Kumppani 2011/1 - Tampereen hiippakunta
Hiippakunta_1b_2011.pmd 1 20.1.2011, 13:32 piispan palsta Yhteisvastuulla syrjäytymistä torjumaan V uoden 2011 Yhteisvastuukeräyksen teemana on lasten ja nuorten yksinäisyyden torjuminen. Kotimaisena avustuskohteena on verkostoitunut yhteistyöhanke. Siinä monien nuorten parissa työskentelevien järjestöjen voimin pyritään tarjoamaan eri ikäkausien mukaisia ystävyyssuhteita. On tärkeää, että yksinäisyydestä kärsivät tunnistetaan ja heitä autetaan. Yksinäisyys voi saada aikaan pahaa jälkeä nuoressa, jollei kukaan puutu siihen ajoissa. Ulkomainen keräyskohde on Mosambik. Sain lokakuussa tutustua Luterilaisen maailmanliiton projektiin Maputossa, Xikhelenin kaupunginosassa. Tapasin lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka olivat syrjäytyneet sairauden tai orvoksi jäämisen vuoksi. Heitä oli nyt tavoitettu ja autettu jälleen oman elämänsä edellytysten pariin. Oli havainnollista tutustua säästöryhmään. Parikymmentä HIV/AIDS-potilasta olivat muodostaneet ryhmän, jossa jokainen sitoutui viikoittain säästämään tietyn pienen summan. Parin viikon välein kertynyt summa luovutettiin jollekulle ryhmäläiselle. Tämä hankki sillä oman elinkeinonsa raaka-aineita, kuten nahkoja kenkien valmistamiseen tai elintarvikkeita myydäkseen niitä omassa kios- kissa. Vuorotellen jokainen autettiin yhdessä oman työnsä ääreen pitämään huolta itsestään ja perheestään. Säästöryhmä oli yhteisvastuuta pienoiskoossa. Kukaan ei säästänyt vain itselleen, vaan jokainen asetti yhteisen hyvän oman hyvänsä edelle. Silloin kaikki saivat vuorollaan kannustuksen ja siihen tähdätessään löysivät oman elämänsä mielekkyyden. Sairaat rohkaistuivat lääkäriin, lannistetut voimaantuivat ja vuoteellaan lepäävät nousivat jaloilleen. Tämä oli mahdollista pienellä alkupääomalla. Tarvittiin vain joku henkilö, joka etsi syrjäytymässä olevat henkilöt ja sitoutti heidät yhteiseen päämäärään. Yhteisvastuukeräyksessä kymmenettuhannet vapaaehtoiset antavat aikaansa ja voimiaan yhteiseksi hyväksi. Tänäkin vuonna tarvitaan ”arkienkeleitä” niin kerääjiksi kuin lahjoittajiksi. M ATTI R EPO T AMPEREEN HIIPPAKUNNAN 1/2011 Hiippakunta 2 Hiippakunta_1b_2011.pmd 2 20.1.2011, 13:32 PIISPA Pääkirjoitus, tammikuu 2011 Tulevaisuus on vapaaehtoisten H iippakuntavaltuusto piti syksyisen seminaarinsa Akaan Viialassa. Teemana oli vapaaehtoisuuden vahvistaminen seurakunnissa. Hiippakuntavaltuuston kaksi muuta vuotuista kokoontumista ovat päätöskokouksia: työn arviointia ja suunnittelua. Mutta syksyinen seminaari pohtii jotakin ajankohtaista kirkon työn kehittämisen teemaa. Nyt totesimme, että kirkon yksi suurimmista haasteista on seurakuntalaiskeskeinen toimintamalli. Niukkenevien taloudellisten voimavarojen takia meillä ei ole enää varaa palkata uusia työntekijöitä jokaiseen tehtävään. Joudumme hoikentamaan organisaatioitamme. Yhä useampi palvelutehtävä täytyy tulevaisuudessa hoitaa vapaaehtoisvoimin. Euro toimii konsulttina: henkilöstökustannuksia on leikattava. Joudumme priorisoimaan: mitkä virat ovat välttämättömiä perustehtävämme toteuttamisen kannalta. Tämä tarjoaa samalla oivan mahdollisuuden: seurakunnilla on tarjota entistä monipuolisempia ja mielekkäämpiä vastuita seurakuntalaisille, ei pelkästään luottamushenkilöinä vaan myös lähimmäisten auttamisessa ja palvelemisessa. Jotkut kokevat, että parasta, mitä he voivat tarjota, on nimenomaan luottamus- HIIPPAKUNTA toimen hoitoon siviilityössä hankittu hallinnollinen osaaminen. Toinen haluaa antaa tietoteknisen osaamisensa, kolmas kokemuksensa johtamisessa, joku muu käytännön kätten taitonsa tai musiikilliset lahjansa. Vapaaehtoisvastuun lisääntyminen muuttaa työntekijöiden roolia. Työntekijät eivät ole tulevaisuudessa niinkään palvelujen tuottajia kohteelle nimeltä seurakuntalaiset. Työntekijöistä tulee seurakuntalaisten valmentajia, vapaaehtoisten ohjaajia, jotta nämä voivat toteuttaa kutsumustaan kristittyinä. Tämä asettaa vaatimuksia työntekijöiden koulutukselle. Vapaaehtoistyön mahdollistaminen vaatii myös asennemuutosta: mitä on toimia työntekijänä taustalla, resurssina ja tehtävään varustajana, vapaaehtoisten rekrytoijana ja motivoijana? Toimituksen osoite: Hiippakuntalehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 Faksi (03) 238 1150 ISSN 1456-7423 Onko meillä varaa menettää seurakuntalaisiamme, heidän lahjojaan ja rakkauttaan? A RI H UKARI HIIPPAKUNTADEKAANI Olemme ylpeitä kirkkomme parhaasta voimavarasta: meillä on maailman parhaiten koulutetut, erittäin osaavat ja motivoituneet työntekijät. Sen kääntöpuoli on työntekijäkeskeinen toimintamalli. Muualla maailmassa kirkot elävät niukkuudessa. Ne ovat oppineet siihen, että jokainen seurakuntalainen on tärkeä, jokaisella on armolahjansa ja palvelutehtävänsä. Eräs manchesterilainen maallikko totesi: ”Use me or you loose me” (Käy- Julkaisija: TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Tampereen hiippakunnan hiippakuntalehti 1/2011 tä minua tai menetät minut). Hän tarkoitti, että vain mielekkäät vastuutehtävät saavat hänen pysymään mukana seurakunnan elämässä. Päätoimittaja: Mikko Sulander s-posti: [email protected] Toimitussihteeri: Petri Vilkko p. 040 5481 006 s-posti: [email protected] Ulkoasu ja taitto: Liisa Hertell / Idea-Tampere Petri Vilkko Oy Tuottaja: Idea-Tampere Petri Vilkko Oy puh. (03) 222 3322 Painopaikka: PunaMusta Oy Painosmäärä: 5 700 kpl Kannen kuvassa kirkkoherra Harri Henttinen ja pastori Riikka Hämäläinen synodaalikokouksen tauolla. Kuva: Petri Vilkko. www.tampereenhiippakunta.fi 3 Hiippakunta_1b_2011.pmd 3 20.1.2011, 13:32 Petri Vilkko Synodaalikokous 2010 ”Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran...” Ensin hiljaisen varovasti, mutta loppua kohden vahvemmin kaikui neljänsadan papin ja lehtorin laulu hotelli Rosendahlin kongressisalissa. Olimme tulleet palavan pensaan äärelle kyselemään, ihmettelemään ja ennen kaikkea kuuntelemaan. Mihin Jumala minua kutsuu? Mitä Hän puhuu minulle juuri nyt? Alkamassa oli Tampereen hiippakunnan pappien ja lehtorien kokous – Synodaali 2010. ”Tulkaa minun tyköni.” Miten lukemattoman monta kertaa sinä, pappi, oletkaan lausunut nämä sanat. Miten monesti oletkaan kutsunut Herran Jeesuksen nimessä: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” Tässä kokouksessa kysymme: kuka olet sinä, joka kutsut? Kuka olet sinä, joka teet meistä seuraajiasi? Kuka olet sinä, joka saat meidät- kin kutsumaan ja lupaamaan sinun nimessäsi? (Ote piispan avajaissanoista) Piispan sanat johdattivat läsnäolijat tulevan kahden päivän teemaan. Sen jatkoksi joukko kuunteli hiljaa Vox Audiensin laulua Marjatan ja Jussin kuljettaessa joukkoa kohti omaa pyhiinvaellusta. Aiempien vuosien perusteella voisi ajatella, että kokousvieraat istuisivat synodaalikokouksessa juhlapuvuissaan. Näin ei ollut kuitenkaan nyt, sillä nyt papit ja lehtorit olivat pukeutuneet ulkoiluvaatteisiin – tuulipukuihin ja vaelluskenkiin. Tätä kokousta ei aloitettaisi juhlallisin menoin vaan omaa sisintä kuunnellen. Hetki oli miltei hämmentävä, kun sama joukko, joka oli hetki sitten keskustellut ja vaihtanut kuulumisia hotellin aulassa, valui miltei ääneti ulos ja kohti Pyynikin harjua. Kokous alkoi tunnin mittaisella vaelluksella, jossa tarkoituksena oli mennä siihen paikkaan, johon juuri silloin oli hyvä mennä. Toisenlainen synodaalikokous Synodaalikokouksella ei ole enää vuosikausiin ollut hallinnollisia tehtäviä. Kun kokousjärjestelmä aikanaan 1600-luvulla luotiin, kulki piispan posti hevosella kiertokirjeenä seurakunnasta toiseen, ja pappilat olivat kylien keskuksia. Tuolloin myös synodaalikokoukset olivat merkittäviä hiippakunnallisia tiedotustilaisuuksia, joissa esimerkiksi luettiin kuninkaan kirjeitä, moitittiin uneliaita ja leväperäisiä pappeja sekä valittiin valtiopäivämiehiä. Ei synodaalikokousta kuitenkaan ihan uusiksi ole vuosien mittaan laitettu. Edelleen siellä puhutaan teologisista kysymyksistä, keskustellaan ja pohdittiinhan vuoden 2002 ylimääräisessä ”käsikirjasynodaalissa” uutta kirkollisten toimitusten käsikirjaehdotusta. Vuoden 2010 kokouksesta haluttiin erilainen kuin aiemmat. Suunnittelua ei kuitenkaan ohjannut erikoisuudentavoittelu tai perinteen romuttaminen vaan halu saattaa esille tämän päivän ja tämän ajan kysymykset. Mitä Jumala puhuu juuri tämän ajan ihmiselle? Näiden kysymysten käsittely ei tapahdu luennoimalla vaan pysähtymällä ja kuuntelemalla. Siihen valmisteluryhmä halusi johdatella, ja siksi osallistujia ei istutettu alkajaisiksi tuomiokirkon penkkiin vaan Pyynikin harjulle kannon nokkaan. 1/2011 Hiippakunta 4 Hiippakunta_1b_2011.pmd 4 20.1.2011, 13:32 Näistä jatkettiin ensin itse kirjoittaen, mutta myös jakaen ja kuunnellen yhdessä ryhmäläisten kanssa. Ei luentoja, vaan vuorovaikutusta Neljän hengen ryhmät, hiljaisuutta, puhetta ja kuuntelua. Näistä rakentui runko synodaalikokouksen monelle työskentelylle. Tämä oli työryhmän tietoinen valinta, ja vuorovaikutteisuus sekä keskusteleminen saivat ottaa ti- laa luennoilta ja kokoustamiselta. Tärkeintä ei ollut se, mitä kahden päivän aikana puhuttiin tai opetettiin, vaan se, mitä jokaisen läsnäolijan sisällä tapahtui. Monet kiittivät tätä valintaa, ja suurin osa koki sen mielekkääksi ja itselle sopivaksi; työ, vaikka se onkin täynnä hengellisiä tilanteita, tarjoaa harvoin mahdollisuuden oman spiritualiteetin hoitamiseen. Osan kokemus oli taas se, että kokouksen anti oli hyvin ohut juuri samanlaisena toistuvan työskentelyn JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Jumala varusti minut rohkeudella ottaa kutsu vastaan ja ruveta tekemään työtä oman persoonani ja elämäni kertomuksen läpi, vaikka ne eivät vastaakaan perinteistä mielikuvaa papista. Sain rohkeuden etsiä omaa tapaani olla pappi, kuunnella kokeneempia, kysellä heiltä, rohkeuden antaa tärkeiden kysymysten, mielipiteiden ja toimintatapojen muhia ajan ja rukouksen kanssa, ilman kiirettä löytää vastauksia tässä ja nyt (Terttu Haikka nuorten pappien kanavassa). Rukousvaelluksella kuljettiin ja etsittiin. Yksi löysi itsensä järven rannalta ja toinen kiviluolasta. Joka puolella näkyi itsekseen kulkevia ihmisiä. Oli hämmentävää kulkea metsässä tai rannassa ja yrittää syventyä rukousvaellukseen. Pakostakin näki tuttuja ja puolituttuja ihmisiä, teki mieli moikata vanhaa opiskelukaveria tai mennä huoneeseen purkamaan laukkua. ”Olen yleensäkin aika huono hiljentymisja meditaatioharjoitusten suhteen. Mukava oli kauniissa luonnossa kävellä ja mielessään nauraa valtoimenaan metsikköön kirmaavaa pastorilaumaa, mutten tavoittanut hiljaisuutta”, muisteli rukousvaellusta Kangasalan pastori Marko Sagulin. Rukousvaellus päättyi samaan saliin, mistä se oli alkanutkin. Mitä näit omasta elämästäsi ja itsestäsi juuri tässä ympäristössä? Mitä sinussa tapahtui rukousvaelluksella? Petri Vilkko Petri Vilkko Moosekset rukousvaelluksella Kristiina Hyppölä, Riikka Hämäläinen ja Timo Huttunen pohtimassa nuoren Mooseksen matkaa. www.tampereenhiippakunta.fi 5 Hiippakunta_1b_2011.pmd 5 20.1.2011, 13:32 Hotelli hiljenee viettämään messua Synodaalikokouksen vanha perinne on messu. Tuttu kongressisali oli muutettu kirkkotilaksi, ja osallistujat saapuivat palavan pensaan luo, joka nyt sai toimia alttarina. Rosendahlin henkilökunta tulee todennäköisesti muistamaan työuraltaan illan, jolloin satoja pappeja ja lehtoreita juhlapuvuissaan lauloi virsiä ja hiljentyi ehtoolliselle hämärretyssä salissa. Tänään muistamme niitä sisariamme ja veljiämme, jotka ovat saaneet kutsun tästä elämästä iankaikkisuuteen. Tämä kaunis perinne omalta osaltaan sitoo meitä yhteen ja osaksi yhteistä kirkkoa. Meistä muodostuu ketju kirkon pitkässä historiassa (kirkkoherra Heikki Pelkonen messun saarnassaan). Emilia Koskelo takia. Varsinkin jälkimmäisen päivän loppupuolella moni koki turhauttavana väkinäiseltä tuntuvan keskustelun. ”En kaivannut yhtään menneitten vuosien kokouksia. Tästä kokouksesta välittyi minulle positiivisen jakamisen ulottuvuus”, muistelee kokousta Kärkölän kirkkoherra Timo Huttunen. ”Meillä oli toisaalta hyvä ryhmä, joka keskusteli, ja luulen, että se edesauttoi hyvän kokemuksen syntymistä.” Yksi messun vaikuttavimmista hetkistä oli kynttilän sytyttäminen kunkin edellisen synodaalikokouksen jälkeen poisnukkuneen kollegan muistoksi. Kynttilät sytytti kirkkoherra Heikki Pelkonen. Messun perinteeseen on aina kuulunut hiljentyminen poisnukkuneiden sisarien ja veljien muistolle. Hetki oli arvokas ja kaunis, ja jokaiselle heistä sytytettiin palamaan tuohus muistoksi Jumalan työtoveruudesta. Messun toimitti piispa, ja messussa saarnasi kirkkoherra Heikki Pelkonen. Avustajina toimivat työryhmän jäsenet sekä kapitulin henkilökuntaa. Aivan uudenlainen ja ehkä pientä hämmennystäkin herättänyt osa oli pappislupauksen vahvistaminen. Papit ja lehtorit vastasivat ”tahdon” samoihin kysymyksiin, jotka 1/2011 Hiippakunta 6 Hiippakunta_1b_2011.pmd 6 20.1.2011, 13:32 pöytiä ei salissa näkynyt, vaan osallistujat istutettiin jälleen kerran neljän hengen ryhmiin. Oli aika palautella vielä mieleen edellisen päivän tapahtumia sekä kuunnella sen herättämiä tunteita ja ajatuksia: mikä minulle oli merkittävää edellisenä päivänä? Hiljentymistä rytmittivät Matti Huotarin lukema raamatunteksti sekä äänimaisema, jossa no- kaamme. Miten me pappeina ja lehtoreina puhuisimme Jumalasta tänään? Miten puhumme Jumalasta? Mikä minä olen? Aamulla herään kämpilläni ja lähden töihin. Onhan se ihan jees, mitä töikseni teen – ominta itseäni saan siellä toteuttaa. Ja silti illalla kotiin palatessa takarai- Emilia Koskelo Petri Vilkko heiltä oli kysytty pappislupauksen yhteydessä. Messun paikaksi oli valittu lähinnä käytännön syistä hotellin sali. Vaikka lähimpään kirkkoon, Aleksanterin kirkkoon, oli matkaa vain kilometri, vietettiin messu samassa salissa kuin muukin ohjelma. Kirkon juhlallisuutta ei varmasti tällä ratkaisulla tavoitettu, ja tuntuihan se ehtoollisen nauttiminen lu- Naiset ja miehet mustissa. entosalin pöydältä suoraan sanoen vähemmän arvokkaalta kuin alttarilta. Toisaalta rakensihan Mooseskin alttarinsa erämaavaelluksella sinne, missä sattui olemaan. Synodaalikokous herää aamuun Synodaalikokouksen ilta oli kulunut osalla rentoutuessa sekä ystäviä tavatessa. Osalla olemisen katkaisi kotona nukuttu yö, mutta aamulla kaikki olivat koolla ja jälleen uudessa ryhmässä. Edellisen päivän tapaan kokous- peaan tahtiin vaihtelivat kiireisen elämän äänet junan kuulutuksesta näppäimistön rapinaan. Äänimaiseman loppua kohden kiivaammat äänet herättivät kuulijoissa monenlaisia tuntemuksia. Yksi koki äänet kuin suoraan työpaikaltaan, ja toinen koki ne lähinnä ahdistavina. Äänimaisema ja tunnin mittainen aamumeditaatio virittivät päivän työskentelyyn ja tunnelmaan. Kokouksessa oli lähdetty liikkeelle sen pohtimisesta, mitä Jumala puhuu juuri minulle. Toisena päivänä ajatukset kääntyivät oman itsen tutkimisesta omaan ai- vossani kolkuttaa: mitä hemmetin merkitystä tällä kaikella lopulta on? Ei minun elämäni juonena ole enää jälleenrakentaa maata eikä luoda hyvinvointiyhteiskuntaa (Timo Tavast puheenvuorossaan: Trinitaarinen teologia nihilismin vastavoimana). Kokouksen viimeiset kanavatyöskentelyt pureutuivat monipuolisesti aiheeseen Jumala-puheesta. Teemaa olivat avaamassa niin eksegeetit kuin tarinankertojatkin. Yhdessä salissa osallistujat pohtivat messua ja saarnan kieltä, ja toisessa ihmeteltiin Dostojevskin tapaa puhua Jumalasta. Kokouksen päättivät kolme luentoa otsikolla ”Miten puhua Jumalasta tässä ajassa?”. Timo Tavast, Tomi Karttunen ja Matti-piispa päättivät kokouksen puheenvuoroihin trinitaarisesta teologiasta, Dietrich Bonhoefferista sekä Jumala-puheesta. Lopputyöskentelyn tunnelmasta vastasi Lahden pappien housebändi, joka esitti omia letkeitä sovituksiaan tutuista virsistä. Monen mieleen jäi ainakin menevä sovitus virrestä 426 ”Menkää maitten ääriin asti!”. www.tampereenhiippakunta.fi 7 Hiippakunta_1b_2011.pmd 7 20.1.2011, 13:32 JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Piispa Matti Repo muistutti puheessaan niistä välineistä, joita meille on annettu työhömme. Petri Vilkko Lahden pappien (ja yhden kanttorin) bändi vastasi tunnelmasta kokouksen toisena päivänä. (vas.) Tuukka Hämäläinen, Juha Pessi, Kaija Jyrkkä, Anna-Mari Kopo ja Pauli Pietiläinen. Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla. Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä. Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten (piispa päätti synodaalikokouksen jumalanpalveluksestakin tutuilla sanoilla). Mitä tämän jälkeen? ”Erilaisten kokoontumisten ja neuvottelupäivien parhaaksi anniksi koen yleensä kollegoiden tapaamisen. Nyt runsas pienryhmätarjonta mahdollisti tämän jopa ohjelman puitteissa. Paras anti ei siis ollut vain käytävillä ja ruokapöydissä, niin kuin asia helposti on lu- ennointiin ja esityksiin perustuvissa tilaisuuksissa.” (Marko Sagulin, Kangasala) Työryhmä sai kokouksen jälkeen paljon palautetta sisällöistä ja toteutuksesta. Palautteen perusteella voi todeta kokouksen sisältöjen ja työskentelytapojen toimineen. Samalla saimme rakentavaa palautetta tulevia seminaareja ja foorumeita varten. Olisi kuitenkin kohtuutonta miettiä synodaalikokousta vain asteikolla onnistunut/ epäonnistunut. Se ei lopulta tekisi oikeutta kenenkään kokemukselle omasta matkasta. Sen sijaan, että miettisimme, miksi jokin asia kiinnosti minua tai miksi jokin tilanne ei toiminut kohdallani, voisimme miettiä, mitä tuntemuksia se minussa herätti. Miksi jakaminen ja kuuleminen olivat minulle tärkeitä kokemuksia tai miksi en pitänyt niistä? Miksi messu hotellin kongressisalissa ei tuntunut minusta jumalanpalvelukselta? Juuri sinä, pappi tai lehtori, olit Mooseksen mukana pyhiinvaelluksella synodaalissa 2010. Se jätti sinuun jonkin jäljen, vaikka et huomaisikaan sitä. Älä ajattele, oliko kokous sinusta onnistunut. Ajattele ja muistele, millaisen matkan teit. Mitä koit itsestäsi? Millaisena kirkon työntekijänä päätit oman pyhiinvaelluksesi? Mitä sait sieltä mukaasi arkeesi ja työhösi? M IKKO S ULANDER Riitta Sandberg uusi lähetyssihteeri L ähetyksen hiippakuntasihteerin Matti Huotarin siirryttyä uusien haasteiden pariin Tampereen hiippakunnan lähetyssihteeriksi on nimitetty teologian maisteri ja pappi Riitta Sandberg. Riitta Sandberg on syntyisin Hämeenlinnasta ja palannut sinne asumaan jokunen vuosi sitten. Vuodesta 1991 lähtien hän on toiminut Suomen Lähetysseuran palveluksessa, mm. kymmenen vuoden ajan lähetystyössä Hongkongissa seurakunta-, huume- ja kummilapsityössä sekä hallinnollisissa tehtävissä. Työkausien välillä hän on ollut mukana Lähetysseuran Tampereen hiippakuntatiimissä vieraillen seurakunnissa. Yhdessä vaiheessa hän vastasi Päiväkummun rippikoulutyöstä. Suomessa Riitta Sandberg on ollut vuodesta 2005 lähtien. Viimeksi hän toimi valtakunnallisten Lähetysjuhlien koordinaattorina. – On mukava aloittaa uutta työtä, lähteä tietyllä tavalla uudelle polulle. Hiippakunnan lähetyssihteerin tehtävät ovat kyllä haasteellisia, joten oppimista ja tekemistä varmaan riittää. Hänen mukaansa toisten kuunteleminen ja yhteistyö lähetystyön esillä pitämiseksi on tärkeää. – Nykypäivän maailmassa lähetystyö ei ole irrallinen saareke, vaan myös seurakunnan työssä sillä on antia kaikille työmuodoille ja ikäluokille, orkideoista, kissoista, kuorolaulusta, kiinalaisesta kulttuurista, kuvataiteista, lukemisesta, mietiskelystä ja metsässä liikkumisesta pitävä Riitta Sandberg sanoo. 1/2011 Hiippakunta 8 Hiippakunta_1b_2011.pmd 8 20.1.2011, 13:32 Ga T EKSTI JA KUVAT : P ETRI V ILKKO llu p Jälkimaininkeja Pyynikin rantamaisemista Hiippakuntalehti kysyi neljältä syksyn 2010 Synodaalikokouksen osanottajalta, miten kaksipäiväinen kokous heitä puhutteli, millaista matkaa he kulkivat yhdessä muiden kokousvieraiden kanssa ja mitä eväitä he saivat mukaansa kokouksesta kotiseurakuntiinsa ja työyhteisöihinsä vietäviksi. Riikka Hämäläinen Ikaalisten seurakunnan kasvatuksen pappina toimiva Riikka Hämäläinen osallistui ensimmäiseen synodaalikokoukseensa vain vajaat kolme kuukautta pappisvihkimyksensä jälkeen. – Odotin kokoukselta, että tapaan paljon tuttuja. Odotin myös, että saan lepoa ja ajatusten tuuletusta työarjen keskelle sekä ravintoa ja varustusta työhön. Ehkä odotin myös jotain yhteisten rintamalinjojen suuntaamista ja luomista. Hänen mukaansa odotukset kokoukselta toteutuivat melko hyvin. – Oli aikaa vaihtaa kuulumisia lähes kaikkien tuttujen kanssa ja uusiakin tuttuja sain. Ravintoa ja varustustakin sain – sitä tuskin voi liikaa koskaan saada, joten enempikin olisi uponnut. Rintamalinjoja ja yhteistä suuntaa tulevaa ajatelleen olisi voinut vahvemminkin hakea ja luoda. Hän kertoo kokeneensa, että rukousvaelluksen aikana hänellä oli tilaa viettää aikaa kahdestaan Kristuksen kanssa. – Pienryhmäkeskustelut ja ruokailut olivat yhteyttä luovaa – niissä oli tilaa myös antoisille teologisille keskusteluille. Jotta rukousvaelluksesta ja keskusteluista oli mahdollista saada jotain itselleen, se vaati jossain määrin heittäytymistä. Pohdin, miksi osa ei heittäytynyt vaellukseen tai edes pienryhmäkeskusteluihin. Nuori pappi sanoo kuitenkin olevansa tyytyväinen siihen, että hän sai olla sellaisissa pienryhmissä, joissa kaikki antoivat ajatuksiaan keskusteluun. – Kokouksen toteutustapa rohkaisi edelleen vuorovaikutuksellisten työskentelymenetelmien toteuttamiseen omassa työssä. Tärkeää oli myös se, että kokouksen aikana oli tilaa verkostoitua – pitää yllä yhteyksiä ja luoda uusia kontakteja. Myös keskiviikkoiltapäivän puheenvuorot ja esitelmät puolsivat ehdottomasti paikkansa. Kokouksen runsaan annin sulattelun jälkeen Riikka Hämäläisen mieleen on noussut muutamia kehitysideoita seuraavia kokouksia silmällä pitäen: – Mielestäni kokouksessa sisällöllisesti käsiteltiin jonkin verran liikaa meitä itseämme – pappeja sekä pappeutta. Ja ehkä liian vähän keskityttiin tehtäväämme, seurakuntalaisiin ja työkenttäämme. – Pienryhmäkeskustelut ja kanavatyöskentelyt olivat mielestäni toimivia työskentelymenetelmiä. Niissä käytiin hedelmällisiä keskusteluita ja oivalluksia syntyi. Oivallukset jäivät kuitenkin vähän leijumaan ilmaan, koska keskusteluita ja kanavia ei juurikaan koostettu ja purettu. Ehkä ohjaajat olisivat voineet kiertää kuuntelemassa ryhmissä ja poimia niistä ajatuksia esiin tai pyytää ryhmien jäseniä kertomaan oivalluksista koko porukalle. – Olisi ollut myös mielenkiintoista kuulla, millaisia keskiviikon neljä muuta kanavaa olivat olleet. Kokouksen mieleen painuvimpia hetkiä Riikalla oli lepohetki Taivaan Isän sylissä, syksyn auringon lämmössä Pyynikin luonnon keskellä. – Käpytikka teki sillä kertaa kaikki työt naputellessaan puuta - ja minä sain vaan olla. www.tampereenhiippakunta.fi 9 Hiippakunta_1b_2011.pmd 9 20.1.2011, 13:32 JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA Miten Synodaalikokous 2010 puhutteli? Harri Henttinen Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen on toiminut pappina vuodesta 1989 lähtien. Työuransa neljänneltä synodaalikokoukselta hän odotti jotakin ”hyvällä tavalla odottamatonta”. – Tietynlaisia positiivisia aavistuksia minulla oli, kun tiedän Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin hyvään suuntaan menneet muutostrendit. Kapituli on muuttunut hyvällä tavalla elämästä etäällä olevasta virastosta palveluiden tuottajaksi, jossa voi oikeasti kokea saavansa tukea ja apua arjen iloihin ja suruihin paikallisseurakuntatasolla. Kokouksen antia hän pitää erittäin onnistuneena: – Ohjelma ja kokonaisuus olivat aikaisempaan verrattuna aivan toiselta “vuosisadalta”. Muistan ensimmäisestä synodaalikokouksesta pitkästyttävän istumisen Tampere-talon auditoriossa ja kiistelyn toimitusten kirjan sanamuodoista vai oliko sen uuden Raamatunkäännöksen vastaavista. Siinä sitten kuuntelin tavallisena tallukkana viisaiden miesten ja vähän naistenkin esitelmiä. Mietin, että onkohan näissä uskon asioissa oikeasti tärkeintä ne sanamuodot. Nukahtaa meinasin ja salmiakkia kului. – Tänä vuonna oli eri fiilis ja pirteänä pysyin ja mielenkiinnolla katselin ympärilleni ja kiva oli olla mukana. – Erityisen mielenkiintoinen oli kanava, jossa aiheena oli outouden teologia. Se tempaisi minut heti mukaansa ja pitkästä aikaa minä todella oivalsin jotakin. Keskustelu postmodernin ihmisen todellisuudesta ja kokemusmaailmasta auttoi minua ymmärtämään, missä me nykyään olemme menossa. Keskustelu siirtymisestä oikeassa olemisesta suhteessa olemiseen ja kirkon haaste siirtyä vertikaalisesta julistuksesta ja puheesta horisontaaliseen julistukseen ja puheeseen avasi minussa valtavia näköaloja nykyajan ihmisen ja elämänmenon ymmärtämiseen. – Aloin ymmärtää, miksi Big brotherin tai muiden tositv-sarjojen suosio on suuri nykyään. Kirkko ja me työntekijät emme ehkä siksi tavoita ihmisiä, kun puhumme kieltä tai toimimme tavoilla, joita nykyajan ihminen ei enää ymmärrä tai ne eivät kosketa enää nykyajan ihmisen sisintä ja kysymyksenasettelua, Harri Henttinen sanoo. – Sama Jumala-kaipuu ja elämänjano ihmisessä on edelleen, mutta meidän viestimme ei enää tavoita heitä. Raamatun sanoma on sama ja ikuinen, mutta tavoissa viedä sitä eteenpäin on toivomisen varaa. Vinyylilevy kun ei sovi dvd-soittimeen. Harri Henttisen mukaan synodaalikokouksessa oli panostettu elämyksellisyyteen. – Oli käyttöä lähes kaikille aisteille. Elämän annettiin puhua eikä siihen tarvittu sanoja. Itse koin erittäin hyvänä sen, että annettiin tilaa osallistujan omalle sisäisen maailman tapahtumiselle. Tosin näin sivusilmällä, että moni vanha rovasti oli vähän “pallo hukassa”, kun he olivat tottuneet vähän toisenlaiseen touhuun synodaalikokouksessa. Muutama vanha herra totesikin, että koskahan tämä synodaalikokous alkaa ihan oikeasti. Mutta elämä muuttuu ja me elämän mukana: Onneksi! – Paras synodaalikokous, mihin olen koskaan osallistunut! Risto Takkinen Ylöjärven kirkkoherralle Risto Takkiselle kyseessä oli jo seitsemäs synodaalikokous. Ensimmäisestä kokouksestaan 1970-luvun alussa hänen mieleensä on jäänyt traaginen tapaus, jossa yksi osallistuja menehtyi kesken kokouksen sairaskohtaukseen. – Tuon jälkeen minulle matkasauvansa laskeneiden muistaminen on ollut aina yksi synodaalikokouksen merkittävimpiä tilanteita, koska lähdön hetki on arvaamaton. Kollegiaalisuuden vahvistuminen synodaalikokouksissa on hänelle ollut aina merkittävä asia kokouksissa, samoin kuin odotuksen ulottuvuus. 1/2011 Hiippakunta 10 Hiippakunta_1b_2011.pmd 10 20.1.2011, 13:32 – Tiedollisesti en syksyn kokoukselta paljon odottanut, mutta sainpa kumminkin. Ymmärrystä ainakin. Tuttujen tapaamiset ja oheistoiminnot ovat vähintäänkin virallisen ohjelman väärti, Risto Takkinen sanoo. – Tämä kokous oli rakenteeltaan ja ohjelmaltaan kovasti aikaisemmasta traditiosta poikkeava. Minulle passasi hyvin tällainen aika vapaamuotoinen sisällönrakentaminen. En yleensä ole kovin ihanteellinen tapaus sisäisen maailman penkomisessa tyyliin ”mieti nyt mistä tähän tulit”. Ehkä monilla tulee silloin hienojakin oivalluksia, mutta minua stimuloi enemmän vuorovaikutus ja keskustelut. Nyt oli tilaa molemmille. Erityisesti hän sanoo ensimmäisenä aamuna ilahtuneensa siitä, että löydettyään oman paikkansa salissa hän tunsi lähes kaikki ympärillä olevat. – Sitten toki huomasin, että hehän kaikki olivat kanavajaon vuoksi omaa ikäryhmääni ja synodaalikokousten konkareina tuttuja vuosikymmentenkin takaa. – Mooseksen matkassa kulkeminen oli hieno oivallus ja sauvan laskemisen ajatuksiin virittely oli siinä kanavassa hyvin paikallaan. Vuosikymmenten viranhoidon jälkeen oli hyödyllistä tehdä ajatusharjoituksia eläkkeelle jäämistä ja ”vanhaksi rovastiksi” ryhtymistä varten. Mooses ja oman ikäiset virkaveljet ja -sisaret olivat siinä hyvinä tiennäyttäjinä. Risto Takkisesta pappislupauksen uudelleen ääneen kuuleminen tuntui hyvältä. – Uskon, että kirkossa aina, mutta erityisesti murrosaikana, tarvitaan selkeää pappisidentiteettiä. Itselleni se ainakin on samalla motivaatio- ja voimavarakysymys. Rohkaisevalta tuntui nähdä myös niin paljon pappeutensa tosissaan ottavia nuoria teologeja. Hän toivoo, että myös tulevissa synodaalikokouksessa olisi sopivassa suhteessa perinteitä, uusia tuulia ja yhteistä uskoa. – Perinteissä arvostan esimerkiksi täyden virkapuvun käyttöä sovituissa tilanteissa. Nyt oli ihan hyvä ohjeistus pukeutumisesta. Risto Takkisen mukaan vuoden 2010 kokous tullaan muistamaan sellaisena kokouksena, jossa kuljettiin Pyhäjärven rantakallioilla. – Kapitulin väki ja suunnitteluryhmä onnistui mielestäni aika hyvin uudentyyppisen ja ennakkoluulottoman rakenteen toteutuksessa, pitkän linjan kirkonmies summaa. Tuula Portin Hämeenlinnassa sairaalateologina toimivalle Tuula Portinille synodaalikokous oli ensimmäinen. Hän sanoo etukäteen odottaneensa kollegoiden kohtaamista ja ajatusten vaihtoa heidän kanssaan sekä pysähtymistä ja hiljentymistä kiireisen elämäni keskellä. – Odotukseni toteutuivat melko hyvin. Kuljin hiljentymisen ja itsetutkiskelun matkaa. Samalla iloitsin mielenkiintoisista ja antoisista keskusteluista ryhmissä ja myös vapaammissa ruokapöytä keskusteluissa. Olin puhuteltu Mooseksen kirjan tekstin äärellä, Tuula Portin sanoo. – Ymmärsin jälleen, kuinka tärkeää on pysähtyä hiljentymään Sanan äärelle kuuntelemaan, mitä Jumala haluaa minulle pu- hua. Ja nimenomaan yksin hiljaisuudessa. Tuula Portin sanoo, että kaikki mahdollisuudet hiljentymiseen, sanan äärellä olemiseen ja lepoon antavat tällä hetkellä juuri niitä eväitä, voimia ja virkistymistä, joita hän kokee tarvitsevansa elämässään ja työssään. – Mielestäni tämän suuntaista sielunhoidollista antia saisi olla jatkossakin. – Uskon muistavani elämäni ensimmäisen synodaalikokouksen kauniista ja monipuolisesta Pyynikin luonnosta ja suuresta tummapukuisesta pappien joukosta, joka iltamessussa vahvisti pappislupauksensa. Kiitos järjestäjille päivien hyvästä annista ja sielunhoidollisesta otteesta! www.tampereenhiippakunta.fi 11 Hiippakunta_1b_2011.pmd 11 20.1.2011, 13:32 Vapaaehtoistoiminta vaikuttaa O len viime kuukausien aikana tavannut seurakuntien työntekijöitä, jotka pohtivat vapaaehtoistoiminnan kehittämistä seurakunnissaan. Neuvonpitoja on käyty eri puolella Suomea. Kokemuksia on ollut vaihtamassa edustajia yhteensä noin viidestäkymmenestä seurakunnasta. Esillä on ollut valtava kirjo tehtäviä ja tapoja, joilla eri-ikäiset seurakuntalaiset voivat olla rakentamassa omaa seurakuntaansa tai lähiyhteisöjään. Seurakuntien vapaaehtoistoiminnan kartta on monimuotoinen ja kirjava. Sinne mahtuu talkoolaisia, jotka tulevat hätiin tarvittaessa tai uskollisia vastuunkantajia, jotka vuodesta toiseen vetävät ryhmiä tai toimivat esim. yksinäisten tukena. Kirkkonäytelmät tarjoavat projektiluontoisia paikkoja seurakuntalaisten osallistumiselle ja musiikin parissa voi antaa lahjansa käyttöön monella tavalla. Työssä tarvitaan sekä käytännön tekijöitä että asioiden puolesta rukoilijoita. Yhtä arvokasta on vapaaehtoisen emännän tai arkunkantajan tehtävät kuin hartauksien pitäminen, isosena toimiminen tai jumalanpalvelusten valmistelu. Kokemusten vaihtoa ja jakamista Myös yhteisiä huolenaiheita on jaettu. Monet vastuunkantajat vanhenevat ja vapaaehtoistyöstäkin pitäisi joskus päästä eläkkeelle. Mistä löytää uusia vapaaehtoisia? Miten saada oikeat ihmiset ja tehtävät kohtaamaan? Ovatko ylipäänsä tarjoamamme tehtävät mielekkäitä vai pitäisikö enemmän lähteä siitä, mitä ihmiset haluavat tehdä? Seurakuntalaiset voivat kokea vaikeaksi päästä tekemään tärkeäksi kokemiansa asioita, vaikka halua olisi. Eri ikäryhmät toimivat omissa piireissään tietämättä muista mahdollisuuksista. Työalojen monipuolista kokemusta ja osaamista ei saada yhteiseen käyttöön. Kokemusten vaihtoa ja jakamista on seurakunnissa kaivattu. Asia on kaikille tuttu. Seurakunnissa on aina ollut vapaaehtoistoimintaa; siitä tiedetään paljon ja sitä myös osataan organisoida. Kuitenkin juuri asia joka ei sisällä uutuuden viehätystä kaipaa kehittämiseen yhteistä pohdintaa ja aikaa paneutua. malanpalveluksessa kävijöille ja kaikille seurakuntalaisille. Jotain tästä kodinomaisuudesta he pystyivät välittämään myös satunnaiselle kävijälle, vaikka katedraali itsessään huokui juhlallisuutta ja mahtipontisuutta. Ihmiset, jotka olivat kirkossa erilaisissa tehtävissä, viestittivät olemuksellaan ja toimillaan että tämä on meidän kirkkomme, johon sinäkin olet tervetullut. He eivät olleet siellä kirkkovieraina, vaan enemmänkin kuin kotonaan. Ja tokihan kotiin voi tulla myös vierailulle tai olemaan ihan rauhassa tekemättä mitään - lepäämään. Työntekijän tehtävä pitää huolta suunnasta Artikkelin kirjoittaja Anne Viljanen toimii vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeessa kirkkohallituksessa. Kirkon strategiassa ja tulevaisuusselonteossa vapaaehtoistoiminta on otettu vakavasti. Seurakuntien iso kysymys on, miten seurakuntalaiset ovat yhä enemmän toiminnan subjekteja ja toteuttajia, eivätkä yksinomaan palvelujen kuluttajia. Seurakuntaa ei ole ilman seurakuntalaisia. Yhteinen näky on toteutettavissa vain yhdessä ihmisten kanssa. Kirkkoon voi tulla kuin kotiin Viime syksynä olin matkalla Yhdysvalloissa. Washingtonissa kävin katedraalissa, joka eli lähes kokonaan seurakuntalaisten toiminnan varassa. Kirkkoon toivotettiin tervetulleiksi kaikki ihmiset, oli heidän syynsä tulla mikä hyvänsä. Oli lupa tulla ihailemaan hienoa arkkitehtuuria tai taidetta, nauttimaan musiikista, tapaamaan muita ihmisiä, etsimään ja kohtaamaan Jumalaa. Esitteessä he kutsuivat kirkkoaan kodiksi työntekijöille, vapaaehtoisille, kuorolaisille, ju- Kysymykseni on, miten pystymme antamaan erilaisille ihmisille tilaa tulla ja ottaa seurakunta ja/tai kirkko omakseen. Joskus voisi paikallaan olla jopa vallankumous ja seurakuntalaisten kansanliike: ”Tämä on meidän seurakuntamme ja me haluamme tehdä sen näköiseksemme”. Rohkenemmeko työntekijöinä ryhtyä kansan kiihottajiksi? Ja kun ihmiset lähtevät liikkeelle, uskallammeko jättäytyä taka-alalle ja huolehtia siitä että ihmisillä on resursseja ja mahdollisuuksia toimia ja he saavat siihen riittävän tuen? Jotta toiminta pysyy oikeassa suunnassa, pitää tavoitteista, toimintatavoista ja arkisistakin kysymyksistä keskustella. Toiminta ilman pohtimista voi ajan mittaan hukata alkuperäisen suuntansa ja merkityksensä. Silloin siitä tulee sitä kaikkien pelkäämää puuhastelua. Työntekijän rooliksi voisi vahvistua viisaan johtajan rooli, joka välillä voi olla aktiivisempi, mutta osaa myös antaa tilaa ja luottaa ihmisten osaamiseen ja haluun toimia. Työntekijä pitää huolta oikeasta suunnasta ja siitä että perustehtävä tulee hoidettua. Hän tukee ja kannustaa, mutta nostaa tarvittaessa vaikeitakin asioita esille. Eikä tämä ole mikään ihan pieni työ. Ihmisten kanssa toimiminen on antoisaa, mutta vaatii moninaisia taitoja, uskallusta ja kykyä sietää epävarmuutta. Vapaaehtoistoimintaan pitää resurssoida sekä tiloja, varoja että työntekijöiden työaikaa. Vapaaehtoisten työpanos on ilmainen, mutta itsestään kaikki ei tapahdu. 1/2011 Hiippakunta 12 Hiippakunta_1b_2011.pmd 12 20.1.2011, 13:32 Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke tarjoaa tukea seurakuntien työlle vuoden 2012 loppuun asti. Tavoitteena on vahvistaa seurakuntien vapaaehtoistoimintaa yhdessä seurakuntien kanssa. Hankkeen kotipesänä on Kirkkohallitus. Seurakuntia on kutsuttu mukaan yhteistyöhön kesän alussa 2010 lähetetyllä kirjeellä. Kehittämistyö lähtee seurakunnan omista tarpeista ja tavoitteista. Hankkeen puolesta halutaan edistää eri työalojen yhteistyötä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä ja sitä että vapaaehtoiset voivat olla kehittämistyössä alusta asti mukana. Seurakuntia on kannustettu perustamaan suunnitteluryhmiä tai tiimejä, joissa on sekä työntekijöitä että vapaaehtoisia eri työaloilta. Näille tiimeille järjestetään seuraavan kahden vuoden aikana alueellisia kehittämispäiviä, jossa voidaan vaihtaa kokemuksia ja työstää erilaisia kysymyksiä. Vapaaehtoistyön teemavuosi 2011 Vuosi 2011 on EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuosi. Vapaaehtoistoiminta tulee olemaan eri tavoin esillä tiedotusvälineissä ja päätöksenteossa. Ihmisten toimintamahdollisuuksia halutaan vahvistaa ja poistaa esteitä toiminnan tieltä. Vapaaehtoistoimintaa ja –toimijoita huomioidaan. Seurakunnat ovat osa laajaa verkostoa. Teemavuoden aikana voi liittyä sen toteuttamiseen yhteistyössä paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa. Aiheesta voi järjestää seminaareja tai viedä asioita paikallisten päätöksentekijöiden tietoon. Tärkeää on tarjota kaikille ihmisille mahdollisuus tutustua ja saada hyvä kokemus vapaaehtoistoiminnasta. Sitä kautta ihmiset voivat löytää paikkansa niin seurakunnassa kuin muidenkin toimijoiden parissa. Seurakunnat voivat olla yhteistyössä aloitteentekijöitä. A NNE V ILJANEN Ensimmäiset tapaamiset on pidetty joulun alla. Jos seurakuntanne vielä haluaa lähteä mukaan yhteistyöhön, ottakaa yhteyttä projektisihteeri Anne Viljaseen ([email protected]). Hankkeen edistymistä ja vapaaehtoistoiminnan asioita voi seurata nettisivuilta http://sakasti. evl.fi/vapaaehtoistoiminta. Professori vapaaehtoistyössä M usiikki ja musiikin harrastaminen ovat kirkossa asioita, jotka kokoavat mukaansa suuren joukon seurakuntalaisia harrastamaan yhdessä, mutta myös toimimaan seurakunnan vapaaehtoisena. Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitoksen rakennuksessa, työhuoneessa 209, istuu kasvatustieteen professori Eero Ropo. Merkittävän yliopistouran ohella Ropo on toiminut koko aikuisikänsä erilaisissa seurakunnan vapaaehtois- ja luottamustehtävissä. Tällä hetkellä hän toimii kasvatustyön johtokunnan puheenjohtajana sekä laulaa seurakuntayhtymän Solenne-kuorossa. – Opiskelin täällä Tampereella 1970luvulla opiskeluaikana urkujen soittoa Hannulan Matin johdolla ja toimin muutenkin kristillisissä nuorisojärjestöissä, muistelee Eero ensimmäisiä kokemuksiaan seurakunnassa mukanaolosta. Kesäkanttorina ja kuorolaisena Urkujen soitto ei jäänyt hänelle vain harrastukseksi, sillä seurakunnalla oli paljon käyttöä osaavalle soittajalle. Eero soitti sijaiskanttorina häissä, hautajaisissa sekä jumalanpalveluksissa ja olipa hän yhden kokonaisen kesän Kalevassa kesäkanttorina. – 80-luvulla perustettiin Solennekuoro Arolan Pekan johdolla ja siinä olen laulanut koko tämän 30 vuotta, Eero kertoo tänä vuonna 30-vuotisjuhlaa viettävästä seurakunnan kuorosta. Vapaaehtoisena toimimisella seurakunnassa on hänelle erityinen merkitys. – Sitä pitää itseään aika sellaisena, että on saanut paljon lahjaksi. On työtä ja terve ja asiat on hyvässä mallissa. Eeron mielestä seurakunnassa ei pidä ajatella, että mitä seurakunta voi antaa minulle. Tärkeämpää on miettiä sitä, mitä itse voi antaa toisille ihmisille. – Tulee mieleen se Kennedyn lausuma, siitä ettei pidä kysyä mitä yhteiskunta voi tehdä minun hyväkseni, vaan mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi, toteaa Eero ja muistelee samalla viettämiään vuosia Yhdysvalloissa. Vapaaehtoistyö uusi näkökulma elämään Vapaaehtoisuudessa hänelle on ollut tärkeää huomata, että toisille antamalla huomaa itse saavansa todella paljon. – Itsekkyys on vapaaehtoistyön vihollinen numero yksi. Jos olemme koko ajan vain katkeria siitä että me emme ole saaneet tarpeeksi, ei synny aitoa toisesta välittämistä. Seurakunnan vapaaehtoisena toimiminen tarjoaa ihmiselle myös kokonaan uuden tavan tarkastella itseään. Rovon mukaan ihmisellä ei ole vain yhtä identiteettiä, vaan meillä on elämässämme useita rooleja. – En minä mene seurakuntaan kasvatustieteen professorina vaan kuorolaulajana, kertoo Ropo omista rooleistaan. – Vapaaehtoistyö on uusi näkökulma elämään. On rikastuttavaa ja vapauttavaa nähdä elämä myös toisesta näkökulmasta, toteaa Eero lopuksi rohkaisten samalla jokaista seurakuntalaista mukaan vapaaehtoistyöhön. Kasvatustyön johtokunnan puheenjohtaja tietää kirkon tämän hetken haasteet ja tulevaisuudennäkymät. Jos jäsenpohja kirkossa heikkenee ja taloudellinen pohja kapenee, on mietittävä miten laajennetaan vapaaehtoisuutta. Kauhukuvia hän ei kuitenkaan halua rakentaa. – Meillä on kirkossa paljon vapaaehtoisia. Tampereen nuorisotyössä vapaaehtoisia on yli tuhat ja työntekijöitä 50–60. Toiminta ei yksinkertaisesti pyörisi ilman vapaaehtoisia, muistuttaa Eero Ropo. M IKKO S ULANDER www.tampereenhiippakunta.fi www.tampereenhiippakunta.fi 13 13 Hiippakunta_1b_2011.pmd 13 20.1.2011, 13:32 T EKSTI : P ETRI V ILKKO Tammelan kirkkoherra Teijo Peltola: ”Tulevaisuuden seurakuntatyö pohjautuu vapaaehtoisuuteen” Tammelan kirkkoherralla Teijo Peltolalla on selkeä visio tulevaisuuden seurakunnasta. Siinä kirkon työ on selkeästi jäsenlähtöistä ja lähes kokonaan vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa. Seurakunta on osallistava ja sitouttava yhteisö, joka on säilyttänyt kansankirkollisen avoimuuden. Muutamat palkatut työntekijät ohjaavat ja koordinoivat tätä toimintaa. T ammelan seurakuntaan Teijo Peltola tuli kaksi vuotta sitten johdettuaan sitä ennen Senegalin luterilaisen kirkon kehitysyhteistyöosastoa. Perinteisesti seurakunta mielletään palveluntuottajaksi Tammelassa Peltola sanoo kohdanneensa vakaan kansankirkollisen seurakunnan ja toimintaympäristön, jossa oli tapahtunut jo pidempään syviä muutoksia Forssan talousalueen haasteellisen taloudellisen kehityksen myötä - Tyypillistä Tammelalle on lapsiperheiden tasaisesti kasvanut määrä, perheiden arki työ- ja perhe-elämän paineissa sekä monien vanhempien pitkät työmatka, Teijo Peltola kuvaa. Lisäksi Tammelassa vaikuttaa kasvava joukko kesäasukkaita ja senioreita, jotka viettävät yhä suuremman osan vuodesta vapaaajanasunnossaan ja hankkivat myös seurakunnan palveluja paikkakunnalta. Vapaaehtoistyön suhteen Tammelassa on ollut Peltolan mukaan varsin perinteinen maalaisseurakunnan tilanne, jossa kirkko mielletään enemmän palveluntuottajaksi kuin jäsentensä muodostamaksi yhteisöksi. – Siinä seurakunnan jäsenyys realisoituu lähinnä elämän taitekohdissa, kirkollisissa toimituksissa ja kirkkovuoden suurimpina pyhinä, Peltola toteaa. – Parhaiten seurakuntamme vapaaehtoisuus toteutuu kylillä diakonia- ja lähetyspiireissä, nuorisotyössä isostoiminnassa, lähetystyössä lähetyspiirien aktiivisena toimintana ja myyjäisten järjestämisenä. Kirkkoherran mukaan yhteistyö koulun, kunnan ja muiden toimijoiden kanssa on avointa ja mutkatonta. Ajatus jäsenlähtöisestä seurakunnasta kypsymässä Teijo Peltola kertoo, että Tammelassa on työstetty sekä työyhteisönä että luottamushenkilöiden kanssa ajatusta jäsenlähtöisestä seurakunnasta. Sen pohjalta painopisteiksi ovat muodostuneet vapaaehtoistoiminnan kehittäminen sekä toimiva työyhteisö ja yhteistyön kehittäminen naapuriseurakuntien ja muiden kumppanien kanssa. – Tulevaisuuden työntekijämme ovat vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita, innostajia ja yhteisön kehittäjiä. Kansankirkollisuus tarvitsee jokaista jäsentään ja arvostaa myös yhteen kokoontuvaa seurakuntaa ja ymmärtää sen hengellisen vastuun omalla paikkakunnallaan, Peltola visioi. Kirkkoherra sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että tämä prosessi on saatu liikkeelle, vaikka tuloksia joudutaan vielä odottamaan. Miten sitten uusia vapaaehtoisia saadaan mukaan seurakunnan toimintaan? – Meidän on kehitettävä konkreettisia, kestoltaan määräaikaisia ja perinteiset työalarajat ylittäviä mielekkäiksi koettavia palvelutehtäviä, Peltola sanoo. – Suurin muutos koskettaa työntekijöiden ammatti-identiteettiä. Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ei ole kirkollinen virkamies vaan koordinaattori, jolla on valmiuksia johtaa, kannustaa ja valmentaa vapaaehtoistyöntekijöitä. Kirkkoherra uskoo, että seurakunnalla on kaikki mahdollisuudet olla Tammelassa koko paikkakunnan vapaaehtoistoiminnan johtava toimija ja moottori. Peltola näkeekin seurakunnan yhdeksi funktioksi toimimisen vapaaehtoistoiminnan foorumina. Hän haluaa, että tuo foorumi palvelisi myös kansalaisjärjestöjä, joissa monet seurakunnan jäsenistä jo entuudestaan toimivat. – Uskoakseni myös kansalaisjärjestöillä on samanlaisia haasteita vapaaehtoisten löytämisessä kuin kirkolla, Teijo Peltola pohtii. Tammelan seurakunta on lähdössä mukaan Tampereelta lähtöisin olevaan Suurella Sydämellä.fi -vapaaehtoistyön toriin soveltaen sitä paikallisiin olosuhteisiin. – Tarjoamme siis tätä foorumia työkaluksi täällä myös muille kansalaisjärjestöille ja vapaaehtoistyön toimijoille, Peltola sanoo. Vapaaehtoisia kykyjensä mukaan seurakunnan eri tehtäviin Millaisia tehtäviä sitten vapaaehtoiset voisivat ottaa hoitaakseen seurakuntatyön eri sektoreilla? Peltolan mukaan nuorisotyössä perinteisen isostoiminnan ja kerhonohjaajana toimimisen lisäksi nuoret voisivat ottaa hoitaakseen auttamisen ja kansainvälisen vastuun tehtäviä. 1/2011 Hiippakunta 14 Hiippakunta_1b_2011.pmd 14 20.1.2011, 13:32 AK-Kuva / Ari Kujamäki Jäsenlähtöisyyden ohella kirkkoherra Teijo Peltola haluaa tulevaisuuden seurakuntaan jumalanpalveluskeskeisyyttä. – Olemme mukana Kirkon Ulkomaanavun valmiusjoukoissa. Kun maailmalla tapahtuu katastrofi, saamme ihmisiä liikkeelle lippaiden kanssa vastaamaan maailmaan hätään. – Ystävyysseurakunnan tai lähetystyön kohteen nuorten kesken voitaisiin rakentaa yhteydenpidon siltoja ja muotoja ja antaa nuorille näissä tehtävissä vastuuta. Lisäksi sosiaalisen median hyödyntämisessä tarvitsemme nuorten osaamista. Diakoniatyössä perinteisten diakoniapiiritehtävien lisäksi vapaaehtoisten hoidettaviksi soveltuisivat Peltolan mukaan yksinäisyyteen, ikääntyvän väestön tukipalveluihin, muuhun auttamiseen ja kansainväliseen diakoniaan liittyvät tehtävät. – Kansainvälisen diakonian ja lähetystyön osalta tehtäviä voidaan kehittää niin, että perinteinen työalajako mielellään kokonaan poistuu, Peltola pohtii. Lähetystyössä seurakunta on Peltolan mukaan lähetystyön subjekti. – Voimme kehittää omia lähetystyön hankkeita, joilla autamme kohdemaan kirkkoa kasvamaan. Voimme hankkeiden avulla kouluttaa kohdemaan kirkon työntekijöitä tai vaikka osallistua kirkkojen remontteihin. Mahdollisuuksia on lähes loputtomasti. Seurakunnan musiikkityössä soitto- ja laulutaitoisille on Peltolan mukaan aina kysyntää. – Mielelläni näkisin paikkakunnan muusikot nykyistä useammin niin jumalanpalveluksissa, Tuomas-messuissa kuin hyväntekeväisyyskonserteissakin. Uskon, että kirkkomuusikkojen työssä musiikkitoiminnan koordinoiminen korostuu jatkossa entisestään, Peltola tuumaa. Peltola on huomannut, että sananjulistustyössä maallikoihin luottavat kirkolliset liikkeet ovat yleensä elinvoimaisia. – Kirkolla ei ole varaa nähdä sitoutuneita kristittyjä jonkinlaisena ongelmana, vaan tehtävämme on ottaa heidät mukaan julistustehtäviin sekä tukea ja ohjata heitä siinä. Suurimpana haasteena edellisten toteutumiselle Peltola näkee sen, että seurakunnat edelleen ovat liian rikkaita, jotta ne aidosti olisivat luopumassa nykyisestä työntekijäkeskeisyydestään. Mielekäs vapaaehtoistyö palkitsee tekijänsä Millaisia kannuste- ja motivointijärjestelmiä vapaaehtoistyön houkuttelevuuden lisäämiseksi voisi olla olemassa ja kuinka tehokkaita ne olisivat? – Uskon samaan kuin hyvässä esimiestyössä: mielekäs työ palkitsee tekijäänsä, kiitos, muistaminen, rohkaisu ja rakentava ja totuudenmukainen työn arviointi kuuluvat työkalupakkiin, Peltola toteaa. Hän on vakuuttunut, että vapaaehtoistyöhön riittää tulijoita ainakin sellaisissa seurakunnissa, jotka ovat avoimesti kristillisiä seurakuntia ja jotka säilyttävät kansankirkollisen avaruuden muuttuessaan yhä selvemmin jäsenyhteisöksi. Miten sitten ylipäätään pitäisi rakentaa sellaista seurakuntaa, jossa on tilaa ihmisille, heidän ajatuksilleen ja odotuksilleen? Miten seurakunnasta tulisi taas seurakuntalaisten seurakunta, jonka jäsenyyteen kaikenlaiset ihmiset voisivat sitoutua? Kirkon kohtalonkysymyksenä Peltola pitää sitä, löytävätkö kokonaiset perheet seurakunnan. – On selvää, että jokainen lapsiperheen isä ja äiti toimii siten, että vain sellaiseen toimintaan perhe lähtee mukaan, joka antaa enemmän kuin vie. Tulevaisuuden ”ihanneseurakuntaansa” Peltola haluaisi jäsenlähtöisyyden ohella edelliselle työympäristölleen Senegalille ominaista jumalanpalveluskeskeisyyttä. – Siellä missä senegalilaiset luterilaiset kokoontuvat lähes mihin vaan juhlaan vietetään lähes poikkeuksetta messua. Sen musiikki nousee kansanperinteestä ja messu on aidosti vuorovaikutuksellinen tapahtuma. Palvelutehtävätkin ovat moninaiset, Teijo Peltola summaa. www.tampereenhiippakunta.fi 15 Hiippakunta_1b_2011.pmd 15 20.1.2011, 13:32 T EKSTI JA KUVA : M IKKO S ULANDER Vapaaehtoisuus elämäntapana Eeva Liisa Hellstenin mukaan vapaaehtoisia tullaan tarvitsemaan aina, sillä yhteiskunta ei koskaan kykene huolehtimaan kaikesta. Riihimäen kaupungintalon päädystä, pienestä puuovesta, laskeudutaan Punaisen Ristin Riihimäen osaston ja sen ensiapuryhmän, Riihiristin, toimitiloihin. Alhaalta talon pommisuojasta löytyvät paikallisosaston kokoustilat ja varustevarasto. Istuimme marraskuisena iltapäivänä riihimäkeläisen vapaaehtoisen Eeva Liisa Hellstenin kanssa ja keskustelimme vapaaehtoistyöstä niin SPR:n kuin seurakunnankin näkökulmasta. E nnen kuin ehdin laittaa nauhurin päälle, Eeva Liisa listaa jo tehtäviään, joita hän on vuosien mittaan seurakunnassa tehnyt. Hänelle vapaaehtoisuus on osa elämää tai paremminkin elämäntapa. Vuodesta 1980 lähtien, jolloin hän muutti Riihimäelle, hän on ollut vapaaehtoisena lähetyspiiriläisenä, messu- ja leiriavustajana, koonnut näyttelyitä, esiintynyt lastentapahtumassa ja ollut seurakunnan luottamustehtävissä. – Voidaan ajatella, että kirkko oli alun perin Jeesuksen seuraajien yhteisö, ja tehtävästä huolehtivat vapaaehtoiset, Eeva Liisa toteaa heti keskustelun aluksi. Kirkon toimintaan on aikojen kuluessa tullut viranhaltijoiden avuksi monia muita työntekijöitä. Tämä kehitys on hänen mukaansa jatkunut viime vuosiin saakka. – Olin itse aikanaan 1970-luvulla Järvenpään seurakunnan ensimmäinen palkattu lähetyssihteeri. Sitä ennen toimintaa olivat pyörittäneet vapaaehtoiset lähetyspiiriläiset ja lähetyssihteeri, sanoo Eeva Liisa ja paljastaa samalla olleensa muutaman vuoden myös palkattuna kirkon työntekijänä. Mitä on vapaaehtoisuus? Vapaaehtoisuuden Eeva Liisa määrittelee yksittäisten ihmisten tai järjestöjen tekemänä toimintana, jota tehdään ilman pakkoa tai velvollisuutta mutta myös ilman rahallista korvausta. Vapaaehtoisuus ei kuitenkaan ole hänen mukaansa organisoimatonta niin kuin naapuriapu tai sukulaisten auttaminen. – Kansalaisjärjestöllä on oma organisaationsa, jossa on jaettu tehtävät eri ihmisille. Täytyy olla aina joku, joka vapaaehtoisten joukkoa vetää. Vapaaehtoisia tullaan tarvitsemaan aina, sillä yhteiskunta ei koskaan kykene huolehtimaan kaikesta. Näin ei Eeva Liisan mielestä pidä ollakaan, sillä mikäli yhteiskunta huolehtisi kaikesta, se passivoisi ihmisiä. Vapaaehtoistyöllä on aina jokin erityinen merkitys ihmiselle. – Monella ihmisellä on luontainen tarve tehdä jotakin hyödyllistä ja mielekästä, joka tuottaa jollekin toiselle hyvää. Moni huomaa töistä pois jäädessään tai lasten muuttaessa pois kotoa, että elämään jää tyhjä aukko. Tällöin juuri vapaaehtoisuudesta voi löytyä elämää rikastuttava osa-alue. – Vapaaehtoistoiminta tarjoaa myös merkittävän yhteisön. Se on kuin uusi työporukka tai kaveripiiri, Eeva Liisa valottaa vapaaehtoisuuden puolia. Vapaaehtoisuus seurakunnassa Kirkossa tarvitaan entistä enemmän uutta ajatusta vapaaehtoisuudesta. Kirkko tarvitsee vapaaehtoisia, ja on suuri joukko ihmisiä, jotka myös haluavat tehdä jotakin hyödyllistä kotiseurakunnissaan. Se, mitä tämä kehi- 1/2011 Hiippakunta 16 Hiippakunta_1b_2011.pmd 16 20.1.2011, 13:32 tys vaatii, on ajattelutavan muutos. – Vapaaehtoisten ohjaamiseen on varattava aikaa, ja tämä voi olla se, mikä työntekijöitä arveluttaa, Eeva Liisa pohtii. Seurakunnan vapaaehtoistyössä, kuten missä tahansa vapaaehtoistoiminnassa, täytyy olla olemassa selkeä suunnitelma ja tarve. – Innokas porukka, joka touhuaa ilman tavoitteita, ei saa paljon aikaiseksi. Vapaaehtoisten ohjaaminen vaatii siksi osaamista ja myös ammattilaisia. – Kun monenlaisia ihmisiä on toiminnassa mukana, niin aina sattuu ja tapahtuu, nauraa Eeva Liisa ja muistuttaa samalla ohjauksen tärkeydestä. Hänen mukaansa toiminnan on vapaaehtoisluonteestaan huolimatta oltava hallittua. On tiedettävä, kuka seurakunnan nimissä toimii, ja varmistuttava, että työ kuuluu seurakunnan arvomaailmaan. Ajattelutavan muutosta ei Eeva Liisan mukaan tarvita kuitenkaan vain työntekijöiden keskuudessa. Seurakunta ei ole hänen mukaansa palveluorganisaatio, joka tekee jäsenilleen kaiken valmiiksi, vaan se on yhteisö, joukko ihmisiä, jotka tekevät yhdessä. – Sehän tänä päivänä on ongelmana, että ihmiset eivät halua sitoutua toimintaan pitkäksi aikaa, hän pohtii tämän ajan ihmisten muuttunutta suhtautumista vapaaehtoisuuteen. Eeva Liisa on ollut kauan myös seurakunnan kirkkovaltuutettuna. Hänen mukaansa seurakunnan hallinnossa on paljon parantamisen varaa, jotta seurakuntalaisten ääni saadaan kuuluville. – Kaupungin puolella voi kuka tahansa tehdä kuntalaisaloitteen, ja tämä voisi olla yleisempänä käytäntönä myös seurakunnassa. Mistä niitä vapaaehtoisia oikein tulee? Punaisen Ristin toiminnassa on huomattu, että tärkein kanava saada ihmisiä toimintaan mukaan on kutsuminen. – Paras ja tehokkain keino on se, että joku tuttu pyytää mukaan, paljastaa Eeva Liisa heidän järjestönsä kaikkein tärkeimmän rekrytointikanavan. Toisena merkittävänä kanavana hän mainitsee kurssit. Punainen Risti järjestää säännöllisesti vapaaehtoisten kursseja, joilla ihmisille kerrotaan mahdollisuuksista olla mukana työssä. Nuoremmat aikuiset tutkivat toiminnan mahdollisuuksia monesti myös ne- tistä ja ottavat itse yhteyttä sähköpostin kautta. – Seurakunnassakin voisi ihmisiä kutsua mukaan sillä periaatteella, että tulkaa katsomaan, mitä meillä olisi tarjolla, ehdottaa Eeva Liisa. Kurssilla ihmisille kerrotaan toiminnan perusperiaatteista ja tarjotaan ihmisille mahdollisuus pohtia, mihin työhön he haluaisivat tulla mukaan. On myös voitava tuoda esille omia ajatuksia ja ehdottaa niiden mukaista toimintaa. Niin työ kehittyy tekijöiden myötä. Vapaaehtoisuus on merkittävä elämänsisältö Lapsuusaika lähetysasemalla Ambomaalla opetti Eeva Liisalle paljon vapaaehtoisuudesta ja ennen kaikkea toisen ihmisen näkemisestä. – Minä olen tällainen lähetysasemalla kasvanut ja olen oppinut siihen, että kristityt ovat yhtä perhettä, muistelee Eeva Liisa lapsuusvuosiaan Lounais-Afrikassa. Lähetysasemalle ihmiset tulivat ja pyysivät apua, ja avun antaminen oli osa elämää. Sama ajattelutapa on ollut siitä lähtien osa Eeva Liisan elämää. Vapaaehtoistyössä pääsee kokeilemaan ja käyttämään sellaisia taitoja, joita työelämässä tai muualla ei pääsisi käyttämään. Siksi Eeva Liisa kannustaakin jokaista seurakuntaa ja seurakuntalaista rohkeasti mukaan vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoisena toimiminen seurakunnassa on merkityksellinen osa hänen elämäänsä, ja se on ollut myös hengellisesti hoitavaa. – Olen saanut olla mukana kehitysvammaisten leireillä, ja niiden hengellinen anti on ollut minulle tärkeää, pohtii Eeva Liisa ja toteaa, että työlle on myös rukoiltava johdatusta. Vapaaehtoistyössä on toki osattava asettaa ja pitää rajoja. Toisten auttaminen ei saa koskaan olla liiaksi pois omilta läheisiltä tai perheeltä. – Olen kyllä välillä nauranut, että pitäisikö miehelleni pyytää SPR:n ystäväpalvelusta ystävä, kun välillä vapaaehtoistyö vie minut mukanaan, nauraa Eeva Liisa. Tampereen hiippakunta julistaa kilpailun yhteisvastuukeräyksen järjestämisestä. Hiippakuntamme on vuoden 2011 yhteisvastuun esillä oleva hiippakunta, sillä piispamme Matti Repo toimii keräyksen esimiehenä. Arviointikriteereinä ovat Æ omaperäinen Æ mukaansa tempaava Æ näkyvä Æ vuoden aiheen huomioiva tapahtuma/toiminta mielellään yhteistyössä useamman työalan tai toimijan kanssa. Lähettäkää kuvaus toteutuksestanne huhtikuun loppuun mennessä: Maria Pitkäranta, Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere. Paras idea palkitaan. www.tampereenhiippakunta.fi 17 Hiippakunta_1b_2011.pmd 17 20.1.2011, 13:32 Suomalaista rakennusalan tieto-taitoa Namibiaan Vapaaehtoinen Martti Ekman rakentaa ja remontoi Onandjokwessa – Joitakin vuosia sitten eräs tuntemani tyttö lähti vapaaehtoistyöhön Afrikkaan ja pidin sitä ihan reikäpäisenä ratkaisuna. Nyt olen itse lähdössä samaan maanosaan toista kertaa vuoden sisällä tekemään talkootyötä, Martti Ekman naurahtaa ennakkoluulojaan muistellen. Martti Ekman Nyt miehen missiona on lähteä Namibiaan korjaamaan Onandjokwen sairaalan kirkkoa. Korjausta vaativan Onandjokwen kirkon edessä kokoontuivat Namibiassa opintojensa lopputyötä tekemässä ollut Jukka Siitonen (vasemmalla) paikallinen pastori, arkkitehti Jarmo Lehtinen ja Onandjokwen työntekijä. Halkeamat kirkon seinässä ja sokkelissa kertovat korjaustarpeesta. 1/2011 Hiippakunta 18 Hiippakunta_1b_2011.pmd 18 20.1.2011, 13:32 T amperelaisen Martin tie lähetystyön vapaaehtoiseksi on mielenkiintoinen. Kun mies tuli valituksi uutena jäsenenä Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon vuonna 2006, tuli eteen tilanne, jossa luottamushenkilöille katsottiin tehtäviä seurakunnan toimikunnissa. Martti katseli toimikuntien listaa ja ajatteli, että kaikkein vähiten häntä näyttäisi kiinnostavan lähetystyön toimikunta. Jostakin syystä miestä kuitenkin ehdotettiin juuri sinne. – En sitten kehdannut kieltäytyäkään, Ekman muistelee hieman huvittuneena. Lähetystyö alkoikin todella kiinnostaa, ja syntyi suunnitelma lähteä Sambiaan orpokotia rakentamaan. Orpokoti kuitenkin ehti valmistua, ennen kuin matkajärjestelyt saatiin päätökseen. Viime keväänä sitten aukesi hänelle mahdollisuus lähteä kuudeksi viikoksi Namibiaan remontoimaan Onandjokwen sairaalan tiloja. Tämän lehden ilmestymisen aikoihin miehen on määrä olla uudella Namibian keikalla sairaalan talouspäällikön Julius Mtulenin kutsumana. Tällä kertaa on tarkoitus korjata Onandjokwen kirkkoa. – Kun on kerran tullut valituksi, näyttää toinen lähtö sujuvan helpommin, mies arvelee. – Ja tietysti pyrin tekemään työni niin, että kutsuja tulisi lisää. Kannustavaa palautetta asiakkailta Irtiotto suomalaisesta työelämästä ja elämänrytmistä ei Martti Ekmanin kohdalla jäänyt kiinni työnantajan vastustuksesta. Mies nimittäin on ollut jo vuosia oma työnantajansa ja elättänyt itsensä yrittäjänä moninaisilla rakennusalan töillä. Alun perin putkimiehen koulutuksen saanutta yrittäjää voikin sanoa rakennusalan moniosaajaksi, sillä käsistään kätevän miehen ammattitaito on ehtinyt karttua niin, että talonrakennuksen eri vaiheet ovat tulleet hänelle hyvinkin tutuiksi. Ei ole aivan tavanomaista että suomalainen yrittäjä jättää muutamaksi viikoksi työnsä ja asiakkaansa ja lähtee toiselle puolen maailmaa tekemään ilmaista työtä. Asiakkaitten reaktiot ovat Ekmanin mukaan olleet kuitenkin pelkästään positiivisia. – Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja positiivisesti yllättyneitä siitä, että olen lähdössä juuri kirkon töihin. En ole sitä ihan ensimmäisenä kertonut. Mieluummin olen Martti Ekman vei keväällä namibialaiselle Miriam Amytenialle terveiset tamperelaiselta Tuomasmessu-tuttavaltaan, Miriamin kummilta. antanut ihmisten itse onkia tiedon. Tarvittaessa olen kyllä sitten kertonut ”pienen evankeliuminkin”, Martti naurahtaa. – Samalla on tietysti täytynyt kuulostella sitäkin, minkä verran kukin ihminen on halukas vastaanottamaan. Osaamisen jakaminen tärkeää Osaamistaan Ekman voi sekä hyödyntää että myös jakaa Namibiassa. Miehen mukaan oman osaamisen jakaminen on afrikkalaisessa kulttuurissa hyvinkin merkityksellistä. Paikallisiin tapoihin ei hänen kokemuksensa mukaan näytä kuuluvan ammattitaidon opettaminen muille. Ammattiosaamista pidetään maassa vallitsevan suuren työttömyyden johdosta jonkinlaisena henkilökohtaisena omaisuutena, aarteena, jota ei paljasteta muille. Kilpailu harvoista työpaikoista on kovaa. – Opissani oli kaksi paikallista rakentajaa, joille sain jakaa omaa osaamistani ja kokemustani. Ekmanin mukaan paikalliset ovat vastoin monia ennakkoluuloja ahkeria tekemään töitä. – Kehittämistä on kuitenkin erityisesti työturvallisuudessa, samoin työvälineitten huoltamisessa, Martti Ekman sanoo – Maassa tehdään paljon töitä alkeellisilla välineillä ja usein käsinkin, vaikka kehittyneempiä työvälineitä voisi olla olemassa. Työkalujen huoltoon pitäisi paneutua enemmän. Nyt monet hyvät työvälineet jäävät joskus ”tien poskeen” ja käyttämättä kun niihin tulee vika. Oppia puolinja toisin Matka vieraaseen kulttuuriin ei ole tamperelaiselle rakennusyrittäjälle outo kokemus. Mies on toiminut useaan otteeseen rauhanturvaajana ja tietää, että vieraaseen kulttuuriin ei ole syytä mennä valloittajan asenteella. – Maassa maan tavalla, Ekman linjaa lyhyesti ”strategiansa”. – Kaikki sujuu helpommin, kun on valmis sopeutumaan vieraisiin oloihin ja tapoihin. Suomalaiselle Namibia on tunnetusti hyvä paikka työskennellä. Kaksi kuuluisaa Marttia, Rautanen ja Ahtisaari sekä suomalaiset lähetystyöntekijät ovat luoneet vahvan luottamuksen Suomesta tuleviin työntekijöihin. – Suomalaiset ovat ainoita valkoihoisia, jotka ovat antaneet enemmänkuin vieneet, oli eräs paikallinen todennut Ekmanille keväällä. Martti Ekman muistuttaa kuitenkin, että hän ei ole Namibiassa vain viemässä jotakin Suomesta tai opettamassa suomalaisia työtapoja. Hän on myös itse oppimassa. – Suomessa työnteon tapa on nykyään usein stressaava ja ryppyotsainen. Haluaisin tuoda palatessani sikäläisestä työnteon tavasta ”hyvän meiningin”. Työtä tehdään eri asenteella kuin Suomessa. Ei laiskotella, mutta ei stressatakaan. Luotetaan enemmän siihen, että asiat kyllä järjestyvät vaikka ei otsa rypyssä suoritettaisikaan, mies pohtii. – Vaikka olen siellä töissä, tuntuu siltä, että tuon erilaisen asenteen ja ympäristön johdosta olen kuin lomalla. – Eikä paikallisten lämpö, ystävällisyys ja kyky iloita pienistä asioista, olisi ollenkaan paha asia opittavaksi tämän päivän kiireisille ja vaativille suomalaisille, Martti Ekman summaa. M ATTI M IKKOLA www.tampereenhiippakunta.fi 19 Hiippakunta_1b_2011.pmd 19 20.1.2011, 13:32 Jaakko Malinen isoskouluttajana 25 vuotta Isoset mahdollistavat lahjoillaan ja persoonallaan ikimuistoiset rippikoulut Riihimäen seurakunnan johtavalla nuorisotyöntekijällä Jaakko Malisella on yli 25 vuoden kokemus rippikoulujen isoskoulutuksesta. Hänen mukaansa onnistuneilla isosvalinnoilla on suuri vaikutus rippikoululaisten myönteisiin riparikokemuksiin, jotka puolestaan avittavat nuoria löytämään tiensä jatkossakin seurakunnan toiminnan pariin. O man rippikoulunsa Jaakko Malinen kävi Kuopiossa Karttulan Hirvijärvellä. – Muistoni siitä ovat ikäviä johtuen silloisesta elämäntilanteestani, ja rippikoulussa oli jonkun verran kiusaamista. Isoset olivat innostuneita ja vauhdikkaita, mutta kenties hieman kurittomia, Malinen muistelee. Sitä vastoin isosena toimimisesta Malisen muistot ovat mieluisia: – Kun aloin uskoa Jumalaan, isoseksi hakeutuminen oli luontevaa. Koen olleeni lyhyessä isosurassani ”luottoisonen”, eli sain vastuuta ja mieluisia kokemuksia. Myös hyvä työtodistus ja suositus olivat mieluisaa palautetta. Rippikoulut merkittävä osa nuorisokulttuuria Isoskoulutukseen otetaan kaikki halukkaat Miten isoskoulutus on vuosikymmenten aikana pitkän linjan rippikouluammattilaisen mielestä kehittynyt? Malinen sanoo, että koulutus on ollut aika paljon vuoropuhelua kentän ja kokemusten kanssa. – Välissä oli suuntaus, jonka aikana tuli useita hyviä isoskoulutusoppaita. Nykyisin tuntuu, että oppilaitokset pyrkivät antamaan suuntaa mm dialogipedagogiseen isoskoulutukseen ja rippikouluun. Hän kuitenkin itse pitäisi tärkeänä jatkaa kehitystyötä omaksumatta vain yhtä linjausta. – Olisi hyvä yhdenmukaistaa isoskoulutusta siten että isosilla olisi joku perusvalmius toimia isosena riippumatta seurakunnasta jossa toimii isosena, Malinen toteaa. Riihimäellä rippikoulun käy 80-85 prosenttia ikäluokasta. – Suosittuja ne ovat varmaankin sen vuoksi, että meillä on monipuolista rippikoulutarjontaa. Tosin rippikoulun käyminen Suomessa on jo kauan ollut merkittävä osa nuorisokulttuuria. Riihimäen leireihin on viime vuosina kuulunut valinnanmahdollisuuksien rikas kirjo: järvivaellus- ja vaellusriparit, ystavyysseurakuntaripari Unkarissa, Viron-ripari, dialogipedagoginen ripari, musiikkiripari, kotieläintila-ratsastusripari tai ihan vaan perusrippikoululeiri leirikeskuksessa. Lisäksi Riihimäellä on joka vuosi mahdollista käydä kaupunkirippikoulu. Aikuisrippikoulu käydään yksityisrippikouluna. Muualla kuin Riihimäen seurakunnan riparilla rippikoulunsa kävijöille järjestetään kevään aikana kotiseurakuntaan tutustumisjakson ohjelmaa omassa ryhmässään. Isoskoulutuksen aloittaa Riihimäellä vuosittain n. 60–100 nuorta. Koulutukseen otetaan mukaan kaikki halukkaat. Malisen mukaan isoskoulutuksessa käydään läpi ja harjoitellaan rippikouluisosen käytännön tehtäviä ja taitoja, omaa hengellisen elämän syventämistä, raamatun tuntemusta ja ryhmädynamiikkaa. Peruskoulutus tapahtuu syksyn ja kevään aikana. Lisäksi jo isoskoulutuksen käyneille on jatkokoulutuksena vuoden mittainen ”Jättiskoulutus”, jossa syvennetään isostaitoja ja käydään läpi kysymyksiä, joita on noussut esiin omien isoskokemusten pohjalta. Isoskouluttajina toimivat mm. nuorisotyöntekijät, nuorisopappi, rippikoulupappi, erikseen palkatut sijaiset ja satunnaisesti esimerkiksi diakoni ja lähetyssihteeri. Apuna koulutuksessa voivat toimia joskus myös opiskelijat, ”jättikset” ja vanhemmat seurakuntanuoret. Millaista osaamista ja asennetta isosten kanssa toimiminen vaatii, 15–16-vuotiaat eivät varmaankaan ole käsiteltävinä kaikkein helpoin ikäryhmä? – Isoskoulutus on osa nuorisotyötä, joten nuorisotyössä mukana oleville isosten kouluttaminen on työtä johon asennoidutaan suurella sydämellä, Malinen sanoo. – Myös koulutuksen suunnittelu ja arviointi ovat tärkeitä tehtäviä, jotka haastavat työntekijöitä aktiivisesti pohtimaan omaa tapaansa ohjata koulutusta. Nuorten kysymysten huomioiminen ja kentältä saatu palaute ovat myös tärkeää vuoropuhelua isoskoulutuksessa. Malinen tietää kokemuksestaan, että koulutustilanteissa työntekijältä vaaditaan usein oikean ”sanoittamisen” taitoa, jotta tuota vuoropuhelua pääsisi syntymään. 1/2011 Hiippakunta 20 Hiippakunta_1b_2011.pmd 20 20.1.2011, 13:32 Isoskoulutus on tärkeä osa Riihimäen seurakunnan nuorisotyötä. ”Isoskoulutuksessa on kivaa” – Isoskoulutuksessa huomioimme molemmat tarpeet, joten koulutus on laajapohjainen ja antaa varmasti valmiuksia toimia isosena vaikka seurakunta vaihtuisikin. Isoskoulutus tärkeä osa seurakunnan nuorisotyötä Myös muita ”työtilaisuuksia” isoskoulutuksen käyneille Isosiksi haluavat eivät ole mukana koulutuksessa turhanpäiten, sillä kaikille koulutuksen käyneille pyritään tarjoamaan isospaikka viimeistään seuraavan vuoden aikana. Joskus isosten lukumäärää kasvatetaan joillakin ripareilla sen johdosta, että kaikille halukkaille isosille järjestyy töitä. Isoset saavat Riihimäellä 50–65 euron palkkion rippikoulua kohden. Rippikoulujen ohella myös muita ”työllistymismahdollisuuksia” Riihimäen isosilla on: – Isoskoulutuksen käyneille nuorille ja nuorille aikuisille on tarjottu osallistumista isosen tai apuohjaajan tehtävissä esimerkiksi varhaisnuorisotyön ja diakoniatyön leireillä. Myös isoskoulutuksessa käytetään jo isosena toimineita nuoria apuna, Malinen luettelee. Malisen mukaan melkoisen suuri joukko isosista jatkaa seurakunnallisen toiminnan parissa isostehtävien jälkeen: – Esimerkiksi Jättiskoulutukseen osallistuu vuosittain 20 - 50 nuorta. Lisäksi suuri osa kokoavasta toiminnasta kuten nuorten illat, olkkarit, raamikset sekä nuorten aikuisten toiminta on suunnattu myös isosina toimineille. Myös muille seurakunnille Jaakko Malinen suosittelee isosten ”Jättiskoulutusta” eli mahdollisuutta kehittää isostaitoja ja tuoda “Jättiksessä” kokemuksiaan ja kysymyksiään kentältä. – Juuri hiljattain koin ”Jättiksen” tilanteeksi, jossa vielä voidaan purkaa tuntoja liittyen rippikoulussa ilmenneisiin mieltä vaivaaviin ongelmakohtiin, Malinen toteaa. Riihimäellä isoskoulutus kulkee käsi kädessä rippikoulun tarpeiden mukaan eli riparit ovat joko “perinteisiä” tai suuntautuneet enemmän dialogipedagogiseen toteutusmalliin. Malinen sanoo edelleen kokevansa haasteena nuorten sitouttamisen sekä isoskoulutukseen että samalla myös muuhun seurakunnan toimintaan. – Isoskoulutus tulisikin nähdä seurakunnan sisältä katsottuna osana suurta kokonaisuutta ja seurakunnan perustehtävästä nousevana toimintana. – Tämä tuntuu joskus unohtuvan, ja isoskoulutus nähdään omana erillisenä saarekkeenaan nuorisotyön ja rippikoulutyön välissä, vaikka se on selkeästi osa nuorisotyön kokonaisuutta. Sen tehtävänä on antaa nuorille valmiuksia toteutua kristittyinä isoina siskoina ja veljinä riparilla, ja löytää oman kokoinen ja näköinen paikka seurakunnan palvelu-, julistus- ja kasvatustehtävässä, Malinen toteaa. Malisen mukaan modernin ja aikaansa seuraavan isoskoulutuksen ei tulisi sulkea koulutuksen ulkopuolelle käytännön perustehtävien hallinnan opettelua. Hän muistuttaa, että koulutusta suunniteltaessa on mietittävä, miten huomioidaan erilaiset oppijat ja erilaiset tarpeet. – Samoin se, miten raamatun tuntemus ja käyttö ja muita isosen omaa hengellistä kasvua tukevia aiheita saadaan riittävästi kulkemaan isoskoulutuksen osana, Malinen pohtii. Malisen mukaan isoskoulutuksessa on onnistuttu, kun isoset täydentävät yhdessä toisten isojen kanssa toimivaa työtiimiä ja mahdollistavat omilla lahjoillaan ja omalla persoonallaan hyvän ja ikimuistoisen rippikoulun. – Ihanneisonen on aktiivinen, kuuntelija, luotettava, yhteistyökykyinen ja tilannetajuinen. Hän uskaltautuu olemaan oma itsensä tietoineen, taitoineen, kysymyksineen, epäilyineen, iloineen ja suruineen, Malinen summaa. – Olen iloinen siitä, että jälleen kerran isoskoulutettavamme ovat valloittavia persoonia, jotka ovat uskaltautuneet kasvamaan yhdessä kouluttajiensa kanssa. P ETRI V ILKKO Kiminna Kainulainen päätti ryhtyä isoseksi, koska jo hänen omat isosensa riparilla kehuivat isoskoulutuksen olevan kivaa. – Lisäksi halusin kokea riparitunnelmaa uudelleen, sillä omalla riparillani oli todella mukavaa, Kiminna muistelee. – Myös isoskoulutuksessa oli mukavaa ja siitä oli todella apua myös omaan elämääni, Kiminna sanoo. – Ennen riparia olin erittäin antisosiaalinen ihminen ja todella ujo, eikä minulla ollut kuin pari kaveria ja vähän tuttuja, mutta isoskoulutuksessa tutustuin todella moneen ihmiseen vähän pakostakin. Jokaisella koulutuskerralla oli ryhmätyötä, ja minun oli pakko yrittää tulla toimeen ihmisten kanssa. Koulutuksen ansiosta olen saanut todella paljon lisää itseluottamusta ja uusia tuttavuuksia! Kiminnan mielestä isosena olemisessa oli parasta se kun sai suunnitella päivän ohjelmaa muiden isosten kanssa ja keksiä leikkejä jne. – Olen menossa ensi kesänäkin isoseksi kunhan ensin käyn isoskoulutuksen jatkokoulutuksen ”Jättiksen”. Niko Remo kertoo, että hänellä oli ajatus jo ennen rippileiriään ryhtyä isoseksi, ja itse leiri vahvisti tämän asian. – Saamani isoskoulutus on ollut erinomaista. Koulutuskerrat ovat aina erilaisia sekä aiheita käsitellään useampaan kertaan eri kanteilta, jolloin saadaan jokaisen oma näkemys ja mielipide asiasta esille. Koulutus on itselleni tuonut lisää varmuutta keskustella ihmisten kanssa ja tehnyt minusta sosiaalisemman ihmisen. Nuorukainen myöntää, että isosena oleminen ei jokaisessa tilanteessa ole kovin helppoa. Hänen mielestään on tärkeää, että isosten ja vetäjien tulisi puhaltaa yhteen hiileen, jotta leirillä olisi mahdollisimman mukavat olot kaikilla. – Aion seuraavanakin kesänä hakea isoseksi leirille. Todennäköisesti jatkan ainakin jossain muotoa myös isosvaiheen jälkeen seurakunnan toiminnassa. www.tampereenhiippakunta.fi 21 Hiippakunta_1b_2011.pmd 21 20.1.2011, 13:32 Timo Muola Pekka Simojoki ja seurakuntalaisten lauluryhmä Majataloillassa Kangasalan kirkossa. Majataloilta ja Varikkomessu vetävät väkeä ajataloillat ja Varikkomessut ovat uudenlaisia tapoja edistää yhteisöllisyyttä ja luovuutta seurakuntaelämässä. Niissä inhimilliset tarpeet ja ytimekäs hengellisyys ovat läsnä sulassa sovussa. Majataloiltoja on Kangasalan seurakunnassa järjestetty seitsemän vuoden ajan. Varikkomessu puolestaan on Pispalan kirkossa Tampereella pidettävä rohkeasti uudistettu iltajumalanpalvelus, joka kahden viikon välein kutsuu nuorekasta kirkkokansaa sanan äärelle. Kangasalan seurakunnan aikuistyöstä vastaava pastori Kari Mikkonen kuvailee Majataloillan lähtökohtia sanoilla Jeesus-keskeisyys, yhteisöllisyys ja elämänläheisyys. – Kannattaa miettiä, mistä seurakunnassa on kysymys. Onko se työntekijöiden seurakunta vai seurakuntalaisten, Mikkonen pohtii. – Ainakin Majataloilloissa haluamme tie- Timo Muola Hengelliset iltamat pystyyn talkoilla M Kangasalan Majatalo-iltoja organisoi pastori Kari Mikkonen. toisesti kääntyä pois työntekijäkeskeisyydestä. Seurakuntalaisilla on monenlaisia lahjoja ja paljon osaamista. Heidät täytyy vain päästää irti. Työntekijän on suostuttava astumaan taakse ja oltava valmis siihen, että seurakunnan toiminnan standardit muuttuvat. Kuudesti vuodessa järjestettävä Majataloilta rakentuu seurakuntalaisista koostuvan esilauluryhmän ja bändin lisäksi musiikki- ja puhujavieraiden annille. Illan aikana pidetään tauko, jolloin jopa monisatapäinen osallistujajoukko voi harrastaa ”seurustelun sakramenttia”. Teetä ja majatalon kuulua ruisleipääkin on tarjolla. Joskus iltaan kuuluu ehtoollisen vietto. Lähtökohtana Majataloiltoja suunniteltaessa on ollut kysymys ”Voiko sen tehdä toisinkin?”. Kari Mikkonen luonnehtii Majataloiltoja tapahtuman isäntänä yleensä toimivan Pekka Simojoen sanoin ”hengellisiksi iltamiksi”. 1/2011 Hiippakunta 22 Hiippakunta_1b_2011.pmd 22 20.1.2011, 13:32 Kari Mikkonen pitää tärkeänä, että vapaaehtoisia ei kysytä ikään kuin etukäteen rajattuihin tehtäviin: ”voitko kantaa kolehdin, voitko lukea tekstin…”. Mikkosen mielestä oleellisempaa on kysyä, mitä kukin haluaisi tehdä tai mitä Jumala on antanut kunkin sydämelle. – Joskus työntekijän on hyvä myös rohkaista epävarmaa seurakuntalaista ja valaa luottamusta. Erityisen tärkeää on löytää avainhenkilöt, Mikkonen arvioi kokemustensa perusteella. Majataloilloissa vapaaehtoisten tehtävät vaihtelevat leivän leipomisesta aina iltojen videokuvauksesta huolehtimiseen. Majataloillat ovat katsottavissa suorina lähetyksinä seurakunnan verkkosivuilla. Iltojen taltioinnit julkaistaan myös koosteina Kotikirkko-kanavalla. – Ihmiset kaipaavat monenlaisia tehtäviä. Heidät täytyy vain vapauttaa tekemään. Toki työntekijät huolehtivat vapaaehtoisten rekrytoinnista, koulutuksesta ja palkitsemisesta ja kantavat tietysti viimeisen vastuun, sanoo. Majataloiltojen väki on voittopuolisesti työikäistä väkeä – heitä, joita ei välttämättä muuten näy seurakunnan tilaisuuksissa. Antamalla tilaa seurakuntalaisten osaamiselle, lahjoille ja sydämen kutsumukselle Majataloilloista vastaavat Kangasalan seurakunnan työntekijät ovat antaneet hyvän esimerkin vapaaehtoisuuden voimasta. – Ei silti kannata alkaa kopioida juuri Majataloiltaa. Eri seurakunnissa kannattaa tehdä sitä, mikä on sen seurakunnan näköistä, Kari Mikkonen toteaa. Varikkomessun kulkua ei ole lyöty lukkoon. Periaatteessa kaikki on keskustelunalaista ja sisältöä voidaan aina muuttaa. Messu alkaa juonnolla, jota seuraavassa sanaosassa oleellista on opetuksellinen ote. Sanaosasta siirrytään ylistys- ja rukousjaksoon ja lopuksi vietetään ehtoollinen. Ainoa tehtävä, jota ei ole ”ulkoistettu” vapaaehtoisille, on ehtoollisen asettaminen, joka on aina papin tehtävä. – Alusta asti on vapaaehtoisen messuporukan kanssa toimittu periaatteella ”kaikki kivet saa kääntää.” – Tärkeintä ei ole se, miltä toiminta näyttää ulospäin vaan luovuuden kulttuuri, Timo Pöyhönen muistuttaa. M ATTI M IKKOLA Selkeä kristillinen ydin Vaikka Varikkomessun ideana on vapauttaa luovuus, ei hengellisestä sisällöstä tingitä. Pöyhönen pitää tärkeänä, että juuri nuorille aikuisille on tarjolla jotakin, jossa on selkeä kristillinen ydin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että inhimilliset piirteet pitäisi jättää sivuun. – Toiminnan pitää olla yhtä aikaa kokonaan hengellistä ja kokonaan inhimillistä, Pöyhönen soveltaa klassista teologista määrittelyä. – Ytimekäs hengellinen sanoma ja kristillinen opetus voivat toteutua myös avarassa ja keskustelevassa ilmapiirissä. Tarve kuulua yhteisöön ei ole lakannut Varikkomessussa tärkeintä on luovuuden kulttuuri Parittomien viikkojen sunnuntai-iltojen Varikkomessua on järjestetty Pispalassa viiden vuoden ajan. Tampereen seurakuntayhtymän nuorten aikuisten työn koordinaattorina toimiva pastori Timo Pöyhönen kertoo, että messun ensimmäiset vastuunkantajat löytyivät tuttavapiiristä. – Hiljalleen piiri laajeni sitä mukaa kuin Varikko-messuun tuli uusia osallistujia. Samalla messu alkoi rakentaa yhteisöä. Kun syntyi yhteisö ja ihmiset kokivat kuuluvansa siihen, syntyi samalla vapaaehtoisten porukka, Pöyhönen kuvailee. edes nykyajan yksilökeskeisessä kulttuurissa. Inhimillinen ja hengellinen kohtaavat messussa, jonka yhteisö voi suunnitella ja toteuttaa itsensä näköiseksi uskon perusasioista luopumatta. Pöyhösen kokemukset työntekijän roolista kuulostavat samalta kuin Kari Mikkosen Kangasalan Majataloiltojen kohdalla. – Papin on luovuttava virkamiehen roolista ja oltava paimen ja valmentaja. Vapaaehtoisten johtaminen on vaativaa ja joskus työlästäkin, mutta on inspiroivaa työskennellä osaavien ja innostuneitten seurakuntalaisten kanssa, kokoaa Timo Pöyhönen kokemuksensa. Pispalan kirkko. Matti Mikkola Tilaa seurakuntalaisten lahjoille ja osaamiselle Varikkomessu liittyy Tampereen seurakuntien nuorten aikuisten työn UskonPuhdistus-kampanjaan. Ideana on synnyttää näky yhteisöllisestä seurakunnasta nuorten ja nuorten aikuisten sydämiin ja rohkaista heitä muodostamaan eläviä yhteisöjä omiin seurakuntiinsa. UskonPuhdistus IV -iltaa vietetään Aleksanterin kirkossa 5. helmikuuta. Illan teemana on ”Kuinka rakennan yhteisöllistä seurakuntaa.” Aiemmat UskonPuhdistustapahtumat, joihin on sisältynyt korkeatasoisen musiikkipainotteisen ohjelman ohella mm. tv-juontaja Janne Katajan vetämä talk show, ovat keränneet satoja osallistujia. Timo Pöyhönen luottaa Varikkomessuun ja vapaaehtoisten luovuuteen. www.tampereenhiippakunta.fi 23 Hiippakunta_1b_2011.pmd 23 20.1.2011, 13:32 Tervetuloa Kirkkopäiville Lahteen 13.–15.5.2011 Välillä on hyvä vetää henkeä K irkon perinteikäs, nyt jo 45. kerran järjestettävä suurtapahtuma näyttäytyy Lahdessa entistäkin ehompana. – Kirkkopäivä-brändi tarvitsi selvästi monenlaisia uudistuksia. Käärimme hihat ja ryhdyimme toimeen muovataksemme Kirkkopäivistä tapahtuman, josta jäsenemme voivat ammentaa uusia ideoita ja toimintatapoja omaan työhönsä ja arkeensa. Haluamme Kirkkopäivien myös tuottavan ihmisille raikkaita mielikuvia kirkosta ja seurakunnasta, Kirkkopäivien pääjärjestäjän Kirkkopalvelujen johtaja Ilkka Mattila kertoo. – Parhaimmillaan Kirkkopäivät voi olla jopa kannustin kuulua kirkkoon. Sen arvo asiakkaillemme on ehdottomasti tunnepohjainen, Jalli tähdentää. Uusi toimintamalli ei näy ainoastaan ulos vaan myös sisäänpäin Kirkkopäivien järjestelyprosessien uudistumisena. Kirkkopäivät Kirkkopäivät on tunnekanava Kirkkopäivien brändijumpan tuloksena syntyi tapahtuma, jossa hengenelämä, kulttuurinautinnot ja terävä yhteiskunnallinen keskustelu yhdistyvät nyt uudella tavalla. Samalla Kirkkopäivien kohderyhmiksi tarkennettiin ennen kaikkea seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset sekä paikkakunnan ja lähialueiden asukkaat. – Seurakunnan työntekijöille Kirkkopäivät on kaksivuotiskauden ”must-tapahtuma”, tilaisuus nähdä ja kokea uusia tekemisen tapoja ja luovia konsepteja, kuin ”ikkuna maailmaan”, Kirkkopäivien projektipäällikkö Tarja Jalli kuvailee. Paikallisille ihmisille Kirkkopäivät taas on ”ikkuna kirkkoon”, joka näyttää uudenlaisen, ehkä yllättävänkin todellisuuden kirkosta. Tapahtuma on myös paikka kuulluksi tulemiselle, osallisuudelle, vuorovaikutukselle sekä lähimmäisenrakkauden, pyhyyden ja Jumalan läsnäolon yllättävällekin kokemukselle. Laadukasta ohjelmaa Lahden keskustassa Lahdessa ohjelmaa on reilusti aiempaa vähemmän, mutta tasoltaan sitäkin laadukkaampaa. Viikonlopun aikana noin 100 Kirkkopäiväohjelmaa levittäytyy eri puolille kaupunkia. Monipuolisesta ohjelmatarjonnasta löytyy taatusti jokaiselle jotakin. Kirkkopäivien pääareenana on Lahden tori ja sinne pystytettävä juhlateltta. Juhlateltan viereen kohoaa toinen teltta Kirkkotorille, jossa monet kirkolliset järjestöt ja palveluntuottajat sekä Lahden alueen yritykset esittelevät tuotteitaan ja palvelujaan. Kirkkotorille odotetaan noin 60–70 näytteilleasettajaa. Muita tapahtumapaikkoja ovat mm. Lahden seurakuntayhtymän omat tilat (Vapaudenkatu 6, Kirkkokatu 5 ja 7, Ristinkirkko) Dilan ja Consiksen tilat, Urheilutalo sekä Wanha Valimo. Johtamisseminaaria, Pecha Kuchaa ja Jari Sillanpäätä on ammattimaisesti toteutettu hengellinen juhla, jonka yhtenä tavoitteena on tuottaa lisäarvoa myös yhteistyökumppaneilleen. Kirkkopäivät käynnistyy perjantaina korkeatasoisella seminaarilla johtajuudesta ja työelämän haasteista: Mistä johtamisessa oikein on kyse? Seminaarissa asiantuntijoina ja puhujina on alansa suomalaisia huippuja sekä paikan päällä että satelliitin välityksellä. Perjantai-iltaa vauhdittaa Pecha Kucha – suunnattoman suosion saanut hulvaton työskentelymuoto luoville ajatuksille ja ideoille, joka ilahduttaa nyt ensi kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Pecha Kuchassa esiin- 1/2011 Hiippakunta 24 Hiippakunta_1b_2011.pmd 24 20.1.2011, 13:32 tyjällä on 20 kuvaa ja 20 sekuntia aikaa per kuva. Keväinen perjantai huipentuu suomalaisten kestosuosikin, iki-ihanan Jari Sillanpään koskettavaan yhteiskonserttiin Enchan’tin ja Lahden Gospelkuoron kanssa. Lystiä lapsiperheille ja sulosointuja sävelkorville Lauantaina avarat ajattelijat ja sanavalmiit supliikkimiehet Jukka Relander, Tuomas Nevanlinna ja Jaakko Heinimäki pohtivat kristinuskon kummallisuuksia ja kaupunkipyhiinvaellus kuljettaa kävijöitä Lahden kaduilla, kulmilla ja kortteleissa designin merkeissä. Muodin ystäville Kirkkopäivät tarjoaa ainutlaatuisen Seitsemän päivää -muotinäytöksen, joka ammentaa inspiraationsa Raamatusta. Aikuisriparilla opitaan kristinuskon perusteet ja konfirmoidutaan ainutlaatuisessa ympäristössä. Lauantai on myös perheiden päivä, jolloin lahtelaisille ja lähialueiden lapsiperheille on järjestetty omaa, hassunhauskaa ohjelmaa. Vekaraviisuissa konsertoidaan ja kisataan upouuden lasten hengellisen laulun voittajan tittelistä. Rovastikunnallinen nuorten sählytapahtuma, Taivaallista Bandya, on vuorossa niin ikään lauantaina. Laadukkaan musiikin ystäville lauantai tarjoaa huippuelämyksiä. Sinfonia Lahti Dmitri Slobodeniukin johdolla tulkitsee Sibeliuksen ani harvoin esitetyn teoksen Jokamies ja Cassazione. Kertojana suomalaisten rakastama Lasse Pöysti ja solistina mm. Lilli Paasikivi. Kevyemmän musiikin ystäville Kirkkopäivät tuo Suomeen kristillistä musiikkia soittavan Hillsong-yhtyeen – suursuosikin suoraan Lontoosta. Parasta on laulaa -yhteislaulutapahtumassa jokainen voi olla tähti. Luottamushenkilöstartti nyt Kirkkopäivillä Perinteinen valtuustokauden ykkösjuttu, luottamushenkilöiden suurtapahtuma, järjestetään nyt ensi kertaa Kirkkopäivien yhteydessä. Lauantaina 14.5. Sibeliustaloon odotetaan lähes tuhatta uutta ja vanhaa luottamushenkilöä ympäri Suomen. Luvassa on innostusta ja kannustusta sekä täyttä asiaa talouden näkymistä, seurakuntaidentiteetistä ja rakenteista, arvovalinnoista sekä viestinnästä kilpailutekijänä ja jäsenyyden tukijana. Ohjelmassa mukana ovat muun muassa arkkipiispa Kari Mäkinen, tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, piispa Irja Askola ja filosofi Jukka Relander. – Luottamushenkilöjä kiinnostavat asiat on pyritty huomioimaan myös Kirkkopäivien ohjelmassa. Yhdistelmälipulla nautit molempien tapahtumien annista uskomattoman edullisesti, Tarja Jalli korostaa. Sunnuntai-aamuna kaikissa Lahden ja lähiseudun kirkoissa voi osallistua erityyppisiin messuihin. Kirkkopäivät päättyvät Hilpeän hurttiin Kirkkopäivärevyyseen juhlateltassa, jossa kirkon tilaa käsitellään lempeän humoristisesti. Faktalaatikko: Osallistumismaksut Kirkkopäiväviikonloppu: 50 € aikuiset, 30 € nuoret (12–18 v.), opiskelijat, työttömät, varusmiehet”Yksi päivä (pe, la): 30 € aikuiset, 15 € nuoret (12–18 v.), opiskelijat, työttömät, varusmiehet ”Kirkkopäivien yhdistelmälippu: (sis. Luottamushenkilöstartin ja Kirkkopäiväviikonlopun) 150 €. 28.2.2011 jälkeen 180 €. Lauantain luottamushenkilöstartti 120 €. 28.2.2010 jälkeen 150 €. Tule vapaaehtoiseksi Kirkkopäiville Vapaaehtoiset talkoolaiset ovat olennaisen tärkeä osa onnistuneita Kirkkopäiviä. Nyt sinulla on loistava mahdollisuus laittaa omat taitosi peliin ja osallistua hienon suurtapahtuman järjestämiseen. Ja mikä parasta, pääset nauttimaan Kirkkopäiväohjelmasta työsi ohessa veloituksetta. – Tarvitsemme osaamista laidasta laitaan ja innokkaille tekijöille löytyy taatusti mielenkiintoista tehtävää. Ota rohkeasti yhteyttä Lahden seurakuntayhtymän Kirkkopäivätoimistoon, Kirkkopäiväsihteeri Jari Rissanen kannustaa. Ilmoittautuminen Kirkkopäiville alkaa tammikuussa 2011. Seuraa Kirkkopäiviä jo keväällä ja lue lisää ohjelmasta www. kirkkopaivat.fi. Liput yksittäisiin tapahtumiin: 10 € aikuiset, 5 € nuoret (12–18 v.), opiskelijat, työttömät, varusmiehet. Kirkkopäivälipulla pääset lähes kaikkiin tapahtumiin muutamaa lisämaksullista ohjelmaa lukuun ottamatta. Majoitusvaraukset Varmista mieleisesi majoitus ja tee varauksesi pian. Lahti Travel Oy on varannut majoituskiintiöt Lahden seudun hotelleista erikoishintaan. Lue lisää: www.kirkkopaivat.fi. Haluatko vapaaehtoiseksi? Soita kirkkopäiväsihteeri Jari Rissaselle, p. 044 7191 230 tai laita sähköpostiviestiä [email protected]. S ALLA P ELTONEN VALON HEIJASTUKSIA – TERAPIA JA SPIRITUALITEETTI DIALOGISSA Pastoraalipsykologinen konferenssi Kirkon koulutuskeskuksessa 2.-4.9.2011 (1 op) Miten hengellisyys on läsnä terapiatyössä? Miten ihmisen psykodynamiikka on läsnä hengellisessä työssä? Teemaa lähestytään alustusten, hengellisen ohjauksen harjoitusten, toiminnallisten työpajojen ja yhteisten rukoushetkien kautta. Asiantuntijoita Norjasta, Italiasta ja Suomesta. Tulkkaus suomeksi. Konferenssi on tarkoitettu kaikille sielunhoito- ja terapiatyötä tekeville kirkon työntekijöille, hengellisille ohjaajille sekä psykoterapeuteille. Osallistumismaksu 170 € ja täysihoito n. 220 € (majoitus ja aamu- sekä iltapalat 120 € ja ateriapaketti 100 €). Ilmoittautuminen kirkon sähköisen koulutuskalenterin kautta. Järjestäjinä: Kirkon koulutuskeskus, Helsingin ja Tampereen hiippakunnat, Hiljaisuuden ystävät ja Helsingin Diakonissalaitos. Tiedustelut: [email protected] ja [email protected] www.tampereenhiippakunta.fi 25 Hiippakunta_1b_2011.pmd 25 20.1.2011, 13:32 M IKKO S ULANDER Nuoret X M iks kaak i lähdit ehd Y M si? okilt vaikuttajat äm enes u tys v i? Z M aale issa iten k uvai suuk l kirk siasi va et mah i o k ssa? utta dolli[ M a illai s i i halu n as i a para isit seu oihin n r n usta akunn \ M tai m assa iten uuto kirk tule sta? o vais l l e k uud essa äy ? tunt Vuoden 2010 seurakuntavaaleissa kannustettiin nuoria äänestämään ja ehdolle. Äänestysikärajan lasku teki vaaleista mielenkiintoisen, sillä nyt kirkossa pääsi ääneen yksi suuri seurakuntien toimintaan osallistuva joukko, 16-18-vuotiaat nuoret. Hiippakunnassamme valtuustoihin ja neuvostoihin nousi lukuisa määrä nuoria ehdokkaita. Lehtemme kysyi neljältä uudelta vaikuttajalta heidän ensitunnelmiaan ja ajatuksiaan vaikuttamistyöstä seurakunnassa. Nämä neljä nuorta eivät ole mitä tahansa vaaleissa valittuja, vaan jokainen heistä oli seurakuntansa äänikuningas tai -kuningatar. ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ X Ehdokkaaksi lähteminen kävi oikeastaan [ Yksi tärkeimmistä muu- melko äkkiä. Ensimmäiseksi hämmästyin, kun ryhmäni edes kysyi minua, mutta pienen pohdinnan jälkeen ja seurakuntamme tuttujen työntekijöiden suostuttelun jälkeen päätin lähteä ehdokkaaksi. Tärkein motiivi kai loppupeleissä oli päästä vaikuttamaan asioihin. toksista on mielestäni nyt tapahtunut. Se, kuinka seurakunta koostuu jokaisesta ikäluokasta, on usein unohdettu seurakuntaa koskevassa päätöksenteossa. Nyt löydämme näkökannat yhä useammalta ikäluokalta. Y En ihan heti uskonut meneväni läpi ääniharavana, hyvä kun uskoin edes valtuustoon pääsyyn. Hiukanhan se seisautti, mutta melko nopeasti kääntyi puhtaaseen riemuun. Nyt oli nuorten ääntä kuultu, ja siihen täytyy siis vastata. Z Valtuustotoiminnassa läsnä olevana minulla tulee olemaan loistava mahdollisuus saada aito nuoren ääni kuuluviin. Näin nuoria varmasti kuullaan ennen päätöksentekoa eikä vasta sen jälkeen. \ Kirkko ei häviä, kirkko ei kaadu, kirkko elää. Olisi mielestäni kummallista, jos eräänlaisia ala- ja ylämäkiä ei olisi. Kirkon pitääkin olla mukana enemmän ihmisen arjessa, oli sitten tapa mikä tahansa. Se, että seurakunnat kehittävät toimintaansa palvellakseen seurakuntalaisiaan, on mielestäni tärkeintä. Kirkon pitääkin löytää ihmisten elämästä eräänlainen ystävän rooli. Ystävälläkin on huonoja ja hyviä päiviä. Veikko Pulli, 22 vuotta, Hattulan seurakunta, 93 ääntä. ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ X Hausjärven seurakunnan entinen työntekijä soitti minulle ja sanoi, että nyt on saatava nuoria ihmisiä mukaan. Olen ollut seurakuntani toiminnassa melko tiiviisti, joten vaaleihin ehdolle asettuminen tuntui myös luonnolliselta. Näin sain mahdollisuuden päästä vaikuttamaan ehkä hieman “päivitystä” kaipaaviin seikkoihin. Nuorena 19-vuotiaana koin sen myös muille nuorille mahdollisuudeksi saada kauttani ääntään kuuluville. Y Vaalien jälkeisenä tiistai-aamuna herätessäni olin saanut yön aikana puhelimeeni kol- me tekstiviestiä ja viisi puhelua kaikki koskien samaa asiaa: onnea uudelle kirkkovaltuutetulle. Tulos oli aivan mahtava, ja oli todella hienoa huomata, että mitä luultavimmin juuri nuoret olivat löytäneet tiensä vaaliuurnille ja halusivat vaikuttaa asioihin. Nyt voin reilusti olla ylpeä itsestäni: tein sen! Z Kirkkovaltuuston jäsenenä pystyn vaikuttamaan lähinnä oman seurakuntani asioihin. Toivottavasti sitä kautta voin vaikuttaa myös valtakunnallisesti koko kirkkoon. Saattaa olla, että aluksi voin joutua kokouksissa “keltanokan” asemaan, ja sitä kyllä vielä 1/2011 Hiippakunta 26 Hiippakunta_1b_2011.pmd 26 20.1.2011, 13:32 olenkin, mutta uskon, että lopulta olemme kaikki päättämässä asioista tasavertaisina. Ja niin sen pitäisikin mennä. rille aikuisille ei seurakunnassa juuri ole toimintaa, tai jos sitä on joskus järjestetty, heitä ei ole tavoitettu. [ Haluaisin päästä vaikuttamaan lähinnä \ Lähiaikoina mediassa on vahvasti ollut lasten, nuorten ja nuorten aikuisten asioihin. Opiskelen sosionomiksi, ja kasvatus on lähellä sydäntäni. Haluaisin siksi olla mukana päättämässä esimerkiksi lasten toimintaa koskevista asioista seurakunnassani. Lisäksi nuo- esillä homoseksuaalisuus, sen kieltäminen ja hyväksyminen. Oma toiveeni on se, että kirkko muuttuu kauttaaltaan tulevaisuudessa suvaitsevammaksi. Kirkko on kaikille avoin paikka, eikä sieltä tulisi käännyttää ketään pois. Raamatusta löytyy homoseksuaalisuudelle monen monta kohtaa, mutta minusta tärkein opetus koko Raamatussa on se, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Hyväksy toinen sellaisena, joksi Jumala on hänet luonut. Minna Puusniekka, 19 vuotta, Hausjärven seurakunta, 49 ääntä. ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ X Olen kiinnostunut seurakuntani asiois- [ Nuorille aikuisille suun- ta, joten mahdollisuus päästä vaikuttamaan niihin oli kiinnostava. Näin pystyn tuomaan nuoren näkökulmaa eri asioihin, ja monen nuoren on helpompi tulla kertomaan seurakunnan “puutteista” toiselle nuorelle henkilölle. Lisäksi äänestysikärajan lasku paransi selvästi mahdollisuuksiani päästä valtuustoon. nattua kiinnostavaa toimintaa on mielestäni liian vähän. Rippikoulun ja isoskoulutuksen myötä lukioikäisille nuorille on mielenkiintoista toimintaa, mutta tästä eteenpäin se loppuu. Lisäksi kotipitäjäni Tervakosken asioita pyrin tuomaan esille mahdollisuuksien mukaan. Y Yllättävältä. Koin mahdollisuuteni päästä valtuustoon varsin hyvinä, mutta näin suureen äänimäärään en olisi uskonut. Onnekseni seurakunnan nuoret ja muut tuttavat olivat aktiivisia äänestäjiä. Z Mahdollisuudet ovat mielestäni hyvät. Suurimpana syynä tähän koen sen, että kaikki kolme 18-vuotiasta ehdokasta meidän seurakuntamme listoilta pääsivät valtuustoon. Nuorten asiat saadaan oikeasti kunnolla esille. \ Se riippuu paljolti lähitulevaisuuden päätöksistä. Tällä hetkellä näkymät ovat huonot. Kirkko ei ole paljon esillä yhteiskunnassa, lähinnä vain elämän murrosvaiheissa (häät, hautajaiset...) ja viimeaikainen homokeskustelu kiihdytti kirkosta eroamista. Monet siis kokevat, ettei kirkolla ole paljon tarjottavaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kirkko osaa uudistua oikealla tavalla kuitenkaan menettämättä uskonnollisuuttaan (ja uskottavuuttaan), se tulee olemaan tärkeä osa maailmaa myös tulevaisuudessa. Juuso Mattila, 18 vuotta, Janakkalan seurakunta, 90 ääntä. ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ X En todellakaan uskonut ryhtyväni ehdokkaaksi saatikka pääseväni läpi. Ennen vaaleja sain kuitenkin monia kannustuksia lähteä ehdolle. Kyselin hämmentyneenä Jumalalta, että tähänkö sinä todella minua kannustat. Seuraavana aamuna sain aamupalaa syödessäni soiton, jossa eräs tuttavani kysyi minua keräämälleen vaalilistalle. Enpä siinä voinut kuin ihmetellä Isän huumorintajua ja suostua mukaan. Y Olin aivan häkeltynyt. Olin epäillyt neuvostoon pääsyä, enhän ollut tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaalityötä. Ääniharavaksi päätyminen tuli siis minulle täysin puun takaa. Oli hienoa huomata, että nuori ikäni ei ollut este vaan luottoa löytyi. Tietenkin näin mittava kannustus sai myös vastuuntunnon heräämään aivan uudella tavalla, onhan minulla nyt monen seurakuntalaisen luottamus takanani. Lopultahan olen suurimmassa vastuussa Luojalleni, joka minua tähän tehtävään kutsui, eli rukoillen mennään tästä eteenpäinkin! Z Koko kirkkoa koskeviin päätöksiin seurakuntaneuvoston pestini tuskin yltää, mutta seurakunnan tasolla pääsen varmasti sanomaan sanan jos toisenkin. Vaikka päätöksenteko on tärkeä osa kirkkoa, näen ehkä sitäkin tärkeämmäksi tämän uskovana nuorena arjessa elämisen. Jää nähtäväksi, millaista mylläkkää pääsen vielä kirkossa pitämään. [ Harju on laaja ja väkimäärältään rikas seurakunta. Olisi mahtavaa päästä vielä entistä paremmin hyödyntämään seurakuntamme resursseja olennaisiin asioihin eli evankeliumin levittämiseen ja heikoimpien auttamiseen. Harjussa voisi myös kehittää enemmän eri sukupolvien välistä yhteistyötä ja kehittää tilanteita, joissa nuoremmat voisivat saada oppia vanhemmilta ja toisinpäin. \ Vaikea sanoa tässä vaiheessa. Olen kuitenkin varma, ettei Herra hylkää omiaan. Parasta olisi lakata manaamasta “kirkon huonoja aikoja” ja keskittyä olennaiseen, Jumalan äänen kuulemiseen ja sen mukaan elämiseen. Vain siten voimme loistaa todellista valoa tässä maailmassa. Liisa Ruusukallio, 19 vuotta, Harjun seurakunta, 237 ääntä (seurakuntaneuvostoon). www.tampereenhiippakunta.fi 27 Hiippakunta_1b_2011.pmd 27 20.1.2011, 13:32 T EKSTI : P ETRI V ILKKO Yhteisvastuukeräys täytti 60 vuotta Tuulos hiippakunnan parhaaseen tulokseen Yhteisvastuukeräys järjestettiin viime vuonna jo 60. kerran. Keräyksen juhlavuonna hiippakunnan paras keräystulos saavutettiin Tuuloksen seurakunnassa, joka useana vuotena aiemminkin on kunnostautunut aktiivisuudellaan keräyksessä. T oteutetun kuntaliitoksen jäljiltä Tuuloksen seurakunta on ollut kahden viime vuoden ajan osa Hämeenlinna-Vanajan seurakuntayhtymää. Hallinnossa tapahtuneet myllerrykset eivät kuitenkaan ole laimentaneet tuuloslaisten talkoohenkeä ja auttamishalua. 20 parhaan joukossa koko Suomessa Tuuloksen yhteisvastuukerääjiä, Anneli Raukola (vas.), Kaarina Jalli, Riitta Mökkälä ja Anja Nurminen. Vuoden 2010 Yhteisvastuukeräyksessä pieni mutta pippurinen 1400 jäsenen Tuulos oli jäsenlukuunsa suhteutettuna Tampereen hiippakunnan seurakunnista paras. Myös valtakunnallisissa tilastoissa Tuuloksen sijoitus oli 469 seurakunnan joukossa hieno. Sen edelle ylsi vain 19 seurakuntaa koko Suomessa. Tuuloksen yhteisvastuun hyväksi keräämä rahasumma oli komeat 3,91 euroa jäsentä kohden. Tuuloksen seurakunnan palveluksessa yli kolmen vuosikymmenen vuoden ajan työskennellyt Hannu Mursunen sanoo, että Yhteisvastuukeräys on Tuuloksessa perinteisesti ollut hanke, jossa on vuosien saatossa riittänyt reipasta talkoohenkeä. Kun Hannu Mursunen vuonna 1980 tuli kanttoriksi Tuuloksen seurakuntaan, ensimmäisten kuuden vuoden ajan hänen toimenkuvaansa sisältyi kirkkomuusikon tehtävien ohella diakoniatyötä. Tällöin Yhteisvastuukeräykseen liittyvät asiat olivat luonteva osa hänen työkenttäänsä. Vaikka Mursusen vastuualue kanttorin töiden ohessa vaihtui nuorisotyöksi, Yhteisvastuukeräys on pysynyt hänellä koko muun seurakunnan väen tavoin sydäntä lähellä olevana asiana. Sittemmin diakoniatyön vetovastuu siirtyi juuri tällä hetkellä virkavapaalla olevalle Eila Kamppiselle, joka on vuosien ajan toiminut yhtenä Yhteisvastuukeräyksen organisoinnin avainhenkilönä seurakunnassa. Kaikki kodit pyritään tavoittamaan Hannu Mursunen muistelee, että parhaimmillaan Tuulos on sijoittunut valtakunnallisesti jopa kymmenen parhaan seurakunnan joukkoon. Tärkeimmäksi menestyksen salaisuudeksi Mursunen nimeää kerääjien aktiivisuuden. – Hyvät tuloksemme perustuvat siihen, että kerääjät vierailevat lähes kaikissa paikkakunnan kotitalouksissa. Pidämme tärkeänä, että mahdollisimman moni ihminen tavoitetaan hänen omasta kodistaan. Erityisesti Mursunen nostaa esiin vuodesta toiseen Yhteisvastuun hyväksi uurastaneen naisporukan, johon kuuluvat Kaarina Jalli, 1/2011 Hiippakunta 28 Hiippakunta_1b_2011.pmd 28 20.1.2011, 13:32 Riitta Mökkälä, Anja Nurminen, Anneli Raukola ja Ritva Raukola. Miespuolisista kerääjistä kanttori mainitsee erityisesti Taisto Jantusen, joka urakoi kerääjänä useammassakin Tuuloksen kylässä. Huoli aktiivisten kerääjien riittävyydestä ja jaksamisesta on Hannu Mursusen mukaan noussut esiin ajassa tapahtuneiden muutosten myötä myös Tuuloksen seurakunnassa. – Kun vielä 1990-luvun lopulle asti aktiivisten kerääjien määrä oli kaksikymmentä, on tuo vakituisten kerääjien joukko pienentynyt 2000-luvun aikana jopa alle puoleen, Hannu Mursunen harmittelee. Kanttori kertoo myös itse perinteisesti kiertäneensä keräyslistojen kanssa oman asuinalueensa taloudet. Hän myöntää, että kynnys keräämiseen lähdölle on yllättävän korkea ja aloittaminen vaatii melkoista vääntöä. – Mutta kun siinä hommassa vihdoin pääsee vauhtiin, niin sitten se jo alkaakin sujua paremmin, Mursunen sanoo. Partiotaustansakin velvoittamana Mursunen lupaa jatkavansa yhteisvastuukerääjänä vielä jatkossakin, vaikka seurakunnan palkollisen tehtävät hän onkin juuri jättämässä eläkkeelle siirtymisen johdosta. Maratoonarin kunto auttaa jaksamaan Taisto Jantunen, 69, on aktiivinen tuuloslainen, joka on tuttu näky seurakunnan rukouspiireissä, sunnuntain kirkonmenojen tekstinlukijana tai muissa seurakunnan moninaisissa vapaaehtoistöissä ja luottamustehtävissä. Jäätyään eläkepäiville kiireisen kirjapainoyrittäjän tehtävistä hänelle tarjoutui entistä enemmän aikaa talkootöille seurakunnan piirissä. Niinpä kolmena viime vuotena Jantu- Kirkkoherra Petri Laine. nen on kiertänyt ahkerasti paikkakunnan kotitalouksia Yhteisvastuukeräyksen merkeissä. Viime keräykseen liittyen Taisto Jantunen laskee käyneensä keräyslistojensa kanssa noin sadassa eri kotitaloudessa kolmen kylän alueella. – Paikkakunnan ihmiset ovat suhtautuneet keräyskäynteihini erittäin myönteisesti, vastaanotto oli todella hyvä, Jantunen kiittelee. – Olen huomannut, että ihmiset jotka ovat sydämellä mukana keräyksessä, lahjoittavat suurin piirtein samoja summia keräyskohteista riippumatta. Sadankaan kotitalouden kiertäminen ei tuota Jantuselle ongelmia. Jaksamisessa auttaa miehen rautainen kestävyys, joka on mahdollistanut lähes viidenkymmenen täysimittaisen maratonin urakoinnin viimeisten 15 vuoden aikana. – Diakonimme on puolen vuoden virkavapaalla ja kanttorimme on jäämässä eläkkeelle. Tämä merkitsee sitä, että vuoden 2011 Yhteisvastuukeräys on meidän vapaaehtoisten vastuulla. Tuuloksessa on kyllä totuttu ottamaan vastuuta isoistakin asioista, joten en ole huolissani, Jantunen sanoo. Jantunen haluaa paiskia myös jatkossa töitä seurakunnassa ja lupaa olevansa täysillä mukana myös vuoden 2011 Yhteisvastuussa kerääjänä. Vahvuutena pienen paikallisseurakunnan innostus Tuuloksen seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2009 lähtien toiminut Petri Laine uskoo seurakuntalaistensa aktiivisuuden ja sitoutumisen asteen pysyvän korkealla myös jatkossa. Osoituksena tästä hän mainitsee Diakoni Eila Kamppinen. seurakuntalaisten äänestysaktiivisuuden viime syksyn seurakuntavaaleissa. – Äänestysprosentti seurakunnassamme oli peräti 24,7 prosenttia, Laine iloitsee. Kirkkoherra luottaa siihen, että seurakunnassa vuosikymmenien aikana vankistunut yhteisvastuun perinne kantaa hedelmää myös tulevaisuudessa. – Kuvaavaa seurakunnallemme on vastuunkanto, sitoutuminen ja paikallisseurakunnalle ominainen innostus, jossa asiat halutaan tehdä hyvin, kirkkoherra toteaa. Samalla hän kuitenkin toteaa, että uuden aikakauden tuomien haasteiden myötä Yhteisvastuukeräyksessä perinteisen listakeräyksen rinnalle on kehitettävä uusia tapoja kartuttaa keräystuottoja. Aktiivisten lipaskerääjien uurastuksen ohella kivijalkana hyvien keräystulosten taustalla ovat Tuuloksessa jokavuotiset kinkerikierrokset. Niissä Yhteisvastuukeräyksen teemat pidetään näkyvästi esillä ja kinkereiltä saadut tuotot ohjataan keräyksen hyväksi. Kirkkoherran mukaan ihmisiä on tavoitettu vapaaehtoisten lipaskerääjien voimin myös Kauppakeskus Tuulosessa Tampere– Lahti -valtatien varrella. Nyt seurakunnassa mietitään, voitaisiinko esimerkiksi tulevan kesän rippikoululaisille jakaa parin tunnin talkoovuoroja lipaskerääjinä kauppakeskuksen sisääntuloaukoilla. Perinteisen koko perheen laskiaistapahtuman hernerokka- ja muut tuotot on Tuuloksen seurakunnassa ohjattu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. – Tuuloksessa on aktiivista ja korkeatasoista bänditoimintaa, ja ideoimmekin jotakin musiikkiin liittyvää tapahtumaa Yhteisvastuukeräyksen hengessä, tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuva kirkkoherra Petri Laine sanoo. Ritva Raukola ja kanttori Hannu Mursunen. Taisto Jantunen. www.tampereenhiippakunta.fi 29 Hiippakunta_1b_2011.pmd 29 20.1.2011, 13:32 Mahdollisuuksia osaamisesi kehittämiseen Vuonna 2011 järjestettäviin koulutus- ja seminaaripäiville on vielä paikkoja vapaana. Näihin kaikkiin voit ilmoittautua sähköisen ilmoittautumisen kautta sakasti.evl.fi Kasvatus Muistisairaiden kohtaaminen Perheiden viikko 2011 Muistisairaiden kohtaaminen 10.10. Hämeenlinnassa. Päivässä annetaan tietoa ja taitoja muistisairaiden kohtaamiseen seurakunnan eri tilanteissa. Päivään ovat tervetulleita seurakunnan työntekijät, jotka työssään kohtaavat muistisairaita laitoksissa tai muissa tilanteissa. Mukana toteuttamassa Kirkkohallitus. Päivä on maksuton, ainoastaan ruokailukustannukset. Hiippakunnallista perheiden viikkoa vietetään 26.9.–2.10. Viikon teemana on: Yhdessä – pyhässä ja arjessa. Sen tarkoituksena on tuoda esille seurakunnissa tehtävää perhetyötä sekä toimia samalla peilinä seurakunnan omalle perhetyölle. Lisätietoa perheiden viikosta saat liittymällä sen tiedostuslistalle. Laita sähköpostia osoitteeseen: mikko. [email protected] ja pysyt ajan tasalla. Musiikki Kasvatuksen foorumi Kanttori ja gospel Kasvatuksen foorumi 8.–9.9. on Tampereen hiippakunnan kasvatustyötä tekevien kohtaamispaikka. Kasvatuksen teemaseminaarina ennen tunnetuilla päivillä keskitytään kasvatuksen ajankohtaiskysymyksiin ja pohditaan työn tulevaisuutta. Päivien hinta on 170 €/2hh ja 200 €/1hh. Kanttori ja gospel -kurssilla 3.–4.10. osallistuja oppii sovittamaan gospelmusiikkia erilaisille soitinryhmille ja kuoroille sekä musisoi erilaisissa kokoonpanoissa Jan Hellbergin ja Pekka Nymanin johdolla. Kurssin hinta on 135 € ja se järjestetään Siikaniemen leirikeskuksessa. Lisätietoja: [email protected] Diakonia Johtaminen Saavutettavuuspäivä Johtaminen ja hengellisyys – Hiippakunnallinen johtamisen foorumi 2011 Saavutettavuuspäivä järjestetään 21.9. Tampereella, ja se on jatkoa kirkko kaikille -ohjelmalle. Päivä on tarkoitettu kaikille kirkon työssä oleville vahtimestareista kirkkoherroihin. Päivä toteutetaan yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa. Päivä on maksuton, ainoastaan ruokailukustannukset. Ilmoittautuminen: Majoitusvaraukset suoraan Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko: puh. (03) 658 801, [email protected] Kaikille Osaamisen ohjaajat – harjoittelunohjaajien seminaaripäivät Oletko seurakuntasi harjoittelunohjaaja? Hiippakunta tarjoaa syksyllä 10.–11.11.2011 seminaaripäivät Sääksmäellä Pappilanniemessä kaikille harjoittelunohjaajille sekä ohjauksesta kiinnostuneille. Päivien sisältöinä ovat: ohjaus käytännössä, hengellinen matkakumppanuus ja ohjauksen erityiskysymykset. Päiville voi ilmoittautua toukokuun loppuun saakka. Koulutus on maksuton. Hengellinen työ verkossa Hengellinen työ verkossa -koulutukset jatkuvat myös vuonna 2011. Koulutuksessa opiskellaan sosiaalisen median perustaitoa ja kehitetään oman seurakunnan verkkotyötä. Koulutukset ovat maksuttomia. Aika ja paikka: 17.–18.3. Urhatun kurssikeskus, Nokia. Kouluttajat: Eeva Koskimäki ja Satu Reinikainen Johtaminen ja hengellisyys – Tampereen hiippakunnan johtamisen foorumi pidetään Kylpylähotelli Rantasipi Aulangolla, Hämeenlinnassa 3.–4.2.2011. Kurssimaksu 50 € ja majoittuminen 166 €/ 2hh ja 201 €/1hh Aika ja paikka: 7.–8.4. Ilkko, Kangasala. Kouluttajat: Elina Vilenius ja Jaana Skyttä Aika ja paikka: 27.–28.10. Sääksmäki, Pappilanniemi. Kouluttajat: Liisa Hoikkanen ja Eila-Sisko Kanerva 1/2011 Hiippakunta 30 Hiippakunta_1b_2011.pmd 30 20.1.2011, 13:32 Tampereen hiippakunnan TUOMIOKAPITULI Yhteystiedot Eteläpuisto 2 C 33200 Tampere Telefax: (03) 238 1150 Piispa Matti Repo teol. toht. puh. (03) 238 1130 Piispantalon telefax: (03) 212 0414 S-posti: [email protected] Piispan sihteeri Sanna Ora-Tuominen fil. maist. puh. (03) 238 1130 S-posti: [email protected] Tuomiorovasti Olli Hallikainen teol. toht. puh. (03) 219 0320 S-posti: [email protected] Lakimiesasessori Leevi Häikiö varatuomari puh. (03) 238 1160, 0400 910 701 S-posti: [email protected] Pappisasessori Ari Rantavaara kappalainen puh. 050 547 6094 S-posti: [email protected] Pappisasessori Heikki Toivio teol. toht., kappalainen puh. (03) 414 5203, 050 337 3152 S-posti: [email protected] Tuomiokapitulin maallikkojäsen Riitta Alaja puh. 040 591 0533 S-posti: [email protected] Hiippakuntavaltuuston puh.joht. Heikki Ali-Löytty puh. 040 839 5937 S-posti: [email protected] Notaari Hannu Laukkonen puh. (03) 238 1161, 0400 926 730 S-posti: [email protected] Toimistosihteeri Liisi Haavisto puh. (03) 238 1162 S-posti: [email protected] Vastaanottosihteeri Pirjo Hoffrén puh. (03) 238 1163 S-posti: [email protected] Hiippakuntadekaani Ari Hukari, teol. toht., pastori puh: (03) 238 1140, 0400 910 772 S-posti: [email protected] Pastoraalitoimen hiippakuntasihteeri Jussi Holopainen, pastori puh. (03) 238 1143, 0400 910 755 S-posti: [email protected] Kasvatuksen hiippakuntasihteeri Mikko Sulander, pastori puh. (03) 238 1141, 0400 910 774 S-posti: [email protected] Diakonian hiippakuntasihteeri Maria Pitkäranta, diakonissa puh. (03) 238 1142, 0400 910 773 S-posti: [email protected] Hiippakuntakanttori Aija-Leena Ranta, kanttori puh. (03) 238 1144, 0400 891 151 S-posti: [email protected] Tampereen hiippakunnan lähetystoimisto Hallituskatu 15 A 3 33200 Tampere [email protected] Lähetyssihteeri Riitta Sandberg puh. (03) 2226 809 ja 040 9022 796. [email protected] Lähetystoimiston hoitaja Seija Partanen puh. (03) 222 6709 S-posti: [email protected] www.tampereenhiippakunta.fi 31 Hiippakunta_1b_2011.pmd 31 20.1.2011, 13:32 Raamatulla päähän kolumni A PS. Hiippakunta_1b_2011.pmd 32 loitin työt seurakunnassa elokuun alussa. Kun hain seurakuntaan töihin ja sain paikan, moni kysyi, eikö siellä ole huono työilmapiiri. Käsitys siitä, että seurakunnissa on heikko ilmapiiri elää sitkeässä. Itse en ole siihen omalla työpaikallani törmännyt, joten voin vain arvailla, mistä käsitys johtuu. Yksi syy voi olla se, että ihmiset olettavat, että seurakunta olisi jotenkin erilainen työpaikka kuin muut. Olettaminen on aina vaarallista. Seurakunta on aivan tavallinen työpaikka aivan tavallisine ihmisineen ja heidän välisine ongelmineen kuin mikä tahansa muu työpaikka. Vai onko sittenkään? Erityistä on se, että kokouksen aluksi saatetaan veisata virsi. Tai työpäivän keskellä rukoilla. Tämä on aiempiin työpaikkoihini verrattuna erilaista, mutta seurakunnassa aivan luonnollista – totta kai omia “tuotteita” käytetään! Monet ovat aidosti lämpimiä ja toisia auttavia ihmisiä. Mutta mukaan mahtuu myös yksinäisiä soolotaitelijoita, jotka tekevät lähes mitä haluavat. Siirryin seurakuntaan Ylen uutistoimituksesta. Kirkon byrokratian jähmeys yhdistettynä hämäläiseen hitauteen on nopeaan radion sykkeeseen tottuneelle varsinaissuomalais-karjalaiselle välillä piinaava yhdistelmä. Jos kokouksen asialistalla on viisi asiaa, odotan, että ne käydään napakasti läpi. Hämmästys on suuri, kun aika riittää vain yhteen ja loppujen käsittely siirtyy seuraavaan kokoukseen kahden kuukauden päähän. Monta kertaa näiden kuukausien aikana olen ollut kuin Liisa Ihmemaassa. Tiesin, että tulossa oli erityinen syksy seurakuntavaalien takia, mutta en voinut aavistaa, minkälainen “lokakuun vallankumous” oli tulossa. Homokeskustelussa minua hämmästytti eniten se, miten vaikea asia homous vielä monille on. Yhtä tyrmäävää on naispappeuden vastustaminen edelleen nyky-Suomessa. Näiden ensimmäisten kuukausien aikana olen myös saanut kerran Raamatulla päähän. Minut nujerrettiin kirkon tulevaisuutta pohtineen seminaarin keskusteluryhmässä. Toisesta hiippakunnasta tullut kirkkoherra teilasi osaamiseni täysin, kun en tuntenut hänestä kyllin hyvin Raamattua enkä kirkkolakia. Tunsin itseni pieneksi ja mitättömäksi. Toiset pahoittelivat miehen käytöstä jälkeenpäin. Kukaan ei puolustanut itse tilanteessa. Käytös oli henkistä väkivaltaa. Aikuiselta odottaa aikuismaista, toista kunnioittavaa käytöstä. Teilaaja sai minut epäilemään omaa osaamistani ja jopa hetkellisesti ajattelemaan, että pitäkää kirkkonne, mullahan on koeaika, menen muualle töihin. Sitten sisuunnuin. Jos minä lähden, kuka muuttaa kirkkoa sisältäpäin? Kuka puolustaa niitä, jotka eivät tunne kirkon rakenteita ja teologiaa? Lohdutin itseäni sillä, että tämän herran mielestä arkkipiispammekin on kykenemätön kommentoimaan kirkon asioita. Olen tästäkin asiasta hänen kanssaan eri mieltä. Meidän on mielestäni mentävä Jeesusperiaatteella sinne, minne meitä ei haluta. Meidän on huolehdittava niistä, joista muut eivät huolehdi. Meidän on suvaittava toisiamme – niitäkin, jotka ajattelevat eri tavalla kuin me. Eikä ketään saa teilata. Onneksi omassa seurakunnassani minut on otettu lämpimästi vastaan ja osaamistani on arvostettu. Hyvältä on tuntunut myös se, että esimies toivottaa viikon päätteeksi hyvää pyhää ja kehottaa lähtemään perheeni pariin. L EILA A LIVUOTILA Kirjoittaja on HämeenlinnaVanajan seurakunnan viestintäpäällikkö 20.1.2011, 13:32
© Copyright 2024