Kuukausikatsaus

KUUKAUSIKATSAUS 30.11.2015
FIM ROHTO
Terveyssektorille sijiottava globaali osakerahasto
PERUSTIEDOT
RAHASTONHOITAJAN KOMMENTTI
FIM Rohto tuotti marraskuussa 3,5 % vertailuindeksin tuottaessa 3,9 %. Eroa indeksiin kertyi -0,4
%.Rahaston osakkeet kehittyivät mukavasti marraskuussa. Negatiivinen tuottoero indeksiin nähden johtui
lähes kokonaan valuuttakehityksestä. Marraskuun suurin uutinen oli Pfizerin Allergan-yrityskauppa. Yli 18
prosentin euromääräiseen kurssinousuun salkussa ylsivät Pihlajalinna, Mylan ja Bavarian Nordic. Meda
aiheutti indeksiin nähden lähes puolen prosentin alituoton. Yrityksen vahvan kolmannen kvartaalin tuloksen
jälkeinen kurssiheikkous oli hämmentävää ja liittyi varovaiseen koko vuoden ennusteeseen. Medaa lisättiin
kurssiheikkoudesta, Bavarian Nordicia kevennettiin hiukan. FIM Rohtoon ostettiin uusina niminä HCA,
Perrigo, Sanofi ja Walgreens. Ostoissa hyödynnettiin merkittävää kurssiheikkoutta. Kaikkien yritysten
kohdalla pitkän aikavälin näkymät ovat hyvät ja valuaatio houkutteleva. Salkusta myytiin pois loistavasti
tuottanut Gerresheimer ja ailahtelevia otteita esittänyt GN StoreNord. Joulukuu on tapahtumien suhteen
olettavasti aiempia kuukausia hiljaisempi. Yrityskauppauutiset saattavat kuitenkin edelleen yllättää.
RAHASTONHOITAJA
Tapani Koskenkari
RAHASTO-OSUUDEN ARVO (EUR)
18,28
TUOTTOKEHITYS
RAHASTON PÄÄOMA (MEUR)
47,57
JAKSO
OSUUDENOMISTAJIEN LUKUMÄÄRÄ
2851
1 kk
3 kk
12 kk
3v
5v
vuoden alusta
alusta
*EUFEX-LUOKITUS
10 / 10
*MORNINGSTAR
RAHASTO
p.a.
3,5 %
6,8 %
24,8 %
27,7 %
20,9 %
23,8 %
4,0 %
INDEKSI
p.a.
3,9 %
4,9 %
20,8 %
27,8 %
23,0 %
20,3 %
5,2 %
RAHASTO
kumulat.
3,5 %
6,8 %
24,8 %
108,2 %
158,2 %
23,8 %
82,8 %
INDEKSI
kumulat.
3,9 %
4,9 %
20,8 %
108,9 %
181,9 %
20,3 %
119,3 %
VUOSI
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
RAHASTO
-14,8 %
14,6 %
0,4 %
5,6 %
15,6 %
27,4 %
32,7 %
23,8 %
INDEKSI
-14,2 %
18,9 %
9,8 %
12,9 %
15,5 %
30,4 %
34,5 %
20,3 %
HISTORIALLINEN TUOTTOKÄYRÄ
VERTAILUINDEKSI
MSCI World Health Care TR (EUR)
NOTEERAUSVALUUTTA
25
100 %
EUR
20
ALOITUSPÄIVÄ
08.05.2000
ISIN
Bloomberg
FI0008801410
FIMROHA FH Equity
Arvo, EUR
15
TUNNISTEET
10
5
Rahasto
Indeksi
SUURIMMAT 10 SIJOITUSTA
ARVOPAPERI
Johnson & Johnson
Glaxosmithkline Plc
Pfizer Inc
Merck & Co. Inc.
Teva Pharmaceutical-Sp Adr
Gilead Sciences Inc
Meda Ab-A Shs
Allergan Plc
Medtronic Plc
Hikma Pharmaceuticals Plc
Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki
Puh. (09) 613 4600, www.fim.com
TOIMIALA
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
Kulutushyöd., ei-sykliset
MAA
Yhdysvallat
Britannia
Yhdysvallat
Yhdysvallat
Israel
Yhdysvallat
Ruotsi
Irlanti
Irlanti
Britannia
% NAV
8,9 %
6,3 %
6,2 %
4,5 %
3,8 %
3,7 %
3,1 %
2,8 %
2,8 %
2,6 %
MUUTOS
-0,1 %
-0,5 %
-1,6 %
-1,0 %
0,2 %
-0,1 %
-0,2 %
-1,2 %
0,0 %
0,4 %
SIJOITUSTEN JAKAUMA
MAAJAKAUMA
52% Yhdysvallat
13% Britannia
93% Kulutushyöd., ei-sykliset
2% Perusmateriaalit
6% Irlanti
2% Teollisuus
5% Saksa
2%
5% Ruotsi
Kulutushyödykkeet,
sykliset
4% Tanska
1% Käteinen
1% Käteinen
15% Muut
TUNNUSLUVUT
RAHASTO
18,8%
RISKI / TUOTTO
25
20,0%
20
Beta
- mittaa rahaston markkinariskiä ja sen tuoton
riippuvuutta markkinoiden keskimääräisestä
tuotosta.
0,93
Jensenin Alfa
- kuvaa rahaston lisätuottoa suhteessa
markkinariskiin.
5,5%
Sijoitusaste
98,9%
Tracking Error
- kertoo, kuinka paljon rahaston tuotto on poikennut
vertailuindeksin tuotosta.
3,2%
Informaatiosuhde
- on salkun ja indeksin tuottoeron suhde tracking
erroriin. Se kertoo, kuinka paljon vuotuista
lisätuottoa on saatu.
1,25
Sharpen luku
- mittaa riskittömälle korolle saatua lisätuottoa
suhteessa tuoton volatiliteettiin.
1,32
15
10
5
Tuotto %
Volatiliteetti
- on riskimittari, joka kuvaa rahaston päivittäisen
tuoton keskihajontaa kuluneelle 12 kuukaudelle.
INDEKSI
0
18
19
20
21
Riski (Volatiliteetti) %
SHARPEN INDEKSI
4
1,04
2
0
45
Sharpen luku
Arvopapereiden lukumäärä
6
-2
-4
01/02
01/04
01/06
01/08
01/10
01/12
01/14
Jakso
Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki
Puh. (09) 613 4600, www.fim.com
Tämä ei ole kehoitus merkitä sijoitusrahasto-osuuksia. Raportti on FIM Varainhoito Oy:n tuottama vapaamuotoinen informaatio rahastosta. Vaikka raportin tekemisessä
on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistumaan lukujen ja käytetyn datan oikeellisuudesta, emme vastaa siinä mahdollisesti olevista virheistä tai puutteista.
Historiallinen tuotto ei myöskään ole tae tulevaisuudesta. Osuuksien arvo ja niistä saatava tulo voi nousta ja laskea, ja sijoittajat eivät välttämättä saa takaisin
alkuperäistä sijoitustaan. Sijoituskohteiden arvo vaihtelee markkinoiden mukaan, ja myös valuuttakurssien muutokset sekä rahaston palkkiot vaikuttavat sijoittajan
saamaan tuottoon. Rahasto ei pyri seuraamaan tai toistamaan käytettyä vertailuindeksiä tai sen tuottoa. Vertailuindeksiä käytetään kuvaamaan niiden instrumenttien
tuottoa, joihin rahasto voi sijoittaa varansa. Rahastojen tunnusluvut on laskettu viimeisten 12 kuukauden ajalta. Kaikkien rahastojen tuotot perustuvat kasvuosuuksiin.
FIM Maailma A-sarjan tuottohistoria ennen 10.3.2008 on esitetty tuottograafissa, käyttäen hyväksi A-sarjan ja instituutiosarjan hoitopalkkioeroa sekä rahaston
instituutiosarjan virallista tuottohistoriaa 18.10.2000 alkaen. Raportti sekä tiedonantovelvollisuuden mukainen rahastoesite on saatavilla maksutta rahastoyhtiöstä tai
verkkopalvelusta www.fim.com. *Eufex- ja Morningstar-luokitukset ovat katsauksen tekohetkellä tuoreimmat saatavilla olevat luokitusarvot. Rahaston palkkiot on esitetty
rahaston avaintietoesitteessä ja FIM Sijoitusrahastojen hinnastossa.