Uljaasta 9/2011 - Itä-Suomen ylioppilaslehti

2011
9
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Tanssin
tähden
Kesu pystyssä. Hallitus ajaa opintoalan vaihtajia nurkaaan. >> 4-5
Puhalletaanko Suomeenkin opintokuplaa. >> 8-9
Uljas
Joulun ihme
”Herrat nimeltä Arne Nerjordet ja Carlos
Zachrison ovat virkattujen joulupallojen isiä.
Sisällys | Rakkautta
6-7 10-12 18-19 J
Pääkirjoitus | Uljas linja
Oleellisuuksien joulu
Sähköinen tenttijärjestelmä on
SYL:n vaalikoneella ei ollut merkitystä
hieno idea, mutta sen käyttöönotto tökkii. Ylioppilaskunta tahtoisi
sen toimimaan kaikilla kampuksilla, mutta opetushenkilökunnalle se on edelleen mörkö.
vaalituloksen kannalta, mutta edustajiston arvomaailmaan se avaa ikkunan.
Selvitimme, mitä edustajisto tahtoo.
Opiskelijan taakan tekevät entistä ras-
kaammaksi kömpelöt opiskeluohjelmistot.
Joukko kauppatieteilijöitä etsi ryhmätyönään helpotusta kuormittavaan arkeen.
22-23 26-28
Rokumentin tarjonnasta löytyneen
dokumenttielokuvan Aukusti Lätti oli
rillumarei-genren suurin kusettaja, tai
sitten kusetus. Riippuu siitä ketä uskoo.
24-25
Joulustressin kourissa oleville tarjoam-
me helpotuksen listaamalla joukon surrealistisia lahjavinkkejä. Kaupan päälle
heitämme paperin paketointia varten.
1971 oli taianomainen vuosi. Silloin sai lähtölaukauksensa
Ilosaarirock, Bierstube, Perttu Vartiaisen akateeminen
ura, Julian Assange ja paljon muuta. Pertti Pulkkanen
kertoo kuinka valtava vuosi se oli rockille.
Humoro nigra | Uljas toivottaa onnellista joulua sekä rauhaa,
rakkautta, yhteistä hyvää ja muuta taistelemisen arvoista tulevalle
vuodelle.
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Päätoimittaja
Jarkko Kumpulainen
044 576 8420
[email protected]
Toimittaja
Pasi Huttunen
044 576 8427
[email protected]
Taitto
Pekka Rautiainen
Kustantaja
Itä-Suomen yliopiston
ylioppilaskunta
Painopaikka
Botnia Print
Ilmoitusmyynti
Valto Merta
044 576 8421
valto.merta@uef.fi
Joulu lähestyy. Talous kiristää. Maailmalla on häly ja paniikki. Oli uskontokunta tai vakaumus mikä tahansa
jouluisin kokoonnutaan yleensä yhteen
rauhan merkeissä. Ollaan rakkaiden ja
läheisten seurassa. Hiljennytään. Ainakin
yritetään rakastaa.
Italian korot nousivat lokakuusta
joulukuuhun kolme prosenttia. Tammikuussa on edessä kohtalon hetket, kun
maan lainoista erääntyy 30 miljardia euroa. Talous- ja kansallisvaltiot ottavat veristä erää toisistaan. On hankala kuvitella
kuinka kaiken väliaine, valtio, on joutunut
näin ahtaalle. Thatcherilainen yövartiopolitiikka antoi pikkusormen jollekin, jota
ei meinaa enää entisellä logiikalla saada
takaisin. Valtio on kireässä kuristusotteessa ja viittä vaille valmiina lausumaan
turvasanan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö
ajaa lakia, jossa ihminen valitsee jo lapsena
toiselta asteelta valmistuessaan lopullisesti alansa jolla työskentelee loput päivänsä.
Alanvaihtajat jäävät haussa toisluokkaisiksi. Toisille tämä ei tuota huolta, usea
on päättänyt ja löytänyt alansa jo lapsuudessa. Toisille asia on ongelma. Mielekäs
opiskelu, työ ja elämä ovat kasvua, kehittymistä sekä itsensä ja maailman ymmärtämistä, kaikkea sitä jonka pitäisi jäsentää
minuutta ja ympäristöä. Me kasvamme
täysvaltaisiksi yhteisön jäseniksi. Tässä
prosessissa on mahdollista myös mielenmuutos alanvalinnan suhteen.
En tiedä tulkitsenko väärin,
mutta vaikuttaa siltä, että olisimme kaventamassa oman elämämme liikkumavaraa.
Toki ajat ovat kiivaat ja oletus vaihtoehdottomuudesta on pelokkaassa ajassamme
äärimmäinen, mutta eikö politiikan kuuluisi olla muutakin kuin politisoituneen
talouden liikkeisiin reagoimista, vahinkojen torjuntaa. Eikö meillä pitäisi olla joku
osuus tuossa rakennusprojektissa, joka
on nyt vain kryptistä slangia vääntävien
tenniskenttä. Pitääkö fraasi, kansa on valtio, enää kutinsa? Vai olemmeko me vain
unohtaneet, että olimme joskus osa sitä?
Vaalit on keväällä käyty, ja
tämän ajan oleellisuuksista on äänestetty.
Näennäisesti tuntunee siltä, että olemme
ajautuneet hyvinkin erillemme toisistamme ja yksilöiden kaoottinen kuoro ei löydä
yhteistä säveltä. Joulun vietto on kuitenkin
naiivin yksinkertaista. Siinä rakkaiden läsnä ollessa on hyvä muistella, mitä on hyvä
elämä, mikä on oleellista. Ehkä jouluaatonyön rauhan laskeutuessa aatoksemme
ja kaipuumme ovat yllättävän yhtenäiset
riippumatta siitä ketkä linnanjuhlissa toisiaan taivuttelevat. Muutos alkaa itsestämme. Rakkaus on klisee, mutta anarkiaa.
Kansikuva
Joona Sipi
2
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Jarkko Kumpulainen
Uljas 9 | 2. 12. 2011
3
Gallup
Joulun turhakkeet
”Yliopisto tekee ylijäämää, eli tutkimukseen ja opetukseen suunnattua rahaa jää itse asiassa käyttämättä.
”
Hakijakiintiöt voidaan mielestäni ottaa käyttöö joillakin aloilla, mutta korkeakoulujen tulisi saada päättää niistä itsenäisesti
Huonoin joululahja?
- Maria Routakorpi, Maiju Pohjolainen & Mikko Puhakka,
teksti & kuvat
Anne-Mari Imeläinen
Sosiologia, 8.vsk
- Nalle-Puh pehmolelu poikaystävältä.
Annoin sen koiralle.
Ilari Nevalainen
Hallinto-oikeus, 2.vsk
- Leuanvetotanko ja sykemittari. Ihan
hyviä lahjoja sinänsä, mutta pikkuisen vihjailevia.
Kuopio
Roosa Lautanen,
Sovellettu fysiikka, 1. vsk
- Ensimmäisenä tulee mieleen kynttilät, koska niitä saa aina lahjaksi joka
paikasta. Ainakaan tuoksukynttilöitä
en itse voi edes polttaa.
Salla Kupari,
Sovellettu fysiikka, 1. vsk
- Ehkä kaikki turha krääsä, millä ei
oikeasti tee mitään, joka lojuu vaan
nurkassa. Varsinkin Tiimarista ostettu.
Savonlinna
Elina Lammassaari
kasvatustieteet, 4. vsk.
Yliopisto haluaa vähentää 60 työntekijää,
mutta todellinen henkilötyövuosien vähennys saattaa olla suurempi. Vähennyksien
lisäksi väkeä voidaan myös osa-aikaistaa,
määräaikaisuuksia voidaan jättää jatkamatta
ja sopia eläkejärjestelyistä, mikä aiheuttaa
epätietoisuutta työntekijöiden leirissä. Yliopiston yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 7.
marraskuuta.
”Yliopisto tekee ylijäämää, eli tutkimukseen ja opetukseen suunnattua rahaa jää itse
asiassa käyttämättä. Kyllähän tämä tilanne
aika eriskummallinen on. On vähän vaikea
ymmärtää, mitä yliopisto tällä hakee”, pääluottamusmies Antero Puhakka ihmettelee.
”Kun neuvottelut on käyty, tekee työnantaja ratkaisut. Näyttää siltä, että se menee
tammikuun loppupuolelle. Tässä vaiheessa
on mahdoton arvioida, mistä henkilöstöä vähennetään. Työntekijäpuoli hakee koko ajan
tietoa ja pyytää selvityksiä. Jos neuvotteluilla
on henkilöstövaikutuksia, niin on katsottava, että miten niitä lievennetään”, hän jatkaa.
22. marraskuuta käytiin läpi luonnontieteiden ja metsätieteiden sekä yhteiskunta ja
kauppatieteiden tiedekuntien sekä kampusten puutarhojen tilannetta. Neuvotteluissa
olivat kuultavana tiedekuntien dekaanit ja
johtavat hallintopäälliköt sekä hallintojohtaja.
Aiemmin 14. marraskuuta käytiin läpi
terveystieteiden tiedekunnan tilannetta.
Osana yt-prosessia yliopisto yrittää myös
kannustaa henkilöstöä eläkkeelle. Tieduste-
lu eläkehalukkuudesta lähetettiin yt-neuvottelujen piirissä olevien yksiköiden 57 vuotta
täyttäville ja sitä vanhemmille.
”Kyllähän tämä aika kummallinen dilemma on, jos valtion tavoitteena on työurien
pidentäminen. Mutta jos henkilö haluaa
selvittää eläkkeelle jäämisensä taloudelliset
seuraukset, niin pelkkä selvittäminen ei vielä
sido mihinkään”, Puhakka painottaa.
Kampusten puutarhojen mahdollinen
lakkauttaminen on jo poikinut kansalaisliikkeen sitä vastustamaan.
”Yliopistojen tuloksellisuuskriteerit
tulee määritellä uudelleen siten, että myös
yleishyödyllisten ja varsinaisia oppiainelaitoksia tukevien yksikköjen - muidenkin kuin
Botanian - toiminta turvataan!” vaaditaan
Joensuun Perhos-Botania säilytettävä! –adressissa, jonka on allekirjoittanut lähes 2500
ihmistä. Englanninkielisessä versiossakin
allekirjoittajia on kolmisen sataa.
Työnantajan edustajina neuvotteluissa
toimivat henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle
(puheenjohtaja), lakimies Paula Jussila
ja korkeakoulusihteeri Ulla Hurskainen
(sihteeri). Henkilöstön edustajina toimivat
pääluottamusmies Antero Puhakka (JUKO
ry.), varapääluottamusmies Merja Ek (JUKO
ry.), pääluottamusmies Juha Riepponen
(YHL r.), varapääluottamusmies Tomi Rosti
(YHL ry.), pääluottamusmies Kari Kotikumpu (JHL ry.) ja varapääluottamusmies
Tarja Kärkkäinen (JHL ry.).
Pasi Huttunen
Matti Tujula Suomen ylioppilaskuntien liitosta pelkää hallituksen suunnitteleman opiskelijavalintauudistuksen vaarantavan alaa vaihtavien mahdollisuudet hakea uudelleen korkeakouluun.
Jäsenmaksuun neljän euron korotus
Ylioppilaskunnan jäsenmaksu kipuaa näillä
näkymin 104 eurosta 108 euroon ensi vuonna,
jos ISYY:n edustajisto hyväksyy hallituksen
esityksen. Syynä korotukseen ovat nousevat
kustannukset ja YTHS:n osuuden kasvu. 108
eurolla tosin pääsee vain, jos maksaa koko
lukuvuoden jäsenmaksun kerralla. Yhden
lukukauden kerrallaan maksaville jäsenmaksuksi esitetään 57 euroa.
Isyyläiset pääsevät silti verrattain helpolla,
sillä Vaasan yliopiston ylioppilaskunnassa hallitus esitti kymmenen euron korotusta, mutta
edustajisto päätti 15 euron korotuksesta.
Pasi Huttunen
- Turhuuksien turhuus, jokin käyttämättä jäävä vempele.
YTHS hakee säästöjä henkilöstöstä
Markus Suni
kasvatustieteet, 4. vsk.
- Tamagotchi. Meni muodista pois jo
15 vuotta sitten.
4
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö aloittaa
koko henkilöstöään koskevat YT-neuvottelut, joilla tavoitellaan noin 850000 euron
säästöjä. Säätiö haluaa tasapainottaa vuoden
2012 talousarviotaan. Tarkemmat luvut säästötavoitteista kerrotaan alkuvuodesta.
YTHS ilmoittaa YT-neuvottelujen johtuvan paljolti Kelan vaatimasta aiempia vuosia
selvästi tiukemmasta taloudenpidosta. Kela
on YTHS:n suurin suurin rahoittaja.
Aiempina vuosina YTHS on karsinut me-
Laki suitsemaan alan vaihtoja
nojaan työntekijöiden vapaaehtoisilla lomaraha- ja palkattomilla vapailla, mutta tulevan
vuoden talousarviossa se ei enää riitä.
”Haluamme YT-neuvottelujen avulla
löytää ne parhaat ratkaisut, joiden kautta
YTHS:n talous saadaan tasapainoon”, säätiön
toimitusjohtaja Jukka Männistö toteaa.
YTHS lupaa pyrkivänsä siihen, että neuvottelujen seurauksista koituisi mahdollisimman vähän haittaa asiakkaille.
Pasi Huttunen
Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittämässä yliopistolakiin muutosta, jonka mukaan korkeakouluihin voisivat päävalinnan kautta hakea 2015 mennessä ainoastaan hakijat, joilla ei ole aiempaa
korkeakoulupaikkaa. Suomen ylioppilaskuntien liitto pelkää, että
uudistus estäisi käytännössä monen koulutukseen uudelleen hakeutumisen. - Tähti Oksanen, teksti & Riitta Käppi, kuva
Opetus- ja kulttuuriministeriö on
julkaissut luonnoksen tutkimuksen ja
koulutuksen kehittämissuunnitelmasta
eli KESU:sta vuosille 2011-2016. KESUluonnoksen pohjalta on suunniteltu
lakiesitystä korkeakoulujen opiskelijavalinnoista. Kaksivaiheisen esityksen
mukaan ensin otettaisiin käyttöön
hakukohdekohtaiset kiintiöt ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville, ja
2015 kaikki päävalinnan paikat olisivat
yksinomaan heille varattuja. Opiskelijavalintojen muutosten tavoitteena on
vähentää keskimääräistä valmistumisikää
vuodella ja lisätä joustavuutta opintojen
vaihtamiseen alalta toiselle.
SYL:n liittokokous on kannanotossaan
kritisoinut lakiesitysluonnosta hutaisten
tehdyksi. Liittokokousedustajien mukaan
ehdotus ei nopeuttaisi uusien ylioppilaiden pääsyä korkeakouluihin vaan lähinnä
rankaisisi nuoria, joille opiskelupaikka ei
tunnukaan sopivalta.
”Hakijakiintiöt voidaan mielestäni
ottaa käyttöön joillakin aloilla, mutta
korkeakoulujen tulisi saada päättää niistä
itsenäisesti. Yliopistojen ei ole realistista
suunnata päävalintaa yksinomaan hakijoille, joilla ei ole korkeakoulupaikkaa”,
sanoo SYL:n hallituksen jäsen Matti
Tujula.
”Ei ole kannatettavaa, että aiemman
korkeakoulupaikan omaavat voisivat
hakea vain erillisvalinnan kautta. Hakukäytäntöjä pitää yksinkertaistaa, mutta
hallituksen ehdotuksen perusteella
erillisvalintaa pitäisi kehittää erillisenä
järjestelmänään, sillä tällaisenaan se ei
turvaisi kaikkien yhtäläistä mahdollisuutta hakea korkeakoulutukseen. Kahden
järjestelmän kehittäminen erikseen ei ole
hakujärjestelmän yksinkertaistamista.”
Itä-Suomen yliopiston lausunto
hallituksen lakiesitysluonnokseen julkistetaan 5.12 mennessä. Rehtori Perttu
Vartiaisen mukaan lausuntoa varten on
kuultu myös opiskelijoita.
”Johtoryhmän mielestä uudistus on
hyvä, mutta toteutuksen täytyy olla sen
mukainen, ettei heitä, joilla on jo korkea-
koulupaikka, suljeta hakujen ulkopuolelle. Hakijoille voi tällöin tulla suurempi
kynnys ottaa ensimmäinen paikka vastaan, mikä ei ole luonnoksen tavoitteiden
mukaista”, Vartiainen sanoo.
Yliopiston on kuukausi sitten antanut
lausunnon KESU-luonnoksesta. Lausunnon mukaan erillishaku, aikuiskoulutus
ja kelpoisuuskoulutus olisivat riittäviä
turvaamaan alaa vaihtavien koulutuksen.
1
Uutinen #
Joensuu
Yt-neuvottelut koskemassa odotettua useampaa
Uljas 9 | 2. 12. 2011
5
Kampus
Sekä vakiopalstoja että
päivän tärkein uutinen
”Vielä keväällä vastaanotto oli nihkeä, mutta nyt syksyllä sähköisen tentin potentiaali on alettu huomata
Tiedekunta: Terveystieteiden
tiedekunta – Terveyden biotieteiden
koulutusohjelma, Kuopio
Vuosikurssi: 1 vsk
Syntymäpaikka: Kuopio
Motto: Asioilla on tapana järjestyä.
Harrastukset: Joukkuevoimistelu
Ruoka: Broileripyörykät
Paikka: Oma sänky
Itä-Suomen yliopistossa perinteiset tentit ovat edelleen muodissa,
vaikka sähköinen tenttiminen säästäisi Green Office -organisaatiolta
aikaa, vaivaa ja erityisesti luontoa. . - Maiju Pohjolainen, teksti & kuva
Kysellessäni opetushenkilökunnalta kommentteja sähköisestä tentistä harva uskalsi
lähteä vastaamaan, koska ei kokenut tietävänsä
sähköisestä tentistä tarpeeksi. Vaihtoehdosta
perinteiselle tentille oli kyllä kuultu mainittavan, mutta tietoa sähköisen tenttijärjestelmän
tarkemmasta sisällöstä ei ollut.
”Näen sähköisessä tentissä hirveästi potentiaalia. Valitettavasti tällä hetkellä sähköiseen
tenttimiseen liittyy paljon ennakkoluuloja ja
suurin haaste on saada tieto vaihtoehdosta
menemään perille sekä opiskelijoille että opetushenkilökunnalle”, Miettinen pohtii.
Fakta
Sähköinen tentti suoritetaan tietokoneella
kameravalvotussa tilassa opettajan määrittelemänä ajanjaksona. Tenttijärjestelmä mahdollistaa luentotenttien, kirjallisuuskuulustelujen, kypsyysnäytteiden sekä tasotestien
suorittamisen. Järjestelmä arpoo jokaiselle
tenttijälle eri kysymykset kysymyspoolista.
Opiskelijat hyötyvät mahdollisuudesta valita
itselle parhaiten sopiva tenttiaika ja suuremmasta todennäköisyydestä löytää tentittävä
kirja kirjastosta. Opettajan sähköinen tentti
vapauttaa tenttimiseen liittyvistä käytännön
järjestelyistä ja hänen tarvitsee tuottaa tenttikysymykset järjestelmään vain kerran.
Uutinen #
Korkoavustuksen saa yhä useampi
Pääsihteeri saa sakottaa ensi vuonnakin
Kela tukee tätä nykyä avokätisemmin
opintolainan korkojen maksua. Korkoavustuksen tulorajoja korotettiin elokuun alusta
alkaen niin, että avustuksen voi saada,
jos bruttotulot ovat enintään 1195 euroa
kuukaudessa. Jos huollettavana lapsia,
Ylioppilaskunnan pääsihteerin
sakotusoikeus Suvantokadun
kiinteistön alueella säilyy, vaikka
ylioppilaskunta muuttaa vuoden
vaihteessa kampusalueelle. Sakotusoikeus on sidottu paikkaan
Uljas 9 | 2. 12. 2011
on tuloraja 1380-1515 euroa kuukaudessa.
Korotettuja tulorajoja käytetään joulukuussa erääntyviin opintolainan korkoihin.
Viime vuonna korkoavustuksen sai 3500
lainansaajaa, mutta tälle vuodelle luvun
ennakoidaan kaksinkertaistuvan.
taloyhtiön hallituksessa ja kiinteistö pysyy ylioppilaskunnan omistuksessa. Sakotusoikeuden saamisen
taustalla on kiinteistön alueella
tapahtuva holtiton pysäköinti.
M
ikrobiologian perusteiden luennolta lounaalle kiirehtinyt
Isa suostui Uljaan tentattavaksi lumisateisena maanantaina. Haastatteluun kannustaneiden ystävien apua tarvittiin
hänen vastatessa kysymykseen luonteenpiirteistään. Lounaaksi Isa
valitsi Snellmanian Amica-ravintolassa broileripyöryköitä currykastikkeessa.
Maiju Pohjolainen, teksti & kuva
JOENSUUVakavanuhanpohjavesialueellemuodostavaMawsonEnergiAb:n
uraanivaltausKontiolahdellaonyliopistonlehtori HeikkiSimolan mukaan
hiipuvanteollisuudenalanrimpuilua.AlustuksessaanEnonLouhitalolla17.
marraskuutahänennusteli,ettäydinvoimastatullaanennenpitkääluopumaan
täysin,jotenmaakuntaaeikannattaisipilatauraanikaivoksilla.Samassatilaisuudessaalustanutympäristökeskuksenpohjavesitutkija EeroLiimatta totesi,
ettäkaivostoimintapilaisitodennäköisestipohjavesialueen,jostaotetaanvettä
vähintään6-7000ihmiselle.Tuhovaluisipitkälle,sillälähellävirtaavaKuusoja
laskeePielisjokeen.
Millä mielellä?
- Väsyttää, koska päivän ainoat luennot alkoivat kahdeksalta.
Millainen olet?
- Suorasanainen, energinen ja kova
puhumaan.
Mikä sytyttää elämässä?
- Muiden innostus.
Runo heräsi Jokelassa
Haave?
- Saada jotakin järkevää aikaiseksi
elämässä.
Mitä seuraavaksi?
- Lähden kotiin ja yritän lukea fysiikkaa ja kemiaa.
Mitä suosittelet?
- Elämällään kannattaa tehdä jotakin
ja nähdä vaivaa sen eteen.
Onko olemassa ilmaista lounasta?
- Se voi ehkä olla ilmainen minulle,
mutta kyllä se aina jotakin maksaa
jollekin.
Vihertääkö yhteiskuntatieteiden laitos?
Presidenttiehdokkaiden
yliopistolla pitämien luentojen
salivarauksissa on epäselvyyksiä.
Yhteiskuntatieteiden laitos varasi
salin Vihreiden ehdokkaan Pekka
Haaviston kampanjaluentoa
varten, siinä missä muut kampuksella luennoineiden ehdokkaiden
kampanjaorganisaatiot ovat
hoitaneet varaukset ja tilavuokrat
itse. Virallisesti kyse ei Haaviston
kohdalla ollut presidentinvaalikampanjoinnista.
”Jos näin on käynyt, täytyy
asia ehdottomasti käsitellä. Laitoksen linja, ettei meillä suosita
tai syrjitä ketään, on ehdoton.
Yhteiskuntatieteiden laitoksen
henkilökunta voi tehdä tilavarauksia itse, joten sinänsä rutiinivarauksia ei käsitellä laitoksen
johtotasolla.”, Yhteiskuntatieteiden laitoksen varajohtaja Leena
Koski painottaa.
Hän toteaa, ettei ole asiasta
tietoinen. Laitoksen johtotasolla
asiaa ei ole käsitelty.
Opiskelijat saavat opintopisteitä kuuntelemalla ja raportoimalla presidenttiehdokkaiden
luentoja. Raportit ehdokkaiden
luennoista toimitetaan sosiologian lehtori Päivi Hariselle,
joka vastaa opintosuorituksista.
Harinen toimii myös sitoutumattomana kaupunginvaltuutettuna
Vihreiden ryhmässä Joensuussa.
”Haavisto tuotiin tänne
ammattikorkeakoulussa työskentelevien toimesta ja meitä
pyydettiin varaamaan tila. Me
päätimme sitten opinnollistaa
Haaviston luennon, koska hän
luennoi englanniksi, ja meillä on
häpeällisen vähän englanninkielistä opintotarjontaa vaihtoopiskelijoille. Sen jälkeen oli tietenkin selvää, että opintopisteitä
saisi muidenkin ehdokkaiden
luennoista”, Harinen sanoo.
Hän korostaa, että laitos ei
ole pyytänyt yhtään ehdokasta
luennoimaan yliopistolle, mutta
toivottaa täällä jo käyneiden Sau-
JOENSUU Raju-runoklubilla Jokelassa kuultiin rajuja runoja Pohjois-Karjalasta
ja vähän kauempaakin. Kanerva Tuominen luki kirjailijayhdistys Ukrin
runoilijoita. Paikallista runoutta lausuivat myös Eetu Haverinen ja open stageesiintyjät. Fernando Pessoa-tulkintaakin intouduttiin. Turkulaisen Robert
Meriruohon (kuvassa) runot veivät eri pohjoismaihin göteborgilaisesta kahvilasta Färsaarille asti. Lopuksi yleisö inspiroitui tuottamaan kollektiivisen runon,
jonka Meriruoho tulkitsi Haverisen säestäessä pianolla.
Kuluttamaton cha cha cha
Jarkko Kumpulainen, eksti & kuva
2
Taistelu puhtaasta vedestä
Tähti Oksanen, teksti & kuva
Sähköisen tenttijärjestelmän kehittäminen törmäsi muutosvastarinnan muuriin. Yliopiston opetushenkilöstö vierastaa uutta järjestelmää, josta he kokevat tietävänsä liian vähän.
Kuopion ja Joensuun kampusten koulutuspoliittiset jaostot kokosivat marraskuussa
opetushenkilökunnalle lähetetyn, sähköistä
tenttimistä koskeneen kyselyn tulokset yhteen.
Kyselyn mukaan suurimpana esteenä sähköisen tentin suosion kasvulle on henkilökunnan
heikohko tietämys sähköisen tenttijärjestelmän
sisällöstä.
Sähköisen tentin suosio on tilastojen valossa
kasvanut kituliaasti edellisvuodesta. Vuonna
2010 uusia tenttejä luotiin järjestelmään keskimäärin neljä kuukaudessa, tänä vuonna uusia
tenttejä on lisätty reilun viiden tentin kuukausivauhtia. Tämä on kuitenkin vähän verrattuna
esimerkiksi Tampereen Yliopistoon, jossa sähköinen tentti on syrjäyttänyt perinteisen tentin
joissakin tiedekunnissa lähes kokonaan.
”Ainakin aluksi sähköisen tentin olisi tarkoitus täydentää tenttivalikoimaa”, kertoo Eija
Miettinen. ”Katsotaan sitten, mitä tulevaisuus
tuo tullessaan.”
Miettinen istuu ylioppilaskunnan hallituksessa ja on tehnyt kuluvan hallituskauden
aikana paljon töitä sähköisen tentin edistämisen eteen.
”Vielä keväällä vastaanotto oli nihkeä, mutta
nyt syksyllä sähköisen tentin potentiaali on
alettu huomata”, Miettinen kertoo.
”Opetushenkilöstön ennakkoluulot sähköistä tenttimistä kohtaan olisi hyvä selvittää ja
oikaista.”
Ensimmäiset sähköiset tentit tehtiin
Kuopion kampuksella keväällä 2010, mutta
sähköiseen tenttimiseen varattu tila suljettiin
vuotta seuraavana keväänä remontin vuoksi.
Joensuussa sähköinen tenttiminen mahdollistui syksyllä 2011, jolloin myös Kuopion tenttitila
avattiin uudelleen. Savonlinnan kampukselle
sähköinen tenttimismahdollisuus on toivon
mukaan tulossa ensi vuoden alkupuolella.
Myös yliopiston opinto- ja opetuspalvelut
ovat pyrkineet markkinoimaan sähköistä
tenttiä yliopiston sisällä. Markkinointiviestin tie
lienee kuitenkin katkennut jossain vaiheessa.
Kuvaraportteja
turuilta pikkunälkään
Pasi Huttunen, teksti &kuva
Isa Ojakangas
Sähköinen tentti on edelleen
mörkö tentaattoreille
6
Etsin
Joensuun kampuksella 29.
marraskuuta luennoineen Sauli
Niinistön kampanjaorganisaatio
sai hoitaa byrokratian itse, vaikka
Pekka Haavistolle luentotilan
varasi yhteiskuntatieteiden laitos.
li Niinistön, Paavo Väyrysen ja
Pekka Haaviston lisäksi muutkin
tervetulleeksi.
”Tässä ei ole taustalla salaliittoa, vaan kyse on väärinkäsityksestä”, hän vakuuttaa.
KUOPIO Teemu Solanpää opetti cha cha chata Älä osta mitään –päivänä 25.
marraskuuta Lukemalla. Kuopion ympäristöklubin järjestämässä työpajapäivässä oli tarjolla tanssin lisäksi muun muassa pyöränhuoltoa, hierontaa sekä
neulonta- ja virkkausneuvontaa. Cha cha cha:n rytmeissä keinuivat muun
muassa Emilia Leinonen (edessä) ja Hilla Martikainen. Älä osta mitään -päivä
on Vancouverissa vuonna 1992 alkunsa saanut kansainvälinen kulutuskriittinen
tempaus, jota vietetään marraskuun loppupuolella.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
7
Sekä vakiopalstoja että
päivän tärkein uutinen
”Opiskelijat ja tutkijat saisivat elektronisesta aineistosta enemmän irti, jos osaisivat käyttää niitä
Uusi palvelukeskittymä kirjastoon
Tänä syksynä
yhteiskuntatieteiden opinnot
aloittanut Tuuli
Mäkinen on
tyytyväinen
kirjaston palveluihin. Häneltä
ja muilta uusilta
opiskelijoilta
jää kokematta
aiempia vuosikursseja yhdistänyt kamppailu paikoista, kun
tietokoneita oli
liian vähän.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella on avattu uusi palvelukeskittymä. Joensuussa on elokuun alusta lähtien
saanut kirjaston sekä opinto- ja opetuspalveluiden palvelut samasta paikasta.
Kesän kolmen kuukauden remontin
jälkeen kirjaston palvelualue uudistui
täysin. Alueelle tuli mukaan Opparin
infotiski. Kampuskirjaston sekä Opparin
ja Oppituvan eli opinto- ja opetuspalveluiden avajaisia vietettiin torstaina
24.11.2011 kirjaston ala-aulassa Careliarakennuksessa.
Yhtenä uudistuksena asiakastietokoneiden määrä kirjastossa kolminker-
8
Uljas 9 | 2. 12. 2011
taistui. Päivittäistä kirjojen liikuttamista
on helpottamassa palautusautomaatti.
Varatuille kirjoille on palautusautomaatin vieressä hylly, josta niteensä voi nopeasti noutaa. Kirjaston palvelupiste on
aiempaan nähden laajemmin mitoitettu
ja tiskille pääsee vuoronumerolla.
Kirjaston yläkertaan on tullut ryhmätyötiloja, joihin mahtuu kuusi ihmistä.
Tiloista löytyy tietokone. Uutta on myös
työtila, jossa voi kytkeä kannettavansa
seinään. Sähköisten tenttien tekoa varten
toisesta kerroksesta löytyy kuusi konetta.
Sähköinen tenttijärjestelmä mahdollistaa
sen, että tentti suoritetaan kameraval-
votussa tilassa opiskelijalle sopivana
ajankohtana. Opiskelija varaa itselleen
järjestelmästä sopivan ajan, ilmoittautuu Opparin infotiskillä ja pääsee sitten
suorittamaan tenttiä.
Kuopiossa suoritetaan kirjaston
varajohtaja Helena Hämysen mukaan
vähintään yksi sähköinen tentti päivässä.
Joensuussa sähköiset tentit eivät vielä ole
erityisessä suosiossa. Hämynen toivoo,
että opettajat kertoisivat niistä opiskelijoille nykyistä enemmän. Sama koskee
elektronista aineistoa, kuten kirjoja ja
lehtiä. Kokoelmat ovat kasvaneet huomattavasti ja esimerkiksi e-lehtiä löytyy
17 000. Hämysen mielestä kokoelmat
kestävät vertailun muihin yliopistoihin.
Koska aineistot ovat nähtävissä tietokoneelta käsin, tutkimustyötä voi tehdä
vapaasti missä haluaa.
”Opiskelijat ja tutkijat saisivat elektronisesta aineistosta enemmän irti, jos
osaisivat käyttää niitä”, Hämynen toteaa.
Kirjaston johtaja Jarmo Saarti kertoo,
että kolmen kampuksen malli ohjaa
kirjastoja hankkimaan e-aineistoja. Osa
yksittäisistä palveluista, kuten kaukopalvelumaksu, on hinnoissaan. Tällä hetkellä
se on 12,70 euroa.
”Kaukopalvelusta on perittävä markkinahintainen maksu muilta kuin opiskelijoilta. Pyrimme saamaan sen kuluperusteiseksi”, Saarti kommentoi.
3
Uutinen #
Joensuun kampuskirjastolta löytyy nyt keskitettyjen palvelujen lisäksi runsaasti tietokoneita, sähköinen tenttitila ja kirjojen
palautusautomaatti. - Jussi Turunen, teksti & Pasi Huttunen, kuva
Tamy huolissaan koulutuskuplasta
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa on herännyt huoli yliopiston flirttailusta maksullisen koulutuksen kanssa. Lukukausimaksujen seurauksena
Suomeenkin saattaisi rantautua koulutuskuplaksi kutsuttu ilmiö. - Maria Routakorpi, teksti & Aviisi, kuvitus
Koulutuskuplalla tarkoitetaan tilannetta, jossa lukukausimaksut nousevat niin
korkeiksi, ettei valmistumisen jälkeen
saatava palkka riitä kompensoimaan
opiskelun kustannuksia. Opiskelija jää
siis yksin opintovelkansa kanssa, kun
lukukausimaksuihin laitettu raha ei
maksakaan itseään takaisin palkkatyön
muodossa.
Kansainvälisesti koulutuskupla
on jo tunnettu ilmiö. Erityisesti
Yhdysvalloissa koulutus mielletään
tuotteeksi ja se on perinteisesti ollut
kaupallista. ”Siellä huippuyliopistoilla
on voimakkaat brändit, jotka kulttuurisesti oikeuttavat perimään isoja
maksuja. Huippukoulutus on haluttu
markkinahyödyke”, Tamyn hallituksen
koulutuspoliittinen vastaava Tiina
Heikkilä kertoo.
Kaupallisen koulutuksen myötä
yliopistojen tutkinnoilla on tuotto-odotus. Lukukausimaksuihin satsattu raha
odotetaan saatavan palkkatyön myötä
myöhemmin takaisin. Heikkilä kutsuu
tätä investointilogiikaksi. ”Investointilogiikalla usein argumentoidaan lukukausimaksujen puolesta. Siinä koulutus
on yksilön taloudellinen investointi,
jolla on tietty tuotto-odotus ja myös
riski.” Lukukausimaksuja varten otetun
opintolainan ongelma on siinä, ettei
tuottamattomasta korkeakoulutuksesta jää mitään vakuutta, jota myydä.
Heikkilän mukaan koulutuskuplan voi
liittää yleisempään korkeakoulutuksen
inflaatioon eli siihen, että korkeakoulutettujen määrän kasvaessa tutkinnon
arvo laskee monessa mielessä.
Tamy järjesti 17.11. mielenilmauksen, jossa puhallettiin symbolisia
saippuakuplia ja luovutettiin rehtorille
adressin, jossa vaadittiin yliopistoa
lopettamaan maksullisen koulutuksen
kanssa flirttailu. Adressissa oli lähes
500 nimeä. Tempauksen tarkoitus oli
konkretisoida faktaa, että maksullisuuskeskustelua käydään koko ajan
yliopiston päätöksenteon valmistelevissa elimissä.
4
Uutinen #
Kampus
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Tiina
Heikkilä pelkää, että lukukausimaksut söisivät opintoinvestoinnin kannattavuuden korkeakouluopiskelijoilta.
Pe 2.12.
La 3.12.
Ma 5.12.
Ke 7.12.
Pe 9.12.
La 10.12.
Ke 14.12.
Pe 16.12.
Ti 20.12.
Su 25.12.
Ma 26.12.
Pe 30.12.
La 31.12.
To 5.1.
Pe 6.1.
La 7.1.
Sielun Veljet
Osmos Cosmos
SININEN YÖ
Samuli Edelmann,
Hurriganes, Supersonic
RETROKESKIVIIKKO
Puikkari Goes 60’s
Jussi&The Boys, DJ Nite
Petri&Pettersonit
Puikkari Goes 60’s
Pepe Willberg, DJ Nite
Petri&Pettersonit
RETROKESKIVIIKKO
Aikakone
OPISKELIJABILEET
Rockin’ Christmas
Tarot Jouluspecial
Maarit ja Sami Hurmerinta
Movetron
Loppiaisen Superbileet!
Suvi Teräsniska
Puikkarin päätösbileet!!
25€/29€
10€/12€
23€/25/27€
FREE
13€/15€
13€/15€
FREE
12€/14€
12€/14€
13€/15€
10€/13€
10€/12€
13€/15€
9
LISÄINFOT www.puikkari.fi / Facebook, Puikkari Kuopio
Uljas 9 | 2. 12. 2011
16
15
Ajassa
” Edustajistoon valittiin paljon uutta porukkaa, joten uskon, että
myös sen toimintaan tulee uutta väriä ja jännitystä.
14
Suuri edustajistoanalyysi:
Mitä edustajisto haluaa?
E
seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi
povattu Mikko Puhakka ei vaivautunut vaalikonetta täyttämään. Joensuun
kampuksella eniten ääniä saaneen Jussi
Herrasen vastauksiakaan on turha etsiä
sieltä.
”
Savonlinnan kampuksen lakkauttaisi kaksi vastaajaa
Oikeastaan vaalikoneesta tuli kiinnostava vasta, kun SYL päätti julkaista vaalikoneensa vastaukset avoimena datana.
Kävimme tietoon käsiksi selvittääksemme
ISYY:n uuden edustajiston arvomaailmaa
ja mielipiteitä. Edustajistoon päässeistä
VAALIKONEESEEN VASTANNEIDEN EDAATTORIEN MIELIPITEIDEN JAKAUTUMINEN - Edustajisto on 39-jäseninen, mutta vaalikoneeseen vastasi edustajistoon valituista 29, eli noin 74 prosenttia.
85,00 %
80,00 %
75,00 %
70,00 %
65,00 %
60,00 %
55,00 %
50,00 %
45,00 %
Täysin samaa mieltä
40,00 %
Jokseenkin samaa mieltä
35,00 %
Jokseenkin eri mieltä
Täysin eri mieltä
30,00 %
En osaa sanoa
25,00 %
20,00 %
15,00 %
10,00 %
5,00 %
0,00 %
Suurimman osan
opiskelijoista tulisi jättää
opinnot kandidaatin
tutkintoon.
10
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Yliopistostani voitaisiin
leikata yksikköjä tai karsia
sisäänottoa
koulutusohjelmiin.
Opiskelijaliikkeen on
otettava kantaa muihinkin
asioihin kuin suoraan
korkeakoulutuksen
järjestämiseen liittyviin
seikkoihin ja
opintososiaalisiin
kysymyksiin.
Ylioppilaskuntani tulee EU-ETA-alueen ulkopuolelta
osallistua SYL:n yhteisiin
tulevien opiskelijoiden
kampanjoihin (esim.
tutkintoon johtavan
sellaisiin kuin Opintotuki
opiskelun tulee olla
indeksiin -kampanja).
maksutonta.
ISYY:n päätös liittyä PALTA
ry:n (palvelualojen
työnantajaliitto) jäseneksi
oli mielestäni tarpeellista
(PALTA on Elinkeinoelämän
keskusliiton jäsenjärjestö).
Jäsenyys maksaa ISYY:lle
noin 700 euroa vuodessa.
Savuton yliopisto on
mielestäni hyvä asia.
Autoton keskusta on
mielestäni hyvä asia
13
ja kauppatieteiden tiedekunta sai
12
vaaleissa murskavoiton. 15 edaat11
toria 39:stä on sieltä. Filosofinen
10tiedekunta menestyi myös hyvin,
edustajiston jäsenistä kymmenen
9
opiskelee siellä. Terveystieteiden
8
tiedekunta ei jäänyt edellisestä
7
paljoakaan yhdeksällä edustajalla.
6Luonnontieteiden tiedekunnan
opiskelijoita edustajistossa on viisi.
5
Sukupuolijakaumaltaan edustajisto
4
on kohtalaisen tasaväkinen. Naisia
3
on 21 ja miehiä 18.
2
Joissakin kysymyksissä edustajisto
on lähes kauttaaltaan yksimie1
linen. Esimerkiksi YTHS:n opiske0
lijarahoitusta
eiHuoltajakorotus
halua
Opintorahan korotus edustajisto
Asumislisän
vuokrakaton korotus
sorkkia. Kahta lukuun ottamatta
kaikki vastanneet säilyttäisivät
nykytilan. Edustajisto näyttää löytävän myös kansainvälistymisessä
yhteisen sävelen, sillä melkein kaikki
vastaajat neljää lukuun ottamatta kannattavat vapaaehtoisuutta
kansainvälistymisessä pakollisen
kansainvälistymisjakson sijaan.
Pakollisuuden puolesta puhuvat
OPINTOTUEN KEHITTÄMINEN - Edustajisto kehittäisi opintotukea korottamalla opintorahaa ja
asumislisän vuokrakattoa sekä palauttamalla huoltajakorotuksen. Tulorajojen korottajia löytyy
Oikeista, Keskeisistä, Fortiksesta ja hiukan yllättäen IViVasta. Asumislisää vaatisi ympärivuotiseksi
kahdeksan vastaajaa.
Opintotuen tärkeimmät kehittämistavoitteet
18
17
Eri
kannatus,
kun vastaaja
valita niistä
ensisijaista
Erivaihtoehtojen
vaihtoehtojen
kannatus,
kun sai
vastaaja
saikaksi
valita
niistä
vaihtoehtoa.
kaksi ensisijaista vaihtoehtoa.
16
15
14
13
12
11
10
9
8
Asumislisä
ympärivuotiseksi
7
Tulorajojen korotus
Osa-aikaisen
opiskelun
mahdollistaminen
esim. sairastaessa
Opintolainaosuuden
korotus
Eri vaihtoehtojen k
vaihtoehtoa.
Asumislisän
irrottaminen
opintojen
etenemisestä
6
5
4
3
2
1
0
Opintorahan
Opintorahan korotus Asumislisän
Asumislisän
korotus
vuokrakaton
vuokrakaton korotus
korotus
HuoltajaHuoltajakorotus
korotus
Asumislisä
Asumislisä
ympärivuotiympärivuotiseksi
seksi
Tulorajojen
Tulorajojen korotus
korotus
Osa-aik.
HuoltajakoOpintolaina
Osa-aikaisen
Opintolainaosuuden
opiskelun
rotus korotus
osuuden
opiskelun
mahdollistamahdollistaminen korotus
minen
esim. sairastaessa
Asumislisän
Asumislisän
irrottaminen
irrottaminen
opintojen
opintojen
etenemisestä
etenemisestä
(*) SYL:n vaalikoneen kysymykset
Lähes kokonaan uusiksi laitetussa edustajistossa valta painottuu yhteiskuntatieteilijöille, humanisteille ja Joensuun kampukselle. Oppositioon povatut punaiset ja vihreät ryhmät näyttävät seisovan muita yhtenäisempänä rintamana. – Pasi Huttunen, teksi & kuvat
dustajistovaalien vaalikoneella
ei todennäköisesti ollut juurikaan merkitystä vaalituloksen
kannalta ainakaan Itä-Suomen
yliopiston ylioppilaskunnassa. Esimerkiksi vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut ja
vaalikoneeseen vastasi 29 henkilöä,
eli noin 74 prosenttia edustajistosta.
Nyt on jännittävä hetki selvittää
mielipideilmastoa edustajistossa,
sillä se pantiin lähes kauttaaltaan uusiksi äskettäin käydyissä edustajistovaaleissa. Edellisestä edustajistosta
jatkokauden sai neljä edaattoria:
Jussi Airaksinen Itämaan vihreistä
tietäjistä (aiemmin Joensuun Vihreät), Riitta Kauppinen Oikeista (aiemmin Oikeat Alfa) sekä Annu Saukko
ja Annastiina Luttinen Keskeisistä.
Itä-Suomen vihreän vasemmiston,
IViVan Maria Routakorpi erosi
edellisestä edustajistosta silloisesta Vasen kaista –ryhmästä, mutta
palasi nyt edustajistoon. Oikeiden
Jarkko Laine ja Puolueettomien Jussi
Herranen olivat edellisessä edustajistossa ryhmiensä ensimmäiset
varajäsenet, joten he ehtivät istua
edellisessäkin edustajistossa paljon.
Sen lisäksi, että Joensuun kampus
painottuu uuden edustajiston
kokoonpanossa voimakkaasti,
tiedekunnista yhteiskuntatieteiden
Suurimman osan opiskelijoista tulisi jättää opinnot kandidaatin tutkintoon. / Yliopistostani voitaisiin leikata yksikköjä tai karsia sisäänottoa koulutusohjelmiin. / Opiskelijaliikkeen on otettava kantaa
muihinkin asioihin kuin suoraan korkeakoulutuksen järjestämiseen liittyviin seikkoihin ja opintososiaalisiin kysymyksiin. / Mitkä ovat tärkeimmät kriteerit opiskelijaruokailussa? Valitse enintään
kolme vaihtoehtoa. / Ylioppilaskuntani tulee osallistua SYL:n yhteisiin kampanjoihin (esim. sellaisiin kuin Opintotuki indeksiin -kampanja). / Mitä opintotuen kehittämistavoitteita pitäisi ajaa seuraavaksi? Valitse mielestäsi kaksi ensisijaista vaihtoehtoa. / EU-ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden tutkintoon johtavan opiskelun tulee olla maksutonta. / YTHS:n opiskelijarahoituksessa
tulisi painottaa (voit valita yhden vastausvaihtoehdon): 1) Opiskelijoiden asumisvaikuttamisessa tulee keskittyä ensisijaisesti (voit valita yhden vastausvaihtoehdon), 2) Yliopistotutkintoihin sisältyvä kansainvälistyminen tulee hoitaa jatkossa (voit valita yhden vastausvaihtoehdon), 3) Miten mielestäsi Savonlinnan kampuksen suhteen tulisi toimia? 4) Useamman kampuksen välistä opetusta
tulee ensisijaisesti kehittää/ ISYY:n päätös liittyä PALTA ry:n (palvelualojen työnantajaliitto) jäseneksi oli mielestäni tarpeellista (PALTA on Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenjärjestö). Jäsenyys
maksaa ISYY:lle noin 700 euroa vuodessa. / Savuton yliopisto on mielestäni hyvä asia./ Autoton keskusta on mielestäni hyvä asia./ Kannatatko keskitettyä, vai hajautettua kampusmallia?
Kainalo | Hallitusneuvottelut
Vastakkainasettelu tuli takaisin
V
asemmisto ja vihreät menestyivät ISYY:n edustajistovaaleissa,
mutta jättäytyivät loppujen lopuksi oppositioon. Hallituksen
muodostavat Oikeat, Keskeiset, KuoLO,
Fortis, Kuopion ainejärjestöliitto ja Puolueettomat. Oppositioon jäävät Itämaan
vihreät tietäjät, IViVa ja Demariopiskelijat. Kuluvalla vaalikaudella on vaikuttanut
siltä, että päätöksenteko ylioppilaskunnassa on hyvin hallitusvetoista. Astuivatko vihreät ja punaiset ryhmät siis paskaan
jättäytyessään oppositioon?
”Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto
olisi ollut valmis hallitukseen, jossa se
olisi voinut aidosti vaikuttaa ja toimia
avoimemman, kamppailevamman ja värikkäämmän ylioppilaskunnan puolesta.
Oppositiosta voidaan vaikuttaa luomalla
painetta hallituksen suuntaan ja tekemällä rakentavia aloitteita. Kunnollinen ja
näkyvä hallitus-oppositio -asetelma voi
myös herättää opiskelijoiden kiinnostuksen opiskelijapolitiikkaan”, IViVan
hallitusneuvottelijana toiminut Antti
Kettunen muotoilee.
Kettunen kertoo kuinka aikoinaan
Joensuun yliopiston ylioppilaskunnassa
Porkkanoiden (punavihreät) ja Oikeiden
tasaväkisyys piti kokoukset lähes aina täysilukuisina. Samankaltaista tilannetta hän
ennakoi nyt valittuun edustajistoon.
”Edustajistoon valittiin paljon uutta
porukkaa, joten uskon, että myös sen
toimintaan tulee uutta väriä ja jännitystä. Edustajiston tulee mielestäni käydä
enemmän arvokeskustelua ja luoda raameja hallituksen toiminnalle”, hän sanoo.
Keskeisten hallitusneuvottelijana
toiminut Anssi Kekkonen ja Keskeisten
osalta neuvotteluja Kuopion päässä käynyt Annu Saukko puolestaan johdattivat
Keskeiset määrätietoisesti hallitukseen.
”Hallitukseen pääsy oli tietenkin
meidän tavoitteenamme. H alusimme
kaksi hallituspaikkaa ja varapuheenjohtajuuden ja saimme sen. Pyrkimyksemme
saada aikaan laajapohjainen hallitus, jossa kahdeksalla ryhmällä olisi ollut paikka,
kariutui Kuopion kuvioihin. Syntynyt
hallituspohja oli silti sen suuntainen kuin
halusimme”, Kekkonen toteaa.
Muiden ryhmien keskuudessa näyttää
vallitsevan suuri yksimielisyys siitä, että
Keskeiset ovat hyvin katkeria hallitusneuvottelujen lopputulokseen, mutta
Kekkonen toppuuttelee. Hän myöntää,
että Keskeisten ryhmän mielipiteet
jakautuivat hallituskysymyksessä. Osa
olisi halunnut yhteistyötä vasemmalle
ja vihreiden suuntaan, mutta toiset ovat
tyytyväisiä oikealle kallistumiseen. Ryhmän sisällä oli kannatusta myös oppositioon jättäytymiselle.
IViVan Antti Kettusen, Keskeisten Anssi Kekkosen ja Oikeiden Teemu Myllärisen lisäksi hallitusneuvottelijoista myös Itämaan vihreiden tietäjien Roope Tahvanainen on yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja praxislainen.
”Niinhän se on, ja tällaisissa asioissa
mielipideiden kirjo näkyy aika konkreettisesti. Se, ettei saatu laajapohjaista
hallitusta on tietenkin pettymys, mutta
turha tässä on enää olla katkera”, Kekkonen sanoo.
Hän huomauttaa, että vaikka hallituksen kokoonpano on puoluepoliittisesti
suppea, niin koalition takana on silti iso
joukko edaattoreita.
Virallisesti ISYY:n hallitus muodostetaan edustajiston kokouksessa 10.
joulukuuta, mutta käytännössä hallituksen kokoonpano on jo selvä. Kekkonen
arvelee, ettei kulissien takaisia diilejä ja
selkäänpuukotuksia ole enää odotettavissa.
”Kyllä me ollaan kuviot aika lukkoon
lyöty hallituspohjan ja henkilöidenkin
suhteen”, hän toteaa.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
11
21
20
19
18
17
16
15
14
13
12
11
10
9
8
7
6
5
4
3
KuoLOn Antti-Pekka Elomaa, Vihreiden
Jussi Airaksinen, Keskeisten Juudit Hurtig ja Puolueettomien Katja Oinonen.
Savonlinnan kampuksen lakkauttaisi kaksi vastaajaa, Jussi Hyvätti
Kuopion ainejärjestöliitosta ja Jori
Vaissalo Fortiksesta, mutta suurin
osa, 22 vastaajaa säilyttäisi sen ennallaan. Viisi vastaajaa laajentaisi kam-
0
Tärkeimmät kriteerit opiskelijaruokailussa
23
22
Eri vaihtoehtojen kannatus, kun vastaaja sai valita niistä enintään kolme.
21
20
”
Tiedekunnista yhteiskuntatieteiden
ja kauppatieteiden tiedekunta sai vaaleissa murskavoiton.
19
18
17
16
15
14
12
puksen toimintaa. Suuri yksimielisyys
11
vallitsee
myös SYL:n
kampanjoihin
Edullinen hinta
Erikoisruokavalioiden
Laadun kehittäminen
Tarjolla on lähiruokaa
Hyvä maku
Tarjolla on mahdollisimman
10
huomioiminen
paljon luomua
osallistumisesta, opintojen
jatkami9
sesta maisteriksi saakka ja kampusten
8
savuttomuudesta.
7
Vastaajista 13 haluaisi kehittää use6
amman kampuksen välistä toimintaa
5
pääasiassa lisäämällä etäluentoja.
4
Kahdeksan eriyttäisi kampuksen opetus- ja tutkimusprofiileja. Seitsemän
3
haluaa samansisältöistä kontakti2
opetusta kaikille kampuksille. Yksi
1
vastaaja jätti vastaamatta tähän
0
Edullinen
Erikoisruokavalioiden
Laadun kehittäminen
Tarjolla on
kysymykseen.
Edullinenhinta
hinta
Erikoisruokavalioiden
Laadun
kehittäminen
Tarjolla
on lähiruokaa
lähiruokaa
huomioiminen
huomioiminen
Kysymys: ”Kannatatko keskitettyä vai hajautettua kampusmallia?”
jakoi vastaajia voimakkaasti. 11
melko yhtenäisen opposition. Hallitustähän kysymykseen neljä. Yksi on täyvastaajaa kannattaa hajautettua mallia
ryhmiksi ennustetut Oikeat, Keskeisin ja toinen jokseenkin samaa mieltä
ja 14 keskitettyä. Kolme kysyy, että mitä set, Puolueettomat, Fortis, Kuopion
siitä, että opiskelun tulisi olla maksusillä on väliä? Selkeimpiä keskittämisen ainejärjestöliitto ja KuoLO eivät saa
tonta. Kolmas on jokseenkin eri mieltä,
kannattajia ovat kuopiolaiset ryhmät
kovinkaan monessa kysymyksessä
eikä neljä osaa sanoa. Ryhmä Oikeat
Fortis ja Kuopion ainejärjestöliitto.
aikaan yhtenäistä rintamaa. Ryhmistä
hajoilee joissakin kysymyksissä lähes
Toisaalta myös kuopiolainen KuoLO on eniten levällään sisäisesti näyttäisivät
yhtä paljon. Ryhmä Puolueettomista
yksimielisesti hajautetun mallin kanvaalikonedatan perusteella olevan
vain yksi vastasi vaalikoneeseen, joten
nalla. On tosin hiukan epäselvää, mitä
Keskeiset. Esimerkiksi kysymykseen
yhtenäisyydestä on vaikea sanoa.
kysymyksellä tarkoitetaan.
EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleviOppositioon povatut IViVa, Itämaan
Edustajistoryhmien vastauksia
en opiskelijoiden lukukausimaksuista
vihreät tietäjät ja Demariopiskelijat
katsellessa vaikuttaa siltä, että jos
on Keskeisten kantaa yksinkertaisesti
ovat puolestaan samoilla linjoilla useishallitusneuvotteluissa tullaan ennamahdotonta tulkita. Kuuden edaattorin sa kysymyksissä. Punaisia ja vihreitä
koituun lopputulokseen, saa ISYY
ryhmästä vaalikoneeseen vastasi viisi ja ryhmiä yhdistävät etenkin kysymykset
kelijoiden asumisvaikuttamisessa tulee keskittyä ensisijaisesti (voit valita yhden vastausvaihtoehdon)
iseen
Luentomateriaalit palvelemaan
yhteistä hyvää
13
2
1
OPISKELIJARUOKAILU- Opiskelijaruokailun tärkeimmiksi kriteereiksi uusi edustajisto näkee edullisen hinnan, erikoisruokavalioiden kehittämisen ja laadun kehittämisen. Lähiruoan tarjoamista halutaan etenkin IViVassa, Kuopion ainejärjestöliitossa, Fortiksessa ja demariopiskelijoissa. Ruoan hyvä maku on tärkeää erityisesti Keskeisille. Vain kaksi edaattoria, molemmat IViVasta, haluaa mahdollisimman paljon luomua.
OPISKELIJOIDEN ASUMINEN - Opiskelijoiden asumisvaikuttamisessa edustajisto pitää
selvästi tärkeimpänä opiskelija-asuntojen määrän lisäämistä. Siitä ovat yhtä mieltä kaikki IViVan, Vihreiden ja Demariopiskelijoiden vastaajat sekä seitsemän vastaajaa muista
ryhmistä. Erilaisten asuntotyyppien monipuolinen saatavuus saa kannatusta Keskeisiltä,
Oikeilta, Fortikselta ja Kuopion ainejärjestöliitolta. Yleisiin vuokramarkkinoihin vaikuttamista pitävät tärkeimpänä kaksi edaattoria Kuopion ainejärjestöliitosta sekä toinen
KuoLOn vastaajista. Opiskelija-asuntojen energiatehokkuutta parantaisi yksi Keskeinen.
Opiskelijoiden
asumisvaikuttamisessa tulee keskittyä
ensisijaisesti (voit
valita yhden vastausvaihtoehdon)
Opiskelijoiden
asumisvaikuttamisessa
tulee keskittyä
ensisijaisesti
19
18
Kannatus,
vastaa
valita vaihtoehKannatus, kunkun
vastaaja
sai valitasai
vaihtoehdoista
ensisijaisen.
doista ensisijaisen
17
16
Eri vaihtoehtojen kannatus, kun vastaaja sai valita niistä enintään kolme.
Hyvä
Hyvämaku
maku
Tarjolla on
Tarjolla
on mahdollisimman
mahdollisimman
paljon luomua
paljon luomua
SYL:n kampanjoihin osallistumisesta
ja lukukausimaksuista, mutta valtaosassa muitakin asioita ne näyttäisivät
löytävän toisensa hallitukseen arveltuja
ryhmiä paremmin.
Uuden edustajiston jäsenistä vaalikoneeseen jättivät vastaamatta Mikko
Puhakka, Jenna Hattunen ja Jyrki Kalaja Oikeista, Jussi Herranen ja Miika
Raudaskoski Puolueettomista, Jussi
Mäki, Sonja Aukee ja Anna-Kaisa
Lampela Kuolosta, Juho Ikonen Keskeisistä sekä Hanna Pulkka Itämaan
vihreistä tietäjistä.
Jo yli sata maailman yliopistoa ja korkeakoulua julkaisee luentojaan ja
opintomateriaalejaan yhteisen hyvän nimissä Internetissä. Suomessa
Opencourseware- toimintaan on herännyt vasta ammattikorkeakoulu
Metropolia. - Jussi Valonen, teksti & Jarkko Kumpulainen, kuvitus
15
14
13
12
11
10
Kannatus, kun vastaaja sai valita vaihtoehdoista ensisijaisen.
9
8
7
Erilaisten asuntotyyppien monipuoliseen
saatavuuteen
Yleisiin vuokramarkkinoihin vaikuttamiseen
6
Opiskelija-asuntojen energiatehokkuuden
parantamiseen
5
4
3
2
1
0
Opiskelija-asuntojen
määrän
Opiskelija-asuntojen määrän lisäämiseen
lisäämiseen
12
Eril.
asuntotyyppien
moniErilaisten
asuntotyyppien monipuoliseen
puoliseen saatavuuteen
saatavuuteen
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Yleisiin
vuokramarkkinoihin
energiaYleisiin vuokramarkkinoihin
vaikuttamiseen Opisk.-asuntojen
Opiskelija-asuntojen energiatehokkuuden
parantamiseen
vaikuttamiseen
tehokkuuden
parantamiseen
Massachusetts Institute of Technology
(MIT) aloitti huhtikuussa 2001 projektin
nimeltä Opencourseware (OCW). Päämääränä on julkaista yliopiston luentomateriaali
ilmaiseksi kaikkien saataville Internettiin.
Alkamisensa jälkeen projekti on laajentunut maailmanlaajuiseksi Opencourseware
Consortiumiksi, jossa on jäsenenä yli sata
yliopistoa ja korkeakoulua. Suurin osa löytyy Yhdysvalloista, Euroopasta (erityisesti
Espanja) ja Japanista.
Yksi tuoreimmista jäsenistä on ammattikorkeakoulu Metropolia Helsingissä, joka
aloittaa kurssimateriaalin julkaisemisen
tänä syksynä. Kirjoitushetkellä luentoja
ei ole vielä julkaistu. Jäsenyyden olettaisi
sopivan hyvin myös Itä-Suomen Yliopistolle, ovathan sen toimintaa ohjaavat keskeiset
arvot tieteen vapaus, eettisyys ja oikeudenmukaisuus. Viestintäjohtaja Eero Tuomiston mukaan yliopisto ei kuitenkaan suunnittele projektiin liittymistä. Painava syy on
varmasti se, että Consortiumin olemassaolo
selvisi vasta allekirjoittaneen tiedustellessa
asiaa puhelimitse.
Tietoisuus projektista ei ole ilmeisesti
vielä levinnyt periferiaan. Tutustuminen
saattaa olla aiheellista, sillä Opencourseware voi hyvinkin viitoittaa tietä yliopistojen
tulevaisuuteen. Palvelulle on selkeästi
tilausta: MIT raportoi OCW-sivustolleen
kohdistuvan miljoona vierailua kuukaudessa, käännökset mukaan luettuna 500
000 lisää. Yli 80 prosenttia kävijöistä on
opiskelijoita ja itseopiskelevia. Määrä
varmasti kasvaa entisestään kunhan palvelua kehitetään ja kurssisisällön laatua
parannetaan.
Tähän mennessä perustajayliopisto
on julkaissut 2000 kurssia. Luentomateriaalien laajuus vaihtelee lyhyistä
kuvauksista ja kirjalistoista harjoitustehtäviin ja kokonaisiin videoluentoihin.
Tiedekuntien välillä on myös suurta
vaihtelua. Aineisto julkaistaan Creative
Commons-lisenssin alaisena aina kun
mahdollista ja se soveltuu näin itseopiskelun lisäksi opetukseen. Consortiumin
muissa yliopistoissa valikoima on vielä
huomattavasti suppeampi, mutta suunta
on pelkästään ylöspäin.
Opencourseware
Opencoursewaren käyttöoikeudet ovat
Creative Commons (CC) lisenssin
alaisia. Lisenssejä on useampaa tyyppiä, joista julkaisija valitsee itselleen
sopivimman. CC tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle ”kaikki oikeudet
pidätetään”-mallille ja tekee omien
töiden käyttöoikeuksien määrittämisen helpoksi.
Useimpien Opencourseware-sivujen
lisenssi antaa oikeuden kopioida, jakaa
ja soveltaa sisältöä kuten itse haluaa.
Ehtoina on että mainitsee tekijän ja
käyttötarkoitus ei ole kaupallinen.
Mahdolliset omat sovellutukset täytyy
myös jakaa samoilla ehdoilla. Opetuskäytössä riittää että mainitsee tekijän
ja päivämäärän sekä sisällyttää linkin
Creative Commons-lisenssiin, joka
löytyy käytetyltä Opencoursewaresivustolta.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
13
Kuvaten
Kuvaten
Liike
2 Nadja Pärssinen ottaa tuntumaa esiintymislavan lattiaan ennen yleisön saapumista.
3. Viime hetkellä kaivetaan esiin neula ja lankaa. Alina Leonidchenko ompelee esiintymisasuaan vain hieman ennen esitystä.
1. Alina Leonidchenko venyttelee valmistautuessaan esiintymään.
Yksin sateessa? -tanssin ja improvisaation festivaali tarjosi torstaina 24.11. mahdollisuuden
kurkistaa tanssiteosten luomisprosessiin. - Joona Sipi, teksti & kuva
"Tanssintekijät stagella" kokosi Joensuun Pakkahuoneelle neljä
eri vaiheissa olevaa luovaa teosta. Illan tarkoituksena oli antaa artisteille mahdollisuus esitellä tulevaa tuotantoaan sekä ohjata luovaa
prosessiaan vuorovaikutuksessa oikean yleisön kanssa.
Anniina Aunolalle oli tärkeää koetella miten aito vuorovaikutustilanne yleisön kanssa vaikuttaa omaan esiintymiseen. Hänen
käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Poliittiset iltamat -konsepti tekee
katsojasta itsestään osan dynaamisesti rakentuvaa esitystä. Rohkea
14
Uljas 9 | 2. 12. 2011
teos vaatii helposti lähestyttävän ja aidon esiintyjän, joka kykenee
vetämään yleisön katsojan roolista lavalle. Sanonnan mukaan
keskeneräistä teosta ei tulisi arvostella. Moni esiintyjistä kokikin
jännittäväksi esittää keskeneräistä luomusta. Toisaalta tilaisuus oli
ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa vastaan kritiikkiä jo teoksen luomisvaiheessa. Samalla esittäjät saivat kanavan markkinoida omaa
tuotantoaan; houkutella tulevaa yleisöä ja kiinnittää rahoittajien
huomio.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
15
4. Riikka Lindströmin, Alina Leonidchenkon ja Anna Venäläisen Leikki -työnimellä esitettävä teos odottaa alkuaan. Taiteilijat jännittävät käytävässä estradille nousemista.
7. ja 8. Nadja Pärssinen päästää itsensä irti improvisoidessaan lapsuuden muistoja.
9. Anna Venäläisen ja Niko Pentikäisen tanssi ja Laura Kaljusen, Roosa Tourusen ja Salli Anttosen musiikki
yhdistyvät Halla -teoksessa.
5. Riikka Lindström, Alina Leonidchenko ja Anna Venäläinen esittävät ”Leikki”-teostaan.
6. Anniina Aunola pyytää takanaan seisovaa yleisöä sulkemaan silmänsä ja ajattelemaan musiikkikappaletta.
10. Halla -teos päättyy. Kiitos ja kumarrus yleisölle, jonka on vuoro esittää näkemyksiään esityksestä.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
17
Kolumni | tiedeuskonto
Keskiajalta terve!
Opiskelua helpottavat työkalut:
J
Notkeampi työkalupakki
Opiskelu kuormittaa, ja tiettyyn pisteeseen asti sen pitääkin. Nykyisellään opiskelija vain rasittuu aivan vääristä syistä.
Opiskelun siirtyessä verkkoon, laahaa ohjelmistojen ja sovellusten käytettävyys perässä. - Erkka Hänninen, Eeppi Nieminen, Anne Katisko ja Tiina Kuokkanen, teksti & kuvat
R
yhmätyön takominen Moodlella
on kuin kivirekeä raahaisi ja
esityksen tuottaminen ikiaikaisella PowerPointilla on melkein
yhtä kankeaa. Tekniikan kanssa tappeleminen vie turhaan tilaa luovuudelta. Parempaakin täytyy olla tarjolla ja
Kauppatieteiden innovaatiokulttuurit
-kurssin opiskelijat lähtivät etsimään
sitä ryhmätehtävässään.
”Työryhmämme lähti miettimään, mikä
helpottaisi opiskelun joustavuutta,
ryhmätöiden sujuvuutta ja etätyöskentelyn laajempaa mahdollistamista.
Halusimme löytää työskentelymenetelmiä, joita kaikki opiskelijat voisivat
hyödyntää esimerkiksi ryhmätöissä,
esitelmissä ja pro gradu – tutkielmissa.
Kurssilla löysimme, kokeilimme ja esittelimme työkaluja, joita hyödyntämällä
voidaan olennaisesti helpottaa opiskelua ja edistää joustavuutta ja luovuutta”, kurssilaiset kertovat.
”Työryhmämme jäsenistä jokainen aikoo tulevaisuudessa käyttää työkaluja
ainakin ryhmätöissä ja esityksissä.
Haluamme, että muutkin opiskelijat
Go!Animate
goanimate.com
Plussat
+ Helppokäyttöinen
+ Ilmainen
+ Suomenkieliset äänet
Miinukset
- Ilmaisversion rajoitukset
- Osa äänistä konemaisia
Go!Animaten avulla
pelastat tylsemmänkin
esityksen. Esityksien
pitämiseltä ja niiden
seuraamiselta on
nykypäivänä vaikea
välttyä. Voit välttyä
pitämästä kuivaa
Prezi
www.prezi.com
Plussat
+ Visuaalinen näyttävyys
+ Helppokäyttöinen, ei vaadi
asennusta
+ Esitystä voi muokata yhdessä
internetin välityksellä
Miinukset
- Esitykset julkisia ilmaisversiossa
Prezi on pilvipalveluun
pohjautuva esitysohjelmisto, joka julkaistiin
2009. Adam Somlai-Fischer, arkkitehti ja toinen
Prezin perustajista,
ohjelmoi alunperin omia
18
Uljas 9 | 2. 12. 2011
hyötyvät oppimistamme menetelmistä
ja työkaluista. Jos sinulla on tiedossa
vastaavia työkaluja tai menetelmiä,
tuothan ne tiedoksi muille. Tietoa
jakamalla siitä saadaan paras hyöty”, he
vetoavat
Ryhmä nostaa esittelyyn neljä opiskelua helpottavaa työkalua. Keskustelun
avaamiseksi.
Powerpoint maratonia lisäämällä esitykseesi animaation.
Go!Animate on pilvipalveluna toimiva animaatiostudio, jonka
avulla animaatioiden
tekeminen on naurettavan helppoa. Valitset
vain taustan, hahmot,
lisäät halutessasi
liikettä tai efektiääniä
ja lopuksi kirjoitat
hahmoille vuorosanat. Hahmoja, taustoja, esineitä ja muita
erilaisia vaihtoehtoja
on lukematon määrä.
Lopuksi vain esikatse-
let animaatiosi, niin
Go!Animate kasaa
kaiken yhteen ja mikä
parasta, kirjoitetut
vuorosanat muuttuvat
puheeksi. Mikä voisi
olla parempi tapa
saada yleisösi kiinnostumaan esityksestäsi,
kuin hauska itse tehty
animaatio.
Pyyntö lukijalle:
Jos sinulla on tiedossa
vastaavia työkaluja tai
menetelmiä, tuothan
ne tiedoksi muille,
sillä vain jakamalla
tiedon muutkin voivat
niistä hyötyä.
zoomautuvia esityksiä pohjapiirrostensa
havainnoillistamiseen.
Hänen asiakkaansa ihastuivat esityksiin ja halusivat tietää miten esitykset
oli tehty. Suostuttelujen
jälkeen Somlai-Fischer
vakuuttui, että hänen
kannattaa luoda esitysohjelmisto, jota kaikki
voivat käyttää.
Prezi tarjoaa mahdollisuuden tehdä aivan
erilaisia visuaalisempia esityksiä verraten
yleisesti käytössä olevaan
Microsoft Powerpointtiin. Prezi vie katsojansa
ikäänkuin matkalle
esityksen aiheeseen.
Prezi esityksen luominen
on helppoa, menet vain
osoitteeseen www.prezi.
com ja aloitat, esitykseen
pystyy liittämään mitä
tahansa; muotoja, tekstiä, kuvia, jopa Youtube
videoiden liittäminen
suoraan esitykseen onnistuu Prezillä. Lisäksi
esityksesi ovat aina
saatavilla internetissä,
ja voit muokata, sekä
esittää niitä milloin vain
mistä vain, yhdessä tai
opiskelijakavereidesi
kanssa.
Citavi
www.citavi.com
Plussat
+ Suora haku tietokannoista
+ Vähentää ylimääräistä työtä
+ Ilmaisversion kattavuus
Miinukset
- Käyttö vaatii opettelua
- Ei hakua artikkeleiden sisällöstä
- Ei toistaiseksi tue Joskua
Google+ Hangout
plus.google.com
Plussat
+ Ryhmätyöt on helppo tehdä etänä webkameran välityksellä
+ Työskentelijät voivat muokata yhdessä
samaa dokumenttia
+ Luentojen lähettäminen etäopiskelijoille
olisi mahdollista reaaliaikaisesti
Miinukset
- Ohjelma vaatii rekisteröitymisen
- Tarvitaan web-kamera tehokkaaseen
työskentelyyn
Google + Hangout-palvelun avulla ryhmätyöt onnistuvat todella
kätevästi. Palvelu mahdollistaa
web-kameran välityksellä vide-
Jokainen yliopisto-opiskelija
joutuu jossain vaiheessa tuskailemaan lähteiden kanssa,
viimeistään pro gradua kirjoittaessaan, siis mikäli aikoo joskus
valmistua. Lähteiden ja viitteiden hallinnan ei tarvitse viedä
puolta tutkielman tekemiseen
varatusta ajasta, eikä siihen tarvitse käyttää ensimmäistäkään
yliviivausta tai post-it-lappua,
siis mikäli ei halua. Citavi, avulla
on mahdollista suoriutua koko
lähteiden hallinnan prosessista. Ohjelmalla voi tehdä hakuja
artikkelitietokannoista ja ladata
haluamansa artikkelit, mikäli
ohjelmaa käyttää yliopiston
verkossa, muussa tapauksessa
artikkeleiden viitetiedot täytyy
tuoda erillisessä tiedostossa
tai lisätä käsin. Tämän jälkeen
Citavin avulla on helppo ryhmitellä lainauksia ja kommentteja.
Kaiken kruunaa parilla klikkauksella saatava lähdeluettelo.
oneuvottelut, joissa ryhmä voi
kokoontua etänä Internetissä.
Palvelu on ilmainen, se vaatii
vain kirjautumisen ja ohjelman
asentamisen. Nykyään monet
kurssit voidaan hoitaa etäsuorituksen avulla ja ihmiset saattavat olla jopa eri paikkakunnilla
ryhmätöitä tehtäessä. Moodle
on melko kankea ympäristö
tähän, joten Google + Hangoutpalvelun välityksellä etätyöntekijät ja luokkajäsenet voivat
keskustella videoneuvotteluissa. Palvelun avulla on myös
mahdollista muokata samaa dokumenttia siten, että jokainen
voi osallistua kirjoitustyöhön ja
nähdä muiden tuotokset saman
tien.
Google + Hangout-palvelun
neuvotteluun voi osallistua jopa
kymmenen ihmistä kerrallaan
ja 25 henkilöä voi samanaikaisesti seurata neuvottelua netin
välityksellä. Tämä mahdollistaa
esimerkiksi luentojen lähettämisen etätyöjäsenille reaaliaikaisesti. Keskustelun aikana
pystyy halutessaan näyttämään
oman tietokoneen työpöytänsä
sisältöä ja esittelemään muille jäsenille vaikkapa kuvia,
taulukoita tai mielenkiintoisen
nettisivuston sisältöä. Kaikki
dokumentit, joita neuvottelun
aikana käsitellään, jäävät ohjelmaan talteen automaattisesti
ja niihin voi palata myöhemmin
dokumentit-osion kautta.
oulu on peruttu. Joosef tunnusti.
Ytimekäs toteamus on varastettu
sanataideteoksesta, joka sijaitsi
aikoinaan Suvantosillan jyhkeässä
betonissa. Siitä se on sittemmin putsattu pois
jonkun mielensäpahoittajan toimesta. Tietääkseni Joosef ei ole vieläkään tunnustanut, vaikka
epäilyksen varjo Jeesuksen neitseellisen syntymän yllä velloo edelleen. Epäily ei kuitenkaan
koskaan kiirinyt UEF:n koulutuspolitiikkaan.
Jeesus pyörii vielä kuvioissa, mutta eräs toinen
historiallisesti merkittävä hahmo on uudelleen
teloitettu.
Siitä on nyt
Henkilöreilu vuosi, kun
kohtaisesti UEF:n lähettäminulla ei tieten- mässä tiedotkään ole mitään teessa Sokrates
tuomittiin kuoleJeesusta vasmaan. Taustalla
taan, ei ainakaan samat vanhat
syyt eli nuorison
sen enempää,
turmeleminen ja
mitä minulla on jumalanpilkka.
Judith Butleria
Nuoriso turmeltuu viisauvastaan
denrakkaassa
työttömyydessään, ja pyhä
kolminaisuus: teho, tuotto ja tukku rahaa
jäävät palvomatta. Jäljelle jää Jeesus ja joulupöydän tyytyväinen sika, sillä yliopistostamme
valmistuu sentään meidän lohduksemme vielä
Jumalanmiehiä. Ymmärrettävästä vastustuksesta huolimatta naisiakin.
On toki mautonta vertailla näitä sangen
pehmeitä tieteitä toisiinsa, enkä sitä tietenkään
mielelläni tekisi, mutta jostain se vihollinen
on etsittävä ja jotkut nyt sattuvat olemaan vain
helppoja kohteita. Henkilökohtaisesti minulla
ei tietenkään ole mitään Jeesusta vastaan, ei
ainakaan sen enempää, mitä minulla on Judith
Butleria vastaan. Asiat riitelevät, ei ihmisen
pojat.
Pitäisi tietenkin iloita siitä, että kaikenlaista
sitä mahtuu yliopiston tieteellisyyden sateenvarjon alle, mutta kun ei sitten kuitenkaan mahdu. Oppia on otettava vanhasta suomalaisesta
ajatuksesta: se on aina minulta pois, jos muilla
menee hyvin.
Joulu siis tulee taas, aivan kuten aina
ennenkin. Sen tulemista eivät edes Joosefin
tunnustukset estäisi. Näin on aina ollut ja näin
tulee aina olemaan. Tällaiset kulttuurilliset
riitit ylläpitävät sosiaalista koheesiota ja tätä
suomalaista arvopohjaa ei ajan hammas nakerra. Päinvastoin, uutisia ja päivän politiikkaa
seuraamalla on voinut huomata, että Suomessa
kellot tikittävät vastapäivään.
”
Olli Kaarakka
Kirjoittaja lyö kovempaa kuin Jeesus
Uljas 9 | 2. 12. 2011
19
Kulttuuri
Kuvaten
Kalenteritytöt syöpää
vastaan
Vieraantunutta, mutta
elämänmyönteistä poppia
Kalle Kaasinen ehtii tuskin istahtaa Wanhan Jokelan pöytään,
kun häntä jo pyydetään paikkaamaan ravintolan esiintyjävajetta tulevana lauantai-iltana.
24-vuotias artisti onkin Joensuun
keikkakuvioissa tuttu näky: trubaduuriesiintymisiä Kaasinen on
kaupungissa tehnyt 17-vuotiaasta
asti ja plakkarista löytyy myös
2010 Rokit-bändikilpailun voitto
Nestor-yhtyeen laulusolistina.
”Musisointi ja laulunteko on
ollut aina helppoa. Ideoita syntyy
vahingossa ja kokonaisia biisejä
niitä kehittelemällä,” Kaasinen
kertoo.
Vaikka kilpailumenestyksen
myötä lupaavan ep:n julkaissut
ja Ilosaarirockissakin esiintynyt
Nestor tuli taannoin tiensä päähän, Kaasinen ei siitä lannistunut. Päinvastoin, hän on saanut
juuri valmiiksi oman levyllisen
uusia kappaleita.
”Bändipestin aikana keskityin
pääasiassa laulajan rooliin, ja
paluu kokonaan omien biisien
pariin tuntuu oikein hyvältä,”
Kaasinen kertoo.
Aiemmin itseään yksin kitaralla säestänyt laulaja-lauluntekijä
ei siltikään esiinny uudella Ilmeep:llään itsekseen, vaan taustalla
soittavat Joensuun tiiviiden
muusikkopiirien ansiosta muun
muassa Stellan kitaristi Heikki
Marttila ja 51koodia-yhtyeen
basisti Petri Varis. Myös uudet
laulut ovat akustisen näppäilyn
sijaan selvästi bändille kirjoitettuja ja sovitettuja.
”Biisit ovat tarkoituksella
lyhyitä pop-ralleja. Laulu on on
silloin valmis, kun sen parasta
osaa ei pysty sanomaan,” Kaasinen summaa.
Bändilevystä huolimatta
hän tulee lähitulevaisuudessa
keikkailemaan lähinnä soolona,
sillä aikatauluongelmien takia
nykyistä yhtyettä on vaikea saada
kasaan keikoille.
Miltä Kalle Kaasisen uusi Ilme
sitten kuulostaa? Laulut ovat
kuulaita ja raikkaita, 90-lukulaisia ja amerikkalaisia. Ei yllätä,
että Kaasinen kertoo pitävänsä
esimerkiksi Smashing Pumpkinsista, Jeff Buckleysta ja Elliott
Smithista, sillä sen verran vahvasti ollaan toissavuosikymmenen vaihtoehtomusiikin maisemissa. Kappaleet ovat kuitenkin
huomattavasti enemmän pop
kuin rock, ja biisejä kuljettavat
haikeat laulumelodiat tarttuvat
päähän herkästi. Kaasisen ääni
Kalenteritytöt 2012 -kalenteria
saa nyt ostaa seinän koristukseksi. Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen hyväksi myytävän
kalenterin tuotto käytetään
lyhentämättömänä pohjoissavolaisten syöpään sairastuneiden
tukitoimintaan.
Kalenterin innoittanut Tim
Firthin kirjoittama näytelmä
Kalenteritytöt pyörii Kuopion
kaupunginteatterin ohjelmistossa. Todellisuuteen perustuva
tarina seuraa englantilaisen
hyväntekeväisyystempaukseen osallistuvan naisporukan
edesottamuksia. Uusimpana
projektina heillä on kerätä tyttökalenterilla rahaa paikallisen
syöpäosaston odotushuoneen
sohvaan. Kuopioon näytelmän
on pehmeä ja jutusteleva, ja sanoitukset toimivat sille ajoittain
oivana kontrastina; ”Hurry up/we
haven't got the whole day/to fuck
around here” todetaan suorasanaisesti kappaleessa Dour. On
harmi, että levyn kolme ensimmäistä kappaletta jäävät kaikki
reilusti alle kolme minuuttia
kestävinä hieman tyngiksi. Vaikka
pituus onkin tietoinen ratkaisu,
jokaiseen lauluun olisi varmasti
mahtunut vielä laadukas osa tai
pari sellaista. Myös ep:n viimeinen raidaksi tyrkätty Sauma on
hieman hämmentävä ratkaisu. Se
on jotain aivan muuta kuin altsupoppia: kappaletta voisi luonnehtia suomalaiseksi näkemykseksi
hämyisestä Twin Peaks -jazzista.
Se tuo mieleen ensin Joose Keskitalon ja sitten Jarkko Martikaisen. Tämä itsemurhaballadi
jää levyn muihin kappaleihin
verrattuna etäiseksi, johtuen varsin erityylisestä ja kovatasoisesta
seurasta. Kaasisen bändeineen
näkisi myös mielellään keikalla,
jolloin napakat sovitukset eivät
typistyisi pelkiksi mies ja kitara
-laulelmiksi.
Joose ja Mirel Kuopiossa
Joose Keskitalon ja Mirel Wagnerin yhteiskiertue Huone nro.8 saapuu Kuopion Henrys Pubiin 8.
joulukuuta. Wagnerille jouluinen Suomen kiertue
toimii alkuverryttelynä tammikuussa starttaavalle
Keski-Euroopan ja Englannin kiertueelle. Artistin
esikoisalbumi julkaistiin hiljattain Euroopassa ja
Niko Salovaara, teksti & Joona Sipi, kuva
Neulontaoppia
vaihtareille
ISYY:n Joensuun kampuksen kansainvälisyyskerho ESN Joensuu aloitti noin vuosi
sitten Knitting Club- toiminnan vaihto-opiskelijoille. Suomalaisopiskelijoiden neulontapiiri tarjosi hyvän idean alkoholittomasta
tekemisestä vaihtareille.
Knitting Clubia on vetänyt tänä syksynä
Anni Pasanen ja hänen lisäkseen tapaamisissa on käynyt muitakin suomalaisia opiskelijoita ja ESN-aktiiveja. Vaikka kerho on
suunnattu vaihtareille, ei suomalaisia ovelta
käännytetä. Ainakin marraskuun loppuun
jatkuvissa tapaamisissa kävi alussa paljonkin
väkeä. Keväällä toiminta jatkuu ja Anni uskoo, että uudet vaihtarit innostuvat kerhosta.
Mukaan kerhoon voi tulla milloin vain,
vaikka ilman puikkoja ja osaamatta neuloa.
Suurimmalle osalle vaihto-opiskelijoista
neulominen ei olekaan tuttua. ”Jos ovat op-
20
Uljas 9 | 2. 12. 2011
on ohjannut vieraileva tähti Petteri Sallinen, lavastuksen takaa
löytyy Liina Kotimaa ja puvut
ovat Mirkka Nyrhisen käsialaa.
Näytelmän inspiroiman
todellisen kalenterin kuvissa
esiintyvät näyttelijät Annukka
Blomberg, Riina Björkbacka,
Sari Happonen, Henna Haverinen, Lotta Huitti, Lina
Patrikainen, Katri-Maria
Peltola, Seija Pitkänen ja Virpi
Rautsiala. Kalenterin kuvasi
Sami Tirkkonen.
12 euron hintaista kalenteria
myydään Kuopion kaupunginteatterin lippukassalla ja
Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksessä. Sitä sitä voi ostaa ennen
näytöksiä ja väliajoilla.
pineet niin äidiltään tai mummoltaan”, Anni
Pasanen sanoo ja jatkaa että osa luo vielä
silmukoita kun toiset jo neuloo sukkia. Tapaamiset kuluvat perustekniikkaa opetellen,
jutustellen ja musiikkia kuunnellen.
Yksi haaste rennoissa tapaamisissa on:
neulomisen opettaminen englanniksi on
hankalaa, kun moni vaihto-opiskelijoista
saati sitten suomalaisista ei tiedä termejä
englanniksi. Facebook-ryhmästä, Knitting
Club (ESN Joensuu), löytyykin neulontalinkkejä.
ESN Joensuun Knitting Club tiistaisin kello 17–19 luokassa Ag102
Katja Hätinen, teksti & kuva
Englannissa se julkaistaan tammikuussa.
Keskitalo puolestaan julkaisee Kolmas maailmanpalo -yhtyeensä kanssa helmikuussa albumin, joka
kantaa nimeä Vyötä kupeesi ja tule!.
Molemmat artistit esittelevät kiertueella myös
uutta materiaalia.
Palkittu ukrainalainen
täppäili Maljassa
Kansanmusiikkipainotteinen Kaikenkansan klubi toi jälleen nimekkään artistin
Kuopioon marraskuun lopulla. Tällä kertaa
ravintola Maljassa järjestetyssä iltamassa
vieraili ukrainalainen kitaravelho Enver
Izmaylov. First European International
Guitarist palkinnon voittanut Izmaylov on
tullut tunnetuksi omintakeisesta tyylistä
soittaa näppäilemällä kitarankieliä sormenpäillä aivan kuin otelaudalla olisi pianon
koskettimet.
Izmaylovin musiikin voisi sanoa olevan
folk-musiikkia, jossa kuuluu vahvasti
etenkin turkkilaisen ja balkanilaisen
kansanmusiikin vaikutteet. Varhaisessa
keskiviikkoillassa kuopiolaisyleisö sai
ihastella taiturimaisen soiton lisäksi myös
vaikuttavaa kurkkulaulua, joka nousikin
välillä aavistuksen paikallaan polkeneen
setin kohokohdaksi.
Ennen Izmaylovia lavalla nähtiin Kuopiolaisen Minna Rusasen johtama popahtavaa folkia esittänyt MR-Trio, haitarissa
Petri Makkonen ja saksofonissa Katja
Koskinen.
Taiteilijoiden
painajaisesta
Joensuulaisen taideyhdistys Harhan taiteilijat tuovat
painajaisensa näytille yhteisnäyttelyssään, joka aukeaa 2. joulukuuta Galleria Harhassa. Kukin taiteilija on
käsitellyt teemaa tavallaan ja synnyttänyt omastaan
kumpuavan painajaismaisen näkymän. Esillä on
maalauksia, grafiikkaa, piirroksia ja veistoksia.
Painajainen Harhassa -näyttely Galleria Harhassa (Kauppakatu 44)
2.-30. joulukuuta.
Verispesiaali jatkuu
joulukuulle
JKuopion ylioppilasteatterin ja KutKut-teatterin
yhteistuotos Verispesiaali perhenäytelmä esitetään
vielä kolmesti joulukuun alussa. Tarja Ruipon
käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä kertoo sivustaseuraajan silmin Kärpästen perheestä. Rooleissa
nähdään Jari Holopainen, Tiina Paakko, Tarja
Ruippo ja Mari Sihvo. Viimeiset esitykset ovat 3., 4.
ja 10. joulukuuta Työnkulmalla. Lisätietoa osoitteesta www.kuopionylioppilasteatteri.net.
Joensuun YT
improilee
Joensuun ylioppilasteatteri viskasi suunnitelmat
nurkkaan ja lähti improilemaan. Ylioppilasteatterilaisten uusi improvisaatioryhmä Improstaatit
polkaisi pystyyn improklubin Kerubiin. Illoissa
esiintyjät tuottavat improvisoituja kohtauksia
yleisön ja tehtävänantojen määrittämissä kehyksissä.
Seuraavan kerran teatterilaiset syöksyvät tuleen 14.
joulukuuta kello 20. Illanviettoon on vapaa pääsy.
Hannibal julistaa
Henkassa
Marraskuun alussa levyn Viimiseen hengenvetoon
julkaissut Hannibal & Joku roti mafia, Edorf, Tykopaatti ja Tapani Kansalainen saapuvat 2. joulukuuta Kuopion Henrys Pubiin.Yhteiskunnan tilaa
kommentoivana räppärinä Hannibal saa Palefacen
vaikuttamaan juuri siltä, miksi kalpeanaamaa on
mediassa kutsuttu – Suomen Bonolta. Hannibal tarjoilee suoraa puhetta maailman tilasta: ”Niin kauan
ku ihmisissä löytyy ääliöitä niin mulla on biisiaihe!”
Soihdut itsenäisyyden sankareille
Ylioppilaskunnan perinteinen itsenäisyyspäivän
soihtukulkue järjestetään kampuksilla tuttuun
tapaan. Kuopiossa kokoonnutaan entisen Sotilaskodin (Puistokatu 18) edessä. Kulkue lähtee liikkeelle
kello 18. Soihtukulkue kävelee torille, jossa puheen
pitää ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Remes.
Joensuussa kulkue lähtee Carelian edestä kello 17 ja
kulkee keskustan läpi sankarimuistomerkille, johon
lasketaan seppele ja kuullaan ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Mikael Taylorin puhe.
Osallistujilta toivotaan siistiä pukeutumista, mieluusti päälle tumma takki ja ylioppilaslakki.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
21
”
Kirjeenvaihtoa, valokuvia ja julisteita oli jäänyt tähän Aukustin viimeiseen taloon. Harmittaa ettei aiemmin ole saatu häntä tunnetuksi
Ihmisvaraston siivousvuoroja ja
masennuslääkkeitä
Rillumareita vai suurta vedätystä?
Todellisuus unohdetusta laulaja Aukusti Lätistä jää hämäräksi myös hyvin tehdyn elokuvan jälkeen. Miehen olemassaolosta ei
löydy elokuvan lisäksi juuri mitään todisteita. Jussi Turunen, teksti
A
ukusti Lätti – laulu ei
lakkaa kertoo dokumentaarisin keinoin
kiihtelysvaaralaisen
laulajapojan tarinan.
Köyhyydessä elänyt
ja sensuurin kynsiin joutunut Lätti
on elokuvan mukaan rillumareiajan epätäydellinen sankari. Aluksi
työväenliikkeen arvot sisäistänyt Lätti
muuttui sodan aikana punaiseksi ja
lauloi kiertueillaan rintamasotilaille
”Ryssäntapporallia” ja muita mielialaa kohottavia kappaleita. Häntä
markkinoitiin Amerikkaa kiertäneenä
maailmantähtenä, vaikka todellisuudessa Lätti voi laivamatkoilla huonosti
eikä hän koskaan käynyt Amerikassa.
Sodan jälkeen silloinen oikeusministeri Urho Kekkonen määräsi
Lätin esiintymiskieltoon ja hän kuoli
ollessaan lopulta laivamatkalla New
Yorkiin 1972.
Niin, mikä onkaan todellisuus? Elokuvassa itse Jukka Virtanen kutsuu
Lättiä suomalaisen populaarimusiikin
suureksi valehtelijaksi, joka muun
muassa valehteli olleensa köyhästä
perheestä. Ohjaaja Johannes Liemola törmäsi Joensuun torilla Heikki
Määttään, joka keräsi nimiä Lätin
adressiin. Aluksi Liemolaa ei tuntematon laulaja kiinnostanut, mutta hän
palasi tapaamaan Määttää, joka asui
Lätin viimeisessä kodissa Heinävedellä Kerman kylässä. Nähtyään mikä
määrä Lättiin liittyvää tavaraa Määtällä oli kotonaan, tajusi hän saaneensa
elokuvanaiheen.
”Kirjeenvaihtoa, valokuvia ja julisteita oli jäänyt tähän Aukustin viimeiseen taloon. Harmittaa ettei aiemmin
ole saatu häntä tunnetuksi”, Liemola
toteaa ensi-illan jälkeen.
Määttä on koostanut Lätin
levytykset CD:lle. Liemolaa itseään
herkistää suuresti Lätin ensimmäinen
suuri hitti ”Vankilan muurissa kasvoi
pihlaja”. Elokuvasta on pistetty kopio
DocPoint:iin, joka on Helsingissä
järjestettävä dokumenttielokuvafestivaali. Liemola toivoo että hänen
22
Uljas 9 | 2. 12. 2011
elokuvansa on mukana ohjelmistossa.
”Kaikki Kehä kolmosen ulkopuolella tapahtuva ei saa ansaitsemaansa
huomiota. Se on surullinen tosiasia”,
Liemola pohtii elokuvansa mahdollisuuksia.
Elokuvassa on haastateltu oikeita
ihmisiä ja pyritty kauttaaltaan luomaan vaikutelma, että parrasvaloissa
oleva henkilö olisi myös todellinen.
Aukusti Lätin koko elämä on vaiheittain käyty läpi ja hänen esiintymisensä
filmillä ja radiossa on saatu kuulostamaan aidolta. Silti kaikki ei tunnu
olevan kohdallaan. Missä ovat Lätin
elossa olevat sukulaiset? Miksi kukaan
ei ollut kuullut koko miehestä ennen
Liemolan elokuvaa? Miksi allekirjoittaneen armeijakaveri esiintyi sotilaana elokuvan ”arkistomateriaalissa”?
Lättiä ei löydy syntymävuoden ja
nimen perusteella Kiihtelysvaaran
seurakunta-arkistosta eikä Joensuun
maakunta-arkistosta. Kysely Heinäveden seurakunnan kirkkoherranvirastosta kuolinvuoden perusteella
toi saman tuloksen: miestä ei löydy.
Savonlinnan maistraatista ei myöskään löydetty Aukusti Lätti -nimistä
henkilöä.
Mitä muita todisteita Liemolalla on
esittää tämän laulavan antisankarin
olemassaolosta kuin elokuvansa?
”Tämän materiaalin lisäksi toivon
että saamme painokuntoon mahdollisimman nopeasti Aukustin kokoomalevyn. Siellä on vajaa kaksikymmentä
laulua.”
Haluamatta kovasti viisastella,
esimerkiksi Lordin levy ei ole vielä
todiste, että sellainen hirviö todella on
olemassa. Onko Lätti siis fantasiaa?
”Ai että Aukusti Lätti olisi keksitty
henkilö? Sanotaan näin, että minä olen
Aukustin matkassa käynyt sellaisen
prosessin läpi, etten osaa ajatella tätä
toisten kannalta uskon asiana. Tai
että minun pitäisi vakuuttaa ihmisille
mikä on totta ja mikä ei. Olen erittäin
onnellinen ja tyytyväinen, että saan
hänen tarinansa kertoa”, Liemola
sanoo.
T
urvapaikanhakijoita, siivousvuoroja ja biljardin pelaamista.
Niistä on Mäntyläksi kutsutun,
syrjäisella maaseudulla sijaitseva vastaanottokeskus tehty. Tämän
ihmisvaraston asukkaiden arkea kuvaa
Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen
professorin Juha Suorannan tuore pamfletti
Vastaanottokeskus.
Karkoittamispäätöksen saaneen
afgaanipojan suojelemisesta ja Piilottajan
päiväkirjasta tunnetuksi
tullut Suoranta halusi
kokemuksiensa jälkeen
tutkia, kuinka Suomessa
kohdellaan turvaa ja
suojaa etsiviä turvapaikanhakijoita. Hän halusi
tarjota heille itselleen
mahdollisuuden kertoa
jokapäiväisestä elämästään ja turvapaikanhakuprosessin nostattamista
tunteista. Ääneen kirjassa pääseekin kahdeksan erilaista ja eri
maista tulevaa turvapaikanhakijaa, joista
osa vielä odottelee oleskelulupapäätöstä,
kun taas osan kohtalo on jo selvillä.
Turvapaikanhakijoiden kertomukset
vastaanottokeskuksen arjesta ja mietteet
Suomesta ovatkin ehdottomasti kirjan
parasta antia. Elämä ihmisvarastossa
kuulostaa jokseenkin siedettävältä heidän
kertomanaan. Suurimmiksi ongelmiksi
nousevat riidat eri kulttuureista tulevien
naapureiden kanssa ja heikko tietämys
suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista. Jotkut toivovat lisää suomen kielen
opetusta, toisten harrastustoimintaa
haittaa vastaanottokeskuksen syrjäinen
sijainti. Kaikista eniten ahdistaa kuitenkin oleskelulupapäätöksen venyminen
tai saatu kielteinen päätös. "Turvapaikanhakijan elämä on hämärässä elämistä.
En tiedä, mitä tapahtuu, ja se aiheuttaa
huolta ja ahdistusta", kiteyttää Aliksi
kutsuttu mies.
Jos turvapaikanhakijoiden kertomukset ovat kirjan helmiä, haastattelujen
väliin ujutetut Suorannan henkilökohtaiset pohdintakappaleet ovat mielestäni
auttamatta sikoja. Ainakin tätä lukijaa
ärsytti ja huvitti Suorannan kukkahattusetämäinen tapa nähdä ongelmia sielläkin, missä edes turvapaikanhakijat itse
eivät niitä nähneet. No, ainakin kirjailijan
henkilökohtainen mielipide Suomen
maahanmuuttopolitiikan tilasta tulee
teoksessa hyvinkin selväksi.
Periaatteessa Suorannan oman, välillä
kauas käsiteltävästä asiasta lipsuvan,
toisinaan järjettömyyksiin menevän pohdinnan olisi voinut jättää kokonaan pois
ja antaa turvapaikanhakijoiden tarinoille
vieläkin enemmän tilaa. Toisaalta, Suoranta esittää kirjassa myös kehitysideoita,
joihin olisi helppo tarttua. Hän peräänkuuluttaa mahdollisuutta itseopiskeluun,
parempaan Suomi-tietouteen ja vastaanottokeskuksen muuttamista enemmän
seuratalomaisempaan suuntaan.
Pamfletti on hyvinkin ajankohtainen
ja ajatuksia herättävä, ja suosittelen kyllä
tutustumaan teokseen, ainakin jos mielii
osallistua laajana vellovaan keskusteluun
maahanmuuttopolitiikasta. Ainakin
Suorannan ajatus Suomen kansalaisen ja
turvapaikanhakijan samanarvoisuudesta
olisi hyvä sisäistää.
Juha Suoranta: Vastaanottokeskus, Into Kustannus,
2011, 140 s.
Maiju Pohjolainen
Älä pakene kaikkea masennusta
T
Aukusti Lättiä eivät arkisto tai maistraatti tunne, mutta se ei estänyt tekemästä Lätistä doku-
menttielokuvaa. Ohjaajan mukaan kyseessä ei ole uskon asia.
Kommentti
Olin Kiihtelysvaarasta kotoisin olevana onnesta soikeana, kun kuulin Aukusti Lätistä.
Minun nurkiltani on lähtöisin sellainen sotaajan laulava heeros! Laulu lakkasi lyhyeen,
kun näin hänestä tehdyn tuotoksen. Elokuva
on ihana kerronnan keino ja dokumentti
hieno tapa välittää katsaus tositapahtumiin.
Jos kyseinen elokuva on tehty viihteeksi, niin
mainiota. Jos se on tehty otettavaksi todesta,
niin sopii tuota epäillä.
Lähde: Johannes Liemola.
Rokumentti-elokuva Aukusti Lätti – laulu ei lakkaa.
iedetoimittaja
Marko Hamilon
uusi kirja Luonnollisesti hullu (2011)
on yleistajuinen johdatus
evoluutiopsykiatriaan. Tämä
uusi tieteellinen suuntaus
tutkii mielenterveyden häiriöitä ja niiden syitä evoluution
valossa.
Eräs teoksen tarkoitus on
osoittaa, että monet lääketieteellisinä tai psykiatrisina häiriötiloina pidetyt asiat voivat
jopa olla asioiden luonnollinen
tila. On mahdollista, että
esimerkiksi masennuksella
on luonnonvalinnan kannalta
hyödyllinen tarkoitus. Masentunut ihminen ei koe mielekkääksi sitä, mikä aiemmin on
ollut mielekästä. Seurauksena
ihminen alentaa rimaa eikä
tavoittele kuuta taivaalta.
Asian voi nähdäkseni
ajatella niin, jos ihminen ei
osaa vaikka laulaa tippaakaan
ja sitten masentuu, koska menestystä ei tule kamalan äänen
takia, masennus on tällöin
varsin tarkoituksenmukaista.
On ”luonnollista” että omien
taitojen puute tässä tai tuossa
asiassa masentaa, mutta sitten
pitäisi tähdätä johonkin jonka
voi oikeasti tavoittaa. Näin
kokemus omasta riittämättömyydestä voi motivoida yksilöä oppimaan ja parantamaan
sosiaalista asemaansa.
Kirjasta löytyy mielenkiintoisia tekstejä seksistä, väkivallasta, peloista ja päihteistä.
Luonnonvalinnan näkökulmasta esimerkiksi miehen
ennenaikainen siemensyöksy,
tuo ihmissuhdepalstojen kestosuosikkiaihe, ei ole ongelma
lainkaan. ”Evoluution olettaisi
karsivan tehokkaasti aidosti
ennenaikaista siemensyöksyä
– siis sellaista missä homma
menee reisille – mutta miksi
luonnonvalinta karsisi miehiä,
jotka saavat siemensyöksyn
heti kun penis vain on biologisesti tarkoituksenmukaisessa
paikassa?” Hamilo kysyy.
Väkivaltaa käsittelevässä
kappaleessa Hamilo toteaa,
että koulusurmien yhteydessä media ruokki tunteisiin
vetoavaa mielikuvaa teineistä
kävelevinä aikapommeina.
Laajemmin tällainen hysteerinen reaktio johtuu hänen mukaansa aikaamme vaivaavasta
psykologisesta lukutaidottomuudesta. Tämän taustalla
on voimakas epätieteellisen
psykologian ja psykiatrian,
muun muassa psykoanalyysin,
perinne.
Hamilon toimittajatausta
näkyy kirjan ja sen juttujen rakenteessa: Luonnollisesti hullu
on mainio, helppolukuinen,
tiukkaa asiaa sisältävä teos.
Vaikka kyseessä on poleeminen tietokirja, saattaa joitain
sen irrallisia kohtia lukea hyvinä pohdintoina: ”Luontoäiti ei
ole niin lempeä kuin olemme
halunneet. Henkinen pahoinvointi ei ole vain mielenterveyden häiriö, jonka riittävän
resursoitu mielenterveystoimi
voisi ehkäistä ennalta – luonnonvalinta ei yksinkertaisesti
suunnitellut ihmistä onnelliseksi.”
Luonnollisesti hullu (2011) kirjan kirjoittaja Marko Hamilo
Marko Hamilo: Luonnollisesti Hullu.
Avain. 2011. 159 s.
Jussi Turunen
Uljas 9 | 2. 12. 2011
23
Hyvää joulua! Arkillinen
käärepaperia lahjojen
peitoksi!
Lahjavinkit:
Julkulorista vintageen
Joulu on taas ajankohtainen ja sitä myötä lahjahankinnat. Jos kokokerrasto tai
juhlapöydän-konvehdit eivät riitä kuvaamaan lähimmäisenrakkauttasi lahjan
saajaa kohtaan, on syytä
pohtia molempien mieltymyksiä tarkemmin. Uljas
kokosi Kuopiosta ja Joensuusta muutaman vinkin virittämään ja laajentamaan
aatoksia lahjanhankinta reviiristä ja repertuaarista.
-Jarkko Kumpulainen ja Laura Pitkänen, teksti & kuvat
Kuopio
Joensuu
Kierrätyskoruja ja kihelmöiviä oivalluksia
ketun. Liike löytyy osoitteesta Puijonkatu 12.
Matti Mattsonin kierrätyskorupajassa
Mustalippu liehumaan ja teetä huiviin!
Minna Canthin katu neljässä on runollinen tunnelma. Kattilankansiin tehtyjen kellojen sekuntiviisareina viuhtoo
kevyt ja hieno sulka. Aika lentää yli
apeuden ja muistuttaa toisena hetkenä
elämän hetkien tärkeydestä. Kierrätyskorupajasta löytyy lahjaidea jos toinenkin. Koruineen maailmaa kiertäneen
Mattsonin teokset ovat ehtaa designia,
mutta hinnat myös opiskelijan kukkarolle sopivia. Tuulikeloa mukaileva
akvaariossa uiskenteleva kalanen maksaa 10 euroa, ja sopii viemisiksi vaikka
kukan sijaan.
Räjähtänyt Marimekko
Ajattomia kuoseja ja yllätyksellisyyttä
tarjoava Daiga-putiikki tarjoaa vaikka
sun mitä. Jännittäviä vaatteita löytyy
naisille ja lapsille, sekä rajoitetusti
myös miehille. Osa valikoimasta on
Daiga daiga duun omaa tuotantoa, osa
turkulaisen sisarliikkeen Polkka Jamin
mallistoa ja loput suomalaista käsityötä muualta. Tuotteissa on käytetty
pääasiassa kierrätysmateriaaleja. ”Räjähtänyt Marimekko”, eräs vieraileva
asiakas oli kuvaillut liikettä ystävälleen
puhelimessa. Liikkeen pitäjä Katariina Haapalainen nostaa lahjavinkiksi
keittiöpyyhkeen, ”Vinyyli on ystävä”
–t-paidan sekä omaa tuontantoa olevan
24
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Mummon posliinit löytävät haastajan
kuopiolaisesta Daxhund ceramics
liikkeestä. Niiralassa sijaitsevassa
liikkeessään Risto Kokko valmistaa käyttökeramiikkaa. Uusia tuulia
posliinikuppeihin tuo muun muassa
pääkallo-kuppi, jossa kupin korvan
virkaa hoitaa niitti. Kuppeja löytyy
nahkaiseen makuun myös käärme- ja
tribaali-kuosilla. Liike sijaitsee osoitteessa Rovastinkatu 6.
Kotikutoiset soittimet
Soittoniekoille, joilla on jo kaikkea,
löytyy lahjataivas Kuopion ratakadulta. Jaakko Ryynänen rakentaa ja myy
olohuoneessaan soittimia joiden soundit värittävät nykyisin muun muassa
Honey B. & The T-Bonesia ja Faarao
Pirttikankaan live-keikkoja. Ryynänen
rakentaa lähinnä kierrätysmateriaaleista perinteisiä blues-soittimia, didley
bow:ta, slidekitaroita ja sikarilaatikkokitaroita. Tilauksesta Ryynänen
on rakentanut myös muun muassa
Fenderin Telecaster ja Jazzmaster –kitaroita. Hintahaitari vaihtelee edullisesta hintavampaan, ja kysyvä ei tieltä
eksy. Lisätietoa ja yhteystiedot löytyvät
osoitteesta jaakonsoittimet.com.
Virkatut Joulupallot
Rautalankakissa
Näistä saa ja kannattaakin innostua!
Virkattuja joulupalloja löytää pienestä Joensuulaispuodista, Taitokorttelista. Koko kirjo- nimisen kaupan
omistaja kertoo puodin joulupallojen
takana olevan hänen iäkkään äitinsä. ”Putiikin joulupallot on virkattu
vanhan karjalaisen mallin mukaan,
revontulivirkkauksella.” Joulupalloinnostus on lähtöisin Norjasta.
Herrat nimeltä Arne Nerjordet ja
Carlos Zachrison ovat virkattujen
joulupallojen isiä. Vuonna 2010, miehet julkaisivat kirjan Julkulor, jossa
esitellään Arnen ja Carlosin kutomia
joulupalloja.
Rautalangasta väännetty kissa viehättää erityisesti kissaihmisiä mutta
myös meitä muita. Tämän kissan
häntään voi kasata vaikka sormuksia. Jaana Laihosola tekee esineitä
rautalangasta. Hän kertoo idean elukoihin syntyneen kysynnän kautta.
”Kissat ovat erityisen suosittuja.”
Rautalankakissan hyviin puoliin kuuluu sen keveys, siitäkin huolimatta,
että yhteen kissaan menee hämmästyttävät 20 metriä rautalankaa.
Laihosolalla on periaatteena, että
yksi esine on saatava aikaan yhdestä
ja samasta rautalangasta. Kissoja joulupaketteihin löytyy Joensuulaisessa
Pikku putiikista.
Vetoketjunauha-matto
Koko kirjon- puodista löytyy toinenkin lahjavinkki. Vetoketjunauhasta
suurella virkkuukoukulla kudottuja
mattoja. Tämän maton kelpuuttavat
myös miehet, kunhan väri on oikea.
Matolla on kaksi hyvää ominaisuutta.
Se on ekologinen, koska maton materiaali on vetoketjutehtaan ylijäämää
olevaa vetoketjunauhaa.
Lisäksi matto on kestävä. Tätä lahjaa
arvostetaan siksi, että se on helppo.
Likaisen maton voi lykätä pesukoneeseen.
Lasiriipus
Moniko meistä haluaisi kulkea vapaaehtoisesti lasinsiru kaulassa? Tämä
lasinkappale on kuitenkin poikkeus,
se on joensuulaisen Ipaxin lasiriipus.
Ipax valmistaa vanhoista pulloista
uusia käyttö- ja koriste-esineitä.
Lasiriipus on kierrätyslahja, joka on
ainutlaatuinen. Toista samanlaista ei
tule vastaan. Jokaiseen riipukseen tulee omanlaisensa kuvio. Lasiriipuksia
ja muita kierrätyslasituotteita myydään Taitokorttelissa Joensuussa.
Ensimmäinen virstanpylväs isolla tiellä
Kylmä sota, Kekkonen ja taistolaisuus
ovat ovat jo historiaa, mutta Rehtori
Perttu Vartiainen näkee silloisessa
yhteiskunnallisessa liikehdinnässä
paljon yhtäläisyyksiä nykyhetkeen.
”Vennamolaisuus on muuttunut
perussuomalaisuudeksi ja ylioppilasradikalismi globalisaatiokritiikiksi”,
hän kuvaa.
Ylämyllyltä lähtöisin oleva Vartiainen kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun
yhteiskoulusta 28. toukokuuta 1971.
Filosofian tohtoriksi hän väitteli Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteiden
tiedekunnasta 13 vuotta myöhemmin,
mutta väliin mahtui myös tiedotusoppia Tampereella.
”Ihan kohtuullisesti, yleisarvosana oli
laudatur”, hän arvioi menestystään
kirjoituksissa.
”Selvä päämäärä oli lähteä opiskelemaan talous- tai yhteiskuntatieteitä
yliopistoon. Valinnan tein väylän
radioon ja televisioon tarjonneen
tiedotusopin ja Tampereen hyväksi.
Vuoden päästä vaihdoin Joensuuhun,
kun täällä alkanut aluesuunnittelun
koulutus oli vielä kiinnostavampi ala”,
hän kertoo.
”Tampereella pääsin keskelle kuohuvaa yliopistomaailmaa vahvoine
poliittisine tunnuksineen. Tosin
punainen tiedotusopin laitos oli sisältäpäin katsottuna hyvin moniääninen.
Tutorini oli muuten silloin vasemmistodemarina tunnettu Mikko Alatalo
(kesk.). Omasta vuosikerrastanikin
tuli yksi kansanedustaja, kristillisiin.
Yleisdemokraattina vierastin aina
taistolaisuutta.
Suomi eli suuren muuton aikaa ja olin
vahvasti tietoinen kehitysalueongelmasta. Tämä johtikin sitten opintojen
uudelleensuuntautumiseen. Joensuussa elettiin kaupungistumisen
vaihetta ja kotikylälläni Ylämyllyllä
26
Uljas 9 | 2. 12. 2011
alettiin rakentaa kesällä 1971 uutta
Honkalammen asutusaluetta. Tätä
seutuistumiseksi kutsuttua aihepiiriä
olen sitten myöhemmin tutkinut.
Uuden kehityksen symbolina olivat
ruutukaupungin kerrostalot ja nouseva Rantakylän lähiö. Oppikouluun
olin vuonna 1963 tullut vielä varsin
neitseelliseen puu-Joensuuhun.
Aluekehityskään ei ole ollut Joensuun
tai Kuopion kaltaisten seutujen näkökulmasta niin synkkää kuin silloin ennustettiin. Eikä kukaan joensuulainen
olisi tosissaan arvannut, miten vahva
yliopisto silloisesta pienestä Joensuun korkeakoulusta oli syntyvä. ”
Syntyneet 1971
Julian Assange
3. heinäkuuta 1971 Townsville, Queensland,
Australia
Vanhempiensa kiertävään teatterikaravaanin
syntynyt Wikileaksin mannekiini, joka vietti
koko lapsuutensa kiivasta kiertolaiselämää.
Vuonna 1987 alkoi harrastaa hakkerointia pseudonyymillä Mendax. Ensimmäinen kahnaus
viranomaisten kanssa vuonna 1991, jolloin
kotietsinnän seurauksena Assangelle langettiin
lievät sakot hakkeroinnin vähäisyyden takia.
Austaraliassa puuhataan värikkäästä historiasta parhaillaan oopperaa. Vuonna 2011 hänen
päätoimittamansa Wikileaks on toistaiseksi
kaatunut luottokorttiyhtiöden estäessä rahoitusliikenteen.
Timbaland
10. maaliskuuta 1971 Norfolk, Virginia
Timbaland on 90-luvun jälkeen keekoillut hip
hop- ja R&B-tuottajien korkeimmassa larvassa.
Vuonna 2005 herra kohautti pöllimällä suomalaisen Janne Sunin aka Tempestin Acidjazzed
Evening -kappaleen ja möi sen MTV:lle soittoääneksi nimellä Block Party. Myöhemmin koijari käytti kyseistä viisua pohjana Nelly Furtadon
kappaleessa Do it. Sunin ja Timbalandin kerrotaan päässeen asiassa sopuun, mutta sovinnon
sisältöä ei ole paljastettu.
Snoop Dogg
20. lokakuuta 1971 Long Beach, Kalifornia
Kirkkokuorossa lahjakkuutensa lapsena
lunastanut Calvin Cordozar Broadus Jr. on
sittenmmin lunastanut paikkansa gangstaräpin uranuurtajana ja kannabis-harrastuksen
pr-miehenä.
Jussi Halla-aho
27. huhtikuuta 1971 Tampere.
Tiedossa ei ole kuka pikku-jussia kiusasi lapsosena. Näinä päivinä Jussi kuitenkin purkaa
kiukkaan blogissaan sekä eduskunnassa.
Johan Bäckman
s. 18. toukokuuta 1971 Porvoo
Myös Itä-Suomen yliopistossa kriminologian
dosentuuria hallussapitävä kohudosentti ja
mielipideautomaatti on käynyt käsiksi oikeastaan kaikkeen mikä koskee Venäjän suhdetta
Suomeen ja Unioniin. Myös sananvapauden
pornokeisarinnaksi nimeämäänsä Sofi Oksasta Bäckman potkii mielellään: "Sofin kirjoja
hallitsee klisheinen mitäänsanomattomuus ja
tietysti sen kuuluisan natsien keksimän ”neuvostomiehityksen” pornografisointi. Porno
myy. Vähän kuten McDonaldsin hampurilaisia,
tätäkin yritetään kaupitella koko maailmaan. Ja
kyllähän se kaupaksi menee.”, Bäckman totesi
blogissa vuonna 2009.
K
eski-ikäinen, keskisuuri, viime kesänä Arto
Nybergin juontama Ilosaarirock on joskus
ollut nuori ja sekaisin. Festivaali aloittaa
historiankirjoituksensa 29. elokuuta Ilosaaressa Rockrieha-nimellä järjestetystä tapahtumasta,
jossa esiintyi kahdeksan paikallista yhtyettä kuormaauton lavalla. Samana vuonna Joensuun popmuusikot ry
kopioi säännöt lohjalaiselta yleisurheiluseuralta ja aloitti
toimintansa.
Muusikot olivat yleisen mielipiteen mukaan arveluttavaa porukkaa 70-luvun alussa, joten luultavasti huviluvan saaminen on ollut aikoinaan kovin haaste festivaalin
järjestämisessä. Nyt virkavaltakin on sidosryhmä, ei
vastustaja, mutta Ilosaarirockin tie renttujen meluamisesta huolitelluksi brändiksi oli pitkä.
”Ero nykyiseen on kuin yöllä ja päivällä. Jos sen
asian haluaa ilmaista diplomaattisesti, niin voi sanoa,
että aikoinaan festivaalijärjestäjät olivat viranomaisten kanssa napit vastakkain. Silloin aikoinaan oltiin
monta kertaa kuin nahkurin orsilla konsanaan”,
kertoo vuoteen 1981 saakka poppareissa toiminut ylikonstaapeli Jari Rankkala Pohjois-Karjalan poliisilaitokselta Ilosaarirockin 40-vuotisjuhlakirjassa.
Lähde: Olli Sorjonen, Petri Varis & Katri Kilpiä (toim.). Ilosaarirock │
40 vuotta tarinoita. Joensuun popmuusikot ry 2011.
........................................................................................................................
Pulkkasen lista
40 vuotta sitten
musiikkivuosi oli
huima. Rockin
historian kiistattomista klassikoista
syntyivät muun
muassa sellaiset
kuin Doorsin
LA Woman, The
Whon Who´s Next,
Rolling Stonesin
Sticky Fingers, Blac
Sabbathin Master
of Reality ja Deep Purplen Fireball. Yksi joensuulaisen musiikkidiggailun järkkymättömimmistä
instituutioista, Pertti Pulkkanen nostaa esiin
kuusi harvinaisempaa, mutta erinomaisesti aikaa
ja kulutusta kestävää levytystä rokkivuodelta
1971. Pulkkasen kuluvan vuoden aikana tekemä
1971-klassikkoarviosarja löytyy kokonaisuudessaan Uljaan verkosta.
MC 5: High Time
Detroitilainen MC 5 edusti musiikillisesti aikakautensa raainta ja siloittelemattominta varhaista
punkrockia poliittiseen sanomaan yhdistettynä.
Yhtyeen muodostivat solisti Rob Tyner, kitaristit
Wayne Kramer ja Fred ”Sonic” Smith, rumpali
Dennis Thompson sekä basisti Michael Davis.
MC 5:n lyhyt ja kaoottinen ura tuotti kolme tyylisuuntansa kiistatonta klassikkolevyä. Yhtyeen viimeiseksi albumiksi jäi musiikillisesti sen kaikkein
haasteellisin työ High Time.
Humble Pie:Performance:Rockin' the Fillmore
Erottuaan Small Facesistä laulaja/kitaristi Steve
Marriott kasasi uuden yhtyeen aikaisemmin The
Herd-yhtyeessä vaikuttaneen Peter Framptonin
kanssa. Kokoonpanon täydensi rytmiryhmä Greg
Ridley (basso, aikaisemmin Spooky Toothissa)
sekä nuori rumpalilahjakkuus Jerry Shirley.
Supertähtikultin vastaisesti yhtyeen nimeksi
valikoitui Humble Pie. Livetupla Rocking the
Fillmore
vangitsee vinyylille Humble Pien livekeikkojen
intensiteetin. Yhtye on eräs 1970-luvun alun brittiläisen rockin virstanpylväitä.
Flamin' Groovies:Teenage Head
1960-luvun puolivälissä San Franciscossa
perustettu The Flamin’ Groovies soitti perustamisajankohtansa jälkeen melko epämuodikasta
musiikkia, mutta myöhemmin yhtye on päässyt
ansaitusti nauttimaan todellisesta kulttimaineesta. 1970-luvun alussa ilmestyneillä albumeillaan
Groovies esitti garage ja rhythm and blues-vaikutteista rockia. Erityisesti Teenage Headia on kitaravetoisuudessaan pidetty jopa Rolling Stonesin
Sticky Fingersin sisarteoksena.
Stone the Crows:Teenage Licks
Stone the Crows oli vuosina 1969-1973 toiminut
skottilais-brittiläinen rockyhtye, jonka tunnetuimmat jäsenet olivat voimakasääninen solisti
Maggie Bell, vuonna 1972 Chansean yliopistokeikalla sähköiskuun traagisesti menehtynyt
kitaristi Leslie Harvey (Alexin pikkuveli) sekä
myöhemmin RobinTrowerin yhtyeessä vaikuttanut basisti Jimmy Dewar. Kahteen ensimmäiseen
pitkäsoittoon verrattuna Teenage Licks edustaa
rokimpaa soundia-toki blues- ja jopa progevaikutteilla höystettynä.
Redbone:Witch Queen of New Orleans
Vegasin veljesten Lollyn (kitara) ja Patin (basso)
luotsaama Redbone oli eräs 1970-luvun alun kiinnostavimmista suosiollisesti kakkosdivisioonan
rockyhtyeistä. Yhtyeen miehistöstä ainoastaan
rumpali Pete D' Poe oli 100 % intiaani, vaikka
kaikilla yhtyeen jäsenillä tosin oli suonissaan
myös intiaaniverta. Redbonen kolme ensimmäistä albumia ovat varsin vahvoja näyttöjä swamprockin alueella. Niistä viimeisin, Witch Queen of
New Orleans on kokonaisuutena kenties yhtyeen
vahvin työ.
Ten Years After:Space in Time
Kitarasankari Alvin Leen johtaman englantilainen bluesrockyhtyeen Ten Years Afterin varsin
tasokkaita ja arvostettuja pitkäsoittoja Wat ja
Cricklewood Green seurannut, vuoden 1971
satoa edustava A Space in Time on soundeiltaan
edeltäjiään kevyempi ja siitä muodostui Ten Years
Afterin parhaiten menestynyt levy.
Pertti Pulkkanen
.........................................................................................................
70-luvulla elettiin lupaavaa aikaa. Ihmiset käyttivät seksuaalisen vallankumouksen
jälkeisen aikansa lähinnä panemiseen. Mutta synkät 80-lukulaiset pilvet leijuivat onnen yllä. Kasinotalouden vuosikymmenen alkusoittona voidaan pitää Suomen ensimmäistä lottoarvontaa vuonna 1971. 70-luvun alun Suomessa homous laillistettiin
ja kuolemanrangaistus poistettiin. Taiteellisesti vuosi -71 oli silkkaa ilotulitusta. Jim
Morrison kuoli, mutta Julian Assange syntyi ja Perttu Vartiainen aloitti Itä-Suomea radikaalisti muuttaneen akateemisen taipaleensa painamalla päähänsä valkolakin.
..................................................................................................................................
1971
Ilosaarirock syntyi
turmelemaan nuoret
Kuolleet 1971
Philo Farnsworth
Philo Farnsworth suunnitteli 14-vuotiaana täysin
elektronisen television ja valmisti siitä prototyypin 21-vuotiaana. Sittemmin hänet unohdettiin.
Television keksijäksi nimettiin John Logie Baird.
Farnsworth ei onnistunut kaupallistamaan keksintöjään, vaikka hänellä oli hallussaan 165 patenttia.
Kohtalokas keuhkokuume keskeytti hänen tutkimuksensa ydinfuusion parissa 11. maaliskuuta 1971, mutta
televisio oli silloin jo mullistanut maailman
.
Louis Armstrong
Satchmo sai ensimmäisen sydänkohtauksensa jo
vuonna 1959, mutta tappava infarkti tuli vasta 6.
heinäkuuta 1971. Siihen mennessä hän oli tehnyt persoonallisen, hyväilevän pehmeän äänensä tunnetuksi
kautta maailman. Miehen maine oli vakaalla pohjalla,
sillä sitä ei tuhonnut edes duetto Barbra Sreisandin
kanssa vuonna 1969.
Coco Chanel
Omaan huoneistoon Pariisin Ritziin 87-vuotiaana 10.
tammikuuta 1971 kuollut Coco Chanel jätti maailmaan arpomaan; oliko muotialan pioneeri natsi,
kuten Hal Vaughan väittää kirjassaan Sleeping with
the Enemy (2011) Natsiupseeri Hans Günther von
Dincklagen rakastajatar pakeni pahaa mainettaan
Sveitsiin, mutta palasi sittemmin Ranskaan. Chanelin
laulajanura ei lähtenyt lentoon, mutta muodin saralla
nimi on käsite.
Yrjö Väisälä
Maailmalla tunnetuimpiin kuuluva suomalainen
tiedemies Yrjö Väisälä ehti ennen kuolemaansa 21.
hankkia uranuurtajan maineen geodesian, tähtitieteen ja fysiikan aloilla. Utrassa, silloisella Kontiolahdella, nykyisessä Joensuussa 6. syyskuuta 1891 syntynyt mies löysi henkilökohtaisesti yli sata asteroidia ja
tutkimusryhmänsä kanssa yli 800.
Jim Morrison
On epäselvää, kuoliko Morrison pariisilaisen yökerhon vessassa heroiinin yliannostukseen vai vuokraasuntonsa kylpyammeessa sydänkohtaukseen
samassa kaupungissa. Ranskaan muusikkolegenda
pakeni vankilatuomiota itsensäpaljastamisesta.
Uskottava rokkitähti hän oli joka tapauksessa. Kuoli
27-vuotiaana.
Uljas 9 | 2. 12. 2011
27
Well, do ya, punk?" Suomessa elokuva haluttiin kieltää kokonaan
mielenterveydelle vaarallisena
ja raaistavana. Leikattu versio
siitä hyväksyttiin korkeimman
hallinto-oikeuden päätöksen
jälkeen ikärajamerkinnällä K-16.
Kellopeliappelsiini
Kellopeliappelsiini ymmärrettiin
täydellisesti väärin. Väkivallan
ihannoinnista syytetty ohjaaja
Stanley Kubrick tulistui ja kielsi
elokuvan esittämisen Britanniassa. Se ilmestyikin siellä
vasta ohjaajan kuoleman jälkeen.
”Onko mitään surullisempaa
kuin puhdasmielinen pornontekijä?” kysyi kriitikko Pauline
Kael tyrmäävässä arviossaan
elokuvasta.
Saatanan radikaalit
Juoni: ”Pave, Hese, Timppa ja
Viiksi ovat joutuneet helvettiin, jossa he tuntevat olonsa
kotoisaksi kuin saunassa. Se ei
sovi ja heidät lähetetään lomalle
Suomeen. Mukaansa he saavat
salkullisen rahaa. Ehtona on se,
että he eivät saa tehdä rehellistä
työtä, ja kiusaksi määrätään, että
viina ei mene heille päähän.”
Kyllä, Suomi vuonna 1971.
Shaft
Yksi blaxploitaation aloittajista,
Gordon Parksin ohjaama Shaft
oli vahva keskisormen heilautus
valkoiselle vallalle. Elokuvakriitikko Roger Ebert kuvasi elokuvan päähenkilöä, John Shaftia
ensimmäiseksi vakuuttavaksi
mustaksi yksityisetsiväksi. Pääosan esittäjä Richard Roundtreesta tuli kultti-ikoni, joka vieraili myös vuonna 2000 tehdyssä
uustulkinnassa Shaftista.
Perkele! Kuvia Suomesta
Likainen Harry
Clint Eastwoodin kenties tunnetuin rooli Likaisena Harryna
oli hitti, joka toi maailmaan repliikin: "You've got to ask yourself
one question: 'Do I feel lucky?'
...............................................................................................................
Elokuvat 1971
Vuoden 1971 elokuvahelmi Kellope-
liappelsiini ymmärrettiin väärin.
Jörn Donnerin, Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron ohjaamassa
dokumentissa Perkele! Kuvia
Suomesta kierrettiin maata haastatellen satunnaisia kansalaisia ja
julkisuudesta tuttuja henkilöitä,
jotka esittivät näkemyksiään politiikasta, ajan ilmiöistä ja omasta
arjestaan. Kerrontaa rytmittävät
M.A. Nummisen kantaaottavat
laulut. Rujo ja villi klassikko.
1971
Tapahtumat 1971
Joensuun ylioppilaslehti syntyi
Joensuun ylioppilaslehden ensimmäinen numero toteaa pääkirjoituksessaan 5.3.1971: Olkoon tämä
lehti siis rakentavan ja repivän
ylioppilastoiminnan äänitorvi […]
On lisäksi pyrittävä kitkemään
pois käsitys, että opiskelijat ovat
muista kansalaisista selvästi
erottuvia yksilöitä, jotka tietoisina
suuresta tulevasta elämäntehtävästään omahyväisinä miettivät
asioita, joita muut eivät lainkaan
ymmärrä. Opiskelijan ongelmat
ovat samat kuin muidenkin ihmisten – eivätkä aina edes vähäisimmät.”
Turkka mesoi Joensuussa
Joensuun kaupunginteatterin ja
teatterin henkilökunnan välille
syntyi riita siitä, kuka päättää
ohjelmistosta. Elokuussa 1971
tilanne kärjistyi, kun näyttelijät
valtasivat teatterin. Seurauksena
teatterinjohtaja Jouko Turkka
sai kenkää ja näyttelijät menivät lakkoon. Turkan kerrotaan
teatterikonfliktin tiimellyksessä
esimerkiksi piesseen Karjalaisen kulttuuritoimittaja Jaakko
Korjuksen. 17. syyskuuta saatiin
aikaan sopu, ja Turkka palasi
johtajanpallille, jonka hänen kanssaan samanarvoisena jakoi Yrjö
Kostermaa. Lusikkansa soppaan
tunkivat myös ylioppilaskunta ja
vastaperustettu Joensuun ylioppilaslehti. Päätoimittaja Tuomo
Laitilan esityksestä ylioppilaskunta muotoili Turkan kannalle
kallistuvan julkilausuman koskien
teatterikiistaa.
Kaljaa, vettä ja soittoa
Vuosi 1971 mullisti juomisen
Kuopiossa, kun ruokaa ja juomaa
tarjoava saksalaistyyppinen
oluttupa Bierstube perustettiin.
Nykyisellään tarjolla on yli 70
olutmerkkiä. Eikä siinä kaikki.
Vettäkin vuosi 1971 toi Kuopioon
entistä paremmin tarjolle, kun
Melalahden vedenottamo otettiin
käyttöön. Juomisen lomassa alkoi
myös soitto, kun Kuopio tanssii
-tapahtuma kehittyi Kuopio tanssi
ja soi -festivaaliksi.
Savolainen futiskulttuuri kuumeni
Vuonna 1923 perustettu Kuopion
pallotoverit nousi vuonna 1971
jalkapallon Suomen mestaruussarjaan neljännen kerran olemassaolonsa aikana voitettuaan ensin
kakkossarjan pohjoislohkon ja sen
jälkeen nousukarsinnan. Jussi
Tuovisen kirjoittama historiikki
1982 nimensä Kopareiksi muuttaneesta joukkueesta julkaistiin
vastikään. Koparit oli myös
naisjalkapalloilun edelläkävijä
Kuopiossa päästen muun muassa
1983 cup-finaaliin.
Homot laillistettiin
Kellarin
kätköistä
Tiedottaa:
Evil Spawn!
E
vil Spawn alkaa, kuten mikä tahansa muu
ö-luokan scifi-raina. Avaruustutkijat tuovat
läjän mikrobeja Venuksesta maapallolle.
Muuan tiedemies tutkii mikrobien vaikutusta ikääntymiseen, mutta ehtii heittämään veivinsä ennen
tutkimuksen valmistumista. Tiedemiehellä sattuu
olemaan ilkeämielinen naispuolinen apuri, joka kehittelee pirullisen juonen ikääntyvät näyttelijättären
pään menoksi. Näyttelijätär saa apurilta ikääntymistä estävän eliksiiriruiskun, mutta millä hinnalla?
Mikrobeja sisältävä eliksiiri muuttaa rouvashenkilön
pahansisuiseksi ja murhanhimoiseksi ötökkämäiseksi hirviöksi, joka kylvää tuhoa naapurustoon.
Jopa kolmen ohjaajan, Kenneth J. Hallin,
Ted Newsomin ja Fred Olen Rayn, ohjaama vuonna
1987 ilmestynyt Evil Spawn ammentaa ensimmäisten
hirviörainojen kuvastosta. Elokuva musiikkeineen
ja rotta-apinamaisine hahmoineen sykkii valtavasti
samankaltaista tunnelmaa, kuin mitä 50- ja 60-luvuilla totuttiin näkemään drive in-teattereissa. Alun
kohtaus tuo lisäksi mieleen herra Jacksonin edelliset
mestariteokset Braindeadin ja Bad Tasten – splatteria lukuunottamatta. Voisi jopa ilkeästi väittää,
että elokuva on ryöstöviljelyn verran velkaa Roger
!971 sai vihdoin olla homo, se lakkasi olemasta rikos Suomessa. Vihaa homoja kohtaan ei lakimuutos
silti kitkenyt. 40 vuotta myöhemmin suomalaiset homovihaajat
ratsastavat sotaveteraaneilla
linnassa tanssivia homoja vastaan.
Sotaveteraaneilta ei juuri kysytty.
Toimistojen aukioloajat v. 2012 alusta:
Cormanin klassikkolle The Wasp Woman.
Köykäisen niukat erikoistehosteet ja varsin
huonot näyttelijät tekevät elokuvasta suhteellisen
nautittavan. Sitä kelpaa tuijotella glögimuki kourassa
pikkujuulenien etkoilla. Ainekset todelliseen kulttiklassikkoon
leijuvat heti
”Evil Spawn jättää alkukohtauksen
sopivasti kalkkujälkeen ilmassa.
naa hampaiden vä- Tunnelma lässähtää kuitenliin vielä pitkälle
kin nopeasti ja
tempo hidastuu
yli Kiitospäivän.
olennaisella
tavalla. Eeppinen loppu antaa kuitenkin paljon anteeksi. Miinuksia
ropisee myös kuvaajalle, joka on kameran pyöriessä
todennäköisesti istunut kuppilassa miettimässä
elämänsä tarkoitusta. Kaikesta huolimatta IMDB:ssa
huimat 2.8 tähteä kerännyt Evil Spawn jättää sopivasti kalkkunaa hampaiden väliin vielä pitkälle yli
Kiitospäivän.
Mikko Puhakka
Joensuu & Kuopio
ma, ti ja to klo 10-15
pe
klo 10-13
ke
suljettu
Savonlinna:
ma-to
pe
Päätöksiä:
- ISYYn hallituksen 1. varapuheenjohtaja Lauri Jurvanen on valittu Suomeen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2012.
- UEF: Muutos opiskelijoiden ilmaistulostekäytännöissä ItäSuomen yliopistossa. Opiskelijoiden ilmaisen tulostussaldon
osalta siirrytään lukuvuosittaiseen kiintiöön aiemman lukukausikohtaisen sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa kuluvana
lukuvuonna 2011-2012 sitä, että syksyllä 2011 mahdollinen käyttämättä jäänyt tulostussaldo ei nollaudu saldon lisäyksen (200
sivua) yhteydessä 1.1.2012, vaan se siirtyy käytettäväksi kevätlukukaudella 2012. Tulostussaldon kokonaissuuruus säilyy
ennallaan eli 400 sivua/lukuvuosi. Jatkossa opiskelija saa tämän saldon käyttöönsä aina lukuvuoden alussa eli 1.8.
Tapahtumat:
Yhteiset
6.12. 10.12. Kuolemanrangaistuksen poistamista esitettiin
Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistettiin Suomen laista
vuonna 1949. Sodanaikaisenkin
kuolemanrangaistuksen poistamista laista esitettiin eduskunnassa 1. lokakuuta 1971 ja se poistettiin
seuraavana vuonna. 40 vuotta
myöhemmin seitsemän kansanedustajan sankarijoukko tahtoo
sen takaisin.
klo 10-14
klo 10-13
Itsenäisyyspäivän soihtukulkueet kampuksilla
ISYY Edustajiston kokous Kuopiossa
Yliopistoliikunnan jumpat päättyivät 1.12.2011.
Yliopistoliikunnan kevään 2012 jumpat alkavat 16.1.2012.
ISYY:n kampustoimistot ovat suljettu 5. - 6.12.2011.
SYY:n kampustoimistot ovat suljettu joulun ja uuden
vuoden aikaan 20.12.2011 - 8.1.2012.
ISYY:n Joensuun ja Kuopion kampustoimistot ovat avoinna 9.1.2012 alkaen
Joensuu
9.1.12 ISYY:n kampustoimisto alkaa palvella uusissa tiloissa Joensuun kampusalueella.
Kuopio
7.12. 9.12. 3.12. 15.12. ISYY:n myyjäiset ja joulukorttiaskartelua Lukemalla.
Christmas Sitsit Lukemalla klo 18:00
KISA:n Farewell ja Christmas- bileet Passionissa
Russian Party Lukemalla klo 18:00
Anssi Ylirönni | Matias
28
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Uljas 9 | 2. 12. 2011
29
todistaa arjen ihmeeksi.
Muiskutusta moneen
lähtöön
LET’S BESSERWISSER!
Itäiset Turhan Tietäjät ry
1
Kuka oli Englannin valokuvatuin nainen vuonna 1978?
Taustalla ulkomuodollisia seikkoja ja tiettyä teatraalisuutta performanssissa; syy pitkälti kirjallinen.
Hän oli lukenut jotakin vuodelta 1847 ja pukenut sen
taiteelliseen muotoon. Teos, jonka vuoksi paparazzit
alkoivat vainota vasta 19-vuotiasta neitosta on suuri klassikko, ja
se julkaistiin alun perin salanimellä Ellis Bell. Romaanin keskeinen
teema on traaginen ja tuhoon tuomittu eriluokkaisten ihmisten
rakkaustarina. Tekijänsä ainoa romaani, joka kuuluu brittikirjallisuuden kaanoniin.
1) Nastassja Kinski, jonka rooli elokuvassa Tess perustui Thomas
Hardyn romaaniin Tessin tarina. X) Kate Bush, joka tulkitsi Emily
Brontëa kappaleessa Wuthering Heights. 2) Bonnie Tyler, jonka
kappale Total Eclipse of the Heart pohjautui Charlotte Brontën
Jane Eyre-teokseen.
2
Henkilömme v…. Edvin Laineelle: ”Lähtee mies, lähtee
nainen, vaan ei Edvin Laine”, viitaten jatkosodan aikaiseen sanontaan, jonka mukaan Edviniä ei rintamalla
nähty. Esiintyi Tuntemattomassa sotilaassa pienessä
roolissa, mutta oli varsinainen velikulta – se Perpetuum
mobile-hörhö. Viimeiset sanat Kyllikki Forssellille kuuluivat: ”Näin sinusta unta”; todellisuudessa ei Kyllikistä uneksinut,
koska huhujen mukaan persusteli poikaporukoissa. Todellinen
teatterilegenda, joka esitti Mielipuolen päiväkirjaa 346 kertaa
kahdeksan vuoden ajan. Poistui jäähyväisesityksessään estradeilta
suuren diivan tavoin: istui näyttämöllä tunnin ajan sanomatta
mitään, kuunnellen Mahlerin sinfoniaa! Kuka?
Tiedätko missä vietät joulukuun?
2.12.
2.12.
3.12.
3.12.
3.12.
7.12.
8.12.
9.12.
9.12.
10.12.
10.12.
11.12.
14.12.
15.12.
16.12.
16.12.
17.12.
17.12.
23.12.
23.12.
25.12.
26.12.
26.12.
30.12.
31.12.
31.12.
grafex
”Paitsi spagettivyyhdin ja purkkimehun, saa imemällä purkautumaan myös rakastetun veren tämän pienistä ihonalaisista verisuonista.
Fintelligens ..................................................................................10 e
Kerubin säröperjantai: Sankarihevin uljaimmat.........................4 e
Kulttuuritavaroiden vaihtotori • Open Mic (ikärajaton)....vapaa pääsy
Chisu............................................................................loppuunmyyty
Kerubin Lauantaidiscon pikkujoulut ............................................4 e
Hyvä Jätkät! -klubi (ikärajaton)..........................................................3 e
Luolamies-näytelmä ....................................................................18 e
Martti Servo & Napander ............................................................12 e
Kerubin säröperjantai: So last 21 years........................................4 e
Mariska & Pahat Sudet • Ville Härkönen.....................................4 e
Kerubin Lauantaidisco ..................................................................4 e
Sielun Veljet ................................................................loppuunmyyty
Jazzkerho-76: Jonathan Kreisberg Quartet (USA) .......................15 e
Luolamies-näytelmä ....................................................................18 e
Metelliä Ilosaaressa:
Cult Of Endtime • Omnium Gatherum • Ensiferum .................15 e
Supasoul: Juno • Noah Kin (ikärajaton) ...............................................8 e
Stella .............................................................................................14 e
Kerubin Lauantaidisco ..................................................................4 e
Kerubin säröperjantai: Säröiset balladit ......................................4 e
Joulutähti........................................................................vapaa pääsy
Tupi’s & Tipi’s .................................................................vapaa pääsy
Nu-Joensuu DJ:t.............................................................vapaa pääsy
Kerubin Lauantaidiscon Tapsan tanssit.......................................4 e
Kerubin säröperjantai ...................................................................4 e
Kerubin lähiöbileet ........................................................................4 e
Kerubin uuden vuoden Lauantaidisco .........................................4 e
Osta lippusi ennakkoon: www.kerubi.fi ja Levy-Eskot
Kerubi avoinna: ma & ti 11-14
ke & to 11-24 • pe 11-03 (04)
la 14-03 (04) • su suljettu
Lounas ma-pe 11-14
À la carte ke-la 14-22
Kulttuurikeskus Karjalantalo
Siltakatu 1 (Ilosaari) • Joensuu
1) Matti Ranin. X) Jussi Jurkka. 2) Tarmo Manni.
Suullaan voi tuottaa alipainetta, jonka voimin huulien välistä on mukava
vetää juttuja. Elämämme alku on täynnä imemistä, mutta ilman tätä taitoa ei myöskään olisi paljon käyttöä mehupillille - menettäisipä spagettikin luultavasti osan hohdostaan. - Henri Rönkkö, teksti & sxc.hu, kuva
I
memisen merkitys vaihtelee selkärankaisryhmittäin. Monille kaloille se on
ruokailussa korvaamaton apu. Välipalan voi saada suuhun saattamalla veden
liikkeeseen. Keino sopii parhaiten pienelle
purtavalle, johon sitä soveltavat haitkin,
jotka kuitenkin isomman saaliin kyseessä
ollessa vain ottavat ja haukkaavat.
Kuivalle maalle nousseilta kaloilta ei
ruoan imurointi suuhun enää onnistunut.
Kuten siivouskomeromme sisältö meille
opettaa, maanpäällinen imuri tarvitsee
toimiakseen melkoisen moottorin, eikä
siltikään pysty imemään kovin etäältä.
Vetistä elämää jatkaneet nuijapäät ja
salamanterit pitivät edelleen imentää arvossaan, mutta muuten nappaamisesta tuli
päivän sana. Sammakko oppi noutamaan
saaliin suuhunsa kielensä avulla.
Matelijoilta imeminen unohtui kokonaan, kunnes jotkin vesielämään palanneet
kilpikonnat löysivät taidon uudestaan.
Näistä eräät väijyvät saalistaan rapakon
pohjalla imaistakseen sen suuhunsa saaliin
uiskenneltua riittävän lähelle.
30
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Matelijoista kehittyneet linnut eivät
ottaneet imentää omakseen. Ovathan ne
pääasiallisesti ilmojen asukkeja, eikä nokka
ehkä sovi tarkoitukseen. Mutta nisäkkäiden
keskuudessa taito puhkesi taas kukkaan.
Kun lihakkaat posket ja huulet olivat kehittyneet ruoan käsittelyä helpottamaan,
mahdollistui imutehoa parantava ilmatiivis
liitos, josta oli oivallinen apu maitoa janoavalle poikaselle.
Luonto tapaa löytää yhdelle kyvylle useita eri käyttöjä. Mursu voi kehittää suuhunsa
niin kovan alipaineen, että se saa imettyä
simpukat kuoristaan. Eikä ihmistäkään
voi mielikuvituksettomuudesta syyttää.
Paitsi spagettivyyhdin ja purkkimehun, saa
imemällä purkautumaan myös rakastetun
veren tämän pienistä ihonalaisista verisuonista. Fritsujen tekeminen ei ole ainoa uusi
sovellutus, jonka ihminen voi aikuistumisen kynnyksellä imemiselle löytää. Tupakointi tuo mielihyvää ja uusia vuorovaikutustilanteita. Tupakoitsija joutuu kuitenkin
huomaamaan, että tupakka imee takaisin.
3
Vuonna 1805 käytiin Trafalgarin taistelu, jossa Nelson
löi Napoleonin. Mikä oli hänen kuuluisa käskynsä, joka
viestitettiin laivastolle taistelun aattona?
1) ”Vaatii melkoista urheutta mieheltä olla olematta
sankari kuninkaallisessa laivastossa.” X) ”Englanti
odottaa jokaisen miehen tekevän velvollisuutensa.” 2) ”Älkää
puhuko minulle laivaston perinteistä. Ne eivät ole muuta kuin
rommia, remmiä ja sodomiaa. Miehet, tänään remmitämme Napoleonin p….”
4
Elokuun 12. vuonna 2000, kello 8.28 aamulla
alaskalainen seismologian kuunteluasema havaitsi
äänen, joka vastasi 2,2 Richterin maanjäristystä. Kaksi
minuuttia 15 sekuntia myöhemmin rekisteröitiin ääni
vastaavuudeltaan 3,47 Richterin asteikolla. Mitä oli
tapahtunut?
1) Alaskan edustalla tuhoutui öljynporauslautta. X) Venäläisten
ohjuskoe epäonnistui Barentsinmerellä. 2) Sukellusvene Kurskissa
räjähti kaksi torpedoa, jotka upottivat aluksen.
Oikea vastaus on 2.
5
John Wayne näyttelijänä, John Ford ohjaajana loivat
westernin historiaa. Ilmeisesti Ford ei arvostanut
Waynea näyttelijänä – hän totesi eräästä Waynen
elokuvasta: ”En tiennyt, että se iso pirulainen osaa näytellä.” Ohjauksesta vastasi Howard Hawks ja muissa
rooleissa olivat Walter Brennan sekä Montgomery Clift. Mainitse leffa.
1) Punainen virta. X) Rio Lobo. 2) Rio Bravo.
Nimi 1
2
Uljas 5 | 21. 5. 2010
Oikeat vastaukset sivulla 32
3
4
5
Uljas 9 | 2. 12. 2011
31
SKI SELECTOR -SUKSEN MITTAUS
JA WAX FUTURE -POHJUSTUS
TAKAAVAT HIIHTONAUTINTOSI !
WE SERVE ALSO IN ENGLISH
FORTE SPORT OY, PUIJONLAAKSONTIE 4 KUOPIO PUH. 050-5400 610
Fadon Kaupasta ihania makuja arkeen ja juhlaan!
omasta leipomosta joulupöytään kakkuja, piiraita, pullia,
leipiä ja erilaisia pikkuherkkuja – tilaa ajoissa! Fadon tuotteista
loihdimme näyttävät lahjaKorit, joissa yllätyKsiä kahvin
ja teen ystäville, makeisia herkkusuille tai vaihtelua ruuanlaittoon.
Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-15 |Puijonkatu 33, Kuopio
Myymälä p. 050-4047785 | [email protected] | www.fado.fi
32
Uljas 9 | 2. 12. 2011
Oikeat vastaukset: X 2 X 2 1
Fadosta vinkkejä tunnelmalliseen jouluun!