Terveyspelit etsivät tekijöitään - Itä

2014
2
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Abinumero
Edessä
tulevaisuus
Opiskelijaravintoloiden melu ylittää monella opiskelijalla sietorajan » 4-5
Opintosuunnitelmien uudistamisen pelätään viivyttävän opettajaopiskelijoiden valmistumista » 8-9
Alku
”Kun kerrotaan tarinaa, niin taulua halutaan maalata
myös muilla pensseleillä.
Nuori lupaus
Sisällys | Liikkeelle
6-7 10-11 12-13
Vasemmisto vaati valtiolta
parempaa asuntopolitiikka. Joensuussa ehdotettiin nuoristotakuun
kaltaista asuntotakuuta.
Salibandyssa olisi ainesta kampuksia todel-
la yhdistäväksi toiminnaksi. Jostain syystä
sitä ei ole vielä saatu aikaan, mutta visioita
veivataan jo ilmassa.
Etla kaivaa jo hautaa laskentatoimen
ammattilaisille, mutta Itä-Suomen
yliopistossa huhuja laskentatoimen
kuolemasta pidetään ennenaikaisina.
10-24 14-15
18-19
Kuopiossa visioidaan terveyspelejä, joiden
avulla ihmiset koukutettaisiin huolehtimaan
terveydestään. Kuopio on yksi Euroopan virallisista terveyspelien keskittymistä.
Kun on talvi, opiskelijat riehuvat. Konseptit pitävät sisällään
kummallisia kisoja ja hassuja asuja. Winterfest Kuopiossa
juhlittiin jo, ja seuraavaksi mennään Puijoon mäkimonttuun
sekoilemaan. Joensuussa bilettävät opettajaopiskelijat.
Kuolema on yhä tabu. Kuoleman kuvaaminen
ja siitä kirjoittaminen kuumentavat tunteita.
Christopher Hitchens piti kuolemisestaan lokikirjaa, joka on silti lähinnä lohdullinen.
Humoro nigra | Onko tässä uusi äitisi? Pentti Oinonen toteaa,
että jokaisella on subjektiivinen oikeus isään ja äitiin. Jos äitisi
kuolee, älä huoli, Pentti tuuraa!
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Päätoimittaja
Jarkko Kumpulainen
044 576 8420
[email protected]
Toimittaja
Pasi Huttunen
044 576 8427
[email protected]
Taitto
Jarkko Kumpulainen
Kustantaja
Itä-Suomen yliopiston
ylioppilaskunta
Painopaikka
Botnia Print
Ilmoitusmyynti
Valto Merta
044 576 8421
valto.merta@uef.fi
Kansikuva
Joona Sipi
2
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Pääkirjoitus | Uljas linja
Tiedotan, siis olen
P
Menneellä viikolla ISYY järjesti
kampusten ainejärjestöjen uusille
toimijoilla järjestökoulutusta. Mukana oli myös tiedotuksen aiheisiin
johdattelua.
Kerätyn palautteen perusteella ainejärjestötoimijoita on kaihertanut, ettei Uljas
seuraa tarkemmin Itä-Suomen yliopiston
noin 35 ainejärjestön toimintaa. Uljas
puolestaan parahtaa tuskaisesti, että miksei
yksikään ainejärjestö tiedota toiminnastaan.
Tai tiedottaa.
”Ehkäpä siellä toi- Joskus toimituksähköpostiin
mituksissakin vain sen
on todistettavasti
odotetaan talvihor- tullut postia joltaroksessa housut kin ainejärjestöiltä.
neljästi(!)
sytyttävää herätys- Ehkä
kuluneen vuoden
tä ja hyvää tiedo- aikana.
Kuka koiran
tetta.
hännän nostaa ellei
koira itse? Tuntuu usein erilaisia toimijoita
seuratessa, että suomalainen koulujärjestelmä on epäonnistunut välittämään kansalaistaidon numero yksi, hyvän ja luontevan
tiedottamisen taidon. Jokainen on joskus
kasvotusten asian kanssa joka vaatii tiedottamista.
Rautalangasta väännettynä tiedote vastaa
yksinkertaisimmillaan kysymyksiin mitä,
missä ja milloin. Kysymykseen miksi on
myös hyvä vastata, sillä saa tekemiselleen
luonnetta, kulman. Parhaimmillaan tiedotuksen aikainen hahmottelu voi toimia myös
projektinhallinnan työkaluna. Jäsentyneenä
kehyksenä, jolla saadaan ydin kiteytettyä
muun maailman tietoisuuden lisäksi myös
työryhmälle.
Uutiskynnyksen ja -kynnyskammon
käsitteet voisi tässä yhteydessä oikeastaan
heittää romukoppaan. Ajattele seuraavasti:
Hyvä tiedote herättää toimittajan informaatiovirran narkoosista. Tulvan ytimessä tempoilevaan toimittajaan toimii hänen omat
aseensa: ”Oho, katso kuvat, Tissit!” Rauhaset eivät ehkä ole parhaimmillaan kärkenä
kuvatessa pilkkikilpailuja kampuksen rannassa, mutta jotakin sisältöjä tai intoa voisi
tiedottaja pinnistää alkajaisiksi itsestään, jos
toimilleen näkyvyyttä havittelee.
Kotikaupunkien tapahtuma ja kulttuuritarjonnasta on helppo nillittää. Entä jos sitä
onkin tuolla jossain, mutta kukaan ei muista
innostua kertomaan tekemisistään muille. Samanhenkiset jäävät sijoilleen vaikka
toisaalla olisi mahdollisuus yhtyä. Toisaalta
myös kaupunkilehtien joka kodin ilmaisjakelut ja toimitusten näkemykset elävän
kaupunkikulttuurin luomisen keinoista
ovat tässä keskeisessä roolissa. Ehkäpä siellä
toimituksissakin vain odotetaan talvihorroksessa housut sytyttävää herätystä ja hyvää
tiedotetta.
Jarkko Kumpulainen
Uljas 2 | 21. 2. 2014
3
Kerro abille hyvä & huono puoli kampuksestasi?
”Carelialla ei kyllä mielellään käy tuon melunkaan puolesta, lähinnä jos muut raflat ehtivät jo mennä kiinni.
”Kuulostaa paluulta 70-luvulle!
Vaaralliset desibelit Carelialla
UEF urut | Ylös, auki ja kontrolliin
Tekijät: Patrick Raivio, Anna-Maria Tenhu & Raisa Savolainen
Kuopio
Henrik Vaherto
Biolääketiede, 2 vsk.
- Kampus sijaitsee nätillä paikalla Savilahden rannalla. Varsinkin kun lehdet
on puissa täällä on kaunista. Huonona
puolena voin sannoo ettei luentosalien
sijainneissa ole mitään logiikkaa. Ensimmäisen vuoden olin aina eksyksissä,
nykyään selviän.
Osku Vilpponen
Ravitsemustieteet, 3 vsk.
- Se on hyvä että kampukset sijaitsee
lähellä toisiaan. Myöskään ainejärjestöjen
välillä ei ole isoja kuiluja vaan eri alojen
opiskelijat kokoontuvat yhdessä. Mutta
rakennusten puitteet on heikossa hapessa. Osa rakennuksista taitaa olla homeessa, ainakin omasta mielestä. Ehkä.
Joensuu
Alejandro Ordovas
Educational Science, vaihdossa
- Kampuksella on kiitettävästi tietokoneita ja työskentelytiloja, ja ne sijaitsevat
lähellä opiskelijaravintolaa. Huonona
puolena on kirjaston meluisuus.
Jyri Ojala
Taiteensosiologia, 1. vsk
- Kampus on kompaktin kokoinen. Jengi
valmistuisi nopeammin jos ruokalan
jonot eivät olisi niin pitkät ja kirjaston
tietokoneille pääsisi heti halutessaan.
Savonlinna
Jukka Paakkinen
OpeArt, 2 vsk.
- Meillä on tuttavallinen, rento ja ystävällinen ilmapiiri. Miinuksia on vaikea keksiä,
mutta kampuksen omalle kuntosalille
uskoisin täällä olevan käyttöä.
Martti Reinikainen
OpeArt, 2 vsk.
- Jos haluat ihmisläheiseen kampukseen,
valitse Savonlinna. Rakkaus ei kuitenkaan
aina riitä sivuainevalinnoissa, tarvitaan
rahaakin.
4
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Kuopiossa vaaditaan
seisomatyöpisteitä luentosaleihin
Itä-Suomen yliopiston kampukselle on virinnyt
liike luentosalien seisomatyöpisteiden puolesta. Korkeakoululiikunnan suunnittelijan Saara
Hanhelan mukaan ajatus on lähtenyt liikkeelle
hammaslääketieteen opiskelijoiden parissa.
”Olen alkanut kerätä tietoa istumisen terveysvaikutuksista ja istumisen vähentämisen taustoista. Aloitamme lähiviikkoina adressin keräämisen
kampanjan puolesta. Kampanjan eteenpäin viemiseen on innostunut mukaan useampi ainejärjestö”, Hanhela kertoo.
Ongelma istumisen kanssa on, että istuminen
jumittaa kropan aineenvaihdunnan, ja kuten kärkevimmät lööpit ovat asian revitelleet, istuminen
koituu kuolemaksi.
”Viemme yliopistolle ison joukon toiveen siitä,
että isompiin luentosaleihin on saatava seisomatyöpisteitä. Se on pääasia, vaikka muitakin asioita
aiheeseen liittyen tullaan nostamaan esille. Nyt
on aika nostaa perseet ylös penkistä”, Hanhela
hihkaisee.
Jarkko Kumpulainen
Arviointi: Tutkimus tiukempaan
kontrolliin
Kovenevassa kilpailussa pärjääminen edellyttää
tutkimuksen ottamista kovempaan kontrolliin.
Huippupotentiaalia riittää, mutta sitä ei ole
osattu hyödyntää, toteaa UEF:n ulkopuolisen
kansainvälisen 27-henkisen professoriryhmän
suorittama arviointi.
Tutkimusjohtamiseen tarvitaan arvioinnin
mukaan panostuksia. UEF on vastannut tähän
esimerkiksi perustamalla tutkimusneuvostoja.
Käytännössä laitosten halutaan keskittävän resurssejaan entistä enemmän vahvoihin tutkimusaloihinsa. Lisäksi kansainvälisissä hankkeissa on
otettava paljon nykyistä innokkaammin vetovastuuta.
Historian ja maantieteen laitoksen johtaja
Jukka Korpela tyrmäsi tutkimusneuvostojen
perustamisen UEF:n tutkimuksen tila –seminaarissa 4. helmikuuta tuoreeltaan turhana hallinnon
lisäämisenä, jolla ei päästä tavoitteisiin.
”Kuulostaa paluulta 70-luvulle!”, hän puuskahti.
UEF:n akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen painotti, että olennaista ei ole neuvoston
perustaminen sinänsä, vaan se, mitä se tekee.
”Tarvitaan tutkimusjohtamista. Jos emme
kehity koko ajan, emme pärjää. Aasiasta nousee
koko ajan vahvaa tutkimusta ja kilpailu kovenee.
Meidän on tunnistettava alueet, joissa voimme olla mukana kärkikahinoissa”, Mönkkönen
kuvaili.
”Tutkimusrahoituksen taso on haaste. Sen
nykytaso ei vastaa meidän osaamistasoamme”,
hän jatkoi.
Laitoskohtaisessa arviossa filosofisen tiedekunnan laitosten kokonaisarvioiden keskiarvo
on 4,25 asteikolla, jossa yksi on huonoin ja kuusi
paras. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan vastaava tulos on 3,71, Terveystieteiden
tiedekunnan tulos 4,17 ja yhteiskuntatieteiden
ja kauppatieteiden tiedekunnan tulos neljästä
tiedekunnasta paras, eli 4,33.
Laitoksista parhaaseen tulokseen ylsi metsätieteiden laitos. Etenkin kansainvälinen liikkuvuus ja hyvät yhteistyöverkostot nostivat metsätieteet ohi muiden. Heikoin tulos puolestaan oli
hoitotieteen laitoksella, jonka arvioinnissa saama
pistemäärä on silmiinpistävän heikko verrattuna
muuhun yliopistoon. Arvioijat kritisoivat erityisesti hoitotieteiden laitoksen strategian epämääräisyyttä.
”Hoitotieteen heikko tulos ihmetytti minua.
Ehkä se osittain johtuu biologisvoittoisesta
arviointipaneelista?”, terveystieteiden dekaani
Hilkka Soininen puolusteli.
Arvioinnin mukaan yliopistossa onkin hilattava rimaa selvästi ylöspäin ja panostettava
strategiatyöhön.
”Tavoite kuulua Suomen parhaimpiin yliopistoihin on liian vaatimaton. Ehdotamme, että
yliopisto ottaa tavoitteekseen olla Euroopan tai
maailman paras yliopiston vahvuusaloilla”, arvioijat kehottavat.
Pasi Huttunen
ISYY:n hallitus avasi Twitter-tilin
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitus
on ottanut käyttöönsä Twitter-tilin. Hallituksen
jäsenet aikovat tviittailla tekemisistään, tapaamisistaan ja hallituksen työskentelystä.
”Twitterin kautta ISYY:n hallituksen päivittäistä
toimintaa voidaan kätevästi tehdä näkyvämmäksi
ja avoimemmaksi niin jäsenistölle kuin muullekin
maailmalle”, ISYY:n hallituksen puheenjohtaja
Paula Martikainen sanoo.
Hallituslaiset ovatkin ehtineet jo tviittailemaan
esimerkiksi seikkailuistaan SYL:n avausseminaarissa Riihimäellä. Hallitus löytyy Twitteristä nimellä
@ISYYH.
Pasi Huttunen
Ravintola Carelia Joensuun kampuksella on lounasaikaan melun vuoksi epämiellyttävä paikka, jota aistiherkemmät opiskelijat karttavat kuin ruttoa. Kun jono jatkuu pitkälle aulaan, voi
jo arvata, että melu sisällä lähentelee sietämätöntä.
Desibelimittauksemme vahvistaa havainnon, että opiskelijalounasta voi joutua kauhomaan piinaavassa melussa. Opiskelijat ehdottavat ratkaisuksi esimerkiksi sermejä ja kasvillisuutta. – Pasi Huttunen, teksti, Joona Sipi, kuva & Anna-Maria Tenhu,
desibelimittaus
Opiskelijalounas saattaa jäädä syömättä, koska opiskelijaravintolan melutaso
karkottaa herkemmän. Erityisesti ongelmaan on törmätty Joensuun kampuksen
Carelialla, jossa ravintolan ei tarvitse
edes täyttyä, kun melutaso nousee jo
häiritseväksi.
Kävimme mittaamassa Carelian melutasoa satunnaisesti valittuna päivänä 17.
helmikuuta keskipäivällä. Mittauksessa
rekisteröitiin eri mittauspisteistä noin
minuutin pituisia ajanjaksoja. Korkein
mitattu melutaso oli 88,1 desibeliä ja
jatkuva äänitaso välillä 75-78 desibeliä.
Työntekijän on suojattava kuulonsa jos
työpaikan melutaso ylittää 80 desibeliä.
Muitakin ateriatuettuja ravintoloita
on tarjolla, mutta niiden lounasajat ovat
lyhyemmät, joten käytännössä Carelia
saattaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi. Osa
voi silloin jäädä ilman lounasta.
”Carelialla ei kyllä mielellään käy tuon
melunkaan puolesta, lähinnä jos muut
raflat ehtivät jo mennä kiinni”, vastaa
Timo Voipio sosiaalisessa mediassa
kysymykseemme kampusravintoloiden
melusta.
Vaikka sekin on mittaustulosten
mukaan teoriassa mahdollista, kuulovauriota opiskelija tuskin saa kampusravintoloiden melusta kehitettyä.
Lounastaminen voi silti olla äärimmäisen
epämiellyttävää. Melutaso ei ole kaikille
ongelma, mutta herkkäaistisemmat näyttävät välttelevän etenkin Careliaa. Osa
opiskelijoista kokee, ettei voi lainkaan
lounastaa Carelialla melun vuoksi.
”Onhan nuo 11-14 -väliset ruokailuajat
aika kaaosta Carelialla ja Aurassa. Pienemmissäkin tiloissa on joskus ruuhkaa,
mutta noissa paikoissa on jatkuva häly. Ei
se normipäivänä niin paljoa haittaa mutta
jos on migreeni ollut niin kyllä se vie
energiareservejä tilanteessa, jossa niitä
pitäisi saada lisää”, pohtii Ari Tervashonka.
”Ainakin Carelian ruokalassa on
ahdistava melu jatkuvasti. Ruuhka-aikana
totta kai, mutta muulloinkin. Lähinnä
neljän jälkeen on sopivan rauhallista. Ei
kiva ääniherkälle ihmiselle”, komppaa
Anki Heikkinen.
Tervashonka ehdottaa ratkaisuksi,
että ravintoloihin pystytettäisiin välisermejä ja tuotaisiin kasvillisuutta, jotta
melutasoa saataisiin alaspäin.
”Pidemmällä tähtäimellä on sitten
mietittävä, että missä määrin priorisoidaan pelkkää asiakaspaikkojen määrää ja
missä määrin viihtyisyyttä. Sermeillä tai
muilla ratkaisuilla voi aika tehokkaasti
vähentää äänen kiertämistä tilassa”,
ehdottaa myös Voipio.
Kuopiossa valitetaan erityisesti Canthian melutasosta. Savonlinnasta emme
saaneet tietoja. Opiskelijalounaan tulisi
olla palauttava rauhoittumisen ja rentoutumisen hetki tiiviin ja intensiivisen
opiskelun lomassa. Nyt se on pahimmillaan kuormitusta entisestään lisäävä
koettelemus.
1
Uutinen #
Gallup
Kampustunteita
Uljas 2 | 21. 2. 2014
5
Kampus
”Nykyinen asuntojen hintakehitys on ongelma myös keskiluokalle, ei ainoastaan nuorille ja opiskelijoille.
Etsin
Tekstaripalsta
Kuvaraportteja
turuilta pikkunälkään
Voeman mittelö
Joona Sipi, teksti & kuva
Älä anna tunteen jäähtyä. Tekstaa numeroon 044 576 84 09.
Hymy- ja valitusviikkojen palaute osoittaa ettei nykyiset opiskelijat ole joutuneet
kestämään sotaa, pula-aikoja tai Kekkosen
4. presidenttikautta. Kitinää tyhjästä.
terv. Uimaharjun pyylevä mummo
Vasemmisto vaatii valtion
ohjausta asuntomarkkinoille
Vasemmistonuoret vaativat uudessa asuntopoliittisessa ohjelmassaan asuntotakuuta nuorten yhteiskuntatakuun hengessä. Eräs keino kamppailla korkeaa hintatasoa vastaan olisi ohjelman mukaan lisätä hallitusti edullisten vuokra-asuntojen
tarjontaa. - Jussi Turunen, teksti & Pasi Huttunen, kuva
6
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Eikö edes Uljaan päätoimittajalle makseta
palkkaa, kun joutuu ötököitä syömään
nälissään? Pihviä niin luiseva poju kaipaa!
ISYYH on twitterissä, mutta milloin se
vastaa siellä kenellekään?
Asuntojen hinnoista
Tilastokeskuksen mukaan vuokrien
vuosinousu oli vuoden 2013 neljännellä
neljänneksellä 3,5 prosenttia.
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat
nousivat koko maassa keskimäärin 3,7
prosenttia.
ARA-asuntojen vuokrat nousivat koko
maassa 3,2 prosenttia..
Kuopiossa vuokrien vuosinousu oli 3,4
prosenttia.
Joensuun rivi- ja kerrostalojen vuosittainen hinnannousu prosentteina oli
keskusta-alueella ja sen läheisyydessä
1,2 prosenttia ja kaupungin laitamilla 4,3
prosenttia vuonna 2013
Lähde: Tilastokeskus
Koonnut: Pasi Huttunen
niin kyllä se on jo rakennusliikkeen katetta.
Näin rakennuttajan näkökulmasta ei viimeisen
vuoden aikana oikein ole ollut hinnannousua”,
Ojalainen kommentoi Joensuun asuntojen
hintakehitystä.
Uutinen #
2
KUOPIO Viime vuoden toukokuussa avattu kiipeilykeskus VOEMA sai
kunnian järjestää vuosittaiset boulderoinnin SM-kilpailut lauantaina 15.
helmikuuta Kuopion Särkiniemessä. Boulderointi on matalilla seinillä ilman
köysiä tapahtuvaa kiipeilyä. Miesten sarjan suvereenin voiton nappasi kuvassa negatiivisella kulmalla painovoimaa uhmaava Anthony ”Andy” Gullsten.
Naisten sarjaa hallitsi läpi kisan Roosa Huhtikorpi. Itäsuomalaisedustaja
Sami Koponen sijoittui miehissä kolmanneksi. Yli 40-vuotiaiden sarjoissa
miehissä voiton vei Olli-Petteri Manni ja naisissa Helena Siipi.
Viikko venäläistä
Lukijalta
Pöytälaatikot auki. Uljas julkaisee runoja ja lyhyitä tekstejä. Lähetä osoitteeseen [email protected]
Gradun aloittamisen
vaikeudesta
Kumisaappaat
kosteina
Toisilla gradu on kivasti valmiina,
Apua, tulee jo hieman paineita!
Pian alkavat tekosyyt loppua,
tyttö hei, nyt pikkasta hoppua!
Muuten et koskaan tule valmiiksi,
jäät opiskelijaksi loppuiäksi!
Kumisaappaat kosteina
Kumisaappaat jäästä halki
Kumisaappaat märkinä ja sukat
Miten voi olla niin vaikeata aloittaa?
Äiti neuvoi: alahan vaan kirjoittaa.
Pinnisti ja ponnistin,
pari riviä koneelle naputin.
Mutta huh, ottipa se voimille,
nyt pakko on päästä kahville.
Motivaatiota täytyy jostakin etsiä,
tai täysin uusi aihe gradulle keksiä.
Inspiraatiota ei kai myydä kaupassa,
voi voi, enpä olisi näin hukassa.
Voikohan tästä selvitä hengissä,
Nyt on Pakko - vaikka hampaat irvessä!
Rahaksi eivät hyväksy vereslihaista
sielua,
joka tuottaa koko ajan lisää vereslihaista sielua,
loputtomasti vereslihaista sielua,
mutta ei ehjiä kumisaappaita
Ei vaikka kuulin niistä laulun vuonna
2011
Tauti, opiskelu pilalla
YTHS, paikka jonossa
Sossu, paikka leipäjonossa
Vitun öljy ja hiili
Vitun öljy
Ei taivu minun kumisaappaikseni
Tutkinnokseni
T. nediam
KUOPIO Kuopiossa järjestettävän venäläisen kulttuurin viikon tiimellyksessä Suomi-Venäjä-seuran toimistolle väsättiin ravintolapäiväksi Café Pihkova.
Tajolla oli borssin ja blinien lisäksi muun muassa prjanik-piparkakkuja. Kahvilan ruokahuollosta vastaavat Maria Lepistö (vas.), Tiia Moilanen ja Mari
Westerberg olivat laittautuneet asian mukaisiin asusteisiin kiikuttaessaan
apetta sitä ansaitseville. Savilahden rannoille Venäläisen kulttuurin viikko
nousee perjantaina 21. helmikuuta kello 20.00 KISA:n Studentialla järjestämän Russian Partyn muodossa.
Tuoreen teatterin koitos
Antero Kajo
Uljaan avoimet
avustajapalaverit:
Kuopio 25.2. klo 16. Uljaan toimituksessa
Joensuu 26.2. klo 16. Ylioppilaskunnan toimiston
kokoushuoneessa
Lisätietoa kysymällä: [email protected]
Jarkko Kumpulainen, teksti & Kansankynttilä, kuva
nykyisestä asuntojen hintakehityksestä eivät hyödy sen enempää omistusasunnoissa kuin
vuokralla asuvat ihmiset. Asunnottomia kohtaan olisi oltava armollisia: ”Vaikka ihminen
ryssii, hänellä täytyy olla toinen, kolmas ja neljäskin mahdollisuus”, Andersson toteaa.
Kuinka paljon ISYY sai vaikuttaa Ilosaarirockin esiintyjälistaan? Kun kerran se
on hallituksen projekti. Ja missä on Eino
Grön!?
Jarkko Kumpulainen, teksti & kuva
Li Andersson, Vasemmistonuorten puheenjohtaja, painotti Joensuun vierailullaan että
Julkinen valta ei tällä hetkellä tee Suomessa riittävästi asuntopolitiikkaa. Tätä mieltä on Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson,
joka puhui Joensuun Carelicumissa järjestetyssä asuntopoliittisessa paneelikeskustelussa.
Vasemmistonuoret vaativat uudessa
asuntopoliittisessa ohjelmassaan edullisempaa
asumista, lisää julkista vuokra-asuntotuotantoa
ja asuntotakuuta. Asuntotakuu tarkoittaa Anderssonin mukaan sitä, että asunnosta tehdään
subjektiivinen perusoikeus. Tällöin ohjeistetaan
julkinen valta löytämään ihmiselle asunto
viimeistään parin kuukauden jälkeen, kun tämä
on joutunut asunnottomaksi.
”Asuntotakuu toimisi hieman samalla
tavalla kuin nuorten yhteiskuntatakuu. Näin
olisi mahdollista ratkaista sellaisten nuorten ongelmia, joita yhteiskuntatakuulla ei välttämättä
tavoiteta”, Andersson kertoo.
”Mielestäni julkinen valta ei tällä hetkellä
tee Suomessa riittävästi asuntopolitiikkaa.
Edullisten, pienten vuokra-asuntojen tarjontaa
täytyy lisätä. Nykyinen asuntojen hintakehitys
on ongelma myös keskiluokalle, ei ainoastaan
nuorille ja opiskelijoille.”
Nuorella voi ensin olla asunto, mutta sitten
eivät tiedot ja taidot riitä pitämään sitä. Näin
muistuttaa paneelissa puhumassa ollut apurahatutkija Terhi Halonen, joka tekee väitöskirjatutkimusta asunnottomien itäsuomalaisten
nuorten arjesta. Hän on haastatellut nuorten
lisäksi myös asumispalvelujen tarjoajia, eivätkä
asunnottomien tilanteet ole aivan yksioikoisia.
”Vaikka nuori saisikin tuen, hän saattaa silti
pilata oman asumisensa. Tukea on tarjolla,
mutta se ei aina riitä, että se oikeasti osuisi
kohdalleen”, Halonen pohtii.
Joensuun kaupungissa asuntojen hintakehitys on ollut kasvussa. Yle Pohjois-Karjala uutisoi
tammikuun lopussa, että kaupungin laitamissa
kerros- ja rivitalojen arvonnousu on ollut vuositasolla parhaimmillaan 7,7 prosentin luokkaa.
Joensuun Ellin toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen sanoi paneelikeskustelussa, että Ellille
valmistuu elokuun lopussa Penttilänrantaan
yli 70 opiskelija-asuntoa. Niiden neliöhinnat
ovat yli 3000 euroa. Yksiöissä neliöhinnat ovat
Ojalaisen mukaan korkeita.
”Sitten kun uusien asuntojen hintapyynnöissä mennään sinne 4000 euroon neliöltä,
ISYYn on toteutettava ainejärjestöuudistus, jossa yhdistetään liian pienet
ainejärjestöt perusvahvoiksi yhdistyksiksi!
Eikä unohdeta mielivaltaisuutta tässä
hankkeessa!
Ai Metrian katolle tenniskenttä? Mitä
hittoa sillä tekee loka- huhtikuussa? Palju
sinne pitää asettaa.
SAVONLINNA Suomalaisen ylioppilasteatterikentän tuorein tulokas,
Savonlinnan ylioppilasteatteri Kansankynttilä, sai esityksensä Hämärähommia Härmetsässä kunniakkaaseen päätöksen neljän näytöksen
jälkeen helmikuun 5. päivä. Esityksen näyttelijän Raisa Savolaisen mukaan työryhmä esittää edelleen näytelmää tilauksesta, ja seuraava veto
on maaliskuussa Savonlinnan normaalikoulun oppilaille ja henkilökunnalle. Savolaisen arvion mukaan näytelmän näki noin kaksisataa henkeä.
Uljas 2 | 21. 2. 2014
7
Kampus
Kaikki
mitä tarvitset
Kolumni | Lihan ikävä
Paremmat eväät
opettajanpöydän
taakse
Miika Raudaskoski istuu opiskelijaedustajana kehitysryhmässä, jossa käsitellään opetusharjoittelu-
jen sisältöjä. ”On hyvä, että harjoittelusta saa enemmän opintopisteitä. Kuitenkin, jos pääsee vasta
kolmantena tai neljäntenä vuotena pedagogisiin opintoihin, tuleva malli saattaa venyttää opintoja
kohtuuttomasti”, Raudaskoski kommentoi opetussuunnitelmaa
Opettajaopiskelijoiden pedagogiset opinnot yhdistetään syksyllä. Aineenopettajien on jatkossa käytännössä mahdotonta suorittaa pedagogisia opintoja vuodessa. – Jussi Turunen, teksti & Pasi Huttunen, kuva
8
Uljas 2 | 21. 2. 2014
lista suorittaa pedagogiset opintonsa vuodessa.
Nyt tulossa oleva muutos tekee opintojen
suorittamisen yhden vuoden aikana niihin
kuuluvine harjoitteluineen käytännössä mahdottomaksi.
”Monialaiset pedagogiset opinnot eivät ainakaan onnistu yhden vuoden aikana. On otettava
huomioon kurssien päällekkäisyys ja se, että
opintojaksoilla on tietty suoritusjärjestys. Kyllä
suorittamiseen kannattaa pikemmin varata
kaksi vuotta kuin yksi”, Väisänen arvioi.
Opettajan kelpoisuusvaatimuksiin kuuluvat
vähintään 60 opintopisteen laajuiset pedagogiset opinnot. Niiden erityisenä tavoitteena on
antaa opiskelijalle valmiudet itsenäiseen toimintaan opettajana, ohjaajana ja kasvattajana.
3
Uutinen #
Itä-Suomen yliopistossa laitetaan kaikkien
alojen opettajaopiskelijoiden pedagogiset opinnot syksyllä uuteen uskoon. Sen jälkeen kaikki
opettajaksi opiskelevat, pois lukien aikuisopettajat ja opinto-ohjaajat, suorittavat uudistetut
pedagogiset opinnot, joiden yhtenä tavoitteena
on vastata kouluelämän käytännön haasteisiin.
Muille aloille vastaavia muutoksia ei ole luvassa.
Vielä ei ole selvillä, siirtyvätkö kaikki opettajaopiskelijat kerralla uuden opetussuunnitelman
piiriin. Uusi kolmevuotinen opetussuunnitelma
hyväksytään helmikuussa tiedekuntaneuvostossa.
”Uudistuksilla haetaan pedagogisten teoriaopintojen ja opetusharjoittelun entistä parempaa
integraatiota toisiinsa”, kertoo varadekaani
Pertti Väisänen, joka johtaa opetussuunnitelman uudistustyötä.
”Kritiikki on ollut aiemmin sitä, että harjoittelun teoria ja käytäntö eivät kohtaa riittävällä
tavalla. Vilpitön tarkoitus on parantaa tilannetta.”
Aineenopettajien harjoittelun opintopistemäärät kasvavat kahdella, ja erityisopetus on
mukana monissa opintojaksoissa. Erityisopetuspainotuksella halutaan lisätä opettajien valmiuksia kohdata taustaltaan ja oppimisvalmiuksiltaan erilaisissa tilanteissa olevia oppilaita.
Aineenopettajien on aiemmin ollut mahdol-
R
Oodi jauhelihalle
akas jauheliha, kirjoitan sinulle viimeinkin. Sinä, oma suosikkini ja armaani, olet
jälleen parjaajien tulilinjalla. Tuoreimmat ravintosuositukset ovat saapuneet
hiljattain. Pääpiirteissään sisältö tuskin
on kummoinen yllätys sinullekaan: syökää niitä kasviksia puoli kiloa per päivä ja
laittakaa kalapöytä koreaksi pari kolme kertaa viikossa. Ja
sitten oikeaa lihaa, sinua, parjataan. Eli älkää nyt mättäkö
sitä punaista lihaa, eli nautaa, sikaa tai lammasta kuin puoli
kiloa viikossa. Niin, ja katsokaa, että se on mahdollisimman
vähärasvaista eikä tönkkösuolattua.
Olet mahtavaa ainetta. Olenko koskaan kertonut sitä
sinulle? Olet kohtuuhintaista, täyttävää ja sinusta voi tuunata mikä ikinä lystää. Olet pehmeää ja muovattavaa, eikä
jänne varmasti napsahda takahampaaseen. Sinut voi pyöritellä pyöryköiksi uuniin ranskalaisten kylkeen, livahdat
yhtä mukavasti lasagnejauhepussin jatkeeksi tai pizzataikinan ja juustopedin lakanoiden väliin. Olet varma valinta,
jolle harvoin muu kuin täyskasvissyöjä voi sanoa ei.
Otetaanpa tilanne elävästä elämästä. Nappasin sinut
syliini lähimarketista seitsemänprosenttisena. Olit miedoimmillasi. Ruskistin sinut, kaadoin kastikeaineet päällesi
ja hölväsin joukkoosi valkosipulijauheet ja jauhelihamausteet. Sinun pitäisi maistua. Kaikkien noiden suojavarustusten alta sinusta oli kuitenkin aistittavissa raikas, hikinen
jänteen aromi. Ja tämän herkuttelun jälkeen on siis viikon
”oikeat” ruoat syöty. Ei muuta kuin banaanit, pakastemarjat ja korkeintaan vetiset kalapuikot kehiin. Jos sinulle nyt
määrättäisiin kielto, voisin kuvitella sinun vientisi mustassa pörssissä.
Ei hyvää
”Olet mahtavaa ainetta. Olenpäivää jos olisin
ko koskaan kertonut sitä sinul- hotkaissut sinut
le?
9.5-prosenttisena
sikanautana tai, oi
beibi, uhkeana 20-prosenttisena tositavarana. Siinä olisi jo
terveysguru heristämässä sormea, kultaseni.
Kauanko meille on syötetty sinua? Koko ikämme. Siispä
väitän seuraavaa: jos sinä olet pahasta, niin kaikki ne jo
ala-asteella yhteiskunnan tarjoamat pyörykät ja pihvit ja
ovat varmistaneet, että lähes me kaikki kuljemme nykyään ns. tuhon ja epäterveyden tietä. Meidät on kasvatettu
tekemään väärin. Emme pääse enää tavoistamme. No, ei voi
minkään. Jatkakaamme siis meille muovatun identiteetin
toteuttamista. Olet turvassa, rakkaani.
Myönnän avoimesti: olen nisäkäs, uros ja petoeläin. En
ehkä ole tappanut saalista itse, mutta olen lihanjalostajien
ns. symphatizer. Tosijätkä ei kauaa rehuilla heilu. Se tarvitsee lihaa, tosilihaa. Kumpuan alkukantaisista metsästäjistä,
jotka kantoivat lihakönttejä klaaneilleen. Periaate on sama
ja ikuinen: maukas, rasvainen suudelma pyörii kielellä ja
rauhoittaa nautiskelemaan hyvästä olosta ja vahvistavasta
eineksestä oltiin sitten luolan perukoilla aikojen alussa tai
kalsarisillaan taivaskanavien ääressä vetelemässä rattoisasti burgeria naamaan.
Runoilija Risto Rasalla on hyviä, napakoita runoja,
rasahduksia. Tässä meikäläisen pikku rasahdus. Se ei ehkä
ole maailman kaunopuheisin tuotos, mutta omistan sen
sydämestäni sinulle, muruseni:
Jauheliha.
Eläimestä eläimeen.
Kudoksesta kudokseksi.
Elämä jatkuu.
Repikää siitä.
Tatu Lehto
Kirjoittaja on lihaa ikävöivä humanisti
Itä-Suomen yliopisto on yksi maamme suurimmista
yliopistoista. Tarjoamme koulutusta 13 koulutusalalla
ja liki sadassa pääaineessa tai koulutusohjelmassa.
Tänäkin vuonna meille valitaan noin 3 000 uutta
opiskelijaa – oletko sinä yksi heistä?
Tutustu koulutustarjontaan ja hae opiskelijaksi!
www.uef.fi/hae
Filosofinen tiedekunta –
Ihmisyyden ytimessä
Englannin kieli ja kulttuuri
Englannin kieli ja kääntäminen
Kulttuurintutkimus
Ruotsin kieli
Saksan kieli
Suomen kieli ja kirjallisuus
Venäjän kieli
Yleinen kielitiede
Läntinen teologia
Ortodoksinen teologia
Psykologia
Erityisopettaja
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutus
Kotitalousopettaja
Käsityönopettaja
Lastentarhanopettaja
Luokanopettaja
Luokanopettaja ja matemaattisten
aineiden opettaja
Opinto-ohjaaja
Luonnontieteiden ja
metsätieteiden tiedekunta –
Luonnon ja teknologian liitto
Aineenopettaja ja luokanopettaja,
matematiikka, fysiikka ja kemia
Aineenopettaja,
matematiikka, fysiikka ja kemia
Biologia
Fysiikka
Kemisti
Kemistitutkija
Matematiikka
Metsätiede
Sovellettu fysiikka
Tietojenkäsittelytiede
Ympäristötiede
Terveystieteiden tiedekunta –
Terveemmän huomisen tekijät
Lääketiede
Hammaslääketiede
Farmasia (farmaseutti ja proviisori)
Terveyden biotieteet
Hoitotiede
Ravitsemustiede
Kansanterveystiede
Liikuntalääketiede
Ergonomia
Yhteiskuntatieteiden ja
kauppatieteiden tiedekunta –
Monitieteinen vaikuttaja
Historia
Kauppatieteet
Maantiede ja ympäristöpolitiikka
Oikeustieteellinen ala
Julkisoikeus
Sosiaalitieteet
Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteet
Terveystaloustiede
Sosiaalihallintotiede
Terveyshallintotiede
Lisäksi useita suomenja englanninkielisiä
maisteriohjelmia
Kerro
iinno staa?
k
a
u
in
a lipun
Mikä ala s
voit v oitta
ja
il
le
se me
ockiin !
Ilo saarir
s sa
tu oso ittee
is
ll
s
a
O
/kilpa ilu
www.uef.fi
oita
e lutarin
Lue o pisk
lo gista:
ttiläid en b
e
h
lä
UEF
o t.fi
o.blogsp
t
is
p
o
y
li
su omen
www.ita
Ajassa
Salibandya yli kampusrajojen
Winterfest saapui Savilahdelle
Kuopiolaisten opiskelijajärjestöjen ideoima Winterfest kokosi kaupungin
korkeakouluopiskelijat jälleen yhteen talvisen hauskanpidon merkkeissä.
Lumi pöllysi ja laulu raikasi, kun haalarikansa otti toinen toisistaan mittaa
muun muassa hankikeilauksessa ja kimppahiihtokisassa.
Perinteikäs talvirieha on järjestetty aiempina vuosina Valkeisenlammella,
mutta tällä kertaa kisailut päätettin siirtää opiskelijoiden kotijäälle Savilahteen, jossa yliopistolaisten lisäksi opiskelevat pian myös Savonia AMK:n veijarit. – Maiju Pohjolainen, teksti & kuva
2 minuuttia ja 47 sekuntia ei riittänyt tandemhiihtokisan voittoon.
Petri Kurttila päihitti Markku Leinosen hankipainissa.
Vauhdista ja vaarallisista tilanteista voitaisiin nauttia yhdessä yli kampusrajojen. Se edellyttää kuitenkin selkeää organisointia ja lajiaktiivien mukanaoloa. Tapahtumia ei tipahte-
Insinööriopiskelijoiden INSSIsauna tarjosi makeat löylyt ja palju mukavan vilvoittelutuokion.
le taivaalta.
Ihmiscurlingissa opiskelijakivi oli saatava lähelle nänniä.
Heput eivät aikoneet päivän saaliin perusteella vaih-
taa kalastajan ammattiin.
10
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Jippii, lähes kaato!
Vasemmalta alkaen: Anton Jaakkola päätti hurmata juryn vodkalla
ja Pietari Kopper balalaikalla. Henri Sormunen tarttui sirppiin ja Ville
Tuhkalainen vasaraan.
Salibandytoiminta on valmis nousemaan seuraavalle tasolle UEF:n kampuksilla. Toiminnan kehittyminen kuitenkin vaatii sekä aktiivisuutta opiskelijoilta että selkeän
vastuujaon. Katsaus kampusten sisäiseen toimintaan paljastaakin kehityksen solmukohdan. – Teemu Silmu, teksti &
Joona Sipi, kuva
S
alibandy nauttii UEF:n kampusten opiskelijaliikunnassa
suurta suosiota ja tuo yhteen
opiskelijat ja ainejärjestöt.
Eikä ihme, sillä sen hikeä kirvoittava vauhti ja matala taloudellinen
kynnys tekevät siitä täydellisen opiskelijalajin.
Erityisen järjestäytynyttä toiminta on
tällä hetkellä Joensuussa, jossa vuotuinen salibandyliiga liikuttaa tänä vuonna
peräti 17 joukkueellista opiskelijoita.
Kampuksella pyörii toista vuotta putkeen kaksi eri liigaa, kovien joukkueiden
Kilpaliiga sekä matalamman kynnyksen
Rentoliiga. Tänä vuonna salibandyliiga
on tehnyt yhteistyötä myös Savo-Karjalan Salibandyerotuomarit ry:n kanssa.
Joensuussa liigakausi alkaa lokakuus-
sa ja huipentuu 4. huhtikuuta järjestettävään liigojen yhteiseen finaalitapahtumaan. Joensuu on ollut edustettuna
myös opiskelijoiden SM-kisoissa sekä
kilpa- että rentotasolla, vieläpä kelpo
menestyksellä.
Myös Savonlinnassa salibandy liikuttaa. Viikoittaisilla vuoroilla pelailee kerralla reilusti yli joukkueellinen opiskelijoita. Etelä-Savossa harrastus on saanut
joukkuetoiminnan muotoja: kampuksen
innokkain porukka on ottanut viime
vuosina mittaa mm. paikallisista divarijoukkueista. Lisäksi kampukselta on
osallistuttu lajin OSM-kisoihin.
”Viime vuonna lähdettiin ensimmäistä kertaa ja tänä vuonna uudestaan.
Joukkue on kovatasoinen“, kertoo
kampuksen liikuntavastaava Heidi
Hänninen.
Kuopio on tällä hetkellä Itä-Suomen
yliopiston outo lintu, sillä sen salibandytoiminta on ollut viime vuodet
laskusuunnassa. Kampuksen perinteikäs
ja suosittu sählyliiga on yllättäen täysin
jäissä. Kampuksen juuri valmistuneen
lajiaktiivin Jukka Mähösen mukaan syytä voi hakea epäselvästä vastuunjaosta.
”Kenelläkään ei ole selkeää järjestämisvastuuta. On vain aina todettu,
että nyt pitäisi liiga järjestää”, Mähönen
toteaa.
Innostusta lajia kohtaan Kuopiossa
on, se on hyvin tiedossa.
Kuopion hetkellisestä aallonpohjasta
huolimatta UEF:n salibandyväki alkaa
olla valmis kampusten väliseen toimintaan, jota vuosien mittaan on välillä
yritetty viritelläkin. ISYY:n hallituksen
vapaa-ajan ja liikunnan vastaavan Matias Vainion mukaan oleellinen kysymys
on, miten lajista innostuneet opiskelijat saadaan itse mukaan järjestämään
toimintaa.
”ISYY:n tehtävä on omien resurssiensa kautta mahdollistaa toiminnan
järjestäminen ja kehittäminen”, toteaa
Vainio.
Tämä lieneekin keskeistä myös
Kuopiossa, missä Joensuun kaltaista
liikuntakerhotoimintaa ei ole.
Vainion pyöritellessä mahdollisuuksia yhteisen toiminnan järjestämiseksi
esiin nousee muun muassa erillisen Salibandykerhon perustaminen. Kerho voisi
hakea rahoitusta sekä ISYY:n budjetista
että esimerkiksi hankeavustuksena.
”Rahasta homma ei sikäli jää kiinni”,
Vainio linjaa.
Moottorina voisi aluksi toimia järjestäytyneimmän toiminnan Joensuu, josta
toimintaa koordinoitaisiin yhteistyössä
Kuopion ja Savonlinnan vastuuhenkilöiden kanssa.
Kerhotoiminta tietäisi hiukan paperihommia, mutta muutoin työmäärä ei Joensuussa kasvaisi juurikaan. Kynnyksenä
onkin lajiväen oma aktiivisuus: mikään
liikuntatoiminta ei Itä-Suomen yliopistossakaan tipahda valmiina ylhäältä.
On intohimoisten opiskelijoiden
omalla vastuulla saada toimintaa aikaiseksi.
Uljas 2 | 21. 2. 2014
11
Ajassa
”Kone ei korvaa ekonomia, kirjanpitäjän se voi jossain määrin korvata.
Voiko perstuntumaan luottaa?
Vielä tarvitaan laskennan
ammattilaisia
Etla arvioi, että tekniikan kehittyminen tekee laskentatoimen
ammattilaisesta pian uhanalaisen. Kauppatieteiden laitoksen
johtaja Matti Turtiaisen mukaan arviolla ei ole vaikutusta yliopiston kauppatieteen opiskelijoille. Tietotekniikan kehittyminen sen sijaan kasvattaa ekonomien kysyntää työmarkkinoilla. - Jussi Turunen, teksti & Jarkko Kumpulainen, kuvitus
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan
mukaan kirjanpidon ja laskentatoimen
asiantuntijat ovat Suomessa kymmenen
uhatuimman ammatin joukossa seuraavan 10–20 vuoden aikana. Kauppatieteiden parista asiasta ollaan eri mieltä.
Etla julkaisi tammikuussa muistion, joka perustuu Oxfordin yliopiston
tutkimukseen, jossa korvaantumisen
todennäköisyys laskettiin yhdysvaltalaisille ammateille. Muistiossa on otettu
huomioon yhdysvaltalaisten ja suomalaisten ammattirakenteiden erilaisuus.
”Etlan arviolla ei ole vaikusta yliopiston kauppatieteen opiskelijoille”,
kertoo professori Matti Turtiainen,
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden
laitoksen johtaja.
”Arvio koskee suorittavan tason toimijoita, joiden työ jo nykyisellään osin
korvautuu tietotekniikan myötä. Mitä
tietotekniikan tuottamilla numeroilla
sitten tehdään, onkin jo ihan toinen
juttu ja edellyttää laajempaa ymmärrystä asioiden syy-seuraussuhteista
ja yhteyksistä liiketoimintaan, mihin
yliopistotason kauppatieteen koulutus
antaa erittäin hyvät valmiudet.”
Eniten laskentatoimea opiskelleet
työllistyvät tilintarkastustoimistoihin, controllereiksi kaiken kokoisiin
yrityksiin ja talouspäälliköiksi sekä
talousjohtajiksi. Kirjanpitäjä voi Turtiaisen mielestä olla korvattavissa, mutta
ekonomia ei koneella syrjäytetä.
”Kone ei korvaa ekonomia, kirjanpitäjän se voi jossain määrin korvata.
Tietotekniikan kehittyminen on jo kasvattanut ja kasvattaa edelleen ekonomien työmarkkinakysyntää.”
Laskentatoimi on jo pitkään ollut
suosituin kauppatieteen maisterin
pääaine ja suosio säilyy vahvana ainakin
lähitulevaisuudessa. Niin sanotuilla
hiljaisilla signaaleilla on suuri merkitys
työelämään edetessä.
”Suurimmat haasteet liittyvät niin
sanottujen hiljaisten signaalien huomaamiseen siitä, miten omaa osaamista
on syytä työelämässäkin jatkuvasti kehittää työelämän tarpeiden ja toisaalta
myös omien uraodotusten mukaisesti”,
kertoo Suomen Ekonomiliiton tutkimuspäällikkö Juha Oksanen.
”Opintojen aikana on toki myös
syytä jo tarkoin pohtia omia sivuainevalintojaan niin, että ne parhaalla
mahdollisella tavalla tukevat hyvää
työllistymistä. Esimerkiksi oikeustieteellinen osaaminen on hyvin kysyttyä,”
Oksanen arvioi.
10 uhanalaisinta ammattia
1. Puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät
2. Tallentajat
3. Valokuvatuotteiden valmistuksen prosessityöntekijät
4. Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
5. Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
6. Pakkaus-, pullotus- ja etiketöintikoneiden
hoitajat
7. Luokittelijat ja laaduntarkkailijat
8. Asianajosihteerit
9. Mallit
10. Palkanlaskijat
Lähde: Etla
UEF:n johtoryhmä pois piilostaan
Itä-Suomen yliopiston johtoryhmän
blogi paljastetaan julkisuuteen lukkojen takaa. Uljas on jo tähänkin saakka
välittänyt laajempaan julkisuuteen mie-
12
Uljas 2 | 21. 2. 2014
lenkiintoisimpia asioita UEF:n intraan
salasanojen taakse piilotetusta yliopiston blogosfääristä, mutta nyt yliopisto
on itsekin päättänyt ottaa askeleita
avoimempaan suuntaan.
Johtoryhmän blogi siirtyy helmikuun
lopussa UEF-intrasta UEF:n julkiselle
blogialustalle.
Johtoryhmälle tulee kaksi julkista
blogia, suomen- ja englanninkielinen.
Pasi Huttunen
Vihreä vasemmiston esitteet ja kyltit ottivat talouskomissaari Olli Rehnin vastaan Joensuun kampuksella 11. helmikuuta. Rehnin listaamien perusongelmien, talouskriiisin ja ympäristökriisin olemassaolosta vallitsee laaja yksimielisyys, mutta ratkaisukeinoissa yksimielisyyttä ei ole näkyvissä. Vasemmiston mukaan Rehnin kädet valuvat eteläeurooppalaista verta.
Talouskomissaari Olli Rehn (kesk.) totesi luennossaan komission tehneen oikean diagnoosin ja pelastavan Euroopan talouskriisistä. Vasemmisto ei usko häntä ja vaatii kriisimaiden
velkojen alaskirjausta – Pasi Huttunen, teksti & Joona Sipi, kuva
Talouskriisi on komissaari, ja eurovaaliehdokas Olli Rehnin (kesk.) mukaan
saatu Euroopassa tasoittumaan. Arviolleen hän hakee tukea komission käyttämästä viidestä talousindikaattorista
koostetusta talouden ilmapiiriä kuvaavasta mittarista, Economic Sentiment
indikaattorista, Iiris Penttilän suomennoksen mukaan talouden perstuntumasta.
Indikaattoria Rehn kuvaa Euroopan
talouden biorytmiksi. Komissio on hänen
tarinassaan lääkäri, joka on osannut
tehdä oikean diagnoosin ja annostella
oikean lääkkeen, ja ilmapiiri on komission mukaan parantunut huimasti niistä
pohjalukemista, joissa se oli loppukesästä
2012.
”Kriisin taittamiseksi tehdyt toimet
ovat tuottaneet tulosta. Nyt on jatkettava
uudistuksia.”
Tarvittavien uudistuksien perusteeksi
hän esittelee Euroopan kasvukarttaa
vuodelle 2014. Tumman vihreä väri
kertoo hyvästä kasvusta. Tummimpia
ovat Baltian maat, joista erityisesti Latvia
nousee vahvasti. Suomi on Italian ja
Ranskan tapaan hailakan vaaleanvihreä.
Talouskurin politiikka on Rehnin mukaan ainoa oikea ratkaisu, mutta sitä ei
ole harjoitettu tarpeeksi.
Rehnin luennoidessa Joensuun kampuksella 11. helmikuuta, olivat häntä vastassa
Itä-Suomen vihreän vasemmiston aktiivit.
”Toteutetun politiikan jäljet ovat
kriisimaissa – Kreikassa, Irlannissa,
Espanjassa, Portugalissa – inhimilliseltä
kannalta karmivia”, he muistuttavat
jakamissaan esitteissä.
Dramaattisimman vastaäänen tarjoaa
kuitenkin Theodoriksi itsensä esittelevä
kreikkalainen vaihto-opiskelija.
”Kurjuus syvenee Kreikassa, työttömyys kasvaa ja yhä useammat perheet
putoavat köyhyyteen. Itsemurhat lisääntyvät. Kokonainen sukupolvi on tuomittu
ikuiseen velkaan ja hallitus heitti kansan
toiveet roskakoriin. Kreikkaa on autettava oikealla tavalla, ei näin. Eurooppa
tarvitsee elävää Kreikkaa!”, hän vetosi.
Rehn totesi tuntevansa voimakkaasti
kreikkalaisten tuskan, ja arvioi, että jos
olisi toimittu toisin, olisi Kreikan tilanne
vielä huonompi. Hän viittaa lähinnä populistisina pitämiinsä perussuomalaisten
vaatimuksiin, että Kriisimaita ei tuettaisi.
Lisäksi hän painottaa kriisimaiden omaa
vastuuta.
Suomessa Theodorin linjoilla on puolueista ainakin Vasemmistoliitto, ja Olli
Rehn onkin saanut kuulla kovaa höyky-
tystä vasemmalta.
”Talouskurin sijaan vaadin julkisia
investointeja työttömyyskriisin ratkaisemiseksi ja rahaliiton rakenteellisten
ongelmien korjaamista. EKP:n on voitava
lainoittaa jäsenmaita suoraan ja Euroopan pankkijärjestelmää on uudistettava.
Tämän lisäksi pitää aloittaa järjestelyt
kriisimaiden velkojen alaskirjaamiseksi”,
Vasemmistoliiton eurovaalien kärkiehdokas Li Andersson toteaa.
Talouskriisin lisäksi Olli Rehn nostaa
ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun
eurooppalaisen politiikan toiseksi kärkiteemaksi.
Hän painottaa, että nykytilanteessa
päästövähennykset ovat tulleet liian
kalliiksi, eivätkä tulokset ole olleet riittäviä. Hän myös painottaa, että Euroopan
lisäksi muidenkin on osallistuttava.
”Tällä hetkellä Eurooppa aiheuttaa
noin 10 prosenttia päästöistä. Vuoteen
2030 mennessä vastaava luku on tämän
hetkisten ennusteiden mukaan enää 4-5
prosenttia.”
Uljas 2 | 21. 2. 2014
13
Arto Väisänen, Lintusuojelus 2013
Terveyspelit etsivät tekijöitään
16.1.-27.4.
&
TIINA KIVINEN
ARTO VÄISÄNEN
Joensuun taidemuseo ONNI
Kirkkokatu 23
Avoinna: ti, to-su 11-16, ke 11-20
Liput: 3-5 €, alle 7-vuotiaille vapaa pääsy
ABI – ALOITA VAIKKA HETI!
AVOIMESSA YLIOPISTOSSA tarjolla lukemattomia opintoja, joita
voit opiskella missä vain, milloin vain. Voit kätevästi
• HYÖDYNTÄÄ välivuoden
• TUTUSTUA yliopisto-opintoihin
• OPISKELLA tutkintotavoitteisesti
Naistenpäivänä 8.3. kaksi naista
yhden hinnalla! Popup-kahvila &
opastuksia. Ohjelma netissä.
ADUCATE
AVOIN YLIOPISTO
Onko tässä
tuleva
mainospaikkasi?
Uljas tavoittaa opiskelijat Joensuussa,
Kuopiossa ja Savonlinnassa.
© Tuomas Pöyry
Uljas ilmestyy 21.3.
YOU LEARN
YOUR WAY
www.uef.fi/avoinyliopisto
Kuopio Innovationin asiantuntija Tiina Arpola ja kehitysjohtaja Arto Holopainen tähyävät yliopiston suunnalta tekijöitä ja osaanottajia Kuopiossa viritteillä olevaan terveyspeliealan
klusteriin. Huhtikuussa taitojaan pääsee kokeileemaan Game Jamissa.
Pelit koukuttavat, terveelliset asiat eivät. Kuopiolainen Games for Health Finland -hanke pyrkii, että asiantila olisi toisin. Kuopio on yksi Euroopan virallisista terveyspelien kuumista pisteistä. Se on tuonut alueelle jo joitakin yrityksiä. Nyt
kutsu kuuluu myös opiskelijoille, alan seuraava Game Jam
järjestetään huhtikuussa. – Jarkko Kumpulainen, teksti & kuva
G
ames for Health Finlandhanke kiilaa Kuopiota
terveysvaikutteisten
pelien keskukseksi.
Toimialarypäs nojaa jo
ennestään vahvoihin terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusosaamiseen, mutta niihin
haetaan nyt lisäpotkua peleistä lainattujen ominaisuuksien ja teknologioiden
avulla.
”Täällä tehdään paljon terveysteknologiaa, fyysisiä laitteita ja ohjelmistoja
terveyden ylläpitoon, mutta niiden käyttö on ihmisillä aina vaihtuvanlaista, aivan
kuten kaikki terveyteen liittyvä. Eli yksi
näkökulma aiheeseen on löytää keinoja,
jotka saavat ihmiset pitämään huolta
omasta terveydestään”, Kuopio Innovationin kehitysjohtaja Arto Holopainen
kertoo.
Avainsana on täälläkin koukuttavuus.
”Viihdepeliteollisuudessa keskeistä
on muun muassa koukuttavuus, se miksi
pelejä pelataan. Yritämme nyt tuoda ter-
14
Uljas 2 | 21. 2. 2014
veyspuolelle niitä samoja ominaisuuksia
ja saada ihmisiä koukuttumaan terveyteen”, Holopainen maalailee.
Terveys-, lääke- ja ravitsemusalan
osaamista Kuopiossa riittää, mutta pelisuunnittelun koulutus on vähäistä.
”Eritoten kampusten välillä olisi syytä
uittaa tietämystä tännekin puolelle.
Täältä ei löydy ihan siihen pelipuoleen,
esimerkiksi pelimekaniikkaan tai –
suunnittelun, edes yksittäisiä kursseja.
Nyt niille olisi selkeästi ilmenemässä
kysyntää”, Kuopion Innovationin asiantuntija Tiina Arpola osoittaa sanansa
Itä-Suomen yliopistolle ja joensuulaisille,
jossa pelipuolen opetusta on useammilla
koulutusasteilla.
Arpola ja Holopainen kannustavat
myös muiden alojen opiskelijoita liittymään talkoisiin. Heidän mukaansa muun
muassa tiedottamisen ja kasvatusalan
taitajille on tilausta. Mukaan meneminen
on tehty helpoksi, sillä Games for Health
-hanke järjestää jälleen huhtikuussa
Game Jam -tapahtuman joka kerää yhteen alan yritykset, opiskelijat, harrastajat ja tekijät.
”Game Jam on rajapinta, jonne
kootaan kaikki asiasta kiinnostuneet”,
Holopainen kertoo.
Tapahtumissa on muun muassa käytössä terveysalanlaitteita ja alan yritysten
innovaatioita, joita osallistujat katsovat
tuorein silmin. Esimerkiksi näin:
”Siellä on teknologiayrityksiä, jotka
”Yritämme nyt tuoda terveyspuolelle niitä samoja
ominaisuuksia ja saada ihmisiä koukuttumaan terveyteen.
ovat tuoneet sinne oman jo ammattilaiskäytössä olevan tuotteen. Tarjoavat siitä
tiedot osallistujien omiin ohjelmiin, ja
sitten katsotaan mitä niistä saa aikaiseksi. Osa opiskelijoita on saanut tätä kautta
työtarjouksia. Se on myös paikka osoittaa
oma osaamista”, Holopainen kertoo.
Edellisessä tapahtumassa eräs ryhmä
käytti muun muassa kuopiolaisen Myontecin valmistamia älysortseja tekemänsä
pelin ohjaimena. Arpola painottaa myös
tapahtumien hauskuutta.
”Hyvin vapaamuotoinen. Ensin
kasaannutaan yhteen ja voidaan antaa
etukäteen jokin tietty aihe johon keskitytään. Tiimit ovat muodostuneet ennalta
ja alkavat työskentelemään. Ne jotka
jäävät ilman tiimiä, etsivät keskustellen
oman porukkansa.”
Tapahtumat ovat viikonlopun ajan
yhdessä oppimisen tiloja.
”Siellä voi oikeasti oppiakin jotakin.
Meillä ei ole niin tiukkaa rajausta tiimien
välillä, vaan toisesta tiimistä voi osaaja
käydä toisessa neuvomassa, eli siinä
samalla opetetaan toinen toisia ja jaetaan
tietoa”, Arpola jatkaa.
Game Jam –tapahtumat ovat vuosittainen jatkumo.
”Kerran vuodessa tammikuussa on
Global Game Jam, johon osallistui nyt
maailmanlaajuisesti kaikkian yli 20 000
ja Suomesta 640 osallistujaa 13 eri paikkakunnalta. Nyt välillä on näitä paikallisia
jameja, joissa syntyy uudenlaisia tiimejä,
ajatuksia ja aihioita”, Holopainen kuvailee.
Huhtikuun jälkeisen jamin jälkeen
seuraava on syksyllä, jonka yhteydessä
Kuopiossa on myös alan foorumi.
”Aihioita esitellään ja kehitetään siellä
edelleen, ja kun se globaalitapahtuma
tulee taas vuoden päästä, niin se on jo
semmoinen maailmanlaajuinen tilaisuus
tuoda ne tuotokset esille”, Holopainen
kertoo.
Terveysalan Game Jam Kuopiossa 26. - 27.4. Lisätietoa osoitteesta: http://gamesforhealth.fi/events./
Opiskelijaedut
PeeÄssän ravintoloissa
MEMPHIS
• Á la carte annoksista
FRANSMANNI
• Á la carte annoksista
-10%
-10%
AMARILLO
• Á la carte annoksista
-10%
RUSTIK
• Á la carte annoksista
10%
HESBURGER Sokos, Prisma Kuopio,
Ykkösrasti ja Iisalmi
• Isommat ranskalaiset ja isompi juoma normaalihintaisen aterian ostajalle
BUFFA Prisma Kuopio
• Pizzabuffa
ROSSO
7,50 €
Kuopio, Iisalmi ja Varkaus
• Á la carte annoksista
• Kuopion Rossosta
Pannupizzat ja pastat
ROSSO EXPRESS Ykkösrasti
• Pizzat, pastat ja wokit
SOKOS HOTEL
VESILEPPIS
• Á la carte annoksista
-10%
10 €
-10%
-10%
Edut voimassa su-to 31.5.2014 saakka
Etu henkilökohtainen, opiskelijakorttia näyttämällä ei voi yhdistää muihin alennuksiin.
Meidät löydät myös Facebookista!
www.peeassaravintolat.fi
In good company
Uljas 2 | 21. 2. 2014
15
“Elämme risteyskohdassa, jossa keskiluokkaistumisen tarina on muuttunut silppuhalpatyön tarinaksi.”
Nuoret
- Ikuiset syntipukit?
Historian professorin ja psykohistorioitsijan Juha Siltalan mukaan taantumissa eliitti on kautta historian löytänyt syyllisen nuorista. Aikamme ei tee
poikkeusta. – Tenho Kiiskinen, teksti & Petteri Tikkanen, kuvitus
J
ulkisessa sanassa syrjäytyneistä nuorista
huolestunut eliitti ja aikuiset toistavat
sivutuotteenaan mielikuvaa laiskasta,
eristäytyvästä, uhmakkaasta nuorisosta.
Heistä ei ole mihinkään. Stereotypioissa pojat ovat pidättelyongelmaisia
kouluammuskelijoita ja aivokuolleita
hormonipaukkuja, tytöt puolestaan ovat vinoutuneet
sadistisiksi hikipingoiksi ja manipuloiviksi kännihuoriksi. Kaikki paha on totta, onhan?
Onko tavallinen nuori kotonaan kilpailuyhteiskunnassa? – seminaarissa Juha Siltala puhui helmikuussa Kolilla suurelle yleisölle. Siellä ennakkoluulot
nuorista saivat turpasaunaa niin virkamiesten kuin
tutkijoiden taholta. Mitä meidän todella tulisi tietää
15-30 -vuotiaista nuorista ja nuorista aikuisista?
Siltalan mukaan nuoria voi ymmärtää ainoastaan
ymmärtämällä rakenteita.
“Elämme risteyskohdassa, jossa keskiluokkaistumisen tarina on muuttunut silppuhalpatyön
tarinaksi. Elämää on vaikeampi hallita kuin ennen”,
Siltala pohtii.
Siltalan laaja nuorisotutkimus Nuoriso - mainettaan parempi?, ei ujostele etsiä syitä syyttelyä
syvemmältä. Aineellisen yltäkylläisyyden lomassa on
ristiriidan haamu. Emmekö me voikaan hyvin?
Siltalan mukaan tuudittaudumme harhaan, koska
emme halua nähdä olennaista.
“Maailmanmarkkinoilla mikään ei enää näytä
kannattavan ”, Siltala pudottaa.
Globaalissa työn ja pääoman ylitarjonnassa koulutusta ei palkita enää entiseen tapaan.
16
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Odotushorisontti on muuttunut. Toivottomuus ja
näköalattomuus on länsimaissa vallannut mieliä.
Siltalan näkemyksessä ongelma on lyhyiden voittojen ehdoilla toimivasta maailmantaloudesta, joka
tekee tulevaisuudesta ennakoimattoman, työehdoista epävarmoja ja pakottaa alentamaan palkkatasoa.
“Eivät nuoret pelkää oikeita töitä. He unelmoivat
vakituisesta työpaikasta, asunnosta ja perheestä.
Työnantajaan haluttaisiin sitoutua, jos sellainen vain
löytyisi”, Siltala kertoo.
Halutut arvot kuulostavat tulevan kuin suoraan
halinalleilta?
“Perhe ja ystävät yli kaiken, ahneita ovat vain mitätön vähemmistö.”
Nuorten hyvyyden luulisi heijastuvan myönteisenä viestinä myös yhteiskunnan huipulta?
Talouseliitin viesti toistuu Siltalan mukaan kaikissa länsimaissa seuraavasti:
“Teidän pitää kilpailla ahneemmin! Nykymaailmassa vain huiput pärjäävät.”
Siltala ei hyväksy hokemaa.
“Eliitin rohkaisukeino on väärä. Paremmin toimisi
muistutus: keskinkertaisenakin täällä on voinut aina
elää. Työn kysyntä ja tarjonta täytyisi saada kiertämään uudella tavalla, se on nuorten kannalta suurin
kysymys.”
Täytyisi siis muuttaa paitsi asenteita, myös rakenteita?
“Toimiva yhdistelmä on aina markkinoiden ja
säätelyn käsikopelolta haettu kompromissi. Ei se ole
mitään dramaattista vaihtelua Pohjois-Amerikan
ja Pohjois-Korean välillä, jos haetaan järjestelmille
toimivaa hyvän kierrettä”, Siltala valaisee.
Siltalan mukaan nuoret hyväksyvät kilpailun tosiasiana, mutteivät halua sitä. Kamppailu niukkenevista resursseista muuttuu ankarammaksi pakon edessä.
Kovin paine on nuorilla miehillä.
Pienistä ikäluokista huolimatta työmarkkinoilla
on ylitarjontaa. Teollisuuden supistuminen ja automatisointi ovat vähentäneet eniten perinteisiä miestyöpaikkoja. Silti pitäisi pärjätä ja perustaa perhe.”
“Nuori mies on haavoittuva ja hauras. Hän joutuu
kohtaamaan raskaimmat haasteet miehiselle pätevyydelleen juuri silloin, kun hän on heikoimmillaan.
”
Opiskelu kannattaa kuitenkin, vaikka ei välttämättä sillä tavalla kuin odottaa.
Hän ei ole paha tai väkivaltainen, hänen selviytymiskeinonsa vain ovat olleet niukat.”
Siltala näkee toivonkipinän runsastuneissa sosiaalisissa taidoissa, osataan jo hakea vertaistukea.
“Kasvanut solidaarisuus ja empatia voivat vähentää miesten keskinäistä katkeruutta työ- ja parisuhdemarkkinoilla. Riski on elämän kääntymisessä
nollasummapeliksi, jossa vain voittajalla on oikeus
omanarvontuntoon.”
Nollasummapelillä voi Siltalan mukaan olla synkät
kasvot.
“Kun nörtiltä viedään miehuus, hän voi päätyä
kouluampujaksi.”
Siltalan mukaan sosiaalinen luottamus on talouskriisin aikana notkahtanut myös hyvinvoivilla nuorilla, vaikka omakohtaiseen tulevaisuuteen jaksetaan
Uljas 2 | 21. 2. 2014
17
edelleen uskoa.
Onko tuossa tai muissa asenteissa nähtävissä
eroa vanhempiin? Nuorisotutkijan mukaan on.
Siltala näkee, että nautinnonhaluista elämäntapaa
avioeroineen ei tuomita, mutta itselle sitä ei kaivata.
“Halutaan vakauttavia tekijöitä. Parisuhteissa
pysytään tiukemmin, uskollisuus on arvokasta. On
etäännytty kauas arvomaailmasta, jossa oli muotia,
että kaikki ovat kaikkien kanssa. Nyt haetaan siteitä
irtokokemuksien sijaan.”
Ihmissuhteiden vakavuus heijastuu lupauksen
pitämisessä ystävälle, joka on nuorten tärkein arvo.
“Täytyy olla joku, joka ei petä. Suhteiden hinta
tiedetään.”
Kyynisyys ja itsekeskeisyys vähenevät.
“Häpeän tilalle on astunut kyky innostua ja nollata rooliodotuksia.”
Siltalan mukaan hyvän kierteen syntymistä talouteen haittaa yksipuolinen näkemys siitä, mikä on
tuottavaa. Pelkät kustannussäästöt ovat näköalattomia ja johtavat vain bulkkihintakilpailuun. Siltala
epäilee, tokko nykyinen talouskonsensus hyväksyisi
kysynnän käynnistämistä julkisilla investoinneilla
infrastruktuuriin, hoitamiseen ja opetukseen, uusien energialähteiden tuotteistamiseen ja perustutkimukseen. Siten luotaisiin kunnollisia työpaikkoja
tarpeellisille aloille, joille nuoret myös haluaisivat
kouluttautua. Talouden elpyminen loisi markkinoita ja investointitarvetta myös yksityiselle sektorille.
Nykymaailmassa automatisointi esiintyy vain keskiluokkaisten työpaikkojen katona, ei mielekkäiden
töiden mahdollistajana.
Prekarisoituminen sijaisuuksina, vuokratyönä
ja pakkoyrittäjyytenä on nöyryytys, jossa liian moni
elää.
“Työttömyys on sukupuolten välillä tasoittunut
tämän laman aikana”, Siltala kiteyttää.
Siltalan mukaan Suomi alkoi suistua pois yhteiskunnallisen eheyttämisen ihanteesta 90 - luvulla
”
Paremmin toimisi muistutus: keskinkertaisenakin
täällä on voinut aina elää.
eliitin korostaessa eriarvoisuuden oikeutusta.
“Vaikka pääomaliikkeiden vapauttaminen tuotti
kasinotalouden 1980-luvulla, vuosikymmen oli
vielä hyvinvointivaltion huipentuma ja työelämässä
kaiholla muisteltu hyvä aika.”
Mitä sitten tapahtui?
“Kokonaisuudesta huolehtimisen tilalle astui
meilläkin vastuuttomuus muusta kuin omasta
tuloksesta. ”Voittaja ottaa kaiken” -ajattelu edustaa
pelkoa. Voittajat kokevat syyllisyyttä tiedostaen
riippuvuutensa. Silloin on syytettävä riippuvaisiksi vaikkapa nuoria. Todellisuudessa suurimmat
voittajat ovat ympäri maailman voittaneet yksityistämisissä ja yritysjärjestelyissä. Ei heillä kaikilla ole
ollut kovin luovaa panosta, ainoastaan pelisilmää
järjesteltäessä vanhoja omaisuuksia.“
Onko eliitin tarpeeton kovuus siis yritystä olla
uskottava omissa silmissään?
“Kyllä. Viime vuosikymmenet ovat olleet kaikkialla länsimaissa tulonsiirtoa alhaalta ylös, pois
keskiluokalta, köyhiltä ja julkisista palveluista. Kuka
onkaan lopulta Maker ja kuka Taker?”, Siltala kysyy.
Siltala katsoo seurailevansa näissä argumenteissaan amerikkalaisen keskustelun valtavirtakolumnisteja Robert Reichia ja Paul Krugmania, jotka ovat
arvostettuja ekonomisteja.
Mitä kannustavaa nuorelle voisi sanoa kaiken
masentavuuden keskellä?
“Opiskelu kannattaa kuitenkin, vaikka ei välttämättä sillä tavalla kuin odottaa.”
Annettaisiinko jo arvo nuorellekin?
Missä olet vuonna 2024?
Uljas kyseli tulevaisuudesta Joensuun Normaalikoulun ja Lyseon lukion oppilailta.
-Jenni Karjalainen, teksti & Joona Sipi, kuvat
Milja Tolonen - Lukion 2.lk.
- Siinä vaiheessa olen toivottavasti jo päässyt jatko-opintojen
jälkeen töihin ja minulla on jonkinlainen perhe. Aion ammattikorkeaan lukion jälkeen.
Kolumni | Kunnon kansalainen
I
tä-Suomen tutkintotehtaan liukuhihnalle
otetaan ensi syksynä kasa uutta työvoimaa
ja yliopistolain mukaan on samalla liityttävä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan (ISYY). Valtio kannustaa voimakkaasti katsomaan tätä vain välttämättömänä
pahana. Kunnollinen nuori kansalainen ottaa opintolainaa ja suorittaa opinnot nopeasti, jotta pääsee
töihin, ihan mihin tahansa töihin. Sitten hän ottaa
asuntolainan ja ostaa tavaraa, ihan mitä tahansa
tavaraa. Kun palkka ei riitä, hän ottaa kulutusluoton
ja tosi-tv –ohjelma auttaa sinuiksi velkaantumisen
kanssa. Kaikesta saa S-bonusta, joten se on todella
kannattavaa.
Päättäjät hoitavat puolestamme valtion tärkeimmän tehtävän, luottoluokittajien tyytyväisenä
pitämisen. Riittää, että noin kolmannes kansasta saa
ne palleilleen muutaman vuoden välein äänestettyä.
Eihän tämä kovin toimivalta kuulosta tässä taloudellisten ja ekologisten megakriisien kurituksessa.
Tutkijaliitto sattui sitten lähettämään meille
arvostelukappaleen Eetu Virenin suomentamasta
Gilles Deleuzen teoksesta Spinoza. Käytännöllinen
filosofia (2012). Kirja muistuttaa, että todellisuus on
paljon, paljon armottomampi.
Aikansa vittumainen jätkä, Baruch Spinoza
(1632-1677) sai kenkää juutalaisyhteisöstään muun
muassa väitteestään, etteivät sielu ja ruumis ole
toisistaan erillisiä. Hänelle luonnonoikeus on
kollektiivinen oikeus, joka on täysin luovutta-
18
Uljas 2 | 21. 2. 2014
maton: Oikeutta ei voida luovuttaa suvereenille,
vaan oikeuden puolustaminen on aina kunkin oma
yhteinen asia. Margaret Thatcheria siteeraten: yhteiskuntaa ei ole! Thatcherin one-lineriin vain tulee
Spinozalta lisäys: yhteiskuntaa ei ole, jos emme sitä
yhdessä rakenna.
Ajatus suvereenin
välttä”Oikeuden puolustamättömyydestä,
minen on aina kunkin jotta kaikkien sota
kaikkia vastaan
oma yhteinen asia
vältettäisiin, joutaa
tunkiolle. Se, että
luovutamme vallan jollekin meitä ”edustavalle”, ei
vähäisimmässäkään määrin vapauta meitä vastuusta, kun se ”edustaja” tunaroi. Ja se tunaroi.
Markkinavoimien pillastumisen välttämiseen
tarkoitetussa kielessä vastuu tarkoittaa, että vastuullista on olla turpa kiinni, hyväksyä, mennä töihin, ostoksille, ottaa lainaa ja ostaa osakkeita. Se on
paljon helpompi vastuu kantaa kuin Spinozan meille
lykkäämä hirvittävä vastuu, jota ei voi paeta.
ISYY, EU, valtio ja kunta ovat rakennelmia,
joiden tehtävä on kerätä ja jakaa rahaa. Yhteiskunta,
esimerkiksi opiskelijaliike on aivan eri asia. Se elää
ja muuttuu meidän toimiemme mukaan, eläessämme elämäämme. Karmaiseva, jokaisen yhteinen ja
hallintorajoille sokea vastuumme on rakentaa sitä
koko ajan.
Pasi Huttunen
Joensuun kampustoimittaja
Keho olen minä
– ateistin mietteitä Kasvainkylästä
Eetu Pesonen - Lukion 3.lk.
- Olen joko täällä, tai sitten Jamaikalla soittelemassa kitaraa. Jos
vaikka tulee lottovoitto!
Opiskelijan vastuu
”Oma vaiva tuntuu usein niin ainutlaatuiselta, että sen suhteen muuttuu melkein jonkinlaiseksi elitistiksi.
Iida Lehtinen - Lukion 2.lk.
- Olen varmaan naimisissa ja todennäköisesti mukana politiikassa, olen nytkin demarinuorissa. Aika todennäköisesti näin käy.
Emilia Sillanpää - Lukion 4.lk.
- Uskon olevani Joensuussa, en naimisissa eikä minulla ole
lapsia. Toivottavasti olen mielekkäässä ansiotyössä ja saan
toteuttaa itseäni. Uskon aika vahvasti, että tämä toteutuu.
Kuolema on maailman varmin asia. Silti se on aina yllätys.
Kirjailija ja ateisti Christopher Hitchens ei luopunut periaatteistaan, ja ottanut kuolinvuoteellaan jumalaa vastaan. Sen
sijaan hän kirjoitti terävästi kuolemansa lähestymisestä ja
siitä, kuinka ilmaisunvapauden ja puhekyvyn merkityksen
ymmärtää vasta sitten, kun niitä ei enää ole. - Jussi Turunen,
teksti & Jarkko Kumpulainen, kuvitus
K
irjailijana ja ateistina
tunnettu Christopher Hitchens poltti
elämänsä aikana
kynttilää molemmista
päistä, koska se hänen
omien sanojensa
mukaan tuotti hänelle oikein lämmittävää valoa. Hän kuoli 62-vuotiaana.
Ennen uloskirjautumistaan Hitchens
kirjoitti Vanity Fair -lehteen pohdintojaan elämästä ja kuoleman läheisyydestä.
Nuo kolumnit on koottu tänä vuonna
suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Kuolevaisuus (2014). Hitchens kuvaa tarkkanäköisesti ja ilman tunteilua matkaansa
terveestä maailmanmiehestä Kasvainkylän asukiksi.
Ruokatorven syöpää sairastanut
Hitchens ehti elämässään matkustaa toimittajana miltei kaikkiin kuviteltavissa
oleviin kriisipesäkkeisiin ja kirjoittaa rienaaviksi syytetyt teokset sekä Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissingeristä
(The Trial of Henry Kissinger) että monille lähes pyhimysmäisestä nunnasta,
Äiti Teresasta (The Missionary Position:
Mother Teresa in Theory and Practice).
Mihin Hitchensin kaltainen jumalienkieltäjä laittoi toivonsa ja uskonsa
sen jälkeen, kun hän sai tietää sairasta-
vansa samaa tautia, johon hänen isänsä
kuoli 79-vuotiaana? Hitchens ei uskonut
yliluonnolliseen ollessaan terve. Hän
ei yksinkertaisesti kokenut että jokin,
mitä hän piti epätotena ja älyllisesti
laiskana, voisi olla hänelle hyödyllistä.
Miksi kuolemaa tehdessä täytyisi tinkiä
periaatteistaan? Hitchens ei myöskään
ollut yllättynyt sairastumisestaan.
”Olen tiennyt polttavani kynttilää
molemmista päistä ja todennut sen usein
luovan oikein miellyttävää valoa. Juuri
siitä syystä en kuitenkaan voi nähdä itseäni läimimässä otsaani järkytyksen vallassa tai kuulla itseni vaikeroivan miten epäreilua tämä kaikki on: olen jo jonkin aikaa
uhitellut Viikatemiestä suuntaamaan
jonkin liikenevistä teristään minua kohti,
ja nyt minut peittoaa jokin niin ennaltaarvattava ja banaali asia, että jopa minua
pitkästyttää”, Hitchens toteaa.
Hitchensin suurimpia oikkuja oli helposti
kyllästyminen, ja hän ilmoittikin nauttineensa juomisesta ja tupakoinnista,
koska se sai muut ihmiset vaikuttamaan
vähemmän tylsiltä. Hän halusi aina
venyttää meneillään olevaa hetkeä, iltaa,
keskustelua.
Syöpää sairastavalle ihmiselle
kerrotaan Hitchensin mukaan usein
tarinoita jostakin tutusta, jolla on myös
ollut syöpä. Tällaiset tarinat ovat usein
pahasti masentavia tai mieltä ylentäviksi
ja toiveikkaiksi tarkoitettuja. Oma vaiva
tuntuu usein niin ainutlaatuiselta, että
sen suhteen muuttuu melkein jonkinlaiseksi elitistiksi. Hitchens kertoo, että kehon rappeutuessa havaitsee itse asiassa
olevansa keho.
”Ei ole erityisen hauskaa tuntea viimeistä piirtoa myöten, miten tosi onkaan
se materialistinen väite, että minä en
omista ruumista, minä olen ruumis.”
Eniten ahkeraa puhujaa ja luennoitsijaa harmitti puhekyvyn menetys ja
ajoittainen muuttuminen ”lapsellisen
(tai kenties porsasmaisen) kimeäksi
vingunnaksi”. Kun ei voi puhua, se
tuntuu persoonan osittaiselta amputaatiolta. Terveyden lailla kykyä tuottaa
puhetta arvostaa vasta sitten, kun sen on
menettänyt. Enemmän kuin parannusta,
Hitchens halusi takaisin ilmaisunvapautensa.
Hän kirjoittaa pistävästi kuinka
ihminen ei ole todella elänyt, ennen kuin
on lukenut uskovaisten verkkosivuilta,
että hän on sairastunut syöpään jumalanpilkkansa takia ja tulee vielä kokemaan
helvetin kidutukset.
”Kostonhimoisen jumaluuden asevaraston täytyy olla surkuteltavan surkastunut jos hän ei muuta keksi kuin juuri
minun ikääni ja ´elämäntyyliini´ sopivan
syövän. Jos väität, että jumala säätää kelle
kuuluu mikäkin syöpä, sinun on myös
selitettävä miksi niin monet lapset sairastuvat leukemiaan.”
Hitchens herättää henkilökohtaisella te-
oksellaan kysymyksen, kuinka kuolemaa
on soveliasta kuvata. Esimerkiksi Suomessa keskustelua herättivät Yhteisvas-
Kommentti | Arvailua vain
Loppu on kuin
aika ennen alkua
U
skon, että kuoltuani pääsen
samaan tilaan jossa olin, ennen
kuin synnyin. Mielestäni lohdullisimpia lukemiani katkelmia kuolemasta
on peräisin kirjailija Mark Twainilta: ”En
pelkää kuolemaa. Olin kuollut miljardeja
vuosia ennen syntymääni, enkä kokenut
siitä pienintäkään epämukavuutta.”
Jotkut eivät pidä lopullisen pimeyden
ajatuksesta. Ihmisen elämä ja sielu ansaitsisivat loputtuaan jotakin enemmän kuin
ikuisuuden tyhjyydessä. No, kärjistämistä kaihtamaton Twain tokaisisi tähän:
”Taivaaseen mennään suhteilla; jos sinne
mentäisiin ansioiden mukaan, jäisitte te
portin taakse ja koiranne menisi sisään.”
tuukeräyksen mainoskuvat, joissa luki:
Osta hyvä kuolema. Taustalla on ajatus
siitä, että hyvä kuolema on yhtä tärkeää
kuin hyvä elämä. Laadukas saattohoito
ja tuki elämän loppuvaiheessa kuuluvat
kaikille. Kuolemaa käsittelevät kuvat
tulivat viestillään luultavasti hieman liian
lähelle.
Hitchensin erinomainen kirja on yksi
osoitus siitä, että kuolemasta puhumisen
ei tarvitse kuitenkaan olla jotain kauhistuttavaa, sillä ihmisen elämässä mikään
ei ole sen varmempaa.
Uljas 2 | 21. 2. 2014
19
”Rituaalit tekevät vainoharhaiseksi kun on pakko toistaa jonkin tekemistä. Toisaalta rituaaleista saa itseluottamusta
silloin, kun ne auttavat onnistumaan.
Tenttirituaaleja,
taikauskoa ja tapoja
Esi-isiemme päiviä rytmittivät erilaiset uskomukset ja rituaalit, jotka nykyihmisistä voivat tuntua järjettömiltä. Nykypäivän ihminen osoittaa olevansa rituaaleilleen
uskollinen myös akatemiassa. Uljaan kyselykierroksen perusteella tosin vaikuttaa,
että magia ei ole se juttu, vaan käytäntö, valmistautumiseen liittyvät uskomukset
ja totuttu tapa on mikä ratkaisee rituaalissa roikkumisen. – Siina Sorvali, teksti & Mira
Asikainen, kuvitus
T
enttipäivänä pitää olla mukana tietty
keltainen viivoitin, esseetä kirjoittaessa on kuunneltava aina samaa Beethovenin konserttoa, eikä esitelmästä
tule mitään elleivät jalassa ole juuri
oikeat siniset sukat. Kummallista,
mutta totta. Valmistautuva ihminen
ei kaihda keinoja saattaa itsensä hyvään tilaan haasteen
edessä.
Mainitut esimerkit kuuluvat kyselyssä esitettyihin
nykyajan rituaaleihin. Juttua varten kyseltiin erilaisia
rituaaleja ja taikauskoisia käsityksiä Joensuun kampuksen opiskelijoiden keskuudesta. Miksi rituaaleja vielä
käytetään? Opiskeluun liittyviä rituaaleja on melkein
jokaisella, mutta on eri asia, tunnistaako piintyneitä
tapojaan rituaaleiksi.
”Itse otan aina silmälasit mukaan tenttiin. Minulla
on ajolasit, eli en oikeastaan tarvitsisi niitä kirjoittaessa.
Olen kuullut, että muillakin on tapana ottaa turhat lasit
mukaan tentteihin”, kertoo Taina Jauhiainen taikauskon rippeistään.
Myös musiikkitieteen opiskelijalla Antti Sillanmäellä on tentteihin liittyvä tapa:
“Otan aina tenttiin mukaan kuusi varakynää. Ei tästä
varmaan mitään varsinaista hyötyä ole, mutta onpahan
kynä jos muut sattuvat hajoamaan.”
Kaikkia rituaalit eivät kuitenkaan ole tavoittaneet.
Yleistä kielitiedettä pääaineenaan lukeva Laura Hirvonen pudistelee päätään, kun alan kysellä taikauskoisista
uskomuksista.
”Ei niitä oikeastaan ole, ei ainakaan mieleen tule.
Ellei sitten ihan yleistä neuroottisuutta lasketa. Käyn
kotoa lähtiessä varmistamassa, että hella on pois päältä,
vaikkei sitä olisi käytetty kolmeen viikkoon ja sähkölaitteiden johdot otan pois seinästä.”
”Varsinaisia opiskeluun liittyviä uskomuksia minulla
ei ole, mutta luen aina tentteihin nimenomaan keittiönpöydän ääressä,” luokanopettajaksi opiskeleva Sanna-
20
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Mari Savolainen kertoo.
”Teen myös aina muistiinpanot kaikesta lukemastani. En osaa enää valmistautua tentteihin muulla tavalla,
koska olen toiminut näin lukioajoista lähtien.”
Myös pääaineenaan kulttuuriantropologiaa lukevan
Liisa Näpärän koerituaali juontaa juurensa lukiosta.
”Minulla oli lukiossa aina samat isot korvakorut korvissa kun tein koetta. Jos ne joskus jäivät kotiin, tuntui
heti, ettei koe voi mennä hyvin.”
Vieläkö korvakorut ovat mukana kuvioissa?
”Ei, päätin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, etten käytä
niitä enää yliopistossa. En halua, että teen pakonomaisesti jonkin asian aina samalla tavalla. Rituaalit tekevät
vainoharhaiseksi kun on pakko toistaa jonkin tekemistä.
Toisaalta rituaaleista saa itseluottamusta silloin, kun ne
auttavat onnistumaan.”
Kainalo | Ennen näin.
Olipa kerran uskomus
V
anhoja suomalaisia uskomuksia löytyy kun
alkaa kaivella. Siinä missä nykyään uskotaan
tietyn kynän tuovan onnea tentissä, ennen
vanhaan pidettiin yhden päätäin löytymistä
omasta päästä rikastumisen merkkinä. Useampi täi
taas aiheutti köyhtymisen.
Leivän asettamiseen pöydälle liittyi myös rituaali:
sitä ei saanut koskaan asettaa makaamaan väärin päin.
Vaikka olisi lapsi ollut tulessa, oli leipä ensin asetettava oikein päin ennen kuin riensi taaperoa pelastamaan.
Rituaalit eivät olleet ainakaan turhan vaivattomia.
Joka juhlapäivänä piti pöytä nostaa ruuan jälkeen
kolmasti ilmaan huonon onnen välttämiseksi. Jos
taas tahtoi köyhyydestä eroon piti sekä ampua kohti
jokaista huoneen nurkkaa että huutaa ”pois haukat
kaapin päältä.”
Jos samaa yrittää nykyajan opiskelija-asunnoissa
saattaa köyhyyden lisäksi hyvinkin lähteä asunto.
Lähteet:
Perinteentutkimuksen lehtori Kirsi Laurén valottaa,
Lykyn avain – 999 vanhaa taikaa ja uskomusta, toim. Juha Nirkko.
miksi taikausko kukoistaa edelleen yliopistoympyröissä, vaikka tieteen luulisi selättäneen kaiken maailman
uskomukset jo aikaa sitten:
”Kulttuuriset tavat ja myyttiset uskomukset muuttuvat hitaasti, hitaammin kuin ympäröivä maailma. Kaikkea ei edes haluta selittää. Ihmisellä voi myös olla halu
uskoa yliluonnollisiin voimiin ja saada niihin yhteys.”
Nykyaikana rituaalit eivät välttämättä edes liity taikauskoon. Joskus kyseessä on hyväksi havaittu tapa, joka
helpottaa arkista toimintaa. Laurén nostaa esiin saman
rituaalien toistamiseen liittyvän pulman:
”Arjen uskomuksia on paljon. Ei ole epätavallista, että
esimerkiksi tenttiin tai kokeisiin mennessä on laitettava
aina tietty paita päälle, jotta koe menisi hyvin. Jos paita
ei jostain syystä olekaan käytettävissä, on vaarassa, että
tentti menee pieleen.”
Toisinaan nykypäivän opiskelijoiden uskomukset
ovatkin itsetuntemusta, perusteltuja ja käytännöllisiä
tapoja. Miika Mertanen, pääaineena mediakulttuuri ja
viestintä, kertoo opiskelukäytännöistään:
SKS 1991.
Virtanen, Leea: Arjen uskomukset. WSOY 1994.
“Nykyään teen koulutöitä vain kirjastolla. Kotona on
liikaa ärsykkeitä, tiskitkin tuntuvat kiinnostavammilta
kuin tenttiin lukeminen.”
Aika fiksulta kuulostaa. Löytyykö tästä haittapuolia?
“Ei tähän mennessä ainakaan. Tietysti joka päivä
pitää tulla kotoa kirjastolle, mutta hyöty korvaa haitat.”
Lopulta taikausko jättää siis kohtalaisen positiivisen
mielikuvan. Uskomusten avulla tai ilman, mutta tenteistä tulee rivitolkulla vitosia ja opiskelu luistaa. Perinnetutkija Laurénkaan ei koe kärsineensä opiskeluaikaisesta
tenttirituaalistaan, päinvastoin:
”Minulla oli opiskeluaikoina pieni lapinpöllökaulakoru, jota ilman en koskaan mennyt tenttiin – mitä olisikaan tapahtunut, jos pöllö olisi kadonnut. Olisivatkohan
maisterinpaperit jääneet vain haaveeksi?”
Uljas 2 | 21. 2. 2014
21
Kulttuuri
Arosusi ja nuori lauma
Juhlat
Hyppääjät hyppää, opiskelijat bilettää
Opiskelijat pistävät taas kreisibailut pystyyn Puijon mäkimontussa maailmancupin aikaan, koska Kansainvälinen
hiihtoliitto on toivonut sinne enemmän tunnelmaa. –Pasi
Huttunen, teksti & Jarkko Kumpulainen, kuva
Opiskelijat saapuvat Puijon mäkikisoihin
3.-4. maaliskuuta ”tuomaan keskieurooppalaista iloista karnevaalihenkeä
ja tunnelmaa”, eli suomeksi sanottuna
juhlimaan ja sekoilemaan. Puijo Student
Tournamentissa kisataan kolmessa
joukkuekilpailussa. Maanantaina 3.
maaliskuuta ja tiistaina 4. maaliskuuta
joukkueet kisaavat parhaan kannustusjoukkueen tittelistä maalaamalla
kannustuslakanoita mäkihyppääjille.
Maanantaina ennen mäkihypyn karsintaa
kilpaillaan myös lumenveistossa, mikäli
lumitilanne sen sallii, ja tiistaina on vuorossa rastirata.
”Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on
toivonut Suomessa pidettävien mäkihypyn MC-kilpailuiden järjestäjiltä
katsomoihin lisää karnevaalihenkeä.
Opiskelijat haalareissa ja hassuissa asukokonaisuuksissa tuovat paikalle menoa
ja meininkiä”, muotoilee ISYY:n hallituksen vapaa-ajanvastaava Matias Vainio.
”Viime vuonna tuli tosiaan hyvin sel-
”200 opiskelijaa oli
viimeksi paikalla. Nyt on
tavoitteena 500.
keää viestiä kansainväliseltä liitolta, että
tunnelmaa on saatava enemmän. Mehän
olimme jo viime vuonna sitä tunnelmaa
luomassa. Noin 200 opiskelijaa oli viimeksi paikalla. Nyt on tavoitteena 500”,
toteaa myös Jari Smolander Savoniaammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta.
”Suomen mittakaavassa on aika
vähän tällaisia merkittäviä kansainvälisiä
urheilutapahtumia. Ja opiskelijoilla on
nyt mahdollisuus olla tekemässä siitä
parempi tapahtuma. Puijon kisoilla on
myös pitkät perinteet”, hän jatkaa.
Ja todellakin. Mäkihypyn maailmancup on Puijolla kamppailtu vuodesta 1995
saakka, mutta kuopiolaiset koululaiset
ovat hiihtäneet Puijolla kilpaa jo vuonna
Savotan Jari Smolander (ylh. vas.) oli 18. helmikuuta Savilahdessa järjestämässä opiskelijoiden Winterfestiä. Seuraavaaksi on vuorossa Puijon mäkikisojen opiskelijarientojen vuoro.
1864. Ensimmäiset mäkihyppykisatkin
Puijolla pidettiin jo vuonna 1886.
Lisätietoa Puijo Student Tournamentista ISYY:n nettisivuilta ja Facebookista.
Baari
Henkan uudet vaatteet
Kuopion legendaarinen livemusiikin mekka Henry’s Pub
saa helmikuussa itselleen uuden ilmeen. Neljä Muotoiluakatemian sisustusarkkitehtuuriopiskelijaa ovat visioineet
Henkalle sen sielunelämää kunnioittavan sisustuksen. Baarin ovet pysyvät auki koko remontin ajan, mutta virallisesti
Henkan uusia vaatteita päästään ihastelemaan tämän kuun
lopussa. – Maiju Pohjolainen, teksti
Musiikkidiggareiden sekä Kuopion
iltaelämässä aamuneljään asti viihtyvien
kantapaikaksi vuosien varrella valikoitunut Henry’s Pub saa helmikuussa kasvojenkohotuksen. Kauppakadun legendan
sisustus päivitetään tälle vuosikymmenelle kahdessa osassa, joten Henkka
pystyy palvelemaan asiakkaita melkein
koko remontin ajan.
Ravintolatoimenjohtaja Juho Rissasen mukaan uusi sisustus tulee korostamaan Henry’s Pubin parhaita puolia ja
tekemään baarista entistäkin kotoisamman oloisen.
”Ilme tulee olemaan raikas, lämmin
ja uniikki. Visiona oli tutkiskella Henry’s
22
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Poimintoja
Ylioppilasteatteri
Pubin sielunelämää ja tuoda se esiin selkeämmin myös sisustuksessa”, Rissanen
paljastaa.
”Haluamme kunnioittaa Henkan
historiaa, mutta samalla yllättää ihmiset
iloisesti. Kyllähän remontille oli ihan
oikea tarvekin, eli ihan pelkästä ilmeen
päivityksestä ei ole kysymys.”
Pubin pienen pintaremontin luonnostelivat Muotoiluakatemiassa sisustusarkkitehtuuria opiskelevat Roosa Verkasalo, Emma Reinikainen, Anu Mantsinen
ja Liisa Henriksson. Nelikon toivotaan
tuovan sisustukseen nuorta energiaa ja
rohkeita visioita.
”Tiesimme myös, että Kuopiossa on
Kuopion Rosebud muuttaa
Teatteriveteraani Timo Ventola toteuttaa vuosikymmeniä päässään
pyörinyttä visiota Arosudesta vuosikymmeniä itseään nuorempien ylioppilasteatterilaisten kanssa.
Koska se on kivaa. –Pasi Huttunen,
teksti & kuva
Ylioppilasteatterin kevät jatkuu jännittävänä.
Joensuun Pakkahuone täyttyy pian tunteista ja
ajatuksista, joita Herman Hessen klassikkoteos
Arosusi ohjaaja Timo Ventolassa ja Joensuun ylioppilasteatterilaisten muodostamassa työryhmässä
on herättänyt. Puoli vuotta työn alla ollut Arosuden
innoittama teos Maaginen teatteri: Näytelmä arosudesta – vain hulluille saa ensi-iltansa 21. helmikuuta.
Tuntuu kuin istuisi vastapäätä itseään herra
Halleria. Talvisen aamupäivän valo tulvii Pakkahuoneen ikkunasta ja valaisee Ventolan, jonka olemus
huokuu hienoista ujoutta, varautuneisuutta ja
ilmeistä sivistyneisyyttä. Ohjaajaveteraani toteuttaa lukioajoista asti päässään pyörinyttä näytelmää
Hessen Arosudesta. Paikaksi valikoitui Ventolalle
tuttu ja rakas Joensuun ylioppilasteatteri, jolle hän
ohjasi muutaman teoksen myös 80- ja 90-luvuilla.
”Mun mielestä tää nykyinen ylioppilasteatterin
vuosikerta on aika lahjakasta ja monipuolista”, hän
Timo Ventola on veteraani paitsi teatteriohjaajana, myös
tokaisee.
Joensuun ylioppilasteatterin vierailevana ohjaajana.
Viisi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Ventola
Joensuun yyteelle hän ohjasi jo 80-luvulla.
nauttii selvästi vapaudesta tehdä juuri sitä mitä
tahtoo. Sen huomaa olemuksesta.
joutuvat helposti syrjäytetyksi. Kaikille ei tarjoudu
”En tiedä mitä mieltä ylioppilasteatterilaiset
mahdollisuutta Ventolan tapaan jakaa kokemustaan
ovat. Eilisen harjoituksen jälkeen ne suuttuivat
ja taitoaan nuoremmille. Kaikki eivät Harry Hallerin
mulle. Minullehan tämä on ollut hirveän arvokasta
tapaan kohtaa Hermineä, Mariaa ja Pabloa, jotka
sekä sosiaalisesti että siinä, että pääsen tekemään
houkuttelevat elämän pariin ja opettavat.
tätä. Jos olisin viime keväänä muistanut, kuinka
”Nämä näyttelijät ovat lapsuudessaan ja nuototaalisesti tämä vie mun kovalevyn, ja kun prosesruudessaan katsoneet Pulttiboissia ja vastaavia.
sorikaan ei toimi enää niin vikkelästi kuin ennen,
Se nostaa mulla karvat pystyyn. Ja toinen meidän
niin olisinko ruvennut tähän? On pakko myöntää,
ikuinen hyväntahtoinen kiista on, että mä en ole
että muistin ja olisin”, hän kertoo. Myöhemmin
mikään improvisaatioteatterin kannattaja. Viime
apulaisohjaaja Samu Heikinmatti täsmentää, että
vappuna tulin myös sanoneeksi, että mun mielestä
suuttuminen on vastavuoroista. Taiteen tekemisen
karaoke on japanilaisten kosto länsimaille, ja mä
näkökulmasta tämä kuulostaa lupaavalta.
yhdistän nämä kaksi. On tämä sukupolvien välinen
”Arosusi puhuu niin olennaisista asioista. Ihkuilu ja tämä on yritys rakentaa siltaa sen yli”, Venminen, mies, joka ei ole sovussa itsensä ja ympätola sanoo.
ristönsä kanssa. Huolimatta siitä, että hän on mitä
Maaginen teatteri: Näytelmä arosudesta - ainoastaan hulluille
sympaattisin henkilö”, Ventola pohtii.
ensi-ilta 21.2. kello 19 Joensuun Pakkahuoneella.
Kuulostaa murrosiältä? Ja vanhat ihmisetkin
Kalahommia
Pienen pintaremontin järkeen Henry’s Pub tulee olemaan kodikas, raikas ja uniikki.
Henkan hyvin palvellut vaakunakin saa pintaansa uutta väriä ja loistetta.
erittäin laadukasta opetusta tällä alalla,
joten yhteistyö opiskelijoiden kanssa oli
oikein luonnollinen vaihtoehto”.
Ravintolan peruspilareihin ei aiota
koskea sen kummemmin. Myös Henry’s
Pubin konsepti tulee jatkamaan samalla,
hyväksi havaitulla radalla.
”Live-esiintymisiä tulee olemaan jatkossakin runsaasti”, Rissanen lupaa.
Henkka ei ole pelkästään niittivöi-
den ja pitkätukkien mekka. Hiljattain
lavalla on nähty esiintyjiä erittäin laajalla
skaalalla aina poppareista black metalin
pioneereihin.
”Olemme monipuolistaneet musiikkilinjaamme viime vuosina. Ehkä musiikkiklubi kuvaa Henkkaa nykyään paremmin
kuin rokkiklubi.”
Uudistuneen Henry’s Pubin avajaisia vietetään
sunnuntaina 23. helmikuuta.
Savilahdelle pilkkimään
Yksinkertainen on kaunista. Farmasian miesopiskelijoiden järjestö Fa-gots järjestää 1. maaliskuuta
pilkkimisen ja päihteet yhdistävän PromillePilkki
2014 -tapahtuman. Savilahden jäällä pidettävään
pilkkikilpailuun odotetaan sankkaa osallistujajoukkoa ja hyvää seuraa.
”Kisa on jo useamman vuoden toiminut innokkaiden pilkkijöiden ja juojien suosiossa, koska sen luonne on yksinkertainen: pitää hauskaa. Tarkoituksena
on viettää pilkkipäivä hyvässä seurassa kaverien kera,
joko promillien kanssa tai ilman”, yksi tapahtuman
järjestäjistä Niilo Korpioksa kertoo.
Järjestäjien mukaan pilkkikisaan osallistutaan
saapumalla paikanpäälle Savilahteen tapahtumapäivänä noin kello 12. Ennakkoilmoittautumisia ei
ole. PromillePilkissä palkinnot jaetaan kolmessa eri
kategoriassa. Kategoriat ovat: Eniten kalaa, suurin
sekä pienin kala.
”Jos pilkkiminen ei kuitenkaan maistu niin paikanpäälle voi tulla myös keskittymään promilleen,
joka on puolet tapahtuman ideasta. Halutessaan voi
tulla myös kannustamaan kaveria voittoon”, Korpioksa kertoo.
Kuopion Rosebud muuttaa sataman tienoilta Kauppahalliin. Muuttoa enteillen kirjakauppa on ollut kahden kuukauden ajan kiinni ja se avaa uusissa tiloissa keskustassa
lauantaina 1. maaliskuuta.
Rosebud-kirjakaupat ovat erikoistuneet pienkustantamoiden teoksiin, tietokirjoihin ja laajasti kirjallisuuden
alan vähemmän julkisuudessa näkyviin haaroihin. Kuopiossa Rosebudia pyörittää kulttuuriosuuskunta Sataman
Tarmo.
Rosebud on mukana järjestämässä muun muassa yhdessä Into kustannuksen ja Snellmann-instituutin kanssa
Tiedon jano –tietokirjallisuustapahtumaa Kuopiossa
maaliskuun lopulla.
Oudot eläimet Carelialla
Gommi ja Pommi saapuvat Joensuun kampukselle aina
kaukaa 80-luvulta saakka. Ja suomalaiset äänestivät
80-luvun parhaaksi vuosikymmeneksi, joten tämänkin on
oltava nerokasta. Siitäkin huolimatta, että monet 80-luvun lapset ovat muistelleet itse asiassa vähän pelänneensä
eläinkaksikkoa.
M.A.Nummisen jänishahmo Gommi sekä Pedro Hietasen kissahahmo Pommi saapuvat 25. ja 26. helmikuuta
konsertoimaan Joensuun kaupunginorkesterin kanssa
Carelia-saliin.
Ohjelmistoon luvataan sellaisia klassikoita kuin Valtava
jänis, Kookospähkinä ja Jänikset maailmankartalle.
Kampuksilla viljelytietoutta
Kampusviljely on levinnyt pikkuhiljaa Joensuusta Kuopioon vääjäämättä kuin rikkaruoho konsanaan. Kampusviljelytietoutta jaetaan salissa Kuopion kampuksella L22 27.
helmikuuta kello 14.
Tilaisuudessa Sirpa Silvennoinen kertoo millaista
kampusviljely tai kaupunkiviljely on. Olli Siitonen ja
Sirpa Suntioinen valaisevat millaisia mahdollisuuksia
yliopisto voi siihen tarjota ja mitä kampusviljelijöiltä
edellytetään.
Tilaisuutta voi Joensuussa seurata salissa AU205 ja
Savonlinnassa salissa A130 videoyhteyksillä.
Uskonnonvapaus vai vapaus
uskonnosta?
Mahtuvatko Suomeen naiset hunnuissa? Mitä sille suvivirrelle nyt pitäisi tehdä, vai pitäisikö mitään? Kevään
ensimmäinen Yo-Symposium pureutuu uskonnonvapauteen nykypäivän Suomessa Joensuun kampuksella salissa
AG101 27. helmikuuta kello 18.
”Uskonnonvapaus - vapaus uskoa, vapaus uskonnosta. Mitä se merkitsee ja kuinka se toteutuu nykypäivän
Suomessa? Kuinka tulisi suhtautua uskonnon näkyvyyteen mediassa ja julkisessa tilassa kun yhteiskunta on yhä
sekulaarimpi? Pitäisikö uskonnollinen syboliikka kieltää
kokonaan kouluissa ja työpaikoilla? Kohtaavatko uskonnonharjoittajat syrjintää? Onko islam uhka sekulaarille
yhteiskunnalle?”, järjestäjät pohtivat.
Keskustelua alustamassa ovat rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sekä uskontotieteen
dosentti Teuvo Laitila.
Ylioppilaiden Symposium kuvailee luonnettaan:
”mielen ja sydämen sivistystä tarjoava opiskelijoiden
kohtaamiseen perustuva foorumi, jossa eri tieteenalan
opiskelijat kokoontuvat keskustelemaan, oppimaan toinen toisiltaan ja pitämään hauskaa.”
Jarkko Kumpulainen
Uljas 2 | 21. 2. 2014
23
Tulevien lastesi opettajat mesovat
viikonlopun Joensuussa
Mainosala
Intohimo kohdistetaankin työhön, ei kokaiiniorgioihin!
Talvipäivät kokoaa ennätyksellisen paljon opettajaopiskelijoita bilettämään Joensuuhun. Josa ry:n puheenjohtajan mukaan opettajaopiskelijoilla on paremmat bileet kuin muilla opiskelijoilla. –Mari Karjalainen,
teksti & Pasi Huttunen, kuva
V
Opettajaksi opiskelevien tailvipäivien jäjestäjäporukan puheenjohtaja
Niklas Sjögren nauraa toimittajan Suviseuravertauksille.
uosittainen Suomen Opettajaksi
Opiskelevien Liitto SOOL ry:n
jäsenten suurtapahtuma talvipäivät
kerää Joensuuhun ennätyksellisesti
yli 1700 opiskelijaa ympäri Suomen
21.–23. helmikuuta. Itä-Suomen opettajaopiskelijat ovat valmistelleet Susirajan sankarit
-teeman mukaista viikonloppua vuoden ajan.
Valmisteluja varten perustettiin Josa ry, jotta
järjestelyt eivät kaatuisi yhden ainejärjestön
taakaksi.
”Yllätyimme osallistujien määrästä. Ilmeisesti olemme onnistuneet tiedotuksessa. Suurin
työ on ollut löytää sopivat tilat ohjelmalle ja yöpymispaikat kaikille”, sanoo Josa ry:n puheenjohtaja Niklas Sjögren.
Talvipäivät on opettajaopiskelijoiden vuoden
kohokohta. Tapahtuman nettisivuilla laskuri
laskee sekunnilleen aikaa bileiden alkuun.
Talvipäivistä puhutaan puoli vuotta ennen
helmikuuta ja puoli vuotta tapahtuman jälkeen.
Perinteikäs tapahtuma on järjestetty katkeamattomasti vuodesta 1947 lähtien.
”Tunnelma on yhteisöllinen. Kaikkia yhdistävät opettajaopinnot. Talvipäivillä on matala kynnys alkaa juttelemaan tuntemattomille”, selittää
Sjögren talvipäivien suosiota.
Ohjelmassa on bileitä, kemuja ja kekkereitä.
Talvipäivät potkaistaan käyntiin, kun perjantain
avajaisissa esitellään ensimmäinen virallinen
talvipäiväbiisi.
”Kaks päivää puhdasta kultaa, sen takii tänne
tullaan. TP itsensä takas maksaa”, lauletaan
YouTubeen ladatussa TP-biisissä.
Lauantain talviriehassa pelataan norsupalloa
ja silitysrautacurlingia. Välissä voi lämmitellä
tanssijalkoja Ilonan päivätansseissa, jotta illan
päätösbileissä kunto olisi kohdallaan. Nopeimmat kerkeävät kiertää pubikierroksen keskustassa ennen loppuhuipennusta. Suurtapahtuman
esiintyjinä ovat muun muassa Kuningasidea
sekä Roope Salminen & koirat.
Aikaisemmilla vuosikymmenillä talvipäivien
hengenravintona ohjelmassa oli lausuntaa,
kuorolaulua ja puhekilpailuja. Kisakunnosta
mittelöitiin esimerkiksi joukkuevoimistelussa,
hiihdossa ja uinnissa. Nykyään kulttuuri- ja
urheiluohjelman sijaan keskitytään bilekunnon
nostatukseen. Lyhyet yöt levähdetään koulujen
lattioilla.
Sjögrenin mukaan kaupungin yöelämään
kannattaa uskaltautua mukaan, vaikkei opettajaksi opiskelisikaan.
”Tulevat opettajat ovat sosiaalisia. Joensuun
opettajaopiskelijat ovat letkeitä sankareita”,
mukailee Sjögren Susirajan sankarit teemaa.
Järjestäjät odottavat viikonlopusta vuosisadan kemuja.
”Talvipäivät täytyy kokea vähintään kerran
opiskelujen aikana. Kyllä meillä todellakin on
paremmat bileet kuin muilla opiskelijoilla”,
vakuuttaa Sjögren.
Fakrikin toimitusjohtaja Perttu Kouvalainen ei vahvista toimittajan haaveita mainosalan kosteista ja villeistä kokaiiniorgioista. Mutta ilmeisesti siellä on silti kiinnostavaa työskennellä.
Oikislaiset pohtivat mitä saa sanoa
Sananvapaus monien mielestä lähtenyt täysin lapasesta.
Toisten mielestä sananvapautta kahlitaan kohtuuttomasti, kun natsia ei saa sanoa natsiksi, eikä neekeriä
neekeriksi. Erityisesti verkon tuoma mahdollisuus
nimettömyyteen on avannut tilaisuuden viskoa kakkaa
tuulettimeen entistä vapautuneemmin.
Lopulta monet räikeimmistä tapauksista päätyvät
oikeusasteisiin, joten on vain loogista, että joensuulaiset
oikeustieteilijät avaavat asiasta keskustelun. Samalla
voi nähdä kiinnostavia merkkejä siitä, että Joensuuhun
uutena tullut oikeustieteiden tutkinnonanto-oikeus tuo
ehkä uusia kulmia myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yliopistolaki velvoittaa yliopistot käymään yhteiskunnallista keskustelua ja ELSA Joensuu ry, eli joensuulaisten oikeustieteen opiskelijoiden järjestö avaa pelin
järjestämällä vihapuheen ja sananvapauden suhdetta
käsittelevän keskustelupaneelin Joensuun kampuksella
salissa AU100 5. maaliskuuta kello 14-16.
”Sananvapaus on Suomen perustuslaissa jokaiselle
taattu perusoikeus. Sen käyttöä rajoittavat kuitenkin
24
Uljas 2 | 21. 2. 2014
lukuisat rikoslain säännökset ja perustuslaissakin taattu
yksityiselämän ja kunnian suoja. Missä menee vihapuheen ja sananvapauden raja, kun kärkkäät kahvipöytäkeskustelut käydäänkin internetissä? Millaisin keinoin
sananvapauden toteutumista verkossa loukataan? Kenen vastuulla on valvoa, millaisia mielipiteitä julkisuudessa esitetään?”, kuvaillaan tapahtumassa pohdinnassa
olevia kysymyksiä. Niiden ajankohtaisuudesta ei liene
epäilystä.,
”Tapahtuma on suunnattu kaikille Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille ja toivommekin laajaa osanottoa
useilta eri koulutusaloilta. Yleisö voi ottaa aktiivisesti
osaa keskusteluun ja esittää kysymyksiä”, järjestäjät
kertovat.
Paneelissa keskustelemassa ovat ainakin rikos- ja
prosessioikeuden professori Matti Tolvanen, sukupuolentutkimuksen professori Jaana Vuori sekä toimittaja
ja oikeustieteiden opiskelija Anna Sievälä.
Pasi Huttunen, teksti
Mainosala on monipuolinen ja mielenkiintoinen työympäristö, jossa on kysyntää monen eri alan ammattilaisille. Koulutustaustaa tärkeämpiä ovat motivaatio, luovuus ja idearikkaus. - Tatu Salo, teksti & Joona Sipi, kuva
M
Saako Savilahden jäälle Kuopiossa rakentaa ison peniksen
lumesta? Opiskelijat eivät anna liian kapean sananvapauskäsityksen onneksi kaventaa luovuuttaan.
ainosalan voi kuvitella
luovaksi, dynaamiseksi ja seksikkääksi
ympäristöksi, jossa
eletään ajan hermolla
ja täydellä vaihteella. Työnimikkeitäkin
on joka lähtöön ja alalle voi päästä monta
eri reittiä.
”Alalla on todella monen koulutustaustan omaavia henkilöitä. Minulla
oli Joensuun yliopistossa pääaineena
Suomen historia”, kertoo Joensuussa
sijaitsevan mainostoimisto Fabrikin toimitusjohtaja Perttu Kouvalainen.
”Graafisen suunnittelijan työ vaatii
kuitenkin ilman muuta ammattikoulutuksen. Sitten on sisältöihmisiä, kuten
copyja ja konseptisuunnittelijoita sekä
projekti-ihmisiä”, Kouvalainen listaa.
Onko mainosala seksikäs?
”Onko toimittajan mielestä? Mainosala on työtä siinä, mikä tahansa muukin.
Teemme asiakkaiden kanssa paljon töitä
ja tunnemme heidän arvomaailmaansa
ja tavoitteensa. Myös liiketoimintaympäristöä pitää ymmärtää eli työ on hyvin
monipuolista.”
Ranskalainen kirjailija ja entinen mainosmies Frédérick Beigbeder esittelee
alan aikuisten tenavien temmellyskenttänä täynnä viinaa, biletystä ja kokaiiniorgioita. Eikö tämä ole todellisuus?
”No, ei ainakaan Joensuussa. Jos
ajatellaan omaa henkilökuntaamme, niin
oman käsitykseni mukaan kaikilla on
ydinperhe eli lapsia, lemmikkejä, omakotitalo tai ainakin asuntolainaa. Heillä on
syy nousta aamulla saadakseen velvoitteet hoidettua ja syy mennä illalla kotiin.
Kyllä on aika kaukana tuon ranskalaisen
kaverin kuvaama maailma.”
Mainen kunnia, mammona ja muiden
tarpeiden tyydyttyminen eivät siis levity
eteen aivan helpolla. Mitä tulevan mainosalan ideadynamon sitten tulisi osata?
Kouvalainen nostaa olennaisimmaksi
seikaksi asioiden kiteyttämisen taidon
työ- tai koulutustaustasta riippumatta.
”On tärkeää erottua muista. Hakijassa
tulisi olla persoonaa, vakuuttavuutta ja
omat vahvuudet tulisi voida kiteyttää.
Turha varovaisuus saisi jäädä pois ja oma
intohimo siitä, mitä haluaa tehdä, tulisi
tuoda esille.”
Esimerkiksi copyn työssä on tärkeää
osata kirjoittaa, ja tämä on epäilemättä
monen humanistin ominaisuus.”
Copyja on erityyppisiä, mutta kaikista
keskeisin on intohimo työhön, sillä työtä
ei voi tehdä ilman motivaatiota. Copy on
kirjoittaja ja ideoija, jonka tärkein tehtävä
on tuottaa tekstiä.”
Kouvalainen kehottaakin jokaista
tutkimaan oman motivaationsa tasoa.
Päämäärä pitää olla.
”Älkää tehkö mitään sellaista, mitä
ette oikeasti halua tehdä. Etsikää se
toimiala tai opintosuunta, mikä teitä
oikeasti kiinnostaa ja minkä vuoksi te
olette valmiit näkemään vaivaa”, hän
kannustaa.
Lohkeaako mainosmiehelle hyvin
naismarkkinoilla? Kouvalainen ei välittömästi yhdy samaan ajatukseen.
”Minun on pakko tunnustaa, että olin
perheellinen tullessani tälle toimialalle.
Omalla kohdallani kaikki on ollut täysin
muiden avujen varassa. Mutta tuskin
toimiala on sinkuille sen huonompi kuin
mikään muukaan. Jos vain osaa erinomaisuutensa kiteyttää millä tahansa toimialalla, niin tuskin se siitä jää kiinni.”
Uljas 2 | 21. 2. 2014
25
V
Kummeli palaa juurilleen
Helmikuussa ensi-iltansa saava uusi Kummeli V-elokuva sisältää tuttua Kummeli-menoa ilmiön alkujuurilta. Elokuvan
neljä tarinaa ja yli 50 hahmoa muodostavat sopan, jossa ei
taatusti ole tolkun häivää. – Tatu Lehto, tekti & Joona Sipi, kuva
U
usin Kummeli-elokuva
Kummeli V on
taattua laatua jokaiselle
Kummeli-fanille. Mukana on
myös tv-sarjoista tuttuja hahmoja sekä nimekäs näyttelijäkaarti. Elokuva sisältää neljä tarinaa,
joiden syvällisyys ei päätä huimaa.
Elokuva palaa tyyliltään Kummelin
alkulähteille. Luvassa on tuttuun tapaan
pikkusieluja, joita ei ole älynlahjoilla
turmeltu sekä luonnollisesti paljasta,
atleettista miespintaa tyydyttämään
erityisesti naisväen erotiikannälkää.
Elokuvassa nähdään neljä tarinaa.
Ensimmäisessä ex-basisti Tommi pyytää
vanhaa kaveriaan, rumpali Monkki Mähöstä kunnostamaan vaimonsa kesähuvilaa. Monkki osoittautuu kuitenkin lievästi sanottuna epäpäteväksi valinnaksi.
”Mitä shää hitshaat?” Toisessa tarinassa äitinsä hoteissa asuva viisikymppinen ikilapsi Jouni elää toimintaelokuvien
maailmassa ja saa päähänsä ryöstää
kyläkaupan suuren maailman tyyliin
kavereidensa avulla. Lapsentasoisten
pärinäpoikien suunnitelmat ovat lennokkaita, mutta laskeutuminen takaisin
maan pinnalle ei suju yhtä sulavasti.
Kolmannessa tarinassa seurataan
urkukorjaaja Arvo Hakalan työmatkoja
Suomen kesässä silloin kerran. Arvolla on
aina ruusu rinnuksissa ja sopiva lirkutus
joka neitokaiselle. Seuraan lyöttäytyy
myös reportteri Erkki ”Likasanko”
Sysimetsä, joka raportoi salaa Suomen
kansalle Arvon edesottamuksista. Lopul-
26
Uljas 2 | 21. 2. 2014
ta arvo joutuu tilille juoksuistaan ja mustasukkaisen, verenhimoisen miesjoukon
jahtaamaksi. ”Havut vattahan!”
Neljännessä tarinassa elokuvaohjaaja Kurt ”Kurre” von Riikonen, joka
on esitelty on aiemmin, esittelee uuden
toimintaelokuvansa nimeltä Excalibur
IV, jonka toteutus on vähemmän kuin
syväluotaavan syvällinen. Lopulta Kurre
matkustaa helikopterilla ystäviensä
kanssa Kainuuseen karhujahtiin. Perillä
herrat saavat tuntea paikallisen isännän
Isaskar Toukan ja hänen poikiensa vieraanvaraisuuden.
Elokuvan käsikirjoitus on kummelien
käsialaa ja ohjaaja Aleksi Mäkelä oli jo
käsikirjoitusvaiheessa porukan mielessä,
joten lähtökohdat yhteistyölle olivat
kohdillaan.
Elokuvassa on yli 50 eri hahmoa
sekä nimekäs näyttelijäkaarti. Timo
Kahilaista ja Heikki Silvennoista laaja
näyttelijäkaarti ja uusi ohjaajatuttavuus
vain miellyttävät. Mikä pitää Kummelin
Kummelina?
”Ei pantteri pääse pilkuistaan eikä
seepra raidoistaan. Joka aamu peilistä
katsoo sama äijä. Se se syy on varmasti.
Luotto Aleksiin oli vahva, mutta kyllähän
aina jännittää, miten kemiat menevät
kuvauksissa. Ja meillä meni todella hyvin.
Aleksi lähentyi meitä ja me Aleksia.
Vähän kuin bändilläkin käy vierailija, niin
se aina antaa uutta virtaa ja kulmaa. Nyt
bändissä käy soittamassa Aleksi Mäkelä ja
vierailijat antavat uutta pontta ja verta”,
Kahilainen tiivistää.
”Näyttelijät saavat todella hyvän korvauksen, kun tulevat meille, ja heidän on
tehtävä niin kuin sanomme.”
Silvennoinen virnistää leikkisästi.
”Ei, tuntuu, että kun Kummeli on tällainen huumori-instituutio, niin monelle
näyttelijälle on jollakin tavalla kunniaasia päästä leffaamme. En ymmärrä sitä
aivan täysin. Tuntuu ainakin siltä ja kaikki ovat tulleet aina tosi hyvällä fiiliksellä”
, hän täsmentää.
Yhteistyö Kummeli-ryhmän kanssa on
epäilemättä monen näyttelijän toiveuni.
Kolme välissä ollutta elokuvaa, Kultakuume, Jackpot ja Alivuokralainen käsittivät
yhden ydintarinan eikä mukana nähty
juurikaan tv-sarjoista tuttuja hahmoja.
Uusin elokuva tarjoaa siis virkistävää
vaihtelua.
Elokuva kuvattiin vain 30 päivässä ja
viulunkireä aikataulu asetti omat rajoitteensa. Lisäksi kookas näyttelijäkaarti
toi tekijöiden mielestä elokuvaan lisää
sisältöä ja väriä. Olisiko ollut mahdollista
näytellä edes valtaosa roolihahmoista ns.
ydinkokoonpanon voimin, kuten aikoinaan Kummeli Storiesissa?
”Mahdollistahan se olisi ollut, mutta
se oli enemmänkin aikataulukysymys.
Olisi ollut liikaa viiksien vaihtamista”,
Silvennoinen toteaa.
”Se oli myös tyylilajikysymys. Kuinka
paljon takkia ja ranteita avataan, kyse
on siitä ja kuinka ääripäähän mennään.
Emme koskaan miettineet, että olisimme
ryhtyneet niitä tuon enempää tekemään”,
Kahilainen lisää.
Silvennoinen näkee ”uuden veren”
myös tärkeänä kasvualustana Kummelihuumorille.
”Kun kerrotaan tarinaa, niin taulua halutaan maalata myös muilla pensseleillä.
Siitä tulee monivivahteisempi ja monikerroksisempi, kun ihmisiä on useita.”
”Aikataulut ovat niin tiukkoja, että jos
kuvauspäivän aikana ryhtyisi säätämään
liikaa, niin pensselit sekoavat lopullisesti.
Siinäkin oli jo tekemistä, kun sai yhden
tyypin pysymään eheänä hahmona. Vaik-
ka Silvennoinenkin on todella lahjakas
kaveri, kuten tiedetään, niin ei se niin
lahjakas ole tai niin kovaa jätkä, että olisi
vetänyt kaikki roolit”, Kahilainen toteaa
ystävästään.
Kuten aiemmin todettiin, Kummeli
on palannut juurilleen. Elääkö oikea
Kummeli deiktis- onomatopoeettisessä
(osoittelevassa ja luonnon ääniä matkivassa) diskurssissa?
”En tiedä, kuka tuon mainoslauseen
keksi ja en täysin ymmärtänyt kysymystä.
Mutta mitä tulee juurilleen palaamiseen,
niin vastaan tähän, että painamme takki
ja sepalus auki”, Kahilainen kuittaa.
Silvennoisen mielestä uusin elokuva
on myös tervetullutta vaihtelua selkeästi
yhden tarinan varaan rakennettuihin kertomuksiin, sillä kummelimainen henki
pääsee hyvin valloilleen.
”Minusta on kiva, että olemme hieman palanneet juurillemme, että olemme
tehneet enemmän sähläämistä. Koko ajan
ei ehkä saa ihan täyttä otetta siitä, mitä
nyt tapahtuu. Koko ajan ei kerrota juurta
jaksain jotakin tarinaa. Pidän lopputuloksesta.”
Kahilaisen mielestä Kummelin uudistuminen on varsin toivottavaa muutenkin.
”Jotkin hahmot saavat jäädäkin 90-luvulle, kuten varikset ja kirjastotäti.”
Silvennoinen ei voi olla veistelemättä
lisää edelliseen puhujaan.
”Nyt tehdäänkin variksista pitkä
2.5-tuntinen. Tulee 20-osainen tv-sarja,
jossa ei ole mitään muuta kuin sitä rääkymistä”, hän nauraa.
Lopulta toimittaja suomentaa aikaisemman, leikkisän kysymyksensä ja
nauru maittaa molemmin puolin.
Yhteenvetona todettakoon, että Kummeli V ottaa huomioon Kummelin peruslähtökohdat, jotka aikoinaan kolahtivat
valtakunnan nauruhermoon: täydellä
kohelluksella eteenpäin sirpaleista polkua pitkin. Ja uutta verta pakkiin.
Uljas
Uljas 21 | 24.
21. 2.1. 2014
27
Tiedottaa:
Puijo Student Tournament
Puijon MC mäkihyppykisojen yhteydessä 3.–4. maaliskuuta järjestetään opiskelijoiden
talvitapahtuma Puijon mäkimontussa. Student Tournamentissa kilpaillaan lumenveistossa, kannustamisessa ja joukkuekisassa. Myös hauskin asukokonaisuus palkitaan!
Joensuusta järjestetään 4.3. kyydit Kuopioon ja takaisin.
Ennakkoliput opiskelijoille 5 euroa. Lippuun kuuluu oikeus osallistua opiskelijakisailuihin,
seurata molempina päivinä mäkihypyn MC-kisoja, Pre- ja After Partyt Passionissa, ilmainen nonstop-bussikuljetus kisapäivänä välillä keskusta–Puijo–keskusta sekä haalarimerkki. Liput ovat myynnissä 14.2. alkaen ISYY:n Kuopion ja Joensuun toimistoilla. Samalla voi
ilmoittautua opiskelijakisailuihin. Lisätietoja Facebook: Puijo Student Tournament
Kaikki kampukset:
ISYY hakee kansainvälisten asioiden ja
hallintosihteeriä (asemapaikka Kuopio). Haku
päättyy 26.2. klo 12. Lisätietoja: www.isyy.fi
22.3. Edustajiston kokous Savonlinnassa
Joensuu:
25.2. Ympäristöryhmän järjestämä kirpputori
Carelian aulassa klo 10–14
27.2. Carnival Sitsit for International and
Finnish Students at 7 pm, Educa 200
3.–6.3. ISYY:n Joensuun kampustoimisto on
suljettu
3.–4.3. Mäkihypyn maailmancup ja Puijo
Student Tournament
15.3. RYLA-seminaari Joensuussa
Kuopio:
Saat tietoa Itä-Suomen yliopiston
ylioppilaskunnasta ja tapahtumistamme sekä ajankohtaisista asioista myös
seuraavilla tavoilla:
• Seuraa ISYY:n verkkosivuja: www.isyy.fi
• Tykkää meistä Facebookissa: www.
facebook.com/fbISYY
• Tilaa ISYY:n suomenkielinen viikkotiedote Wiikko-Ärsyke uutiskirjeenä suoraan
sähköpostiisi. Wiikko-Ärsyke ilmestyy
kaikilla ISYY:n kampuksilla maanantaisin.
Lisätietoja: [email protected]
• Liity oman kampuksesi isyy-info-sähköpostilistalle. Listan kautta tiedotetaan eri
kampuksille 1–2 kertaa viikossa. Lisätietoja: [email protected]
22.2. OPKO:llä TM Heikki Hyvärinen aiheesta
Sinun puolestasi annettu klo 18
23.–28.2. ESN KISA: Lapin matka
24.2. Suolan yhteiskristillinen rukoushetki klo 16 Studentian Kappelilla
26.2. Kuopion vapaa-ajan jaoston kokous klo 16
27.2. Hyvät Kuvat: Matkarakastajat klo 17.30 ja klo 20, Kino Kuvakukko
27.2. Retikan rusettiluistelu Valkeisen kentällä klo 17–20, jatkot Passionissa klo 22
1.3. Fa-Gotsien järjestämä PromillePilkki Savilahdella
1.3. OPKO:llä Lääkäri Jonte Markkanen aiheesta Minun Jumalani klo 18
3.3. Suolan yhteiskristillinen rukoushetki klo 16 Studentian Kappelilla
3.3. Leffailta Wanhalla Pappilalla: Keskiyön pikajuna klo 19, Kuninkaankatu 12
3.–4.3. Mäkihypyn maailmancup ja Puijo Student Tournament
3.–6.3. ISYY:n Kuopion kampustoimisto on suljettu
8.3. OPKO:llä Psykiatri Juhani Kuutti aiheesta Kristuksen mieli klo 18
13.3. Hyvät Kuvat: Jahti klo 17.30 ja klo 20, Kino Kuvakukko
16.–18.3. ESN Kisan Pirates of the Baltic Sea- risteily
20.3. Hyvät Kuvat: Ei pelkkää hunajaa klo 17.30 ja klo 20, Kino Kuvakukko
Ylioppilaskunnan toimistot
Savonlinnan toimisto
Kuninkaankartanonkatu 7
57100 SAVONLINNA
toimisto.savonlinna(at)isyy.fi
28
Uljas 2 | 21. 2. 2014
Ihmisen
muokkaamassa
Monipuolisessa myös vaaransa. Filosofian,
elinympäristön käyttöä.
Pohjoisen laajat elinpiirit.
Ravintoa kudoksiin iän myötä.
Pitoisuudet laajimmillaan keväällä pariutumisaikaan
Hygieniasta huolehtiminen kaupunkiympäristössä!
Liikenne on kuolemansyy.
Raskasmetallit
eläinten ja ihmisten vastaväittäjänä.
LÄHDE: UEF väitöstiedote 7.2.2014: Siilin elinpiirit ovat pohjoisessa
laajempia kuin Keski-Euroopassa
Ennakko-odotus
Metaboliset riskitekijät kasautuvat.
On syytä.
Panostaa.
Ylipaino ja keskivartalolihavuus.
Lihasten, rasvakudoksen, maksa.
Kuolla ennenaikaisesti.
Epäselvää on ollut.
Kokonaisriskiä tulisi pyrkiä pienentämään:
491 tervettä 6–8-vuotiasta tyttöä ja poikaa.
1900 kuopiolaista keski-ikäistä miestä.
1170 vanhempaa naista ja miestä.
LÄHDE: Itä-Suomen yliopiston tiedote 7.2.2014: Kuosamankaltainen eri ikäryhmillä
21.–23.2. SOOLin Talvipäivät Joensuussa
11.3. GAALA 2014: ” Mitalit on ikuisia”, Ainosalissa klo 18 alkaen. Järjestäjänä Liikunnan
sivuaineopiskelijat
17.–21.3. ISYY:n Savonlinnan kampustoimisto on suljettu
18.3. Mauttomat bileet Happytime-baarissa, järjestäjinä Sln kampuksen ainejärjestöt +
MAMKin opiskelijakunta
Kuopion toimisto
Yliopistonranta 3
70211 KUOPIO
toimisto.kuopio(at)isyy.fi
Uljas hioi tutkimusuutisointiaan. Jatkossa pakkaamme tutkimus- ja väitösuutisia tiiviiseen runomuotoon, joka tarjoaa
lukijalle vaivattoman madonreiän tieteen galakseihin. Luitko
Itä-suomen yliopiston väitös- tai tutkimustiedotteen? Lähetä
meille oma runosi osoitteeseen
[email protected] otsikolla TIEDOTE RUNOUS
piolainen tutkimus osoittaa: Metabolinen oireyhtymä
Savonlinna:
Joensuun toimisto
Yliopistokatu 7, Haltia 2.krs
80100 JOENSUU
toimisto.joensuu(at)isyy.fi
Tiedote
runous
Aukioloajat Joensuu ja Kuopio
ma, ti
10–15
kesuljettu
to10–15
pe10–13
Aukioloajat Savonlinna
ma–to10–14
pe10−13
Kuinka sitä tulee
valvoa
Kuvaus ei vastaa,
sääntely vastaa:
muodostaa oikeudellisesti monimutkaisen tilanteen,
erityisesti perusoikeuksien näkökulmasta
Harmaalla alueella
sääntelyhäiriöiden lisääntymiseen
oravanpyörää.
Laatu ajan tasalla.
Lainvalmisteluohjeisiin kilpailuneutraali
suuri aukko.
Ulkoistetaan suvereniteetti?
LÄHDE: UEF väitöstiedote 23.1.2014: Yksityisen turvallisuusalan
sääntelyssä on paljon kehittämistarpeita
Uljas 2 | 21. 2. 2014
29
Tiedota touhuistasi osoitteeseen
[email protected]
LET’S BESSERWISSER!
1
www.uljas.net
Elämä
haltuun.
nyyti.fi
Tietoa verkossa.
Elämäntaitokurssi
Hengailuillat
Nettiryhmät
Elämän ja opiskelun
hallintaan.
Mukavaa
yhdessäoloa.
Osallistu tai
seuraa muiden
keskustelua.
Mikä romaani kertoo tarinan paikallisesta Tiina Jylhästä, jolla on tuulenhuuhtoma aunus, velat miljoonia;
elämä kuitenkin luksusta? Alaotsikko on Romaani
vailla sankaria. Se sijoittuu 1820-1830-luvuille ja kuvaa
Becky Sharp-nimisen kullankaivajan pyrkimystä luokkakiertoon. Päästäkseen seurapiireihin Becky driplaa varakkaan Rawdon Crawleyn. Tämän jälkeen hän kieroilee, valehtelee, varastaa – tie on auki korkeimpiin seurapiireihin. Beckyn
perusprinsiippi on siinä, että pitää lainata joka suunnasta, ja
tehdä juhanipalmut, eli jättää kaikki maksamatta. Kritiikin
kohteena on yläluokan laissez-faire-elämä, tapakulttuuri, tittelien palvonta, ja erityisesti se, että naisen ainoa mahdollisuus
saavuttaa jonniisortin elintaso on napata rikas mies.
1) Daniel Defoe: Moll Flanders. X) Emily Bronte: Jane Eyre. 2)
William Thackeray Makepeace: Turhuuden Turulla.
2
Kenen sydän on haudattu Varsovan Pyhän Ristin
kirkon pilariin; loput Pariisin Pere-Lacheiselle. Hän
kuoli 1849 vasta 39-vuotiaana. Sydän oli tuhoutua
toisen maailmansodan aikana Varsovan kansannousun yhteydessä. Sen pelastajaksi tuli mitä epätodennäköisin taho – SS-kenraali Bach-Zelewski, vaikka natsit olivat
julistaneet henkilön pannaan. Hänen tuotanto kuvaa Puolan
taistelua kansallisen identiteetin ja vapauden puolesta. Puolan
kapinan epäonnistuttu Venäjä lakkautti Puolan autonomian,
eikä hän enää palannut kotimaahansa. Asui loppuelämänsä
Pariisissa, jossa solmi suhteen Georges Sandin kanssa, vaikka
oli erään aiv-rehua lähellä olevan uutistoimiston mukaan aseksuaalinen. Ystäväpiiriin kuuluivat Hector Berlioz, Franz Liszt ja
Robert Schumann.
LIVE AT HENRYS:
Itäiset Turhan Tietäjät ry
TULOSSA 03/2014
TO 6.3
LA 15.3
KE 19.3
TO 20.3
LA 29.3
ANSSI KELA, 12€
SAMULI PUTRO, 15€
KUOLEMANLAAKSO, 8€
OLAVI UUSIVIRTA, 10€
STEPA & ARE, 6€
TEHTIIN REMPPA!
TUU TSEKKAA
UUSITTU HENKKA!
KATSO KOKO OHJELMA NETISTÄ!
HENRY’S PUB KUOPIO: SU-MA 23-04, TI-LA 21-04 | SU-TO K18 | PE-LA K20 | KEIKAT K18 | HENRYSPUB.NET
ENNAKKOLIPUT: LEVYKAUPPA ÄX, HENKKA, LUKEMA, CAFESAVOTTA & TIKETTI.FI
KATSO PASSIONIN KOKO OHJELMA FACEBOOKISTA!
PE 21.2.
TI 25.2.
TO 27.2.
TI 4.3.
PE 7.3.
LA 8.3.
TI 11.3.
TI 25.3.
TO 27.3.
DJ SUVI B
PUIJO -STUDENT
TOURNAMENT PRE-PARTY
RUSETTILUISTELUN
JATKOT GOES TOUHUT BY
RETIKKA
PUIJON KISOJEN
VIRALLISET JATKOBILEET
& STUDENT TOURNAMENTIN PALKINTOJENJAKO
BOOM PARTY: DJ NDE
LIVE: MUSTA BARBAARI
HOITSUT VS. INSINÖÖRIT
ESN-KISA INTERNATIONAL
STUDENT PARTY
OHI ON STRESSI BY FORTIS
Kauppakatu 16, 70100 Kuopio | www.passionclub.fi | facebook.com/passionclub
Avoinna: Ti, To, Pe, La klo 22-04.00 | Vapaa pääsy ti+to koko illan, pe-la 22-24!
1) Frederick Chopin. X) Henryk Sienkiewicz. 2) Adam Mickiewicz.
Nyyti - opiskelijoiden tukikeskus
3
Kuka on tällä hetkellä Englannin Valioliigan historian
yhdeksänneksi paras maalintekijä 147 maalilla? Pitää
tällä hetkellä hallussaan kahta ennätystä: on pelannut vanhimpana pelaajana Valioliigaottelun että
on Valioliigan vanhin maalintekijä – kummatkin yli
40-vuotiaana. Muistetaan erityisesti Tottenhamissa
ja Manchesterissa.
1) Ryan Giggs. X) Teddy Sheringham. 2) Paul Scholes.
4
5
Veikko Hirvimäen Kuningasajatus-veistos on erään
kirjailijamme muistopatsas, joka herätti aikanaan
runsasta keskustelua. Kirjailija oli itse mieltä tuota,
että kun hänestä aika jättää, hänen muistokseen
voitaisiin rakentaa Helsingin keskustaan julkinen
pisoaari. Kenestä kyse?
1) Kalle Päätalosta. X) Väinö Linnasta. 2) Mika Waltarista.
Nimeä lantiolle ulottuva napitettava kaulukseton
villatakki, jossa on yleensä v-pääntie. Sai nimen kenraalimajuri James Brudenellin kotiseudun mukaan,
joka tiettävästä käytti tällaista asustetta josta tuli
suosittu brittiupseerien keskuudessa. Tämä pölvästi
jaarli johti yhtä Britannian sotahistorian suurinta hölmön tölväystä komentamalla Kevyen prikaatin Krimin sodassa suoraan
surman suuhun.
1) Balaklava. X) Jersey. 2) Cardigan.
Nimi 1
30
Uljas 2 | 21. 2. 2014
2
Uljas 5 | 21. 5. 2010
Oikeat vastaukset sivulla 32.
3
4
5
Uljas 2 | 21. 2. 2014
31
Anna-Elina Lyytikäisen tiheätunnelmaisessa esikoisäytelmässä
komedia ja tragedia kietoutuvat tiiviisti toisiinsa.
Tilaa mm.
pe 28.2. klo 19
pe 14.3. klo 19
la 15.3. klo 19
ti 25.3. klo 19
ti 8.4. klo 19
Puistokoulun näyttämö
Auvisen ohjaama riemastuttava
esitys kohtelee poikkeusyksilöä
lämmöllä ja ymmärryksellä
- jokaisella on paikkansa ja
arvonsa.
Tilaa mm.
pe 21.2. klo 19
ke 26.2. klo 19
to 13.3. klo 19
pe 4.4. klo 19
Puistokoulun näyttämö
teatteri.kuopio.fi
facebook.com/kuopionkaupunginteatteri
OTA KOPPI OPISKELIJATARJOUKSISTA!
YARIS JA YARIS HYBRID.
KAIKKIIN YARIS
-MALLEIHIN NYT MEILTÄ
TALVIRENGASPAKETTI
VELOITUKSETTA.
ETUSI JOPA 1.100 €.
OPISKELIJAKORTILLA:
* LOHKOLÄMMITIN YARISIIN
KAUPAN PÄÄLLE ETUSI 370 €.
* AUTONVUOKRAUS -20 % ovh.
Esim . pakettiauto vrk 120 € vapaat km .
* KORKOTARJOUS Yarisiin 3,9 %
Esim. kuukausierä 195 €/kk/60 kk,
3.200 € käsiraha , 20 % jäännösarvo.
Tarjoukset ovat voimassa maaliskuun loppuun
uusiin tilaus-ja kauppasopimuksiin.
EU-yhdistetty kulutus 3,5-5,5 l/100 km, CO2-päästöt 79-127 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v,
hybridijärjestelmän takuu 5 v/100.000 km. HSD-akkuturva 8 vuotta/350.000 km.
*Yaris Hybridissä teräsvanteet.
Kompaktissa ja tilavassa Yarisissa on Active-varustetasosta alkaen vakiona mm. kevytmetallivanteet*, kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus navigaattorilla ja
peruutuskameralla sekä vakionopeussäädin. Kaikissa täyshybrideissä on lisäksi portaaton
automaattivaihteisto. Aja erinomaisesti varusteltu Toyota Yaris meillä!
Yaris alkaen: veroton 12 430 €, autovero 2 592,23 €, toimituskulut 600 €,
kokonaishinta sisältäen toimituskulut 15 622,23 €.
32
Kallantie 11 Kuopio. Vaihde 017 364 2211. Avoinna ma-pe klo 8-17.
Lauantaisin klo 10-14. Pikahuolto ma-pe klo 7.30-15.30.
Sivun 30 Besserwisserin oikeat vastaukset: 2 1 X 2 2
Uljas 2 | 21. 2. 2014