= lyriikka
esittää tai laulaa lyyran säestyksellä





kielen taidetta
muoto on oleellinen
kielellä on pintataso ja syvempi tulkintataso
> tiivistettyä tekstiä
metaforisuus eli kielen kuvallisuus on runon
ydin
vaatii analysointia ja tulkintaa

PERINTEINEN
RUNO




runomitta
samanpituiset
säkeistöt
loppusoinnulliset
säkeet
MODERNI RUNO
ei kaavamaista mittaa
 usein riimitöntä
 vapaa muoto

Tikkaa vaivasi kovasti
melkein päätä särki
perätikö rovasti
oli palokärki!
Ajattelin ajatuksia, jotka sopivat minulle,
Kävelin metsässä, ja puista satoi
pisaroita päälleni,
tulin milloin mihinkin
Ja tiesin, että aina olin oikeassa paikassa.
Pentti Saarikoski

luo tunnelmia ja mielikuvia
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino: Nocturne 1903

herättää tunteita
Älä puhu, ollaan hiljaa.
Valo liikkuu sydämen rannalla.
- Satu Marttila -

voi olla vakava, mutta saa myös leikitellä –
hulluuteen asti
Hampaasi ovat niin harvat
Että kun hymyilet,
tuuli tekee minut mustasukkaiseksi.
- Pentti Saarikoski –
PUUTA HEINÄÄ
On metsän laita
ja siellä raita
se puuta onko vai heinää.
Jompaakumpaa,
leikatumpaa,
tai sitten vihreää seinää
- Juice Leskinen -

Tiivistää viimeiseen asti, jolloin välimerkilläkin
on väliä
Nej.
Nej?
Nej!
Nej. . .
Okej.

runo on aina myös visuaalinen – joskus erityisesti








oodi
elegia
hymni
sonetti
ballabi
kuvaruno
tanka (5-7-5-7-7)
Haiku (5-7-5)
hän
on
niin kuin vanha ompelukone
se on jäänyt tarpeettomaksi
sitä ei enää
hän
käytetä
se on jätetty
huoneen nurkkaan koristepöydäksi
Väinö Kirstinä 1973,
Kokoelmasta Säännöstelty eutanasia





Säe: yksi runon rivi
Säkeistö: koostuu säkeistä
Rytmi eli poljento: voi olla rauhallinen, kiivas, nopea,
iskevä jne.
- syntyy painollisten ja painottomien tavujen
vaihtelusta
- sanojen, lauseiden ja säkeiden pituudella on
vaikutusta rytmiin
Perinteisellä runolla runomitat, esim. kalevalamitta,
modernilla runolla yleensä vapaa mitta
Melodisuus muodostuu äänteistä ja sanoista

Säkeenylitys: virke jatkuu säkeen yli toiseen
säkeeseen.
Muut elävät – loppuun asti
me kannamme kyttyrää.
Kaarlo Sarkia


Runon puhuja eli runon minä on
se, jonka puhetta runo on.
runon puhuja ≠ runoilija
Runon kuulija on se, jolle puhuja kohdistaa
puheensa.
* alkusointu
* loppusointu
Anna allien asua
Aina aikoa eleli
itse itkien sanovi
Oisko olkinen oronen
alle aaltojen syvien
Ajat aamun auteretta
Alenevan arvionsa
Oli synkeä salo.
Meni tie.
Tuli talo.
Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
Oli akka.
Soma puheitten sävy.
Tuli yö. —
Olin vävy.
Einari Vuorela

vertaus


metafora


Timanttisilmät
personifikaatio eli elollistaminen


Silmät kuin timantit.
Timantit valuvat suolaisia kyyneliä.
yleiskielen sääntöjen rikkominen

ei tullut puutaloa neljää lasta eikä lammastarhaa vaan
ambulanssi poliisiauto ja pitkä yö - Marjo Isopahkala /Intohimon hullu huhtikuu

symboli
Merellä
moottorien tykytys
tuo turvallisen olon
niin kuin vastasaadulle kissanpojalle
on pantava tyynyn alle vekkari.
Risto Rasa
Nous taloni yhdessä yössä –
kenen toimesta, Herra ties.
– Se auttoiko salvutyössä,
se Musta Kirvesmies? –
On taloni kylmä talo
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.
Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan.
Uuno Kailas


1. Mitä runossa sanotaan talosta?
Onko siinä yksityiskohtia, jotka
osoittavat, että kyseessä ei ole
konkreettinen talo?
2. Kokoa runosta konkreettiseen
taloon liittyvät kuvat. Mitä ne
voisivat kertoa ihmisestä ja hänen
elämäntilanteestaan?

allegoria eli vertauskertomus
Juoks uljas hirvi lähteen luo,
ja vallas’ ihmetyksen hartaan
se katsoi yli vetten partaan
ihaillen sarviaan: niin kauniit ovat nuo;
mut ilon riistivät taas puikkosääret, joista
se väärän kuvan sai, kun katsoi kalvoon veen.
”Miks jalat kauniimmat ei päätä seuraa moista?”
näin epätoivoissaan se huokas itsekseen.
”Jos mistään ylpeilen, niin otsan oksastoista,
mut sääristäni saan vain pelkkää häpeää.”
Kun lausahti se sanat nää,
syöks esiin koiraparvi;
pois karkaa haarasarvi
päin metsää synkimpää.
Mut sarvet kiitetyt ja oivat
vain vaaran viidakossa toivat,
vain haitaksi ne olivat
jaloille, joihin se nyt hädässänsä luotti.
Se kiros nyt, niin muuttui nuotti,
nuo taivaan lahjat upeat.
On kaunis kiitetty, mut hyöty
halveksittu,
vaikk’ usein kaunis turman toi.
Nopeita sääriään tuo moitti hirvi
tuttu.
Mut sarvet hankalat se kalliiks arvioi.
Jean De La Fontaine