ja hallituksen puheenjohtaja. Joskus minulla on ollut pöydän
toisella puolella kokonainen johtajistorivi, mutta se ei ole hedelmällisin keskusteluasetelma.
ETENKIN NYT KUNNISSA velloo muutos – ja siihen lähes jokai-
nen kuntajohtaja on mielestään valmis.
Noin joka kolmannes kuntajohtajista sanoo, että keskustelu
rakenteellisista uudistuksista vaikuttaa työhyvinvointiin. Siitä
huolimatta myllerrykset eivät ihan helposti pääse kuntajohtajan ihon alle, sillä melko harva pelkää oman työpaikkansa
puolesta ja aika monella on suunnitelma siltä varalta, että työ
loppuu.
TEKSTI SUSANNA CYGNEL / KUVITUS ANNA-KAISA JORMANAINEN
MIKÄ TUTKIMUS? Keva toteutti Kuntajohtajien työhyvinvointi
2015 -tutkimuksen Suomen Kuntajohtajat Ry:n kanssa.
Kyselyyn vastasi yhteensä 146 kuntajohtajaa
(vastausprosentti 48).
3-15 KEVA 11
Vaikuttaja.
Vaikuttaja.
Lisää vapautta
kunnille
Kuntaministeri Anu Vehviläinen haastaa
kuntapäättäjät pohtimaan: ehkä kunta on
tulevaisuudessa enemmän elinvoiman edistäjä
kuin peruspalveluautomaatti.
TEKSTI HELINÄ HIRVIKORPI / KUVAT CARL BERGMAN
usi hallitus on strategiansa luonut.
Menossa on hallitusohjelman täsmentäminen ja toimeenpano. Kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen on innostunut siitä, että kunnat
saavat lisää toimintavapautta.
– Kunnat tuntevat parhaiten omat
olosuhteensa. Toimintaympäristöt ovat
varsin erilaisia, joten asiat eivät ole
useinkaan monistettavia. Jyrki Kataisen hallitus päätti, että kuntien tehtäviin ja velvoitteisiin haetaan säästöjä miljardilla eurolla. Konsensus on myös siitä, että kunnille pitää suoda enemmän toimintavapautta, ministeri
Vehviläinen sanoo.
Kuntaministeri Henna Virkkusen aikana laskettiin,
että kunnilla oli 535 tehtävää ja lähes tuhat velvoitetta.
Parin viime vuoden aikana on tehtäviä vielä lisätty.
– Nyt hallitusohjelmassa luvataan, ettei tehtäviä ja
velvoitteita lisätä.
Uudet tehtävät syntyvät Vehviläisen mukaan usein
niin, että eduskunta tekee erityislainsäädäntöä hyvissä
aikeissa ihmisten elinolojen parantamiseksi ja samalla
aina syntyy kunnille uusia velvoitteita. On laadittava
selvityksiä ja suunnitelmia. Valvontaviranomaiset haluavat omia raporttejaan.
– Näin kuntien elämästä on tehty melko säädeltyä.
Suomi on kansainvälisestikin varsin lainsäädäntöintensiivinen maa. Monet asiat on säädelty lakitasolla. Perustuslakikin on varsin velvoittava.
Ministeri Vehviläinen arvioi, että kunnissa myös
alempitasoisesta ohjauksesta on tullut velvoittavaa. Suositukset nähdään usein kuin määräävä laki. Esimerkiksi
sosiaali- ja terveystoimessa raportointi vie paljon varsinaista toiminta-aikaa, eli aikaa ihmisten kohtaamiselta.
12 KEVA 3-15
kädet järjestää palvelunsa ja soveltaa määräyksiä.
– Tässä täytyy olla tarkka, ettei sovelleta miten tahansa. Palveluissa täytyy säilyttää ihmisten tasavertaisuus.
Toimintavapaus voi olla vaikka sitä, että ei anneta täsmällisiä ryhmäkokosäädöksiä siitä, minkä verran luokassa on oppilaita, mitkä ovat päivähoidon ryhmäkoot
tai henkilöstömitoitukset. Liikkumavaraa täytyy olla,
koska silläkin on merkitystä, millainen ryhmä on koostumukseltaan, Vehviläinen linjaa.
Hänen mielestään kunnat voivat myös itse hakea luovia ratkaisuja yhteistyössä toistensa kanssa. Esimerkiksi
tuskin mikään kunta haluaa lopettaa kirjastoaan, onhan
se tärkein kulttuuripalvelu kunnassa, mutta aineistot
voivat olla kuntien yhteistä.
– Otan esimerkin omasta maakunnastani Pohjois-Karjalasta: Liperi alkoi kokeilla vuonna 2012 tuntiperusteista maksua päivähoidossa, ja nyt on jo hyvät tulokset.
10 000 asukkaan kunnassa on saatu lähes puolen miljoonan säästöt vuositasolla. Valtioneuvoston linnassa ei
välttämättä tiedetä kuntien paikallisia haasteita, ja kunnat ovat itse parhaita asiantuntijoita.
– Minusta on tärkeää, että kunnat hakevat myös itse
omia malleja, ovat innovatiivisia ja kokeilevat rohkeasti.
Esimerkiksi kyytipalvelujen järjestämisessä Kelan, sosiaali- ja terveyspalvelun sekä sivistyspuolen kuljetuksissa varoja voidaan käyttää tehokkaammin.
KUNNAT SAAVAT VAPAAMMAT
suurpiirteisempi ohjaus ei Vehviläisen mukaan tarkoita sitä, ettei millään
ole mitään väliä. Tärkeintä on katsoa tiukan sääntelyn
sijaan, mitä tulokset ovat ja millaisia palveluja ihmiset
saavat, eikä ensisijaisesti sitä, millä keinoin kuntalaisten
tasavertainen palvelu on saavutettu.
HALLITUSOHJELMAN MAINITSEMA
– Kunnat saavat aiempaa
vapaammat kädet. Suosituksia on usein pidetty kuin
lakina, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
sanoo.
3-15 KEVA 13
Vaikuttaja.
Vaikuttaja.
”Ehkä kunnista tulee enemmän
ihmisten yhteisöjä,
jotka huolehtivat seudun
elinvoimaisuudesta.”
Kunnilla on vahva itsemääräämisoikeus. Se on Vehviläisen mielestä erittäin tärkeä ja sitä pitää kunnioittaa. Esimerkiksi kuntaliitoksiin ei voida pakottaa, vaan
niitä on tehtävä vapaaehtoisuuden pohjalta. Sosiaali- ja
terveyspalvelujen uudistus on ministeri Juha Rehulan
vastuulla, ja siinä asioita ratkaistaan kuntien puolesta.
– Kunnat ovat uuden edessä: kuntien rooli ja tehtävät
muuttuvat sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalvelut
ovat isommilla harteilla. Nyt on aihetta pohtia, mikä on
kuntien tehtävä tulevaisuudessa, kun ne eivät enää ole
peruspalvelukuntia. Ehkä 2020- ja 2030-luvuilla kunnista tulee enemmän ihmisten yhteisöjä, jotka huolehtivat seudun elinvoimaisuudesta sekä houkuttelevuudesta elinkeinoelämän ja yritysten sijoittumiskohteena.
Kunnat järjestävät myös kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluita, ministeri Anu Vehviläinen ennakoi.
– Haastan kuntalaiset ja kuntapäättäjät pohtimaan
tätä asiaa! Ihmisille asuinpaikka on tärkeä identiteetti­
kysymys. Oman paikkakunnan identiteetti voi säilyä,
vaikka tehtävät ja kuntarajat muuttuvat. Itse olen nykyisestä Joensuusta. Siellä on tehty viime vuosina lukuisia
kuntaliitoksia. Identiteetiltään kiihtelysvaaralaiset ovat
edelleen kiihtelysvaaralaisia. Siellä on otettu käyttöön
pitäjäneuvosto, joka tukee asukkaiden paikallisuutta ja
aloitteellisuutta alueensa kehittämisessä.
toinen tehtävä.
Kaikki ministerit tekevät uudistuksia, mutta ministeri Vehviläisellä on vastuu koordinoida julkisen puolen
digi­talisaatioon ja kokeilutoimintaan kuuluvia asioita.
Hallituksella on viisi keskeistä tavoitetta: hyvinvointi, osaaminen, työllisyys ja kasvu, biotalous sekä toimintatapojen muuttaminen.
– Suomi halutaan nostaa jaloilleen. Säästäminen ja
rakenneuudistukset eivät riitä, vaan tarvitsemme myös
toimintatapojen uudistusta. Nimenomaan kunnissa pitäisi järjestää kokeiluja ja testata rohkeasti asioita.
Kesällä Porin SuomiArenassa professori Vesa Puttonen naureskeli hallitusohjelman kohtaa kokeilukulttuurista. Talousmies ei ajatellut, että monia käytännön
asioita on syytä kokeilla ja testata pienemmässä mittakaavassa, ennen kuin ne otetaan valtakunnallisesti
käyttöön. Eiköhän siinä säästy julkista rahaakin.
UUDISTUSMINISTERI ON VEHVILÄISEN
jonka arvioidaan
uudistavan toimintatapoja joka taholla. Vehviläinen arvioi, että digitalisaation avulla myös julkisella puolella
voidaan parantaa tuottavuutta, kun monet prosessit on
digitalisoitu eli ne hoituvat sähköisesti.
– Hyvä esimerkki on verohallinnon tekemä vero­
ehdotus. Iso juttu tulee olemaan kansallinen tulorekisteri, jota valtiovarainministeriö valmistelee. Kun se on
käytössä, voidaan koko ajan toimia esimerkiksi työttömyyskorvausten ja lyhytaikaisen työn vastaanottamisen helpottamiseksi.
Ministerin mielestä asiat täytyy muuttaa digimuotoon käyttäjät huomioiden. Samoja tietoja ei tarvitse
antaa kuin kerran, mutta tietoturvan on oltava kattava.
DIGITALISAATIO ON ISO MÖHKÄLE,
14 KEVA 3-15
- Kansallinen tulorekisteri,
jota valtiovarainministeriö
valmistelee, helpottaa
lyhytaikaisen työn
vastaanottamista, kertoo
Anu Vehviläinen.
S I V U P E R SOO N A
”LUIN PÄÄAINEENA YLIOPISTOSSA kotimaista kirjallisuutta, kunnes politiikka
vei. Kirjallisuus on edelleen minulle tärkeää vapaa-aikanani.
Joka kesä luen uudelleen kirjan Höytiäisestä, järvestä Joensuun pohjoispuolella. Se on minulle rakas. Vapaa-ajan paikkani on Kontiolahdella, siinä rannalla.
Järvi ja sitä ympäröivä luonto antavat voimaa. Ja tietysti lukeminen.
Pyrin seuraamaan ja lukemaan kotimaista kirjallisuutta, jota on mielestäni
tuettava lukemalla. Kirjallisuus on tärkeä osa kulttuuriamme. Esimerkiksi Pirjo
Hassisen kirjoista pidän. Antoisia lukuelämyksiä ovat olleet Riikka Ala-Harjan
Maihinnousu, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, Antti Heikkisen Pihkatappi ja
Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät.”
Kuka: Anu Vehviläinen
Mikä: kunta- ja uudistusministeri 2015
Syntynyt: 1963 Leppävirralla
Koulutus: filosofian maisteri 1994
Ura: kansanedustaja 1995–2003 ja 2007–, liikenneministeri 2007–2011
Perhe: leski, 14-vuotias poika
Motto: Aamu on iltaa viisaampi.
– Aina pitää olla myös mahdollisuus siihen, että asiat
saa hoidetuksi muullakin tavalla. Digitalisoinnin arkipäiväistäminen tarkoittaa myös laajakaistayhteyksiä
kaikkialle, jotta ihmiset voivat hoitaa asiat sähköisesti.
Nyt jo 80 prosenttia maanviljelijöistä tekee tukihakemuksensa sähköisesti.
KASVUKESKUKSET KASVAVAT ja pienet haja-asutus­
alueet hiipuvat. Kuntien yhdistyessä palvelut siirtyvät
isoihin keskuksiin. Joidenkin mielestä Suomea ei tarvitse pitääkään asuttuna kuin paikoin. Ministeri Vehviläinen sanoo vierastavansa sitä, että olisi erikseen
maaseutu­politiikkaa ja kaupunkipolitiikkaa.
– Suomen hyvinvointi on kiinni siitä, että ajatellaan
koko Suomea. Maakunnissa on paljon osaamista. Luonnonvarat, biotalous ja elintarviketuotanto ovat perusasiaa, mutta digitalisaatio mahdollistaa työn, joka ei ole
paikasta kiinni. Monia töitä voi tehdä kasvukeskusten
ulkopuolella. Siksi hallitusohjelmassa on kirjaus, että
myös haja-asutusalueille rakentamisen pitäisi olla nykyistä helpompaa.
– Ne, jotka tietoisesti valitsevat haja-asutusalueen,
ovat valmiit siihen, ettei palveluja ole heti nurkan takana. Kaksoiskuntalaisuuttakin kannattaa harkita.
Vehviläinenn asuu itse kolmessa kodissa: työaikana
kerrostalossa Helsingin Kruununhaassa sekä Joensuussa rivitalossa 14-vuotiaan pojan kanssa ja vapaa-ajalla
Kontiolahdella Höytiäisen rannalla.
Ministeri Anu Vehviläinen oli Kevan hallituksessa
vuoteen 2007 saakka, jolloin hänen oli jätettävä tehtävä
tullessaan liikenneministeriksi. Nykyisen kuntaministerin tehtävään kuuluu Kevan valvonta.
– Keva on tärkeä instituutio, ja sen rooli on laajentunut entisestään, hän sanoo.
3-15 KEVA 15
Reportaasi.
Reportaasi.
Kuinka kauas
eläkepäivät
karkaavat?
Eduskunta käsittelee eläkeuudistusehdotusta
syksyllä, ja tavoitteena on eläkeiän
nostaminen. Uudistus vaikuttaa esimerkiksi
monen kirjastosihteerin, sairaanhoitajan ja
nuorisotyönohjaajan tulevaisuuteen.
TEKSTI KATARIINA KRABBE / KUVAT CARL BERGMAN
irjastosihteeri Leena Nordman, 62, on seurannut julkisen sektorin eläkeuudistusta
tarkkaan. Eläkeiän lähestyes­
sä on paljon mietittävää, ja
totta kai häntä kiinnostaa, miten uudistus vaikuttaa
omassa elämässä.
Julkisen sektorin eläkeuudistus noudattelee yksityisten alojen eläkesopimusta, ja eläkeikä nousee asteittain. Nykyisin vanhuuseläkeiän alaikäraja on 63 vuotta.
Muutokset eläkeiän määrittelyssä vaikuttavat vuonna
1955 ja sen jälkeen syntyneiden eläkkeisiin, joten Nordmanin eläkeikä säilyy ennallaan.
– Eläkeikä ei ennen sen saavuttamista ole mikään saavutettu etu, toisin kuin jo kertyneet eläkkeet. Silti ihmisten on voitava varautua näin suuriin asioihin ajoissa,
sanoo hallitusneuvos Erik Strömberg sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Lakiesitys tulee syksyllä eduskunnan käsittelyyn, ja
sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2017 alussa.
– Vuonna 1955 syntyneet täyttävät 63 vuotta vuonna
2018, ja heidän eläke-ikänsä on 63 vuotta 3 kuukautta.
Seuraavana vuonna syntyneillä on vuosi enemmän aikaa varautua, ja heidän eläkeikänsä nousee kuudella
kuukaudella, Strömberg selittää uudistuksen logiikkaa.
Eläkeikää korotetaan siis aina kolme kuukautta ikäluokkaa kohden, kunnes päästään 65 vuoden eläkeikään. Vuonna 1962 syntyneet on ensimmäinen ikäluokka, jonka eläkeikä on 65 vuotta.
Monilla julkisella sektorilla työskentelevillä eläkeikä on kuitenkin 65 vuotta tai lähellä sitä jo nyt. Noin
100 000:lla ennen vuotta 1960 syntyneellä, julkisella
Leena Nordman ei jää
Helsingin yliopiston
kirjastosta eläkkeelle vielä
63-vuotiaana, vaikka voisi.
16 KEVA 3-15
3-15 KEVA 17
Reportaasi.
Reportaasi.
”Ammatteja
katoaa ja syntyy.
Sosiaaliturvan pitää olla
yhtenäinen systeemi.”
sektorilla pitkään työskennelleellä on vielä voimassa
henkilökohtainen eläkeikä. Esimerkiksi Erik Strömbergin henkilökohtainen eläkeikä on 64 vuotta ja 4 kuukautta. Nämä yleistä ikärajaa korkeammat henkilökohtaiset eläkeiät jäävät ennalleen.
Leena Nordman on työskennellyt valtion palveluksessa, Helsingin yliopiston kirjastossa, vuodesta 2002
lähtien, ja hänen eläkeiäkseen on eläkeotteissa merkitty
täsmälleen 65. Viimeisimmässä eläkeotteessa oli kuitenkin yllätys, sillä eläkeikä olikin laskenut 63:een.
– Soitin Kevaan ihmeissäni, hän kertoo.
Selvisi, että alempi eläkeikä johtui siitä, että hän oli
astunut valtion palvelukseen vuoden 1992 jälkeen, eikä
hänellä siten ole henkilökohtaista eläkeikää. Yleinen
eläkeikä laski vuoden 2005 uudistuksen yhteydessä 65
vuodesta 63:een.
– Niillä, jotka ovat tulleet palvelukseen vuoden 1992
jälkeen, on samat eläke-edut sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, eli jo lähes 80 prosentilla palkansaajista.
Nyt on neuvoteltu ennen vuotta 1993 julkisen sektorin
palvelukseen astuneiden eläke-eduista, Strömberg selittää.
Vaikka Nordman voisi jäädä eläkkeelle kaksi vuotta
aikaisemmin kuin oli luullut, hän ei muuta suunnitelmiaan.
– Tuntuisi todella hurjalta lähteä eläkkeelle jo vuoden
päästä. Minulla ei ole mitään paineita siirtyä eläkkeelle,
sillä olen terve ja työkykyinen, työni ei ole liian kuormittavaa ja työilmapiiri on hyvä, hän sanoo.
Nordman työskenteli aiemmin matkailualalla. Se oli
niin hektistä ja stressaavaa, että tilanne voisi olla toisenlainen, jos hän ei olisi opiskellut uutta ammattia lähes
viisikymppisenä.
18 KEVA 3-15
Leikkaussalihoitaja Kaisa
Kekin eläkeikä on tällä
hetkellä 67 vuotta ja
5 kuukautta. Hän uskoo
jaksavansa sinne asti töissä.
JULKISELLA SEKTORILLA ON JOITAKIN ammatteja, joissa eläkeikä voi olla yleistä eläkeikää alhaisempi. Tällainen ammatillinen eläkeikä on esimerkiksi sellaisilla
poliiseilla, palomiehillä, opettajilla sekä sairaanhoitajilla ja muilla hoitoalan ammattilaisilla, jotka ovat olleet
työssä valtion tai kunnan palkkalistoilla jo vuonna 1989
ja ovat tuolloin valinneet ammatillisen eläkeiän säilyttämisen. Nyt heidän eläkeikäänsä nostetaan samassa
suhteessa kuin muidenkin. Maksimissaan korotus voi
olla kaksi vuotta.
– Tämä joukko ei ole kovin iso. Vuonna 2018, jolloin
uusi laki alkaa vaikuttaa eläkeikään, heitä on noin 8 500,
Strömberg toteaa.
Kaikkiaan julkisella sektorilla on noin puoli miljoonaa palkansaajaa.
Henkilöstöjärjestöt eivät ole hyväksyneet ammatillisten eläkeikien korotusta. Strömberg pitää kuitenkin tärkeänä, etteivät eläkeikäerot julkisen ja yksityisen sektorin välillä kasvaisi.
Lisäksi hän muistuttaa, ettei ammattinimike välttämättä kerro työn kuormituksesta.
– Ammatit vaihtuvat, niitä katoaa ja syntyy. Sosiaaliturvan pitää olla yhtenäinen systeemi. Työnantajan tehtävä on huolehtia ihmisten jaksamisesta.
Esityksen mukaan myös sotilaiden eläkeikää nostetaan samassa suhteessa kuin muidenkin, mutta tästäkään asiasta ei ole yksimielisyyttä. Sotilaat pääsevät nykyään eläkkeelle useimmiten 55-vuotiaina.
29, tekee fyysisesti raskasta työtä Lastenklinikan leikkaussalihoitajana.
– Voisin hyvin kuvitella jatkavani sairaanhoitajana eläkeikään asti. Meillä on nytkin töissä lähemmäs
SAIRAANHOITAJA KAISA KEKKI,
70-vuotiaita, jotka tekevät keikkaa. Se on siis ainakin
mahdollista, jos vain pysyn terveenä.
Sairaanhoitajan työssä seistään, kävellään edestakaisin ja nostellaan potilaita. Erityisen raskaita ovat päivystysvuorot.
– Niistä pääsee usein kotiin vasta puolen yön jälkeen.
Myös kotona on oltava aamuun asti varalla niin, että
työpaikalle ehtii puolessa tunnissa. On kuitenkin suhteellisen harvinaista, että kotiin päästyä tarvitsisi lähteä enää uudestaan töihin.
Kekki ei koe työtään henkisesti kuormittavaksi.
– Lapset useimmiten paranevat hyvin ja ovat ihania
potilaita, jotka suhtautuvat sairauteensa hyvin.
Eläkejärjestelmä ehtii todennäköisesti vielä muuttua,
ennen kuin Kaisa Kekki saavuttaa eläkeikänsä, joka on
Eläketurvakeskuksen laskurin tämän hetkisen arvion
mukaan 67 vuotta ja 5 kuukautta. Tulevaa työkykyä tai
jaksamistakaan on vaikea arvioida realistisesti. Työn
kuormittavuutta voi kuitenkin tarvittaessa vähentää.
– Vanhemmat kollegat eivät yleensä enää tee päivystysvuoroja. Itse jään pian äitiyslomalle ja töihin palattuani haluaisin tehdä lyhyempää työaikaa, mikä on
yleensä meillä onnistunutkin. On erittäin tärkeää, että
työ joustaa elämäntilanteen mukaan.
Jos Kekki jatkaa nykyisessä työssään koko työuransa, hänellä voisi olla nykyisen järjestelmän mukaisesti
mahdollisuus hakea 63-vuotiaana työuraeläkettä. Sitä
voi hakea, jos on tehnyt siihen mennessä raskasta tai
kuluttavaa työtä 38 vuotta. Oikeutta työuraeläkkeeseen
ei kuitenkaan määrittele ammatti, vaan työn kuormittavuus, joka arvioidaan henkilökohtaisesti. Se voi olla
fyysistä tai henkistä.
sidottu elinajanodotteeseen. Tarkoituksena on pitää eläke- ja työssäoloajan
suhde vuoden 2025 tasolla. Jos odotettavissa oleva elinikä pitenee, eläkeiän alarajaa nostetaan vuodesta 2030
lähtien vuosittain enintään kahdella kuukaudella.
Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mikko Saari, 46, ei tästä hetkahda. ETK:n eli EläketurvakeskukELÄKEIKÄ ON UUDISTUKSESSA
sen laskurin mukaan hänen arvioitu eläkeikänsä olisi
65 vuotta ja 9 kuukautta.
– Loppujen lopuksi aika pienistä ajanjaksoista tässä
puhutaan. Ymmärrän hyvin, että eläkeikää pitää nostaa, koska valtion talous on kuralla. Olisi tuulimyllyjä
vastaan taistelua, jos rankkoja päätöksiä ei nyt tehtäisi.
Siltä kannalta hyväksyn uudistuksen täysin.
Saarella on esikuvanaan useampia henkilöitä, jotka
ovat tehneet kirkon nuorisotyötä eläkeikään asti. Hän
uskoo jatkavansa työssään eläkeiän alaikärajan yli.
– Minulla oli ikäkriisi jo kolmikymppisenä, vuonna 2000, kun tulin töihin Töölön seurakuntaan. Olin
aiemmin työskennellyt Helsingin NMKY:ssä, jossa
olin aloittaessani ollut vain vähän nuoria vanhempi
luottokaveri. Yhtäkkiä nuoret suhtautuivatkin minuun
kuin aikuiseen. Nythän tässä käydään jo viittäkymmentä, ja äijäytyminen näkyy paitsi ohimoilla, myös
sielussa. Mutta ei täällä tarvitsekaan olla epätoivoisen
nuorekas.
Saari vastaa seurakunnan rippikoulun jälkeisestä
nuorisotyöstä. Hän pitää muun muassa nuorten iltoja
kolmena iltana viikossa ja organisoi Pop-messuja. Perjantaisin hän on vetänyt nuorten yökahvilaa jo 15 vuoden ajan.
– Monet kaverit ihmettelevät, miten jaksan vuodesta
toiseen viettää perjantai-illat nuorten kanssa, mutta minulle tämä työ sopii. Valitsisin saman ammatin uudestaan, jos olisin nyt parikymppinen.
Nuorisotyönohjaajalla ei ole määriteltyä työaikaa.
– Tämä on enemmän elämäntapa kuin työ. Uskon, että
teen elämäni loppuun asti sekä kirkollista nuorisotyötä
että toimittajan työtä, jota olen aina tehnyt ohessa freelance-pohjalta. Niiden keskinäinen suhde voi vaihdella,
mutta uskon jatkavani molempia jossain määrin myös
eläkkeellä.
Eläkkeen riittävyyteen Saari suhtautuu luottavaisesti, vaikka palkkioina maksetuista freelance-töistä ei ole
eläkettä karttunutkaan.
– Luotan siihen, ettei tässä maassa kukaan nälkään
kuole.
Julkisten alojen eläkelait yhdistetään
JULKISEN SEKTORIN eläkeuudistuksen
valmistelujen yhteydessä on sorvattu kuntien, valtion ja kirkon eläkelait sekä Kelan
henkilöstön eläkkeiden säädökset yhdeksi
eläkelaiksi. Uusi julkisten alojen yhteinen
eläkelaki tulee voimaan samaan aikaan eläkeuudistuksen kanssa vuoden 2017 alusta.
– Yhdistettävänä on 117 pykälää. Lisäksi
voimaanpanolakiin kirjoitettiin kolmisenkymmentä pykälää, hallitusneuvos Erik
Strömberg sosiaali- ja terveysministeriöstä
kertoo.
Vielä voimassaolevien lakien sisällöis-
sä on eroa lähinnä vain yksityiskohdissa,
joten vaikka työ oli iso, se oli luonteeltaan
teknistä. Sanamuodoissa oli kuitenkin paljon eroavaisuuksia, joten jokainen pykälä
käytiin läpi ja kirjoitettiin uudestaan.
Kun eläkelakeja muutetaan, kaikki ennen
muutosten voimaantuloa kartutetut eläkkeet
jäävät voimaan, sillä niillä on perustuslain
suoja. Ennen vuotta 1993 palvelukseen astuneilla on voinut olla parempia eläke-etuja
kuin muilla. Siksi tarvittiin paljon aikarajoja,
jotka kirjattiin erilliseen voimaanpanolakiin.
– Siirtymäkauden jälkeen, kun aikarajat
ovat menneet ohi, voimaanpanolakia ei
enää tarvita. Varsinainen eläkelaki koskee
kaikkia samalla tavalla.
Suuri osa julkisen sektorin eläkeuudistukseen liittyvästä valmistelusta on tehty
Kevassa.
– Erityisesti Kevan lakiasianjohtaja Anne
Perälehto-Virkkala, johtava asiantuntija
Pertti Männistö sekä matemaatikko Antti
Soininen ovat tehneet talven mittaan
valtavan työmäärän. Heidän panoksensa
on ollut valmistelutyössä erittäin tärkeä,
Strömberg kiittää.
3-15 KEVA 19
Reportaasi.
Osittainen
varhennettu
vanhuuseläke
ei sisällä tulorajoja tai
työssäkäyntivelvoittteita.
Reportaasi.
Nuorisotyönohjaaja Mikko
Saari hyväksyy eläkeiän
noston. Hänen mielestään
kyse on aika pienistä
ajanjaksoista.
on huolissaan toimeentulostaan eläkkeellä.
– Olen aina työskennellyt melko pienipalkkaisilla
aloilla, joten eläke ei tule olemaan kaksinen. Olin ajatellut, että superkarttuma auttaisi, mutta nyt en ehdikään
kartuttaa sitä kuin puoli vuotta.
Jatkossa eläkettä karttuu 1,5 prosenttia palkasta, paitsi 53 vuotta täyttäneille karttuu 1,7 prosenttia vuoden
2025 loppuun asti.
KIRJASTOSIHTEERI LEENA NORDMAN
Tavoitteena työurien pidentäminen
ELÄKEUUDISTUKSEN TAVOITTEENA on pidentää työuria, jotta eläkkeet
tulisivat jatkossakin maksetuiksi työtätekevien rahoilla. Koska eliniän
odote kasvaa ja työelämään tulevat ikäluokat pienenevät, yhtälö ei ole
mahdollinen, ellei eläkkeelle siirtymistä myöhennetä.
– Silloin liian pienen ihmismäärän pitäisi maksaa liian monen eläkkeitä,
hallitusneuvos Erik Strönberg sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.
Eliniän pidentyminen on tuonut ihmisille lisää terveitä ja hyväkuntoisia
vuosia. Samaan aikaan työ on muuttunut fyysisesti vähemmän kuormittavaksi kuin ennen. Ei siis ole myöskään tarkoituksenmukaista, että täysin
työkykyiset ihmiset viettäisivät eläkkeellä vuosikymmeniä. Työkyvyttömyyseläke säilyy uudistuksessa ennallaan.
20 KEVA 3-15
Nykyinen 4,5 prosentin superkarttuma poistuu kaikilta heti lain tullessa voimaan 1.1.2017. Sen tilalle tulee
lykkäyskorotus. Jos työskentelyä jatkaa oman ikäluokkansa vanhuuseläkkeen alarajan jälkeen, karttunutta
eläkettä korotetaan 0,4 prosenttia jokaista työskentelykuukautta kohti. Jos henkilökohtainen eläkeikä on
korkeampi kuin yleinen vanhuuseläkeikä, korotus lasketaan yleisestä eläkeiästä lähtien.
Lykkäyskorotus sinänsä ei vaikuta Nordmanin päätökseen jatkaa töissä yleisen eläkeiän jälkeen, mutta
palkalla on vaikutusta haluun jatkaa. Hän on kuitenkin
kiinnostunut myös osa-aikaeläkkeen mahdollisuudesta.
Osa-aikaeläke poistuu eläkeuudistuksen myötä.
Nordman voisi kuitenkin vielä halutessaan jäädä osa-aikaeläkkeelle vanhoin säännöin ennen vuotta 2017.
– Meille Kevaan on tullut paljon kyselyjä siitä, säilyykö osa-aikaeläkkeen mahdollisuus siihen oikeutetuilla
ja jatkuuko osa-aikaeläke uudistuksen jälkeen, syksyllä
itsekin eläkkeelle jäävä lakiasiainjohtaja Anne Perälehto-Virkkala kertoo. Hänellä on myös vastaus:
– Osa-aikaeläke jatkuu, jos sille jää vanhoin säännöin,
mutta jos se keskeytyy vuonna 2017 tai myöhemmin yli
kuudeksi kuukaudeksi, sitä ei voi enää saada takaisin.
Osa-aikaeläkkeen tilalle tulee osittainen varhennettu
vanhuuseläke, jolle voi jäädä aikaisintaan 61-vuotiaana.
Osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä voi nostaa
joko 25 tai 50 prosenttia eläkkeen alkamiseen mennessä kertyneestä eläkkeestä. Siihen tehdään 0,4 prosentin
varhennusvähennys jokaiselta kuukaudelta, jolta eläkkeen alkamisaikaa varhennetaan omasta alimmasta
vanhuuseläkeiästä. Varhennusvähennys jää pysyväksi
myös eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Eläkkeen loppuosan saa täysimääräisenä vanhuuseläkeiän ylityttyä.
– Sana varhennettu on tässä hieman harhaanjohtava,
sillä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle voi
jäädä myös vanhuuseläkeiässä tai sen jälkeen, jolloin
varhennusvähennystä ei tietenkään tehdä. Päinvastoin,
jos jää osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle vasta oman ikäluokkansa vanhuuseläkeiän täyttämisen jälkeen, myös ensimmäisenä nostettavaan eläkkeen osaan
tehdään lykkäyskorotus. Jäljelle jäävään osaan tehdään
lykkäyskorotus sitten, kun henkilö jää kokonaan vanhuuseläkkeelle, Perälehto-Virkkala selittää.
vanhuuseläke on osa-aikaeläkettä joustavampi, sillä se ei sisällä mitään tulorajoja tai työssäkäyntivelvoitetta.
– Tämä helpottaa eläkkeensaajan elämää ja karsii byrokratiaa. Osa-aikaeläkkeen ansionseuranta pyörii koko
ajan, ja eläkkeiden takaisinperintä on ollut aikamoinen
rumba, kun tulorajat ovat ylittyneet. Uudessa järjestelmässä eläkkeensaaja voi huoletta tehdä ruuhka-aikoina
OSITTAINEN VARHENNETTU
ylitöitä ja pitää vaikka pidempiä vapaita välillä, Perälehto-Virkkala kertoo.
Nordman pitää joustavuutta iloisena uutisena.
– Tekisin mielelläni jossain vaiheessa esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa, mutta osa-aikaeläkkeen puitteissa se ei ole mahdollista. Uusi systeemi saattaisikin siis
olla houkuttelevampi.
Vanhuuseläkkeen alaikäraja
• v. 1954 ja sitä ennen syntyneellä 63 vuotta
• v. 1955 syntyneellä 63 v 3 kk
• v. 1956 syntyneellä 63 v 6 kk
• v. 1957 syntyneellä 63 v 9 kk
• v. 1958 syntyneellä 64 v
• v. 1959 syntyneellä 64 v 3 kk
• v. 1960 syntyneellä 64 v 6 kk
• v. 1961 syntyneellä 64 v 9 kk
• v. 1962–1964 syntyneellä 65 v
Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneen työntekijän alin vanhuus­
eläkeikä sopeutetaan eliniän muutokseen ja ikä vahvistetaan
vuonna, jona työntekijä täyttää 62 vuotta.
Työttömän oikeus jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana säilyy vuoteen 2020.
3-15 KEVA 21
Talous.
keva.
keva.
Tietojärjestelmät
ajan tasalle
Työeläkeala on
keskittänyt yhteisiä
tietojärjestelmiä
yhteiseen ylläpitoon.
TEKSTI HELINÄ HIRVIKORPI / KUVA CARL BERGMAN
V
It-johtaja Paula Sivunen arvioi Kevan
tietojärjestelmien muutostöiden
maksavan vajaat 1,5 miljoonaa euroa.
uonna 2017 voimaan astuva eläkeuudistus on monimutkainen kokonaisuus, joka vaatii monia tietojärjestelmien muutoksia.
Työeläkejärjestelmän tietojärjestelmämuutosten kustannuksiksi on arvioitu yhteensä noin 20 miljoonaa euroa. Summa koskee koko työeläkealaa ja kohdistuu suurimmaksi osaksi Arek Oy:n ylläpitämiin järjestelmiin.
Pienempi osa on työeläkeyhtiöiden omia kustannuksia.
Arvio on alustava, tällä hetkellä tiedossa olevien muutosten mukaan laskettu ja täsmentyy sitten, kun hallituksen
esitys eduskunnalle eläkelainsäädännön muuttamisesta
hyväksytään lopullisesti ja tietojärjestelmien muutosten
määrittelyt valmistuvat.
maksaa noin 1,2 –1,5 miljoonaa euroa. Omaa sisäistä henkilö­
työtä työeläkemuutosten takia on arviolta noin 1 100–
1 300 henkilötyöpäivää. It-töissä Kevassa työskentelee
noin 50 henkilöä. Tietojärjestelmiin pohjautuu eläkeyhtiöiden toiminnasta merkittävä osa.
– Työmäärä on kohtalaisen suuri. Se jakaantuu työeläkealan yhteisiin tietojärjestelmiin, joita ylläpitää
Arek Oy, ja Kevan omien tietojärjestelmienmuutostöihin, täsmentää Kevan it-johtaja Paula Sivunen.
Työeläkeala on keskittänyt yhteisiä tietojärjestelmiä
yhteiseen ylläpitoon, mistä saadaan kustannushyötyä
koko alalle.
Esimerkiksi eläkkeiden laskentaan liittyvät muutokset voidaan tehdä koko alalle yhteisesti yhteisiin tietojärjestelmiin. Arek on toiminut kymmenkunta vuotta.
– Kevassa ylläpidettäviä ja kehitettäviä tietojärjestelmiä ovat muun muassa eläkkeiden käsittelyyn, maksatukseen ja rahoitukseen liittyvät tietojärjestelmät sekä
henkilöasiakkaan ja työnantajien verkkopalvelut, Paula
Sivunen sanoo.
KEVAN OSUUS TIETOJÄRJESTELMÄMUUTOKSISTA
22 KEVA 3-15
TYÖELÄKEUUDISTUKSESSA TULEE kokonaan uusi eläke-
laji: osittainen vanhuuseläke.
– Tällaista eläkemuotoa ei ole aiemmin ollut, ja se aiheuttaa isoimman työn eläkeuudistusta rakennettaessa.
Uuden eläkemuodon käsittely ja laskenta on rakennettava tietojärjestelmiin alusta saakka. Tietojärjestelmien
kannalta monimutkaisuutta lisää se, että eläkeuudistuksessa on aina siirtymäsäännöksiä, eli se vaikuttaa eri
ikäluokkiin eri tavalla. Vanhaa järjestelmää on edelleen
ylläpidettävä, kun tietyt ikäluokat ovat vanhan lainsäädännön piirissä ja rinnalle tulevat uudet ominaisuudet.
– Tämä tuo tietojärjestelmiinkin monimutkaisia muutoksia. Siirtymäajat ovat aina eläkemuutoksille tyypillisiä, eivätkä muutokset milloinkaan koske kaikkia vakuutettuja samalla tavalla yhtä aikaa, Sivunen huomauttaa.
Tietojärjestelmäuudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa, syksyyn 2016 mennessä tehdään valmiiksi arviolaskentapalvelut, koska
ihmiset haluavat arvioida lain uudenlaisia vaikutuksia
ennen lain voimaantuloa – eli laskea omaa eläketurvaansa.
Varsinaiset eläkkeelle hakemisen ja rahoituksen palvelut saadaan valmiiksi lain voimaantuloon eli 1.1.2017
mennessä.
– Pyrimme satsaamaan asiakaspalveluun, koska eläkeuudistus kiinnostaa ihmisiä ja he voivat meidän verkkopalvelumme kautta arvioida uuden lain mukaista eläketurvaansa.
Toteutusaikataulua it-johtaja Sivunen pitää tiukkana.
Muutoksia voi vielä tulla, vaikka työt ovat jo alkaneet.
Muutokset järjestelmissä on aina myös testattava huolellisesti.
– Tietojärjestelmien määrittely ja testaus vaatii hyvää asiantuntijuutta eläketurvasta ja tietojärjestelmistä.
Asiantuntijaresurssit ovat tässä tiukassa aikataulussa
keskeisessä roolissa, Sivunen tähdentää. Arek hoitaa työeläkealan
yhteisiä tietojärjestelmiä
AREK RAKENNUTTAA ja ylläpitää työeläkevakuutta-
It-johtaja Paula Sivunen on
ollut tässä toimessa vuoden
verran, mutta kehittänyt
Kevassa tietojärjestelmiä jo
toistakymmentä vuotta.
misessa tarvittavia tietojärjestelmiä ja tarjoaa työeläkealan yhteisessä käytössä olevien tietojärjestelmien
kautta tuotettavia järjestelmäpalveluita. Palveluita
ovat esimerkiksi ansioiden rekisteröinti, eläkkeen laskenta ja työeläkeote.
– Arek huolehtii siitä, että alan yhteiset järjestelmäpalvelut pysyvät ajan tasalla ja käytettävyys olisi
mahdollisimman helppoa ja turvallista. Huolehdimme
Arekissa järjestelmien ylläpidosta ja kehityksestä.
Viime vuosien aikana olemme toteuttaneet monia
järjestelmämuutoksia työeläkealan yhteisiin tietojärjestelmiin. Viimeisin merkittävä hanke oli järjestelmämuutos, jolla yhdenmukaistettiin julkisten eläkelakien
mukaisten työansioiden rekisteröinti. Parhaillaan on
menossa sotilaseläkkeiden laskennan uudistus, kertoo
Arekin toimitusjohtaja Matti Ylilammi.
Työeläkeuudistus työllistää areklaisia päivittäin, sillä
yhteisiin järjestelmäpalveluihin on päivitettävä uuden
2017 voimaan tulevan eläkelainsäädännön tuomat
uudistukset. Uudistukset tehdään tiiviissä yhteistyössä
Arekin asiakkaiden eli työeläkevakuuttajien kanssa.
Työ kulkee Arekissa nimellä Laki2017-hanke.
– Tämä on ensimmäinen iso lakiuudistus aikana, jolloin kaikki työeläkealan yhteisessä käytössä olevat tietojärjestelmät ovat Arekin hoidossa, Ylilammi sanoo.
Laki2017-hankkeella on vuonna 2016 kolme käyttöönottoa. Huhtikuun käyttöönotossa toteutetaan
muutoksia vain eläkkeen laskentaan. Marraskuussa
Arek vie tuotantoon muutokset ansioiden rekisteröintiin. Pääkäyttöönotossa 31.12.2016 tehdään loput
laskennan ja tietojen rekisteröinnin muutokset.
3-15 KEVA 23
Elämää arjessa.
Elämää arjessa.
Inhimillistä
taloudenpitoa
TEKSTI VIRPI MELLER / KUVA CARL BERGMAN
Ekonomit voisivat hakea rohkeammin kuntiin
töihin, ehdottaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveysyhtymän talousjohtaja Sami Sipilä.
E
nsin Sami Sipilästä piti tulla historianopettaja, sitten pankkimies. Hän valmistui
vuoden välein filosofian maisteriksi ja
kauppatieteiden maisteriksi ja kokeili molempia ammatteja, mutta päätyi tekemään uraa kuntasektorin taloushallinnossa.
Ensimmäinen alan pesti oli Joutsassa terveydenhuollon kuntayhtymän talouspäällikkönä.
– Tuntuihan se isolta haasteelta vastavalmistuneelle
ekonomille pyörittää 10 miljoonan euron budjettia, Sipilä muistelee.
Muutama vuosi myöhemmin hän hallinnoi 100 miljoonan euron budjettia Siilinjärven terveydenhuollon
kuntayhtymän talousjohtajana, ja työssään hän pääsi
aikamoiseen mankeliin: valmistelemaan kuntayhtymän
purkua sekä rakentamaan uutta sosiaali- ja terveydenhuollon liikelaitosta.
on työskennellyt neljä vuotta Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän
talousjohtajana. Budjetti on kasvanut 400 miljoonaan
euroon ja työkavereiden määrä 4 000:een.
– Muistelen välillä sitä ihanuutta ja kurjuutta pienemmissä kunnissa, kun talousjohtajan nimike kattoi
parhaimmillaan henkilöstöjohtajan ja isännöitsijän
hommia sekä ravintohuollon ja logistiikkapalvelujen
esimiehen tehtäviä. Välillä suunniteltiin terveyskeskuksen peruskorjausta. Työnkuvan monipuolisuus on
tehnyt tehtävistä mielenkiintoisia, Sipilä kertoo.
Nykyisessä työssä ison organisaation talousjohtajana
työ on puhtaasti taloustoimintojen johtamista.
– Julkisissa organisaatioissa liikutellaan miljardeja
euroja veronmaksajien rahoja. Itse haluan olla edesauttamassa, että niitä minunkin veroeurojani käytettäisiin
mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi.
Kuntayhtymän hallinnon työtilat sijaitsevat samalla
kampuksella keskussairaalan kanssa. Vielä vuosi sitten
Sipilän työhuone oli kirjaimellisesti sairaalassa, potilasosastojen yhteydessä.
– On hienoa olla toiminnan ytimessä, koska täällä
näen sekä kuulen potilaiden tarinoita ja saan valtavasti
tietoa ihmisten hoitamisesta ja sosiaalisista ongelmista.
Ei tätä työtä voi tehdä, jollei inhimillinen elämä kiinnosta tai sitä ei ymmärrä.
NYT 37-VUOTIAANA SAMI SIPILÄ
24 KEVA 3-15
Sipilän mukaan sairaalan läheisyys tekee konkreettisella tavalla näkyväksi, miksi taloushallinnon työ on
tärkeää. Kuntayhtymän taloushallinnossa pääsee vaikuttamaan kaikkien suomalaisten arjessa näkyvien palveluiden toimivuuteen ja kustannuksiin.
ekonomi on harvinainen ilmestys. Kauppatieteilijöitä on Suomessa kymmeniä tuhansia, mutta kuntasektorilta on vain joitakin
satoja kauppatieteen maistereita muissa kuin opetustehtävissä. Monesti taustalla on ennakkoluuloja tai vanhentuneita käsityksiä esimerkiksi päätöksenteon hitaudesta,
huonosta johtamisesta tai alhaisesta palkkatasosta.
– Yksityisen ja julkisen sektorin väliset palkkaerot
ovat kaventuneet viiteen prosenttiin, ja palkat ovat yhä
useammin neuvoteltavissa myös kuntasektorilla, Sipilä
huomauttaa.
Hän toivoo näkevänsä enemmän ekonomikollegoja
kunta-alan töissä, sillä osaajille on kysyntää.
– Ekonomikoulutus on erinomainen peruskoulutus,
joka antaa valmiudet johtamis- ja kehittämistyöhön. Ekonomeille voi löytyä töitä hankinta-, markkinointi-, viestintä-, talous- ja laskentapuolelta. Lisäksi kunnissa tarvitaan järeää johtamisosaamista, jota voi löytyä esimerkiksi
henkilöstöhallintoon orientoituneilta ekonomeilta.
Tällä hetkellä parhaat työpaikat menevät muiden alojen ammattilaisille, kuten tradenomeille ja hallintotieteilijöille.
Myös kuntasektorin pitäisi Sipilän mielestä aktivoitua karistamaan ennakkoluuloja, mutta kaupunkien ja
kuntien edustajia näkee hyvin harvoin esimerkiksi yliopistoissa tai kauppakorkeakouluissa markkinoimassa itseään. Samoin hän toivoisi, että myös yliopistojen
opetus­
ohjelmissa huomioitaisiin paremmin julkisen
puolen ominaispiirteet.
– Eikö se kuulu korkeakoulujen ja ekonomien yhteiskuntavastuuseen, että kuntasektorin töissä ja johtotehtävissä olisi mahdollisimman paljon fiksuja ja koulutettuja
kavereita? Emmekö me kaikki toivo kustannustehokkaita palveluja ja mahdollisimman pieniä veroja?
Talousjohtaja Sipilä viihtyy erinomaisesti kuntayhtymän palveluksessa. Hän arvostaa joustavuutta ja inhimillisyyttä, joiden ansioista hän, 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen
isä, on voinut pitää lähes maksimimäärän perhevapaita.
KUNTASEKTORILLA TYÖSKENTELEVÄ
”Emmekö me
kaikki toivo
mahdollisimman
pieniä veroja?”
Talousjohtaja Sami Sipilän
vapaa-aika kuluu melko
tarkasti perheen touhuissa
tai liikunnan parissa. Työ
on hyvin sosiaalista, joten
tuntuu hyvältä päästä välillä
aivan yksin juoksemaan,
uimaan tai hiihtämään.
3-15 KEVA 25
Kommuunisti.
Keva på svenska
Kreikkalainen eläketragedia
mukavalta ajatukselta, että eläkettä karttuisi vuodessa itsekseen kaksi kuukautta lisää,
oma eläkemaksu olisi mitätön ja eläkkeelle pääsisi varhain.
Niin Kreikassa on tähän asti ollut – miellyttävän ilmaston, raikkaan Retsinan ja maukkaan Feta-juuston
lisäksi.
Kreikkalaisia ei kuitenkaan käy kadehtiminen, sillä
nyt ovat kivat eläke-edut eilispäivää, eläkeikä karannut
kauas ja eläkeleikkuri viuhuu kuin Zorbaksen tahtiin
konsanaan. Kreikassa puhutaan eläketragediasta.
Yhtään väheksymättä kreikkalaisten hätää kannattaa hetki miettiä, mitä kaikkea tragedia pitää sisällään.
Yksilötasolla kyse voi olla aidosti murhenäytelmästä,
mutta yhteiskunnalle Kreikan eläkejärjestelmän uudistaminen on aidosti satyyrinäytelmä, siis mahdollisesti
hieman hävytönkin matkan varrella, mutta siinä on onnellinen loppu.
la poliitikkoja tai muita tunnettuja henkilöitä. Tässä
mielessä suomalaisen eläkeuudistuksen neuvottelijat
täyttivät komedian ehdot, sillä pitkään jatkuneista neuvotteluista tehtiin pilakuvia ja eläkeuudistuksen valmisteluista saatiin sisältöä jopa television viihdeohjelmiin. Se on sentään jo saavutus!
Pilkattiinko poliitikkoja? No, sellaisiakin ääniä kuului, että poliitikot pidetään kepin matkan päässä varsinaisista eläkeneuvotteluista. Väitän päinvastoin, että
parlamentaarinen valtiovalta oli tällä kertaa lähempänä
näyttämöä, orkhestraa, kuin aikaisimpien eläkeuudistusten aikana.
Hyvin käsikirjoitettu ja sopivalla retoriikalla siivitetty
draama saatiin siistiin lopputulemaan. Kaikki estradilla
vaikuttaneet ja lopulta katsojatkin tiesivät, että eläkeuudistus pitää tehdä. Se on nyt toteutuksen vaiheessa.
Toivokaamme sille satyyrinäytelmän tavoin onnellista
loppua.
kreikkalainen ei todellakaan koe uudistusten tulosta onnellisena. Tragediaa
tässä lienee lähinnä se, millainen
eläkejärjestelmä Kreikassa on tähän asti ollut. Käytetään muotiilmaisua: taloudellisesti kestämätön.
Itse asiassa Kreikassa on nyt
uudistettu eläkejärjestelmä suurin piirtein samanlaiseksi kuin
Suomessa on vuoden 2017 eläkeuudistuksen jälkeen jälkeen. Kyseessä on siis järkiratkaisu, logos!
Traagiseksi koko näytelmän tekee se, että uudistuksia ei tehty ajoissa ja vähä vähältä
eläkejärjestelmää muokaten ympäristön muutosten mukana. Kertarysäys sattuu.
Myös Suomessa ja varsinkin kunnissa monia sattuu
eläkeuudistuksen vuoksi. Jotkut ammatilliset eläkeiät
kun ovat olleet matalia niin pitkään, että niiden yhtäkkinen korotus tuntuu lähes kreikkalaiselta toiminnalta.
Kuitenkin eläkeikien nostaminen on väistämätöntä. Se
mikä ei seuraa perässä, on tunne, emootio.
Aivan kaikista ei niin ikään tunnu kivalta, että julkisen puolen eläkkeet ovat joutuneet samaan talutusnuoraan yksityisen puolen eläkkeiden kanssa. Tätäkin kehitystä voi mielestäni silti kutsua loogiseksi.
Anna Kommuunistille palautetta:
[email protected]
ÄKKISELTÄÄN TUNTUISI
MONI NÄLKÄINEN JA KODITON
28 Ledaren
28 I Idensalmi används ett nytt program för
planering av pensioneringen.
29 Kommunminister Anu Vehviläinen gläder sig
över kommunernas nya handlingsfrihet.
30 Pensionsreformen förlänger yrkeskarriärerna
för att pensionerna också framöver ska kunna
betalas med arbetstagarnas pengar.
31 Pensionsreformen kräver betydande ändringar
i Kevas datasystem.
26 KEVA 3-15
KOMMUUNISTI on innovatiivinen taustavaikuttaja,
joka ei kumartele kuvia. Hän tuntee julkisen puolen
työeläkejärjestelmän kuin omat taskunsa ja kokee
velvollisuudekseen kyseenalaistaa.
BILD CARL BERGMAN
yksi kreikkalaisen näytelmän muoto, ja se on komedia. Antiikin Kreikan ajan
huvi­
näytelmissä hauskuutettiin yleisöä pilkkaamalVIELÄ ON KÄSITTELEMÄTTÄ
KUVITUS LOTTA NIEMINEN
Eläkeiän
yhtäkkinen
korotus
tuntuu lähes
kreikkalaiselta
toiminnalta.
3-15 KEVA 27
Keva på svenska.
Keva på svenska.
LEDAREN
Mer frihet till kommunerna
Stort gap mellan festtal och verklighet
Kommunminister Anu Vehviläinen utlyser nytänk bland kommunbeslutsfattarna: kanske kommunen
framöver är en aktör som främjar livskraft i stället för en producent av grundläggande service.
K
D
alkyler och undersökningar bekräftar att yrkeskarriärerna måste förlängas och ett sätt är att höja
åldersgränsen för den lagstadgade ålders­
pensionen. Efter reformen 2017 kommer
åldersgränsen att höjas stegvis. Så vitt jag
kan minnas har ingen under den senaste tiden motsatt sig höjningen, vare sig i festtal
eller i övriga sammanhang.
På arbetsplatserna är diskussionen en
helt annan. Då trycket på effektivisering
och sparåtgärderna leder till personal­
minskningar verkar det bästa och enklaste
sättet oftast vara att de äldsta arbetstagarna får gå i pension. Hittills har kommunala
och statliga arbetsplatser verkat tryggare
än jobben i den privata sektorn men enligt
Kevas undersökning försvagas också denna uppfattning så småningom.
Vid samarbetsförhandlingar känner sig
såväl sextioåringar som lite yngre arbetstagare sig osäkra. Under depressionen på
1990-talet ökade antalet ansökningar om
invalidpension markant men sjönk senare
i och med uppsvinget i ekonomin. Kommer
arbetsgivarna nu i mitten av 2010-talet
igen att föreslå invalidpension eller olika
typer av pensionsarrangemang för de äldre arbetstagarna? Kommer vi åter att se ett
rekordantal ansökningar?
Å andra sidan får de som närmar sig
60-årsåldern svara på arbetskamraternas frågor: Vill du inte ha mer tid för dina
barnbarn? Har du inte redan återbetalat
dina bostadslån? Det kräver minst sagt en
gnutta envishet att i den här situationen
ännu jobba ett par år till i en allt effektivare organisation.
Pensionen lockar och många uppskattar
verkligen denna allmänt accepterade frihet: pensionen känns som ett tack för det
arbete man gjort. Blir man däremot arbetslös kan det betyda att man som individ utesluts från arbetet, arbetsmarknaden och
det sociala nätverket.
Det är svårt att förlänga yrkeskarriä-
rerna och öka uppskattningen för de äldre
arbetstagarna och motivera dem att arbeta
längre om det inte finns arbete. Innehållet
i festtalen och vardagen har inte motsvarat
varandra på många år, och det finns inga
enkla lösningar på situationen. Jag befarar
att detta sänker trovärdigheten i de ändringar som görs i pensionssystemet och att
de därför blir svåra att godkänna.
Inställningen till äldre arbetstagare
ändras långsamt, och helt konkret går det
ännu långsammare att få arbetsgivarna att
sysselsätta äldre arbetstagare. Jag hoppas
att gapet mellan festtalen och verkligheten
blir lite mindre när den finländska ekonomin äntligen börjar återhämta sig.
Jouni Kempas
Chefredaktör
en nya regeringen har sin strategi
klar, och nu preciseras och verkställs regeringsprogrammet. Kommun- och reformminister Anu Vehviläi­
nen ser positivt på att kommunerna får
större handlingsfrihet.
– Kommunerna känner själva bäst till
sin situation. Den operativa miljön är inte
likadan i alla kommuner och ofta går det
inte heller att tillämpa samma handlingssätt. Jyrki Katainens regering beslöt att
en miljard euro ska användas för att lätta
kommunernas uppgifter och skyldigheter.
Konsensus råder också om att kommunerna ska ges större handlingsfrihet, säger minister Vehviläinen.
Under kommunminister Henna Virkkunens period beräknades kommunerna ha
535 uppgifter och närmare tusen skyldigheter. Under de senaste åren har antalet
uppgifter ökat ytterligare.
– Enligt det nya regeringsprogrammet
kommer antalet uppgifter och skyldigheter
inte att öka.
händer att ordna sina tjänster och tillämpa bestämmelserna.
– Man bör dock vara noga med att inte
tillämpa hur som helst. Servicen måste
ordnas så att människornas jämlikhet iakttas. Handlingsfriheten kan till exempel betyda att man inte har några exakta bestämmelser om gruppstorlekar, det vill säga
antalet elever per klass eller antalet barn i
dagisgrupper, eller om dimensionering av
personal. Spelrum behövs eftersom också
gruppens sammansättning är av betydelse,
säger Vehviläinen.
Hon anser att kommunerna också kan
samarbeta för att tillsammans ta fram kreativa lösningar. Knappast någon kommun
vill till exempel stänga sitt bibliotek som är
en av de viktigaste kulturtjänsterna, men
materialet kunde vara gemensamt för flera
kommuner.
– Jag anser att det är viktigt att kommunerna också själva skapar egna modeller, är
innovativa och provar på nya verksamhetssätt. Till exempel färdtjänsterna kan kostnadsmässigt ordnas effektivare i fråga om
FPA:s, social- och hälsovårdssektorns och
utbildningssektorns transporter.
KOMMUNERNA FÅR FRIARE
Äntligen i fred!
Pensioneringen är en personlig sak för många och chefens frågor kan kännas pinsamma. I Idensalmi
utvecklades med tanke på detta ett verktyg som cheferna kan använda vid utvecklingssamtalen.
N
är arbetstagaren börjar närma
sig slutet av yrkeskarriären är det
viktigt att arbetsgivaren vet hur
arbetstagaren mår och har en uppfattning
om arbetsförmågan och den ungefärliga
tidpunkten för pensioneringen.
– Vi vill i första hand garantera arbetstagarens ork i arbetet när yrkeskarriären
går mot sitt slut. När vi känner till arbetstagarens situation kan vi bistå med rätt typ
av stöd vid behov, konstaterar Idensalmi
stads personalchef Sinikka Laatikainen.
Uppgifterna hjälper också vid personalplanering. Rekryteringen och inskolningen kan inledas i tid om pensioneringen har
diskuterats.
– Det är framför allt viktigt med tanke
på dem som blir kvar på arbetsplatsen att
28 KEVA 3-15
de inte behöver arbeta länge med underbemanning, fortsätter Laatikainen.
I Idensalmi har man tagit fram anvisningar som chefen kan använda som verktyg vid diskussioner med personer som är
nära pensionsåldern. Anvisningarna omfattar bland annat frågor som gäller slutet
av karriären. Anvisningarna används i utvecklingssamtal på samma sätt på alla organisationsnivåer varje år efter att arbetstagaren fyllt 60 år.
Elli Kettunen har fyllt 60 år i år och i maj
hade hon sitt första utvecklingssamtal med
chefen enligt den nya modellen.
– Vi gick igenom alla frågor ganska fort
eftersom det inte hade gått så lång tid sedan det föregående samtalet. Vi antecknade min och min enhets aktuella situation,
berättar Kettunen. Hon har för avsikt att
fortsätta arbeta ännu tre år.
Kettunen är daghemsföreståndare och
chef också själv, och hon anser att anvisningarna behövs.
– Anvisningen omfattar alla olika sätt
som kan användas för att främja ork i arbetet. Det här är ett fysiskt tungt arbete. Det
är viktigt att veta hur arbetstagarna kan
stödas för att de ska kunna arbeta fram till
pensionsåldern eller åtminstone så länge
som möjligt.
– Flexibilitet i arbetstiden är en möjlighet. De som närmar sig pensionsåldern får
också oftare passa barnen vid middagsvilan. Då kan de vila fötterna och slipper
bullret, berättar Kettunen.
TEXT SARI ALHAVA
i enlighet med
regeringsprogrammet innebär enligt Vehviläinen inte att man helt struntar i bestämmelserna. I stället för strikt reglering
är det viktigast att se på resultaten och
på hurdana tjänster som erbjuds och inte
främst tänka på hur kommunen har ordnat
den jämlika servicen för sina invånare.
Det kommunala självstyret är betydande. Vehviläinen ser det som mycket viktigt
och anser att det måste respekteras. Till
exempel kommunsammanslagningar ska
inte vara obligatoriska utan de ska grunda
sig på frivillighet.
– Kommunerna står inför nya tider: deras roller och uppgifter kommer att ändras
när social- och hälsovårdstjänsterna ordnas i större enheter. Nu gör man klokt i att
fundera på kommunernas roll i framtiden,
då de inte längre är grundservicekommuner. Kommunerna är kanske på 2020- och
DEN FRIARE STYRNINGEN
2030-talet mer som organisationer som
sörjer för livskraften i regionen och som ser
till att kommunen är attraktiv ur näringslivets och företagens synvinkel. Kommunerna ordnar också kultur- och fritidstjänster,
visionerar minister Anu Vehviläinen.
– Jag utmanar kommuninvånarna och
beslutsfattarna att fundera på det här!
Hemorten är en viktig identitetsfråga för
människor. Den egna ortens identitet behöver inte försvinna trots att uppgifterna
och kommungränserna ändras. Själv är jag
hemma från det nuvarande Joensuu. Där
har flera kommunsammanslagningar ägt
rum under de senaste åren. De som är hemma från Kiihtelysvaara är till sin identitet
fortfarande Kiihtelysvaarabor. Där har
man inrättat ett sockenråd som stöder invånarnas lokala identitet och uppmuntrar
till initiativ för att utveckla hembygden.
TEXT HELINÄ HIRVIKORPI / BILD CARL BERGMAN
3-15 KEVA 29
Keva på svenska.
Keva på svenska.
tjänst efter 1992 och därför inte har någon
personlig pensionsålder. I samband med
reformen 2005 sjönk den allmänna pensionsåldern från 65 till 63 år.
SJUKSKÖTARE KAISA KEKKI, 29, arbetar
i ett fysiskt tungt arbete som operationssalsskötare på Barnkliniken.
– Jag kan väl tänka mig att fortsätta jobba
som sjukskötare fram till pensionsåldern.
Just nu arbetar inhoppare som är närmare
70 år hos oss. Det är med andra ord möjligt
förutsatt att jag håller mig frisk.
I sjukskötarens arbete står man mycket,
går av och an och lyfter patienter. Jourtjänstgöring är särskilt belastande. Kekki anser ändå inte att arbetet är psykiskt
tungt.
– Barnen tillfrisknar oftast bra och de är
underbara patienter som har en fin inställning till sin sjukdom.
Pensionssystemet hinner sannolikt ännu
ändras innan Kaisa Kekki når sin pensionsålder som Pensionsskyddscentralens
räknare nu uppskattar till 67 år 5 månader.
Det är svårt att på ett realistiskt sätt bedöma den kommande arbetsförmågan eller
hur man orkar i arbetet. Vid behov kan belastningen minskas.
att bevara förhållandet mellan pensionsoch arbetstiden på samma nivå som 2025.
Om den förväntade livslängden blir längre
kommer den nedre gränsen för pensionsåldern från och med 2030 att höjas årligen
med högst två månader.
Ungdomsarbetsledare i Tölö församling
Mikko Saari, 46, bekymrar sig inte över
det. Enligt Pensionsskyddscentralens räk-
nare är hans uppskattade pensionsålder 65
år 9 månader.
– Sist och slutligen är det fråga om relativt korta perioder. Jag förstår väl att pensionsåldern måste höjas på grund av de
eländiga statsfinanserna. Det blir en kamp
mot väderkvarnar om inga drastiska beslut
fattas nu.
TEXT SARI ALHAVA / BILDER CARL BERGMAN
PENSIONSÅLDERN HAR i reformen bundits
till den förväntade livslängden. Syftet är
Hur länge måste vi snart arbeta före pensionen?
Riksdagen behandlar förslaget om pensionsreformen på hösten och målet är att höja
pensionsåldern. Reformen inverkar till exempel på framtiden för många bibliotekssekreterare,
sjukskötare och ungdomsarbetsledare.
B
ibliotekssekreterare Leena Nordman, 62, har följt noga med pen-
sionsreformen i den offentliga
sektorn. Det finns en hel del att tänka på
när pensionsåldern närmar sig och hon är
självfallet intresserad av hur reformen inverkar på hennes eget liv.
Pensionsreformen inom den offentliga
sektorn är i linje med pensionsavtalet inom
den privata sektorn, och pensionsåldern
kommer att stiga stegvis. Nu är den nedre åldersgränsen för ålderspension 63 år.
Bestämningen av pensionsåldern ändras
för personer födda 1955 och senare, vilket
betyder att Nordmans pensionsålder inte
kommer att ändras.
– Pensionsåldern är i motsats till intjänade pensioner ingen förvärvad rättighet förrän den uppnås. Människorna måste ändå
30 KEVA 3-15
kunna förbereda sig i tid när det är fråga
om så här stora saker, säger regeringsrådet
Erik Strömberg på social- och hälsovårdsministeriet.
Lagförslaget behandlas i riksdagen på
hösten och lagen är avsedd att träda i kraft
från ingången av 2017.
– De som är födda 1955 fyller 63 år 2018,
och deras pensionsålder är 63 år 3 månader. De som är födda 1956 har ett år mer på
sig att förbereda sig och deras pensionsålder stiger med sex månader, säger Strömberg om logiken i reformen.
Pensionsåldern höjs alltså alltid med tre
månader per årsklass tills pensionsåldern
är 65 år. Personer födda 1962 är den första
årsklassen vars pensionsålder är 65 år.
Många som arbetar inom den offentliga
sektorn har emellertid en pensionsålder
på cirka 65 år redan nu. Omkring 100 000
anställda som är födda före 1960 och som
har arbetat länge i den offentliga sektorn
har ännu en personlig pensionsålder. Till
exempel Erik Strömbergs personliga pensionsålder är 64 år 4 månader. Dessa personliga pensionsåldrar som är högre än
den allmänna åldersgränsen ändras inte.
Leena Nordman har arbetat i statlig
tjänst på Helsingfors universitets bibliotek
sedan 2002 och hennes pensionsålder har
på pensionsutdragen varit exakt 65 år. Det
senaste pensionsutdraget innebar dock
en överraskning eftersom pensionsåldern
hade sjunkit till 63 år.
– Jag var helt förundrad över det och
ringde till Keva, berättar hon.
Det visade sig att den lägre pensionsåldern beror på att hon hade trätt i statlig
IT-systemen uppdateras
IT-direktör Paula Sivunen uppskattar att ändringarna i Kevas IT-system kostar knappa 1,5 miljoner euro.
P
ensionsreformen 2017 är en komplicerad helhet som kräver flera ändringar i IT-systemen.
Kostnaderna för IT-ändringarna i arbetspensionssystemet uppskattas uppgå
till totalt cirka 20 miljoner euro. Summan
gäller hela arbetspensionsbranschen och
hänför sig främst till de system som upprätthålls av Arek Ab. Arbetspensionsbolagens egna kostnader är mindre. Uppskattningen är preliminär och grundar sig på
de ändringar som nu är kända. Beloppet
preciseras när regeringens proposition
till riksdagen med förslag till ändring av
arbetspensionslagstiftningen blir slutligt
antagen och definitionerna av IT-ändringarna bli klara.
Kevas andel av kostnaderna för IT-änd-
ringarna är cirka 1,2–1,5 miljoner euro.
Den arbetsinsats som ändringarna kräver
på Keva är uppskattningsvis 1 100–1 300
dagsverken. Keva har cirka 50 IT-anställda. En betydande del av pensionsbolagens
verksamhet grundar sig på datasystem.
– Ändringsarbetet är rätt betydande.
Det fördelar sig mellan arbetspensionsbranschens gemensamma datasystem som
upprätthålls av Arek Ab och Kevas egna
system, preciserar Kevas IT-direktör Paula Sivunen.
Centralt underhåll för gemensamma
IT-system i arbetspensionsbranschen betyder kostnadsfördelar för hela branschen.
Till exempel de ändringar som hänför sig
till beräkningen av pensionerna kan göras
på en gång i hela branschens gemensamma
system. Arek startade sin verksamhet för
drygt tio år sedan.
– De datasystem som underhålls och
utvecklas hos Keva är bland annat sådana
system som hänför sig till handläggning,
utbetalning och finansiering av pensioner
samt webbtjänsterna för personkunder
och arbetsgivare, säger Paula Sivunen.
Arbetspensionsreformen för med sig ett
helt nytt pensionsslag: partiell ålderspension.
– Det nya pensionsslaget är den största
utmaningen vid reformen. Handläggningen och beräkningen av det nya pensionsslaget måste byggas in i datasystemen helt
från noll.
TEXT HELINÄ HIRVIKORPI
3-15 KEVA 31
20 vuotta sitten
TULEVIEN ELÄKEKUSTANNUSTEN KANNALTA keskeinen kysymys on, missä
iässä henkilöstö jää eläkkeelle, ei vanhuuseläkeikä. Viimeksi tehtyjen
eläkeratkaisujen peruste onkin saada henkilöstöä pysymään työelämässä
aikaisempaa pidempään.
Henkilöstöpäällikkö, varatuomari Pekka Palola, Kuntien eläkevakuutus 3/1995
Nyt
ELÄKEUUDISTUKSEN TAVOITTEENA on pidentää
työuria, jotta eläkkeet tulisivat jatkossakin
maksetuiksi työtätekevien rahoilla.
Keva-lehti 3/2015