Pääluottamusmiehen palsta SAL 2/2014 (pdf)

Pääluottamusmiehen palsta I
Jari Rantala
Everstiluutnantti
Jatkuvan neuvottelun
periaate
V
irastokohtaiset sopimukset uudistuivat valtion yleisen virkaehtosopimuksen allekirjoittamisella. Virastotason neuvottelu- ja sopimustoiminnassa
noudatetaan ns. jatkuvan neuvottelun periaatetta, jonka mukaan osapuolet voivat
sopimuskauden aikana tarkastella esiin
tulevia sopimusten kehittämistarpeita ja
neuvotella niistä. Nämä neuvottelut käydään työrauhan vallitessa.
Mahdolliset virastojen tarkentavien
virkaehtosopimusten muutokset eivät
saa aiheuttaa lisäkustannuksia. Neuvotteluissa voidaan sopia kustannusneutraaleista tarkistuksista, jolloin jokin
korvaus voi nousta, mikäli jokin muu
korvaus laskee vastaavalla kustannuksella. Neuvotteluissa voidaan myös sopia
muutoksista ja korotuksista, jotka toteutetaan kun seuraavan kerran on käytettävissä sopimusvarallisuutta.
Tarkastelut Puolustusvoimissa
Puolustusvoimien osalta jatkavat puolustusministeriön asettamat muutto- ja
siirtotyöryhmä sekä työaikatyöryhmä. Työryhmissä aikaansaadut esitykset tuodaan
hyväksyttäväksi ns. ison pöytään (Puolus-
34
tusministeriö, Pääesikunta ja henkilöstöjärjestöt). Muutto- ja siirtotyöryhmässä
ovat käsittelyssä muun muassa seuraavat
asiat: Muutosta sekä perheestä erillään
asumisen korvausten korotukset, matkojen
lisäykset ja korvausaikojen pidennykset.
Lisäksi neuvotellaan sopimusmääräysten
soveltamisesta erityisesti puolustusvoimauudistukseen liittyen.
Soveltamistilanteina on käsitelty
muun muassa perheen muuttoa siirtoon liittyen kahdelle eri paikkakunnalle, oppikurssilaisen perheen muuttoa
joukko-osaston lakkautuessa, muuttoa
huomattavan ajan kuluttua (tätä erityisesti oppikurssiin liittyen) sekä muuton pysyväisluonteisuutta. Tässä kohtaa
muistutan, että vuoden aikamäärä virkaehtosopimuksessa koskee vain tiettyjen
korvausten maksamista. Se ei ole muuton suorittamiseen määrätty aikaraja.
Ohessa on yhteisesti puolustusministeriön kanssa todettu ja 1.8.2014
voimaan tuleva palkkataulukko. Yleiskorotuksen mukaisesti nousevat myös
sotaharjoituskorvaus, meripalvelukorvaus, lentolisä, lentoteknillinen vastuu- ja
vaaralisä sekä lennonvarmistusvastuulisä. Muiden lisien korottaminen olisi
edellyttänyt paikalliserää, josta olisi voitu kohdentaa varallisuutta. Korotetut lisät
ja palkkataulukko löytyvät Upseeriliiton
www-sivuilta kohdasta tietopankki.
Yrittäjäksi sotilaseläkkeellä
Joulukuun Sotilasaikakauslehdessä Pentti
Väänänen kirjoitti evp-upseerien käytettävyydestä työelämässä. Kirjoituksessaan
hän toi esiin myös yrityksen perustamisen yhtenä mahdollisuutena.
Olin tammikuun lopussa palaverissa
Suomen Yrittäjien kanssa liittyen heidän
omistajanvaihdoshankkeeseensa. Suomen
Yrittäjien yli sadastatuhannesta jäsenyrityksestä on kymmenillä tuhansilla yrityksillä lähivuosina edessään omistajanvaihdos. Suomen Yrittäjät ovat käynnistäneet
hankkeen, jonka tavoitteena on omistajanvaihdosten sujumisen varmistaminen
Suomessa.
Olin aiemmin ajatellut, että yrityksen
perustaminen on tapa aloittaa yrittäjyys.
Tuossa tilaisuudessa minulle valkeni,
että yrityksen ostaminen on erittäin varteenotettava vaihtoehto yrityksen perustamiselle. Toimiva ja kannattava yritys
on varmempi keino aloittaa yrittäjänä
kuin hypätä yksin keskelle tuntematonta.
Yrityksiä myydään kuten asuntoja, internetistä löytyy yrityksenmyyntipalveluita
ja yrityksiä välittäviä asiantuntijoita sekä
Yrityspörssi. On myös palveluita, joissa
etsitään jatkajia yrityksille. Asiantuntija-apua omistajanvaihdokseen löytyy
monelta taholta ELY-keskukset ja rahoituslaitokset mukaan lukien. Yrityksen
perustamista harkitsevalle omistajanvaihdos on varteenotettava vaihtoehto,
sillä tulevaisuudessa yhä useampi yrittäjä
jää eläkkeelle.
Yrittäjäksi ryhtyminen on yksi lisämahdollisuus sotilaseläkkeelle jäävälle
ja sopisi erityisesti 48/55-mallissa vaki-
tuisesta palveluksesta eroavalle. Suomen
Yrittäjät on kiinnostunut yhteistyöstä Upseeriliiton kanssa omistajanvaihdoshankkeeseen liittyen. Heidän näkemyksensä
mukaan upseerit ovat koulutuksensa,
työkokemuksensa ja muutosjohtamisen
kautta erittäin sopivia toteuttamaan omistajavaihdoksen. Markkinat globalisoituvat
yhä enemmän ja jo pienetkin yritykset
toimivat suoraan tai alihankkijoina Suomen ulkopuolelle. Upseerina hankittu
kielitaito ja kokemus kansainvälisistä tehtävistä edesauttaisivat siinä toiminnassa.
Yhteistoimintamahdollisuuksia ja
keinoja ryhdytään nyt molemmin puolin selvittämään. Jo tuossa tammikuun
tilaisuudessa nousi esiin mahdollisuus
alueelliseen pilotointiin Kymen Yrittäjien
kanssa. Ajatuksena olisi järjestää omistajavaihdoshankkeen mukainen tilaisuus,
jossa Yrittäjien edustajat informoisivat
yhdessä alueen asiantuntijoiden, palveluiden tarjoajien, tukiorganisaatioiden ja
rahoittajien kanssa Upseeriliiton jäsenille
omistajanvaihdoksen mahdollisuuksista.
Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta
tarkemmin lisää, mikäli yhteistoiminta
lähtee toteutumaan.
Katso myös. www.yrittajat.fi
JSA-palkkataulukko 1.8.2014 lukien
SotilasAikakausLehti
2 | 2014
35