Spartalaista kurinalaisuutta

Voimailu
Toistovoimapunnerruksen SM-ennätysmies
Timo Parviaisen harjoittelussa
Spartalaista
kurinalaisuutta
Toistovoimapunnerruksen lisäksi Timo Parviainen
kilpailee myös penkkipunnerruksessa
ja lisäpainoleuanvedossa.
Kilpailutilanteessa Parviainen shokeeraa vuodesta
toiseen äärimmäisellä kestävyydellään.
Miehen otteet ovat harkittuja ja nopeita.
Teksti ja kuvat: Juha Koivisto
T
imo Parviainen kuuluu
siihen harvalukuiseen
miesten joukkoon, joka
on tehnyt voimapunnerruksessa yli 50 toistoa
omalla painollaan. Merkille pantavaa on se, että Timo yltää noihin
sarjoihin vuodesta ja kilpailusta
toiseen.
Timo Parviaisen huippuunsa
hiottu toistotekniikka sekä erittäin
nopeat toistot saavat ihmetystä
aikaan niin katsomossa kuin
muissa kilpalijoissakin. Timon
kestävyys ja maitohapon sieto on
aivan omassa luokassaan; kilpailuissa hän ottaa rennon näköisesti 40 ensimmäistä toistoa ilman
yhtään taukoa. Kun muilla voimapunnertajilla voimat loppuvat 4045 sekunnin kohdalla, Timon nostot jatkuvat aina minuuttiin ja kymmeneen sekuntiin saakka. Lieneekö spartalainen harjoittelu,
nostojen rentous ja ”ilmavuus”
syynä Timo Parviaisen tuloksiin.
Toisena tekijänä saattaa olla Timon motto ”FESTINA LENTE”; toiminen harkitusti ja ripeästi, joka
on ollut mottona monilla historian
suurmiehillä, kuten esimerkiksi
Rooman keisari Augustuksella ja
Vespasianuksella. Ehkäpä Timo
toteuttaa tätä mottoa myöskin
omissa suorituksissaan, sillä nopeutta niissä ainakin on huikeasti. Bodaus-lehden haastattelussa
Timo Parviainen paljastaa tehokkaita harjoitusmenetelmiään sekä
kertoo elämänsä periaatteista.
Missä asut ja millainen perhe
sinulla on?
– Olen kotoisin Hyvinkäältä, missä
olen asunut koko ikäni. Perheeseeni kuulu vaimo sekä kaksi poikaa. Olen töissä Hyvinkäällä Kone
Oy:llä.
38
Kuinka kauan olet harjoitellut?
– Olen harjoitellut Hyvinkään Urheilupuistossa vuodesta 1988
alkaen. Sitä ennen harjoittelin kotona käsipainoilla ja legendaarisen voimailijan Joe Weiderin kehittämällä Bull Workerilla.
Tällä hetkellä harjoittelen Hyvikään Kehonrakentajien HYKE:n
salilla.
– Kuulin kavereiltani 2004 Lopella
järjestettävistä sotilaspenkkikilpailuista. Ne olivat ensimmäiset
kilpailuni tässä lajissa.
Miten motivoit itseäsi?
– Parhaiten minua motivoi tavoitteenani oleva 60 toiston tekeminen toistovoimapunnerruksessa.
Toisena moitivoivana tekijänä on
harjoittelusta syntynyt elämäntapa. Muuna motivoivana tekijänä
on kaikille huippu-urheilijoille tuttu: menestys ja sen nälkä.
Milloin aloitit kilpailemisen?
– 1990-luvun alussa voimanostossa, pääpainona penkkipunnerrus. Tuolloin osallistuin muun muassa penkkipunnerruksen SM-kisoihin, joista mitaleja minulle on
kertynyt kaiken kaikkiaan yhdeksän kappaletta. 1990-luvun alussa osallistuin myös MM-kisoihin,
niissä sijoitukseni oli viides. Joukkuepenkissä mitaleja on kertynyt
SM-tasolla kuusi.
Nostatko sekä voimapunnerrusmaksimia että toistoa?
– Tällä hetkellä keskityn ainoastaan toistokilpailuun, mutta tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluvat
myös RAW-penkkikilpailut.
tyisesti kaikkien rintakehän alueen lihasten käyttö on keskeisellä
sijalla.
Nostat Suomen Voimanostoliiton
kisoissa myös penkkipaidalla.
Mikä on paras tuloksesi penkkipaidalla nostettuna?
– Parhaat tulokseni Suomen Voimanostoliiton penkkipunnerruskilpaluissa on 215 kiloa alle 82.5
kg:n sarjassa ja 200 kiloa alle 75
kg:n sarjassa.
Saatko voimapunnerruksesta
sellaista hyötyä, mikä edistää
myös penkkipunnerrustulostesi
nousua?
– Voimapunnerrusharjoittelu antaa erittäin hyvän peruskuntopohjan paidalla tehtävää penkkipunnerrusta varten.
Sinut on nähty myös lisäpainonleuanvetokilpaluissa. Miten lisäKäytätkö apuliikkeitä harjoittelun
painoleuanveto ja penkkipunnertukena?
rus sopivat yhteen?
– Teen apuliikkeinä vinopenkkiä,
Millaisia ominaisuuksia
– Olen tosiaankin osallistunut li- huipputason voimapunnertajalta vastavinopenkkiä, kapeaa penkkiä, ojentajia, dippiä sekä ns.
säpainoleuanvetokilpailuun, vii- vaaditaan?
meksi 24.4.2010. Kyseessä oli – Voimapunnerruksessa on oltava ranskalaista punnerrusta. VoimaSUPER MAX ONE-kilpailu, jonka optimaalinen voima-painosuhde. punnerruksessa teen voimakestäjärjesti voimailuseuvyystreenissä 15
ra Heavy-Sport Tam2,5 kg:n koro– Parhaiten minua motivoi tällä hetkellä toistoa
pereen Koskikestuksilla 8-10 sarjaa,
tavoitteenani oleva 60 toiston tekeminen jolloin saadaan loikuksessa. Sijoitukseni oli hopeaa tuvasti nousujohteinen
toistovoimapunnerruksessa.
loksella 81.8 kg.
harjoitus ja määrällisesti treenikiloja tuLisäpainoleuanveto
antaa voimaa selkään, ja näin Tämä tarkoittaa sitä, että kropas- lee paljon.
saan samalla penkkipunnerruk- sa ei saa olla yhtään ylimääräistä
Voimatreenissä teen 5-3 toissessa tarvittavan tuen.
painoa. Ensisijaisena seikkana on toa, 5 kg:n korotuksilla saadaan
kuitenkin harjoittelu eli se, millai- jyrkempi nousujohteinen treeni.
sia sarjoja tehdään. Toistojen ja
Vasta- ja vinopenkin jaan pääMitä muita lajeja harrastat?
– Harrastan penkkipunnerruksen tehtävien sarjojen määrän on olta- liikkeen yhteyteen apuliikkeinä.
ja lisäpainoleuanvedon ohella va sopivia. Myös aerobista kestä- Kapeaa penkkiä teen omana erilmaantiepyöräilyä ja juoksua.
vyyttä ja maitohapon sietoa on lisenä päivänä, jossa otan 3-6
harjoiteltava. Varsinaisen suori- toistoa ja 6-8 sarjaa korotuksien
Miten löysit sotilaspenkin/voi- tuksen on oltava rento, jotta voisi ollessa 5-10 kg. Olkapääharjoitukmapunnerruksen?
nostaa suuren toistomäärän. Eri- set teen kapean penkkipunner39
➤➤
Voimailu
rusharjoituksen yhteydessä. Selkäpäivänä pääliikkeenä on leuanveto lisäpainoilla. Voimapunnerruksessa olen käyttänyt tangossa
”fat gripzejä”, joilla olen saanut lisätehoja treeneihin. Jotta toistoissa voi kehittyä, pitää harjoitusmetodeissa tapahtua jatkuvaa parannusta tietyillä aikaväleillä.
Miten usein harjoittelet?
– Harjoittelen 5-6 kertaa viikossa,
tähän määrään sisältyy myös aerobinen harjoittelu. Aerobinen harjoitteluni koostuu parista viikottaisesta lenkistä sekä keväästä loppukesään ajoittuvasta maantiepyöräilystä.
Onko sinulla valmentajaa?
– En käytä valmentajaa, sillä omat
harjoittelumenetelmäni ovat muovautuneet vuosien mittaan. Muutan ja parantelen harjoitusmenetelmiäni koko ajan, sillä muuten edistyminen ja kehittyminen pysähtyy.
Onko sinulla sponsoreita?
– Sponsoreita, joista olisi ollut iso
apu, ei ole ollut. Tukijoita onneksi
on, tärkeimpänä vaimoni, joka
kannustaa ja tukee harjoitteluani,
hän on usein myös mukana kilpailuissa ja pitää huolen terveellisestä ruokavaliostani.
Mitä kilpaileminen ja harjoittelu
ovat vuosien varrella vaatineet
sinulta?
– Paljon aikaa. Harjoittelu on vaatinut myös muutoksia priorisointiin
elämässä työn, perheen ja vapaaajan välillä. Mistään minun ei ole
kuitenkaan tarvinnut luopua, vaikka harjoittelu välillä meneekin
muiden asioiden edelle.
Loukkaantumisiltakaan en ole
välttynyt, sillä 2008 keväällä solisluu irtosi kupista kovassa paitatreenissä. Pääsin kuitenkin aika
nopeasti harjoittamaan olkapäätä,
koska varsinaisia kudosvaurioita
ei ollut. Solisluu on nyt ”plokattu”
rautalagalla korppilisäkkeeseen.
Mitä kilpaileminen on sinulle
antanut?
– Terveellisen elämäntavan ja terveelliset puitteet elämän arvoille.
Jotta voisi menestyä elämässä,
täytyy fysiikan olla kunnossa.
Sinut on nähty juoksemassa sekä
auringonpaisteessa että kovassa
kaatosateessa. Kuinka usein teet
aerobista harjoittelua?
– Harjoittelen erittäin kurinalaisesti. Jos aerobisen harjoittelun päivä
osuu sadesäälle, niin silloin juostaan vaikkapa kaatosateessa.
Ehkä tässä harjoittelufilosofiassa-
ni on havaittavissa pientä spartalaista kurinalaisuutta!
Millainen ruokavaliosi on?
– Suunnittelen itse oman ruokavalioni. Hiilihydraatit saan kotiruoasta, minkä ohella tankkaan kausiluontoisesti kreatiinia ja glutamiinia. Vitamiinit saan monivitamiineista ja kalanmaksaöljystä.
Riittävän proteiini määrän saan
rahkasta, raejuustosta, kanasta,
kanamunista ja soijasta.
Millainen on suhteesi alkoholiin?
– Olen italialaisten ja ranskalaisten punaviinien ystävä. Olen tavallaan ottanut viinit harrastuksekseni, onhan viiniä juotu kautta historian ja määrätty lääkkeeksikin.
Ennen kisoja kohtuullistan alkoholin nauttimista.
Mitä ohjeita antaisit voimailusta
ja voimapunnerruksesta kiinnostuneille nuorille?
– Hankkikaa itsellenne ensin hyvä
perustekniikka. Aloittakaa kevyillä
painoilla, minkä jälkeen suoritusta
voi alkaa optimoida. Tärkeää on
olla ”sinut” penkin ja tangon kanssa, tämä tulee ajan mittaan.
Varsinaisen harjoittelun on oltava nousujohteista sekä yhtenäistä
ja tavoitteellista. Tärkeää on löytää itselleen sopivat sarjojen ja
toistojen lukumäärät. Pitäkää harjoittelu päiväkirjaa.
Koko
ikä
voimanostoa
Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi?
– Tavoittenani on rikkoa 60 toiston
raja toistovoimapunneruksessa.
Haluan myös kehittää omia harjoittelumenetemiäni koko ajan.
Miten voima-/penkkipunnerrus
sopii mielestäsi naisille?
– Laji sopii naisille erittäin hyvin,
sillä naiset tekevät toistovoimapunneruksen 2/3-osalla omasta
painostaan.
Mitkä ovat ennätyksesi penkki-/
voimapunnerruksessa?
– Voimapunneruksessa ennätykseni on 57 toistoa 75 kg:lla, sarjassa alle 80 kg. ja 52 toistoa
82,5 kg:lla sarjassa 90 kg.
n
Voimanaisen
vauhti ei osoita
hiipumisen merkkejä
Ensivaikutelma pettää helposti naispuolisten
voimanostajien kohdalla. Hennossa varressa
on yleensä voimaa kuin pienessä kylässä.
Raavaskin sohvaperunamies jää helposti
hopealle, jos käy voimanaiselle pullistelemaan.
Juttu yhteistyössä: Suomen Voimapunnerrus
Lisätietoja: voimapunnerruksesta: svry.fi
penkkipunneruksesta: www.suomenvoimanostoliitto
lisäpainoleuanvedosta: www.heavy-sport.com/
supermaxone.html
40
Leena Jokitalo kertoo aina
tykänneensä treenaamisesta.
R
auta tottelee nöyrästi
myös naista. Tästä
oivallisena esimerkkinä on vihtiläinen
voimanostaja Leena
Jokitalo, jolla on takanaan lukusia arvokisoja ja niistä saatuja
mitaleita. Kisoissa hänen yhteistuloksensa ovat yleensä olleet
päälle 400 kilon. Henkilökohtainen ennätys on 422,5 kiloa.
Jokitalo ei edes muista mitaleidensa tarkkaa määrää. Hän
viime toukokuulta 52-kiloisissa.
Kirkkaimmat mitalit Jokitalolta
puuttuvat niin EM- kuin MM-mittelöistäkin. Parhaana saavutuksenaan hän pitää MM-hopeaa.
Kansaninvälisissä kisoissa
kovimman vastuksen tarjoavat
Jokitalon mukaan Venäjän ja Ukrainan voimanaiset.
Huippunostajia hän sanoo
tulevan myös Aasiasta, kuten
Kiinasta, Indonesiasta ja Taiwanista.
laskee saavuttaneensa toistakymmentä suomenmestaruutta
vuosien saatossa. MM-kisoista
hänellä on kaksi mitalia: pronssi
vuodelta 1992 44-kiloisissa ja
hopea vuodelta 1998 48-kiloisissa.
EM-kisoista hänellä on seitsemän mitalia, hopeaa ja pronssia.
Ensimmäisen hopean Jokitalo saavutti 1991 sarjassa 44
kiloa. Tuorein pronssimitali on
41
Maajoukkuevalinnat
tehdään SM-kisoissa
Ensimmäisiin kisoihin Leena Jokitalo osallistui 1984. Sen jälkeen
hän on ollut mukana niin SM-, EMkuin MM-kilpailuissakin lukuun
ottamatta lyhyttä taukoa 2000-luvun alussa.
Alkukipinän voimanostoon Jokitalo kertoo saaneensa lähiympäristöstä, jossa lajia harrastettiin.
➤➤