Kuinka vertaissovittelu tuli steinerkouluun?

SOVITTELUTOIMINTA
Outi Rousu
Kuinka vertaissovittelu
tuli steinerkouluun?
4
KURSSI STEINERKOULUJEN JA
-PÄIVÄKOTIEN HENKILÖSTÖLLE
Steinerpedagogiikan ytimessä on
kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan.
Vertaissovittelun ja restoratiivisen
yhteisön malli on olemassa
steinerkouluihanteen sisällä. Siksi
restoratiivinen lähestymismalli
kuulostaa tutulta - mutta se on
olin, vakuuttuivat Verson ja ehkä vielä enemmyös enemmän, kuin mitä me
SOVITTELEVA
JAlähestymistavan tarpeellimän restoratiivisen
steinerkoulujen arjessa olemme RESTORATIIVINEN
suudesta ja ennen kaikkea
yhteensopivuudesta
YHTEISÖ
pystyneet kehittämään. Se on
steinerpedagogiikan kanssa. Turussa tunnelma
oikeasti toimiva apu arkipäivän
oli, että kyllä
me kouluissa
selviämme näistä lasTulevatko
kaikki
yhteisössäsi
tilanteisiin. Sovitteleminen on
ten ja nuorten välisistä erimielisyyksistä, mutkuulluksi? Kohtaatko arjessa
ta aikuisten välisten kanssa olemme välillä pukehittyvä taito ja oppimisprosessi.
kiperiä
lassa. vuorovaikutustilanteita?
Seminaariväestä nousi välittömästi idea,
Vaikka emme sitä itse keksineet Kurssipäivät:
Hirvittääkö
konfliktin
edessä?
että
vanhempia
pitäisi myös
kouluttaa koulusovoimme
sitä ehkä kuitenkin käyttää?
20.-21.1.2015
KOHTI
KOHTAAMISEN
KULTTUURIA
Todennäköisesti
Restoratiivista
kouTulevitteluun.
oppimaan
restoratiivista
ajat24.-25.3.2015
Joitakin vuosia sitten, kun kiukkuisia ja koululua
tarvittaisiin
eniten
vanhempien
ja
opettajitelua sekä haastavien tilanteiden
27.-28.4.2015
jen välisiä eroja kyseenalaistavia puheluita tuli en välisiin sovitteluihin. Ajatukseksi nousi, että
sovittelua!
liiton toimistoon, Pia Pale, silloinen Steiner- ainakin johtokuntien jäseniä pitäisi kouluttaa,
Kurssipaikka:
kasvatuksen liiton yhteyshenkilö, nykyään toi- jotta vertaissovittelu olisi todella vertaissovitteSnellman-korkeakoulu
minnanjohtaja, alkoi miettiä, miksei kouluis-Kurssin
lua. Sellaisia
mielikuvia
siis syntyi.
järjestää
yhteistyössä
sa keskustella ja selvitetä asioita itse. Siksi hänSteinerkasvatuksen
Toinen Pia, koulumme
liiton englanninopettaja,
kanssa:
Hinta: 385€ / osallistuja
järjesteli Sovittelufoorumin Verso-kouluttajat oli jo aiemmin sanonut koulumme opettajain(Ei sisällä yöpymisiä eikä ruokailuja)
esittelemään Versoa Turkuun steinerkoulujen huoneessa, että me tarvitsemme ‘Restoa’ selviopettajapäiville syksyllä 2011.
täksemme kouluna. Kysyin häneltä nyt, vuosia
KurssilleMonet
otetaan
max
20
henkilöä.
läsnäolijoista, joiden joukossa itsekin myöhemmin, mistä hän oli niin varhain kuullut
Samasta yhteisöstä vähintään 2
henkilöä.
3/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
Ilmoittautumiset:
Lisätiedot: steinerkasvatus.fi
restoratiivisuudesta ja miksi hän arveli sen olleen välttämätön meille. Pia arveli törmänneensä siihen Educa- tai muilla vastaavilla messuilla.
Häntä oli myös huolettanut se, etteivät henkilökunnan jäsenet selvittäneet erimielisyyksiään
suoraan toistensa kanssa, vaan vaikenivat niistä
kiistakumppaninsa läheisyydessä.
Vertaiset sovittelijoina
Koko henkilökunnan infoon tuli yksi tai kaksi johtokunnan jäsentä neljästä ilmoittautuneesta. Varsinaisena Verso-koulutuspäivänä
he kaikki olivat estyneitä. Kuulimme kouluttajilta, että näin oli käynyt muidenkin steinerkoulujen kanssa. Kaikki olivat korostaneet
Ihan steinerkoulun juttu
vanhempien kouluttamisen tärkeyttä, mutta vanhemmat eivät tulleet kurssille. EnsimVerson aloitus koulussamme ei ollut aivan ruu- mäisellä Verso-koulutuskerralla koulussamme
suista. Yksi kollega vastusti Verso-koulutus- koulutettiin 9.luokkalaisia ja lukiolaisia. Opetta ensimmäisenä koko koulun henkilökunnan tajat olivat etukäteen miettineet, keitä kysykoulutuspäivänä. Verson valloittavuutta kuvaa tään koulutukseen. Harva kieltäytyi tulemasta
saman kollegan kysymys seumukaan. Vain yksi koulutukraavana päivänä: “Miksei tätä
sen käyneistä ilmoitti kouluRestoratiivisen
ole kehitetty ”meidän piireistuksen jälkeen, ettei halunnut
ajattelun idea siitä,
sämme”, koska se on ideologialkaa sovittelijaksi. Ryhmän
että kaikki tarinat
sesti niin yhteensopivaa? Miksi
opiskelijoista ja oppilaista keovat tosia kertojansa hittyi erinomaisia sovittelijoita,
olemme niin saamattomia, että
näkökulmasta ja että mutta tapaukset olivat sellaitällainen asia pitää tuoda meilkaikilla on oikeus
le ”ulkopuolelta?”
sia yksinkertaisia perusjuttuja,
säilyttää
kasvonsa
sekä
Olen samaa mieltä yhteenettä harva jaksoi enää lukion
sopivuudesta. Restoratiivisen ratkaisujen hakeminen viimeisillä luokilla sovitella.
ajattelun idea siitä, että kaikKoulussamme järjestettiin
rangaistusten sijaan,
ki tarinat ovat tosia kertojansa
Verson jatkokurssi jo seuraasopii oikein hyvin
näkökulmasta ja että kaikilla on steinerpedagogiikkaan. vana vuonna. Silloin teimme
oikeus säilyttää kasvonsa sekä
ehkä virheen, kun päätimratkaisujen hakeminen rangaisme kouluttaa koko 9.luokan.
tusten sijaan, sopivat oikein hyvin steinerpe- Kaikki heistä eivät olleet motivoituneita ja
dagogiikkaan. Sovittelun tarpeen lisääntyessä suhteellisen harva heistä halusi ryhtyä sovitteyhteiskunnassa kyky sovitella on myös tulevai- lijaksi koulutuksen jälkeen. Hyvä asia oli, että
suudessa tarvittava taito, jonka voimme tarjota silloin entiset Verso-sovittelijat ja me opettajat
oppilaillemme ja opiskelijoillemme.
opimme paljon Verso-sovittelijoiden kouluttaLukiessa Maija Gellinin kirjaa Sovitteleva misesta.
koulu (2011), huomaa menetelmän perustuKoulussamme soviteltavat tapaukset eivät
van eri alojen tutkimukseen. On olemassa kou- muuttuneet, mutta vähenivät. Viime koululukiusaamisen torjuntamalleja, jotka perustu- vuonna pidimme Verso-koulutuksen itse 7.-9.
vat hierarkkiseen käsitykseen yhteiskunnasta, luokkalaisille. Huolellisesta suunnittelusta huojossa ”pyramidin” huipulta sanellaan ja nime- limatta koimme, ettei koulutus mennyt hyvin.
tään rooleja. Sellainen koulukiusaamisen tor- Uusilta ja vanhoilta Verso-sovittelijoilta palaujuntamalli ei ole mielestäni steinerpedagogiikan te-’vatruskoiden’ avulla saatu palaute oli kuitenkanssa yhteensopiva, koska steinerpedagogii- kin ylistävää. Siksi uskallamme tänäkin koulukan yhtenä tavoitteena on kasvattaa ihmisiä, vuonna pitää koulutuksen itse koulumme 6.-7.
jotka kykenevät elämään oikeudenmukaisessa luokkalaisille.
yhteiskunnassa.
STEINERKASVATUS NETTILIITE 3/2014
5
Aikuisjohtoista sovittelua
6
Vuonna 2013 kaikki Verso-opettajat kävivät
Restoratiivinen koulu -koulutuksen ja tekivät
aikuisjohtoista koulusovittelua sekä läksyinä
koulutuksen aikana että koulutuksen jälkeen.
Keväällä 2014 meillä olikin sitten enemmän
aikuisjohtoista sovittelua kuin Versotapauksia.
Restoja oli 15, kun Versoja oli 11. Viimeisellä restoratiivisen koulusovittelun koulutusosiolla kysyimme kouluttajilta, miksi näin näyttää käyvän. “Te syötte Versoja, lähdette liian
helposti aikuisjohtoiseen sovitteluun tilanteissa, jotka menisivät Versoina.” kuului vastaus.
Restoratiivisista sovitteluista yksi oli opettajan ja oppilaan välinen, viisi oli pedagogisen
henkilökunnan (mukaanlukien opettajat) välisiä, yhdeksän oli siis oppilaan ja oppilaan välisiä, joista osa tehtiin suurpiireinä, eli huoltajat
olivat mukana. Kuusi oppilaiden välisistä Restoista liittyivät sosiaaliseen mediaan. Yhtään
ei ollut niitä Turussa ennakoituja vanhemman
ja opettajan välisiä sovitteluja. Ehkä niitä tulee
vielä tai sitten yliarvioimme niiden tarpeen.
Runsas Resto-prosessien määrä kyllä tuntui keväällä uuvuttavalta Verso-tiimistämme.
Maalis-toukokuussa oli yhteensä seitsemän
Resto-tapausta ja useat niistä arvioitiin niin
tulehtuneiksi, että oli parempi aloittaa erilliskeskusteluilla eikä pyrkiä heti saman pöydän
ääreen. Odotammekin innolla tiimin tuplaantumista, kun tänä syksynä neljä kollegaa käy
Restoratiivinen koulu-koulutuksen.
Kir joittaja on Vantaan seudun steinerkoulun
opettajakunnan puheenjohtaja ja Verso-aktiivi.
Artikkeli on julkaistu Sovittelusanomissa
12.9.2014
VERSO eli vertaissovittelu on
vaihtoehtoinen ja vapaaehtoinen
tapa ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulussa.
Restoratiivinen ajattelu - korostaa yhteistyöhön perustuvaa myönteistä prosessia ja yhteisymmärrykseen perustuvaa lopputulosta.
Keskeisenä ajatuksena restoratiivisessa ajattelussa on tapahtuneen teon
palauttaminen asianosaisille siten,
että he voivat itse olla aktiivisia osallisia asiansa ratkaisussa. Toiminnan
tavoitteena on korjata vääryys, vähentää osapuolille aiheutunutta traumaa ja eheyttää rikkoutuneet ihmissuhteet.
Vertaissovittelu perustuu restoratiiviseen ajatteluun, jossa
on kyse ihmissuhteiden ja tunteiden
huomioon ottavasta konfliktinhallinnasta.
Verso-toiminta on jatkunut tänäkin vuonna ja olen toiminut sovittelijana nyt 12. luokallakin.
Soviteltavaa on osunut kohdalleni vain vähän, sillä sovittelijoita on tänä vuonna runsaasti, eikä
tapauksia ole sattunut itselleni kovinkaan paljon. Sovittelu on ollut silti aika kivaa ja tänä vuonna saatiin vieläpä oma ”Verso-koppi”, pieni tila, jossa sovittelun voi järjestää. Enää ei tarvitse istua hiekkalaatikon reunalla tai missä milloinkin. Abivuonna meidän luokkamme sovittelijat
eivät enää jatka tehtävässään, mutta Verso-koulutuksesta tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuuden sovittelutilanteissa.
Tuukka Oikarinen, 12. lk
7
Tämän ja viime vuoden olen myös toiminut Verso-sovittelijana. Ideana Versossa on siis, että
oppilaat sovittelevat oppilaiden välisiä riitoja ja kiistatilanteita ilman että opettajien tarvitsee
puuttua asiaan. Versossa pyritään ratkaisemaan ja sovittelemaan tilanne kuitenkaan rankaisematta ketään. Verso-sovittelijan työ on ollut antoisaa, mielestäni on ollut mukavaa että nuorempien oppilaiden riitatilanteet on voitu ratkaista meidän vanhempien avulla. Verso-tilanteissa tunnelma on yleensä melko rento, ei ahdistava. Me sovittelijat pyrimme olemaan enemmän
kaverillisia kuin opettajamaisia nuoremmille. Verso-sovittelijan taidoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin!
Roosa Röppänen, 12. lk
Suomen sovittelufoorumi (SSF)
edistää sovittelun käyttämistä ristiriitojen ja konfliktien ratkaisuissa.
Steinerkasvatuksen liitto on
Suomen sovittelufoorumin jäsen.
KURSSI STEINERKOULUJEN JA
E
-PÄIVÄKOTIEN HENKILÖSTÖLL
KOHTI
KOHTAAMISEN
KULTTUURIA
3/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
Oppilaiden kokemuksia
VERSO-toiminnasta Vantaan
seudun steinerkoulussa
Kurssipäivät:
20.-21.1.2015
24.-25.3.2015
27.-28.4.2015
VERSO eli vertaissovittelu on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tarjoaa vaihtoehtoisen ja vapaaehtoisen tavan ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulun arkipäivässä. Sovittelulla puututaan
mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain.
Lisätietoja:
http://www.ssf-ffm.com/vertaissovittelu
Vantaan seudun steinerkoulu on nykyisin sekä KiVa-koulu (kiusaamista vähentävä toimenpideohjelma) että VERSO-koulu.
SOVITTELEVA JA
Verson pelisäännöt
RESTORATIIVINEN
YHTEISÖ
• vaitiolo • puolueettomuus • vapaaehtoisuus • ratkaisuja – ei rangaistuksia
Tulevatko kaikki yhteisössäsi
kuulluksi? Kohtaatko arjessa
kiperiä vuorovaikutustilanteita?
Hirvittääkö konfliktin edessä?
STEINERKASVATUS NETTILIITE 3/2014
Tule oppimaan restoratiivista ajattelua sekä haastavien tilanteiden
sovittelua!