mantsa

Latinalainen Amerikka
Valtiot
553 miljoona asukasta

Argentiina

Haiti

Bolivia

Honduras

Brasilia

Meksiko

Chile

Nicaragua

Kolumbia

Panama

Costa Rica

Paraguay

Kuuba

Peru

Dominikaaninen tasavalta

Uruguay

Ecuador

Venezuela

El Salvador

Puerto Rico (Yhdysvallat)

Guatemala
Historia
• 1400-luvulla suurimmat valtakunnat olivat
asteekkivaltio Meksiko ja inkavaltio Peru.
• Nämä valtakunnat perustivat siirtomaita 1400-luvun lopulla, jolloin
intiaanit pakotettiin väistymään.
• Karibianmeren saaret jaettiin Euroopan valtioiden kesken 1700-luvulle
mennessä.
• Euroopan asema Latinalaisessa Amerikassa oli vakiintunut, eivätkä
intiaanit enää kapinoineet.
• Yhdysvaltain vapaussota ja Ranskan vallankumous johtivat siihen, että
moni Latinalaisen Amerikan valtio julistautui itsenäiseksi 1800-luvun
alussa.
• Osa Väli-Amerikan saarivaltioista itsenäistyi vasta 1960-70-luvulla,
kuten esimerkiksi Belize ja Suriname.
Meksikosta ja Brasiliasta tuli keisarivaltoja, muista tuli tasavaltoja.
• Itsenäistymisen jälkeen monissa maissa poliittiset olot olivat epävakaat
ja monia vallankaappauksia tapahtui.
Tapakulttuuri
• Latinalaisessa Amerikassa suurin osa väestöstä kuuluu kristinuskoon ja puhutuimmat kielet
ovat espanja ja portugali.
• Kristilliset juhlat ovat erittäin merkittäviä. Meille tuttujen juhlien lisäksi Latinalaisessa
Amerikassa on myös erilaisten pyhimysten juhlapäiviä.
• Vaikka kristinuskon on merkittävä osa Latinalaista Amerikkaa, vallitsee siellä myös vanhoja
heimouskontoja sekä shamanismia. Äiti Maalta voidaan eri rituaalein shamaanin avulla pyytää
esim. rakkautta ja onnea.
• Naisten asema on edelleen huonompi miehiin verrattuna. Naiset eivät saa samoista töistä
samaa palkkaa kuin miehet ja heitä kohtaan kohdataan paljon enemmän ennakkoluuloja.
• Kokapensaan lehdet ovat pyhiä Latinalaisessa Amerikassa. Sen lisäksi, että niitä juodaan
paljon teen kanssa, niitä pureskellaan poskessa ja käytetään myös apuna rituaaleissa.
Shamaani itse saattaa käyttää vahvempia aineita henkimaailman tavoittamiseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=7xhz5tMo5hc
Ruokakulttuuri
• tärkeitä ruoka-aineita ovat mm. pavut ja maissitortillat. Chili
on yleinen mauste, joten ruoka on usein erittäin tulista.
• saanut vaikutteita intiaaneilta, eurooppalaisilta valloittajilta,
sekä siirtolaisilta ja joillain alueilla myös afrikkalaisilta orjilta
• eroaa hyvinkin paljon eurooppalaisista ruokatottumuksista,
esim. yleisiä ruokia Andeilla on paistettu marsu ja
laamalihapullat (Perun kansallisruoka)
• ruoanlaitossa pyritään käyttämään kaikki eläimen eri osat
hyödyksi, esim. kanakeitosta saattaa löytyä kanan varpaita
• keitto on yleinen ruoka
• perunaa on viljelty etelä-Amerikassa jo tuhansia vuosia
Nimestään huolimatta peruna ei ole kotoisin Perusta vaan Chilestä
Brasilia
• Brasilia koostuu 26 osavaltiosta
• Brasilia on Etelä Amerikan suurin valtio sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan
• Väkiluku: 202 656 788
• kieli: Portugali
• Brasilia on liittotasavalta
• Pääkaupunki Brasilia, muita suuria kaupunkeja Rio de Janeiro
• Brasiliassa on sekä hyvin kehittyneitä alueita että hyvin vauraitakin
• Rio de Janeirossa järjestetään karnevaalit helmikuun-maaliskuun aikana (ennen paastoa), jotka
kestävät monta päivää.
• Brasilian lipun vihreä taustaväri symboloi Amazonin ja rannikon metsiä, ja keskellä oleva keltainen
neljäkäs maan alla olevia rikkauksia. Lipun keskellä on tähtitaivasta kuvaava sininen ympyrä, jonka
halki kulkee Brasilian motto Ordem e Progresso = "järjestys ja edistys"
Pohjoisafrikkalainen ja
lounaisaasialainen kulttuuripiiri
= arabialainen
kulttuuripiiri
Valtiot
Pohjois-Afrikka
• Algeria
• Egypti
• Eritrea
• Etiopia
• Libya
• Länsi-Sahara
• Mali
• Marokko
• Mauritania
• Niger
• Somalia
• Sudan
• Tšad
• Tunisia
Lounais-Aasia
Valtiot ryhmitelty pienempiin
alueisiin, jotta ne olisi helpompi
käsittää:
• Vähä-Aasia: käsittää Turkkia
• Välimeren itärannikko: Syyria,
Libanon, Israel sekä saarivaltio
Kypros
• Arabian niemimaa: Saudi-Arabia,
yhdistyneet arabiemiirikunnat,
Oman, Jemen
• Lisäksi: Jordania, Irak, Georgia,
Azerbaižan, Armenia (sekä Iran ja
Afganistan)
Pohjois-Arfikan kulttuurin historia
• Pohjois-Afrikan kulttuuriin on vaikuttanut enemmän Euroopan ja Lähi-idän
kulttuurit kuin Afrikan.
• Sahara erottaa Pohjois-Afrikan muusta Afrikasta ja johtuen huonoista
kulkuyhteyksistä kulttuuri ei ole paljon levinnyt Saharan poikki.
• Egyptiläinen ruokakulttuuri eroaa enemmän muista pohjoisafrikkalaisesta
ruokakulttuurista, sillä se usein liitetään enemmänkin Lähi-idän
ruokakulttuureihin.
Uskonto
Pääuskonto: islam
• maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto
• saanut alkunsa Arabian niemimaalla
Kuitenkin vain joka viides muslimi on etniseltä taustaltaan arabi
• Islamin viisi peruspilaria ovat uskontunnustus, rukous, paasto, almuvero ja pyhiinvaellus.
Uskonnolliset velvollisuudet sitovat täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia muslimeita sekä miehiä että naisia.
(Alaikäisten ja holhouksenalaisten ei tarvitse noudattaa näitä velvollisuuksia. Lisäksi täysivaltaisten ei
tarvitse suorittaa velvollisuutta mikäli hän on sairas tai liian köyhä suorittamaan esimerkiksi
pyhiinvaellusta tai antamaan almuja.)
• Pilarit väylä Paratiisiin, niitä noudatetaan keinona päästä lähelle Jumalaa
Pukeutuminen
naiset
• Pukeutumistyylit vaihtelevat paikallisesta kulttuurista riippuen, esim.
pitkää pukua ja huivia käyttävät vain vanhat naiset ja/tai vahvasti
uskonnolliset ihmiset. Nämä ovat kuitenkin vähemmistö.
• Usein käytetään samantyyppisiä vaatteita kuin länsimaissa. Tiukat ja
paljastavat vaatteet eivät kuitenkaan ole suotavia.
Kouluissa ei yleensä voi käyttää huntua, huivia tai
pitkää pukua, koska muista ei saa erottua. Vain
niissä kouluissa, joissa on erikoistuttu uskonnon
opetukseen, voidaan huntua tai pitkää pukua
käyttää.
Pukeutuminen
Miehet
• Dišdaša-kaapu on arabimiesten käyttämä kokopitkä perinneasuste. Sitä kutsutaan
dišdašaksi lähinnä Levantin alueella Välimeren itäpäässä; Persianlahdella samanlaista
asua kutsutaan nimellä thawb.
• Dišdaša on yleensä valkoinen, mutta joskus myös violetti, ruskea, sininen tai musta
• Marokossa on käytössä lyhyempihihainen kaapu, joka kulkee nimellä gandora.
Juhlapäivät
Islam
• tärkeimmät juhlat: Ramadan ja Id al-adha
• Ramadan on paastokuukausi, joka kestää neljä viikkoa. Vasta uringon laskun jälkeen
saa syödä. Kun paasto on päättynyt, juhlitaan kolme päivää ja syödään erilaisia ruokia.
Paaston päätösjuhla on id al-fitr.
• Id al-adha on suuri juhla, jota vieteään noin kymmenen viikkoa Ramadanin juhlan
jälkeen. Juhla kestää neljä päivää ja sitä vietetään Mekassa käynnin jälkeen.
• Muita juhlapäiviä:
- profeetta Muhammedin syntymäpäivä
- uuden vuoden juhlapäivä: Islamilaisen ajanlaskun mukaan eletään vuotta 1423.
Koska islamilainen vuosi on 11 päivää lyhyempi kuin aurinkovuosi, islamilaisten
juhlapäivien ajankohdat muuttuvat vuosittain verrattuna gregoriaaniseen kalenteriin.
- Arabimaissa vietetään myös länsimaista uutta vuotta
Ruoka
• Erilaisia paikallisia ruokakulttuureita on erittäin paljon.
• Yhteinen ateria on perheelle tärkeä niin arkena kuin juhlana. Kotona syödään
aamiainen, kahden-kolmen aikaan päivällinen ja illalla kahdeksan aikaan illallinen.
Isä aloittaa aina aterian.
• Perjantaina, muslimien pyhäpäivänä, syödään juhla-ateria.
• Arabimaissa syödään kaikkea muuta lihaa paitsi sikaa. Riisiä ja leipää käytetään
enemmän kuin perunaa.
• Lusikkaa käytetään enemmän kuin haarukkaa.
• Maaseudulla ateria syödään usein lattialla istuen. Kaupungeissa käytetään useammin
pöytää ja tuoleja.
Egypti
• Egypti on tasavalta
• Pääkaupunki: Kairo
• asukasluku: 86 895 099
• Egyptissä puhutaan arabian kieltä
• Egyptin lipussa on ”Saladinin kotka”, punainen väri
kuvaa kuningas Faruqin aikaa, valkoinen
veretöntä Faruqin vallasta syössyttä
vallankaappausta ja musta riistoa monarkian ja
brittiläisen siirtomaavallan alla. Lipun värit on myös
Jemenin, Syyrian, Irakin lipuissa, mutta symboli on
erilainen
Lähteet
http://www.moped.fi/kulttuurit/arabia.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arabimaailma
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Afrikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuripiiri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Latinalainen_Amerikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Latinalaisen_Amerikan_historia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Di%C5%A1da%C5%A1a-kaapu
http://www.traderscity.com/abcg/pic1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_viisi_peruspilaria
http://oppiminen.yle.fi/kielet-kulttuurit-piilotetut/arabian-alkeiskurssi/16-ahlan-wasahlan/kulttuuria
https://kirjasto.kuopio.fi/102790/fi/articles/possua-kivella-vai-grillattua-marsua