IKÄÄNTYNEIDEN VIRTUAALIPALVELUT MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ SUOMESSA Ari Heikkinen TIIVISTELMÄ Tässä artikkelissa toimintaympäristössä. käsitellään Artikkeli ikääntyneiden jakaantuu virtuaalipalveluita neljään osioon. muuttuvassa Ensiksi käsitellään yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Toiseksi tarkastellaan kotihoidossa tapahtuneita muutoksia. Kolmantena esitellään Virtu-projektissa keväällä ja alkukesällä toteutettujen väliarviointien keskeisiä tuloksia. Neljäntenä pohditaan Virtu-kanavan ja laajemmin virtuaalisten palveluiden kehittämisen tulevaisuuden näkymiä. Artikkelissa virtuaalisten palveluiden käsittely rajataan ensisijaisesti Virtu-projektin Virtukanavaan. Virtuaalisille palveluille ei liene olemassa selkeää, yksiselitteistä määritelmää. Virtu-kanava voidaan määritellä vuorovaikutteiseksi ohjelmien lähettämiseksi ja vastaanottamiseksi. Se mahdollistaa monenkeskisen ja kahdenkeskisen yhteydenpidon käyttäjien välillä. Virtu-projektissa on tehty merkittävää kehittämistyötä vuodesta 2010. Artikkelissa pohditaan Virtu-kanavan mahdollisuuksia osana ennalta ehkäisevää kotihoitoa ja kotihoidon työmenetelmien kehittämistä. Virtu-kanava kokeiluna tarjoaa ikääntyneille tilaisuuksia osallistua monipuolisiin ohjelmalähetyksiin ja kahdenkeskisiin yhteydenpitoihin. Tämän lisäksi Virtu-projektissa pyritään kehittämään yhdessä kotihoidon henkilöstön kanssa kotihoidon työmenetelmiä. Artikkelin ajallinen paikka on käynnissä olevassa Virtu-projekti ja projektin jälkeinen aika. Tärkeää on Virtu-projektissa saatujen kokemusten hyödyntäminen ja toiminnan jatkuminen tulevaisuudessa. Tämän voisi mahdollistaa muutama vuosi sitten esiin noussut käyttäjäkeskeisyyttä korostava palvelumuotoilu. Joustavasti sovellettuna se lisää asiakkaan osallisuutta häntä koskevassa palvelujen kehittämistyössä. Teknologian käytön vakiintumisen myötä Virtu-kanava voi helpottaa työn kuormittavuutta ja tarjota uusia välineitä asiakastyöhön. 1. YHTEISKUNNAN MUUTOS – SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN MUUTOSTA Virtu-kanavan toimintaympäristöä voi luonnehtia yhdellä sanalla – muutos. Koko Virtuprojektin olemassaolon perustelut on löydettävissä yhteiskunnallisesta muutoksesta ja siihen liittyvistä monitasoisista ilmiöistä. Sosiaali- ja terveyspalveluihin, laajemmin hyvinvointipalveluihin kohdistuu monenlaisia haasteita, jotka vaikuttavat palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja lopulta itse asiakkaan asemaan. Moniin haasteisiin on lähdetty vastaamaan hankkeilla ja projekteilla. Elämme kehittämishankkeiden aikakautta! Suomea kuten monia muita Euroopan maita koskee hyvinvointivaltion kasvun pysähtyminen. Suomessa selkeä taitekohta on 1990-luvun talouslama. Talouskasvu hidastui merkittävästi ja julkisen sektorin tulopohja heikkeni. Talouslaman ohella Euroopan unionin vaikutus alkoi näkyä kansallisessa sosiaalipolitiikassa. Jäsenvaltiot sitoutuivat tasapainottamaan julkisen talouden menoja. Keskustelua on siitä, onko hyvinvointivaltio tullut kehityksessään tiensä päähän vai onko hyvinvointivaltio vain sopeutumassa muuttuneisiin olosuhteisiin perusrakenteensa säilyttäen (Hyvinvointi 2015-ohjelma, 15). Yhteiskunta on moniarvoistumassa ja –mutkaistumassa. Samaan aikaa työmarkkinoilla tapahtuu muutoksia. Keskeinen kysymys on, kuinka julkinen valta kykenee luomaan uuden yhteisöllisyyden moniarvoistuvaan yhteiskuntaan ja vastaamaan kasvaviin ja eriytyviin hyvinvointitarpeisiin. (Hyvinvointi 2015-ohjelma 17.) Yhteiskunnallisen muutoksen kannalta merkityksellinen ja kasvava tekijä on väestön ikääntyminen (esim. Kallio 2010, 19, 29; Toikko 2012,63). Monissa eri yhteyksissä on todettu, että väestön ikääntyminen asettaa haasteita tulevaisuudelle turvata riittävän laajat ja laadukkaat vanhuspalvelut. Jotta tähän päästäisiin palveluiden vaikuttavuutta, tehokkuutta ja tuottavuutta tulee parantaa (Hyvinvointi 2015-ohjelma, 17). Sosiaali- ja terveyspalveluihin, laajemmin hyvinvointipalveluihin, on kohdistettu samanlaisia vaatimuksia kuin mille tahansa muulle palvelulle. Suomen sosiaalipalvelujärjestelmä on kehittynyt vaiheittain vuosikymmenten kuluessa. Palvelujärjestelmän kokonaisuuteen ovat vaikuttaneet taloudelliset heilahtelut, poliittiset valinnat ja tietysti osaltaan yleinen mielipideilmasto. Kokoavasti voidaan todeta, että hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut koko kansaa yhdistävä hanke. (Stenvall ja Virtanen 2012, 12-13.) Tästä huolimatta nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnan sisältöjä voidaan luonnehtia pirstaleiseksi. Yksi syy palveluiden pirstoutumiselle on se, että eri palvelujen osista huolehtivat eri organisaatiot. Jako on tapahtunut julkisen sektorin, yksityisen sektorin ja osin kolmannen sektorin kesken. (Eräsaari 2011, 185.) Valtion rooli sosiaalipolitiikassa on kaventunut ja kuntien rooli vastaavasti kasvanut. Valtiollisen ohjauksen heiketessä kunnat ovat tehneet omia ratkaisujaan palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. Tämän johdosta kuntien palvelujärjestelmät poikkeavat toisistaan. Niitä erottavat erilaiset palvelukulttuurit, palvelumuodot ja palvelukäytännöt. Suuressa kunnassa voi olla myös sisäisiä palvelukulttuurieroja. (Stenvall ja Virtanen 2012, 13.) Tedre ja Pulkkinen (2011, 300) toteavat, että puhuttaessa isoista ja pienistä kunnista ei ole tavallista viitata niiden pinta-alaan vaan väestömäärään. Pinta-alaltaan laajoissa kunnissa voi olla huomattavia eroja maaseutukodeissa ja taajamakodeissa asuvien palveluiden saannissa. Kunnat poikkeavat toisistaan lisäksi taloudellisen tilanteen ja paikallishallinnon poliittisten voimasuhteiden perusteella. Kuntia erottaa myös se, missä laajuudessa ne ovat ulkoistaneet palveluja ja ostavat palveluja yksityisiltä yrityksiltä ja kolmannen sektorin järjestöiltä. Luonnollisesti kuntien erilainen väestörakenne vaikuttaa sosiaalipoliittisten tarpeiden erilaisuuteen ja sosiaalimenojen suuruuteen. (Kallio 2010, 16.) Ikääntyneiden palveluiden kohdalla on tapahtunut valtiolta kunnille vastuun siirtämisen ohessa myös palveluiden keskittymistä taajamiin. Kuntien laitamille on muodostunut hoivatyön tyhjiöitä, joiden täyttäminen on haasteellista muun muassa kilpailulainsäädännöstä, ammatillisista pätevyysvaatimuksista ja työntekijöiden puuttumisesta johtuen. (Tedre, Ilmarinen, Nuutinen 2010, 33-34.) Tämä koskee Virtu-projektin toimintaympäristöä, saaristokuntia. Hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikka on monien kehitystrendien alainen. Valtion, markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan väliset suhteet ovat muutoksessa ja määrittymässä uudelleen. Muutoksilla on ollut vaikutuksia sosiaalipalveluihin ja niiden sisällön kehittymiseen. Sosiaalipolitiikka on paikallistunut (desendralisaatio), sosiaalipalvelut ovat suuntautuneet markkinoille ja asiakkaan aiempaa aktiivisempi rooli on korostunut. (Toikko 2012, 57.) Asiakkaan odotetaan olevan aktiivinen toimija, joka vaikuttaa valinnoillaan palveluihin ja niiden tuotantotapoihin (Toikko 2012, 58). Hyvinvointipolitiikan uudistumisen myötä on keskusteltu siitä, miten voidaan määritellä ja rajata julkisen sektorin vastuuta ihmisten hyvinvoinnista. Tähän on liittynyt keskustelu yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen vastuusta hyvinvoinnista. Yksiselitteisesti on mahdotonta rajata yksilön, perheiden yhteisöjen, yritysten ja julkisen sektorin vastuita hyvinvoinnin tuottajana ja turvaajana. (Hyvinvointi 2015 –ohjelma 20; ks. myös Sosiaali- ja terveysministeriö 2012, 72.) Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat useaan otteeseen olleet laajojen uudistamis- ja kehittämishankkeiden kohteina. Organisaatioiden näkökulmasta hankkeita peräkkäisinä toteutuksina on ollut runsaasti. Tähän tilanteeseen on ajauduttu osin sen takia, että muutos- ja uudistamisaloitteita tulee monelta suunnalta. Suuri merkitys on myös poliittisten painopisteiden muutoksilla ja niihin liittyvällä lainsäädännön kehittämisellä. (Stenvall ja Virtanen 2012, 16.) Virtu-projektissa mukana olevat kunnat poikkeavat toisistaan alueellisesti ja väestöllisesti. Niillä kullakin omat ominaispiirteensä, joihin vaikuttavat alueen historia ja erilaiset rakenteelliset kehitysvaiheet. Kunnat eroavat toisistaan myös siinä, miten ne visioivat omaa tulevaisuuttaan ja palveluiden järjestämistä jatkossa. Tällä hetkellä kunnissa on vaihtelevasti epätietoisuutta maan hallituksen ajamasta kuntauudistuksesta ja siihen olennaisesti liittyvien sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakenteiden tulevaisuudesta. Kuntien ominaispiirteillä on vaikutuksensa siihen, miten ne pyrkivät kehittämään ikääntyneille suunnattuja hyvinvointipalveluja. Virtu-kanavan kannalta keskeinen kysymys on, miten ikääntyneiden, jotka asuvat kaukana palveluista, kotona asumista voidaan tukea. Keskeistä on myös se, miten kotihoidon ammattilaiset saadaan mukaan hyödyntämään Virtuteknologiaa ja kehittämään omaa työtään. Virtu-kanavan kautta erilainen yhteydenpito ja verkostoituminen mahdollistuvat. Kehitystyötä tarvitaan, että saadaan selvyyttä teknologian tarjoamista hyödyistä käyttäjille. Hyödyistä tulee saada sellaisia näyttöjä, jotka vakuuttavat toiminnan kannalta keskeiset kuntapäättäjät. Alueellisista eroista huolimatta hankkeella on yhteisesti muotoillut ja hyväksytyt tavoitteensa. Yhteistyökunnat ovat sitoutuneet uudenlaisten toimintamallien testaamiseen ja kehittämiseen. Projektin aikana Virtu-kanava ei ole kehittynyt yhtenä sisällöllisenä toimintamallina vaan hieman toisistaan poikkeavina erilaisina sovellutuksina. Projektin keskeinen kivijalka on ollut ohjelmien lähettäminen useille vastaanottajille yhtä aikaa. Ammattikorkeakoulut ovat tuottaneet opiskelijavetoisia ryhmätoimintalähetyksiä. Tämän lisäksi kunnat ovat olleet myös aktiivisia omien lähetysten tuottamisessa. Kahdenkeskiset lähetykset tai erilaiset asiantuntijakonsultaatiot ja kokeilut kotihoidossa ovat olleet ainakin tähän asti pienemmässä roolissa. Etäpalveluiden kehittämiseen kunnista löytyy halukkuutta ja aktiivisuutta. Laitteiden käyttäminen osana kotihoidon henkilöstön työtä ei ole kovin yksinkertaista. Syynä tähän on muun muassa Virtu-kanavalle valikoituneiden ikääntyneiden käyttäjien heterogeeninen joukko. Eri kunnissa kotihoidon asiakkaiden valintakriteerit voivat poiketa, mistä johtuen asiakkaiden toimintakyvyssä on oletettavasti eroja. Virtu-kanavan sisällöllisessä kehityksessä näkynee jossakin määrin mukana olevien ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmien, sosiaalialan ja terveysalan, ominaispiirteet. Sisällölliseen kehittymiseen vaikuttanee myös mukana olevien kuntien intressit pitää toiminta sektoroituneena tai sektorit ylittävinä toimintoina. Esimerkiksi Sipoossa Virtu-kanavassa on nähty mahdollisuuksia palvella myös muita kuin ikääntyneitä. Ohjelmien kohdentaminen erilaisille ryhmille ja mahdolliset kahdenkeskiset yhteydenotot hakevat vielä muotojaan. 2. KOTIHOIDON HAASTEELLINEN TOIMINTAKENTTÄ Raija Tenkanen (2003, 13) toteaa väitöskirjassaan, että kotihoito on verrattain uusi käsite. Hänen mukaansa kirjallisuudessa kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa on käsitelty erikseen. Tenkasen (2003, 38-39) tekemässä kirjallisuusanalyysissä nousee esille, että kotihoidon henkilöstö työskentelee aluevastuullisesti ja vastaa oman alueensa vanhusten kotihoidosta. Alueellinen työskentely on sekä kotipalvelulle että kotisairaanhoidolle yleinen toimintapa, mutta yhdistetty kotihoito on vasta muotoutumassa. Kotihoitoa koskee, kuten muitakin sosiaali- ja terveyspalveluja, julkisten ja yksityisten palvelujen yhteensovittaminen. Kunnallinen kotihoito on pirstaloitunut, kun siitä on irrotettu osia yksityisiltä markkinoilta ostettaviksi tukipalveluiksi – vanhus voi kohdata lukuisia eri palveluntuottajia kotonaan (Eräsaari 2011, 185). Lisäksi asiakasmäärien voimakas kasvu ja huonokuntoisten lisääntyminen kotihoidossa on pakottanut kotisairaanhoitoa ja kotipalvelua muotoilemaan palvelua kokonaisvaltaisemmaksi asiakastyöksi. Tästä johtuen kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa on yhdistetty. Näin muodostunut kotihoito on moniammatillista ja verkostomaista (Vähäkangas ja björkgren 2006, 47). Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhdistyessä kotihoidoksi vanhat ja uudet käytännöt on nähtävissä rinnakkain. Erilaiset ammatilliset näkemykset ja työn organisointitavat sekä runsaasti apua tarvitsevat ikääntyneet muodostivat hyvin haasteellisen toimintakentän. Ikääntyneiden näkökulmasta kotihoito näyttäytyy tehtäväkeskeisenä, eri ammattiryhmien tekemäksi työksi – kotipalvelu tekee omiaan tehtäviään ja kotisairaanhoito puolestaan omiaan. (Tenkanen 2003, 60, 182.) Kuten jo aiemmin todettiin, kuntien välillä on merkittäviä eroja sosiaali- ja terveyspalvelujen organisoinnissa ja palvelujen tuottamisessa. Ikääntyvien palveluja on ohjattu näihin päiviin asti valtakunnallisilla vanhuspoliittisilla ohjelmilla (Hakonen 2008, 95). Kotihoidon toteuttamistavat ja organisointi vaihtelevat eri kunnissa (Laine, Noro, Finne-Soveri, Björkgren 2006, 140-142.) Ikääntyvien huonokuntoisten asiakkaiden määrän kasvun johdosta erityinen haaste on oikeanaikainen resurssien kohdentaminen. Suuri haaste on myös henkilökunnan osaamisen ja sitoutumisen varmistaminen. (Noro, Finne-Soveri, Björkgren, Vähäkannas, Itkonen 2006, 1920.) Sosiaalipolitiikan näkökulmasta voidaan väittää, että arkielämässä selviytymistä tukevat palvelut ovat medikalisoituneet eli lääketieteellistyneet. Ikääntyneen henkilön kannalta tämä merkitsee, että hänellä on oltava lääketieteellinen diagnoosi saadakseen palvelua. Tästä johtuen varhaisen puuttumisen mahdollisuudet ongelmien kohdatessa ovat heikentyneet. Kotihoidosta on tullut pitkälti kotisairaanhoitoa. Siihen ei kuulu kotien siivousta ja muuta arjen apua. Kunnallisilla palveluilla vastataan vain välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen, sairauksien ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon. (Palola ja Parpo 2011, 69-74.) Kotihoito on muuttunut universaalista palvelusta yhä enemmän selektiiviseksi palveluksi. Se ei vastaa kaikkeen palvelutarpeeseen; se kohdistuu vain osalle palvelun tarvitsijoille – kaikkein eniten apua tarvitseville. Palveluun on tästä johtuen kohdistunut myös paljon kritiikkiä. (Palola ja Parpo 2011, 72-73.) Voisiko edellisistä seikoista johtua kotihoidon ennaltaehkäisevän työn määrittelyn vaikeus? Ennalta ehkäisystä puhutaan eri yhteyksissä, mutta sen sisällöllinen merkitys tulee harvoin avatuksi. Ikääntyneiden kuten nuorempienkin ikäryhmien kohdalla yksinäisyydestä on tullut suoranainen yhteiskunnallinen ongelma. Voitaisiinko lähteä liikkeelle yksinkertaisesta määrittelystä, että ennaltaehkäisevää työtä on yksinäisyyden lievittäminen ja yhteisöllisyyden lisääminen? Kotihoidon merkitystä olisikin syytä korostaa muussa mielessä kuin vain rajatun hoidon tuottajana. Kotihoito on hyvin haasteellinen työkenttä henkilöstölle. Silmiä ei voi sulkea tosiasialta, että ikääntyminen koskee myös henkilöstöä. Arviolta joka toinen työntekijä jää eläkkeelle seuraavan viidentoista vuoden aikana hoiva-alalta. Lisäksi hoitoalalla alan vaihtoa harkitsevien määrä on selvitysten mukaan kasvussa. Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointia koskevassa selvityksessä (2012, 46, 50) ilmenee, että puolet perus- ja lähihoitajista kokee työnsä raskaaksi. Vielä useampi heistä kokee työtahdin ja kiireen lisääntyneen. Yli puolet kyselyyn vastanneista on harkinnut alan vaihtoa ja yli kolmasosa epäili työkykynsä säilymistä seuraavan kahden vuoden ajan! 3. SISÄINEN VÄLIARVIOINTI VIRTU-PROJEKTISSA Väliarvioinnilla mahdollistetaan kehittämisprosessin seuraaminen, ymmärtäminen, ohjaaminen ja dokumentointi – yhteinen oppiminen. Arvioinnin kautta saadaan selkoa, missä vaiheessa ollaan kulkemassa asetettuihin tavoitteisiin ja mitä konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan niihin pääsemiseen. Arviointi tähtää myös vision kirkastamiseen. Arvioinnit tehtiin kaikissa projektissa mukana olevissa kunnissa ja ammattikorkeakouluissa keväällä ja kesällä 2012. Arviointia varten kutsuttiin toimintayksiköiden kehittämistyössä mukana olevat henkilöt (max. 6 henkilöä) yhteiseen 1½ tuntia kestävään nauhoitettavaan ryhmäkeskusteluun. Arviointikeskustelujen rungon muodostivat teknologia, käyttäjäkokemukset, yhteistoiminta sekä missio ja visio. Kussakin keskustelussa kiteytettiin lopuksi SWOT-analyysinä sen hetkinen tilanne ja tulevaisuuden näkymät. Tässä käydään arviointikeskusteluissa läpi tiivistetysti nousseita kunkin näkökohtia Virtu-projektipartnerin teknologiasta, sisäisissä käyttäjäkokemuksista, yhteistoiminnasta sekä SWOT-analyysien yhteenveto. 3.1. Teknologia Teknologian toimivuudessa on tapahtunut parantumista hankkeen alkuun verrattuna. Teknologia on kuitenkin edelleen haavoittuvaa – erilaisia käyttökatkoksia ja toimintahäiriöitä sekä kuuluvuus ja näkyvyysongelmia ilmenee. Hankkeen aikana on käynyt myös ilmi, että nykyaikaisina pidettyjä verkkoyhteyksiä ei saada luoduiksi kaikkialle hankkeen toiminta-alueella. Lisäksi yhteyksien asennusajat ovat paikoin olleet pitkät. Tekniset ongelmat ovat kasaantuneet erityisesti tietyille alueille. Yhteyksien luominen ja ylläpito on osoittautunut haasteiksi juuri saaristoalueilla, joihin Virtu-kanavan kehitystyön kärjen on ollut määrä suuntautua. Teknologian täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää riittävää käyttäjien perehdyttämistä ja selkeitä manuaaleja (myös eri kielillä) ja nopeasti reagoivia help-desk-palveluja. Väliarvioinnin aikaiset kokemukset ovat ristiriitaiset näiltä osin. Tekniset ongelmat ovat aiheuttaneet ikääntyneille käyttäjille pitkiä odotusaikoja, turhautumisia ja mahdollisesti jopa pelkotiloja ja syyllisyyttä. Laitteiden tehokkaan käyttämisen ja toimintojen monipuolistamisen kannalta laitteiden nopea siirrettävyys vaatii vielä kehittämistä. Laitteiden pitkät asennusajat ja epävarmuudet toimivuudessa jarruttavat tekniikan täysimittaista käyttöä ja mahdollisuuksia testata uusia palveluja. Vakiintuneet ohjelmalähetykset ovat alkaneet toimimaan liki moitteettomasti, mutta se on vaatinut ohjelmien tekijöiltä välillä ylimääräisiä ponnisteluja ja omatoimisia ratkaisuja. 3.2. Käyttäjäkokemukset Ikääntyneet teknologian käyttäjät ovat valmiuksiltaan ja toimintakyvyltään hyvin heterogeeninen ryhmä. Hankkeen kannalta haaste on myös kielikysymys eli miten voidaan tarjota sopivassa suhteessa sekä suomen- että ruotsinkielisiä lähetyksiä. Hankkeen tässä vaiheessa on yleistettävissä, että parhaiten ”verkkoympäristössä” pärjäävät rohkeat, ulospäin suuntautuneet ja hyvän toimintakyvyn omaavat henkilöt. Vaikuttaa siltä, että eriasteiset muistisairaudet ja heikko toimintakykyisyys rajaavat käyttäjiä toiminnan ulkopuolelle. Hankkeen eri toiminta-alueilla käyttäjien valinta ja valikoituminen on tapahtunut erilaisista lähtökohdista käsin. Osa käyttäjistä on kotihoidon tai asumispalvelujen asiakkaita tai mahdollisesti iäkkäitä omaishoitajia. Keskeistä mukaantuloon on henkilön halukkuus olla mukana Virtussa. Hankkeen kuluessa on osoittautunut haasteeksi löytää käyttäjiä. Tähän voi olla syynä projektiin kuuluva tutkimus- ja kehittämistoiminta, joka voi olla joillekin käyttäjille ja heidän omaisilleen kynnys lähteä mukaan. Kotihoidon osalta syynä voi olla myös henkilöstön kiireinen työtahti, tietämättömyys hankkeesta, kotihoidon asiakkaiden huonokuntoisuus ja terveydentilan muutokset. Käyttäjät eivät ole yksiselitteisesti profiloitavissa. Voidaan ehkä sanoa, että vakiintuneet käyttäjät muodostavat oman pienen joukkonsa muihin käyttäjiin nähden. Käyttäjien omat tarpeet voivat vaihdella aktiivisesta ohjelmiin osallistumisista niihin henkilöihin, joille on riittävää päästä vain seuraamaan lähetyksiä. Määrältään miehet ovat vähemmistönä naisiin verrattuina. Vaikuttaa siltä, että lähetettyjen ohjelmien sisältöihin ollaan tyytyväisiä. Käyttäjille virkistystä tuovat erilaiset luonto-, historia- ja matkailuaiheiset ohjelmat sekä erilaiset tietovisat. Hyödyllisinä pidetään terveysneuvontaan ja kotona asumisen turvallisuuteen liittyviä sisältöjä. Ketkä lopulta hyötyvät eniten? Tähän ei voi yksiselitteisesti vastata ainakaan koottujen arviointikeskustelujen pohjalta. Vaikuttaa siltä, että hyötyminen edellyttää kohtalaisen hyvää toimintakykyä ja sosiaalisuutta sekä pitkiä etäisyyksiä palveluista. Potentiaalista hyötyä voi löytyä yksilöiden kohtaamiin elämän käänne- ja kriisikohtiin sekä toimintakyvyn kuntoutukseen. Tämä koskenee myös iäkkäitä omaishoitajia. 3.3. Yhteistoiminta Toimijoiden oma sisäinen yhteistyö toimii melko hyvin. Projektissa mukana olevan ammattikorkeakouluhenkilöstön ja opiskelijoiden yhteistoiminta on ollut onnistunutta. Alun roolien haun jälkeen toiminnot ovat vakiintuneet. Haasteita on ollut ammattikorkeakoulujen ja kuntien välisessä yhteistyössä. Kuntien keskinäinen yhteistyö on myös ollut vähäistä. Ajan löytyminen yhteisiin kohtaamisiin näyttää olevan vaikeaa. Projektissa kolmannen sektorin kanssa toimiminen on melko satunnaista, tosin onnistuneita yhteistyöavauksiakin löytyy esimerkiksi seurakuntien kanssa. Kotihoidon sisällä Virtu-kanava on näyttäytynyt toisaalla runsaina hankkeeseen liittyvinä kokouksina ja toisaalta toiminnan ulkopuolisena olemiselta sekä tiedon puutteilta. Suhtautumisessa siihen on eroja sen mukaan, mikä on henkilön positio työorganisaatiossa. Yleistäen voitaneen sanoa esimiesten suhtautuvan projektiin myönteisemmin kuin ”kenttätyöntekijät”. Työntekijöiden osallistumista vaikeuttavat kiireet työssä ja osin pelot Virtu-kanavaa kohtaan sen tuodessa mahdollisesti lisää osaamisvaatimuksia. Todennäköisesti henkilöstöä askarruttavat myös uudenlaisen toiminnan vaikutukset asiakastyöhön ja asiakkaiden asemaan. Arviointikeskusteluista käy ilmi, että vastuu toiminnasta on kasautunut joidenkin yksittäisten henkilöiden harteille. Eri osapuolien keskinäiseen yhteistyöhön on ollut vaikutuksensa avainhenkilöiden vaihtuvuudella ja tiedonkululla. Hieman hämäräksi on jäänyt projektin ohjausryhmän rooli. Aluerajat ylittävät partnerien yhteydenpidot ovat olleet myös vähäiset. Tieto ei ole myöskään kulkenut ”saavutuksista” eri alueilta yhteiseen tietoisuuteen. Hanketta eteenpäin vievä dokumentointi koetaan puutteelliseksi. Toimijat eivät tiedä toisistaan riittävästi. Arviointikeskusteluista nousee esiin nimettyjen koordinaattorien olemassaolon tarve. Kotihoidon sisällä työpajat, koulutustilaisuudet ja osa tietoa lisäävistä kokouksista koetaan hyödyllisiksi. Ohjausta ja koulutusta tarvitaan. Niiden on nähty ainakin hetkellisesti nostavan motivaatiota ja innostusta Virtu-kanavaa kohtaan. Myönteistä on ollut myös se, että kunnan hallinnonalojen, eri sektoreiden, välisiä rajoja on kyetty ylittämään. Osin kuitenkin toivotaan tiiviimpää yhteistyötä. Uusien toimintamallien kokeilut vaativat ennakkojärjestelyjä ja tietynlaista spontaanisuutta toimijoilta. Projektin kannalta tuki päättäjiltä koetaan tärkeänä. Tähän on vaikuttamamassa osaltaan tietoisuus taloudellisten resurssien rajallisuudesta. Toiminnan jatkuminen edellyttää resurssipäätöksiä ja mahdollisten ulkopuolisten rahoitusten selvittämistä. Jatkoresurssien saannin kannalta voi olla merkityksellistä, että Virtu-kanavan käyttäjäryhminä voi olla muitakin kuin ikääntyneitä. 3.4. SWOT-analyysien yhteenveto Projektipartnereiden mukaan selkeitä vahvuuksia ovat oman lähitiimin ja yksikön toiminta, asiantuntijuuden ja kokemusten kertyminen ja ikääntyneiden käyttäjien sosiaalista kanssakäymistä tukeva ohjelmatuotanto. Muutamissa arviointikeskusteluissa nousevat esille taloudelliset säästömahdollisuudet, esimerkiksi mahdollisuus säästää henkilökunnan aikaa korvaamalla tehtyjä kotikäyntejä virtuaalisilla kotikäynneillä. Vastaavasti heikkouksia ovat tiedonpuute ja tiedonkulun ongelmat, tiedon levittäminen toiminnoista, liian isot työryhmät ja tekniikka. Myös henkilövaihdokset ja käyttäjien vaihtuvuus on koettu resursseja syöviksi asioiksi. Suurena ongelmana ja haasteena koetaan myös vähäiset kokemukset ja näytöt uudenlaisista toimintatavoista. Etäkotikäyntien ja muiden kokeilujen kannalta on osin haasteena kuntien kotihoidon organisointi. Kehittämismahdollisuudet ovat moninaiset syntyneiden verkostojen hyödyntämissä sekä karttuneen osaamisen hyödyntämisessä Virtussa ja mahdollisesti sitä seuraavissa hankkeissa. Kehittämistä voidaan tehdä myös käyttäjiin yhteydenpidossa (saavutettavuus) ja osin lähetysten käyttöasteen kasvattamisessa. Koulutuksilla ja workshop-tyyppisillä toiminnoilla kehittämistoimintaa voidaan edistää henkilöstöjen kohdalla. Jatkossa myös kuntoutusta ja toimintakykyä edistäviä pelejä voitaisiin hyödyntää. Uhat on kiteytettävissä kuntien säästöpaineisiin, projektin jatkorahoituksen saamisen epävarmuuteen, kuntien sitoutumiseen ja mahdollisuuksiin olla mukana tulevaisuudessa sekä henkilöstön kokemiin pelkoihin työtapojen uudelleen organisoinneista. Tietty uhka liittyy myös alati vanhenevaan tekniikkaan ja sen kalleuteen. 4. VIRTU-KANAVAN JATKO? Stenvallin ja Virtasen mukaan (2012, 17) kehittämistoiminta on usein liian suunnittelukeskeistä. Käytännön toteutukset jäävät puolitiehen. Projektirahoituksen loppuessa on vaara, että myös rahoituksen kohteena ollut kehittäminen päättyy. Lisäksi kehittämistyötä häiritsee kyvyttömyys tehdä valintoja panostuksissa, jotta tavoitellut asiat voisivat vakiintua käytännöiksi. Lisäksi haasteeksi on muodostunut päättää projektit siten, että käytännössä vaikutukset olisivat nähtävissä. Liian usein vaarana on, että työ jää kesken ideoiden ja innovaatioiden käyttöönotossa. Tärkeää olisi varmistaa hyvien käytäntöjen jatkuvuus ja löytää lisäksi ne kärkiasiat, joiden ympärille jatkokehittämistyötä voi perustaa. Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy, yhteisöllisyyden tukeminen, on ennaltaehkäisevää työtä. Monipuolisia Virtu-lähetyksiä voidaan pitää tässä merkityksellisenä toimintana. Virikepitoiset ja monenlaiset kotona asumista tukevat ohjelmasisällöt ovat löytäneet kiitollisen osallistujajoukkonsa. Kriittinen kohta Virtu-kanavan kehittämisen kannalta on erilaisten käyttäjäprofiilien tunnistaminen. Toiminnan tulisi huomioida käyttäjien yksilölliset tarpeet ja tätä kautta onnistua luomaan mielekkäitä, yhteisöllisyyttä tukevia Virtu-kanavan käyttäjäryhmiä. Käyttäjien osallistumistarpeet lähetyksiä kohtaan poikkeavat, toki mahdollisuudetkin. Osa haluaa olla niissä aktiivisesti mukana, toisille riittää tapahtumien seuraaminen. Kontaktiksi ryhmän sijaan voi ainakin ajoittain riittää yksittäinen ihminen. Mikäli laitteiden siirrettävyysmahdollisuudet olennaisesti nopeutuvat tulevaisuudessa, käyttäjäryhminä voisivat olla kotiutetut kuntoutusta tarvitsevat ja äkillisen elämänmuutoksen kohdanneet henkilöt. Lähetyksiä voivat pitää hyvin erilaiset toimijat. Jatkon kannalta lienee välttämätöntä, että ohjelmien lähettämisestä kantavat vastuuta yhä enemmän myös muut tahot kuin ammattikorkeakoulut. Kuntien rooli on jo nyt suurempi tässä asiassa kuin aiemmin toteutetuissa projekteissa. Yksinäisyyttä ehkäisevät hyvin monentyyppiset ja sisältöiset ryhmille suunnatut lähetykset. Tarvetta lienee myös kahden välisille lähetyksille. Esimerkiksi terapiaa sisältävät lähetykset tarvinnevat kahdenvälisiä yhteyksiä tarkoin rajattujen ryhmälähetysten ohessa. Kotihoidon työmenetelmien kehittämisen kannalta teknologian käyttöönotolla on merkityksensä. Vaaransakin tässä on ja ne tulee huomata. Esimerkiksi teknologian vaiheittain käyttöönotto voi siirtymävaiheessa merkitä päällekkäisiä toimintoja ja näin resurssien hukkaamista (Raappana ja Melkas 2009, 33). Realistista on kuitenkin, että juuri resurssien rajallisuudesta johtuen pohditaan pienten pilottiryhmien perustamista ja verkostoyhteistyön kannalta selkeiden yhteyshenkilöiden nimeämistä kunnissa. Workshop-tyyppistä ryhmätyöskentelyä tarvitaan myös jatkossa, jotta työyhteisöllinen osaaminen ja tiedon lisääntyminen varmistetaan. (Ks. lisää Jokela ja Pekkonen & Saarikivi tässä artikkelikokoelmassa) Toikon (2012, 83-84) mukaan teknologialla voidaan edesauttaa turvallisuuden tunteen lisääntymistä. Kunhan palvelun sosiaalinen ydin ei katoa ja uudenlainen vuorovaikutus ei korvaa aitoja, korvaamattomina pidettyjä sosiaalisia vuorovaikutussuhteita. Teknologian kohdalla tulevat esiin myös kysymykset yksityisyyden suojaan liittyvissä asioissa. Kaiken kaikkiaan teknologia voi edistää hyvinvointia edellyttäen, että tiedostetaan millaisia toivottuja vaikutuksia sen käytöllä on ihmisten arkeen. Parhaimmillaan teknologia mahdollistaa sen käyttäjien sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja lisääntymistä sekä edesauttaa aiempaa parempaa palvelujen saavutettavuutta. Kyse on tällöin elämänlaadun parantumisesta, arjen helpottumisesta. Virtu-projektin elinkaari on lyhyt ja kehittämiskysymykset isoja. Ikääntyneille Virtu-kanavan käyttäjille lähetysten jatkaminen voidaan nähdä eettisenäkin kysymyksenä. Käyttäjät ovat antaneet oman panoksensa kehittämistyöhön, josta johtuen mahdollista toiminnan äkillistä lopettamista voidaan pitää kohtuuttomana heitä kohtaan. Hyväksi todettuja toimintoja kannattaa pyrkiä pitämään yllä ja kehittää edelleen. Jatkuvuuden varmistamiseksi on kartoitettava erilaiset vaihtoehtoiset, käyttäjät huomioivat, mahdollisuudet. Yksi tällainen mahdollisuus voi olla vasta muutama vuosi sitten tietoisuuteen ponnahtanut palvelumuotoilu. Muuttuviin olosuhteisiin palvelumuotoilun on sanottu tuovan lisää ennakoivaa otetta ja sen on katsottu mahdollistavan erilaisten toimijoiden aktiivisen osallistumisen kehittämiseen ja tuovan esille palveluiden käyttäjien toiveet (Ks.esim. Miettinen 2011, 21-25; Toikko 2012, 160; Makkula 2010, 72-77). Palvelumuotoilusta voisi olla hyötyä siinä, että se mahdollistaisi havaitsemaan teknologian räätälöinnin asiakastarpeet aidosti käyttäjälähtöisesti – laite esimerkiksi sisältäisi joustavasti vain niitä ominaisuuksia ja toimintoja, joita yksittäinen asiakas osaa käyttää ja kokee tarvitsevansa. Palvelumuotoilu voisi tuoda ehkä oman myönteisen lisän kotihoidon ja muidenkin palvelujen työmenetelmien kehittämiseen ja tarvittavan teknologian käyttöönoton helpottamiseen. Se merkitsisi entistä kokonaisvaltaisempaa yhteissuunnittelua sen sijaan, että esimerkiksi laitetoimittaja ja/tai operaattori lähes yksin määrittelevät palvelukonseptin tekniset reunaehdot. Ikääntyneiden käyttäjien kanssa yhdessä muotoillun teknologian on oltava toimintavarmaa ja helppokäyttöistä. Tällaisen teknologian käyttöönotto ja perehdyttäminen on myös kotihoidon työntekijöille mielekästä ja motivoivaa osana työmenetelmien kehittymistä. LÄHTEET Eräsaari, L. 2011. Sosiaalipalvelut käännöksen jälkeen. Teoksessa Palola, E. & Karjalainen, V. (toim.) Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: Unigrafia Oy Yliopistopaino. 181-203. Hakonen, S. 2008. Palvelurakenteet remontoitu. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.) Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskysymyksiin. Juva: PSkustannus. 93-95. Hyvinvointi 2015-ohjelma. Sosiaalialan pitkän aikavälin tavoitteita. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2007. Kallio, J. 2010. Hyvinvointipalvelujärjestelmän muutos ja suomalaisten mielipiteet 19962006. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 108. Sastamala: Vammalan kirjapaino Oy. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/15810/Tutkimuksia108.pdf?sequence=1. Laine, J.; Noro, A.; Finne-Soveri, H. & Björkgren, M. 2006. Kotihoidon organisointi, henkilöstö ja tuottavuus. Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro A. (toim.) Kotihoidon asiakasrakenne ja hoidon laatu. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä. STAKES.Vaajakoski: Gummerus kirjapaino Oy. 139-150. Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointi 2012. ”Jaksaminen rajat tulee työssä vastaan. Huoli hoidon laadusta painaa.” SuPer. SuPerin selvityksiä 2012. http://www.superliitto.fi/datafiles/userfiles/File/selvitykset/Superselvitys_sivuttain.pdf Makkula, S. 2010. Muotoiluosaaminen + hyvinvointipalvelut. Teoksessa Makkula, S.; Mäkinen, S. & Huhta, E. (toim.) Hyvinvointipalvelut 2.0. Tulevaa ennakoiden, menneestä ammentaen. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu. Sarja C Artikkelikokoelmat, raportit ja muut ajankohtaiset julkaisut, osa 64. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. 71-77. Miettinen, S. 2011. Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa Miettinen, S. (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Teknologiateollisuus. Tampere: Tammerprint Oy. 21-41. Noro, A. ; Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Itkonen, T. 2006. Johdanto. Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro A. (toim.) Kotihoidon asiakasrakenne ja hoidon laatu. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä. STAKES.Vaajakoski: Gummerus kirjapaino Oy. 19-21. Palola, E. & Parpo, A. 2011. Kunnallista sopeutumisen sosiaalipolitiikka. Teoksessa Palola, E. & Karjalainen, V. (toim.) Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: Unigrafia Oy Yliopistopaino. 47-78. Raappana, A. & Melkas, H. 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas teknologiapäätösten ja teknologian käytön tueksi. Svenska kultur fonden. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Lahti School of innovation. Tampere: Esa Print Oy. Sähköisenä: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/59191/isbn%209789522148650.pdf?sequence=5 Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012: 21. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5065240&name=DLFE-22206.pdf Stenvall, J. & Virtanen, P. 2012. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen. Kehittämisen mallit, toimintatavat ja periaatteet. Tietosanoma. Tallinna: AS Pakett. Tedre, S.; Ilmarinen, K. & Nuutinen, T. 2010. Ikänäköä maaseutupolitiikkaan, pinta-alalinssit ikäpolitiikkaan! Gerontologia 1/2010. Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n julkaisu. 33-39. Tedre, S. & Pulkkinen, A. 2011. Kulkeminen avaimena ikääntyvien maalla asumisen mahdollisuuksiin. Yhteiskuntapolitiikka 76 (2011):3. 300-320. Tenkanen, R. 2003 Kotihoidon yhteistyömuotojen kehittäminen ja sen merkitys vanhusten elämänlaadun näkökulmasta. Acta Universitatis Lapponiensis 62. Rovaniemi: Lapin yliopistopaino. Toikko, T. 2012 Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Vähäkangas, P. & Björkgren, M. 2006. RAI-tietojärjestelmän käyttöönottokoulutus. Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro A. (toim.) Kotihoidon asiakasrakenne ja hoidon laatu. RAI-järjestelmä Vaajakoski: Gummerus kirjapaino Oy. 46-48. vertailukehittämisessä. STAKES.