Tahtoa, toimintaa ja teoriaa

ö
n vanhusty
e
n
i
r
u
u
t
t
l
ku
uudessa
s
i
a
v
e
l
u
t
nyt ja
Tahtoa,
toimintaa
ja teoriaa
JULKAISIJA:
Osaattori ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy
Tahtoa,
toimintaa
ja teoriaa
vanhustyö
n
e
n
i
r
u
u
t
kult
aisuudessa
v
e
l
u
t
a
j
nyt
TOIMITTAJA:
Katri Leppisaari
GRAAFINEN SUUNNITTELU:
Pekka Kaikkonen
KANNEN VALOKUVAT:
Kari Vainio (ylin kuva)
Henry Moilanen (alemmat kuvat)
PAINOPAIKKA:
Helsinki 2013
ISBN 978-952-480-316-8
Kulttuurisen vanhustyön
kolmijako:
,
tahto
toiminta
sisällys:
| k at r i l e p p i s a a r i
Kulttuurisen vanhustyön kolmijako: tahto, toiminta ja teoria
ja teoria
sanna juvonen
5
| k at r i l e p p i s a a r i
Arts-based elderly care has three parts:
willingness, action and theory
sanna juvonen
6
laura huhtinen-hildén
8
Kohti luovaa arkea – kulttuurisen vanhustyön
mahdollisuuksista ja haasteista
tuike lehko
22
Taiteilija yrittäjänä – Mari Kätkän ja Krista Mäkelän haastattelu
m a r i k a l e i n o n e n - va i n i o
30
Tanssikummi-toimintaa ja sanataidetta ikäihmisille
– kokemuksia Turussa toteutetuista taidepiloteista
s at u i t k o n e n
38
Matkalla muutokseen? – hoivahenkilöstön taidekuvatyöpajoista r i i t ta r ä s ä n e n
50
Hyvää elämänlaatua taiteen ja kulttuurin keinoin – haaste hoivan
ammattityölle ja johtamiselle ikääntyneitten palveluissa
english summary
61
Willingness, action and theory – arts-based elderly care
today and tomorrow
O
SAATTORI-HANKE ON KOLMIVUOTISEN TOIMINTAKAUTENSA AIKANA saattanut yhteen joukon ihmisiä, joita yhdistää tahto toimia sen puolesta,
että korkealaatuinen taide olisi tulevaisuudessa itsestään selvä osa
myös erilaisissa hoivayksiköissä asuvien ihmisten elämää. Samalla pohditaan, miten kulttuurisesta vanhustyöstä kiinnostuneet taiteilijat parhaiten
työllistyisivät. Tahtoa tarvitaankin, sillä hankkeessa toisensa on kohdannut kaksi äkkiseltään katsottuna hyvin erilaista toimintakulttuuria. Asenneilmapiirin muutosta kaivataan niin taide- kuin vanhustyön ammattilaistenkin joukossa, jotta kulttuurinen vanhustyö ei jäisi outolinnun asemaan.
Hankkeissa voidaan kokeilla uudenlaisia, ja yllättäviäkin tapoja toimia.
Toimintaa tarvitaan, jotta saadaan kokemuksia onnistumisista kuin myös
siitä, mikä voi mennä pieleen. Kun taiteilija saapuu hoivayhteisöön, on sopeuduttava ja tutustuttava yhteisön rutiineihin; etsittävä taidetoiminnalle
luonteva paikka hoitohenkilökunnan ja ikäihmisten arjen keskeltä. Toiminnan kautta vanhustyön ammattilaisetkin voivat oivaltaa taiteen mahdollisuuksia ja löytää luovuuden itsestään. Oma arkinen aherruskin saattaa
näyttäytyä uudenlaisessa valossa.
Tahdon ja toiminnan lisäksi tarvitaan teoriaa, jotta ymmärtäisimme toisiamme, kun keskustelemme kulttuurisesta vanhustyöstä. Muutoksen on
ulotuttava aina virastoista ja luentosaleista vanhustyön yksiköihin ja kahvihuoneisiin asti. Kun toisaalla pohditaan, mitä termejä käytettäisiin strategioissa tai väitöskirjoissa, on palvelutalon ruokalassa pohdittava, missä
nurkassa teatteriesitys olisi järkevintä järjestää. Kulttuurisen vanhustyön
vakiinnuttaminen on monen alan osaajan yhteispeliä.
Tähän julkaisuun olemme pyytäneet artikkeleita ja haastatteluita tahdon, toiminnan ja teorian asiantuntijoilta. Kaikilla heillä on paitsi kokemuksia, myös näkemyksiä siitä, minne kulttuurinen vanhustyö on matkalla.
sanna juvonen
5
| k at r i
leppisaari
Arts-based elderly care
has three parts:
For this publication, we requested articles and interviews from experts
in all three areas: willingness, action and theory. Not only do they possess
experience but also insight into the future of arts-based elderly care.
sanna juvonen
|
k at r i l e p p i s a a r i
s,
willingnes
action
and theory
D
URING ITS THREE-YEAR RUN, the Osaattori project has brought together
a group of people who share a willingness to see high-quality arts as
a self-evident element in the lives of people living in various care
units. It has also led to discussion of the best way to find work for artists
interested in “arts-based elderly care”. Willingness is needed, because the
project brings together two professional cultures which seem very different
at first sight. For arts-based elderly care to be seen as more than just a quirk,
attitudes among both artists and elderly care professionals need to change.
New, surprising methods can be introduced through projects. However,
practical action is needed because only then can we gain the wisdom provided
by trial and error. When an artist enters a care institution community, he
or she needs to adjust to and understand the community's routines and
find a natural niche for arts-based activities within the daily routines of
the elderly and their carers. Arts-based activities also enable elderly care
professionals to discover arts' potential and their own inner creativity. They
may even gain new perspectives on their daily work.
In addition to willingness and practical activity, theory is needed in
order to ensure that we understand each other when discussing arts-based
elderly care. These changes must affect all levels from government offices
to lecture halls, elderly care units and staff break rooms. Authors may need
to pin down the terms to be used when drawing up strategies or doctoral
dissertations, while staff meeting in a service home canteen needs to choose
the best corner for a drama performance. The permanent introduction of
arts-based elderly care requires cooperation between various experts in the
field.
6
the osaattori project
▶▶ Funded by the European Social Fund, the Osaattori project has been promoting
arts-based elderly care in the period 2011–2013. This joint project between four
cities involves the City of Helsinki Cultural Office, the Cultural services unit of
the City of Jyväskylä, the Cultural Centre of the City of Lahti and the Welfare and
Recreation Divisions of the City of Turku.
▶▶ Throughout the project, training has been organised for professional artists,
introducing them to entrepreneurship in the creative sector and to the daily
routines of elderly care. Additionally, elderly care professionals have been
offered tools for incorporating arts-based methods into their work with care unit
residents.
▶▶ Osaattori is part of the Development Programme for Business Growth and
Internationalization of Creative Industries. The project is managed by Lasipalatsi
Media Centre Ltd.
7
Kohti luovaa arkea
vanhustyön
n
e
s
i
r
u
u
t
- Kult
mahdollisuuksista
ja kehittämishaasteista
KAA RLO HIL DÉN
laura huhtinen-hildén
(FT, MuM, musiikkiterapeutti)
toimii musiikkikasvatuksen lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hänen vastuualueeseensa kuuluu musiikkipedagogiikan
ja taiteen soveltavan käytön opetus- ja kehittämistehtäviä.
Osaattori-hankkeessa hän on toiminut ohjausryhmän jäsenenä ja
asiantuntijana kulttuurisen vanhustyön kehittämisessä. Hän on
julkaissut opetusmateriaalia ja
artikkeleita sekä toiminut kouluttajana ja asiantuntijana myös
kansainvälisissä yhteyksissä.
Johdanto
Tutkimukset osoittavat vastaansanomattomasti, kuinka taiteella ja taidetoiminnalla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen1. Lisääntyneen tiedon ja hyvien kokemusten myötä taiteen soveltava käyttö
eri muodoissaan on herättänyt kiinnostusta ja noussut myös esimerkiksi vanhustyöhön kehittämiskohteeksi. Luovuuden ja taidetoiminnan vaikutuksia ikääntyvän ihmisen elämään on selvitetty monelta kannalta sekä
saatu hyviä kokemuksia taiteen käyttämisestä hoito- ja hoivatyön arjessa2.
Tutkimustiedon lisääntyminen esimerkiksi musiikin vaikutuksista aivoihin
vahvistaa näkemystä taiteen ja taidetoiminnan positiivisista vaikutuksista
elämänkaaren eri vaiheissa3. Myös lukuisista projekteista ja hankkeista on
innostuksella kerätty hyviä käytänteitä ja malleja, joiden toivotaan yleistyvän ja leviävän laajempaan käyttöön.
Taide ja luovat menetelmät vanhuspalveluissa voivat olla osana taiteilijoiden, taidepedagogien ja vanhustyön ammattilaisten työtä. Vaikka päämäärä ns. kulttuurisen vanhustyön kehittämisessä onkin useimmiten yhteinen,
on erilaisten ammattialojen, toimintatapojen ja näkökulmien monimuotoisuudessa joskus vaikeaa saada kiinni, mistä oikein keskustelemme tai mitä
pitäisi muuttaa parempien tulosten saavuttamiseksi. Etsittäessä pysyvämpiä ratkaisuja kulttuurisen vanhustyön kehittämiseen on otettava huomioon monia näkökulmia: joitakin asioita parannetaan kehittämällä tutkintoihin johtavia koulutuksia tai lisäämällä täydennyskoulutusta, toisiin taas
tarvitaan rakenteellisia muutoksia työelämässä.
Kulttuurisen vanhustyön nykytilannetta voi verrata tilkkupeiton kokoajalle tuttuun tilanteeseen: paljon yksittäisiä kauniita tilkkuja, mutta miten näistä saadaan tasapainoinen kokonaisuus? Tilanne on monella taval1) ks. esim. Clift & Hancox 2010; Kilroy, Garner, Parkinson, Kagan & Senior 2007; Nummelin
2011; Staricoff 2004
2) ks. esim. Pitkälä, Routasalo & Blomqvist 2004; Varho & Lehtovirta 2010
3) Salimpoor, Benovoy, Larcher, Dagher & Zatorre 2011; Särkämö & Huotilainen 2012; Wan
& Schlaugh 2010
8
9
Kulttuurisen vanhustyön monet kasvot
Asiakas/
tarve
Toiminnan
järjestäjä
Vanhustyön
ammattilainen
Kulttuurinen
vanhustyö
Luovan alan
ammattilainen
Ammattilaisten
kouluttaja
KUVIO 1. Näkökulmia kulttuuriseen vanhustyöhön (Huhtinen-Hildén 2013b)
la positiivinen, kuten mm. Helsingin Osaattori-hankkeen kokemukset tässä
julkaisussa osoittavat, mutta seuraavien askelten, erityisesti toiminnan pysyvyyteen tähtäävien toimien ja uusien hankkeiden tueksi tarvitaan myös
kulttuurisen vanhustyön jäsentämistä eri ammattialojen ja toimintamuotojen näkökulmista. Havainnot taiteen elämää rikastavista mahdollisuuksista eivät vielä riitä, ne eivät toteudu itsestään, eivätkä ne ole lisättävissä koristeen tavoin vanhustyön pinnalle. Jotta luovuus ja taiteen eri muodot ja
käyttömahdollisuudet päätyisivät täysimittaisesti rikastamaan vanhenevan
ihmisen elämää osana toimivia vanhuspalveluita, on tarpeen määritellä keskeisiä toimintatapoja sekä nostaa esiin kulttuurisen vanhustyön ammattitaidon haasteita eri ammattiryhmien näkökulmasta.
Tässä artikkelissa tarkastelen:
•
•
•
kulttuurisessa vanhustyössä vaikuttavia keskeisiä näkökulmia ja
taidetoiminnan erilaisia muotoja kulttuurisessa vanhustyössä sekä
niissä tarvittavaa eri alojen ammattitaitoa.
Lopuksi kuvaan vielä, miten edellä esitetty vaikuttaa perus- ja täydennyskoulutuksen sekä työelämän rakenteiden kehittämiseen.
10
Useat tahot ovat yhtä mieltä siitä, että taiteen, luovuuden ja kulttuurin läsnäolo on tärkeää myös vanhenevan tai hoivakodissa asuvan ihmisen elämässä. Musiikin aivotutkimus on tuonut mielenkiintoisia tuloksia aktiivisen musisoinnin ikääntyviä aivoja suojaavista vaikutuksista, jotka johtuvat
laajojen aivoalueiden aktivoitumisesta (ks. Wan & Schlaug 2010). Luovaan
toimintaan osallistuminen on merkityksellistä terveydelle sekä sairauksien­
kanssa selviämiselle ja tutkimukset osoittavat taidetoiminnalla saatavan
myös taloudellista säästöä vanhuspalvelujen järjestämiseen (Cohen 2009).
Lisääntynyt tieto ja kokemus eivät kuitenkaan päädy konkretiaksi vanhuspalveluyksiköiden arkeen ilman aktiivista kehittämistä ja systemaattisia
toimia. Tähän tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja ammattitaitoa sekä eri
näkökulmien välistä vuoropuhelua (ks. kuvio 1).
Yhteistyön ja kehittämisen vaikeutena nousee monissa yhteyksissä esiin
termien ja määritelmien kirjavuus ja joiltakin osin myös ristiriitaisuus4.
Helsingissä näkökulmaa, jossa taide, luovuus ja kulttuuri tuodaan eri tavoin osaksi vanhustyötä ja sen kehittämistä, on alettu kutsua kulttuuriseksi vanhustyöksi. Siinä työvälineenä on taiteen soveltava käyttö, jolla tarkoitetaan taiteen tai taidetoiminnan käyttöä ja soveltamista uudenlaisissa
konteksteissa ja perinteisistä (esim. opetus tai taideterapia) tavoista poiketen5. Toisaalta on huomioitava, että kulttuurinen vanhustyö voi sisältää
myös ns. perinteisiä tapoja tuoda taidetta vanhustyön arjen osaksi. Tällaisia
voivat olla esimerkiksi konsertit, esitykset, yhteislaulutilaisuudet, näyttelyt
tai taideterapiat. Taiteen soveltavaan käyttöön liittyvää käsitteistöä on edelleen kehitettävä ja menetelmiä tarkasteltava kriittisesti. Lukuisten hankkeiden ja projektien varassa toimivassa kehittämistyössä käsitteiden määrittely helposti sirpaloituu, eikä pitkän tähtäimen kehittämistä palvelevaa
kokonaiskuvaa muodostu.
Haluan erityisesti korostaa termissä ”taiteen soveltava käyttö” osallistavaan taidetoimintaan liittyvää asiantuntijuutta. Termi ohjaa pohtimaan – ei
vain taiteellista ammattitaitoa – vaan myös asiakaslähtöisyyttä ja pedagogista ammattitaitoa, joka nousee sitä keskeisemmäksi, mitä enemmän tavoitellaan osallisuuden kokemusta ja mitä suurempi rooli toiminnassa on prosessilla.
4) määritelmistä ks. esim. Liikanen 2010, 33-42; Strandman-Suontausta 2013, 11-15: myös
Taidealojen erityispätevyyspaletti-hankkeen loppuraportti
5) Muita kirjallisuudessa esiintyviä termejä, joita käytetään ”soveltavan taiteen käytön” kanssa jokseenkin samansisältöisesti ovat esimerkiksi soveltava taide, osallistava taide, yhteisötaide, taide-/ kulttuurilähtöinen toiminta, taidelähtöiset menetelmät ja taiteelliset interventiot.
11
Näkemykseni mukaan taiteen soveltava käyttö tai taidetoiminta vanhustyössä voi saada erilaisia muotoja, joissa tarvitaan eri tavoin painottuvaa
ammattitaitoa ja koulutusta. Tästä eriävä näkemys taiteen soveltavasta
käytöstä edellyttää aina taiteilijan osallistumista toimintaan6. Suurin osa
näkemyseroista johtuu siitä, että toiminnan tavoitteita tai kontekstia ei ole
riittävän selkeästi määritelty. Kukaan ei varmasti kiellä taiteilijan erityisosaamista luovan taiteensa suhteen, taidepedagogin ammattitaitoa toisen
ihmisen taiteellisen prosessin ja kokemuksen kannattelussa tai vanhustyön
ammattilaisten kokonaisvaltaista osaamista vanhenemiseen liittyvien arjen ja elämän ilmiöiden suhteen. Tästä syystä on tarpeen selvittää tarkemmin, mistä asiantuntijuudesta milloinkin puhumme. Esimerkiksi esiintyvä
taiteilija on luonnollisesti paras asiantuntija taiteen esityksellisen muodon
soveltavassa käyttämisessä, mutta esimerkiksi ryhmässä tapahtuvaa taidetoimintaa ohjaamaan tarvitaan pedagogista (ts. opettamisen) asiantuntijaa
eli taidepedagogia tai -opettajaa. Jos taide tai taidetoiminta ovat välineenä muiden tavoitteiden saavuttamisessa (kuten esimerkiksi kuntoutuksessa tai virkistystoiminnassa), tarvitaan kuntoutus-, virkistys-, hoito- tai hoiva-alan asiantuntijaa.
Taiteilijan, taidepedagogin tai hoito- ja hoiva-alan ammattilaisen asiantuntijuuden ydinalueet määrittävät sitä, millaisen taiteen soveltavan käytön
alueella heidän ammattitaitonsa pääsee oikeuksiinsa. Näiden erojen, mutta
myös osin toistensa lomaan sijoittuvien ammatillisten kompetenssien tunnistaminen auttaa taiteen ja taidetoiminnan muotojen kehittämisessä, kult6) ks. esim. Virtala YLÖS-hankkeen sivuilla.
12
Vuorovaikutuksellinen
taiteellinen
prosessi
Asiakas / prosessi
Taiteilija / sisältö
Kulttuurisessa vanhustyössä tarvitaan moniammatillista osaamista
Taideterapiat
TOIMINNAN FOKUS
Kuvio 1 tuo esiin erilaiset näkökulmat, jotka vaikuttavat kulttuuriseen
vanhustyöhön. Taidetoiminta ja taiteen soveltava käyttö voivat olla osa vanhustyön ammattilaisten, kuten kuntoutus-, hoito- ja hoiva-alan työntekijöiden tai virikeohjaajien työn arkea. Vanhustyössä voi lisäksi työskennellä luovien alojen asiantuntijoita, kuten taiteilijoita, musiikki- kuvataide- ja
tanssipedagogeja tai -opettajia ja teatteri-ilmaisun ohjaajia. Asiakkaiden ja
heidän tarpeidensa kautta määrittyvät ne tavat ja keinot, joilla taide tai luovat menetelmät voivat rikastaa hoivakotien arkea. Toiminnan järjestämiseen vaikuttavat tämän lisäksi taloudelliset reunaehdot sekä se, millaista
asiantuntemusta on saatavilla. Edellä mainittujen ammattiryhmien koulutusta järjestävät oppilaitokset ovat myös tärkeitä toimijoita, koska sekä perus- että täydennyskoulutuksen kehittäminen on keskeisessä roolissa kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksien hyödyntämisessä.
Vanhustyö,
jossa mukana
taideelementtejä
Osallistava
taidetoiminta
(vrt. oppijakeskeinen
taidekasvatus)
Osallistava
esitys
Esitys
/konsertti
/näyttely
Seuraaminen
Osallistuminen
TOIMINNAN LUONNE
KUVIO 2. Taidetoiminnan ja taiteen soveltavan käytön muotoja vanhustyössä (Huhtinen-Hildén 2013a)
tuurisen vanhustyön järjestämisessä sekä uudenlaisen toimintakulttuurin
luomisessa.
Jotta voisimme kehittää taidetoimintaa sekä taiteen soveltavaa käyttöä ja sen eri muotoja parhaalla mahdollisella tavalla esimerkiksi vanhustyön osana, on syytä tarkastella kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksia
ja muotoja sekä näiden edellyttämiä ammatillisia kompetensseja. Näiden
hahmottaminen auttaa ymmärtämään sitä moniammatillista kenttää, joka
kulttuurista vanhustyötä voi toteuttaa ja näin ollen lisää ikääntyvän ihmisen arjen luovuutta ja taiteen läsnäoloa sen eri muodoissa.
Taidetoiminnan erilaiset muodot vanhustyössä
Lisääntynyt kiinnostus taiteen hyvinvointivaikutuksia kohtaan on saanut
aikaan paljon positiivisia kokeiluja ja lisännyt taidetoiminnan monimuotoisuutta maassamme. Usein kuitenkin eri alojen toimijat havahtuvat siihen,
että yhteisymmärrystä on vaikea löytää ja samoillakin sanoilla tai käsitteil-
13
lä tarkoitetaan eri asioita. Kuvion 2 tavoitteena on hahmottaa erilaisia taidetoiminnan muotoja vanhustyössä. Siinä nämä erilaiset kulttuurisen vanhustyön muodot on sijoitettu akseleille, joiden muuttujina ovat toiminnan
luonne ja toiminnan fokus. Vaaka-suorassa oikealle liikuttaessa kasvaa toimintaan osallistuvan ikäihmisen osallisuus taiteen tekemiseen ja pystyakselilla ylöspäin taas toiminnan keskittyminen asiakkaaseen tai itse prosessiin. Kuvio ei missään määrin arvota toiminnan muotoja suhteessa toisiinsa,
ainoastaan kuvaa niiden eroja suhteessa toiminnan luonteeseen ja fokukseen. Kaikilla kuviossa esitetyillä toimintamuodoilla on tärkeä osansa kulttuurisessa vanhustyössä. Kuvio 2 on yksi tapa hahmottaa kulttuurista vanhustyötä, eikä varmasti ainoa. Olen kuitenkin käytännössä, mm. Helsingin
kaupungin kulttuurikeskuksen järjestämissä keskustelutilaisuuksissa kulttuurisen vanhustyön toimijoille, havainnut toiminnan luonnetta koskevan
konkretisoinnin tarpeelliseksi, jotta eri aloja ja koulutustaustoja edustavat
toimijat ymmärtäisivät toisiaan paremmin.
Käyn seuraavassa yksityiskohtaisemmin läpi taidetoiminnan muotoja kulttuurisessa vanhustyössä sekä kuvaan lyhyesti niitä ammattitaidon vaatimuksia, joita eri kontekstit työntekijöiltä edellyttävät.
▶▶ Esitykset, konsertit ja näyttelyt vanhuspalveluyksiköissä
Esityksen tai konsertin tarjoaminen on ehkä perinteisin vanhustyössä käytetty toimintamuoto. Parhaimmillaan taiteilijan ja yleisön välillä käydään
näkymätöntä dialogia, joka on molemmille kokemuksena vaikuttava. Esiintyjältä vaaditaan taiteellisen osaamisen lisäksi vuorovaikutuksellisia taitoja
ja halua olla dialogissa yleisön kanssa.
Omassa ympyrässään kuviossa 2 on ns. osallistava esitys. Tätä voisi
luonnehtia yleisön syvempään osallisuuden kokemukseen tähtäävänä esityksenä. Siinä yleisö joko osallistuu aktiivisesti esitykseen tai sen osaan tai
yleisön kokemukset ja niiden purku ovat olennainen osa esityksen kokonaisuutta. Esittävien taiteenmuotojen lisäksi myös kuvataide voi tavoitella taiteen kokemisen osallistavampia ja vastaanottajaa tavoittavampia muotoja.
Pia Strandman-Suontausta (2013) on tutkinut kuvataiteeseen perustuvan
palvelun kehittämistä hoivakodeille.
Taiteilijalta osallisuuteen tähtäävä taiteellisen toiminnan muoto vaatii vuorovaikutuksellisen osaamisen lisäksi pedagogisia valmiuksia, joiden
avulla hän onnistuu kohtaamaan toisen ihmisen taiteellisen kokemuksen ja
kannattelemaan sitä. Jussi Lehtonen kuvaa tätä taiteilijan kokemuksen näkökulmasta kirjassaan seuraavasti: ”Joskus yleisön osallistuminen ja suoranainen uskoutuminen saavat tilaisuudessa pääroolin. Vähitellen huomaan
14
matkanneeni näyttelijän roolista katselijan rooliin, puhujan roolista kuulijan rooliin.” (Lehtonen 2010, 34.) Esiintyjän ja yleisön rooleihin vaikuttavat myös monenlaiset tausta-ajatukset. Mielenkiintoista on pohtia asenteita
myös suhteessa siihen, kuka ”saa luvan” julkiseen taiteen tekemiseen, kuka
on ”taiteilija”. Leonie Hohental-Antinin (2001) väitöskirja käsittelee ikäihmisiä teatterin tekijöinä.
▶▶ Vanhustyö, jossa mukana taide-elementtejä
Erilaiset taiteen elementit ja taiteen soveltava käyttö voivat olla vanhustyössä välineenä monenlaisten tavoitteiden saavuttamisessa (vrt. ns. taidelähtöiset menetelmät). Esimerkiksi laulamisen tai hyräilyn on todettu helpottavan yhteistyötä hoitotilanteissa muistisairaan ja hoitajan välillä (Hammar,
Emami, Engström & Götell 2010). Monessa vanhainkodissa tai palvelutalossa on käytössä erilaisia taidetta hyödyntäviä toimintatapoja, kuten kuvat
tai musiikin kuuntelu vuorovaikutustilanteen käynnistäjänä, motivaation
nostajana tai yhteiseen aiheeseen johdattelijana. Tällaiset arjen luovuutta
edistävät käytännöt voivat saada erilaisia muotoja, mutta yhteisen nimittäjän voi löytää siitä, millaisia tavoitteita toiminnalle asetetaan. Taiteella on
näissä yhteyksissä toimintaa fasilitoiva, muiden tavoitteiden saavuttamista
helpottava tehtävä. Toiminnan edellyttämät kompetenssit määrittyvät muina kuin taiteellisen tai taidetoiminnan ohjaamisen tavoitteina. Esimerkiksi ryhmätoiminta, jonka osana on musiikin kuuntelua, edellyttää ohjaavalta
ammattilaiselta ryhmätoiminnan ymmärtämistä ja ryhmäprosessin kannattelun taitoa. Lisäksi kokemuksellinen ymmärrys taiteen merkityksestä ja
vaikutuksista osana erilaisten ihmisten elämää ja toimintaa tuo tähän osaalueeseen ammatillista syvyyttä.
▶▶ Osallistava taidetoiminta (vrt. oppijakeskeinen taidekasvatus)
Taidetoiminnan hyvinvointivaikutuksia perustellaan usein osallisuuden,
yhteisöllisyyden kokemusten lisääntymisen ja turvallisen itseilmaisun merkityksellisyyden kautta. Nämä kokemukset eivät kuitenkaan synny itsestään vaan vaativat taiteeseen liittyvää ryhmäopetuksen ammattitaitoa: taidepedagogista osaamista tarvitaan sitä enemmän, mitä keskeisemmässä
roolissa osallistava taiteen tekeminen on. Osallistava taidetoiminta on näin
määriteltynä oppija-/osallistujalähtöinen, aktiiviseen taidetoimintaan perustuva vuorovaikutuksellinen tilanne, jonka keskiössä on oppijoiden tarpeista käsin määrittyvä oppiminen, osallistuminen tai taiteellinen toiminta
sekä merkitykselliset kokemukset ja niiden jakaminen.
15
Pedagogisen näkökulman korostaminen osallistavan taidetoiminnan yhteydessä voi tuntua hämmentävältä, jos ajatukset opettamisesta perustuvat
suorituskeskeiseen ja opettajajohtoiseen näkökulmaan. Opetusta koskevat
arvot, käsitykset ja käytänteet ovat kuitenkin olleet viime vuosikymmeninä selkeässä muutoksessa ja tämä näkyy myös taidekasvatuksessa. Hallintakeskeisestä opetuskulttuurista, jossa oppimisen on ajateltu olevan ensisijaisesti seurausta annettujen tehtävien suorittamisesta, on tullut tarve siirtyä
kohti toisenlaista opetuskulttuuria. Tällainen opetus- ja oppimiskäsitys korostaa oppijan omista tarpeista käsin määrittyviä tavoitteita oppimiseen,
muutokseen tai taiteen kokemiseen. Tällaisessa oppimistilanteessa keskeistä on vuorovaikutus, dialogi, itseilmaisu taiteen avulla sekä laajemmin
oppijan hyvää elämää kannatteleva taiteen tekeminen. Osallistavan taidetoiminnan tavoitteena voidaan nähdä valtauttaminen ja taiteellinen tasa-arvo osaamistasosta riippumatta (konstruktivistisesta oppimisnäkökulmasta
esim. Tynjälä 1999; Tynjälä, Heikkinen & Huttunen 2006).
Koska oppimis- ja opetuskäsitykset myös osin elävät vielä edellä kuvaamaani muutosta, vaikuttaa tämä myös taiteen soveltavan käytön järjestämiseen ja esimerkiksi siihen, millaisia ammattilaisia mihinkin kulttuurisen
vanhustyön tehtäviin ajatellaan tarvittavan.
Väitöstutkimukseni pohjalta on noussut esiin käsite pedagoginen sensitiivisyys, jonka avulla opettaja toimii kokonaisvaltaisen herkkyyden tasolla
käyttäen tietojaan, taitojaan ja osaamistaan jokaisen oppijan tarvitsemalla
tavalla. Opettajan sensitiivisyys mahdollistaa oppijalle syvällisen oppimisprosessin, johon hän ei ilman opettajan sensitiivisyyden kannattelevaa tukea pääsisi. Pedagoginen sensitiivisyys sisältää näin ollen myös ajatuksen
opettamisesta kohtaamisena, oppijalähtöisenä ja molemminpuolisena oppimisprosessina, jonka elementtinä on sensitiivinen suhtautuminen ja osallisuuden näkeminen pedagogisen vuoro­vaikutuksen ja opettamisen keskeisinä arvoina. (Huhtinen-Hildén 2012; myös Van Manen 1991.)
▶▶ Vuorovaikutuksellinen, yhdessä rakennettu esitys, taiteellinen prosessi
Osallistava taidetoiminnan tavoitteena voi myös olla esityksen valmistaminen yhteisten ajatusten ja kokemusten pohjalta. Tällaisessa taidetoiminnan muodossa taiteellisen prosessin ja opetustilanteen raja hämärtyvät ja
osallistujat jakavat parhaimmillaan syvällistä yhteisöllistä ja taiteellista
kokemusta. Koreografi ja tanssija Hanna Brotherus (2011) kuvaa ”Tähän
asti”- teoksen työstämisprosessia Kulttuurisilta-hankkeessa seuraavasti:”
Teoksen ydin on siinä, että me jaetaan ihmisyys ja ihmisenä oleminen, eläminen. Ei arvoteta johonkin järjestykseen näitä ihmisiä iän puolesta tai sen
puolesta kuinka hyviä he on: He on kaikki esiintyjiä samalta viivalta.” Täl-
16
laista prosessia ohjaavalta taidepedagogilta, ohjaajalta tai taiteilijalta vaaditaan taiteellisen palon ja näkemyksen lisäksi pedagogista sensitiivisyyttä,
koska prosessiin osallistujat sijoittavat taiteen tekemiseen itsestään paljon
henkilökohtaista ja haavoittuvaa.
▶▶ Taide terapian välineenä
Taiteen soveltavan käytön yhteydessä korostetaan usein taiteen vaikutusta kehoon ja mieleen. Tunteisiimme, vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyden
kokemukseen vaikuttavalla taidetoiminnalla on kiistämättä ns. terapeuttisia eli hoitavia vaikutuksia. On kuitenkin tärkeä tiedostaa taidetoiminnan
tavoitteet ja ohjaajan ammatillisuuden asettamat mahdollisuudet ja rajat.
Pedagoginen sensitiivisyys taidepedagogin työvälineenä mahdollistaa osallistujille merkityksellisten taiteen katalysoimien prosessien tai tunteiden
tulemista osaksi taidetoimintaa, mutta ammattitaitoinen taidepedagogi pystyy myös ohjaamaan prosessoinnin tasoa. Taiteen tai taidetoiminnan käyttäminen hoidon välineenä, esimerkiksi elämän kriisien käsittelyssä vaatii
aina musiikki-, kuvataide-, tanssiterapeutin tai psykologin/psykoterapeutin
ammattiosaamista. Taideterapeutin koulutus tai ammatillinen toiminta on
monin tavoin määritelty ja terapialle on aina selkeästi hoidon ja kuntoutuksen säätelemät tavoitteet.7
Tavoitteena luova, elämänmakuinen arki
Monissa kulttuurisen vanhustyön seminaareissa ja aiheeseen liittyvissä keskusteluissa on noussut esiin uudenlaisen toimintakulttuurin tarve, joka
haastaa kaikki ammattiryhmät sekä toiminnan tasot suunnittelusta ja johtamisesta asiakastyöhön ja luovan alan asiantuntijoihin. Tämä konkretisoituu parhaiten uudenlaisista toimintatavoista ja asenteista kertovien esimerkkien kautta.
Päivikki Paakkanen (2013) tuo esiin toimintakulttuuriin vaikuttavia esimerkkejä kirjoituksessaan ”Arjen unelmia Roihuvuoren palvelukeskuksessa”. Hänen mukaansa vanhustyö palveluasumisen yksiköissä on luovaa työtä, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle vanhukselle päärooli omassa
elämässään. Toiminnan suunnittelua ohjaavia kysymyksiä Paakkasen mukaan ovatkin: ”Miten ja minkälaisin menetelmin pidämme huolen siitä, että
7) musiikkiterapiasta ks. esim. Bruscia 1989; 1998; ks. myös Suomen musiikkiterapiayhdistys
17
vanhuksen ääni näkyy ja kuuluu hänen omassa arjessaan?” Roihuvuoren
palvelukeskuksessa on kiinnitetty huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
•
uudenlaiset arjen kokemukset: työntekijät voivat esimerkiksi tuoda
lemmikkieläimiä ja lapsia mukanaan töihin
• aistien huomioiminen toiminnan ja arjen suunnittelussa
• arjen vuorovaikutuksen monet tasot: hoidon ja hoivan kohteesta
aktiiviseksi toimijaksi. ”Esimerkkinä kosketuksesta: Asukas hieroo
työntekijän hartioita ja työntekijä istuu lattialla asukkaan jalkojen
juuressa Ei siis pelkästään niin, että asukas on kosketuksen kohteena vaan myös niin, että hän saa itse koskettaa.”
• tiimityö ja työn organisointi: työntekijöille mahdollisuuksia käyttää
luovia vahvuuksiaan työssään
• luovia ajatuksia ruokkiva ilmapiiri ja aktiivinen kehittäminen; ajatusten ja kokemusten tuominen osaksi suunnittelukokouksia, kehityskeskusteluja ja hoitoneuvotteluita
(Paakkanen 2013)
Keskeisinä haasteina kulttuurisen vanhustyön näkökulmasta ovat tällä hetkellä kokonaiskuvan hahmottuminen, yhteisymmärryksen ja jaettujen käsitteiden muotoutuminen sekä moniammatillisen yhteistyön kehittäminen.
Kulttuurisen vanhustyön asiantuntijuuden, laadun ja moniammatillisten
toimintamallien vakiintuminen osaksi työelämän käytäntöjä ja eri alojen
koulutusta vaatii monia samanaikaisia kehittämistoimia (ks. kuvio 3). Sekä
luovien alojen että hoito- ja hoiva-alojen tutkintoihin johtavia koulutuksia
on tarkasteltava myös siitä näkökulmasta, millaisia eväitä koulutukset antavat kulttuuriseen vanhustyöhön. Tärkeää olisi myös täydennyskoulutuksen kehittäminen nykyisen hajanaisen tarjonnan sijaan tukemaan pitkäjänteistä, jatkuvaa ammatillista kehittymistä ja eri ammattiryhmien tarpeita8.
Käytänteiden muuttuminen on hidasta ja vaatii yhteistyön lisäksi monia
erilaisia toimia, joilla on yhteinen päämäärä. Erilaisten ammatillisen kompetenssien ja kulttuurisen vanhustyön muotojen parempi ymmärtäminen auttaa kehittämään kulttuurista vanhustyötä moniammatillisena yhteistyönä.
Uudenlaisten ratkaisujen etsiminen, voi tarkoittaa myös totuttujen käytänteiden ja rakenteiden kriittistä tarkastelua. Päivikki Paakkanen (2013) pohtii
mm. ”Voisiko asumisyksikössä olla hoitajien lisäksi töissä muitakin ammattiryhmiä?” Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa myös uudenlaisen toimintakulttuurin muotoutumista. Parhaimmillaan tästä voi tulla yhteinen löytöretki parempaan arkeen ja rikkaampaan elämään niin hoivakotien asukkaiden
kuin eri aloja edustavien työntekijöidenkin hyvinvoinnin näkökulmasta.
8) ks. myös Lehikoinen 2012
18
Taidetoimintaan ja taiteen soveltavaan käyttöön
liittyvä osaaminen vanhuspalveluyksikössä
▶▶ Tutkintoon johtavien
koulutusten sisälön kehittäminen
▶▶ Tutkintoon johtavia
koulutuksia täydentävät
koulutukset
Vanhusten
hyvinvoinnin ja
elämänlaadun
parantaminen
luovuuden,
taidetoiminnan
ja
taidelähtöisten
menetelmien
avulla
Luovien alojen ammattilaisten
ammattitaito taiteen
soveltavassa käytössä
▶▶ Tutkintoon johtavien koulutusten sisälön kehittäminen
▶▶ Taiteen soveltavan
käytön koulutusten
nykyistä parempi näkyvyys ja tunnettuus
▶▶ Täydennyskoulutussisältöjen kehittäminen eri tarpeisiin
Työelämän rakenteet
ja ratkaisut
▶▶ Eri ammattiryhmiä
edustavien ammattilaisten joustavampi rekrytoiminen vanhuspalveluyksiköihin
▶▶ Moniammatillisuus
Työhyvinvoinnin
lisääntyminen
Muutoksia
toimintakulttuuriin
Kulttuurisen vanhustyön asiantuntijuuden,
laadun ja moniammatillisten toimintamallien
vakiintuminen osaksi työelämän käytäntöjä ja eri
alojen koulutusta
KUVIO 3. Kulttuurisen vanhustyön keskeisiä kehittämishaasteita ja mahdollisuuksia.
Lähteet
Brotherus, H. 2011. Haastattelu Kulttuurisilta-hankkeen “Kulttuurisilta.
Kohtaamisia taiteessa”-DVD:llä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Bruscia, K.E. 1989. Defining Music Therapy. Baltimore: Barcelona Publishers.
Bruscia, K, E. 1998. The Dynamics of Music Psychotherapy. Baltimore: Barcelona
Publishers.
19
Clift, S & Hancox, G. 2010. The significance of choral singing for sustaining
psychological wellbeing: findings from a survey of choristers in England,
Australia and Germany. Music Performance Research 3, 79-96. Saatavissa:
http://mpr-online.net (Viitattu 1.8. 2013).
Pitkälä K., Routasalo P. & Blomqvist L. (toim.). 2004. Ikääntyneiden yksinäisyys:
Taide ja virikeryhmät psykososiaalisena kuntoutuksena. Tutkimusraportti 5.
Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.
Cohen, G. 2009. New theories and research findings on the positive influence of
music and art on health with ageing. Arts & Health, 1, 48-63.
Salimpoor, V., Benovoy, M., Larcher, K., Dagher, A. & Zatorre, R. 2011.
Anatomically distinct dopamine release during anticipation and experience of
peak emotion to music. Nature Neuroscience, 14, 257–262.
Hammar M, L., Emami, A., Engström, G. & Götell, E. 2011. Communicating
through caregiver singing during morning care situations in dementia care.
Scandinavian Journal of Caring Sciences, 25, 160-168.
Staricoff, R. 2004. Arts in health: a review of the medical literature. Research
report 36. London: Arts Council of England.
Hohenthal-Antin, L. 2001. Luvan ottaminen – Ikäihmiset teatterin tekijöinä.
Jyväskylä Studies in Education, Psychology and social research 191.
Jyväskylän yliopisto.
Huhtinen-Hildén, L. 2012. Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon
ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180.
Jyväskylän yliopisto.
Huhtinen-Hildén, L. 2013a. Perspectives on Professional Use of Arts and Artsbased Methods in Elderly Care. Julkaisematon artikkelikäsikirjoitus.
Huhtinen-Hildén, L. 2013b. Kulttuurisen vanhustyön moniammatillisia
ulottuvuuksia.Teoksessa Huhtinen-Hildén, L. & Vilkuna, A-M. (toim.)
Kulttuurinen vanhustyö – taide kumppanina läpi elämän. Mikrokirja 7.5.
2013 järjestetystä työpajaseminaarista. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Painossa.
Kilroy A., Garner C., Parkinson C., Kagan C. & Senior P. 2007. Towards
transformation: exploring the impact of culture, creativity and the arts on
health and well-being. Manchester: Arts for Health. Manchester Metropolitan
University.
Lehtonen, J. 2010. Samassa valossa – näyttelijäntyö hoitolaitoksissa. Helsinki:
Avain.
Lehikoinen, K. 2012. Arts-based work with people with dementia: Towards a
curriculum framework for trainer training, in A.Smith (toim.), Quality of Life:
Using the arts to help people living with and affected by dementia. Quality of
Life Project. London: Live Music Now, 50-67.
Liikanen, H-L. 2010. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus
toimenpideohjelmaksi 2010–2014. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1
Nummelin, S. 2011. Kulttuurin hyvinvointivaikutukset: onnea, elämyksiä,
terveyttä Tutkimuskatsauksia. 1/2011. Turun kaupunki, Kaupunkitutkimusja tietoyksikkö.
Paakkanen, P. 2013. Arjen unelmia Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Teoksessa
Huhtinen-Hildén, L. & Vilkuna, A-M. (toim.)
Strandman-Suontausta, P. 2013. Vapautta vai vaikuttavuutta? Kuvataiteeseen
perustuva palvelu hoitolaitosyhteisölle . Doctoral dissertations 28/2013.
Helsinki: Aalto Yliopisto.
Särkämö T. & Huotilainen, M. 2012. Musiikkia aivoille läpi elämän. Suomen
lääkärilehti 17 vsk 67, 1334-1339.
Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena. konstruktivistinen
oppimiskäistyksen perusteita. Tampere: Kirjayhtymä.
Tynjälä, P., Heikkinen, H. L. T & Huttunen R. 2006. Konstruktivistinen
oppimiskäsitys oppimisen ja ohjaamisen perustana. Teoksessa P. Kalli,
& A. Malinen (toim.) Konstruktivismi ja realismi. Aikuiskasvatuksen 45.
vuosikirja. Vantaa: Kansanvalistusseura, 20–48.
Van Manen, M. 1991. The Tact of Teaching. The Meaning of Pedagogical
Thoughtfulness. State University of New York Press.
Varho, J. & Lehtovirta, M. (toim.) 2010. Taidetta ikä kaikki. Selvitys ikäihmisten
hoivayhteisöjen kulttuuritoiminnasta Helsingissä. Helsingin kulttuurikeskus.
Wan, C. Y. & Schlaug, G. 2010. Music Making as a Tool for Promoting Brain
Plasticity across the Life Span. Neuroscientist, 16, 566–577.
Elektroniset lähteet
Suomen musiikkiterapiayhdistys: http://www.musiikkiterapia.net/index.
php?option=com_content&view=article&id=54&Itemid=65
Taidealojen erityispätevyyspaletti -hankkeen loppuraportti http://www.siba.fi/
documents/10157/14855/Erityispaletti_Loppuraportti.pdf/1f454965-acbd4e0d-a04e-1e4da43bdb52 (viitattu 6.8.2013)
Virtala, J. Ajatuksia soveltavasta taiteesta. YLÖS- Ammattiteattereiden yleisötyön
kehittäminen. http://www.yleisotyo.fi/index.php?page=soveltava-taide
(viitattu 2.8.2013)
Kulttuurinen vanhustyö – taide kumppanina läpi elämän. Mikrokirja 7.5.
2013 järjestetystä työpajaseminaarista. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Painossa.
20
21
Taiteilija yrittäjänä
tuike lehko
n
sta mäkelä
i
r
k
a
j
n
ä
k
- mari kät
u
haastattel
k r i s ta m ä k e l ä
KATI TU RT IAI
NE N
on yritysneuvoja Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:ssa. Mäkelä toimi kouluttajana Lahdessa
Osaattorin Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksessa.
m a r i k ät k ä
on muusikko, joka perusti
oman yrityksensä A Tempo Oy:n
vuonna 1996. Hän osallistui
Lahden Osaattoriin toimimalla kouluttajana sekä Taiteilijana vanhustyössä että Vanhustyön
ammattilaiset -koulutuksissa.
Yksi Osaattori-hankkeen aikana toteutettujen Taiteilijana
vanhustyössä -koulutusten tavoitteista on ollut rohkaista taiteilijoita yrittäjämäiseen toimintaan. Tällä tarkoitetaan muun
muassa oman osaamisen soveltamista asiakkaan toiveiden
mukaan, tuotteistamista ja myymistä, vanhustyön yksiköissä
työskentelyyn liittyvää käytännön järjestelyjen hallintaa, tarjousten tekemistä ja oman työn hinnoittelua sekä erilaisten
yritysmuotojen tuntemista.
Sekä Lahden Seudun Kehitys LADEC OY:n yritysneuvoja KRISTA MÄKELÄ
että muusikko-yrittäjä MARI KÄTKÄ ovat toimineet kouluttajina Lahden Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksissa. Koulutusten aikana Kätkä jakoi taiteilijoille omia kokemuksiaan hoivayhteisössä työskentelystä ja ikäihmisten
kohtaamisesta. Mäkelä puolestaan ohjeisti taiteilijoita yrittäjäksi ryhtymisessä ja yrittäjämäisessä toiminnassa.
Yrittäjämäinen toiminta on monelle taiteilijalle hyvä työllistymisvaihtoehto, mutta yrittäjäksi ryhtyminen ei ole nykyisellään täysin mutkatonta.
Tässä tekstissä Kätkä ja Mäkelä käyvät läpi taiteilijoiden yrittäjyyteen liittyviä näkökulmia.
Miksi taiteilija ryhtyisi yrittäjäksi?
Suomessa koulutetaan paljon taiteen ammattilaisia, mutta taiteilijana on
vaikeaa työllistyä. Vain harvalle riittää esimerkiksi apurahan takaamia töitä
jatkuvasti. Taiteilijoiden on yhä aktiivisemmin etsittävä uusia keinoja työllistyä. Vaihtoehtona voi Krista Mäkelän mukaan olla yrittäjäksi ryhtyminen: ”En ymmärrä, miten taiteilijat voivat työllistyä - varsinkaan tässä niukkuuden ajassa – muuten kuin tuotteistamalla osaamistaan.” Mäkelä uskoo,
että taiteilijoiden osaamiselle löytyy kysyntää: ”Monien taiteilijoiden koulutus antaa valmiuksia, joita voi hyödyntää muutenkin kuin vain taiteelliseen
22
23
työhön. Näyttelijä voi opettaa vuorovaikutustaitoja ja kuvataiteilija suunnitella yritysten visuaalista ilmettä.”
Mari Kätkä on huomannut, että taiteilijoiden yrittäjyys on lisääntynyt viime vuosina. Monet freelancerit perustavat toiminimen, koska yhä
useammin esiintymistilausten ehtona on y-tunnus: ”Suomessa on vallalla
hyvin yrittäjämyönteinen asenne ja helpointa on toimia toiminimen tai firman kautta”. Yrittäjämyönteisyys liittyy Kätkän mukaan suurempaan yhteiskunnalliseen murrokseen, johon kaikkien taiteilijoiden ei ole suinkaan
ongelmatonta sopeutua. ”Koska taiteen kentällä on jaossa rajoitettu määrä
rahaa, työtä ei voida taata kaikille. Siispä ihmisiä rohkaistaan ottamaan vastuu omasta työllistymisestään. Tämä asenne ei välttämättä sovi kaikille taiteilijoille. Onneksi tekemisen tapoja on vielä monia, eikä yrittäjyys ole vielä
ainoa vaihtoehto”, Kätkä pohtii.
Yrittäjyys asenteena ja toiminnan tapana
”Yrittäjyydessä toiminnan pitää tuottaa voittoa. Yrittäjäksi lähdetään, koska nähdään että toiminta on kannattavaa”, Krista Mäkelä kiteyttää. Yrittäjäksi aikovan taiteilijan täytyy ymmärtää liiketoiminnan perusasiat. Yrittäminen on kaupallista, voittoon tähtäävää toimintaa, jossa omaa osaamista
täytyy myydä. Yrittäjän täytyy voida elää työllään, ja siksi asiakkaiden löytäminen ja palveleminen on toiminnan perusta. Ensin taiteilijayrittäjän täytyy erottua kollegoistaan eli löytää toiminnastaan tai tuotteestaan kilpailuetu. Lisäksi asiakas täytyy tuntea. ”Jos ei tiedä mitä asiakas haluaa, on
mahdotonta tuottaa asioita joista tämä haluaa maksaa”, Mäkelä selventää.
Yrittäminen vaatii erityistä luonteenlaatua ja asennetta. Mäkelä listaa
ominaisuuksia, joita yrittäjyys edellyttää: ”Täytyy sietää epävarmuutta
ja uskaltaa ottaa riskejä. Lisäksi pitää olla määrätietoisuutta, peräänantamattomuutta ja myynnillisiä valmiuksia.” Viimeistä lukuun ottamatta ominaisuudet ovat tuttuja taiteilijoille. Varsinkin freelancerit ovat sopeutuneet
epävarmuuteen ja pohtivat: Tuleeko rahaa mistään? Ostaako tätä kukaan?
Mitä teen ensi kuussa? On myös tiedettävä mistä pyytää apua, oltava valmis muuttumaan ja ottamaan asioista selvää. ”Kärjistetysti sanottuna yrittäjän täytyy uskoa työhönsä ja olla valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. On uskallettava tarttua puhelimeen eikä voi jäädä omaan kammioonsa
maalaamaan. Pitää olla valmis oppimaan uusia asioita ja on pysyttävä ajan
hermoilla”, Mäkelä jatkaa.
Kätkän mukaan yrittäjiä yhdistää innovatiivisuus. He näkevät työmahdollisuuksia joka puolella ja nauttivat ideoinnista: ”Jos yksi ja sama työpaikka ahdistaa ja haluaa tehdä produktioita useissa eri tilanteissa monien eri
ihmisten kanssa, soveltuu luultavasti yrittäjäksi. Yrittäjä on nopea kään-
24
teissään ja nauttii siitä, että työtilanne elää jatkuvasti.” Yrittäjän toimintatapa perustuu kutsumukseen ja tapaan nähdä asiat.
Yrittäjänä taiteilijan pitää osata lukea tilanteita. Kätkän mukaan hyvää
bisnestä on myös vastata kieltävästi keikkapyyntöön, kun huomaa ettei
vastaa asiakkaan toiveita: ”On parempi tarjota keikkaa kaverille, jolloin
asiakas saa mitä haluaa, kuin mennä itse tekemään sellaista, joka ei asiakkaan toiveita vastaa. Kun tietää mitä tekee ja mitä ei, voi synnyttää lopulta
myös omaa asiakaskuntaa.”
Yrittäjyys ei kuitenkaan sovi kaikille. ”On myös niitä, jotka tarvitsevat
selkeitä muiden antamia työtehtäviä ja jatkuvuutta. Maailmaan tarvitaan
myös orkesterimuusikoita, kuukausipalkkaisia näyttelijöitä ja mainostoimistojen art directoreita. Ei kaikkien tarvitse olla yrittäjiä”, Kätkä perustelee.
Mäkelän mukaan yrittäjäksi ryhtyminen täytyy punnita tarkasti. Jos ei
luota toiminnan kannattavuuteen, ja jos ajatus vastoinkäymisistä ahdistaa,
yrittäjyys ei ole hyvä vaihtoehto. Sitä pitää harkita myös lähipiirin kannalta, sillä yrittäjyys vaikuttaa aina koko perheeseen.
Onko luovuudella hintalappua?
Yrittäjyyteen liittyvät kaupalliset vaatimukset saattavat tuntua joistain taiteilijoista luovuutta rajoittavilta. Ne ovat Mäkelän mukaan kuitenkin liiketoiminnan realiteetteja, jotka yrittäjänä täytyy hyväksyä: ”Mielestäni on
väärin haluta yrittäjäksi, jos ei suostu toiminnan edellytyksiin. Oman työn
myyminen edellyttää sen muokkaamista asiakkaan toiveiden mukaan. Jos
siihen ei ole valmis, työ ei kannata.”
Kätkä on pohtinut kulttuurisesta vanhustyöstä kiinnostuneiden taiteilijoiden motiiveja toimia alalla: ”Niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä taiteellaan humaanisti hyvää vaikkapa vanhustyössä, harvoin motivoi raha. Heille
voi olla ristiriitaista opiskella ymmärtämään tasetta ja tulosta ja tavoittelemaan taloudellista voittoa.”
Kätkän mukaan taiteilijayrittäjältä vaaditaan ensisijaisesti kovaa päätä
ja hyviä hermoja. Liiketaloudellinen osaaminen on kaukana taiteilijan koulutuksen ytimestä, joten yrittäjämäisen työotteen omaksumiseen menee
aikaa: ”Musiikin ja kauppatieteiden maistereiden tutkinnot kestävät kuusi vuotta. Siinä ajassa kummallekin kehittyy oma erityisosaaminen. Välillä minua mietityttää, pitäisikö minun osata tehdä bisnestä samalla tavalla,
kuin kauppatieteilijä, joka on saanut valmiuksia siihen kuusi vuotta?”
Usein taiteilijalle vaikeinta on oman taiteellisen osaamisen hinnoittelu.
Kätkä törmää ongelmaan usein: ”Kirjoitin esiintymistarjouksia yhdistykselle, kunnalle ja hankkeelle ja pohdin kaikille sopivia hintoja. Yhdistys vastasi, että hinta on liian kova, kunnan mukaan se olisi voinut olla enemmän-
25
kin ja hanke halusi maksaa kaiken päälle vielä matkakulut.”
Hinnoittelua mutkistavat myös hankkeet, jotka maksavat taiteilijoiden
palkkiot ja tarjoavat palvelun asiakkaille ilmaiseksi. Kun hanke loppuu, ja
asiakas tilaa taiteilijan taas töihin, saattaa todellinen hinta tulla tilaajalle yllätyksenä. ”Omissa hankkeissani olen välillä ihmetellyt sitä, kuinka monimutkainen taidetoiminnan rahoituskenttä on. Välillä olen neuvonut asiakkaitani siitä, mistä voi hakea rahaa toimintaan. Mutta pitääkö minun hakea
asiakkaalle rahaa, jotta se voi ostaa palveluitani?”, Kätkä ihmettelee.
Mäkelä muistuttaa, että myös taiteen hinnoittelussa työn arvo
määritetään suhteessa markkinoihin: ”Hintahaarukan toisessa päässä on
markkinoiden halvin hinta ja toisessa päässä tavoitehinta, johon sisältyvät
kaikki tehdyt työt. Yrittäjän täytyy suhteuttaa toimintansa tälle akselille.”
Hintaan vaikuttavat tekemisen kustannukset, tehokkuus ja se, miten paljon
asiakas on valmis maksamaan. Mikäli tuotteensa hinnoittelee väärin, voi
päätyä tekemään työtä joka ei ole kannattavaa. Liian korkealle hinnoiteltu tuote ei mene kaupaksi ja liian halvalla tehtäessä mitään ei jää käteen.
Hinnoittelun vaatima tuotteistaminen edellyttää Mäkelän mukaan brändäämistä. Voi kuitenkin valita, brändääkö tuotetta, taiteilijaa vai tapaa
tehdä. ”Yritystoiminta on muutakin kuin maalaamista tai soittamista. Kaikkien taideteosten takana on aina taiteilijan kasvot. Monen taiteilijan toiminta rakentuu eri osa-alueista, joten voi miettiä brändääkö osaamista vai omia
kasvojaan”, Mäkelä täsmentää.
Kätkä suhtautuu brändäämiseen varauksellisemmin: ”Miten ihmistä tuotteistetaan? Taiteilija on oman yrityksensä sisällöntuottaja, joten hänen
on vaikea brändätä omaa osaamistaan ilman ulkopuolista apua.” Koska taiteilija on tiiviisti kiinni työn sisällössä, hän ei voi katsoa sitä tuotteena tai lukuina, kuten yritysten toimitusjohtajat.
Mäkelän mukaan taiteilijan yrittäjyys on yhdistelmä luovuutta ja liiketoimintaa. Vaikka liiketoiminnan pyörittäminen vie aikaa taiteelta, ammattiylpeyden tai luomisen ei tarvitse kärsiä tuotteistamisesta eikä kaikesta tarvitse selviytyä yksin. ”Liiketoimintaosaamiseen tarjotaan ilmaista apua
uusyrityskeskuksissa ja seudullisissa kehitysyhtiöissä ympäri Suomea. On
hulluutta olla hyödyntämättä sitä”, Mäkelä sanoo.
”Vaikka apua saakin, yrittäjyys vie aikaa omalta taiteelliselta kehittymiseltä ja on siten pois siitä yksilöllisestä huippuosaamisestani, mitä varten minut on koulutettu ja mikä erottaa minut muista”, Kätkä puolestaan
pohtii. ”Omassa firmassani olen toimitusjohtaja, sisällöntuottaja, suunnittelija ja se, joka juoksee keikoilla. Tässä pyörityksessä oma taiteilijuus jää
väistämättä jalkoihin. Haluaisin suojella sitä ja palkata tuottajan, mutta se
vaatisi aikamoisia tuloja”, hän jatkaa.
Mäkelän mukaan taiteilija säilyttää vapautensa jakamalla työaikansa:
”Jos 80 prosenttia ajasta tekee kaupaksi käyviä tuotteita, aikaa jää vielä vapaaseen revittelyyn.” Luomisen vapaus ei Mäkelän mukaan katoa tilaustuotteita tehdessäkään, vaikka sitä raamittavat kilpailukyky ja ostaja.
Yrittäjyys on muokannut Kätkän taiteellista työnkuvaa. Siihen kuuluu kahdenlaista taidetta. Omaan ydinosaamiseen perustuvat teokset ovat
tärkeitä, jotta oma taiteilijuus elää ja säilyy. Toinen osa Kätkän työtä ovat
tilauskeikat. ”Minulle sopii, että puolet taiteestani on kuulijan palvelemista, esiintymisten räätälöimistä asiakkaan toiveiden mukaan. Se ei tarkoita etten voi olla taiteilija tai etten tekisi silläkin keikalla taidetta”, hän perustelee.
Yrittäjyyteen liittyy riskejä. Mäkelän mukaan kaikki tuotteeseen, markkinointiin tai hinnoitteluun liittyvä voi pahimmassa tapauksessa mennä
pieleen: ”Yleensä epäonnistuminen johtuu siitä, ettei ymmärretä sitä että
asiakas haluaa ostaa jotain muuta kuin mitä tälle tarjotaan. Jos asiakasta
syyttää siitä ettei hän osta tuotetta, ei voi onnistua”, Mäkelä selventää. Vaara
vaanii myös silloin, jos ei perehdy siihen mitä toiminimen perustaminen
tarkoittaa ja mistä yrittäjänä on vastuussa. Mäkelän mukaan jokaisen yrittäjän kannattaa hankkia tilitoimisto, sillä kirjanpito vaatii omaa erityisosaamistaan: ”Jos itse ei hallitse liiketoimintaa, on hyvä rakentaa ympärilleen
neuvontaorganisaatio. Kaikki palvelu on hankittavissa, mutta silti pitää
perehtyä minimimäärään tietoa oman toiminnan taloushallinnasta. Perusasiat vaikkapa taseesta ja talouslaskelmasta pitää ymmärtää.”
Kätkä on omassa työssään pohtinut, mistä joutuu yrittäjänä luopumaan:
”Yrityksen perustaminen on yksinkertaista, mutta samalla kun paperin allekirjoittaa luopuu ammattiliiton ja työntekijöiden eduista. Suomessa työntekijöille tarjotaan työterveyshuolto ja lomarahat, mihin minulla ei pienyrittäjänä ole mahdollisuutta.” Esiintyvälle taiteilijalle yrittäjyys tuo
tullessaan toisenlaisia haasteita kuin esimerkiksi kuvataiteilijalle, jonka tuote on konkreettinen. Esiintymispalkkiot ovat Suomessa niin pienet, että
pelkkiä keikkoja pitäisi tehdä todella paljon jotta niillä eläisi. ”Suurin osa
esiintyvistä muusikoista tekee myös muuta työtä, kuten toimii soitonopettajana. Silloin törmää yrittäjänä uuteen ongelmaan; esimerkiksi musiikkiopistoissa toimitaan työsopimuksilla eli palkka maksetaan verokortilla, ja
tässä tilanteessa yrityksen liiketoiminta ei pääse kehittymään, koska palkka
tehdystä työstä ei kartu osaksi firman liikevaihtoa”, Kätkä selventää.
Valtaosa vanhustyön yksiköissä tehtävästä taide- ja kulttuurityöstä toteutetaan hanke- tai apurahoilla, koska omaa taide- ja kulttuuribudjettia ei
ole. ”Nyt hoivayhteisöjen puolen vuoden taidebudjetti menee pariin käyn-
26
27
Taidetta tai liiketoimintaa – vai molempia?
tikertaan sen sijaan, että rakennettaisiin pitkäjänteistä ammattimaista toimintaa. Siitä johtuen taidetyö hoivayhteisöissä pyörii apurahojen varassa”,
Kätkä pohtii.
Yrittäjyystietämystä yksilöille
Vaikka kaikkien taiteilijoiden ei tarvitse tai kannata perustaa yritystä, ei
yrittäjämäisen toiminnan hallitsemisesta ole kenellekään haittaa. Oman
taiteen tuotteistaminen moninkertaistaa työmahdollisuudet. Yrittäjyys tuo
vapauden keskittyä omaan intohimoonsa ja valita työt, joita tekee. Se on
Mäkelän mukaan todella suuri arvo.
Mäkelä ja Kätkä ovat yhtä mieltä siitä, että luovien alojen koulutusohjelmiin tulisi lisätä kursseja liiketoiminnasta. Ne voisivat toimia myös
täydennyskoulutuksena. Kaikille taiteilijoille on hyötyä siitä, että oppii soveltamaan taitojaan eri tilanteisiin, hinnoittelemaan työnsä ja ymmärtämään
liiketoiminnan peruslakeja. On arvokasta huomata myös se, ettei yrittäminen ole oma juttu. Silloin oman suunnan voi löytää muualta.
Mäkelä on huolissaan siitä, että yritystoiminnan kovat faktat tuotteistamisesta, kilpailuedusta, veroista ja kvartaaleista tulevat vastavalmistuneille taiteilijoille yllätyksenä, ja möröt sosiaaliturvan ulkopuolelle putoamisesta vaivaavat monia. Jos oppilaitoksilla ei ole mahdollisuutta valmentaa
opiskelijoita yrittäjyyteen, ne voisivat aloittaa yhteistyön esimerkiksi kehitysyhtiöiden kanssa.
Kätkä painottaa, että yrittäjyydestä puhuttaessa tulee ottaa huomioon
sen kokonaisvaikutus taiteilijaan: ”Taide on todella kova ala työllistyä. Taiteilijan itsetunto on kiinni siitä, miten hän onnistuu työssään. Mahtava keikka tai pitkä hiljainen kausi ilman tilauksia vaikuttaa minuuteen ja koko
elämään. Siksi yrittäjyyskoulutus ei voi olla pelkkää taseiden laskemista,
vaan sitä pitää osata tehdä kohdeherkästi.”
Yrittäjyys ei ehkä sovi jokaiselle, mutta Kätkä on sopeutunut taiteilijayrittäjän eläväiseen arkeen: ”Vaikka tämä työ on välillä yhtä kaaosta, en vaihtaisi päivääkään pois”, hän sanoo ja jatkaa: ”Vaikka esiintyvänä taiteilijayrittäjänä on köyhä, niin samalla elämä on rikasta, luovaa ja antoisaa. Aina
on mahdollisuuksia kokeilla ja toteuttaa uusia visioita.”
28
na
taiteilija
vanhustyössä?
järjesti taidealan ammattilaisille Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksia kaikissa neljässä osatoteuttajakaupungissa.
OSAATTORI
Koulutuksissa pohdittiin muun muassa seuraavia teemoja:
▶▶ Mitä seikkoja on huomioitava, kun viedään taidetta ikäihmisten hoivayhteisöihin?
▶▶ Mitä vaatimuksia vanhustyön hoivayhteisöt asettavat taidetoiminnalle?
▶▶ Mitä ovat taiteilijuus, taiteilijan rooli ja taiteellisen työn edellytykset sosiaalisektorilla?
▶▶ Mitä luovan alan yrittäjyys tarkoittaa taiteilijan kohdalla?
▶▶ Minkälaisia eri toimintamuotoja ja -malleja luovan alan yrittäjyys sisältää?
▶▶ Mitkä ovat yrittäjämäisen toimintatavan mahdollisuudet ja vaatimukset taiteilijalle?
Osaattori on Luovien alojen kehittämisohjelmaan kuuluva hanke,
ja sen toimintalinjan mukaisena tehtävänä on työorganisaatioiden,
työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen.
29
Tanssikummi-toimintaa
ja sanataidetta
ikäihmisille:
a
ON EN -VA
MA RIK A LE IN
IN IO
oteutetuist
t
a
s
s
u
r
u
t
a
i
kokemuks
sta
taidepilotei
m a r i k a l e i n o n e n - va i n i o
(TaM, tuottaja) työskente­­li
Osaattori-hankkeen
projektisuunnittelijana
Turussa 1.3.– 31.12.2012. Työskentelee Turun AMK:n Taideakatemiassa. Kirjoittaja on
erityisen kiinnostunut saavutettavan taiteen tuottamisesta.
S
UOMALAINEN VANHUSTYÖ on parhaillaan suurten muutospaineiden
kohteena. Ikääntyvä väestö ja vähenevät julkiset resurssit ohjaavat
etsimään uusia työmenetelmiä ja tekemään uudenlaista yhteistyötä
yli perinteisten sektorirajojen. Samanaikaisesti kiinnostus taiteen moninaisista mahdollisuuksista sosiaali- ja terveyssektorilla vahvistuu: taide voi tarjota vaihtoehdon uudelle kehitystielle lähdettäessä. Turussa Mäntyrinteen
vanhainkodissa ja Kurjenmäkikodeissa toteutettiin kevään ja kesän 2012
aikana taidepilotit, joissa testattiin sana- ja tanssitaiteen soveltuvuutta vanhustyön yksikköihin. Pilotit toteuttivat Turun Sanataideyhdistys ja Läntinen tanssin aluekeskus.
Sanataiteilijat
Turun Sanataideyhdistyksen sanataiteilijat Veera Vähämaa, Timo Harju ja
Salla Tuukkanen hyödynsivät pilotin aikana aiemmin kehitettyjä työmenetelmiä kuten korvarunoa ja runomuotokuvaa. Runomuotokuvassa sanataiteilija rauhoittuu vanhuksen äärelle; tutkailee, tarkkailee ja assosioi vapaasti. Hän kirjoittaa vaikutelmiensa pohjalta runon ja lukee sen ääneen.
Korvaruno puolestaan on runo tai lyhytproosateksti, joka rakennetaan vanhuksen sanoista. Sanataiteilija jututtaa, kyselee, inspiroi ja houkuttelee innostumaan. Hän kirjaa ylös, järjestää, tiivistää ja etsii metaforia. Sanataidetta voidaan tehdä pienessä ryhmässä tai kahdenkeskisissä tuokioissa.
Oman runon voi saada, vaikka jäljellä olisi vain kaksi sanaa. Korvarunoissa
arkinen puhe nousee uudelle tasolle.
Tanssikummit
Läntisen tanssin aluekeskuksen kehittämä Tanssikummi-toiminta on pitkäkestoista työskentelyä erilaisissa yhteisössä muun muassa vanhainkodeissa, palvelutaloissa, vammaisyksiköissä, nuorisotaloissa tai lastenkodeissa.
Tanssikummeina ammattitanssitaiteilijat toimivat osana yksikön arkea. Tu-
30
31
run pilotissa Tanssikummeina työskentelivät Malwiina Heikkilä, Saija Lehtonen ja Annastiina Saastamoinen, sirkustaiteilija Antti Kulmala sekä harjoittelija Emmi Hyvönen.
Pilotin aikana Tanssikummit tekivät ikäihmisten kanssa liikkeellisiä harjoituksia osallistujien jaksamisen mukaan. Saatettiin matkustaa porukalla mielikuvitusmatkalle tanssien ja musiikkia kuunnellen. Matkalla voitiin
inspiroitua myös kuvista ja taiteesta. Tanssikummin ohjauksella liikuttiin
luovasti lähtökohtana oman kehon mahdollisuudet. Periaatteena oli, että
jokainen voi tanssia omista lähtökohdistaan – onnistumiskokemusten kannustamana.
Taidepilotin toiminta tutuksi hoitohenkilökunnalle
Pilotit aloitettiin hoitohenkilökunnalle suunnatuilla työpajoilla. Yhteensä 31 Mäntyrinteen ja Kurjenmäkikodin hoitajaa osallistui neljään sana- ja
tanssitaidetyöpajaan. Työpajoissa hoitajat tutustuivat taiteilijoiden käyttämiin metodeihin itse kokeilemalla. Toiminta viritti taiteilijat ja hoitajat
yhteiselle taajuudelle. Työpajoissa osallistujat pääsivät omakohtaisesti kokemaan taiteen mahdollisuuksia hoitotyössä. Työpajoilla oli myös työhyvinvointia edistävä merkitys, sillä taidetoiminta tarjosi vaihtoehtoisia tapoja toimia osana työyhteisöä.
Sekä taiteilijat että hoitajat kehuivat työpajoista saatuja kokemuksia antoisiksi. Valitettavaa oli, että vain pieni osa hoitajista ehti osallistua työpajoihin. Tavoitteen kannalta toimivinta olisi ollut järjestää niin monta työpajaa, että mahdollisimman moni hoitaja olisi päässyt jyvälle sanataidetyöstä
ja tanssikummitoiminnasta. Alle neljän kuukautta kestävän pilotin aikana
tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista.
”Tärkeää kuitenkin on hoitohenkilökunnan ymmärrys Tanssikummitoiminnasta, että he eivät anna harhaanjohtavaa tietoa asukkaille, esimerkiksi esiintyvistä tanssitytöistä, tai että asukkaiden olisi
pakko tulla mukaan.” (– tanssitaiteilija)
Taiteilijat vanhustyön yksiköissä
Taidetoiminta Mäntyrinteen vanhainkodin ja Kurjenmäkikotien osastoilla
käynnistyi toukokuussa 2012. Sanataiteilijoiden ja vanhusten yhteiset päivät rakentuivat kahdenkeskisestä runotyöstä sekä ikäihmisten kanssa syntyneiden runojen puhtaaksi kirjoittamisesta. Viiden tunnin mittaisten työpäivien aikana sanataiteilijat ehtivät kohdata noin kymmenen ikäihmistä.
32
Myös Tanssikummit kokeilivat pilotin aikana noin viiden tunnin mittaisia työpäiviä. Ajallisesti yksi tanssituokio kesti 15–45 minuuttia. Palautteen
mukaan tämä tuntui sopivan hoitoyksikön arkeen. Toiminnan aloittaminen
kello yhdeksältä asettui hyvin aamurutiineihin. Yhdestä neljään henkilön
ryhmäkoko toimi tässä yhteydessä parhaiten.
”Tanssikummityö toimi hyvin parin kanssa, jolloin vapaita käsiä oli
enemmän ohjaamassa kädestä pitäen ja toistamaan ohjeita heikkokuuloisille.” (– tanssitaiteilija)
Työpäivien päätteeksi Tanssikummit kirjoittivat vihkoon, kenen kanssa he
olivat työskennelleet ja miten toiminta oli sujunut. Vihkoa säilytettiin osastolla ja myös hoitajat ja omaiset saivat lukea sitä. Tämä koettiin tärkeäksi tiedon jakamisen kannalta, sillä hoitajilla ei useinkaan ollut aikaa osallistua toimintaan.
Taiteilijoiden näkökulmasta pilotissa oli haukattu kakkua melko ahnaasti. Koska kaikissa toteutusyksiköissä on paljon asukkaita, erityisesti huonokuntoisiin ikäihmisiin tutustuminen vei paljon aikaa. Taiteilijoiden täytyi luottaa hoitajien arvioon siitä, millainen toiminta kullekin vanhukselle
soveltui. Kuten usein tällaisissa tilanteissa, aktiiviset ja reippaat vanhukset
saivat eniten.
Alun perin ajatuksena oli, että hoitajat olisivat valinneet sopivat ikäihmiset heille henkilökohtaisesti laadittujen kulttuurisuunnitelmien perusteella.
Lopulta taiteilijat hakeutuivat ikäihmisten luokse kuitenkin melko umpimähkään. Esitietojen puuttuminen osoittautuikin yhdeksi pilotin suurimmista haasteista:
”Emme tiedä vanhuksista juuri mitään ennen huoneeseen menoa.
Suhtautumista asiakkaaseen olisi helpottanut, jos olisi tiennyt, löytyykö peiton alta esimerkiksi amputoitu jalka.” (– tanssitaiteilija)
Alun perin oli tarkoitus saada myös hoitajia mukaan asukkaille suunnattuun taidetyöhön. Käytännössä tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi,
sillä hoitajat eivät ehtineet irtautumaan arjen kiireistä. Lisäksi kesälle ajoittunut työskentelyjakso oli hoitajien osallistumisen kannalta haastava myös
siksi, että kesälomat aiheuttivat jatkuvaa vaihtuvuutta henkilökunnassa.
Sanataiteilijoille toiminnan haasteena oli ryhmän kokoonpanon vaihtuvuus. Paikalla oli usein eri hoitaja ja eri vanhukset. Välillä sekä hoitajat että
vanhukset suhtautuivat tilanteeseen hyvin vastentahtoisesti. Tämä oli haastavaa, sillä vanhusten ensireaktio saattaa usein olla torjuva, mutta pienen
suostuttelun jälkeen he lähtevät kuitenkin innoissaan mukaan.
33
Taiteilijat huomasivat, että vaikka pilotti kestikin vain muutaman kuukauden, säännöllinen läsnäolo mahdollisti ammattimaisen työskentelyn.
Päivittäinen läsnäolo tarjosi tilaisuuden spontaaniin vuorovaikutukseen
myös hoitohenkilökunnan ja omaisten kanssa.
”Jo kuukauden työpätkä jätti minuun vahvoja muistijälkiä. Työparityöskentely oli myös olennainen vahvuus: oli mahdollista jakaa
työn sisältöjä ja päivittäisiä havaintoja työparin kanssa ja näin vahvistaa ammatillista kasvuaan.” (– sanataiteilija Salla Tuukkanen)
Vaikka aiemmin testatut menetelmät toimivat työn tukena, vaativat ne
usein soveltamista ja muokkaamista. Sanataiteilijat saivat huomata, että
esimerkiksi korvaruno ei ole kaikille vanhuksille mieluisin tekemisen tapa
tai että jotkut potilaat olivat niin huonokuntoisia, että ryhmätyöskentely ei
olisi ollut mahdollista. Usein kuitenkin vanhukset saavat voimaa ja vahvistusta omalle toimijuudelleen kuullessaan omat sanansa ja ajatuksensa runomuodossa.
Taidetoiminnan jatkoa ajatellen kirjattiin yhdeksi tavoitteeksi taiteilijan
palkkaamisen hoitolaitokseen vähintään puoleksi vuodeksi. Näin taiteilijalla olisi mahdollisuus työskennellä yksikössä yhtenä hoitoyhteisön jäsenenä
sen sijaan, että hän olisi satunnainen vierailija.
Sanataiteilijat pohtivat myös vaihtoehtoa, jossa taiteilija osallistuu sellaiseen hoitotyöhön, joka ei vaadi alan koulutusta. Tällöin taiteilija olisi
läsnä laitoksen arjessa ja työporukassa eikä hänen tarvitsisi tasapainoilla
muiden toimenkuvien ja tulonlähteiden välillä. Vai olisiko tulevaisuudessa mahdollista, että vanhustyön yksikkö palkkaisi työyhteisöön vakituisen
”kummitaiteilijan”? Kummitaiteilija suunnittelisi yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa kullekin osastolle sopivaa taidetoimintaa. Näin vältyttäisiin
siltä, että taide jää erilliseksi saarekkeeksi ja tulee ulkopuolelta annettuna.
Tällöin voitaisiin seurata, miten esimerkiksi läpi vuoden kestävä sanataidetai Tanssikummi-toiminta vaikuttaisi yksikön arkeen. Toisaalta myös vaatimukset taiteilijaa kohtaan saattaisivat kasvaa niin, että odotettaisiin nopeita tuloksia.
Lopuksi
Ajatuksia ja kokemuksia: kohti tulevaa
Hankkeen valtakunnallisuus toi toimintaan uskottavuutta ja vaikuttavuutta. Lisäksi taiteilijoilla oli mahdollisuus keskittyä sisältöön, kun tuotantotyö oli hankkeen koordinaattorin vastuulla. Taiteilijoille jäi tunne siitä, että
heitä kohdeltiin ammattilaisina. Yhteistyöstä yksiköiden kanssa jäi positiivisia muistoja:
”Etenkin Mäntyrinteessä oli oikein lämmin vastaanotto: ’johtaja’ oli
paikalla, kun menin yksin ensimmäisenä päivänä ja hän kertoi, että
Tanssikummi-toimintaan ollaan oltu todella tyytyväisiä. Uskon, että
hänen oma positiivinen suhtautumisensa vaikutti siihen, että hoitajat ottivat meihin kontaktia ja ikään kuin luottivat toimintaamme.”
(– Tanssikummi)
Piloteissa työskennelleet taiteilijat saivat päivittäin positiivista palautetta työstään. Samalla pilotti tarjosi ikäihmisille elämän mielekkyyden kokemuksia ja omanarvontunnetta. Tanssikummitoiminnan aikana huomattiin, että liikkeen kautta esimerkiksi muistisairauden kanssa elävä
vanhus kykenee keskittymään yhteiseen todellisuuteen päällekkäisten
maailmoiden sijasta. Parhaimmillaan taiteilijat toivat yhteisöön uuden näkökulman ja uusia työtapoja, jotka virkistivät myös työyhteisöjen rutiineja. ”Päivän kohokohta oli erään venäjää puhuvan vanhuksen tanssittaminen. Vaikka yhteinen kieli puuttui, pystyimme löytämään tanssin
ja liikkeen kautta yhteisen kommunikointivälineen. Hän tanssii oikein mielellään ja nauraa sekä ’halailee’ meitä. Eleet, ilmeet ja liike
kertovat kaiken oleellisen.” (– Tanssikummi)
Sanataiteen ja tanssikummitoiminnan toteuttaminen toi tietoa työtapojen
olemassaolosta ja toiminnan vaikutuksista niin ikäihmisille, omaisille kuin
hoitohenkilöstöllekin. Toiminnan avulla muistutettiin, että tarve taiteeseen
on läsnä ihmisessä silloinkin, kun kyky kommunikoida sanoin on kadonnut.
Sanataiteilijoiden mukaan kohtaamiset yksiköissä synnyttivät lukuisia runoja ja mieleenpainuvia hetkiä:
34
35
”Erään vanhuksen omaiset olivat jättäneet minulle kirjeen vanhuksen kanssa tehtyjen runojen viereen. Kirjeessä kiitettiin, että olin
käynyt kirjoittamassa runoja heidän mummelinsa kanssa.” (– sanataiteilija Veera Vähämaa)
Osa sanataidetyöpajoissa syntyneistä runoista päätyi huonetauluiksi vanhusten seinille. Taitelijat huomasivat ilokseen, että niitä luettiin usein ääneen myös hoitajien ja omaisten kanssa. Hyvinvointia ja onnellisuutta on
vaikea mitata, mutta sanataiteilijoiden vaikutelma oli, että kohtaamiset runojen äärellä olivat usein merkittävä osa vanhuksen päivää, jopa koko viikon sisältöä. Runot tuntuivat myös vahvistavan ikäihmisten omaa toimijuutta ja itsetuntoa. Monet halusivat runoissaan muistella nuoruutensa
ihania kesiä tai omia rakkaita vanhempiaan. Kohtaamisen ytimessä oli kohtaaminen sanoissa, ääneen lukeminen sairaalavuoteen ääressä, keskustelullisuus. Taidetyö palvelee perustarvetta, joka säilyy koko elämän: nähdyksi
ja kuulluksi tulemista omana itsenä.
Kesällä väkisin törmää veteen.
Kaatosade voi kuinka ihanaa
voi juosta ulos eikä ole mitään päällä,
kukkia, savea ja sadetta. Seison vain.
On ihana tunne ja vesi
on niin lämmin, sisäinen lämpö.
Mut kaupungissa ei voi mennä seisomaan. Ei.
Ukkosella leivon ihan tavallisen pullan.
it
tanssikumm
ja sanataiteilijat
Läntinen tanssin aluekeskus
▶▶ Läntinen tanssin aluekeskus on yksi valtakunnallisista tanssin aluekeskuksista,
jonka toiminta-alueita ovat Varsinais-Suomi ja Satakunta. Toimintaa tukevat mm.
Opetusministeriö, Turun, Porin ja Salon kaupungit. Aluekeskuksen tehtävänä on
tanssin toimintaedellytysten parantaminen ja tanssitaiteen edistäminen alueella.
Aluekeskuksen toiminta tähtää tanssitaiteen tasa-arvoisen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseen.
Turun Sanataideyhdistys
▶▶ Turun Sanataideyhdistys ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka levittää sanataiteen ilosanomaa niin lapsille ja nuorille kuin ikäihmisillekin Turussa ja lähialueilla. Yhdistyksessä on noin kymmenen aktiivista tekijää, jotka työskentelevät sanataiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin parissa kirjoittaen, opettaen ja taidetta soveltaen.
Yhdistyksen toiminnasta vastaa hallitus, jonka puheenjohtajana toimii sanataiteilija Veera Vähämaa.
– Timo Harju ja Lillevi Wikeström
36
37
Matkalla muutokseen?
ON EN
MA RK US ITK
kilöstön
– hoivahen
sta
taidekuvatyöpajoi
s at u i t k o n e n
Kirjoittaja on vapaa museopedagogi, taidehistorioitsija, tietokirjailija ja
selkokielen kouluttaja. Hän on ollut
viime vuosina mukana useissa Ateneumin taidemuseon näyttelyprojekteissa ja laatinut museolle 2013 senioriyleisötyön laajan selvityksen.
Kirjoittaja on erityisen kiinnostunut
soveltavan taiteen mahdollisuuksista ja taiteen saavutettavuudesta.
38
”Kuvia on yllättävän helppo käyttää. Minä ainakin aion
käyttää niitä työssäni, se virkistää työtäni.”
”Oivallus: taiteen tarkastelussa ei ole oikeaa tai väärää.”
L
on mahdollista saada
aiemmin taidetta harrastamattomat ihmiset kiinnostumaan taidekuvista, löytämään niistä merkityksiä ja sisältöjä sekä ideoimaan ja soveltamaan. Olen saanut työskennellä kuluneen puolentoista vuoden aikana
vapaana taidehistorioitsijana ja museopedagogina hoiva-alan ammattilaisten
kanssa ja pohtia kouluttajana kuvataiteen teosten ja niiden erilaisten reproduktioiden käyttämisen mahdollisuuksia hoivaympäristöissä. Kerron tässä
artikkelissa näistä kokemuksista, osallistujien palautteesta ja oivalluksista ja
siitä, miten taidekokemus ujuttautuu arjen vuorovaikutuksen osaksi.
Suunnittelin ja toteutin Osaattori-hankkeessa yhteensä neljä työpajojen
sarjaa vanhustyön hoiva-alan ammattilaisille vuosina 2012 ja 2013. Kolme
koulutuksista oli nimenomaan hoivatyötä osastoilla tekeville ja yksi esimiehille. Ryhmissä oli kussakin noin kymmenen osallistujaa. Kaksi koulutuksista oli Turussa ja kaksi Helsingissä. Osaattori-hankkeen koordinaattorit
Turussa ja Helsingissä hoitivat alkukontaktoinnin vanhustenkeskuksiin ja
olivat muutenkin tärkeinä linkkeinä minun ja esimiesten välillä ja myös
seurasivat työpajojen etenemistä.
Perusrakenne kaikissa koulutuksissa oli sama: noin viikon välein viisi
kolmen tunnin mittaista työpajaa, joista keskimmäinen pidettiin paikallisessa isossa taidemuseossa. Suuri osa ajasta käytettiin käytännön harjoitteiden
tekemiseen ja niistä keskusteluun, ja mukana oli myös pitämiäni luentoosuuksia ja tietoiskuja eri teemoista. Joka kerran jälkeen osallistujille annettiin pieni välitehtävä. Ennen viimeistä työpajaa oli kahden viikon tauko,
jonka kuluessa osallistujat toteuttivat omavalintaisen laajemman kokeilun
YHYELLÄ JA INTENSIIVISELLÄ TYÖPAJOJEN SARJALLA
39
taidekuvien kanssa. Kokosin ja kirjoitin välittömästi jokaisen koulutuksen
jälkeen tehdyt harjoitteet, tietoiskut ja syntyneiden keskustelujen pääteemat koulutusmonisteeksi, jonka sitten lähetin osallistujille ja myös tiedoksi
vanhustenkeskusten johtohenkilöille ja Osaattorin koordinaattoreille.
Oma taustani museopedagogina ja taidekuvien käyttämisen kouluttajana sekä selkokielen asiantuntijana antoi valmiuksia suunnitella kokonaisuuden mahdollisimman käytännönläheiseksi ja toiminnalliseksi. Alusta lähtien oli selvää, että emme olleet toteuttamassa taidehistorian kurssia
vaan soveltavan taiteen kenttään asettuvaa keskustelevaa ja kokeellista toimintaa, jossa koulutettavien oma asiantuntemus ja kokemus olisi keskeinen voimavara.
Työpajojen tavoitteena oli avata silmiä ja innostaa osallistujia katsomaan
tarkemmin visuaalista ympäristöä, joka on heidän päivittäinen työpaikkansa ja asukkaiden koti. Tavoitteena oli myös rohkaista osallistujia käyttämään taidekuvia vuorovaikutuksessa, ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja
mielipiteitään ja myös nauttimaan kuvista. Halusin luoda työpajoihin rauhallisen, keskustelevan ilmapiirin, jossa jokainen voisi tuoda vapaasti esiin
ajatuksiaan, epäilyjään ja ideoitaan. Käytimme kuvamateriaalina mahdollisimman ammattimaista ja oman käsitykseni mukaan korkeatasoista taidetta, vaikken sitä erityisesti alleviivannut. Halusin, että yhdessä avaisimme
ovia johonkin uuteen ja rikkoisimme rutiineja. Olin tietoinen myös siitä,
että jotkut harjoitteet ohjaisivat osallistujia hetkeksi myös mahdollisesti
omalle epämukavuusalueelle.
Meillä on tapana sokeutua arkiympäristöömme, myös kuviin. Arvoteokset kannattaisi varustaa nimilapuin. Teosten sijoittelua olisi hyvä tarkistaa
aika ajoin: näkevätkö asukkaat ne hyvin? Voisiko ryhmittelemällä saada
muutamasta kuvasta kiinnostavan kokonaisuuden? Voisiko ohjelappusten
ulkoasun yhtenäistää? Naapuriosastolla voisi käydä katsomassa sen kuvia,
ja kuvista voi saada mielekästä keskustelua vierailijoiden kanssa.
Taidekuvia löytyy aitojen teosten lisäksi jäljenteinä kirjoista, internetistä, taidekortteina ja julisteina. Museopedagogina tietenkin pidän suurimpana elämyksen lähteenä aitoa taideteosta, mutta jos sellaisen äärelle
pääseminen on hankalaa tai mahdotonta, jäljenteetkin antavat paljon. Uskon myös, että harppauksittain kehittyvä tietotekniikka mahdollistaa uusia
ja nykyistä paljon helpommin saavutettavia taide-elämyksiä. Tarkemmat,
ohuemmat, kevyemmät ja edullisemmat tablettitietokoneet ja niihin palveluntarjoajien kehittämät taidekuvasovellukset tuovat taiteen myös vuoteenomien luo.
Miksi hoivahenkilöstön kannattaisi käyttää taidekuvia työssään?
”Maire virkistyi aivan huikeasti runohetkessä ja oli loppupäivän
erittäin hyvällä tuulella.”
”Martti, joka ei yleensä puhu paljoa, oli tosi puhelias kun teimme
Taidekuvaraatia.”
”Tunteet nousivat pintaan.”
Olen nähnyt taidekuviksi määriteltäviä kuvia jokaisessa vanhusten hoivayksikössä, jossa olen käynyt. Kaikki niistä eivät ole ammattitaiteilijoiden
tekemää arvotaidetta, vaan yksiköissä on usein monin tavoin sekalaista katsottavaa: maalauksia, grafiikkaa, vesivärimaalauksia, pienoisveistoksia, julisteita, kalentereista ja lehdistä leikattuja kuvia, valokuvia, askartelutöitä ja tekstiilejä. Osa kuvista voi kuulua kunnalliseen taidekokoelmaan, osa
etenkin potilaishuoneissa on asukkaiden omia tai omaisten yksikköön jättämiä, osa ostettu varta vasten tilaan, osa vain ehkä unohtunut seinille.
Jo tätä olemassa olevaa kuvavarantoa voisi ”käyttää” enemmän. Kuva
voi kirvoittaa vuorovaikutusta ja tuottaa esteettisiä elämyksiä. Kyky nauttia
taiteesta ei häviä iän ja sairauden myötä, ja taidekuva voi aktivoida yllättävällä tavalla. Taidekuvan kanssa ja kautta voi kertoa tunteista ja ajatuksista sekä saada uusia ideoita. Taide voi innostaa oman mielipiteen ilmaisemiseen tai auttaa unohtamaan huonon olon. Kuvan avulla voi kommunikoida
ilman sanojakin.
Hoivayksiköihin tulee toisinaan taiteilijoita tai muita vieraita tavoitteenaan
asukkaiden ja työntekijöidenkin virkistäminen. Se on tervetullutta ja tärkeää toimintaa, jota ehdottomasti tarvitaan. On myös paljon etuja siitä, että
taidetoimintaa voidaan yksikössä toteuttaa milloin vain, kun ohjaajat ovat
omaa henkilökuntaa. Tilanteet osastoilla muuttuvat päivittäin; ennakolta
suunniteltu ohjelma voi peruuntua, jos joku asukas kaatuu, jos henkilökuntaa on sairaana eikä sijaisia ole saatu. Toisaalta taas rauhallinen toimintatuokion tai kahdenkeskisen vuorovaikutuksen tilanne voi aueta yllättävässä
yhteydessä, odottamatta. Silloin työntekijä, jolla on taidelähtöisiä menetelmiä hallussaan, voi virittää nopeastikin musiikki-, maalaus-, tai taidekuvahetken. Joissakin vanhustenkeskuksissa on myös työkulttuurin muutos
tuonut painetta viriketoiminnan tuottamiseen osastoilla itse.
Hoivahenkilökunta tuntee asukkaansa ja heidän tarpeensa ja voi tarvittaessa muuttaa päivän rutiinien järjestystä taidetoiminnan ehdoilla. Empiirisesti havainnoituna taidelähtöisen toiminnan myönteinen vaikutus
koettuun terveydentilaan ja mielialaan tuntuu todella vahvalta. Monissa taidelähtöisissä toimissa asukkaat ovat myös yllättäneet heille tutut hoitajat.
40
41
Miksi taidekuvia kannattaa käyttää vanhustyön yksiköissä?
Myönteinen vaikutus voi ulottua myös taidelähtöisiä menetelmiä tekeviin
hoitajiin. Ja tällä on varmasti myönteinen vaikutus työhyvinvointiin.
Kun asukas huomaa, että hoitaja vaikkapa istahtaa rauhassa hetkeksi
juttelemaan hänen kuvastaan, on hetki tärkeä heille kummallekin: hoitaja
ei ole ensisijaisesti hoitajaroolissaan eikä asukas potilaan roolissa – vallankäytön tilannekin muuttuu.
Taiteen tuominen hoivayksikköön tarjoaa myös asukkaan ja hänen
omaisensa tai vieraansa kesken uudenlaista vuorovaikutusta, ”aikuisten oikeesti” keskusteltavaa ja koettavaa. Kaikki asukkaat eivät ole taiteista kiinnostuneita, ja kovin huonokuntoinen ei ehkä jaksa. Osallistumisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Tosin asukas voi yllättää itsensäkin innostumalla
jostain ennalta tuntemattomasta. Toisaalta joku asukkaista saattaakin olla
a.o. alan ammattilainen – ei kannata aliarvioida vaan arvostaa aikuisia, kokeneita ihmisiä.
Koulutusmenetelmiä
”Pidin leikkimielisestä lähestymistavasta, teoksista sai paljon irti.”
”Vain itse tekemällä ja kokemalla nämä asiat voivat tulla osaksi
meidän arkea! Tavanomainen luennointi ei pure.”
”Minulle oli uutta, kuinka lukemattomin eri tavoin taidekuvaa voi
käsitellä ja lähestyä.”
Omat koulutusmenetelmäni ovat moniaistisia, keskustelevia ja toiminnallisia. Lähtökohtana on aina taide, päämääränä vuorovaikutus kuvien kanssa,
niiden kautta ja niiden innoittamana. Yksi tavoite on rauhoittua kuvien ja
taiteen kanssa, keskittyä ja löytää oma ääni, oma tapa ja uskallus reagoida
sekä toisia kuuntelemalla ja keskustelemalla oppia myös näkemään toisin.
Olen myös korostanut aina, että vaikka taidekuva voi toimia myös terapeuttisesti tai voimakkaita tunteita herättävästi, menetelmissäni ei ole kyse taideterapiasta – se on omaa erityisammatillisuuttaan edellyttävä hoitomuoto.
Aloitimme työpajat useimmiten katsomalla rauhassa yhtä taideteoksen
kuvaa valkokankaalta. Sitten aloitimme keskustelun kuvasta. Käytän tällaisessa aloituksessa ”keskustelevan kuvan katsomisen” (engl. visual thinking
strategies) menetelmää. Siinä kuvan katsojat antavat kaikki vastaukset,
eikä edes olla etsimässä mitään yhtä ja ainoaa tulkintaa tai tietopohjaista totuutta, jonka avaimet vain ohjaajalla on. Keskustelussa todella paneudutaan
katsottavaan kuvaan, osallistetaan ja rohkaistaan kaikkia läsnäolijoita kertomaan omista havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä rakentamaan yhdessä
kumuloituvaa tulkintaa nähdystä. Menetelmä tähtää visuaalisen lukutaidon
sekä vuorovaikutuksen parantamiseen. Se luo myös työpajaan keskittyneen
42
ja kiireettömän tunnelman. Menetelmä, jossa ei ole tarkoitus esitellä ohjaajan oppineisuutta tai etsiä ”oikeaa” tulkintaa, tuo varmuutta ja rohkeutta
myös sellaisille, jotka ovat arempia avaamaan suutaan. Varsinaista kuvien
itse tekemistä työpajoissani ei yleensä ole, sillä minulla ei ole taiteilija- tai
kuvataideopettajakoulutusta.
Käytän taidekuvakoulutuksissa harjoitteiden materiaalina paitsi sähköisiä kuvia videotykiltä, myös runsaasti taidekortteja, joita olen kerännyt
vuosien varrella. Toimiva kuvakoko pienryhmäkäyttöön on vähintään A5.
Tuon tarjolle aina monenlaisia kuvia: eri menetelmillä ja eri aikoina tehtyä
taidetta, eri aihepiirejä käsitteleviä eikä pelkästään helppoja tai kauniita kuvia. Myös ei-esittävät kuvat ja tunnelmaltaan ”kielteiset” tai ”rumat” kuvat
saattavat toimia hyvin.
Mistä sitten saada laadukkaita ja käyttökelpoisia taidekuvia? Osallistujat saivat kukin koulutuksen lopuksi sadan erilaisen taidekuvakortin pakan,
jonka Helsingin kulttuurikeskus oli koonnut gallerioista ja museoista lahjoituksina saaduista ylijäämäkorteista. Kortit olivat saajilleen todella tervetulleita. Hankkeen kokemusten innoittamana ehdotin Ateneumin taidemuseolle pedagogisen myyntituotteen, taidekorttipakan, tekemistä, ja tämä
hanke lähtikin käyntiin loppukeväällä 2013. Kymmenien kestävien A5-kokoisten korttien lisäksi pakkaukseen tulee vihkonen, jossa on paljon korttien käyttövinkkejä.
Asioista arkikielellä ja kynnyksiä matalammiksi
”Yllättävää oli kuinka erilaisia tulkintoja ja kokemuksia eri ihmiset
saivat samasta kuvasta.”
”Yllätys, miten kuvat joita valitsimme kertoivat paljon meistä.”
”Sain inspiraation käydä jatkossa museoissa!”
Taide on taidetta eikä sitä tarvitse arkipäiväistää, yksinkertaistaa. Silti koulutuksissa rima kannattaa pitää siten alhaalla, että puhutaan asioista arkikielellä ja madalletaan kynnystä, herätetään kiinnostus.
Työpajan aluksi tai lopuksi sekä eri harjoitteiden tekemisen jälkeen kävimme palauteporinoita, joissa osallistujat saivat kertoa välittömiä huomioitaan. Työpajoissa vallinnut aktiivinen tekemisen ilmapiiri sai joka koulutuksen lopuksi myönteistä palautetta, ja moni myös oivalsi osallistumisen ja
itse kokemisen merkityksen.
Myös museokäynti osana työpajojen sarjaa oli toimiva, virkistävä ja
myös innoittava asia saamieni palautteiden perusteella. Joku työpajalaisista oli ensi kertaa kyseisessä museossa ja moni muisti museokäynnin todella usean vuoden takaa. Käyntimme olivat räätälöityjä, sillä pääsimme mu-
43
seoihin ilmaiseksi sisään ja kolmessa koulutuksessa saimme myös kokeilla
taiteellista työskentelyä museon työpajassa. Teimme myös pieniä harjoituksia näyttelysaleissa. Osa osallistujista päätti näiden vierailujen innoittamana tehdä parempikuntoisten asukkaidensa kanssa museo- tai galleriaretken.
Tutustuminen museoiden verkkosivuihin innosti myös: monia sovelluksia
kuten äänioppaita tai kuvagallerioita voi tutkailla myös verkon kautta.
Mitä seurasi, mitä tapahtui?
”Kuvia voi käyttää, vaikka ei osaisi itse maalata tai piirtää tai ei tiedä taiteesta paljon.”
”Tuntee että sisällä on jotain uutta ja kivaa jota kannattaa ruokkia.”
Kokonaisuudessaan työpajoista jäi minulle erittäin positiivinen tunnelma.
Työtehtäviini ei kuulunut varsinaisesti sen seuraaminen, miten menetelmät
oli tai ei ollut otettu käyttöön tai miten niitä oli kehitelty osastoilla. Saimme järjestymään onneksi kolmeen koulutukseen seurantatapaamisen noin
kahden kuukauden päästä koulutuksen loputtua. Sekä niissä että viimeisissä varsinaisissa työpajoissa kootut osallistujien suunnitelmat taidekuvien käytöstä jättivät hyvin odottavan ja positiivisen kuvan. Monia yksittäisiä
harjoituksia kuten taidekuvasta saduttamista ja taidekuvaraatia oli sovellettu osastoilla.
Tässä makupaloja siitä, mitä osallistujat olivat alkaneet tehdä – tai päättäneet aloittaa lähitulevaisuudessa omilla osastoillaan:
•
•
•
•
•
•
•
•
taidekuvapiiri oman osaston asukkaille
ympäristötaidepolku pihapiiriin
maalauspiiri taidekuvaharjoitteineen
oman osaston visuaalinen ilme, kohennustempaus
viikottainen taide/kulttuuritempaus kesäajaksi
”taidepuiden” tekeminen osastoille asukkaiden kanssa
retkiä lähiseutujen julkisten taideteosten luo sekä museoihin ja gallerioihin
koko vanhustenkeskuksen yhteinen taidepolku: eri osastojen ja yhteisten tilojen taiteet ”kartalle” ja monisteeksi.
Uskallan väittää, että yleisesti kynnys taidekuviin ja kuvataiteeseen madal-
tui koulutuksen myötä. Myös rohkeus liittää yhteen erilaisia taiteen ja kulttuurin muotoja vuorovaikutustilanteessa (musiikki, runot, kuvat, maut ja
hajut) tuntui lisääntyneen.
Työpajat olivat sopivan erilainen tauko muuhun työhön. Moni piti ryhmässä toimimista mieluisana: tutustuttiin uusiin kollegoihin, päätettiin alkaa tehdä uudenlaista yhteistyötä taidekuvien merkeissä ja muutenkin viriketoiminnan hankkeissa yli osastorajojen. Ryhmäläisten keskinäinen tuki
oli merkittävää: jaettiin yhdessä kokemuksia kokeiluista, joista suuri osa
toimi, mutta osa ei. Rohkaisin jakamaan myös epäonnistumiset. Improvisaatioteatterista tuttu ajatus että ”jokainen moka on lahja” toimi niin että
saimme oppia yhdessä ja miettiä, mikä meni pieleen ja jokusen kerran myös
nauraa yhdessä vedet silmissä.
Johtopäätöksiä, oivalluksia, ehdotuksia
”Koulutus on antanut mukavaa vastapainoa työlle.”
”Näköalat avartuvat, maailmaa voi ajatella toisinkin.”
”Taidetta katsoo nyt eri tavalla.”
Sain työskennellä työpajoissa ammattilaisten, oman työnsä asiantuntijoiden, kanssa. Vaikka taidelähtöisiä menetelmiä olisi tietenkin hienoa olla
mukana alan peruskoulutuksissa, on myös etunsa siinä, että koulutetaan
kypsiä ammattilaisia, joilla toisaalta ehkä on jo rohkeutta tehdä asioita toisin.
Taidelähtöisiä menetelmiä ei tarvitse tehdä liian korkealentoisiksi tai
vaativiksi toteuttaa, vaan pienestä voi aloittaa (yhden asukkaan kanssa, silloin kun on sopiva hetki). Silti on hyvä pyrkiä käyttämään mahdollisimman
korkealaatuisia asioita (kuvia, musiikkia, kirjallisuutta), eikä mennä sieltä
mistä aita on matalin. Mahdollisimman korkea laatu on asukkaiden, ja myös
itsen, arvostamista!
Taiteen ja kulttuurin käyttäminen – kun se puetaan luonnollisen vuorovaikutuksen tavaksi eikä joksikin niin vaikeaksi, että täytyy olla alalla erityiskoulutettu – ei vaadi monivuotista koulutusta vaan käsillä olevan hetken
ja kiinnostuksen ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen.
”Aina on niitä kollegoja, joiden mielestä pyyhkeiden viikkaaminen on tärkeämpää kuin minun vetämäni kuva- tai lauluhetket!”
44
45
Keskustelimme paljon työpajoissa työrooleista ja siitä, mikä on ”oikeaa”
hoivatyötä. Yksikön johdon tuki ja kannustus on oltava, jotta taidelähtöinen
vuorovaikutus voi lisääntyä hoivaympäristöissä. Jos esimiesten tuki on siihen, että hoivahenkilöstön jäsen saa olla työssään kokonainen ihminen ja
hyödyntää niin halutessaan omaa persoonaansa ja omia mieltymyksiään –
on se sitten liikettä, laulua, kaunokirjallisuutta tai kuvia – voi myös hän kokea tyydytystä vuorovaikutuksesta taiteen kanssa ja sen avulla.
Työyhteisöstä voi löytyä monenlaisia luovia ominaisuuksia ja taitoja (kitaraa soittava omainen, tanssia harrastava hoitaja tai runopiirin aktiivi).
Työtovereiden ja esimiesten mahdolliset ennakkoluulot soveltavien menetelmien käyttöön hälvenevät parhaiten, jos heidät saa mukaan luoviin hetkiin. Huomio jokapäiväiseen ympäristöön uusin silmin avartaa, on siemen
muutokseen.
vinkkejä
n
e
s
o
k
t
I
u
Sat
en:
onnistuneeseen koulutukse
▶▶ Hankkeen yhteyshenkilö on mukana seuraamassa työpajojen etenemistä, linkkinä hoivahenkilöstön,
heidän esimiestensä ym. tahojen välissä sekä työpajan vetäjän keskustelukumppanina
▶▶ Työpajoihin osallistuneille voidaan työpajojen elämysten ja tekemisen lisäksi antaa jotain ”kättä pidempää”, esimerkiksi taidekuvia.
Lopuksi
▶▶ Seurantakerta koulutuksen jälkeen: miten koulutuksen teemat ovat siirtyneet osaksi arkea?
Uskon, että tällaiset, hyvin suunnitellut ja raportoidut hankkeet ovat arvokkaita, sillä niissä tapahtuu monenlaisia kohtaamisia ja oivalluksia. Opin arvostamaan entistäkin enemmän hoivaympäristöissä tehtävää työtä ja vakuutuin siitä, että ajatusten ja menetelmien jakaminen voivat saada aikaan
vähitellen todellisia muutoksia yhteistyön muotoihin ja toimintakulttuureihin – ja omasta näkökulmastani myös taiteen kentälle.
▶▶ Jokaiselta osastolta koulutukseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä: voidaan yhdessä soveltaa ja kehittää työpajoissa tehtyä ja jakaa sitä muille.
– Artikkelissa esiintyvät sitaatit on kerätty taidekuva-työpajojen kirjallisista palautteista Helsingissä ja Turussa vuosien 2012 ja 2013 aikana.
▶▶ Esimiehien tuki osallistumiseen on varmistettava! Tällöin tuki oppien käyttämiselle osastolla on olemassa.
▶▶ Voidaan tehdä ja teettää välitehtäviä sopivassa määrin: tällöin voi testata käytännössä opittua ja kertoa muille, miten se onnistui.
▶▶ Varataan aikaa keskusteluille ja jaetaan kokemuksia.
▶▶ Ymmärretään että korkeatasoinen kulttuuri ja taide on kaikkien yhteistä omaisuutta ja siitä nauttiminen on kaikkien oikeus, ja että jokaisella meistä on oma ääni, ajatuksia, tunteita ja sanottavaa.
▶▶ Otetaan oman ympäristön tarkkailu osaksi koulutusta.
▶▶ Tarjotaan mahdollisuus kokea uutta ja astua oman ”mukavuusalueen” ulkopuolelle.
▶▶ Otetaan museot mukaan koultusten järjestämiseen: voivat tarjota asiantuntemusta, pedagogista
osaamista, verkostoja, mielenkiintoisia esine- ja teoskokoelmia ja usein esteettömät tilat sekä apuvälineitä erilaisia kävijöitä varten.
46
47
KAR I VAIN IO
ä
esimerkkej
äärellä
taidekuvan
tetyistä
-työpajoissa käy
harjotteista
1. Aloitustehtävä, tutustuminen, ”suoraan asiaan”
▶▶ (Pöydällä tai lattialla on paljon taidekortteja/-kuvia.) Valitse aluksi pöydältä yksi kuva, joka on tänään
mielestäsi kiinnostava. Ota pari. Esittäytykää etunimin. Kerro parillesi, miksi valitsit sen kortin tänään. Ja
sitten toisinpäin. Käytetään tähän n. 5 minuuttia.
▶▶ PURKU: pari kertoo muulle ryhmälle oman parinsa nimen ja myös tämän kuvavalinnasta. Kuvien
kautta ja kanssa voi kertoa joko vain kuvasta tai harkintansa mukaan omista tunnelmistaan, ajatuksistaan
tms. Monelle vieraskin kuva tuo mieleen jotain omaan elämään liittyvää ja tuttua.
3. ”Hyvää huomenta”
▶▶ Ota mukaasi monta kuvaa, ja anna asiakkaasi valita yksi, joka olisi hänen mielestään kiinnostava juuri tänään. Keskustelkaa kuvasta ja sen luomista mielleyhtymistä. Missä ja mitä kuvassa tapahtuu? Miten
se on tehty? Millaisia asioita siinä on? Onko siinä rytmi? Aistitteko lämpötilaa, hajuja, makuja, ääniä, kosketusta? Voisiko se kertoa jotain myös asiakkaasi elämästä, toiveista, ajatuksista? Jätä kuva lainaan asiakkaallesi seuraavaan tapaamiskertaanne asti.
– Lisätietoja, menetelmiä ja harjoitteita löytyy lisää Satu Itkosen teoksesta
Taidekuvan äärellä. Katso, koe, jaa (Kansanvalistusseura 2011).
2. Oma pienoisnäyttely
▶▶ (Pöydällä/lattialla on paljon taidekuvia.) Toimitaan pareittain tai pienryhmissä. Valitkaa esillä olevista korteista kiinnostava pieni kokonaisuus esimerkiksi jostain teemasta, joka saattaisi kiinnostaa asukkaitanne/asiakkaitanne/ryhmäänne. Asetelkaa ne sitten isolle pöydälle (tai seinää vastan lattialle tai muualle) kuin ne olisivat näyttelyn teokset. Lopuksi kaikki esittelevät näyttelynsä muille.
48
kehiteltyjä taidekua tehtyjä ja osin myös niissä
Taidekuvan äärellä -työpajoiss
käsikirjoittamassa
löytyy runsaasti myös Itkosen
van käyttämisen menetelmiä
itua taideteoskorttia
joka pitää sisällään 60 lamino
”Ateneumin Taidepakasta”,
kymmeniä taidekuon
a
ista sekä ideavihkon, joss
oks
ate
oelm
kok
on
use
em
taid
kejä.
van käyttöön rohkaisevia vink
49
r i i t ta r ä s ä n e n
YTT, TtM kouluttaja, asiantuntija Laatuhoiva Oy. Tutustuttanut ja kouluttanut
kulttuurin taitajia hoivaan
sekä hoivalaitosten arkeen
ja ihmeelliseen maailmaan.
Hyvää elämänlaatua
taiteen ja kulttuurin
keinoin
lle
ammattityö
n
a
v
i
o
h
e
t
s
a
a
- h
ja johtamiselle
ikääntyneitten pa
lveluissa
50
Hömppää, huvia vai hyötyä?
Taide- ja kulttuuritoiminta ikääntyneitten hoivalaitoksissa kulkee vielä lapsenkengissä. Siitäkin huolimatta, että systemaattinen kulttuuri- ja taidetoiminta on vaikuttavaa vanhustyössä sairauksien hoidossa, pitkäaikaishoivassa ja kuntoutuksen tukena (esim. Wikström 2002; Hagen ym. 2003;
Schneider ym 2007; Goldblatt ym. 2010; Viitanen 2010; Beesley ym. 2011).
Taiteen on todettu parantavan kokonaisuudessaan hoidon laatua sekä edistävän henkilöstön ja vanhuksen keskinäistä vuorovaikutusta (esim. Lehtonen 2010). Taide voi jopa korvata tai lieventää toisen ihmisen ihon tai sanan
kosketuksen tarvetta, sekä antaa lohtua lähestyvään kuolemaan (Lehtonen
2010).
Vanhuspalvelulain (2013) toivoisi tuovan uusia tuulia, laki kun näkee
kulttuuri- ja taidetoiminnan osana vanhusten hoito- ja hoivatyötä. Tarkastelussa on kuitenkin syytä erottaa taide-, viihde- ja virikkeellisyysulottuvuudet. Arjessa ne kulkevat käsi kädessä, vaikka eroavatkin toisistaan. Arjen
areenoilla taidetoiminnan hyötyjä on vaikea mitata toiminnan satunnaisuuden vuoksi. Ja kun tulokset eivät ole mitattavissa, toiminnan arvoa on
vaikeampi nähdä. Satunnaisuutta perustellaan yleisimmin resurssipulalla,
mutta iso merkitys lienee kuitenkin myös asenteella. Toki työ vaatii tekijänsä, olipa kyse sitten hoivasta tai taiteesta.
Tutkimusten mukaan joka neljäs palvelutaloissa asuvista tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka heistä vain kuusi prosenttia viettää päivänsä yksin.
Psyyken lääkkeillä ei kuitenkaan saisi korvata vanhuksen yksinäisyyden ja
osattomuuden kokemuksia tai henkilökunnan määrää tai laatua (ETENE
2008). Vierasta tällainen ei vanhustyön arjen puristuksessa siltikään ole.
51
Taide- ja kulttuuritoiminnan virittämä yhteisöllisyys ja yhdessä toimiminen
kumpuavat kanssakäymisestä, mukanaolosta, vaikuttamisesta sekä ajassa
ja esimerkiksi vuodenajoissa kiinni elämisestä. Tämä luo mielen vireyttä ja
mielenkiintoa sekä rytmittää mielekkäästi elämää. Aina ei tarvitse tehdä ja
suorittaa, voi myös vain olla mukana ja yhdessä toisten kanssa. Sekin voi
antaa voimaa ja luoda merkityksellisyyden kokemuksia.
Mitä ymmärrämme palvelulla
Keskityn tässä tarkastelussani ikääntyneitten ympärivuorokautiseen pitkäaikaishoivaan eli lähinnä tehostettuun palveluasumiseen ja perinteiseen laitoshoitoon, joissa molemmissa on sekä asumista, hoivaa että hoitoa. Usein
niistä puhutaan ja toteutetaan erillisinä, vaikka kyseessä on vanhuksen
koko elämä. Hoiva ja hoito ovat palvelua, jolla tuotetaan arvoa yhdessä asiakkaan kanssa, koska palvelu on vuorovaikutteinen prosessi ja kokemus.
Arvon liitän laadun käsitteeseen, jolloin asiakkaan tyytyväisyys on korkein
laatutavoite, jonka saavuttamisesta otetaan kattavasti vastuuta.
Myös taide- ja kulttuuritoiminta on palvelua. Vanhusten ympärivuorokautisessa hoivassa palvelu ei kuitenkaan rinnastu puolesta tekemiseen
vaan se kumpuaa asiakkaan omista voimavaroista sekä yksilöllisistä ja laaja-alaisista tarpeista. Vanhan ihmisen oma pärjääminen sekä mielekäs arki
ja tekeminen ovat keskeisiä, ja niiden tukeminen tapahtuu yhdessä hänen
kanssaan ja hänen siihen osallistuen. Ikääntynyt ihminen on edelleenkin
oman elämänsä herra ja tekijä: elämä, jota hän elää, on hänen. Hoidon ja
palvelun tarkoitus ei ole tuottaa vain sisältöä vanhusten elämään vaan tukea
vanhuksia tuottamaan itse sisältöä omaan elämäänsä.
suudet. Elämästä voi siis nauttia iäkkäänä ja toimintarajoitteisenakin!
Hoivan ammattityöltä myönteinen suhtautuminen asiakkaan lisääntyviin ikävuosiin edellyttää hoito- ja lääketieteellisen ulottuvuuden lisäksi
käyttäytymistieteellistä ajattelua ja asennetta sekä kykyä tunnistaa ikääntymisen monipuolisuus ja erityisyys. Se mahdollistaa ikääntymisen yksilöllisten vaikutusten tuntemista ja huomioimista kaikessa ammattityössä.
Tällöin ikääntyneen toimintakykyisyys ja osallisuus arjen tilanteissa on keskeistä. Toimintakykyisyys liitetään usein onnistuneeseen ikääntymiseen ja
siten hyvään elämänlaatuun. Ihminen tarvitsee ikääntyneenäkin monipuolista toimintaa pysyäkseen fyysisesti ja henkisesti vireänä. Tässä on oma
tärkeä paikkansa myös taide- ja kulttuuritoiminnalla.
Elämänlaatu ja sen moninaisuus myös palvelutarjonnan pohjaksi
Onnellinen elämä tulee toiminnan kautta (– Harold Shyrock).
Hyvää elämänlaatua tuottavan vanhuspalvelutyön perusta rakentuu aina
myönteiselle ikä- ja ikääntymiskäsitykselle. Iän merkityksettömyyttä, myös
kulttuuri- ja taidetoiminnan osalta, on syytä korostaa: karttuvasta iästään
huolimatta vanha ihminen osaa, voi ja kykenee monenlaiseen toimintaan
joko aktiivisena toimijana tai passiivisena vastaanottajana. Käytännössä
se mahdollistaa ikääntyneelle itselleen tarkoituksellisen sekä merkityksellisen elämän ja arjen, joita ei kyseenalaisteta. Kielteiseksi ikäkäsitystä
leimaa herkästi näkemys osaamisen heikkenemisestä tai nautintojen tarpeettomuudesta ikääntymisen mukanaan tuomien rajoitusten myötä. Toki
osaamisen heikentyminen iän myötä paikantuu fyysisen tai kognitiivisen
toimintakyvyn heikkenemiseen ja väsymiseen, mutta heikentymisiä kompensoivat ainakin jossain määrin henkilökohtaiset ja persoonalliset ominai-
Elämänlaatu on moniulotteinen, ja kokemus siitä on yksilölle omakohtainen, sillä jokaisella ihmisellä on halu ja kyky nauttia elämästä. Vaikka oikeus elämänlaatuun ei riipu yksilön iästä tai kunnosta, eliniän pidentymisen johdosta vanhuus on osalle hyvä elämänvaihe, osalle enimmäkseen
kielteinen.
Ikääntyneillä hyvää elämänlaatua edesauttavat yksilöllisten tarpeiden
tyydyttyminen, itselle riittävä terveys ja toimintakyky, positiivinen kuva
omasta itsestä ja onnellisuus. Koettu elämänlaatu on arkisesti sitä, millaisena yksilö kokee elämänlaatunsa ja tyytyväisyytensä elämään. Elämänlaatu,
hyvinvointi, onnellisuus ja tyytyväisyys elämään saavat arjessa usein samoja piirteitä ja niitä on vaikeaa eritellä tai kuvata erikseen. Koettu elämänlaatu ja sen hyvyys vaihtelevat elämänkulun aikana saaden erilaisia painotuksia; toiselle hyvän elämänlaadun tekijä voikin olla toiselle huono.
Onnellisuus ja ilo syntyvät ihmisessä itsessään, mutta ympäristö vaikuttaa niihin edistävästi tai ehkäisevästi. Ikääntyneet kokevat iloa ja onnellisuutta voidessaan tehdä mielekkääksi kokemiaan asioita, luoda itselleen jotain. Elämän mielekkäänä kokemista edistää, kun kokee elämällään olevan
tarkoitusta ja saa omasta toiminnastaan näkyviä tai koettuja aikaansaannoksia. Aina ne eivät ole edes suuria; iäkkäälle yleensä riittää, kun saa kokea omat tekonsa ainakin itselleen tärkeinä ja hyväksyttävinä – kun saa
elää omaa elämäänsä, kun saa jättää jäljen. Asenne ja tahto nousevat vahvasti esille, kun puhutaan erityisen huonokuntoisten vanhusten palvelujen sisällöistä tai miten heille suunnattuja
palveluja ensisijaistetaan, suunnitellaan, toteutetaan, kehitetään ja resursoidaan. Sillä on merkitystä ikääntyneiden elämänlaadulle. Heillä on oltava
52
53
Myönteinen ikäkäsitys hoiva- ja taidetyön perustana
mahdollisuus kokea tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja elämäniloa niin omassa
kodissaan kuin myös hoivayksikössä. Ei siis ole yhdentekevää, millaisia palveluja vanhoille ihmisille tarjotaan vaan niiden täytyisi lähteä juuri heidän
tarpeistaan, toiveistaan ja unelmistaan. Vanhenemistutkimukset osoittavat
iäkkäiden ihmisten olevan nuorempiaan yksilöllisempiä kaikissa suhteissa.
Tasapäistävät palvelut eivät siten heille sovi.
Osallisuutta ja osattomuutta
Hoivalaitosten arki on runsaasti aikataulutuksia ja rutiineja sisältävää. Hygienian ylläpito ja ruoka rytmittävät päivää ja muuhun aikaan sisältyy pitkälti vain odottelua, toimettomana istuskelua tai lepoa. Näin tapahtuu,
vaikka aktiivisella toiminnalla, sekä omalla mielekkäällä tekemisellä ja osallisuudella on havaittu hyviä tuloksia elämänlaatuun (Räsänen 2011). Vanhan ihmisen fyysinen ja psyykkinen vointi kun eivät pelkällä levolla pysy
edes yllä.
Ammatillisen hoivatyön ja johtamisen erityiseksi haasteeksi nouseekin
ikävien olotilojen vähentäminen: tarvitaan paremmin sopivia auttamis- ja
virikemenetelmiä kadonneiden elämänilojen korvaamiseksi. Väitöstyössäni
(2011) kuitenkin totesin, että neljäsosa ympärivuorokautisen hoivan muistisairaista vanhuksista ei nauttinut nykyisten auttamis- ja virkistysmenetelmien avulla tuotetuista palveluista – tuotammeko oikeita, juuri heille sopivia elämännautintoja? Olemmeko vain rutiiniemme vankeja ja uskomme
niiden toimivan? Tässä on tärkeää myös hoivayhteisön ilmapiiri sekä sen
kyky tukea ja kannustaa vanhusta kartuttamaan omia voimavarojaan.
Kaikki eivät kuitenkaan halua osallistua ja sekin on hyväksyttävää. Iäkkäiden kohdalla osallistumattomuutta yhteisön toimintoihin, kuten erilaisiin yhteis-, virkistys- ja taidetoimintoihin ei kuitenkaan pidä nähdä osattomuutena. Osattomuudessa tai osallisuudessa on kyse aina myös ihmisen
mielestä ja asialle annetusta merkityksestä. Näin ollen on luontevaa, että
elämää jo enemmän nähnyt ja kokenut ikääntynyt arvioi ensin, mitä osallisuus hänelle antaa.
Toisaalta vaikutusta voi olla myös sillä, mitä hoivayhteisö tarjoaa. Yhteisö voi vaikuttaa ikääntyneen omaan ja omannäköiseen osallistumiseen
mahdollistamalla ja tukemalla tai rajoittamalla tai luhistamalla mahdollisuuksia ja itsemääräämisoikeutta. Onkin mietittävä millaisia kulttuurisia
tarpeita heillä ajatellaan olevan tai miten valmiita ja kenen valitsemia virkistys- ja taidekonsepteja heille tarjotaan. Valmis malli kun ei aina toimi
kaikilla. Osallistumisen omaehtoisuus voi madaltaa osallistumisen kynnystä. ”Kädet savessa” pitää mielenkiinnon yllä.
54
Asiakkaan hyvä elämä ammattityön ja johtamisen tavoitteeksi
Ammattityön laatu koskettaa vanhuksen elämänlaatua. Vanhan ja haurastuvan ihmisen palveluissa työntekijän asenne ja teot vaikuttavat suuresti siihen, millaiseksi ihmisen elämä arjessa muodostuu. Vanhuspalveluissa
ammattityön laatu ei kuitenkaan ole pelkästään hoidon laatua, joka ohjaa
liikaa sairaanhoitoon. Kyse on enemmänkin asumisen tukena monipuolisesta arkisesta huolenpidosta, hoivasta sekä niihin liittyvästä kohtelusta sekä
vanhuksen oman merkityksellisyyden tukemisesta. Merkityksellisyyttä rakentavat erilaiset aktiviteetit sekä oma osallisuus asioissa ja tekemisessä.
Myös johtamisen laadulla on vaikutusta asiakkaan elämänlaatuun. Väitöstyöni (2011) tulosten perusteella ikääntyneiden palvelujen laadukkaassa johtamisessa hyvänä ajattelu- ja toimintamallina toimii gerontologinen
johtaminen. Johtaminen rakentuu usein johtajan oman tietämyksen mukaisesti jonkun ydinkäsitteen tai suuren ajatuksen ympärille, ja gerontologisessa johtamisessa se kietoutuu asiakkaiden elämänlaatuun johtamisen
eri toiminnoissa ja tasoilla. Parhaimmillaan gerontologinen ajattelu ohjaa toimintafilosofiaa, toiminnan tarkoitusta, laatua ja eettisiä periaatteita
sekä palvelujen sisältöjä. Gerontologisesti oivaltava johtaja tietää, mitä on
ikääntyminen, mitä on olla ikääntynyt asiakas tai mitä on olla muistisairas
ikääntynyt asiakas. Nämä toimivat myös organisaation asenneilmaston perustekijöinä. Tällöin johtaja kykenee johtamaan ja kehittämään perustehtävää sekä henkilökuntaa, koska hän tunnistaa keskeiset hoivan, hoidon ja
henkilökunnan tavoitteet sekä tarpeet. Hän kykenee mahdollistamaan asiakkaiden elämänlaatua tukevat rakenteet ja työmenetelmät. Tällöin myös
kulttuurisen vanhustyön menetelmät ovat toimivia ja osana jokaisen tehtäväkuvaa. Tämä luo samalla myös työntekijöille hyvinvointia.
Toiminnan kehittäminen ja toimintaa ohjaavien periaatteiden luominen
sekä niiden toteutumisen arviointi asiakkaan arjessa on tärkeä osa johtamista. Juuri arjen toiminnan johtaminen on erityisen merkittävää kaikilla
johtamisen tasoilla, koska kaikki, mikä on ikääntyneille tärkeää, tapahtuu
nimenomaan heidän arjessaan. On kuitenkin tärkeää, että johtaja ja työyhteisö määrittävät yhdessä, mitä asiakkaiden hyvä arki ja elämänlaatu ovat
ja miten ne varmistetaan. Jokaisen työntekijän ja johtajan on tärkeää tunnistaa työnsä perimmäinen tarkoitus ja työntekoa ohjaavat tekijät. Ikääntyneiden palveluissa vahva lainsäädäntö, erilaiset säännöstöt ja syvälle juurtuneet perinteet ja rutiinit kun synnyttävät sekä ylläpitävät herkästi sekä
hoivan ammattityön että myös johtamisen hierarkkisuutta.
Johtamisessa on siis tiedostettava, millaista on hyvä, tavoittelemisen
arvoinen, tavoiteltava ja tavoiteltavissa oleva palvelu. Sitä rakentaa asiakaslähtöisyys: ikääntynyt yksilö omine voimavaroineen ja valintoineen on
55
keskipisteenä, ja hyvä ympäristö tukee ja muuntuu vanhenevan ihmisen
tarpeisiin ja toiveisiin. Laadukas henkilökunnan toiminta luo hyvän henkisen ympäristön, joka toimii oivana pohjana myös kulttuuri- ja taidetoiminnalle. Siitä hyötyvät silloin niin asiakas kuin henkilöstökin.
Sinun ei tarvitse olla loistava voidaksesi aloittaa, mutta sinun on
aloitettava voidaksesi olla loistava (– Les Brown). Hoitohenkilöstön rooli taidetoiminnan jalkautumiseksi osaksi hoivalaitosten arkea on ensisijaisen tärkeä. Ansiokkaasti tanssitaidetta hoiva-alan yksiköissä toteuttanut Kirsi Heimonen (2011) kutsuu hoitajia portinvartijoiksi. Vasta kun taiteen merkityksellisyys todentuu hoitajille omakohtaisesti,
sille löytyy arvo myös hoivatyössä. Kyse onkin elinikäisestä oppimisesta,
jota edesauttavat taiteen synnyttämät ja konkreettisesti todetut hyödyt asiakkaalle ja itsellekin. Taiteen ymmärtäminen moniulotteisena mahdollisuutena iäkkäälle ihmiselle avaa portit taiteen tekemiselle: vanhus ei olekaan
pelkkä taiteen ja kulttuurin kuluttaja vaan myös sen tekijä. Taide voi näin
antaa eväitä hoitotyön arkisen aherruksen onnistumiseen sekä työntekijän
työssä jaksamiseen ja viihtymiseen.
Osaamista tarvitaan myös suhtautumisessa taidetyön tuloksiin. Aina
sen vaikutukset eivät ole myönteisiä: taidekokemukset voivat myös ahdistaa avatessaan elämän aikana syntyneitä solmuja vanhuksen mielenmaisemassa. Jos ihminen on kokenut arvottomuutta, luovuusvajetta tai merkityksellisen tekemisen puutetta, vahva kokemus omista voimavaroista voikin
olla vanhusta ravisteleva ja kuohuttava tunnemyrsky. Vanhuksen mieleen
on voinut pompahtaa monenlaisia mielikuvia, osa runsaina ilahduttavuusryöppyinä, osa satuttavina ahdistuskuureina. Nämä välähdykset vuosien ja
vuosikymmenten takaa saattavat koskettaa vanhan ihmisen sisintä kauneuksillaan tai kauheuksillaan ja piirtää satoja merkityskaaria nykyhetkiin.
Tunnekuohut mielletään herkästi asiakkaan haasteellisena käyttäytymisenä ja hoitotyötä haittaavana. Silti asiakkaalle tunnevyöryn kokeminen voi
loppujen lopuksi olla voimaannuttavaa - ei ensimmäisestä tunnemyrskystä pidä siis säikähtää. Luomistyöhän on toimintaa, joka ei koskaan pääty.
Elinikäinen oppiminen sopii kulttuuriseen vanhustyöhön. Termillä tarkoitetaan kaikkea yksilön elämän aikaista oppimisen toimintaa koskien
niin ammatillista oppimista kuin myös ihmisen hyvää elämää vahvistavaa
oppimista (Löfgren 2011). Elinikäisen oppimisen avaintaidot ovat valmiuksia, joita jatkuva oppiminen, tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotto sekä vanhustyön muuttuvat olosuhteet edellyttävät. Ne ovat tärkeä osa
ammattitaitoa ja kuvastavat yksilön kykyä selviytyä erilaisista tilanteista.
(OPH 2010.) Hoitohenkilöstöllä on monenlaista osaamista valmiina luoviin
hoitotyön menetelmiin ja taide- ja virkistystoimintaan sekä sen tukemiseen
tai tekemiseen. Ja aina voi oppia uutta ja lisää, niin vanhus kuin työntekijäkin. Tärkeintä on uskaltaa kokeilla, antaa oman luovuutensa virrata.
Luovien työmenetelmien käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta hoivayhteisöissä. Työkavereiden erilaisuuden sietokyky on koetuksella, omat
voimavarat ja osaaminen voivat tuntua rajallisilta sekä käytettävissä olevat aika ja muut resurssit vähäisiltä. Taakka harteilla painaa, varsinkin jos
toimii toisin kuin vakiintuneitten toimintamallien turruttamat työkaverit.
Työyhteisön työkyky ja ilmapiiri ovatkin avainasemassa. Avoimessa ja kannustavassa työyhteisössä voi olla toiselle kannustava, vaikka ei itse hoitajana kokisikaan kykenevänsä tai haluavansa käyttää luovia tai taidelähtöisiä menetelmiä hoitotyössä. Tässä on myös johtajan tuki ja linjaus tarpeen.
Asta Engström (2013) toteaa, että hoitotyön koulutuksessa ei taide- ja
56
57
Kohti tavoitteellisempaa toimintaa
Ympärivuorokautisessa hoivassa tavoitteellinen toiminta tekee arjen perustyön vahvaksi ja tulokselliseksi, sillä tavoitteet antavat sisällölle suunnan,
mahdollistavat samalla arvioinnin sopivalla menetelmällä ja tukevat toiminnan uudistumista. Pelkkä perushoito ja ”temput” kun eivät takaa hyvää elämänlaatua ja arkea. Pitkäaikaishoivassa asiakkaitten arki rakentuu pitkälti rutiineista ja vakiintuneista käytänteistä, joista osa tuo turvallisuutta ja
ovat siten toki perusteltavissakin. Joskus niitä kannattaisi rikkoakin, jotta
niiden taakse ei upottaisi. Samalla se voisi hieman virkistää hoivayhteisöä
ja antaa rikkautta päivään. Tässä olisi oiva paikka juuri kulttuuri- ja taidetoiminnalla asiakkaan arjen rakentajana!
Johtaja joutuu tekemään valintoja resurssien kohdentamisesta, mikä ei
koskaan ole helppoa eikä uusien voimavaroja kuluttavien palvelujen ostamiseen yleensä uskalletakaan tehdä avauksia. Tämä kohdistuu herkästi juuri viriketoimintojen kehittämiseen. Mutta siltikin: jos on tietoa, tahtoa ja
uskallusta, järjestelmä kyllä taipuu ja rahaakin löytyy. Vain varman päälle
pelaaminen ei riitä takaamaan laadukasta vanhuspalvelua. Johtajan on itse
oltava se muutos, jota hän tavoittelee.
Tavoitteelliseen toimintaan kuuluu hyvä yhteistyö eri toimijoiden kesken. Yhteistyö on tärkeää soveltuvien taide- ja kulttuuritoimijoiden löytymiseksi, hoitajien ja taiteilijoiden valmentamiseksi ja kannustamiseksi uudenlaiseen yhteistyöhön, hoitajien yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien
ja sopivien toimintatapojen löytämiseksi sekä hoitotyön olosuhteiden huomioimiseksi (Engström 2013).
Millaista osaamista sitten tarvittaisiin?
kulttuurityön osaamista anneta, tai se on vain satunnaista ja valinnaista.
Ja vaikka tietoa koulutuksessa saisikin, voi taiteen merkityksen ymmärtäminen hoitotyön kontekstissa silti jäädä puutteelliseksi ja taiteen kokeminen hoitotyöstä irralliseksi. Irrallisuus tekee siitä myös vähemmän arvostetun kuin esimerkiksi sairaanhoidosta. ”Minähän olen koulutettu hoitaja, en
mikään pelle!” muistan nuoren hoitajan huudahduksen, joka kertoo arvostuksen asteikosta.
Keskeisiä avain- ja asennetaitoja hoitamistaitojen ohella taidetyötä ajatellen voisivat olla myös yrittäjyyteen (oma sisäinen yrittäjyys, taiteilijoiden
yrittäjyys), innovatiiviseen toimintaan, asiakkaitten toimijuuteen, suvaitsevaisuuteen sekä aitoon välittämiseen ja yhteistyöhön liittyvät taidot. Näillä
voidaan vahvistaa uskoa oppimiseen ja yksilön luottamusta omiin kykyihin
oppia ja kasvaa kykyjensä mittaiseksi olipa kyseessä hoitotyöntekijä taikka
vanhus. Tarvitaan myös uusia tarkoituksenmukaisia taide- ja kulttuurivälineitä ja -menetelmiä sekä koulutusta niiden hyväksymiseksi osaksi hoitotyötä; vanhat tutut virret, virkkaus ja askartelut eivät enää riitä. Välineiden
ja menetelmien käyttö tulee olla helppoa ja vaivatonta hoitotyön arjessa.
Asiakkaat voisivat päättää virkistys- ja taidetoiminnan sisällöistä
Ota riski! Koko elämä on riskiä. Ihminen, joka menee pisimmälle
on usein se, joka uskaltaa tehdä ja kokeilla rajojaan. Varman päälle kulkeva vene ei koskaan pääse etäälle rannalta. (– Dale Carnegie)
Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan perusta on ajatus, kuinka muuntaa käytettävissä olevat resurssit tavoitteiden mukaisiksi toimintamahdollisuuksiksi ja iäkkäitten asiakkaitten hyvää elämää tukeviksi. Sopivana oivalluksena
pidän Nussbaumin (2011) toteamusta, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus nauraa, leikkiä ja virkistäytyä. Aika yksinkertaista vai kuinka? Silti
se ei ole yksinkertaista, sillä heti joku keksii syitä, miksi se ei ole ”meillä” mahdollista. Asiakasta siinä ei aina oikeasti ajatella. Suomalaisessa taidekentässä on runsaasti mahdollisuuksia, joilla kaikilla on oma tehtävänsä
myös vanhusten hoivatyössä. Se on kuitenkin ensin oivallettava.
Retro näkyy vaatteissa, astioissa, huonekaluissa – uuden rinnalle halutaan vanhaa. Eikö hoiva- ja hoitotyössä olisi otettava vanhan tilalle tai rinnalle uutta? Tämä uusi voisi olla vanhusten oma osallisuus ja ääni – vaikkapa juuri taiteen keinoin. Iäkkäät ihmiset ovat varsin taitavia arvioimaan
omia tarpeitaan. Ehtona on, että niitä kysytään ja että niihin uskotaan. Yksinkertaista ei tunnu olevan sekään.
58
Riko rajoja, murra esteitä
Tällä tarkastelullani haluan murtaa asenteita hoiva- ja hoitohenkilökunnan
suhtautumisesta taidetoimintaan vanhuspalveluissa ja kannustaa luovien
menetelmien käyttöön. Samalla haluan herättää ajatuksia ja kipinää taidealan ammattilaisten työstä hoivayhteisössä, yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa.
Ikääntyvä ihminen arvostaa aineellisten resurssien sijaan enemmänkin tunnetiloja. On vain osattava tunnistaa ja ymmärtää tunnekokemusten merkitys ikääntyvälle itselleen. Ikääntynyt ihminen on se, joka arkeaan elää ja jolle elämä tapahtuu. Vaikka moni iäkäs, erityisesti muistisairas
ihminen, elää menneitä aikoja tämän nykyhetken kautta, hän silti ja siten
elää myös nykyhetken tuskat ja nautinnotkin. Sen vuoksi myös iäkäs ja
huonokuntoinenkin ihminen tarttuu juuri meneillään olevaan hetkeen tai
nautintoon, jossa pienikin voi olla suurta.
Hyvä ohje vanhustyön ammattilaisille onkin elää tätä aikaa yhdessä
ikääntyneitten ajatusmaailman kanssa. Ilman, että heti ”tiedetään” vanhaa
ihmistä paremmin hänen hyvänsä ja hänen mielihalunsa. Ikä ei vie osallisuuden oikeutta, joten kulttuuri tai taide kuuluvat luonnollisena osana vanhan ihmisen arkeen. Se antaa sykettä elämään! Tämä koskettaa täten myös
johtamisen merkitystä edellytysten luojana.
Tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten haluan rohkaista hoitotyöntekijöitä jättämään työhönsä oman jäljen: ”Moni koskettaa toista ihmistä
kuin murtovaras korua hansikkaat kädessä. Hän myöntää kosketettavan arvon, mutta ei halua jättää itsestään henkilökohtaista merkkiä.”
59
ENGLISH SUMMARY
Lähteet
Beesley K, White JH, Alston MK, Sweetapple AL & Pollack M. 2011: Art after
stroke: the qualitative experience of community welling stroke survivors in a
group art programme. Disability and rehabilitation, 33:2346–2355.
Engström A. 2013: Taide ja kulttuuri hoitotyössä. Helsinki: Kopio Niini.
ETENE 2008: Vanhuus ja hoidon etiikka. ETENE-julkaisuja 20.
Goldblatt R, Elkis-Abuhoff D, Gaydosc M& Napolid A. 2010: Understanding
clinical benefits of modeling clay exploration patients diagnosed with
Parkinson’s disease. Arts & Health, 2, 140–148.
Hagen B, Armstrong-Esther C & Sandilands M. 2003: On a happier note:
validation of musical exercise for older persons in long-term care settings.
International Journal of Nursing Studies, 40: 347–357.
Heimonen K. 2011: Taidelähtöiset menetelmät sosiaali- ja terveysalan
henkilökunnan arjessa – miten käy hyvinvoinnin, työn ja taiteen? Taikahanke 2008 – 2011. Lahden ammattikorkeakoulu. Sarja C, osa 75, 37–47.
Willingness,
action
and theory
rly care
e
d
l
e
d
e
s
a
-arts-b
tomorrow
today and
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja
terveyspalveluista 2013. Luettu 17.7.2013.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980
Lehtonen J. 2010: Samassa valossa. Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella.
Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.
Löfgren S. 2011: Toisen asteen ammattikoululaisten avaintaidot – arvot
avaintaitojen määrittelyn ja valinnan taustalla. Luettu 2.8.2013
http://www.edu.utu.fi/laitokset/tokl/tutkimus/julkaisut/LofgrenSami.pdf
Nussbaum MC. Creating Capabilities. 2011: The Human Development approach.
Harvard University Press, Cambridge.
Opetushallitus 2010: Elinikäisen oppimisen avaintaidot.
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/ammatilliset_
perustutkinnot/elinikaisen_oppimisen_avaintaidot
Räsänen R. 2011: Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa
hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Acta Universitatis
Lapponiensis 210. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi.
Viitanen M. 2010: Aivoverenkiertohäiriöt. Teoksessa: Tilvis R, Pitkälä K,
Strandberg T, Sulkava R & Viitanen M (toim.) Geriatria. 2. painos. Helsinki:
Kustannus Duodecim Oy, 146–148.
Wikström B-M. 2002: Social interaction associated with visual discussions: a
controlled intervention study. Aging & Mental Health, 6:82–87.
60
Laura Huhtinen-Hildén: Towards creativity in daily life – on the possibilities and
development challenges involved in arts-based elderly care
▶ This article discusses different forms of arts-based activities in arts-based
elderly care, the associated key perspectives and the professional skills
required. It also examines how these issues influence the development of
basic training, continuing education and the structures of working life.
Laura Huhtinen-Hildén (PhD, MMus, music therapist) is a senior lecturer
in Music Education at the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences. Her areas of interest are research and development of learner-centered music education as well as using arts and arts-based methods in new
contects in society. In the Osaattori project, she has acted as a steering
group member and a specialist in the development of arts-based elderly
care. She has published teaching materials and articles and acted as lecturer and expert in various international contexts.
61
Artist as an Entrepreneur: Interview with Krista Mäkelä and Mari Kätkä
▶ Both Krista Mäkelä, Business Advisor at Lahti Region Development
LADEC Ltd and musician and entrepreneur Mari Kätkä have trained
professional artsts in various sectors, under the Artists working with the
elderly programme. During such training, Kätkä shared her experiences of
working in the care sector and meeting older people, while Mäkelä advised
artists on how to become and operate as an entrepreneur.
Entrepreneurship is a good employment option for many artists, but is
not entirely straightforward nowadays. In the interview, Kätkä and Mäkelä
discuss various aspects of entrepreneurship in the field of arts. They were
interviewed by Tuike Lehko.
Satu Itkonen: Towards change? – artwork workshops for care personnel
▶ Itkonen conducted a total of four artwork workshops for elderly care
professionals, as part of the Osaattori project in 2012 and 2013. Through
experience-based exercises, participants were introduced to practical
applications of artwork. In her article, Itkonen recounts her experiences
of these training sessions. Se also considers the lessons learned for future
training events of this kind.
Producer Marika Leinonen-Vainio, acted as Osaattori project coordinator
in Turku from 1 March to 31 December 2012.
Riitta Räsänen: Quality of life through arts and culture
– a challenge for elderly care service professionals and management
▶ According to Räsänen, elderly care aimed at creating high quality of life
should be based on a positive notion of age and ageing. She emphasises a
customer-centred approach, starting from older individuals themselves and
their resources and choices. A good environment supports and adapts to
ageing persons' needs and wishes. High-quality professional work produces
a high-quality emotional milieu which also lays the groundwork for artsbased activities.
According to Räsänen, culture and arts are an integral part of elderly
people's everyday lives.
Riitta Räsänen, D.Soc.Sc and M.Sc (Health Care), is a specialist working
for Laatuhoiva Oy and has also trained professional artists in care work.
Satu Itkonen is a freelance museum pedagogue, art historian, non-fiction
writer and plain language trainer. She has participated in several exhibition projects for the Ateneum Art Museum, and prepared an extensive elderly work report for the museum in 2013.
Marika Leinonen-Vainio: Tanssikummi (“Dance Godmother”) activities and
literary art for the elderly – experiences from art pilots in Turku
▶ Art pilots were carried out at the Mäntyrinne and Kurjenmäki elderly
homes in Turku in the spring and summer of 2012. The pilots involved
trials gauging the suitability of literary art and dance for elderly care
units. They were performed by the Turku-based literary art society Turun
Sanataideyhdistys ry and Regional Dance Centre of Western Finland.
Recounting experiences of the art pilot, the article discusses both the
successes and areas in need of improvement.
Leinonen-Vainio believes that arts-based activities serve a basic need at
all stages of life: to be seen and heard as you are.
62
63