Haukkalantie 56, selostuksen liiteaineisto

LIITE 1.
27.11.2013/ 15.10.2015(1)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HAUKKALANTIE 56 (entinen Haukkarannan koulun alue)
ASEMAKAAVAN MUUTOS17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 128 TONTILLE 1
SEKÄ KATU- JA VIRKISTYSALUEELLE
Kaavatunnus 17:097
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 § 1 momentin
mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan
tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen
suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
1. Kaava-alueen sijainti
Asemakaavan muutosalue sijaitsee noin 5 kilometrin päässä keskustasta Haukkalan alueen
eteläosassa.
2. Suunnittelutehtävän määrittely sekä tavoitteet
Kaavamuutosalue on entisen Haukkarannan koulun osalta Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa ja
muilta osin kaupungin omistuksessa. Asemakaavan muutos on käynnistynyt Senaatti-kiinteistöjen
aloitteesta.
Tavoitteena on täydentää Haukkalan aluetta
osoittamalla koulukäytöstä vapautuvalle tontille
asuntorakentamista. Sijainnin ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi uusi rakentaminen voi
olla tiivistä ja sisältää kerrostaloasumista ja esimerkiksi erityisasumistakin.
Tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä
muilta paitsi asuinkerrostalokortteleiden osalta.
3. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset
ja aiemmat suunnitelmat
Kaavoitustilanne:
Maakuntakaavassa (vahvistettu 24.9.2014) suunnittelualue on taajamatoimintojen aluetta (A).
Suurin osa alueesta on Laajavuoren osayleiskaavassa (vahvistettu 17.9.1985, oikeusvaikutteinen)
osoitettu julkisten palveluiden alueeksi (Y) ja virkistysalueeksi (V, VL). Täydennysrakentamisen
osayleiskaava (hyväksytty 12.2.2001, oikeusvaikutukseton) ulottuu suunnittelualueen eteläreunaan, ja siinä alueelle on osoitettu pientalovaltaista asuntoaluetta (AP).
Haukkalanrannan asemakaavassa (hyväksytty
6.6.2005) alueelle on osoitettu opetustoimintaa
palvelevien rakennusten korttelialue (YO-1), lähivirkistysaluetta (VL) ja katualuetta.
Muut suunnitelmat ja selvitykset sekä tehdyt
päätökset:
ASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Jyväskylän kaupungin yleiskaava on hyväksytty
(ei lainvoimanen) 10.11.2014. Siinä suunnittelualue on osoitettu kestävän liikkumisen taajamaksi
(tiivistyvä, toiminnoiltaan monipuolinen taajamarakenteen alue). Suunnittelussa tulee ottaa huomioon lähivirkistyksen tarpeet sekä paikallisten
viheryhteyksien jatkuminen. Suunnittelussa tulee
kiinnittää erityistä huomiota myös joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn olosuhteisiin. Suunnittelualue
kuuluu
Tuomiojärven
valumaalueeseen. Alueen eteläpuolelle on osoitettu pyöräilyn aluereitti.
 Alue on mukana kaupunginvaltuuston hyväksymässä KymppiR maankäytön toteuttamisohjelmassa.
 Tuomiojärven virkistysreittisuunnitelma 2011
 Haukkalanrannan koulun liito-oravaselvitys
2013
 Luontoselvitys 2002
 Melumallinnus- Haukkarannan koulun alue
2013
Luonnosvaiheen kuulemisen jälkeen laaditut selvitykset:
 Haukkalantie 56:n liito-oravatarkistus 2015
 Savulahden ja Haukkarannan alueet, Liikenteen toimivuustarkastelut 2015
Suunnittelualueen nykytilanne:
Alueella sijaitsee entinen Haukkarannan koulu,
nykyinen Oppimis- ja ohjauskeskus Onerva/Onerva Mäen koulu, jonka punatiiliset 1-2kerroksiset rakennukset ovat valmistuneet vuosina 1965 – 1970. Rakennuksilla ei ole suojeluarvoa. Sisäilmaongelmien vuoksi rakennuskanta on
viime vuosina täydentynyt tilapäisparakeilla.
Koulun pihapiiri sijaitsee suhteellisen tasaisella
paikalla alueen länsipuolella kulkevaa Laajavuorentietä alempana. Rakennetulla alueella on normaali kunnallistekniikka kaukolämpöineen. Maaperä on hiekka- ja hietamuodostumaa. Tien varressa ja koulun ympärillä kasvaa varttunutta metsää, joka aivan alueen eteläkulmassa kuuluu
luonnonsuojelullisesti merkittävään kokonaisuuteen.
Alueelta on hyvät yhteydet keskustaan, myös
pyöräillen. Joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä,
ja lähin pysäkki on Laajavuorentien varressa
Haukkalantien risteyksessä. Samoilla kohdin on
myös alikulku Laajavuoren virkistysreiteille. Virkistysmahdollisuuksiltaan Laajavuoren ja Tuomiojärven väliin sijoittuva alue on erinomainen. Palveluiltaan alue tukeutuu Kortepohjaan ja Palokkaan,
Haukkalan alueella ei ole palveluja.
4. Maankäyttö- tai muut sopimukset
Maankäyttösopimus laaditaan, mikäli se katsotaan kaavanlaadinnan yhteydessä tarpeelliseksi.
5. Osalliset
Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden
asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava
saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa
27.11.2013/ 15.10.2015 (2)
käsitellään (MRL 62§). Tässä asemakaavan muutoksessa osallisia ovat:
Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat, yrittäjät, asukkaat ja muut toimijat
Kaavamuutoksen hakija
Viranomaiset:
Keski-Suomen ELY-keskus
Museovirasto
Jyväskylän Energia Oy / Kaukolämpö
Jyväskylän Energia Oy / Vesi
JE-Siirto Oy
Liikenne ja viheralueet
Rakentaminen ja ympäristö
Maankäyttö
Muut:
Kortepohjan asukkaat ry
Vammaisneuvosto
6. Viranomaisyhteistyö
Kaavan laadintaan ei liity sellaisia valtakunnallisia,
seudullisia tai muita keskeisiä tavoitteita, joiden
selvittämiseksi viranomaisneuvottelu kaupungin ja
Keski-Suomen ELY-keskuksen kesken tulisi järjestää. (MRL 66 § 2 mom.)
7. Vaikutusalue
Asemakaavan muutoksen vaikutusalueena on
lähiympäristö. Palveluiden osalta vaikutuksia voi
olla laajemmin.
8. Selvitettävät vaikutukset ja laadittavat lisäselvitykset sekä vaikutusten arvioinnin menetelmät
Asemakaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelun
kuluessa. MRL 9 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset,
kulttuuriset ja muut vaikutukset. Kaavan arviointityössä tullaan paneutumaan MRA 1 §:n mukaisesti merkittäviin vaikutuksiin, joita tässä asemakaavahankkeessa alustavan tarkastelun perusteella ovat:
- vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen
- kaupunkikuvaan
- asumiseen
- palveluihin
- virkistykseen
- liikenteen järjestämiseen
- tekniseen huoltoon
- sosiaaliseen ympäristöön
- vesistöön
- luontoon
- talouteen
- liikenneturvallisuuteen
- asukkaiden määrän muutoksiin
Vaikutusten arviointi tulee pohjautumaan jo olemassa oleviin selvityksiin ja muuhun lähtötietomateriaaliin, jotka on selvitetty tai selvitetään neuvotteluin eri sidosryhmien kanssa. Selvityksien pohjaksi tehdään mm. maastokäyntejä. Arvioinnin
tekee kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden
ASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
kanssa. Myös osallisilla on oikeus osallistua kaavan vaikutusten arviointiin.
9. Alustava aikataulu ja osallistuminen
Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta
mielipiteensä. Viranomaisilta ja tarvittavin osin
myös muilta tahoilta pyydetään erilliset lausunnot
kaavan ehdotusvaiheessa.
Kaavaluonnoksen valmistelu (talvi 2014-2015)
Kaavoittaja suunnittelee asemakaavaluonnoksen.
Tätä varten kerätään tarvittavat tiedot sekä neuvotellaan osallisten, viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa.
Osallistuminen: Kaava on tullut vireille
27.11.2013. Haukkarannan koululla järjestettiin
asukastilaisuus 3.12.2013. Lisäksi asukastyöpaja
järjestettiin 10.6.2014 ja asukkaitten edustajien
kanssa tavattiin 14.4.2015.
Kaavoittajaan voi ottaa yhteyttä kirjallisesti tai
suullisesti.
Luonnosvaihe (kesä 2015)
Kaavaluonnos asetetaan nähtäville MRA 30§:n
mukaisesti, jotta osallisilla on mahdollisuus lausua
mielipiteensä luonnoksesta.
Osallistuminen: Kaavaluonnos asetetaan nähtäville MRA 30§:n mukaisesti, jotta osallisilla on
mahdollisuus lausua mielipiteensä luonnoksesta.
Osallistuminen: Nähtävillä olosta tiedotettiin Keskisuomalaisessa ja kaavoituksen www-sivuilla.
Kaavaluonnos pidettiin nähtävillä Rakentajantalon
palvelupiste
Hannikaisessa
26.6.-14.8.2015.
Asemakaavaluonnosta esiteltiin palvelupiste Hannikaisessa 10.8. Maanomistajille tiedotettiin myös
kirjeitse.
27.11.2013/ 15.10.2015 (3)
Osallistuminen: Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Kaupunginvaltuuston päätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen (MRL 191 §).
Asemakaavan voimaan tulosta kuulutetaan Keskisuomalaisessa.
10. Päätöksenteko ja palaute OAS:sta
Asemakaavan hyväksyy Jyväskylän kaupunginvaltuusto.
- Osallisilla on mahdollisuus antaa OAS:sta palautetta kirjallisesti tai suullisesti kaavaehdotuksen
nähtävillä oloon saakka.
- Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain 64 §:n
nojalla oikeus ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville esittää Keski-Suomen ELYkeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja
arviointisuunnitelman riittävyydestä.
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun kuluessa.
11. Yhteystiedot
Mari Raekallio, kaavoitusarkkitehti
Tuula Janatuinen, suunnitteluavustaja
Jyväskylän kaupunki
Asemakaavoitus
Postiosoite
Käyntiosoite
krs)
Puh.
email
internet
PL 233, 40101 Jyväskylä
Hannikaisenkatu 17 (Rakentajantalo, 3.
(014) 266 5047, (014) 266 5036
[email protected]
www.jyvaskyla.fi/kaavoitus
Mielipiteensä voi ilmoittaa kirjallisesti tai suullisesti
kaavoittajalle. Mielipiteistä tehdään kooste, joka
liitetään kaavaselostukseen.
Ehdotusvaihe (alkutalvi 2015)
Kaavoittaja laatii luonnoksesta saatu palaute
huomioonottaen kaavaehdotuksen, jonka kaupunkirakennelautakunta asettaa nähtäville 30
päivän ajaksi.
Osallistuminen: Nähtävillä olosta tiedotetaan
Keskisuomalaisessa ja kaavoituksen wwwsivuilla. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa. Kaavaehdotuksesta annetut mielipiteet (muistutukset) tulee
osoittaa kaupunkirakennelautakunnalle ja toimittaa ne kirjallisena kaupungin kirjaamoon. Kunnan
perusteltu kannanotto muistutuksista toimitetaan
niille muistutuksen tehneille, jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Muistutuksista tehdään kooste,
joka liitetään kaavaselostukseen.
Hyväksymisvaihe (talvi 2016)
Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavamuutosehdotuksen.
ASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA
LIITE 2.
LIITE 3.
asemakaavaehdotus, pienennös
179-17-138-7
179-17
179-17-135-11
179-17-138-6
179-17-134-1
179-17-137-1
179-17-138-5
179-17-138-4
179-17-132-1
179-17-138-1
179-17-138-3
179-17-138-2
179-17-9901-45
179-17-131-5
179-17-131-6 179-17-131-7
179-17-128-2
179-17-131-4
179-17-9903-13
17
179-17-131-8
179-17-9901-46
179-17-131-3
179
179-17-131-2 179-17-131-9
179-17-9901-47
179-17-131-1
179-17-130-4
179-17-130-3
179-17-130-2
179-17-130-1
179-17-128-1
179-17-127-4
179-17-127-3
179-17-126-3
179-17-126-2
179-17-127-6
17-127-5
179-17
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA ‐MÄÄRÄYKSET:
Rakennusala.
Asuinkerrostalojen korttelialue.
Ohjeellinen rakennusala.
Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia
käytetystä rakennusoikeudesta palveluasuinrakentamista ja/tai päiväkoti.
Asuinpientalojen korttelialue. Alueelle voidaan rakentaa kytkettyjä
asuinrakennuksia tai erillispientaloja. Tontille saa rakentaa yhden asunnon.
Yksikerroksisen auton säilytyspaikan ja talousrakennuksen rakennusala.
Ohjeellinen yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitteiden
rakennusala.
Lähivirkistysalue.
Ohjeellinen yksikerroksisen talousrakennuksen rakennusala.
Lähivirkistysalue. Alueen osa, jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 pykälän
perusteella suojellun liito‐oravan lisääntymis‐ ja levähdyspaikkoja. Puusto tulee
säilyttää tai hoitaa niin, että liito‐oravan pesäpuut, niitä suojaavat puut sekä
ruokailemisen ja liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään.
Lähivirkistysalue. Alueen osa, jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 pykälän
perusteella suojeltujen liito‐oravien kulkureitti. Puusto tulee säilyttää tai hoitaa
niin, että liito‐oravien liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään.
Autopaikkojen korttelialue. Suluissa oleva numerot osoittavat korttelin ja
tontin, jonka autopaikkoja, jäte‐ ja pyöräkatoksia saa alueelle sijoittaa.
Rakennuksen harjansuuntaa osoittava viiva.
Nuoli osoittaa rakennusalan sivun, johon rakennus on rakennettava kiinni.
Ohjeellinen leikki‐ ja oleskelualueeksi varattu alueen osa.
Istutettava alueen osa.
3 m kaava‐alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Istutettava puurivi. Puiden rungon halkaisija 1500 mm korkeudella tulee olla
vähintään 100 mm.
Korttelin, korttelinosan ja alueen raja.
Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu.
Osa‐alueen raja.
Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu, jolla huoltoajo on sallittu.
Ohjeellinen alueen tai osa‐alueen raja.
Yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa.
Tontin raja.
Ohjeellinen puistopolku.
Kaupunginosan numero.
Ohjeellinen pysäköimispaikka.
Korttelin numero.
Tontin numero.
Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa.
Kadun, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi.
Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä.
Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan
suurimman sallitun kerrosluvun.
Alleviivattu roomalainen numero, joka osoittaa rakennuksen tai sen osan
ehdottomasti käytettävän kerrosluvun.
Tulvareitti, joka tulee muotoilla siten, että hulevesitulvatilanteessa vesi pääsee
virtaamaan katualueen painanteesta tonttien läpi kohti puistoaluetta. Alueelle
ei saa sijoittaa rakenteita tai toimintoja, jotka patoavat tulvareittiä. Alueelle
voidaan istuttaa perenna‐, pensas‐ ja puuistutuksia, mutta mahdollinen
maaston muotoilu ja istutusalueet tulee tehdä siten, että hulevedet pääsevät
vapaasti virtaamaan alueen läpi ja yhtymään virkistysalueen ojaan
(rakentamistapaohjeissa on annettu suunnitteluohjeita avouoman
toteuttamiseen).
Maanalaista johtoa varten varattu alueen osa. Sijainti on ohjeellinen.
Yleisen hulevesijärjestelmän osana toimiva johtorasite, joka tulee toteuttaa
siten, että hulevesistä ei aiheudu vaaraa rakenteille.
YLEISMÄÄRÄYKSET
Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää.
Jokaisella asunnolla tulee olla maantasopiha, parveke tai kattoterassi.
PYSÄKÖINTI JA LIIKENNE
Padotuskorkeuden alapuolelle jäävien tilojen viemäröinti tulee hoitaa
kiinteistökohtaisin pumppaamoin.
Asuinkerrostalojen (AK) ja asuinrakennusten (A) korttelialueella 1 autopaikka
85 kerrosalaneliömetriä kohti.
Kiinteistöjen tulee liittyä kaukolämpöverkostoon (MRL 57a pykälä).
Yleistenrakennusten (Y) korttelialueella 1 autopaikka 150 kerrosalaneliömetriä
kohti.
Asemakaavan toteuttamisessa on noudatettava asemakaavaa varten laadittua
erillistä rakentamistapaohjetta.
AP‐1 ‐korttelialueella 2 autopaikkaa asuntoa kohti, toisen autopaikan tulee olla
katettu, enintään kolme autopaikkaa/ tontti.
Sitova tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä korttelin 128 tonteille 3
ja 5, kortteleiden 168‐171 kaikille tonteille sekä korttelin 172 tontille 2.
Korttelin 128 tontille 4 ja korttelin 172 tontille 1 on laadittava erillinen
tonttijako.
AK ‐kortteliin saa varata enintäään 20 autopaikkaa, muut autopaikat tulee
sijoittaa LPA‐kortteleihin. Lisäksi autotalleja saa sijoittaa asuinrakennuksen
maantasokerrokseen LPA‐korttelin puoleiselle julkisivulle, jolloin peruutustilan
tulee olla LPA‐korttelissa. Maantasokerrokseen sijoitettuja autotalleja ei
lasketa rakennusoikeuteen.
LPA ‐tonttien tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus viereisen AK ‐alueen
kanssa. Rakennuksien tulee noudattaa viereisen AK ‐tontin julkisivumateriaali‐
ja – värimääräyksiä (määritelty erillisissä rakentamistapaohjeissa).
LPA ‐alueelle on istutettava vähintään yksi puu kymmentä autopaikkaa kohti.
Puiden rungon halkaisija 1500 mm korkeudella tulee olla vähintään 100 mm.
Ajoyhteys AK ‐tontille 4 voidaan järjestää LPA‐tontin 3 kautta.
RAKENTAMISTAPA
Julkisivumateriaalia tulee käyttää selkeänä, yhtenäisenä pintana sokkelista
räystääseen saakka. Yhtenäistä julkisivupintaa ei saa jakaa eriaineisiin osiin ja
laudoitus tulee olla samansuuntainen koko julkisivun matkan.
Asuinrakennuksissa tulee olla harjakatto. Alle 4 metriä leveissä
piharakennuksissa kattomuoto on pulpettikatto.
Julkisivuväritys ja –materiaalit on esitetty rakentamistapaohjeissa.
Asuinkerrostalojen parvekkeet tulee toteuttaa kadun puolelle sisäänvedettyinä
tai osana julkisivuaukotusta. Parvekkeet tulee lasittaa.
Merkityn rakennusoikeuden lisäksi saa AK ‐korttelin porrashuone‐ ja
sisääntulotilojen yhteyteen rakentaa 15 m2 ylittävän osan kussakin
kerroksessa. Porrashuone‐ ja sisääntuloauloiksi ei tässä lasketa ikkunattomia
kerroskäytäviä.
PIHA‐ALUEET JA MAASTONMUOTOILU
Piharakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus saman tontin
asuinrakennusten kanssa. Rakennusten sijoittamisessa tontille on otettava
huomioon hulevesien käsittely. Hulevesijärjestelyt on sovitettava vierekkäisten
tonttien kesken.
AK‐, ja AY‐1 ‐korttelialueiden rakennuslupa‐asiakirjoihin on liitettävä erillinen
pihasuunnitelma ja korttelikohtaiset hulevesien hallintasuunnitelmat.
Pihasuunnitelman tulee laatia ammattitaitoinen ja kokenut pihasuunnittelija,
esim. maisema‐arkkitehti tai suunnitteluhortonomi. Lisäksi ohjeellinen
hulevesille varattu alue ja/tai putkilinja tulee huomioida rakennussuunnittelun
varhaisessa vaiheessa korttelissa 128.
AK‐ ja AY‐1 ‐kortteleissa leikki‐ ja oleskelutilaa tulee varata vähintään 10
neliömetriä asuntoa kohti. Mikäli Y‐merkinnän alainen toiminta on seniori‐ ja
palveluasumista, tulee piha‐aluetta olla vähintään 10 neliömetriä 100
kerrosalaneliömetriä kohti. Korttelialueiden leikki‐ ja oleskelualueet tulee
toteuttaa yhteisjärjestelysopimuksella. Talokohtaisia erillisiä leikkipaikkoja ei
saa rakentaa.
Rakennusoikeuden lisäksi AK ‐korttelin 128 tontin 4 sisäpihalle saa rakentaa
enintään 3 piharakennusta ja AK ‐korttelin 172 tontin 1 sisäpihalle enintään 2
piharakennusta. Piharakennusten tulee olla yksikerroksisia ja yhden
rakennuksen pinta‐ala enintään 60 neliömetriä.
Rakennusten ja rakennelmien tulee olla arkkitehtonisesti korkealaatuisia,
mittasuhteiltaan sopusointuisia ja muotokieleltään moderneja.
20
1
8
2
111
7
19
114.06
16
11
7
11
18
3
114.07
138
118
116.39
18.3
LIITE 4.
46
137
4
3
6
4
3
110.36
17
3
1
14
113.65
2
15
112.61
6
2
16
4
116
1
17
118.7
110.86
132
1
5
117.50
117.6
19.6
1
5
3
2
11
18
5
4
1
114.26
87
4
20.6
1
6
5
112
11
19
72
1
3
9
6
114.37
117
20
114.45
119
2
9
22
12 0
70a
43
8
115.05
17K45
8
23
10
11
7
78
112
121
118
6
108.8
113
131
27
15
11
25
2
122
7
4
26
122.8
13
6
17P13
5
10
114
70
7
30
114.82
112.5
2
111.35
12
5
121.9
17K46
8
113
24
3
16
68
9
9
2
4
VL
109.13
23
115.83
17
8
17K47
22
114.2
128
AY-1
115
(128)
114.8
18
19
6
1
21
116.17
115.17
p
4
115.5
1
116.1
128
12
3
3
2
1
116.10
168
AP-1
25
115.5
23
2
24
25
26
II
116.0
169
AP-1
66
172
AK
116.0
64
116.2
II
IV
115.33
LPA
62
(172)
114
II
119.4
60
113.25
170
AP-1
VL/s-2
115.88
119.18
113.80
1
171
AP-1
116.72
21
117.84
p
120
2
26
116.9
13
VL/s-1
1
2
111
12
121.41
12
19
112.99
II
3
4
113.05
110
23
23
5
114.54
123
24
124
120
10 9
12
7
111
1
107
IV
111.79
20
10 8
118
7
1
2
II
128
AK
1
122
120
1
66
110
119
68
3
109
LPA
3
127
5
116.07
12
12 5
7
29
4
113.32
126
117
118
22
3
14
6
120.52
15
12 7
7
115.4
115.05
1
23
11
6
122
11
128
20
7
12
4
115.5
10
12 5
9
17
12
122
12
3
115.1
5
31
115.1
115.3
8
5
LIITE 4
HAUKKALANTIE 56, Asemakaavan muutos
Havainnekuva
15.10.2015 / Jyväskylän kaupunki, Asemakaavoitus, MR
LIITE 6.
LIITE 7.
RAKENTAMISTAPAOHJE
17. KAUPUNGINOSAN
KORTTELIN 128
TONTIN 1
SEKÄ KATU- JA VIRKISTYSALUEEN
ASEMAKAAVAN MUUTOS
HAUKKALANTIE 56 (entinen Haukkarannan koulun alue)
KAAVATUNNUS 17:097
KAAVAN PÄIVÄYS 7.5.2015
RAKENTAMISTAPAOHJEIDEN PÄIVÄYS 7.5.2015 / 15.10.2015
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
(2)
SISÄLLYSLUETTELO
1. RAKENTAMISTAPAOHJE, SISÄLTÖ JA TARKOITUS ............................................................................. 3 2. KAAVAMERKINNÄT........................................................................................................................................ 4 3. KOKO KAAVA-ALUEEN MÄÄRÄYKSET JA SUOSITUKSET .................................................................. 4 2.1 2.2 2.3 2.4 2.5 2.6 2.7 2.8 2.9 2.10 2.11 3. YLEISMÄÄRÄYS.................................................................................................................................................. 5 JULKISIVUT ........................................................................................................................................................ 5 JULKISIVUMATERIAALIT JA -VÄRIT ..................................................................................................................... 5 KATOT ............................................................................................................................................................... 6 PIHARAKENNUKSET ........................................................................................................................................... 6 PIHA-ALUEET ..................................................................................................................................................... 7 HULEVEDET ....................................................................................................................................................... 7 ISTUTUKSET....................................................................................................................................................... 8 AITA ................................................................................................................................................................... 8 ISTUTETTAVA PUURIVI ....................................................................................................................................... 8 PYSÄKÖINTIMÄÄRÄYKSET ................................................................................................................................. 9 KORTTELIKOHTAISET MÄÄRÄYKSET JA SUOSITUKSET ................................................................... 10 3.1 AK- KORTTELIT 128 JA 172-KORTTELI JA AY-KORTTELI................................................................................ 10 3.1.1 RASITE (TU-1) KOSKEMAAN KORTTELIA 128 .............................................................................................. 10 3.2 AP -KORTTELI 168-171 .................................................................................................................................. 11 3.3 LPA-KORTTELIT .............................................................................................................................................. 11 Rakentamistapaohjeiden valokuvat: Jyväskylän kaupunki /Kaavoitus
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
1.
(3)
RAKENTAMISTAPAOHJE, SISÄLTÖ JA TARKOITUS
Rakentamistapaohjeet täydentävät Haukkalantie 56 asemakaavan kaavamääräyksiä ja – merkintöjä (korttelin 128 tontit 3-6, korttelit 168-172). Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on ohjata alueen rakentamista siten, että alueesta muodostuu viihtyisä, sopusuhtainen ja omaleimainen kaupunkimainen asuinalue. Alue tiivistää ja täydentää kaupunkirakennetta ja on jo rakennettujen liikenne- ja kunnallisteknisten verkostojen äärellä.
Alueen katukuvasta odotetaan kaupunkimaista, melko yhtenäistä ilmettä, jonka leimaavana piirteenä on selkeälinjaisuus ja materiaalien ja värien yhtenäisyys.
Ennen rakennussuunnittelun aloittamista tulee rakennusvalvontaviraston tarkastajan kanssa käydä
neuvottelu, jossa selvitetään tonttia koskevat asemakaavamääräykset, rakentamistapaohjeet sekä
mahdolliset muut huomioon otettavat seikat.
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
(4)
2. KAAVAMERKINNÄT
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
(5)
3.
KOKO KAAVA-ALUEEN MÄÄRÄYKSET JA SUOSITUKSET
2.1
Yleismääräys
-
2.2
Rakennusten ja rakennelmien tulee olla arkkitehtonisesti korkealaatuisia, mittasuhteiltaan sopusointuisia ja muotokieleltään moderneja.
Rakennusten massoittelussa ja julkisivusuunnittelussa on pyrittävä selkeyteen.
Jokaisella asunnolla tulee olla maantasopiha, parveke tai kattoterassi.
Padotuskorkeuden alapuolelle jäävien tilojen viemäröinti tulee hoitaa kiinteistökohtaisin
pumppaamoin
Kiinteistöjen tulee liittyä kaukolämpöverkostoon (MRL 57a pykälä).
Julkisivut
-
2.3
Viherseinät ovat sallittuja kaikissa rakennuksissa.
Energian hyödyntämiseen tarkoitetut laitteet suunnitellaan osana rakennusten ja piharakennelmien arkkitehtuuria.
Korkeita näkyviä sokkeleita ei sallita.
Kadun puoleisissa julkisivuissa ei sallita näkyviä elementtisaumoja.
Rakennusten pohjakerros ja kellarien maanpäälliset osat tulee varustaa ikkunoin.
Räystään yläpuolelle nousevat tekniset tilat tai laitteet eivät saa näkyä häiritsevästi kadulle. IV-konehuoneiden on sovelluttava rakennusten arkkitehtuuriin.
Julkisivumateriaalit ja -värit
Esimerkinomaisesti sallittuja päävärejä.
-
-
Julkisivumateriaalia ja -väriä tulee käyttää selkeänä, yhtenäisenä pintana sokkelista
räystääseen saakka. Yhtenäistä julkisivupintaa ei saa jakaa eriaineisiin osiin ja laudoitus tulee olla samansuuntainen koko julkisivun matkan.
Pääasiallisina julkisivumateriaaleina tulee käyttää peittomaalattua puuverhousta, rappausta tai tiiltä (suositellaan tiilenväriin sävytettyä muuraussaumaa).
Hirsirakentaminen on sallittua vain AP-1 -tonteille (pyöröhirttä ja ulkonevia nurkkasalvoksia ei sallita).
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
-
(6)
Julkisivun sävyn on murrettu ja keskitumma tai tumma.
Sävyn tulee olla tiilessä ruskea, punaruskea tai harmaa. Rappaus tai puuverhous voi olla lisäksi okra.
Tehostevärinä suositellaan käytettäväksi okraa, tumman punaista, harmaan ja puun eri
sävyjä. (tehosteväri tutkitaan rakennusluvan yhteydessä).
Valkoista väriä ei suositella käytettävän rakennusten ulkopinnoilla eikä yksityiskohdissa
muuta kuin tontin oleskelupihan puolella.
AP-1 korttelialueen vierekkäiset rakennukset eivät saa olla samanvärisiä.
Pääväristä poikkeavia nurkka, peite- tai ikkunapielilautoja ei sallita.
Alueella ei suositella käytettävän mustia tai värikkäitä lasisia parvekkeen kaiteita. Tulee
suosia pinna- tai puukaiteita.
PERIAATEKUVIA tavoitteellisista julkisivuvärityksistä.
2.4
Katot
-
-
2.5
Alueen rakennusten katemateriaalin tulee olla tummanharmaa pelti-, huopa- tai tiilikate.
Tiilikattoa jäljittelevää peltikateprofiilia ja palahuopakatetta ei sallita.
Asuinrakennuksissa tulee olla harjakatto. AK ja AY –korttelialueen harjakaton lappeet
saa nousta joko rakennusmassan pitkittäis – tai poikittaissuunnassa. Auma- ja mansardikattoja ei sallita kaava-alueella.
Alle 4 metriä leveissä piharakennuksissa kattomuoto on pulpettikatto joko poikittais- tai
pitkittäissuunnassa.
Viherkatot ovat sallittuja kaikissa rakennuksissa.
Kattokaltevuus tulee olla 1:2,5 -1:4. (Epäsymmetrisessä harjakatossa lyhyempi lape voi
olla jyrkempi ja pitkittäissuuntaisessa harjakatossa tutkitaan kattokaltevuus rakennusluvan yhteydessä)
Piharakennukset
-
Piharakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus saman tontin asuinrakennusten kanssa. Korkeus tulee pitää kohtuullisena ja vain henkilöauton tai pienen pakettiauton mitoille tehtynä.
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
-
-
2.6
(7)
AP-1 –korttelialueen piharakennusten leveys saa olla enintään 7 metriä ja näiden tonttien jätekatokset sijoitetaan kiinteästi osaksi autosuojarakennusta tai –rakennetta. Kadun
varteen ei sallita jätekatoksia.
Mikäli asunnossa on tulisija, tulee rakentaa polttopuille varastotilaa.
Piha-alueet
-
-
-
2.7
AK, ja AY – korttelialueiden rakennuslupa-asiakirjoihin on liitettävä erillinen pihasuunnitelma ja korttelikohtaiset hulevesien hallintasuunnitelmat. Pihasuunnitelman tulee laatia
ammattitaitoinen ja kokenut pihasuunnittelija, esim. maisema-arkkitehti tai suunnitteluhortonomi. Lisäksi ohjeellinen hulevesille varattu alue ja/tai putkilinja tulee huomioida
rakennussuunnittelun varhaisessa vaiheessa korttelin 128 tontilla 3 ja 4.
Pihan rakenteissa käytettävien materiaalien tulee olla muun kokonaisuuden (rakennukset ja ympäristö) kanssa yhteensopivia ja ympäristöön soveltuvia.
Asuinkerrostaloissa tulee jokaisesta porrashuoneesta olla suora uloskäynti leikki- ja
oleskelualueeksi osoitetutulle tontin osalle.
AK ja A-korttelissa leikki- ja oleskelutilaa tulee varata vähintään 10 neliömetriä asuntoa
kohti. Mikäli Y-merkinnän alainen toiminta on seniori- ja palveluasumista, tulee pihaaluetta olla vähintään 10 neliömetriä 100 kerrosalaneliömetriä kohti. Korttelialueen leikki- ja oleskelualueet tulee toteuttaa yhteisjärjestelysopimuksella. Talokohtaisia erillisiä
leikkipaikkoja ei saa rakentaa. Leikki- ja oleskelualueita on suojattava ja elävöitettävä
istutuksin.
AK-korttelin sisäpihan puolelle, maantasokerroksen asuntoihin, tulee rakentaa asuntoihin liittyviä pihoja.
Hulevedet
-
Rakennusten sijoittamisessa tontille on otettava huomioon hulevesien käsittely. Hulevesijärjestelyt on sovitettava vierekkäisten tonttien kesken.
Alueelle tulee suosia vettä läpäiseviä pinnoitteita.
PERIAATEKUVA
omakotitalotontin ja kerrostalotontin nurmikiviset pysäköintipaikat
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
(8)
PERIAATEKUVA sadepuutarha omakotitalon pihalla / Hulevesipainanne kerrostalotontin laidalla.
-
Pihalta kertyvät sadevedet voidaan johtaa hallitusti sadepuutarhoihin tai pienempiin viivytysaltaisiin. Pienillä altailla, pohjapadoilla, olkipaaleilla tai kulkureitin mutkittelulla voi veden
virtausnopeutta hidastaa ja siten tasata pihan kosteusolosuhteita.
2.8
-
Istutukset
Koko suunnittelualueen katualueiden istutuksissa tulee suosia alueelle luontaisia kasvilajeja.
Jokaiselle tontille suositellaan istutettavan kukkivia puita (esim. omenapuu, syreeni, tuomi,
kirsikka).
Lähelle katualuetta sijoittuvat rakennukset tulisi rajata katualueesta pensas- ja pienin puuistutuksin tai istutusaltailla. Nurmi on suositeltavaa käyttää laajemmissa piha-alueissa.
PERIAATEKUVA pien- ja kerrostalon sijoittuminen lähelle katualuetta. Rajapinnassa käytetty joko vapaammin istutuksia tai sitten säntillisesti rajattu korotetulla istutusaltaalla
2.9
-
Alueella tulee suosia raja-aitoina istutettua viheraitaa. Istutetun aidan enimmäiskorkeus saa
olla noin 1,2(m) kadun puoleisilla rajoilla.
Rakennettua aitaa ei sallita muualla kuin AY –korttelissa.
Pensasaidat voivat olla sekä leikattuja tai vapaasti kasvavia aidanteita. Rajaistutus voi
muodostua eri lajeista, jolloin syntyy vaihteleva ja luonnonmukainen kasvusto.
Suositeltavia aitakasveja alueella ovat esimerkiksi aroniat, marjatuomipihlaja, kiiltotuhkapensas, marjasinikuusama ja isabellansyreeni.
2.10
-
Aita
Istutettava puurivi
Kaavan osoitetut istutettavat puurivit Istutettavien puiden rungon halkaisija tulee olla
1500mm korkeudella vähintään 100mm.
Suositeltavia puulajeja katualueilla ja katualueisiin rajautuvilla tontin osilla ovat:
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
-
Serbiankuusi tai metsämänty
Kotipihlaja tai makeapihlaja (4-5 metriä korkeaksi kasvavat lajikkeet)
Metsävaahtera
Rauduskoivu tai pirkkalankoivu
2.11
-
-
(9)
Pysäköintimääräykset
Asuinkerrostalojen (AK) ja asuinrakennusten (A) korttelialueella 1 autopaikka 85 kerrosalaneliömetriä kohti
Yleisten rakennusten (Y) korttelialueella 1 autopaikka 150 kerrosalaneliömetriä kohti.
AP-1 –korttelialueella 2 autopaikkaa 1 asuntoa kohti (toisen autopaikan tulee olla katettu)
enintään kolme autopaikkaa/ tontti
AK -kortteliin saa varata enintään 20 autopaikkaa, muut autopaikat tulee sijoittaa LPAkortteleihin. Lisäksi autotalleja saa sijoittaa asuinrakennuksen maantasokerrokseen LPAkorttelin puoleiselle julkisivulle, jolloin peruutustilan tulee olla LPA-korttelissa. Maantasokerrokseen sijoitettuja autotalleja ei lasketa rakennusoikeuteen.
Ajoyhteys AK-tontille 4 voidaan järjestää LPA-tontin 3 kautta.
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
3.
SET
(10)
KORTTELIKOHTAISET MÄÄRÄYKSET JA SUOSITUK-
3.1
AK- korttelit 128 ja 172-kortteli ja AY-kortteli
AK
Asuinkerrostalojen korttelialue.
AY-1
Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia käytetystä
rakennusoikeudesta palveluasuinrakentamista ja/tai päiväkoti.
-
-
-
Rakennusoikeuden lisäksi AK-korttelin 128 tontin 4 sisäpihalle saa rakentaa 3 piharakennusta ja AK-korttelin 172 tontin 1 sisäpihalle enintään 2 piharakennusta. Piharakennusten
tulee olla yksikerroksisia ja yhden rakennuksen pinta-ala enintään 60 neliömetriä.
Asuinkerrostalojen parvekkeet tulee toteuttaa kadun puolelle sisäänvedettyinä tai osana
julkisivuaukotusta. Parvekkeet tulee lasittaa.
Kerrostalon ensimmäiseen kerrokseen sijoitetaan asuntoja aina, kun se on mahdollista.
Näistä asunnoista tulee avata ovia ja ikkunoita suoraan piha-alueille ja kevyenliikenteenväylille.
Merkityn rakennusoikeuden lisäksi saa porrashuone- ja sisääntulotilojen yhteyteen rakentaa 15 m2 ylittävän osan kussakin kerroksessa. Porrashuone- ja sisääntuloauloiksi ei tässä
lasketa ikkunattomia kerroskäytäviä.
3.1.1
-
-
Rasite (tu-1) koskemaan korttelia 128
Tulvareitti, joka tulee muotoilla siten, että hulevesitulvatilanteessa vesi pääsee virtaamaan
katualueen painanteesta tonttien läpi kohti puistoaluetta. Alueelle ei saa sijoittaa rakenteita
tai toimintoja, jotka patoavat tulvareittiä.
Alueelle voidaan istuttaa perenna-, pensas- ja puuistutuksia, mutta mahdollinen maaston
muotoilu ja istutusalueet tulee tehdä siten, että hulevedet pääsevät vapaasti virtaamaan
alueen läpi ja yhtymään virkistysalueen ojaan.
PERIAATEKUVA
tulva- ja hulevesireittejä
erilaisia
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
17:097 / HAUKKALANTIE 56 / RAKENTAMISTAPAOHJE
3.2
-
(11)
AP -kortteli 168-171
Tavoitteena on toteuttaa AP-1 –korttelissa kaupunkipientaloja, joilla tarkoitetaan tarvittaessa toisiinsa kiinni rakennettuja pientaloja. Rakennusten välinen palomuuri voidaan korvata
kahdella erillisellä tai yhdellä yhteisellä palomuurilla.
Rakennettaessa tontin rajalle on palomuurin suunnittelussa otettava huomioon, että ikkunoista ei ole suoraa näköyhteyttä naapurin pihalle.
Perustusten ja räystään rakentamisessa naapurin puolelle, sekä naapurin vastaisen julkisivun huoltamisesta on sovittava naapurin kanssa ja tarvittaessa perustettava rasite.
3.3
LPA-korttelit
-
-
Autopaikkojen korttelialue. Suluissa oleva numero osoittaa korttelin ja tontin, jonka autopaikkoja, jäte- ja pyöräkatoksia saa alueelle sijoittaa.
LPA-tonttien tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus viereisen AK-alueen kanssa.
Rakennuksien tulee noudattaa viereisen AK- tontin julkisivumateriaali- ja – värimääräyksiä.
LPA-tontin yhteyteen tulee sijoittaa viereisen AK -tontin jätteiden keräyspisteitä sekä
polkupyöräpysäköintiä tai muuta yhteiskäyttöä palvelevia tiloja.
Alueelle on istutettava vähintään yksi puu kymmentä autopaikkaa kohti. Puiden rungon
halkaisija 1500 mm korkeudella tulee olla vähintään 100 mm.
KAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
LIITE 8.
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto
Kunta
Kaavan nimi
Hyväksymispvm
Hyväksyjä
Hyväksymispykälä
Generoitu
kaavatunnus
Kaava-alueen pintaala [ha]
Maanalaisten tilojen
pinta-ala [ha]
179 Jyväskylä
Täyttämispvm
17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 128 TONTIN 1 SEKÄ KATU- JA
VIRKISTYSALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (Haukkalantie 56)
Ehdotuspvm
Vireilletulosta ilm. pvm
Kunnan kaavatunnus
23.10.2015
27.11.2013
179 17:097
Uusi asemakaavan pinta-ala [ha]
8,1699
Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha]
8,1699
Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km]
Rakennuspaikat [lkm]
Omarantaiset
Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset
Aluevaraukset
Yhteensä
A yhteensä
P yhteensä
Y yhteensä
C yhteensä
K yhteensä
T yhteensä
V yhteensä
R yhteensä
L yhteensä
E yhteensä
S yhteensä
M yhteensä
W yhteensä
Pinta-ala
[ha]
8,1699
2,8909
Pinta-ala Kerrosala [k- Tehokkuus
[%]
m²]
[e]
100,0
21700
0,27
35,4
21700
0,75
Pinta-alan muut.
[ha +/-]
0,0000
2,8909
Kerrosalan muut. [km² +/-]
10700
21700
-4,5494
-11000
2,8977
35,5
0,2237
2,3813
29,1
1,4348
Maanalaiset
tilat
Yhteensä
Rakennussuojelu
Yhteensä
Ei-omarantaiset
Ei-omarantaiset
Pinta-ala
[ha]
Pinta-ala
[%]
Kerrosala [kPinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-]
m²]
Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos
[lkm]
[k-m²]
[lkm +/-]
[k-m² +/-]
Alamerkinnät
Aluevaraukset
Yhteensä
A yhteensä
AK
AP-1
AY-1
P yhteensä
Y yhteensä
YO-1
C yhteensä
K yhteensä
T yhteensä
V yhteensä
VL
VL/s-1
VL/s-2
R yhteensä
L yhteensä
Kadut
Kev.liik.kadut
LPA
E yhteensä
S yhteensä
M yhteensä
W yhteensä
Pinta-ala
[ha]
8,1699
2,8909
1,7001
0,9335
0,2573
Pinta-ala Kerrosala [k- Tehokkuus
[%]
m²]
[e]
100,0
21700
0,27
35,4
21700
0,75
58,8
16000
0,94
32,3
4500
0,48
8,9
1200
0,47
Pinta-alan muut.
[ha +/-]
0,0000
2,8909
1,7001
0,9335
0,2573
Kerrosalan muut. [km² +/-]
10700
21700
16000
4500
1200
-4,5494
-4,5494
-11000
-11000
2,8977
2,2664
0,4570
0,1743
35,5
78,2
15,8
6,0
0,2237
-0,4076
0,4570
0,1743
2,3813
1,3751
0,2255
0,7807
29,1
57,7
9,5
32,8
1,4348
0,4286
0,2255
0,7807