sirkusta käytännössä

SIRKUSTA KÄYTÄNNÖSSÄ
Tar ja Pirttikangas
Mitä valmiuksia sirkusharjoittelusta
voi saada?
Temppuja kaikille!
4
Sirkustelu tuo onnistumisen iloa ja oivallusta - kouluunkin. Tarja Pirttikangas
on koonnut listan toimivista tempuista ja siitä kuinka ne tehdään.
Steinerkasvatuksen liiton kevätpäivillä jaetut ideat ovat nyt kaikkien
saatavilla.
Miksi sirkus on
ajankohtainen juuri nyt?
Waldof- sirkus Calibastron veteraani Rudi Ballreich Kirjoittaa syistä miksi sirkus on juuri nyt
tärkeää lapseille ja nuorille. Seuraavassa syitä
• ulkoisten asioiden rikkaus ja sisäinen köyhyys: Miksi niin monet nuoret käyttäytyvät tuhoavasti? Miksi heitä ei pysäytä mikään? Vastaukseksi tähän
hän toteaa, että nuoret tarvitsevat sirkusta, nuoret etsivät jotain ulkoista, sisäisen
tyhjyyden täytteeksi. Vaikka elämme rikkaassa yhteiskunnassa, niin moni lapsi elää liikkumisensa kannalta köyhästi.
Lapset kasvavat kaupungeissa, he istuvat
päivät koulussa ja illat television tai pelien ääressä. He ovat menettäneet mahdollisuuden seikkailla ja kokea todellisia
vaarallisia tilanteita. Tämä saattaa johtaa
liikkuvuuden tarpeen puuskittaiseen purkautumiseen, se voi ilmetä väkivaltana ja
aggressiivisena käytöksenä
• rikkonaiset perhesuhteet:, ei ole enää
ketään, joka oikeasti huolehtisi lapsista. Opettaja kohtaa tätä luokkahuonees-
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
•
•
sa päivittäin kun eri tavoin lapset hakevat
fyysistä kosketusta tai he eivät osaa ilmaista tarpeitaan ja ilmenevät myös aggressiivisena käytöksenä.
lapset haluavat vain kokea jotain
todellista, he haluavat matkustaa tuntemattomiin maihin ja seikkailla. Ennen
tutkivat vapaasti luontoa ja omia rajojaan. He joutuivat kohtaamaan omat todelliset pelkonsa, mikä auttoi kehityksessä. Jos lapset eivät opi kohtaamaan
pelkojaan ja pääsemään niistä irti, niin
teininä heistä voi väkivaltaisia tai huumeidenkäyttäjiä tai he lähtevät harrastamaan jotain äärimmäisiä urheilulajeja.
syvää turvattomuuden tunnetta:
sekä nykyajan lapsilla, että aikuisilla, turvattomuutta siitä, mitä tulevaisuus tuo
tullessaan. On sairauksia, talouskriisejä,
ympäristökatastrofeja jne. Kuinka pian
me pääsemme tasapainoon? Merkityksettömässä ja toivottomassa tilanteessa on
vaarana, että he eivät ota omaa ammatillista tulevaisuuttaan vakavasti. (Ballreich
1996a)
Sirkuksen pitkäaikainen ammattilainen Aulanko listaa koulun kerhokeskuksen esitteessä
neljä eri aluetta ja niiden merkityksen seuraavasti:
• Fyysiset valmiudet: jongleeraus parantaa silmän, käden ja jalan koordinaatiokykyä. Amerikassa jongleerausta käytetään hoitomuotona fysikaalisissa
hoitolaitoksissa. Jongleeraus kehittää reaktiokykyä, tasapainoa, liiketunto ja erottelu- sekä orientoitumiskykyä, myös akrobatia ja lännennumerot vaikuttava
samoin. Taikatemput kehittävät käden
hienomotoriikkaa.
• Henkiset valmiudet: Vaikeiden temppujen opetteluun tarvitaan pitkäjännitteisyyttä ja keskittymiskykyä. Esiintymiset
tuovat varmuutta, itsetuntoa ja rohkeutta. Yleisön mukaan ottamisessa kehitetään ihmistuntemusta ja tilanteen hallintataitoa.
•
•
Ryhmätyötaidot: erona voimisteluun on se, että voimistelussa keskitytään
enimmäkseen yksilösuoritukseen, kun
taas sirkusakrobatiassa on paljon ryhmänumeroita. Vastuu kokonaisuuden hallitsemisesta jakaantuu kaikille. Tämä kehittää yhteistyökykyä ja ryhmävastuuta.
(Aulanko1992)
Katsojana sirkuksessa: Sirkuksessa
yleisö asetetaan jännityksen tilaan. Sirkus tarjoaa esteetistä nautintoa kauniiden
ihmisten ja asusteiden muodossa. Myös
vaaran viehätys ja sen laukeaminen tulee koettua katsojana. Klovnien huumori on puhdasta, joskus se perustuu vahingoniloon. Eräs sirkuksen tavoitteista on
puhtaan ilon luominen ja nauruun laukaiseminen. Taikurit tarjoavat mystisiä
kokemuksia ja jännitystä. Esitykset myös
liikuttavat ja toimivat terapeuttisina katsojille. Pyöreä maneesi tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen sosiaaliseen kokemukseen.
(Aulanko1992)
12 AISTIA STEINERPEDAGOGIIKASSA
Steiner määrittelee kaiken kaikkiaan kaksitoista aistia, jotka hän luokittelee kolmeen eri tasoon.
Näiden ihmisen kahdentoista aistin avulla maailma hajotetaan alkutekijöihinsä ja ihmisen tulee
voida se taas koostaa niistä. On tärkeää kasvattaa ihminen siten, että kaikkia aisteja kehitetään
tasapainoisesti. On tärkeää myös tietoisen järjestelmällisesti etsiä aistien ja havaintojen välisiä
suhteita, jotta osataan jäsentää asioita itsenäisesti. (Van Gelder 2006)
Taso
Liittyy
Luokittelu
Aistit
Korkeimmat aistit
Aineeton, henkinen,
havainnoidaan toista
ihmistä
Tietoisuusaisteja
kuuloaisti, puheaisti,
ajatusaisti ja minäaisti
Keskimmäiset aistit
Ulkoiseen maailmaan
liittyvät
Tunneaisteja
hajuaisti, makuaisti,
näköaisti, lämpöaisti
Alimmat aistit
Fyysinen, omaan
kehoon liittyvät
Tahtoaisteja
kosketusaisti, elämänaisti, liikeaisti,
tasapainoaisti
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
5
Edellisen taulukon perusteella olen laatinut toisen taulukon, johon olen lisännyt yleisen nimityksen kuvatulle, lasta auttavalle liikkumiselle, ja lisäksi mitkä sirkusvälineet tai sirkuksen osa-alueet
voisivat tukea tätä kehitystä.
Kosketusaisti ja
Minä-aisti
Elämänaisti ja ajatusaisti
Liikeaisti ja puheaisti
Tasapaino ja kuulo
Kosketteluleikit ja
pariharjoittelu
Hiljaisuudessa yksin,
vapaata leikkimistä,
terve rytmi
Fyysiset ja näppäryyttä Pyörimistä ja tasapaivaativat leikit
noa koettelevat leikit
Akrobatia, tanssi,
jongleeraus parin kanssa (kaikki
välineet: höyhenet,
huivit, pallot, keilat,
renkaat, Devil Stick,
Flower Stick, Diabolo,
Lautanen, Poi), ihmispyramidit, klovneria
(kosketus)
Hypyt, hyppynaru,
Huivit, tanssi
Trampoliini, hypyt, tasapainoilu,
jongleeraus (kaikki
välineet: höyhenet,
huivit, pallot, keilat,
renkaat, Devil Stick,
Flower Stick, Diabolo,
Lautanen, Poi), ihmispyramidi
Akrobatia, tanssi ja tasapainoilu, klovneria
6
7
Kuva 5: 12. Aistin keskinäiset vaikutussuhteet
Aistien yhteydet, miten puutteet ilmenevät ja miten auttaa lasta
Kosketusaisti ja
Minä-aisti
Elämänaisti ja ajatusaisti
Liikeaisti ja puheaisti
Tasapaino ja kuulo
Kosketuksen kehittäminen auttaa muiden
ihmisten kohtaamisissa
Oman terveyden ylläpitäminen ja luonnon
kunnioitus auttavat
ajattelua
Liikeaistin kehittäminen auttaa puheen
kehityksessä
Tasapainoaistin kehitys
auttaa kehittämään
kuuntelua
Yleisesti: Käden puristus tai selkään taputus
ilmaisee miten erilailla
lapsi liittyy muihin.
osaamattomuutta
toista kosketettaessa
ja puute erottaa toisen
minä ryhmätöissä
Yleisesti: ”Hieno ajatus”, ”tuo on sairasta”,
”tappavaa”
Jokaiselle lapselle
tulee ilmaista joka
päivä ”näytät terveeltä/hyvin voivalta/ tai
levänneeltä. Ja jos hän
voi huonosti sanotaan
”sinä olet vahva ja
paranet pian”
Yleisesti: ”En pysy
perässä”, ”en saa kiinni
ajatuksestasi”
Puheongelmissa auttaa kun seuraa miten
lapsi liikuttaa suutaan,
se antaa vinkkejä tarvittaviin liikkeisiin
Yleisesti: Lapset,
jotka pyörivät luokan
ympäri. Ja lapset jotka
tippuvat tuoliltaan.
Pelejä ja Leikkejä
avuksi: Toisten selkään piirtäminen, taputus leikit, painileikit,
kaikenlaiset heittely- ja
kiinniottoleikit parin
kanssa
Pelejä ja Leikkejä
avuksi: hiljaisuudessa
ja yksinään tehtävät
asiat,
vapaa leikki ja juokseminen, luontokävely, vesivärimaalaus.
Terveen elämän rytmit
kotona.
Pelejä ja Leikkejä
avuksi: Kieriminen,
konttausleikit, hyppynaru, sorminäppäryys, sokkoleikit, pallon
pomputtelu leikit
Pelejä ja Leikkejä
avuksi: Voimistelu,
mikä tahansa, jossa
sisäkorva joutuu pyörivään liikkeeseen, esim
vieriminen rinnettä
alas, sokkoleikit
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
Jokainen aisti on tärkeä ja niiden kehittämistä tasapainoisesti ja kokonaisvaltaisesti tulee tukea
lasten kasvaessa. Tähän steinerpedagogiikassa käytetään monenlaisia keinoja, mm muotopiirustusta, aamurytmejä, eurytmiaa jne. Myös sirkusopetuksella on monia mahdollisuuksia tarjolla
aistien kehitykseen.
SIRKUSLAJIEN JAOTTELU WALDORF-SIRKUS CALIBASTRON MUKAISESTI
Sirkuslaji
Vaikutus, hyöty
Välineet
1.Akrobatia
Maan ja ilman hallintaa,
painovoiman voittamista,
Luottamuksen rakennusta
Oma keho
2.Hypyt
Luuliikuntaa, joustavuutta
Hyppynaru, trampoliini
(mini tai iso), Twist-naru,
oma keho: kuperkeikat,
voltit, laukat, kinkkaukset,
erilaiset hyppelyt
3.Tanssit
Tilanhallintaa
Oma keho
4.Tasapainoilu
Pelon voittamista, tasapainon hallintaa
Akrobatia, nuorallakävely,
trapetsi, yksipyöräinen,
puujalat, skeittilauta, rolabola eli tasapainolauta,
tasapainopallo tai tynnyri
5.Jongleeraus
Hengitystä: kiinni ottamista ja irti päästämistä
Höyhenet, huivit, pallot,
keilat, renkaat, Devil Stick,
Flower Stick, Diabolo,
Lautanen, Poi
6.Ihmispyramidit
Sosiaalisen luottamuksen
rakentamista
Alle matto tai patja
7.Klovneria
Improvisointia, tunteiden
hallintaa
Oma keho improvisoiden,
rooliharjoittelut, rekvisiittaa
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
1. AKROBATIA
8
Akrobatia harjoitus:
muodostetaan kaksi tai
kolme jonoa. Ensimmäiset
liikkuvat salin päähän tavalla, jonka opettaja antaa
(Hollolan sirkuskerhosta):
• Hypi tikkuna varpaillaan, tiukka vatsa ja
selkä, kädet ylhäällä.
Vantaan seudun steinerkoulun kuudesluokkalaiset harjoittelevat liikuntatunnilla
• Nosta jalka vaakatapyramidia ja helppoja akrobatiatemppuja.. Kuva: Sinikka Lukkarila
soon, astu askel ojennetulla jalalla, kädet
tasapainottavat sivuilla.
Pariakrobatiaa: (katso ihmispyramidi sään• Puolipyörähdys hyppy: kääntyy takape- nöt liitteestä)
rin, etuperin jne. vuorotellen, kädet yl- • Toinen asettuu kontalleen, toinen tämän
häällä.
päälle polviseisontaan lantioluiden päälle.
• Karhunkävelyä (jalat ja kädet maassa, ja- • Toinen asettuu kontalleen, toinen asetlat suoriksi ojennettuina, peppu pysytystuu kontalleen edellisen päälle, kummin
sä): edetään ensin hitaasti, toisella kerpäin vaan, eli päät samaan suuntaan tai
ralla nopeat karhut, karhut sivulaukkaa,
eri suuntaa. Käsillä otetaan ote hartioisjalat ilmassa (harjoitusta käsillä kävelyä
ta tai tuki polville lantioluista tai ote lahtivarten).
oluista ja tuki polville hartioista.
• Kuperkeikka eteenpäin – nousu kyyk- • Laatikko: toinen makaa lattialla selällään,
kyyn siten, että kädet suorana ja peukatoinen asettuu katse varpaisiin ja ottaa
lot eteen.
makaavan sääristä kiinni, alempi tukee
• Kärrynpyörä: opettaja avustaa (alussa
käsillään ylemmän sääristä ylös vaakatahyppy jalat ilmaan sivulle riittää). Rytmi:
soon.(päät eri suuntiin)
käsi-käsi-jalka-jalka.
• Toinen makaa selällään maassa jalat yh• Käsillä seisontaa opettajan avustuksella
dessä ilmassa 90 asteen kulmassa, toinen
• Tukkikierintä: kieritään jalat ja kädet
tulee ja ottaa makaavan käsistä kiinni ja
tiukkana, kädet ojennettuina korvien vieasettautuu vatsa alemman polvien ja sääreen, nilkat ojennettuina.
rien päälle. Kun tasapaino löytyy, voidaan
• Mittarimato: kädet kävelevät ensin, sitten
kädet irrottaa hetkeksi.
jalat kävelevät käsien väliin.
• Toinen nojaa selkä seinää vasten jalat kul• Aasihyppely: potku kauas taakse, kädet ja
massa ja auki, toinen ottaa parin käsistä
jalat liikkuvat eri aikaan.
kiinni ja kiipeää reisien päälle seisomaan
• Heitetään jalka kerrallaan eteen suoraksi.
taakse nojaten. Katseet voivat olla pariin
• Kuljetaan sivulaukkaa edes takaisin, tai
päin tai parista pois päin.
ensin vasen kylki edellä, sitten oikea kyl- • Toinen seisoo jalat levällään kuin sumoki edellä.
painija hieman etukumarassa, toinen ot• Sivulaukkaa ristiaskeleilla.
taa tukea käsillä alemman hartioista ja
• X-tukki kierintä: kieritään kädet ja jalat
kiipeää taakse seisomaan alemman reisiavattuina, nilkat ojennettuina, hidas lanen päälle. Kun tasapaino löytyy, voidaan
tion kääntö.
kädet irrottaa.
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
2. HYPYT- luuliikuntaa, joustavuutta
• Hyppynaru, trampoliini, twist-naru,
• Oma keho: kuperkeikat, voltit, laukat,
kinkkaukset, hyppelyt
•
3. TANSSI - tilanhallintaa
• Suomalaisia kansantansseja
•
4. TASAPAINOILU (akrobatia,
nuorallakävely, puujalat, skeittilauta)
Tasapainolaudan päällä voi olla
seuraavasti:
• Seiso jalat haara-asennossa.
• Kyykyssä.
• Seiso laudan suuntaisesti, toinen jalka
edessä, toinen jalka takana.
• Karhunseisonnassa: aseta kädet laudan
toiseen päähän ja jalat toiseen päähän.
Kun tasapaino on saavutettu, voit nostaa
ristikkäiset jalan ja käden ilmaan.
• Seiso keskellä lautaa sivuttain yhden jalan
varassa.
• Asetu parin kanssa siten, että toinen on
toisessa päässä lautaa. Kannattaa pitää
toisiaan kädestä kiinni.
•
Kun tasapaino on hallussa, voit kokeilla
jongleerausta eri välineillä, esim. palloilla
ja heitellä ensin yhtä, sitten kahta ja kolmea palloa.
• Kokeile pujotella hula-vanteen läpi samalla tasapainoillen laudalla.
• Käsiseisontaakin voi kokeilla, edellyttäen,
että sen osaa ilman lautaa ensin.
Yksipyöräisen opettelua voi harjoitella seuraavilla tavoilla:
• Opettaja tukee yksipyöräisen selkään nousemisessa ja on tukena ensimmäisissä kokeiluissa.
• Ota tueksi tuoli molemmin puolin tai sauvakävelysauvat.
• Ota tukea puolapuista.
• Liikuntasalin poikki viritetään naru, josta
kiinni pitäen oppilaat voivat kulkea yksipyöräisellä salin poikki.
Jos koululla on tuolikärry, niin siihen voi
lastata (esim. yksi tuoli, jossa istuu toinen
oppilas painona) jotain painoksi ja kahvasta kiinni pitäen voi työntää kärryjä yksipyöräisellä istuen.
Pyöräillään kapeaa käytävää pitkin, jos
koululta löytyy kapean käytävän, kuten
esim. pukuhuoneen käytävä, niin että molemmat kädet ylettyvät ottamaan seinistä
tukea.
5. JONGLEERAUS (huivit, pallot,
keilat, Flower stick, lautanen, poi)
JONGLEERAUKSEN PERUSTEET
Jo yhdellä välineellä (huivi/hernepussi/pallo/
rengas/keila) voi tehdä useita temppuja.
• Tasapainoile kämmenellä, polvella, pään
päällä, jalkapöydän päällä, jne.
• Heittele ylös alas yhdessä kädessä.
• Heitä kädestä toiseen matalalla tai korkeammalla.
• Heitä selän takaa eteen ja ota kiinni edessä.
• Heitä jalan alta, kannattaa nostaa heittokäden puoleinen jalka, esim. pallo oikeassa kädessä, heitetään oikean jalan alitse
ensin.
• Voi heitellä parin kanssa, sopia miten heitetään, tähän voi yhdistää loruja, leikkejä
ja tarinoita.
Jongleeraus aloitetaan sillä, että ensin opetellaan päästämään irti, eli heitetään pallo kauniissa kaaressa toiselle sivulle ja annetaan pudota maahan. Tätä harjoitellaan molemmilla
käsillä, kunnes heitot ovat tasaisesti samanlaisia. Seuraavaksi harjoitellaan kiinni ottamista.
Varsinainen jongleerauksen liikerata on
kahdeksikko vaakatasossa, eli ääretön merkki.
Ensin harjoitellaan kauniita sateenkaaria kädestä toiseen yhdellä pallolla. Harjoitteluun lisätään toinen pallo kun ensimmäinen pallo
on saavuttanut lakipisteen ja juuri vaihtamassa suunnan alaspäin (kuvassa 14: 2. Ja 3.). Va-
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
9
•
•
Jongleerauksen liikerata ja pallojen
heittojen ajoitus
10
paana oleva käsi ottaa pallon vastaan ja heittää
taas ylös kauniissa kaaressa. Kuvassa jongleerauksen perusteet oikeakätiselle. Aloita niin, että
kirjoituskädessä on kaksi palloa ja toisessa yksi
pallo.
Jongleerauksen aloitus, porttaittainen
harjoittelu:
Seuraavassa portaittain miten harjoitellaan
jongleeraamaan. Aloitetaan yhdellä pallolla ja
päädytään kolmeen palloon. Jokaista seuraavaa kohtaa kannattaa harjoitella useaan kertaan ja aina uudelleen ja udelleen.
1. Heitetään kauniissa kaaressa yksi pallo
lähelle toista kättä. Annetaan sen pudota
maahan yrittämättä ottaa sitä kiinni.
2. Heitetään yksi pallo kauniissa kaaressa ja
otetaan se kiinni toisella kädellä.
3. Heitetään rytmissä kaksi palloa vuorotellen (katso rytmitys edellisestä kuvasta) ja
annetaan niiden pudota maahan.
4. Heitetään kaksi palloa, otetaan yksi pallo
kiinni, eli viimeksi heitetty pallo.
5. Heitetään kaksi palloa, otetaan molemmat kiinni.
6. Heitetään kolme palloa rytmissä ja anne-
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
taan niiden pudota sivuille
7. Heitetään kolme palloa, ja otetaan kiinni
viimeinen pallo.
8. Heitetään kolme palloa, otetaan kiinni
kaksi viimeistä palloa.
9. Heitetään kolme palloa, otetaan kaikki
kiinni.
10. Jongleerataan kolmella pallolla, eli aina
kun pallo tulee, heitetään se rytmissä.
Perustemppuja: (Devil/ flower stick)
• Ota ohjauskepit käsiisi, pidä ne samansuuntaisina. Aseta Devil/Flower stick
vaakasuoraan keppien päälle. Nosta ohjauskepit ylös ja anna Devil/Flower Stickin
rullata alas keppejä ja käsivarsia pitkin.
Laske kädet ja kepit alas ja anna rullata
keppien päähän, älä kuitenkaan päästä
putoamaan. Kulmaa säätämällä voi hallita nopeutta.
• Tasapainoile yhdellä ohjauskepillä keskeltä Devil/Flower Stickiä, tasapainoile polvella, kädellä, jalkapöydällä, pään
päällä jne.
• Heitä Devil/Flower Stick ilmaan vaakatasossa ja ota kiinni.
• Anna toisella ohjauskepillä hieman enem-
män vauhtia, niin että Devil/Flower Stick
pyörähtää ympäri ja ota se kiinni.
Pyöräytä Devil/Flower Stick vaakasuorassa (horisontaalisesti) ympäri (Helikopteri).
Tiktak: aloita kyykkyasennossa, Devil
stickin toinen pää maassa ja toinen pää
yhteen ohjauskeppiin nojaten, saata Devil/Flower stick edestakaiseen rytmiseen
liikkeeseen ohjauskeppien välissä, rytmitä liike tasaiseksi. Kun rytmi on löytynyt
niin nostata kepeillä hieman ylöspäin, jotta Devil stick nousee maasta ilmaan ja
jatkaa samaa heiluriliikettä. Anna Devil
stickin rohkeasti kallistua melkein vaakatasoon, ennen kuin annat lisää vauhtia,
näin liike on hitaampi ja paremmin hallittavissa. Tätä samaa voi kokeilla myös parin kanssa vastatusten, niin että kummallakin on yksi ohjauskeppi, jolla pukataan
Develi/Flower Stick toiselle edestakaisin.
Lautanen
• korkeus heittoja
• heitto flower stickin yli
• pyöritys molemmilla käsillä molempiin
suuntiin
• heitto hulavanteen keskelle ja sieltä pois
• Australian catch, heitto ylös ja kiinniotto
tikku toisinpäin
• Kaksi lautasta, yksi kummassakin kädessä, heitä ja vaihda paikkaa
• Sokkona
Temppuja Poille:
• Pyöritä poita molemmilla sivulla, edessä,
takana.
• Pyöritä poita ympärilläsi kuin lassoava
lännenmies.
• Pyöritä edessä kahdeksikkoa vaakatasossa, tai kaatunut lumiukko.
• Voi kokeilla erilaisia kuvioita ja vaihdella nopeutta.
• Voi pyörittää koko kädellä olkapäästä lähtien, tai vain kevyellä ranneliikkeellä.
•
Kahdella Poilla: pyöritä molempia sivuilla
samana suunta, sitten eri suuntiin.
• Pyöritä toista sivulla, toista yläpuolellasi,
rytmitä siten, etteivät ne sotkeennu toisiinsa.
• Toinen poi seuraa toista.
• Ensin Poit pyörivät sivuilla, ja sitten nopeasti ranteet ristissä edessä vaihtavat paikkaa käyden vastakkaisella sivulla yhden
pyörähdyksen ja palaavat takaisin.
Parin kanssa voi leikkiä peiliä ja kopioida toisen liikkeet. Esityksissä voi olla yksi edessä tekemässä ja muut takana seuraavat liikkeitä.
6. IHMISPYRAMIDIT – sosiaalisen
luottamuksen rakentaja
Yleiset ohjeet ihmispyramideihin (kannattaa muistuttaa joka kerta):
• Jokainen on vastuussa omasta paikastaan, eli alimmat on tukevasti paikallaan,
ja ylimmät myös, eli ei heiluta ylimääräisiä liikkeitä
• Pidä selkä vahvana, mutta ei notkollaan
eikä pyöreänä
• Toisen ristiselkään ei saa astua tai nojata
• Ota ote joko olkapäistä tai lapaluista
• Nojaa lantioluihin
• Jokainen kuulostelee toisiaan, eli
• jos sattuu, niin sano,
• jos toinen sanoo ”sattuu” tai ”ai”, niin
muuta asentoa
• pyramidiin mennään rauhallisesti ja sieltä
poistutaan rauhallisesti ja varovasti
• sovitaan kuka laskee, kun viimeinen on
asettunut paikoilleen, niin
• sanotaan ”valmis”
• kaikki katsovat yleisöön, lasketaan 5
• laskija sanoo ”pois”, ylin aloittaa varovasti poistumisen
Esimerkkejä ihmispyramideista 2, 3, 4 ja viidelle henkilölle
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
11
7. Klovneria – tunteiden hallintaa
12
Kuvat: Haastattelu 9, pyramidi kortteja Saksasta
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
Klovnit joutuvat aina konfliktiin erilaisten välineiden kanssa. He ovat positiivisia ja avoimia, jokaisen virheen jälkeen he yrittävät uudelleen. He haluavat onnistua ja kokeilevat
väsymättä uudelleen ja uudelleen. Tarvitaan
avoin mieli ja uhkarohkeaa kokeilemista. He
ovat avoimia kaikille äänille ja hajuille, mitä
näkevät edessään. Klovnina on todella hillittävä mielensä, jotta voi olla täydellisesti läsnä ja
avoin vain aistien tuomille viesteille. Rennosti klovni ilmaisee tunteitaan ja itseään. Kun
klovni kohtaa uuden tilanteen, hän usein kompuroi ja reagoi tilanteeseen välittömästi ilman
aiempaa kokemusta. Mielikuvitus on kuin poreileva virta, kädessä voi liina muuttua käärmeeksi tai puutarhaletkuksi. Klovnilla on lapsenomainen tietoisuus, he ovat lapsia, jotka
eivät vielä ole oppineet näkemään asioita mielessään. Lapsille ja nuorille on tervettä sukeltaa sirkuksen maailmaan kokeilemaan erilaisia rooleja ja elämyksiä ja oppimaan tietoja ja
taitoja. (Ballreich 1/1996b)
Improvisointi on yksi tärkeä osa-alue
klovniharjoittelussa. Klovnit reagoivat suoraan
yleisöön, esineisiin tai tilanteeseen. He näyttävät tunteensa välittömästi kuin pienet lapset. Tämä kehittää tunteiden hallintaa, niiden
spontaanista ilmaisua. Täten oppilaat pääsevät
erilaisten rooliharjoitusten avulla leikinomaisesti tutkimaan erilaisia tunnetiloja. Ajan myötä tunteiden kokeminen muuttuu ja oppilaat
tulevat rohkeammiksi. Pariharjoittelun avulla
kehitetään harmonista interaktiivisuutta parin
kanssa. Kun toinen ilmaisee jotain, miten siihen tulee reagoida. Tunteita voi ilmaista monin
tavoin: on kehonkieli, ilmeet, eleet ja äänteet.
Äänillä ja liikkeillä on myös oma temponsa. Jokaiseen reaktioon on aina vastareaktio. Näin
voidaan harjoitella tunteita, jotka normaalissa
elämässä ovat vaikeita kohdata erilaisten roolien takia, eikä aina voida ilmaista tunteita suoraan. Näin on erittäin tärkeää oppia tunnistamaan ja erottamaan omat tunteensa toisten
tunteista. (Ballreich 2012)
4 perustunnetta: hämmästys, suru, ilo,
viha
• Kaikki yhdessä: kuvittele jongleeraavasi,
nosta painoa, nuorallakävely, iso pallo vie
mennessään,
•
•
Tehdään tarina – yksi tekee, muut tukee
(painon nosto, nuoralla kävely yms.)
Määritellään parin kanssa oma pellekävely
SIRKUSOPETUS LUOKITTAIN
Luokka
Mitä sirkusvälineitä
Miten
1. lk
Hernepussit, hyppynaru, satu akrobatiaa,
mini trampoliini
Aamurytmeissä hernepussit, hyppynaru,
liikunnassa satu-akrobatiaa, kehon herättelynä, hyppelyä, ryömimistä jne. Luokassa oli
minitrampoliini ja kun on valmis, saa hyppiä
siinä
2.lk
Hernepussit ja hyppynaru, satu akrobatiaa, mini trampoliini, pariakrobatiaa/
ihmispyramidi
Kertotaulu taputtelua
3. lk
Hernepussit, hyppynaru, pallot, mini
trampoliini,
Heitellään hernepusseja toisille, Kerhomaisesti sirkustelut alkavat 3.lk
4. lk
Pallot
Aamurytmeissä, alkulämmittelynä yksi pallo
kiertää, leikkejä
5. lk
Pallot, tasapainoilua paini, haasteellisemmat ihmispyramidit
Tehdään omat pallot. Aloitetaan kolmella
pallolla jongleeraus, ihmispyramidit
6. lk
Ihmispyramidit, varsinaisten välineiden
esittely: jongleeraus, diabolot, flower
stick, tulitanssi soihtujen kanssa
Ihmispyramidit vuoden alussa ulkona
tutustumisjuttuna, jongleeraus aloitetaan
kahdella huivilla, lisätään kolmas huivi kun
sujuu, sitten pallot.
Ihmispyramidit auttavat lasta tulemaan
luustoon. Harjoitellaan pienissä ryhmissä.
7. lk
Pallot, hyppynaru, trampoliini, väline
harjoittelu jatkuu
Kerrataan, vaativampia temppuja tutuilla
välineillä
8. lk
huivit/pallot, väline harjoittelu jatkuu
Näytelmän lämmittelynä, Kerrataan, vaativampia temppuja tutuilla välineillä
9. lk
väline harjoittelu jatkuu
Kerrataan, vaativampia temppuja tutuilla
välineillä
Harjoittelun turvallisuus
Ennen sirkusharjoittelun alkua on syytä mainita vielä kaksi tärkeää asiaa: alkulämmittely ja turvallisuus. Alkulämmittely on lajikohtainen ja löytyy välineohjeista. Seuraavat
ohjeet turvallisuudesta ovat Taidekaaren julkaisemasta ”Pieni sirkusopas, sirkusopetusmateriaali peruskoulun opettajille”. Sen voi ladata Internetistä.
Turvallisuus:
• Lasten kanssa tarvitaan hyvää kommunikointia ja selvät säännöt, sirkusvälineet eivät ole leluja ja niitä ei voi vain rynnätä
käyttämään.
• Pariakrobatiassa ja ihmispyramideissa
on tärkeää miten noustaan toisen päälle,
miten siellä ollaan ja miten tullaan alas.
Alussa opettajan on hyvä olla ottamassa
kiinni alastulossa.
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
13
•
•
Temppuja varten tulee varata tilaa, esim.
vanteet ja poit tarvitsevat tilan ympärilleen. Oppilaat eivät aina osaa katsoa
taakseen ja arvioida kuinka lähellä toista voi olla. Samoin jos Diabololla suoritetaan korkeita heittoja, niin kukaan ei
saa olla liian lähellä. Turvaväli tarvitaan
myös tasapainolautojen ja yksipyöräisen
käyttöön.
TEE ITSE OMAT VÄLINEET
Väline
Miten
Hyppynaru
Sormivirkataan itse kahteen kertaan, puiset kahvat (Pieni)
Suuri hyppynaru torilta juuttinarua, johon tehdään puiset kahvat
Huivit
Ompele omat huivit, (60cm *60 cm), materiaalina polyamidi, (polyesteri on liian
liukas materiaali)
Hernepussit
Kangasta A4 koko, puoliksi, tulee 2 pussia, ompele 2 sivua, täytä herneillä tai pavuilla ja ompele kolmas sivu taittaen sauma vastakkaiseen sivuun keskelle.
Pallot
Virkkaa, huovuta, tee paperimassasta ilmapallon sisälle
Renkaat
Vanerista sahaten ja maalaten tai teipillä pinnoittaen
Puutarhaletkusta ja teipillä renkaaksi
Keilat
Isoon limsapulloon laitetaan puinen kahva
Sääntöjä välineille
Poi
Hernepussi naruun, leikkeri (kalastus osa) keskelle narua, päähän kahva, josta voi
pitää kiinni.
Hyvä kommunikointi ja selvät säännöt lasten kanssa, sirkusvälineet eivät ole leluja ja niitä ei voi
vain rynnätä käyttämään
Rola Bola
PVC putki tai puinen lieriö ja lauta mitat 30cm*130cm, molempiin päihin alapuolelle lista.
Puujalat
kaksi tukevaa lankkua, joihin lisätään jaloille muotoiltu askelma.
Vanteet
Rautakaupasta vesiputkea, liitoskohtaan vanteen sisälle ohuempaa vesiputkea.
Halkaisija 1,5-3 cm. Voi päällystää iloisen värisellä teipillä tai kontaktimuovilla.
Ihmispyramidit
Alustaksi vanhoja patjoja tai mattoja, ohjeita esim. edu sivuilla, internetistä
Diabolo
Leikkaa kumipallo kahtia ja kiinnitä puolikkaat yhteen. Puukeppeihin porataan
reikä, josta pujotetaan kalastusiimaa.
Devil Stick
Puukeppi, joka päällystetään värikkäillä teipeillä ja ohjauskepit päällystetään
kumisilla teipeillä tai kumirenkailla
Flower Stick
Kuten Devil Stick, lisää päihin hapsut vanhasta kengänpohj. tai kumisaappaasta,
tai vanhasta autonrenkaasta
•
14
Minitrampoliinilla voi tehdä hurjia hyppyjä, alastulo on tärkeintä, nilkat eivät pidä
kovasta maasta pehmeän trampoliinin jälkeen. On hyvä olla patja tai tyyny alla.
On hyvä olla tietoinen, että palloja ja hernepusseja heiteltäessä oppilaat usein haluavat heitellä niitä seinään tai kohti toisia oppilaita kuten lumipalloilla. Tämä ei
tietenkään ole tarkoitus, vaan tärkeintä
on saada ne kiinni ja että heiton tarkkuus
on niin hyvä, ettei niiden perässä tarvitse juosta.
(Taidekaari 2009)
Väline
Sääntöjä
Yleisesti
Välineet ovat sirkusharjoittelua varten, niillä ei tehdä muita juttuja. Temppuja
voi soveltaa käyttäen useita välineitä, mutta esim. jalkapallon, pesäpallon jne.
pelaaminen on kielletty
Ihmispyramidi
Alimmaisen selkä vahva, ei notkolla, eikä kaarella.
Ylin ei saa astua ristiselkään, vaan lantioluiden päälle.
Jos sattuu, niin heti täytyy sanoa ja toisen on kuunneltava ja tulee kokeilla toista
asentoa. Rauhallinen purku: kun ylin on asettunut paikoilleen, yksi sanoo valmis,
josta lasketaan 5 sekuntia jonka jälkeen ”alas, purku”. Jokainen asettuu ja poistuu
rauhallisesti, ei saa tehdä nopeita liikkeitä, ettei horjuta toisten tasapainoa.
Pariakrobatia
Pariakrobatiassa ja ihmispyramideissa on tärkeää miten noustaan, ollaan toisen
päällä ja miten tullaan alas sieltä. On kerrottava ja kuunneltava jos itsellä tai toisella on huono-olo. Alussa opettajan on hyvä olla ottamassa kiinni alastulossa
Diabolo
Heittokorkeus ja paikka määritelty, ei saa heitellä sisällä, jos riippuvia valaisimia.
Ulkona ei saa heitellä liian lähellä ikkunoita
Lähteet:
Pallot
Ei saa heittää liian kovaa, eikä kasvoihin, eikä nivusiin. Palloja ja hernepusseja
heiteltäessä oppilaat haluavat heittää seinään tai toisiaan kuten lumipalloilla.
Tärkeintä on saada pallot kiinni ja heiton tarkkuuden on oltava niin hyvä, ettei
pallojen perässä tarvitse juosta.
Minitrampoliini
Minitrampoliinilla voi tehdä hurjia hyppyjä, alastulo on tärkeintä, nilkat eivät pidä
kovasta maasta pehmeän trampoliinin jälkeen. On hyvä olla patja tai tyyny alla
Sirkus:
Aulanko, Markku & Gammals, Björn: Sirkustemppuja. Keuruu: Otava, 1987
Aulanko, Markku & Nieminen, Kari: Sirkustaitojen käsikirja. Keuruu: Otava, 1989
Ballreich, Rudi & Lang, Tobias & von Grabowiecki, Udo: Zirkus Spielen. Stuttgart: Hirzel,
2007 (sisältää DVD-levyn) (steinerpedagoginen teos)
Finnigan, Dave: The Complete Juggler. USA:
Jugglerbug, 1991
Finnigan, Dave: Zen of juggling. Edmonds
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
(USA): Jugglerbug, 1993
Gelb, Michael J. & Buzan Tony: Lessons from
the art of juggling. New York (USA): Harmony Books, 1994
Guy, Jean-Michel: Sirkuksen vallankumous.
Jyväskylä: Gummerus, 2005
Hyttinen, Hilkka: Sosiaalisen sirkuksen hyvien käytäntöjen opas. Tampere: Tammerprint,
2011. (Ladattu internetistä)
Kahn, Michal: Poi Spinning. England: butterfingers, 2002
Mustaniemi Jutta: Kuperkeikasta volttiin.
Opinnäytetyö. Turun AMK, 2010
Taidekaari: Pieni sirkusopas. Tampere: Esa
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014
15
Print Oy, 2009. (Ladattu internetistä)
16
Sirkusväline opppaat:
Aulanko, Markku: Sirkuskouluun. Helsinki:
Koulun kerhokeskus, 1992
Balls. France: Gilbert Clarey imprimeurs,
1997.
Clubs. France: Gilbert Clarey imprimeurs,
1998
Finnigan, Dave: Club juggling step by step.
Newton Abbot: Butterfingers, 1993.
Finnigan, Dave: Scarf juggling step by step.
Newton Abbot: Butterfingers, 1993
The Devil Stick. France: Gilbert Clarey imprimeurs, 1998
Diabolo. France: Gilbert Clarey imprimeurs,
1996
Dancey, Charlie: How to ride your unicycle.
England: Butterfingers books, 1998
Stephenson, Linda: Juggling. Suffolk, England: Henderson Puhlishing, 1995
Mistä ostaa tai tilata välineitä (tässä ne,
joita itse olen käyttänyt, löytyy muitakin)
www.aprilli.fi
www.punanaamio.fi
www.butterfingers.co.uk/
Välineiden nimet englanniksi, jotta
voit etsiä lisää temppuja netistä:
Jongleerausjuggling
Pallot
juggling balls
Huivit
juggling scarves
Keilat
clubs
Renkaat
juggling rings
Kukkakkeppi
Flower Stick
Paholaisen keppi Devil Stick
Lautanen plate spinning
Poi Poi
Diabolo Diabolo
17
Katsele harrastelijoiden temppuvideoita Youtubesta! Esim Flower stick tricks
Kuva: Jukka Erätuli
4/2014 STEINERKASVATUS NETTILIITE
STEINERKASVATUS NETTILIITE 4/2014