Tässä
Kristuksen Kirkastuksen Kirkko 200 vuotta Kuluneen vuoden aikana Luopioisissa on vietetty juhlavuotta. Kirkon vihkimisestä tulee 28.11. kuluneeksi 200 vuotta ja sen kunniaksi vietetään juhlamessua ensimmäisenä adventtina. Keskeneräinen kirkko otettiin kuitenkin käyttöön jo kesällä 1813. Mitä sitä ennen tapahtui, siitä seuraavassa. ”Kaikkien pyhien kirkon” tuho Luopioisten edellinen kirkko – järjestyksessään toinen sijaitsi vanhan hautausmaan torin puoleisessa kulmassa. Sitä ennen jumalanpalveluksia pidettiin Isopereen pihapiiriin kuuluvassa tuvassa. Tuota kokoontumispaikkaa kutsutaan historiankirjoituksessa kappeliksi tai Pirttikirkoksi”, koska tiedetään, että siihen oli hankittu ihan oikea kirkonkello Luopioisten kappeliseurakunnan vakiintumisen aikoihin, 1600-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Pyhäinpäivänä vihitty ja nimen Omnium Sanctorum saanut kirkko valmistui vuonna 1735. Se oli 19 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja peräti 18 metriä korkea. Näiden mittojen ja ajan rakennustapojen tutkimisen perusteella luopioislainen Pertti Toivari on tehnyt oheisen hahmotelman tuosta kirkosta. Mielenkiintoinen tieto on se, että Tuuloksen kivikirkko on mitoiltaan samanlainen. On varsin todennäköistä, että se on ollut Luopioisten vanhan puukirkon esikuva, sillä myös Tuulos oli Luopioisten tavoin Hauhon kappeliaseurakunta. Kaikkien Pyhien kirkon aika päättyi karulla tavalla syksyllä 1806. Mikkelinpäivää edeltävänä yönä kylän rauha rikkoontui, kun noin kello 2 huomattiin, että tapuli oli syttynyt palamaan. Pian syttyi myös kirkon katto. Juuri mitään ei ollut tehtävissä. Kaikki voimat keskitettiin estämään tulen leviäminen lähitaloihin. Kolmessa tunnissa kirkko ja tapuli olivat palaneet maan tasalle. Jumalanpalvelus savuavilla raunioilla Kun seurakuntalaiset aamulla kokoontuivat jumalanpalvelukseen, heitä kohtasi kammotava näky. Kappalainen Henric Savenius toimitti jumalanpalveluksen savuavien raunioiden vieressä. Tämä jumalanpalvelus jäi varmasi lähtemättömästi kaikkien mieleen: Kirkko oli maan tasassa ja ”tuli vielä liekehti haudoissa”, kuten jumalanpalveluksen jälkeen pidetyn pitäjänkokouksen pöytäkirjaan on merkitty. Pian kokousväen keskuuteen levisi tieto, että tapulin oli sytyttänyt eräs mielenvikainen entinen sotamies. Asiaa selvitettäessä mies tunnusti ottaneensa Isopereen riihiladosta olkia ja sytyttäneensä niillä tapulin nurkan. Miehen vaimo oli paikalla kertomassa, että mies oli edellisviikolla uhannut polttaa kirkon, kirkonkylän ja pappilan. Mies oli myös luvannut lyödä vaimonsa hengiltä, jos tämä kertoo asiasta etukäteen. Walleniuksen veljekset vievät rakentamisen päätökseen Luopioisten kirkon paloa edeltävänä vuonna Hauhon emäseurakunnan kirkkoherraksi oli valittu Ivar Wallenius (1750-1818), joka toimi tehtävässään kuolemaansa asti. Wallenius vietti nuoruutensa isänsä, Hämeen jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaaja Isak Walleniuksen, omistamalla Lemmettylän ratsutilalla (joka on edeleen saman suvun omistuksessa Aitoossa). Hän toimi vuosina 1782-1805 Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja solmi tuona aikana suhteita kirkon konsistoriin ja kuningashuoneeseen. Hän toimi myös yhtenä kuninkaan hovisaarnaajana ja hänet valittiin Valtion Velkakonttorin jäseneksi pappissäädyn edustajana. Tie Tukholman suurempien seurakuntien paimeneksi ei kuitenkaan auennut ja niin Wallenius palasi kotimaahan, Hauhon kirkkoherraksi. Tämä koitui luopioislaisten siunaukseksi. Uuden kirkon rakentamispäätös tehtiin pian, mutta toteuttamista hidastivat mm. erimielisyydet kirkonrakentaja Matti Åkergrenin palkasta ja kirkon paikasta. Kaiken lisäksi kappalainen Savenius menetti virkansa eräiden väärinkäytösten takia (hän tosin sai myöhemmin kuninkaalta armon ja virkansa takaisin). Väliin tuli myös Suomen sota 18081809, joka luonnollisesti osittain halvaannutti koko yhteiskunnan joksikin aikaa. Ivar Wallenius oli muuten mukana ns. Suuressa lähetystössä, joka lähetettiin v. 1808 Pietariin neuvottelemaan maan asioista. Hän toimi myös pappissäädyn yhtenä kahdeksasta edustajasta Porvoon valtiopäivillä 1809. Määrätietoinen ja kokenut Wallenius sai asiat menemään eteenpäin niin, että uutta kirkkoa päästiin rakentamaan kesällä 1812. Tuo vuosi soveltui huonosti kirkon rakentamiseen: Kevät oli erittäin kylmä. Ihmiset pääsivät kulkemaan jäitä pitkin myöhään kevääseen ja tukkeja kuljetettiin rekikyydillä vielä toukokuun puolivälissä. Karjanrehua kertyi kesällä vähän. Rakennustyöt kuitenkin aloitettiin kesäkuun ensimmäisenä. Välillä työt keskeytyivät mm. torppareiden valittaessa heidän velvollisuudestaan hankkia paanuja. Valitus oli ymmärrettävä, sillä torpparithan eivät omistaneet metsää, josta olisivat hankkineet rakennustarvikkeita. Ahkerimmin kirkkoa tehtiin kesällä 1813, jotta vesikatto saataisiin valmiiksi. Ensimmäinen jumalanpalvelus uudessa kirkossa pidettiin 11.7. Väliaikainen, edellisen kirkon kivijalalle rakennettu ja kuusi vuotta palvellut ns. ”Lautakirkko”, oli purettu saman viikon alussa. Tärkeä aisapari Ivar Walleniukselle oli Lemmettylää isännöinyt vanhempi veli Johan, joka oli aikaisemmin toiminut Porvoon tuomiokapitulin notaarina. Moni tieto kirkon rakentamisesta - ja seurakunnan elämästä muutenkin - on säilynyt meille juuri Johan Walleniuksen päiväkirjojen kautta. 11.7.1813 hän kirjoitti: ”Lähetin kirkkorakennuksen mestarille kaksi naulaa voita. Herran pyhässä nimessä pidettiin ensimmäisen kerran jumalanpalvelus Luopioisten uudessa kappelikirkossa, vaikkei se vielä ole täysin valmis. Herra suojelkoon temppeliään, jossa Hänen kunniansa asuu, kaikelta vahingolta!” Viimeistelytöitä kirkkotyömaalla tehtiin koko syksy. Vihdoin, ensimmäisenä adventtina 28.11.1813, Iwar Wallenius vihki uuden kirkon käyttöön. Lopullisesti kirkko tosin valmistui vasta noin vuotta myöhemmin, ja tapuli vasta v. 1817. Porvoon maapäivät. Aateli valmistautuu uskollisuudenvalaan tuomiokirkossa 29.3.1809. Yksityiskohta Emanuel Thelningin öljymaalauksesta 1812. Valok. Markku Haverinen 2005/ Museovirasto. Wallenius maalauksessa etualalla toinen oikealta. Enkelit ja evakot Kirkon rakentamiseen perehtymisen aikana olen monet kerrat miettinyt, millainen voimainponnistus on tällaisen kirkon rakentaminen kärrypolkujen ja käsikäyttöisten työvälineiden aikaan. Työmäärä ja lopputulos on ollut hämmästyttävä. Kunpa osaisimme arvostaa sitä tarpeeksi. Kirkkoa on luonnollisesti remontoitu moneen kertaan. Aluksi kirkko tervattiin ulkoa, sitten se maalattiin punaiseksi. Vuodelta 1882 olevassa K. Nygrenin taulussa kirkko on jo vihreä ja vuosisadan vaihteessa otetuissa heikkotasoisissa valokuvissa valkoinen. Keltainen siitä tuli vasta vuonna 1979. Peruskorjauksia on ollut neljä, joista viimeisin toteutettiin sisätilojen osalta vuosituhannen vaihteessa. Ulkomaalaus ja katon uusiminen tapahtui vuosina 2008-2009. Edelliseen, talvisodan alla tehtyyn peruskorjaukseen liittyy pari puhuttelevaa yksityiskohtaa. Silloin nimittäin asennettiin kirkkoon ensimmäinen keskuslämmitys ja taitelija Antti Salmenlinna maalasi kirkon nykyiselle asulle merkittävät enkelit kirkon kattoon. Näiden enkeleiden alla ja lämpimässä kirkossa majoittuivat myös suuri joukko evakkoja pian sodan syttymisen jälkeen, ennen kuin heille osoitettiin pysyvämmät asuinsijat. Enkelit aiottiin poistaa viimeisimmässä sisäremontissa, jossa tavoiteltiin 1800-luvun ilmettä. Mutta kansanliike pelasti enkelit – onneksi. Sillä juuri ne ovat tulleet luopioislaisille erityisen rakkaiksi ja ne ovat yksi piirre, josta valoisa Luopioisten kirkko tunnetaan. Kirkon kaunistaja. Pentti Heinonen oli Luopioisten suntio kolmannessa polvessa. Tässä hän sytyttää kynttilöitä jouluna 1981. Kuva: Pertti Haataja. Kirkastussunnuntai ja kirkon nimi Luopioisten nykyistä kirkkoa ei siis ole vihitty kirkastussunnuntaina. Ensimmäinen kirkossa vietetty jumalanpalveluskaan osunut kirkastussunnuntaihin, joten nimeä ”Kristuksen Kirkastuksen Kirkko” ei voida johtaa kummastakaan näistä. Esko koskenvesa on osoittanut, että kirkastussunnuntain - eli luopioislaisittain ”Kirkastuksen” - vietto ulottuu 1600-luvulle saakka. Hän pitää varsin luontevana ajatusta siitä, että Kirkastuksen vietto on alkanut ensimmäisen kappelin eli ns. pirttikirkon vihkimispäivästä. Kirkastussunnuntai on luopioislaisille suuri juhla, kuin joulu keskellä kesää. Sen vietto on on taustana kirkon nimelle – mutta miten ja milloin, se on toistaiseksi arvoitus. Mitään kirjallista tietoa nimen ”Kristuksen kirkastuksen kirkko” antamisesta tai vakiinnuttamisesta ei arkistoista vielä ole löytynyt. Voisiko vastaus löytyä kirkkomuseosta ”löydetyistä” lukituista arkuista, joissa on kirkollisia ilmoituksia 1700-luvulta alkaen? Sen aika näyttää. Janne Vesto, Luopioisten pappi Lähteet: Anneli Mäkelä-Alitalo: Luopioinen ennen Luopioista Esko Koskenvesa: Luopioisten vuoden 1813 kirkko (Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 1985) Esko Koskenvesan kokoama tiekirkkomateriaali (2010) Johan Walleniuksen päiväkirjat Kukkian Lehti 2008 ja 2011 Usko Rihkanen: Luopioisten kirkko 150 vuotias (puhe, seurakunnan arkistossa) Pertti Toivari: Luopioisten ’Punainen kirkko’ 1735-1806 (artikkeli 1983) Alun perin kolmen kirkkoveneen soutajille ennen messun alkua tarjotuista kahveista on tullut olennainen osa Kirkastuksen viettoa. Tänä vuonna kahvit tuotiin juhlan kunniaksi kirkon pihaan. Kuva: Janne Vesto. Kristuksen kirkastuksen kirkon vaiheita 1814 kirkko ilmeisesti tervattiin ulkoa 1817 tapuli rakenettiin 1831 kirkko maalattiin punaiseksi 1845 kirkko vuorattiin sisältä ja päältä 1846 kirkko maalattiin vihreäksi valkoisin nurkin ja mustin ikkunaluukuin. V. A. Bosinin alttaritaulu hankittiin. 1847 Hans Grönlund maalasi kirkon sisätilat, myös ”verhot” alttarin ympärille. 1890 Urut kirkkoon 1899 Ensimmäinen peruskorjaus: Uusittiin lehterit, penkit ja korjattiin saarnatuolia, neljä lämmitysuunia asennettiin. Alttarin ”verhot” peitettiin. 1939 Toinen peruskorjaus: Taiteilija Antti Salmenlinna maalasi enkelimaalaukset kattoon, tekstit parruihin ja apostolien kuvat lehtereihin. ”Verhot” otettiin jälleen esille. Keskuslämmitys ja sähkövalo. 1940 Sankarihautausmaa perustetaan 1969 Kolmas peruskorjaus: kirkko maalattiin sisältä. Harmaanruskeasta kirkosta tuli aamuruskon punainen ja penkeistä sinivihreitä. 1979 Kirkko maalattiin ulkoa, väri vaihtui valkoisesta keltaiseksi. 1999-2000, 2004 ja 2008-09 Neljäs peruskorjaus: sisäremontti, mm. uusi alttaripöytä, urkujen peruskorjaus, ulkomaalaus ja tiilikaton uusiminen.
© Copyright 2024