Tässä

Kristuksen Kirkastuksen Kirkko 200 vuotta
Kuluneen vuoden aikana Luopioisissa on vietetty juhlavuotta. Kirkon
vihkimisestä tulee 28.11. kuluneeksi 200 vuotta ja sen kunniaksi vietetään
juhlamessua ensimmäisenä adventtina. Keskeneräinen kirkko otettiin
kuitenkin käyttöön jo kesällä 1813. Mitä sitä ennen tapahtui, siitä
seuraavassa.
”Kaikkien pyhien kirkon” tuho
Luopioisten edellinen kirkko – järjestyksessään toinen sijaitsi vanhan hautausmaan torin puoleisessa
kulmassa. Sitä ennen jumalanpalveluksia pidettiin Isopereen pihapiiriin kuuluvassa tuvassa. Tuota
kokoontumispaikkaa kutsutaan historiankirjoituksessa
kappeliksi tai Pirttikirkoksi”, koska tiedetään, että siihen
oli hankittu ihan oikea kirkonkello Luopioisten
kappeliseurakunnan vakiintumisen aikoihin, 1600-luvun viimeisillä vuosikymmenillä.
Pyhäinpäivänä vihitty ja nimen Omnium Sanctorum saanut kirkko valmistui vuonna 1735.
Se oli 19 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja peräti 18 metriä korkea. Näiden mittojen ja ajan
rakennustapojen tutkimisen perusteella luopioislainen Pertti Toivari on tehnyt oheisen
hahmotelman tuosta kirkosta. Mielenkiintoinen tieto on se, että Tuuloksen kivikirkko on
mitoiltaan samanlainen. On varsin todennäköistä, että se on ollut Luopioisten vanhan
puukirkon esikuva, sillä myös Tuulos oli Luopioisten tavoin Hauhon kappeliaseurakunta.
Kaikkien Pyhien kirkon aika päättyi karulla tavalla syksyllä 1806. Mikkelinpäivää
edeltävänä yönä kylän rauha rikkoontui, kun noin kello 2 huomattiin, että tapuli oli syttynyt
palamaan. Pian syttyi myös kirkon katto. Juuri mitään ei ollut tehtävissä. Kaikki voimat
keskitettiin estämään tulen leviäminen lähitaloihin. Kolmessa tunnissa kirkko ja tapuli olivat
palaneet maan tasalle.
Jumalanpalvelus savuavilla raunioilla
Kun seurakuntalaiset aamulla kokoontuivat jumalanpalvelukseen, heitä kohtasi
kammotava näky. Kappalainen Henric Savenius toimitti jumalanpalveluksen savuavien
raunioiden vieressä. Tämä jumalanpalvelus jäi varmasi lähtemättömästi kaikkien mieleen:
Kirkko oli maan tasassa ja ”tuli vielä liekehti haudoissa”, kuten jumalanpalveluksen jälkeen
pidetyn pitäjänkokouksen pöytäkirjaan on merkitty.
Pian kokousväen keskuuteen levisi tieto, että tapulin oli sytyttänyt eräs mielenvikainen
entinen sotamies. Asiaa selvitettäessä mies tunnusti ottaneensa Isopereen riihiladosta
olkia ja sytyttäneensä niillä tapulin nurkan. Miehen vaimo oli paikalla kertomassa, että
mies oli edellisviikolla uhannut polttaa kirkon, kirkonkylän ja pappilan. Mies oli myös
luvannut lyödä vaimonsa hengiltä, jos tämä kertoo asiasta etukäteen.
Walleniuksen veljekset vievät rakentamisen päätökseen
Luopioisten kirkon paloa edeltävänä vuonna Hauhon emäseurakunnan kirkkoherraksi oli
valittu Ivar Wallenius (1750-1818), joka toimi tehtävässään kuolemaansa asti. Wallenius
vietti nuoruutensa isänsä, Hämeen jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaaja Isak
Walleniuksen, omistamalla Lemmettylän ratsutilalla (joka on edeleen saman suvun
omistuksessa Aitoossa). Hän toimi vuosina 1782-1805 Tukholman suomalaisen
seurakunnan kirkkoherrana ja solmi tuona aikana suhteita kirkon konsistoriin ja
kuningashuoneeseen. Hän toimi myös yhtenä kuninkaan hovisaarnaajana ja hänet valittiin
Valtion Velkakonttorin jäseneksi pappissäädyn edustajana.
Tie Tukholman suurempien seurakuntien paimeneksi ei kuitenkaan auennut ja niin
Wallenius palasi kotimaahan, Hauhon kirkkoherraksi. Tämä koitui luopioislaisten
siunaukseksi. Uuden kirkon rakentamispäätös tehtiin pian, mutta toteuttamista hidastivat
mm. erimielisyydet kirkonrakentaja Matti Åkergrenin palkasta ja kirkon paikasta. Kaiken
lisäksi kappalainen Savenius menetti virkansa eräiden väärinkäytösten takia (hän tosin sai
myöhemmin kuninkaalta armon ja virkansa takaisin). Väliin tuli myös Suomen sota 18081809, joka luonnollisesti osittain halvaannutti koko yhteiskunnan joksikin aikaa. Ivar
Wallenius oli muuten mukana ns. Suuressa lähetystössä, joka lähetettiin v. 1808 Pietariin
neuvottelemaan maan asioista. Hän toimi myös pappissäädyn yhtenä kahdeksasta
edustajasta Porvoon valtiopäivillä 1809.
Määrätietoinen ja kokenut Wallenius sai asiat menemään eteenpäin niin, että uutta kirkkoa
päästiin rakentamaan kesällä 1812. Tuo vuosi soveltui huonosti kirkon rakentamiseen:
Kevät oli erittäin kylmä. Ihmiset pääsivät kulkemaan jäitä pitkin myöhään kevääseen ja
tukkeja kuljetettiin rekikyydillä vielä toukokuun puolivälissä. Karjanrehua kertyi kesällä
vähän.
Rakennustyöt kuitenkin aloitettiin kesäkuun ensimmäisenä. Välillä työt keskeytyivät mm.
torppareiden valittaessa heidän velvollisuudestaan hankkia paanuja. Valitus oli
ymmärrettävä, sillä torpparithan eivät omistaneet metsää, josta olisivat hankkineet
rakennustarvikkeita.
Ahkerimmin kirkkoa tehtiin kesällä 1813, jotta vesikatto saataisiin valmiiksi. Ensimmäinen
jumalanpalvelus uudessa kirkossa pidettiin 11.7. Väliaikainen, edellisen kirkon kivijalalle
rakennettu ja kuusi vuotta palvellut ns. ”Lautakirkko”, oli purettu saman viikon alussa.
Tärkeä aisapari Ivar Walleniukselle oli Lemmettylää isännöinyt vanhempi veli Johan, joka oli
aikaisemmin toiminut Porvoon tuomiokapitulin notaarina. Moni tieto kirkon rakentamisesta - ja
seurakunnan elämästä muutenkin - on säilynyt meille juuri Johan Walleniuksen päiväkirjojen
kautta. 11.7.1813 hän kirjoitti: ”Lähetin kirkkorakennuksen mestarille kaksi naulaa voita.
Herran pyhässä nimessä pidettiin ensimmäisen kerran jumalanpalvelus Luopioisten uudessa
kappelikirkossa, vaikkei se vielä ole täysin valmis. Herra suojelkoon temppeliään, jossa Hänen
kunniansa asuu, kaikelta vahingolta!”
Viimeistelytöitä kirkkotyömaalla tehtiin koko syksy. Vihdoin, ensimmäisenä adventtina
28.11.1813, Iwar Wallenius vihki uuden kirkon käyttöön. Lopullisesti kirkko tosin valmistui
vasta noin vuotta myöhemmin, ja tapuli vasta v. 1817.
Porvoon maapäivät. Aateli valmistautuu
uskollisuudenvalaan tuomiokirkossa 29.3.1809.
Yksityiskohta Emanuel Thelningin
öljymaalauksesta 1812. Valok. Markku
Haverinen 2005/ Museovirasto.
Wallenius maalauksessa etualalla toinen
oikealta.
Enkelit ja evakot
Kirkon rakentamiseen perehtymisen aikana olen monet kerrat miettinyt, millainen
voimainponnistus on tällaisen kirkon rakentaminen kärrypolkujen ja käsikäyttöisten
työvälineiden aikaan. Työmäärä ja lopputulos on ollut hämmästyttävä. Kunpa osaisimme
arvostaa sitä tarpeeksi.
Kirkkoa on luonnollisesti remontoitu moneen kertaan. Aluksi kirkko tervattiin ulkoa, sitten
se maalattiin punaiseksi. Vuodelta 1882 olevassa K. Nygrenin taulussa kirkko on jo vihreä
ja vuosisadan vaihteessa otetuissa heikkotasoisissa valokuvissa valkoinen. Keltainen siitä
tuli vasta vuonna 1979.
Peruskorjauksia on ollut neljä, joista viimeisin toteutettiin sisätilojen osalta vuosituhannen
vaihteessa. Ulkomaalaus ja katon uusiminen tapahtui vuosina 2008-2009. Edelliseen,
talvisodan alla tehtyyn peruskorjaukseen liittyy pari puhuttelevaa yksityiskohtaa. Silloin
nimittäin asennettiin kirkkoon ensimmäinen keskuslämmitys ja taitelija Antti Salmenlinna
maalasi kirkon nykyiselle asulle merkittävät enkelit kirkon kattoon. Näiden enkeleiden alla
ja lämpimässä kirkossa majoittuivat myös suuri joukko evakkoja pian sodan syttymisen
jälkeen, ennen kuin heille osoitettiin pysyvämmät asuinsijat.
Enkelit aiottiin poistaa viimeisimmässä sisäremontissa, jossa tavoiteltiin 1800-luvun
ilmettä. Mutta kansanliike pelasti enkelit – onneksi. Sillä juuri ne ovat tulleet luopioislaisille
erityisen rakkaiksi ja ne ovat yksi piirre, josta valoisa Luopioisten kirkko tunnetaan.
Kirkon kaunistaja. Pentti Heinonen oli Luopioisten
suntio kolmannessa polvessa. Tässä hän sytyttää
kynttilöitä jouluna 1981. Kuva: Pertti Haataja.
Kirkastussunnuntai ja kirkon nimi
Luopioisten nykyistä kirkkoa ei siis ole vihitty kirkastussunnuntaina. Ensimmäinen kirkossa
vietetty jumalanpalveluskaan osunut kirkastussunnuntaihin, joten nimeä ”Kristuksen
Kirkastuksen Kirkko” ei voida johtaa kummastakaan näistä. Esko koskenvesa on
osoittanut, että kirkastussunnuntain - eli luopioislaisittain ”Kirkastuksen” - vietto ulottuu
1600-luvulle saakka. Hän pitää varsin luontevana ajatusta siitä, että Kirkastuksen vietto on
alkanut ensimmäisen kappelin eli ns. pirttikirkon vihkimispäivästä.
Kirkastussunnuntai on luopioislaisille suuri juhla, kuin joulu keskellä kesää. Sen vietto on
on taustana kirkon nimelle – mutta miten ja milloin, se on toistaiseksi arvoitus. Mitään
kirjallista tietoa nimen ”Kristuksen kirkastuksen kirkko” antamisesta tai vakiinnuttamisesta
ei arkistoista vielä ole löytynyt. Voisiko vastaus löytyä kirkkomuseosta ”löydetyistä”
lukituista arkuista, joissa on kirkollisia ilmoituksia 1700-luvulta alkaen? Sen aika näyttää.
Janne Vesto, Luopioisten pappi
Lähteet:
Anneli Mäkelä-Alitalo: Luopioinen ennen Luopioista
Esko Koskenvesa: Luopioisten vuoden 1813 kirkko (Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 1985)
Esko Koskenvesan kokoama tiekirkkomateriaali (2010)
Johan Walleniuksen päiväkirjat
Kukkian Lehti 2008 ja 2011
Usko Rihkanen: Luopioisten kirkko 150 vuotias (puhe, seurakunnan arkistossa)
Pertti Toivari: Luopioisten ’Punainen kirkko’ 1735-1806 (artikkeli 1983)
Alun perin kolmen kirkkoveneen soutajille ennen messun alkua tarjotuista kahveista on tullut
olennainen osa Kirkastuksen viettoa. Tänä vuonna kahvit tuotiin juhlan kunniaksi kirkon pihaan.
Kuva: Janne Vesto.
Kristuksen kirkastuksen kirkon vaiheita
1814 kirkko ilmeisesti tervattiin ulkoa
1817 tapuli rakenettiin
1831 kirkko maalattiin punaiseksi
1845 kirkko vuorattiin sisältä ja päältä
1846 kirkko maalattiin vihreäksi valkoisin nurkin ja mustin ikkunaluukuin.
V. A. Bosinin alttaritaulu hankittiin.
1847 Hans Grönlund maalasi kirkon sisätilat, myös ”verhot” alttarin ympärille.
1890 Urut kirkkoon
1899 Ensimmäinen peruskorjaus: Uusittiin lehterit, penkit ja korjattiin saarnatuolia,
neljä lämmitysuunia asennettiin. Alttarin ”verhot” peitettiin.
1939 Toinen peruskorjaus: Taiteilija Antti Salmenlinna maalasi enkelimaalaukset
kattoon, tekstit parruihin ja apostolien kuvat lehtereihin. ”Verhot” otettiin jälleen
esille. Keskuslämmitys ja sähkövalo.
1940 Sankarihautausmaa perustetaan
1969 Kolmas peruskorjaus: kirkko maalattiin sisältä. Harmaanruskeasta kirkosta tuli
aamuruskon punainen ja penkeistä sinivihreitä.
1979 Kirkko maalattiin ulkoa, väri vaihtui valkoisesta keltaiseksi.
1999-2000, 2004 ja 2008-09 Neljäs peruskorjaus: sisäremontti, mm. uusi alttaripöytä,
urkujen peruskorjaus, ulkomaalaus ja tiilikaton uusiminen.