Avaa Avaimet joulukuu 2014

Joulukuu
Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 2/ 2014
• AVAIMET muutti uuteen osoitteeseen
• Toimitilojen historiaa
• Harjannostajaiset Dragsvikissä
• Uudisrakentamista Sodankylässä
• Perusparannusta Helsingin Santahaminassa
• Asuntotarjottimen runsasta vuokra-asuntotarjontaa ja
myytäviä asuntoja
PYSYVÄÄ ON VAIN MUUTOS
asenteita löytyy runsaasti myös puolustusvoimien henkilöstöstä. Puolustusvoimissa
tapahtuva perinpohjainen uusiutuminen
näyttää näin ulkopuolisen silmin etenevän
määrätietoisesti ja tehokkaasti. Se todistaa
terveistä asenteista. Mielellämme olemme
edelleen muutoksessa mukana omien asuntoresurssiemme kanssa. Muutos merkitsee
meille sekä asuntotarpeen kasvua eräillä
paikkakunnilla että asuntotarpeen romahdusta joillakin paikkakunnilla. Asenteemme
kuitenkin on, että muutos on tältäkin osin
mahdollisuus.
Muutos on loputonta – asenteet
ratkaisevat, miten muutoksen
pyörteissä selviät!
Kruunuasunnot Oy:n toimittua nyt 12
vuotta asuntojen ja asumisen kehitysyhtiönä, on todettavissa, että jokainen vuosi on
ollut erilainen. Olosuhteet ovat joka vuosi
muuttuneet – joskus parempaan, joskus
pahempaan suuntaan.Yhteistä kaikille vuosille on muutoksen lisäksi ollut ongelmien
riittävyys.
Puolustusvoimilta siirtynyt asuntokanta oli
2000-luvun alussa Suomen suurin. Ainakin
jos mittarina käytettiin ongelmien määrää.
Yli 5000 asunnon kanta oli teknisesti elinkaarensa lopussa ja taloudellisesti vahvasti
tappiollinen.
Jokaisen henkilön osalta menestyksen sekä
työelämässä että yksityiselämässä ratkaisevat asenteet ja arvot. Se, millä asenteilla
henkilökunta työtehtäviinsä ja vaikkapa
asiakkaisiinsa suhtautuu, ratkaisee myös
yrityksen menestyksen.
Tässä Avaimet-lehden numerossa
sivu
• Pääkirjoitus 2
• Avainkeskustelua 3
• Tupaantuliaiset Park Vallilassa
4 • Toimitilahistoriaa
5
• Uusia rivitaloja Sodankylään
6
• A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja
Jari Mäkimattilan haastattelu 7
• Harjannostajaiset Dragsvikissa
8 - 9
• A-Kruunu Oy:n asuntotarjotin
10
• Santahaminan Sokeripalojen harjannostajaiset
10 -11
• Kruunuasunnot Oy:n asuntotarjotin 12 -13
• Yksi meistä: kirjanpitäjä Kirsi Sysmäläinen
14
• Organisaatio joulukuussa 2014 15
• Tapahtui Kruunuasunnoissa
16
• Asiakaspalvelun yhteystiedot
16
Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos
Reijo Savolainen
Isot ongelmat ovat isoja mahdollisuuksia
Kruunuasunnot Oy:n henkilökunta on
asennoitunut ongelmiin mahdollisuutena ja
jaksanut siltä pohjalta ponnistella vuodesta
toiseen. Motivaatio on syntynytkin lähinnä
näkyvien tulosten myötä. Kuluneen 12
vuoden aikana Kruunuasunnot Oy:n asuntokanta on muuttunut yhdeksi kilpailukykyisimmistä asuntokannoista.
Tosin 2500:aan pienentynyt asuntokantamme ei kokonaisuutena ole mikään
kilpailu-uhka isoille toimijoille eikä toisaalta
myöskään pelastus asuntopulalle EteläSuomessa.
Joka tapauksessa asuntokannastamme on
nyt lähes 90 % perusparannettuja tai uusia
ja tulevana vuonna tilanne paranee entisestään. Myös taloudellinen asemamme on kehitystyömme aikana siirtynyt monta askelta
eteenpäin. Tavoitteena ollut taloudellinen
ja toiminnallinen terveys on suurilta osin
saavutettu.
Toimintamme aikana rahoitusasetelmat,
asukkaiden tarpeet ja myös pääasiakkaamme puolustusvoimien vaateet ovat olleet
jatkuvassa muutoksessa. Suhdanteet ovat
vaihdelleet. Nykyinen taloudellinen alakulo
on myös tuonut omat muutostarpeensa.
Viime vuosina asuntotarve on erityisesti
keskittynyt pieniin asuntoihin sekä vuokraettä omistussektorilla. Kaiken muutoksen
keskellä olemme voineet selviytyä vain
myönteisten asenteiden turvin. Aina täytyy
muistaa, että pahemminkin voisi olla.
Puolustusvoimiltakin löytyy oikeaa
asennetta
Kansikuvan asentajat
Yhtiön uuden toimitilan valomainoksen asensivat Mikko Korhonen (vas.) ja Petri Oravainen Valomainos Oy:stä.
Asioidessamme pääasiakkaamme puolustusvoimien kanssa olemme todenneet,
että vahvoja, elämänuskoisia, positiivisia
Asenne ratkaisee myös kodin
riskeissä
Kodin turvallisuuskysymyksiin pitää
asennoitua vakavasti. Riskialueita esiintyy
keittiössä, saunassa ja koko kodissa. Näin
joulun aikaan kynttilät ja roihut muodostavat yhden uhkatekijän, joka jokaisen otettava vakavasti. Eräs tärkeimmistä pelastajista
riskitilanteissa on palovaroitin. Osakkaan
ja vuokralaisen vastuulla on tarkistaa, että
varoitin on toimintakuntoinen. Patterikäyttöinen laite ei tietenkään toimi, jos patteri
on lopussa. Laitetta ei saa poistaa mistään
syystä eikä ottaa mukaan, kun vuokraasunnosta poistuu.
Huoneistokohtainen sauna on monelle
tärkeä virkistystekijä. Kiuas muodostaa
kuitenkin uhkatekijän. Sauna ei ole tarkoitettu varastointiin eikä pyykin kuivaukseen.
Eräässä tuntemassani kerrostaloasuntoyhtiössä äskettäin pyyhe putosi kuuman
kiukaan päälle. Onneksi asukas oli seinän
syttyessä kotona, koska palovaroittimet oli
poistettu asukkaan mielestä häiritsevänä
tekijänä. Jos asukas itse olisi poistunut
vaikkapa lenkille, kerrostalossa olisi ollut
todellinen kriisitilanne. Nyt selvittiin vain
yhden asunnon kohtuullisilla vaurioilla.
Asenteet ovat usein taustalla myös vesivahingoissa. ”Ei minulle mitään voi tapahtua
uuden astianpesukoneen kanssa. En tarvitse
ammattilaista. En tarvitse kallista kotivakuutusta.” Tätä asennetta on moni katunut.
Kodin riskienhallintaan kannattaa asen-
noitua todella vakavasti. Oikeat asenteet
voivat pelastaa Sinut ja lähimmäisesi vakaviltakin vahingoilta.
Positiivisesti ja vastuullisesti asennoituva
asukas vaikuttaa rakentavasti yhteisöönsä.
Asuntoyhtiön tai vuokratalon ilmapiiri vaikuttaa kohteen kehittymiseen ja menestymiseen.
Hyvällä tuulella vastatuulista huolimatta.
Vastatuulihan pitää valppaana!
Reijo Savolainen
2
Avainkeskustelua
Avaimet-lehden vakiosisältöön on kuulunut palautekeskustelu. Nyt on menossa lehden kolmastoista vuosikerta ja kaksi kertaa
vuodessa ilmestyvän lehtemme edellinen numero ilmestyi kesäkuussa 2014. Kokonaisuudessaan lukijakilpailuun osallistui nyt
180. Lomakkeet sisälsivät palautetta yhtiömme toiminnasta ja lehdestä. Palaute oli pääosin positiivista ja kritiikkiä oli niukasti.
Saapunut kritiikki liittyi lähinnä tekemättömiin korjauksiin sekä huollon toimintaan. Etenemme perusparantamisessa resurssiemme, markkinatilanteen ja puolustusvoimien kanssa syntyvien sopimusten pohjalta. Huoltotoimintojen osalta yritämme
skarpata. Tästäkin numerosta ilmenee, että töitä tehdään koko ajan. Toivomme, että tämän numeron pohjalta tulee runsaasti
palautetta. Kritiikki ja kehitysehdotukset ovat myös tervetulleita. Käsittelemme kaiken palautteen. Tähän on koottu edellisestä
numerosta tullutta palautetta kommenttiemme kera. Kommentteja tuli yhteensä 36 kpl, joista osa ohessa. Palkinnot lähetettiin
ajallaan. Ensimmäisen palkinnon sai Soile Kiiski, Sodankylä, toisen Heli Ronkainen, Lahti ja kolmannen Kimmo Alho, Nurmo.
Risuja ja kritiikkiä
Palaute
“Avauduin täällä Säkylässä kaikista huollon
ja asunnon ongelmista
avoimesti huoltomiehelle.
Häntä nauratti, minua ei.
No, eihän tässä ole vielä
odotettu kuin puolisen
vuotta … Ei häntä näy,
ei kuulu …”
Vastaus
Asukkaamme Huovinrinteeltä kirjoitti värikkään, pitkän esseen huoltoon ja asumiseen
liittyvistä kokemuksista, ongelmista ja
pettymyksistä.Valitettavasti tähän lehteen
mahtui vain kaksi näytettä. Pahoittelemme
asukkaan huollon taholta kokemia ikäviä
elämyksiä. Annamme huoltoyhtiölle palautetta ja tarkastamme asuntomme kunnon ja
huoltoyhtiön toiminnan laadun.
“Mutta totuus valkenee, kun “Metallica”
aloittaa heavykonsertin.
Miten helkutissa ne
ovat saaneet harjoittelupaikan huoneistoni
putkistoista? Kappaleita
en tunnista, mutta välillä
vetävät kyllä kovaa ja
korkealta.Välillä taas
filharmoninen kuoro
harjoittelee. Olen kaikkiruokainen, mutta jotain
rajaa, please!”
Harmillista, että kaikki musiikin harrastajat
eivät kykene ottamaan naapuria huomioon.
Asuntoyhteisössä asuminen edellyttää naapurin huomioon ottamista ja hyviä käytöstapoja – niitä ei aina valitettavasti kaikilta löydy.
“Soluasumista kehitettävä. ”
Puolustusvoimien henkilöstön tarve ja
kiinnostus on parin viime vuoden aikana
kohdistunut yllättävän paljon soluasuntoihin.
Opiskelija-asuntopuolella samanaikaisesti
muutetaan soluasuntoja yksiöiksi. Soluasuntojen tarve liittyy vahvasti puolustusvoimien uudistuksiin. Niiden myötä työpaikat
vaihtuvat monella ja aina ei ole varmuutta
tehtävän ja paikkakunnalla oleskelun kestosta. Usein soluasunnon tarvitsijalla on perhe
ja pääasunto muualla. Erilaisia soluasuntoratkaisuja on kehitetty ja toteutettu lukuisilla
paikkakunnilla kuten Mikkelissä, Kajaanissa,
Tikkakoskella ja Sodankylässä. Käsityksemme
on, että tämä solutrendi ei välttämättä jatku
kauan.
“Sodankylässä olisi kaivannut entisten rakennusten remontointia
enemmän kuin uusia
asuntoja, joiden vuokra
tulee varmaankin olemaan hyvin kallis!”
Olemme Sodankylässä perusparantaneet
viiden vuoden aikana neljä kohdetta. Kuluvana vuonna puolustusvoimat ”tilasivat”
meiltä neljän rivitalon, 31 asunnon uudiskohteen. Rakentaminen perustuu sopimukseen
puolustusvoimien kanssa. On mahdollista,
että perusparantaminen jatkuu Sodankylässä
jo vuonna 2015, mutta siitä ei ole päätöksiä
eikä sopimusta puolustusvoimien kanssa.
Asuntotarve ratkaisee. Uuden asuntokohteemme vuokra ei ole kovinkaan paljon
korkeampi kuin perusparannettujen asuntojen. Sitä paitsi uudiskohteessa on kaivattuja
pieniä asuntoja.
”Santahaminan Hevostallintiellä on ongelmia
Santahaminan Hevostallintiellä on käynnissä neljän kerrostalon eli Sokeripalojen
Palaute
talojen yhteistiloissa.
Lisäksi piha-alue on
siivoton ja pysäköinti ei
ole hallinnassa.”
Vastaus
laajamittainen perusparannus. Perusparantaminen auttaa varmasti omalta osaltaan. Lisäksi
isännöitsijällä on tarvetta palauttaa kuri ja
järjestys.
”Täällä Mikkelin vanhalla kasarmialueella
huoltoyhtiö hoitaa
pihatyöt huonosti. Alkaa
jo vähän suututtaa…”
Asukasta suututtaa aivan syystä. Tässäkin
kohteessa tarvitaan kuria ja järjestystä ainakin
huoltoyhtiön osalta, mikäli tilanne on vielä
asukkaan kuvaama.
”Keväällä 2014 yritin
monta kertaa tavoittaa
paikkakuntamme
asuntovuokraajaa. Jätin
yhteydenottopyynnön
sähköpostitse. Ei ole
mitään kuulunut. Miksi?
Olin todella kiinnostunut asunnoistanne,
mutta muutan nyt
muualle.”
Pahoittelemme palvelun epäonnistumista.
Herättelemme vuokrausta!
”Avaimet –lehden
ensimmäinen aukea
oli luotaantyöntävän
oloinen. Paljon tekstiä
ja ainoa kuva oli tylsä
kuva tj:stä. Olisi ollut
edes kalassa!”
Kiitos palautteesta.Yritämme
pikku hiljaa tehdä parannuksia.
Toimitusjohtaja harrastaa
kalastusta kuten lehdessämme
on kerrottukin. Lähivuosina
hänelle avautuukin mahdollisuuksia keskittyä enemmän
kalastukseen.
”Onko mahdollista
saada vuokra-asuntoa
Kruunuasunnot Oy:ltä,
jos on omistusasunto
lähellä.”
On mahdollista. Tilanne vaihtelee paikkakunnittain. Lahdessa, josta kysyjä on, löytyy nyt
heti erinomaisia mahdollisuuksia keskustasta
torin reunalta. Lisätietoa tässä lehdessämme.
Kehuja ja kiitoksia
”On todella hienoa lukea näistä
Teidän asunnoistanne.”
”Asuin Tikkakosken Itärannalla 16 vuotta. Asumisympäristöstä on jäänyt
mukavat muistot. On hienoa, että niitäkin asuntoja on kunnostettu ja, että
elämä niissä jatkuu.”
”Olen pitkään ihaillut Hämeenlinnan Selkäsuonkatu 11:n päädyssä olevaa
taideteosta, joka sopii erittäin hyvin Myllymäen kaupunginosaan. Kiitos!”
”Kiitos taasen kerran selkeästä ja mielenkiintoisesta lehdestänne. Kiinnostus
heräsi lisäkerroksen hyödyistä ja olisi mukava nähdä myös pohjapiirroksia
asunnoista.”
Kommentti: Otamme ehdotuksen huomioon suunnitellessamme
jatkossa lehden sisältöä.
”Tuntuu olevan tervettä ”huushollin” hoitoa teiltä päin. Lehteen oli ilo
tutustua.”
”Ihailen Avaimet -lehteänne.Tekijät ovat todella paneutuneet asiaansa.”
”Kiitos laadukkaasta julkaisustanne, josta saa myös paljon perustietoa, jota
on kaivannut.”
”Lehti avoin, positiivinen ja informatiivinen. Hyvä malli muille kiinteistökehitysyhtiöille.”
3
Tupaantuliaiset ParkVallilassa
Kruunuasunnot muutti uuteen osoitteeseen Helsingin Elimäenkadulle
Kaikkiaan tupaantuliaisiin oli ilmoittautunut saapuvaksi 160 yhteistyökumppania, alihankkijaa, urakoitsijaa
ja myös eläkkeelle siirtyneitä, entisiä
Kruunuasuntolaisia.
Kutsutut tutustuivat aluksi toimiston 650 m2:n valoisiin tiloihin, jonka
jälkeen juhlaväki siirtyi tavarahissillä
sopivissa erissä rakennuksen katutasossa sijaitsevaan ravintola Savoriin
nauttimaan tilaisuuden musiikki- ja
tarjoiluantimista.
Kruunuasunnot Oy:n kirjanpitotiimin iloisia tunnelmia. Kuvassa vasemmalta Eeva-Maria
Stening, Tuija Roivainen, Kirsi Sysmäläinen, Aija Ratilainen ja Outi
Heidrich.
Aikaisempaan verrattuna uusi
toimisto tarjoaa selkeästi paremmat neuvottelutilat, oman kirjastonurkkauksen ja ennen kaikkea
koko toimisto on samassa tasossa.
Työpäivän hyötyliikunnan takaavat
kaksi pitkähköä käytävää.
Rautatien Soittajat Hyvinkää laulusolistinaan Ulla Hillebrandt huolehti
tupaantuliaisten musiikista.
Elokuussa toimiston muutostyöt olivat vielä
vaiheessa.
Kyllä nyt kelpaa!
Arkisin työpaikkaruokailusta Villa Vallilassa vastaava Ravintola Savor tarjoili
tupaantuliaisvieraille suolaista ja makeaa.
Kuvataulut Haminan Sibeliuskadun lasitaidetöistä ovat osa toimiston seiniä
somistavista kiinteistötaidetauluista. Sibelius-aiheiset taideteokset on toteuttanut
kuvanveistäjä Jorma Parkkari.
4
Kruunuasuntojen vanha ja uusi
Kruunuasunnot toimi Aleksis Kiven katu
45:ssä vuosina 2002-2014.
Alunperin nykyiset Aleksis Kiven
katu 45 ja 41 rakennettiin Valtionrautateiden Pasilan konepajan henkilökunnan asunnoiksi. Aleksis Kiven
katu 41:n rakennustyöt valmistuivat
vuonna 1924 ja olympiavuonna 1952
tehtiin kaksi kerrosta lisää. Aleksis
Kiven katu 45 on vuodelta 1948.
Aikaisemmin talojen numerot olivat
19 ja 17 C. Talo 17 C sai nimen
Betlehem, kun talossa asuvaan Väreen
perheeseen syntyi joulun alla 1924
poikalapsi, Tauno Väre, josta myöhemmin tuli isän jälkiä seuraten konepajan insinööri.
Reijo Savolaisen perusparantajan ura alkoi Aleksis Kiven kadulla vuonna 1988
riin tehtiin neuvottelutilat 1991 ja
seuraavana vuonna valmistui kellarin viimeinen laajennusvaihe. Siihen
kuuluivat saunatilat ja erityisesti
”salakapakka”, jossa kovien aineiden
tarjoilu oli ankarasti kielletty,” Reijo
Savolainen muistelee.
Baaritiski tuli Helsingin päärautatieaseman ravintolan baarista.
”Monitoimitilana esitellyn ”salakapakan” olemassaolo selvisi yhtiön silloiselle hallitukselle paikan päällä suurena yllätyksenä. Viimeinen laajennus
toimistotilassa tehtiin vuonna 2001.
Silloin entisestä talonmiehen asunnon olohuoneesta tuli työhuoneeni”,
Reijo Savolainen kertoo.
Oman toimistotalon rakentaminen Keravalle ei toteutunut
”Henkilöstön kasvaessa tarvittiin
lisää tilaa ja lopuksi meitä oli 20.
Tiloja käytettiin pysyvällä poikkeusluvalla toimistona. Rautatieasunnot Oy
haaveili muuttoa pois tiloista Keravalle, mutta yhtiön hallitus ei uuden
toimistotalon hankintaa hyväksynyt
ja siten edettiin tässä talossa. Kella-
ParkVallila tarjoaa modernit toimistotilat
Helsingin Vallilassa.
ParkVallilassa on toimivat toimistotilat ja riittävästi autopaikkoja entiseen verrattuna
Kruunuasuntojen
Sisäänkäyntiä vastapäätä olleen Kotini on
linnani -taideteoksen tekijä on kuvanveistäjä
Jorma Parkkari.
uudet toimitilat
sijaitsevat Helsingin Vallilassa, osoitteessa Elimäenkatu 25-27.
Rakennuksen vuokrattava pinta-ala
on 19 500 m2. Kiinteistön omistaa
suomalainen HGR Property Partners,
joka on suomalaisiin kiinteistösijoituskohteisiin sijoittava yhtiö.
Tammikuussa 2011 HGR osti
ParkVallilan, joka oli kaupantekohetkellä tyhjä. Tavoitteena oli vuokrata
tyhjillään olevat tilat ja saneerata ne
vuokralaisten tarpeiden mukaan.
HGR:n kotimaisista sijoitus- ja hankekehityskumppaneista merkittävimmät
ovat olleet tänä aikana YIT Rakennus
Oy ja Ahlström Capital Oy.
Vuonna 1987 Aleksis Kiven katu
45:ssa sijaitseva rakennus siirtyi Rautatieasunnot Oy:n omistukseen ja perusparannustyöt aloitettiin. Sen
ensimmäinen vaihe valmistui vuonna
1988 ja ensimmäisenä osana toimisto, johon muutti huhtikuussa 1988
silloinen Rautatieasunnot Oy. Henkilökunta koostui viidestä ammattilaisesta.
Muutoksen hän ennustaa tapahtuvan
ensi vuoden aikana. Talon omistavan
VVO:n hän toivoo löytävän taideteoksille hyvän kodin.
Porraskäytävään on ikuistettu matkaan
lähtevän junan tunnelmaa, jonka ovat
toteuttaneet Jussi Kaakinen ja Joona
Huotari.
Tulevaisuudessa talo muutettaneen kokonaan asuintaloksi
”Pääkaupungissa on vapaita toimi-
tiloja yllin kyllin eikä käyttäjiä löydy
kovin helposti, joten uskon, että tilat
palautetaan takaisin asunnoiksi,”
Reijo Savolainen arvelee.
5
Risto -höyryveturin vetopyörä 1940 -luvulta
on pihamaalla muistuttamassa rautatieperinteestä. Pyörän ja muistolaatan on asennuttanut Rautatieasunnot Oy vuonna 1997.
Normaalia merkittävästi nopeammassa aikataulussa rakennettuja rivitaloja. Rakentamisen
toteutumisen tekivät mahdolliseksi Sodankylän kunnan, puolustusvoimien ja Kruunuasuntojen yhteinen tahtotila.
Rivitalojen isännöinnistä vastaavan Tarja
Marjavaaran muurausnäyte.
Sodankylään uusia rivitaloasuntoja
Asunnoista kiinnostuneita vuokralaisia on jo ollut liikkeellä. Kaikki asunnot on vuokrattu puolustusvoimille.
Muistolieriön muurausta ja
iloista harjannostajaisjuhlaa
Rakennettavat kaksi asunto-osakeyhtiötä,
Sodankylän Harrit ja Sodankylän Raudut
ovat inspiroineet kuvanveistäjä Jorma
Parkkarin toteuttamaan kiinteistötaideteokset erillisen varastorakennuksen
seinään.
Juhlallisen julistuksen jälkeen kutsuvieraat ja rakennustyömaan työntekijät muurasivat varastorakennuksen
betonilaattaan perinteisen muistolieriön. Siihen tallennettiin jälkipolville luettavaa ja joitakin esimerkkejä
euroalueen yhteisestä valuutasta.
Rakenteilla oleva kokonaisuus koos-
Varsinaisen harjannostajaisjuhlan
tuu neljästä ratkaisuiltaan ja materiaaleiltaan korkeatasoisesta rivitalosta.
Asuinhuoneistoja valmistuu yhteensä
31, joiden huoneistoala on 1647,5 m2.
Talot ovat Sodankylän varuskunnan
asuntoalueella.
Asuntoihin rakennetaan:
• lattialämmitys
• valokuituyhteys
• huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmön talteenotolla
• terassipihat
• kolmioihin kaksi wc:tä
• materiaalit ovat korkeatasoisia: etei-
seen ja märkätiloihin asennetaan klinkkerilattiat, muihin tiloihin kor-
keakestoinen laminaatti ja märkäti-
lojen seinät laatoitetaan
Hankkeen kokonaiskustannukset
ovat noin 4,4 miljoonaa euroa eli
noin 2590 euroa/huoneistoneliömetri. Työt aloitettiin toukokuussa 2014
ja ne valmistuvat joulukuun 2014
loppuun mennessä.
avasi kehitysjohtaja Juhani Solkinen, joka eri osapuolia kiitettyään
korosti hankkeen nopean aikataulun
olevan vähintään ”Euroopan ennätys”.
Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtaja
Reijo Savolainen jatkoi kiittämistä korostaen erityisesti työntekijöiden ammattiylpeyttä ja sen merkitystä tiukassa aikataulussa onnistuneen
hankkeen toteutumisessa.
Kokonaisurakasta vastaavan Rakennusliike Jouko Pesosen kiitoksissa
korostui hyvä yhteistyö ja erityiskiitos kirvesmiesten ammattitaidolle.
Hyvistä säistä hän kiitti Taivaan Isää.
Perinteinen tietokilpa testasi
rakennusalan perinnesanastoa
ruotsinkielellä maustettuna
Kruunuasunnoissa kehitetty tietokil-
pailuformaatti erotteli osanottajista
niin tosiosaajat kuin säälittävätkin
tapaukset. Tasapuolisen palkintojen
jaon jälkeen oli aika nauttia runsaista
harjannostajaisantimista.
6
Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Jari Osmonen kertoi puolustusvoimien uudistuksen tuovan lisää henkilöitä prikaatiin. ”Näyttää siltä, että vuoden
vaihteessa tulijoilla on uusi asunto.”
Sodankylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Tuomivaara totesi uusien
rivitalojen helpottavan kunnan akuuttia
asuntotarvetta. ”Kevitsan kaivos toi kuntaan
satamäärin työpaikkoja ja siksi tarvitaan
vieläkin lisää asuntoja.”
Huoneistotyypit
Sodankylän Raudut Asunto Oy
1 h + tpk
2 h + k +s
3 h + k +s 37,5 m2
53,5 m2
71,5 m2
2 kpl
11 kpl
3 kpl
Sodankylän Harrit Asunto Oy
1 h + tpk
2 h + k +s
3 h + k +s 37,5 m2
53,5 m2
71,5 m2
3 kpl
9 kpl
3 kpl
Lähikuvassa A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila
Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotarve on enemmän kuin akuutti...
Jari Mäkimattila aloitti Helsingin
seudulle vuokra-asuntoja tuottavan
A-Kruunu Oy:n toimitusjohtajana 16.
syyskuuta.
Mäkimattila siirtyi tehtävään VVO:lta,
jossa hän on toiminut pitkään tonttien ja projektien hankintaan, kaavakehitykseen ja rakennuttamiseen
liittyvissä johto- ja kehitystehtävissä.
Vuodesta 2011 alkaen hän on johtanut VVO:n rakennuttamisyksikköä,
jolle on kuulunut hankkeiden kehittäminen, uudisrakennuttaminen ja osa
korjausrakennuttamisesta.Yksikön
toiminta on painottunut Helsingin
seudulle.
Runsaasti neuvotteluja eri päättäjätahojen kanssa
”Olemme tehneet varsin paljon
töitä uusien tonttien ja hankkeiden
löytämiseksi. Tonteista on neuvoteltu
valtion eri organisaatioiden kanssa.
Rakentamisen toteutumisella on
kova kiire
”Kaavapäätökset voivat pahimmil-
laan kestää jopa kymmenen vuotta.
Hankkeet ovat tietenkin hyvin erilaisia ja demokraattinen päätöksenteko
pitää ottaa huomioon,” Mäkimattila
toteaa.
A-Kruunu Oy on Suomen valtion
kokonaan omistama yhtiö. Omistajaohjauksesta vastaa ympäristöministeriö. A-Kruunu Oy on perustettu
vuonna 2001 Kruunuasunnot Oy:n
tytäryhtiöksi ja se siirtyi ympäristöministeriölle toukokuussa 2014.
A-Kruunu Oy:n tarkoitus on nousta
merkittäväksi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjoajaksi ja parantaa
näin Helsingin seudun asuntomarkkinoiden toimivuutta.Valtioneuvosto
teki päätöksen, joka mahdollistaa yhtiön pääomituksen yhteensä enintään
30 miljoonalla eurolla.
Jari Mäkimattila on koulutukseltaan
arkkitehti ja EMBA.
Nämä prosessit ovat luonteeltaan
hitaita, vaikka suhtautuminen niihin
on ollut myönteistä. Tämä on tyypillistä maankäytön päätösprosesseille,
jotka yleensä vievät aikaa.
Useiden kuntien kanssa on neuvoteltu ja neuvottelut jatkuvat,”
Mäkimattila kuvailee meneillään olevia yhteydenottoja.
Missä nyt mennään?
”Tavoitteena on rakentaa vuoden
2018 loppuun mennessä noin 2000
uutta vuokra-asuntoa. Ensimmäisten
uudisrakennuskohteiden suunnittelu Hyvinkäälle, Kirkkonummelle ja
Mäntsälään on alkanut. Näihin kohteisiin tulee yhteensä noin 200 asuntoa
ja niiden rakentaminen alkaa ensi
vuonna. Lisäksi Helsingin Kuninkaantammeen on suunnitteilla kerrostalo,”
Jari Mäkimattila kertoo.
Lisäksi on tehty yksi tonttivaraus,
jonka kaava ei vielä ole lainvoimainen,
joten suunnittelu ei vielä ole alkanut,
mutta alkanee suhteellisen pian.
”Kohtuuhintaisuuteen vaikuttaa
myös rakennusmassa. Jämerät kerrostalot ovat neliöhinnaltaan edullisempia kuin pienkerrostalot ja käyttökustannukset ovat pienemmät.
Pitemmällä aikavälillä tämä tuntuu
kevennyksenä asukkaan kukkarossa.
Kohtuuhintainen, mutta silti viihtyisä
asuminen on rakennettavien asuntojen perimmäisenä tavoitteena,”
Mäkimattila summaa.
Kohtuuhintaisuus on monen
muuttujan summa
”Suunnittelun lähtökohtana on ollut
kohtuuhintaisten kotien rakentaminen varsinkin palvelualan työntekijöille. Työssäkäyvien hyvät liikenneyhteydet, jotka toimivat joustavasti
pääkaupunkiseudun kehyskunnissa,
vähentävät tarpeettomien pysäköintipaikkojen rakentamista. Tämä vaikuttaa positiivisesti kohtuuhinta -tavoitteeseen,” Mäkimattila määrittelee.
Parhaillaan A-Kruunussa kartoitetaan
järjestelmällisesti rakennusliikkeitä ja
niiden halukkuutta tarjota A-Kruunulle rakennusprojekteja.
7
”On joka tapauksella hienoa, että
meneillään olevia projekteja on useita
ja jotain saadaan aina liikeelle. Työni
A-Kruunu Oy:ssä ei alkanut aivan
tyhjältä pöydältä, koska yhtiöllä on jo
tuottavia vuokrakohteita ja useissa
uudishankkeissa on rakennussuunnittelu käynnissä,” Mäkimattila painottaa
vahvasti liikkeessä olevasta työnantajastaan.
”Rekrytointi on loppusuoralla.
Haemme rakennuttamispäällikköä ja
talous-ja hallintopäällikköä. Toimitila
yrityksellä on, joskin viimeistelyä
vailla ja tupaantuliaiset ovat suunnitelmissa,” toimitusjohtaja paljastaa.
Tehdyn sopimuksen mukaan vuokrausta ja isännöintiä hoitaa Kruunuasunnot Oy eikä näköpiirissä ole
muutoksia tähän yhteistyöhön.
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila asuu
Helsingin Haagassa ja perheessä on
vaimo ja neljä lasta, joista yksi asuu
vielä kotona.
Täsmäperusparannusta juhlittiin Dragsvikissä
Strandpärlan 29 helmeilee uutta elämää
Dragsvikin Rantahelmestä arvohelmi
laadukkaasti tehtyjä ovia,” Jarmo
Nurminen kuvasi maalista riisuttavia työstettäviään. Ovivanhukset ovat
260 senttiä korkeita.
Kruunuasuntojen omistukseen viime
vuonna siirtyneen talon täsmäperusparannuksen harjannostajaisia juhlistettiin 16. lokakuuta.
Vuonna 1912 rakennettu ja jo aiemmin vuosina 1992-1993 perusparannettu Dragsvikin varuskunnan asuntoalueen talo on nyt uuden nousukauden alussa.
Rakennuksessa on täsmäperusparannustyön valmistuttua 12 huoneistoa,
joiden huoneistoala on 718,5 m2.
Uusi huoneistojako:
5 kpl 2h + k
5 kpl 2h + k
1 kpl 3h + k
1 kpl 1h + k
noin 63 m2
noin 57 m2
75 m2
44 m2
Työt aloitettiin toukokuussa. Perus-
parannuksen myötä talon asunnoista
tuli erittäin kilpailukykyisiä. Asunnot
vuokrataan vapaille markkinoille.
Perusparantamiseen myönnettiin
valtion käynnistysavustusta, joka on
10 % asuntojen perusparantamiskustannuksista. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 800 000 euroa.
”Käsittely lipeällä on vanha mene-
Jarmo Nurminen, Antiikki Serikosta
on erikoistunut vanhojen tyylikalusteiden
entisöintiin.
Vanhoissa rakenteissa oli
kosteus-ja mikrobiongelmia
Ongelmat olivat pääasiassa puut-
teellisen ilmanvaihdon ja kosteiden
tilojen lattiarakenteiden aiheuttamia.
Vesivuodot ja kondenssivesi olivat
kastelleet vanhat orgaaniset eristeet.
Näitä olivat sammal, hiekka ja koksikuona. Dragsvikin kalkkipitoinen vesi
oli syövyttänyt kupariset käyttövesiputket ja putkistot olivat tukkeutuneet sakkautumisen seurauksena.
Sadan oven käsittelyä lipeäpesumenetelmällä neljänkymmenen vuoden kokemuksella
”Nämä ovat puunauloilla,tapituksilla
ja vanhanajan tiukkasyisestä puusta
8
telmä, jota olen kehittänyt erityisesti
hankalien kohteiden maalinpoistoon.
Mitä hankalampi työ, sen paremmin
lipeäpesu siihen soveltuu. Taitolajina
lipeäpesua voi pitää, koska ellei prosessia hallitse, tekee enemmän haittaa
kuin hyvää työn jälkeä.”
Jarmo Nurmisen mielestä lipeällä
käsittely ei ole aivan yksinkertaista.
”Tehokkain tapa toimia on upotta-
minen lipeäaltaaseen. Altistusaika
minimoidaan ja huolehditaan oikeasta
lämpötilasta. Lämpötila on tärkeä.
Sen jälkeen lipeä huuhdotaan välittömästi pois,” hän kuvaa työvaiheita.
Ovissa on jossain maalausvaiheessa
käytetty ovipeilien saumaukseen
nykyaikaista akryylimassaa, jonka
poistaminen teetti paljon lisätyötä.
Haastattelun aikana puolet ovista oli
käsitelty valmiiksi maalaria varten. Ennen maalausta oli vielä tehtävä pientä
timpurin työtä.
Kokonaisurakoitsijan, Rolinda Oy Ab:n
toimitusjohtaja Ron Lindberg luovutti
Reijo Savolaiselle koosteen yrityksensä toteuttamista rakennustöistä saatuaan ensin
perinteisen pieniä urakkasummia allekirjoittavan kynän.
Tilaisuus alkoi Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtajan Reijo Savolaisen juhlallisella
julistuksella ja perinteisellä muistolieriön
muuraamisella.
Tilaisuuden musiikista huolehtineen orkesterin basisti onnistui tietovisassa vihreän
palkintopipon verran.
Harjannostajaistilaisuus tiivistyi rakennuttajan ja rakentajien kiitoksiin
sekä rakennusalan perinnesanastoa
koskevaan tietokilpailuun. Sanastoa
oli höystetty ruotsin kielellä, kaksikielisellä alueella kun oltiin.
Perusparannustoimenpiteitä
Muistolieriön muuraamiseen osallistunut
arkkitehti Iiro Toivonen (oik.) korosti,
kuinka kohteen suunnittelussa pyrittiin
säilyttämään mahdollisuuksien mukaan
kaikki vanhat rakenteet. Yhteistyö Museoviraston kanssa oli erityisen myönteistä.
Kiinteistötaidetta även på det
andra inhemska
Muurauksen jälkeen siirryttiin portaaseen paljastamaan uusia kiinteistötaideteoksia. Lasitaide esittää
merenkulkijan lippumerkeillä pari
ajatusta elämästä - sekä ruotsiksi että
suomeksi.
Hemmahamnen är alltid kär on tulkittu suomeksi: Kotilaituriin voi aina
palata.
Hemmahamnen är alltid kär -lasitaideteos.
Toinen mietelause on: Motvind håller
skärpan uppe eli Vastatuuli pitää
valppaana. Teokset on toteuttanut
kuvanveistäjä Jorma Parkkari.
800 000:n euron perusparannushanke
Kohteen asunnot ovat pääosin
vapaasti siviileille vuokrattavissa.
Asuntoja tarjotaan myös puolustusvoimille.
9
• kahdeksan kylpyhuonetta uusitaan, neljä on jo korjattu vaurioiden takia
• keittiökalusteet ja laitteet uusitaan
• vesijohdot ja viemärit uusitaan
• huoneistojen ilmanvaihto paranne-
taan mm. asentamalla korvausilma-
venttiilit ikkunoihin
• lämmitysjärjestelmä uusitaan tai kunnostetaan
• sähkönousut uusitaan
• asennetaan etäluettava huoneisto-
kohtainen vedenmittaus
• vesijohdot uusitaan komposiittiputkilla
• ensimmäisen kerroksen maanvarainen lattirakenne uusitaan
• vesikate kuunostetaan
• kaikille asunnoille tulee autopaikat
Asuntoja vuokraa Kruunuasunnot
Oy:ssä Seija Roivainen,
puhelin 0207 431 623,
[email protected] ja
SKV Kiinteistövälitys Oy:ssä
Robert Heinänen,
puhelin 0400 972 025,
[email protected]
A-Kruunu Oy:n vuokra-asuntotarjotin
Santahaminan
Sokeripalat entistä
makeampina
Harjannostajaisia kuorrutettiin
julkistamalla uutta
kiinteistötaidetta
Laajasalon Svanströminkuja 7
Asuntojen koot: tupak. + kh 29 m2 - 5h+k 98 m2
Asuntoja vuokraa: Pia Uusikartano-Alatalo,
puhelin 020 743 1619,
[email protected]
Pyydän lupaa solmia avioliiton...
Vuoteen 1962 saakka upseerin oli hankittava lupa avioliiton somimiseen. Luvan
saaminen edellytti, että vaimoksi valitulla oli
moitteeton maine, hyvä nimi, hyvä kotikasvatus ja käyttäytyminen. Upseerilla piti olla
hyvät varallisuussuhteet.Varallisuusvaatimuksen noudattaminen olisi sotien jälkeen
jättänyt kaikki upseerit poikamiehiksi.
Sokeripalojen taideteokset kuvaavat eräitä
”makeita” palasia Santahaminan monivaiheisesta ja värikkäästä historiasta.
Teokset on suunnitellut ja toteuttanut
kuvanveistäjä Jorma Parkkari.
Turun Kärsämäentie 29-31
Asuntojen koot: h+kk 20 m2 - 3h+k+s 69 m2
Asuntoja vuokraa: Eeva Panttila,
puhelin 010 228 4117,
[email protected]
Pietarsaaren Koulukatu 5
Asuntojen koot: h+kk 30,5 m2 - 2h+kk 49 m2
Asuntoja vuokraa: Kimi Blomström,
puhelin 010 228 8185,
[email protected]
Kiinnostuksen kohteena esittelyasunnon
ilmavan keittiön uusitut kaapistot.
10
Santahaminan historiasta kertovaa
lasitaideteosta.
Varsinaista harjannostajaisjuhlaa kokoonnuttiin viettämään Santahaminan
Maanpuolustuskerhon arvokkaisiin
tiloihin.
Sokeripaloiksi kutsutut talot sijaitsevat Santahaminan osoitteessa Hevostallintie 4, 6, 8
ja 10. Asuntoyhtiön nimi muuttuu lähiaikoina
Asunto Oy Helsingin Sokeripaloiksi.
Asunto Oy Helsingin Santahamina
C31-C34 omistaa neljä vuonna 1964
valmistunutta kolmekerroksista taloa,
jotka tunnetaan nimellä Santahaminan Sokeripalat. Rakennukset ovat
Santahaminan varuskunta-alueella.
Ennen perusparannusta rakennuksissa oli neljäkymmentä 57m2:n suuruisia kaksioita.Hankkeen valmistuttua
asuinhuoneistoja on 41.
Perusparannushankkeen kokonais-
kustannukset ovat 3 090 901 euroa,
johon on myönnetty valtion käynnistämisavustusta 10 prosenttia.
Työt valmistunevat kokonaisuudessaan elokuun 2015 loppuun mennessä. Asunnot on vuokrattu puolustusvoimille 15-vuotisella ryhmävuokrasopimuksella.
Kiinteistötaidetta ja kiitoksia
Harjannostajaiset alkoivat perintei-
sen muistolieriön muurauksella, johon osallistuivat kaikki paikalla olleet.
Tämän jälkeen siirryttiin talon C 31
sisäänkäynnin edustalle paljastamaan
Perinteisen muistolieriön muuraajana Tiina
Lehto-Hirvonen Puolustusvoimien
Rakennuslaitoksesta, jossa hän vastaa kohteen asuntojen vuokrauksesta.
Tilaisuuden ensimmäiset kiitokset
esitti rakennuttajan edustajana projektipäällikkö Timo Rautiainen,
joka oli tyytyväinen, kun hankalin
perusparannettavista taloista oli saatu
kunnialla ja aikataulussa valmiiksi.
Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtaja
Reijo Savolainen korosti kiitospuhessaan harjannostajaisten merkitystä tapahtumana, jossa etusijalla
on tehdyn työn arvostaminen. Hän
painotti myös kiinteistötaiteen roolia
perusparannettujen kohteiden suojelusenkelinä.
Helsingin varuskunnan ja Jääkärirykmentin tervehdyksen esitti everstiluutnantti Jukka Parvinen, joka
totesi tyytyväisenä, että perusparannuksessa puolustusvoimien tarpeet
on otettu hyvin huomioon.
”Toimintojen keskittäminen Santahaminaan lisää merkittävästi asuntotarvetta,” Parvinen totesi hankkeen eri
osapuolia kiittäessään.
Puolustusvoimia edustivat vasemmalta
yliluutnantti Thomas Salmelainen,
everstiluutnantti Jukka Parvinen ja
Kaartin Jääkärirykmentin esikuntapäällikkö
kapteeni Mika Leppänen.
Hyvinkään Rautatien Soittajat
johdatteli merelliseen tietovisaan, jonka “pohjalla” oli sokeripala
Kuten aikaisemminkin, harjannostajaisantimista pääsi nauttimaan vasta,
kun tietokilpailun vastausvaihtoehdot
oli hyvällä tai heikommalla menestyksellä rastittanut. Tällä kertaa tositietäjäksi osoittautui perusparannetun
talon asukas Arja Perimäki.
Perusparannustoimenpiteitä
• kolmen talon huoneistojakoja muu-
tetaan voimakkaasti
• keittiötilat ja kylpyhuoneet uusitaan ja laajennetaan
• vesijohdot ja viemärit uusitaan
• lämmön talteenotolla varustettu tulo-poistoilmanvaihto asennetaan
• lämmitysjärjestelmä uusitaan tai kunnostetaan
• sähkö-ja telenousut uusitaan
• etäluettava huoneistokohtainen vedenmittaus rakennetaan
• parvekkeet ja yhteistilat kunnoste-
taan
• tonttijohdot uusitaan
• vesikatto kuunostetaan ja maalataan
• rakennetaan grillikatos
11
Santahaminan Maanpuolustuskerho tarjosi
juhlavat tilat harjannostajaistapahtumalle.
Asukkaita edustanut Arja Perimäki
pahoitteli, että joutuu muuttamaan piakkoin
hienosti perusparannetusta asunnostaan.
Ehkä tositietäjän valopäähine auttaa uutta
asuntoa valitessa.
A s u n t o
Vuokra-asuntoihimme on jatkuva haku.
Tarkista tilanne vapaista/vapautuvista asunnoista paikkakuntakohtaisesti
www. kruunuasunnot.fi/vuokraus ja jätä hakemus.
Myytävät asunnot löydät: www. kruunuasunnot.fi/myynti
TUUSULA HYRYLÄ
LAHTI
Lahden Vapaudenkatu 14
Asuntojen koot: 1h+k 35 m2 - 3h+k 79 m2
Liikehuoneistot: 21m2 - 340 m2
Lahden Rautatienkatu 28 ja Vapau-
denkatu 12 muodostavat kokonaisuuden, joka tunnetaan Lahdessa
Pohjola-talona. Nimitys viittaa sinänsä
oikein vakuutusyhtiötaustaan. Torin
reunalla sijaitsevien asuin- ja liiketalojen osakekanta tuli Kruunuasunnot
Oy:n omistukseen vuonna 2004.
Kruunuasunnot Oy muokkasi talojen
sisäpihan uuteen ja vettä pitävään
kuntoon kesällä 2008.
Asunto Oy Tuusulan Varuskunnankoto 64-68 omistaa viisi
pienehköä kerrostaloa Hyrylän keskustan tuntumassa.
Hyrylä sijaitsee liikenteellisesti erinomaisella paikalla noin 25 kilometrin
päässä Helsingistä ja noin 10 minuutin päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta.
Asunnot ovat pääosin kaksioita ja kolmioita.
Kysy uutta vuokrakotia Maarit Pentikäiseltä, puhelin 0207 431 617,
[email protected]
TAMMISAARI DRAGSVIK
Lahden Rautatienkatu 28:n laaja-
mittaisen perusparannuksen ensimmäinen vaihe on valmistumassa. Työt
käynnistyivät vuoden 2014 alkupuolella.
Asunto Oy tarjoaa talossaan moni-
puolisen valikoiman vuokra-asuntoja
ja liiketiloja.
Asuntoja vuokraa Ovenia Oy, Liisa
Mattila, puhelin 020 130 2581,
[email protected]
Dragsvikin Rantahelmestä arvohelmi
2h+k+kph
Tammisaaren Dragsvikissa sijaitsevasta vankasta tiilirakennuksesta
ja sen perusparannuksesta on lisää
luettavissa lehden sivuilla 8-9.
Asunto Oy Lahden Vapaudenkatu 12:n talot
sijaitsevat Lahden vilkkaan torin laidalla.
Huoneistot: 1h+kk - 5h+k+parvi
Liiketilat: 22 m2 - 324 m2
Asuntoja vuokraa Kruunuasunnot
Oy:ssä Seija Roivainen,
puhelin 0207 431 623,
[email protected] ja
SKV Kiinteistövälitys Oy:ssä
Robert Heinänen,
puhelin 0400 972 025,
[email protected]
12
3h+k+kph
t a r j o t i n
Nyt myynnissä olevat kohteemme:
• Lahden Hennala 88 ja Lahden Hennala 89
• Haminan Kasarminkatu 7 • Säkylän Huovinrinne
Tarkempia tietoja kohteista www.kruunuasunnot.fi/myynti ja kohteiden välittäjiltä.
HÄMEENLINNA
HELSINKI LAAJASALO
Kruunuasunnot Oy:n omistaman
Asuntojen koot:
1h+k 38,5m2 - 4h+k+s 87,5m2
Uusin vuokrakohteemme Asunto
Oy Helsingin Viikinki, osoitteessa
Svanströminkuja 9, Laajasalo Helsinki,
valmistui toukokuussa 2012. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan
kilpailukykyisesti hyvin varustettuihin
asuntoihin. Laajasaloon on hyvät bussiyhteydet, palvelut ovat pääosin
Herttoniemessä.
Asuntoihin on jatkuva haku, kuten
muihin kohteisiimme ja haettavana on
1h+k – 4h+kk+s asunnot.
Asuntojen vuokrausta hoitaa Kruunuasunnot Oy, Elimäenkatu 25-27,
00510 Helsinki
Pia Uusikartano-Alatalo
puhelin 020 743 1619,
[email protected]
Myös näillä paikkakunnilla
on tarjolla Kruunuasuntojen
vuokra-asuntoja. Lisätietoja:
www.kruunuasunnot.fi
- Oulu
- Sodankylä
- Turku
- Jyväskylä
- Lappeenranta - Kuopio
- Joensuu
- Hämeenlinna
- Rovaniemi
- Riihimäki
Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä
Asunto Oy:n kaksi vuokrataloa rakennettiin vuosina 2009 - 2010 sekä
puolustusvoimien henkilöstön että
yleisten vuokra-asuntomarkkinoiden
tarpeisiin. Osoitteessa Hämeenlinnan
Pajakatu 4 ja 6 sijaitsevissa taloissa
on yhteensä 32 nykyaikaista asuntoa yksiöstä isoon perheasuntoon.
Asukkaiden yhteissauna sijaitsee
ylimmäisessä kerroksessa ja vilvoitella
voi kattoterassilla.
Asunto Oy Hämeenlinnan Vanhakaupunki 12 Huoneistot: 2h+kk+s+kuisti 3h+k+s+terassi
Talojen porraskäytäviä, saunatiloja
sekä pihapiiriä elävöittävät Hämeen
Ammattikorkeakoulun muotoilulinjan
oppilaiden suunnittelemat ja toteuttamat yhdeksän taideteosta.
Asunto Oy Hämeenlinnan Pieni Portti
Huoneistot: tpk+alk+s - 3h+k+s
Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä
Asunto Oy Huoneistot: 1h+kk- 4h+k+s
Asunto Oy Hämeenlinnan Selkäsuonkatu
11 Huoneistot: 1h+k - 3h+k+s
Kaikkiaan Hämeenlinnassa Kruunuasunnot omistaa kahdeksan vuokraasunto-osakeyhtiötä, joiden vuokrausta hoitaa Realia Oy Hämeenlinna
Heli Tamminen.
Hänet tavoittaa puhelimella numerosta 0207 802947 tai sähköpostitse:
[email protected]
Realian osoite on Saaristenkatu 3,
13100 Hämeenlinna
Muut Hämeenlinnan kohteemme
Asunto Oy Hämeenlinnan Selkäsuonkatu 7 Huoneistot: 1h+k - 4h+k+s
Asunto Oy Hämeenlinnan Aulangonlinna Huoneistot: 1h+k - 3h+k
Asunto Oy Hämeenlinnan Upseeriranta Huoneistot: 1h+k - 3h+k
Asunto Oy Hämeenlinnan Kenraalintalo Huoneistot: 1h+k - 3h+k+s
Asunto Oy Hämeenlinnan Vanhakaupunki 11
13
Säkylän Huovinrinteeltä myydään
kahdesta rivitalosta erittäin edullisesti kaksioita ja kolmioita. Kaksioiden
hinnat ovat noin 30 000 euroa ja
kolmioiden hiukan enemmän.
Asuntoja myy Arto Felin SKV
Kiinteistövälitys Oy:ssä, puhelin
050 512 3881, [email protected]
Yksi meistä
”Aloitin vajaa vuosi sitten Kruunuasunnoissa, jonne tulin Hyvinkään Tilikeskuksesta, isännöitsijätoimistosta.
Olin vuorotellen Realiassa Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä ja menin sinne,
missä tarvittiin. Susanna Korhosen
kanssa olin yhtä aikaa Hämeenlinnan
SKV:llä ja hän muisti minut, kun täällä
oli kirjanpitäjän paikka avoinna,”
Kirsi Sysmäläinen kertoo elämästä ennen Kruunuasuntoja.
Hämeenlinnassa hän teki jo Kruunuasuntojen kiinteistökirjanpitoa, joten
tuntumaa nykyiseen työhön tuli jo
sieltä.
Kirsi kertoo, ettei ole oikein mistään kotoisin, koska asuinpaikkoja on
kertynyt ajan mittaan monta.
”Synnyin Helsingissä ja opin puhu-
maan Karjalan murretta Lappeenrannassa. Sen jälkeen asuin Espoossa ja
Vihdissä, sitten Hämeenlinnassa ja nyt
Hyvinkäällä.”
Millaista on kirjanpitäjän työ
Kruunuasunnoissa?
”Se on tavallista kiinteistökirjanpitoa, joskin Kruunuasunnoissa mielekkäämpää kuin peruskiinteistökirjanpito. Hoidan tiettyjä asuntoyhtiöitä ja
työmäärä on mitoitettu niin, että sen
ehtii tehdä työpäivän aikana.
Tätä arvostan erityisesti. Tilinpäätösten aikana työtahti on tietysti paljon
tiukempi ja silloin joutuu venymään,
mutta muuten työ on joustavaa,”
Kirsi kuvaa päivätyötään.
Onko kirjanpitäjiä työmarkkinoilla?
”Kiinteistökirjanpitäjät ovat oma
porukkansa. Vastikereskontrakin on
oma juttunsa ja arvonlisäveroasiat
ovat erilaisia kuin tilitoimistokirjanpitäjillä.
Kruunuasunnoissa henkilöstöä koulutetaan.
Kirjanpitäjä
Kirsi
Sysmäläinen
etten osaa mitään muuta kuin kirjanpitoa ja niin entiset työt jatkuivat,”
Kirsi kertoo opiskeluun johtaneista
motiiveistaan.
Kreikan kieltä ja papyrologiaa
”Olin Helsingin Yliopistossa kirjoilla 10 vuotta ja kun alkoivat kysellä
opintosuunnitelman perään, päätin
ottaa vastaan HuK -paperit ja jätin
gradun tekemättä.”
Pääaineena Kirsillä oli klassillinen
filologia, kreikan kieli ja kirjallisuus
sekä arkeologia. Homeroshan on
Euroopan kirjallisuuden alku.
Olemmekin taas ilmoittautuneet
koulutukseen ja valtakunnalliset kirjanpitopäivät ovat tulossa. Olen viihtynyt täällä hyvin ja töihin on mukava
tulla.”
Humanististen tieteiden kandidaatti
”Liikuntaharrastukseni ovat kausittaisia, vaikka kuntosali kuittaakin
tililtä joka kuukausi kuukausimaksun.
Viime aikoina olen vain lueskellut
ruotsalaisia dekkareita ja katsellut
televisiota,” Kirsi paljastaa harrastuksistaan.
Ruotsinkielisen kirjallisuuden lukeminen herättää lisäkysymyksen Kirsin
kielitaidosta.
”Olen aina pitänyt kielistä. Olen
koulutukseltani kielitieteilijä, HuK
-tutkinto tuli suoritettua ilman pro
gradu -työtä, jota en saanut valmiiksi.”
”Lähdin opiskelemaan, koska päätin
kolmekymppisenä, että työt riittävät
vähäksi aikaa. En odottanut opintojen
johtavan uuteen ammattiin, mutta
ajattelin opiskelun mukavana vaihteluna. Opiskelun päätettyäni totesin,
14
”Minun opinalani käsitteli kreikan
kieltä ja kulttuuria alkaen 800 vuotta
ennen ajanlaskumme alkua melkein
keskiajan alkuun saakka.”
Kirsin pro gradu -työ liittyi papyrologian alaan. Papyrusta käytettiin
antiikin aikana kirjoitusmateriaalina
koko Välimeren alueella, mutta papyrustekstejä on löytynyt merkittävässä
määrin ainoastaan Lähi-idän ja Egyptin aavikkoalueilta, joissa orgaaniset
aineet säilyvät kuivissa olosuhteissa.
Suurin osa papyrusteksteistä, jotka
ovat säilyneet kreikkalais-roomalaiselta kaudelta, on kirjoitettu kreikan
kielellä.
”Gradun teen valmiiksi eläkkeellä.
Sitä kun kuvittelee, että eläkkeellä on
aina aikaa,” Kirsi arvelee.
”Kruunuasunnoissa ollessani olen
päässyt mukaan kaksiin harjannostajaisiin, Lahdessa ja Santahaminassa.
Osallistuminen selvensi paljon asioita,
kun asuntoyhtiöt saivat kasvot.
Kotioloistaan Kirsi paljastaa, että hän
elää uusioperheessä, johon miesystävän lisäksi kuuluu kaksi kissaa ja
koira. Aivan parhaita ystäviä eläimet
eivät vielä ole, mutta eiköhän se siitä.
Kruunuasunnot Oy:n organisaatio
joulukuussa 2014
HALLITUS
Ilpo Nuutinen
Hallitusneuvos
Valtioneuvoston kanslia
Omistajaohjausosasto
Puheenjohtaja
Timo Kankuri
Toimitusjohtaja
Governia Oy
Kehitysjohtaja
Juhani Solkinen
Aluepäällikkö
Isännöitsijä
Markku
Strömmer
Kiinteistösihteeri
Minna
Huttunen
Projektipäällikkö
Timo Rautiainen
Isännöitsijä
Eero Puranen
Aija Tasa
Johtaja, Asunnot
RAKLI ry
Toimitusjohtaja
Reijo Savolainen
Kiinteistöneuvos
Toimitusjohtajan
assistentti
Marja Liiti
Ari Paajanen
Jukka Ojala
Prikaatikenraali
Komentopäällikkö
Pääesikunta
Talousjohtaja
Katri Tattari
Talouspäällikkö
Susanna Korhonen
Markkinointisihteeri
Pia UusikartanoAlatalo
Asiakaspalvelupäällikkö
Helena Nummi
Pääkirjanpitäjä
Kirjanpitäjä
Asiakaspalvelusihteeri
Outi Heidrich
Tuija
Roivainen
Maarit
Pentikäinen
Projektikirjanpitäjä
Kirjanpitäjä
Kirsi
Sysmäläinen
Aija
Ratilainen
Kirjanpitäjä
Salla
Lampinen
Opintovapaalla
15
Asiakaspalvelusihteeri
Seija
Roivainen
Controller
Eeva-Maria Stening
Kruunuissa tapahtunutta...
Poimintoja nettiuutisista alkuvuoden varrelta
Lisää yksiöitä Tikkakoskelle
Puolustusvoimien asuntotarpeen
siirtyessä jatkuvasti entistä pienempiin asuntoihin Tikkakosken Nurmeksentie 29-31:n perusparannussuunnitelmaa muutettiin rakennustöiden
aikana siten, että viimeinen talo muutetaan kokonaan yksiötaloksi. Erityisesti Tikkakoskella yksiöistä on pulaa,
vaikkakin ilmiö on maanlaajuinen.
Myynnistä vastaa Jorma Salonen, SKV
Kiinteistönvälitys Oy, 0400 612 521,
[email protected]
Lahden Hennalassa tehdään
asuntokauppoja
Lahden Hennalassa käynnistyi kah-
den talon, Hennala 88:n ja 89:n asuntojen myynti. Asunnot myydään
asunto-osakkeina ja kaupat toteutetaan sitä mukaa, kun niissä tehtävät
kylpyhuoneremontit valmistuvat ja
asunnot vapautuvat.
Kankaanpään Niinisalossa varuskunnan tuntumassa myymme kolmea
kohdetta.
Asunto Oy Kankaanpään Kotitie
13-17:n koko osakekanta on kaupan.
Asuntoyhtiö omistaa kolme vuonna
1948 valmistunutta hirsistä, kaksikerroksista kerrostaloa. Asuntoja
yhtiössä on 24 ja kaikki ovat vapaina.
Säkylästä myydään rivitaloasuntoja säästöhintaan
Kruunuasunnot Oy aloitti Säkylän
Huovinrinteellä 20-asuntoisen rivitaloyhtiön asuntojen myynnin osakkeina. Hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Myytävät asunnot ovat
vapaina. Rivitalojen julkisivut on
perusparannettu.
Myynnistä vastaa Arto Felin, SKV
Rauma, puhelin 050 512 3881, sähköposti [email protected]
Niinisalossa mielenkiintoisia
myyntikohteita
Lappeenrannan Valtakadulla
perusparannetaan
Kruunuasunnot Oy on tehnyt päätöksen investoida Lappeenrannan
ydinkeskustassa sijaitsevan kahden
kerrostalon perusparantamiseen.
Valtakatu 10:n ja 12:n perusparannus
käynnistyi marraskuussa 2014.
Ensimmäisen talon asunnot ovat
muuttokunnossa toukokuussa 2015
ja toisen talon lokakuussa 2015.
Taloissa on perusparannuksen jälkeen
24 asuntoa, joista kuusi on soluasuntoja. Perusparannushanke on räätälöity sopimusperusteisesti puolustusvoimien tarpeisiin.
Huoltopäivystys
020 5700 200
Kruunuasunnot Oy:n omistama
Asunto Oy Kankaanpään Varuskunnanranta myy tontin ja pientalon
osoitteesta Rantatie 4.
Talo on perusparannettu vuonna
2007. Sen asuntoala on 94 m2.
Asunto Oy Kankaanpään Varuskunnanranta myy myös yhden rakentamattoman tontin, jolla on omakotitalon rakennusoikeus. Tontti sijaitsee
Välitiellä.
Niinisalon kohteidemme myyntiä
hoitaa SKV Kiinteistönvälitys Oy:n
Kankaanpään toimistossa Timo
Parttimaa, puhelin 044 311 0168 ja
sähköpostiosoite timo.parttimaa@
skv.fi
[email protected]
Tietoa asuntojen vuokrauksesta
Helena Nummi
puh. 0207 431 616
Maarit Pentikäinen
puh. 0207 431 617
Seija Roivainen
puh. 0207 431 623
Pia Uusikartano-Alatalo
puh. 0207 431 619
Fax 0207 431 611
Sähköposti: [email protected]
www.kruunuasunnot.fi
Julkaisija
Kruunuasunnot Oy:n
sidosryhmälehti
Päätoimittaja
Kruunuasunnot Oy
Elimäenkatu 25-27
00510 Helsinki
Puhelin 0207 431 610
Reijo Savolainen
Toimitusneuvosto
Helena Nummi, puheenjohtaja
Marja Liiti
Ari Paajanen
Reijo Savolainen
Pia Uusikartano-Alatalo
16
Toimitus ja ulkoasu
Xpré / Timo Laine
Painatus: Painojussit Oy