Kumppani 2010/2 - Tampereen hiippakunta
Hiippakunta_2_2010eka.pmd 1 5.8.2010, 12:17 piispan palsta “Vaalivuosi V aaleja on tulossa ja menossa. Syksyllä käydään seurakuntavaalit ja keväällä eduskuntavaalit. Tänä vuonna on nähty jo kaksi piispanvaalia ja kolmatta ollaan aloittamassa. Vaaleja ei voi käydä ilman ehdokkaita. Ehdokkaita tuskin nousee esiin ilman puolueita. Myös kirkollisissa vaaleissa on puolueita niin seurakunta-, hiippakunta- kuin kirkolliskokoustasolla. Osa puolueista on poliittisia, osa kirkkopoliittisia. Eräitä yhdistää herätysliike, toisia jonkun asian uudistusliike. Kirkossa on alusta lähtien ollut eri tavoin ajattelevia ja eri asioita ajavia. Heitä kuitenkin yhdistää uskollisuus samalle Herralle. Apostoli Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle: ”Täytyyhän teillä ollakin keskuudessanne ryhmäkuntia, jotta nähtäisiin, ketkä teistä osoittautuvat luotettaviksi.” (1. Kor. 11:19) Eriävät näkemykset ovat seurakunnassa tarpeellisia, eivät haitallisia. Usko vaikuttaa kaikilla elämänalueilla, ja Kristus lähettää seuraajansa kokonaisvaltaiseen palveluun. Mutta Paavali kirjoittaa samalle seurakunnalle: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.” (1. Kor. 1:10) Näkökantojen moninaisuus on eri asia kuin niiden vastakkaisuus. Moninaisuus rikastaa ja opettaa elämään pitkämielisesti yhdessä. Asioista voidaan keskustella ja löytää yhteinen tie. Vastakkainasettelu sitä vastoin yksinkertaistaa ja dramatisoi: asioihin on vain kaksi toisensa pois sulkevaa kantaa. Kun keskustelua käydään äärimmäisten vaihtoehtojen valossa, hajaannusta on vaikea välttää. Mutta kun eri näkökantoja edustavat sitoutuvat samoihin lähtökohtiin, kokonaisuus muodostuu ykseydeksi erilaisuudessa. Perustan antaa yhteinen jumalanpalvelus. Siellä lausutaan yhdessä uskontunnustus, rukoillaan yhdessä Isä meidän ja osallistutaan yhteiselle ehtoolliselle. Seurakuntavaaleissa tarvitaan yhtä monenlaisia ehdokkaita kuin seurakunnassa on jäseniä. Rohkaistakoon uusia ja vanhoja vastuunkantajia tuomaan omat lahjansa, tietonsa ja taitonsa yhteiseksi hyväksi. M ATTI R EPO T AMPEREEN HIIPPAKUNNAN 2/2010 Hiippakunta 2 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 2 5.8.2010, 12:17 PIISPA Pääkirjoitus, elokuu 2010 ”Jolla on korvat, se kuulkoon...” K uinka usein olet kuullut jonkun sanovan strategian yhteydessä: ”Jumala on kutsunut meitä etenemään tähän suuntaan?” Tuskin montaakaan kertaa. Mehän olemme luterilaisia, jotka luotamme Sanaan ja sakramentteihin sekä järjen käyttöön. Läntinen kristillisyys, myös luterilainen kirkkomme, elää historiallista murroskohtaa. Monenkirjavat äänet ja viestit täyttävät tilan. ”Tarttis tehrä nopeasti jotakin!” Tulisi polkaista jos minkälaista projektia, jotta saataisiin jäsenkäppyrät nousemaan. Pelko tai into persuksissa lisäämme toiminnan monipuolisuutta. Tähänkö Henki meitä nyt ohjaa? En usko. Kristityn vaellukseen on aina kuulunut kamppailu tekemisen ja olemisen jännitteessä. Voidaan puhua aktiivisesta, toiminnallisesta hengellisyydestä (vita activa) ja passiivisesta, katselevasta ja kuuntelevasta hengellisyydestä (vita contemplativa). Onko meille huomaamatta käynyt niin, että tekeminen on irronnut olemisesta? Toimin- HIIPPAKUNTA nallinen hengellisyys kuuntelevasta hengellisyydestä? Osaamme kyllä suunnitella toimintaa, mutta emme oikein osaa olla työyhteisönä hiljaa Jumalan edessä? Asiat hoituvat, mutta pysähtyminen ja yhdessä kuunteleminen on vaikeaa? Hiippakunnan strategiassa on jo muutaman vuoden ajan ollut kaksi toisiaan koskettavaa painopistettä: Spiritualiteetin ja johtajuuden tukeminen. Haluamme raivata tilaa sille, että tekeminen ja oleminen käyvät vuoropuhelua, että yhteisen työn äärellä opitaan myös yhdessä kuuntelemaan, niin työn kuin Jumalan puhuttelua. Siksi Johtamisfoorumin 2011 teemana on Johtaminen ja hengellisyys. Siksi piispantarkastukset ovat sekä itsearviointiprosessia että hengellistä matkaa. Siksi haluamme yhdessä esimiesten kanssa etsiä sellaisia rakenteita, jotka luovat kuuntelevaa ja pohtivaa kokouskulttuuria. Mitä Henki sanoo nyt seurakunnille? Tehkää enemmän? Tuskin. Sen sijaan meitä kutsutaan työn keskellä yhdessä kuuntelemaan, ihmettelemään, arvioimaan. ”Jolla on korvat, se kuulkoon.” Julkaisija: TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Tampereen hiippakunnan hiippakuntalehti 2/2010 Toimituksen osoite: Hiippakuntalehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 Faksi (03) 238 1150 ISSN 1456-7423 Päätoimittaja: Mikko Sulander s-posti: [email protected] Toimitussihteeri: Petri Vilkko p. 040 5481 006 s-posti: [email protected] J USSI H OLOPAINEN PASTORAALITOIMEN HIIPPAKUNTASIHTEERI Ulkoasu ja taitto: Liisa Hertell / Idea-Tampere Petri Vilkko Oy Tuottaja: Idea-Tampere Petri Vilkko Oy puh. (03) 222 3322 Painopaikka: PunaMusta Oy Painosmäärä: 6 000 kpl Kannen kuvassa Godly Play -toiminnan uranuurtajiin kuuluva Satu Reinikainen Nokialta. Kuva: Petri Vilkko. www.tampereenhiippakunta.fi 3 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 3 5.8.2010, 12:17 Satu Reinikainen johdattaa keskittyneet kuulijat Raamatun kertomukseen Nooan arkista. T EKSTI : S OINTU J OKIPII z K UVAT : P ETRI V ILKKO Nokian seurakunta edelläkävijä Raamattuhuoneessa ollaan asian ytimessä J oukko eskari-ikäisiä poikia asettuu Nokian entiseen kanttorilaan sisustetun Raamattuhuoneen matoille. He kuuntelevat ja katselevat hiljaa, miten lapsityönohjaaja Satu Reinikainen kertoo heille Nooan arkista. Kukaan ei inahdakaan kertomuksen aikana, mutta jälkeenpäin jokaisella on jotain sanottavaa. Kuunneltu on, ja tarkkaan. – Lapset ovat aina niin tosissaan, Satu Reinikainen ihastelee. – Se, mikä on aikuisille vaikeaa, on heille luonnollista ja tavallista. Minusta tuntuu joka kerta, että jonkinlainen pyhän kosketus on läsnä Raamattuhuoneessamme. Kun ryhmä tulee huoneeseen, se tulee samalla Raamatun sisään. Godly Play on montessori-pedagogiikkaan perustuva uskontokasvatusmenetelmä, joka on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista. Satu Reinikainen innostui menetelmästä opiskellessaan lapsityönohjaajaksi ja halusi ehdottomasti tuoda sen Nokialle. – Niinpä puhuit päättäjät ympäri, hänen työparinsa lastenohjaaja Maarit Saarinen naurahtaa. Koska uusista asioista innostuu parhaiten, kun itse näkee ja kuulee, mistä on kysymys, Reinikainen kutsui seurakunnan päättäjät kuuntelemaan kertomusta pyhästä perheestä. Tulosta syntyi, ja naiset puhuvat iloisina ”omasta talostaan”, remontoidusta vanhasta kanttorilasta, josta Raamattuhuone sai tilat. Satu Reinikainen ei tiedä mitään muuta seurakuntaa, jossa toimintaan olisi satsattu näin paljon. Ihan ensimmäiseksi Nokialla järjestettiin kertojakoulutus, johon osallistui toistakymmentä seurakunnan työntekijää: lapsityöntekijöitä, pappeja, diakoneja. Raamattuhuoneessa vierailijoista suurin osa on nokialaisia päiväkotiryhmiä, mutta siellä on käynyt myös väkeä muun muassa kaupungin leikkikerhoista sekä päiväkerhoja rippikouluryhmistä. Myös vierailevia ryhmiä muista seurakunnista on käynyt tutustumassa toimintaan, ja Reinikainen uskookin menetelmän vähitellen yleistyvän. Itse hän haaveilee ”isosta Raamattutalosta”, joka voisi sijaita vaikkapa Tampereella ja olla avoinna kaikille. Raamatun kertomuk- 2/2010 Hiippakunta 4 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 4 5.8.2010, 12:17 set kun eivät katso ikää. Ennen tämän unelman toteutumista Satu Reinikainen iloitsee siitä, että Nokian seurakunnassa aloittaa syksyllä päiväkerho, joka kokoontuu Raamattuhuoneessa. Suunnitelmissa on myös, että talossa pidettäisiin kaksi kertaa kuussa iltaisin avoin kerrontailta, jonne kuka tahansa voi tulla. Ensin rauhoitutaan Ensimmäiset lapsiryhmät tulivat Raamattutaloon viime syyskuussa. Satu Reinikainen lähetti päiväkotiryhmille kirjeet, joissa kertoi toiminnasta, ja yllättyi sen saamasta suosiosta. Lähes jokainen kaupungin paristakymmenestä päiväkodista on lähettänyt lapsiryhmiä kuulemaan kertomuksia. Ryhmäkoot vaihtelevat muutamasta tenavasta joskus jopa 25 lapseen. Pienimmät ovat olleet kaksivuotiaita. Ihanteellisena ryhmän kokona Satu Reinikainen pitää noin kymmentä lasta. Kun ryhmä tulee taloon, ensin istutaan salongissa ja rauhoitutaan. Keskustelutuokion aikana lapset voivat kertoa tärkeimmät kuulumisensa, sitten on aika siirtyä kaikkein pyhimpään. Toinen ohjaajista toivottaa vieraat ovella tervetulleeksi, he istuvat lattialle ja toinen ohjaaja aloittaa kertomuksen. Huoneessa on 30 kertomuksen materiaali, siisteihin hyllyihin ja laatikoihin pakattuna, vississä järjestyksessä. – Halusimme satsata estetiikkaan ja tilasimme sekä hyllyt että kertomuslaatikot Johanna Kaarto-Wallinilta, Satu Reinikainen selittää. Kertomuksia on kolmenlaisia: pyhiä kertomuksia, vertauksia sekä liturgisia kertomuksia. Itse kertomus kestää vartista puoleen tuntiin. Sen jälkeen lapset voivat joko askarrella, piirtää tai leikkiä kertomuslaatikoilla. Oikeaoppisessa Godly Play -tuokiossa olisi myös juhlaosuus, vaikkapa mehua ja keksiä. Nokialla se on jätetty pois hyvin arkisesta syystä eli lapsilla niin yleisten allergioiden takia. Tuokio antaa itsellekin Kun Satu Reinikaiselta kysyy, mikä Raamattuhuoneessa on niin innostavaa, hän sanoo, että siellä ollaan asian ytimessä. – Ei anneta valmiita vastauksia, vaan jokainen kuulija kohtaa kertomuksen omalla tavallaan. Myös kertoja saattaa saada mystisiä oivalluksia. Näin kävi Satu Reinikaiselle itselleen, kun hän kertoi ties miten monetta kertaa tarinaa sinapinsiemenestä. Hän sanoo saavansa kertomisesta paljon voimaa, vaikka vastassa on aina uusi lapsiryhmä ja kertomukseen valmistautuminen vie aikaa. – Tässä on jotain pyhää, hän uskoo vakaasti. Satu Reinikainen kertoo pystyvänsä jo melko sujuvasti kertomaan 15 eri kertomusta. Rutiinin kehittyessä uusien kertomusten oppiminen on aina vain helpompaa, mutta jos ryhtyy kylmiltään kertomaan, valmistautumisaikaa on varattava viikkokin. Satu Reinikainen ja Maarit Saarinen vakuuttavat, että työhön harjaantuu. Saarinen muistelee, miten kertojakoulutuksessa jokaisen piti valmistaa yksi kertomus ilman lunttilappuja. Tehtävä tuntui silloin vaikealta, mutta harjoittelu tuo onnistumisen kokemuksia ja kertominen käy aina vain helpommin. Maarit Saarinen toivottaa kädestä pitäen lapset tervetulleiksi Raamattuhuoneeseen. Suosio yllätti Raamattuhuoneesta on tullut isompi osa Satu Reinikaisen työkenttää kuin hän alun perin suunnitteli. Tähän mennessä siellä on käynyt jo kuutisenkymmentä ryhmää. Vanhemmat voivat itse päättää, tuleeko heidän lapsensa Raamattuhuoneeseen, mutta vain pieni osa lapsista on jättänyt kertomustuokion väliin. Satu Reinikainen toteaa, että tilanne on täysin mahdollista järjestää myös niin, että tunnustuksellisuus häivytetään. Monet kertomukset kun ovat yhteisiä kaikille suurille uskonnoille, esimerkkeinä sellaisista hän mainitsee tarinat Aabrahamista tai Nooasta. Maarit Saarinen kertoo huomanneensa, että lapsiryhmien mukana ensimmäistä kertaa taloon tulevat aikuiset ovat usein epäluuloisia, mutta huomaavat pian, miten hienosta asiasta on kysymys. Vihnuksen vuoropäiväkodin eskariryhmän kanssa kertomusta Nooasta kuunnelleet lastentarhanopettaja Irene Valkama ja lastenhoitaja Sari Ylä-Rakkola kehuvat kumpikin talon rauhallista tunnelmaa. Ainakin heille retket vanhaan kanttorilaan lasten kanssa ovat olleet mieluisia kokemuksia. Samaa mieltä ovat sekä Jere, Miko, Joni että Tatu. Jokaisella heistä on oma mielipiteensä siitä, mikä kertomuksessa oli vaikuttavinta. Se oli tietenkin se kaiken alleen pyyhkäisevä tulva. Raamatun erämaa muuttuu mielikuvitusleikissä todeksi. Sanan ravitsemat kuulijat lähdössä paluumatkalle Viholan päiväkotiin. www.tampereenhiippakunta.fi 5 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 5 5.8.2010, 12:17 Arkkitehti Sauli Havas ja historiallinen tehtävä Hollolassa Millaista on suunnitella kirkko? S itten 1500-luvun harmaakivikirkon, puoleen vuosituhanteen ei Hollolassa ollut rakennettu yhtäkään kirkkoa. Siksi lahtelainen arkkitehti Sauli Havas koki erityisen haastavana missiona ryhtyä uuden seurakuntakeskuksen ja kirkon pääsuunnittelijaksi. Uudisrakennuksen funktion tuli olla selkeästi kaksijakoinen. Se on toisaalta arkinen toimisto ja työpaikka ja toisaalta se on seurakuntalaisten kokoontumispaikka ja jumalanpalvelustila. – Haasteena oli rakennuksen arkkitehtuurissa kuvastaa näitä molempia aspekteja tasapuolisesti ja sommitelman eheys säilyttäen, Sauli Havas muistelee. Kirkkoarkkitehtuuri kiinnostuksen kohteena Sauli Havaksen kiinnostus kirkkoarkkitehtuuriin heräsi jo hänen työuransa alussa, kun hän oli nuorena opiskelijana mukana seurakunnallisissa hankkeissa toimiston perustajan Jorma Salmenkiven mukana. Sittemmin hän on ollut suunnittelijana useissa kirkkojen peruskorjauksissa mm. Art- järvellä, Ristiinassa, Kalvolassa ja Orimattilassa. Hän oli mukana suunnittelemassa myös kirkon ulkomaanavun toimeksiannosta toteutettua Toksovan kirkon jälleenrakennusta Inkerinmaalla. Viimeisin seurakunnallinen uudisrakennuskohde oli kutsukilpailuvoiton perusteella tehty Susiniemen leirikeskus Mikkelin seurakuntayhtymälle. – Erityisesti taidehistoriallinen näkökulma, arkkitehtuurin ja kuvataiteen muodostama kokonaisuus on tullut minulle tärkeäksi. Suomalainen kansanomainen ja pienipiirteinen puukirkkoarkkitehtuuri muodostaa oloissamme poikkeuksellisen hienon rakennus- ja kulttuurihistoriallisen perinnön, joka lämmittää sydäntä erityisesti, Sauli Havas sanoo. Hollolan projektin suunnittelu käynnistyi arkkitehtitoimiston kannalta 2000-luvun alussa, kun mietittiin vanhan 1975 valmistuneen seurakuntakeskuksen laajennusmahdollisuuksia. Tämän selvityksen jälkeen seurakunta päätti alkaa valmistella kokonaan uuden rakennuksen rakentamista. Uudisrakennuksen suunnittelu alkoi toukokuussa 2006. Varsinaista suunnitteluaikaa oli siis kaksi vuotta, ja tämän lisäksi vielä rakennusaikana tehtiin täydentävää suunnittelua. – Kun verrataan tuota aikataulua yleiseen liiketaloudelliseen rakentamiseen, oli tässä hankkeessa ruhtinaallisesti suunnitteluaikaa. Tämä mahdollisti varsin perusteellisen vaihtoehtojen tutkimisen ja vuorovaikutuksen seurakunnan kanssa. Tässä suhteessa seurakunnat ovat olleet esimerkillisiä rakennuttajia, Havas kehuu. Suunnittelu vuorovaikutteinen prosessi Ennen arkkitehdin kytkemistä hankkeeseen seurakunta oli tehnyt varsin kattavan kartoituksen eri työmuotojen tarpeista, määritellyt hankkeen kustannusarvion ja hankkinut tontin. – Nämä olivat lähtökohtina, kun suunnittelu käynnistettiin ja näissä raameissa suunnittelu sisälsi kaiken luonnoksista ovenkahvaan, Havas kertoo. Havas sanoo, että Hollolan projektia varten hänellä ei ollut mitään tiettyä esikuvaa tai mallia, vaan ratkaisua lähdettiin hakemaan puhtaalta pöydältä. 2/2010 Hiippakunta 6 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 6 5.8.2010, 12:17 k Sovituksenkir ko Studio Voitto Niemelä Kirkon nimi Sovituksenkirkko syntyi jo työn luonnosvaiheessa, kun rakennuksen anteeksiantoon ja sovitukseen liittyvä idea alkoi kiteytä arkkitehti Sauli Havaksen työpöydällä. Nimiehdotuksia pyydettiin myös seurakuntalaisilta, ja ehdotusten joukossa oli muutama varteenotettavakin vaihtoehto. Toimikunta päätyi kuitenkin arkkitehdin ehdotukseen, joka liittyy rakennuksen kokonaisteemaan. X Arkkitehti Sauli Havas. W Kirkon julkisivu on viereisille teille päin muurimainen ja ääntä eristävä. Sakraalitilojen seinät on muurattu puhtaaksi tummalla tiilellä. Seinäpintaa elävöittävät kapeat lasitiili-ikkunat ja uritetulla tiilellä tehty kuviointi. T Sisääntulopihan julkisivu on lasinen ja vaalea ilmeeltään. Aulan korkea ikkunaseinä heijastaa etupihan mäntymetsikköä. JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA Studio Voitto Niemelä Arkkitehtisuunnitteluun kuului varsinaisen rakennussuunnittelun lisäksi mm. kiinteän sisustuksen ja salien riippuvalaisinten suunnittelu. Tätä täydensivät erikoissuunnittelijoiden, asiantuntijoiden ja taiteilijoiden suunnitelmat. Vanhaan seurakuntakeskukseen liittyvien rakennusteknisten ongelmien johdosta toivottiin, että uudessa rakennuksessa ei käytetä yltiömodernia tekniikkaa, vaan pitäydytään toimiviksi tiedetyissä ja koetelluissa ratkaisuissa. – Ohjenuoraksi kiteytyi se, että emme suunnittele rakennusta itsellemme vaan tuleville sukupolville. Havaksen mukaan varsinainen suunnittelu käynnistyi sillä, että aluksi piti saada ymmärrys siitä mitä oltiin suunnittelemassa. – Se oli vuorovaikutteinen prosessi suunnittelutoimikunnan ja seurakunnan henkiwww.tampereenhiippakunta.fi 7 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 7 5.8.2010, 12:18 Studio Voitto Niemelä Sisätilaa hallitsee pääkerroksen korkea aula ja sen kuvioitu betoniseinä. Seinä jatkuu koko rakennuksen läpi nin sata metriä pitkänä, kantavana sydänmuurina. löstön kanssa. Aluksi arkkitehti on se joka kyselee ja rakennuksen tuleva käyttäjä antaa vastauksia. Vähitellen roolit vaihtuvat ja arkkitehti alkaa kaiken omaksumansa synteesinä tuottaa ratkaisuvaihtoehtoja, Havas kertaa. Tuohon vaiheeseen kuuluu mittava erilaisten teknisten lähtötietojen keräys ja koordinointi. Havaksen mukaan lopputuloksen kannalta on kuitenkin tärkeintä ennen kaikkea avoimen ja toisen näkemyksiä kunnioittavan vuoropuhelun synnyttäminen tilaajan ja arkkitehdin välille. Toinen tärkeä asia on suunnitteluryhmän kokoaminen. – Näin ison kohteen suunnittelu ei voi olla yhden ihmisen ponnistus, Havas muistuttaa. Pääsuunnittelijalla on oltava visio ja vastuu kokonaisuudesta, mutta kyllä yksinäisten sankariarkkitehtien aika on ohi. Ainakin oma ajatukseni on, että sitä mielenkiintoisempaa ja tuloksellisempaa työ on mitä enemmän taitavia ja innostavia ihmisiä sen ympärille saadaan koottua. – Tässä mielessä haluan erityisesti mainita nuoren arkkitehdin Sanna Lankisen, joka toimistossamme hoiti työtä, DI Reijo Luojumäen, jonka kanssa rakennuksen arkkitehtuuria tukeva konstruktio kehitettiin sekä hankkeen taideasiantuntijana toimineen professori Tapani Aartomaan, joka ei valitettavasti saanut nähdä rakennusta valmiina. tillistä symboliikkaa ja erilaisia kristilliseen elämään ja kirkkorakentamiseen liittyviä historiallisia viittauksia. Kirkkosalin oven pielessä on avaintekstinä Matteuksen evankeliumista katkelma, missä kuvataan kuinka Jeesus kuoli ristillä ja kalliot halkesivat ja temppelin esirippu repesi. – Tämä teksti oli aikanaan jäänyt pienen pojan mieleen koulun uskontotunnilla. Siihen hetkeen, mitä teksti kuvaa, kiteytyy mielestäni uskomme keskeinen ajatus anteeksiannosta ja sovituksesta, sanoo Havas, jolle kristillinen elämänkatsomus ja rukous voiman lähteenä ovat olleet tuttuja jo lapsuusiästä lähtien kodin ja suvun perintönä. Suunnittelun punaisena lankana olevan murtumisen ja uudelleen ehjäksi tulemisen teema kulkee läpi rakennuksen. Se näkyy tekstiilitaiteilija Kristiina Nyrhisen suunnittelemissa uusissa kirkkotekstiileissä ja huipentuu alttarin taustalla olevassa professori Reino Hietasen mittavassa värilasiteoksessa. Yhteinen sävel suunnittelijoiden ja rakentajien kanssa Punainen lanka löytyi Matteuksen evankeliumista Havas kertoo, että rakennuksen perusmuoto lähti rakennuspaikan ja ympäristön ominaisuuksista. – L:n muotoinen rakennus muodostaa muurin liikenteellisesti vilkkaaseen katuun ja viereiseen valtatiehen päin ja toisaalta avautuu “syli avoinna” sisääntulosuuntaan. Tontilla kasvaneet Salpausselän harjun männyt koettiin tärkeiksi ja niitä säilytettiin mahdollisimman paljon etupihalla. Rakennuksen julkisivut ovat paikalla tiilestä muuratut. Kirkon sakraalitiloissa on käytetty tummaa tiiltä puhtaaksi muurattuna ja muissa tiloissa vaalean harmaata kuultorappausta. Sisätiloissa keskeinen elementti on rakennuksen pituussuunnassa halkaiseva lähes 100 metriä pitkä käytävä ja aula ja sitä rajaava polveileva betoninen sydänmuuri. – Sakraalitilat on nostettu tilakokonaisuuden keskeiseen osaan. Niitä ei sijoitettu viraston kylkiäiseksi, vaan koko sommitelma huipentuu niihin. Aulassa kaikki rakennuksen käyttäjät saavat kohdata, Sauli Havas sanoo. Muuri on kuvioitu erilaisin betonitekniikan keinoin ja siihen sisältyy mm. useita graafisen betonin menetelmällä toteutettuja värilisiä paneeleita. Paneeleissa esitetään kris- Rakennustyöt alkoivat alkuperäisessä aikataulussa elokuussa 2008. Rakennusaika oli 19 kuukautta ja rakennus valmistui sisäpuolisten töiden osalta maaliskuun lopussa 2010. Havaksen mukaan yhteistyö rakentajien kanssa sujui erinomaisesti ja oli varsin tiivistä. – Virallisia työmaakokouksia oli likimäärin kerran kuussa, mutta näiden lisäksi oli runsaasti muitakin tapaamisia, joissa yleensä ratkottiin akuutteja työmaalla eteen tulevia ongelmakohtia, Havas kertaa. Seurakunnan palkkaama rakennuttajakonsultti ja valvoja olivat näissä tilanteissa arkkitehdin tukena, ja seurakunnan rakennusmestari Heikki Koljonen toimi linkkinä käyttäjien suuntaan. Havas iloitsee siitä, että urakkasopimuksen mukaiset suunnitelmat toteutuivat lähes täydellisesti. – Kaiken kaikkiaan työtä leimasi tunne siitä, että kaikki työmaalla tunsivat olevansa tekemässä jotain erityistä. Havas kertoo, että suunnittelu tehtiin luonnosvaiheesta lähtien kokonaan tietokoneella. Rakennuksesta luotiin kolmiulotteinen virtuaalimalli, joka tarkentui koko ajan suunnittelun edetessä. Mallissa voitiin liikkua ja suunnitelmia tarkastella sen avulla var- 2/2010 Hiippakunta 8 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 8 5.8.2010, 12:18 Lopputulos yhteisten ponnisteluiden summa Ensimmäiset palautteet projektin onnistumisesta ovat olleet myönteisiä. – Itse pidän rakennuksen suhdetta ympäristöönsä onnistuneena, vaikka paikka oli monessa suhteessa vaikea. Ulospäin siinä on monumentaalista jyhkeyttä ja toisaalta pienipiirteistä herkkyyttä tavassa millä etupihan pieni metsikkö ja aulatilat korkean lasiseinän välityksellä liittyvät toisiinsa. Samoin tilojen perusjäsentelyyn olen tyytyväinen, Havas toteaa. Havas sanoo pitävänsä arkkitehdin onnistumisen mittarina sitä, että pystyy toteuttamaan käyttäjän toiveet, jopa ylittämään ne ja kaiken sen lisäksi vielä omalla persoonallisella panoksellaan pystyy tekemään rakennuksesta arkkitehtuuria. – Tässä työssä pyrittiin tietoisesti välttämään muodikkaita ja liikaa tähän päivään sitoutuvia ratkaisuja. Havas sanoo, että julkisen rakennuksen ja erityisesti kirkon rakentaminen on vaikuttavuudessaan omaa luokkaansa ja siihen kohdistuu tavanomaista enemmän odotuksia ja huomiota. Rakennuksen ulkoasun ohella yleinen mielenkiinto kohdistuu tilojen akustiikkaan. – Niinpä erityisesti lämmittää mieltä esimerkiksi se hetki, kun kanttori Sinikka Pitkänen soitti ensikommenttinsa ja kertoi, että kirkkokuoro oli juuri ensi kertaa kokeillut salin akustiikkaa ja todennut sen onnistuneeksi, Havas iloitsee. – Tilojen soinnin ja akustiikan varmistaminen on kaikesta tässäkin tehdystä akustisesta erikoissuunnittelusta huolimatta niin vaikeaa, että siitä ei voi olla täysin varma ennen kuin se käytännössä testataan. Kirkon urut valmistuvat vasta parin vuoden kuluttua, joten niiden osalta jännitys vielä säilyy. – Arvostan tämän työn urallani erittäin korkealle. En niinkään oman osuuteni vuoksi, vaan seurakunnan ja kaikkien siihen osallistuneiden yhteisen ponnistuksen onnistu- misen johdosta, josta olen erityisen kiitollinen, Havas toteaa. Projektin kunnianhimoisena tavoitteena oli luoda tunteisiin vetoava seurakunnallinen rakennus, jossa arkkitehtuuri, taide ja muut sen komponentit yhdistyvät kokonaistaideteokseksi – toiminnallisuudesta tinkimättä. – Kaikki saivat laittaa koko osaamisensa peliin ja lopputulos on tasan niin hyvä kuin mihin se riitti, neljän vuoden ajan projektille omistautunut Sauli Havas summaa. Piispa Matti Repo vihkii Hollolan uuden Sovituksenkirkon 3.10.2010. P ETRI V ILKKO Studio Voitto Niemelä sin realistisesti koko prosessin ajan. Sen avulla suunnitelmia myös havainnollistettiin seurakunnalle ja päättäjille infotilaisuuksissa. Suunnittelumetodin ansiosta piirtyi jo hyvin aikaisessa vaiheessa selkeä kuva siitä, miltä lopputulos tulisi näyttämään. Monimuotoisessa kirkkosalissa huomio kohdistuu alttarialueeseen ja sen taustalla olevaan Lux Aeterna -värilasiteokseen. Oikeassa reunassa näkyvälle hyllylle tulee vielä parin vuoden kuluttua koko sivuseinän peittävät urkupillistöt. www.tampereenhiippakunta.fi 9 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 9 5.8.2010, 12:18 T EKSTI JA KUVAT : P ETRI V ILKKO Tampereen diakoniakeskus edelläkävijänä SuurellaSydämellä kokoaa lähimmäisen auttamista haluavat yhteen Tampereen seurakuntien 80-vuotias diakoniatyö on viime aikoina laajentunut internetin ja muiden nykyaikaisten instrumenttien vauhdittamana jo trendikkääksi kansanliikkeeksi. Omien diakoniatyön ammattilaisen rinnalla auttamistyössä on ’suurella sydämellä’ mukana jo pari tuhatta vapaaehtoista. T ampereen seurakuntayhtymässä 60 hengen diakoniatiimiä vetävä diakoniajohtaja Matti Helin sanoo, että merkittävin osa diakoniakeskuksen vapaaehtoistyöstä toteutetaan Mummon Kammarissa, joka on yli kahden vuosikymmenen ajan ollut uranuurtaja sarallaan. Nyt yhä useammat seurakunnat pääkaupunkiseutua myöten ottavat mallia Helinin ja hänen tiiminsä kehittämästä SuurellaSydämellä -vapaaehtoistyön konseptista, joka hiippakunnan alueella on ehtinyt käynnistyä myös Lahdessa sekä Nokialla. – Useat muutkin seurakunnat hiippakunnan alueella ovat joko tulossa toimintaan mukaan tai pohtivat asiaa. Näitä ovat mm Hämeenlinna, Kangasala, Tammela ja Ylöjärvi, Helin luettelee. Isoista kaupungeista toiminta on juuri starttaamassa Turussa. Helin arvioi, että vuoden 2010 loppuun mennessä mukana on noin 20 suurinta kaupunkia Suomessa. Nettisivut keskeisessä roolissa Projektityöntekijänä SuurellaSydämellä -toiminnassa sen perustamisesta eli vuodesta 2005 lähtien työskennellyt Ilkka Kalmanlehto kertoo, että toiminnan keskiössä olevan Suurella Sydamella.fi -nettisivuston ideana on, että kaikki seurakuntaa lähellä olevat avoimet vapaaehtoistyöpaikat löytyvät keskitetysti sivuilta. – Vapaaehtoisille sivut tarjoavat mahdollisuuden auttamiseen eri muodoissaan, ja niiden kautta saadaan apu nopeasti perille sitä tarvitseville, Kalmanlehto sanoo. Sivuja ollaan tällä hetkellä muokkaamassa kaksisuuntaisiksi, jolloin avun antamisen lisäksi Tampereen diakoniajohtaja Matti Helin (vas.) ja projektityöntekjä Ilkka Kalmanlehto iloitsevat SuurellaSydämellä-toiminnan saamasta hyvästä palauttesta. 2/2010 Hiippakunta 10 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 10 5.8.2010, 12:18 sivujen kautta on mahdollista myös pyytää apua. Sivustolta voi myös tehdä rahalahjoituksia tai ostaa diakoniatyön hyväksi myytäviä tuotteita. Suurella Sydämellä -vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on koko ajan kasvanut. Diakoniajohtaja ja projektityöntekijä iloitsevat siitä, että tavoiteltu ryhmä, nuoret ovat löytäneet vapaaehtoisen auttamisen. – Mahdollisuuksia auttamiseen on rajattomasti: vanhuksen ulkoiluttamisesta kehitysvammaisten sählypelikaveriksi ryhtymiseen. – Haluamme etsiä myös uusia tapoja hyvän tekemiseen esimerkiksi perinteisen tukihenkilötoiminnan rinnalle, jolloin mukaan auttamistalkoisiin voi tulla monenlaisia ihmisiä. Meillä on ollut mm digiboksi- ja tietokoneasennuksia ikäihmisille ja olemme arvatenkin saaneet nuoria miehiä näihin tehtäviin, Matti Helin toteaa. Helin on selvittänyt, että vapaaehtoisista lähes kolmasosa on kirkkoon kuulumattomia. Siksi Helinin mukaan toiminnalla on vaikutusta kirkon jäsenyyteen. – Olemme miettineet sitäkin, miten erilaiset ryhmät, vaikkapa työporukat saataisiin mukaan auttamiseen. Hyvin toteutettu auttamiseen liittyvä tyky-päivä poikii aivan varmasti sen, että ainakin muutamat ryhmän jäsenet hakeutuvat jatkossakin diakonian auttamistehtäviin, Helin pohtii. – Olemme myös syventäneet yhteistyötä rippikoulun kanssa, jotta saataisiin luonteva polku riparilta auttamistehtäviin. Diakonian auttamistehtävät joko yksin tai tutussa ryhmässä tarjoavat mielekkään tavan toteuttaa kirkon jäsenyyttä. Peräkonttikirppistä ja RuokaNysseä Ilkka Kalmanlehdon mukaan suosituin tapa tehdä vapaaehtoistyötä on asunnottomien ja ruoka-avun tarvitsijoiden auttaminen. Vanhasta myymäläautosta kunnostettu RuokaNysse huristelee joka arkipäivä pitkin Tamperetta viemässä ruoka-apua tarvitsijoille. Auton lastaamisessa ja apumiehenä toimimisessa vapaaehtoisilla on keskeinen rooli. Suuri osa RuokaNyssen elintarvikkeista saadaan lahjoituksina yrityksiltä. – Ruokalahjoituksia tekevien liikkeiden rinnalle on saatu muitakin yhteiskuntavastuutaan kantavia yrityksiä sponsoroimaan toimintaa, diakoniajohtaja Helin sanoo. Varoja RuokaNyssen toiminnan tukemiseksi on kertynyt myös suositusta Peräkonttikirppiksestä, jonka diakoniakeskus on toteuttanut yhteistyössä Aamulehden kanssa. Koko Tampereen Keskustorin jo kahdesti täyttäneen kirp- putorin idea on siinä, että ihmiset myyvät tavaroitaan torille parkkeeratuista autoistaan käsin. Myyntipaikkojen vuokrat ja muut tapahtumasta kertyvät tulot päätyvät lyhentämättöminä RuokaNyssen tukemiseen. – Peräkonttikirppiksen onnistumisesta kokonaisuutena olen erityisen tyytyväinen, projektityöntekijä Ilkka Kalmanlehto sanoo. RuokaNyssestä saatuja hyviä kokemuksia on hyödynnetty myös vaateapupuolella. Kokonaisuudessaan vapaaehtoisvoimin pyöritettävä Lasten ja nuorten vaateapu Henkari saa useilta kauppaketjuilta lahjoituksena vaatteita. Varastossa olevat vaatteet on luetteloitu ja nettijärjestelmästä nähdään, mitä avun tarvitsijalle olisi tarjolla. SuurellaSydämellä valtakunnalliseksi brändiksi Koko Tampereen Keskustorin täyttävän Peräkonttikirppiksen suosio on ylittänyt odotukset. Diakoniajohtaja Matti Helin sanoo, että vapaaehtoiset ovat korvaamaton apu diakonian toteutumiselle käytännössä. – Taloudelliset resurssit ovat peruuttamattomasti kirkolta heikkenemässä ja siksi vapaaehtoisten auttajien merkitys tulee edelleen kasvamaan. – Kirkon ohella kunnat ja kaupungit ovat myös rahoitusongelmissa, mikä tulee heikentämään kuntien sosiaalipalvelujen mahdollisuuksia tarttua ajankohtaisiin ongelmiin. Diakoniassa tämä näkyy lisääntyvinä asiakasvirtoina ja asiakkaiden vaikeutuvina ongelmina, Helin toteaa. Helinin mukaan vapaaehtoiset eivät voi korvata koulutetun diakoniatyöntekijän tekemää työtä, mutta voivat tarjota mahdollisuuksia ammattilaisillekin keskittyä ydinosaamiseensa. Vapaaehtoistyön tulevaisuudennäkymät ovat Helinin ja Kalmanlehdon mukaan hyvät. Suomen suurista seurakuntayhtymistä Tampereella on perinteisesti ollut eniten diakonian vapaaehtoisia. – Tällä hetkellä tosin vain reilu prosentti tamperelaisista toimii diakoniassa vapaaehtoisena. Kyselystä riippuen potentiaalia on peräti 10–30 prosenttia tamperelaisista. Mahdollisuuksia todellakin on, Helin uskoo. Toiminta laajenee nyt nopeasti, ja siitä näyttää olevan hyvää vauhtia tulossa kirkon diakonian vapaaehtoisen auttamisen valtakunnallinen brändi. Sellaisena se tullee jatkossa houkuttelemaan entistä useimpia mukaan toimintaan. Aloittaminen on tehty helpoksi Ilkka Kalmanlehto vinkkaa, että SuurellaSydämellä -toiminnan aloittaminen seurakunnissa voidaan toteuttaa jo olemassa olevilla resursseil- Myymäläautosta kunnostettu Tampereen RuokaNysse vie avun suoraan tarvitsijoiden luo. la, niitä vain uudelleen tavoitteiden mukaisesti järjestelemällä. – Aloittaminen on tehty helpoksi. Ensimmäinen askel on tilata meidät esittelykäynnille. On kuitenkin muistettava, että kyse on vapaaehtoisuuden kokonaisvaltaisesta kehittämisestä seurakunnissa, ei pelkästään jostain nettisivustosta, Ilkka Kalmanlehto korostaa. Diakoniajohtaja Matti Helin iloitsee luomansa konseptin saamasta hyvästä palautteesta. – On ollut todella hienoa nähdä, että idea on saanut siivet ja nykyajan työkalujen soveltaminen diakoniatyöhön on onnistunut. Hankkeen menestyminen on vaatinut työtä, mutta kun samalla tietää, että työn seurauksena yhä useammat ihmiset saavat apua arkielämänsä ongelmiin, työ on todella kannattanut. – SuurellaSydämellä -toiminta on osaltaan luomassa uskoa siihen, että diakonialla on tulevaisuutta hiippakunnassa ja koko Suomessa, Helin summaa. www.tampereenhiippakunta.fi 11 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 11 5.8.2010, 12:18 Hiippakunnassa uusimuotoinen esimieskoulutusjärjestelmä H iippakunnan esimiesvalmennus on uudistunut. Käyttöön on otettu esimiesvalmennus-niminen prosessikoulutus. Kaksivuotiseen koulutukseen kutsutaan esimiehiä, jotka johtavat seurakunnassaan työmuotoa tai tiimiä. Esimiehet ovat useimmiten kirkkoherran alaisuudessa toimivia väliportaan esimiehiä. Valmennusta tarjotaan kaikille esimiestehtävissä toimiville. Esimiesvalmennus on tarkoitettu noin 3–5 vuotta tehtävässä toimineille ja kirkon esimieskoulutuksen käyneille (KIRJO 2). Kahden vuoden valmennus sisältää 17 tapaamista kahden vuoden aikana, jolloin tarkastellaan omaa polkua esimiehenä, arvioidaan omia vahvuuksia ja kehittämispaikkoja sekä jaetaan ajatuksia ja kokemuksia esimiehen tehtävästä. Valmennettava saa rinnalleen esimiestyössä harjaantuneen valmentajan, jonka vetämässä ryhmässä käydään läpi esimiehen tehtävää. Esimiesvalmennuksen kaarta ja sisältöä havainnollistaa seuraava kaavio: Esimiesvalmennus 2008-2010: Sisältö ja kaari Esimiesvalmentajien valmennus 2008-2010: Sisältö ja kaari Esimiesvalmennus 2008-2010: Sisältö ja kaari ... jatkuu Esimiesvalmentajien valmennus 2008-2010: Sisältö ja kaari ...jatkuu Tavoitteet: - johtamistehtävä selkiytyy - reflektiivisyys ja vuorovaikutusosaaminen kehittyy - valmentava työote ja valmentajan rooli kehittyy - työyhteisö on mukana prosessissa Tavoitteet: - reflektiivisyys ja vuorovaikutusosaaminen kehittyy - valmentava työote ja valmentajan rooli kehittyy Syksy 2009 Syksy 2009 Ryhmän 6. kerta elokuu - narratiivinen työskentely omasta matkasta esimiehenä Valmennuspäivä (6) Ryhmän 7. kerta syyskuu - johtamistilanteen auditointi jäsenen a työyhteisössä - tilanteen purku ja palautteen anto - vahvuuksien vahvistaminen, varjojen peilaaminen Tästä seuraa, että: - luottamus alaisiin lisääntyy - valmennuksen työkaluja otettu käyttöön - työkokoukset toteutetaan uudella valmentavalla tavalla - itsetuntemus ja työn merkityksellisyyden kokemus kasvaa - valmentajan roolikartan ymmärtäminen syvenee Ryhmän 8. kerta lokakuu - johtamistilanteen auditointi jäsenen b työyhteisössä - tilanteen purku ja palautteen anto - vahvuuksien vahvistaminen, varjojen… Kevät 2008 Kevät 2008 Tiedottaminen Valmennuspäivä (1) 14.2.08 - Mitä valmennus on? - Ohjelman tavoitteet ja kaari - Valmentajan oma HEKS Valmennuspäivä (2) 3.4.08 - HEKS Syksy 2008 Syksy 2008 Yhteinen orientaatiopäivä marrask. 2008 - valmennuksen idea, sisällöt, tavoitteet, ryhmäytyminen, valmennus 360 arvioinnin tekemiseen - valmennus johtamiskulttuurin ja rakenteiden arvioimiseen Valmennuspäivä (3) 14.10.08 - 360-arviointi Kevät 2009 Kevät 2009 Ryhmän 10. kerta joulukuu - väliarviointia - kevään suunnittelua Kevät 2010 Ryhmän 11. kerta tammikuu 2010 - johtamisen työkaluja Ryhmän 12. kerta helmikuu - johtamisen työkaluja Valmennuspäivä (4) Ryhmän 14. kerta huhtikuu - 360-arvioinnin läpikäyminen ja sen purku työyhteisössä - HEKSin arvioiminen Ryhmän 15. kerta toukokuu - loppuarviointi: oma oppiminen, ryhmän prosessi, oma HEKS Syksy 2010 Syksy 2010 Yhteinen päätöstyöskentely päivä syyskuussa Valmennuspäivä (5)? Uusi esimiesvalmennusohjelma koulutuskalenteriin syksyllä Esimiesvalmennusohjelman 2010-2012 orientaatiopäivä marraskuussa Ryhmän 5. kerta toukokuu - väliarviointi (ryhmän prosessi, oma oppiminen, valmentajan työskentely) - syksyn suunnittelu 2/2010 Hiippakunta 12 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 12 Valmennuspäivä (8) Ryhmän 13. kerta maaliskuu - johtamisen työkaluja - orientaatio 360-arvioinnin tekemiseen toisen kerran Ryhmän 3. kerta maaliskuu - valmennus 360-arvioinnin purkamiseen oman työyhteisön kanssa - oman HEKSin sanoittaminen työntekijöille - miten valmennan työntekijöitä oman HEKSin tekemiseen? - johtajuuden roolikartta – työskentelyn ohjaaminen työntekijöille Ryhmän 4. kerta huhtikuu - edellisen tehtävän arvioiminen – mites meni? - kehityskeskustelun ohjaaminen valmentavalla työotteella? - koulutussuunnittelu HEKSin ja TTS:n pohjalta Ryhmän 9. kerta marraskuu - johtamistilanteen auditointi jäsenen c työyhteisössä - tilanteen purku ja palautteen anto - vahvuuksien vahvistaminen, varjojen peilaaminen Kevät 2010 Ryhmän 1. kerta tammikuu 09 – alkuvaiheen työskentelyä - johtamiskulttuurin ja rakenteiden arvioiminen - 360 tulosten purkaminen ja työstäminen - HEKSin työstäminen väliajan tehtävänä Ryhmän 2. kerta helmikuu – alkuvaiheen työskentelyä - HEKSin purkaminen ja sen pohjalta ryhmän tavoitteet - Miten valmennan työyhteisöä toiminnan arviointiin? (Toimintakertomus 2008) Valmennuspäivä (7) 5.8.2010, 12:18 Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyön työalan johtajana toimiva Airi Raitaranta on yksi hiippakunnan lähiesimiesvalmentajista. Hän on ollut mukana tuomassa kokemuksiaan ja näkemyksiään myös hiippakunnan esimiesvalmennuksen rakenteen ja sisällön suunnitteluun. R eilut kaksikymmentä vuotta sitten diakoniksi valmistunut Airi Raitaranta kertoo olleensa jo pitkään kiinnostunut johtamisen kysymyksistä. Seurakunnallisten tehtävien ohella hänellä on kokemusta esimiestehtävistä Hämeenlinnan kaupungin projektipäällikkönä. – Olen halunnut itse oppia uutta ja kasvaa esimiehenä vuorovaikutteisuuden ja osaamisen johtamisen suuntaan. Ajatus kehitystyöstä esimiestoiminnan parissa ei varsinaisesti edes ehtinyt kypsyä, kun huomasin vain olevani innostavassa joukossa ja valmennuksen suunnitteluprosessissa tuomiokapitulin työntekijöiden kutsumana. Uusia tuulia esimiesvalmennukseen Airi Raitaranta kertoo, että hänen matkallaan esimiesvalmentajaksi ovat eniten olleet tukena työnohjaaja- ja työyhteisökonsulttikoulutukset. – Olen nykyiselle työnantajalleni niiden mahdollistamisesta erityisen kiitollinen. Tärkeä matka on ollut myös oma terapiaprosessini, joka on auttanut tunnistamaan ja kohtaamaan rehellisemmin oman elämäni haavoja ja elämään niiden kanssa, Airi Raitaranta sanoo. Airi Raitaranta on ollut tiiviisti mukana ideoimassa ja kehittämässä uutta esimieskoulutusjärjestelmää hiippakunnassa. – Olemme rakentaneet hiippakunnan esimiesvalmennuksen sisällön ja rakenteen käymällä prosessin itse läpi ja luoneet sitä samalla. Tämä ”luomistyö” on jatkunut edelleen ensimmäisten valmennusryhmien kanssa, Airi Raitaranta sanoo. Hänen omat keskeiset teesinsä pyrittäessä laadukkaaseen esimiestyöhön ovat tilaisuus tulla tietoiseksi omasta johtamiskäyttäytymisestä sekä vuorovaikutteisuus, joka mahdollistaa yhteisen tiedonmuodostuksen ja osaamisen johtamisen – Esimiehenä ja johtajana oleminen ei ole asema, se on suhteessa olemista ja tehtävien hoitamista. Johtajan ja esimiehen tärkein tehtävä on ajatella ja auttaa työyhteisöä ajattelemaan, Airi Raitaranta sanoo. “ Vilja Tamminen Diakoni Airi Raitaranta valmentaa lähiesimiehiä Airi Raitaranta. Rohkaisevaa palautetta Esimiehen tärkein tehtävä on ajatella ja auttaa työyhteisöä ajattelemaan. Esimiehen ominaisuuksista hän erityisesti arvostaa suoruutta ja visionäärisuutta Koulutuksellinen polku Tampereen hiippakunnassa on tähän mennessä ollut kolme valmennusryhmää, joista kaksi kirkkoherraryhmää ja yksi diakonian lähiesimiesryhmä. Jokaisessa ryhmässä on yksi valmentaja. Valmentajia ”kouluttautuu” esimiesvalmennuksen kautta eli jatkossa ryhmiä tulee olemaan enemmän. – Olemme kokoontuneet säännöllisesti valmentajien ja ”valmentajien valmentajien” kesken eli kapitulin työntekijät Ari Hukari, Jussi Holopainen ja Maria Pitkäranta ovat tehneet koko ajan valmennusmatkaa kanssamme. Olemme saaneet jakaa, kasvaa ja kehittyä valmennuksen todellisuudessa. – Nykyisessä valmennusryhmässäni on kolme lähiesimieskoulutuksessa olevaa. Ryhmien valmennus alkaa yhteisellä orientaatiopäivällä ja jatkuu lähes kahden vuoden ajan. Hiippakunnassa on luotu tueksi esimiehille koulutuksellista polkua, johon esimiesvalmennus kuuluu yhtenä osana. Airi Raitaranta kertoo, että valmentajan ja yksittäisten valmennettavien välille muodostuu parhaimmillaan hyvinkin luottamuksellinen suhde, mutta se syntyy myös koko ryhmään ja sen vuorovaikutukseen. Hänen mukaansa valmentautumisprosessissa ryhmän merkitys nousee jopa suuremmaksi kuin itse valmentajan. Airi Raitarannan mukaan palaute valmennuksen vaikutuksista on ollut rohkaisevaa. – On koettu, että tämän tyyppinen työskentely on mahdollistanut rohkaistumista ja varmuuden saamista omiin tehtäviin. On opittu pysähtymään ajattelemaan, katsomaan peiliin ja samalla toisiimme. – Ihan käytännössä on opeteltu saamaan ja antamaan palautetta, sekä puuttumaan tarvittaessa. Tämä ei ole teoriakoulututusta, vaan oman persoonan kautta oppimista, joka on välillä myös rankkaa ja vie vereslihalle. Ryhmän tuki auttaa kuitenkin silloin, kun peilissä ei näy sitä mitä tahtoisi. Autuasta on kuitenkin se, että esimiesosaamista voi oppia ja näissä tehtävissä kasvaa, Airi Raitaranta toteaa. Myös itselleen Airi Raitaranta kertoo saaneensa paljon valmennuksesta. – Oman ryhmäni upeat naiset ovat opettaneet minulle läsnäolollaan ja prosessiin heittäytymisellään paljon tärkeää, mitä muuten tuskin olisin päässyt oppimaan. Olen oppinut, että esimieheksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Olen rohkaistunut siitä, mitä hyvä esimiestyö voi saada työyhteisössä aikaan. – Tämä koko prosessi on ollut ehkä mielenkiintoisin tehtävä missä olen saanut olla mukana juuri vahvan vuorovaikutuksen, oppimisen ja kehittymisen läsnäolon takia. Tämä valmentamisen ilmapiiri ja ote on toivottavasti vaikuttanut myös omaan työhöni esimiehenä, työnohjaajana ja työyhteisökonsulttina. Airi Raitaranta suosittelee valmentajana toimimisen harkitsemista kaikille, jotka ovat itse tämän valmennusprosessin käyneet. – Se voisi olla ikään kuin esimiesvalmennuksen kakkososa. www.tampereenhiippakunta.fi 13 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 13 5.8.2010, 12:18 Hannele Koivisto terästi lähiesimiestaitojaan hiippakunnan koulutuksessa Kahdeksalle työntekijälle lähiesimiehenä toimiva Hannele Koivisto on nelisen vuotta työskennellyt Messukylän seurakunnan johtavana diakoniatyöntekijänä. Esimieskoulutuksen hän aloitti syksyllä 2008 ja on erittäin tyytyväinen kouluttautumisensa antiin. M Petri Vilkko essukylän seurakunta on jaettu alueisiin, ja jokainen viranhaltija vastaa oman alueensa diakoniatyöstä. Hannele Koivisto vastaa yhden alueen käytännön diakoniatyöstä esimiestehtävänsä ohella. – Olin etsimässä johtamiskoulutusta uuden tehtäväni vuoksi. Kun kuulin jonkin koulutuspäivän yhteydessä esimiesvalmennuskoulutuksesta, tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen. Ilokseni pääsin mukaan. Valmennuksesta Hannele Koivisto kertoo halunneensa saada työvälineitä sekä tietoa ja tukea johtamiseen liittyviin monipuolisiin haasteisiin. Hän halusi myös löytää itsestään sellaisia voimavaroja ja vahvuuksia, joita voi hyödyntää lähiesimiestehtävässä. Hänen johtamansa tiimi on haastava kokonsa puolesta sekä siksi, että työntekijät ovat sijoittuneet hajalleen ympäri seurakuntaa. Myös ajankäyttö eri työtehtävien kesken on haasteellista. Koulutus ylitti odotukset Hannele Koivisto sanoo kokeneensa koulutuksen hyvänä ja tärkeänä. – Voisin sanoa, että se on ollut itselleni jopa välttämätön ja on sisällöltään jopa ylittänyt odotuksiani. Hän kertoo saaneensa tietoa ja tukea moniin asioihin lähiesimiestehtävässään sekä myös itseluottamusta tehtävissään selviytymiseen. – Asiat, joita olemme käyneet läpi koulutuksessa, ovat nousseet useasti suoraan käytännön työstä ja siksi niiden soveltaminen omaan työhön on helppoa, Hannele Koivisto sanoo. Ryhmän vetäjään Airi Raitarantaan ja hänen tapaansa toimia valmentajana Hannele Koivisto on ollut erittäin tyytyväinen. Hannele Koivisto. – Vetäjämme on onnistunut tehtävässään aivan erinomaisesti. Hänellä on hyvä ja laaja tuntemus ja kokemus diakoniakentästä. Hän on toiminut selkeänä, motivoivana ja ammatillisena valmentajana. Hän on herätellyt ajatuksia, antanut positiivista ja rakentavaa palautetta ja jakanut meille ammatillista tietämystään. – Ryhmäkin on toiminut mielestäni hyvänä valmentajana ja tukijana. Muut kaksi valmennettavaa ryhmässämme olivat Eliisa Ala-Kuusisto Ylöjärveltä ja Liisa Hoikkanen Tampereelta. Meillä oli siis erinomainen porukka, Hannele Koivisto iloitsee. Kokemusten vaihto hyödyllistä – Vertaistuki on ollut yksi merkittävä osa valmennuksessa. Itselläni on ollut sillä tavalla hyvä tilanne, että ole saanut olla ”vihreimpänä” lähiesimiehenä kokeneempien joukossa ja siksikin se on ollut minulle erityisen antoisaa. Olen konsultoinut muita ryhmäläisiä tapaamisten välillä tarpeen mukaan, Hannele Koivisto kertaa. Hannele Koivisto uskoo, että koulutuksesta saatua tietoa hän kykenee hyödyntämään työssään hyvin. – Olen saanut paljon hyvää palautetta ja tukea toimintaani esimiesvalmennuksessa sekä työpaikalla tiimiläisiltäni että esimieheltäni. Se rohkaisee käyttämään saamiani taitoja työssäni. Lähiesimiestehtäviin tarvitsisin kuitenkin enemmän aikaa pystyäkseni hoitamaan tehtävän niin hyvin kuin haluaisin, Hannele Koivisto pohtii. Koulutuksen parhaina puolina Hannele Koivisto pitää sen käytännönläheisyyttä, työnojauksellisuutta sekä mahdollisuutta oman työnsä ja työtapojensa prosessointiin ja ryhmän reflektointiin valmennuksen aikana. Kirjalliset tehtävät tapaamisten välillä pitivät myös prosessia yllä. Hannele Koivisto haluaa kannustaa valmennukseen kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään esimiestaitojaan ja jakamaan omaa työtään ja työtapojaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. – Valmennettavana olo on antoisaa, kun siihen heittäytyy mukaan rohkeasti ja avoimin mielin, Hannele Koivisto summaa. P ETRI V ILKKO 2/2010 Hiippakunta 14 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 14 5.8.2010, 12:18 Piispantarkastus 2010-luvulla hengellistä matkaa ja itsearviointiprosessia M itä sinulla tulee mieleen sanasta piispantarkastus? Työläitä lomakkeita? Paikkojen kiillottamista? Turhaa pokkurointia? Vaiko työtoveruutta ja hengellistä matkakumppanuutta? Ydinasioiden ja yhteisen tehtävän kirkastumista? Rohkaistumista? Parin vuoden ajan Tampereen hiippakunnassa on ollut käynnissä piispantarkastuksen kehittäminen. Lähdimme kyselemään esimiesten ja työntekijöiden palautetta piispantarkastuksista. Samalla kysyimme: Millainen piispantarkastus palvelisi sekä piispan kaitsentatehtävää että seurakunnan hengellisiä ja työn kehittämisen tarpeita mahdollisimman hyvin? Pitempi työyhteisökonsultin tukema itsearviointiprosessi Piispantarkastus on nyt pitempi prosessi, jossa työyhteisökonsultti tukee kirkkoherran, talouspäällikön ja mahdollisten lähiesimiesten ohjaamaa itsearviointia työyhteisössä. Konsultti ei siis johda tätä työskentelyä vaan toimii tukijana ja kyselevänä kumppanina esimiehille, jotka ohjaustyöstä vastaavat. Myös taloushallinnon tarkastusta on kevennetty ja sitäkin sävyttää konsultatiivinen ja koulutuksellinen ote. Tekemisestä olemiseen Missä me olemme? Itsearviointiprosessi lähtee liikkeelle pysähtymisestä, yhdessä tapahtuvasta kuuntelemisesta ja katselemisesta. Itsearviointi ei kohdistu ensisijaisesti siihen, mitä kaikkea me olemme tehneet vaan siihen, missä me seurakuntana ja työ- yhteisönä olemme juuri nyt? Tästä käsin työyhteisö voi tutkia mm. muuttuvaa työympäristöä, toimintatapoja, työn rakenteita tai suuntaa. Hengellistä matkaa Ei vain työn kehittämistä vaan hengellistä matkaa! Yhdessä tapahtuva oppiminen ja hengellinen matka nivoutuvat yhteen. Millaista vuodeaikaa me työntekijöinä, työyhteisönä ja seurakuntana elämme? Miten Jumala meitä juuri tässä maisemassa puhuttelee? Mihin Herramme meitä kutsuu? Varustamista ja lähettämistä Itsearviointiprosessi tiivistyy piispan vierailuun ja läsnäoloon seurakunnan keskellä. Piispa asettuu tiiminsä kanssa ensin kuuntelemaan, millaista matkaa työyhteisö on tehnyt ja mitä se on tähän mennessä löytänyt. Piispan läsnäolo merkitsee myös julkista, profeetallista tehtävää ja ykseyden rakentamista, linkittymistä Kristuksen kirkon kokonaisuuteen. Jälkiarviointia Kaikki ei pääty suinkaan piispan messuun ja yhteiseen juhlaan. Tämän jälkeen konsultti ja esimiestyön tiimi arvioivat, mitä kaikesta jäi käteen. Mihin suuntaan on kuljettava? Mitä askeleita ensimmäiseksi otettava? J USSI H OLOPAINEN JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA X www.tampereenhiippakunta.fi 15 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 15 5.8.2010, 12:18 Piispantarkastus Lempäälässä 19-22.11.2009 Vs. kirkkoherra Matti Vehviläinen: Piispantarkastus palveli seurakunnan työtä tukevana prosessina L empäälän kappalainen, lokakuuhun asti seurakunnan vs. kirkkoherrana toimiva Matti Vehviläinen sai tiedon Lempäälässä järjestettävästä piispantarkastuksesta sähköpostin välityksellä Kyprokselle, jossa hän virkavapaansa aikana työskenteli turistipappina. Piispantarkastuksen ennakkovalmistelujen etenemisestä hän sai tietoja työtovereiltaan. Varsinaiseen tarkastukseen hän sanoo suhtautuneensa positiivisin mielin: – Olin kuullut uudenmallisesta piispantarkastuksesta ja odotin sitä suurella mielenkiinnolla, perinteiseen piispantarkastukseen Lahdessa kymmenen vuotta aikaisemmin osallistunut Matti Vehviläinen sanoo. Lempäälän piispantarkastus sujui hänen arvionsa mukaan myönteisessä hengessä. – Luottamushenkilöt ottivat runsaslukuisesti osaa työntekijöiden ja piispan seurueen kanssa toteutettuun työskentelyyn. Samoin muita tilaisuuksia kohtaan esiintynyt mielenkiinto oli hyvin myönteinen, Vehviläinen summaa. Kolme asiaa nousi ylitse muiden Myös konkreettisia työyhteisön ja seurakuntaelämän kehittämiseen liittyviä asioita nousi tarkastuksessa esiin. – Piispantarkastuksessa saatiin yhdessä luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa kirjattua ylös kolme seurakunnassa jo pidempään esillä ollutta asiaa. Ne kolme kohtaa ovat työn rajaaminen, jumalanpalveluksen nostaminen aidosti seurakuntaelämän keskukseen ja kaipaus yhteisöllisyyteen. – Edellä mainittujen tärkeiden kysymysten äärellä käytiin hedelmällistä keskustelua ja piis- Vs. kirkkoherra Matti Vehviläinen ja diakoni Henriikka Tarri muistelevat Lempäälän piispantarkastusta lämmöllä. pa otti esille rakentavia näkökohtia, Matti Vehviläinen muistelee. Piispantarkastusta seuranneessa jälkitarkastuksessa keskusteltiin piispantarkastukseen liittyvistä kokemuksista. Vehviläisen mukaan erityisen hyvänä pidettiin piispan johdolla toteutettua vuorovaikutteista työskentelyä yhdessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Samalla pohdittiin edellä mainittujen kolmen tavoitteen toteuttamista seurakunnassa. Ennakkotyöskentelyt antoisia Matti Vehviläinen sanoo kokeneensa piispantarkastuksen seurakunnan työtä tukevana prosessina. – Tapahtuman keskiössä ei ollut “tarkastus”, vaan yhteinen pohdinta seurakunnan tulevaisuudesta. Erityisen antoisia olivat ennakkotyöskentelyt, joissa pohdittiin työyhteisön ja luottamushenkilöiden kanssa omaa ja seurakunnan hengellistä ilmapiiriä. Työskentelyt olivat vuorovaikutteisia ja antoivat uusia näkökulmia, Vehviläinen kiittelee. Vehviläisen mukaan piispantarkastus vei seurakunnan pitkäjännitteistä tavoitetyöskentelyä mielekkäällä tavalla eteenpäin. – Erityisesti ennakkotyöskentelyistä on tullut paljon hyvää palautetta. Työntekijämme kokivat myönteisenä sen, että seurakunnan stra- tegian lisäksi ruohonjuuritason asiat ja spiritualiteetin kysymykset olivat vahvasti mukana. – Lisäksi haluan sanoa, että Lempäälässä asuva hiippakuntasihteeri Jussi Holopainen sai paljon kiitosta syvällisistä ja antoisista työskentelyistä, jotka hän veti sekä työntekijöille että luottamushenkilöille. – Koin myös lääninrovastin ja piispan esille nostamat näkökohdat hyvin merkittävinä. Prosessi tuki työyhteisöä entistä enemmän puhaltamaan yhteen hiileen, Matti Vehviläinen iloitsee. Vehviläinen muistelee lämmöllä myös sitä, että hän sai olla mukana piispan vetämässä soitinyhtyeessä, joka säesti yhteislauluja nuorten illassa. – Bändin kokoonpano oli piispa, asessori, lääninrovasti, nuorisopastori, kanttori, notaari ja minä, Matti Vehviläinen kertoo. – Samoin koen, että seurakunnassa on tärkeää, että henkilökunta eli bändi soittaa hyvin yhteen. Tätä tavoitetta piispantarkastus tuki mainiosti ja prosessi oli antoisa, kitaransoittoa vapaa-aikanaan omaksi ilokseen harrastava Vehviläinen summaa. 2/2010 Hiippakunta 16 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 16 5.8.2010, 12:18 Petri Vilkko Diakonian työalavastaava Henriikka Tarri: Piispantarkastus antoi välineitä ja ohjeita työn syvempää käsittelyä varten ten hyvää diakoniatyötä Lempäälässä tehdään. – Tiesin piispan käynnin erilaisissa ryhmissä olevan seurakuntalaisillekin tärkeä asia, joten toivoin piispan tekevän vaikka vain lyhyenkin vierailun mahdollisimman moneen ryhmään, Henriikka Tarri kertaa odotuksiaan visitaatiosta. H enriikka Tarri on toiminut diakoniatyöntekijänä Lempäälän seurakunnassa keväästä 2008 lähtien. Syksystä 2009 alkaen hän on ollut diakonian työalavastaavana vastuualueenaan työalavastaavan tehtävät, Elämässä kiinni -projekti sekä perhediakonia. Tulevasta piispantarkastuksesta eli piispan visitaatiosta tiedotettiin henkilöstölle keväällä 2009 työntekijäkokouksessa. Henriikka Tarri ei aikaisemmin ollut mukana piispantarkastuksissa, joten tieto tulevasta tarkastuksesta herätti runsaasti kysymyksiä: Mitä piispantarkastus tuo tullessaan? Mitä tarkastetaan? Miten kuuluu käyttäytyä? Mitä käytännössä tapahtuu? Mitä sen seurauksena voi tapahtua? Mitä eroa on piispantarkastuksella ja visitaatiolla? – Tarkastukseen valmistautumiseen liittyen kirkkoherra Mikko Oikarinen tiedotti säännöllisin väliajoin tarkastusta edeltävistä vaiheista. Työntekijät miettivät yhdessä millainen päivien ohjelma voisi olla, missä kaikkialla piispa ja hänen delegaationsa voisi vierailla, Henriikka Tarri muistelee. Omaan diakonian työkenttäänsä liittyen Henriikka Tarri toivoi piispan näkevän, mi- Hyödyllinen itsearviointiprosessi Omasta mielestään Henriikka Tarri sanoo päässeensä osallistumaan tarkastukseen ja sen valmisteluihin juuri sopivissa määrin. Myös piispantarkastuksen valmisteluun liittyvään diakoniatiimin itsearviointiprosessiin Henriikka Tarri sanoo olevansa tyytyväinen. – Diakoniatiimi teki syksyn 2009 aikana perustoimintojen kuvauksen, joten tiimi pohti diakoniatyötä sen puitteissa hyvinkin tarkasti. Työn rajaamisen vaikeus nousi kaikkien diakonityöntekijöiden työn päällimmäiseksi pohdinnaksi, Henriikka Tarri toteaa. – Sitä vastoin työmme ydinkohtiin ei tarkastuksessa ollut mahdollista paneutua kovinkaan syvälle, työtä käsiteltiin lähinnä yleisellä tasolla, Henriikka Tarri sanoo. – Piispan visitaatio antoi kuitenkin välineitä ja ohjeita työn syvempää käsittelyä varten. Visitaation lopputuloksena kirjattiin ylös yhtenä kohtana Lempäälän seurakunnassa tehtävän työn määrä ja samalla korostettiin työn rajaamista resurssien riittävyyden ja sitä kautta myös jaksamisen kannalta. – Näin ollen saimme tavallaan luvan rajata työtä ja neuvon muistaa myös itseämme työtä tehdessämme. Konkreettiset työkalut löytyvät yleensä itsestä, kun lupa niiden käyttämiseen on annettu, Henriikka Tarri sanoo. Piispa ja muu tuomiokapitulin väki tutummiksi Visitaation parhaaksi anniksi Henriikka Tarri nostaa sen, että tapahtuma toi tuomiokapitulin organisaatiota ja erityisesti piispaa lähemmäksi seurakunnan työntekijöitä. – Esimerkiksi nuoriso-ohjaajat sekä diakoniatyöntekijät käyvät harvoin kapitulissa, eivätkä ole juurikaan tekemisissä piispan kanssa arkityön puitteissa. Nykyinen piispa Matti Repo on erittäin helposti lähestyttävä ja hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä hänellä puhuttiin, Henriikka Tarri iloitsee. Henriikka Tarrin mukaan piispan visitaatio ei ollut sellainen tarkastus, joksi hän sen alun perin oli kuvitellut. – Koko pidennetty viikonloppu sekä ennen piispan vierailua tehty työ on kantanut hedelmää, eikä tarkastusta tehty kulmat kurtussa, kuten ensin vähän ajattelin. Visitaation tarkoituksena oli tarkastamisen sijasta kehittää Lempäälän seurakuntaa ja antaa piispan tukea sinne missä sitä tarvitaan. – Esiin nousseen kolmen kohdan eteen on mielestäni tehty työtä, ja koen että olemme onnistuneet kehittymään myönteiseen suuntaan, Henriikka Tarri summaa. P ETRI V ILKKO www.tampereenhiippakunta.fi www.tampereenhiippakunta.fi 17 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 17 5.8.2010, 12:18 Seurakuntaharjoittelu on J oka vuosi hiippakunnassamme harjoittelee kymmeniä opiskelijoita. Harjoittelujakso on tärkeä paikka kokeilla omia taitoja käytännössä ja tutustua siihen, millainen työpaikka seurakunta on. Ensimmäiset jännittävät hartaudet, vetovastuu rippileiritunneista tai jumalanpalveluksen musiikista ja ensimmäiset kohtaamiset diakoniatyössä ovat harjoittelua, mutta ennen kaikkea matka omaan itseen ja omaan tapaan tehdä työtä. Seurakuntaharjoittelun merkitys ei kuitenkaan jää vain työn tekemisen harjoitteluun. Harjoitteluaika on sen kyselemistä, olisiko minusta seurakunnan työntekijäksi. Oman kutsumuksen pohdiskelu ja työn hengellisen luonteen ymmärtäminen ovat tärkeä osa harjoittelua. Samalla kun harjoittelun ohjaaja on kokenut opastaja ammattitaidon kehittämisessä, hänen tulisi olla myös hengellinen matkakumppani. Opettelemassa seurakunnan työhön Erika Valtonen on 23-vuotias nuorisotyönohjaajaopiskelija. Tamperelaissyntyinen nuori nainen arvioi valmistuvansa DIAK:n Kauniaisten yksiköstä joulukuussa 2011. Kutsumus kirkon työhön juontaa juurensa nuoruusvuosiin Porissa, jolloin Erika koki hyvin syvän ja vahvan puhuttelun. – Tulin itse uskoon muistaakseni 14-vuotiaana, johon vaikutti eri seurakuntaan kuuluva uskova ystäväni ja hänen perheensä, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä. Opiskelijaharjoitteluun Erika hakeutui Messukylän seurakuntaan Tampereelle. Hän oli kuullut seurakunnan nuorisotyöstä, ja seurakuntaan löytyi myös side vuosien takaa. – Olen noin 17 vuoden takainen messukyläläinen ja syntynyt Tampereella. Majoitus järjestyi Tampereella helposti isovanhempien luona, mikä oli myös merkittävä syy harjoittelupaikan valinnassa. Tärkeimpinä oppimisen kokemuksina Erika kertoo hartauksien pitämisen ja rohkeuden pitää omaa uskoa esillä. Kokemus oli, että oma rehellinen ja aito puhe puhutteli. – Oli yllättävää mutta kannustavaa, kun minua kiiteltiin muutaman kerran siitä, että puhun uskoasioista niin suoraan ja nimellä. Erika Valtonen Yllätin myös itseni siinä, kun löysin hartauksien kirjoittamiseen uuden, omalta tuntuvan tavan Harjoittelusta hän jäi kaipaamaan enemmän itselle tärkeää musiikin käyttämistä työssä. Harjoittelu vei eteenpäin omaa oppimista, mutta laittoi liikkeelle myös sekä hengellistä pohdiskelua että pohdintaa seurakunnan työntekijän hengellisyydestä. – Harjoittelu selkeytti omaa tapaani ilmaista uskoani. En usko kirkon odottavan työntekijöiltään suuria hengellisiä ominaisuuksia, työntekijät saavat olla ihmisiä siinä missä muutkin. Erika uskoo, että hänen on helppo tulla seurakuntaan työhön. – Koen, että seurakunnassa saan suunnitella ja painottaa työni oman kiinnostukseni ja vahvuusalueideni mukaan. Seurakunnan on vaikea ajatella olevan vain työpaikka, se on myös hengellinen koti ja kiinteä osa elämääni, hän pohtii seurakuntatyön ominaisluonnetta. Tästä syystä seurakunta on hänelle tärkeä vaihtoehto mietittäessä tulevaisuuden työpaikkaa. Seurakunnasta olisi hänen mukaansa helppo aloittaa, kun työ on tuttua ja itselle on syntynyt kokemus työssä viihtymisestä. – Uskoisin, että seurakunnan työssä pärjäisin hyvin, erityisesti nuorisotyössä. En ole ideapankki ja pidän ryhmässä toimimisesta, joten tarvitsisin yhteistyötä muiden työntekijöiden kanssa. Kirkon asema huolestuttaa tulevaa kirkon nuorta työntekijää. – Kirkon tulevaisuus näyttää huolestuttavalta monestakin syystä. Kirkon tulisi olla auktoriteetti. Sen sijaan tuntuu siltä, että kirkko haluaa pitää ihmiset tyytyväisinä, ja antaa periksi tärkeissä asioissa, joista kiinnipitäminen olisi tärkeää, mikäli kirkon auktoriteettiasema halutaan säilyttää. 2/2010 Hiippakunta 18 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 18 5.8.2010, 12:18 n koko seurakunnan tehtävä Osaamiseen ohjaaja Nuorisotyönohjaaja Mirva Mäkelä työskentelee Tampereella Messukylän seurakunnassa ja on jo kokenut harjoittelunohjaaja. Hän ohjaa mielellään harjoittelijoita, joita niitä hänellä onkin riittänyt. Vaikka Messukylässä harjoittelee vuosittain vähintään yksi harjoittelija, ei se silti ole tuntunut ylimääräiseltä taakalta. – Minun mielestäni ohjaus ei ole mitenkään hirveän työllistävää, toki minulla ja meillä on käynyt hyvä tuuri harjoittelijoiden kanssa. Harjoittelijat ovat olleet vastuuntuntoisia ja ahkeria sekä halukkaita oppimaan. Ohjaustyössä tärkeimpinä asioina Mirva pitää ajan antamista, oikeaa asennoitumista ohjaustyöhön, palautteen antamista puolin ja toisin sekä harjoittelijan mieltämisen nimenomaan harjoittelijaksi. Harjoittelija ei ole vain tarkkailemassa vaan kokeilemassa käytännössä oppimaansa. – Harjoittelija ei koskaan vain tule perässä ja katso, kuinka mä vedän, vaan pääsee tekemään itse. Oppilaitoksen suunnalta ei tule varsinaista tehtävälistaa siitä, mitä harjoittelijan pitää tehdä jakson aikana. Suurempi paino on sillä, että harjoittelija saa monipuolisen ja todellisen kuvan seurakuntatyöstä. Mirvan mukaan hengellinen kysely tai kysymykset kirkon viran hengellisestä luonteesta eivät ole Mirvan mukaan juuri näkyneet ohjaustyössä. – Meillä on harjoittelijat olleet yleisesti ottaen sellaisia, joilla on ollut vahva hengellinen näky ja innostus seurakunnan työhön. Voi olla, että kysymykset nousevatkin pintaan vasta harjoittelun jälkeen. Seurakuntaharjoittelun ohjauksesta ei makseta palkkaa, eikä se ole Mirvan mielestä merkittävää. Hänen mukaansa ohjaus kuuluu jokaisen työntekijän tehtäviin automaattisesti. Mirva Mäkelä – Minun mielestäni on itsestään selvä asia, että jokainen työntekijä ohjaa ja opastaa jossakin vaiheessa uusia työntekijöitä sekä opiskelijoita. Mitä kokenut harjoittelunohjaaja sitten haluaa kertoa kaikille ohjaajana toimimista harkitseville? – Ehdottomasti pitää ryhtyä harjoittelun ohjaajaksi. Ohjattavan ottaminen voi tuntua pelottavalta, mutta se antaa todella paljon. Harjoittelunohjaus on osa rekrytointia Kirkon kannalta harjoittelujaksot ovat osa rekrytointia. Onnistunut harjoittelu on käyntikortti kirkosta hyvänä työpaikkana ja hyvänä työnantajana. Tarkoitus ei ole missään tapauksessa antaa kirkosta ”liian” hyvää kuvaa tai jättää rosoisia pintoja esittelemättä, vaan tuoda seurakunnan työn todellisuus esiin sellaisena kuin me työntekijät sitä elämme. Ohjaajan on syytä pitää mielessään kirkon kokonaisuus. Harjoittelijaa ei voi ohjata vain yhden seurakunnan käytäntöihin vaan pitää mielessä, että hän voi työllistyä mihin tahansa seurakuntaan. Siksi tärkeämpää on lopulta pohtia sitä, mitä tarkoittaa olla kirkon töissä ja kasvaa omaan ammattiin, kuin omaksua yhden seurakunnan käytännöt. Tampereen hiippakunta on sitoutunut panostamaan harjoittelun ohjaukseen ja ohjaajien koulutukseen. Haluamme pitää osaltamme huolta siitä, että jokainen harjoittelija saa hyvän harjoittelukokemuksen ja että hiippakunnan harjoittelun ohjaajia ohjataan ja valmennetaan tehtäviinsä. Käytännössä tämä tarkoittaa harjoittelunohjaajien säännöllisiä koulutuspäiviä ja vuosittaista harjoittelun palauteseminaaria. Näistä löydät enemmän tietoa hiippakunnan nettisivuilta. M IKKO S ULANDER HIIPPAKUNTASIHTEERI www.tampereenhiippakunta.fi 19 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 19 5.8.2010, 12:18 Tampereen hiippakunta julisti haettaviksi nuorille säveltäjille suunnattuja musiikkistipendejä. Stipendien avulla halutaan edistää erityisesti uuden jumalanpalveluksiin soveltuvan messumusiikin synnyttämistä hiippakunnan alueella. Stipendien saajiksi tulivat valituiksi lahjakkaat nuoret muusikot Peter Joukainen ja Joonas Mikkilä. X Uudet musiikkistipendit ovat haettavissa 2.10.2010 mennessä. Katso lisätiedot www.tampereenhiippakunta.fi Teologi ja muusikko Peter Joukainen haluaa tuottaa helposti lähestyttävää musiikkia P Kirkkomusiikki populaariseen suuntaan eter Joukaisen, 28, musiikillinen ura alkoi rippikouluiässä bänditoiminnan parissa. Hänen soittimensa oli kitara, mutta aika nopeasti rakkaimmaksi instrumentiksi tuli laulu. Myös miehen sävellysharrastus alkoi samoihin aikoihin. Tähän mennessä hänen kädenjälkensä on kolmenkymmenen kappaleen sävellyksessä sekä puolensadan kappaleen sanoittamisessa. – Tällä hetkellä olen päätoiminen muusikko. Kierrän keikoilla seurakunnissa ja minulta on ilmestynyt kaksi levyä. Toki jatkan myös teologian opintojani, mutta tällä hetkellä suurin mielenkiintoni kohdistuu musiikkiin, Joukainen sanoo. – Pop-muusikkona olen pyrkinyt tekemään helposti lähestyttävää musiikkia. Sellainen mollissa menevä suomalainen haikeus ja kaipuu ovat usein laulujeni pohjavireenä. Hengellisyys tulee lauluihin toivoakseni luonnostaan, koska peilaan niissä myös omaa uskonelämääni. Sanoitukset usein sävellysten pohjana Peter Joukainen haluaa muuttaa kirkkomusiikkia populaarisempaan suuntaan. Joukainen kertoo olevansa tekstilähtöinen lauluntekijä eli hän arvostaa erittäin korkealle laulujen sanoituksia. – Pyrin siihen, että musiikki ja teksti palvelisivat ja tukisivat toinen toistaan. Niinpä riippuen työtavasta, musiikki voi saada inspiraationsa sanoituksesta tai toisin päin. Viime vuosina olen tehnyt sanoitusta ja sävellystä ikään kuin limittäin, sävel hieman edellä ja teksti perässä, Joukainen toteaa. Joukainen sanoo, että sävellystyön prosessi on vuosien varrella vaihdellut. – Nykyisin teen sävellyksiä niin, että soittelen kitaraa ja alan hahmotella jotakin lau- lettua fraasia. Hiljalleen sävel alkaa elää – jos alkaa! Hiippakunnan stipendiraadille hän lähetti kolme erillistä musiikkikappaletta, joista yksi oli hänen kokonaan itse säveltämänsä. – Tuon kappaleen Ohjaa mun askeleet syntymisestä en muista kyllä kovin paljoa. Mutta siinä on jännä yksityiskohta: yksi säkeistön sointu muuttuu mollista duuriksi ensimmäisen kertosäkeen jälkeen, jolloin toki myös laulumelodia muuttuu. Silti se on ihan rehellinen pop-biisi, varustettuna ripauksella slaavilaista tunnelmaa, Joukainen kertoo. Hengellisessä toiminnassa mukana olo on Peter Joukaiselle tärkeä osa elämää. – Olen ihan paikallisseurakunnan kasvatti, tarkemmin sanottuna Tampereen Aitolahden seurakunnan. Siellä tuli vietettyä monta vuotta nuoren seurakunnan toiminnassa. Se oli hyvä paikka kasvaa uskossa. Nykyäänkin seurakuntaelämään tulee osallistuttua viikoittain, teologiaa neljä vuotta Helsingin yliopistossa opiskellut Joukainen sanoo. Tämän hetkisestä kirkkomusiikin tilasta Joukaisella on selkeä mielipide: – Koen, että kirkkomusiikki ei tällä hetkellä puhu kaikilta osin kansan kieltä. Tämä on sääli, koska luterilaisuus perustuu hyvän sanoman kertomiseen juuri kansan kielellä. Ja mikä onkaan tehokkaampi kieli kuin musiikin kieli, Joukainen painottaa. Hän toivoisi, että kirkkomusiikissa voitaisiin siirtää painopistettä klassisesta korkeakulttuurista populaarimpaan suuntaan, jolloin musiikki hänen mukaansa palvelisi laajemmin kirkon jäseniä. – Kirkoissa voitaisiin järjestää paljon nykyistä enemmän gospel-konsertteja, joihin liitettäisiin seurakunnan työntekijöiden tai vaikkapa maallikoiden puheenvuoroja. Iltojen päätteeksi voisi vaikka olla ehtoollinen. Näin konsertit olisivat koko seurakunnan tilaisuuksia, joihin olisi helppo tulla, Joukainen visioi. Hän haluaisi olla mukana rakentamassa jumalanpalvelusten säestystä rikkaammaksi. – Toki virret ja hengelliset laulut toimivat jumalanpalveluksissa hienosti, jos musii- 2/2010 Hiippakunta 20 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 20 5.8.2010, 12:18 killinen ilmaisu on elävää ja kulkee käsi kädessä laulujen sanoman kanssa, Joukainen myöntää. Musiikki tärkeä osa julistustyötä Kirkon julistustyöhön musiikki sopii Joukaisen mukaan erinomaisesti myös tulevaisuudessa. – Musiikki avaa ihmisten korvia ja sydä- miä eri tavalla kuin mikään muu. Ihmiset nauttivat yhdessä laulamisesta, ja myös puhuttelevalle esittävälle musiikille on edelleen tilausta. Niinpä uskon, että musiikki pitää pintansa kirkon julistustyön tärkeänä työkaluna tulevaisuudessa. – Kenties taloudellisten resurssien niukentuessa kuljemme enemmän siihen suuntaan, että ihmiset soittavat yhdessä sen sijaan, että ostettaisiin asiantuntija paikalle jonka soittoa sitten kuunnellaan, Joukainen arvelee. – Stipendi tuli todelliseen tarpeeseen, koska olen juuri julkaissut toisen albumini. Levyn kustantaminen maksoi aika paljon, eikä levymyynti ole näinä aikoina kovin helppoa. Niinpä rahat on jo käytetty levyntekoon, muusikko paljastaa. Joonas Mikkilä musiikin monitaituri Pirkanpojista J oonas Mikkilän, 19, monipuolinen muusikon ura alkoi klarinetilla ja jatkui pianolla. Poikakuoro Pirkanpoikiin hän on kuulunut 8-vuotiaasta lähtien. Pirkanpojat on seurakunnan kuoro, ja sen kautta Joonas Mikkilä kertoo päässeensä jo pienestä pitäen mukaan seurakuntaelämään. – Pirkanpojissa mukana olo on varmasti musiikillisen kehitykseni kannalta tärkein yksittäinen asia. Lisäksi vuonna 2006 alkaneet kuoronjohdon opinnot ovat syventäneet käsitystäni musiikista ja sytyttäneet lopullisen kipinän kuorotyöhön ja kuoronjohtajan ammattiin pyrkimiseen, Joonas Mikkilä toteaa. Kuoronjohdon C-tutkinnon kolmatta vuotta Pirkanpojissa kuoronjohtajana toimiva Mikkilä suoritti keväällä 2008 erinomaisin arvosanoin. Pianistina Mikkilä keikkailee yhtyeensä Pushkin Quintetin ja muiden kokoonpanojen kanssa. Syksystä 2010 hänen opiskelupaikkanaan on Sibelius-Akatemia, jonne hänet valittiin musiikkikasvatuksen koulutusohjelmaan. Ominta musiikkia Joonas Mikkilälle on jazz, jossa häntä kiehtovat jokaisen soittajan persoonallinen ääni ja vapaus toteuttaa itseään. Sävellykset alulle improvisoinnilla Joonas Mikkilän ensimmäiset sävellykset syntyivät jo kymmenvuotiaana. Myöhemmin musiikillisen osaamisen laajentuessa myös improvisointikyvyt kehittyivät, mikä avasi nuoren lahjakkaan muusikon silmät aivan uudenlaisille harmonisille ja melodisille mahdollisuuksille. – Säveltämisessäni kaikki lähtee liikkeelle aina improvisaatiosta, joskus vain yhdestä soinnusta tai sävelkulusta, Mikkilä sanoo. – Minulle säveltäminen on improvisoiden syntyneen materiaalin jäsentämistä pa- perille järkeväksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, “sävellykseksi”. Koen aina improvisoidessani samanaikaisesti “säveltäväni”, joten tästä näkökulmasta olen päässyt ikäisekseni säveltämään hyvin paljon. Joonas Mikkilä sanoo pyrkivänsä mahdollisimman rauhalliseen työtahtiin, jotta sävellys saisi syntyä itsestään alitajunnassa. Hänen sävellyksistään aiemmin päivänvaloon ovat päässeet veljensä Juska Wendlandin kanssa tekemät elektronisen musiikin sävellykset. Kyseisiä chill-out -musiikkityyliä edustavia kappaleita on julkaistu ulkomaisilla levy-yhtiöillä, ja vastaanotto on kuuntelijoiden puolelta ollut todella lämmin. – Lisäksi pöytälaatikkooni on kertynyt piano- ja kuoromusiikkia, Mikkilä sanoo. Kirkkomusiikki lähellä sydäntä Hengellinen musiikki on monella tapaa lähellä Joonas Mikkilän sydäntä. Kirkkomusiikin tarjonnan hän sanoo kokevansa ainakin omassa seurakunnassaan monipuoliseksi. Sillä saralla Mikkilän mielimusiikkia on renessanssin musiikki sekä varhaisen barokin mestareiden Palestrinan, Gesualdon ja Monteverdin teokset. – Paljon puhuttua ”nuorekkuutta” kirkkomusiikkiin on mielestäni saatu viime vuosina lisättyä hyvinkin paljon, mutta nuorten tekemälle kirkkomusiikille lienee edelleenkin kysyntää. Kuluneena kesänä Joonas Mikkilä kiersi ympäri Suomea soittamassa Mika Karolan Lauluista kaunein -tapahtumissa. Mikkilälle läheisintä hengellisessä toiminnassa on lapsityö, jonka arvokkuuden hän sanoo oppineensa ymmärtämään ollessaan vuosi sitten kesätöissä Finlaysonin kirkon Lasten Katedraalissa. – Stipenditeoksista ensimmäinen syntyi juuri työskennellessäni Finlaysonin kirkossa kesämuusikkona, ja kirkon ainutlaatuinen Joonas Mikkilä aloittaa syksyllä opinnot Sibelius-Akatemiassa. tunnelma tuntui siirtyneen tuohon sävellykseen, Mikkilä sanoo. – Motivaattorina hengellisen musiikin säveltämiseen toimi paitsi stipendin saamisen mahdollisuus, myös tietoni Katriina Hallikaisen loistavista sanoittajan taidoista, joita ilman olisivat sävellykseni luultavasti jääneet puolitiehen. Saamaansa hiippakunnan musiikkistipendiä Joonas Mikkilä sanoo arvostavansa suuresti. – Stipendillä on ollut itselleni suuri ja kannustava merkitys, on aina hienoa saada arvostusta tekemisistään objektiiviselta taholta. Stipendirahastani suuri osa kului keväällä Ranskassa nuottihankintoihin, kuoronuottien tarjonta oli todella hyvä enkä pystynyt hillitsemään itseäni, tuleva musiikin maisteri paljastaa. P ETRI V ILKKO www.tampereenhiippakunta.fi www.tampereenhiippakunta.fi 21 21 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 21 5.8.2010, 12:18 Oma avioliittoleiri innosti Hankelat lähetyskentille Perhetyö suomalainen vientituote Namibiassa Perhetyötä Namibiassa vuodesta 2006 Suomen Lähetysseuran palveluksessa tehneet Marja ja Jussi Hankela vaihtoivat kesällä Afrikan maisemat Suomen suveen. Vaikuttaminen namibialaisten perheiden arkeen ei silti katkea, siitä pitää huolen opus nimeltä “Epukululohombo”, opaskirja naimisiin menossa oleville namibialaispareille. Kirjan toimituskunnassa Hankelat ovat mukana. V aikka parisuhteen kiemurat ovat kaikkialla samantapaiset, kulttuuri tuo omat mausteensa siihen, millaisia asioita oppaassa käsitellään. Englannin, oshiwambon ja rukwangalin kielillä julkaistavan oppaan tekemiseen osallistuu parisenkymmentä kirjoittajaa. Terveydenhoitaja kirjoittaa puhtaudesta, hiv-perheille on oma lukunsa, myös monipuolinen ravinto on esillä ja nuorillepareille annetaan neuvoja perheen raha-asioiden suunnittelussa. Suomalaisessa avioliitto-oppaassa tuskin olisi omaa lukua moniavioisuudesta, mutta Namibian historian valossa sekin aihe oli tarpeen. Myös laajan suvun roolia nuoren parin elämässä monien muiden aiheiden ohella kirjassa käsitellään. Kun Marja ja Jussi Hankelalle tarjottiin pestiä Namibiaan, hanke tuntui heti omalta, ovathan he itse harrastaneet perhetyötä vuodesta 1984 omien myönteisten avioliittoleirikokemusten innoittamina. Vaikeudet mieluummin salataan Marja Hankela muistelee, millainen ahaa-elämys hänelle itselleen oli aikanaan tajuta, että muilla pariskunnilla on ihan samanlaisia ongelmia kuin itselläkin. Perhetyön mahdollistama vertaistuki ja asioiden jakaminen sopivat hänen mielestään hyvin myös Namibiaan, sillä siellä elää vahvana perinne negatiivisten asioiden salaamisesta, vaikenemisen kulttuuri. Ulkopuolisille näytetään iloista naamaa, kun taas ongelmista puhuminen on suorastaan kiellettyä. Namibiassa aviokriisin iskiessä on perinteisesti menty papin luo. Papit ovat Namibiassa tärkeitä henkilöitä ja usein seurakuntansa ainoita työntekijöitä. Hankelat saivat tuekseen paikallisen kirkkohallituksen nimittämän 7-henkisen johto- 2/2010 Hiippakunta 22 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 22 5.8.2010, 12:18 Petri Vilkko Marja ja Jussi Hankela iloitsevat rikkaista Namibian-vuosistaan, mutta ovat onnellisia myös paluustaan kotimaisemiin Tampereelle. Namibiassa ollaan reilusti kristittyjä Vaikka Suomi tuntuukin nyt hyvältä paikalta elää, Hankelat kaipaavat monia asioita Namibiasta. Heidän mukaansa Namibia on hyvin kristitty maa ja uskonasioista puhuminen on S OINTU J OKIPII Jussi Hankela Namibia on hiv-tartuntojen kannalta synkkää aluetta. – En kadehdi lainkaan sikäläisiä nuoria, jotka kumppania etsiessään joutuvat miettimään aina myös sitä, onko toinen terve vai kenties tappavan taudin kantaja, Marja Hankela huokaa. Valistus puree ihmeen hitaasti, vaikka maassa on toteutettu lukemattomia mainoskampanjoita aidsin leviämisen hidastamiseksi. Uskottomuus on suuri ongelma ja se pohjautuu ainakin osaksi apartheidin aikaiseen miesten ja naisten erottamiseen toisistaan. Miehet ovat perinteisesti lähteneet töihin kauas kotoa kalasatamiin ja tehtaisiin, naiset jäivät kyliin viljelemään maata. Oli yleistä, että miehillä oli muita naisia ja vaimot ummistivat siltä silmänsä. Se mikä ennen oli hyväksyttävää, ei kuitenkaan aidsin aikakaudella enää toimi. Seksistä puhuminen on maassa tabu, mutta avioliittokursseihin on kuulunut myös seksuaalisuutta käsittelevä osio. Monet ovat jälkeenpäin harmitelleet, miksei heille ole aikaisemmin kerrottu seksuaalisuudesta. Useissa ryhmissä on syntynyt hyvinkin avointa keskustelua asioista, joista on totuttu vaikenemaan. Avioerot ovat lisääntyneet myös Namibiassa. Naisten koulutustaso on noussut ja heidän on ollut mahdollista lähteä liitosta, jossa he eivät ole kokeneet olevansa turvassa pelätessään, että mies tuo kotiin tappavan sairauden. Omat haasteensa namibialaiseen avioliittoon tuo sekin, että perheellä käsitetään paljon laajempaa joukkoa kuin pelkkää ydinperhettä. Jos jollakulla on tuloja, on ihan luonnollista, että hän kustantaa esimerkiksi varattoman veljenlapsensa opiskelua tai sisarensa hautajaisia. alamäkeä, mutta huonojen aikojen yli kannattaa sinnitellä eikä antaa periksi. Ennen pitkää tulee sitten taas toisenlaisia aikoja. Hankelat paljastavat, että heidän omassa avioliitossaan oli seitsemän vuoden kohdalla paha kriisi. – Nyt 34 vuoden jälkeen voimme vain todeta, että olisipa ollut tosi päätöntä erota silloin, silminnähden yhteen hitsautunut pariskunta huokaa. S T Avioliittokurssit myös Namibiassa ovat ryhmätöitä, pohdiskelua ja jakamista. Jussi Hankela Uskottomuutta ja aidsia luontevaa. Nuoretkaan eivät kavahda Jumalan sanaa, ja esimerkiksi ruokapaikassa tarjoilija saattaa siunata ruoan. – Namibialaisista voisi sanoa, että he ovat reilusti kristittyjä, Marja Hankela kuvailee. Häntä ihastuttaa myös namibialaisten kyky luottaa omiin taitoihinsa. – Meillä suomalaisillahan on tapana vähätellä taitojamme. Sanomme, ettemme osaa, vaikka osaisimmekin. Namibialaiset taas ilmoittavat reippaasti hallitsevansa sitä sun tätä, vaikka todellisuus olisikin ihan muuta, Hankelat nauravat. Marja Hankela muistelee lämmöllä paikallisten kanssa käymiään keskusteluja joskus hyvinkin henkilökohtaisista asioista. – Saimme kuulla erilaisista avioliittoon liittyvistä uskomuksista ja tunsin olevani hyvin etuoikeutettu, kun pääsin jakamaan ihmisten kanssa heidän intiimejä asioitaan. Myös suomalaisiin lähetystyöntekijöihin liittyvät tarinat ovat jääneet mieleen. Suomalaisilla ja namibialaisilla on pitkä yhteinen historia, ja oli liikuttavaa, miten joku saattoi kyyneleet silmissä kertoa äitinsä valmistuneen aikanaan sairaanhoitajaksi suomalaisten järjestämältä kurssilta. Hankelat sanovatkin, että näiden perinteiden takia on tärkeää jatkaa lähetystyötä Namibiassa. – Vaikka sikäläinen kirkko tulee jo toimeen omillaan, on tärkeää, että perinteet säilyvät. Ollaan ikään kuin samaa perhettä ja sen tuoma rikkaus rakentaa molempia maita. Toki myös apua tarvitaan ainakin erityisaloilla, nyt mm. Onandjokwen sairaalan kunnostustalkoissa. Avioliitossa ei kannata antaa liian helposti periksi! Ennen lähetyspestiään Urjalassa rehtorina työskennellyttä Jussi Hankelaa odottaa kotimaassa työ Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlakoordinaattorina, maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi opiskelleella Marja Hankelalla on tiedossa Opettajien Lähetysliiton toiminnanjohtajan sijaisuus. Yhteydenpito Namibiaan jatkuu ja perhetyö on heille tulevaisuudessakin tärkeää. Ainakin tällä hetkellä pariskunta on päättänyt asettautua Suomeen. Entä millaisia vinkkejä kokeneet perhetyöntekijät antavat muille pariskunnille? – Vinkkinä miehille, että paras sijoitus, minkä elämässä voi tehdä, on satsata avioliittoon, Jussi Hankela vihjaa. – Joka äijä vie autonsa säännöllisesti huoltoon, mutta myös avioliittoa kannattaa huoltaa. Suomessa on paljon alan tarjontaa ja jokainen varmasti löytää itselleen sopivan kurssin. – Kärsivällisyys ja sitoutuminen ovat hyveitä, joita avioliitossa tarvitaan. Elämä on ylä- ja Jussi Hankela kunnan, ja ennaltaehkäisevää avioliittotyötä varten perustettiin toimisto. Myös Suomesta käsin tapahtunutta työnohjausta he pitävät oman pärjäämisensä ja jaksamisensa kannalta hyvin tärkeänä. Heidän työnohjaajinaan toimivat tamperelaiset perhetyön ammattilaiset Kaija-Maria ja Lari Junkkari, joilla oli myös tilaisuus vierailla luentomatkalla Namibiassa. Perhetyötä Hankelat tekivät pappispariskuntien kanssa, jos kohta maallikkojakin avioliiton rikastuttamiskursseilla on ollut. Kakkoskurssin jälkeen oli mahdollista osallistua kouluttajakurssille. Tällä hetkellä Namibiassa on yhdeksän sen käynyttä kouluttajaparikuntaa. S Kuvan kurssi koostui neljästä pappispariskunnasta ja kahdesta maallikkopariskunnasta. www.tampereenhiippakunta.fi 23 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 23 5.8.2010, 12:18 Seurakunnan valmiussuunnittelu – aina ajankohtainen asia ”Koululaisia kuljettava bussi joutuu onnettomuuteen iltayöstä ohikulkutien varrella” ”Leirikeskuksen asuinrakennuksessa syttyy tulipalo” ”Lentokone epäonnistuu laskussa ja luisuu kiitoradalta ulos” N ämä kaikki ovat otsikoita, joita kukaan meistä ei toivoisi näkevänsä, mutta jollaisia varten tulee jokaisen seurakunnan olla varautunut. On varauduttava, vaikka niitä ei koskaan tapahtuisi ja vaikka suunnitelmien tekemiseen kuluisi lukuisia työtunteja. On myös jaksettava päivittää suunnitelmia ja avainhenkilöiden yhteystietoja, vaikka hälytyskaavio roikkuisi tarpeettomana päivystävän papin seinällä vuosikausia. Varautuminen ja ennalta suunnittelu on kaiken lähtökohta siksi, että pahimman mahdollisen tapahtuessa ei ole aikaa tehdä suunnitelmia tai miettiä vastuita. Niin ikään ei ole aikaa kysellä ohjeita tai etsiä oikeita henkilöitä. Eri toimijoiden tehtävät ja ennen kaikkea oma tehtävä tulee selvittää etukäteen. Jos seurakunnan roolia ei ole etukäteen selvitetty, on turha – tilanteen ollessa päällä – mennä kyselemään, mitä me voisimme tehdä tai mikä on meidän tehtävämme. Suunnitelma poikkeaviin oloihin vai poikkeusoloihin Valmiussuunnitelmalla pyritään varautumaan monenlaisiin tilanteisiin. Se voi olla palohälytys leirikeskuksessa tai pidempi lämmön- tai sähkönjakelun keskeytys. Tämän kaltaisista ja tasoisista tilanteista käytetään yleisnimitystä häiriötilanne. Koko maata koskettanut lähimenneisyyden häiriötilanne oli esimerkiksi sikainfluenssan leviäminen. Seurakunnan valmiussuunnittelu lähtee juuri näihin häiriötilanteisiin valmistautumisesta. Häiriötilannetta paljon vakavampi tilanne on poikkeusolot. Sillä tarkoitetaan sodan tai sodanuhkan, suuronnettomuuden tai laajaan talouskriisiin laajuista tilannetta, joka ei ole enää hallittavissa tavanomaisin viranomaisten toimivaltuuksin ja resurssein. Poikkeusoloissa yhteiskunnan valmiustilaa nostetaan kohotettuun- tai täysvalmiuteen. Seurakunnan ja koko yhteiskunnan kannalta tämä tarkoittaa luonnollisesti mittavia vaikutuksia yhteiskunnan toimintaan. Seurakunnan on varauduttava valmiussuunnitelmassaan siihen, miten esimerkiksi hautaustoimi hoidetaan, jos vainajien lukumäärä kasvaa merkittävästi. Perustehtävä toteutuu kaikissa oloissa Valmiussuunnittelun tarkoituksena on turvata perustehtävän toteutuminen kaikissa oloissa. Perustehtävämme – Jumalan sanan julistaminen, sakramenttien jakaminen, kristillisensanoman ja lähimmäisenrakkauden levittäminen – ovat myös häiriötilanteissa ja kriiseissä perustehtäviämme. Voisi melkein ajatella näiden juuri korostuvan poikkeavissa tilanteissa. Avoinna olevat kirkon ovet, koulutetut ihmiset jotka kykenevät kohtaamaan järkyttyneitä ihmisiä, rukoushetket ja palvelevan puhelimen päässä päivystävät ihmiset ovat niitä tehtäviä – henkistä ja hengellistä huoltoa – jotka ovat meidän ydinosaamistamme, emmekä lähde ilman erillistä pyyntöä tai sopimista huolehtimaan muista tehtävistä. On mahdollista ja poikkeusoloissa todennäköistä, että seurakunnalta pyydetään viranomaisyhteistyötä sen perustehtävän ulkopuolelta. Tällainen voi olla tilojen käyttäminen majoitukseen tai kriisikeskuksen perustaminen seurakunnan tiloihin. Näihin seurakunta ei kuitenkaan lähde omatoimisesti vaan aina yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Siksi valmiussuunnittelussa on tärkeää, että huomioidaan perustehtävän lisäksi myös yhteistoiminnasta sopiminen muiden viranomaisten kanssa. Valmiussuunnittelun pääperiaatteet Häiriötilanteessa tai kriisissä ensimmäinen pääperiaate on, että toimintavastuu on sillä seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä, jonka alueella onnettomuus tapahtuu tai kriisi syntyy. Kukaan ulkopuolinen, esimerkiksi kapituli tai kirkkohallitus, ei tule hoitamaan kirkon tehtävää seurakunnan alueelle, vaan seurakunta itse huolehtii tehtävänsä toteuttamisesta oman valmiussuunnitelman mukaisesti. Päävastuullisuuden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa yksin jäämistä, vaan lähiseurakunnat ja kapituli ovat käytettävissä apuna ja tukena. Merkittävissä häiriötilanteissa on kapituliin muutenkin syytä tiedottaa tapah- 2/2010 Hiippakunta 24 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 24 5.8.2010, 12:18 tuneesta, vaikka tilanne hoidettaisiin omin voimin. Valmiussuunnittelun toinen pääperiaate on, että organisaatiota muutetaan poikkeustilanteessa mahdollisimman vähän ja ihmiset toimivat heille nimetyissä paikoissa ja tehtävissä. Toimia johtaa aina seurakunnan nimetty valmiuspäällikkö – yleensä kirkkoherra – joka johtaa poikkeustilanteessa valmiusorganisaatiota valmiussuunnitelman mukaisesti. Nuorisotyöntekijät toimivat häiriötilanteessa nuorten parissa, ja kiinteistöväki huolehtii seurakunnan kiinteistöistä. Valmiussuunnittelijat Seurakunnalla ja seurakuntayhtymillä on valmiuslakiin perustuva velvollisuus tehdä valmiussuunnitelma. Valmiussuunnittelun käynnistämisestä vastaa kirkkoherra ja kirkkoneuvosto, tai yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyy valmiin suunnitelman. Kirkkoherran on pidettävä huolta, että suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa ja että henkilöstölle järjestetään tarvittavaa koulutusta. On seurakunta- tai yhtymäkohtainen asia, miten valmiussuunnitelma rakennetaan. Yleensä on järkevintä antaa tehtävä erityiselle neuvoston nimittämälle valmiustoimikunnalle. Sen tehtävänä on esitellä valmiussuunnitelma neuvostolle ja huolehtia sen ajantasaistamisesta, mutta myös ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten henkilöstön koulutukseen ja yhteistoimintasuhteiden luomiseen. Alueellisella tasolla valmiussuunnittelusta vastaavat rovastikunnat ja hiippakunta. Jokaisessa rovastikunnassa tulee olla lääninrovastin nimittämä valmiussuunnittelua koordinoiva työryhmä. Tämän rovastikunnallisen yhteistyön tarkoituksena on luoda seurakuntarajat ylittävää valmiussuunnittelua, mutta myös luoda verkostoja muihin viranomaisiin ja toimijoihin. Hiippakunnan tehtävänä on tukea ja ohjata seurakuntien valmiussuunnittelua. Hiippakunta järjestää tarvittaessa koulutusta, ja myös valmiusharjoituksia on mahdollista suunnitella yhdessä hiippakunnan kanssa. Lisätietoa valmiussuunnittelusta löydät kirkon uudesta sakasti.evl.fi -palvelusta sekä hiippakunnan lakimiesasessorilta Leevi Häikiöltä. Markku Lehtonen on Tampereen aluepelastuslaitoksen valmiuspäällikkö, ja hänellä on pitkä kokemus yhteistyöstä seurakuntien kanssa. Tampereen seurakunnissa on asiat on hänen mukaansa hoidettu mallikkaasti ja yhteistyö on toimivaa. – Yhdessä Antti Saarelman kanssa tehtiin aikanaan suunnitelma, joka oli malliesimerkki valtakunnallisesti, valottaa Lehtonen suunnittelun alkuvaiheita. Henkisessä huollossa seurakunnat ovat olleet merkittävässä asemassa, mutta tärkeää on ollut myös mahdollisuus käyttää seurakunnan tiloja mm. hätämajoitukseen. Näin kävi Kangasalla, kun vuonna 2009 sattuneessa tulipalossa jäi yli 20 henkeä taivasalle keskellä yötä. – Valvomosta soitettiin seurakuntien valmiuspäivystäjälle, joka sattui juuri silloin olemaan Antti Eskolin, ja näin saatiin Ilkko auki ja porukka sinne. Tärkeimpinä asioina seurakuntien valmiussuunnittelussa Lehtonen pitää henkisen huollon osuutta. Ihmisiä järkyttävissä tilanteissa, kuten tulipaloissa, on tärkeää, että paikalla on kuuntelevia ihmisiä. Toki SPR ja Vapepa (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) ovat toimimassa, mutta yhtälailla seurakunnan työntekijöiden panosta kaivataan. – Olisi tärkeää, että järkyttyneille ihmisille olisi tarjolla muutakin kuin kylmät seinät. Seurakuntien kannattaa olla aktiivisesti yhteistyössä palo- ja pelastustoimen kanssa. Tampereen kokemukset ovat osoittaneet, kuinka ennalta suunnittelu ja sopiminen ovat auttaneet monessa tilanteessa. Lehtonen pitää tärkeänä, että seurakunnat kaikkialla ottavat valmiussuunnittelun vakavasti ja laittavat aikaa sen tekemiseen. – Jokaisen seurakunnan osalta meillä on valvomossa jotakin, mutta se on arvoitus, miten se toteutuu käytännössä. Valmiussuunnitelmista Lehtonen kehottaa tekemään ohuita ja käyttökelpoisia. – Todennäköisimmin lyhyt suunnitelma pelittää paremmin käytännön tilanteessa kuin paksu nivaska. Kun valmiussuunnitelma tehdään kunnolla, viive tapahtuman ja toiminnan välillä jää mahdollisimman lyhyeksi. Valmiussuunnitelman tekeminen kannattaa aloittaa heti, ja sitä tulee jaksaa aika ajoin päivittää. – Tässähän on monta kertaa se ongelma, että asian suhteen tehdään jotakin vasta sitten, kun jotakin sattuu. Toivottavasti näin ei toimita missään seurakunnassa. M IKKO S ULANDER HIIPPAKUNTASIHTEERI www.tampereenhiippakunta.fi 25 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 25 5.8.2010, 12:18 Synodaalikokous pohtii, mitä on Jumala-usko 2010-luvulla S ynodaalikokous hiippakuntamme papeille ja lehtoreille pidetään 28.–29. 9.2010 Scandic Hotel Rosendahlissa Tampereella. Mooses vastasi: ”Tässä olen” (2 Moos. 3:4) Synodaalikokouksen ensimmäisenä päivänä lähdemme pyhiinvaellukselle yhdessä Mooseksen tarinan kanssa. Pysähdymme kuuntelemaan Jumalan puhuttelua oman elämämme keskellä. Rukousvaellus Pyynikin maisemissa kutsuu tutkimaan omaa hengellistä matkaa. Missä olen? Millaisena Jumala minulle tässä näyttäytyy? Miten Jumala minua puhuttelee? Ensimmäinen päivä voi olla kokeneille synodaalikokousosallistujille yllättävä: ei viisaita esitelmiä eikä yleiskeskusteluja, vaan enemmän hiljaista kuuntelua ja reflektiota. Uskomme, että pienet kuuntelevat porinaryhmät mahdollistavat teologisen reflektion ja oman hengellisen kaipuun tavoittamisen. ”Mene siis, minä lähetän sinut…” (2 Moos. 3:10) Synodaalikirja ”Minä uskon?” pureutuu pohtimaan, mitä uskontunnustuksessa ilmaistu usko kolmiyhteiseen Jumalaan merkitsee tänään. Kirja alkaa Karl Barth – sitaatilla: ”Teologeina meidän pitää puhua Jumalasta. Mutta me olemme ihmisiä emmekä sellaisina kykene puhumaan Jumalasta.” Pappeina elämme tässä jännitteessä. Meidän pitäisi pystyä puhumaan Jumalasta uskottavasti ja ymmärrettävästi tämän ajan ihmisten keskellä, mutta samalla tunnistamme sen äärimmäisen mutkikkuuden, mikä siihen liittyy. Synodaalikokouksen jälkimmäisenä päivänä keskitymme nimenomaan tähän teemaan: miten puhua Jumalasta aikamme konteksteissa. Jumala-puhe voi olla jotain sellaistakin, jota tapahtuu ihmisten maailmassa, mutta me emme vain tunnista sitä. Ajattele, että joutuisit toimimaan tulkkina kahden eri kieltä puhuvan ihmisen välillä. Ensimmäinen edellytys tulkkina toimimiseen olisi varmaankin se, että ymmärrät molempia kieliä hyvin ja osaat niitä puhua. Sen lisäksi tulkin tehtävääsi helpottaisi, jos tuntisit molemmat henkilöt suhteellisen hyvin, heidän tapansa ajatella ja ilmaista itseään. Pappi on tulkki. Papin täytyy tulkita Jumalan rakkauden viestiä ymmärrettävällä tavalla ihmisille. Tulkkina papin täytyy tuntea ja ymmärtää ihmisten kieltä ja mieltä, ajattelutapaa ja kulttuurista kontekstia, jotta hän voisi mielekkäästi ”kääntää Jumalan puheen” ihmisten kielelle. Toisaalta papin täytyy tun- tea Jumalan kieli ja mieli. Papin täytyy pystyä kommunikoimaan Jumalan kanssa. Elämän tulkkina pappi on dialogisessa suhteessa sekä Jumalaan että toiseen ihmiseen. Ollakseen uskottava molempien suhteiden täytyy toimia. Synodaalikokous on työtehtävä, joten pyydämme työnantajia huolehtimaan siitä, että papit ja lehtorit voivat osallistua tähän ainutlaatuiseen joka kuudes vuosi tapahtuvaan yhteiseen kokoontumiseen. Oman hengellisen rakentumisen vuoksi on hyvä, että synodaalikirja on etukäteen luettu, koska sen antamien teologisten virikkeiden pohjalta työskentelemme syventävästi. 2/2010 Hiippakunta 26 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 26 5.8.2010, 12:18 Synodaalikokous 28.–29.9.2010 OHJELMA Tiistai 28.9. Keskiviikko 29.9. 09.00–10.00 Saapuminen 08.00 Aamiainen 10.00–11.00 Avaus: Palavan pensaan äärellä – piispa Matti Repo – keskustelua ryhmissä – lauluyhtye Vox Audiens – Marjatta Malmberg ja Jussi Holopainen ohjaavat 09.00 Aamun rukous ja työskentelyn käynnistäminen kanavittain 10.00–12.00 Kanavat: Jumala puhe aikamme konteksteissa 1) Kommunikoiva Jumala, pohdintaa Juha Pihkalan artikkelin pohjalta, Timo Pokki, Matti Repo ja Terttu Haikka 2) Outouden teologiaa, millaista voisi olla Jumalan puhuttelu postmodernin häpeän keskellä? Ari Hukari, Sirkku Tukiainen ja Jussi Holopainen 3) Raamattu: Jumala-puhe muuttuvissa konteksteissa. Hanne von Weissenberg ja Kari Latvus 4) Jumalanpalvelus: Miten messun ja saarnan kieli voisi avata Jumala-puhetta tässä ajassa? Timo Pöyhönen, Sakari Löytty, Jari Kemppainen, Matti Huotari 5) Jumalan ja ihmisen kertomukset – narratiivisuus eri konteksteissa. Hilkka Olkinuora, Anna-Mari Kopo, Arto Köykkä, Kiisi Isotalo, Mikko Sulander. 11.00–11.45 Rukousvaellus ulkona 11.45 Lounas 13.00–14.30 Kanavat Kanava I: Jumala kutsuu ja varustaa. 2 Ms 3. Nuoren Mooseksen kysymyksiä Jumalan kutsun äärellä. Terttu Haikka, Mika Tapiolinna ja Mikko Sulander ohjaavat Kanava II: Jumala pysäyttää ja avaa. 2 Ms 14–15. Keski-iän Mooses kysyy, mikä auttaa jaksamaan työssä, mikä tuo iloa. Mikä on vaivalloisinta ja raskainta, mikä pysäyttää matkan? Heli Ulvinen, Heikki Pelkonen ja Jussi Holopainen ohjaavat Kanava III: Jumala salaa ja paljastaa. 5 Ms 31. Ikääntyvä Mooses luopumisen äärellä: minun työni vai meidän työmme? Uskallanko irrottaa, miten siirtää vastuu ja olla tukena? Marjatta Malmberg, Aaro Eerola ja Ari Hukari ohjaavat 12.00 14.30 Päiväkahvi 13.15–15.00 Plenum II: Miten puhua Jumalasta tässä ajassa? 15.30–17 Plenum I: Puhuva Jumala – hiljainen Jumala – spiritualiteetin teologiaa: via positivan ja via negativan välinen suhde papin ja kirkon elämässä, Matti Repo – Satu Alander (nuori Mooses), Markku Tynkkynen (keski-iän Mooses) ja Arja Karppinen (seniori Mooses) käyvät keskustelua, Ari Hukari ohjaa – työskentelyä ryhmissä 17.00 Päivällinen 19.00 Poisnukkuneiden muistaminen – Sauvan laskemisen messu – pappislupauksen vahvistaminen 15.00 Lounas – Puheenvuorot: Timo Tavast, Tomi Karttunen ja Matti Repo – Kirjoittamista ja omaa reflektointia, keskustelua ryhmissä – Arviointikeskustelu ryhmissä – Heli Ulvinen ohjaa – Lähettäminen: piispa Matti Repo Lähtökahvit S UUNNITTELUTYÖRYHMÄ : T ERTTU H AIKKA , J USSI H OLOPAINEN , A RI H UKARI , M ARJATTA M ALMBERG , H EIKKI P ELKONEN , M IKA T APIOLINNA , H ELI U LVINEN . Tervetuloa rakentumaan uskon salaisuuden äärellä! www.tampereenhiippakunta.fi 27 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 27 5.8.2010, 12:18 mäinen kysymys liittyy siihen omaleimaisuuteen, joka luo rakenteet työhön kirkossa. Ne ovat kysymyksiä työajattomasta työstä, leirityöstä, kirkollisen lainsäädännön säädöksistä, kuinka kirkossa työtä tehdään. Toinen kysymys taas liittyy siihen, mikä on oma kutsumukseni ja miten se seurustelee kirkon perustehtävän kanssa. Se on kysymys siitä, miten voin seurata omaa kutsumustani ja nähdä sen osana kirkon tehtävää. Hengellisenä työpaikkana kirkko antaa suunnan, johon kirkkoa viedään, mutta myös vapauden yksittäiselle työntekijälle kuunnella omaa kutsuaan. Orientoitumiskoulutus on saanut vaikutteita pappien perehdytyksestä. Kuvassa tulevat papit Riikka Hämäläinen ja Ville Hakulinen omassa ordinaatiokoulutuksessaan. Orientoitumiskoulutus polkuna kirkon työhön ”Olin kuullut tarinoita siitä, miten uusi työntekijä heitetään työtehtäviin kuin kissa veteen ajatuksella, että kyllä se siinä oppii itse uimaan. Oli rohkaisevaa huomata, että tässä työyhteisössä minut otettiin kuitenkin lämpimästi vastaan ja rauhassa perehdytettiin niin työympäristöön kuin omaan työhönikin. Minulla oli lupa olla epävarma ja tehdä paljon tyhmiä kysymyksiä…” Jeesuksen töihin Joka vuosi hiippakunnassamme aloittaa työssä joukko uusia työntekijöitä. Osa tulee työhön liki ensimmäiseen työpaikkaansa suoraan oppilaitoksista, ja osalla on kertynyt elämänkokemusta ja ammattitaitoa muissa ammateissa. Kokemuksia työhön perehtymisestä ja ohjauksesta on yhtä monta kuin on tulijaakin. Yksi on opastettu työn sisältöihin sekä työpaikan käytäntöihin rinnalla kulkien, kun taas toinen on saanut omatoimisesti sopeutua työhön. Yhtälailla kokemukset ensimmäisistä työvuosista ovat vaihtelevia. Siinä, missä joku on saanut kokea työn imua ja intoa, on joku kokenut jääneensä yksin omien kysymystensä kanssa. On kirjoittamattakin selvää, että tahdomme jokaisen kirkkoon työllistyvän kokevan olonsa tervetulleeksi. Niin ikään tahdomme, että jokainen perehdytetään työhönsä asianmukaisesti eikä siinä perehdytyksessä tunneta tyhmiä kysymyksiä. Parhaassa tapauksessa uusi työntekijä esittää juuri niitä kysymyksiä, joita kukaan työyhteisön sisällä ole ymmärtänyt kysyä tai edes ottaa huomioon. Työpaikka siinä missä muutkin – ja vielä enemmän Kirkko on työpaikka, siinä missä muutkin. Työnantaja palkkaa työntekijän tekemään määrätyt tehtävät työajan puitteissa. Työntekijällä on velvollisuus suorittaa annetut tehtävät viipymättä ja asianmukaisesti. Annettuja työnjohdollisia määräyksiä tulee noudattaa ja sitoutua oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen. Työnantajalla on taas velvollisuus maksaa palkkaa ajallaan, pitää huolta työntekijöistään ja heidän työvälineistään. Työtä tehdään siis kirkossa kuten muuallakin, mutta työlleen on jokaisella työntekijällä oma merkityksensä. Emme ole töissä vain saadaksemme palkkaa tai tehdäksemme meille itsellemme mielekästä työtä. Me olemme töissä, koska meidät on kutsuttu tehtäväämme. Uskomme, että itse Jumala on antanut meille tehtävän, ja kirkko hengellisenä yhteisönä on palkannut meidät tekemään sitä työtä. Puhutaan juhlallisesti sisäisestä vokaatiosta – kutsusta julistaa evankeliumia omalla paikallaan. Kun kirkon työssä aloitetaan, kysellään kahta kysymystä: ”Millainen työpaikka ja työyhteisö on kirkko?” ja ”Mitä minulle henkilökohtaisesti merkitsee olla kirkossa työssä?” Ensim- Orientoitumiskoulutus uuden työntekijän kasvunpolkuna Tampereen hiippakunta haluaa tukea jokaista kirkon työssä aloittavaa näiden kysymysten pohdinnassa. Tästä syystä aloitamme keväällä 2011 orientoitumiskoulutuksen, jossa pääosassa ovat juuri edellä mainitut kysymykset. Orientoitumista on tähän asti tarjottu vain papeille ja diakoneille, mutta nyt koulutus on auki kaikille kasvatuksen, diakonian, aikuistyön ja lähetyksen työntekijöille seurakunnissa. Koulutus, tai paremminkin pitäisi puhua polusta, alkaa perehdytyksestä omassa seurakunnassasi. Kirkkoherran tai esimiehesi tehtävä on määrätä sinulle perehdyttäjä, jonka tehtävänä on opastaa työtehtäviin, työpaikan käytäntöihin, tutustuttaa ihmisiin ja opastaa oikeuksissa sekä velvollisuuksissa. Tammikuussa järjestettävässä mentoripäivässä jokainen uusi työntekijä saa itselleen mentorin, jonka kanssa syvennytään omaan kutsumukseen, kokemuksiin työstä ja pohditaan kirkon tehtävän toteuttamista. Mentorin kanssa työskentelyä jatketaan ainakin toukokuun loppuun asti, tarvittaessa vielä pidemmälle. Maalis-huhtikuussa lähijaksolla syvennytään niihin kokemuksiin, joita työn aloittaminen on synnyttänyt, syvennytään hengellisen elämän hoitamisen merkitykseen ja mietitään keskeisten työkalujen – Raamatun ja virsikirjan – käyttöä omassa työssä. Yhteinen polku päättyy toukokuun palautepäivään, jossa arvioidaan tähänastista polkua. Orientoitumiskoulutuksesta ei anneta arvosanaa vaan tarkastellaan ennemminkin sitä, mitä on opittu ja mitkä asiat haastavat kehittymään ja kasvamaan. Kirkossa on tarjolla lukuisia mahdollisuuksia kehittää itseään ja ammattitaitoaan, mutta myös saada tukea ja ohjausta omaan oppimiseen. Siksi palautepäivässä katsotaan vahvasti eteenpäin. M IKKO S ULANDER HIIPPAKUNTASIHTEERI 2/2010 Hiippakunta 28 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 28 5.8.2010, 12:18 ORIENTOITUMISKOULUTUS keväällä 2011 X Perehdytys seurakunnassa Johtamisen foorumi kirkkoherroille, talouspäälliköille ja lähiesimiehille Johtaminen ja hengellisyys?! Aloittaessasi työn saat rinnallesi perehdyttäjän. Hänen tehtävänsä on opastaa sinua työpaikan käytäntöihin, työnteon arkeen mutta myös oikeuksiisi ja velvollisuuksiisi. Tampereen hiippakunnan johtamisen foorumi 3.-4.2.2011 Kylpylähotelli Rantasipi, Aulanko X Perehdytyspäivä hiippakunnassa 17.1.2011, Ilkko Kangasala Tästä päivästä lähtien saat rinnallesi mentorin. Mentori on seurakunnan ulkopuolinen kokenut työalasi työntekijä, jonka kanssa syvennätte kokemuksiasi seurakuntatyöstä ja sen arjesta. X Lähijakso 3 vrk 30.3.–1.4.2011 Pappilanniemi, Sääksmäki Lähijaksolla kokoontuvat kaikki hiippakunnan uudet työntekijät kohtaamaan ja jakamaan oppimaansa. Lähijaksoa varten saat muutamia orientoivia tehtäviä, joissa pohdit omaa oppimistasi sekä Raamatun, katekismuksen ja virsikirjan käyttöä työssäsi. X Palautepäivä tuomiokapitulissa 4.5.2011 Ilkko, Kangasala Palautepäivä on tämän matkan päätös. Tarkastelemme tuolloin kuljettua matkaa ja arvioimme yhdessä oppimiskokemuksiasi. Samalla tarkastelemme, millaista tukea ja ohjausta voisit kaivata tulevaisuudessa. X Ilmoittautuminen Koulutuksen ilmoittaudutaan seurakunnan koulutussuunnitelman yhteydessä tai suoraan tuomiokapituliin marraskuun loppuun mennessä osoitteeseen: [email protected]. Koulutusjaksot alkavat tammikuussa ja päättyvät toukokuussa. Tarkemmat tiedot ja aikataulut löydät hiippakunnan neettisivuilta www.tampereenhiippakunta.fi ->koulutus. Koulutuksesta aiheutuu kuluja vain matkakuluina. Johtamisen foorumi on mahdollisuus esimiehille: X pysähtyä kuuntelemaan oman ammatillisen ja hengellisen kasvunsa suuntaa X tarkastella ja syventää oman johtamistyönsä spiritualiteettiä X etsiä tapoja ja rakenteita pastoraalisen johtamisen toteutumiseen erityisesti työyhteisön ja tiimien yhteisten foorumien johtamisessa X vahvistaa seurakunnan johtamistiimin (kirkkoherra, talouspäällikkö ja lähiesimiehet) yhteistä näkyä johtamisesta ja kirkon missiosta Johtamisfoorumin 2011 teemoina: X X X X X X X X X X hengellinen ja maallinen johtamisessa kasvu johtajana perhe ja työ esimiehen oma hengellinen matka johtamisen elinkaari miten pysyä elävänä eläkkeelle spiritual leadership in secular society työyhteisön ja tiimin hengellinen johtaminen haasteena Jeesuksen tapa johtaa voimaannuttava evankeliumi Ohjelmavastuussa ovat mm.: piispa Matti Repo Ø edustaja Manchesteristä Ø psykoterapeutti Ø työnohjaaja Ø johtava sairaalapastori Hannu Ullner Ø johtamiskouluttaja Lasse Östring Ø dekaani Ari Hukari Ø kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen Ø lähiesimiehet Päivi Arola ja Eeva Rouvinen Ø talouspäällikkö Heikki Seppänen Ø hiippakuntasihteerit Jussi Holopainen Ø Matti Huotari Ø Mikko Sulander Ø Maria Pitkäranta Ø Aija-Leena Ranta Ø lakimiesasessori Leevi Häikiö Kustannukset: X kurssimaksu 50 € X majoittuvien kokouspaketti: 166 € / 2 hh ja 201 € / 1 hh X ei-majoittuvat 136 €, ilman päivällis-buffeeta 110 € Lisätietoja: Katso tarkempi ohjelma hiippakunnan sivuilta Johtaminen. www.tampereenhiippakunta.fi 29 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 29 5.8.2010, 12:18 1. Vuoden 2011 koulutuksen painopisteet Tampereen hiippakunnan toiminnassa on asetettu seuraavat painopisteet vuodelle 2011: X Hengellisen elämän syventäminen hiippakunnassa ja seurakuntien työntekijöiden spiritualiteetin vahvistaminen Y Seurakuntien esimiestyön tukeminen Z Rekrytoinnin, harjoittelunohjauksen ja seurakuntien uusien työntekijöiden tuen kehittäminen Nämä näkyvät hiippakunnan koulutustarjonnassa seurakuntien henkilöstölle. Hiippakunnassa panostetaan entistä selkeämmin konsultaatio- ja ohjaustyöhön, mikä näkyy koulutustarjonnan määrässä. Kiinnitän huomiota kahteen hankkeeseen siksi, että nämä koulutukset ovat ilmaisia seurakunnille. Hengellinen työ verkossa -koulutukset jatkuvat hiippakunnassamme isolla volyymilla. Tämä kokonaiskirkon hanke on innostanut seurakuntia kouluttamaan työntekijöitään laajasti hengelliseen vaikuttamistyöhön sosiaalisessa mediassa. Toinen kokonaiskirkon uusi hanke on uusien työntekijöiden orientoitumiskoulutus, joka on myös seurakunnille ilmaista. Tarkoituksena on tukea työntekijöiden perehtymistä ja työntekijäidentiteetin rakentumista aivan uran alkuvaiheessa. Koulutukseen liittyy mentorointi. 2. Seurakuntien koulutussuunnittelu Seurakuntien koulutussuunnittelun ohjeet ja siihen tarvittavat lomakkeet löytyvät Kirkon koulutuskeskuksen sivuilta http://kappeli. evl.fi/koulutuskeskus.nsf/start. Koulutus- suunnittelu ja siihen liittyvä osaamiskartoitus on tärkeä osa seurakunnan strategista johtamista. Kun seurakunnan toiminnan ja talouden suunnittelu asettaa selkeitä painopisteitä ja tavoitteita, on syytä henkilöstön kehittämistarpeet kytkeä näihin. Koulutussuunnittelulomakkeiden malleja löytyy KK:n ja Tampereen hiippakunnan sivuilta (http://www.tampereenhiippakunta.fi/ toiminta/koulutus/koulutussuunnittelu). Seurakunnat voivat soveltaa ja muokata niitä oman tarpeensa mukaan. Kapituli ei tarvitse välttämättä koulutussuunnitelmia, koska niiden avulla ei enää ilmoittauduta koulutuksiin. Siitä huolimatta dekaanin olisi hyvä saada kopio seurakunnan koulutussuunnitelmasta, jotta olisimme tietoisia henkilöstön kehittämisen tarpeista seurakunnissa. 3. Henkilöstökoulutuskalenteri 2011 Kirkon henkilöstökoulutustarjonta vuodelle 2011 julkaistaan ainoastaan sähköisessä kalenterissa Kirkon koulutuskeskuksen sivuilla. Sähköinen koulutuskalenteri julkaistaan 16.8.2010 osoitteessa http://kappeli.evl.fi/ koulutuskeskus.nsf/start. Sähköinen koulutuskalenteri mahdollistaa monipuolisine hakutoimintoineen ja oikopolkuineen hyvän koulutussuunnittelun. Koulutuskalenterissa julkaistaan Kirkon koulutuskeskuksen ja muun Kirkkohallituksen sekä hiippakuntien ja muiden koulutuspalveluiden tarjoajien tuottama kirkon henkilöstökoulutustarjonta sekä tiedot eri neuvottelupäivistä. Myös Tampereen hiippakunnan koulutukset ja neuvottelupäivät löytyvät sieltä sekä hiippakuntamme kotisivuilta. 31.10.2010 mennessä sähköisesti. Koulutuskalenterissa em. järjestäjien koulutuksen tai neuvottelupäivän kohdalla avautuu Hakeudu-toiminto, jonka takaa avautuu ilmoittautumislomake. Hakeutumisesta menee tieto esimiehelle (esimiehen sähköpostiosoite on siis välttämätön), joka hyväksyy koulutuksen. Tarkemmat ohjeet löytyvät sekä KK:n että hiippakunnan koulutussivuilta. Muiden järjestäjien koulutuksiin ilmoittaudutaan koulutuskalenterin kertomalla tavalla. 5. Hiippakunnan koulutusavustukset Hiippakunnan koulutusavustus on tarkoitettu joko vähävaraisille seurakunnille tai sellaisille seurakuntien työntekijöille, jotka lyhytaikaisten työsuhteiden, virkavapauksien tms. syiden takia jäisivät ilman tarvitsemaansa koulutusta/koulutusmäärärahaa. Seurakunta anoo koulutusavustusta koulutussuunnitelman yhteydessä vuoden 2010 loppuun mennessä. Yksittäiset työntekijät voivat anoa avustusta muulloinkin. Koulutusavustuksen myöntämisperusteet ja hakuohjeet löytyvät hiippakunnan kotisivuilta koulutuksen valikosta. A RI H UKARI HIIPPAKUNTADEKAANI 4. Ilmoittautuminen koulutuksiin muuttuu! Kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakunnan järjestämään koulutukseen ilmoittaudutaan 2/2010 Hiippakunta 30 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 30 5.8.2010, 12:18 Tampereen hiippakunnan TUOMIOKAPITULI Yhteystiedot Eteläpuisto 2 C 33200 Tampere Telefax: (03) 238 1150 Piispa Matti Repo teol. toht. puh. (03) 238 1130 Piispantalon telefax: (03) 212 0414 S-posti: [email protected] Piispan sihteeri Sanna Ora-Tuominen fil. maist. puh. (03) 238 1130 S-posti: [email protected] Tuomiorovasti Olli Hallikainen teol. toht. puh. (03) 219 0320 S-posti: [email protected] Lakimiesasessori Leevi Häikiö varatuomari puh. (03) 238 1160, 0400 910 701 S-posti: [email protected] Pappisasessori Ari Rantavaara kappalainen puh. 050 547 6094 S-posti: [email protected] Pappisasessori Heikki Toivio teol. toht., kappalainen puh. (03) 414 5203, 050 337 3152 S-posti: [email protected] Tuomiokapitulin maallikkojäsen Riitta Alaja puh. 040 591 0533 S-posti: [email protected] Hiippakuntavaltuuston puh.joht. Osmo Pieski puh. 040 848 4874 S-posti: [email protected] Notaari Hannu Laukkonen puh. (03) 238 1161, 0400 926 730 S-posti: [email protected] Toimistosihteeri Liisi Haavisto puh. (03) 238 1162 S-posti: [email protected] Vastaanottosihteeri Pirjo Hoffrén puh. (03) 238 1163 S-posti: [email protected] Hiippakuntadekaani Ari Hukari, teol. toht., pastori puh: (03) 238 1140, 0400 910 772 S-posti: [email protected] Pastoraalitoimen hiippakuntasihteeri Jussi Holopainen, pastori puh. (03) 238 1143, 0400 910 755 S-posti: [email protected] Kasvatuksen hiippakuntasihteeri Mikko Sulander, pastori puh. (03) 238 1141, 0400 910 774 S-posti: [email protected] Diakonian hiippakuntasihteeri Maria Pitkäranta, diakonissa puh. (03) 238 1142, 0400 910 773 S-posti: [email protected] Hiippakuntakanttori Aija-Leena Ranta, kanttori puh. (03) 238 1144, 0400 891 151 S-posti: [email protected] Tampereen hiippakunnan lähetystoimisto Hallituskatu 15 A 3 33200 Tampere [email protected] Lähetyksen hiippakuntasihteeri Matti Huotari puh. (03) 2226 809 ja 040 9022 796. [email protected] Lähetystoimiston hoitaja Seija Partanen puh. (03) 222 6709 S-posti: [email protected] www.tampereenhiippakunta.fi 31 Hiippakunta_2_2010eka.pmd 31 5.8.2010, 12:18 Jumala on tuhma ja tylsä kolumni K ävin pikku tyttönä joka viikonloppu pyhäkoulussa. Kuulin kivoja tarinoita ja sain jokaisesta käyntikerrasta tarran. Lauloimme paljon ja Eeva-Riitta soitti kitaraa. Kun pikkusiskoni puri häntä käteen, Eeva-Riitta ei ollut moksiskaan. ”Jeesus auttaa minua kestämään”, sanoi EevaRiitta ja antoi siskon purra vieläkin kovempaa. Mummoni oli syvästi uskovainen, joten joka viikonloppu kuuntelimme radiosta hartaushetkiä. Virsikirjan väliin mummo oli kerännyt sukulaisten ja tuttujen hautausilmoituksia ja neliapiloita. Selailin mummolassa painavaa raamattua, jossa oli mustavalkoisia pelottavia mutta jotenkin jänniä kuvia. Ukonilmalla mummo muuttui hysteeriseksi ja sai meidät lapset uskomaan, että kohta kuolemme kaikki. ”Herra auta”, hän parkui ja me mukana. Tapiolan kirkossa näin ensimmäistä kertaa mustia ihmisiä. He olivat tulleet kaukaa Afrikasta ja kunnioitimme heitä syvästi. Tuijotin salaa totisen näköisiä miehiä, joiden tummanruskeat otsat kiilsivät hiestä. Opin, että Ambomaalla on apinanleipäpuita, jotka voivat syödä ihmisiä. PS. Hiippakunta_2_2010eka.pmd 32 Kun äiti ja isä lähtivät matkalle, mummo ja isoisä tulivat hoitamaan meitä. Äiti oli luvannut, että saisimme ostaa Elannon tilille joka päivä yhden jäätelön. Kun mummo huomasi, että olimme ostaneet tuutteja, hän oli surullinen. ”Jumala näkee, että otitte tuutteja. Teidän olisi pitänyt ottaa eskimot”, mummo sanoi. ”Olette tehneet syntiä.” Ei auttanut, vaikka sanoin, että äiti puhui vain jäätelöstä eikä määrännyt millainen jäätelön pitäisi olla. Kävimme mummon kanssa säännöllisesti hautausmaalla. Jos kysyin jotain edesmenneistä, mummo sanoi, että kuolleista ei saa puhua. Jollain tavalla voisi käydä niin, että sitten itsekin pian kuolisi. Rakensin hiekkakasan juurelle muurahaisten hautausmaan. Muotoilin tikulla hiekkaan kumpuja ja suunnittelin tarkkaan kulkureitit ja käytävät. Valmiit haudat koristin tikuista tehdyillä risteillä. Mummo kauhistui. Sen kun Jumala tietäisi, niin kävisi huonosti. Hautausmaa oli tasattava ja unohdettava heti paikalla. Tästä voisi nyt saada sellaisen käsityksen, että mummoni olisi ollut jotenkin kauhea ihminen. Ei ollut. Hän oli mitä rakastavin ja huolehtivaisin ihminen. Hän halusi minulle ja sisaruksilleni pelkkää hyvää. Mutta minusta kiukuttelevan, pikkumaisen, kostonhaluisen, rankaisevan ja kyttäävän Jumalan voisi lähettää takaisin sinne Lähi-itään mistä tulikin. Otetaan me Jeesus, joka ymmärtää ihmisiä ja heidän heikkouksiaan. Lempeä ja pitkämielinen hahmo, joka puolustaa heikkoja ja nousee valtaa väärin käyttäviä vastaan. Valitaan rakkaus. A NN R OSE Kirjoittaja on Etelä-Suomen Sanomien toimittaja. Kylätoimittaja-nimikkeellä hän toimii lehden linkkinä lukijoihin päin, ottaa vastaan juttuvinkkejä ja käsittelee mielellään inhimillisiä ja elämänmakuisia aiheita. 5.8.2010, 12:18
© Copyright 2024