Kaikki yhdessä koossa.

XC90: Volvon uusi aikakausi
alkaa komeasti. Katumaasturi
jopa ylittää isot odotukset. Sivu 33
PERJANTAINA
13.3.2015, SIVU 25
Tuottaja: Timo Nieminen
p. 014 622 265
Sähköposti:
liikenteessa@
keskisuomalainen.fi
Osoite:
Autot ja liikenne
PL 159, 40101 Jyväskylä
Autot&liikenne
MAARIT VAAHERKUMPU
Pehmeä kyyti potilaille
Sairaankuljetus: Volkswagen Amarokista kehitetty Negea-ambulanssi
kulkee ketterästi sohjoisilla pikkuteillä Saarijärven seudulla.
SAARIJÄRVI
Maarit Vaaherkumpu
S
aarijärven seudulla
on liikkunut vuoden alusta hieman
erikoisemman näköisiä ambulansseja,
kun T & K Åkerman Oy aloitti
ensihoitopalvelut Saarijärvellä.
Yritys osti käyttöönsä vuonna
2013 ensimmäisenä Suomessa
ambulanssin, joka on kehitelty Volkswagenin ja tamperelaisen Tamlans Oy:n yhteistyönä
avolavamallisesta Volkswagen
Amarokista. Nimeltään malli
on Amarok Negea.
Auto osoittautui sairaankuljetuksessa niin hyväksi, että tammikuussa yritys osti toisen samanlaisen.
–Tykkään kokeilla kaikkea
uutta. Tällä pääsee hankaliinkin paikkoihin ja pihoihin, kun
se ei ole liian iso. Käyttökuluiltaan se on edullinen, yrittäjä Kari Åkerman kertoi.
Amarok Negea on muotoilultaan yleisimpiä ambulanssimalleja kulmikkaampi ja jonkin verran matalampi. Korkeutta sillä
”
Tällä pääsee
hankaliinkin
paikkoihin ja
pihoihin, kun auto
ei ole liian iso.
Käyttökuluiltaan
se on edullinen.
Kari Åkerman
on 2,45 metriä, pituutta 5,9 metriä ja leveyttä hivenen yli kaksi
metriä. Massaa on 3040 kiloa.
–Tässä on sellainen tuntuma kuin ajaisi henkilöautoa.
Pakettiautomalleissa tuulikin
tuntuu paljon enemmän kuin
tässä, monenlaisia ambulansseja
ajanut ensihoitaja Marjo Kaasinen sanoi.
Potilaiden luo kiiruhdetaan
usein pikkuteitä pitkin lumessa
ja sohjossa. Kaasinen ja hänen
kollegansa Arto Rimpilä kehuvat kilvan nelivetoisen työvälineensä etenemistä vaikeissa olosuhteissa.
–Autossa ovat myös säädettävät paineilmajouset, jotka pehmentävät kyytiä. Niiden ansiosta potilaille ei tule niin herkästi matkapahoinvointia, Rimpilä totesi.
Amarok Negean takaovi aukeaa luukun tavoin alhaalta ylös ja jää vaakatasoon suojaavaksi katokseksi.
Ensihoitaja Antti Rinne työntää paareja kyytiin.
Ensihoitaja Marjo Kaasisen ja muiden hoitajien ei yleensä ajon aikana
tarvitse nousta potilaan vieressä tuolistaan, koska siitä ylettyy lähes
kaikkiin tarvittaviin välineisiin.
Hoitotilassa potilaan paarien viereen sijoitetulta hoitajan
penkiltä ylettyy tarvittaviin hoitovälineisiin, joten hoitajan ei
Hyundai i30 Wagon Classic
yleensä tarvitse ajon aikana irrottaa turvavyötään. Ohjaamon
ja hoitotilan välillä ei ole ovea,
mutta luukku on. Jos sen läpi
ei halua huudella, voi käyttää
auton sisäistä radiopuhelinta.
Ohjaamossa on mukavasti tilaa sekä kuskille että vieressä istuvalle. Hälytyskohteet tulevat
automaattisesti näkyviin navigaattorin kartalle.
Amarok Negeassa ei ole liukuovia, vaan kaikki ovet avau-
tuvat ulospäin. Takaovi, jonka
kautta potilaita paareineen liikutellaan, avautuu luukun tavoin ja jää yläasennossa vaakatasoon sateelta suojaavaksi lipaksi.
Suomessa Negeoita on liikenteessä vain muutamia, mutta
Norjasta Tamlans Oy sai niistä
jättitilauksen. Yritys toimittaa
sinne neljän seuraavan vuoden
aikana ainakin 200 Negeaa. Tuotepäällikkö Jaakko Lohjansalon
mukaan Tamlansin osuus norjalaistilauksesta on vähintään
10 miljoonaa euroa, joten tilaus työllistää merkittävästi yrityksen tehtaalla Tampereella ja
lisäksi alihankkijoita.
Valinnanvaraa
ilman
kilometrirajaa.
man kilometrirajaa
18 950
Pieni suuri auto
i10 alk. 13 990 䩉
Kompakti perheauto
i20 alk. 15 390 䩉
䩉
ovh. JKL
Tilava perheauto
i30 5d Classic
Hinta nyt alk. 16 990 䩉
Tilava perhefarmari
i30 Wagon Classic
Hinta nyt alk. 17 990 䩉
Kompakti tila-auto
ix20 alk. 20 390 䩉
Iso perheauto
i40 Sedan Classic
Hinta nyt alk. 21 990 䩉
Iso perhefarmari
i40 Wagon Classic
Hinta nyt alk. 22 990 䩉
Moderni kaupunkimaasturi
ix35 alk. 27 490 䩉
Saimme m䟒䟒r䟒er䟒n erikoishinnoiteltuja Classic-malleja.
Nyt kannattaa ostaa uusi, moderni Hyundai.
Iso edustusmaasturi
Santa Fe alk. 48 990 䩉
Iso edustusmaasturi seitsem䟒lle
Grand Santa Fe alk. 71 990 䩉
i30 5d Classic 16
990 䩉
i30 5d 1.4 MPI 6MT ISG Classic, autoveroton hinta
13 486,57 䩉+ arv. autovero 3 503,43 䩉 + tk 600 䩉 =
17 590,00 䩉.
Kulutus 5,6 l/100 km ja CO2-p䟒䟒st䟢t 130 g/km.
i30 Wagon Classic 17
990 䩉
Hyundai-malliston kulutus
3,7–7,6 l/100 km.
CO2-p䟒䟒st䟢t 97–199 g/km.
Hintoihin lis䟒t䟒䟒n paikkakuntakohtaiset toimituskulut.
Kuvien autot erikoisvarustein.
i30 Wagon 1.4 MPI 6MT ISG Classic, autoveroton hinta
14 070,90 䩉 + arv. autovero 3 919,18 䩉 + tk 600 䩉 =
18 590,08 䩉.
Kulutus 6,1 l/100 km ja CO2-p䟒䟒st䟢t 136 g/km.
Kun maailman nelj䟒nneksi suurin autonvalmistaja tekee auton, sinulla on lupa odottaa laatua. Hyundai i30 Wagon asettaa uudet
perheauton standardit, joihin kilpailijoiden laatua, tyyli䟒, tehoa, taloudellisuutta ja turvallisuutta verrataan. Vakiovarusteina mm. ilmastointi,
radio/cd/mp3-soitin, USB- ja AUX-liit䟒nn䟒t, audios䟒䟒timet ohjauspy䟢r䟒ss䟒, ohjauspy䟢r䟒n korkeus- ja syvyyss䟒䟒t䟢, ESC-ajovakauden hallinta,
m䟒kil䟒ht䟢avustin, ajotietokone ja LED-p䟒iv䟒ajovalot. Voimanl䟒hteeksi voit valita bensa- tai dieselmoottorin joko manuaali- tai automaattivaihteistolla.
Takaamme, ettet pety. Hyundai-takuu on 5 vuotta ilman kilometrirajaa. Tule ja koeaja omasi, niin tied䟒t sen itsekin.
PALVELEMME:
MA–PE 8–18
LA 10–14
www.autopale.fi
Kaikki yhdessä koossa.
Tänään 8.30-17 ja huomenna 10–14.
Eläköön vaihtoehdot! Audin uudistuneesta kompaktimallistosta löytyy nyt jokaiselle
sopiva auto: uusi monikäyttöinen Q3, erikoisvarustellut A3 Sedan ja A3 Sportback
Open Sky -mallit, design-ikoni TT ja edistyksellinen A3 e-tron pistokehybridi.
Tutustu mallistoon osoitteessa audi.fi/sopiisinulle
Tervetuloa tutustumaan.
Uusi Audi Q3 1,4 TFSI ultra Business alk. 37.705 €
Uusissa Audi Q3 Business -malleissa vakiovarusteina mm.
• 17” alumiinivanteet
• akustinen pysäköinti• MMI Radio
järjestelmä takana
• Bluetooth-liitäntä
• vakionopeussäädin
Audi Q3 ultra Business 1,4 TFSI 110 kW (150 hv) alkaen:
autoveroton hinta 29.530 €, arvioitu autovero 7.574,29 €*, kokonaishinta 37.704,29 €.
Vapaa autoetu 755 €, käyttöetu 575 €. Keskikulutus 5,6 l/100 km. *CO2 -päästöt 128 g/km.
Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan autot erikoisvarustein.
www.hyundai.fi
JYVÄSKYLÄ
Vasarakatu 5, 014 860 2200
Huoltokorjaamo 040 710 6310
JÄMSÄ
Autokuja 1, 040 710 6333
KEURUU
Mäntymäentie 14, 040 710 6335
Jyväskylän Autotarvike Oy
Aholaidantie 2, Jyväskylä, Audi-myynti 0207 751 550
Automyynti: ma–pe 8.30–17 la 10–14
www.jklautotarvike.fi
Harri Välimäki
Martti Majala
Simo Karhu
Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min,
kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min.
0207 751 551
0207 751 554
0207 751 555
Audi Care Base
-huolenpitosopimus
alk. 29 €/kk
26 KESKISUOMALAINEN
PERJANTAINA 13.3.2015
CLA Shooting Brake.
Uusi käsitys farmarista.
Ensiesittelyssä tänä
viikonloppuna.
UUSI DISCOVERY SPORT
ADVENTURE, IT’S IN OUR DNA.
landrover.fi
ENSIESITTELYSSÄ 14.-15.3.
tarvittiin lisää
kua ja autoon
Elettiin 1920-lu
tarkoitti
ästi. Shooting
tilaa – tyylikkä
ake
ammuntaa ja br
um
aa
autoilun
hämärän
sanastossa
koria.
Lue lisää
ingbrake
s-benz.fi/shoot
www.mercede
Uudessa Discovery Sportissa yhdistyy sulava, aerodynaaminen siluetti Land Roverin legendaariseen kyvykkyyteen ja joustaviin
sisätiloihin. Turvallisin luokassaan, täydet 5 tähteä Euro NCAP -kolaritestissä*. Saatavana myös 5+2 istuinjärjestelyin.
Kokonaisuus on vaikuttavan näköinen auto, joka tekee paljon enemmän.
Vakiovarusteina muunmuassa:
• Jatkuva älykäs neliveto ja Terrain Response -järjestelmä
• 8” multimedia kosketusvärinäyttö
• Bluetooth® -valmius puhelimelle ja audiolle
• Lämmitettävä tuulilasi
• Automaattinen hätäjarrutustoiminto
Hinnat alkaen 48 020,92 €
First Edition mallit saatavilla rajoitetun ajan.
Discovery Sport TD4 S First Edition hinnat alkaen 48 020,92 € (autoveroton ohjehinta sis. alv 24 % 35 850,00 € + arvioitu autovero 11 570,92 €
+ toimituskulut 600 €). Yhd. kulutus 5,7 l/100 km, CO2 149 g/km. Vapaa autoetu alkaen 895 €, käyttöetu 715 €. Kuvan auto erikoisvarustein. *Paras
kolariturvallisuus luokassa Small Off-Road 4x4, Euro NCAP 2014.
Leipomonkuja 7, Jyväskylä, 014–3314 600
automyynti ark. 9–18, la 10–14
huolto ark. 7.30–18, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–18, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 9–16
KAYTTOAUTO.FI
Alkaen 36 345 €
CLA Shooting Brake, autoveroton hinta alk. 28 450 € + arvioitu autovero 7 294,93 € +
toim.kulut 600 € = 36 344,93 €. Vapaa autoetu alk. 735 €/kk, käyttöetu alk. 555 €/kk.
CO2-päästöt 128 g/km, EU-keskikulutus 5,5 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi
kiinteällä kk-maksulla alk. 29 €/kk. Kuvan auto lisävarustein.
Uusi luokka,
uusi katumaasturi.
Koe GLA.
Kanta-asiakasetu
– 3 600 €
Etu voimassa maaliskuussa
myös automaatti- ja
4MATIC-nelivetomalleihin.
Katso www.mercedes-benz.fi
Tarjous on voimassa uusiin tilaussopimuksiin.
ENNAKKOESITTELYSSÄ!
TERVETULOA NYT LA KLO 10–14 JA SU KLO 11–15.
Kanta-asiakashinta GLA 180
32 992 € tai 399 €/kk*
vain maaliskuussa!
Liity Stockmann-kanta-asiakkaaksi Mercedes-Benz-liikkeessä tai www.stockmann.com
– saat edut heti käyttöösi!
GLA 180, autoveroton hinta alk. 28 300 € – KANTA-ASIAKASETU 3 600 € + arvioitu autovero 7 691,51 € + toim.kulut 600 € = 32 991,51 €. CO2-päästöt 133 g/km, EU-keskikul.
5,8 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 29 €/kk. Kuvan auto lisävarustein. *RAHOITUSESIMERKKI: All In One taso 1: GLA 180, hinta 35 991,51 €,
toim.kulut 600 €, alennus 3 600 €, kokonaishinta 32 991,51 €, käsiraha 3 599 €, sopimusaika 36 kk, kuukausierä 398,74 €, luoton määrä 29 541,51 €, viimeinen suurempi erä
19 768,72 €. Kk-erä sisältää koron 5,25 %, perustamismaksun 149 €, käsittelymaksun 8 €/kk. Luottokustannukset yhteensä 4 332,11 €, todellinen luottohinta 37 323,62 € ja todellinen vuosikorko 6,0 %. Rahoitusesimerkin max. ajokilometrit 45 000 km. Sopimus sisältää taatun hyvityshinnan 19 369,97 € sopimuksen päättyessä. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki.
Tervetuloa liikkeeseemme
la 14.3. klo 10–14 ja su 15.3. klo 11–15.
Leipomonkuja 7, Jyväskylä, 014–3314 600
automyynti ark. 9–18, la 10–14
huolto ark. 7.30–18, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–18, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 9–16
KAYTTOAUTO.FI
UUDISTUNUT CITROËN C4.
VAIHDA MAISEMAA MUKAVAMMIN.
Luokkansa parhaimpia autoja vakiovarustelultaan ja mukavuudeltaan. Vakiovarusteina mm. 7” kosketusnäyttö sekä LED-valot
edessä ja 3D-takavalot. Saatavana myös uudet PureTech-bensiiniturbo- ja BlueHDi-dieselmoottorit (alk. 3,3 l /100 km ja 86 g/
km). Uudistunut Citroën C4 ei jätä toivomisen varaa.
PureTech 130 hv nyt myös automaattina!
www.citroen.fi
Citroën C4 alk. autoveroton svh. 16 490 € + arv. autovero 3 503,60 € (CO2 112 g/km) = 19 993,60 € + toim.kulut 600 € = 20 593,60 €.
CO2-päästöt 86–117 g/km. EU-keskikul. 3,3–5,1 l / 100 km. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto lisävarustein.
Leipomonkuja 7, Jyväskylä, 014–3314 600
automyynti ark. 9–18, la 10–14
huolto ark. 7.30–18, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–18, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 9–16
KAYTTOAUTO.FI
PERJANTAINA 13.3.2015
KESKISUOMALAINEN 27
F es
Fi
esta
taan
ta
an,, uu
an
uute
teeen Fo
ocu
c kssee
een
n
jaa uut
utee
een
ee
n Mo
Mond
ndeo
nd
e on
eo
on**
Uusi Ford Focus.
Uusi sisältä. Uusi ulkoa.
Fiesta saatavana myös
automaattivaihteisena!
FORD FIESTA
– Vakiona tyyli, tekniikka ja turvallisuus.
Ominaisuuksiltaan omaa luokkaansa.
Ford Fiesta tarjoaa vakiona ison auton ominaisuudet pienellä keskikulutuksella. Sen älykkäät teknologiset ratkaisut, kuten EcoBoost-moottoriteknologia ja PowerShift-automaattivaihteisto tekevät ajamisesta nautinnollista ja tehokasta. Viidellä Euro NCAP -tähdellä palkittua turvallisuutta lisää palkittu
Ford MyKey -ohjelmoitava avain. Ford pitää sinut askeleen edellä. Varaa koeajosi tänään.
Nyt takuu 5 vuotta* ja Ford Credit -korkotarjous 1,5 %**
Maaliskuun Focus-tarjous:
talvirenkaat alkuperäisvantein
kaupan päälle!*
Tarjous on voimassa 31.3.2015 saakka ja koskee varastossa
olevia Focus-malleja.
FORD FIESTA
Hinta alkaen
UUSI FORD FOCUS
15.321 €
Hinta alkaen
(sis. toimituskulut 600 €)
20.572 €
(sis. toimituskulut 600 €)
Ford Fiesta -mallisto alkaen 15.320,68 € (autoveroton hinta 12.460 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 99 g/km 2.260,68 € + toimituskulut 600 €). Ford Fiesta Titanium -mallisto alkaen 16.589,01 € (autoveroton hinta 13.530 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 99 g/km 2.459,01 € + toimituskulut 600 €). Ford
Fiesta -malliston CO2-päästöt 85–138 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,3–5,9 l/100 km. Uusi Ford Focus -mallisto alk. 20.571,66 € (autoveroton hinta 17.300 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 105 g/km 3.271,66 € + toimituskulut 600 €). Uusi Ford Focus -malliston CO2-päästöt 98–146 g/km ja EU-yhdistetty kulutus
4,6–6,3 l/100 km. Kuvien autot erikoisvarustein. *Takuu 5 vuotta (2+3 vuotta)/100 000 km koskee uusia yksityisasiakkaiden tilaussopimuksia 1.–31.3.2015. **Ford Credit -esimerkkilaskelma/Uusi Ford Focus EcoBoost 1.0 100 hv Trend 5-ov. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 20.571,66 €. Käsiraha 4.114,33 €,
luoton perustamiskulu 150 €, rahoitetaan 16.607,33 €. Laina-aika 60 kk, korko 1,5 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 247,44 €. Luottokustannus 1.442,08 €, luottohinta 22.013,74 €, tod. vuosikorko 2,91 %. Ford Credit -esimerkkilaskelma/Ford Fiesta 1.0 80 hv Trend 5-ov. Hinta toimituskuluineen yht. 16.257,22 €. Käsiraha
0 €, luoton perustamiskulu 150 €, rahoitetaan 16.407,22 €. Laina-aika 72 kk, korko 1,5 %, käsittelymaksu 8 €/kk, kk-erä 246,40 €. Luottokustannus 1.483,58 €, luottohinta 17.740,80 €, tod. vuosikorko 2,92 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kasko-vakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510
VANTAA. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Korkotarjous koskee uusia yksityisasiakkaiden tilaussopimuksia 1.–31.3.2015.
Leipomonkuja 7, Jyväskylä, 014–3314 600
automyynti ark. 9–18, la 10–14
huolto ark. 7.30–18, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–18, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 9–16
KAYTTOAUTO.FI
KAYTTOAUTO.FI
TÄNÄÄN KLO 9–18,
HUOMENNA KLO 10–14 JA
SUNNUNTAINA KLO 11–15!
SUURI VIIKONLOPPUNÄYTTELY!
NELIVETO
AUTOMAATTI
FORD KUGA 2.0 TDCI 163HV
POWERSHIFT 4WD
2010 | 114 000 KM | 24 790 €
aut.ilmast., webasto, ESP, CD/radio,
cruise, lämm.tuulil., 2xrenk., vetok.,
4-veto Diesel-automaatti
NELIVETO
OPEL INSIGNIA SPORTS
TOURER 2.0 CDTI ECOTEC
BMW X3 3.0DA
FORD MONDEO 2.0 145HV
TREND 5-OVINEN
2011 | 54 000 KM | 18 890 €
2005 | 16 390 €
2007 | 186 000 KM | 10 990 €
2013 | 42 000 KM | 24 990 €
2010 | 52 000 KM | 5 890 €
aut.ilmast., ESP, CD/radio, cruise,
2xrenk., erik.vant., ajotietok., tilava
5-ovinen Mondeo
aut.ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd.,
per.kamera, xenon, moott.lämm., sisäp.,
2xrenk., erik.vant., 4-veto automaatti
ilmast., CD/radio, 2xrenk., ajotietok.,
moott.lämm., 1-om., huoltok., vähän
ajettu, edullinen
aut.ilmast., ESP, CD/radio, moott.lämm., aut.ilmast., lasikatto, nahkaverh., xenon,
sisäp., 2xrenk., erik.vant., vetok., vähän vak.nop.sääd., pysäk.tutka, 2xrenk.,
ajettu Diesel-farmari
2xerik.vant., väkevä 4-veto automaatti
NELIVETO
AUTOMAATTI
2012 | 55 000 KM | 52 990 €
aut.ilmast., ESP, CD, navi, cruise, xenon,
pysäk.tutka, vetok., 2xrenk., erik.vant.,
4-veto automaatti hybrid-Audi
AUTOMAATTI
VOLKSWAGEN GOLF 1.4 TSI
160HV AUTOM. HIGHLINE
LAND ROVER RANGE ROVER
EVOQUE 2.2 ED4 PURE
TOYOTA YARIS 1.33 DUAL
VVT-I COMFORT AUTOM.
FORD FIESTA 1.0 ECOBOOST
100HV TITANIUM 5-OV.
2013 | 33 000 KM | 27 990 €
2013 | 28 000 KM | 39 970 €
2012 | 22 000 KM | 15 890 €
2014 | 8 000 KM | 18 290 €
AUTOMAATTI
aut.ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd., aut.ilmast., CD/radio, navi, per.kamera, aut.ilmast., CD/radio, bluetooth, cruise,
lämm.tuulil., 2xrenk., vähän ajettu
lämm.tuulil., ajotietok., 2xrenk., vetok.,
2xrenk., moott.lämm., sisäp., vähän
Fiesta uusinta mallia
tyylikäs, vähän ajettu Range Rover
ajettu automaatti
2011 | 93 000 KM | 17 790 €
aut.ilmast., ESP, CD/radio,
vak.nop.sääd., pysäk.apu, 2xrenk.,
2xerik.vant., tehokas Golf-automaatti
AUTOMAATTI
AUTOMAATTI
MERCEDES-BENZ B 180 CDI A
PREMIUM BUSINESS
FORD FIESTA 1.25 82HV GHIA MERCEDES-BENZ E 200 CDI A
5-OVINEN
AVANTGARDE
FORD FOCUS WAGON 1.6
GHIA
2013 | 154 000 KM | 23 890 €
2009 | 107 000 KM | 9 990 €
2012 | 170 000 KM | 29 890 €
2008 | 67 000 KM | 10 990 €
ilmast., ESP, CD/radio, bluetooth, cruise,
nahkaverh., parkkitutkat, 2xrenk.,
2xerik.vant., Diesel-automaatti
ilmast., CD/radio, met.väri, sumuv.,
2xrenk., erik.vant., 5-ovinen Fiesta
uudempaa korimallia
aut.ilmast., webasto, ESP, CD/radio,
bluetooth, cruise, parkkitutkat, xenon,
2xrenk., erik.vant., Diesel-automaatti
aut.ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd.,
ESP, lämm.tuulil., 2xrenk., 2xerik.vant.,
vähän ajettu Focus farmari
AUTOMAATTI
Leipomonkuja 7, Jyväskylä, 014–3314 600
automyynti ark. 9–18, la 10–14
huolto ark. 7.30–18, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–18, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 9–16
KAYTTOAUTO.FI
FIAT PANDA DYNAMIC 1.2 AC
CITROEN DS5 E-HDI 115
WHITE PEARL AUTOMAATTI
aut.ilmast. ESP, CD/radio, bluetooth,
lasikatto, 2xrenk., tyylikäs
Diesel-automaatti
AUDI Q5 2.0 TFSI HYBRID
QUATTRO TIPTRONIC-AUT.
SUBARU XV 1.6 S AWD
AUTOM.
AUTOMAATTI
MERCEDES-BENZ C 180 CDI A
AVANTGARDE
2011 | 81 000 KM | 29 890 €
aut.ilmast., ESP, CD/radio, bluetooth,
navi, cruise, xenon, parkkitutka, 2xrenk.,
2xerik.vant., hieno Diesel-automaatti
NELIVETO
VOLVO V60 D4 AUTOM.
MOMENTUM EDITION
2013 | 60 000 KM | 34 990 €
aut.ilmast., webasto, CD/radio, cruise,
bluetooth, xenon, 2xrenk., 2xerik.vant.,
hieno V60 Diesel-automaatti
AUTOMAATTI
FORD FOCUS 1.6 TREND
SEDAN
NISSAN QASHQAI 2.0 DCI
VISIA 4X4
OPEL ASTRA WAGON 1.6
TWINPORT AUTOMAATTI
2008 | 145 000 KM | 8 990 €
2008 | 144 000 KM | 16 990 €
2006 | 98 000 KM | 9 990 €
ilmast., CD/radio, 2xrenk.,
moott.lämm., sisäp., 1-om., huoltok.,
vetok., varmatoiminen Ford Focus
ilmast., ESP, CD/radio, bluetooth,
2xrenk., 2xerik.vant., moott.lämm.,
sisäp., 4-veto Diesel Qashqai
aut.ilmast., ESP, CD/radio,
vak.nop.sääd., moott.lämm., sisäp.,
2xrenk.
28 KESKISUOMALAINEN
PERJANTAINA 13.3.2015
Autot ja liikenne
ARKISTOKUVA / RISTO AALTO
Dodgen veljekset
hallitsivat rahanteon
Historia: Huonotapaiset punapäät John ja Horace
Dodge kehittivät automerkin, joka kasvoi autoteollisuuden
alkuaikoina neljänneksi suurimmaksi Yhdysvalloissa.
Anne Repo
rimmaksi automerkiksi vuonna 1917 Fordin, Chevrolet’n ja
Buickin jälkeen.
A
merikkalaisen keskiluokan autona
tunnettu Dodge on
veljesten Johnin ja
Horace Dodgen luomus. Niin kuin monet tuon ajan
autotehtailijoista, myös Dodgen
veljekset aloittivat ensin muun
tekniikan parissa, polkupyörien
valmistajana.
Koulutusta heillä ei ollut,
vaan vaatimattomista oloista ponnistaneet tekniikan taiturit ottivat oppinsa englantilaista syntyperää olevan isänsä
konepajalta Nilesin pikkukaupungista.
Ensimmäinen Dodgen autotehdas valmisti Detroitissa
laakereita ja autoteollisuuden
nopean kasvun aikana tarvitsemia osia. Pian he saivat ison
sopimuksen jenkkiautomerkeistä vanhimman, Oldsmobilen,
tehtaalle. Seuraava askel oli lähteä mukaan rahoittamaan Henry Fordin autotehdasta. Elettiin
1900-luvun ensimmäisiä vuosia. Reilun kymmenen vuoden
sisällä lahjakkaat ja kovapäiset
veljekset tajusivat, että voisivat
valmistaa ihan kokonaisia autoja, ja perustivat oman auto-
John Dodge, vanhempi veljeksistä, oli suorasuinen, jopa
töykeä, mutta mestari markkinoimaan autoja.
Dodge-autojen perustajaveljeksistä nuorempi, Horace, tuli
tunnetuksi loistavista insinööritaidoistaan.
yrityksen. Kehittyneenä Fordin T-mallin versiona pidetty
ensimmäinen Dodge löysi ostajakuntansa.
Pian tehtaalta valmistuivat ensimmäiset kuorma-autot. Asiakkaista suurin oli USA:n armeija,
joka tarvitsi kuorma-autoja ensimmäisessä maailmansodassa.
Dodgeja myytiin parhaimmillaan 145000 kappaletta vuodessa ja työntekijöiden määrä kasvoi 20000:een. Dodge kasvoikin
Yhdysvaltojen neljänneksi suuARKISTOKUVA / JAANA KAUTTO
Dodge Dart 1960-luvulta.
Punapääveljeksiä ei pidetty
herrasmiehinä, kuten ei muitakaan vuosisadan alun jenkkiläisiä autovalmistajia. Autojen
suunnittelussa ja myynnissä he
olivat kuitenkin taiturimaisia ja
tahkoivat jättiomaisuuden.
Vanhempi veljeksistä, vuonna 1864 syntynyt John oli puhelias – ja kännipäissään usein
aggressiivinen. Hänen on kerrottu muun muassa määränneen
baarimikon tanssimaan pöydällä uhkaamalla tätä revolverilla.
John avioitui neljästi, muun muassa kodinhoitajansa ja sihteerinsä kanssa, ja sai kuusi lasta.
Johnin vastuulla olivat yrityksen markkinointi ja hallinto, kun
taas hiljaisempi, tuon ajan nörtti
Horace oli taiturimainen keksijä
ja koneenkorjaaja. Horacella oli
vaimonsa kanssa kolme lasta.
John kuoli 56-vuotiaana influenssapandemiaan, Horace
menehtyi samaan tautiin vajaan vuoden sisällä.
Kummankaan lapset eivät
halunneet jatkaa yrityksessä,
vaikka lesket kovasti patistivat. Johtoon nimitettiin yrityksen tehdaspäällikkö Frederick
Dodge Coronet vuosimallia 1950. Vaikka Dodge onkin Suomessa ollut yleinen amerikkalainen auto viimeistään 30-luvulta lähtien sekä
kuorma- että henkilöautona, ei tätä toisen maailmansodan jälkeistä vuosikertaa vielä ollut mainittavasti maassamme.
J. Haynes. Yritys jatkoi kasvuaan aina vuoteen 1925 asti, jolloin Dodgen lesket myivät yrityksen siihen asti suurimmalla yritysostolla Dillon, Read &
Companylle.
Autotehtailijoiksi ryhtyneet
investointipankkiirit saivat tyssättyä Dodgen pitkään jatkuneen
nousukiidon muutamassa vuodessa. Amerikkalaisten mielissä
Dodge oli pitkäikäinen, laadukas ja halpa perusauto, kun taas
uudet omistajat yrittivät markkinoida kallista luksusautoa.
Muutaman vuoden kuluttua
Chrysler-konserni osti Dodgen.
Ostos oli tärkeä osa Chryslerin
suunnitelmaa haastaa kärkitehtaat General Motors ja Ford.
MEILLÄ KAUPPA
ONNISTUU!
Ford FOCUS 1,6
TDCi 109 DPF
Trend Design
Wagon -10 187
tkm, har, h-kirja,iIlmast., TC, aluv.,
2xrenk, nahkaverh.,
met.väri, CD
N!
AHINNA
ARKKIN
ALLE M
N!
AHINNA
ARKKIN
ALLE M
9.900
Peugeot 308
Premium 1.6 VTi
120 5-ov -08
97 tkm, har, 1-om.,
h-kirja, ilmast., TC,
2xrenk, CD, lohkol.
6.800
6.500
Volvo V70 2.4 Sportswagon 5d
125kw -02 262 tkm, har h-kirja, ilmast., ESP,
vetok., aluv., 2xrenk, cruise, met.väri, lohkol.
12.900
13.400
14.900
VW GOLF Variant Comfortline 1,2 TSI
77kw BlueMot -11 150 tkm, 1-om., h-kirja,
ilm., ESP, hillhold, vetok., 2xr., cruise, lohkol.
Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4wd -06 168 tkm,
sin, 4x4, h-kirja, ilmast., vetok., 2xrenk, met.väri, MP3, lohkol.
19.900
20.900
20.900
Audi A4 Avant 2,0 TDI DPF 105 Business A -10 184 tkm, h-kirja, sport-ist., ilmast.,
ok.
autom. vaiht., Xenon, cruise, ABS, ESP, vetok.
Skoda OCTAVIA Combi 1,2 TSI Ambition
(MY14) -13 57 tkm, val, 2xrenk, ilmast., MP3,
PP-tutka,
tutka, ABS
7.900
Kia CERATO 1.6 LX 5d -07 81 tkm, sin,
h-kirja, 2xrenk, lohkol., ilmast., met.väri, vetok.
VW GOLF Variant Comfortline+ 1,2 TSI
77 BlueMot -13 46 tkm, 1-om., h-kirja, ilSP,, ve
SP
vetok., al
aluv
uv.,, ccruise,
ruise, lohkol.
mast., EESP,
aluv.,
Pässinsarvistaan tunnettu
Dodgen merkki on muuttunut monta kertaa
Eniten keskustelua vanhoista merkeistä on herättänyt Daavidin
tähteä muistuttanut kuusisakarainen merkki (1914-38), jonka on
kuitenkin arveltu kuvaavan kahta delta-merkkiä.
Henkilöautoissa käytetään nykyään kahta
punaista pystypalkkia.
Hyötyajoneuvoissa näkyy edelleen 1920luvulla taiteilijan suunnittelema pässimerkki.
Lähteet: wikipedia.org, famouslogos.net, autoevolution.com, dodge.com
TUIJA TYRVÄINEN
n
Myymme erä
vaihtoautoja
ALLEn!tojen
!
UuTOtAtUa
TOJEN
VAIH
OPIMUS
HUOLENPITOS
Kysy lisää
!
myyjiltämme
markkinahi
Seat LEON 1,4
TSI 140 FR (FR
Launch Pack)
-14 1 tkm, alv-väh.
kelp, 1-om., P-tutka, ilmast., sport-ist.,
aluv., 2xrenk, cruise,
lohkol.
N!
AHINNA
ARKKIN
ALLE M
8.900
Peugeot 407 Esplanade 2.0 4d -04 104
tkm, har, h-kirja, ilmast., TC, aluv., 2xrenk, CD, lohkol.
VW GOLF 1.4 TSI 103 Comfortline 5d
DSG -07 111 tkm, C5F, ilmast., ESP, 2xrenk,
cruise, CD
Dodgesta tuli myöhemmin osa
Chryslerin Euroopan divisioonaa.
Kaikki ei mennyt ihan putkeen, ja Chryslerin talousvaikeudet heijastuivat myös Dodgeen.
1970-luvulla Dodgen tehdas ja
osaoikeus käyttää nimeä myytiin Renaultille. Yhtiö ei tarvinnut Dodgen brändiä, vaan
tehdas palautettiin juurilleen,
moottorien valmistukseen.
Nykyään Dodge kuuluu jälleen
Chrysler-konserniin. Myynnistä valtaosa tulee kevytkuorma-,
paketti- ja lava-autoista sekä citymaastureista.
N!
AHINNA
ARKKIN
ALLE M
24.900
Volkswagen
GOLF PLUS Comfortline 1,6 TDI
77 BlueMot Tech
DSG -11 107 tkm,
G2G2, ilmast., ESP,
cruise, CD
16.900
9.300
9.300
12.900
Volkswagen POLO United 1.4 59kw 5d
-09 120 tkm, ilmasointi, 2 renkaat, huoltokirja
Honda CR-V 2.0i 5d AT -03 211 tkm, sin,
4x4, autom. vaiht., h-kirja, ilmast., aluv., 2xrenk,
CD
Volkswagen UP! white up! 1,0 55 BlueMot 5ov -12 2 tkm, 0Q0Q, navi, ilmast., ESP,
CD
14.900
16.900
18.800
Nissan QASHQAI 1,5dCi Acenta 2WD
-10 160 tkm, rus, h-kirja, 1-om., aluv., vetok.,
lohkol., ilmast., met.väri, P-tutka, cruise
45.900
Audi Q5 Busin 2,0 TDI 130 quattro S
tronic -13 113 tkm 4U4U 4x4, autom. vaiht.,
om., MMI, Xenon, ilmast., ESP,
takuu, 1
1-om.,
VW TOURAN Comfortline 1,6 TDI 77kw Toyota AVENSIS 1,6 Valvematic Terra
DSG -11 206 tkm, sin, autom. vaiht., alv-väh.kelp, Edition Wagon -10 90 tkm, hop, ilmast., CD,
1-om., h-kirja, Webasto, aut.ilm., ESP, 7-hlö, 2xr.
TC, Optitron mit.
45.900
49.800
Audi A6 Sedan Busin 2,0 TDI 130 A -13 Land Rover DISCOVERY 4 3,0 TDV6 SE A
26 tkm, autom. vaiht., takuu, 1-om., vähän ajettu, -10 108 tkm, har, 4x4, autom. vaiht., takuu, h-kirWebasto, IIlm.,
lm.,, EESP,
lm
S , 2xr.
SP
jja,, Webasto,
ja
W
aut.ilm., 7-hlö, ilmajousitus, vetok.
www.jklautotarvike.fi
Vaihtoautot / SEAT: Sorastajantie 2, Jyväskylä • Puh. 020 775 1560 Ma-pe klo 8.00-18.00, la 10.00-14.00
PERJANTAINA 13.3.2015
KESKISUOMALAINEN 29
Autot ja liikenne
Kaukana käsilaukkumaasturista
TIMO NIEMINEN
Land Rover: Uusi Discovery Sport pyrkii
premium-tunnelmaan siedettävin hinnoin.
JYVÄSKYLÄ
Timo Nieminen
B
rändinä Land Rover
tuo useimmille ihmisille mieleen tietyntyyppiset autot.
Eli ne jykevät, häpeämättömästi neliskanttisilta
möhköiltä näyttävät kuljettimet,
joilla takavuosina luvattiin eteneminen millaisessa maastossa
tahansa. Ja juuri tuon maineen
veroinen Land Rover/Range Rover pitkään tietenkin oli.
Mutta ajat muuttuvat, ja autot
siinä mukana. Autonvalmistajista puhumattakaan.
Yksinkertaisesti kävi niin, ettei brittiläisille kartanonomistajille suunnattu tuote enää ollut
tarpeeksi iso hitti. Niinpä Land
Rover siirtyi niille pelikentille,
joilla kauppa käy. Se areena ovat
cityihmisille askarrellut maasturit, joilla on sopivasti maastokykyjäkin.
Yrityksen pehmomaastureista tunnetuin on Range Rover Evoque, se Victoria Beckhamin markkinoima käsilaukkumaasturi.
Nyt tulee Land Rover Discovery Sport, jossa on paljon samaa
kuin Evoquessa. Käsilaukkuilu
ja bella figura -henki on Disco
Sportissa kuitenkin unohdettu, sillä tällä autolla kuulemma
kahlataan vaikka 60 senttiä syvän joen poikki.
Ennen kuin ensimmäinenkään
Discovery Sport laskeutui Suomeen, se oli jo täälläkin kiinnos-
Kojelaudan nappulat olisi voinut sijoitella kuskin kannalta helpomminkin, tosin 8-tuumainen kosketusnäyttö on vaivaton käsiteltävä.
tanut. Ennakkomyynnissä meni
jo Suomessakin useita kymmeniä Disco Sporteja.
Ennakkotilaajat saanevat mitä
toivoivatkin. Land Rover Discovery Sport on auto, jossa yhdistyvät premium-muotoilu ja loppuun asti viety monikäyttöisyys.
Koeajetussa Discovery Sport
2,2 SD4 At SE:ssä on esimerkiksi kallistettava ja liukuva toinen
penkkirivi, joka tekee sisätiloista
moneen taipuvan. Toinen penkkirivi liikkuu 16 senttiä.
”
Dieselin hiilidioksidipäästö
on 166 grammaa
kilometrillä, mikä
on nykyautossa
turhan paljon.
Jo vakiovarustelussa tämä auto pistää monet kilpailijansa häpeään, sillä karvalakkiversiossakin ovat esimerkiksi jatkuva
neliveto, 8-tuumainen kosketusvärinäyttö, bluetooth-valmius, lämmitettävä tuulilasi, automaattinen hätäjarrutustoiminto
ja monipuoliset maastoapuavustimet. Alle 50 kilometrin tuntinopeudessa hätäjarrutustoiminto pystyy estämään törmäyksiä,
80 kilometrin tuntinopeuteen
asti lieventämään törmäyksen
vakavuutta.
Lisävarusteita on saatavilla jokseenkin niin paljon kuin
ostajan mielikuvitus pystyy ideoimaan.
Discovery Sport tulee aluksi
kahdella nelisylinterisellä, turboahdetulla moottorilla. Siis
dieselmoottorilla ja bensiini-
Uudessa Land Rover Discovery Sportissa on paljon yhteistä yhtiön pikkusievän city-kuljettimen Range Rover Evoquen kanssa, mutta Disco
Sport sopii monipuolisempaan käyttöön.
versiolla.
Bensiinimoottori on 2-litrainen Si4 ja diesel 2,2-litrainen turbo. Molempiin yhdistyy
stop/start-tekniikka ja jarrutusenergian talteenotto. Koeajetun
dieselin 187 hevosvoimaa ja 310
newtonmetrin maksimivääntö
riittävät off road -menoonkin.
9-vaihteinen automaattilaatikko
pelasi dieselin kanssa luontevasti. Käsivaihteistokin on mallis-
VAIHTOAUTOT
JOPA 1500 AUTON VAIHTOAUTOVALIKOIMA – AUTOT.DELTA.FI
toon saatavilla, samoin etuvetoinen versio.
Dieselin hiilidioksidipäästö on
166 grammaa kilometrillä, mikä
on nykyautossa turhan paljon –
myös tässä autoluokassa.
Pieniä päästöjä etsivälle tulee
vastaisku jo tänä vuonna. Syksyllä kauppoihin ehtivä, ED4turbodieselillä ryyditetty Discovery Sport tuottaa vain 119
grammaa hiilidioksidipäästöjä
kilometrillä. Niihin numeroihin on insinööreiltä vaadittu
pieni ihme.
Kaiken kaikkiaan: Land Rover
Discovery Sport on tyylikäs, monikäyttöinen ja helppo ajettava.
Ja lisäksi täyden viiden tähden
arvosta kolaritestit läpäissyt.
Nyt saatavilla olevilla moottoreilla auto ei polttoainetaloudellinen.
Kun lähtöhinta on tässä autoluokassa kilpailukykyinen
(48021 euroa), auto haastaa
BMW X3:n ja Audi Q5:n enemmän kuin tosissaan.
Land Roverit myy Jyväskylässä Käyttöauto Oy.
c
b
Katso video Discovery Sportin
koeajosta.
Kevät tuo
mp-näyttelyn
Jyväskylään
JYVÄSKYLÄ
Timo Nieminen
Jyväskylän Moottoriklubin
järjestämä 24. Keski-Suomen moottoripyöränäyttely saanee tänä vuonna
keväisemmän sään kuin
pitkiin aikoihin. Ennusteen mukaan 11.-12. huhtikuuta on jo nautittu monta
viikkoa kuivista teistä, mikä tarkoittaa, että muutkin kuin innokkaimmat
ovat kaivaneet moottoripyöränsä esille.
Viime keväänä tapahtumassa kävi 6000 vierasta.
Se oli noin tuhat vähemmän kuin useina edellisinä vuosina.
–Yleinen taloustilanne
vaikuttaa kiinnostukseen
moottoripyöriä kohtaan,
mikä tietenkin näkyy suoraan tällaisissa näyttelyissä. Jännitämme, oliko viime vuoden kävijämäärä tilapäinen notkahdus. Moni asia viittaa siihen, että
moottoripyöräily on nyt
taas nousussa, etenkin uusia naisjäseniä hakeutuu
mukaan kerhotoimintaan,
sanoo JMK:n puheenjohtaja Juha Ranttila.
Ranttilan mukaan näytteilleasettajia on ilmoittautunut ”lähes täysi tupa”. Rakennettujen pyörien osastosta on tulossa
laaja. Maailmalla viime
vuonna palkintoja keränneet suomalaiset huippurakentajat tulevat Jyväskylän Hipposhalliin.
Tutun perinteen mukaisesti Keski-Suomen moottoripyöränäyttelyn lipputuloista osa lahjoitetaan
Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastolle.
Vielä ehdit hyödyntää
VOLVO OCEAN RACE edut
Ainutlaatuisia yksityiskohtia, huippuunsa vietyä viimeistelyä,
tyylikäs ja laaja premium-varustelu. Volvo Ocean Race –mallisto on kunnianosoitus maailman
kovimmalle purjehduskilpailulle. Kilpailua voit seurata osoitteessa www.volvooceanrace.com
Mazda6
2,2TD MP Touring 5ov (VQ2)
vm. -12, 66 tkm
20.990,-
Mitsubishi ASX
1,6 Cleartec Intense
vm. -12, 138 tkm
16.900,-
Audi A4 Avant
2.0 TDI DPF 105kw Business multitr
vm. -09, 157 tkm
18.900,-
Kia CEE’D
1,6 CRDi Active SW A
vm. -12, 78 tkm
16.850,-
Citroen JUMPY
HDi 90 12 L2H1
vm. -11, 80 tkm
Ford S-MAX
2.0 Trend 5-ov
vm. -07, 100 tkm
17.400,-
Skoda YETI
2,0 TDI 110 Adventure (VM12)
vm. -11, 116 tkm
17.400,-
15.300,-
Kia RIO
1,4 ISG EX 5d EcoDynamics
vm. -12, 37 tkm
14.900,-
Ford FIESTA
1,0 65 Start/Stop Trend 5ov (MY13)
vm. -13, 31 tkm
13.890,-
Toyota AVENSIS
1.6 VVT-i Linea Terra Wagon
vm. -08, 139 tkm
12.900,-
Honda ACCORD
2.0i Comfort Tourer
vm. -07, 113 tkm
11.900,-
Opel CORSA
5-ov Enjoy 111 1,4 Twinport 64kw
vm. -11, 40 tkm
11.400,-
Hyundai I30
1.4 Classic 5d
vm. -10, 53 tkm
Ford FOCUS
1.6 TDCi 109 DPF Trend 5-ov
vm. -08, 127 tkm
9.990,-
Chevrolet SPARK
5-ov LS 1,0 50kw
vm. -11, 13 tkm
7.100,-
Peugeot 207
Wagon Trendy 1.6 120 Platinum
vm. -09, 170 tkm
6.900,-
10.600,-
1,9 %
Etusi
jopa
€
4000
Hinnat alkaen
43 458 €
sis. toimituskulut
Volvo V60 D4 Aut. VOR Business
Verotusarvo vapaa 835 €/kk
käyttöetu 645 €/kk
HUIPPUEDULLINEN RAHOITUSKORKO
Esimerkkilaskelma: auton hinta toimituskuluineen 18.990 €, käsiraha 4.000 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 5.000 €, korko 1,9 %,
perustamiskulu 195 €, käsittelymaksu 9,95 €/kk, kk-erä 198,95 €, kulut yht. 1.757,82 €, tod. vuosikorko 3,53 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 16.747,82 €. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Luotonantajana esim. Santander Consumer Finance
Oy, Hermannin rantatie 10, 00580 HKI. Rahoitustarjous on voimassa vaihtoautoihin 14.3.2015 asti. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin.
Volvo Ocean Race -vakiovarusteina mm.
Portunus-alumiinivanteet 17” tai 18”, musta tai beige nahkasisustus, neljä metallivärivaihtoehtoa, Volvo Ocean Race -kynnyslistat
ja -matot, hopeanväriset kattokiskot, kiiltolistat sivuikkunoissa, polttoainetoiminenlämmitin.
Volvo V60 Ocean Race alk. autoveroton hinta 29 900 €, autovero 8 223,97 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 38 123,97 €. Autoetu alkaen: vapaa 765 €/kk,
käyttöetu 585 €/kk. EU-yhd. 3,8–7,2 l/100 km, CO2 99–167 g/km. Huoltosopimus alkaen 48 €/kk (36 kk / 20 000 km/v). Huoltoleasing alkaen 691 €/kk.
JYVÄSKYLÄ • Itä-Päijänteentie 45
Automyynti: 0207 408 741, arkisin 9–18, lauantaisin 10–15
Huolto: 0207 408 743, arkisin 7.30–17
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/
puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).
JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8
JÄMSÄ Keskuskatu 25
Automyynti 010 5228 210, ma-pe klo 9-17, la klo 10-14
Huolto 010 5228 240, ma-pe klo 8-16.30
Varaosat puh. 010 5228 260, ma-pe klo 7.30-16.30
Vauriokorjaamo 010 5228 244, ma-pe klo 7.30-15.30
Automyynti 010 5228 280
ma-pe klo 9-17, la klo 9-13
KDPHHQDXWRÞ
010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta.
30 KESKISUOMALAINEN
PERJANTAINA 13.3.2015
Autot ja liikenne
Yllättävä kansansuosikki
TIMO NIEMINEN
Kia: Rio ponnisti Suomen myyntilistalla
seitsemänneksi, ja noste jatkunee.
JYVÄSKYLÄ
Timo Nieminen
E
hkä automallien bongaaminen liikenteessä
ei ole sinun harrastuksesi. Jos kuitenkin on,
Kia Rion lisääntymiskyky tuskin on jäänyt havaitsematta. Pikkuinen Rio on aina vaan yleisempi vierustoveri
liikennevaloissa.
Viime vuonna Rio oli automallien ensirekisteröintitilastossa Suomessa seitsemäs. Ei
hassumpi saldo korealaiselle,
sillä sen taakse jäivät esimerkiksi Volkswagen Passat, Ford
Focus ja Audi A3. Pikkuautoluokasta Rion edelle kampesi vain
Toyota Yaris.
Miten Rio aikoo myötätuultaan jatkaa?
Uudistunut Kia Rio on hinnoiteltu hyökkäävästi. Kasvojenkohotuksen jälkeen lähtöhinnaksi iskettiin toimituskuluineen
15390 euroa.
Mitään halppisauton mielikuvaa ei autosta ensivilkaisulla silti saa. Kian insinöörit ovat onnistuneet muikeasti sekä Rion
ulkomuotoja että sisätiloja piirrellessään. Pikkuautoksi Rio on
tyylikäs, jopa vähän sporttinen.
Koeajettua autoa pukkasi
1,2-litrainen bensiinimoottori,
joka tuottaa 85 hevosvoiman
(63 kW) tehot ja 121 newtonmetrin maksimiväännön. Yhdistetty kulutus on 4,7 litraa ja
hiilidioksidipäästöt 109 gram-
Nykyisten pikkuautojen tapaan
takapenkkiläisten tilat on loihdittu suuremmiksi kuin auton
ulkokuoresta voisi päätellä.
maa. Pikkuinen bensamylly ei
ole ylettömän pirteä, mutta tähän autoluokkaan riittävä.
Sen lisäksi on kolme moottorivaihtoehtoa: 1,1-litrainen diesel,
1,4-litrainen diesel ja 1,4-litrainen bensiinimoottori.
Moottoreiden tehot vaihtele-
vat välillä 75–109 hevosvoimaa.
Yhdistetty kulutus on alimmillaan 3,6 litraa ja hiilidioksidipäästöt 94 grammaa (pikkudiesel), eivätkä ne paljon siitä nouse
janoisimmassakaan versiossa.
Isommasta dieselistä löytyy
220 newtonmetrin maksimivääntö.
Automaattivaihteiston voi yhdistää 1,4-litraiseen dieseliin,
muiden moottoreiden kaverina on käsivaihteisto. Sammutusautomatiikan saa lisävarusteena kaikkiin versioihin.
Kolmiovisessa Riossa on aina 1,2 litran bensiinimoottori.
Koeajetussa LX-varustetasoisessa Riosta löytyivät esimerkiksi kuusi turvatyynyä, ajonvakautus ja ajovalojen saattotoiminto.
Kelvollinen setti, kun kyseessä
on alimmainen varustelutaso.
Pientä arjen luksusta etsivän
kannattaa mennä pykälää ylemmäs eli EX-varustelutasoon, jossa ovat jo tarjolla muun muassa
peruutustutka, sadetunnistin,
Kia Rion ulkonäkö ei suuremmin muuttunut päivityksessä. Etupuskuria, etusäleikköä ja valoja on viilattu,
ilmeisesti haussa on ollut nuorekkaampi ilme.
etusumuvalot ja lämmitettävä
ohjauspyörä.
Sisätiloissa on paljon positiivista. Kuljettaja saa vaivattomasti hyvän ajoasennon, sillä
vaihtoehdot sekä istuimen korkeussäätöön että ohjauspyörän
KOKEILTU
Kia Rio 1,2 LX 5d Ecodynamics
■ Moottori: 1 248 cm3, 4 sylinte-
■ Kiihtyvyys 0–100 km/h 13,1s
riä, bensiinimoottori, 5-v. manuaalivaihteisto, etuveto.
■ Huippunopeus 168 km/h
■ Teho 63 kW (85 hv)
■ Yhdistetty kulutus
■ Maksimivääntö 121 Nm
■ CO2-päästöt 109 g/km
4,7 l/km
■ Mitat pituus: 4045 mm, leveys: 1720 mm, korkeus: 1455 mm,
akseliväli: 2570 mm, tavaratila:
288/923 l, omamassa: 1136, perävaunumassa jarruin 900 kg.
■ Takuu 7 vuotta
säätöihin ovat laveat.
Tilaa matkustamossa on jokseenkin saman verran kuin pahimmissa pikkuautoluokan kilpailijoissa eli Ford Fiestassa ja
Toyota Yariksessa. Rio on kilpakumppaneitaan pidempi,
mikä antaa sille pienen edun
sisätiloissa. Tavaratila on perusasennossa 288-litrainen eli
pieni, mutta eipä näitä autoja
perheen harrastusvälineiden
kuljettimiksi hankitakaan.
Yhdessä asiassa Rio on viime
vuosina joutunut antamaan mo-
”
Kia Rio on
hinnoiteltu
hyökkäävästi.
nille muille pikkuautoille pahasti periksi. Rion jälleenmyyntiarvo on pudonnut muita malleja
enemmän. Uudistuneen Rion
kyky säilyttää arvonsa näkyy
vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta trendi tuskin
muuttuu.
Koeajon jälkeen ymmärtää,
miksi Kia Rio myy. Hinta ja laatu kohtaavat.
Melko siedettävää hintalappua
vastaan saa pienen perheauton,
jolle annetaan Kian seitsemän
vuoden takuu.
Uudistuneelle Riolle voi povata kaupallisesti ruusuista vuotta.
Listasijoitus arvatenkin paranee.
Kiat myy Jyväskylässä DeltaAuto Oy.
Ajonvakautus on
valttia sohjossa
Teppo Komulainen
Lukija kysyi, voiko auton vakionopeudensäädintä ja ajonvakautusjärjestelmää (tyypillisimmät lyhenteet ESC
ja ESP) käyttää hyhmäisellä ja liukkaalla sohjokelillä.
Hänellä oli käsitys, että molemmat tulisi kytkeä huonolla kelillä pois päältä, ettei auto karkaa tieltä.
Miten on, Liikenneturvan
tutkimuspäällikkö Juha Valtonen?
–Kovasti kummastuttaa,
miksi ajonvakautus pitäisi ottaa pois päältä. Ajonvakautus
auttaa nimenomaan sohjokelillä, jossa voi tulla yllättävä
sohjopatja, joka heittää auton
luistoon. Ilman ajonvakautusta se on menoa, kun taas
ajonvakautuksen kanssa se
korjaa itse itsensä kohtuullisen tehokkaasti.
–Sellaisessa tilanteessa jollakin pikkutiellä, jossa on
vaikkapa mäki, jota ei tahdo päästä ylös, sen voi ottaa
pois. Silloin tarvitsee ryöpsyttää lunta ja loskaa pois,
että nastat pääsevät pureutumaan pintaan.
Valtosen mukaan näyttää siltä, että viime vuosina
yleistynyt ja uusissa autoissa pakollinen ajonvakautusjärjestelmä on jo vähentänyt
kohtalokkaita suistumisonnettomuuksia, joissa suistuttiin kylki edellä päin vastaantulevaa autoa.
Hän huomauttaa, että jär-
”
Ajonvakautusjärjestelmä
on jo vähentänyt
onnettomuuksia.
jestelmät ovat kehittyneet. Se
tuli todistetuksi myös Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan (VALT) testissä, jossa ajoharjoitteluradalle vietiin kaksi eri vuosimallin Volkswagen Golfia.
–Näki, miten vanhempi
ESC antoi vielä pikkuisen
periksi, kun uusi puri todella tiukasti luiston oikaisuun.
Nykyaikaisella autolla, jossa on vakionopeudensäätimen lisäksi ajonvakautus, voi
Valtosen mielestä hyvin ajaa
vakionopeudensäädin päällä
myös talvella.
–ESC potkaisee vakionopeudensäätimen pois päältä,
jos ESC joutuu puuttumaan
peliin. Auton ei pitäisi karata sen enempää käsistä kuin
normaalilla kaasulla ajettaessa, Valtonen arvioi.
Vanhemmissa autoissa,
joissa ei ole ajonvakautusta,
säätimen käyttämättömyys
liukkaalla voi Valtosen mielestä olla perusteltua.
–Oikein käytettynä vakionopeudensäädin hillitsee, ettei tule ajettua huomaamatta
ylinopeutta. Ainakin itse käytän sitä ihan ympäri vuoden.
Jos on huono keli, asetan sen
pikkuisen alemmalle nopeudelle, Valtonen kertoo.
Jos liikennettä on paljon,
vakionopeudensäätimen
käytössä ei ole järkeä, koska sitä pitää olla säätämässä usein.
Mukautuvat vakionopeudensäätimet tosin osaavat pitää asetetun etäisyyden edellä
ajaviin autoihin, joten ne hidastavat vauhtia, jos edessä
ajava hidastaa. Liukkaalla kelillä turvavälin on luonnollisesti oltava pidempi kuin sulalla tiellä.
KESKI-SUOMEN AUTOT
OVAT VERKOSSA!
WWW.KSML.FI/AUTOT
Uutuusesittelyt, koeajoraportit ja vaihtoautot
PERJANTAINA 13.3.2015
KESKISUOMALAINEN 31
Autot ja liikenne
HARLEY-DAVIDSON
OPEL
Unelmien kesätyöhön jo yli 5 000 hakemusta
Vasemman jalan vapaapäivä Adam-kuskeille
Moottoripyörävalmistaja Harley-Davidson etsii motoristia,
joka ajaa Euroopan halki tänä
kesänä järjestettävällä Discover
More 2015 -kiertueella. Unelmien kesätyöstä kiinnostuneiden
on jätettävä hakemuksensa ensi
viikon perjantaihin mennessä.
Tavoitteena on löytää intohimoinen motoristi ajamaan Euroopassa kahden kuukauden
mittaisella kiertueella. Kiertu-
Opel täydentää Adam-mallistoa automatisoiduilla vaihteilla.
ETC-vaihteiston saa tavalliseen
Adamiin ja katumaasturimaiseen Adam Rocksiin (kuvassa).
Opelin mukaan asiakkaat ovat
toivoneet automaattia Adammallistoon. Tähän saakka Opel
ei ole tarjonnut Adamista kiinnostuneille vasemman jalan vapaapäivää, mutta nyt se on mahdollista ETC-automaatin avulla.
ekuljettajan paikkaa on hakenut
jo yli 5 000 henkilöä kaikkialta
Euroopasta.
Joka kolmas hakijoista oli liittänyt hakemukseen videon, jossa perusteltiin, miksi juuri heidät tulisi valita.
Valitulta edellytetään kiertueen edustajana toimimista ja
matkasuunnittelua reitillä, joka
kulkee yli 20 Euroopan maan
halki. Tarkoituksena on löytää
Euroopan kiinnostavimmat tieosuudet sekä jakaa matkakokemuksia verkkosivulla ja sosiaalisessa mediassa.
Työstä maksetaan 25 000 euron rahapalkkio, minkä lisäksi
valittu henkilö saa pitää kiertueella ajamansa Harley-Davidson
Street Glide -moottoripyörän.
Kiertuekuljettajalle korvataan
myös kaikki matkan aikana syntyneet kulut.
Riikka MahlamäkiKaistinen
ARKISTOKUVA / JAANA KAUTTO
Liikenneturvallisuus: Syyt voivat olla
kelioloissa ja ajoneuvojen likaisuudessa.
H
elmikuussa KeskiSuomen maanteillä
sattui yhdeksän rekkapaloa. Riskienhallintapäällikkö Jarkko Jäntti Keski-Suomen pelastuslaitokselta sanoo, että määrä
on kolminkertaistunut vuoden
takaisesta. Viime vuonna rekkapaloja oli Keski-Suomessa 19.
Jäntti kertoo, että yli puolessa
tämän vuoden tapauksista palon syynä on ollut akseliston
tai jarrujen ylikuumeneminen.
Ylikuumenemisen seurauksena
rengas tai akseliston öljyt ovat
syttyneet tuleen. Osassa tapauksista palo on levinnyt kuormatilaan asti. Moottoritilan paloja
on ollut vähemmän.
Jäntti ei pysty suoralta kädeltä
sanomaan, mistä ylikuumeneminen johtuu.
–Viime vuonna rekkapaloja
oli eniten syys- ja lokakuussa eli
sadekelien aikaan. Voisi tietysti
arvella, että syttymissyy johtuu
ajoneuvojen likaisuudesta. On
helppo selittää, että jos akselisto
ja jarrut ovat kuran peitossa, viat jäävät helposti huomaamatta.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka
ry:n (SKAL) kuljetusasiantuntija
Jari Harju arvelee, että huonot
keliolot voivat lisätä jarrujen ylikuumenemisen vaaraa.
–Kun hiekkaa, kuraa ja vettä
pääsee jarrulaitteisiin, ne voivat jumiutua. Myös lämpötilan
nopeasti laskiessa veden jäätymisen seurauksena jarrut voivat
jäädä päälle. Silloin jarrupalat
tai -kengät ottavat kiinni levytai rumpujarruun, syntyy kitkalämpöä ja jarrut kuumenevat
voimakkaasti.
Akselistosta lähtevän palon
syynä on Harjun mukaan yleensä laakerin vikaantuminen.
–Kuluneen laakerin epätasainen pintaa aiheuttaa hankautuessaan kitkalämpöä.
Ajoneuvon puhtaanapidolla ja
etukäteistarkistuksella voi jon-
Keski-Suomessa on tänä vuonna sammutettu monta rekkapaloa, esimerkiksi Hankasalmella tammikuun
puolivälissä. Pelastuslaitoksen mukaan palojen syy on usein akseliston tai jarrujen ylikuumeneminen.
sa, on parempi pysyä kaukana
rekasta, lastinahan voi olla mitä tahansa.
Jäntin mukaan ajoneuvon oma
polttoaine ei yleensä pääse räjähtämään. Vaarallisten aineiden kuljetuksissa on sen sijaan
palotilanteessa useita eri vaa-
ratekijöitä.
Vaarallisten aineiden kuljetus
on merkitty suorakaiteen muotoisin oranssein varoituskilvin,
joissa voi olla numeroita.
Silloin on syytä pysyä vähintään sadan metrin päässä palavasta autosta.
Vaarallisten aineiden kuljetta-
jan tehtävänä on ensin varoittaa
muuta liikennettä. Myrkyllisten
tai räjähdysvaarallisten aineiden
kuljetusten palaessa vaara-alueet ovat suurempia, satoja metrejä tai jopa kilometrejä. Jäntin
mukaan vaarallisten aineiden
kuljetusonnettomuudet ovat
hyvin harvinaisia.
Koira haudattuna Geneven autonäyttelyssä
GENEVE
Teppo Komulainen
Uutta ja täysin uutta, sitähän
autonäyttelyissä on esillä. Autonvalmistajien sanakikkailu
panee joskus epäilemään, onko markkinointiteksteissä koira
haudattuna.
Suomalaiset ovat vankkumatonta Toyota-kansaa, joten uusitut Avensis ja Auris ovat malleja, joita ei sovi ohittaa Geneven autonäyttelyssä. Avensis ehtii nyt neljänteen sukupolveen.
Auton muodot ja mitat ovat lähes
ennallaan, vaikka kokonaispituutta on venytetty neljä senttiä. Avensis saa uudet BMW-sukuiset 1,6- ja 2,0-litraiset dieselmoottorit sekä uudistetut istuimet, kojelaudan, jousituksen ja
ohjauksen.
Pikkuveli Auris on vasta kasvopesuiässä, mutta se tekee merkittävän avauksen, sillä 1,6-litrainen vapaasti hengittävä bensiinimoottori tekee tilaa 1,2-litraiselle turboahdetulle koneelle.
Kyseessä on 116-hevosvoimainen, Toyotan itse kehittämä mylly, joka vääntää 185 newtonmetriä isolla käyntinopeusalueella. Luotettavuudestaan tunnettu merkki uskaltautuu näin viimein turbokerhoon, jossa tähän
asti ovat mellastaneet lähinnä
eurooppalaiset kilpailijat.
Muutkin aasialaiset merkit
ovat astumassa bensa-ahtamisen alttarille. Japanilainen Honda on istuttanut räyhäkkääseen
Civic Type R:ään peräti 310-hevosvoimaisen koneen, joka siivittää sporttimallin 5,7 sekunnissa nollasta sataan.
Nousevan auringon maasta myös Suzuki on siirtymässä turbokerhoon, sillä sen uutta kompaktia mallia ennakoiva
iK-2-konsepti pitää sisällään yk-
TEPPO KOMULAINEN
silitraisen ahdetun moottorin.
Suomalaisittain kiinnostava
on SsangYong Tivoli, koska korealaismerkki on tulossa meillä
myyntiin aivan näillä näppäimillä. Pienten luokkaan kuuluva Tivoli on selvästi nykyaikaisemman näköinen kuin merkin
aiemmat mallit, ja sama pätee
sisätiloihin. Pienehkö tavaratila
on kovin syvä ja epäkäytännöllisen oloinen.
Maahantuojan eli SY Motorin
johtajan Pasi Räsäsen mukaan
SsangYongin jälleenmyyjäverkosto alkaa olla kasassa, joskin
mustia aukkoja on vielä esimerkiksi Keski-Suomessa.
Muita katumaasturiuutuuksia ovat muun muassa etu- ja
nelivetoisena tarjottavat Mazda CX-3, huippusuositun Nissan Qashqain serkku Renault
Kadjar, tiloiltaan muunneltava
etuvetoinen Honda HR-V, kiinalaisen Qoros-merkin 3 City SUV
ja Mercedes-Benzin mahtaileva
GLE Coupé.
BMW tuo tarjolle 2-sarjan
Gran Tourerin, joka on etuvetoinen viisi- tai seitsenpaikkainen tila-auto. Takimmaiset istuimet ovat niin matalat, etteivät
aikuiset voi niitä juuri käyttää.
VAG-konserni on tuonut Geneveen laajan kattauksen uutuuksia ja tulevaisuuden visioita.
Suomalaisille perheille kiinnostavimmat mallit ovat keskikokoinen tila-auto Volkswagen Touran ja iso viistoperäinen
Škoda Superb.
13 senttiä pituutta ja neljä
senttiä leveyttä kasvanut Touran
on venynyt myös sisätiloiltaan
uudella modulaarisella pohjarakenteella. Viisi- tai seitsenpaikkainen malli ehtii Suomeen loppusyksystä.
Myös Superbin sisätilat ovat
entistäkin isommat. Takana
Ainoa matkustaja
lentokoneessa
M
kin verran ehkäistä palovaaraa.
–Tietysti keliolot ovat ne mitkä ovat, ja likaantuminen voi
tapahtua matkan aikana. Sen
verran kuljettaja voi tehdä, että tarkistaa ennen ajoa ja tauoilla vanteiden lämpötilan vaikka
lumen tai veden avulla. Vanteet
eivät saa olla tulikuumat.
Auton käyttäytymistä seuraamalla voi saada tietoa mahdollisesta paloriskistä, esimerkkinä
jarrujen jumittaminen.
Miten muiden tienkäyttäjien
tulee toimia, jos näkee rekan
palavan maantiellä?
–Ensin tietysti tulee hiljentää vauhtia. Jos paikalla on jo
muita, voi jatkaa matkaa, neuvoo Jarkko Jäntti.
Mikäli paikalle saapuu ensimmäisenä, pitää aluksi laittaa hätävilkut päälle ja kysyä
rekan kuljettajalta, tarvitseeko
tämä apua.
–Yleensä kuljettaja on jo ryhtynyt alkusammutukseen ja hälyttänyt apua. Jos palo on raivoi-
Adam-varustetasoihin ja Adam
Rocksiin. Jam-varusteisessa
Adamissa ETC:n hinta on vajaat 900 euroa, joten sillä varustettuna Adamin hinnat alkavat 15811 eurosta.
Adam Rocksin saa 1,4-litraisen moottorin ja ECT-automaatin kanssa 19312 eurolla.
Kulutus on alimmillaan 4,8
litraa ja hiilidioksidipäästöt 112
grammaa.
KOLUMNI
Miksi rekat roihuavat?
JYVÄSKYLÄ
Anne Repo
Opel on omien sanojensa mukaan kehittänyt automatisoidun
vaihteiston lähes perinteisen automaattivaihteiston veroiseksi. Mikäli kuljettaja niin haluaa, hän voi käyttää vaihteistoa
myös perinteisen käsivalintaisen vaihteiston tapana. Suurin
ero tavalliseen automaattivaihteistoon Adamissa on ETC-automaatin kohtuullinen hinta.
ETC on saatavilla kaikkiin
atkasin viikko
sitten bussilla
Muuramesta
Helsinki-Vantaan
lentokentälle. Jaoin linjaauton kuskin lisäksi kahden muun matkustajan
kanssa. Sanomattakin on
selvää, ettemme istuneet
vieretysten tai edes samassa bussin kolmasosassa.
Minä kyhnötin edessä,
nukkuva nuorimies keskiosassa ja vanhempi rouvashenkilö takana.
Varsin kovasti multitasking-henkisenä ihmisenä
koin bussissa hämmentävän joutilaisuuden hetken.
Koska katseen tiestä irrottava touhuaminen autossa
aiheuttaa minussa helposti
lieviä matkapahoinvoinnin
oireita, en voinut näpytellä
tietokonetta, lukea kirjaa
tai surfata netissä. Voin
vain olla ja toljottaa tietä,
imeskellä kurkkupastilleja,
kaivella nenää ja miettiä
niitä näitä.
Jo Korpilahdella mielessä
kävi ajatus, että onpa outoa
ja ihanaa.
Tunne tuli vähän puskista
siksi, etten oikeastaan koskaan taita pitkiä matkoja
bussilla. Olen ennemminkin VR:n tyttöjä. Juna on
nimittäin työympäristönä
vähän hämmentävänkin
hyvä. Saavutan siellä lähes
aina täydellisen flown,
jonka ansiosta olen aina
ihmeissäni kun konnari
kuuluttaa junan saapumisesta päämäärääni.
Otollinen työympäristö
syntyy siitä, että junavaunussa on sopivan vähän
ärsykkeitä ja varsin suppeat mahdollisuudet muiden
asioiden tekemiselle. Ei ole
roskista jota kiikuttaa ulos,
jääkaappia jonne harhailla
hakemaan mehua tai pihan lumikasoja jotka pitää
ihan just nyt kolata pois.
Jos olen yksin matkassa,
on harvinaista, että lähden
maakunnan ulkopuolelle
suuntaavaan reissuun autolla. En tee tätä siksi, että
olisin niin vihreän ekolo-
ginen, vaikka näin haluaisinkin väittää, vaan siksi,
että ratin takana olen vain
ratin takana.
Olen toki kehittänyt
muutamien pakollisten
pitkien yksinajojen aikana
mielestäni toimivan muistiinpanojärjestelmän, jossa
kirjoitan mieleen tulevaa
kolumnia polvelle keikkuvaan vihkoon irrottamatta
katsetta tiestä. Ymmärrän
kuitenkin, että a) tämä on
pikkuisen vaarallista, vaikka muka seuraankin silmä
kovana tietä ja b) omasta
tekstistä on melko mahdotonta saada myöhemmin
selvää.
Kirjoittamisen voisi toki
korvata sanelunauhurilla,
mutta jotenkin sanat tulevat paremmin sormien
kuin suun kautta.
Mutta takaisin siihen linjuriautoon. Bussin tyhjyys
toi mieleen taannoisen
Pariisi–Helsinki-lennon,
jolla olin ainoa matkustaja.
Muistan tunteneeni itseni
varsin erityiseksi lentoemännän esittäessä turvallisuusperformanssin vain
minulle. Mukavalta tuntui
myös se, että tuolloin vielä
lentoihin kuuluneen alkoholitarjonnan virta oli
katkeamaton. Join koneen
peräosassa oluen jos toisenkin.
”Olutta?”, kysytte ehkä.
No, 19-vuotias minäni oli
jostain syystä sitä mieltä,
että Ranskassa vietetyn
vuoden jälkeen sielu kaipasi nimenomaan kotimaista kaljaa. Sanottakoon,
että valintani olisi tänä
päivänä vähän toinen.
Bussimatkasta vielä sen
verran, että jotain sain sentään senkin aikana tehtyä.
Kirjoitin tämän kolumnin
puhelimeni muistikirjaan.
Normikirjoittamisesta
homma poikkesi kuitenkin
aika ajoin kuvaan astuneen
tientuijottelun ja tuumailun takia. Mukavaa puuhaa
sanon minä.
Linja-autossa on tosiaan
tunnelmaa.
Toyotan Avensis (edessä) ja Auris näyttäytyvät Geneven autonäyttelyssä uudistuneina, mutta kumpi oikeastaan uudistui enemmän?
Nurmi Mp nappasi
Suzukin edustuksen
JYVÄSKYLÄ
Timo Nieminen
BMW:n 2-sarjan Gran Tourer on pullistettu isoveli Active Tourerille.
matkustavien jalkatila on omaa
luokkaansa, samoin 625-litraiseksi kasvanut kontti.
Salamavalojen välkettä keräävät Audin sporttimallit R8 ja RS
3 Sportback sekä uljas farmarin
koemalli Prologue Avant. Isosta
Q7-katumaasturista tulee pistokehybridiversio.
Seat näyttää jälleen kerran ka-
Audi Prologue Avant on 5,11-metrinen hahmotelma isosta farkusta.
tumaasturikonseptia. Tällä kertaa sen nimi on 20V20, ja ulkomuodoista voisi arvailla, ettei tuotantomallikaan ole kovin
kaukana.
Konseptiautoista eli koemalleista kiinnostavimpiin kuuluu
Kia Sportspace, joka esittelee
suuntaviivoja ensi vuonna esitel-
Kia Sportspace -konsepti on Optima-farmarin
tienraivaaja.
tävälle Kia Optima -farmarille.
Nelimetrinen viistoperä Sway
on Nissanin mukaan vasta muotoilututkielma, mutta valmiin ja
räväkän näköinen paketti saattaa päätyä hyvinkin samankaltaisena tuotantoon.
Noin 20 senttiä Micraa pidemmälle ja lähes 40 senttiä Pulsaria
lyhyemmälle autolle voisi olla
luonteva paikka.
Japanilaismerkeistä Subaru
esittelee aivan uutena farkkuna keskikokoisen Levorgin.
Volkswagen Passat saa korotetun, maastohenkisen farkkuversion, joka saa tutun Alltracklisänimen.
Geneven autonäyttely jatkuu
15. maaliskuuta saakka.
Helmikuun lopussa toimintansa aloittanut moottoripyöräliike Nurmi Mp Oy on saanut Suzukin edustuksen Jyväskylän alueella.
–Sopimus syntyi aika kivuttomasti. Suzuki etsi täältä yhteistyökumppania. Koska meidän firmassamme on
monia Suzukille tuttuja henkilöitä, asiat etenivät varsin
luontevasti, sanoo toimitusjohtaja Sami Nurmi.
Nurmi toteaa, että Suzuki
on hyvä lisä yrityksen liiketoimintaan.
–Muutama Suzuki on jo
myyty, mutta en odota sen
tänä vuonna myyvän mitenkään räjähdysmäisesti.
Pääsimme nimittäin vähän
myöhään liikkeelle Suzukikaupassa, kun sopimus syntyi vasta tämän vuoden puolella, Nurmi toteaa.
Tiettävästi Nurmi Mp neuvottelee myös BMW:n moottoripyörien jälleenmyynnistä
Jyväskylän alueella.
32 KESKISUOMALAINEN
PERJANTAINA 13.3.2015
Autot ja liikenne
UUSI YARIS HYBRID
LIISA KAINULAINEN
AQUA.
TYYLI HUIPENTAA FIILIKSEN.
Hybrid AQUA -erikoismallin tyylikkäät yksityiskohdat huipentavat uuden,
K\YLQYDUXVWHOOXQ<DULVLQƪLOLNVHQSaatavana on vain rajoitettu erä 214 €/kk
sisältäen Winter Pack -varustelun. Aja Yaris Hybrid AQUA meillä!
Toyota Finance Finland Oy, esimerkkilaskelma:<DULV+\EULG$48$ŢDXWRQKLQWDVLVWRLPLWXVNXOXWŹ
ŹŢN£VLUDKDŹŢUDKRLWXVDLNDNNŢNRUNRHLPXLWDNXOXMDŢNNHU£W214 €/kk
ŢYLLPHLQHQRVDPDNVXHU£ŹŢ.6/PXNDLQHQOXRWRQKLQWDŹŢWRGHOOLQHQYXRVLNRUNR
7DUMRXVRQYRLPDVVDWRLVWDLVHNVLMDNRVNHHYDLQXXVLDDVLDNDVWLODXNVLDMRLVVDRQ7R\RWD)LQDQFH)LQODQG2\Q
RVDPDNVXWDUMRXV/XRWRQHGHOO\W\NVHQ£RQP\µQWHLQHQOXRWWRS££WµVMDDXWRYDNXXWXV
RAJOITETTU ERÄ
huippuvarusteltua erikoismallia.
Yaris Hybrid AQUA -mallissa mm. • AQUA-metalliväri
• 7” kosketusnäytöllinen Toyota Touch 2 with Go -mediakeskus peruutuskameralla ja navigaattorilla • 15” kevytmetallivanteet • Kaksialueinen automaatti-ilmastointi
• LED-päiväajovalot ja -takavalot • Takaspoileri
• Tummennetut takaikkunat
Uusi Yaris Hybrid AQUA: DXWRYHURWRQKLQWDŹDUYLRLWXDXWRYHURŹWRLPLWXVNXOXWŹNRNRQDLVKLQWDVLVWRLPLWXVNXOXW22 595,48 €.
(8\KGLVWHWW\NXOXWXVONP&22S££VWµWJNP7DNXXYXRWWDNPK\EULGLM£UMHVWHOP£QWDNXXYXRWWDNPNRULQSXKNLUXRVWXPDWWRPXXVWDNXXYXRWWD
WINTER PACK
VELOITUKSETTA
Winter Pack myös erillisenä
varustepakettina, ilman rahoitusta
• Nokian 15” talvirengasyhdistelmä
kevytmetallivanteilla
• Moottorinlämmitin asennettuna
• Tavaratilansuojapohja asennettuna
rahoituksen yhteydessä.
590 €
vain
TOYOTA COROLLA.
Tänään viimeistä päivää Jyväskylän Autotarvikkeen jälkimarkkinointipäällikkönä työskentelevä Aulis Kainulainen iskee heti eläköidyttyään
kiinni vähän toisenlaiseen projektiin. Omassa tallissa siistissä rivissä odottavat kunnostamista 15 harrasteautoa, moottoripyörä ja mopo.
Pöytä on putsattu
Aulis Kainulainen: Pitkän linjan moottorimies hyvästelee
tänään Jyväskylän Autotarvikkeen autot ja alkaa puuhastella
oman harrastekulkuneuvojen kokoelmansa kimpussa.
NYT 2.103 € VARUSTE-EDULLA!
TIMO NIEMINEN
JYVÄSKYLÄ
Timo Nieminen
L
WINTER PACK 0 €:
&RUROODQVXNXSROYHQPHQHVW\VMDWNXXWLODQ
MDYDUXVWHOXQOXRPDOODPXNDYXXGHOOD
1\WVDDW&RUROODDQOLV£NVLXSHDWYDUXVWHHGXW
Tervetuloa ajamaan maailman suosituin automalli!
• Talvirenkaat kevytmetallivanteilla
• Moottorinlämmitin asennettuna
• Tavaratilansuojapohja
Etusi 2.103 €
Mallisto alkaen: DXWRYHURWRQVXRVLWXVKLQWDŹ
DUYLRLWXDXWRYHURŹWRLPLWXVNXOXWŹ
arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 24 517,13 €.
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 31.3.2015 saakka.
EU-yhdistetty kulutus ONP&22-päästöt JNP7DNXXYXRWWDNPNRULQSXKNLUXRVWXPDWWRPXXVWDNXXYXRWWD
KAIKKI VAIHTOAUTOMME LÖYDÄT AINA
AJANTASAISESTI OSOITTEESTA:
JYVÄSKYLÄ
»»»r³¯¥¹¸³rȊdddd
FIAT Adria Twin
Sp 2.3 JTD 130 Multijet
Retkeilyauto
2013
YLI 500 AUTON
VAIHTUVA VALIKOIMA!!
JÄMSÄ
TOYOTA Land Cruiser
3.0 D-4D DPF Luxury
aut.
2010
WNPRP[5HQNDDW0DUNLLVL
+\WW\VVXRMD7HOHYLVLR+HOOD:&
-££NDDSSL3DNDVWLQ0DNXXSDLNDW
KOµOOH5HNLVWHUµLW\KOµOOH6DD
DMDDKHQNLOµDXWRNRUWLOODMDNPK
5XQVDDVWLV£LO\W\VWLODDYHWRN
WNP$%6$OYY£KNHOSDVWLQODXGDWZHEDVWRLOPDVWDXWLOPDVW
NHVNXVOXNORKNROPHWY£UL
RKMDXVWHKUDGLRFGYDNLRQRSV££GLQ
YHWRNDXWRPDMRWLHWRNVXPXYDO
[UHQNSDLNNDLQHQSDNHWWLDXWR
47.800
KEURUU
MITSUBISHI Outlander
2,2 DI-D Intense
Business
2011
ÄÄNEKOSKI
TOYOTA Hilux
Extra Cab 2,5 D-4D
4WD 144 SR
2014
WNPDOXPYDQWHHW$OYY£KNHOS
&GVRLWLQLOPDVWZHEDVWRPHWY£UL
YHWRN[UHQN.RYDODYDNDWH
23.700
42.900
Aina edullinen TOYOTA AKTIIVI
HUOLTO JA KUNNOSTUS
Uusi merkkihuolto yli 6-vuotiaille
Toyota-autoille. Kysy meiltä edullinen
aktiivi-tarjous omalle autollesi!
ZZZRNDXWRɬSDOYHOXWKXROORQYDUDXV
»»»r³¯¥¹¸³rȊdǃd»»»r¸³½³¸¥rȊd
Vaihde puh. 010 5228 300
Kun Kainulainen puhuu autojen huolto- ja korjaustarpeen vähenemisestä, voisi arvella, että
työt merkkikorjaamolla ovat vähentyneet.
–Niin ei todellakaan ole. Kun
Jyväskylän Autotarvikkeella oli
1980-luvun alussa 13 mekaanikkoa, heitä on nyt 39. Samoin
Työpöytä on siivottu papereista, ja mies lähtee. Aulis Kainulaisen
Jyväskylän Autotarvikkeelle hankkimat laatupalkinnot toki jäävät.
korjaamon käytössä oleva tila
on kolminkertaistunut.
–Syyt töiden lisääntymiselle
ovat aika helposti nähtävissä.
Autoja on todella paljon enemmän kuin 30 vuotta sitten, jolloin hyvin harvassa perheessä
oli kaksi autoa. Huoltovälit puolestaan ajetaan nykyään nopeammin kuin aiemmin, sillä vuosittainen ajosuorite on noussut,
”
Autojen
reaalihinnat
ovat esimerkiksi
kymmenen viime
vuoden aikana
laskeneet selvästi.
Aulis Kainulainen
ehkä siksi että nykyisin suku ja
ystävät asuvat usein kaukana.
Lisäksi ihmiset teettävät autoon
liittyviä asioita yhä enemmän
ammattilaisilla, oikeastaan vain
tankkaus, pissapojan täyttö ja
pyyhkijänsulkien vaihto tehdään itse, sanoo Kainulainen.
Kainulaisen työura alkoi toukokuun alussa vuonna 1970
traktoreiden valmistuksesta. Sitten hän siirtyi Hankkijalle, jossa
työkentäksi tulivat pian Fiatin
henkilöautot. Vuonna 1982 Kainulainen siirtyi Fiatin perässä
Jyväskylän Autotarvikkeeseen,
joka kuitenkin luopui Fiat-edustuksesta. Niinpä vastuualueeksi
tulivat Audit ja Volkswagenit.
–Oman firman automerkit
ovat tietenkin viime vuosina ol-
Viime viikolla 63 vuotta täyttänyt Kainulainen olisi voinut
jatkaa vielä työelämässä.
–Päätin lähteä, että saan nauttia eläkkeestä hyväkuntoisena.
–Työnantajasta ei kuitenkaan
ole pahaa sanottavaa, päin vastoin. Parempia asiakkaita, omistajia, pomoja, työkavereita ja automerkkejä en osaa kuvitella,
Aulis Kainulainen sanoo.
63.400
WNPRPORKNRO[UHQNPHW
Y£ULLOPDVWYDNLRQRSV££GLQ.DNVLWDsoinen ajovakauden- ja pidonhallintaM£UMHVWHOP£(6&5HLQIRUFHG,PSDFW
6DIHW\(YROXWLRQ5,6(WXUYDNRUL
Mäkilähtöavustin, turvatyynyt
O.K. AUTO OY
ähes neljän vuosikymmenen ura autobisneksessä on pitkä polku. Niin pitkä, että jokseenkin kaikki on ehtinyt ympärillä muuttua. Etenkin autot.
–Autojen muutos 1970-luvulta nykypäivään on ollut valtava.
Moottorirakenteet ovat muuttuneet täysin, elektroniikkaa on
tullut hurjasti lisää. Nykyään
jokseenkin kaikki autoissa on
tietokoneella ohjattua.
–Kuluttaja on ollut tässä kehityksessä suuri voittaja. Autojen
turvallisuus ja käyttömukavuus
ovat koko ajan kohentuneet, niin
kuin oikeastaan kaikki muukin
autossa. Huoltovälit ovat pidentyneet ja tekniset korjaukset vähentyneet. Ja mikä kuluttajille
tietenkin kaikkein parasta, autojen reaalihinnat ovat esimerkiksi kymmenen viime vuoden
aikana laskeneet selvästi, sanoo
Jyväskylän Autotarvikkeen jälkimarkkinointipäällikkö Aulis
Kainulainen.
leet lähimpänä sydäntä, mutta
kyllä minulla on pysyvä tunneside myös Fiatiin. Isäni osti ensimmäisen Fiatin vuonna 1966,
eikä ensitapaaminen sen auton
kanssa ole unohtunut.
Samoihin aikoihin kun isä
Fiatin osti, Aulis Kainulainen
hankki pappa-Tunturin. Tuo
mopo odottaa ajokuntoisena
Asikkalassa maatilalla, jossa
Kainulaisella on myös 15 harrasteautoa ja 350-kuutioinen
Jawa-moottoripyörä.
–Miltei eläkeikään asti onnistuin pitämään työn ja vapaa-ajan
erillään, sillä ihan viime vuosiin
saakka harrasteautoissani ei ollut oman firman tuotetta. Mutta
kolmisen vuotta sitten en pystynyt vastustamaan kiusausta,
ja ostin Autotarvikkeen omistajalta Seppo Routilta vanhan
Kupla-Volkkarin, naurahtaa
Kainulainen.
Vastapainoa moottoreille antaa Kainulaisen ja hänen vaimonsa Liisan koiraharrastus.
Kolmen koiran kanssa kierretään aktiivisesti näyttelyissä.
WR\RWDKXROWRYDUDXVɬ
• JYVÄSKYLÄ
Kuormaajantie 5
automyynti: 010 5228 325
[email protected]
ma-pe 9–18, la 10–14
• KEURUU
Mäntymäentie 2
automyynti: 010 5228 493
[email protected]
ma-pe 9–17, la 10-14
• JÄMSÄ
Koskentie 6
automyynti: 010 5228 375
[email protected]
ma-pe 9–17, la 10–14
• ÄÄNEKOSKI
Rahastajantie 2
automyynti: 010 5228 455
[email protected]
ma-pe 9–17, la 10-14
Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Taidot ja asenne kuntoon Lievestuoreella
LIEVESTUORE
Timo Nieminen
Lievestuoreella toimiva Jyvässeudun Ajoharjoittelurata täyttää 25 vuotta. Neljännesvuosisataa juhlistetaan huomenna avaamalla keskuksen ovet ja radat
kaikille halukkaille.
–Jos haluaa taitojaan ja asennettaan ajamiseen päivittää, nyt
siihen on mainio tilaisuus. Sen
voimme luvata, että annamme
jokaiselle vierailijalle hyödyllisiä
kotiinviemisiä tulevaa tielläliikkumista varten, sanoo radan toimitusjohtaja Heimo Jousenkylä.
Suomessa on 30 ajoharjoittelurataa. Lievestuoreella käy
vuosittain noin 6000 asiakasta. Heistä yli 90 prosenttia suorittaa ajokorttiasetuksen lakisääteistä koulutusta.
Jostakin syystä Suomessa ei
ole sytytty vapaaehtoiseen liukkaankelin harjoitteluun. Muutamissa EU-maissa vastaavien
ratojen käytöstä 60–70 prosenttia on työpaikkojen ja muiden
vapaehtoisryhmien ostamaa
palvelua.
Erilaisten ajoratojen lisäksi
Lievestuoreella on käytössä ja
nähtävillä turvallisuustila, jossa kuljettajia herätellään ajattelemaan.
Avointen ovien päivässä voi
radan normaalipalvelujen lisäksi
tutustua muutamiin erikoisautoihin, esimerkiksi ralliautoon ja
tuunattuun jenkkiautoon.
Jyvässeudun Ajoharjoittelurata (Ajoneuvontie39, Lievestuore) on lauantaina 14. maaliskuuta avoinna kaikille
kello 10-14.
TIMO NIEMINEN
Miltä tuntuu, jos auto pyörähtää kyljelleen ja katolleen. Myös sen voi
Jyvässeudun Ajoharjoitteluradalla kokea.
PERJANTAINA 13.3.2015
KESKISUOMALAINEN 33
Autot ja liikenne
KESÄRENKAAT
MERCEDES-MAYBACH PULLMAN
Continentalille voitto testissä
Valtiomiesluokan kyytiä V12-turbon puskemana
Continentalin kesärengas ContiPremiumContact 5 vei ykkössijan Tekniikan Maailman kesärengasvertailussa.
Testin mukaan voittajarengas
ohjautuu märällä kelillä vakaasti, sietää vesiliirtoa hyvin ja sen
jarrutusmatkat märällä ovat lyhyitä. Kuivalla kelillä rengas reagoi ohjaukseen sopivan nopeasti
ja takarenkaiden pito säilyy hyvin väistötilanteissa. Rengas on
Saksalaiset nappasivat vuonna
1960 Pullman-nimen amerikkalaisista loistoluokan rautatievaunuista. Mercedes-Benzeissä
Pullman on tarkoittanut pitkiä
akselivälejä ja tilavia matkustamoja.
Uusin malli on MercedesMaybach Pullman. Se on yli
metrin pidempi kuin MercedesMaybach S-sarja, joka sekin on
jatkettu loistomalli Mercedes-
mukava ja hiljainen.
ContiPremiumContact 5 sai
testissä parhaan yleisarvosanan
9,5 ja täydet viisi tähteä. Testattavana oli yhteensä 15 kesärengasta.
Testissä verrattiin kesärenkaiden ominaisuuksia kuivan
ja märän kelin testeissä jarrutuspidon, ajettavuuden, ajo-ominaisuuksien, vierinvastuksen,
mukavuuden sekä melun osalta.
Benz S-sarjan pitkästä versiosta.
Pullman on milliä vaille 6,5
metriä pitkä. Akseliväli on 4,42
metriä, mikä vastaa keskikokoisen henkilöauton kokonaispituutta. Korkeuttakin on kymmenen senttiä enemmän kuin
luksusmerkin S-sarjalaisella.
Istumatilat takana ovat suuremmat kuin missään muussa
henkilöautomallissa, saksalaiset kehuvat.
Väliseinällä kuljettajasta erotetussa matkustamossa on kaksi executive-luokan mukavuusistuinta, joilla istutaan kasvot
menosuuntaan. Vastapuolella on
kaksi taitettavaa istuinta, jotka
tosin voi jättää varustelusta pois.
Matkustamo on kokonaan
nahkaverhoiltu oven reunoja
ja istuinrunkoja unohtamatta.
Katonrajassa on kolme analogista näyttöä kellonaikaa, ul-
koilman lämpötilaa ja ajonopeutta varten. Varusteluun kuuluu
myös halkaisijaltaan 18,5-tuumainen näyttöruutu.
Valtiomiehet ja kuninkaalliset eivät jää tiellä muiden jalkoihin, sillä autoa vie kuusilitrainen
V12-kaksoisturbomoottori, josta
saadaan 530 hevosvoiman tehot
ja 830 newtonmetrin vääntö.
Uutukainen on esillä Geneven autonäyttelyssä.
Saksalaisia selättämään
LYHYESTI
Volvo: Täysin uudistuneesta XC90-katumaasturista tulee tänä vuonna luokkansa myydyin auto Suomessa.
Iso katumaasturimalli Q7
saa kunnian olla toinen
Audin ladattava hybridi
A3:n jälkeen.
Audi Q7 e-tron quattro
on parhaillaan esillä Geneven autonäyttelyssä.
Nelivetoinen malli pystyy kulkemaan pelkällä sähköllä parhaimmillaan 56 kilometriä. Yhdessä kolmilitraisen dieselmoottorin ja sähkömoottorin kanssa toimintasäde
ulottuu 1 410 kilometriin.
Moottorit tuottavat tehoa yhteensä 374 hevosvoimaa.
Virallinen kulutuslukema on vain 1,7 litraa sadalla kilometrillä. Hiilidioksidigrammat jäävät alle
50:een kilometrillä.
AUDI
Iso maasturi
kuluttaa vain
1,7 litraa
TIMO NIEMINEN
BARCELONA
Timo Nieminen
V
olvo päivitti XC90mallinsa 12 vuoden
syklillä. Se on pitkä
aika – kuumeisessa
autoteollisuudessa
viittä vaille ikuisuus.
Volvolle tusina vuotta on ollut
myös kiinalainen juttu. Se irtosi
Fordin vähän kylmästä kainalosta vuonna 2010, kun Zhejiang
Geely -yhtiö osti Volvon henkilöautotoiminnot.
Niinpä nyt tuli koeajoon Volvon ensimmäinen Kiina-ilmiö,
itäaasialaisella rahalla säästelemättä pönkitetty ja todella täysin uusi XC90.
XC90 on ruotsalaisin Volvo
pitkiin aikoihin, mistä ylpeänä osoituksena on jokaiseen
kuljettajan istuimeen kiinnitetty
pieni Ruotsin lippu. Esimerkiksi uusi alusta ja moottorit ovat
Volvon omaa tuotantoa. Vieläpä
kertakaikkisen hyvää sellaista.
Paljon saa Götajoessa vettä virrata ennen kuin tämä auto alkaa
tuntua aikansa eläneeltä.
Volvo on esitellyt uuden XC90:n
muotoja viime kesästä lähtien
kernaasti. Siitä ei koeajoon siis
yllätyksiä putoillut: 5-metrinen
ja aina yli 2000-kiloinen auto on
muotoiltu näyttämään kaikkea
muuta kuin möhköltä. Isoon katumaasturiin kuuluvaa muhkeutta on lievitetty skandinaavisen
designin pehmopiirteillä.
Suunnittelijoille Volvon isot
pomot olivat antaneet sopivasti
kimurantin käskyn: askarrelkaa
sisätilat, jotka ovat kuin ruotsalainen olohuone. Siis tilava, rauhallinen, tyylikäs ja valoisa. Aika
paljon pyydetty, mutta toive on
täyttynyt. Sisällä on paljon nahkaa, puuta ja alumiinia. Lyhyesti
sanottuna: paljon tyylikkyyttä.
Kojelaudan ja keskikonsolin nappulaviidakko on karsittu niin lähelle sukupuuttoa
kuin se autossa on mahdollista.
Tablettimaisesta, vaakalohkoi-
FORD
Volvo XC90 T8-version tyyliä:
rullattava ajomoodinvalitsin,
käännettävä käynnistysnappi ja
Orreforsin kristallilasista valmistettu vaihteenvalitsin.
hin jaettavasta kosketusnäytöstä hoidetaan useimmat säädöt
ja valinnat. Kosketusnäyttöön
saa Volvon mukaan peräti 360
eri asetusta, ja jälleenmyyjien luvataan antavan jokaiselle
XC90:n ostajalle perusteellisen
oppitunnin sen käytöstä. Kosketusnäytön salat kuitenkin aukesivat kahden päivän koeajojen
aikana, sillä niiden ajatusmaailma on pitkälti samanlainen
kuin älypuhelimien.
Audiolaitteisto on Bowers&
Wilkinsin valmistamaa laatua.
Parhaassa versiossa on 19 kaiutinta, joten äänentoisto maistuu
paremminkin Göteborgin oopperatalolta kuin ruotsalaiselta
olohuoneelta.
Suomeen tuotavat XC90:t ovat
aina 7-paikkaisia.
Etupenkkiläisille olot ovat
premiumia. Uudelleen muotoiltu kuljettajan penkki on mukava
ja sen säätömahdollisuudet laveat. Rahalla saa lisää riemua,
vaikkapa tuuletus- ja hieronta-
Automuotoilijat ovat saaneet XC90:n näyttämään todellista kokoaan sirommalta.
Kaikilla kolmella istuinrivillä on paljon jalka- ja pääntilaa. Aikuinen
matkustaa mukavasti myös kolmannella rivillä.
Mustang
on nyt
tilattavissa
Volvon uudesta XC90-katumaasturista ei löydy urheilullisuutta tai maasto-ominaisuuksia, mutta ajettavuus, turvallisuus ja hyvin suunnitellut sisätilat tekevät siitä halutun
käyttöauton. XC90 aloittaa uuden Volvo-aikakauden, sillä kaikki yhtiön isot mallit perustuvat XC90:stä löytyviin perusratkaisuihin.
toiminnot.
Eikä tuo fiilis paljon rapistu,
kun könytään autossa taakse
päin. Toisella rivillä on kosolti
jalka-, hartia- ja pääntilaa plus
omat ilmastointisäätimet. Kolmannen rivin paikat yllättivät:
182-senttinen testi-istuja pärjäsi
mukavasti penkeillä, joita yleensä 5+2-paikkaisissa autoissa pidetään vain lasten maailmana.
Tavaratila on 451-litrainen.
Kakkos- ja kolmosrivin penkit kaatamalla ruuma pullistuu 1899-litraiseksi.
Turvallisuudessa XC90 on
taattua Volvoa. Vakiona tuleva,
entistä laajempi City Safety -järjestelmä sisältää esimerkiksi automaattijarrutuksen, jos kuski ei
huomaa vasemmalle kääntyessään vastaantulijaa. Lisävarusteilla pystyy varautumaan koko
lailla kaikkeen muuhun paitsi
suoraan ylhäältä tuleviin yllätyksiin.
Keskikonsolissa oleva käynnistysnappulakin on muutettu
käännettäväksi. Osittain kuulemma turvallisuussyistä, ettei
auto käynnisty tai sammu vahinkopainalluksesta.
Koeajettavina olivat D5, T6
ja T8 eli koko Suomeen tuotava moottoriarsenaali. Tarjolle tulee siis yksi diesel-, yksi bensiini- ja yksi hybridivaihtoehto. Moottorit ovat 2-litraisia ja
nelisylinterisiä.
Suomessa myydyimmäksi
noussee diesel eli D5. Se on yli
10000 euroa bensaversiota halvempi. Kahdella turbolla ryyditetty D5 antaa 225 hevosvoiman tehot ja 470 newtonmetrin
maksimiväännön. Meno kaikil-
Legendaarisen Ford Mustang -muskeliauton saa
omakseen 52746 eurolla.
Summalla saa nelisylinterisen, 2,3 litran EcoBoostin eli bensaturbon, joka
kehittää 314 hevosvoimaa.
Järeämpi 418-heppainen, viisilitrainen V8 nostaa hinnan 76240 euroon.
Yli 50-vuotias automalli tulee nyt ensimmäistä
kertaa Suomeen virallisen maahantuontikanavan kautta.
Mustangin vakiovarusteisiin kuuluvat muun
muassa 19-tuumaiset
vanteet, tehostetut jarrut,
automaattiset kaasupurkausajovalot, takaspoileri, yhdeksän kaiuttimen
äänentoistojärjestelmä
ja kahdeksantuumainen
kosketusvärinäyttö.
Ensimmäiset toimitukset luvataan Eurooppaan
vuoden puolivälissä.
CITROËN
Uusi C4 karsi
päästöistä
49 grammaa
Kaatamalla toisen ja kolmannen istuinrivin saa peräti 1899-litraisen
tavaratilan.
Nappulaviidakkoa ei kojelaudasta enää löydy, kun säädöt ja valinnat
ovat siirtyneet kosketusnäyttöön.
KOKEILTU
Volvo XC90 D5 AWD Momentum
■ Premium-luokan 7-paikkainen
katumaasturi
■ Teho 165 kW (225 hv)
■ EU-kulutus 5,7 l/100 km
■ Maksimivääntö 470 Nm
■ Hiilidioksidipäästöt 152 gr/km
■ Kiihtyvyys 0-100 km/h 7,8 s
■ Mitat pituus 4950 mm, leveys
■ Huippunopeus 220 km/h
2008 mm, korkeus 1776 mm, akseliväli 2984 mm, tavaratila 451
■ Moottori 1969 kuutiosentti-
metriä, diesel, 4 sylinteriä, kaksi
turboa, 8-v automaattivaihteisto, neliveto
la tienpinnoilla oli vaivatonta ja
äänetöntä.
Ladattava hybridi T8 tulee
myöhemmin tänä vuonna. Se
syönee lähes täysin T6:n myynnin, sillä hinta-eroa on vain 900
euroa. Ladattavan hybridin hinta
alkaa 92830 eurosta. T8:n yhdistetty kulutus on 2,5 litraa, joten
se hankkii hintaeron T6-bensiinimoottoriin (kulutus 7,7/100
l, omamassa 2143 kg, perävaunumassa jarruin 2700 kg
■ Valmistettu Ruotsissa
km) nopeasti takaisin.
Kaikkin versioihin on yhdistetty 8-vaihteinen automaattilaatikko, joka koeajossa etsi
isomman vaihteen nopeasti ja
luontevasti, mutta alaspäin se
vaihtoi vähän mietteliäämmin.
Kaikissa koeajoautoissa oli
ilmajousitus, joka on hieman
yli 2000 euron lisävaruste. Se
toimi muuten mainiosti, mut-
ta teki esimerkiksi hidastetöyssyistä turhan pomppuisan kokemuksen.
Maahantuoja uskoo myyvänsä
tänä vuonna Suomessa 400 uutta XC90:tä. Puolet tavoitteesta
on jo saavutettu ennakkomyynnissä, vaikka koeajamaan ei ole
vielä päässyt.
Volvo Car Finland laskee pää-
■ Malliston hinta alkaen 81776
euroa
kilpailijoikseen BMW X5:n, Mercedes-Benz ML:n ja Audi Q7:n,
joita ensirekisteröitiin viime
vuonna yhteensä vajaat 350. Volvon kiikarissa ei siis ole pistevoitto, vaan selätys saksalaisista.
Ensimmäiset koeajettavat
XC90:t tulevat Suomessa puoteihin kesäkuussa.
Jyväskylässä Volvot myy Hämeen Auto.
Uudistuneen Citroën C4
-mallin pienin hiilidioksidipäästö on 86 grammaa
kilometrillä. Se tarkoittaa, että uusilla moottoreilla on nipistetty edelliseen versioon verrattuna
päästöjä jopa 49 grammaa.
Valmistajan mukaan
uudet moottorit parantavat myös ajokokemusta.
Kaikki kolmisylinteriset
PureTech-bensiinimoottorit ja BlueHDi-dieselit
täyttävät Euro 6 -vaatimukset. Start/Stop-järjestelmä ja alhaisen vierintävastuksen renkaat pienentävät osaltaan kulutusta.
Käsivaihteistoon yhdistetyn BlueHDi 100 S&S:n
yhdistetty kulutus on 3,3
litraa. PureTech 130 S&S
EAT6:n vastaavat luvut
ovat 4,8 litraa.
C4:n hinta lähtee 19994
eurosta (PureTech 110).
Dieselmoottorilla varustettujen versioiden hinnat alkavat 21 343 eurosta.
34 KESKISUOMALAINEN
PERJANTAINA 13.3.2015
JYVÄSKYLÄN LAAKKOSELLA SUURI KAUPPAVIIKKO 13. – 22.3.
AVOINNA MYÖS SU 15.3. KLO 11-15. TERVETULOA!
BMW 3-sarja
BMW 3-SARJAN SEDAN
BMW 3-SARJAN TOURING
BMW 3-SARJAN GRAN TURISMO
Ajamisen iloa
www.bmw.fi
Astra 5-ovinen Drive
1.4 Turbo MT6 (140hv)
Mokka Drive
1.4 Turbo MT6 (140hv)
24 266 €
Astra Sports Tourer Drive
1.4 Turbo MT6 (140hv)
22 717 €
21 995 €
+ automaattivaihteisto
vain 990 €
OSALLISTU MILJOONAKISAAN
KOEAJA OPEL JA VOIT VOITTAA
LENNOT MAAILMAN YMPÄRI.*
+ automaattivaihteisto
vain 990 €
+ automaattivaihteisto
vain 990 €
BMW 3-SARJAN xSPORT EDITION.
KAIKKI PELIIN.
ETUSI JOPA 6.400 EUROA.*
ERIKOISERÄ
Mokka 1.6 Drive,
Propaketti ja talvirengaspaketti
22 996 €
Etusi 2 590 €
BMW 3-sarjan xSport Edition on täällä. Nelivetoista, automaattivaihteista ja urheilullisesti varusteltua
kampanjamallia voi kuvata helposti kahdella sanalla: kaikki peliin. Lisätiedot bmw.fi
BMW 17” Kevytmetallivanteet Double-spoke 392
BMW 18” Kevytmetallivanteet Double-spoke 397
(Gran Turismo)
Takapuskurin yksityiskohdat, Black high-gloss
Ilmastoinnin ja radion säätimet, Chrome Pearl Grey
-viimeistelyllä
Jäähdyttimen säleikön puolat, Black high-gloss
Ajodynamiikkakytkin SPORT+-toiminnolla
Urheiluistuimet edessä
Pakoputken pää, tumma kromi
Mokka ja Astra manuaalivaihteisia malleja
TALVIRENGASPAKETTI
VELOITUKSETTA
MOKKA JA ASTRA DRIVE
BMW 3-sarjan xSport Edition -varusteet (Sedan, Touring ja Gran Turismo):
BMW xDrive -neliveto
Automaattivaihteisto, 8-vaihteinen ( ei 318d xDrive)
Xenon-ajovalot
Vakionopeussäädin
Peruutustutka (PDC) taakse
Bluetooth handsfree ja USB-liitäntä
Kääntyvät takaselkänojat (40:20:40)
Kattokaiteet, mustat (Touring)
Ilmanottoaukkojen yksityiskohdat, Black/Aluminium
B-pilari, Black high-gloss
Sisältää
toimituskulut 600 €.
ERÄÄN UUSIA
Sport-mittaristo
Urheiluohjauspyörä
Sport-merkintä ulkona etusivuilla
Punaiset kontrastiompeleet ohjauspyörässä
Kangasverhoilu Track Anthracite, Grey tai Red
korostukset
Etukynnyslistat BMW Sport -merkinnällä
Avain punaisilla reunuksilla
Sisäkoristelistat, Black high-gloss punaisin reunoin
Sisätilojen tunnelmavalo, oranssi/vaalea
NYT OPEL-KESTOSUOSIKIT
LAAKKOSELTA HUIPPUEDUIN!
Nyt on oikea hetki tutustua huippuvarusteltuihin kestosuosikkeihin Mokkaan ja Astraan.
Edut koskevat rajoitettua erää, automaattivaihteistotarjous voimassa 31.3.2015 mennessä tehtyihin uusiin kauppoihin!
BMW 318d TwinPower Turbo xDrive Edition alk. 42.074,16 €. Autoveroton hinta 33.360,00 €, arvioitu autovero 8.114,16 €, toimituskulut 600 €. EU-yhd. kulutus 4,7
l/100 km, CO2-päästöt 123 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarjous on voimassa 31.3.2015 asti. *Asiakasetu verrattuna 320i A xDrive Business Automatic Sport -malliin.
Astra Drive 5-ov 1.4T MT6, 140 hv, yhdistetty polttoaineen kulutus 5,6 l/100 km, CO2-päästöt 129 g/km. Hinta 21 994,88 € (autoveroton hinta 17 485 €, arvioitu autovero 4 509,88 €
CO2-päästöllä 129 g/km). Astra Drive ST 1.4T MT6, 140 hv, yhdistetty polttoaineen kulutus 5,6 l/100 km, CO2-päästöt 131 g/km. Hinta 22 716,53 € (autoveroton hinta 17 970 €,
arvioitu autovero 4 746,53 € CO2-päästöllä 131 g/km). Mokka Drive 5-ov 1.4T MT6, 140 hv, yhdistetty polttoaineen kulutus 6,3 l/100 km, CO2-päästöt 139 g/km. Hinta 24 266,34 €
(autoveroton hinta 18 820 €, arvioitu autovero 5 446,34 € CO2-päästöllä 139 g/km).
2SHO0LOMRRQDNLVDDVWLOLVlWLHWRMDRSHOùWDLNDXSSLDDOWDVL.XYDQDXWRWHULNRLVYDUXVWHLQ
BMW-myynti: Samuli Piiroinen 010 214 8420 Ï Ari Räsänen 010 214 8419
Opel-myynti: Pasi Jääskeläinen 010 214 8414 Ï Ilkka Kuula 010 214 8413 Ï Antti Liukkonen 010 214 8411
HUIPPUTILAVA PEUGEOT 308 SW
MITTAJIEN YLISTÄMÄT
Y
YLIST
JA AUTOTOIMITTAJIEN
MEM
MOOTTORIT
PureTech-IHMEMOOTTORIT
4,7 L/100 KM
M
peugeot.fi
230 NM
610 LITRAA!
6
CO2 109 G/KM
C
KM
Kuvan auto eikoisvarustein.
130 HV
Ä
S
S
Y
L
E
T
T
I
S
I
B
ENSIE
M
O
C
A
I
B
A
F
A
D
O
K
Š
UUSI
AUTOMAATTIVAIHTEISTO VAIN 750 €! ETUSI 1.250 € *
Edessä pienipäästöinen ja huippuvaivaton PureTech-bensaturbo. Takana enemmän tavaratilaa kuin Volvo V70-,
Ford Mondeo- tai VW Golf -farmareissa. Koeaja huikea myyntimenestys – Peugeot 308 SW.
Peugeot 308 SW PureTech 130. Hinta 20.140 € + arv. autovero 4.150,84 €, kokonaishinta 24.890,84 €, sis. toimituskulut. CO2-päästöt 109 g/km, keskikulutus 4,7 l/100 km.
Peugeot 308 SW. Hinta alk. 17.860 € + arv. autovero 3.674,59 €, kokonaishinta 22.134,59 €, sis. toimituskulut. CO2-päästöt 109 g/km, keskikulutus 4,7 l/100 km.
* Tarjous koskee rajoitettua erää autoja ja uusia autotilauksia.
Muotoilu varastaa huomiosi.
Tässä vain muutama syy, miksi uusi Fabia Combi varastaa huomiosi: tyylikäs muotoilu, huipputurvallisuus,
OSALLISTU ŠKODAPYÖRÄN ARVONTAAN* moderni teknologia, älykäs liitettävyys, erinomainen ajettavuus, suuri tavaratila, kattava varustelu, matkustusmukavuus, pieni kulutus, suuremman auton tuntu... Koe lisää Laakkosella. Tervetuloa.
ŠKODA Fabia Combi alk. 15 945,38 €, autoveroton suositushinta alk. 12 740 € + arvioitu autovero 2 605,38
€ CO2-päästöllä 109 g/km, yhdistetty kulutus 4,8 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Hinnat sisältävät
toimituskulut 600 €.
* Škoda polkupyörä-arvonta viikonlopun 13.-15.3 aikana uuden Škoda-tarjouksen pyytäneiden kesken.
Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS
Peugeot-myynti: Antti Liukkonen 010 214 8411 Ï Pasi Jääskeläinen 010 214 8414 Ï Ilkka Kuula 010 214 8413
Tykkää meistä
facebook.com/SkodaSuomi
Škoda-myynti: O.Kärnä 010 214 8412 Ï P.Laajala 010 214 8417 Ï P.Lång 010 214 8425 Ï V.Rossi 010 214 8415 Ï A.Ruusala 010 214 8416
BMW
Premium Selection
KAIKKI KOHDALLAAN. VALITSE OMASI
BMW PREMIUM SELECTION- VAIHTOAUTOISTA.
www.bmw.fi
Ajamisen iloa
BMW Premium Selection
– valikoidut vaihtoautot:
kahden vuoden takuu
72 kohdan tekninen tarkastus
tarkistettu ajoneuvohistoria
BMW-liikkuvuuspalvelu
14 päivän vaihto-oikeus
BMW 520d Turbo A xDrive Touring LTD
Edition, MLR-593,vm. -14, 78 tkm,
49 900 €
THULE-SUKSIBOXIT
BMW 318d Turbo A F31 Touring Busin,
OUJ-808, vm. -14, 29 tkm,
36 500 €
-25 %
Varastomallit
Laakkonen JYVÄSKYLÄ
Palokankaantie 20, Jyväskylä
Vaihde 010 214 8400
Vaihtoautot 010 214 8402
Avoinna
ma-pe 9–18,
la 10-15 ja su 11-15
BMW 318 D A E90 Sedan Business Comfort,
SXY-616, vm. -10, 41 tkm,
23 900 €
EXIDE-AKUT
EDULLISESTI
Esim. EB- 62 Ah
BMW 335 i A E90 Sedan M-Sport,
TYT-287, vm. -10, 80 tkm,
42 500 €
BMW 320d Tbo A xDrive Sedan Business
Auto M-Sport, UVF-969, vm. -14, 12 tkm,
52 500 €
59 €
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän
verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.
Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh +
17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
PULLAKAHVIT
LA JA SU