Talentia Uusimaa ry:n jäsentiedote 1/2015

SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETUT
Talentia Uusimaa ry
Jäsenkirje 1 / 2015
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
1
Sirpa Hyytiä-Hallenberg
Talentia Uusimaa ry:n hallituksen puheenjohtaja
SISÄLLYSLUETTELO
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Puheenjohtajan palsta3
Kevään jäseniltoja4
Kevään 2015 tapahtumakalenteri5
Talentia Uusimaa ry:n hallitus 2015 6
Stipendien myöntämisperusteet8
Stipendiraportti9
Kutsu kevätkokoukseen 21.3.2015
10
Kutsu Nice Runiin 10.6.2015
11
Esittelyssä hallituksen jäseniä
12
Yhteystietoja ja linkkejä14
Kuva vuoden 2014
kartanokierrokselta Viroon.
2
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Terveisiä Talentian puheenjohtajapäiviltä Helsingistä!
EIJA KIILUNEN
Kaksipäiväiset puheenjohtajapäivät helmikuun
alussa olivat voimaannuttavat ja innostavat,
tarjolla oli ay-asioiden lisäksi hyvää ruokaa ja
mukavaa seuraa. Puheenjohtajapäivillä käytiin
läpi mm. Reilu Peli -työkalupakkia, yhdistysten kuulumisia, ajankohtaisia asioita, tulevia
koulutuksia, lakiuudistuksia, yhdistysten toimintaa, puheenjohtajana toimimista ja jäsenten jaksamisen tukia.
TJS-opintokeskus on kehittänyt Reilu Peli
–työkalupakin tueksi työhyvinvoinnin kehittämiseen työpaikoilla. Tuotteisiin voit tutustua
ja materiaalia tulostaa Reilu peli –sivustolla:
http://www.tjs-opintokeskus.fi/kehittamispalvelut/tyoelaman-kehittaminen/reilu-peli.
TJS:n sivuilla voit tutustua myös TJS:n koulutustoimintaan: http://www.tjs-opintokeskus.
fi/koulutukset .
Uusi sosiaalihuoltolaki astui voimaan
1.1.2015. Monia muitakin lakiuudistuksia
on valmisteilla tai tulossa, kuten varhaiskasvatuslaki, toimeentulolaki ja laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. SOTE-uudistuksen
tilanteeseen ja etenemiseen voit perehtyä Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla http://www.
stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/palvelurakenneuudistus. Uusimpia säädöksiä ja lakiesityksien etenemistä voit seurata mm. Filexin sivuilta: https://www.finlex.
fi/fi/#sd. Talentia on ollut vahvasti mukana
sosiaalialaa koskevien lakiuudistusten valmistelutyössä.
Kuntasektorilla on keväällä luottamusmiesvaalit. Tavoitteena olisi, että jokaiselle työpaikalle saataisiin talentialainen luottamusmies. Asetu siis rohkeasti ehdolle! Ota yhteyttä
työpaikkasi pääluottamusmieheen, niin kuulet lisää. Luottamusmiestehtävään voit tutustua mm. JUKO:n sivuilla http://www.juko.
fi/jukon-esittely/luottamusmiesvaalit/ sekä
Talentian sivuilla http://www.talentia.fi/edunvalvonta/luottamusmiehet ja http://www.talentia.fi/ajankohtaista/talentian_uutiset/ryhdy_luottamusmieheksi!.6627.news. Kukaan
ei ole seppä syntyessään, mutta tehtävään saa
koulutusta ja tukea.
Talentialla on monia jäsenetuja, joita kannattaa mainostaa Talentiaan kuulumattomille
sosiaalialan korkeakoulutetuille: http://www.
talentia.fi/jasenena/jasenedut_ja_-palvelut. Uusien jäsenten rekrytointi on meidän kaikkien
asia, koska mitä enemmän meitä on, sitä vahvempi ja vaikutusvaltaisempi järjestö meillä
on. Sekä suosittelija että uusi jäsen palkitaan.
Jäsenhankintamateriaaliin voit tutustua Talentian sivuilla http://www.talentia.fi/jasenena/
hanki_jasen. Talentiasta voit tilata jäsenmateriaalia työpaikallesi: http://www.talentia.fi/
materiaalit/tilaa_tyopaikkapaketti. Muistathan
myös viettää sosiaalityön päivää työpaikallasi:
http://www.talentia.fi/talentia/kansainvalinen_toiminta/sosiaalityon_paiva_2015.
Omasta hyvinvoinnistaan ja työkyvystään kannattaa huolehtia. Palkansaajien
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
3
hyvinvointi ja terveys PHT ry järjestää tuettuja, työkykyä ja terveyttä edistäviä 1. Askelhyvinvointijaksoja työikäisille aikuisille ja heidän perheilleen: http://www.pht.fi/. Muista
myös Akavan jäsenedut http://www.akava.fi/
jasenliitot/jasenedut ja A-lomat http://www.alomat.fi/ sekä Kelan kuntoutusvaihtoehdot:
http://www.kela.fi/tyoikaisille.
Helsingissä järjestetään kesäkuussa kansainvälinen sosiaalityön konferenssi Nordic 2015
http://www.confedent.fi/nordic2015-fin/,
johon kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.
Seminaarin osallistumismaksuun voi hakea
Talentialta koulutustukea http://www.talentia.fi/materiaalit/lomakkeet.
Yhdistyksellä on tälle vuodelle suunnitteilla
monenlaista ohjelmaa, jota esitellään mm. tässä
tiedotteessa ja yhdistyksen sivuilla. Muistathan
myös Facebook-sivut. Tule mukaan vaikkapa
kevätkokoukseen, kevätretkelle tai Nice Runiin.
Nähdään Pasilassa, Hangossa ja Arcadassa!
Keväisin terveisin,
Sirpa Hyytiä-Hallenberg,
Talentia Uusimaa ry:n hallituksen
puheenjohtaja
KEVÄÄN JÄSENILTOJA
Keski-Uudenmaan jäsenilta
keskiviikkona 22.4.2015 klo 17
Järvenpäässä Ravintola Huilissa.
Kutsu lähetetään myöhemmin
sähköpostitse.
KEVÄÄN 2015 TAPAHTUMAKALENTERI
MAALIS
3
HUHTI
4
TOUKO
5
12.3.2015 klo 16.30 – 19.00 Vantaan jäsenilta,
Peltolantie 2 D 4 krs., 01300 Vantaa
21.3.2015 klo 12 kevätkokous Talentian toimistolla,
hallituksen kokous samassa yhteydessä.
16.4.2015 klo 17 hallituksen kokous Talentian
toimistolla
22.4.2015 klo 17 Keski-Uudenmaan jäsenilta
paikkana Järvenpää, ravintola Huili
25.-26.4.2015 Liittovaltuuston kevätkokous
19.5.2015 klo 17 hallituksen kokous Uunisaaressa
23.5.2015 Talentia Länsi-Uusimaan järjestämä
kevätretki Tammisaareen, lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet myöhemmin sähköpostitse
Talentia Uusimaan Vantaan jäsentapaaminen
torstaina 12.3.2015 klo 16.30 – 19.00
Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutustila,
Peltolantie 2 D 4. krs, 01300 Vantaa
Puhujina Talentian varapuheenjohtaja Anne Rytilahti, alueasiamies
Eeva-Liisa Lindholm, JUKOn pääluottamusmies Rainer Åhlgren ja
ammattiasioiden päällikkö Marjo Varsa.
Kutsu tarkempine aikatauluineen on lähetetty jäsenille sähköpostitse.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 10.3.2015 mennessä Päivi Domnickille
osoitteeseen [email protected].
4
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
KESÄ
10.6.2015 Nice Run Espoossa (ks. kutsu s. 11)
10.-12.6.2015 Nordic Conference Helsingissä
6
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
5
TALENTIA UUSIMAA RY:N
ALUEYHDYSHENKILÖT
TALENTIA UUSIMAA RY:N HALLITUS 2015
Sirpa Hyytiä-Hallenberg
Puheenjohtaja
[email protected]
Anne Rytilahti
Varapuheenjohtaja
[email protected]
VARSINAISET JÄSENET
VARAJÄSENET
Teija Hakulinen
[email protected]
Riitta Arminen
[email protected]
Hanna-Leena Iskanius
[email protected]
Päivi Domnick
[email protected]
Petra Kalteva
[email protected]
Eija Kiilunen
[email protected]
Asta Kokkarinen
[email protected]
Tuula Lehtinen
[email protected]
Päivi Lehtinen
[email protected]
Virve Lintula
[email protected]
Kirsimarja Monto-Puusti
[email protected]
Pirjo Paloniemi
[email protected]
Aili Routio-Jussila
[email protected]
Liisa Valtonen-Lindholm
[email protected]
Marika Tirroniemi
[email protected]
Marjo Wredfors
[email protected]
6
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Keski-Uusimaa
Petra Kalteva
[email protected]
Vantaa
Päivi Domnick
[email protected]
Itä-Uusimaa
Anne Rytilahti
[email protected]
Espoo ja Kauniainen
Eija Kiilunen & Aili Routio-Jussila
[email protected]
[email protected]
TALENTIA UUSIMAA RY:N
EDUSTUS LIITTOVALTUUSTOSSA
2012-2016
Varsinaiset jäsenet
Iiris Ahtola
Päivi Domnick
Sirpa Hyytiä-Hallenberg
Laura Raittola
Anne Rytilahti
Varajäsenet
Arja Heikkinen
Kaisu Hyytiä
Eija Kiilunen
Anna-Liisa Kolmonen
Aili Routio-Jussila
HALLITUKSEN
KOKOUKSET
KEVÄÄLLÄ 2015
Tammikuun kokous
lauantaina 24.1.2015 klo 12
Talentian toimistolla
Helmikuun kokous
tiistai 24.2.2015 klo 17.30
Talentian toimistolla.
Maaliskuun kokous
21.3.2015 klo 11
Talentian toimistolla
kevätkokouksen yhteydessä
Huhtikuun kokous
torstaina 16.4.2015 klo 17
Talentian toimistolla.
Toukokuun kokous
tiistaina 19.5.2015 klo 17
Uunisaaressa.
Kesäkuussa ei kokousta.
Talentia Uusimaa ry:n
hallituksen kokoukset ovat
jäsenistölle pääasiassa avoimia,
mutta käsiteltävien asioiden tai
tilanteen luonteen vaatiessa ne
voidaan pitää suljettuna, josta
mainitaan erikseen.
Ilmoittautumiset kokouksiin:
[email protected]
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
7
STIPENDIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
STIPENDIRAPORTTI
Jokainen Talentia Uusimaa ry:n jäsen voi anoa stipendiä
omaan alaansa liittyvään lisäkoulutukseen tai omaan työhönsä liittyviin opintomatkoihin. Perusammattitutkintoon stipendiä ei voi saada.
Kirjoittajana Marjo Wredfors,
jolle on myönnetty 2oo euron suuruinen
yhdistyksessä aktiivisesti toimineen jäsenen stipendi.
Stipendin saamisen edellytykset:
- jäsenmaksu tulee olla maksettu
- stipendi maksetaan, kun saaja toimittaa opinnoistaan /
matkastaan kirjallisen raportin yhdistykselle
Stipendin myöntää yhdistyksen hallitus määrärahojen
puitteissa. Pitkiin koulutuksiin stipendi myönnetään vain
yhden kerran koulutuksen kuluessa.
Hakija voi saada stipendiä enintään 170 e vuodessa.
Yhdistyksessä aktiivisesti toiminut jäsen voi saada
enintään 200 e vuodessa.
Yhdistyksen hallitus päättää stipendeistä neljä kertaa
vuodessa: maalis-, touko-, loka- ja joulukuussa.
Stipendihakemuksesta tulee ilmetä:
- hakijan nimi, sosiaaliturvatunnus ja yhteystiedot
tilitietoineen
- kustannusarvio koulutuksesta/opintomatkasta
(kaikki kulut, myös palkaton vapaa)
- selvitys muusta taloudellisesta tuesta
(työnantajan maksama, muut avustukset)
- opintomatkan tai koulutuksen ohjelma
- päätöskopio pääsystä opintomatkalle/koulutukseen
KYSY
PÄIVILTÄ
LISÄTIETOJA!
Hakemus tulee lähettää ennen koulutusta/opintomatkaa.
Pitkissä koulutuksissa stipendiä voi hakea koulutuksen kuluessa. Yhdistyksen hallituksen stipendivastaava pitää luetteloa
stipendien saajista, kohteista ja raporteista. Raportteja
voidaan julkaista yhdistyksen lehdessä/tiedotteessa.
Lähetä hakemus sekä raportti sähköpostilla stipendi- ja
koulutusvastaavalle:
Päivi Lehtinen [email protected]
8
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Osallistuin Osaava SoTeOpe-täydennyskoulutukseen (amm. opett.
koulutuksen syventävä osuus). Koulutus on
laajuudeltaan 15 op. 1. opintojakso oli marras–joulukuussa 2014. Opintojakso oli nimeltään "Opettajat oppimisympäristöjen
rakentajina" (5 op). Lähipäivät olivat 18.11.,
19.11., 16.12. ja 17.12.2014. Koulutuksen
tavoitteena oli oppia tuntemaan erilaisia sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjä ja
niissä hyödynnettäviä opetus-, ohjaus- ja arviointimenetelmiä. Tarkoituksena oli myös
tuntea yhteiskehittelyn ja tutkivan kehittämisen menetelmiä. Tein kaksi oppimistehtävää
(orientoiva ennakkotehtävä, välitehtävä).
Opintoihin kuuluu kehittämistyö.
Kehittämistyön
toimintaympäristön kuvaus
ORTON Invalidisäätiön Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikka, valmentava 2
eli työhön ja itsenäiseen elämään valmentava
ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Arlan toimipaikassa on 10 valmentava 2 -ryhmää. Ryhmissä on paljon lähihoitajaopiskelijoita (sosiaalija terveysalan perustutkinto) työssäoppimassa
ja tutkintotilaisuuksia suorittamassa. Voi olla
myös koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaopiskelijaopiskelijoita yms.
Monivammaisten näkövammaisten valmentava 2 -ryhmässä, jossa toimin opettajan viransijaisena sekä työelämävalmiuksien ohjaajana,
on lähes koko lukuvuoden yksi lähihoitajaopiskelija kerrallaan (opiskelijoilla eripituisia jaksoja) joko omasta oppilaitoksesta tai Omnian
aikuisopistosta. Olen ohjannut työssäoppimista
tai ottanut tutkintotilaisuuden vastaan kuudelta opiskelijalta syksyn 2014 aikana.
Tarkoituksena on luoda toimiva malli opiskelijan/opettajan ensimmäisestä yhteydenotosta
loppuarviointiin saakka. Ilman ko. toimintamallia tulisi toimeen, mutta se tuo selkeyttä,
tehostaa toimintaa ja tuo työntekijöille työkaluja sekä opiskelijan ohjaukseen että arviointiin.
Koulutus jatkuu Opettajat kehittäjinä sosiaali- ja terveysalalla (5 op) -opintojaksolla
helmikuussa 2015. 3. Opintojakso sisältää Digitaaliset ja mobiilioppimisympäristöt (5 op).
Hyödynnän jotakin dogitaalista oppimisympä-ristöä omassa opintototeutuksessa eli kehittämistyössä.
Koulutus on ollut hyödyllinen. Olen tullut
enemmän tietoisemmaksi mm. seuraavista aiheista: osaamisperusteisuus, käyttäjälähtöisyys,
käyttäjäkokemus, käyttäjäkeskeisyys, osallisuus,
kehittämistyön tulosten levittäminen, kehittämistyön vaikuttavuus.
Ystävällisin terveisin,
Marjo Wredfors
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
9
KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN 21.3.2015
NICE RUN ESPOOSSA 10.6.2015
TERVETULOA TALENTIA UUSIMAA RY:N
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
LAUANTAINA 21.3.2015 KLO 12.00
TERVETULOA TALENTIA UUSIMAAN MUKAAN
NICE RUN -TAPAHTUMAAN
KESKIVIIKKONA 10.6.2015 ESPOON RANTAMAISEMIIN!
Kokous pidetään Talentian toimistolla,
osoitteessa
Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki.
Talentia Uusimaa ry osallistuu tänäkin vuonna
Nice Run -tapahtumaan Espoossa. Lenkki kulkee
Otaniemessä ja kauniilla vitosen rantalenkillä.
Sääntömääräisten asioiden (toimintakertomus
ja tilinpäätös) lisäksi kokouksessa päätetään yhdistyksen
sääntömuutoksesta koskien mainintaa henkilökohtaisista
varajäsenistä yhdistyksen asioiden hoitoa
käsittelevässä pykälässä 12.
Nice Runissa on kyse liikkumisesta, yhdessäolosta
ja piknikistä. Voit juosta, hölkätä tai kävellä omaan tahtiin
yksin tai yhdessä ryhmäsi kanssa. Tänä vuonna
menoa jouduttaa ja osallistujia viihdyttää Duudsonit!
Kokouksen yhteydessä on yhteinen Kehitysvammaliiton
järjestämä koulutus Vammaisala Talentian kanssa:
"Kysymyksiä ja vastauksia itsemääräämisen vahvistamisesta
– tietopaketti itsemääräämisen tukemisesta ja tulevan lain
vaikutuksista käytännön työhön."
Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset sähköpostitse
[email protected] 12.3.2015 mennessä.
Muistathan ilmoittaa myös erikoisruokavaliosi.
Kokouspäivän ohjelma:
Lounas klo 12
Koulutus klo 12.45
Iltapäiväkahvi klo 14.45
Kevätkokous klo 15
Lämpimästi tervetuloa!
10
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Talentia Uusimaa sponsoroi tapahtumaan kolme ryhmää,
eli yhteensä 18 nopeinta osallistujaa pääsee tähän
mukavaan ulkoilutapahtumaan.
WWW.
NICERUN
.FI
Ilmoittaudu nyt siis osoitteeseen [email protected].
Ilmoittautuminen on sitova.
Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 13.3.2015.
Mikäli joudut perumaan osallistumisen tapahtumaan,
siitä tulee ilmoittaa hyvissä ajoin.
Talentia Uusimaan yhteyshenkilönä tapahtumassa on
Petra Kalteva, p. 0400 483 491.
Osallistujille tulee vielä tarkempaa lisätietoa
lähempänä tapahtumaa.
Lämpimästi tervetuloa liikkumaan kanssamme!
Lisätietoja: www.nicerun.fi
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
11
Hallituksen jäseniltä kysyttiin koulutuksen ja työpaikan
lisäksi ajatuksia järjestötoiminnasta, mottoa ja lempikirjaa.
ESITTELYSSÄ HALLITUKSEN JÄSENIÄ
Sirpa Hyytiä-Hallenberg
Puheenjohtaja, kotikunta Espoo
[email protected]
Aili Routio-Jussila
Hallituksen varsinainen jäsen
[email protected]
Koulutus: Socionom 1991 (SSKH) ja
VTM 2013 (HY)
Ammatti: sosiaalityöntekijä, Espoon
sosiaali- ja kriisipäivystys
Järjestötoiminnassa minua kiinnostaa
mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin
asioihin sekä monenlaiset mukavat
ihmiset. Erityisen kiinnostunut olen
työsuojelullisista ja ammatillisista asioista.
Lempikirja: Kjell Westön "Där vi en gång
gått" ("Missä kuljimme kerran")
Motto: Vierivä kivi ei sammaloidu (These
boots are made for walking)
Ammatti: koulukuraattori, VTM
Työpaikka ja kotikunta: Espoon kaupunki
Järjestötoiminnassa kiinnostaa eniten
työsuojeluun liittyvät kysymykset.
Motto: "Kaikki asiat aina
järjestyvät – jollain tavalla"
Lempikirja: "Kolme poikaa ja Musta
Rudolf" (nuorisokirja)
Marika Tirroniemi
Hallituksen varsinainen jäsen
[email protected]
Hei! Olen Marika Tirroniemi ja olen
nuorten kehitysvammaisten ohjaajana
Rinnekoti-Säätiön asuntolassa.
Koulutukseltani olen sosionomi ja
tällä hetkellä asun Kauniaisissa.
Yhdistoimintaan minut sai palaamaan
takaisin kyky vaikuttaa asioihin, jotka
koskettavat minua itseäni ja läheisiäni.
Aikaisemmin olen ollut Punaisessa
Ristissä. Kirjoista Pauliina Rauhalan
Taivaslaulu on saanut ajattelemaan
asioita uusin silmin.
Motto: “Carpe diem.”
12
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Päivi Lehtinen
Hallituksen varsinainen jäsen
[email protected]
Olen Päivi Lehtinen. Olen toista
vuotta hallituksessa ja toimin stipendivastaavana sekä koulutusryhmässä.
Tällä hetkellä työskentelen vanhusten
avopalveluissa Vantaalla.
Koulutukseltani olen ylempi sosionomi
ja valmistuin Otaniemestä vuonna
2007. Asun Vihdissä. Yhdistystoiminta
tarkoittaa minulle vaikuttamis- ja
osallistumismahdollisuutta sekä etujen
ja oikeuksien eteen toimimista sekä
virkistymistä.
Mottonani on nykyään vaikka se,
että jokainen päivä on hyvä päivä.
Viimeisimmistä lukemistani kirjoista
eniten pidin Grégoire Delacourt: Onnen
koukkuja. Minua kiehtoi sen kaunis ja
karu tarina lottovoitetusta rahasta ja
unelmista pienissä ja suurissa asioissa.
Hanna-Leena Iskanius
Hallituksen varsinainen jäsen
[email protected]
Tuula Lehtinen
Hallituksen varajäsen
[email protected]
Koulutus: sosionomi AMK,
kehitysvammaistenohjaaja
Ammatti: sosiaaliohjaaja
Työpaikka: Tuusulan kunta,
vammaispalvelut
Yhdistystoiminnassa
�������������������������������������
minulle on tärkeää sosiaalialan ammattilaisten asiantuntijuuden säilyminen ja työhyvinvoinnin
lisääminen. Tämä on ajankohtaista etenkin tänä aikana, jolloin sosiaalialan työhön kohdistuu entistä enemmän muutoksia. Alaamme ja työhömme kohdistuu lähivuosina paljon uudistuksia, jotka
työllistävät ja tuovat lisäpaineita. Näistä
esimerkkeinä SOTE-uudistuksen, sosiaali-/asiakkaan itsemääräämis- ja vammaispalvelulain muutokset. Myös kuntien kiristyvissä talousnäkymissä tarvitaan työntekijöiltä entistä enemmän luovia ratkaisuja ja palveluprosessien
kehittämistä.
Motto: “Paras vaate, jonka voit pukea
aamuisin: -Hymy.” Lempikirja: Caroline
Myss: Sielun sopimus
Sosiaalityöntekijä, yht. lis.
Olen työssä Vantaan kaupungilla
aikuissosiaalityössä. Asun Vantaalla.
Yhdistystoiminnassa kiinnostaa
vaikuttaminen, jotta maailma olisi
parempi paikka.
Petra Kalteva
hallituksen varsinainen jäsen
[email protected]
Sosiaaliohjaaja Hyvinkään kaupungin
sosiaali- ja terveyspalveluista. Asun
Hyvinkäällä. Talentia Uusimaa ry:n KeskiUudenmaan alueen yhteyshenkilö.
Talentia Uusimaa ry:n hallituksessa nyt
ensimmäinen kausi menossa. Ammattiyhdistystoiminta on tärkeää edunvalvontaa
ja kuitenkin mukavaa yhteistä toimintaa.
Työssäni toimin myös luottamusmiehenä.
Positiivinen asenne asioihin antaa paljon.
Etsi elämyksiä, löydät iloa!
Eija Kiilunen
Hallituksen varajäsen
[email protected]
Olen sosionomi-diakoni (amk) Espoosta.
Työkokemus: hoitotyötä sairaaloissa,
aikuissosiaalityötä Helsingin, Espoon
ja Vihdin sosiaalipalvelutoimistoissa,
sosiaalipalveluohjaajan työtä sotaveteraanien hoitokodissa. Tällä hetkellä
Korson seurakunnassa diakoniatyössä.
Luottamustehtävät: Talentia Uusimaa
ry:n hallituksen jäsen 2006 alkaen,
Talentia Uusimaa ry:n tiedotusvastaava
1.1.2006-3.2.2011, Talentian liittovaltuuston jäsenen vuodesta 2008 alkaen,
jatkuu edelleen.
Yhdistystoiminnassa olen pitänyt siitä,
että olen saanut säännöllisesti
tavata kollegoita laajalta sosiaalialan
ammattikentältä. Tämä on lisännyt
sosiaalialan tuntemusta eri aloilta.
Yhdistystoiminnassa on tarjolla
monenlaista koulutusta. Toiminta on
ollut hauskaa ja antoisaa yhdessätekemistä ja toistemme tukemista
ammateissamme ja ihmisinä.
Ay-toiminnalla on ollut suuri merkitys
ammatti-identiteettini kehittymisessä
ja vahvistumisessa.
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
13
YHTEYSTIETOJA JA LINKKEJÄ
Pysy ajan tasalla ja
tavoitettavissa – päivitä
jäsentietosi!
Talentia Uusimaa ry:n
yhteystiedot
Muistathan aina ilmoittaa muuttuneet
yhteystietosi Talentiaan, sillä Talentia
Uusimaa ry käyttää kaikessa tiedottamisessaan Talentian jäsenrekisteriä.
Tällöin on erityisen tärkeää, että tietosi
ovat jäsenrekisterissä ajan tasalla.
Osoite:
Talentia Uusimaa ry
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
Muuttuneita tietoja voi olla sekä henkilötiedoissa (nimi, kotiosoite, sähköposti,
puhelinnumero, opiskelijan valmistuminen ym.) että työsuhdetiedoissa (työnantaja, työpaikka, työpaikan osoite ja
puhelinnumero, tehtävänimikkeen
muutos).
Voit päivittää jäsentietosi kätevästi
Talentian internet-sivujen kautta
osoitteessa www.talentia.fi, jonka
kautta pääset Talentian e-asiointiin.
Sivuille pääsee verkkopankkitunnuksilla.
Voit ilmoittaa muuttuneet tietosi
myös sähköpostitse osoitteeseen
[email protected] tai
puh. 020 111 2746.
14
TUM JÄSENKIRJE 1/2015
Yhdistyksen sihteeri
Helena Veijalainen
[email protected]
Yhdistyksen internet-sivut:
www.talentia.fi/uusimaa
Facebook:
www.facebook.com/talentia.uusimaa
Talentia Uusimaa ry ottaa
mielellään vastaan ideoita ja
kehittämisehdotuksia seuraavia
tiedotteita varten. Tiedotteen
laativat Helena Veijalainen ja
Sirpa Hyytiä-Hallenberg.
Yhteydenotot: [email protected].
Hanna-Leena Iskanius:
"Sibeliuksen kunniaksi"
Öljyväri
TUM JÄSENKIRJE
1/2015 15
16
TUM JÄSENKIRJE 1/2015