Pienellä panoksella Aso-kotiin

Kotimaisema
Asuntosäätiön asiakas- ja tiedotuslehti 1 • 2014
Pienellä
panoksella
Aso-kotiin
4-5
Myyntitiimi auttaa
asunnon löytymisessä
12
Merellinen unelma
Pickalasta
Asumisen pitäisi joustaa muun elämisen rinnalla ja helpottaa tilanteita. s. 11
Pääkirjoitus
Koti – löytyykö tilaa
vaihtoehdoille?
Muuttuva toimintaympäristö muokkaa asumisen roolia ja haastaa
pohtimaan asumista entistä monitasoisemmin. Asuminen ja sen muutos liittyy
lähes kaikkiin yhteiskunnallisiin ja taloudellis-teknisiin prosesseihin. Työn,
asumisen ja vapaa-ajan linkittyminen toisiinsa kertoo elämisen sisältöjen
nousemisesta ohi yksiulotteisen asumisen.
Jossain vaiheessa ollaan myös tultu tilanteeseen, jossa asunnon valintaa
ohjaa enemmän halu – kotiympäristön merkitys ja tilalliset vaatimukset
– kuin konkreettinen tarve.
Rakentamista ja asuntosuunnittelua ohjaavat lukuisat mitalliset lähtökohdat;
lait, säädökset, määräykset, normit, standardit, suositukset, laatu-, ympäristö- ja
pätevyysjärjestelmät ja erilaiset sertifikaatit. Tämä on tietysti hyvä siinä, että näin
määritellään jonkinlainen vähimmäistaso. Onko tämä kuitenkaan aina ihanteellista
yksittäisen asukkaan näkökulmasta? Saadaanko mitään innovatiivista aikaiseksi,
jos sama normi on sekä minimi että maksimi? Tuotetaanko tylsää tasalaatua?
Pitääkö kaikkien pyrkiä ostamaan asunto? Täytyykö ihmisen aina asua samanlaisten ihmisten naapurissa?
Asuntosäätiö pyrkii tuottamaan myös vaihtoehtoja ja onkin määrätietoisesti
rakennuttanut myös asumisoikeusasuntoja mm. niille, jotka eivät ole innostuneet
asuntolainan hoidosta elämäntehtävänä, niille, jotka arvostavat turvallista ja
laadukasta asumista, niille, jotka elämäntilanteiden muuttuessa tarvitsevat
turvallisen tukikohdan ja ennen kaikkea niille, jotka haluavat hyvän kodin.
Asumisoikeusasuntotuotannon problematiikkaan paneudutaan tässä numerossa
tarkemmin.
Asumisen unelmaa voi myös toteuttaa Siuntion Pickalan golfviheriöiden äärellä.
Oman kodin voi rakentaa tai rakennuttaa upean luonnon keskelle vain puolen
tunnin ajomatkan päähän Helsingin keskustasta. Asumista ei välttämättä tarvitse
harrastaa, mutta sen voi viedä harrastusten lähelle. Tutustu asiaan tuonnempana.
Jotta unelmat eivät olisi pelkkää hattaraa on käytännössä tehtävä monenlaista työtä. Unelmaillallinen ei synny jos hella on viileä eivätkä juomat viilenny,
jos jääkaappi käy kuumana. Tervetuloa tutustumaan myös kodinkoneiden sielunelämään.
Päätoimittaja
Ritva Bergström
KUSTANTAJA Asuntosäätiö, Tuulikuja 2, 02100 ESPOO, p. (09) 809 3210, www.asuntosaatio.fi
Päätoimittaja Ritva Bergström • Toimituskunta Helena Hiila-O'Brien, Henri Holmberg, Esa Kankainen,
Eija Lopmeri, Raija Mäkinen, Päivi Tulokas, Timo Kivioja ja Kari Toiviainen
TUOTANTO TK mediatalo Oy, p. 010 421 5000, www.tkmediatalo.fi • Toimitus Tom Kalima, Timo Kivioja,
Anne Korkala Valokuvaajat Saara Vuorjoki ja Mikko Käkelä • Kannen kuva Saara Vuorjoki
Painopaikka Hansaprint, Turku • Painosmäärä 5 300 kpl.
Asumisoikeusasunnot ovat
osoittautuneet halutuksi
asumismuodoksi Suomessa.
h
Le
Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen
s. 11
tik
uv
a/H
eik
ki S
auk
kom
aa
Tässä lehdessä
4-5 Asunnon vaihtaminen
on helppoa
Vuokra-asunnon saa parhaimmillaan päivässä,
jos asiakkaalla ei ole ehdottomia vaatimuksia
sijainnin suhteen. Kun kodin vaihto lähestyy, ota
yhteyttä Asuntosäätiön myyntitiimiin.
Asuntosäätiön myyntitiimi auttaa kaikissa asunnonvaihtoon liittyvissä asioissa.
6-11 Asumisoikeusasuminen
ei vaadi yletöntä pääomaa
Asumisoikeusasunto sijoittuu vuokra- ja
omistusasunnon välimaastoon. Asukas omistaa
asunnostaan 15 prosenttia. Vaihtoehto on turvallinen,
eikä vaadi suuria pääomia.
vastaa kodin12-13 Hakonen
koneiden huolloista
Kun jääkaappi tai pakastin sanoo sopimuksensa
Asumisoikeusasuminen on taloudellisesti turvallinen vaihtoehto.
irti, Hakonen Solutions Oy korjaa sen tai tuo uuden
tilalle jo seuraavana päivänä. Yleisimmät varaosat
kulkevat asentajien autoissa aina mukana.
14-15 Ajankohtaista
• Tontti merellisestä Pickkalasta antaa
mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan.
•
E-lasku on helppo ja ekologinen. Laskun saa
suoraan omaan verkkopankkiinsa ja numeroiden
näppäilyn voi unohtaa.
•
Anna palautetta! Kotimaisema-lehden
tekijät odottavat palautettasi ja juttuvinkkejä
lehdestä.
Vioittuneet kodinkoneet korjataan tai vaihdetaan nopeasti.
Kotimaisema 1 • 2014
3
4
Kotimaisema 1 • 2014
Teksti Tom Kalima Kuva Mikko Käkelä
Myynti auttaa
asunnon löytämisessä
Viisihenkinen myynti- ja asiakaspalvelutiimi auttaa ihmisiä löytämään
itselleen juuri sopivan omistusasunnon, vuokra-asunnon
tai asumisoikeusasunnon.
I
tselleen kotia etsivän asiakkaan kannalta Asuntosäätiö on monien mahdollisuuksien talo. Tarjolla on kaikkia asumisen muotoja eri puolilta pääkaupunkiseutua. Valikoimien ja palveluiden runsas
kirjo helpottavat varmasti asunnon hankintaa.
– Vuokra-asunnon saa parhaimmillaan jopa
päivässä, jos asiakkaalla ei ole ehdottomia vaatimuksia
sijainnin suhteen, sanoo vuokra-asunnoista vastaava
myyntineuvottelija Arja Paatelainen.
– Vanhoihin asumisoikeusasuntoihinkin voi päästä
suhteellisen nopeasti. Aina kannattaa ainakin ottaa yhteyttä, vaikka olisi vähän uudempikin vuoronumero,
sanoo myyntisihteeri Susanna Sihvo.
– Omistusasunnon ostajalle meillä on myös se kilpailuetu moneen muuhun toimijaan verrattuna, että me pystymme yleensä joustavasti auttamaan asiakkaitamme tarjoamalla tarvittaessa vuokra-asuntoa, jos tulevan asunnon
valmistumista tai vapautumista joutuu odottamaan,
sanoo myyntineuvottelija Ulla Peltonen.
Ilo uudesta kodista. Varsin usein asiakas kohtaa
ensimmäiseksi asiakaspalvelusihteeri Aniitta Hytösen.
Hän ottaa asiakkaan vastaan aulassa tai yhdistää soittajan
oikealle henkilölle ja huolehtii siitä, että sähköiset yhteydenottopyynnöt ohjautuvat oikeaan paikkaan.
– Sähköisen asioinnin lisääntymisestä huolimatta puheluita vaihteeseen tulee pitkin päivää ja näistä noin puolet ohjataan myyntiin. Jokainen päivä on erilainen – juuri se tekee
tästä työstä niin mielenkiintoisen, Aniitta Hytönen sanoo.
– Hienointa kuitenkin on aina se ilo, jota voi asiakkaan kanssa kokea yhdessä, kun hän on löytänyt itselleen
mieluisan kodin. Joskus se löytyy nopeasti, joskus töitä
tehdään tosi pitkään, mutta aina se on hieno hetki, myyntineuvottelija Päivi Tulokas puolestaan korostaa.
Asuntosäätiön myynnissä Arja Paatelainen hoitaa
vuokra-asuntoja ja asumisoikeuden uudiskohteita, Susanna Sihvo vanhoja asumisoikeusasuntoja, Ulla Peltonen ja
Päivi Tulokas uusia asumisoikeusasuntoja, vapaarahoitteisia uudiskohteita sekä vuokra-asuntoja. Lisäksi Päivi Tulokas myy osaomistusasuntoja.
– Niin ja onhan meillä asuntojen lisäksi myös golfosakkeita ja tontteja Siuntion Pickalassa, joten meiltä
löytyy ratkaisuja myös vapaa-aikaan Päivi Tulokas
naurahtaa.
Hienointa on aina se ilo, jota voi
asiakkaan kanssa kokea yhdessä,
kun hän on löytänyt itselleen
mieluisan kodin.
t Susanna Sihvo,
Arja Paatelainen, Ulla
Peltonen ja Päivi Tulokas
katselevat yhdessä
materiaaleja, joita
asiakas voi valita
uuteen kotiinsa.
Aktiivista myyntityötä. Julkisuudessa puhutaan
paljon asuntopulasta. Se on kuitenkin vain osa totuutta,
sillä vaihtoehtoja ja toimijoita on paljon. Tämä edellyttää
oikeasti aktiivista myyntityötä.
– Asiakkaat ovat nykyisin myös erittäin vaativia. Vaikka he ovat hakemassa vanhaa asumisoikeusasuntoa, he
ovat tarkkoja asunnon kunnon ja laadun suhteen. Tämä
on heidän oikeutensa ja me pyrimme vastaamaan heidän
vaatimuksiinsa ja etsimme heille sopivia ratkaisuja, Susanna Sihvo sanoo.
Mukana alusta asti. Mielenkiintoista myyntiryhmän
mukaan työssä on myös se, että Asuntosäätiö on mukana
uusilla asuinalueilla usein ihan alusta lähtien. Tällaisia
olivat esimerkiksi Espoon Saunalahti ja Suurpelto sekä
Vantaan Leinelä ja Tuusulan Klaavonkallio.
– On hauskaa seurata alusta lähtien uusien alueiden
syntymistä, ensimmäisten asukkaiden muuttamista niille
ja alueiden kehittymistä edelleen. Tämä alueen perusteellinen tunteminen auttaa myös myyntityössä.
– Suuri ilo on aina myös, kun entinen asiakas palaa
meille muutaman vuoden jälkeen. Se tarkoittaa, että hän
on ollut tyytyväinen ja luottaa meihin. Siihen mekin aina
pyrimme, myyntineuvottelijat korostavat.
– Kohta on muuten tulossa kaksi mielenkiintoista asumisoikeuskohdetta, joita voin hyvin suositella asiakkaillemme. Toinen niistä tulee Tuusulan Klaavonkallioon. Sen
nimi on Muuttohaukka ja toinen, Ogeli. tulee Helsingin
Oulunkylään, Päivi Tulokas kertoo. ●
Kotimaisema 1 • 2014
5
Teksti Anne Korkiala Kuvat Saara Vuorjoki ja Mikko Käkelä
Kukkarolle
ystävällinen tapa
asua
p Asumisoikeusasuminen on saanut paljon
kiitosta. Asumisoikeusasukkaat pitävät
kodeistaan myös hyvää huolta.
6
Kotimaisema 1 • 2014
Asumisoikeusasuminen
Laki asumisoikeustaloista
astui voimaan syksyllä 1990 ja
ensimmäiset talot valmistuivat
jo seuraavana vuonna.
Suomessa on noin 38 000
asumisoikeusasuntoa, joissa
asuu yli 80 000 asukasta.
Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy aloitti toimintansa
vuonna 1996.
Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:llä on valmiina 1500
asuntoa, ja rakenteilla hieman
yli 100 asuntoa.
Tällä hetkellä Asuntosäätiön rakentamien asuntojen
keskipinta-ala on 55–60 m2.
Parhaiten kaupaksi käyvät pienet asunnot.
Asumisoikeusasuntoja
rakennetaan valtion tuella ja
Asuntorahasto valvoo kohteiden
hintaa ja laatua.
Asuntoja voivat hakea
kaikki 18 vuotta täyttäneet.
Asuntoja tarjotaan asumisoikeusnumeron perusteella
niin, että asunnon saa se, jolla
on pienin numero. Asumaan
pääsee maksamalla asumisoikeusmaksun, joka on 15 %
asunnon hinnasta.
Asunnon kokoa ei ole
rajoitettu, joten perhekoon
kasvun voi ottaa huomioon jo
hyvissä ajoin.
Kotimaisema 1 • 2014
7
Asumisoikeusasuminen on kukkaroystävällinen välimuoto
vuokra- ja omistusasumisen rinnalla. Monen muun mukavan lisäksi
parhaisiin puoliin kuuluu se, että asuntoon sijoitetun rahan saa
aina takaisin.
T
ahdotko kodin 100 metrin päästä
juna-asemasta vai luonnon läheisyydestä? Tai kiinnostaisiko asua suoraan kauppakeskuksen yläpuolella, ja
laskeutua kotoa hissillä kauppakeskukseen asioille? Asuntosäätiön
asumisoikeuskohteissa on mahdollisuus kaikkeen tähän.
Asumisoikeusjärjestelmä perustettiin vuonna 1990
ajatuksena antaa erityisesti lapsiperheille mahdollisuus
päästä kiinni hyvään asumiseen ja riittävän isoon asuntoon nopeasti ilman isoja pääomia.
Asuntosäätiöllä on asumisoikeusasuntoja Helsingissä,
Espoossa, Vantaalla ja Tuusulassa. Yhteistä alueille ovat
sekä hyvät palvelut että kulkuyhteydet.
– Toiminnan alkuvaiheessa teimme paljon pienehköjä
taloyhtiöitä, ja mukana oli sekä kerrostaloja että rivi- ja paritaloja. Tällä hetkellä keskitymme kerrostaloihin, ja pääpaino on melko pienissä asunnoissa, Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen kertoo.
Asuntosäätiö rakentaa parisensataa asumisoikeusasuntoa vuodessa. Keskipinta-ala on 55–60 neliötä. Koko
asettuu mukavasti rakennettavien kerrostalojen vuokra- ja
omistusasuntojen väliin.
Hyville paikoille rakennetut kaksiot ja kolmiot menevät heti kaupaksi.
– Jos asuntojen koko menee lähemmäksi sataa neliötä,
alkaa hinta vaikuttaa kysyntään.
Asuntosäätiöllä on
asumisoikeusasuntoja Helsingissä,
Espoossa, Vantaalla ja Tuusulassa.
Yhteistä alueille ovat sekä hyvät
palvelut että kulkuyhteydet.
Toki perheasuntojakin rakennutetaan, mutta suhteessa vähemmän, hallintojohtaja Raija Mäkinen kertoo.
Kun uusi asumisoikeuskohde on suunniteltu ja urakka kilpailutettu, ARA, eli asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, vahvistaa kohteen hinnan ja näin voidaan varmistaa kohtuuhintaisuuden toteutuminen. Asumisoikeusasunnon hinnasta 85 % on valtion korkotukilainaa, ja 15 %
asukkaan oma sijoitus.
Hankkeeseen on lisäksi mahdollista saada valtion
korkotukea, mikäli omavastuukorko ylittää 3,5 %.
Hissi helpottaa liikkumista
Asuimme aikaisemmin hissittömän talon neljännessä
kerroksessa. Taloyhtiön sauna sijaitsi kellarikerroksessa.
Eläkkeelle jäätyämme rupesimme miettimään, jos kotona
sattuukin jotain, emmekä pysty liikkumaan portaissa, ja
jäämme jumiin. Vaikka portaiden nousu on hyvää hyötyliikuntaa, tykkäsimme ajatuksesta, että autohallista
pääsee viidenteen kerrokseen kotiovelle hissillä. Nyt Myllypuron kodissa meillä on saunallinen kaksio lasitetulla
parvekkeella hyvien palveluiden äärellä, ja liikkuminen
vaivatonta. Täällä pärjää palveluiden puolesta myös autoton.
Raimo Heinämäki
Myllypuro
8
Kotimaisema 1 • 2014
iStockphoto
Tikkukirjanpidon
tuloksena
Lasten muutettua kotoa alkoi omakotitalo tuntua liian
väljältä kahdelle. Pidinkin pitkään tikkukirjanpitoa,
jonka tuloksena havaitsin monia kodin huoneista
käytettävän vain siivotessa. Tämä innosti miettimään
uutta asumismuotoa. Mielestämme asumisoikeusasuminen on luotettava ja edullinen vaihtoehto asua
turvallisesti. Tykkäämme myös asunnon pohjasta, jossa
yhtä tilaa olevat keittiö ja oleskelutilat mahdollistavat
rennon seurustelun. Ja saunan halusin, ja saunan sain.
Raimo Vennola
Leinelä
– Uusissa kohteissa asukkaan sijoitus on +/- 500 euroa neliölle. Valtio ei myönnä asumiseen reaalitukea, mutta asiakas voi käyttää asumisoikeussopimusta asuntolainan vakuutena ja myös asumistuen saaminen on mahdollista, hallintojohtaja Raija Mäkinen selvittää.
Kulurakenne läpinäkyväksi. Asukkaat maksavat
asumisestaan käyttövastiketta, joka on kohteesta riippuen
noin 11–14 euroa /m2/kuukausi. Vastike määräytyy asunnon hinnan ja kohteen ylläpitokustannusten mukaan.
Käyttövastike jakautuu kahteen osaan; käyttövastike
1:een ja käyttövastike 2:een. Käyttövastike 1 sisältää normaalit hoitokulut, mm. huoltoyhtiön kulut, veden ja sähkön sekä
kunnossapitokorjaukset. Käyttövastike 2:lla tasataan koko
Asuntosäätiön asumisoikeuskannan kulut mm. yhtiön pääomakulut, kiinteistövero, vakuutukset sekä tyhjäkäytöstä ja
peruskorjauksista aiheutuvat kustannukset.
– Käyttövastike 1:n kustannuksiin asukkaat voivat vaikuttaa itse omilla toimillaan, Mäkinen kertoo.
– Laittamalla vastikkeet eri koreihin näytämme avoimesti asukkaille asumisajan todelliset kustannukset. Tavoitteena on, että kaikki ymmärtävät asumisen kustannusrakenteen ja sen millaiseen asumismuotoon he ovat muuttaneet, Mäkinen kertoo.
Vireillä oleva Ympäristöministeriön valmistelema lakiluonnos hallituksen esitykseksi kohtuuhintaisen valtion
tukeman vuokra-asuntotuotannon edellytysten parantamista koskevaksi lainsäädännöksi koskee myös asumisoikeusasuntoja. Laki ei ole mennyt vielä eduskunnan käsittelyyn. Asumisoikeustuottajat ovat antaneet lausuntonsa
lakiehdotukseen.
– Hallituksen esitysluonnoksen tavoite asumiskustannusten kohtuullisuuden edistämisestä ja valtion tukeman asuntotuotannon lisäämisestä on erittäin kannatetta-
p Asumisoikeusasukas sijoittaa itse 15 %
asunnon hinnasta. Kun
asukas haluaa luopua
asumisoikeudesta,
sijoitus maksetaan
takaisin rakennuskustannusindeksillä
korjattuna.
Kotimaisema 1 • 2014
9
u Asuntosäätiö
rakentaa noin 400 uutta
kerrostaloasuntoa
vuodessa, ja keskimäärin puolet niistä
on asumisoikeusasuntoja, kertovat
toimitusjohtaja
Esa Kankainen ja
hallintojohtaja
Raija Mäkinen.
va. Asumisoikeusasuntojen tuottajat katsovat, että nyt ehdotetuilla säännöksillä ei kuitenkaan lasketa asuntojen rakentamisesta ja ylläpitämisestä aiheutuvia kustannuksia.
Päinvastoin ehdotukset kasvattaisivat kustannuksia pitkällä aikavälillä ja vaikeuttaisivat mm. nykyisen asuntokannan ylläpitoa ja korjaamista, Kankainen toteaa.
Pienin numero ensin. Ensimmäinen askel asumisoikeusasunnon haussa on asumisoikeuden järjestysnumeron hankkiminen siltä kunnalta, josta asuntoakin
havitellaan.
Helsingillä, Espoolla ja Vantaalla on yhteinen rekisteri, muilla kuntakohtainen. Järjestysnumeron hankkimisen jälkeen asuntoa haetaan niitä omistavilta yhtiöiltä.
Asumisoikeusasunnon saanti määräytyy numeron perusteella.
Jonotusaika riippuu kohteesta. Isomman asunnon voi
saada helposti, pieniin on aina enemmän hakijoita. Asunnon saaminen on myös helpompaa reuna-alueilta kuin aivan kaupunkikeskustoista.
Numeron voi hakea vaikkei akuuttia tarvetta asunnolle heti olisikaan.
Tärkeä metsänäköala
Tämä on loppuelämän koti. Halusin mahdollisimman
korkealle, josta voin katsella tuohon samaan tuttuun
metsään, mihin olen katsellut aina ennenkin.
Asuin aikaisemmin omakotitalossa 900 metrin päässä.
Jäätyäni 73-vuotiaana yritystoiminnasta eläkkeelle,
päätin, etten enää hanki osaketta. Kun sopiva asumisoikeuskohde tuli tarjolle, kokeilin onneani ja asia eteni
rivakasti. Asumisoikeusasunto on oiva välimuoto vuokraasumisen ja omistusasumisen välissä. Neljännessä
kerroksessa oman rauhaa takaa se, ettei sivuilla ole
asuntoja. Saunan lisäksi kaksiossani on iso parveke ja
viherhuone tuomassa lisätilaa kesäisin. Asuinpaikka on
mainio. Mielestäni pääsin Suurpellon parhaimmilla
paikoilla olevaan taloon.
Börje Sundström
Suurpelto
10
Kotimaisema 1 • 2014
Asumisoikeusasunnoissa on
kolmen kuukauden irtisanomisaika, jonka umpeuduttua
asiakas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä korjattuna.
Prosessia voidaan nopeuttaa,
mikäli asuntoon olisi
aiemmin tulossa uusi asukas.
Mielestäni asumisoikeusasunnot ovat
tärkeä asumismuoto omistus- ja vuokraasumisen välillä. Niillä on myös tärkeä
rooli asuinalueiden asukasrakenteen
monipuolistajana. Asumisoikeusasunnot
ovat osoittautuneet myös halutuksi
asumismuodoksi Suomessa. Tämän
vuoksi olenkin halunnut lisätä
aiemmasta valtion tukemien asumisoikeusasuntojen rakentamista valtioneuvoston hyväksymässä korkotukilainoituksen käyttösuunnitelmassa, jossa
lainoitusta osoitetaan aiempaa enemmän
asumisoikeusasuntojen rakentamiseen
ja helpotetaan Helsingin seudulla
asumisoikeusasuntojen rakentamista.
Pia Viitanen
Asunto- ja viestintäministeri
– Ihmiset satsaavat tulevaisuuteensa, ja käyttävät numeron kun sopiva elämäntilanne ja asunto tulee kohdalle.
Pitäjänmäessä meni asunto juuri hyvin pienellä numerolla,
Esa Kankainen kertoo.
Vaihtuvuus asunnoissa on pieni verrattuna muihin
asumismuotoihin.
– Asumisoikeusasunnoissa on kolmen kuukauden irtisanomisaika, jonka umpeuduttua asiakas saa asumisoikeusmaksun takaisin rakennuskustannusindeksillä korjattuna. Prosessia voidaan nopeuttaa, mikäli asuntoon olisi aiemmin tulossa uusi asukas. Tämä vaihtoehto on kuitenkin
hieman epärealistinen, sillä asumisoikeushakemusten käsittelyyn liittyy paljon aikaa vieviä prosesseja. Asumisoikeusjärjestelmän turvallisimpia puolia on se, että asumisoikeusmaksun saa aina takaisin, muistuttaa Mäkinen.
Komeita talosaunoja ja puutyöverstaita. Asunnon valintaan vaikuttavat asiakkaan tarpeet, eri elämäntilanteet ja ikäkaudet.
Esimerkiksi Vantaan Ulrikanpuistossa on rakenteilla uusi kohde, johon tulee nimenomaan pieniä asuntoja ja
kysyntä ollut hyvää.
– Talo sijaitsee sata metriä Rekolan rautatieasemalta.
Kohde houkuttaa nuorempia ihmisiä, jotka muuttavat ensimmäiseen omaan asuntoonsa, Kankainen kertoo.
Seniori-iässä arvostetaan palveluita. Tästä vinkkelistä
Myllypuron uudistetun ostoskeskuksen katolle vastikään
rakennettu kohde on unelmien täyttymys. Ympäristössä pitkään asuneet ja perheensä kasvattaneet henkilöt hakeutuvat modernin, esteettömän asumisen piiriin.
Lapsiperheillä valintakopassa painavat koulut, päivähoito sekä luonto eli liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ja
alueiden turvallisuus.
– Lapsiperheitä ajatellen Espoon Suurpelto on mainio
alue; luonto ja päiväkodit lähellä, ja alueelle on rakenteilla
Espoon suurin koulukeskus, Mäkinen listaa.
Asuntosäätiö pyrkii aktiivisesti hakemaan erilaisia vaihtoehtoja asumiseen. Nykyään esimerkiksi talosaunoista py-
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Ministerin
sana
ritään tekemään tyylikkäitä kokonaisuuksia ylimpiin kerroksiin. Usein näihin liitetään myös kerhohuone. Yhdessä uudessa kohteessa Suurpellossa taas on kerroskohtaiset
saunat, jotka antavat lisätilaa asuntoon. Espoon Leppävaarasta löytyy jopa kortteli, jossa on yhteiskäytössä oleva
verstas.
– Tuloksena yhteisöllisyys paranee ja asukkaat aktivoituvat, Kankainen toteaa.
Asumisoikeusasuminen on saanut paljon kiitosta
omistus- ja vuokra-asumisen välillä myös asuinalueiden
tasapainoista kehitystä ajatellen. Kankaisen mukaan asumisoikeusasukkaat asuvat ja toimivat vastuullisesti ja pitävät kodeistaan hyvää huolta.
Kodin materiaalivalintoihin on mahdollista vaikuttaa
jo rakennusaikana, ja myöhemmin voi halutessaan tehdä
pintaremonttia, kunhan neuvottelee halutuista muutoksista Asuntosäätiön asumisoikeusyhtiön kanssa, Raija Mäkinen kertoo.
Asumisen trendit murroksessa. Raija Mäkinen
nostaa esiin myös asumisen trendien muutoksen.
– Nuori aikuinen ei enää automaattisesti toimi kuten
edeltävät sukupolvet, ja laita omaisuuttaan kiinni asuntoon, vaan satsaa mieluummin esimerkiksi yritykseensä, ja muuttaa töiden perässä välillä ulkomaille, Mäkinen
luonnehtii, ja muistuttaa asumisen olevan Suomessa kuitenkin melko kallista.
– Asumisen pitäisi joustaa muun elämän rinnalla, ja
jopa helpottaa tilanteita. Asiakas voi vuokrata asumisoikeusasuntonsa enintään kahden vuoden määräajaksi esim.
työkomennuksen vuoksi, kunhan asuu sen jälkeen taas
itse kohteessa.
Tutkimusten mukaan noin puolet asumisoikeusasuntoihin muuttavista muuttaa vuokra-asunnoista, joista on
tällä hetkellä huutava pula.
– Asumisoikeusasuntojen lisääminen auttaisi tähän
ongelmaan. Olemme halukkaita lisäämään määrää, mikäli
tälle on edellytyksiä, Kankainen lupaa. ●
Kotimaisema 1 • 2014
11
Teksti Tom Kalima Kuva Mikko Käkelä
Hakonen huoltaa
ja asentaa
Hakonen Solutions Oy on Asuntosäätiön kodinkoneiden huolloista ja
toimituksista vastaava yhteistyökumppani. Toimintamalli on pyritty
rakentamaan siten, että asiat sujuisivat mahdollisimman vaivattomasti.
u Hakosen varastosta
löytyy koneiden varaosat heti kun korjaustarve ilmenee. Myyntipäällikkö Matti Aaltosen
mukaan jääkaapit ja
pakastimet korjataan jo
ilmoitusta seuraavana
päivänä.
H
akosen siniset autot ovat tuttu näky
liikenteessä. Ne toteuttavat palvelevaa
logistiikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että
Hakonen on lenkki kaupan ja asiakkaan
välissä.
– Kun asiakas ostaa esimerkiksi sohvan huonekaluliikkeestä ja haluaa kuljetuksen ja asennuksen, tuote tulee ensin meidän varastoomme, minkä jälkeen me vastaamme toimituksesta asiakkaalle sovittuna
aikana, kertoo myyntipäällikkö Matti Aaltonen.
Hän vastaa kodinkoneista, joiden alalla palveleva logistiikka sisältää myös huollon ja tarvittaessa rikkoutuneen laitteen vaihtamisen uuteen.
– Rikkoutunut jääkaappi tai pakastin korjataan
sopimuksemme mukaan jo seuraavana päivänä ja muut
laitteet kymmenen päivän sisällä, Aaltonen kertoo.
Toiminta on viritetty nopeaksi, sillä tavallisista kodinkonehuoltoliikkeistäkään ei yleensä huoltoa saa sen nopeammin, sillä yleensä käy lisäksi niin, että ensimmäisen
huoltokäynnin jälkeen joudutaan odottamaan vielä varaosaa ennen kuin kone on taas valmis.
Varaosat valmiina. – Meidän systeemissämme vara-
osia ei tarvitse odotella, koska meillä on varastossamme
Vantaalla sekä kattava varaosavarasto että uusia koneita.
Jopa autoissamme on koko ajan mukana mittava määrä
kaikkein yleisimpiä varaosia, Aaltonen sanoo.
Asuntosäätiön ja Hakosen välille rakennettu palvelu toimii niin, että asukas asioi joko isännöitsijän tai huol-
toyhtiön kanssa. Asukas ei siis itse asioi suoraan Hakosen
kanssa, vaan toimeksianto tulee aina huoltoyhtiöltä tai
isännöitsijältä.
– Kun me saamme ilmoituksen, näemme omasta järjestelmästämme osoitteen perusteella, millaisesta laitteesta on
kyse. Voimme heti todeta laitteen iän, tarvittavien varaosien
hinnan ja korjauskustannukset, minkä jälkeen voidaan päättää, mikä on järkevintä; korjataanko vai vaihdetaanko?
Kestävää toimintaa. – Toimintamme perustuu ym-
päristöä kunnioittavaan kestävään ajatteluun. Turhaan ei
koneita vaihdeta uuteen, mutta se tehdään, jos se on järkevintä. Kaikki laitteet kuitenkin kierrätetään ja nykyisin päästään joissain laitteissa jopa yli 99 prosentin kierrätykseen.
– Tämä on meille tärkeä asia, sillä otamme ympäristöarvot huomioon kaikessa. Meillä on joka päivä liikenteessä yli sata ajoneuvoa. Niiden ajot suunnitellaan tarkan reittiohjelman mukaisesti ja pyrimme aina minimoimaan turhat kilometrit ja sen myötä päästöt ja muut ympäristöhaitat.
– Tästä hyvästä meille on ensimmäisenä kuljetusalan
yrityksenä myönnetty Ekokompassi, Matti Aaltonen kertoo.
Hänen mukaansa samanlainen ajattelu koskee myös
koneiden valintaa.
– Pyrimme siinäkin ottamaan huomioon koneiden
laadun ja käytettävyyden. Ne ovat laadukkaita ja kestäviä
laitteita, mutta eivät välttämättä sisällä kaikkia mahdollisia hienouksia. Hyvät peruskoneet ovat yleensä varmempia ja soveltuvat laajemmille käyttäjäryhmille. ●
Opettele käyttämään
Asukkaalla on aina oma
12
Kotimaisema 1 • 2014
tärkeä osansa koneen ylläpidossa. Ohessa muutamia
oleellisia ohjeita.
Jääkaapin ja pakastimen
tausta on syytä imuroida
kerran kaksi vuodessa. Sama
koskee liettä.
Tutustu käyttöohjeeseen. Jos
sitä ei ole, sen saa valmistajan
nettisivulta.
Jos pakastin tai jääkaappi sulattaa itse itsensä, sulamisvesireikä on muistettava puhdistaa.
Valurautalevyillä ei pidä säilyttää mitään, koska se voi aiheuttaa kosteuden vuoksi ruostetta.
Jos laitteessa on automaattisulatus, tavaroita ei pidä työntää takaseinään kiinni, koska
se aiheuttaa veden valumista.
Pakastin on sulatettava
yleensä kerran vuodessa tai
viimeistään, kun jäätä on
jossain jo sentin verran.
Liesituulettimen ohjeet pitää
lukea. Virhekäyttö voi vaikuttaa koko talon ilmanvaihtoon.
Meidän systeemissämme
varaosia ei tarvitse odotella,
koska meillä on varastossamme
sekä kattava
varaosavarasto että
uusia koneita.
Kotimaisema 1 • 2014
13
Ajankohtaista
11
7
13
10
1
9
2
6
4
3
5
14 15
10
8
u Pickala on
unelmapaikka
golfia harrastaville
perheille.
10
10
12
1. Tenniskallion tontit
2. Pickala Tennis
3. Pickala Golf Club
4. Klubiravintola
5. Seaside-kenttä
6. Park-kenttä
7. Forest-kenttä
8. Range
9. Siuntion Venekerho
10. Uimaranta
11. Talvella avanto
12. Päiväkoti
13. Pelikenttä
14. Kalakerhon laituri
15. Pieni uimaranta
16. Luontopolku
16
Tontti merellisestä
Pickalasta
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä
 sijaitseva Pickala on kansainvälisen tason merellinen alue.
Se tunnetaan golfista, mutta se tarjoaa paljon muutakin:
tennistä, kalastusta, marjastusta, tiivistä yhteisöllisyyttä,
hyvän ravintolan, kauniin luonnon ja pian myös wellnesscenterin. Tältä upealta alueelta on taas tarjolla tontteja,
joille pääsee heti rakentamaan.
Jussi Nurmiolla on pitkä historia Pickalassa. Golf ja viihtyisä ympäristö vetivät hänet ensin 40-neliöiseen yksiöön jo
1980-luvulla. Sen jälkeen oli vuorossa kahden makuuhuoneen ja takkahuoneen asunto, minkä jälkeen hän hankki
suuren tontin ja sillä olleen pankin edustustilan. Vaikka hänellä onkin asunto myös Helsingin keskustassa, Pickala vetää puoleensa entistä enemmän muunkin kuin golfin vuoksi.
– Luonto, meri, golf, sienestys, talvella hiihto ja luonnon rauha sekä tiivis ja hyvähenkinen yhteisö. Golf on
tietenkin tärkeintä. Kentät ovat hyvät ja opetus erinomaista. Pickala on sen vuoksi unelmapaikka golfia
harrastaville perheille. Se tarjoaa harrastuksen rinnalla
myös hienot mahdollisuudet viettää lomaa ja vapaa-aikaa.
Perinteiseen kesämökkiin verrattuna etuna on, että
aktiviteetteja on runsaasti ja perheen nuorille on myös
samanikäistä seuraa.
Yleensähän kesämökeillä käy niin, että perheen
nuoret aina jossain vaiheessa menettävät kiinnostuksensa mökkeilyyn. Pickalassa ei näin käy. Ensin he golfaavat ja
sen jälkeen viettävät yhdessä aikaa muiden nuorten kanssa, ja mikä tärkeintä: perheet ovat kuitenkin yhdessä, Nurmio korostaa. Vaikka Pickala on hänen mukaansa valmis ja
hieno alue, se kehittyy edelleen. ●
Tutustu tontteihin uudesta esitteestä ja osoitteesta pickala.fi.
Uutta asumista
Helsingin Kotisaari. Helsingin Arabianrantaan
valmistui 44 huoneistoa ja kolme taloa käsittävä
hitas-kohde. Playa arkkitehdit Oy: suunnitteleman
ja Lemminkäinen Talo Oy:n rakentaman Kotisaaren
kaikki huoneistot on myyty. 14
Kotimaisema 1 • 2014
Suurpellon Alsikeapila. Suurpellon Alsikeapilaan
valmistui kaikkiaan 33 uutta asumisoikeusasuntoa,
joiden koot vaihtelevat 34,5 neliön yksiöistä viisi
huonetta ja viherhuoneen käsittäviin 100-neliöisiin
koteihin.
Espoon Riimukallio. Espoon Saarnilaaksoon
valmistunut Riimukallio käsittää 2 paritalohuoneistoa ja 23 rivitalohuoneistoa keskuspuiston
laidalla. Kohteen suunnittelusta on vastannut
Arkkitehtiryhmä A6 Oy ja rakentamisesta Peab Oy.
Asumisen
vinkit
Teksti Henri Holmberg
Kuva Juha Hellström
p E-lasku tulee sähköisessä muodossa suoraan verkkopankkiin.
E-lasku on helppo
ja ekologinen
Suoraveloituksen jäätyä
 pois tilalle tulivat helppo ja ekologinen e-lasku sekä automaattinen suoramaksu niille, joilla ei
ole verkkopankkia käytössä. Tämän muutoksen ovat Asuntosäätiön asiakkaat omaksuneet kiitettävän nopeasti.
E-lasku on helppo tapa maksaa vuokralasku. Lasku tulee sähköisessä muodossa suoraan verkkopankkiin ja sen voi maksaa parilla klikkauksella tai ilman mitään, jos asettaa sen automaattiseksi. Tili- tai viitenumeroita ei
tarvitse näppäillä. Omassa
verkkopankissa tehdään ensin
e-laskusopimus, jota varten
tarvitaan vain viitenumero
viimeisimmästä laskusta.
Automaattinen suoramaksu. Suoraveloituksen
tilalle tuli automaattinen suoramaksu niille, joilla ei verkkopankkia ole käytössä. Suoramaksusopimus tehdään omassa
pankissa. Tämän jälkeen vuokranantaja toimittaa tiedon
tililtä kuukausittain automaattisesti veloitettavasta summasta. ●
Anna
palautetta!
Mitä mieltä olet tästä lehdestä?
Millaisia juttuja haluaisit lukea
Kotimaisema-lehdestä jatkossa?
Lähetä palautteesi osoitteeseen: [email protected]
Lotraaminen
tulee kalliiksi
Tämän kevään asukaskokouksissa on jälkeen tarkasteltu
kiinteistökohtaisia kulutuslukemia. Joka vuosi herättää
hämmästystä se seikka, että jokainen asukas käyttää vettä vuorokaudessa keskimäärin 155 litraa. Vedenkulutuksen tavoitetaso on
noin 100–120 litraa vuorokaudessa asukasta kohden. Lämpimän
käyttöveden osuus asuinrakennuksen energiankulutuksesta
on merkittävä, sillä noin viidennes energiasta kuluu veden
lämmittämiseen. Lämmintä vettä käytetään keskimäärin
40–50 litraa henkilöä kohden.
Käyttötottumukset vaikuttavat oleellisesti vedenkulutukseen, esimerkiksi viiden minuutin suihkussa vettä
kuluu keskimäärin 60 litraa, ammekylvyssä viisi kertaa enemmän.
Vedenkulutukseen vaikuttavat myös vesikalusteiden ominaisuudet ja kunto. Vesikalusteissa kannattaa satsata uusimpaan
tekniikkaan.
Nykyaikaisissa yksiotehanoissa veden täysi virtaama
voidaan rajoittaa neljään litraan minuutissa. Uudet WC-istuimet
toimivat jopa alle neljän litran kertahuuhtelulla tai niiden
huuhtelumäärän voi valita tarpeen mukaan.
Lähde: Motiva Oy
UUSI KOTI
ALPPIKYLÄSTÄ
Koilliseen Helsinkiin on rakentumassa omaleimainen ja
värikäs kaupunginosa noin 2000 asukkaalle. Alueen reilun
50 hehtaarin pinta-alasta noin 50 hehtaaria tulee olemaan
puisto- ja virkistysalueita. Alueen keskelle rakennetaan
päiväkoti ja muut peruspalvelut löytyvät läheisiltä valmiiksi
rakennetuilta alueilta. Asuntosäätiö tuottaa alueelle
persoonallisia asumisoikeusasuntoja.
Näistä ensimmäinen yhtiö, Kyläpäällikkö, valmistui loppuvuodesta. Yhtiö rakentuu kahdesta kolmikerroksisesta pienkerrostalosta ja neljästä kytketystä paritalosta. Jälkimmäisiä
neljän huoneen keittiön, saunan, varaston ja ullakon
käsittäviä, jännittävästi kolmeen kerrokseen sijoittuvia
huoneistoja on vielä saatavilla.
Huoneistoja on kahta kokoa: pienemmän 141,0 m2
asumisoikeusmaksu on 62.118,64 € ja käyttövastike on
1.797,04 €/kk. Suuremman huoneiston koko on 146,5 m2 ja
maksut vastaavasti 64.463,68 € ja 1.866,39 €/kk.
Toinen yhtiö, Kotikivi, on rakenteilla ja valmistuu arviolta
lokakuussa 2014. Sinne tulee 37 asuntoa, joista yli puolella
on mahdollisuus autotalliin. Rakennuksen toinen siipi
rakennetaan kerrostalona ja toinen ns. kaupunkirivitalona.
Helsingin Kotikivi
Kerrostalossa
2 h + kk + s +
las.terassi + piha
3h+k+s
2h+k+s
3 h + kk + s
3h+k+s
3h+k+s+
las.terassi + as.piha
4h+k+s
4h+k+s
6h+k+s
5 h + k + s + autotalli
Rivitaloissa
4 h + k + viherh. +
2 parv. + as.piha
pinta-ala
Aso-maksu €
Vastike €/kk
49,5 m2
62,5 m2
64,5 m2
75,0 m2
77,0 m2
28.649,72
31.005,15
31.678,13
36.100,57
36.677,41
855,26
925,58
945,67
1.077,69
1.094,91
84,0 m2
103,5 m2
112,0 m2
121,5 m2
133,0 m2 +
20 m2
40.763,36
47.300,88
51.675,25
53.838,40
70.281,89
1.216,88
1.412,04
1.542,63
1.60 7,20
1.862,83
101,0 m2 +
15,5 m2
51.338,64
1.522,58
Tuulikuja 2
02100 ESPOO
Puh. 09 - 809 3210
www.asuntosaatio.fi