Esiopetuksen työyhteisötehtävä 2 – yhteenveto

ESIOPETUKSEN TYÖYHTEISÖTEHTÄVÄ 2 - YHTEENVETO
Tutustukaa yksikössänne esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden lukuihin 2.4 ja 2.5, sekä
esiopetuksen arvokyselyn koontaan osoitteessa
https://seutuops.files.wordpress.com/2015/02/esiopetuksen-arvokysely-savonlinnatammikuu-2015-tulokset.pdf.
Miten otatte laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueet osaksi päivittäistä
esiopetusta? (Käytännön esimerkkejä)
Lukemisen helpottamiseksi harmaa ja musta vuorottelevat tekstissä.
KUVA 1 Viikottaiset vierailut koululla, erilainen oppimisympäristö, luovuus, toiminnallisuus,
mielikuvitus suuntaa/ ohjaa toimintaa
KUVA 2 Leluviikon aikana lapsilta tullut toive pitää ristiäiset kaikille vauvanukeille. Lapset
kertoivat mitä tarvitaan ja aikuisten tehtäväksi jäi vain toiveen toteuttaminen lasten suunnitelman
mukaan.
KUVA 3 Omalla luontopaikalla tutkitaan, leikitään, havainnoidaan, kerätään materiaaleja,
rakennetaan majoja.
KUVA 4
toiseen.
Majat rakentuvat myös sisätiloihin melkeinpä päivittäin ja leikki voi jatkua päivästä
KUVA 5 Leikissä on mukana lapselle tärkeitä asioita
KUVA 6 Vahvana on myös omien esitysten tekeminen, pääsylippuja, rannekkeita, istumapaikkoja
myöten valmiiksi suunniteltuna.
KUVA 7-8 Projektityöt, joissa lapset itse suunnittelevat oman työnsä ja toteuttavat sen sitten
suunnitelmansa mukaan
KUVA 9-10 Tutkimista lapsen oman kiinnostuksen ja tapahtuvien asioiden ja ilmiöiden mukaan.
KUVA 11-12 Omat kokeilut, yhteistyö ja vastuu, arjen pienet työtehtävät
Monipuolista liikuntaa, onnistumista, kannustamista ja sinnikkyyttä!
Arjen askareita, yhdessä tekemistä ja oppimista!

Dokumentointi -> osaksi rutiineja ja työtapoja! Havainnointi -> kirjaaminen! Videointi ja
kuvaus-> arviointi yhdessä lasten kanssa. Esim. jos saisi päivittäisen riita-tilanteen nauhalle,
voisi porukalla miettiä miten olisi voinut toimia toisin tmv. Kehittää lasten itsearviointia,
vuorovaikutustaitoja, auttaa näkemään toisenkin näkökulman tilanteeseen. Yhteisten juhlien
ja tapahtumien kuvaaminen ja myöhemmin niiden läpikäyminen luo yhteisöllistä mehenkeä.

Henkilöstön oman toiminnan arviointiin myös dokumentointi tärkeä apu! Oman työn
arviointi, kehittäminen ja positiivisen palautteen anto yhteisössä.

Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen opettelussa hyvä apu oma reppu. Kulkee mukana,
huolehditaan sen sisällöstä, omista tarvikkeista ja ylipäätään siitä että se kulkee mukana;
koulua varten tärkeä juttu! Voisi esim. jo syksyllä vanhempainillassa ottaa asian esille.
Samaa ajatusta läksyjen opettelu; minun pitää itse oppia huolehtimaan tästä, minun
vastuullani on tämä.

Ohjataan lapsia entistä enemmän omatoimiseen tavaroistansa huolehtimiseen; vaatteet
kuivuriin, viikataan omat siististi, tuo varavaate kastuneen/likaantuneen tilalle, tuo
puuttuuvat kurahousut aamulla jne. Tehtävä olisi siis eskarilaisen itse huolehtia osaamisensa
mukaan, ei vain aikuisten huolehtia keskenään, että muistetaan muistuttaa erilaisista asioista.

Yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen: apulaiset päivittäin huolehtivat esim.
paperinkeräyskorista, kumppareitten ojennuksesta, käsipyyhkeiden riittävyydestä jne.
Huomataan kuinka asiat vaikuttavat kaikkien viihtyvyyteen.

Hyvä ja kannustava vuorovaikutus yksilöllisesti jokaiselle; otetaan talon tavaksi!
Rohkaistaan lasta kysymään ja kyseenalaistamaan, annetaan sille aidosti tilaa, opetellaan
hyväksymään myös omaa epävarmuutta ja myöntämään että emmehän me kaikkea tiedä,
mutta otetaanko yhdessä selvää!

Monilukutaito: erilaisten viestinten käyttäminen laajemmin päivittäisessä toiminnassa;
sanomalehti, mainokset, uutiset, internet. Päiväkodin oma lehti, omat uutiset tai vaikkapa
mainos. Tutkitaan yhdessä ja luodaan omaa. Keskustelua ja harjoituksia mediaan liittyen
aktiivisesti. Myös yhdessä mittaaminen, omien taulukoiden ym. tekeminen eri yhteyksissä:
”montako päivää kuussa on aurinkoista/pilvistä/sateista” jne. Tehdään havainnointia ja
merkataan päivittäin; kuun lopussa tutkitaan mitä taulukko kertoo.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen: pitäisi olla laitteet ajan tasalla ja aktiivisessa
käytössä! Laitteiston päivittäminen ja etenkin oman osaamisen päivittäminen avainasemassa! Se kenellä kiinnostus, ottaisi asiaa haltuun ja pikkuhiljaa laajentaisi osaamista
työyhteisössä opettaen ja vinkaten muita. Neuvoa ja tukea toinen toiselle.

Lasten sana kuuluvaksi; opetetaan lapsia aktiivisesti jo pienestä siihen, kuinka heillä on
vaikuttamisen mahdollisuus; luodaan pohjaa demokraattiselle toimintamallille
yhteiskunnassa, ja yhteisöissä, perustelemaan ja toisaalta tyytymään päätökseen joka ei
oman mielen mukainen

Lapsia otetaan enemmän mukaan toiminnan suunnitteluun tavoitteena tarjota heille
monipuolisia oppimiskokemuksia erilaisissa oppimisympäristöissä.

Kirjattomuus vapauttaa ja antaa tilaa suunnitella toimintaa eskareita kiinnostavien asioiden
pohjalta. Syvennytään niihin aiheisiin, jotka lapsia aidosti kiinnostaa.

Pidempikestoiset projektit tukevat oppimista ja mahdollistavat esim. monipuolista
tiedonhakua ja asioiden oppimista. Ipadit tähän hyvä apu. Voi ottaa vaikka metsään mukaan.

Omasta itsestä, vaatteista ja tavaroista huolehtiminen. Opetellaan yhdessä. Otetaan lapsia
mukaan apulaisiksi esim. pöytien kattamiseen.

Dokumentointi tärkeää siksi pitäisi olla asianmukaiset välineet ja dokumentointivälineitä
riittävästi. Näin oppimista tehdään näkyvämmäksi niin lapsille kuin vanhemmillekin.

Kestävän kehityksen periaatteet tutuiksi lapsille esim. roskatutkimus, roskien keruu retkillä,
kierrätyslaatikot tutuiksi lajitellen jne. Kierrätysmateriaalien käyttö käsitöissä ja
askartelussa.

Jokaisella meistä on lupa epäonnistua ja jokaisen mielipide on yhtä tärkeä, myös
hiljaisempien lasten ääni saatava kuuluviin.

Esim. uuden toimintakauden alussa mietitään yhdessä lasten kanssa eskarin sääntöjä, joiden
noudattamiseen kaikki osallistuvat (esim. sääntöpuu seinälle)

Kauniiden pöytätapojen/leikkitapojen/ulkoilutapojen tmv. kampanja, jossa yhdessä sovitaan,
mitkä asiat tärkeitä ja mitä sovitaan noudatettavaksi -> palkkio?

Elinikäinen oppiminen alkaa jo varhaislapsuudessa, aikuinen ”kylvää” oppimisen ilon
siemenen positiivisella kannustamisella ->yhdessä on hauskaa oppia joka päivä jotain uutta!

oppimisympäristönä käytetään paljon lähialueen metsää, Kasinon takasaaren alueita
laavuineen, piha-alueita etc

pöydän ääressä istumista vähemmän, voi työskennellä vaikka lattialla istuen / maaten,
oppimisympäristön muokkausta tilanteen mukaiseksi

sisällöllisiä pienryhmiä , toiminnallisia pienryhmiä (leikin kautta oppimista ja kokemista),
eri ryhmien esioppilaista koostuvia pienryhmiä

innostava ja lapsen näköinen oppimisympäristö( esim aulassa muuttuvat leikkipisteet,
aikuisten- ja lasten ideoimat leikkimaailmat, hiekkaleikki, pyöräily käytävillä, sohva ja
kirjahylly etc)

työskentelyvälineet muutakin kuin kynä ja paperi, esim. tehdään omalla keholla kirjaimia,
leivotaan pullataikinasta numeroita

pysähdytään tutkimaan asioita yhdessä, etsitään tietoa

koko yksikön yhteiset juhlat ja niiden rakentaminen yhdessä lasten
kanssa( ystävänpäiväjuhlat, jonne kutsutaan naapuritalojen asukkaat)

aikuisen arvostava suhtautuminen lapsen tekemiseen ( pois kliseet ” siivotkaa” leikit eli
ikään kuin lapsen tekeminen olisi sotkemista etc)

lasten viikkopalaverit ( suunnittelu)

viikkosuunnitelma ilmoitustaululle, lasten suunnittelema ja kirjaama ( sanoin ja kuvin) ,
arviointi miten onnistuttiin?

minä-vihko; lapsen oma päiväkirja, tavallaan lapsen oma portfolio, jonka avulla lapsi voi
arvioida omaa kehittymistään

viikon tähtihenkilö; kukin lapsi on vuorollaan viikon tähtihenkilö ( lapsi saa
erityishuomiota) ja hän voi kutsua valitsemansa henkilön koko päiväksi päiväkotiin
( kummi, mummi, veli, sisko, naapuri)

lasten toiveiden ja ideoiden kirjaamista jatkuvasti esim. pukemistilanteessa napattu asia
->lapsen vaikuttamisen mahdollisuus ja näkyväksi tekeminen

tunnekuvat/itsearviointi -> tunteiden tunnistaminen /opettelu/ nimeäminen

itsearviointi ryhmässä -> peukku ylös/alas, sanallinen oman toiminnan arviointi

hymynaama-arviointi -> lapset arvioivat ryhmässä kuka ansaitsee hymynaaman ( kuvat
ohjaavat käyttäytymistä/oman toiminnan ohjaus ja kaverista huolehtiminen, oman fyysisen
voiman käytön säätely ( mihin käsiä tarvitaan) etc

millainen ilmapiiri ryhmässä?( lapset-lapset, aikuiset-aikuiset,lapset-aikuiset, koko yksikkö),
näiden eteen tehtävä paljon töitä, sillä uskomme, että lapsi kasvaa, oppii ja kehittyy
ILMAPIIRISSÄ

lapsen arvostus ja yksilöllinen huomiointi;esim tervehditään jokainen lapsi yksilöllisesti
lapsen nimi mainiten, lapseen suhtaudutaan ja lapselle puhutaan kunnioittavasti

lapsen itsetunnon tukeminen ja kehittäminen on kasvattajien keskeinen ja tietoinen tehtävä
( positiivinen lähestymistapa, positiivinen ilmapiiri)

esiopetus on mielestämme koko varhaislapsuus, ei ainoastaan 6-vuotiaille suunnattu asia,

i-Padit opetusvälineenä; tiedon hakeminen esim. metsäretkillä, kuvaaminen, lasten tekemät
animaatiot etc

plogi- kuvataan päivän touhuja vanhempien katseltavaksi
Pohdimme asiaa syvällisesti ja valitsimme kehittämisen kohteeksi seuraavat asiat. Ensimmäisenä
on mediakasvatuksen ja lapsen osallisuuden vahvistamisen tällä alueella. Toiseksi yhteisen ajan
järjestämisen toiminnan päivittämiseen, koska meillä on uusi toimintakulttuuri.
Tiimissämme työskentelee tällä hetkellä 6 kasvattajaa sekä avustaja. Ja näin ollen yhteisen
keskusteluajan löytäminen on haasteellista. Viikoittain meillä on LTO- suunnittelupalaveri sekä
LTO +hoitajat/avustajapalaveri, mutta tässä koemme, että lapsen ”ääni” ei saavuta kaikkia korvia
riittävässä määrin.
-
kannustetaan lasta omaan ajatteluun ja mielipiteisiin (keskustelu, kuuntelu, kannustus
päivittäin eri tilanteissa)
-
monilukutaito ja tvt:
o iPadit osana toiminnassa
o tietokonepelit
o eri kielet: huomenta eri kielilla
o tekstien havainnointi ympäristöstä
o kuvasta lukeminen, kerronta
-
itsestä huolehtiminen
o ohjataan terveelliseen ruokailuun, hammashoito; asiantuntijavierailut, kirjat, tms..
-
retkiä lähiympäristöön, kulttuurikohteisiin tms.
-
keskustelua, pohdintoja lasten kanssa eri asioista
-
lapsen henkilökohtaisen tilanteen huomioiminen, tuen tarve tms., keskustelut perheen kanssa
1.Laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueet osaksi päivittäistä opetusta
- taidot oppia ja toimia ryhmässä
- aikuisten mentävä lasten maailmaan ja opeteltava sitä kautta, otettava selvää
- oppimisaikaa koko aika mitä ollaan pk:ssa, ei vain tuokiot
- kokeilemalla itse, lapsi aktiivinen
- liikkuminen-liikunnallisuus tärkeää
esimerkkejä
- päiväkodin ulkopuolelle lähteminen (katseleminen, tutkiminen), lähiympäristöön
tutustuminen
- pk:iin tullessa lapsi etsii oman nimilapun
- kuvien käyttö arjessa
- ruokailutilanteet
- ”rupatteluhetket” arkitilanteissa
- tekemisten korjaamiset/siivoukset
- apulaishommat
- oman työn näyttäminen ja kertominen siitä/itseilmaisua
- ongelmanratkaisua
Esiopetuksemme toimii jo hyvin pitkälle laaja-alaisen osaamisen periaatteiden mukaisesti.
Osaamisen eri osa-alueet integroituvat toisiinsa saumattomasti mm. erilaisten projektien sekä
leikkimaailmojen rakentamisen ja leikin muodossa. Pienryhmissä yhdessä toimiminen ja
tutkiminen on ollut avainsana hyvän vuorovaikutuksen kehittymiselle.
Esimerkkejä:
Esiopetuksen aloitus; Retkeillen ryhmäksi
- Esiopetus tapahtuu metsässä omalla retkipaikalla n. 2 kuukauden ajan 3 krt/ viikossa. Sen
jälkeen luontoretkeilyä jatketaan viikottain koko lukuvuoden ajan.
- metsäpäivät ovat tavoitetietoisia toiminnallisia päiviä
- auttaa ryhmäytymään
- yhteiset sosiaaliset säännöt/ ryhmän hyvänolon sopimukset muodostuvat tämän kautta
- yhdessä tekemisen meininki/ lapset osallisina kaikessa
- toisen huomioiminen , itsestä ja toisesta huolehtiminen korostuvat
- yhdessä olemisen ja tekemisen ILO innostavat uuden tutkimiseen ja oppimiseen
Projektit esim. Satumaan rakentaminen
- yhdessä tekeminen /laaja-alainen oppiminen
-
monenlaiset perinteiset sadut pohjana luomaan mielikuvia, ideoita
lapset tekivät jokainen oman kuvallisen työn valitsemallaan tekniikalla/materiaalilla aiheena
minun satumaani
pienryhmissä lapset saduttivat oman sadun
lapset suunnittelivat satumaan päiväkodin saliin
satumaan rakentamisen projekti alkoi
valmis satumaa: leikkiä
projektissa toteutui kaikki laaja-alaisen osaamisen alueet
Koemme vaikeaksi kuvata päivittäistä esiopetustoimintaamme, toiminnallisen ja laaja-alaisen
oppimisen periaate elää jo vahvasti esiopetuksessamme!
a) Ajattelu ja oppiminen
- kysellään mahdollisimman paljon lapsilta eri tilanteissa, mitä he
ymmärtävät asiasta, käsitteistä ym. Sitten asiasta keskustellaan ja
pohditaan yhdessä + selitetään yhdessä (esim. onko kerrostalo korkeampi
kuin rivitalo? tyyppiset kysymykset
- erilaiset pari- ja ryhmätyöt, joissa ratkaistaan ongelmia: esim. kuvakortit
oikeaan järjestykseen; mitä tapahtui ensin, mitä sitten jne.)
- yhteinen sadutus: esim. ALIAS-pelin kuvakortteja apuna käyttäen
- yhteiset liikuntaleikit, joissa tarvitaan ajattelua sekä motoriikkaa
integroiden kaikkeen toimintaan
- lasten ideoihin ja mielenkiinnon kohteisiin tartutaan
- muistetaan kannustaa ja kehua yksilöllisesti sekä kaikkien kuullen
mahdollisimman usein ja iloitsemme onnistumisista mm. vihreän
liikennevalon näyttämisellä sanallisen viestin lisänä
- musiikin ja improvisoitujen laulujen avulla voi opettaa ja herättää
mielenkiinnon tehokkaasti (auttaa myös muistamaan)
b) Kulttuurinen oppiminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
- lapsille annetaan mahdollisimman paljon itse ideoimaa ja järjestämää
leikkiaikaa aikuisten tukemana ja ruokkimana (annetaan käyttää erilaisia
materiaaleja luovasti)
- tuetaan ja opetetaan ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti ja ottamaan
toisen tunteita huomioon ja hillitsemään itsensä (HUOM tässä aikuisen
oma käytös ja malli erittäin tärkeä)
- lasten kanssa retkeillään eri paikoissa, samalla käytöstapoja opettaen ja
opettaen ympäristön kunnioittamista
c) Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
- opetetaan ja vaaditaan lapsia laittamaan tavarat paikoilleen ja
huolehtimaan mm. vaatteista
- käytetään kompostia, paperin keräystä, viedään maitopurkit lähikaupan
kierrätyspisteeseen
- opetellaan liikennesääntöjä
- autetaan tarvittaessa, mutta kannustetaan aina yrittämään itse
d) Monilukutaito ja tieto- ja viestintäteknologinen ohjaaminen
- käytetään päivittäin kuvia, nukkeja, kehoa suullisen viestinnän lisäksi
- lasten kanssa tutustutaan aikuisten lehtiin, sanomalehteen, elokuviin,
otetaan valokuvia, videoita ja käytetään iPadia ja kirjoja luetaan,
musisoidaan, piirretään päivittäin
- retkillä kiinnitetään huomiota eri teksteihin ja kuvasymboleihin
e) Osallistuminen ja vaikuttaminen
- Otetaan lapsi mukaan häntä koskevaan keskusteluun jos vain mahdollista,
esim. vanhemmille päivästä kerrottaessa (myös ikävät asiat)
- kuunnellaan aina ensin lapsen oma kertomus tapahtumista
kriistitilanteissa ja mietitään yhdessä ratkaisuja
- ollaan turvallinen ja luotettava tuki – ei tuomita, erehtyminen on
inhimillistä, mutta asiat pitää sopia
Miten otatte laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueet osaksi päivittäistä esiopetusta?
-
Kulttuuritarjonta on ollut viime vuosina vähäistä. Kauempana olevat pk:t /esiopetus ovat
eriarvoisessa asemassa kyyditysten vuoksi.
-
Kirjastopalvelut loppuvat. Olemme käyneet lasten kanssa säännöllisesti kirjastoautossa.
-
kulttuuria haluaisimme enemmän, mutta se maksaa (esim. joku teatteri, musiikkijuttu
ammattilaisten esittämänä). Nämä esitykset tulisivat halvemmaksi, jos useampi pk
järjestäisi esitykset yhdessä.
-
Oman lähialueen kulttuuriin tutustuminen, Olavinlinna, museo, teatteri jne.
-
Vanhempia enemmän mukaan; esim. joskus on joku vanhempi käyttänyt lapsia pilkillä.
Asuinalueen ”mummot ja vaarit” mukaan toimintaan. Päiväkodille joka ryhmiin oma
mummo tai vaari.
-
Yhteistyö alueen ”laitosten” kanssa.
-
OKL:n projekteihin olisi mukava päästä myös enemmän.
-
Kellotapuliin retki
Itsestä huolehtiminen
Pukeutumisen opettelu -> itse huolehtivat omat vaatteet kuivumaan ja pois kuivauskaapista.
Ruokalassa lapset opettelevat ottamaan oikean kokoisen annokset ja kantavat itse tarjottimet.
Liikumme lähialueella kävellen -> liikennesäännöt. (Pk:lla käymme säännöllisesti.)
Esikoulun (koulun alueella) piha on vain osittain aidattu, rajojen opettelu. Ei voi sännätä ihan mihin
vaan.
Yhteisöllisyys: lapset auttavat toisiaan esimerkiksi pukeutumisessa. Isot auttaa naapuriryhmän
pienempiä.
iPadien käyttö suunnitelmallisemmaksi. On käytetty jonkin verran. Lapset ovat kuvanneet jotain
esim. matematiikan opetuksessa ja nyt ovat menossa draamaviikot, jolloin teemme tarinoita ja
kuvaamme niistä elokuvan. Käsinuket ovat jo tehty aikaisemmin.
Sanomalehti-> tutustuminen paikallislehteen.
Tunteiden lukutaito
Osallistuminen
- vaikuttaminen, mukana arjen puuhissa ja osallistuvat esim. jumpan suunnitteluun, aamupiirissä
avustaminen, järjestäjän tehtävät, kuunnellaan toivomuksia tai muuta lapsilta tulevaa.
- osallistuvat ongelmien ratkaisuihin, esim. kiusaamistilanteet tms.
Mietittiin myös, että olisi hyvä olla lapsen oma arviointi kaavake.
Miten meidän tilat palvelevat, jotta voimme tarjota esiopsin mukaista esiopetusta. Pienryhmätiloja
ei ole ollenkaan. Pienryhmätilojen myötä voisi lapset jakaa pienempiin ryhmiin.
- asiat käydään läpi monella eri tavalla eli lasten erilaiset tavat oppia huomioidaan
- kannustetaan ja kehutaan innostetaan oppimaan
- annetaan hymynaamoja ja tarroja tehtävien tekemisestä
- asioita toistetaan ja kerrataan useita kertoja
- käytetään selkeitä ja yksinkertaisia ohjeita
- apua ja tukea tarvitsevat lapset erityisesti huomioiden
- yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa esim. tapahtumia, askarteluja, musiikkihetkiä koulun,
seurakunnan ja iltapäiväkerhon kanssa
- ohjaamme lapsia hyviin käytöstapoihin esim.hyvää huomenta ja kiitos
- arvostamme lapsia ja läheisyyttä esim. halauksilla arjentilanteissa
- lasten omat esitykset itseilmaisun keinona
- rohkaistaan kysymään aikuiselta tai kaverilta apua ja mallia
- huolehditaan omista tavaroista ja yhteisestä ympäristöstä
- pohditaan esim. ruokatilanteessa ruuan terveellisyyttä ja merkitystä kasvulle sekä hyvinvoinnille
- tieto- ja viestintäteknologiaa opetellaantietokoneilla ja iPadeilla
- lasten osallisuus tärkeätä toiminnan suunnittelussa
sim. arjen tilanteissa otetaan heti huomioon
- asiat joita lapset arvostavat korostuvat: meillä on erinomaiset mahdollisuudet liikkumiselle salissa
ja ulkona, ulkoilualue on iso ja monipuolinen sekä viihtyisä,
kaverit ja koulukummit ovat todella tärkeitä ja mukana joka päivä
- opimme leikin avulla
1. Laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueet osaksi päivittäistä esiopetusta:
-
ajattelu ja oppiminen
o musiikkia, liikuntaa sisällä ja ulkona, satuja ja kielellä leikkimistä
o monipuoliset peli-, leikki- ja ongelmanratkaisutehtävät
o akateemisten ja kynä-paperitaitojen kartuttaminen -> itsekuri,
orientoituminen, keskittyminen, itseohjautuvuus
o työskentelyn dokumentointi, reflektointi
-
kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
Ajattelu ja oppiminen
·Annetaan palautetta itselle ja toisille
·Kannustetaan luottamaan omiin kykyihin ja itseensä.
·Jokainen omalla tasollaan. (Henkilökohtaiset tavoitteet)
·Kuvataan oppimisprosesseja tabletilla ja arvioidaan tuotoksia kuvista.
·Muisti ja mielikuvitus:
loruttelu,
lasten itsensä suunnittelemat ja toteuttamat esitykset (nukketeatteri, tanssi, laulu),
Opittujen kirjaimien ja numeroiden rakentelu metsäretken ohessa luonnonmateriaaleista. Jokainen
sai valita itse kirjaimen ja materiaalin (ongelmanratkaisu). Tuotokset dokumentoitiin ja jätettiin
rakennuspaikoilleen metsään. Lapset muovailivat omia nimiään omatoimisesti muovailuvahasta.
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
·Vuorovaikutustaitojen jatkuva opettelu ja tilanteiden aukipuhuminen
·Lastenkokoukset perjantaisin (aikuinen sihteeri) Mitä hyvää/huonoa viikossa ja mitä mielessä?
·Yhteiset kasvatuskeskustelut ja ongelmien/ristiriitojen ratkaisu (usein ennen ruokailua koko
porukalla)
·Hyvien tapojen opettelu ”Ryhti ritari ”-materiaalin avulla.
·Talon yhteiset teemapäivät ja laulu- ja leikkihetket
·Vanhusten luona vierailu laulamassa ja leikkimässä
·Kulttuuri- ja museoretket (kävellen linnaan ja museoon, paikallisbussilla kirjastoon)
·Ryhmän romanilapsen kulttuuriin tutustuminen (äiti piti esitelmän)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
·Liikutaan ja ulkoillaan paljon
·Liikennekasvatus retkiin liittyen
·Omien märkien vaatteiden huolehtiminen kuivauskaappiin.
Monilukutaito
·Etsitään netistä tietoa, jos aikuinen ei osaa vastata
·Kuvataan jäljet hangella ja etsitään tieto netistä, minkä eläimen jäljet kyseessä. Tutustutaan jäljen
eläimiin ennen tai jälkeen retken netistä tai kirjoista tietoa etsimällä.
·Kirjoitetaan tai kuvakirjoitetaan oman lumimajan kyltti ulos, jotteivät pienemmät tuhoa majaa.
·Luetaan/tutkitaan kirjoja.
·lauletaan ja lorutellaan
·sanoitetaan (aikuinen kirjoittaa) oma piirustus
·Tutkitaan kirjastoretkellä kirjaston ulkoseinän taidetta (kuvaluku)
Tieto- ja viestintäteknologian osaaminen
·Etsitään tietoa netistä
·Käytetään tablettia oppimisvälineenä
·yhdistetään uutta ja vanhaa: tehdään geolautatehtäväkirjan tehtäviä tabletin geolautaohjelmalla
·kirjastossa lainauskoneen käytön opettelu
Osallistuminen ja vaikuttaminen
·lastenkokoukset
·lapsilta kysytty syksyllä: Mitä esiopetus heidän mielestään on, ja mitä he haluaisivat tehdä
eskarissa. Vanhemmilta kysytty sama (halu) kirjallisena (nimettömänä) vanhempainillassa.
·arviokeskustelut: toiveet, toiminnan toteutuminen, käytös jne.