kaavaselostus 742 - Kangasalan kunta

KANGASALAN KUNTA
TEKNINEN KESKUS
SUORAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, RISTITIE
1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
PÄIVÄYS
ASEMAKAAVAN NUMERO
KUNTA
OSA-ALUE
KYLÄ
KORTTELIT
KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
19.5.2015
742
KANGASALA
HARJUNSALO
669 osa
Ristitien varsi Suoramalla
Kaavaalueen
sijainti
VIREILLETULOSTA ILMOITTAMINEN
KAAVAN HYVÄKSYMINEN
KAAVAN LAATIJA
14.9.2010
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KESKUS
2 TIIVISTELMÄ
2.1 Kaavaprosessin vaiheet
Kaavan muutos tuli vireille maanomistajan aloitteesta. Tavoitteena oli lisätä
Isolukontien asuinkerrostalokorttelien rakennusoikeutta käynnissä olevan
peruskorjaushankkeen yhteydessä. Hankkeeseen liitettiin viereinen huoltoaseman
kortteli. Kaavan valmisteluaineisto pantiin nähtäville lokakuussa 2010.
Suunnitelmaa hiottiin yhdessä maanomistajien ja hankkeen suunnittelijoiden kanssa
pitkään. Kaavaehdotus Ristitien pohjoispuolella saatiin käsittelyyn
kaavoitussopimuksen laatimisen myötä ja tuli hyväksytyksi v. 2014 alussa. Ristitien
eteläpuolisen korttelin osalta sopimus saatiin solmituksi v. 2015 alussa, ja
kaavaehdotus voidaan sen osalta panna nähtäville.
Kaavaehdotukseen tehtiin hyväksymisvaiheessa toukokuussa 2015 tarkistuksia
katujen ja hulevesien käsittelyn osalta.
2.2 Asemakaava
Kangasalantien varressa sijaitsevan entisen huoltoasematontille osoitetaan asuintorni
ja sen kivijalkaa liiketiloja. Ristitien luonnetta osana Suoraman keskeistä
kävelyaluetta korostetaan kehittämismääräyksin.
2.3 Asemakaavan toteuttaminen
Asemakaavan toteuttamisesta vastaa maanomistaja. Uudisrakentaminen on
mahdollista käynnistää kaavan saatua lainvoiman.
Keskeisellä paikalla sijaitsevan asuinalueen lisärakentaminen tukee julkisen
liikenteen käyttöä ja alueen palveluiden säilymistä.
3 LÄHTÖKOHDAT
3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
Alueen yleiskuvaus
Muutettava
alue
Tontti sijaitsee rakennetun alueen keskellä Suoramalla. Alue on keskeistä
taajamarakennetta.
Luonnonympäristö
Suoraman alue sijoittuu Kirkkoharjun eteläpuoliselle alueelle, jossa kangasmaa
taittuu hienojakoisemmalle maaperälle raivattuun peltomaisemaan. Taajaman
välittömät peltoalueet samoin kuin harjun etelärinne on rakennettu 1900-luvun
puolivälistä lähtien.
Tontin maaperä on kantavaa.
Rakennettu ympäristö
Ympäristön asuntorakentaminen on kerrostalovaltaista. Tasatalot on rakennettu
1960-luvun puolivälissä, sen itäpuolinen Harjunsalon alue on pääosin 1960-80lukujen aikana.
Muutosalueen eteläreunassa on toiminut huoltoasema, joka on purettu 2000-luvun
alussa. Alueen maaperä on tutkittu, eikä siitä ole löytynyt rakentamista haittaavia
aineita.
Isolukontie on alueen kokoojakatu, jolta on yhteys Kangasalantiehen kiertoliittymän
kautta.
Suunnittelualue sijoittuu Kangasalantietä kulkevan joukkoliikenteen laatukäytävän
varteen. Alueella on välttävät kaupan palvelut, joita voidaan lisärakentamisella
parantaa. Alueen välittömässä läheisyydessä on laaja kunnallisten palveluiden
verkosto: päiväkoteja, koulu, urheilukenttä, sivukirjasto ja taajaman keskeisin
ulkoilualue, Kirkkoharju.
Maanomistus
Maa-alue on yksityisen omistama lukuun ottamatta katu- ja läheisiä virkistysalueita,
joka kuuluvat kunnalle.
Ympäristön häiriötekijät
Kangasalantien melu häiritsee asumisviihtyisyyttä Suoramantien eteläpuolisessa
korttelissa.
3.2 Suunnittelutilanne
Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset
Tampereen kaupunkiseudun v. 2014 hyväksytyssä rakennesuunnitelmassa
painotetaan taajamien yhdyskuntarakenteen eheyttämistä. Eheyttämällä voidaan
hyödyntää olevaa julkisen liikenteen kapasiteettia, tuoda uusia käyttäjiä oleville
kaupan palveluille ja luoda edellytyksiä kunnallisten palveluiden säilyttämiselle ja
tehostamiselle.
Suoraman osayleiskaava on ollut ehdotuksena nähtävillä. Sen tavoitteiden mukaan
Ristitien kohdalta alkaa kävelypainotteinen keskusvyöhyke, joka ulottuu Suoraman
urheilukentän sivuitse koululle ja kirjastolle asti. Kaavoitettavan tontin kohdalle on
merkitty lähipalveluiden alue.
Yleiskaavan
havaintokuvan mukaan
Isolukontien
kiertoliittymää
korostetaan korkealla
rakentamisella ja pienellä
aukiolla. Kulmaukseen
rakennetaan liiketilaa,
joka avautuu julkiseen
tilaan.
Isolukontien varteen
muodostuu liiketilojen ja
pienten aukioiden sarja.
Muutettava alue
Voimassa olevassa asemakaavassa alueelle on osoitettu huoltoaseman kortteli.
4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET
4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve
Suunnittelun tarve aiheutuu keskeisesti sijoittuvien kerrostaloasuntojen tarjonnan
puutteesta.
4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset
Asemakaavan suunnittelu on käynnistetty maanomistajan aloitteesta.
4.3 Osallistuminen ja yhteistyö
Osalliset
Alustavan tarkastelun perusteella osallisia ovat:
Maanomistajat ja alueen asukkaat
Alueen toiminnanharjoittajat
Kunnan hallintokunnat (rakennusvalvonta, yhdyskuntatekniikka)
Kangasalan Vesi –liikelaitos
Pirkanmaan ELY-keskus
Vireille tulo
Hanke on tullut vireille kaavoituslautakunnan päätöksellä 14.9.2010.
Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt
Valmisteluvaiheessa lähetettiin naapureille kirjeitse osallistumis- ja
arviointisuunnitelma, kaavaluonnos ja selostus, ja nähtäville panosta kuulutettiin
Kangasala Sanomissa.
Rakennusvalvonta 11.10.2010
Puollamme kaavan kehittämistä luonnoksen B pohjalta.
Yhdyskuntatekniikka 15.10.2010
Luonnokseen B liittymäkiellot Isolukontielle KL-tontin ja LPA-tontin kohdilla.
Korttelin 658 Isonlukontien varteen tulevat uudet tonttiliittymät voivat muuttaa
Isonlukontien pysäköintijärjestystä.
Kangasalan Vesi -liikelaitos 29.10.2010
Alueen täydennysrakentaminen on liitettävissä olemassa olevaan vesijohto- ja
jätevesiviemäriverkostoon.
ELY-keskus 29.10.2010
Kaavalla eheytetään yhdyskuntarakennetta tiivistämällä kerrostalokorttelialuetta
joukkoliikennekäytävän varrella, mitä ELY-keskus pitää tarkoituksenmukaisena.
Kaavahanke sijoittuu pohjavesialueelle, minkä vuoksi alueen hulevesien käsittely on
syytä tehdä suunnitellusti ja kuvata tarvittavat ratkaisut kaavaprosessissa.
Kangasalantien varressa on sijainnut ennen huoltoasema, ja tämän tontin käyttämistä
päivittäistavarakaupan rakentamiseen tutkitaan kaavan yhteydessä. Huoltoaseman
alue on aikanaan asianmukaisesti puhdistettu. Kaavaa laadittaessa tai viimeistään
ennen rakentamiseen ryhtymistä tulee kuitenkin vielä varmistaa rakennettavan
alueen puhtaus. Tämä tulee käydä ilmi kaavamääräyksestä.
Tampereen aluepelastuslaitos 18.102010
Aluepelastuslaitoksen toimintavalmius asemakaava-alueella on riittävä suhteessa
kaavoittavan toiminnan riskeihin. Ei huomautettavaa.
Sosiaali- ja terveyskeskus 22.10.2010
Kangasalan vanhustenhuollon strategian mukaan yhä useampi iäkäs ihminen asuu
kotona. Kotona asumisen tueksi tarvitaan joukkoliikenneyhteyksiä ja kaupan
lähipalveluita sekä omatoimista liikkumista varten turvallista ja esteetöntä
liikkumismahdollisuutta jalkakäytävillä.
Linturinteen alueelle saattaa tulevaisuudessa tulla vammaisille tarjottavia
asumispalveluita, ja myös heidän kannaltaan lähiseudun kauppapalvelut,
joukkoliikenneyhteydet ja riittävät, esteettömät jalankulkuväylät ovat tärkeitä.
Tasatalojen korttelien kaavamuutos tuo lisää asuntoja lähelle palveluja ja
joukkoliikennettä, ja se tekee mahdolliseksi myös ikäihmisten ja vammaisten
asumisen alueella. Alueelle pitää turvata esteetön liikkumismahdollisuus myös
pyörätuolilla ja muiden apuvälineiden kanssa liikkuville samoin kuin jalankulkijoille.
Sivistyskeskus 29.9.2010
Erillisten yksittäisten uusien asuinalueiden vaikutus on pieni varhaiskasvatus- ja
opetuspalveluihin. Vaiheittain rakentaminen pitkällä aikavälillä helpottaa palveluiden
järjestämistä ja riittämistä. Erillisten yksittäisten alueiden rakentuminen lähekkäin ja
samanaikaisesti vaikeuttaa koulutilojen riittämistä sekä varhaiskasvatuspalveluiden
järjestämistä lähipalveluina.
Asuinalueiden suunnittelussa tulisi huolehtia julkisen liikenteen mahdollisuus sekä
turvallisen koulumatkan järjestyminen. Lapsiperheille suunnatuilla asuinalueilla tulisi
suunnitella myös leikkipuisto.
Vattenfall Verkko Oy 12.10.2010
Kaavoitettavalla alueella sijaitsee pienjännitekaapeleita, joille ei ole tarpeen varata
kaavaan alueita.
Elisa Oyj 22.10.2010
Ei huomautettavaa. Elisalla on alueella aiemmin asennettuja tietoliikennekaapeleita,
joiden siirrosta tullaan perimään täysimääräiset kulut työn aiheuttajalta.
Lausuntojen vaikutus jatkosuunnitteluun:
Kaavaehdotuksen pohjaksi on valittu useissa lausunnoissa kannatettu, laajempi
vaihtoehto B. Sitä on jalostettu edelleen lisäämällä siihen vaihtoehto A:n
ominaisuuksia.
Asemakaavaehdotus oli nähtävillä 16.3.–14.4.2015. Siitä saatiin seuraavat
lausunnot:
Rakennusvalvonta 2.4.2015
Asemakaavan muutos mahdollistaa täydennysrakentamisen. Alueen maaperän
mahdollinen saastuneisuuden edellyttämä puhdistaminen on huomioitu. Onko
tarpeen kerrosalan suhteita liiketilan ja asuintilan välillä osoittaa. Muutoin
rakennusvalvonnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksesta.
Yhdyskuntatekniikka 1.4.2015
Isolukontiellä on hyvä laittaa liittymäkielto sekä Ristitien varteen n. 10 metrin matkalle
korttelin itärajasta.
Kangasalan Vesi –liikelaitos 29.4.2015
Talousrakennuksen rakennusalaa tulee siirtää niin, että tontin rajalle Ristitien puolella
on min. 4 metrin etäisyys. Vesihuoltojohdot sijaitsevat Ristitien suuntaisella rajalla
samansuuntaisesti.
Pirkanmaan ELY-keskus 15.4.2015
Kaavaehdotuksessa on otettu huomioon entisen huoltoaseman tontilla olevan,
puhdistetun maaperän maankäyttörajoitus asianmukaisella tavalla. Hulevesien
käsittelystä ei kaavassa ole annettu määräyksiä toisin kuin kaavaselostuksessa
mainitaan. Suoraman yleiskaavaan liittyvän hulevesiselvityksen mukaan maankäytön
tiivistyessä suunnittelualueen pintavaluntakerroin kasvaa kohtalaisesti, jolloin
hulevesien hallintatoimenpiteisiin on syytä kiinnittää huomiota. ELY-keskus esittää
vielä, että Ristitien ja Isolukontien varren jalankulkuympäristön kehittäminen
huomioitaisiin asemakaavan muutoksessa Suoraman ehdotusvaiheessaan olevan
yleiskaavan tavoitteiden mukaisesti.
Kangasalantie on esitettävä asemakaavassa katuna ja rajattava mukaan tähän
kaavamuutosalueeseen. Kaduksi muuttaminen tapahtuu kunnan tekemällä
maankäyttö- ja rakennuslain 86 a § mukaisella kadunpitopäätöksellä.
Kadunpitopäätökset tulee tehdä tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ottaen
huomioon kunnossapidon vaatimukset ja maankäytön sekä tie- ja katuverkon
toteutuminen. Katualueella liittymäkielto on näytettävä hakaviivamerkinnällä.
Kaavakartalla vahvistusalueen ulkopuolella näkyy kiertoliittymästä kaava-alueen
tontille johtava liittymänuoli, joka johtaisi suoraan kaavassa yleiselle jalankululle
varatulle alueen osalle. Kevyen liikenteen turvallisuuden ja kiertoliittymän
toimivuuden kannalta liittymän toteuttaminen tältä kohdalta olisi vaikeaa, joten ELYkeskus esittää, että kaava-alueen tontille kulku hoidetaan joko Ristitien tai
Isolukontien kautta eikä kaavalla mahdollisteta liittymän toteuttamista tältä kohdalta.
Lausuntojen vaikutus suunnitelmaan
Kangasalantie otetaan mukaan asemakaava-alueeseen ja merkitään kaduksi.
Kortteliin merkitään liittymäkielto lukuun ottamatta Ristitien länsiosaa. Ristitie otetaan
mukaan kaavamuutokseen ja siihen merkitään määräys ”hk-2: Katualueen osa, jolla
rakentein, pintamateriaalein, istutuksin ja tielinjauksin pyritään alentamaan
ajonopeuksia, parantamaan kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta ja muotoilemaan
liikkumisympäristö esteettisesti korkeatasoiseksi.”
Korttelin pohjoisreunan suuntaisesti merkitään neljän metrin levyinen johtolinjavaraus
vesihuoltoa varten ja siirretään talousrakennuksen rakennusalaa etelämmäksi.
Hulevesien hallitsemiseksi kaavakarttaan lisätään määräys ”Katolle ja pihamaalle
kertyvä puhdas pintavesi sekä salaojiin kertyvä vesi on käsiteltävä tontilla.”
Viranomaisyhteistyö
Alueella ei ole sellaisia maakunnallisia tai valtakunnallisia intressejä, joiden takia
viranomaisneuvottelu olisi ollut tarpeen.
4.4 Asemakaavan tavoitteet
Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet
Kaavamuutoksen tavoitteena on lisätä alueen asunto- ja liiketilatarjontaa.
Prosessin aikana syntyneet tavoitteet
Suoraman osayleiskaavoituksen yhteydessä korostui tontin merkitys solmukohtana,
joka yhdistää Isolukontien ja Kyötikkäläntien varsille sijoittuvia Suoraman kaupallisia
ja julkisia palveluita. Joukkoliikenneväylää tukeva asuntorakentaminen ja julkisen
ulkotilan parantaminen nostettiin kärkitavoitteiksi.
4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset
Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta
Huoltoasematontin osalta on ensi vaiheessa tutkittu suuren päivittäistavarakaupan
sijoittamista kortteliin.
Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset
Valmisteluaineiston käsittely kaavoituslautakunnassa 14.9.2010.
Luonnos nähtävillä syksyllä 2010
Asemakaavaehdotuksen käsittely kaav 17.2.2015
Asemakaavaehdotus nähtävillä 16.3.–14.4.2015
Asemakaavan hyväksyminen valtuustossa.
5 ASEMAKAAVAN KUVAUS
5.1 Kaavan rakenne
Mitoitus
Asemakaava mitoitetaan noin 50 uudelle asukkaalle ja 1000 krs-m2 liiketilalle.
5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen
Uudisrakentamisen sijaintia ohjataan siten, että rakennettavalla kerrostaloilla voidaan
tukea Kangasalantien katukuvan kehittämistä ja muodostaa osittain suojainen ja
autopaikoituksesta erillinen pihatila, joka soveltuu lasten leikkeihin ja oleskeluun.
Uudisrakentamisen korkeusluku sovitetaan Isolukontien tornitalojen mittakaavaan.
5.3 Aluevaraukset
Korttelialueet
Alueelle osoitetaan asuin- ja liikekerrostalojen kortteli. Uutta rakennusoikeutta
varataan 2850 krs-m2 VII-kerroksiseen rakennukseen. Autopaikoitus sijoitetaan
korttelin reunalle. Kulkuyhteys tontille osoitetaan Ristitien kautta.
Muut alueet
Ristitien rakentamista ohjataan hidaskatuna, jossa kävelyn ja pyöräilyn viihtyvyys ja
turvallisuus on otettava huomioon. Reitti on osa Suoraman keskeistä
jalankulkuvyöhykettä.
Kangasalantie osoitetaan korttelin kohdalla kaduksi. Kadunpitopäätökset tehdään
aikanaan toimivina kokonaisuuksina.
5.4 Kaavan vaikutukset
Vaikutukset rakennettuun ympäristöön
Kaavan muuttamisella on merkittäviä yhdyskuntarakennetta eheyttäviä vaikutuksia.
Rakentaminen tukee palveluiden kehittämistä ja julkisen liikenteen käyttöä.
Rakentaminen sopii mittasuhteiltaan ympäristön rakennuskantaan. Ristitielle tehtävät
muutokset parantavat Suoraman julkisen ulkotilan viihtyisyyttä.
Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön
Alue on rakennettua. Lisärakentaminen ei vähennä merkittävästi korttelien yhtenäisiä
piha-alueita.
Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset
Kaavan toteutuessa alueen uudet asukkaat saavat hyvin toimivan ympäristön, jossa
päivittäin tarvittavat palvelut ovat jalan saavutettavissa. Alueelta on hyvät julkisen
liikenteen yhteydet.
Kaavan muutoksella on vähän ympäristön ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia. Tulevien
asukkaiden lähiympäristö on uuden suunnitelman mukaan suurimittakaavaisempi
kuin voimassa olevan kaavan mukainen.
Vaikutukset elinkeinoelämään
Kaavan muutos edistää kaupan kilpailua.
5.5 Kaavamerkinnät ja –määräykset
Kaavassa annetaan määräyksiä maaperän puhtauden varmistamisesta ja hulevesien
käsittelystä.
6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS
6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat
Kortteli on pohjavesialuetta. Suunniteltaessa ja rakennettaessa pitää ottaa huomioon,
että katolle ja pihamaalle kertyvä puhdas pintavesi sekä salaojiin kertyvä vesi on
käsiteltävä tontilla. Mikäli sadevedet johdetaan ympäröivään maastoon tontin
ulkopuolelle, siihen on hankittava maanomistajan suostumus.
Havaintokuva.
Kiertoliittymän kulmaan on tarkoitus rakentaa tontti- ja katualueelle ulottuva aukio,
joka korostaa paikan merkitystä taajamarakenteessa ja katuympäristössä. Liikenteen
vuoksi paikasta ei muodostu erityisen viihtyisää oleskelualuetta, joka onkin tarkoitus
sijoittaa kauemmaksi Isolukontien varteen.
Tontille tulisi rakentaa havaintokuvan mukaisesti rauhallinen asuinpiha erilleen
kaupan toiminnoista ja paikoituksesta.
6.2 Toteuttaminen ja ajoitus
Uudisrakentaminen on mahdollista käynnistää kaavan saatua lainvoiman.
6.3 Toteutuksen seuranta
Toteutuksessa seurataan ympäristökuvan kehittymistä.
KANGASALA 15.5.2015
Kaavoitusarkkitehti
Markku Lahtinen