ö n vanhusty e n i r u u t t l ku uudessa s i a v e l u t nyt ja Tahtoa, toimintaa ja teoriaa JULKAISIJA: Osaattori ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy Tahtoa, toimintaa ja teoriaa vanhustyö n e n i r u u t kult aisuudessa v e l u t a j nyt TOIMITTAJA: Katri Leppisaari GRAAFINEN SUUNNITTELU: Pekka Kaikkonen KANNEN VALOKUVAT: Kari Vainio (ylin kuva) Henry Moilanen (alemmat kuvat) PAINOPAIKKA: Helsinki 2013 ISBN 978-952-480-316-8 Kulttuurisen vanhustyön kolmijako: , tahto toiminta sisällys: | k at r i l e p p i s a a r i Kulttuurisen vanhustyön kolmijako: tahto, toiminta ja teoria ja teoria sanna juvonen 5 | k at r i l e p p i s a a r i Arts-based elderly care has three parts: willingness, action and theory sanna juvonen 6 laura huhtinen-hildén 8 Kohti luovaa arkea – kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksista ja haasteista tuike lehko 22 Taiteilija yrittäjänä – Mari Kätkän ja Krista Mäkelän haastattelu m a r i k a l e i n o n e n - va i n i o 30 Tanssikummi-toimintaa ja sanataidetta ikäihmisille – kokemuksia Turussa toteutetuista taidepiloteista s at u i t k o n e n 38 Matkalla muutokseen? – hoivahenkilöstön taidekuvatyöpajoista r i i t ta r ä s ä n e n 50 Hyvää elämänlaatua taiteen ja kulttuurin keinoin – haaste hoivan ammattityölle ja johtamiselle ikääntyneitten palveluissa english summary 61 Willingness, action and theory – arts-based elderly care today and tomorrow O SAATTORI-HANKE ON KOLMIVUOTISEN TOIMINTAKAUTENSA AIKANA saattanut yhteen joukon ihmisiä, joita yhdistää tahto toimia sen puolesta, että korkealaatuinen taide olisi tulevaisuudessa itsestään selvä osa myös erilaisissa hoivayksiköissä asuvien ihmisten elämää. Samalla pohditaan, miten kulttuurisesta vanhustyöstä kiinnostuneet taiteilijat parhaiten työllistyisivät. Tahtoa tarvitaankin, sillä hankkeessa toisensa on kohdannut kaksi äkkiseltään katsottuna hyvin erilaista toimintakulttuuria. Asenneilmapiirin muutosta kaivataan niin taide- kuin vanhustyön ammattilaistenkin joukossa, jotta kulttuurinen vanhustyö ei jäisi outolinnun asemaan. Hankkeissa voidaan kokeilla uudenlaisia, ja yllättäviäkin tapoja toimia. Toimintaa tarvitaan, jotta saadaan kokemuksia onnistumisista kuin myös siitä, mikä voi mennä pieleen. Kun taiteilija saapuu hoivayhteisöön, on sopeuduttava ja tutustuttava yhteisön rutiineihin; etsittävä taidetoiminnalle luonteva paikka hoitohenkilökunnan ja ikäihmisten arjen keskeltä. Toiminnan kautta vanhustyön ammattilaisetkin voivat oivaltaa taiteen mahdollisuuksia ja löytää luovuuden itsestään. Oma arkinen aherruskin saattaa näyttäytyä uudenlaisessa valossa. Tahdon ja toiminnan lisäksi tarvitaan teoriaa, jotta ymmärtäisimme toisiamme, kun keskustelemme kulttuurisesta vanhustyöstä. Muutoksen on ulotuttava aina virastoista ja luentosaleista vanhustyön yksiköihin ja kahvihuoneisiin asti. Kun toisaalla pohditaan, mitä termejä käytettäisiin strategioissa tai väitöskirjoissa, on palvelutalon ruokalassa pohdittava, missä nurkassa teatteriesitys olisi järkevintä järjestää. Kulttuurisen vanhustyön vakiinnuttaminen on monen alan osaajan yhteispeliä. Tähän julkaisuun olemme pyytäneet artikkeleita ja haastatteluita tahdon, toiminnan ja teorian asiantuntijoilta. Kaikilla heillä on paitsi kokemuksia, myös näkemyksiä siitä, minne kulttuurinen vanhustyö on matkalla. sanna juvonen 5 | k at r i leppisaari Arts-based elderly care has three parts: For this publication, we requested articles and interviews from experts in all three areas: willingness, action and theory. Not only do they possess experience but also insight into the future of arts-based elderly care. sanna juvonen | k at r i l e p p i s a a r i s, willingnes action and theory D URING ITS THREE-YEAR RUN, the Osaattori project has brought together a group of people who share a willingness to see high-quality arts as a self-evident element in the lives of people living in various care units. It has also led to discussion of the best way to find work for artists interested in “arts-based elderly care”. Willingness is needed, because the project brings together two professional cultures which seem very different at first sight. For arts-based elderly care to be seen as more than just a quirk, attitudes among both artists and elderly care professionals need to change. New, surprising methods can be introduced through projects. However, practical action is needed because only then can we gain the wisdom provided by trial and error. When an artist enters a care institution community, he or she needs to adjust to and understand the community's routines and find a natural niche for arts-based activities within the daily routines of the elderly and their carers. Arts-based activities also enable elderly care professionals to discover arts' potential and their own inner creativity. They may even gain new perspectives on their daily work. In addition to willingness and practical activity, theory is needed in order to ensure that we understand each other when discussing arts-based elderly care. These changes must affect all levels from government offices to lecture halls, elderly care units and staff break rooms. Authors may need to pin down the terms to be used when drawing up strategies or doctoral dissertations, while staff meeting in a service home canteen needs to choose the best corner for a drama performance. The permanent introduction of arts-based elderly care requires cooperation between various experts in the field. 6 the osaattori project ▶▶ Funded by the European Social Fund, the Osaattori project has been promoting arts-based elderly care in the period 2011–2013. This joint project between four cities involves the City of Helsinki Cultural Office, the Cultural services unit of the City of Jyväskylä, the Cultural Centre of the City of Lahti and the Welfare and Recreation Divisions of the City of Turku. ▶▶ Throughout the project, training has been organised for professional artists, introducing them to entrepreneurship in the creative sector and to the daily routines of elderly care. Additionally, elderly care professionals have been offered tools for incorporating arts-based methods into their work with care unit residents. ▶▶ Osaattori is part of the Development Programme for Business Growth and Internationalization of Creative Industries. The project is managed by Lasipalatsi Media Centre Ltd. 7 Kohti luovaa arkea vanhustyön n e s i r u u t - Kult mahdollisuuksista ja kehittämishaasteista KAA RLO HIL DÉN laura huhtinen-hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti) toimii musiikkikasvatuksen lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hänen vastuualueeseensa kuuluu musiikkipedagogiikan ja taiteen soveltavan käytön opetus- ja kehittämistehtäviä. Osaattori-hankkeessa hän on toiminut ohjausryhmän jäsenenä ja asiantuntijana kulttuurisen vanhustyön kehittämisessä. Hän on julkaissut opetusmateriaalia ja artikkeleita sekä toiminut kouluttajana ja asiantuntijana myös kansainvälisissä yhteyksissä. Johdanto Tutkimukset osoittavat vastaansanomattomasti, kuinka taiteella ja taidetoiminnalla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen1. Lisääntyneen tiedon ja hyvien kokemusten myötä taiteen soveltava käyttö eri muodoissaan on herättänyt kiinnostusta ja noussut myös esimerkiksi vanhustyöhön kehittämiskohteeksi. Luovuuden ja taidetoiminnan vaikutuksia ikääntyvän ihmisen elämään on selvitetty monelta kannalta sekä saatu hyviä kokemuksia taiteen käyttämisestä hoito- ja hoivatyön arjessa2. Tutkimustiedon lisääntyminen esimerkiksi musiikin vaikutuksista aivoihin vahvistaa näkemystä taiteen ja taidetoiminnan positiivisista vaikutuksista elämänkaaren eri vaiheissa3. Myös lukuisista projekteista ja hankkeista on innostuksella kerätty hyviä käytänteitä ja malleja, joiden toivotaan yleistyvän ja leviävän laajempaan käyttöön. Taide ja luovat menetelmät vanhuspalveluissa voivat olla osana taiteilijoiden, taidepedagogien ja vanhustyön ammattilaisten työtä. Vaikka päämäärä ns. kulttuurisen vanhustyön kehittämisessä onkin useimmiten yhteinen, on erilaisten ammattialojen, toimintatapojen ja näkökulmien monimuotoisuudessa joskus vaikeaa saada kiinni, mistä oikein keskustelemme tai mitä pitäisi muuttaa parempien tulosten saavuttamiseksi. Etsittäessä pysyvämpiä ratkaisuja kulttuurisen vanhustyön kehittämiseen on otettava huomioon monia näkökulmia: joitakin asioita parannetaan kehittämällä tutkintoihin johtavia koulutuksia tai lisäämällä täydennyskoulutusta, toisiin taas tarvitaan rakenteellisia muutoksia työelämässä. Kulttuurisen vanhustyön nykytilannetta voi verrata tilkkupeiton kokoajalle tuttuun tilanteeseen: paljon yksittäisiä kauniita tilkkuja, mutta miten näistä saadaan tasapainoinen kokonaisuus? Tilanne on monella taval1) ks. esim. Clift & Hancox 2010; Kilroy, Garner, Parkinson, Kagan & Senior 2007; Nummelin 2011; Staricoff 2004 2) ks. esim. Pitkälä, Routasalo & Blomqvist 2004; Varho & Lehtovirta 2010 3) Salimpoor, Benovoy, Larcher, Dagher & Zatorre 2011; Särkämö & Huotilainen 2012; Wan & Schlaugh 2010 8 9 Kulttuurisen vanhustyön monet kasvot Asiakas/ tarve Toiminnan järjestäjä Vanhustyön ammattilainen Kulttuurinen vanhustyö Luovan alan ammattilainen Ammattilaisten kouluttaja KUVIO 1. Näkökulmia kulttuuriseen vanhustyöhön (Huhtinen-Hildén 2013b) la positiivinen, kuten mm. Helsingin Osaattori-hankkeen kokemukset tässä julkaisussa osoittavat, mutta seuraavien askelten, erityisesti toiminnan pysyvyyteen tähtäävien toimien ja uusien hankkeiden tueksi tarvitaan myös kulttuurisen vanhustyön jäsentämistä eri ammattialojen ja toimintamuotojen näkökulmista. Havainnot taiteen elämää rikastavista mahdollisuuksista eivät vielä riitä, ne eivät toteudu itsestään, eivätkä ne ole lisättävissä koristeen tavoin vanhustyön pinnalle. Jotta luovuus ja taiteen eri muodot ja käyttömahdollisuudet päätyisivät täysimittaisesti rikastamaan vanhenevan ihmisen elämää osana toimivia vanhuspalveluita, on tarpeen määritellä keskeisiä toimintatapoja sekä nostaa esiin kulttuurisen vanhustyön ammattitaidon haasteita eri ammattiryhmien näkökulmasta. Tässä artikkelissa tarkastelen: • • • kulttuurisessa vanhustyössä vaikuttavia keskeisiä näkökulmia ja taidetoiminnan erilaisia muotoja kulttuurisessa vanhustyössä sekä niissä tarvittavaa eri alojen ammattitaitoa. Lopuksi kuvaan vielä, miten edellä esitetty vaikuttaa perus- ja täydennyskoulutuksen sekä työelämän rakenteiden kehittämiseen. 10 Useat tahot ovat yhtä mieltä siitä, että taiteen, luovuuden ja kulttuurin läsnäolo on tärkeää myös vanhenevan tai hoivakodissa asuvan ihmisen elämässä. Musiikin aivotutkimus on tuonut mielenkiintoisia tuloksia aktiivisen musisoinnin ikääntyviä aivoja suojaavista vaikutuksista, jotka johtuvat laajojen aivoalueiden aktivoitumisesta (ks. Wan & Schlaug 2010). Luovaan toimintaan osallistuminen on merkityksellistä terveydelle sekä sairauksien kanssa selviämiselle ja tutkimukset osoittavat taidetoiminnalla saatavan myös taloudellista säästöä vanhuspalvelujen järjestämiseen (Cohen 2009). Lisääntynyt tieto ja kokemus eivät kuitenkaan päädy konkretiaksi vanhuspalveluyksiköiden arkeen ilman aktiivista kehittämistä ja systemaattisia toimia. Tähän tarvitaan monenlaista yhteistyötä ja ammattitaitoa sekä eri näkökulmien välistä vuoropuhelua (ks. kuvio 1). Yhteistyön ja kehittämisen vaikeutena nousee monissa yhteyksissä esiin termien ja määritelmien kirjavuus ja joiltakin osin myös ristiriitaisuus4. Helsingissä näkökulmaa, jossa taide, luovuus ja kulttuuri tuodaan eri tavoin osaksi vanhustyötä ja sen kehittämistä, on alettu kutsua kulttuuriseksi vanhustyöksi. Siinä työvälineenä on taiteen soveltava käyttö, jolla tarkoitetaan taiteen tai taidetoiminnan käyttöä ja soveltamista uudenlaisissa konteksteissa ja perinteisistä (esim. opetus tai taideterapia) tavoista poiketen5. Toisaalta on huomioitava, että kulttuurinen vanhustyö voi sisältää myös ns. perinteisiä tapoja tuoda taidetta vanhustyön arjen osaksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi konsertit, esitykset, yhteislaulutilaisuudet, näyttelyt tai taideterapiat. Taiteen soveltavaan käyttöön liittyvää käsitteistöä on edelleen kehitettävä ja menetelmiä tarkasteltava kriittisesti. Lukuisten hankkeiden ja projektien varassa toimivassa kehittämistyössä käsitteiden määrittely helposti sirpaloituu, eikä pitkän tähtäimen kehittämistä palvelevaa kokonaiskuvaa muodostu. Haluan erityisesti korostaa termissä ”taiteen soveltava käyttö” osallistavaan taidetoimintaan liittyvää asiantuntijuutta. Termi ohjaa pohtimaan – ei vain taiteellista ammattitaitoa – vaan myös asiakaslähtöisyyttä ja pedagogista ammattitaitoa, joka nousee sitä keskeisemmäksi, mitä enemmän tavoitellaan osallisuuden kokemusta ja mitä suurempi rooli toiminnassa on prosessilla. 4) määritelmistä ks. esim. Liikanen 2010, 33-42; Strandman-Suontausta 2013, 11-15: myös Taidealojen erityispätevyyspaletti-hankkeen loppuraportti 5) Muita kirjallisuudessa esiintyviä termejä, joita käytetään ”soveltavan taiteen käytön” kanssa jokseenkin samansisältöisesti ovat esimerkiksi soveltava taide, osallistava taide, yhteisötaide, taide-/ kulttuurilähtöinen toiminta, taidelähtöiset menetelmät ja taiteelliset interventiot. 11 Näkemykseni mukaan taiteen soveltava käyttö tai taidetoiminta vanhustyössä voi saada erilaisia muotoja, joissa tarvitaan eri tavoin painottuvaa ammattitaitoa ja koulutusta. Tästä eriävä näkemys taiteen soveltavasta käytöstä edellyttää aina taiteilijan osallistumista toimintaan6. Suurin osa näkemyseroista johtuu siitä, että toiminnan tavoitteita tai kontekstia ei ole riittävän selkeästi määritelty. Kukaan ei varmasti kiellä taiteilijan erityisosaamista luovan taiteensa suhteen, taidepedagogin ammattitaitoa toisen ihmisen taiteellisen prosessin ja kokemuksen kannattelussa tai vanhustyön ammattilaisten kokonaisvaltaista osaamista vanhenemiseen liittyvien arjen ja elämän ilmiöiden suhteen. Tästä syystä on tarpeen selvittää tarkemmin, mistä asiantuntijuudesta milloinkin puhumme. Esimerkiksi esiintyvä taiteilija on luonnollisesti paras asiantuntija taiteen esityksellisen muodon soveltavassa käyttämisessä, mutta esimerkiksi ryhmässä tapahtuvaa taidetoimintaa ohjaamaan tarvitaan pedagogista (ts. opettamisen) asiantuntijaa eli taidepedagogia tai -opettajaa. Jos taide tai taidetoiminta ovat välineenä muiden tavoitteiden saavuttamisessa (kuten esimerkiksi kuntoutuksessa tai virkistystoiminnassa), tarvitaan kuntoutus-, virkistys-, hoito- tai hoiva-alan asiantuntijaa. Taiteilijan, taidepedagogin tai hoito- ja hoiva-alan ammattilaisen asiantuntijuuden ydinalueet määrittävät sitä, millaisen taiteen soveltavan käytön alueella heidän ammattitaitonsa pääsee oikeuksiinsa. Näiden erojen, mutta myös osin toistensa lomaan sijoittuvien ammatillisten kompetenssien tunnistaminen auttaa taiteen ja taidetoiminnan muotojen kehittämisessä, kult6) ks. esim. Virtala YLÖS-hankkeen sivuilla. 12 Vuorovaikutuksellinen taiteellinen prosessi Asiakas / prosessi Taiteilija / sisältö Kulttuurisessa vanhustyössä tarvitaan moniammatillista osaamista Taideterapiat TOIMINNAN FOKUS Kuvio 1 tuo esiin erilaiset näkökulmat, jotka vaikuttavat kulttuuriseen vanhustyöhön. Taidetoiminta ja taiteen soveltava käyttö voivat olla osa vanhustyön ammattilaisten, kuten kuntoutus-, hoito- ja hoiva-alan työntekijöiden tai virikeohjaajien työn arkea. Vanhustyössä voi lisäksi työskennellä luovien alojen asiantuntijoita, kuten taiteilijoita, musiikki- kuvataide- ja tanssipedagogeja tai -opettajia ja teatteri-ilmaisun ohjaajia. Asiakkaiden ja heidän tarpeidensa kautta määrittyvät ne tavat ja keinot, joilla taide tai luovat menetelmät voivat rikastaa hoivakotien arkea. Toiminnan järjestämiseen vaikuttavat tämän lisäksi taloudelliset reunaehdot sekä se, millaista asiantuntemusta on saatavilla. Edellä mainittujen ammattiryhmien koulutusta järjestävät oppilaitokset ovat myös tärkeitä toimijoita, koska sekä perus- että täydennyskoulutuksen kehittäminen on keskeisessä roolissa kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Vanhustyö, jossa mukana taideelementtejä Osallistava taidetoiminta (vrt. oppijakeskeinen taidekasvatus) Osallistava esitys Esitys /konsertti /näyttely Seuraaminen Osallistuminen TOIMINNAN LUONNE KUVIO 2. Taidetoiminnan ja taiteen soveltavan käytön muotoja vanhustyössä (Huhtinen-Hildén 2013a) tuurisen vanhustyön järjestämisessä sekä uudenlaisen toimintakulttuurin luomisessa. Jotta voisimme kehittää taidetoimintaa sekä taiteen soveltavaa käyttöä ja sen eri muotoja parhaalla mahdollisella tavalla esimerkiksi vanhustyön osana, on syytä tarkastella kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksia ja muotoja sekä näiden edellyttämiä ammatillisia kompetensseja. Näiden hahmottaminen auttaa ymmärtämään sitä moniammatillista kenttää, joka kulttuurista vanhustyötä voi toteuttaa ja näin ollen lisää ikääntyvän ihmisen arjen luovuutta ja taiteen läsnäoloa sen eri muodoissa. Taidetoiminnan erilaiset muodot vanhustyössä Lisääntynyt kiinnostus taiteen hyvinvointivaikutuksia kohtaan on saanut aikaan paljon positiivisia kokeiluja ja lisännyt taidetoiminnan monimuotoisuutta maassamme. Usein kuitenkin eri alojen toimijat havahtuvat siihen, että yhteisymmärrystä on vaikea löytää ja samoillakin sanoilla tai käsitteil- 13 lä tarkoitetaan eri asioita. Kuvion 2 tavoitteena on hahmottaa erilaisia taidetoiminnan muotoja vanhustyössä. Siinä nämä erilaiset kulttuurisen vanhustyön muodot on sijoitettu akseleille, joiden muuttujina ovat toiminnan luonne ja toiminnan fokus. Vaaka-suorassa oikealle liikuttaessa kasvaa toimintaan osallistuvan ikäihmisen osallisuus taiteen tekemiseen ja pystyakselilla ylöspäin taas toiminnan keskittyminen asiakkaaseen tai itse prosessiin. Kuvio ei missään määrin arvota toiminnan muotoja suhteessa toisiinsa, ainoastaan kuvaa niiden eroja suhteessa toiminnan luonteeseen ja fokukseen. Kaikilla kuviossa esitetyillä toimintamuodoilla on tärkeä osansa kulttuurisessa vanhustyössä. Kuvio 2 on yksi tapa hahmottaa kulttuurista vanhustyötä, eikä varmasti ainoa. Olen kuitenkin käytännössä, mm. Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen järjestämissä keskustelutilaisuuksissa kulttuurisen vanhustyön toimijoille, havainnut toiminnan luonnetta koskevan konkretisoinnin tarpeelliseksi, jotta eri aloja ja koulutustaustoja edustavat toimijat ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Käyn seuraavassa yksityiskohtaisemmin läpi taidetoiminnan muotoja kulttuurisessa vanhustyössä sekä kuvaan lyhyesti niitä ammattitaidon vaatimuksia, joita eri kontekstit työntekijöiltä edellyttävät. ▶▶ Esitykset, konsertit ja näyttelyt vanhuspalveluyksiköissä Esityksen tai konsertin tarjoaminen on ehkä perinteisin vanhustyössä käytetty toimintamuoto. Parhaimmillaan taiteilijan ja yleisön välillä käydään näkymätöntä dialogia, joka on molemmille kokemuksena vaikuttava. Esiintyjältä vaaditaan taiteellisen osaamisen lisäksi vuorovaikutuksellisia taitoja ja halua olla dialogissa yleisön kanssa. Omassa ympyrässään kuviossa 2 on ns. osallistava esitys. Tätä voisi luonnehtia yleisön syvempään osallisuuden kokemukseen tähtäävänä esityksenä. Siinä yleisö joko osallistuu aktiivisesti esitykseen tai sen osaan tai yleisön kokemukset ja niiden purku ovat olennainen osa esityksen kokonaisuutta. Esittävien taiteenmuotojen lisäksi myös kuvataide voi tavoitella taiteen kokemisen osallistavampia ja vastaanottajaa tavoittavampia muotoja. Pia Strandman-Suontausta (2013) on tutkinut kuvataiteeseen perustuvan palvelun kehittämistä hoivakodeille. Taiteilijalta osallisuuteen tähtäävä taiteellisen toiminnan muoto vaatii vuorovaikutuksellisen osaamisen lisäksi pedagogisia valmiuksia, joiden avulla hän onnistuu kohtaamaan toisen ihmisen taiteellisen kokemuksen ja kannattelemaan sitä. Jussi Lehtonen kuvaa tätä taiteilijan kokemuksen näkökulmasta kirjassaan seuraavasti: ”Joskus yleisön osallistuminen ja suoranainen uskoutuminen saavat tilaisuudessa pääroolin. Vähitellen huomaan 14 matkanneeni näyttelijän roolista katselijan rooliin, puhujan roolista kuulijan rooliin.” (Lehtonen 2010, 34.) Esiintyjän ja yleisön rooleihin vaikuttavat myös monenlaiset tausta-ajatukset. Mielenkiintoista on pohtia asenteita myös suhteessa siihen, kuka ”saa luvan” julkiseen taiteen tekemiseen, kuka on ”taiteilija”. Leonie Hohental-Antinin (2001) väitöskirja käsittelee ikäihmisiä teatterin tekijöinä. ▶▶ Vanhustyö, jossa mukana taide-elementtejä Erilaiset taiteen elementit ja taiteen soveltava käyttö voivat olla vanhustyössä välineenä monenlaisten tavoitteiden saavuttamisessa (vrt. ns. taidelähtöiset menetelmät). Esimerkiksi laulamisen tai hyräilyn on todettu helpottavan yhteistyötä hoitotilanteissa muistisairaan ja hoitajan välillä (Hammar, Emami, Engström & Götell 2010). Monessa vanhainkodissa tai palvelutalossa on käytössä erilaisia taidetta hyödyntäviä toimintatapoja, kuten kuvat tai musiikin kuuntelu vuorovaikutustilanteen käynnistäjänä, motivaation nostajana tai yhteiseen aiheeseen johdattelijana. Tällaiset arjen luovuutta edistävät käytännöt voivat saada erilaisia muotoja, mutta yhteisen nimittäjän voi löytää siitä, millaisia tavoitteita toiminnalle asetetaan. Taiteella on näissä yhteyksissä toimintaa fasilitoiva, muiden tavoitteiden saavuttamista helpottava tehtävä. Toiminnan edellyttämät kompetenssit määrittyvät muina kuin taiteellisen tai taidetoiminnan ohjaamisen tavoitteina. Esimerkiksi ryhmätoiminta, jonka osana on musiikin kuuntelua, edellyttää ohjaavalta ammattilaiselta ryhmätoiminnan ymmärtämistä ja ryhmäprosessin kannattelun taitoa. Lisäksi kokemuksellinen ymmärrys taiteen merkityksestä ja vaikutuksista osana erilaisten ihmisten elämää ja toimintaa tuo tähän osaalueeseen ammatillista syvyyttä. ▶▶ Osallistava taidetoiminta (vrt. oppijakeskeinen taidekasvatus) Taidetoiminnan hyvinvointivaikutuksia perustellaan usein osallisuuden, yhteisöllisyyden kokemusten lisääntymisen ja turvallisen itseilmaisun merkityksellisyyden kautta. Nämä kokemukset eivät kuitenkaan synny itsestään vaan vaativat taiteeseen liittyvää ryhmäopetuksen ammattitaitoa: taidepedagogista osaamista tarvitaan sitä enemmän, mitä keskeisemmässä roolissa osallistava taiteen tekeminen on. Osallistava taidetoiminta on näin määriteltynä oppija-/osallistujalähtöinen, aktiiviseen taidetoimintaan perustuva vuorovaikutuksellinen tilanne, jonka keskiössä on oppijoiden tarpeista käsin määrittyvä oppiminen, osallistuminen tai taiteellinen toiminta sekä merkitykselliset kokemukset ja niiden jakaminen. 15 Pedagogisen näkökulman korostaminen osallistavan taidetoiminnan yhteydessä voi tuntua hämmentävältä, jos ajatukset opettamisesta perustuvat suorituskeskeiseen ja opettajajohtoiseen näkökulmaan. Opetusta koskevat arvot, käsitykset ja käytänteet ovat kuitenkin olleet viime vuosikymmeninä selkeässä muutoksessa ja tämä näkyy myös taidekasvatuksessa. Hallintakeskeisestä opetuskulttuurista, jossa oppimisen on ajateltu olevan ensisijaisesti seurausta annettujen tehtävien suorittamisesta, on tullut tarve siirtyä kohti toisenlaista opetuskulttuuria. Tällainen opetus- ja oppimiskäsitys korostaa oppijan omista tarpeista käsin määrittyviä tavoitteita oppimiseen, muutokseen tai taiteen kokemiseen. Tällaisessa oppimistilanteessa keskeistä on vuorovaikutus, dialogi, itseilmaisu taiteen avulla sekä laajemmin oppijan hyvää elämää kannatteleva taiteen tekeminen. Osallistavan taidetoiminnan tavoitteena voidaan nähdä valtauttaminen ja taiteellinen tasa-arvo osaamistasosta riippumatta (konstruktivistisesta oppimisnäkökulmasta esim. Tynjälä 1999; Tynjälä, Heikkinen & Huttunen 2006). Koska oppimis- ja opetuskäsitykset myös osin elävät vielä edellä kuvaamaani muutosta, vaikuttaa tämä myös taiteen soveltavan käytön järjestämiseen ja esimerkiksi siihen, millaisia ammattilaisia mihinkin kulttuurisen vanhustyön tehtäviin ajatellaan tarvittavan. Väitöstutkimukseni pohjalta on noussut esiin käsite pedagoginen sensitiivisyys, jonka avulla opettaja toimii kokonaisvaltaisen herkkyyden tasolla käyttäen tietojaan, taitojaan ja osaamistaan jokaisen oppijan tarvitsemalla tavalla. Opettajan sensitiivisyys mahdollistaa oppijalle syvällisen oppimisprosessin, johon hän ei ilman opettajan sensitiivisyyden kannattelevaa tukea pääsisi. Pedagoginen sensitiivisyys sisältää näin ollen myös ajatuksen opettamisesta kohtaamisena, oppijalähtöisenä ja molemminpuolisena oppimisprosessina, jonka elementtinä on sensitiivinen suhtautuminen ja osallisuuden näkeminen pedagogisen vuorovaikutuksen ja opettamisen keskeisinä arvoina. (Huhtinen-Hildén 2012; myös Van Manen 1991.) ▶▶ Vuorovaikutuksellinen, yhdessä rakennettu esitys, taiteellinen prosessi Osallistava taidetoiminnan tavoitteena voi myös olla esityksen valmistaminen yhteisten ajatusten ja kokemusten pohjalta. Tällaisessa taidetoiminnan muodossa taiteellisen prosessin ja opetustilanteen raja hämärtyvät ja osallistujat jakavat parhaimmillaan syvällistä yhteisöllistä ja taiteellista kokemusta. Koreografi ja tanssija Hanna Brotherus (2011) kuvaa ”Tähän asti”- teoksen työstämisprosessia Kulttuurisilta-hankkeessa seuraavasti:” Teoksen ydin on siinä, että me jaetaan ihmisyys ja ihmisenä oleminen, eläminen. Ei arvoteta johonkin järjestykseen näitä ihmisiä iän puolesta tai sen puolesta kuinka hyviä he on: He on kaikki esiintyjiä samalta viivalta.” Täl- 16 laista prosessia ohjaavalta taidepedagogilta, ohjaajalta tai taiteilijalta vaaditaan taiteellisen palon ja näkemyksen lisäksi pedagogista sensitiivisyyttä, koska prosessiin osallistujat sijoittavat taiteen tekemiseen itsestään paljon henkilökohtaista ja haavoittuvaa. ▶▶ Taide terapian välineenä Taiteen soveltavan käytön yhteydessä korostetaan usein taiteen vaikutusta kehoon ja mieleen. Tunteisiimme, vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyden kokemukseen vaikuttavalla taidetoiminnalla on kiistämättä ns. terapeuttisia eli hoitavia vaikutuksia. On kuitenkin tärkeä tiedostaa taidetoiminnan tavoitteet ja ohjaajan ammatillisuuden asettamat mahdollisuudet ja rajat. Pedagoginen sensitiivisyys taidepedagogin työvälineenä mahdollistaa osallistujille merkityksellisten taiteen katalysoimien prosessien tai tunteiden tulemista osaksi taidetoimintaa, mutta ammattitaitoinen taidepedagogi pystyy myös ohjaamaan prosessoinnin tasoa. Taiteen tai taidetoiminnan käyttäminen hoidon välineenä, esimerkiksi elämän kriisien käsittelyssä vaatii aina musiikki-, kuvataide-, tanssiterapeutin tai psykologin/psykoterapeutin ammattiosaamista. Taideterapeutin koulutus tai ammatillinen toiminta on monin tavoin määritelty ja terapialle on aina selkeästi hoidon ja kuntoutuksen säätelemät tavoitteet.7 Tavoitteena luova, elämänmakuinen arki Monissa kulttuurisen vanhustyön seminaareissa ja aiheeseen liittyvissä keskusteluissa on noussut esiin uudenlaisen toimintakulttuurin tarve, joka haastaa kaikki ammattiryhmät sekä toiminnan tasot suunnittelusta ja johtamisesta asiakastyöhön ja luovan alan asiantuntijoihin. Tämä konkretisoituu parhaiten uudenlaisista toimintatavoista ja asenteista kertovien esimerkkien kautta. Päivikki Paakkanen (2013) tuo esiin toimintakulttuuriin vaikuttavia esimerkkejä kirjoituksessaan ”Arjen unelmia Roihuvuoren palvelukeskuksessa”. Hänen mukaansa vanhustyö palveluasumisen yksiköissä on luovaa työtä, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle vanhukselle päärooli omassa elämässään. Toiminnan suunnittelua ohjaavia kysymyksiä Paakkasen mukaan ovatkin: ”Miten ja minkälaisin menetelmin pidämme huolen siitä, että 7) musiikkiterapiasta ks. esim. Bruscia 1989; 1998; ks. myös Suomen musiikkiterapiayhdistys 17 vanhuksen ääni näkyy ja kuuluu hänen omassa arjessaan?” Roihuvuoren palvelukeskuksessa on kiinnitetty huomiota mm. seuraaviin seikkoihin: • uudenlaiset arjen kokemukset: työntekijät voivat esimerkiksi tuoda lemmikkieläimiä ja lapsia mukanaan töihin • aistien huomioiminen toiminnan ja arjen suunnittelussa • arjen vuorovaikutuksen monet tasot: hoidon ja hoivan kohteesta aktiiviseksi toimijaksi. ”Esimerkkinä kosketuksesta: Asukas hieroo työntekijän hartioita ja työntekijä istuu lattialla asukkaan jalkojen juuressa Ei siis pelkästään niin, että asukas on kosketuksen kohteena vaan myös niin, että hän saa itse koskettaa.” • tiimityö ja työn organisointi: työntekijöille mahdollisuuksia käyttää luovia vahvuuksiaan työssään • luovia ajatuksia ruokkiva ilmapiiri ja aktiivinen kehittäminen; ajatusten ja kokemusten tuominen osaksi suunnittelukokouksia, kehityskeskusteluja ja hoitoneuvotteluita (Paakkanen 2013) Keskeisinä haasteina kulttuurisen vanhustyön näkökulmasta ovat tällä hetkellä kokonaiskuvan hahmottuminen, yhteisymmärryksen ja jaettujen käsitteiden muotoutuminen sekä moniammatillisen yhteistyön kehittäminen. Kulttuurisen vanhustyön asiantuntijuuden, laadun ja moniammatillisten toimintamallien vakiintuminen osaksi työelämän käytäntöjä ja eri alojen koulutusta vaatii monia samanaikaisia kehittämistoimia (ks. kuvio 3). Sekä luovien alojen että hoito- ja hoiva-alojen tutkintoihin johtavia koulutuksia on tarkasteltava myös siitä näkökulmasta, millaisia eväitä koulutukset antavat kulttuuriseen vanhustyöhön. Tärkeää olisi myös täydennyskoulutuksen kehittäminen nykyisen hajanaisen tarjonnan sijaan tukemaan pitkäjänteistä, jatkuvaa ammatillista kehittymistä ja eri ammattiryhmien tarpeita8. Käytänteiden muuttuminen on hidasta ja vaatii yhteistyön lisäksi monia erilaisia toimia, joilla on yhteinen päämäärä. Erilaisten ammatillisen kompetenssien ja kulttuurisen vanhustyön muotojen parempi ymmärtäminen auttaa kehittämään kulttuurista vanhustyötä moniammatillisena yhteistyönä. Uudenlaisten ratkaisujen etsiminen, voi tarkoittaa myös totuttujen käytänteiden ja rakenteiden kriittistä tarkastelua. Päivikki Paakkanen (2013) pohtii mm. ”Voisiko asumisyksikössä olla hoitajien lisäksi töissä muitakin ammattiryhmiä?” Moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa myös uudenlaisen toimintakulttuurin muotoutumista. Parhaimmillaan tästä voi tulla yhteinen löytöretki parempaan arkeen ja rikkaampaan elämään niin hoivakotien asukkaiden kuin eri aloja edustavien työntekijöidenkin hyvinvoinnin näkökulmasta. 8) ks. myös Lehikoinen 2012 18 Taidetoimintaan ja taiteen soveltavaan käyttöön liittyvä osaaminen vanhuspalveluyksikössä ▶▶ Tutkintoon johtavien koulutusten sisälön kehittäminen ▶▶ Tutkintoon johtavia koulutuksia täydentävät koulutukset Vanhusten hyvinvoinnin ja elämänlaadun parantaminen luovuuden, taidetoiminnan ja taidelähtöisten menetelmien avulla Luovien alojen ammattilaisten ammattitaito taiteen soveltavassa käytössä ▶▶ Tutkintoon johtavien koulutusten sisälön kehittäminen ▶▶ Taiteen soveltavan käytön koulutusten nykyistä parempi näkyvyys ja tunnettuus ▶▶ Täydennyskoulutussisältöjen kehittäminen eri tarpeisiin Työelämän rakenteet ja ratkaisut ▶▶ Eri ammattiryhmiä edustavien ammattilaisten joustavampi rekrytoiminen vanhuspalveluyksiköihin ▶▶ Moniammatillisuus Työhyvinvoinnin lisääntyminen Muutoksia toimintakulttuuriin Kulttuurisen vanhustyön asiantuntijuuden, laadun ja moniammatillisten toimintamallien vakiintuminen osaksi työelämän käytäntöjä ja eri alojen koulutusta KUVIO 3. Kulttuurisen vanhustyön keskeisiä kehittämishaasteita ja mahdollisuuksia. Lähteet Brotherus, H. 2011. Haastattelu Kulttuurisilta-hankkeen “Kulttuurisilta. Kohtaamisia taiteessa”-DVD:llä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Bruscia, K.E. 1989. Defining Music Therapy. Baltimore: Barcelona Publishers. Bruscia, K, E. 1998. The Dynamics of Music Psychotherapy. Baltimore: Barcelona Publishers. 19 Clift, S & Hancox, G. 2010. The significance of choral singing for sustaining psychological wellbeing: findings from a survey of choristers in England, Australia and Germany. Music Performance Research 3, 79-96. Saatavissa: http://mpr-online.net (Viitattu 1.8. 2013). Pitkälä K., Routasalo P. & Blomqvist L. (toim.). 2004. Ikääntyneiden yksinäisyys: Taide ja virikeryhmät psykososiaalisena kuntoutuksena. Tutkimusraportti 5. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. Cohen, G. 2009. New theories and research findings on the positive influence of music and art on health with ageing. Arts & Health, 1, 48-63. Salimpoor, V., Benovoy, M., Larcher, K., Dagher, A. & Zatorre, R. 2011. Anatomically distinct dopamine release during anticipation and experience of peak emotion to music. Nature Neuroscience, 14, 257–262. Hammar M, L., Emami, A., Engström, G. & Götell, E. 2011. Communicating through caregiver singing during morning care situations in dementia care. Scandinavian Journal of Caring Sciences, 25, 160-168. Staricoff, R. 2004. Arts in health: a review of the medical literature. Research report 36. London: Arts Council of England. Hohenthal-Antin, L. 2001. Luvan ottaminen – Ikäihmiset teatterin tekijöinä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and social research 191. Jyväskylän yliopisto. Huhtinen-Hildén, L. 2012. Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylä studies in humanities 180. Jyväskylän yliopisto. Huhtinen-Hildén, L. 2013a. Perspectives on Professional Use of Arts and Artsbased Methods in Elderly Care. Julkaisematon artikkelikäsikirjoitus. Huhtinen-Hildén, L. 2013b. Kulttuurisen vanhustyön moniammatillisia ulottuvuuksia.Teoksessa Huhtinen-Hildén, L. & Vilkuna, A-M. (toim.) Kulttuurinen vanhustyö – taide kumppanina läpi elämän. Mikrokirja 7.5. 2013 järjestetystä työpajaseminaarista. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Painossa. Kilroy A., Garner C., Parkinson C., Kagan C. & Senior P. 2007. Towards transformation: exploring the impact of culture, creativity and the arts on health and well-being. Manchester: Arts for Health. Manchester Metropolitan University. Lehtonen, J. 2010. Samassa valossa – näyttelijäntyö hoitolaitoksissa. Helsinki: Avain. Lehikoinen, K. 2012. Arts-based work with people with dementia: Towards a curriculum framework for trainer training, in A.Smith (toim.), Quality of Life: Using the arts to help people living with and affected by dementia. Quality of Life Project. London: Live Music Now, 50-67. Liikanen, H-L. 2010. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimenpideohjelmaksi 2010–2014. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Nummelin, S. 2011. Kulttuurin hyvinvointivaikutukset: onnea, elämyksiä, terveyttä Tutkimuskatsauksia. 1/2011. Turun kaupunki, Kaupunkitutkimusja tietoyksikkö. Paakkanen, P. 2013. Arjen unelmia Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Teoksessa Huhtinen-Hildén, L. & Vilkuna, A-M. (toim.) Strandman-Suontausta, P. 2013. Vapautta vai vaikuttavuutta? Kuvataiteeseen perustuva palvelu hoitolaitosyhteisölle . Doctoral dissertations 28/2013. Helsinki: Aalto Yliopisto. Särkämö T. & Huotilainen, M. 2012. Musiikkia aivoille läpi elämän. Suomen lääkärilehti 17 vsk 67, 1334-1339. Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena. konstruktivistinen oppimiskäistyksen perusteita. Tampere: Kirjayhtymä. Tynjälä, P., Heikkinen, H. L. T & Huttunen R. 2006. Konstruktivistinen oppimiskäsitys oppimisen ja ohjaamisen perustana. Teoksessa P. Kalli, & A. Malinen (toim.) Konstruktivismi ja realismi. Aikuiskasvatuksen 45. vuosikirja. Vantaa: Kansanvalistusseura, 20–48. Van Manen, M. 1991. The Tact of Teaching. The Meaning of Pedagogical Thoughtfulness. State University of New York Press. Varho, J. & Lehtovirta, M. (toim.) 2010. Taidetta ikä kaikki. Selvitys ikäihmisten hoivayhteisöjen kulttuuritoiminnasta Helsingissä. Helsingin kulttuurikeskus. Wan, C. Y. & Schlaug, G. 2010. Music Making as a Tool for Promoting Brain Plasticity across the Life Span. Neuroscientist, 16, 566–577. Elektroniset lähteet Suomen musiikkiterapiayhdistys: http://www.musiikkiterapia.net/index. php?option=com_content&view=article&id=54&Itemid=65 Taidealojen erityispätevyyspaletti -hankkeen loppuraportti http://www.siba.fi/ documents/10157/14855/Erityispaletti_Loppuraportti.pdf/1f454965-acbd4e0d-a04e-1e4da43bdb52 (viitattu 6.8.2013) Virtala, J. Ajatuksia soveltavasta taiteesta. YLÖS- Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen. http://www.yleisotyo.fi/index.php?page=soveltava-taide (viitattu 2.8.2013) Kulttuurinen vanhustyö – taide kumppanina läpi elämän. Mikrokirja 7.5. 2013 järjestetystä työpajaseminaarista. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Painossa. 20 21 Taiteilija yrittäjänä tuike lehko n sta mäkelä i r k a j n ä k - mari kät u haastattel k r i s ta m ä k e l ä KATI TU RT IAI NE N on yritysneuvoja Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:ssa. Mäkelä toimi kouluttajana Lahdessa Osaattorin Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksessa. m a r i k ät k ä on muusikko, joka perusti oman yrityksensä A Tempo Oy:n vuonna 1996. Hän osallistui Lahden Osaattoriin toimimalla kouluttajana sekä Taiteilijana vanhustyössä että Vanhustyön ammattilaiset -koulutuksissa. Yksi Osaattori-hankkeen aikana toteutettujen Taiteilijana vanhustyössä -koulutusten tavoitteista on ollut rohkaista taiteilijoita yrittäjämäiseen toimintaan. Tällä tarkoitetaan muun muassa oman osaamisen soveltamista asiakkaan toiveiden mukaan, tuotteistamista ja myymistä, vanhustyön yksiköissä työskentelyyn liittyvää käytännön järjestelyjen hallintaa, tarjousten tekemistä ja oman työn hinnoittelua sekä erilaisten yritysmuotojen tuntemista. Sekä Lahden Seudun Kehitys LADEC OY:n yritysneuvoja KRISTA MÄKELÄ että muusikko-yrittäjä MARI KÄTKÄ ovat toimineet kouluttajina Lahden Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksissa. Koulutusten aikana Kätkä jakoi taiteilijoille omia kokemuksiaan hoivayhteisössä työskentelystä ja ikäihmisten kohtaamisesta. Mäkelä puolestaan ohjeisti taiteilijoita yrittäjäksi ryhtymisessä ja yrittäjämäisessä toiminnassa. Yrittäjämäinen toiminta on monelle taiteilijalle hyvä työllistymisvaihtoehto, mutta yrittäjäksi ryhtyminen ei ole nykyisellään täysin mutkatonta. Tässä tekstissä Kätkä ja Mäkelä käyvät läpi taiteilijoiden yrittäjyyteen liittyviä näkökulmia. Miksi taiteilija ryhtyisi yrittäjäksi? Suomessa koulutetaan paljon taiteen ammattilaisia, mutta taiteilijana on vaikeaa työllistyä. Vain harvalle riittää esimerkiksi apurahan takaamia töitä jatkuvasti. Taiteilijoiden on yhä aktiivisemmin etsittävä uusia keinoja työllistyä. Vaihtoehtona voi Krista Mäkelän mukaan olla yrittäjäksi ryhtyminen: ”En ymmärrä, miten taiteilijat voivat työllistyä - varsinkaan tässä niukkuuden ajassa – muuten kuin tuotteistamalla osaamistaan.” Mäkelä uskoo, että taiteilijoiden osaamiselle löytyy kysyntää: ”Monien taiteilijoiden koulutus antaa valmiuksia, joita voi hyödyntää muutenkin kuin vain taiteelliseen 22 23 työhön. Näyttelijä voi opettaa vuorovaikutustaitoja ja kuvataiteilija suunnitella yritysten visuaalista ilmettä.” Mari Kätkä on huomannut, että taiteilijoiden yrittäjyys on lisääntynyt viime vuosina. Monet freelancerit perustavat toiminimen, koska yhä useammin esiintymistilausten ehtona on y-tunnus: ”Suomessa on vallalla hyvin yrittäjämyönteinen asenne ja helpointa on toimia toiminimen tai firman kautta”. Yrittäjämyönteisyys liittyy Kätkän mukaan suurempaan yhteiskunnalliseen murrokseen, johon kaikkien taiteilijoiden ei ole suinkaan ongelmatonta sopeutua. ”Koska taiteen kentällä on jaossa rajoitettu määrä rahaa, työtä ei voida taata kaikille. Siispä ihmisiä rohkaistaan ottamaan vastuu omasta työllistymisestään. Tämä asenne ei välttämättä sovi kaikille taiteilijoille. Onneksi tekemisen tapoja on vielä monia, eikä yrittäjyys ole vielä ainoa vaihtoehto”, Kätkä pohtii. Yrittäjyys asenteena ja toiminnan tapana ”Yrittäjyydessä toiminnan pitää tuottaa voittoa. Yrittäjäksi lähdetään, koska nähdään että toiminta on kannattavaa”, Krista Mäkelä kiteyttää. Yrittäjäksi aikovan taiteilijan täytyy ymmärtää liiketoiminnan perusasiat. Yrittäminen on kaupallista, voittoon tähtäävää toimintaa, jossa omaa osaamista täytyy myydä. Yrittäjän täytyy voida elää työllään, ja siksi asiakkaiden löytäminen ja palveleminen on toiminnan perusta. Ensin taiteilijayrittäjän täytyy erottua kollegoistaan eli löytää toiminnastaan tai tuotteestaan kilpailuetu. Lisäksi asiakas täytyy tuntea. ”Jos ei tiedä mitä asiakas haluaa, on mahdotonta tuottaa asioita joista tämä haluaa maksaa”, Mäkelä selventää. Yrittäminen vaatii erityistä luonteenlaatua ja asennetta. Mäkelä listaa ominaisuuksia, joita yrittäjyys edellyttää: ”Täytyy sietää epävarmuutta ja uskaltaa ottaa riskejä. Lisäksi pitää olla määrätietoisuutta, peräänantamattomuutta ja myynnillisiä valmiuksia.” Viimeistä lukuun ottamatta ominaisuudet ovat tuttuja taiteilijoille. Varsinkin freelancerit ovat sopeutuneet epävarmuuteen ja pohtivat: Tuleeko rahaa mistään? Ostaako tätä kukaan? Mitä teen ensi kuussa? On myös tiedettävä mistä pyytää apua, oltava valmis muuttumaan ja ottamaan asioista selvää. ”Kärjistetysti sanottuna yrittäjän täytyy uskoa työhönsä ja olla valmis tekemään sen eteen mitä tahansa. On uskallettava tarttua puhelimeen eikä voi jäädä omaan kammioonsa maalaamaan. Pitää olla valmis oppimaan uusia asioita ja on pysyttävä ajan hermoilla”, Mäkelä jatkaa. Kätkän mukaan yrittäjiä yhdistää innovatiivisuus. He näkevät työmahdollisuuksia joka puolella ja nauttivat ideoinnista: ”Jos yksi ja sama työpaikka ahdistaa ja haluaa tehdä produktioita useissa eri tilanteissa monien eri ihmisten kanssa, soveltuu luultavasti yrittäjäksi. Yrittäjä on nopea kään- 24 teissään ja nauttii siitä, että työtilanne elää jatkuvasti.” Yrittäjän toimintatapa perustuu kutsumukseen ja tapaan nähdä asiat. Yrittäjänä taiteilijan pitää osata lukea tilanteita. Kätkän mukaan hyvää bisnestä on myös vastata kieltävästi keikkapyyntöön, kun huomaa ettei vastaa asiakkaan toiveita: ”On parempi tarjota keikkaa kaverille, jolloin asiakas saa mitä haluaa, kuin mennä itse tekemään sellaista, joka ei asiakkaan toiveita vastaa. Kun tietää mitä tekee ja mitä ei, voi synnyttää lopulta myös omaa asiakaskuntaa.” Yrittäjyys ei kuitenkaan sovi kaikille. ”On myös niitä, jotka tarvitsevat selkeitä muiden antamia työtehtäviä ja jatkuvuutta. Maailmaan tarvitaan myös orkesterimuusikoita, kuukausipalkkaisia näyttelijöitä ja mainostoimistojen art directoreita. Ei kaikkien tarvitse olla yrittäjiä”, Kätkä perustelee. Mäkelän mukaan yrittäjäksi ryhtyminen täytyy punnita tarkasti. Jos ei luota toiminnan kannattavuuteen, ja jos ajatus vastoinkäymisistä ahdistaa, yrittäjyys ei ole hyvä vaihtoehto. Sitä pitää harkita myös lähipiirin kannalta, sillä yrittäjyys vaikuttaa aina koko perheeseen. Onko luovuudella hintalappua? Yrittäjyyteen liittyvät kaupalliset vaatimukset saattavat tuntua joistain taiteilijoista luovuutta rajoittavilta. Ne ovat Mäkelän mukaan kuitenkin liiketoiminnan realiteetteja, jotka yrittäjänä täytyy hyväksyä: ”Mielestäni on väärin haluta yrittäjäksi, jos ei suostu toiminnan edellytyksiin. Oman työn myyminen edellyttää sen muokkaamista asiakkaan toiveiden mukaan. Jos siihen ei ole valmis, työ ei kannata.” Kätkä on pohtinut kulttuurisesta vanhustyöstä kiinnostuneiden taiteilijoiden motiiveja toimia alalla: ”Niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä taiteellaan humaanisti hyvää vaikkapa vanhustyössä, harvoin motivoi raha. Heille voi olla ristiriitaista opiskella ymmärtämään tasetta ja tulosta ja tavoittelemaan taloudellista voittoa.” Kätkän mukaan taiteilijayrittäjältä vaaditaan ensisijaisesti kovaa päätä ja hyviä hermoja. Liiketaloudellinen osaaminen on kaukana taiteilijan koulutuksen ytimestä, joten yrittäjämäisen työotteen omaksumiseen menee aikaa: ”Musiikin ja kauppatieteiden maistereiden tutkinnot kestävät kuusi vuotta. Siinä ajassa kummallekin kehittyy oma erityisosaaminen. Välillä minua mietityttää, pitäisikö minun osata tehdä bisnestä samalla tavalla, kuin kauppatieteilijä, joka on saanut valmiuksia siihen kuusi vuotta?” Usein taiteilijalle vaikeinta on oman taiteellisen osaamisen hinnoittelu. Kätkä törmää ongelmaan usein: ”Kirjoitin esiintymistarjouksia yhdistykselle, kunnalle ja hankkeelle ja pohdin kaikille sopivia hintoja. Yhdistys vastasi, että hinta on liian kova, kunnan mukaan se olisi voinut olla enemmän- 25 kin ja hanke halusi maksaa kaiken päälle vielä matkakulut.” Hinnoittelua mutkistavat myös hankkeet, jotka maksavat taiteilijoiden palkkiot ja tarjoavat palvelun asiakkaille ilmaiseksi. Kun hanke loppuu, ja asiakas tilaa taiteilijan taas töihin, saattaa todellinen hinta tulla tilaajalle yllätyksenä. ”Omissa hankkeissani olen välillä ihmetellyt sitä, kuinka monimutkainen taidetoiminnan rahoituskenttä on. Välillä olen neuvonut asiakkaitani siitä, mistä voi hakea rahaa toimintaan. Mutta pitääkö minun hakea asiakkaalle rahaa, jotta se voi ostaa palveluitani?”, Kätkä ihmettelee. Mäkelä muistuttaa, että myös taiteen hinnoittelussa työn arvo määritetään suhteessa markkinoihin: ”Hintahaarukan toisessa päässä on markkinoiden halvin hinta ja toisessa päässä tavoitehinta, johon sisältyvät kaikki tehdyt työt. Yrittäjän täytyy suhteuttaa toimintansa tälle akselille.” Hintaan vaikuttavat tekemisen kustannukset, tehokkuus ja se, miten paljon asiakas on valmis maksamaan. Mikäli tuotteensa hinnoittelee väärin, voi päätyä tekemään työtä joka ei ole kannattavaa. Liian korkealle hinnoiteltu tuote ei mene kaupaksi ja liian halvalla tehtäessä mitään ei jää käteen. Hinnoittelun vaatima tuotteistaminen edellyttää Mäkelän mukaan brändäämistä. Voi kuitenkin valita, brändääkö tuotetta, taiteilijaa vai tapaa tehdä. ”Yritystoiminta on muutakin kuin maalaamista tai soittamista. Kaikkien taideteosten takana on aina taiteilijan kasvot. Monen taiteilijan toiminta rakentuu eri osa-alueista, joten voi miettiä brändääkö osaamista vai omia kasvojaan”, Mäkelä täsmentää. Kätkä suhtautuu brändäämiseen varauksellisemmin: ”Miten ihmistä tuotteistetaan? Taiteilija on oman yrityksensä sisällöntuottaja, joten hänen on vaikea brändätä omaa osaamistaan ilman ulkopuolista apua.” Koska taiteilija on tiiviisti kiinni työn sisällössä, hän ei voi katsoa sitä tuotteena tai lukuina, kuten yritysten toimitusjohtajat. Mäkelän mukaan taiteilijan yrittäjyys on yhdistelmä luovuutta ja liiketoimintaa. Vaikka liiketoiminnan pyörittäminen vie aikaa taiteelta, ammattiylpeyden tai luomisen ei tarvitse kärsiä tuotteistamisesta eikä kaikesta tarvitse selviytyä yksin. ”Liiketoimintaosaamiseen tarjotaan ilmaista apua uusyrityskeskuksissa ja seudullisissa kehitysyhtiöissä ympäri Suomea. On hulluutta olla hyödyntämättä sitä”, Mäkelä sanoo. ”Vaikka apua saakin, yrittäjyys vie aikaa omalta taiteelliselta kehittymiseltä ja on siten pois siitä yksilöllisestä huippuosaamisestani, mitä varten minut on koulutettu ja mikä erottaa minut muista”, Kätkä puolestaan pohtii. ”Omassa firmassani olen toimitusjohtaja, sisällöntuottaja, suunnittelija ja se, joka juoksee keikoilla. Tässä pyörityksessä oma taiteilijuus jää väistämättä jalkoihin. Haluaisin suojella sitä ja palkata tuottajan, mutta se vaatisi aikamoisia tuloja”, hän jatkaa. Mäkelän mukaan taiteilija säilyttää vapautensa jakamalla työaikansa: ”Jos 80 prosenttia ajasta tekee kaupaksi käyviä tuotteita, aikaa jää vielä vapaaseen revittelyyn.” Luomisen vapaus ei Mäkelän mukaan katoa tilaustuotteita tehdessäkään, vaikka sitä raamittavat kilpailukyky ja ostaja. Yrittäjyys on muokannut Kätkän taiteellista työnkuvaa. Siihen kuuluu kahdenlaista taidetta. Omaan ydinosaamiseen perustuvat teokset ovat tärkeitä, jotta oma taiteilijuus elää ja säilyy. Toinen osa Kätkän työtä ovat tilauskeikat. ”Minulle sopii, että puolet taiteestani on kuulijan palvelemista, esiintymisten räätälöimistä asiakkaan toiveiden mukaan. Se ei tarkoita etten voi olla taiteilija tai etten tekisi silläkin keikalla taidetta”, hän perustelee. Yrittäjyyteen liittyy riskejä. Mäkelän mukaan kaikki tuotteeseen, markkinointiin tai hinnoitteluun liittyvä voi pahimmassa tapauksessa mennä pieleen: ”Yleensä epäonnistuminen johtuu siitä, ettei ymmärretä sitä että asiakas haluaa ostaa jotain muuta kuin mitä tälle tarjotaan. Jos asiakasta syyttää siitä ettei hän osta tuotetta, ei voi onnistua”, Mäkelä selventää. Vaara vaanii myös silloin, jos ei perehdy siihen mitä toiminimen perustaminen tarkoittaa ja mistä yrittäjänä on vastuussa. Mäkelän mukaan jokaisen yrittäjän kannattaa hankkia tilitoimisto, sillä kirjanpito vaatii omaa erityisosaamistaan: ”Jos itse ei hallitse liiketoimintaa, on hyvä rakentaa ympärilleen neuvontaorganisaatio. Kaikki palvelu on hankittavissa, mutta silti pitää perehtyä minimimäärään tietoa oman toiminnan taloushallinnasta. Perusasiat vaikkapa taseesta ja talouslaskelmasta pitää ymmärtää.” Kätkä on omassa työssään pohtinut, mistä joutuu yrittäjänä luopumaan: ”Yrityksen perustaminen on yksinkertaista, mutta samalla kun paperin allekirjoittaa luopuu ammattiliiton ja työntekijöiden eduista. Suomessa työntekijöille tarjotaan työterveyshuolto ja lomarahat, mihin minulla ei pienyrittäjänä ole mahdollisuutta.” Esiintyvälle taiteilijalle yrittäjyys tuo tullessaan toisenlaisia haasteita kuin esimerkiksi kuvataiteilijalle, jonka tuote on konkreettinen. Esiintymispalkkiot ovat Suomessa niin pienet, että pelkkiä keikkoja pitäisi tehdä todella paljon jotta niillä eläisi. ”Suurin osa esiintyvistä muusikoista tekee myös muuta työtä, kuten toimii soitonopettajana. Silloin törmää yrittäjänä uuteen ongelmaan; esimerkiksi musiikkiopistoissa toimitaan työsopimuksilla eli palkka maksetaan verokortilla, ja tässä tilanteessa yrityksen liiketoiminta ei pääse kehittymään, koska palkka tehdystä työstä ei kartu osaksi firman liikevaihtoa”, Kätkä selventää. Valtaosa vanhustyön yksiköissä tehtävästä taide- ja kulttuurityöstä toteutetaan hanke- tai apurahoilla, koska omaa taide- ja kulttuuribudjettia ei ole. ”Nyt hoivayhteisöjen puolen vuoden taidebudjetti menee pariin käyn- 26 27 Taidetta tai liiketoimintaa – vai molempia? tikertaan sen sijaan, että rakennettaisiin pitkäjänteistä ammattimaista toimintaa. Siitä johtuen taidetyö hoivayhteisöissä pyörii apurahojen varassa”, Kätkä pohtii. Yrittäjyystietämystä yksilöille Vaikka kaikkien taiteilijoiden ei tarvitse tai kannata perustaa yritystä, ei yrittäjämäisen toiminnan hallitsemisesta ole kenellekään haittaa. Oman taiteen tuotteistaminen moninkertaistaa työmahdollisuudet. Yrittäjyys tuo vapauden keskittyä omaan intohimoonsa ja valita työt, joita tekee. Se on Mäkelän mukaan todella suuri arvo. Mäkelä ja Kätkä ovat yhtä mieltä siitä, että luovien alojen koulutusohjelmiin tulisi lisätä kursseja liiketoiminnasta. Ne voisivat toimia myös täydennyskoulutuksena. Kaikille taiteilijoille on hyötyä siitä, että oppii soveltamaan taitojaan eri tilanteisiin, hinnoittelemaan työnsä ja ymmärtämään liiketoiminnan peruslakeja. On arvokasta huomata myös se, ettei yrittäminen ole oma juttu. Silloin oman suunnan voi löytää muualta. Mäkelä on huolissaan siitä, että yritystoiminnan kovat faktat tuotteistamisesta, kilpailuedusta, veroista ja kvartaaleista tulevat vastavalmistuneille taiteilijoille yllätyksenä, ja möröt sosiaaliturvan ulkopuolelle putoamisesta vaivaavat monia. Jos oppilaitoksilla ei ole mahdollisuutta valmentaa opiskelijoita yrittäjyyteen, ne voisivat aloittaa yhteistyön esimerkiksi kehitysyhtiöiden kanssa. Kätkä painottaa, että yrittäjyydestä puhuttaessa tulee ottaa huomioon sen kokonaisvaikutus taiteilijaan: ”Taide on todella kova ala työllistyä. Taiteilijan itsetunto on kiinni siitä, miten hän onnistuu työssään. Mahtava keikka tai pitkä hiljainen kausi ilman tilauksia vaikuttaa minuuteen ja koko elämään. Siksi yrittäjyyskoulutus ei voi olla pelkkää taseiden laskemista, vaan sitä pitää osata tehdä kohdeherkästi.” Yrittäjyys ei ehkä sovi jokaiselle, mutta Kätkä on sopeutunut taiteilijayrittäjän eläväiseen arkeen: ”Vaikka tämä työ on välillä yhtä kaaosta, en vaihtaisi päivääkään pois”, hän sanoo ja jatkaa: ”Vaikka esiintyvänä taiteilijayrittäjänä on köyhä, niin samalla elämä on rikasta, luovaa ja antoisaa. Aina on mahdollisuuksia kokeilla ja toteuttaa uusia visioita.” 28 na taiteilija vanhustyössä? järjesti taidealan ammattilaisille Taiteilijana vanhustyössä -koulutuksia kaikissa neljässä osatoteuttajakaupungissa. OSAATTORI Koulutuksissa pohdittiin muun muassa seuraavia teemoja: ▶▶ Mitä seikkoja on huomioitava, kun viedään taidetta ikäihmisten hoivayhteisöihin? ▶▶ Mitä vaatimuksia vanhustyön hoivayhteisöt asettavat taidetoiminnalle? ▶▶ Mitä ovat taiteilijuus, taiteilijan rooli ja taiteellisen työn edellytykset sosiaalisektorilla? ▶▶ Mitä luovan alan yrittäjyys tarkoittaa taiteilijan kohdalla? ▶▶ Minkälaisia eri toimintamuotoja ja -malleja luovan alan yrittäjyys sisältää? ▶▶ Mitkä ovat yrittäjämäisen toimintatavan mahdollisuudet ja vaatimukset taiteilijalle? Osaattori on Luovien alojen kehittämisohjelmaan kuuluva hanke, ja sen toimintalinjan mukaisena tehtävänä on työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen. 29 Tanssikummi-toimintaa ja sanataidetta ikäihmisille: a ON EN -VA MA RIK A LE IN IN IO oteutetuist t a s s u r u t a i kokemuks sta taidepilotei m a r i k a l e i n o n e n - va i n i o (TaM, tuottaja) työskenteli Osaattori-hankkeen projektisuunnittelijana Turussa 1.3.– 31.12.2012. Työskentelee Turun AMK:n Taideakatemiassa. Kirjoittaja on erityisen kiinnostunut saavutettavan taiteen tuottamisesta. S UOMALAINEN VANHUSTYÖ on parhaillaan suurten muutospaineiden kohteena. Ikääntyvä väestö ja vähenevät julkiset resurssit ohjaavat etsimään uusia työmenetelmiä ja tekemään uudenlaista yhteistyötä yli perinteisten sektorirajojen. Samanaikaisesti kiinnostus taiteen moninaisista mahdollisuuksista sosiaali- ja terveyssektorilla vahvistuu: taide voi tarjota vaihtoehdon uudelle kehitystielle lähdettäessä. Turussa Mäntyrinteen vanhainkodissa ja Kurjenmäkikodeissa toteutettiin kevään ja kesän 2012 aikana taidepilotit, joissa testattiin sana- ja tanssitaiteen soveltuvuutta vanhustyön yksikköihin. Pilotit toteuttivat Turun Sanataideyhdistys ja Läntinen tanssin aluekeskus. Sanataiteilijat Turun Sanataideyhdistyksen sanataiteilijat Veera Vähämaa, Timo Harju ja Salla Tuukkanen hyödynsivät pilotin aikana aiemmin kehitettyjä työmenetelmiä kuten korvarunoa ja runomuotokuvaa. Runomuotokuvassa sanataiteilija rauhoittuu vanhuksen äärelle; tutkailee, tarkkailee ja assosioi vapaasti. Hän kirjoittaa vaikutelmiensa pohjalta runon ja lukee sen ääneen. Korvaruno puolestaan on runo tai lyhytproosateksti, joka rakennetaan vanhuksen sanoista. Sanataiteilija jututtaa, kyselee, inspiroi ja houkuttelee innostumaan. Hän kirjaa ylös, järjestää, tiivistää ja etsii metaforia. Sanataidetta voidaan tehdä pienessä ryhmässä tai kahdenkeskisissä tuokioissa. Oman runon voi saada, vaikka jäljellä olisi vain kaksi sanaa. Korvarunoissa arkinen puhe nousee uudelle tasolle. Tanssikummit Läntisen tanssin aluekeskuksen kehittämä Tanssikummi-toiminta on pitkäkestoista työskentelyä erilaisissa yhteisössä muun muassa vanhainkodeissa, palvelutaloissa, vammaisyksiköissä, nuorisotaloissa tai lastenkodeissa. Tanssikummeina ammattitanssitaiteilijat toimivat osana yksikön arkea. Tu- 30 31 run pilotissa Tanssikummeina työskentelivät Malwiina Heikkilä, Saija Lehtonen ja Annastiina Saastamoinen, sirkustaiteilija Antti Kulmala sekä harjoittelija Emmi Hyvönen. Pilotin aikana Tanssikummit tekivät ikäihmisten kanssa liikkeellisiä harjoituksia osallistujien jaksamisen mukaan. Saatettiin matkustaa porukalla mielikuvitusmatkalle tanssien ja musiikkia kuunnellen. Matkalla voitiin inspiroitua myös kuvista ja taiteesta. Tanssikummin ohjauksella liikuttiin luovasti lähtökohtana oman kehon mahdollisuudet. Periaatteena oli, että jokainen voi tanssia omista lähtökohdistaan – onnistumiskokemusten kannustamana. Taidepilotin toiminta tutuksi hoitohenkilökunnalle Pilotit aloitettiin hoitohenkilökunnalle suunnatuilla työpajoilla. Yhteensä 31 Mäntyrinteen ja Kurjenmäkikodin hoitajaa osallistui neljään sana- ja tanssitaidetyöpajaan. Työpajoissa hoitajat tutustuivat taiteilijoiden käyttämiin metodeihin itse kokeilemalla. Toiminta viritti taiteilijat ja hoitajat yhteiselle taajuudelle. Työpajoissa osallistujat pääsivät omakohtaisesti kokemaan taiteen mahdollisuuksia hoitotyössä. Työpajoilla oli myös työhyvinvointia edistävä merkitys, sillä taidetoiminta tarjosi vaihtoehtoisia tapoja toimia osana työyhteisöä. Sekä taiteilijat että hoitajat kehuivat työpajoista saatuja kokemuksia antoisiksi. Valitettavaa oli, että vain pieni osa hoitajista ehti osallistua työpajoihin. Tavoitteen kannalta toimivinta olisi ollut järjestää niin monta työpajaa, että mahdollisimman moni hoitaja olisi päässyt jyvälle sanataidetyöstä ja tanssikummitoiminnasta. Alle neljän kuukautta kestävän pilotin aikana tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista. ”Tärkeää kuitenkin on hoitohenkilökunnan ymmärrys Tanssikummitoiminnasta, että he eivät anna harhaanjohtavaa tietoa asukkaille, esimerkiksi esiintyvistä tanssitytöistä, tai että asukkaiden olisi pakko tulla mukaan.” (– tanssitaiteilija) Taiteilijat vanhustyön yksiköissä Taidetoiminta Mäntyrinteen vanhainkodin ja Kurjenmäkikotien osastoilla käynnistyi toukokuussa 2012. Sanataiteilijoiden ja vanhusten yhteiset päivät rakentuivat kahdenkeskisestä runotyöstä sekä ikäihmisten kanssa syntyneiden runojen puhtaaksi kirjoittamisesta. Viiden tunnin mittaisten työpäivien aikana sanataiteilijat ehtivät kohdata noin kymmenen ikäihmistä. 32 Myös Tanssikummit kokeilivat pilotin aikana noin viiden tunnin mittaisia työpäiviä. Ajallisesti yksi tanssituokio kesti 15–45 minuuttia. Palautteen mukaan tämä tuntui sopivan hoitoyksikön arkeen. Toiminnan aloittaminen kello yhdeksältä asettui hyvin aamurutiineihin. Yhdestä neljään henkilön ryhmäkoko toimi tässä yhteydessä parhaiten. ”Tanssikummityö toimi hyvin parin kanssa, jolloin vapaita käsiä oli enemmän ohjaamassa kädestä pitäen ja toistamaan ohjeita heikkokuuloisille.” (– tanssitaiteilija) Työpäivien päätteeksi Tanssikummit kirjoittivat vihkoon, kenen kanssa he olivat työskennelleet ja miten toiminta oli sujunut. Vihkoa säilytettiin osastolla ja myös hoitajat ja omaiset saivat lukea sitä. Tämä koettiin tärkeäksi tiedon jakamisen kannalta, sillä hoitajilla ei useinkaan ollut aikaa osallistua toimintaan. Taiteilijoiden näkökulmasta pilotissa oli haukattu kakkua melko ahnaasti. Koska kaikissa toteutusyksiköissä on paljon asukkaita, erityisesti huonokuntoisiin ikäihmisiin tutustuminen vei paljon aikaa. Taiteilijoiden täytyi luottaa hoitajien arvioon siitä, millainen toiminta kullekin vanhukselle soveltui. Kuten usein tällaisissa tilanteissa, aktiiviset ja reippaat vanhukset saivat eniten. Alun perin ajatuksena oli, että hoitajat olisivat valinneet sopivat ikäihmiset heille henkilökohtaisesti laadittujen kulttuurisuunnitelmien perusteella. Lopulta taiteilijat hakeutuivat ikäihmisten luokse kuitenkin melko umpimähkään. Esitietojen puuttuminen osoittautuikin yhdeksi pilotin suurimmista haasteista: ”Emme tiedä vanhuksista juuri mitään ennen huoneeseen menoa. Suhtautumista asiakkaaseen olisi helpottanut, jos olisi tiennyt, löytyykö peiton alta esimerkiksi amputoitu jalka.” (– tanssitaiteilija) Alun perin oli tarkoitus saada myös hoitajia mukaan asukkaille suunnattuun taidetyöhön. Käytännössä tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, sillä hoitajat eivät ehtineet irtautumaan arjen kiireistä. Lisäksi kesälle ajoittunut työskentelyjakso oli hoitajien osallistumisen kannalta haastava myös siksi, että kesälomat aiheuttivat jatkuvaa vaihtuvuutta henkilökunnassa. Sanataiteilijoille toiminnan haasteena oli ryhmän kokoonpanon vaihtuvuus. Paikalla oli usein eri hoitaja ja eri vanhukset. Välillä sekä hoitajat että vanhukset suhtautuivat tilanteeseen hyvin vastentahtoisesti. Tämä oli haastavaa, sillä vanhusten ensireaktio saattaa usein olla torjuva, mutta pienen suostuttelun jälkeen he lähtevät kuitenkin innoissaan mukaan. 33 Taiteilijat huomasivat, että vaikka pilotti kestikin vain muutaman kuukauden, säännöllinen läsnäolo mahdollisti ammattimaisen työskentelyn. Päivittäinen läsnäolo tarjosi tilaisuuden spontaaniin vuorovaikutukseen myös hoitohenkilökunnan ja omaisten kanssa. ”Jo kuukauden työpätkä jätti minuun vahvoja muistijälkiä. Työparityöskentely oli myös olennainen vahvuus: oli mahdollista jakaa työn sisältöjä ja päivittäisiä havaintoja työparin kanssa ja näin vahvistaa ammatillista kasvuaan.” (– sanataiteilija Salla Tuukkanen) Vaikka aiemmin testatut menetelmät toimivat työn tukena, vaativat ne usein soveltamista ja muokkaamista. Sanataiteilijat saivat huomata, että esimerkiksi korvaruno ei ole kaikille vanhuksille mieluisin tekemisen tapa tai että jotkut potilaat olivat niin huonokuntoisia, että ryhmätyöskentely ei olisi ollut mahdollista. Usein kuitenkin vanhukset saavat voimaa ja vahvistusta omalle toimijuudelleen kuullessaan omat sanansa ja ajatuksensa runomuodossa. Taidetoiminnan jatkoa ajatellen kirjattiin yhdeksi tavoitteeksi taiteilijan palkkaamisen hoitolaitokseen vähintään puoleksi vuodeksi. Näin taiteilijalla olisi mahdollisuus työskennellä yksikössä yhtenä hoitoyhteisön jäsenenä sen sijaan, että hän olisi satunnainen vierailija. Sanataiteilijat pohtivat myös vaihtoehtoa, jossa taiteilija osallistuu sellaiseen hoitotyöhön, joka ei vaadi alan koulutusta. Tällöin taiteilija olisi läsnä laitoksen arjessa ja työporukassa eikä hänen tarvitsisi tasapainoilla muiden toimenkuvien ja tulonlähteiden välillä. Vai olisiko tulevaisuudessa mahdollista, että vanhustyön yksikkö palkkaisi työyhteisöön vakituisen ”kummitaiteilijan”? Kummitaiteilija suunnittelisi yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa kullekin osastolle sopivaa taidetoimintaa. Näin vältyttäisiin siltä, että taide jää erilliseksi saarekkeeksi ja tulee ulkopuolelta annettuna. Tällöin voitaisiin seurata, miten esimerkiksi läpi vuoden kestävä sanataidetai Tanssikummi-toiminta vaikuttaisi yksikön arkeen. Toisaalta myös vaatimukset taiteilijaa kohtaan saattaisivat kasvaa niin, että odotettaisiin nopeita tuloksia. Lopuksi Ajatuksia ja kokemuksia: kohti tulevaa Hankkeen valtakunnallisuus toi toimintaan uskottavuutta ja vaikuttavuutta. Lisäksi taiteilijoilla oli mahdollisuus keskittyä sisältöön, kun tuotantotyö oli hankkeen koordinaattorin vastuulla. Taiteilijoille jäi tunne siitä, että heitä kohdeltiin ammattilaisina. Yhteistyöstä yksiköiden kanssa jäi positiivisia muistoja: ”Etenkin Mäntyrinteessä oli oikein lämmin vastaanotto: ’johtaja’ oli paikalla, kun menin yksin ensimmäisenä päivänä ja hän kertoi, että Tanssikummi-toimintaan ollaan oltu todella tyytyväisiä. Uskon, että hänen oma positiivinen suhtautumisensa vaikutti siihen, että hoitajat ottivat meihin kontaktia ja ikään kuin luottivat toimintaamme.” (– Tanssikummi) Piloteissa työskennelleet taiteilijat saivat päivittäin positiivista palautetta työstään. Samalla pilotti tarjosi ikäihmisille elämän mielekkyyden kokemuksia ja omanarvontunnetta. Tanssikummitoiminnan aikana huomattiin, että liikkeen kautta esimerkiksi muistisairauden kanssa elävä vanhus kykenee keskittymään yhteiseen todellisuuteen päällekkäisten maailmoiden sijasta. Parhaimmillaan taiteilijat toivat yhteisöön uuden näkökulman ja uusia työtapoja, jotka virkistivät myös työyhteisöjen rutiineja. ”Päivän kohokohta oli erään venäjää puhuvan vanhuksen tanssittaminen. Vaikka yhteinen kieli puuttui, pystyimme löytämään tanssin ja liikkeen kautta yhteisen kommunikointivälineen. Hän tanssii oikein mielellään ja nauraa sekä ’halailee’ meitä. Eleet, ilmeet ja liike kertovat kaiken oleellisen.” (– Tanssikummi) Sanataiteen ja tanssikummitoiminnan toteuttaminen toi tietoa työtapojen olemassaolosta ja toiminnan vaikutuksista niin ikäihmisille, omaisille kuin hoitohenkilöstöllekin. Toiminnan avulla muistutettiin, että tarve taiteeseen on läsnä ihmisessä silloinkin, kun kyky kommunikoida sanoin on kadonnut. Sanataiteilijoiden mukaan kohtaamiset yksiköissä synnyttivät lukuisia runoja ja mieleenpainuvia hetkiä: 34 35 ”Erään vanhuksen omaiset olivat jättäneet minulle kirjeen vanhuksen kanssa tehtyjen runojen viereen. Kirjeessä kiitettiin, että olin käynyt kirjoittamassa runoja heidän mummelinsa kanssa.” (– sanataiteilija Veera Vähämaa) Osa sanataidetyöpajoissa syntyneistä runoista päätyi huonetauluiksi vanhusten seinille. Taitelijat huomasivat ilokseen, että niitä luettiin usein ääneen myös hoitajien ja omaisten kanssa. Hyvinvointia ja onnellisuutta on vaikea mitata, mutta sanataiteilijoiden vaikutelma oli, että kohtaamiset runojen äärellä olivat usein merkittävä osa vanhuksen päivää, jopa koko viikon sisältöä. Runot tuntuivat myös vahvistavan ikäihmisten omaa toimijuutta ja itsetuntoa. Monet halusivat runoissaan muistella nuoruutensa ihania kesiä tai omia rakkaita vanhempiaan. Kohtaamisen ytimessä oli kohtaaminen sanoissa, ääneen lukeminen sairaalavuoteen ääressä, keskustelullisuus. Taidetyö palvelee perustarvetta, joka säilyy koko elämän: nähdyksi ja kuulluksi tulemista omana itsenä. Kesällä väkisin törmää veteen. Kaatosade voi kuinka ihanaa voi juosta ulos eikä ole mitään päällä, kukkia, savea ja sadetta. Seison vain. On ihana tunne ja vesi on niin lämmin, sisäinen lämpö. Mut kaupungissa ei voi mennä seisomaan. Ei. Ukkosella leivon ihan tavallisen pullan. it tanssikumm ja sanataiteilijat Läntinen tanssin aluekeskus ▶▶ Läntinen tanssin aluekeskus on yksi valtakunnallisista tanssin aluekeskuksista, jonka toiminta-alueita ovat Varsinais-Suomi ja Satakunta. Toimintaa tukevat mm. Opetusministeriö, Turun, Porin ja Salon kaupungit. Aluekeskuksen tehtävänä on tanssin toimintaedellytysten parantaminen ja tanssitaiteen edistäminen alueella. Aluekeskuksen toiminta tähtää tanssitaiteen tasa-arvoisen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseen. Turun Sanataideyhdistys ▶▶ Turun Sanataideyhdistys ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka levittää sanataiteen ilosanomaa niin lapsille ja nuorille kuin ikäihmisillekin Turussa ja lähialueilla. Yhdistyksessä on noin kymmenen aktiivista tekijää, jotka työskentelevät sanataiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin parissa kirjoittaen, opettaen ja taidetta soveltaen. Yhdistyksen toiminnasta vastaa hallitus, jonka puheenjohtajana toimii sanataiteilija Veera Vähämaa. – Timo Harju ja Lillevi Wikeström 36 37 Matkalla muutokseen? ON EN MA RK US ITK kilöstön – hoivahen sta taidekuvatyöpajoi s at u i t k o n e n Kirjoittaja on vapaa museopedagogi, taidehistorioitsija, tietokirjailija ja selkokielen kouluttaja. Hän on ollut viime vuosina mukana useissa Ateneumin taidemuseon näyttelyprojekteissa ja laatinut museolle 2013 senioriyleisötyön laajan selvityksen. Kirjoittaja on erityisen kiinnostunut soveltavan taiteen mahdollisuuksista ja taiteen saavutettavuudesta. 38 ”Kuvia on yllättävän helppo käyttää. Minä ainakin aion käyttää niitä työssäni, se virkistää työtäni.” ”Oivallus: taiteen tarkastelussa ei ole oikeaa tai väärää.” L on mahdollista saada aiemmin taidetta harrastamattomat ihmiset kiinnostumaan taidekuvista, löytämään niistä merkityksiä ja sisältöjä sekä ideoimaan ja soveltamaan. Olen saanut työskennellä kuluneen puolentoista vuoden aikana vapaana taidehistorioitsijana ja museopedagogina hoiva-alan ammattilaisten kanssa ja pohtia kouluttajana kuvataiteen teosten ja niiden erilaisten reproduktioiden käyttämisen mahdollisuuksia hoivaympäristöissä. Kerron tässä artikkelissa näistä kokemuksista, osallistujien palautteesta ja oivalluksista ja siitä, miten taidekokemus ujuttautuu arjen vuorovaikutuksen osaksi. Suunnittelin ja toteutin Osaattori-hankkeessa yhteensä neljä työpajojen sarjaa vanhustyön hoiva-alan ammattilaisille vuosina 2012 ja 2013. Kolme koulutuksista oli nimenomaan hoivatyötä osastoilla tekeville ja yksi esimiehille. Ryhmissä oli kussakin noin kymmenen osallistujaa. Kaksi koulutuksista oli Turussa ja kaksi Helsingissä. Osaattori-hankkeen koordinaattorit Turussa ja Helsingissä hoitivat alkukontaktoinnin vanhustenkeskuksiin ja olivat muutenkin tärkeinä linkkeinä minun ja esimiesten välillä ja myös seurasivat työpajojen etenemistä. Perusrakenne kaikissa koulutuksissa oli sama: noin viikon välein viisi kolmen tunnin mittaista työpajaa, joista keskimmäinen pidettiin paikallisessa isossa taidemuseossa. Suuri osa ajasta käytettiin käytännön harjoitteiden tekemiseen ja niistä keskusteluun, ja mukana oli myös pitämiäni luentoosuuksia ja tietoiskuja eri teemoista. Joka kerran jälkeen osallistujille annettiin pieni välitehtävä. Ennen viimeistä työpajaa oli kahden viikon tauko, jonka kuluessa osallistujat toteuttivat omavalintaisen laajemman kokeilun YHYELLÄ JA INTENSIIVISELLÄ TYÖPAJOJEN SARJALLA 39 taidekuvien kanssa. Kokosin ja kirjoitin välittömästi jokaisen koulutuksen jälkeen tehdyt harjoitteet, tietoiskut ja syntyneiden keskustelujen pääteemat koulutusmonisteeksi, jonka sitten lähetin osallistujille ja myös tiedoksi vanhustenkeskusten johtohenkilöille ja Osaattorin koordinaattoreille. Oma taustani museopedagogina ja taidekuvien käyttämisen kouluttajana sekä selkokielen asiantuntijana antoi valmiuksia suunnitella kokonaisuuden mahdollisimman käytännönläheiseksi ja toiminnalliseksi. Alusta lähtien oli selvää, että emme olleet toteuttamassa taidehistorian kurssia vaan soveltavan taiteen kenttään asettuvaa keskustelevaa ja kokeellista toimintaa, jossa koulutettavien oma asiantuntemus ja kokemus olisi keskeinen voimavara. Työpajojen tavoitteena oli avata silmiä ja innostaa osallistujia katsomaan tarkemmin visuaalista ympäristöä, joka on heidän päivittäinen työpaikkansa ja asukkaiden koti. Tavoitteena oli myös rohkaista osallistujia käyttämään taidekuvia vuorovaikutuksessa, ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään ja myös nauttimaan kuvista. Halusin luoda työpajoihin rauhallisen, keskustelevan ilmapiirin, jossa jokainen voisi tuoda vapaasti esiin ajatuksiaan, epäilyjään ja ideoitaan. Käytimme kuvamateriaalina mahdollisimman ammattimaista ja oman käsitykseni mukaan korkeatasoista taidetta, vaikken sitä erityisesti alleviivannut. Halusin, että yhdessä avaisimme ovia johonkin uuteen ja rikkoisimme rutiineja. Olin tietoinen myös siitä, että jotkut harjoitteet ohjaisivat osallistujia hetkeksi myös mahdollisesti omalle epämukavuusalueelle. Meillä on tapana sokeutua arkiympäristöömme, myös kuviin. Arvoteokset kannattaisi varustaa nimilapuin. Teosten sijoittelua olisi hyvä tarkistaa aika ajoin: näkevätkö asukkaat ne hyvin? Voisiko ryhmittelemällä saada muutamasta kuvasta kiinnostavan kokonaisuuden? Voisiko ohjelappusten ulkoasun yhtenäistää? Naapuriosastolla voisi käydä katsomassa sen kuvia, ja kuvista voi saada mielekästä keskustelua vierailijoiden kanssa. Taidekuvia löytyy aitojen teosten lisäksi jäljenteinä kirjoista, internetistä, taidekortteina ja julisteina. Museopedagogina tietenkin pidän suurimpana elämyksen lähteenä aitoa taideteosta, mutta jos sellaisen äärelle pääseminen on hankalaa tai mahdotonta, jäljenteetkin antavat paljon. Uskon myös, että harppauksittain kehittyvä tietotekniikka mahdollistaa uusia ja nykyistä paljon helpommin saavutettavia taide-elämyksiä. Tarkemmat, ohuemmat, kevyemmät ja edullisemmat tablettitietokoneet ja niihin palveluntarjoajien kehittämät taidekuvasovellukset tuovat taiteen myös vuoteenomien luo. Miksi hoivahenkilöstön kannattaisi käyttää taidekuvia työssään? ”Maire virkistyi aivan huikeasti runohetkessä ja oli loppupäivän erittäin hyvällä tuulella.” ”Martti, joka ei yleensä puhu paljoa, oli tosi puhelias kun teimme Taidekuvaraatia.” ”Tunteet nousivat pintaan.” Olen nähnyt taidekuviksi määriteltäviä kuvia jokaisessa vanhusten hoivayksikössä, jossa olen käynyt. Kaikki niistä eivät ole ammattitaiteilijoiden tekemää arvotaidetta, vaan yksiköissä on usein monin tavoin sekalaista katsottavaa: maalauksia, grafiikkaa, vesivärimaalauksia, pienoisveistoksia, julisteita, kalentereista ja lehdistä leikattuja kuvia, valokuvia, askartelutöitä ja tekstiilejä. Osa kuvista voi kuulua kunnalliseen taidekokoelmaan, osa etenkin potilaishuoneissa on asukkaiden omia tai omaisten yksikköön jättämiä, osa ostettu varta vasten tilaan, osa vain ehkä unohtunut seinille. Jo tätä olemassa olevaa kuvavarantoa voisi ”käyttää” enemmän. Kuva voi kirvoittaa vuorovaikutusta ja tuottaa esteettisiä elämyksiä. Kyky nauttia taiteesta ei häviä iän ja sairauden myötä, ja taidekuva voi aktivoida yllättävällä tavalla. Taidekuvan kanssa ja kautta voi kertoa tunteista ja ajatuksista sekä saada uusia ideoita. Taide voi innostaa oman mielipiteen ilmaisemiseen tai auttaa unohtamaan huonon olon. Kuvan avulla voi kommunikoida ilman sanojakin. Hoivayksiköihin tulee toisinaan taiteilijoita tai muita vieraita tavoitteenaan asukkaiden ja työntekijöidenkin virkistäminen. Se on tervetullutta ja tärkeää toimintaa, jota ehdottomasti tarvitaan. On myös paljon etuja siitä, että taidetoimintaa voidaan yksikössä toteuttaa milloin vain, kun ohjaajat ovat omaa henkilökuntaa. Tilanteet osastoilla muuttuvat päivittäin; ennakolta suunniteltu ohjelma voi peruuntua, jos joku asukas kaatuu, jos henkilökuntaa on sairaana eikä sijaisia ole saatu. Toisaalta taas rauhallinen toimintatuokion tai kahdenkeskisen vuorovaikutuksen tilanne voi aueta yllättävässä yhteydessä, odottamatta. Silloin työntekijä, jolla on taidelähtöisiä menetelmiä hallussaan, voi virittää nopeastikin musiikki-, maalaus-, tai taidekuvahetken. Joissakin vanhustenkeskuksissa on myös työkulttuurin muutos tuonut painetta viriketoiminnan tuottamiseen osastoilla itse. Hoivahenkilökunta tuntee asukkaansa ja heidän tarpeensa ja voi tarvittaessa muuttaa päivän rutiinien järjestystä taidetoiminnan ehdoilla. Empiirisesti havainnoituna taidelähtöisen toiminnan myönteinen vaikutus koettuun terveydentilaan ja mielialaan tuntuu todella vahvalta. Monissa taidelähtöisissä toimissa asukkaat ovat myös yllättäneet heille tutut hoitajat. 40 41 Miksi taidekuvia kannattaa käyttää vanhustyön yksiköissä? Myönteinen vaikutus voi ulottua myös taidelähtöisiä menetelmiä tekeviin hoitajiin. Ja tällä on varmasti myönteinen vaikutus työhyvinvointiin. Kun asukas huomaa, että hoitaja vaikkapa istahtaa rauhassa hetkeksi juttelemaan hänen kuvastaan, on hetki tärkeä heille kummallekin: hoitaja ei ole ensisijaisesti hoitajaroolissaan eikä asukas potilaan roolissa – vallankäytön tilannekin muuttuu. Taiteen tuominen hoivayksikköön tarjoaa myös asukkaan ja hänen omaisensa tai vieraansa kesken uudenlaista vuorovaikutusta, ”aikuisten oikeesti” keskusteltavaa ja koettavaa. Kaikki asukkaat eivät ole taiteista kiinnostuneita, ja kovin huonokuntoinen ei ehkä jaksa. Osallistumisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Tosin asukas voi yllättää itsensäkin innostumalla jostain ennalta tuntemattomasta. Toisaalta joku asukkaista saattaakin olla a.o. alan ammattilainen – ei kannata aliarvioida vaan arvostaa aikuisia, kokeneita ihmisiä. Koulutusmenetelmiä ”Pidin leikkimielisestä lähestymistavasta, teoksista sai paljon irti.” ”Vain itse tekemällä ja kokemalla nämä asiat voivat tulla osaksi meidän arkea! Tavanomainen luennointi ei pure.” ”Minulle oli uutta, kuinka lukemattomin eri tavoin taidekuvaa voi käsitellä ja lähestyä.” Omat koulutusmenetelmäni ovat moniaistisia, keskustelevia ja toiminnallisia. Lähtökohtana on aina taide, päämääränä vuorovaikutus kuvien kanssa, niiden kautta ja niiden innoittamana. Yksi tavoite on rauhoittua kuvien ja taiteen kanssa, keskittyä ja löytää oma ääni, oma tapa ja uskallus reagoida sekä toisia kuuntelemalla ja keskustelemalla oppia myös näkemään toisin. Olen myös korostanut aina, että vaikka taidekuva voi toimia myös terapeuttisesti tai voimakkaita tunteita herättävästi, menetelmissäni ei ole kyse taideterapiasta – se on omaa erityisammatillisuuttaan edellyttävä hoitomuoto. Aloitimme työpajat useimmiten katsomalla rauhassa yhtä taideteoksen kuvaa valkokankaalta. Sitten aloitimme keskustelun kuvasta. Käytän tällaisessa aloituksessa ”keskustelevan kuvan katsomisen” (engl. visual thinking strategies) menetelmää. Siinä kuvan katsojat antavat kaikki vastaukset, eikä edes olla etsimässä mitään yhtä ja ainoaa tulkintaa tai tietopohjaista totuutta, jonka avaimet vain ohjaajalla on. Keskustelussa todella paneudutaan katsottavaan kuvaan, osallistetaan ja rohkaistaan kaikkia läsnäolijoita kertomaan omista havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä rakentamaan yhdessä kumuloituvaa tulkintaa nähdystä. Menetelmä tähtää visuaalisen lukutaidon sekä vuorovaikutuksen parantamiseen. Se luo myös työpajaan keskittyneen 42 ja kiireettömän tunnelman. Menetelmä, jossa ei ole tarkoitus esitellä ohjaajan oppineisuutta tai etsiä ”oikeaa” tulkintaa, tuo varmuutta ja rohkeutta myös sellaisille, jotka ovat arempia avaamaan suutaan. Varsinaista kuvien itse tekemistä työpajoissani ei yleensä ole, sillä minulla ei ole taiteilija- tai kuvataideopettajakoulutusta. Käytän taidekuvakoulutuksissa harjoitteiden materiaalina paitsi sähköisiä kuvia videotykiltä, myös runsaasti taidekortteja, joita olen kerännyt vuosien varrella. Toimiva kuvakoko pienryhmäkäyttöön on vähintään A5. Tuon tarjolle aina monenlaisia kuvia: eri menetelmillä ja eri aikoina tehtyä taidetta, eri aihepiirejä käsitteleviä eikä pelkästään helppoja tai kauniita kuvia. Myös ei-esittävät kuvat ja tunnelmaltaan ”kielteiset” tai ”rumat” kuvat saattavat toimia hyvin. Mistä sitten saada laadukkaita ja käyttökelpoisia taidekuvia? Osallistujat saivat kukin koulutuksen lopuksi sadan erilaisen taidekuvakortin pakan, jonka Helsingin kulttuurikeskus oli koonnut gallerioista ja museoista lahjoituksina saaduista ylijäämäkorteista. Kortit olivat saajilleen todella tervetulleita. Hankkeen kokemusten innoittamana ehdotin Ateneumin taidemuseolle pedagogisen myyntituotteen, taidekorttipakan, tekemistä, ja tämä hanke lähtikin käyntiin loppukeväällä 2013. Kymmenien kestävien A5-kokoisten korttien lisäksi pakkaukseen tulee vihkonen, jossa on paljon korttien käyttövinkkejä. Asioista arkikielellä ja kynnyksiä matalammiksi ”Yllättävää oli kuinka erilaisia tulkintoja ja kokemuksia eri ihmiset saivat samasta kuvasta.” ”Yllätys, miten kuvat joita valitsimme kertoivat paljon meistä.” ”Sain inspiraation käydä jatkossa museoissa!” Taide on taidetta eikä sitä tarvitse arkipäiväistää, yksinkertaistaa. Silti koulutuksissa rima kannattaa pitää siten alhaalla, että puhutaan asioista arkikielellä ja madalletaan kynnystä, herätetään kiinnostus. Työpajan aluksi tai lopuksi sekä eri harjoitteiden tekemisen jälkeen kävimme palauteporinoita, joissa osallistujat saivat kertoa välittömiä huomioitaan. Työpajoissa vallinnut aktiivinen tekemisen ilmapiiri sai joka koulutuksen lopuksi myönteistä palautetta, ja moni myös oivalsi osallistumisen ja itse kokemisen merkityksen. Myös museokäynti osana työpajojen sarjaa oli toimiva, virkistävä ja myös innoittava asia saamieni palautteiden perusteella. Joku työpajalaisista oli ensi kertaa kyseisessä museossa ja moni muisti museokäynnin todella usean vuoden takaa. Käyntimme olivat räätälöityjä, sillä pääsimme mu- 43 seoihin ilmaiseksi sisään ja kolmessa koulutuksessa saimme myös kokeilla taiteellista työskentelyä museon työpajassa. Teimme myös pieniä harjoituksia näyttelysaleissa. Osa osallistujista päätti näiden vierailujen innoittamana tehdä parempikuntoisten asukkaidensa kanssa museo- tai galleriaretken. Tutustuminen museoiden verkkosivuihin innosti myös: monia sovelluksia kuten äänioppaita tai kuvagallerioita voi tutkailla myös verkon kautta. Mitä seurasi, mitä tapahtui? ”Kuvia voi käyttää, vaikka ei osaisi itse maalata tai piirtää tai ei tiedä taiteesta paljon.” ”Tuntee että sisällä on jotain uutta ja kivaa jota kannattaa ruokkia.” Kokonaisuudessaan työpajoista jäi minulle erittäin positiivinen tunnelma. Työtehtäviini ei kuulunut varsinaisesti sen seuraaminen, miten menetelmät oli tai ei ollut otettu käyttöön tai miten niitä oli kehitelty osastoilla. Saimme järjestymään onneksi kolmeen koulutukseen seurantatapaamisen noin kahden kuukauden päästä koulutuksen loputtua. Sekä niissä että viimeisissä varsinaisissa työpajoissa kootut osallistujien suunnitelmat taidekuvien käytöstä jättivät hyvin odottavan ja positiivisen kuvan. Monia yksittäisiä harjoituksia kuten taidekuvasta saduttamista ja taidekuvaraatia oli sovellettu osastoilla. Tässä makupaloja siitä, mitä osallistujat olivat alkaneet tehdä – tai päättäneet aloittaa lähitulevaisuudessa omilla osastoillaan: • • • • • • • • taidekuvapiiri oman osaston asukkaille ympäristötaidepolku pihapiiriin maalauspiiri taidekuvaharjoitteineen oman osaston visuaalinen ilme, kohennustempaus viikottainen taide/kulttuuritempaus kesäajaksi ”taidepuiden” tekeminen osastoille asukkaiden kanssa retkiä lähiseutujen julkisten taideteosten luo sekä museoihin ja gallerioihin koko vanhustenkeskuksen yhteinen taidepolku: eri osastojen ja yhteisten tilojen taiteet ”kartalle” ja monisteeksi. Uskallan väittää, että yleisesti kynnys taidekuviin ja kuvataiteeseen madal- tui koulutuksen myötä. Myös rohkeus liittää yhteen erilaisia taiteen ja kulttuurin muotoja vuorovaikutustilanteessa (musiikki, runot, kuvat, maut ja hajut) tuntui lisääntyneen. Työpajat olivat sopivan erilainen tauko muuhun työhön. Moni piti ryhmässä toimimista mieluisana: tutustuttiin uusiin kollegoihin, päätettiin alkaa tehdä uudenlaista yhteistyötä taidekuvien merkeissä ja muutenkin viriketoiminnan hankkeissa yli osastorajojen. Ryhmäläisten keskinäinen tuki oli merkittävää: jaettiin yhdessä kokemuksia kokeiluista, joista suuri osa toimi, mutta osa ei. Rohkaisin jakamaan myös epäonnistumiset. Improvisaatioteatterista tuttu ajatus että ”jokainen moka on lahja” toimi niin että saimme oppia yhdessä ja miettiä, mikä meni pieleen ja jokusen kerran myös nauraa yhdessä vedet silmissä. Johtopäätöksiä, oivalluksia, ehdotuksia ”Koulutus on antanut mukavaa vastapainoa työlle.” ”Näköalat avartuvat, maailmaa voi ajatella toisinkin.” ”Taidetta katsoo nyt eri tavalla.” Sain työskennellä työpajoissa ammattilaisten, oman työnsä asiantuntijoiden, kanssa. Vaikka taidelähtöisiä menetelmiä olisi tietenkin hienoa olla mukana alan peruskoulutuksissa, on myös etunsa siinä, että koulutetaan kypsiä ammattilaisia, joilla toisaalta ehkä on jo rohkeutta tehdä asioita toisin. Taidelähtöisiä menetelmiä ei tarvitse tehdä liian korkealentoisiksi tai vaativiksi toteuttaa, vaan pienestä voi aloittaa (yhden asukkaan kanssa, silloin kun on sopiva hetki). Silti on hyvä pyrkiä käyttämään mahdollisimman korkealaatuisia asioita (kuvia, musiikkia, kirjallisuutta), eikä mennä sieltä mistä aita on matalin. Mahdollisimman korkea laatu on asukkaiden, ja myös itsen, arvostamista! Taiteen ja kulttuurin käyttäminen – kun se puetaan luonnollisen vuorovaikutuksen tavaksi eikä joksikin niin vaikeaksi, että täytyy olla alalla erityiskoulutettu – ei vaadi monivuotista koulutusta vaan käsillä olevan hetken ja kiinnostuksen ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. ”Aina on niitä kollegoja, joiden mielestä pyyhkeiden viikkaaminen on tärkeämpää kuin minun vetämäni kuva- tai lauluhetket!” 44 45 Keskustelimme paljon työpajoissa työrooleista ja siitä, mikä on ”oikeaa” hoivatyötä. Yksikön johdon tuki ja kannustus on oltava, jotta taidelähtöinen vuorovaikutus voi lisääntyä hoivaympäristöissä. Jos esimiesten tuki on siihen, että hoivahenkilöstön jäsen saa olla työssään kokonainen ihminen ja hyödyntää niin halutessaan omaa persoonaansa ja omia mieltymyksiään – on se sitten liikettä, laulua, kaunokirjallisuutta tai kuvia – voi myös hän kokea tyydytystä vuorovaikutuksesta taiteen kanssa ja sen avulla. Työyhteisöstä voi löytyä monenlaisia luovia ominaisuuksia ja taitoja (kitaraa soittava omainen, tanssia harrastava hoitaja tai runopiirin aktiivi). Työtovereiden ja esimiesten mahdolliset ennakkoluulot soveltavien menetelmien käyttöön hälvenevät parhaiten, jos heidät saa mukaan luoviin hetkiin. Huomio jokapäiväiseen ympäristöön uusin silmin avartaa, on siemen muutokseen. vinkkejä n e s o k t I u Sat en: onnistuneeseen koulutukse ▶▶ Hankkeen yhteyshenkilö on mukana seuraamassa työpajojen etenemistä, linkkinä hoivahenkilöstön, heidän esimiestensä ym. tahojen välissä sekä työpajan vetäjän keskustelukumppanina ▶▶ Työpajoihin osallistuneille voidaan työpajojen elämysten ja tekemisen lisäksi antaa jotain ”kättä pidempää”, esimerkiksi taidekuvia. Lopuksi ▶▶ Seurantakerta koulutuksen jälkeen: miten koulutuksen teemat ovat siirtyneet osaksi arkea? Uskon, että tällaiset, hyvin suunnitellut ja raportoidut hankkeet ovat arvokkaita, sillä niissä tapahtuu monenlaisia kohtaamisia ja oivalluksia. Opin arvostamaan entistäkin enemmän hoivaympäristöissä tehtävää työtä ja vakuutuin siitä, että ajatusten ja menetelmien jakaminen voivat saada aikaan vähitellen todellisia muutoksia yhteistyön muotoihin ja toimintakulttuureihin – ja omasta näkökulmastani myös taiteen kentälle. ▶▶ Jokaiselta osastolta koulutukseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä: voidaan yhdessä soveltaa ja kehittää työpajoissa tehtyä ja jakaa sitä muille. – Artikkelissa esiintyvät sitaatit on kerätty taidekuva-työpajojen kirjallisista palautteista Helsingissä ja Turussa vuosien 2012 ja 2013 aikana. ▶▶ Esimiehien tuki osallistumiseen on varmistettava! Tällöin tuki oppien käyttämiselle osastolla on olemassa. ▶▶ Voidaan tehdä ja teettää välitehtäviä sopivassa määrin: tällöin voi testata käytännössä opittua ja kertoa muille, miten se onnistui. ▶▶ Varataan aikaa keskusteluille ja jaetaan kokemuksia. ▶▶ Ymmärretään että korkeatasoinen kulttuuri ja taide on kaikkien yhteistä omaisuutta ja siitä nauttiminen on kaikkien oikeus, ja että jokaisella meistä on oma ääni, ajatuksia, tunteita ja sanottavaa. ▶▶ Otetaan oman ympäristön tarkkailu osaksi koulutusta. ▶▶ Tarjotaan mahdollisuus kokea uutta ja astua oman ”mukavuusalueen” ulkopuolelle. ▶▶ Otetaan museot mukaan koultusten järjestämiseen: voivat tarjota asiantuntemusta, pedagogista osaamista, verkostoja, mielenkiintoisia esine- ja teoskokoelmia ja usein esteettömät tilat sekä apuvälineitä erilaisia kävijöitä varten. 46 47 KAR I VAIN IO ä esimerkkej äärellä taidekuvan tetyistä -työpajoissa käy harjotteista 1. Aloitustehtävä, tutustuminen, ”suoraan asiaan” ▶▶ (Pöydällä tai lattialla on paljon taidekortteja/-kuvia.) Valitse aluksi pöydältä yksi kuva, joka on tänään mielestäsi kiinnostava. Ota pari. Esittäytykää etunimin. Kerro parillesi, miksi valitsit sen kortin tänään. Ja sitten toisinpäin. Käytetään tähän n. 5 minuuttia. ▶▶ PURKU: pari kertoo muulle ryhmälle oman parinsa nimen ja myös tämän kuvavalinnasta. Kuvien kautta ja kanssa voi kertoa joko vain kuvasta tai harkintansa mukaan omista tunnelmistaan, ajatuksistaan tms. Monelle vieraskin kuva tuo mieleen jotain omaan elämään liittyvää ja tuttua. 3. ”Hyvää huomenta” ▶▶ Ota mukaasi monta kuvaa, ja anna asiakkaasi valita yksi, joka olisi hänen mielestään kiinnostava juuri tänään. Keskustelkaa kuvasta ja sen luomista mielleyhtymistä. Missä ja mitä kuvassa tapahtuu? Miten se on tehty? Millaisia asioita siinä on? Onko siinä rytmi? Aistitteko lämpötilaa, hajuja, makuja, ääniä, kosketusta? Voisiko se kertoa jotain myös asiakkaasi elämästä, toiveista, ajatuksista? Jätä kuva lainaan asiakkaallesi seuraavaan tapaamiskertaanne asti. – Lisätietoja, menetelmiä ja harjoitteita löytyy lisää Satu Itkosen teoksesta Taidekuvan äärellä. Katso, koe, jaa (Kansanvalistusseura 2011). 2. Oma pienoisnäyttely ▶▶ (Pöydällä/lattialla on paljon taidekuvia.) Toimitaan pareittain tai pienryhmissä. Valitkaa esillä olevista korteista kiinnostava pieni kokonaisuus esimerkiksi jostain teemasta, joka saattaisi kiinnostaa asukkaitanne/asiakkaitanne/ryhmäänne. Asetelkaa ne sitten isolle pöydälle (tai seinää vastan lattialle tai muualle) kuin ne olisivat näyttelyn teokset. Lopuksi kaikki esittelevät näyttelynsä muille. 48 kehiteltyjä taidekua tehtyjä ja osin myös niissä Taidekuvan äärellä -työpajoiss käsikirjoittamassa löytyy runsaasti myös Itkosen van käyttämisen menetelmiä itua taideteoskorttia joka pitää sisällään 60 lamino ”Ateneumin Taidepakasta”, kymmeniä taidekuon a ista sekä ideavihkon, joss oks ate oelm kok on use em taid kejä. van käyttöön rohkaisevia vink 49 r i i t ta r ä s ä n e n YTT, TtM kouluttaja, asiantuntija Laatuhoiva Oy. Tutustuttanut ja kouluttanut kulttuurin taitajia hoivaan sekä hoivalaitosten arkeen ja ihmeelliseen maailmaan. Hyvää elämänlaatua taiteen ja kulttuurin keinoin lle ammattityö n a v i o h e t s a a - h ja johtamiselle ikääntyneitten pa lveluissa 50 Hömppää, huvia vai hyötyä? Taide- ja kulttuuritoiminta ikääntyneitten hoivalaitoksissa kulkee vielä lapsenkengissä. Siitäkin huolimatta, että systemaattinen kulttuuri- ja taidetoiminta on vaikuttavaa vanhustyössä sairauksien hoidossa, pitkäaikaishoivassa ja kuntoutuksen tukena (esim. Wikström 2002; Hagen ym. 2003; Schneider ym 2007; Goldblatt ym. 2010; Viitanen 2010; Beesley ym. 2011). Taiteen on todettu parantavan kokonaisuudessaan hoidon laatua sekä edistävän henkilöstön ja vanhuksen keskinäistä vuorovaikutusta (esim. Lehtonen 2010). Taide voi jopa korvata tai lieventää toisen ihmisen ihon tai sanan kosketuksen tarvetta, sekä antaa lohtua lähestyvään kuolemaan (Lehtonen 2010). Vanhuspalvelulain (2013) toivoisi tuovan uusia tuulia, laki kun näkee kulttuuri- ja taidetoiminnan osana vanhusten hoito- ja hoivatyötä. Tarkastelussa on kuitenkin syytä erottaa taide-, viihde- ja virikkeellisyysulottuvuudet. Arjessa ne kulkevat käsi kädessä, vaikka eroavatkin toisistaan. Arjen areenoilla taidetoiminnan hyötyjä on vaikea mitata toiminnan satunnaisuuden vuoksi. Ja kun tulokset eivät ole mitattavissa, toiminnan arvoa on vaikeampi nähdä. Satunnaisuutta perustellaan yleisimmin resurssipulalla, mutta iso merkitys lienee kuitenkin myös asenteella. Toki työ vaatii tekijänsä, olipa kyse sitten hoivasta tai taiteesta. Tutkimusten mukaan joka neljäs palvelutaloissa asuvista tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka heistä vain kuusi prosenttia viettää päivänsä yksin. Psyyken lääkkeillä ei kuitenkaan saisi korvata vanhuksen yksinäisyyden ja osattomuuden kokemuksia tai henkilökunnan määrää tai laatua (ETENE 2008). Vierasta tällainen ei vanhustyön arjen puristuksessa siltikään ole. 51 Taide- ja kulttuuritoiminnan virittämä yhteisöllisyys ja yhdessä toimiminen kumpuavat kanssakäymisestä, mukanaolosta, vaikuttamisesta sekä ajassa ja esimerkiksi vuodenajoissa kiinni elämisestä. Tämä luo mielen vireyttä ja mielenkiintoa sekä rytmittää mielekkäästi elämää. Aina ei tarvitse tehdä ja suorittaa, voi myös vain olla mukana ja yhdessä toisten kanssa. Sekin voi antaa voimaa ja luoda merkityksellisyyden kokemuksia. Mitä ymmärrämme palvelulla Keskityn tässä tarkastelussani ikääntyneitten ympärivuorokautiseen pitkäaikaishoivaan eli lähinnä tehostettuun palveluasumiseen ja perinteiseen laitoshoitoon, joissa molemmissa on sekä asumista, hoivaa että hoitoa. Usein niistä puhutaan ja toteutetaan erillisinä, vaikka kyseessä on vanhuksen koko elämä. Hoiva ja hoito ovat palvelua, jolla tuotetaan arvoa yhdessä asiakkaan kanssa, koska palvelu on vuorovaikutteinen prosessi ja kokemus. Arvon liitän laadun käsitteeseen, jolloin asiakkaan tyytyväisyys on korkein laatutavoite, jonka saavuttamisesta otetaan kattavasti vastuuta. Myös taide- ja kulttuuritoiminta on palvelua. Vanhusten ympärivuorokautisessa hoivassa palvelu ei kuitenkaan rinnastu puolesta tekemiseen vaan se kumpuaa asiakkaan omista voimavaroista sekä yksilöllisistä ja laaja-alaisista tarpeista. Vanhan ihmisen oma pärjääminen sekä mielekäs arki ja tekeminen ovat keskeisiä, ja niiden tukeminen tapahtuu yhdessä hänen kanssaan ja hänen siihen osallistuen. Ikääntynyt ihminen on edelleenkin oman elämänsä herra ja tekijä: elämä, jota hän elää, on hänen. Hoidon ja palvelun tarkoitus ei ole tuottaa vain sisältöä vanhusten elämään vaan tukea vanhuksia tuottamaan itse sisältöä omaan elämäänsä. suudet. Elämästä voi siis nauttia iäkkäänä ja toimintarajoitteisenakin! Hoivan ammattityöltä myönteinen suhtautuminen asiakkaan lisääntyviin ikävuosiin edellyttää hoito- ja lääketieteellisen ulottuvuuden lisäksi käyttäytymistieteellistä ajattelua ja asennetta sekä kykyä tunnistaa ikääntymisen monipuolisuus ja erityisyys. Se mahdollistaa ikääntymisen yksilöllisten vaikutusten tuntemista ja huomioimista kaikessa ammattityössä. Tällöin ikääntyneen toimintakykyisyys ja osallisuus arjen tilanteissa on keskeistä. Toimintakykyisyys liitetään usein onnistuneeseen ikääntymiseen ja siten hyvään elämänlaatuun. Ihminen tarvitsee ikääntyneenäkin monipuolista toimintaa pysyäkseen fyysisesti ja henkisesti vireänä. Tässä on oma tärkeä paikkansa myös taide- ja kulttuuritoiminnalla. Elämänlaatu ja sen moninaisuus myös palvelutarjonnan pohjaksi Onnellinen elämä tulee toiminnan kautta (– Harold Shyrock). Hyvää elämänlaatua tuottavan vanhuspalvelutyön perusta rakentuu aina myönteiselle ikä- ja ikääntymiskäsitykselle. Iän merkityksettömyyttä, myös kulttuuri- ja taidetoiminnan osalta, on syytä korostaa: karttuvasta iästään huolimatta vanha ihminen osaa, voi ja kykenee monenlaiseen toimintaan joko aktiivisena toimijana tai passiivisena vastaanottajana. Käytännössä se mahdollistaa ikääntyneelle itselleen tarkoituksellisen sekä merkityksellisen elämän ja arjen, joita ei kyseenalaisteta. Kielteiseksi ikäkäsitystä leimaa herkästi näkemys osaamisen heikkenemisestä tai nautintojen tarpeettomuudesta ikääntymisen mukanaan tuomien rajoitusten myötä. Toki osaamisen heikentyminen iän myötä paikantuu fyysisen tai kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemiseen ja väsymiseen, mutta heikentymisiä kompensoivat ainakin jossain määrin henkilökohtaiset ja persoonalliset ominai- Elämänlaatu on moniulotteinen, ja kokemus siitä on yksilölle omakohtainen, sillä jokaisella ihmisellä on halu ja kyky nauttia elämästä. Vaikka oikeus elämänlaatuun ei riipu yksilön iästä tai kunnosta, eliniän pidentymisen johdosta vanhuus on osalle hyvä elämänvaihe, osalle enimmäkseen kielteinen. Ikääntyneillä hyvää elämänlaatua edesauttavat yksilöllisten tarpeiden tyydyttyminen, itselle riittävä terveys ja toimintakyky, positiivinen kuva omasta itsestä ja onnellisuus. Koettu elämänlaatu on arkisesti sitä, millaisena yksilö kokee elämänlaatunsa ja tyytyväisyytensä elämään. Elämänlaatu, hyvinvointi, onnellisuus ja tyytyväisyys elämään saavat arjessa usein samoja piirteitä ja niitä on vaikeaa eritellä tai kuvata erikseen. Koettu elämänlaatu ja sen hyvyys vaihtelevat elämänkulun aikana saaden erilaisia painotuksia; toiselle hyvän elämänlaadun tekijä voikin olla toiselle huono. Onnellisuus ja ilo syntyvät ihmisessä itsessään, mutta ympäristö vaikuttaa niihin edistävästi tai ehkäisevästi. Ikääntyneet kokevat iloa ja onnellisuutta voidessaan tehdä mielekkääksi kokemiaan asioita, luoda itselleen jotain. Elämän mielekkäänä kokemista edistää, kun kokee elämällään olevan tarkoitusta ja saa omasta toiminnastaan näkyviä tai koettuja aikaansaannoksia. Aina ne eivät ole edes suuria; iäkkäälle yleensä riittää, kun saa kokea omat tekonsa ainakin itselleen tärkeinä ja hyväksyttävinä – kun saa elää omaa elämäänsä, kun saa jättää jäljen. Asenne ja tahto nousevat vahvasti esille, kun puhutaan erityisen huonokuntoisten vanhusten palvelujen sisällöistä tai miten heille suunnattuja palveluja ensisijaistetaan, suunnitellaan, toteutetaan, kehitetään ja resursoidaan. Sillä on merkitystä ikääntyneiden elämänlaadulle. Heillä on oltava 52 53 Myönteinen ikäkäsitys hoiva- ja taidetyön perustana mahdollisuus kokea tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja elämäniloa niin omassa kodissaan kuin myös hoivayksikössä. Ei siis ole yhdentekevää, millaisia palveluja vanhoille ihmisille tarjotaan vaan niiden täytyisi lähteä juuri heidän tarpeistaan, toiveistaan ja unelmistaan. Vanhenemistutkimukset osoittavat iäkkäiden ihmisten olevan nuorempiaan yksilöllisempiä kaikissa suhteissa. Tasapäistävät palvelut eivät siten heille sovi. Osallisuutta ja osattomuutta Hoivalaitosten arki on runsaasti aikataulutuksia ja rutiineja sisältävää. Hygienian ylläpito ja ruoka rytmittävät päivää ja muuhun aikaan sisältyy pitkälti vain odottelua, toimettomana istuskelua tai lepoa. Näin tapahtuu, vaikka aktiivisella toiminnalla, sekä omalla mielekkäällä tekemisellä ja osallisuudella on havaittu hyviä tuloksia elämänlaatuun (Räsänen 2011). Vanhan ihmisen fyysinen ja psyykkinen vointi kun eivät pelkällä levolla pysy edes yllä. Ammatillisen hoivatyön ja johtamisen erityiseksi haasteeksi nouseekin ikävien olotilojen vähentäminen: tarvitaan paremmin sopivia auttamis- ja virikemenetelmiä kadonneiden elämänilojen korvaamiseksi. Väitöstyössäni (2011) kuitenkin totesin, että neljäsosa ympärivuorokautisen hoivan muistisairaista vanhuksista ei nauttinut nykyisten auttamis- ja virkistysmenetelmien avulla tuotetuista palveluista – tuotammeko oikeita, juuri heille sopivia elämännautintoja? Olemmeko vain rutiiniemme vankeja ja uskomme niiden toimivan? Tässä on tärkeää myös hoivayhteisön ilmapiiri sekä sen kyky tukea ja kannustaa vanhusta kartuttamaan omia voimavarojaan. Kaikki eivät kuitenkaan halua osallistua ja sekin on hyväksyttävää. Iäkkäiden kohdalla osallistumattomuutta yhteisön toimintoihin, kuten erilaisiin yhteis-, virkistys- ja taidetoimintoihin ei kuitenkaan pidä nähdä osattomuutena. Osattomuudessa tai osallisuudessa on kyse aina myös ihmisen mielestä ja asialle annetusta merkityksestä. Näin ollen on luontevaa, että elämää jo enemmän nähnyt ja kokenut ikääntynyt arvioi ensin, mitä osallisuus hänelle antaa. Toisaalta vaikutusta voi olla myös sillä, mitä hoivayhteisö tarjoaa. Yhteisö voi vaikuttaa ikääntyneen omaan ja omannäköiseen osallistumiseen mahdollistamalla ja tukemalla tai rajoittamalla tai luhistamalla mahdollisuuksia ja itsemääräämisoikeutta. Onkin mietittävä millaisia kulttuurisia tarpeita heillä ajatellaan olevan tai miten valmiita ja kenen valitsemia virkistys- ja taidekonsepteja heille tarjotaan. Valmis malli kun ei aina toimi kaikilla. Osallistumisen omaehtoisuus voi madaltaa osallistumisen kynnystä. ”Kädet savessa” pitää mielenkiinnon yllä. 54 Asiakkaan hyvä elämä ammattityön ja johtamisen tavoitteeksi Ammattityön laatu koskettaa vanhuksen elämänlaatua. Vanhan ja haurastuvan ihmisen palveluissa työntekijän asenne ja teot vaikuttavat suuresti siihen, millaiseksi ihmisen elämä arjessa muodostuu. Vanhuspalveluissa ammattityön laatu ei kuitenkaan ole pelkästään hoidon laatua, joka ohjaa liikaa sairaanhoitoon. Kyse on enemmänkin asumisen tukena monipuolisesta arkisesta huolenpidosta, hoivasta sekä niihin liittyvästä kohtelusta sekä vanhuksen oman merkityksellisyyden tukemisesta. Merkityksellisyyttä rakentavat erilaiset aktiviteetit sekä oma osallisuus asioissa ja tekemisessä. Myös johtamisen laadulla on vaikutusta asiakkaan elämänlaatuun. Väitöstyöni (2011) tulosten perusteella ikääntyneiden palvelujen laadukkaassa johtamisessa hyvänä ajattelu- ja toimintamallina toimii gerontologinen johtaminen. Johtaminen rakentuu usein johtajan oman tietämyksen mukaisesti jonkun ydinkäsitteen tai suuren ajatuksen ympärille, ja gerontologisessa johtamisessa se kietoutuu asiakkaiden elämänlaatuun johtamisen eri toiminnoissa ja tasoilla. Parhaimmillaan gerontologinen ajattelu ohjaa toimintafilosofiaa, toiminnan tarkoitusta, laatua ja eettisiä periaatteita sekä palvelujen sisältöjä. Gerontologisesti oivaltava johtaja tietää, mitä on ikääntyminen, mitä on olla ikääntynyt asiakas tai mitä on olla muistisairas ikääntynyt asiakas. Nämä toimivat myös organisaation asenneilmaston perustekijöinä. Tällöin johtaja kykenee johtamaan ja kehittämään perustehtävää sekä henkilökuntaa, koska hän tunnistaa keskeiset hoivan, hoidon ja henkilökunnan tavoitteet sekä tarpeet. Hän kykenee mahdollistamaan asiakkaiden elämänlaatua tukevat rakenteet ja työmenetelmät. Tällöin myös kulttuurisen vanhustyön menetelmät ovat toimivia ja osana jokaisen tehtäväkuvaa. Tämä luo samalla myös työntekijöille hyvinvointia. Toiminnan kehittäminen ja toimintaa ohjaavien periaatteiden luominen sekä niiden toteutumisen arviointi asiakkaan arjessa on tärkeä osa johtamista. Juuri arjen toiminnan johtaminen on erityisen merkittävää kaikilla johtamisen tasoilla, koska kaikki, mikä on ikääntyneille tärkeää, tapahtuu nimenomaan heidän arjessaan. On kuitenkin tärkeää, että johtaja ja työyhteisö määrittävät yhdessä, mitä asiakkaiden hyvä arki ja elämänlaatu ovat ja miten ne varmistetaan. Jokaisen työntekijän ja johtajan on tärkeää tunnistaa työnsä perimmäinen tarkoitus ja työntekoa ohjaavat tekijät. Ikääntyneiden palveluissa vahva lainsäädäntö, erilaiset säännöstöt ja syvälle juurtuneet perinteet ja rutiinit kun synnyttävät sekä ylläpitävät herkästi sekä hoivan ammattityön että myös johtamisen hierarkkisuutta. Johtamisessa on siis tiedostettava, millaista on hyvä, tavoittelemisen arvoinen, tavoiteltava ja tavoiteltavissa oleva palvelu. Sitä rakentaa asiakaslähtöisyys: ikääntynyt yksilö omine voimavaroineen ja valintoineen on 55 keskipisteenä, ja hyvä ympäristö tukee ja muuntuu vanhenevan ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin. Laadukas henkilökunnan toiminta luo hyvän henkisen ympäristön, joka toimii oivana pohjana myös kulttuuri- ja taidetoiminnalle. Siitä hyötyvät silloin niin asiakas kuin henkilöstökin. Sinun ei tarvitse olla loistava voidaksesi aloittaa, mutta sinun on aloitettava voidaksesi olla loistava (– Les Brown). Hoitohenkilöstön rooli taidetoiminnan jalkautumiseksi osaksi hoivalaitosten arkea on ensisijaisen tärkeä. Ansiokkaasti tanssitaidetta hoiva-alan yksiköissä toteuttanut Kirsi Heimonen (2011) kutsuu hoitajia portinvartijoiksi. Vasta kun taiteen merkityksellisyys todentuu hoitajille omakohtaisesti, sille löytyy arvo myös hoivatyössä. Kyse onkin elinikäisestä oppimisesta, jota edesauttavat taiteen synnyttämät ja konkreettisesti todetut hyödyt asiakkaalle ja itsellekin. Taiteen ymmärtäminen moniulotteisena mahdollisuutena iäkkäälle ihmiselle avaa portit taiteen tekemiselle: vanhus ei olekaan pelkkä taiteen ja kulttuurin kuluttaja vaan myös sen tekijä. Taide voi näin antaa eväitä hoitotyön arkisen aherruksen onnistumiseen sekä työntekijän työssä jaksamiseen ja viihtymiseen. Osaamista tarvitaan myös suhtautumisessa taidetyön tuloksiin. Aina sen vaikutukset eivät ole myönteisiä: taidekokemukset voivat myös ahdistaa avatessaan elämän aikana syntyneitä solmuja vanhuksen mielenmaisemassa. Jos ihminen on kokenut arvottomuutta, luovuusvajetta tai merkityksellisen tekemisen puutetta, vahva kokemus omista voimavaroista voikin olla vanhusta ravisteleva ja kuohuttava tunnemyrsky. Vanhuksen mieleen on voinut pompahtaa monenlaisia mielikuvia, osa runsaina ilahduttavuusryöppyinä, osa satuttavina ahdistuskuureina. Nämä välähdykset vuosien ja vuosikymmenten takaa saattavat koskettaa vanhan ihmisen sisintä kauneuksillaan tai kauheuksillaan ja piirtää satoja merkityskaaria nykyhetkiin. Tunnekuohut mielletään herkästi asiakkaan haasteellisena käyttäytymisenä ja hoitotyötä haittaavana. Silti asiakkaalle tunnevyöryn kokeminen voi loppujen lopuksi olla voimaannuttavaa - ei ensimmäisestä tunnemyrskystä pidä siis säikähtää. Luomistyöhän on toimintaa, joka ei koskaan pääty. Elinikäinen oppiminen sopii kulttuuriseen vanhustyöhön. Termillä tarkoitetaan kaikkea yksilön elämän aikaista oppimisen toimintaa koskien niin ammatillista oppimista kuin myös ihmisen hyvää elämää vahvistavaa oppimista (Löfgren 2011). Elinikäisen oppimisen avaintaidot ovat valmiuksia, joita jatkuva oppiminen, tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotto sekä vanhustyön muuttuvat olosuhteet edellyttävät. Ne ovat tärkeä osa ammattitaitoa ja kuvastavat yksilön kykyä selviytyä erilaisista tilanteista. (OPH 2010.) Hoitohenkilöstöllä on monenlaista osaamista valmiina luoviin hoitotyön menetelmiin ja taide- ja virkistystoimintaan sekä sen tukemiseen tai tekemiseen. Ja aina voi oppia uutta ja lisää, niin vanhus kuin työntekijäkin. Tärkeintä on uskaltaa kokeilla, antaa oman luovuutensa virrata. Luovien työmenetelmien käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta hoivayhteisöissä. Työkavereiden erilaisuuden sietokyky on koetuksella, omat voimavarat ja osaaminen voivat tuntua rajallisilta sekä käytettävissä olevat aika ja muut resurssit vähäisiltä. Taakka harteilla painaa, varsinkin jos toimii toisin kuin vakiintuneitten toimintamallien turruttamat työkaverit. Työyhteisön työkyky ja ilmapiiri ovatkin avainasemassa. Avoimessa ja kannustavassa työyhteisössä voi olla toiselle kannustava, vaikka ei itse hoitajana kokisikaan kykenevänsä tai haluavansa käyttää luovia tai taidelähtöisiä menetelmiä hoitotyössä. Tässä on myös johtajan tuki ja linjaus tarpeen. Asta Engström (2013) toteaa, että hoitotyön koulutuksessa ei taide- ja 56 57 Kohti tavoitteellisempaa toimintaa Ympärivuorokautisessa hoivassa tavoitteellinen toiminta tekee arjen perustyön vahvaksi ja tulokselliseksi, sillä tavoitteet antavat sisällölle suunnan, mahdollistavat samalla arvioinnin sopivalla menetelmällä ja tukevat toiminnan uudistumista. Pelkkä perushoito ja ”temput” kun eivät takaa hyvää elämänlaatua ja arkea. Pitkäaikaishoivassa asiakkaitten arki rakentuu pitkälti rutiineista ja vakiintuneista käytänteistä, joista osa tuo turvallisuutta ja ovat siten toki perusteltavissakin. Joskus niitä kannattaisi rikkoakin, jotta niiden taakse ei upottaisi. Samalla se voisi hieman virkistää hoivayhteisöä ja antaa rikkautta päivään. Tässä olisi oiva paikka juuri kulttuuri- ja taidetoiminnalla asiakkaan arjen rakentajana! Johtaja joutuu tekemään valintoja resurssien kohdentamisesta, mikä ei koskaan ole helppoa eikä uusien voimavaroja kuluttavien palvelujen ostamiseen yleensä uskalletakaan tehdä avauksia. Tämä kohdistuu herkästi juuri viriketoimintojen kehittämiseen. Mutta siltikin: jos on tietoa, tahtoa ja uskallusta, järjestelmä kyllä taipuu ja rahaakin löytyy. Vain varman päälle pelaaminen ei riitä takaamaan laadukasta vanhuspalvelua. Johtajan on itse oltava se muutos, jota hän tavoittelee. Tavoitteelliseen toimintaan kuuluu hyvä yhteistyö eri toimijoiden kesken. Yhteistyö on tärkeää soveltuvien taide- ja kulttuuritoimijoiden löytymiseksi, hoitajien ja taiteilijoiden valmentamiseksi ja kannustamiseksi uudenlaiseen yhteistyöhön, hoitajien yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien ja sopivien toimintatapojen löytämiseksi sekä hoitotyön olosuhteiden huomioimiseksi (Engström 2013). Millaista osaamista sitten tarvittaisiin? kulttuurityön osaamista anneta, tai se on vain satunnaista ja valinnaista. Ja vaikka tietoa koulutuksessa saisikin, voi taiteen merkityksen ymmärtäminen hoitotyön kontekstissa silti jäädä puutteelliseksi ja taiteen kokeminen hoitotyöstä irralliseksi. Irrallisuus tekee siitä myös vähemmän arvostetun kuin esimerkiksi sairaanhoidosta. ”Minähän olen koulutettu hoitaja, en mikään pelle!” muistan nuoren hoitajan huudahduksen, joka kertoo arvostuksen asteikosta. Keskeisiä avain- ja asennetaitoja hoitamistaitojen ohella taidetyötä ajatellen voisivat olla myös yrittäjyyteen (oma sisäinen yrittäjyys, taiteilijoiden yrittäjyys), innovatiiviseen toimintaan, asiakkaitten toimijuuteen, suvaitsevaisuuteen sekä aitoon välittämiseen ja yhteistyöhön liittyvät taidot. Näillä voidaan vahvistaa uskoa oppimiseen ja yksilön luottamusta omiin kykyihin oppia ja kasvaa kykyjensä mittaiseksi olipa kyseessä hoitotyöntekijä taikka vanhus. Tarvitaan myös uusia tarkoituksenmukaisia taide- ja kulttuurivälineitä ja -menetelmiä sekä koulutusta niiden hyväksymiseksi osaksi hoitotyötä; vanhat tutut virret, virkkaus ja askartelut eivät enää riitä. Välineiden ja menetelmien käyttö tulee olla helppoa ja vaivatonta hoitotyön arjessa. Asiakkaat voisivat päättää virkistys- ja taidetoiminnan sisällöistä Ota riski! Koko elämä on riskiä. Ihminen, joka menee pisimmälle on usein se, joka uskaltaa tehdä ja kokeilla rajojaan. Varman päälle kulkeva vene ei koskaan pääse etäälle rannalta. (– Dale Carnegie) Asiakaslähtöisen palvelutoiminnan perusta on ajatus, kuinka muuntaa käytettävissä olevat resurssit tavoitteiden mukaisiksi toimintamahdollisuuksiksi ja iäkkäitten asiakkaitten hyvää elämää tukeviksi. Sopivana oivalluksena pidän Nussbaumin (2011) toteamusta, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus nauraa, leikkiä ja virkistäytyä. Aika yksinkertaista vai kuinka? Silti se ei ole yksinkertaista, sillä heti joku keksii syitä, miksi se ei ole ”meillä” mahdollista. Asiakasta siinä ei aina oikeasti ajatella. Suomalaisessa taidekentässä on runsaasti mahdollisuuksia, joilla kaikilla on oma tehtävänsä myös vanhusten hoivatyössä. Se on kuitenkin ensin oivallettava. Retro näkyy vaatteissa, astioissa, huonekaluissa – uuden rinnalle halutaan vanhaa. Eikö hoiva- ja hoitotyössä olisi otettava vanhan tilalle tai rinnalle uutta? Tämä uusi voisi olla vanhusten oma osallisuus ja ääni – vaikkapa juuri taiteen keinoin. Iäkkäät ihmiset ovat varsin taitavia arvioimaan omia tarpeitaan. Ehtona on, että niitä kysytään ja että niihin uskotaan. Yksinkertaista ei tunnu olevan sekään. 58 Riko rajoja, murra esteitä Tällä tarkastelullani haluan murtaa asenteita hoiva- ja hoitohenkilökunnan suhtautumisesta taidetoimintaan vanhuspalveluissa ja kannustaa luovien menetelmien käyttöön. Samalla haluan herättää ajatuksia ja kipinää taidealan ammattilaisten työstä hoivayhteisössä, yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa. Ikääntyvä ihminen arvostaa aineellisten resurssien sijaan enemmänkin tunnetiloja. On vain osattava tunnistaa ja ymmärtää tunnekokemusten merkitys ikääntyvälle itselleen. Ikääntynyt ihminen on se, joka arkeaan elää ja jolle elämä tapahtuu. Vaikka moni iäkäs, erityisesti muistisairas ihminen, elää menneitä aikoja tämän nykyhetken kautta, hän silti ja siten elää myös nykyhetken tuskat ja nautinnotkin. Sen vuoksi myös iäkäs ja huonokuntoinenkin ihminen tarttuu juuri meneillään olevaan hetkeen tai nautintoon, jossa pienikin voi olla suurta. Hyvä ohje vanhustyön ammattilaisille onkin elää tätä aikaa yhdessä ikääntyneitten ajatusmaailman kanssa. Ilman, että heti ”tiedetään” vanhaa ihmistä paremmin hänen hyvänsä ja hänen mielihalunsa. Ikä ei vie osallisuuden oikeutta, joten kulttuuri tai taide kuuluvat luonnollisena osana vanhan ihmisen arkeen. Se antaa sykettä elämään! Tämä koskettaa täten myös johtamisen merkitystä edellytysten luojana. Tuntemattoman ajattelijan sanoja lainaten haluan rohkaista hoitotyöntekijöitä jättämään työhönsä oman jäljen: ”Moni koskettaa toista ihmistä kuin murtovaras korua hansikkaat kädessä. Hän myöntää kosketettavan arvon, mutta ei halua jättää itsestään henkilökohtaista merkkiä.” 59 ENGLISH SUMMARY Lähteet Beesley K, White JH, Alston MK, Sweetapple AL & Pollack M. 2011: Art after stroke: the qualitative experience of community welling stroke survivors in a group art programme. Disability and rehabilitation, 33:2346–2355. Engström A. 2013: Taide ja kulttuuri hoitotyössä. Helsinki: Kopio Niini. ETENE 2008: Vanhuus ja hoidon etiikka. ETENE-julkaisuja 20. Goldblatt R, Elkis-Abuhoff D, Gaydosc M& Napolid A. 2010: Understanding clinical benefits of modeling clay exploration patients diagnosed with Parkinson’s disease. Arts & Health, 2, 140–148. Hagen B, Armstrong-Esther C & Sandilands M. 2003: On a happier note: validation of musical exercise for older persons in long-term care settings. International Journal of Nursing Studies, 40: 347–357. Heimonen K. 2011: Taidelähtöiset menetelmät sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan arjessa – miten käy hyvinvoinnin, työn ja taiteen? Taikahanke 2008 – 2011. Lahden ammattikorkeakoulu. Sarja C, osa 75, 37–47. Willingness, action and theory rly care e d l e d e s a -arts-b tomorrow today and Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2013. Luettu 17.7.2013. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980 Lehtonen J. 2010: Samassa valossa. Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy. Löfgren S. 2011: Toisen asteen ammattikoululaisten avaintaidot – arvot avaintaitojen määrittelyn ja valinnan taustalla. Luettu 2.8.2013 http://www.edu.utu.fi/laitokset/tokl/tutkimus/julkaisut/LofgrenSami.pdf Nussbaum MC. Creating Capabilities. 2011: The Human Development approach. Harvard University Press, Cambridge. Opetushallitus 2010: Elinikäisen oppimisen avaintaidot. http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/ammatilliset_ perustutkinnot/elinikaisen_oppimisen_avaintaidot Räsänen R. 2011: Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Acta Universitatis Lapponiensis 210. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi. Viitanen M. 2010: Aivoverenkiertohäiriöt. Teoksessa: Tilvis R, Pitkälä K, Strandberg T, Sulkava R & Viitanen M (toim.) Geriatria. 2. painos. Helsinki: Kustannus Duodecim Oy, 146–148. Wikström B-M. 2002: Social interaction associated with visual discussions: a controlled intervention study. Aging & Mental Health, 6:82–87. 60 Laura Huhtinen-Hildén: Towards creativity in daily life – on the possibilities and development challenges involved in arts-based elderly care ▶ This article discusses different forms of arts-based activities in arts-based elderly care, the associated key perspectives and the professional skills required. It also examines how these issues influence the development of basic training, continuing education and the structures of working life. Laura Huhtinen-Hildén (PhD, MMus, music therapist) is a senior lecturer in Music Education at the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences. Her areas of interest are research and development of learner-centered music education as well as using arts and arts-based methods in new contects in society. In the Osaattori project, she has acted as a steering group member and a specialist in the development of arts-based elderly care. She has published teaching materials and articles and acted as lecturer and expert in various international contexts. 61 Artist as an Entrepreneur: Interview with Krista Mäkelä and Mari Kätkä ▶ Both Krista Mäkelä, Business Advisor at Lahti Region Development LADEC Ltd and musician and entrepreneur Mari Kätkä have trained professional artsts in various sectors, under the Artists working with the elderly programme. During such training, Kätkä shared her experiences of working in the care sector and meeting older people, while Mäkelä advised artists on how to become and operate as an entrepreneur. Entrepreneurship is a good employment option for many artists, but is not entirely straightforward nowadays. In the interview, Kätkä and Mäkelä discuss various aspects of entrepreneurship in the field of arts. They were interviewed by Tuike Lehko. Satu Itkonen: Towards change? – artwork workshops for care personnel ▶ Itkonen conducted a total of four artwork workshops for elderly care professionals, as part of the Osaattori project in 2012 and 2013. Through experience-based exercises, participants were introduced to practical applications of artwork. In her article, Itkonen recounts her experiences of these training sessions. Se also considers the lessons learned for future training events of this kind. Producer Marika Leinonen-Vainio, acted as Osaattori project coordinator in Turku from 1 March to 31 December 2012. Riitta Räsänen: Quality of life through arts and culture – a challenge for elderly care service professionals and management ▶ According to Räsänen, elderly care aimed at creating high quality of life should be based on a positive notion of age and ageing. She emphasises a customer-centred approach, starting from older individuals themselves and their resources and choices. A good environment supports and adapts to ageing persons' needs and wishes. High-quality professional work produces a high-quality emotional milieu which also lays the groundwork for artsbased activities. According to Räsänen, culture and arts are an integral part of elderly people's everyday lives. Riitta Räsänen, D.Soc.Sc and M.Sc (Health Care), is a specialist working for Laatuhoiva Oy and has also trained professional artists in care work. Satu Itkonen is a freelance museum pedagogue, art historian, non-fiction writer and plain language trainer. She has participated in several exhibition projects for the Ateneum Art Museum, and prepared an extensive elderly work report for the museum in 2013. Marika Leinonen-Vainio: Tanssikummi (“Dance Godmother”) activities and literary art for the elderly – experiences from art pilots in Turku ▶ Art pilots were carried out at the Mäntyrinne and Kurjenmäki elderly homes in Turku in the spring and summer of 2012. The pilots involved trials gauging the suitability of literary art and dance for elderly care units. They were performed by the Turku-based literary art society Turun Sanataideyhdistys ry and Regional Dance Centre of Western Finland. Recounting experiences of the art pilot, the article discusses both the successes and areas in need of improvement. Leinonen-Vainio believes that arts-based activities serve a basic need at all stages of life: to be seen and heard as you are. 62 63