Merimieskirkko Sjömanskyrkan
6/2013 Merimieskirkko Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta God Jul och Gott Nytt År Merimieskirkon joulunumero 2013 30,- 1 Hopeinen kaulariipus Hopeasepän tekemä hopeinen kaulariipus, ketjulla. Ajaton ankkuririipus sopii kaulaan ripustettavaksi niin miehelle kuin naiselle. Tervetuloa tutustumaan Merimieskirkon uusittuun nettipuotiin. www.merimieskirkko.fi/nettipuoti. Voit tilata myös s. 38 olevalla tilauskupongilla. Jäsenenä saat kaupasta alennuksen syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään MMKJASEN2013 Kaikki parit 45,- Kengissä Merimieskirkon logo! Perus-Reino lämmittää ja pitää varpaat turvassa. Pehmeä kumipohja tasoittaa tallausta. Kudottu ruutukuosipäällinen, varressa piilovenyke. Tilava Reino-lesti. 2 Reino, ruskea koot: 39–46 Avo-Reinot niille, jotka mieluiten suijauttavat tossut jalkaan suoraan takaviistosta ja harrastavat myös "hiihtokävelyä". 3 Avo-Reino, ruskea koot: 39–46 2 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 4 Avo-Reino, musta koot: 34–43 Sika S ika! tiuskaisi ystäväni, kun häntä jostakin asiasta kiusoittelin. Mikäpä siinä, ajattelin lausuttua kohteliaisuutta: onhan se sikakin pienenä nätti. Siitä olin kasvanut toki jo ohi, mutta kelläpä kristityllä kilttiä töpselinokkaa vastaan mitään oikeasti on. Mitä nyt silloin tällöin haisee, sotkee ja örähtelee. Saatta se astua jonkun varpaillekin ja työntää kärsänsä sinnekin, minne se ei kaikkien mielestä kuulu. Se sika siis. Lapsuuteni maalaiskodissa kesäksi meille ilmestyi aina porsas. Sen loputonta touhuamista ja toisaalta antaumuksellista löhöämistä oli mukava seurata aidan reunalla roikkuen. Karheaa nahkaansakin oli jännä rapsuttaa. Sen kasvamista toivottiin me lapsetkin, vaikka pikkusian suloisuus sen myötä hävisikin. Joulun alla possu pääsi karsinastaan pieneksi hetkeksi vapaalle jalalle, kunnes kohtasi kohtalonsa kinkkuna joulupöydässä. Isossa siassa oli enemmän syömistä, ymmärsimme. Nykyisiä kaupunkilaislapsia moinen kotieläimen kohtalo voi hirvittää, mutta me opimme jo tuolloin, että kaupan vakuumipakattukin liha tulee sikaloista ja maatiloilta. Meidän kinkkumme oli ainakin saanut elää täyttä elämää aitauksessaan monen silmä- ja käsiparin siitä huolta pitäessä. Tiesimme, mitä sika oli ahminut ja ketä me joulupöydässämme söimme. Lähiruoasta ei tuolloin vielä puhuttu, vaikka läheinen siitä oli jo tullut. Itse siasta saatettiin rupatella pöydässä hyvänkin tovin. Marko Toljamo [email protected] Tämä merkki kertoo, että aiheesta on enemmän lehden lisäsivuilla netissä. Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko virallisen ilmestymispäivän jälkeen. toimittajalta Nyt nettipuodista sisältö 2Toimittajalta 4 Pääkirjoitus. Ledare 5 Hartaus. Pilapiirros 10Uutisia 11Kolumni 12 Merelliset uskomukset elävät yhä 15 Kynttilät kuuluvat jouluun 16 Merimies-Unioni huo lehtii työhyvinvoinnista 18 Kirkkolaiva 19 Meritaide. Sarjakuva 22Pikkujoulutarina 23 Kerttu Hannilan käsistä sadat villasukkaparit 24 Silliä suomalaisille 26 Perunoita Hollantiin 27Kirjat 28 I kyrkans skepp 29 Den sista Olympiabåt 30 Jari Piirainen 32 FÅAs arkivmaterial ordnat i Åbo 33 Merimiehen runo 34 Ett rysligt krig 36 Julbasaren. Reseprästen 38 Havsnära föreställningarna. 40Merimieskirkkouutisia 41Merikohtaloita 42Perhepiiri 43 Yhteystiedot.Kontaktuppgifter 44Elämän merellä 6-9 Jari Piirainen (ylh. vas.) on työskennellyt Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtajana lähes vuoden ajan Kyösti Vesterisen (oik.) siirryttyä viettämään eläkepäiviään. Meripelastusseura panostaa jatkossakin vapaaehtoisten rekrytoimiseen ja kouluttamiseen. Suomalaisilla on halu auttaa ja siihen Meripelastusseura tarjoaa mielekkään tavan. Entinen yrittäjä Reijo Rautauoma (vas.) on tukenut vapaaehtoista pelastustyötä sadoillatuhansilla euroilla. 20 Merimieskirkon joulumyyjäiset ovat tältä vuodelta ohi. Suuret ja sydämelliset kiitokset kaikille myyjäisiin tavalla tai toisella osallistuneille ja niissä vierailleille. Vuosittaiset joulubasaarit eivät olisi mahdollisia ilman satoja vapaaehtoisia. Yläkuvassa Hampurin ja vasemmalla Lontoon merimieskirkon basaaritiimiä 2013. Merimieskirkko / Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä / Sjömansvännen 6/2013 131. vuosikerta / 131:e årgången ISSN 1457-5167 Julkaisija / Utgivare: Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf. Päätoimittaja / Chefredaktör: Sakari Lehmuskallio [email protected] Toimitussihteeri, taitto / Redaktionssekreterare, layout: Marko Toljamo [email protected] Översättningar / Käännökset: Märta von Schantz Toimituskunta / Redaktion: Juthas Christina, Lehmuskallio Sakari (pj.), Malmberg Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat / Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden: Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B 00150 Helsinki, Helsingfors Puh./Tel. +358 9 6962 4520 Fax. +358 9 6962 4555 [email protected] Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 € Katso s. 37 Se på s. 37. Vuosikertahinta 6 numeroa / Prenumerationspris 6 tidskrifter: Suomessa/i Finland: 50 € EU-maihin/till EU länder: 50 € Muihin maihin/till andra länder: 55 € Irtonumerohinta / Lösnummerpris: 10,00 € + pst. Paino / Tryckeri: Miktor Kansi / Pärm: Joulupuu. Merimieskirkon joulukortti 2013. Marko Toljamo. Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden ilmestymisen jälkeen. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 3 pääkirjoitus / ledare hartaus Sakari Lehmuskallio pääsihteeri generalsekreterare Kuulopuheita ja joulua Armahda A P Marko Toljamo rmon ja rakkauden Jumala. Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin. Sielumme kaipaa pyhää hiljaisuutta ja todellista rauhaa ja riemua. Jumala, armahda meitä. Avaa silmämme näkemään, mitä sinä olet meille valmistanut. Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille, joilla on tyhjät kädet ja joiden elämä huutaa lähimmäistä. Tätä pyydämme rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä. ääsihteerin kuuluu kuulla MeSokrates 470/469 – 399 eKr. rimieskirkkojen toiminnasta neuvoi: Ajatuksen tai toiminnan monia kanavia pitkin. Useimoikeutus ei perustu siihen, onko se miten palautteet ovat tämäntapaiyleisesti parjattu tai hyväksytty, vaan sia: "Sain Amsterdamissa erittäin siihen, noudattaako se logiikan hyvää palautetta Vuosaaren kirkon lakeja. Pitää välttää kahta harhakäpalvelusta. (Ystäväni oli käynyt siellä sitystä: että pitäisi aina kuunnella ja kehui kovasti miten hyvin hänet yleistä mielipidettä tai että ei tee sitä otettiin vastaan kätellen ja kerrottiin koskaan. työstä.)" Loogista Merimieskirkon toiminJoskus, onneksi harvoin, palaute nassa ovat arvojen noudattaminen, on toisenlaista: "Olimme samassa kohtaamisen ja läsnäolon tärkeys. paikassa neljä päivää. EnsimmäiseYleistä mielipidettä kuulemme erityinä päivänä kävin lenkillä kirkolla ja sen tarkkaan, kun Merimieskirkoilla kutsuin väkeä käväisemään laivalle vietetään joulua mahdollisimman ja jätin myös yhteystietoni. Kukaan perinteisellä tavalla. Siihen kuuluu ei tullut, eikä mitään yhteyttä otetennen kaikkea kiireetön yhdessäolo tu." – se on kohtaamista ja läsnäoloa. Palaute – myönteinen tai kielteiSiihen sisältyvät myös kaikki joulun nen – viestii, että Merimieskirkko koristeet, ruoat ja ennen kaikkea on tärkeä asia. Tyhjänpäiväisestä ei tunnelma – ne ovat vieraanvaraikukaan viitsi puhua. Joskus vastasuutta. vuoroisesti Merimieskirkon asioista Merimieskirkko on erityisesti ja työntekijöistä kannetaan huolta, jouluna koti kaukana kotoa, joillekin kuten Ines, joka kirjoitti tämän vieskanssakulkijoille se varsinainen koti, tin: ”Thank you so much for all your jossa varmasti saa kuulla joulun help. I wish that your Port Chaplain sanoman: Kristus on meille syntynyt. recovers very soon.” evl.fi Hörsägner och julen G eneralsekreteraren bör höra om Sjömanskyrkans verksamhet genom många kanaler. Oftast är gensvaren av det här slaget: ”Jag fick i Amsterdam synnerlign god respons om servicen på kyrkan i Nordsjö.” ("Min vän hade besökt den och uttalade sig berömmande om hur väl han hade blivit mottagen med handslag och information om arbetet.”) Ibland, lyckligtvis sällan är gensvaret ett annat: ”Vi var på samma plats i fyra dagar. Första dagen sprang jag en runda till kyrkan och bjöd folk att komma på besök till båten och lämnade också kontaktuppgifter till mig. Ingen kom och ingen tog kontakt.” 4 Gensvar – positivt eller negativt – meddelar att Sjömanskyrkan är en viktig sak. Om någonting betydelselöst bryr sig ingen att tala om. I bland är någon i sin tur bekymrad om Sjömanskyrkans angelägenheter och medarbetare, som Ines, som skrev följande meddelande: ”Thank you for all your help. I wish that your Port Chaplain recovers very soon.” Sokrates 470/459 – 399 f.Kr. gav rådet: Tankens eller handligens berättigande grundar sig inte på om den är allmänt utskälld eller godkänd, utan om den följer logikens lagar. Man bör undvika två missuppfattningar: att man alltid borde lyssna på den allmänna opinionen, Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan eller att man aldrig gör det. Det logiska i Sjömanskyrkans verksamhet är efterlevnad av värden, möten med människor, vikten av närvaro. Den allmänna opinionen lyssnar vi särskilt noga till, då vi på Sjömanskyrkorna firar jul så traditionellt som möjligt. Dit hör framför allt en samvaro utan brådska – det innebär att mötas och vara närvarande. Dit hör också alla julprydnader, maträtter, och framför allt stämningen – de är gästfrihet. Sjömanskyrkan är särskilt under julen ett hem långt hemifrån, för några medvandrare det egentliga hemmet, där man säkert får höra julens budskap: Kristus är född åt oss. "Varmaan ei mikään suomalainen merimies Lontoossa, Hullissa, Grimsbyssä, Liverpoolissa tai New Yorkissa tänä vuonna jää ilman lahjatta kotomaasta, jos hän vaan tahtoo tulla niihin joulujuhliin, joita mainituissa paikoissa pidetään ja joihin kukin heistä, olkoon sitte laivalla tai asukoon maalla, mahdollisuuden mukaan kutsutaan." Merimiehen Ystävä 12/1888. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 5 Marko Toljamo Suomen Meripelastusseuran uusi toimitusjohtaja Jari Piirainen (vas.) ja eläkkeellä vuodenvaihteessa jäänyt edeltäjänsä Kyösti Vesterinen. Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jari Piirainen: Uskon vapaaehtoistyön voimaan 24 vuoden työuran urheilujärjestöissä tehneen Piiraisen veri veti muutaman vuoden liike-elämäjakson jälkeen takaisin järjestömaailmaan. – Rakkaus järjestötyöhön vei voiton, hän sanoo. Teksti Sadri Wirzenius ja Marko Toljamo K asvatustieteiden maisteri Jari Piirainen, 53, aloitti Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtajan tehtävissä 1.1.2013 edeltäjänsä Kyösti Vesterisen jäätyä eläkkeelle. Pestin hän otti vastaan syksyn ”työharjoittelun” jälkeen ja oltuaan sitä ennen Kuopion matkailupalvelun toimitusjohtajana vajaat kaksi vuotta. Piiraiselle Seuran toiminta oli aiemmin tullut yleisluontoisesti tutuksi Trossijäsenyyden kautta. Trossi-jäsenen vene saa Meripelastusseuran jäsenyhdistyksiltä maksutta apua venematkan keskeytyessä. Ihmishengen pelastaminen vesillä on puolestaan kaikille avunsaajalle aina maksutonta. – Lisäksi eräs hyvä ystäväni sai jo vuosia sitten vapaaehtoisilta meripelastajilta apua erittäin vakavassa tilanteessa, Pii- 6 rainen kertoo. – Ilman heitä ystävääni ei todennäköisesti enää olisi. Uusi toimitusjohtaja suunnitteli jo taloon tullessaan suuntaavansa Seuran eri kursseille. – Luotan täysin miehistöjemme ammattitaitoon, enkä kuvittele, että minun siihen puoleen pitäisi puuttua, mutta haluan saada tuntumaa myös käytännön toimintaan. Järjestötoiminta tuttua Piiraisella on vankka kokemus järjestötoiminnan johtamisesta. Hän toimi eri urheilujärjestöissä yhteensä 24 vuoden ajan aikavälillä 1985–2009: mm. 20 vuotta Suomen Hiihtoliitossa valmennus- ja johtotehtävissä, joista vuodet 2001–2009 toimitusjohtajana vastaten koko organisaation johtamisesta ja tuloksien saavuttamisesta. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan – Tulin Hiihtoliiton toimitusjohtajaksi kesäkuussa 2001 oltuani välillä poissa neljän vuoden ajan Olympiakomitean ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n palveluksessa. Aloitus toimitusjohtajana Hiihtoliitossa ei ollut helppo, sillä takana olivat surullisen kuuluisat Lahden MM-hiihdot 2001 dopingskandaaleineen. Hiihtoliitto oli aivan konkurssin partaalla ko. tapahtumien jälkeen, mutta siitä lähdettiin asioita panemaan kohdilleen pikku hiljaa. Melko rankkaa aikaa kaiken kaikkiaan, mutta siltikään päivääkään en vaihtaisi pois. – Rakastan urheilua edelleen, mutta en ole missään luottamus- tms. tehtävissä tällä hetkellä. Koen antaneeni 24 vuoden aikana oman panokseni urheilulle ja nyt on muiden vuoro jatkaa. Yllätys työhöntulotarkastuksessa Alku Meripelastusseurassa toi mukanaan yllätyksen. Osana työn aloittamista Piirainen kävi työhöntulotarkastuksessa, jossa häneltä diagnosoitiin elokuun 2012 lopussa kilpirauhassyöpä. – Leikkaus tehtiin jo syyskuussa 2012, joten kovin kauan en ehtinyt olla tietoisesti ”syöpäsairas”. Minulla ei ollut mitään oireita eikä vaivoja ennen diagnoosia, enkä tiennyt sairastaneeni 3–10 vuoden ajan syöpää. – Elämänasenteeni on aina ollut, ja tulee aina olemaan, että asioita kannattaa murehtia vain silloin, jos murehtiminen muuttaa asiat paremmiksi. Siksi en myöskään murehdi syöpääni tai leikkauksen myötä halvaantunutta oikeaa äänihuulta ja osittaista äänenmenetystä. Murehtimisen sijaan käytän tarmoni ko. sairauden ja äänivaivan hoitoon. – Sympatiani kaikille vakavia syöpäsairauksia sairastaville on lisääntynyt todella paljon saatuani vierailla hoitojeni aikana HUS:n syöpäklinikalla Meilahdessa. Noiden käyntien aikana olen nähnyt monia eri hoitovaiheessa olevia klinikan asiakkaita eri ikäluokista. Kokemuksen myötä olen kokenut olevani jopa etuoikeutettu saadessani sairastaa ”vain” kilpirauhassyöpää, jonka hoitoennuste on erittäin hyvä. Kilpailukykyinen brändi Meripelastusseuran toimitusjohtajan työnä on erityisesti yhdistyksen operatiivinen johtaminen, yhteiskuntasuhteiden hoito, varainhankinnan kehittäminen ja jäsenyhdistysten ja niissä toimivien vapaaehtoisten meri- ja järvipelastajien tapaaminen, kuunteleminen ja sitä kautta toiminnan edelleen kehittäminen. – Pidän työstäni erittäin paljon, sillä koen voivani hyödyntää urheilujärjestökokemusta tässä järjestössä erittäin paljon. Lisäksi se, että tulen ”alan” ulkopuolelta mahdollistaa kyseenalaistavien kysymyksien esittämisen. Aika ajoin on hyvä ravistella vanhoja käytänteitä. Jari Piirainen uskoo, että Meripelastusseuran vahvuudet riittävät jatkossakin kilpailtaessa taloudellisista resursseista sekä ihmisten kiinnostuksesta ja vapaa-ajasta. Lähivuosien suuria haasteita hänen mukaansa ovat Seuran brändin kehittäminen, vapaaehtoisten rekrytointi ja sitouttaminen sekä alusstrategian luominen yhdessä yhdistysten, viranomaisten ja rahoittajien kanssa. – Toimintamme yhteiskunnallisen ar- von perustelua tulee vahvistaa edelleen, Piirainen painottaa. – Pelastustilastomme osoittavat kiistatta, kuinka merkittävää työtä teemme. – Tavoitteenamme on toimia pelastusviranomaisten työn tukena ja jatkeena mahdollistaen sen, että mahdollisimman vähän tapahtuisi ihmishenkien menetyksiä merellä tai sisävesillä ja lisäksi jaamme tietoa turvallisesta vesillä liikkumisesta. Vapaaehtoiset keskiössä – Keskeisessä roolissa toiminnan jatkuvuuden kannalta on henkilöstön eli vapaaehtoisten riittävyys, niin miehistönjäsenten kuin yhdistysten muissakin tehtävissä toimivien, Piirainen tähdentää. – Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu, että kaveria ei jätetä. Halu auttaa on vahva ja meidän pitää tarjota siihen mielekäs tapa. Meripelastusseurassa rakennetaan parasta aikaa uutta strategiaa vuosille 2015–2020. Piirainen kertoo, että sen keskeiseen rooliin tulee nimenomaan vapaaehtoisuus sekä yksilötasolla että kunkin jäsenyhdistyksen tasolla. – Kaiken, mitä Meripelastusseura tulevaisuudessa tekee, tulee palvella vapaaehtoisten hyvinvointia, toimintakykyä ja intoa. Tällä tavalla varmistamme myös itse päätehtävän – ihmisten pelastaminen merihädästä – sujumisen vielä nykyistäkin paremmin. Vapaaehtoisten rekrytoinnissa tärkeää on myös, että meripelastusharrastus sopii sekä miehille että naisille, lähes kaikenikäisille ja koulutustaustasta riippumatta. Esimerkkinä Piirainen mainitsee pojat, jotka eivät ehkä menesty teoriapainotteisessa opiskelussa, mutta joita kiinnostaa tekniikka ja jotka ovat käteviä käsistään. – Meripelastustoiminta tarjoaa heille tavan osallistua ja onnistua; tehdä jotain tärkeää. Vaikka saattaa kuulostaa kliseiseltä, niin näin voidaan myös ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Vapaaehtoistyössä ei ole tarjolla taloudellisia kannustimia. Piirainen näkee joukkojen motivoimisen keinoksi heidän arvostamisen. – Olemalla läsnä, osallistumalla ja kuuntelemalla. Pitää myös oppia kuulemastaan ja näkemästään sekä jakaa hyviä käytäntöjä edelleen. Hyvä yhteistyö keskusjärjestön ja kentän toimijoiden välillä on koko toiminnan onnistumisen edellytys. Kun Jari Piiraiselta kysyy, millainen johtaja hän on yhdellä adjektiivilla kuvat- tuna, hän vastaa ”läheinen”. – Annan vastuuta ja luotan ihmisiin. Hommia tehdään yhdessä ja olen yksi joukosta. Tittelini nyt vaan sattuu olemaan toimitusjohtaja. Yhteistyötä Merimieskirkon kanssa Meripelastusseura ja Merimieskirkko voivat Piiraisen mukaan tukea toinen toistansa. Jonkin verran yhteistoimintaa jo onkin. – Säännöllinen tietojenvaihto ja tapaamiset ainakin operatiivisen porukan kesken ovat tarpeen. Ehkä löydämme vielä lähivuosina tavan, jolla molemmat järjestöt voivat yhdessä tehdä vaikkapa varainhankintaa resurssien vahvistamiseksi. Hyviä aihioita asiassa on jo olemassakin, mutta jatkotyöstöä toki tarvitaan. – Arvostan Merimieskirkon toimintaa suuresti, vaikka en kaikkia yksityiskohtia toiminnasta tunnekaan. Kuitenkin vuosikymmenien kokemus on osoittanut ja todistanut, että toiminnalle on todella tarvetta yhä edelleen sekä Suomessa että ulkomailla. Jari Piiraisen syntymäkoti sijaitsee Kerimäellä (nykyisin osa Savonlinnan kaupunkia), maailman suurimman puukirkon pitäjässä. – Kotitalo rakennettiin 1963, ja siellä vartuimme isän ja äidin hellässä huomassa minä ja neljä muuta sisarusta. Isä oli ammatiltaan autonkuljettaja ja äiti kodinhoitaja. Isäni nukkui pois 84 vuoden iässä 15.8.2013, mutta äitini elää edelleen yksin kotitalossamme. Piirainen on toista kertaa naimisissa ja hänellä on ensimmäisestä liitosta yksi poika (Topi, 25 v.) ja vaimollaan Pirjolla aiemmasta liitostaan yksi poika (Aleksi, 24 v). Perheeseen kuuluu myös 3-vuotias pojantytär Liina. Pariskunta asuu Lohjalla. – Vaimoni valmistui juuri lähihoitajaksi opiskeltuaan uuden ammatin markkinointimerkonomin tutkinnon lisäksi. Hänellä on siis parasta aikaa uuden työpaikan haku käynnissä uuteen ammattiinsa. Jari sanoo harrastavansa ulkoilua, mökkeilyä, metsätöitä, hiihtoa ja leivontaa. Uusimmat perheenjäset ovat kaksi Bostoninterrieriä Martta ja Minttu. – Koirilta olisi meillä ihmisilläkin oppimista, Piirainen hymyilee. – Koira ei turhia murehdi, ja on aina yhtä vilpittömän iloinen, kun isäntä tai emäntä tulee kotiin. Vaikka olisi ollut poissa vain viisi minuuttia. ■ Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 7 Eiralaisesta eläkeläisestä tuli meripelastuksen mesenaatti Seura on uudistamassa toimintansa kannalta keskeistä toiminnanohjausjärjestelmää, ja rahoittajan nimi tuntuu jo hyvin tutulta: Rautauoman säätiö. Hinta 285 000 euroa. Rautauomasta tuli 2010 seuran kunniajäsen numero 2, edellinen oli nimetty 1940-luvun lopulla. Lentäjät siivilleen Reijo Rautauoma haluaa tukea hankkeita, joissa rahat menevät varmasti perille. Hän myös suosii vapaaehtoistyötä. Veneenkuva kertoo yhdestä lahjoituskohteesta: Bågaskärin yhteysveneestä. Reijo Rautauoma tukee vapaehtoista pelastustyötä, katastrofivalmiuden kohentamista ja logistiikan koulutusta. H elsinkiläinen Reijo Rautauoma, 77, sanoo olevansa "eiralainen eläkeläinen". Siinä sivussa hän on myös meri- ja lentopelastuksen mesenaatti, katastrofikaluston lahjoittaja sekä logistiikan tutkimuksen ja koulutuksen suosija. Lahjoituksensa hän on tehnyt joko omissa nimissään tai johtamansa Reijo Rautauoman säätiön kautta. Säätiö on rahoittanut hankkeita 1,3 miljoonalla eurolla, Rautauoma itse sadoillatuhansilla. Kummassakin tapauksessa eurojen lähde on sama eiralainen eläkeläinen. – En ole halunnut lahjoituksillani nostaa itseäni, vaan olen tahtonut olla esimerkkinä, sillä kyllä niitä ihmisiä on, jotka voivat tehdä samanlaisia lahjoituksia kuin minä. Rahankäytössä on myös hyvä muistaa, ettei hautausmaalle saa mitään mukaansa. Ja toisin kuin moni muu eläkeläinen Rau- 8 tauoma ei ole hurahtanut golfiin, joten oli keksittävä jotakin muuta harrastetta. Sattumalta mesenaatiksi Meripelastuksen mesenaatti miehestä tuli "sattumalta". Hän tapasi Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtajan ja kysyi, että "mikä mies sinä olet". Vaikka Rautauoma harrastaa – ei tosin intohimoisesti – purjehdusta, vapaaehtoista meripelastusta hän ei tuntenut lainkaan. Kävi ilmi, että Helsingin yhdistys kaipasi uutta alusta. – Lähdettiin ajatuksesta, että minä maksan sen, Rautauoma sanoo. No, ihan koko vene ei hänen piikkiinsä mennyt, mutta hän lahjoitti 150 000 euroa, kun koko projekti maksoi vajaan miljoonan. Seuraava pulma oli, että veneeltä puuttui kunnon laituri. Mesenaatti kaivoi ku- Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Teksti ja kuvat Paavo Tukkimäki vettaan 50 000 euron edestä, ja niin oli lahjoittajan sukunimeä kantavalla aluksella laiturikin. Hän myös lahjoitti yhdistyksen nuorisotoimintaan Buster-veneen, joka kantaa pojantyttären mukaan nimeä Aava R. Meripelastusseuralle valmistui koulutuskeskus Bågaskäriin, ja Rautauomakin rahoitti hanketta säätiönsä kautta. Keskukselta puuttui yhteysalus, ja taas löytyi tuttu maksaja: Rautauoma. – Hinnaksi arvioitiin 70 000 euroa, mutta totuus oli toinen eli 130 000–140 000 euroa, hän muistelee. – Käydään sota loppuun asti, mies sanoo tuumineensa – ja maksoi laskut. Reijoksi kastetun veneen lopullinen hinta oli seuran mukaan 170 000 euroa. – Kuulostavathan nuo veneiden nimet (Rautauoma ja Reijo) vähän itsekkäiltä, mutta ei niille säätiönkään nimeä voinut antaa. Suomen lentopelastusseura toimii meripelastajien tavoin vapaaehtoisvoimin ja oli ajautunut pahaan talousahdinkoon. Rautauoma kertoo sijoittaneensa seuran pelastamiseen liki satatuhatta euroa – ja se on taas siivillään. Säätiö on lahjoittanut Lapin pelastuslaitokselle kaksi kylmäsuojausperävaunua, joista kummallakin voidaan hoitaa 120 potilasta. On myös tuetettu MATU- eli matkailijaturvallisuushanketta, jossa koulutetaan lentokenttien väkeä onnettomuuksien varalle. Ja jos se Suomenlahdelle povattu säiliölaivahaveri joskus sattuu ja öljyt leviävät Helsingin rannoille, niin siivousporukalla on säätiön lahjoittamat suojakäsineet. Lahjoituskohteet Rautauoma sanoo valinneensa niin, että rahat menevät taatusti perille. Myös vapaaehtoistyö on tehnyt häneen vaikutuksen. Hampurin kirkosta jäivät hyvät muistot H elsinkiläissyntyisen Reijo Rautauoman sukunimi on niitä, joita syntyi suomalaistamishuumassa: pohjana on Jernström. Isä oli insinööri ja toimi G.W. Sohlbergin tehtaan johdossa Herttoniemessä. Pojasta piti tulla insinööri, ja jo 12-vuotiaana hän harjoitteli tehdastöitä. Keskikoulun nuori mies kävi Norssissa, mutta sen jälkeen veri veti muualle eli Helsingin liikemiesten kauppaopistoon. Rautauoma epäilee, että liiketalousgeenit olivat äidin perintöä, eikä geenien kutsua ole tarvinnut tippaakaan katua. Saksantaitonsa ansiosta Rautauoma pääsi opiston kautta reiluksi vuodeksi Hampuriin Suomen konsulin huolintafirmaan 1958. Hän tutustui suomalaisiin laivoihin, merenkulkijoihin, paikallisiin ja suomalaiseen merimieskirkkoon, joka toimi Ruotsin kirkon tiloissa, kun omia ei vielä ollut. Kirkosta jäivät myönteiset muistot: se oli tukikohta ja kohtaamispaikka, joka tarjosi yhdessäoloa "ilman että heti lyötiin virsikirja käteen". Rautauoma sanoo, ettei hän ole ahkera kirkkovieras, mutta Hampurissa kuvioon kuuluu käynti kirkolla. Rautauoma palasi Suomeen pomoksi Huolintakeskukseen, mutta pian hän oli taas suuren saksalaisen huolintafirman kutsusta Hampurissa alaa oppimassa. Samalla hän loi elintärkeää kontaktiverkkoa, kun kaupungissa juoksi monenmoista johtajaa ja kauppaneuvosta. Rakel Wihuri kutsui Rautauoman johtajaksi Merihuoltoon lupaamalla tuplapalkan. Sen jälkeen ansiolistalta löytyy johtotehtäviä yhtiössä kuten Nordcarrier, Railship, Polarexpress ja Merikiito, kunnes 1985 varastossa tuli "sattumalta" vastaan tuttu mies, suojakäsineitä tuovan Famon Oy:n omistaja. "Osta tästä pojillesi firma", kuului tarjous. Rautauoma osti, ja hänestä tuli työsuojeluvälineyhtiön omistaja ja toimitusjohtaja. Jäädessään 2006 eläkkeelle Rautauoma myi yhtiönsä, ja kaupasta saatuja miljoonia hän nyt lahjoittaa. – Eikä hellitetä pätkääkään, vaan näillä evillä mennään! ■ Logistiikka on elinehto Rautauoma teki vuosikymmeniä töitä huolinta- ja kuljetusbisneksessä, joten ei lie yllätys, että hänen säätiönsä tukee logistiikan (materiaali- ja tietovirtojen hallinnan) tutkimusta ja koulutusta. Alalle tehtiin kaivattu oppikirja, jota jaettiin ilmaiseksi oppilaitoksille ja opintonsa aloittaville. Säätiön ylläpitämä Logistiikan Maailma -nettisivusto aukesi helmikuussa ja kerää yli 10 000 kävijää kuukaudessa. – Satsaus logistiikkaan ei ole testamenttini, vaan osoitus asian tärkeydestä: sitä on kehitettävä, jotta me selviäisimme jatkossakin. ■ Rautauoma lahjoittaa yrityskaupoista saamiaan varoja hyvään tarkoitukseen. Tauluun hänen seinällään on ikuistettu Helsingin satamaa. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 9 Busanin merimieskirkolla sanaa, skypeä ja susheja M Pastori, TT Simon C. Ro albassaan ”miehistöinsä” kanssa sekä Skotlannin episkopaalisen kirkon edustajina pastori Colin Sibley ja Elspeth Davey osallistuivat palvelukseen. Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki (oik.) osallistui jumalanpalvelukseen sattumalta huomattuaan Mission to Seamen -kyltin lähes sadan kirkkokyltin joukosta. Sunnuntaina vietettiin jumalanpalvelusta paikallisissa kirkoissa. erimieskirkko on ketterä EteläKorean Busanissakin. Anglikaanipastori Simon C. Ro vaihtoi vesiautomaattiin ison juomapullon kanttiinissa sujuvasti albassaan. Burmalainen merimies sai syödäkseen kirkkosusheja jumalanpalveluksen jälkeen. Samalla hän esitteli kirkkoa skypen avulla tyttöystävälleen, joka osallistui jutteluun joukon kanssa. Kirkkojen maailmanneuvosto kokoontui Etelä-Korean Busanissa marraskuun alussa. Kokoukseen osallistui yli 3 000 kirkkojen edustajaa anglikaanisista, ortodoksisista, luterilaisista ja protestanttisista kirkoista. Anglikaanien Flying Angel -merimieslähetyksellä on ollut Busanissa merimieskirkko jo 39 vuotta. Busan on maailman viidenneksi suurin satama. Tulevaisuuden haasteina merimiespastori Simon C. Ro pitää sataman siirtymis- I lma on raskas kuumuudesta. Lokakuinen iltapäivän aurinko paahtaa edelleen polttavasti Espanjan Torreviejan laitamilla. Vuokrattu punainen pikkubussimme seisahtuu Norjan prinsessa Märtha Loisen mukaan nimetyn kirkon eteen. Hän toimii kirkon virallisena suojelijana. Hän myös osallistui sen vihkitilaisuuteen kunniavieraana tasan 9 vuotta sitten 17. lokakuuta 2004. Kirkko on arkkitehtuuriltaan moderni ja suuri, isossa ruoka- ja jumalanpalvelussalissa on käy kuhina. Torstaisin kirkolla on norjalainen lou- 10 nas, jonka ansiosta paikalla on suuri määrä asiakkaita. Arviolta paikalla on nytkin toista sataa nälkäistä suuta. Pääosin ruokailuun osallistuvat ovat eläkeläisiä, mutta muutama lapsiperhekin on joukossa. Lapsiperheiden vähyyttä selittää vierailumme ajankohta torstai-iltapäivänä. Lapset ovat koulussa ja ainakin osa vanhemmista käy töissä. – Norjalaisilla on Torreviejassa oma koulunsa. Siellä opintojaan tekee toista sataa oppilasta, kertoi kirkon johtaja, vanhempi pastori (senior pastor) ja koko Espanjan työnvetäjä (president) Dag Magnus Hopstock Havgar. Istumme hänen ilmastoidussa huoneessaan. Ovesta pääsee sisään ja ulos vain jos tietää näppäillä oikean koodin sähkölukkoon. Pastori Dag Magnus Hopstock Havgar on työskennellyt muutaman vuoden Espanjassa. Tätä ennen ulkomaan kokemusta hän on kartuttanut Pohjois-Amerikassa. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan tä kauemmas keskustasta. Samoin hän pohtii, miten puhelinlähetyksen on korvannut wifi-lähetys. – Identiteetti on meille tärkeää. Me tiedämme, että toimimme kirkkona, mutta miten se välittyy merenkulkijalle, joka tulee etsimään usein vain langatonta nettiyhteyttä. Miten osaamme kuunnella ja välittää olemassaolollamme kirkon sanomaa? kysyi Simo C. Ro. Iiris Kivimäki Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on kristillisten kirkkojen kansainvälinen yhteistyöelin, jonka päämaja sijaitsee Sveitsissä Genevessä. KMN:oon kuuluu 349 kirkkoa yli 120 maasta. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Amsterdamissa toteuttamaan ekumeenisen liikkeen päämääriä. O olannin sota oli kauhea – se tiedetään ja muistetaan Suomen rannoilla. Elävää muistitietoa Krimin sodasta (1854–1856), joka myös Oolannin sotana tunnetaan, on säilynyt paitsi kuulussa Oolannin sota -laulussa, myös arkkiveisuissa. Perämeren rannoilla liikuskeli sodan aikana englantilainen laivasto-osasto, joka teki tuhojaan Raahessa ja Oulussa. Kokkolasta engelsmannit saivat lähdön, samoin Kuivaniemen Vatungista. Arkkiveisu määrittää englantilaisten höyryfregattien ja korvettien saapumisen ajankohdan Ouluun. ”Vuonna tuhatta kaheksansattaa nelijä kuuttakymmentä, kesäkuussa kuluneessa, ensi päivän iltapuolla tuli tänne tuorustaina, enkesmanni ennen helluntain pyhiä.” – Norjan Merimieskirkko on panostanut suuresti Espanjaan. Pelkästään Costa Blancan alueella asuu noin 30 000 norjalaista, Aurinkorannikolla ja muualla Espanjassa vielä paljon enemmän. Norjalaisten suuresta määrästä kertoo myös se, että 40 % koko Norjan Merimieskirkon vuosibudjetista käytetään Espanjassa (euromäärältään Espanjan osuus on noin 3,5–4 miljoonaa euroa/vuosi). Kirkkoja on yhteensä 7 ja työntekijöitä on sen mukaan. Toimintaakin on paljon: diakoniatyötä, kirkollisia toimituksia, espanjan kulttuurin ja kielen opetusta, lapsi- ja perhetyötä, erilaisia kerhoja ja konsertteja... Työn sisältö ja monipuolisuus on vakuuttavaa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia. Kaikesta tulee sellainen vaikutelma, että kyllä norjalaiset osaavat hommansa. Muistan opettajani Eini Jussilan kuvailleen meille Martinniemen koulun alaluokkalaisille suorastaan vertahyytävin sanoin englantilaisten tekemiä tuhoja, ryöstöjä, tulipaloja ja muita kauheuksia. Tiukasti perinteistä kiinni pitävä, isänmaallinen opettajani laulatti meillä tiheään ”Oolannin sotaa”. Kenties tuon ikäpolven opettajille oli seminaarissa tai missä lie iskostettu mieliin Oolannin sota -laulun tärkeys. Kuulin näet hiljattain tuttavani kertomuksen Oulun Hietasaaren kansakoulusta 1950-luvun lopulta. Siellä opettaja Veikko Kess piti laulua niin tärkeänä, että aloitti sitä laulattaen lähestulkoon tunnin kuin tunnin. Yllättävää kyllä englantilaisista on jäänyt rannikkoseudun ihmisten mieliin myös myönteisiksi luonnehdittavia muistoja. Lapsuudessani Kiiminkijokisuun vanhat kalastajat kertoivat, kuinka rannikkoväylällä liikuskelleiden englantilaisten sotalaivojen kanssa käytiin kalakauppaa. Mistään kirjasta en ole saanut vahvistusta tuolle tiedolle. Niissä kuvaillaan yhtäpitävästi vain englantilaisten tuhotöitä. Luen työni takia usein vanhoja sanomalehtiä. Niistä löytyy hyviä novellien ja kertomusten aiheita sekä erinomaista pikkutietoa entisajan elämän menosta. Käteeni osui elokuun 20. päivän Kaleva vuodelta 1944. Siinä on laaja artikkeli, jossa haukiputaalainen 90-vuotias Reeta Vahtola esittelee Vahtolan talon hopeista kerma-astiaa ja hopealusikoita kertoen samalla miten niiden historia kytkeytyy englantilaisten sotalaivojen vierailuun Perämerellä Oolannin sodan aikana. ”Kun laivasto oli pysähtynyt näille seuduin, meni talon silloinen isäntä veneellään erään sotalaivan luo myymään lohia, jotka merimiehet nostivat koukuilla laivaan, pudottaen samalla maksuksi veneen pohjalle suurikokoisia hopearahoja, joista kerma-astia ja lusikat sitten oli tehdyt.” Luettuani nuo rivit muistin kalastajien kertomukset lapsuudessani. Kyllä heidän perimätiedossaan taisi olla totta ainakin toinen puoli. Teksti Jarmo Karjalainen Kuva Onni Piisilä Joni Skiftesvik Norjan Merimieskirkko tekee laajasti työtä Espanjassa Suomen Merimieskirkon sosiaalikuraattorit olivat koulutusmatkalla lokakuussa neljä päivää Espanjassa. Matkalla käytiin tutustumassa muutaman sisarkirkkomme toimintaan. Perimätietoa Oolannin sodasta Norjan Merimieskirkon vanhempi pastori ja Espanjan työnvetäjä Dag Magnus Hopstock Havgar ja Suomen Merimieskirkon diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 11 kolumni KMN:n yleiskokous Etelä-Koreassa: Älä koskaan sytytä tupakkaa kynttilästä Laivass a ei saa viheltä ä Älä vaihda aluksen nimeä Älä vahingoita albatrossia tai lokkia Merellisiä uskomuksia on uskomattoman paljon. Kaada viiniä laivan kann elle Delfiinit ottavat suojelukseensa n kaulusta miespuvu Kosketa meri Älä avaa sateenvarj oa laivan kannella Teksti Liisa Varho ”M ä jään maihin ens perjantaina. Jos ei tuule.” Näin oli eräällä merimiehellä tapana sanoa. Suunnitelmissa oli aina pieni varaus: ”jos ei tuule.” Tuuli on ollut erityisesti purjelaivojen aikaan hyvin merkityksellinen asia merenkulussa. Se on ehkä tärkein merellisen magian kohde. Myrskyä pelättiin, mutta myös tuulen loppuminen oli huono asia. Kun alus oli päiväkausia lillunut pläkässä, alettiin tuulta kutsua viheltämällä ja muutenkin tuulen ääniä jäljittelemällä. Näihin päiviin on säilynyt uskomus, että laivassa ei saa viheltää. Uskotaan, että se voisi nostattaa myrskyn. Tuuleen liittyy monenlaisia taikojakin. Ajateltiin, että noidat voivat hallita tuulia ja yleensä luonnonvoimia, ja niinpä heiltä ostettiin tuulta ”tuuliköysillä”, joissa oli tavallisesti kolme solmua. Solmuja avaamalla saatiin sopivaa tuulta. Tällainen noituus yhdistettiin erityisesti suomalaisiin ja lappalaisiin, heillä katsottiin olevan erityisiä taitoja hallita tuulia. Varsinkin englantilaisessa ja amerikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyy mainintoja suomalaisten noitavoimista. Kun kerran suomalaiset osasivat hallita tuulia, oli helppoa tehdä heistä syntipukkeja, jos tuulet eivät olleet suotuisia. Syntipukki oli laivan ”Joona”, joka raamatullisen esikuvansa mukaan saattoi tulla jopa 12 mereen heitetyksi. Tämä ”Joona” saattoi olla myös joku laivan miehistön jäsenistä. Matkustajista taas epäonnea toivat erityisesti naiset, asianajajat ja papit! Miten olisi silloin mahtanut sujua laivakuraattorityö? Taikausko on onneksi melkoisesti vähentynyt, mutta pisimpään se on säilynyt ammateissa, joissa luonnonvoimilla on suuri merkitys, kuten juuri merenkulussa. Tarinoissa perinteet elävät, ja tarinankertojia on aina merellä arvostettu. Legendat syntyvät asioista, joista on vain vähän tietoa. Albatrossi, sinun sielusi kukaties Lähes kaikki tuntevat albatrossiin liittyviä uskomuksia. Sitä on sanottu sekä hyvän onnen että huonon onnen linnuksi. Albatrossia ei saa tappaa, sillä siinä saattaa elää kuolleen merimiehen sielu, joidenkin tarinoiden mukaan sellaisen merimiehen, joka ei ole saanut kunnollisia hautajaisia. Joka tapauksessa albatrossin vahingoittaminen tuottaa epäonnea, tappaminen loukkaa kuolleita ja eläviäkin merimiehiä. Sen sijaan albatrosseja pyydettiin verkoilla lintua vahingoittamatta. Merimiehet sitten vuorotellen levittelivät sen komeita siipiä, mistä on valokuvia muistona monen merimiehen merimiesarkussa. Lintuihin liittyy muitakin uskomuksia. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Lokinkaan tappaminen ei ole suotavaa, sillä siinä saattaa elää merelle kadonneen merimiehen sielu. Pääskysten näkeminen meren yllä taas oli hyvä merkki: pääskyset ovat maalintuja, joten maata on jossain lähellä. Sen sijaan kuovin näkeminen tietää huonoa onnea, samoin merimetson havaitseminen. Tästä merimetsosta taitavat saariston asukkaat olla samaa mieltä! Delfiininen uiminen laivan lähellä tietää hyvää onnea. Delfiinit ovat kalastajien pyhiä ystäviä. Kun delfiinit uivat lähelläsi, olet heidän suojeluksessaan. Yllättävää kyllä, musta kissa laivalla tietää hyvää onnea, sen vuoksi niitä haluttiin laivakissoiksi. Tuurilla ne isotkin laivat seilaa Onni ja epäonni olivat tärkeitä asioita merellä. Onni on nähty rajallisena luonnonvarana, jota on maailmassa vain tietty määrä. Ja sitä onnea tietenkin haluttiin omalle allukselle mahdollisimman paljon. Viinin kaataminen laivan kannelle tuo hyvää onnea, samoin merimiespuvun kaulukseen koskeminen. Ilmankos meripoikia niin halataan! Sen sijaan laivaan mennessä piti välttää punatukkaisia naisia. Jaa, tiedän laivan, jossa heti ensi kättelyssä tapaa punatukkaisen, pirtsakan purserinapulaisen, joka hymyssä suin toivottaa hyvää matkaa. Ja perinteestä tietämättömät matkustajat risteilevät onnellisina. Tuli myös katsoa, milloin laivan oli sopivaa lähteä merelle. Matkaa ei sopinut aloittaa huhtikuun ensimmäisenä maanantaina, ei myöskään elokuun toisena maanantaina tai joulukuun 31. päivänä. Myös perjantai, ja erityisesti 13. päivä laivan lähtöpäivänä tiesi epäonnea. Tuona päivänä lähtevä laiva ei koskaan saapuisi määräsatamaan tai se kohtaisi ainakin kovia koettelemuksia. Samoin jos laiva maalattiin mustaksi vieraassa satamassa, oli se tuhoon tuomittu. Joskus heitettiin kolikko mereen, millä ostettiin hyvää onnea. Olen kuullut, että joskus aluksen köliin tai keularankaan naulattiin jo alusta rakennettaessa kolikko tuomaan onnea. – Suvun kaljaaseissa oli kolikko köliin piilotettuna, vahvistaa merikapteeni Ari Malmi. – Purjealuksen keulakuvan vahingoittumisen pitäisi olla huono enne tulevasta. Vähän uudempaa perua on sateenvarjo, jonka aukaiseminen laivan kannella tuo huonoa onnea. Huonoa onnea tuo myös tupakan sytyttäminen kynttilästä: silloin merimies kuolee. Naisella naisen nimi Laivan nimeen liittyy myös erilaisia uskomuksia. Entisajan merimiesperinteen mukaan tuodakseen hyvää onnea aluksen P.S. Kiitos myös merikapteeni Mikko nimen piti olla kolmitavuinen naisen nimi. Laurénille ja yliperämies Sakari Saarelle Sen piti päättyä a:han ja kirjaimia oli mie- hyvistä vinkeitä! lellään oltava pariton määrä. Tavan selitys saattaa piillä siinä, että kolme tavua oli merellä helppo huutaa ja kuulla. Piilota kolikko köliin Yhä edelleen sanotaan, että aluksen nimen vaihtaminen kääntää sen hyvän Heitä kolikko mer onnen huonoksi. Netistä huomasin, että een purjehtijat kyselevät siellä, miten saisi onnen kääntymään taas hyväksi, kun tuli vaihdettua veneen nimi. Suomessa ainakin ahvenanmaalainen merikapteeni ja laivanvarustaja, merenkulkuneuvos Gustaf Erikson säilytti laivoillaan niiden vanhat nimet sen jälkeen, kun oli kerran vaihtanut eräälle alukselleen nimen. Tämä alus haaksirikkoutui ensimmäisellä matkallaan. Kiitos työmme tukemisesta! – Laivat ovat merimiesperinteen mukaan naisia, koska ne ovat muodoiltaan Soita numeroon: kauniita, arvaamattomia ja vaikeita ohja0600 12 606 ta, arvoituksellisia, kalliita ylläpitää, tar(10,62 € + pvm.) vitsevat miehen ohjausta, voivat olla syy miehen tuhoon jne. Merimiehellä, joka Lähetä tekstiviesti: vietti paljon aikaa laivalla, jota huoltaa 10E TUKI ja korjaa, katsottiin myös olevan laivaan numeroon 16588 yhtä kiinteä suhde kuin naiseen. toteaa merikapteeni Ulf-Peter Lindström. Keräyslupa 2013 Voi kai sen noinkin sanoa. 2020/2012/3776. Poliisihallitus 7.12.2012. Ajattelin lähteä viikoksi merelle. Jos ei ÅLR 2012/7945 Ålands lanskapsregering, tuule. ■ 3.10.2012 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 13 Joulukuu on kynttilöiden vuodenaika Merenkulkijoiden tukena Kynttilät olivat tärkeitä valonlähteitä ennen sähkövalon aikaa. Nykyään kynttilöitä ja myös ulkotulia käytetään tuomaan juhlavuutta ja tunnelmaa. Marko Toljamo M erimieskirkko edistää merenkulkijoiden hyvinvointia ja turvallisuutta monella tapaa. Laivakuraattorityössä seilataan alusten mukana ja eletään arkea merenkulkijoiden kanssa kuunnellen ja keskustellen. Vaikka työolot laivoilla voivat olla hyvät, voi työpaikka olla yksinäinen ja eristynyt. Työskentely laivalla on usein kiireistä. Erityisesti matkustaja-autolautoilla tehokkuuden vaatimukset korostuvat, mikä altistaa uupumukselle ja stressille. Kotimaan ja ulkomaan satamissa käymme laivoilla ja kutsumme merimiehiä käymään kirkoilla. Merenkulkijat voivat olla pitkänkin aikaa poissa kotoaan ja läheistensä luota. Silloin ikävä ja huoli voivat kasvaa niin, että ulkopuolinen keskusteluapu ja kuuntelija tulee tarpeeseen. Yksi pitkään jatkuneista perinteistä on merenkulkijoille joulun alla jaettavat paketit, joista löytyvät villasukat lämmittävät paitsi jalkoja myös mieltä. Merenkulkijoiden työhön liittyy riskejä, eikä onnettomuuksilta voi aina välttyä. Merimieskirkon vahvaa osaamisaluetta on krii- sityö. Merimieskirkon laivakuraattorit ja kirkkojen työntekijät toimivat henkisen huollon tehtävissä laivoilla tapahtuneiden onnettomuuksien jälkihoidossa. Viime vuonna kohtasimme 30 470 merenkulkijaa ja 244 530 muuta liikkuvaa ihmistä. Tukeaksemme jatkossakin liikkuvia ihmisiä tarvitsemme apuasi. Kiristyvä talous näkyy Merimieskirkonkin toiminnassa, joka perustuu yksityisten ja yhteisöjen tukeen. Tee lahjoitus ja olet mukana varmistamassa työtämme niin merenkulkijoiden kuin muidenkin liikkuvien ihmisten parissa! Lämmin kiitos tuestasi! Jaana Rannikko johtava laivakuraattori Kiitos lahjoituksestasi! • • • • 15€ 20€ 30€ muu summa Keräysluvat 2013 2020/2012/3776. Poliisihallitus, 7.12.2012. Åland: ÅLR 2012/7945 Ahvenanmaan maakuntahallitus, 3.10.2012. 45450 14 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Kynttilöitä on eri malleja, värejä, kokoja, hajuja... E uroopassa kynttilätraditio on Havin asiantuntijoiden mukaan ollut vahva jo antiikin Roomassa ja siirtynyt kirkollisen traditioon sekä ennen kaikkea jouluun. Loppusyksystä kynttilät palavat Suomessa pyhäinmiestenpäivän aikaan haudoilla, ja joulukuussa valittava Lucia-neito kantaa päässään hienoa kynttiläkruunua Helsingin tuomiokirkon portaita alas laskeutuessaan. Itsenäisyyspäivänä Suomessa perinteisesti palaa ikkunalla kaksi kynttilää. Kynttilä sopii kaikkiin perhejuhliin ja kirkollisiin tilaisuuksiin. Kynttilä juhlistaa niin perheaterian kuin kahdenkeskisen illallisen puhumattakaan leikki-ikäisen syntymäpäiväkutsuista kakkukynttilöineen. Myös isot ja värikkäät pöytäkynttilät ovat säilyttäneet suosionsa. Niin ikään ulkokynttilöiden käyttö ulkolyhtyjen myötä on lisääntynyt. Muuten, mikäli kynttilän liekki lepattaa, se yleensä myös savuttaa, ja tällöin sydänlankaa kannattaa lyhentää. Parhaimmillaan sydänlanka on 7 mm pituisena. Valonlähteestä tunnelmantekijäksi Ennen vanhaan kynttilöitä voitiin kodeissakin valaa, kun oli eläintalia, josta saatiin steariinia. Nykyisin steariinia tulee myös palmuöljystä ja parafiinia öljyteollisuudesta. Kolmas perinteinen raaka-aine on mehiläisvaha. Kynttilöiden valaminen oli vaativaa, mutta myös antoisaa ja luovaa työtä. Joulukynttilöiden ja kaikkien muidenkin jouluvalmistelujen piti olla tehtyinä Tuomaan päivään (21.12.) mennessä. Jouluksi kaivettiin myös esille kaikkein kauneimmat kynttiläjalat. Nykyisin kuusenkynttilät ovat turvallisuuden vuoksi useimmiten sähköllä toimivia. Kynttilän edeltäjiä valonlähteenä Suomessa olivat päreet, takat ja erilaiset itse tehdyt lamppuversiot. Sähkövalon tulo kotitalouksiin ja yhteiskuntaan laajemminkin 1900-luvun alkupuolella vähensi jälleen kynttilävalon tarvetta. Nykyisin kynttilöitä käytetään paljon tunnelmantekijänä ja sisustuselementtinä. Ei pidä unohtaa myöskään kynttilöiden merkitystä kotitalouden varavalona, jos kova keli vie sähköt. Havi näyttää tietä Havin kynttilätehdasta voidaan pitää Suomen ensimmäisenä kemian teollisuuden laitoksena. Marraskuussa 1829 kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton Alfthan aloitti kynttilöiden tuotannon perustamalla tehtaan Johannekseen Karjalan kannakselle. Sittemmin, laajennuksen jälkeen, tehtaat siirrettiin Viipurin lähistölle Havin kaupunginosaan, josta tuli nimi Oy Havi Ab:lle. Kuluvana syksynä Suomessa on tuotettu kynttilöitä jo 184 vuotta, ja Havi on edelleen Suomen suurin kynttilätehdas. Alalla paljon myös pienyrittäjiä ja käsityöläisiä, mutta Havin valikoimat lienevät kaikkein laajimmat. Kynttilä on saanut merkityksensä myös nykyaikaisessa SI-järjestelmässä, jossa kandela (cd) on mittayksikkö valon voimakkuudelle eli intensiteetille. Yksi kandela vastaa suurin piirtein yhden tavallisen kynttilän (latinaksi candela) valon voimaa. Tuohus on ortodoksinen kirkkokynttilä Heinävedellä oleva Lintulan nunnaluostari on vastannut Suomen Ortodoksisen kirkon kynttilätuotannosta vuodesta 1967 eli lähes 50 vuoden ajan. Tuohuksia eli kirkkokynttilöitä valmistetaan vuosittain 7 000–8 000 kg Englannista tilatusta mehiläisvahasta, joka on raaka-aineena ortodoksisen käsityksen mukaan riittävän luonnonmukaista ja puhdasta. Myös Valamon luostarissa valmistetaan tuohuksia omaan käyttöön sekä myytäväksi luostarikaupassa ja Helsingissä olevassa Tuohus-myymälässä. Lintulasta kynttilöitä lähetetään tilauksesta ortodoksisille seurakunnille ympäri Suomen. Myös jotkut luterilaiset seurakunnat tilaavat tuohuksia käyttönsä. Matkailijoille ne ovat mieluisa ja hyväntuoksuinen muisto luostarista. Luostarin suuri kynttiläkone on ollut käytössä kohta 25 vuotta, ja kynttilätehtaassa työskentelee 4–5 nunnaa. Luostarin talkoolaiset auttavat laadunvalvonnassa ja pakkaamisessa. Tuohuksen voivat kirkossakävijät laittaa ortodoksisessa kirkossa olevien ikonien edessä oleville telineille palamaan. Palava tuohus kuvaa rukousta, tuohuksen valo hengellistä valistusta ja sen puhtaus rukoustunteita ja -toiveita. Teksti ja kuva Anne Valtonen Artikkeliin on saatu taustatietoja Havin kynttilätehtaalta markkinointipäällikkö Salla Kivinen-Luokomaalta ja tuotekehitysasiantuntija Maria Laaksonheimolta. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 15 Merenkulku on välttämättömyys Anne Valtonen säännelty ja valvottu ala kohdistuu pääasiassa työsuojeluasioihin ja ITF (International Transportworkers Federation) -tarkastuksissa ollaan tekemisissä mukavuuslippulaivojen tarkastusten ja palkka-asioiden kanssa. Mukavuuslippualuksissa miehistön palkat jäävät monesti maksamatta tai voivat olla alle kaikkien sopimusten. ITF-tarkastajan tehtävänä on tällöin laivan rantauduttua satamaan lukea laivan kapteenille sen verran tiukat rätingit, että varustamo lähettää maksamattomat palkkarahat työntekijöille. Laivatarkastuksessa Minkkinen menee ensin laivan kapteenin luo ja pyytää nähdä laivan dokumentit eli laivan omistajaan, työsuhteisiin, rahtaajaan, työsopimuksiin ja palkkakirjanpitoon liittyvät asiakirjat. Seuraavassa vaiheessa toimitsija juttelee merimiesten kanssa elämästä laivalla: olosuhteista, työskentelystä, työturvallisuudesta ja kaikenlaisista arkisistakin Työhön turvallisuutta ja hyvinvointia kyisin laiva kelluu museona Aurajoessa. Kansipäällystön opintoja, vuorotellen työkokemuksen kanssa, riitti kapteenin pätevyyteen saakka, vaikka hän sanookin seilanneensa aina perämiehen tehtävissä Finnlinesin Euroopan- ja Atlantin-liikenteessä. Merimiehenä tuli nähtyä myös Pohjois-Amerikka ja Afrikan länsirannikko. Vuonna 1985 Minkkinen aloitti laiva- ja satamapuolen työsuojelutarkastajana ja 2004 Merimies-Unionissa nykyisissä tehtävissä. Minkkinen käy säännöllisesti myös merenkulkujärjestö IMOn kokouksissa Lontoossa osana Suomen delegaatiota. Suomessa Merimies-Unioni on merimiesten edunvalvoja, ja työehtosopimus on tärkeä ammattiliiton jäsenyyden tuoma etu. Toiminnassaan Merimies-Unioni pitää keskeisenä tehtävänä huolehtia vaativissa laivaolosuhteissa työskenneltäessä työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. Merimies-Unionin jäsenet työskentelevät esimerkiksi kansi- ja konepuolen tehtävissä sekä keittiössä. He voivat olla myös myymälä- tai ravintolahenkilökuntaa tai muusikoita. Nykyaikana merimiehen tulisi olla omatoiminen ja itsenäinen, tietysti myös Teksti Anne Valtonen monitaitoinen. Lähes itsestäänselvyytenä voisi pitää englannin kielen taitoa, vaikka siinäkin kuulemma joskus on korjaami- www.trafi.fi/merenkulku sen varaa. www.smu.fi Suomalaiset merimiehet ovat Ilpo Minkkisen näkemyksen ja kokemuksen Globaali toimiala Marko Toljamo M Merimieskirkko on tullut Ilpo Minkkiselle vuosien varrella tutuksi. Hän kertoo arvostavansa Merimieskirkon toimintaa. Siinä on tiettyjä yhtymäkohtia omaan toimitsijan työhön, kun molempien päämääränä on auttaa ja tukea sekä suomalaisia että ulkomaalaisia merimiehiä. S uomen Merimies-Unionin työsuojelusihteeri Ilpo Minkkinen tuntee merenkulun tämänhetkiset paineet. Lähtökohtana on, että merenkulku on hyvin kilpailtu ala. Varustamot pyrkivät vähentämään kustannuksiaan ja parantamaan työn tehokkuutta. Laivoihin tulee sekamiehityksiä, joka tarkoittaa, että suomalaisten työntekijöiden lisäksi samassa aluksessa on myös ulkomaalaisia, EU:n ulkopuolelta pestattuja merimiehiä. Tässä yhteydessä puhutaan usein myös halpatyövoimasta ja määräaikaisista työsuhteista, jotka kestävät 6–9 kuukautta. 16 Perinteisesti suomalaisessa merenkulussa on ollut käytössä merityösopimuslain mukainen toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, jolloin laivalla ollessa merimies tekee pitkää päivää ja työvuoron vaihtuessa jää vapaalle maihin. Hän saa palkkaa, vaikkei laivalla olekaan. Ilpo Minkkinen pitää perinteistä vuorottelujärjestelmää toimivana ja turvallisena nimenomaan perheellisille merenkulkijoille. Pahin uhka merimiehille on mahdollinen työpaikan menetys, työttömyys ja taloudellinen ankeus. Kaiken toiminnan keskellä laivan päällikön pitää olla ”tervepäinen ja tasapuo- Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Huoli Suomen merenkulun ja suomalaisten merimiesten tilanteesta on yhteinen. Merenkulkuala on taloudellisesti alamaissa. Matalasuhdanteessakin on huolehdittava työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. linen”, jotta laivalla saadaan säilymään hyvä yhteishenki. Se on henkilökunnan hyvinvoinnin voimavara. Laivatyöskentelyssä fyysinen sekä henkinen väsymys vievät voimia, hankalia matkakumppaneita ovat tietysti myös alkoholi- sekä mielenterveysongelmat. Työsuojelua ja laivatarkastuksia Ilpo Minkkinen tekee työtään Suomen Merimies-Unionin toimitsijana ja ITFtarkastajana, kumpaakin noin puolet työajasta. Toimitsijan tehtävissä huomio Ilpo Minkkisellä on merikapteenin koulutus ja pitkä työkokemus sekä mereltä että toimitsijan tehtävistä. Suomen Merimies-Unionin työsuojelusihteeri tietää merenkulun ajankohtaiset asiat ja sen näkymät. Työ vie miestä toimistotöiden ohella laivoille ja satamiin tehtävänä ”tökkiä työn puolesta eri asioita”. asioista. Tarvittaessa voidaan tarkastella vielä laivaakin, esimerkiksi sen keittiötä ja muita työtiloja työturvallisuuden kannalta. Suomalaisiin aluksiin laivatarkastuksia tehdään etenkin, jos laiva on aivan uusi tai se vaihtaa lippua, taikka sen työsuojeluasioissa on huomattu parantamisen varaa. Myös aluksen miehistö voi joskus pyytää toimitsijaa paikalle. Suomessa ITF-ammattiyhdistyspolitiikka on vahvalla pohjalla, joten täältä saavat apua sellaisetkin alukset, joissa merimiesten edut usein kyseenalaistetaan. mukaan keskimäärin hyvinvoivia. Suomalainen päällystö katsoo olevansa huonosti palkattu, kun taas miehistö pitää palkkaansa sopivana. Miehistön riesana on työn rasittavuus, joka korostuu, kun henkilömäärä laivalla on liian pieni. Jungmannina maailman merille Ilpo Minkkinen lähti merille vuonna 1976 jungmanniksi eli kansipojaksi. Merimieskoulun miehistöpuolen perusopinnot hän suoritti silloin alan oppilaitoksena toimineessa Suomen Joutsenessa Turussa. Ny- erenkulku on merkittävä globaali elinkeino, jossa noin 90 prosenttia maiden välisestä kaupasta kuljetetaan meritse. Merenkulku on myös kansainvälisesti tarkoin säännelty toimiala. Sääntelyn pohjana ovat YK:n alaisten kansainvälisen merenkulkujärjestö IMOn yleissopimukset: • merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva STCW (Standards of Training, Certification and Watchkeeping), • meriturvallisuutta koskeva SOLAS (International Convention for the Safety of Life at Sea) ja • ympäristönsuojeluun kohdistuva MARPOL (International Convention for the Prevention of Pollution from Ships). YK:n kv. työjärjestö ILOn merityöyleissopimus MLC (Maritime Labour Convention) määrittelee puolestaan merenkulkualan työtä koskevat vähimmäisvaatimukset liittyen työsuhteen ehtoihin, majoitukseen, ruokaan ja ruokahuoltoon, virkistysmahdollisuuksiin, terveydensuojeluun sekä sosiaaliturvaan. Kaikkien merenkulkumaiden on sitouduttava tähän sopimukseen, joka tuli voimaan elokuussa 2013. Näiden lisäksi Euroopan unionilla on asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat EU-maiden merenkulkua. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 17 Ismo Pekkarinen / Lehtikuva ▲ Vihtori Ylisen tasan sata vuotta sitten tekemällä opetustaululla kerrotaan Hangon satamasta, josta alkoi säännöllinen talviaikainen laivaliikenne ulkomaille. Merkitys oli arvaamattoman suuri Suomen ulkomaankaupalKymijoen suuhaara ja osa Kotkanlahtea pääsi 1914 ▲ le. Kuvassa oleva Vihtori Ylisen opetustaulun kohteeksi. Taululla haluttiin jäänmurtaja Tarmo valmistui kertoa tärkeästä puutavaranviennistä. Lajittelupaikka Englannissa on kuvattu eri sahojen puomituksin. Puut kuivatettiin 1907. Sitä on vastapäisen rannan lautatapuleissa ja sen jälkeen ne väitetty maailman lastattiin rahtialuksiin, joita kuvassa on lahdensuussa vanhimmaksi jo odottamassa. Kauempana tukkinippuja ja pienalus, säilyneeksi murjoka hinaa tukkilauttaa. tajaksi. Taulun alalaidassa Uudenmaan saaristoa kuvaavaan opetustauluun Vihtori annetaan tietoa merenkululle niin Ylinen tallensi vuonna 1915 tyypilliset kalastajan meritärkeistä majakelpoiset puuveneet kylän satamassa. Silakkaverkkoja koista: Russarön huolletaan perhekunnittain. Monen kalastajan kerrotaan olleen ammatiltaan veneenveistäjä. Tämän päivän majakka, Hankoniemen silmä, on tärkeimpiä valistuksen kohteita on Itämeren suojelu, jo vuodelta 1815. johon tulisi vaikuttaa kaikin mediakeinoin! ▲ Joulu – Jumalan rakkaus J oulun läheisyys vahvistaa Merimieskirkon toimissa matkapappityötä. Adventista joulukuun puoliväliin pidetään Kaakkois-Aasiassa joulujumalanpalveluksia ja -hartauksia sekä kokoonnutaan muihin tapaamisiin. Myös Varsovassa kokoonnutaan matkapapin johdolla joulukirkkoon sekä Kauneimpia joululauluja laulamaan. Joulun juhlaa ylistetään niin ikään eri toimipaikoillamme. Joulu Merimieskirkon työssä merkitsee muutakin kuin joulukirkkoja. Joulun läheisyyden tunnistaa muun muassa suurista joulumyyjäisistä Euroopan suomalaisilla merimieskirkoilla. Marraskuun lopulla näissä basaareissa myydään tuhansia leipiä, karjalanpiirakoita, makeispusseja, suklaalevyjä, makkaroita, sinappituubeja jne. Toki tarjolla on myös suomalaista lasia, koruja, tekstiilejä, musiikkia ym. Mutta ennen kaikkea joulumyyjäisiin tullaan niiden tunnelman vuoksi: monelle joulun odotus alkaa joulumyyjäisistä. Joulun läheisyyden merimieskirkoilla tunnistaa myös niistä joulupaketeista, 18 joita merimieskirkkopiirit ja Merimieskirkon ystävät lahjoittavat tuntemattomille merenkulkijoille. Paketista voi löytyä esimerkiksi villasukkapari, pipo, käsineet, makeisia tms. Nämä noin 1500 joululahjaa jaetaan suomalaisille ja ulkomaalaisille merenkulkijoille kotimaan ja Euroopan suomalaisten merimieskirkkojen kautta. Tämä 1800-luvulla käynnistynyt perinne on edelleen merkittävä osoitus lähimmäisen rakkaudesta – välittämisestä. Monille merenkulkijalle tuo paketti on laivalla joulun ainoa joululahja. Joulun odotusta on ikävällä tavalla synkistäneet uutiset hirmumyrskyn tuhoista Filippiineillä. Miksi hyvä Jumala sallii tämän kaiken tapahtua? Kunpa joku osaisi tähän vastata! Joulun sanoma muistuttaa kuitenkin siitä, että Jeesuskin syntyi maailmaan monenlaisten kärsimysten, epävarmuuden, pimeyden ja kuoleman keskelle. Hän tietää mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Joulun ytimessä on vahva lupaus Jumalan rakkaudesta. Sen varassa uskaltaa elää myös silloin, kun asiat eivät kulje omien Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Teksti Aira Heinänen ja laivanrakennusalalla pitkään työskennellyt Juhani Merasvuo, jolla on laiva- ja meriaiheisia postikortteja kokoelmassaan noin 14 000. suunnitelmien ja toiveiden mukaan. Olemme kaikesta huolimatta Jumalan täysihoidossa. Joulun ilo olkoon kanssasi! Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Luuk. 2: 8-11. O petustaulut ovat vanhemmalle väelle hyvinkin tuttuja. Kansakoululaitoksen isä Uno Cygnaeus tutustui Saksassa pedagogiaan ja myös opetusvälineisiin, ja jo 1880-luvulla saatiin Suomeenkin näitä kovalle pahvipohjalle liimattuja värikkäitä kuvia, joissa seikkaperäisesti kerrottiin luonnonopillisista ilmiöistä sekä elinkeinojen ja kulttuurin näkymistä. Sittemmin vuonna 1900 meillä alkoi koulutaulutuotanto, kun WSOY julkaisi sarjan ”Kymmenen Suomen historiaan liittyvää kuvaa”. Opetustaulujen kysyntä ja tarjonta kehittyivät nopeasti. Valistus, Otava ja Koulutustarpeiden Keskusliike tuottivat lukemattomia tauluja koulujen käyttöön raamatunhistoriallisia kuvia. Taiteellista aina 1960-luvulle saakka, jolloin uusi tekniikka filmeineen, dioineen ja digilaittei- ansiota on myös niillä maisema-, luonto ja ammattityötä kuvaavilla tauluilla, joiden neen valtasi kuvavalistuksen alueen. tekijöiksi valikoitui taitavia maalareita. Opetustaulut eivät kuitenkaan unohtuneet. Niiden vetovoima johti uuskäyttöön: Suomessa suuren urakan ahkeroivat nyt aikamoisen arvostuksen saaneet Kustaa kirpputorien, myyjäisten ja huutokauppojen kautta kuriositeettisiksi sisustusesineiksi. Heikkilä (l870–1937) ja Vihtori Ylinen (1879–1953). Ylisen kerrotaan perehtySuomeen perustettiin vuonna 2006 neen aiheisiinsa polkupyörällä ympäri Suomen Kulttuuriperinnekasvatuksen maata liikkuen. seura tehtävänään kulttuuriympäristöKysyttyä kauppatavaraa ovat tunnetkasvatuksen kehittäminen, johon kuuluu tujen kuvitustaiteilijoiden, kuten Rudolf myös aineistojen tuottamista kasvatuksen Koivun ja Martta Wendelinin opetuskutueksi. Seura on julkaissut sadan vuoden vat. Koulutaulujen kirjoon mahtui myös takaisten koulutaulujen kuvia silloisine ”meritaide”-teemaan soveltuvia tarkkoja ja selittävine teksteineen. kiehtovia kuvia, viimeisen päälle oikeaopOsa tauluista on tunnettujen taiteipisia. ■ lijoiden taidemaalauksia, osa vetoavia Heikki Rantanen Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 19 meritaide kirkkolaiva Opetustauluissa valotettiin merenkulkua Joulu tulee Suomesta "Emme elä elämää vaan joulumyyjäisiä varten" O Jarmo Karjalainen tsikko on leikkimielinen lausahdus Merimieskirkon työntekijöiden keskuudessa. Lausahduksessa on kuitenkin myös ripaus totuutta. Totuutta siksi, että joulumyyjäiset ovat mukana Merimieskirkon arjessa ympäri vuoden, vaikka itse myyjäiset ovat luonnollisesti vain joulun tienoilla. Suurin ulkomailla vuosittain järjestettävä suomalaisten tuotteiden markkinointi- ja myyntitapahtuma käynnistyi tänä vuonna 20.11., kun perinteiset Merimieskirkon joulumyyjäisten sarja alkoi Lontoossa. Basaari avattiin marraskuun aikana myös Hampurissa, Rotterdamissa, Ateenassa, Brysselissä ja Lyypekissä. Antwerpenin suomalaisella merimieskirkolla joulumyyjäisten sijaan vietettiin jouluviikkoa. Merimieskirkon myyjäiset ovat Euroopassa odotettu ja arvostettu tapahtuma. Merimieskirkko tuo suomalaisten saataville suomalaisia tuotteita joulua varten. Mitäpä olisi joulu ilman riisi- puuroa ja glögiä vaikkapa Brysselissä? Suomalaiset herkut kiinnostavat muitakin kuin suomalaisia, ja tuotteet päätyvät myös monien muiden kansalaisuuksien ja kulttuurin edustajien pöytiin. Mielenkiintoista olisikin nähdä käytännössä kuinka lanttulaatikko ja ruisleipä sopivat esimerkiksi saksalaisen jouluhanhen tai nakkien viereen. Kuulostaa ainakin ihan hyvältä yhdistelmältä. Myyjäiset ovat suomalaistuotteille suorin tie eurooppalaisten kuluttajien tietoisuuteen. Joulumyyjäisissä vierailee yhteensä noin 30 000 ihmistä. Myyjäiset ovat paitsi suomalaisen ruokakulttuurin myös suomalaisen designin näyteikkuna. Korut, lasituotteet, tekstiilit ja muumit ovat haluttuja tuotteita vuodesta toiseen. Myynnissä olevat tuotteet on toimitettu kullekin merimieskirkolle Suomesta rahtilaivoilla. Myyjäispöydiltä löytyy myös paikan päällä tehtyä taidetta ja käsityötä sekä leivonnaisia, joulukoristeita jne. Haasteeksi Merimieskirkon myyjäisille on osoittautunut se, että myös monien muiden liikkeiden valikoimassa on nykyisin samoja tuotteita. Kaikkien aikojen ensimmäiset Merimieskirkon joulumyyjäiset järjestettiin Hampurissa 17.11.1962. Tuolloin tarjolla oli ”suomalaista lasia, tuohitöitä, aitoja talonpoikaisesineitä, ryijyjä ja täkänöitä”, joiden myynti tuotti noin 6 000 markkaa. Joulumyyjäiset ovat yhä merkittävä varainkeruutapahtuma Merimieskirkolle. Joulumyyjäisten aloittamisesta kunnia kuuluu joukolle suomalaisrouvia, jotka olivat kokoontuneet Hampurissa ns. ompeluseuroissa keräten varoja merimieskirkkotyölle. Joulumyyjäiset ovat edelleen ennen kaikkea vapaaehtoistyön ja tiimityön näyte. Basaarin suunnitteluryhmät aloittavat työnsä jo tammikuussa. Tällöin arvioidaan edellisten myyjäisten onnistumista, pohditaan muutoksia, hittituotteita ja kehityskohteita. Myyjäisten eri tehtäviin osallistuu noin 200 vapaaehtoista kussakin maassa. Esimerkiksi Rotterdamissa on toiminut pitkään basaaritoimikunta, joka koostuu paikallisista suomalaista naisista, jotka päättävät suurimmasta osasta tuotteista mitä tulee myyntiin. He tutustuvat tavaroihin myös Suomen vierailuillaan. Näin on myös monissa muissa toimintamaissamme. Ilman heidän asiantuntemustaan ja sitoutumistaan, myyjäiset, eivät voisi toteutua siinä laajuudessa kuin ne nyt toteutuvat. – Jo vuosien ajan olen iloiten ihmetellyt, kuinka sadat suomalaiset vapaaehtoiset, niin nuoret kuin vanhat, kotiäidit ja työssä olevat, tulevat kantamaan kortensa kekoon Merimieskirkon ja suomalaisyhteisön puolesta. Eikä tämä rajoitu pelkästään suomalaisiin, sillä myös monet Suomen ystävät eri maissa ovat mukana antamassa asiantuntijuuttaan ja työpanostaan myyjäisten läpiviemiseen. Paljon puhuttu yhteisöllisyyden mureneminen ei ainakaan joulumyyjäisten yhteydessä näy, sanoo Suomen Merimieskirkon diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen. ■ S 20 laan ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Matkapapiksi Kaakkois-Aasiaan lähti tänäkin vuonna pastori Heikki Rantanen, joka on toiminut Suomen Merimieskirkon eri tehtävissä yli 30 vuotta. Suomalaisten määrä eri kohteissa vaihtelee Singaporen lähes kahdeksastasadasta Manilan noin sataan. Kaikissa kohteissa matkapapin vierailu on ollut odotettu tapahtuma, ja tilaisuuksissa on ollut runsaasti osanottajia. – Olen ollut erityisen iloinen siitä, että joulukirkoissa on ollut paljon lapsia ja nuoria. Heidän kasvuaan on ollut mukava seurata. Jumalanpalveluksen jälkeisillä kirkkokahveilla on ollut oiva tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja saada tuntumaa Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan ulkosuomalaisen arkeen. Monien kanssa yhteydenpito on jatkunut sähköpostitse, kertoo matkapappi Rantanen. Yhteistyö paikallisten Suomen edustustojen, kunniakonsuleiden ja Suomiyhdistysten kanssa on oleellinen osa matkapapin verkostoa. Ne ovat vuosittain hoitaneet suurimman osan käytännön järjestelyistä ja vastanneet tilaisuuksien kustannuksista. Myös Suomen Lähetysseuran lähetit ovat antaneet arvokasta tietoa eri maiden yhteiskunnallisesta tilanteesta, tavoista ja kulttuurista. Matkapappityöhön kohdistuvan toivelistan kärjessä Kaakkois-Aasiassa on Merimieskirkon tekemän selvityksen mukaan lasten uskonnollisen kasvatuk- J oulumyyjäiset osuvat usein vuoden tuulisimpaan ja sateisimpaan aikaan. Näin ainakin Hollannissa, jossa ennätin osallistua 10 vuoden ajan jokaisiin joulumyyjäisiin. Yhtenä joulumyyjäisten avajaispäivän aattoiltana reilun 100 neliön teltta oli täytetty suomalaisilla herkuilla odottamaan innokkaita asiakkaita. Illan mittaan tuuli ja sade oli yltynyt niin, että yöllä se pääsi riepottelemaan kaupunkia oikein sydämensä kyllyydestä. Aamulla sade jatkui edelleen valtoimenaan ja osasta jalankulkuteitä oli tullut matalia jokia. Myös joulumyyjäisteltta oli veden saartamana, mutta huolestuttavinta oli, että osa muovisista seinäelementeistä oli irronnut paikoiltaan. Kysymys kuului: ”Olivatko kekseliäät rosvot käyttäneet hyväksi huonoa säätä ja tyhjentäneet telttamme hyvinkin perusteellisesti?” Ensisilmäyksellä teltassa oli kaaos. Muutama hylly oli nurin, sinappisillin voimakas tuoksu leijaili vastaan, sillä maassa oli jokunen rikkoutunut lasipurkki. Stereot makasivat vesilammikossa, ja muutama poronsarvi sojotti paikassa, johon ne eivät missään tapauksessa kuuluneet. Varkaat eivät sittenkään olleet ollut kiinnostuneita suomalaisista jouluherkuista. Huojennuksemme oli suuri. Sisääntulo-ovien viereistä seinää lukuun ottamatta näytti siltä, että kaikki muut tavarat ja hyllyt olivat kunnossa. Pian varmistui, että kaikki tavarat olivat tosiaan tallessa. Ainoa luvaton vierailija, joka teltassa oli käynyt, oli tuuli. Jarmo Karjalainen Jarmo Karjalainen ja Marko Toljamo Merimieskirkon matkapappi Kaakkois-Aasiassa uomen Merimieskirkon matkapapin joulukirkkokierros käynnistyi tänä vuonna Manilasta, missä tilaisuus pidettiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Sieltä matka jatkui Kuala Lumpurin. Seuraavana ovat vuorossa New Delhi ja Singapore. Kierroksen viimeinen etappi on Hanoissa. Matkan varrelle mahtuu myös kastejuhlia, kotikäyntejä, itsenäisyyspäivän vastaanottoja ja monia muita tapaamisia. Joulukirkkokierros toteutetaan nyt seitsemännentoista kerran. Filippiineillä Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotosta tänä vuonna luovuttiin tuhoisan taifuunin jälkeen, mutta Manilassa kokoonnuttiin kuitenkin jouluhartauteen ja perheiden yhteiseen joulujuh- Tuuliset myyjäiset Teksti Marko Toljamo sen tukeminen, nuorten valmentaminen suomalaiseen rippikouluun, joulu- ja pääsiäiskirkot, kirkolliset toimitukset ja valmius kriisitukeen. Suomen Merimieskirkon hallitus onkin päättänyt vahvistaa ja kehittää matkapappityötä Kaakkois-Aasiassa. Selkeä tarve on päätoimiselle työntekijälle, jolla olisi aikaa laskeutua kiireettömästi KaakkoisAasian suomalaisyhteisöjen elämään. Suunnitelman mukaan matkapappi liikkuisi tällä työalueella vähintään kuusi kuukautta vuodessa pitäen varsinaista asemapaikkaansa kuitenkin Suomessa. Malli tähän on saatu Norjasta, jossa sen Merimieskirkolla on useita matkapappeja, jotka liikkuvat omilla alueillaan eri puo- lilla maailmaa. Heidän pääasiallisena tehtävänään ei ole järjestää tilaisuuksia, vaan kohdata kaukana asuvat seurakuntalaiset arkisen elämän sykkeessä. Vakinaisen matkapapin palkkaukseen ei kuitenkaan ole vielä saatu tarvittavaa rahoitusta. Siihen asti matkapappi Suomesta vierailee entiseen tapaan Kaakkois-Aasiassa kerran tai kaksi vuodessa, joulun alla ja resurssien salliessa myös pääsiäisenä. Uuden matkapapin ”seurakuntana” olisi jatkossakin lähinnä Kaakkois-Aasian ulkosuomalaiset, mutta se voisi luontevasti toimia myös turistipappina esimerkiksi Malesian Penangissa, Indonesiassa Balilla, Intian Goalla, Sri Lankassa ja Dubaissa. ■ Matkapappi Heikki Rantanen. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 21 Pikkujouluissa sattuu ja tapahtuu j j L iikealalla elämäntyönsä tehnyt ystäväni muistelee usein muuatta pikkujouluaan. Nuori johtaja oli ilmoittanut jakavansa puurojuhlassa henkilökunnalle hyvät palkkiot aktiivisesta myyntityöstä. Kun myyntiä oli kertynyt firmalle mukavasti, kaikki odottivat toiveikkaina, millä tavalla johtaja heidät palkitsisi. Tilaisuuden alkaessa mielialat olivat korkealla. Palkintoja alettiin jakaa parhaista myyjistä. Tehokkaimmat kuulivat raikuvien aplodien säestyksellä saavansa joululahjakseen ylimääräisen kuukauden palkan. Seuraavaksi tehokkaimmat saivat lahjaksi puolen kuun palkan. Lopuksi palkittiin kolmas ryhmä. Nämä myyntimiehet ja -naiset eivät kuulemma olleet päässeet aivan toivotunlaiseen tulokseen, mutta kun olivat kuitenkin parhaansa yrittäneet, niin saivat palkinnokseen uurastuksestaan viikon ylimääräisen palkan. Vaikka oli jaettu arvokkaita joululahjoja, juhlan tunnelma oli tärvelty ja monelle oli aiheutettu paha mieli. Itkua nieleskeltiin ja nyrkkiä puserrettiin taskussa. Työntekijöiden luokittelu parhaisiin, hyviin ja melko hyviin ei toiminut nuoren johtajan kuvittelemalla tavalla. Palkinnot eivät kannustaneet, kaikkea muuta. Osa työntekijöistä koki olevansa johtajansa silmissä tehottomia työntekijöitä. Eriarvoisuus oli selkeästi nähtävissä ja julkinen palkitseminen oli itseasiassa julkista nolausta, jopa rangaisemista. Muutamat viikon palkalla palkitut lähtivät pikkujoulusta sen siliän tien. Paikalle jääneiden mielikin oli niin apea, että tilaisuus oli täydellinen fiasko. Oudointa oli se, että firman johtaja ei käsittänyt tai ei ainakaan myöntänyt tehneensä virhettä. Kun joku myöhemmin viittasi kritisoiden hänen palkitsemistapaansa, johtaja sanoi silmät kirkkaina, ettei hän voi käsittää, miksi työntekijät loukkaantuvat siitä, jos heitä kehutaan julkisesti ja he saavat vielä tuntuvan rahapalkkion. 22 Itse tiedän ainakin yhden pikkujoulun saattaneen ihmisiä yhteen, jopa avioliittoon asti. Työpaikalla syntynyt kiinnostus työtoveria kohtaan odotti otollista hetkeä roihahtaakseen liekkiin. Pikkujoulu kaikkine hilpeyksineen oli sitten se tilaisuus, jossa ujous karisi ja herkistä tunteista kehdattiin puhua. Liiallinen rohkeus ja suorapuheisuus erilaisine tunnustuksineen ei kuitenkaan ole aina hyväksi. Ei ole harvinaista, että pikkujoulujen ”tuuletuksen” tuloksia joudutaan paikkailemaan anteeksipyynnöillä ja kukkalähetyksillä. Suomalainen pikkujoulu kaikkine nyansseineen on kuitenkin aika salliva sosiaalinen yhdessäolon muoto, eikä kaikkea siellä puhuttua onneksi oteta todesta. Uusi aamu kaiken muuttaa voi – se ymmärretään. Mitä muistat pikkujouluistasi – siinäpä tunkeileva kysymys. Ajallinen etäisyys auttaa onneksi usein nauramaan kommelluksille ja unohtamaan nolot ja ikävät sattumukset – jos niitä on kertynyt. S illoin tällöin kuulee pikkujoulujen aiheuttaneen pysyviä säröjä ihmissuhteisiin, jopa avioeroista puhutaan. Tätä kirjoittaessani kyselin ystävä- ja tuttavapiiriltäni, josko kenenkään tiedossa olisi tämäntapaisia murhenäytelmiä. Moni sanoi kuulleensa niistä, mutta varsinaista faktaa ei kenelläkään kuitenkaan ollut esittää. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan O ma pikkujoulukommellukseni ajoittuu niin kauas kuin vuoteen 1972. Lehtitalon mukava puurojuhla oli päättynyt, ja jonotin ravintolan narikasta vaatteitani. Yllätyksekseni naulakosta ei löytynyt lakkiani. Päähineen katoaminen hätäännytti portieerin. Hän vakuutti muistavansa ”aivan elävästi” minun tulleen tilaisuuteen karvahattu päässäni. Pontevista etsinnöistä huolimatta lakkia ei löytynyt. Portieeri otaksui antaneensa sen epähuomiossa jollekulle toiselle ja aikoi käynnistää seuraavana päivänä laajat etsiskelyt pääkappaleeni löytämiseksi. Ja ellei lakkia löytyisi, se kyllä korvattaisiin, mies vakuutti. Palasin juhlasta hieman harmistuneena. Apea mieleni kohentui kuitenkin hetkessä, kun huomasin karvahattuni katselevan minua kotona eteisnaulakon päältä. Soitin portsarille ja kerroin löydöstäni. Hän ilahtui kovasti, mutta vannoi vieläkin muistavansa minun tulleen pikkujouluun karvahattu päässä. Siinäpä mysteeriä kerrakseen! Joni Skiftesvik Siunatut kädet Kerttu Hannila neuloo merimiehille sata paria sukkia vuodessa R aahen merimieskirkon vapaaehtoinen työntekijä Paavo näki Rauhan Tervehdys -lehdessä kempeleläisen Kerttu Hannilan ilmoituksen, että hän neuloisi lahjaksi sukkia, jos vain saisi langat. Paavo vei ilmoituksen Silja Pekkalalle, joka vapaehtoisena hoitelee Raahen merimieskirkon sukkapaketit merimiehille jouluksi. Siitä sai mukava yhteistyö alkunsa. Merimieskirkolle Kerttu on neulonut sukkia nyt jo neljä vuotta, sata paria vuodessa. Se on uskomaton määrä, mutta totta se on. Hän toivoo, että lankatilaukset hoidetaan niin, että langat olisivat hänellä jo tammikuun lopussa: kutomisaikaa olisi silloin mukavasti. Merimieskirkko ei ole ainoa paikka, jonne Kerttu neuloo sukkia. Hän neuloo Venäjän vankiloihin viisikymmentä paria ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle vauvasukkia satakolmekymmentä paria vuodessa. Vapaaehtoistyön tekemiseen Kerttu sai ”herätyksen” kolmetoistavuotiaana, ja hän sanoo jatkavansa sitä niin kauan kuin voimat riittävät. Aviomies Veikko hoitaa työkseen neljää lastenlasta yksityisenä perhepäivähoitajana. Lapsenlapset, joita on neljätoista, ovat aina tervetulleita heidän kotiinsa. Kertun iloksi jälkipolvet ovat perineet kädentaidot. Hannilan perheeseen tulee hoitoon joka toinen viikonloppu kolmeksi päivää kaksi. On siinä perheellä puuhaa ja askaretta. Kerttu Hannila ompelee kaikenlaisia vaatteita hääpuvuista kansallispukuihin, kutoo itse jopa kansallispukukankaan. Merimieskirkon sukat lämmittävät Kertun mieltä suuresti. Hänestä on kiva ajatella sukkia monien maiden kansalaisten jaloissa – ympäri maailman meriä. Suurta kiitosta Kerttu ei tarvitse neulomisistaan. Lankojen vientimatkalla viety leipä tai jokin pieni tuliainen ilahduttaa, mutta mitään hän ei pyydä. Siunatut kädet tekevät työtä omaksi ja toisten iloksi. Teksti ja kuva Silja Pekkala L ämpimät kiitokset teille kaikille, jotka olette taas tänä vuonna uurastaneet niin villasukkien kuin muidenkin merenkulkijoille jaettavien lahjojen tekemiseksi ja toimittamiseksi. Olkoon siunaus mukana teoissanne ja lahjoissanne. Hyvää joulun odotusta. Kerttu Hannilan kädentaitoja vaativat harrastukset liittyvät vapaaehtoistyöhön mm. seurakunnassa, merimieskirkolla ja Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 23 Suomalaiset syövät silliä runsaasti, olemme sen kulutuksessa maailman kärkimaita. Suomalaisilla on myös monimuotoiset perinteet sillin valtamerikalastuksessa 1900-luvun alkupuolelta lähtien. S Teksti ja kuvat: Anne Valtonen illi (clupea harengus) on Pohjois-Atlantissa elävä kala, joka voi kasvaa jopa 45 cm pitkäksi. Tavallisesti se painaa 400–500 grammaa. Laji liikkuu valtavissa parvissa, jotka vaeltavat rannikoiden ja matalikoiden kutupaikoille keväällä. Kutuajan jälkeen kalat uivat jälleen suurina parvina avomerelle. Merellä silliparvet löydetään kaikuluotauksella, ja pyyntivälineenä on trooli eli laahusnuotta. Aluksella silli käsitellään suolaamalla se tynnyreihin, joista se sitten maissa purkitetaan erikokoisiin kuluttajapakkauksiin. Suomessa perinteinen sillinpyyntiseutu on Rymättylä ja siellä Röölän satama, josta kuuluisa Saukko-laivastokin lähti vuosittain Islannin vesille sillinpyyntiin vuosina 1949–1975. Saukko-laivaston varustivat matkaan veljekset Tauno ja Toivo Saarni, rymättyläläisiä itsekin. Firma perustettiin alun perin nimellä Rymättylän Säilyke Oy. Rymättylän (nykyisin osa Naantalia) kunnan vaakunassa on kaksi silakkaa (clupea harengus membras), jota paikkakunnalla on aina kalastettu. Itämeressä esiintyvää silakkaa pidetään sillin serkkuna pienemmän kokonsa vuoksi. Sillin ja silakan ohella Rymättylästä saadaan keväisin Suomen ensimmäiset varhaisperunat sopivasti juhannuspöytään. Vaikka kalastuslaivastoa ei enää ole, pidetään Röölässä edelleen kesäjuhlat teemanaan uudet perunat ja silli. Vuonna 2010 Röölän entiseen sillivarastoon avattiin Silliperinnekeskus Dikseli, jossa on näytteillä kalastuksessa ja sillinvalmistuksessa käytettyä välineistöä, valokuvia ja muuta asiaan liittyvää. Perinnekeskus on auki vain kesäkuukausina. Dikseli tarkoittaa muuten sillitynnyrien kannen kiristämiseen käytettyä työvälinettä. Oman kalastuksen myötä Suomen rannikolle kehittyi vuosikymmeniä sitten 24 Silliä pöytään Silliperinnekeskus Dikselin näyttely, sillitehtaan työläisiä käsittelemässä sillejä. Boy on marinoitujen sillien markkinajohtaja Suomessa. silliteollisuus monine firmoineen. Monet muistavat Rymättylän Säilykkeen ohella nimet Kalayhtymä, Porkkalan Säilyke ja Turun Kala, jotka toimivat aina 1980-luvulle saakka. Suomessa sillinjalostus on nykyisin suurelta osin keskittynyt norjalaisomisteiseen Orkla Foods Finland -yhtiöön. Toimintaa sillä on sekä Turussa että Röölässä, jossa Boy-silli valmistetaan edelleen. Noin 90 prosenttia yhtiön käyttämästä sillistä tulee Norjasta, kalastus tapahtuu lähinnä Koillis-Atlantilla, Norjanmerellä. Vain pieni osa sillistä on kotoisin Islannista, minkä saaliista valtaosa pakastetaan Venäjän markkinoiden tarpeisiin. Perinteistä islantilaista suolasilliä on markkinoilla kovin vähän. Herrain herkku, duunarin eväs Silli on ollut arvostettu ja paljon käytetty elintarvike Skandinaviassa ja Euroopassa. Rasvaisuutensa (yli 10 %) vuoksi se maistuu maukkaalta, ja nykykäsityksen mukaan sillissä on ravitsemuksellisesti arvokkaita omega3-rasvahappoja, joilla tiedetään olevan edullinen vaikutus sydämeen, verisuoniin ja niveliin. Historiallisina aikoina silliä on säilötty kaikilla – ennen jääkaappien ja pakastinten aikaa – tunnetuilla tavoilla eli suolaamalla, kuivaamalla ja savustamalla. Myös sillin hapatus tunnettiin valmistusmenetelmänä. Monet suomalaisetkin ovat päässeet Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan maistamaan ruotsalaista hapansilakkaa (surströmming), joten hapatetun sillin makuelämys lienee ollut samaa luokkaa. Sillin suolauksessa käytetään nykyään pääasiassa kolmea menetelmää: sokerisuolausta, maustesuolausta ja etikkamarinointia. Kokolajitellut sillit fileoidaan tai paloitellaan sekä suolataan tai marinoidaan. Ensimmäisten prosessointien jälkeen sillit varastoidaan tynnyreissä kylmävarastoissa. Sokeri- ja maustesuolattujen sillien säilyvyys perustuu kylmäsäilytyksen ohella suolaukseen – ja osin sokeriin. Marinoidun raaka-aineen kohdalla keskeistä on etikan ja suolan yhteisvaikutus. Käyttäjät ovat merkkiuskollisia Vuonna 2012 Suomessa käytettiin säilöttyä silliä eri muodoissaan runsaat 300 g/ hlö. Niin sanottuja heavy-käyttäjiä kuluttajista on 30 %. He syövät silliä suunnilleen kerran viikossa. Neljännes suomalaisista ei syö silliä ollenkaan. Kulutus on hyvin sesonkiluonteista, jolloin noin puolet vuoden kokonaiskulutuksesta ajoittuu kesä-, heinä- ja elokuun ajalle. Sillinkäytössä Suomi on risteysaluetta. Täällä käyttötavoissa ja makuvalinnoissa näkyy viitteitä sekä skandinaavisesta makeanetikkaisesta että venäläisestä suolaisen sillin perinteestä. Ruotsissa sillituotteet ovat vielä makeampia kuin Suomessa. Suomessa silliä käytetään lähinnä kylmissä alkuruoissa ja voileivällä, kun taas Ruotsissa tunnetaan monia lämpimiä silliruokia. Ero johtuu siitä, että Ruotsiin on maantieteen vuoksi helpompi saada tuoretta silliä kuin Suomeen. Vaikka silli on koko kansan suosikki, vanhemmat ikäryhmät syövät sitä enemmän kuin nuoret. Siinä, missä nuoret suosivat sinappisilliä, maistuu vanhemmille ikäluokille matjessilli. Juhannuksena silli ja uudet perunat on maistuva nautinto koko kansalle. Joulu on toinen sillin kulutuksen tilastopiikki. Orkla Foods Finlandin valikoimista löytyvät merkit: Abba, Ahti, Boy ja Vesta. Suomen tunnetuin ja vanhin sillibrändi vuodelta 1948 on Ahti. Se pakataan käsin Turun-tehtaalla, ja käyttäjät ovat tyypillisesti heavy-käyttäjiä. Abban sillit ovat marinoidusta sillistä valmistettuja, valikoimissa on sekä kirkasliemisiä että paksukastikkeisia (esimerkiksi sinappisilli) tuotteita. Abba on imagoltaan ”kaupunkilainen silli” ja niitä syödään tyypillisesti sesonkeina. Boy on marinoitujen sillien markkinajohtaja Suomessa. Sitä pidetään hyvin suomalaisena ja sen makuvalikoima on laaja sekä hinta-laatusuhde on kuluttajia miellyttävä. Boyn imago on ”jokapäiväinen silli”. Vesta kuuluu ns. matjestyypin silleihin. Sekin on käsin pakattu ja sopii hyvin sillivoileipien valmistamiseen. Vestan käyttäjät ovat hyvin merkkiuskollisia ja syövät silliä ympäri vuoden. Valtamerikalastus alkoi 1920-luvulla Lähimmäksi valtamerta Suomi pääsi 1920-luvulla, kun se sai Tarton rauhassa vuonna 1920 toisen ”käsivarren”, jota pitkin kulki Jäämerentie Petsamoon. Tällöin kalastus kehittyi ja käytössä oli myös oma emälaiva Petsamo. Ajoittain valtavat silliparvet tulivat tykö myös Petsamovuonoon, jolloin ne käytännössä vaan nostettiin ylös laivaan. Logistiset yhteydet Petsamosta Suomeen olivat nykyiseen verrattuna heikot ja vain Jäämerentien varassa, joten sillin matka kuluttajille oli pitkä ja mutkikas. Myös kuljetukseen sopivaa kalustoa oli niukasti. Saukko-laivasto liikkui valtamerellä Islannin ja myös Norjan vesillä vuodesta 1949 lähtien 1970-luvun puoliväliin saakka. Saukko-laivaston ohella sillikalastuksessa oli tuolloin myös muita suomalaisia toimijoita. Esimerkiksi loviisalainen Ragnar Nordström harjoitti 1930-luvulla Petsamossa kalastus- ja kalanjalostustoimintaa perustamiensa Petsamon kala Oy:n ja Petsamon öljy- ja kalajauhotehdas Oy:n nimissä. Atlantin vesillä kalastivat lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Venäjä ja Britannia. Vuonna 1976 Islanti laajensi omia kalastusalueitaan, käyttöön tulivat kiintiöt ja myös kalakannat osoittivat vähentymisen merkkejä. Kilpailu eri maiden sillipyyntialusten kesken oli kova, ja muiden alusten radio- liikennettä seurattiin häpeilemättä, jotta saatiin vihiä saaliista. Aluksen varastot oli saatava täyteen ennen kotiinlähtöä. Silliparven osuessa kohdalle työtä tehtiin kelloon katsomatta, jotta kalat saatiin suolaan nopeasti. Laivalla oli giljotiini (sillin pää poistettiin), filerointikone ja paloittelukone. Tynnyreissä kalat olivat sananmukaisesti kuin sillit suolassa salaisen reseptin mukaisessa liemessä, jossa veden ja suolan lisäksi oli mausteita ja sokeria. Alusten rantauduttua koti-Suomeen kalojen jatkojalostus ja purkitus tapahtui Röölässä olevassa sillitehtaassa. Suomen valtamerikalastus loppui lyhyeen, kun Suomen kiintiöitä ei enää uusittu, vaan sillikiintiöt varattiin poliittisilla päätöksillä valtameren rantavaltioille etenkin Norjalle ja Englannille. Myös Islannissa on edelleen jonkin verran sillinkalastusta, vaikka se onkin vähentynyt aiemmasta. Tämän hetken sillinkalastukseen kuuluvat samat säännöt kuin muuhunkin pyydystykseen. Kalastuselinkeinon on oltava kestävällä pohjalla, jotta kalaa on vielä seuraavanakin vuonna. Orkla Foods Finlandin mukaan lähes kaikki heidän hankkimansa kala on MSC (Marine Stewardship Council) sertifioitua. ■ www.orklafoods.fi www.dikseli.fi Artikkeli perustuu muun muassa Dikselin museonhoitaja Marja Kantosen haastatteluun ja Orkla Foods Finlandin kuluttajapalvelusta saatuihin sillin valmistus- ja käyttötietoihin. Helppo sillipaistos joulupöytään M ainio sillipaistos syntyy hyvin liotetuista kokonaisista sillifileistä, sipulista, tillistä ja kermasta. Koko ”homma” uuniin 200 asteeseen, ja parissakymmenessä minuutissa herkullinen paistos on valmis. Toinen vaihtoehto on, että sillifileet liotuksen jälkeen valutetaan hyvin ja kuivataan talouspaperilla. Fileet kieritetään ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa. Lopuksi ne paistetaan kullankeltaisiksi kuumalla pannulla ja nautitaan lämpimänä. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 25 J oensuun Rantakylän pastori Petri Rask vieraili viime keväänä ystäviensä Kari Latvuksen ja Taru Savelius-Latvuksen luona Hollannissa Rotterdamissa. Tuolla matkalla pastori Rask huomasi, että hollantilaisten perunoiden laatu ei hänen mielestään ollut kovin kummoinen. Ja niin laitettiin siemenperuna itämään, idusta nousi varsi ja lopulta maasta kuokittiin perunoita. Perunat kasvoivat PohjoisKarjalan puhtailla mailla, vähäsateisen ja lämpimän kesän lapsina. Perunat pastori Rask lähetti Hollantiin Merimieskirkon kyytejä hyödyntäen. Ihan mihin tahansa maahan perunat eivät matkanneet, sillä Hollanti on yhdeksänneksi suurin perunantuottajamaa maailmassa. Lisäulottuvuutta tarinaan antaa se, että perunoita Pohjois-Karjalassa on kasvattanut hollantilainen perunanviljelijä. Ympyrä on sulkeutunut. Eurooppalaisella perunalla on itse asiassa hyvin merellinen historia. Itse peruna on kotoisin Perun inkoilta. Espanjalaiset valloittajat käyttivät kuivattua perunaa helppona laivaruokana. He toivat myös siemenperunoita matkoiltaan Espanjaan. Varhaisin eurooppalainen maininta juureksesta on 1530-luvulta, mutta tekstistä ei voida varmuudella päätellä, onko kyse bataatista vai perunasta. 26 Sen sijaan varmana pidetään, että Kanarian saarilta lähti kaupallisesti viljeltyä perunaa kohti Antwerpenia vuonna 1567. Tästä on selkeä maininta erään laivan rahtikirjassa. Espanjan mantereellakin sitä on viljelty aivan varmasti jo vuonna 1570. Sieltä peruna matkasi ympäri Eurooppaa, samaan tapaan kuin itse tarinassamme. Suomeen peruna kulkeutui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Peltisepät aloittivat tällöin työtään Inkoon Fagervikin kartanossa. Vanhan ruotsin kielen jordpäron- eli maapäärynä-nimityksen lisäksi Suomessa perunaa on kutsuttu myös nimillä: perna, pärinä, pääry, pääly, potaatti, pottu, omena, maaomena ja kartohka. Perunaa ei kuitenkaan otettu avosylin vastaan kaikkialla Euroopassa. Tähän osasyynä oli kirkko, joka levitti perimätiedon mukaan huhua, että kasvi olisi myrkyllinen tai vahingollinen sielulle. Väitetään, että papit kielsivät sen viljelyn, koska kasvia ei mainita Raamatussa laisinkaan. Pappien väitteissä oli tietysti osa tottakin, koska perunan vihreät osat sisältävät myrkyllistä solaniinia. Suomessa perunan viljelyä edisti suuresti Asikkalan seurakunnan kappalainen Axel Laurell, joka kehui perunoita jokaisen saarnansa yhteydessä. Laurell sai en- Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan simmäiset siemenperunansa 1749, ja eri perunalaatua olleen toisen erän vuonna 1761 englantilaisesta laivasta. Hän julkaisi myös opaskirjan perunan viljelystä vuonna 1773 nimeltään Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten eli MaanPärönain Viljelemisestä, säilyttämisestä ja Hyödytyksestä Huonen hallituxesa. Laurell perustelee perunan erinomaisuutta mm. näin: Jos lasten edes olis fati äynnän maapäronia, nihn ei he olis nijn suuri wattaiset kuin nyt, waan hoikat. Ei he tulis myös nijn paljo syöpäisiksi, kuin monda heistä nyt owat, waan he kaswaisit woimallisimmaxi, ja heistä tulis nopsamba ja wahwemba wäke. Ja minä uskon, että he myös estäisit monda tautia, ja ei nijn monda kuolis sijnä kaswawasa ja parahasa ijässä. Nykyisin peruna mielletään suomalaisten perinteiseksi perusravinnoksi. Suomessa syödään perunoita 62,5 kg henkeä kohti vuodessa. Kari Latvus ja Taru Savelius-Latvus kehuivat pohjoiskarjalaisia perunoita erittäin maukkaiksi ja kiittävät iloisesti pastori Raskia antamastaan lahjasta. Teksti ja kuva Jarmo Karjalainen kirjat / böcker Perunoita Pohjois-Karjalasta Hollantiin Mummo ja kalalaatikko Maija Silvennoinen: Suomalainen kalakeittokirja. Readme.fi, 2013. E i ole kalan voittanutta, ylistää kaiken ruoasta osaava huippukokki, tuottelias keittokirjailija Maija Silvennoinen. Tuhansissa järvissämme ui kala jos toinenkin, mutta mikseivät ne ui täällä ruokapöytiin, hän kyselee Suomalaisessa kalakeittokirjassaan. Jo sen alkusivuilta pääsee kevyesti oikeaoppisen kalankäsittelyn kyytiin. Ensinnäkin kalastaja takaa toimillaan, että kala pysyy tuoreena. Avainsanat ovat: tainnuta, verestä, perkaa ja jäähdytä. Pyynnistä aiheutunut kalan stressitila päättyy napakalla iskulla aivojen yläpuolelle ja ehkäisee ylimääräiseltä maitohapolta. Säilyvyys paranee heti. Näin kala tulee myös kuolinjäykäksi hitaammin, pysyy kovana kauemmin ja on kimmoisa valmistaa. Veren laskeminen kalasta on yhtä helppoa kuin eläimistäkin, mutta silti verestäminen usein unohtuu tai sitä ei osata. Kun veitsi pistetään kalan sivulta kurkkuun, katkeaa sydämen ja kidusten verenkierto, ja vesiastiassa veri valuu pois hyytymättä. Kalan kanssa kaiken tulee tapahtua pikavauhdilla. Kalan koosta riippuen valmista ateriaa tulee 5–30 minuutissa. Kala on myös helposti sulavaa ja ravintoarvoiltaan huomattavasti lihaa rikkaampaa. Silvennoisen ihmetys kalan vähäisestä käytöstä on paikallaan, sillä vedenelävien hyvät puolet kyllä tiedetään ja tunnustetaan. Tämä kirja panee viitsimään: Timo Viljakaisen ku- vat ja pari sataa sivua Maijan kalaohjeita antavat kalakokkaamiselle uutta ryhtiä. Otetaanpa vaikka ”Mummo & kalalaatikko”. Tarvitaan puoli kiloa kuhaa tai lohta, kilo keitettyjä perunoita, suolaa, desin verran tilliä, punasipuli ja kaksi ruokalusikallista voita. Nämä kaikki laitetaan uuniin perunat päällään ja lopuksi kaikki peitetään pippurimunamaidolla. Ateria otetaan uunista pois, kun maitoseos on hyytynyt. ”Meidän mummon kalalaatikko on resepti, jota en unohda koskaan”, kokkitaituri perustelee ja palaa muistoissaan lapsuusajan kotikonnuille Saarijärvelle. Ehkäpä sieltä kumpuaa myös kaskinaurisohje siian kanssa? Silvennoisen reseptien juju piilee siinä, että ne eivät välttämättä vaadi tiettyä kalalajia, vaan voi kala vaihdella tilanteen mukaan. Hienojakin ohjeet ovat, mutta eivät hienostelevia, mikä on edellä todettu. Suomalainen kalakeittokirja on Maija Silvennoisen 15. opus ja tosi ylistys sintistä suursaaliiseen. Irmeli Tanttu Petri Rask kasvatti perunat Hollantiin. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 27 i kyrkans skepp Sista Olympiabåten flyttar till Frankrike? Aallotar, Bore III och Birger Jarl ångade i många år mellan Finland och Sverige på 1950–70 talet. De tre kallades Olympiabåtarna. Ismo Pekkarinen / Lehtikuva I Julen – Guds kärlek J ulens närhet ger kraft åt reseprästens arbete i Sjömanskyrkans verksamhet. Från Advent till mitten av december håller man julgudstjänster och -andakter i Sydostasien och möter upp till andra sammankomster. Också i Warsawa samlas man under ledning av reseprästen i julkyrkan samt för att sjunga De vackraste julsångerna. Julens fest firas likaså på våra olika arbetscenter. Julen i Sjömanskyrkan innebär också annat än julgudstjänster. Julens närhet präglas bl.a. också av de stora julbasarerna på de finländska sjömanskyrkorna i Europa. I slutet av november säljer man på dessa basarer tusentals bröd, karelska piroger, snaskpåsar, chokladkakor, korvar, senapstuber m.m. Självklart bjuds det också ut finskt glas, smycken, textilier, musik m.m. Men framför allt kommer man till julbasarerna för stämningen där: för mången börjar väntan på julen med julbasarerna. Julens närhet på sjömanskyrkorna kännetecknas också av julpaketen, 28 som sjömanskyrkans arbetskretsar och sjömanskyrkans vänner sänder till de okända sjöfararna. Paketen kan innehålla exempelvis ett par yllesockor, en ylleluva, handskar, sötsaker el.dyl. Dessa omkring 1500 julklappar fördelas bland finländare och utländska sjöfarare genom sjömanskyrkorna i hemlandet och de finländska sjömanskyrkorna i Europa. Denna tradition som fick sin början på 1800-talet är alltjämt uttryck för kärleken till nästan – att bry sig om sin medmänniska. För många sjöfarare är det där paketet julens enda julklapp ombord på båten. Väntan på julen har på ett tråkigt sätt fördystrats av förödelsen efter den fruktansvärda tyfonen på Filippinerna. Varför tillåter Gud allt detta ske? Om någon kunde svara på detta! Men julens budskap påminner trots allt om att också Jesus föddes mitt i en värld av många slags lidanden, osäkerhet, mörker och död. Han vet vilken lott människan har i denna värld. Julens innebörd är ett starkt löfte om Guds kärlek. I tron på det löftet vågar vi leva, Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan också då det inte går enligt våra egna planer och förhoppningar. Vi får trots allt lita på Guds fulla omsorg om oss. Må julens glädje vara med dig! I samma trakt låg några herdar ute och vaktade sin hjord om natten. Då stod en Herrens ängel framför dem och Herrens härlighet lyste omkring dem, och de greps av stor förfäran. Men ängeln sade till dem: ”Var inte rädda. Jag bär bud till er om en stor glädje, en glädje för hela folket. I dag har en frälsare fötts åt er i Davids stad, han är Messias, Herren.” Luk. 2:8–11. juni i år togs hon ur trafik, och sedan dess har hon legat som hotellfartyg vid Skeppsbron i Stockholm. Nu tittar spekulanter på henne, bl.a. med tanke på att låta henne gå till södra Frankrike för att bli hotell där. Skeppsbron kan hon lämna för egen maskin med alla papper i ordning. Det handlar om Birger Jarl, kulturmärkt fartyg i Sverige. Vid leveransen 1953 var hon det vackraste fartyget i Helsingfors. Vit och vacker är hon fortfarande, även om tillbyggnaden akterut stör linjespelet. Damer som fyllt 60 år måste få ha någon liten skönhetsfläck. Till de olympiska spelen i Helsingfors 1952 byggde De samseglande rederierna FÅA, Bore och Svea var sin passagerarångare. Rederierna räknade med stora mängder turister som skulle söka sig till Finland. Riktigt så blev det inte, och av de tre bå- tarna var det bara FÅA:s ss Aallotar som blev klar i tid för sommarspelen. Bore III sattes i trafik på Luciadagen 1952 och Birger Jarl kom långt på släpet, i juni 1953. I många år ångade de troget mellan Finland och Sverige, huvudsakligen på huvudstadslinjen, för att sedan försvinna ut i världen på olika uppdrag. De tre kallades Olympiabåtarna, det var klassiska ångare med strikt indelning i däcks-, turist- och första klass. Elden tog två Av de tre har två förstörts i eldsvådor: Aallotar under allhelgona 1973 i Åbo och Bore III fyra år senare i Montreal. Då hade båda fått nya namn och nya ägare. Risken för eldsvådor höll också för bara något år sedan på att stoppa Birger Jarls trafik mellan Stockholm och Mariehamn. Genom att spruta något brandhärdigt ma- terial över fartygets trädetaljer i skott och salonger fick man emellertid fortsätta trafiken, men i juni i år blev konkurrensen från de stora kryssningsrederierna på linjen för stor. Nu har hon fått nya kunder i form av hotellgäster där fartyget ligger på sin gamla kajplats vid Skeppsbron i Stockholms absoluta centrum. Här kan man bo – relativt primitivt men dock – i en unik fartygsmiljö till priser från dryga 500 kronor upp per natt. Restaurangen fungerar dock inte. Samtidigt har spekulanter dykt upp ombord, nu senast ett ungt par som siktar på att ta Birger Jarl till någon trevlig hamn i södra Frankrike. Där ligger ju för övrigt från tidigare grekiska passagerarfartyget ms Lydia, som vi berättat om tidigare i Sjömanskyrkan. Nu är det alltså kanske Birger Jarls tur att flytta till nya hamnar. Text och foto Thure Malmberg Vid Skeppsbron i Stockholm, där Finlandsbåtarna i årtionden lade till, ligger fortfarande den sista Olympiabåten Birger Jarl, men nu som flytande hotell. Hur det blir i framtiden är oklart. Heikki Rantanen Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 29 Marko Toljamo Jari Piirainen (t.v) tillträdde tjänsten som verkställande direktör i Sjöräddningssällskapet 1.1.2013, efter att hans företrädare, Kyösti Vesterinen avgått med pension. Sjöräddningssällskapets verkställande direktör: Jag tror på kraften i frivilligarbetet J ari Piirainen, 53, magister i pedagogik, tillträdde tjänsten som verkställande direktör i Sjöräddningssällskapet 1.1.2013, efter att hans företrädare, Kyösti Vesterinen avgått med pension. Han tog emot anställningen efter höstens ”arbetspraktik” och efter att dessförinnan i knappt tre år ha varit vd för Kuopio turisttjänst. Piirainen hade blivit allmänt bekant med Sällskapets verksamhet som medlem av Trossförbundet. Tross-medlemmens båt får genom medlemskapet i Sjöräddningssällskapets medlemsföreningar gratis hjälp vid avbrott av en båtfärd. Räddningen av människoliv till sjöss är för sin del alltid gratis för alla som får hjälp – Dessutom fick en god vän redan för många år sedan hjälp av frivilliga sjöräddare i en mycket allvarlig situation, berättar Piirainen. – Utan dem skulle min vän sannolikt inte längre finnas till. 30 Jari Piirainen, med en 24 år lång karriär i idrottsorganisationerna kände efter några år i affärslivet en dragning tillbaka till organisationsvärlden. – Kärleken till föreningsarbetet avgick med segern, säger han. Den nye vd-n planerade redan då han kom till huset att delta i Sällskapets olika kurser. – Jag litar helt på vårt manskaps yrkeskunskap, och jag inbillar mig inte, att jag skulle behöva befatta mig med den sidan, men jag vill få kontakt med den praktiska för Olympiakommittén och Finlands Moverksamheten. tions- och Idrottsförbund r.f. Början som vd i Skidförbundet var inte lätt, ty bakom låg de ökända VM skidtävlingarna i LahFöreningsverksamhet tis med sina dopningsskandaler. Skidförvälbekant bundet var helt nära konkurs efter i frågaPiirainen har en gedigen erfarenhet av att varande händelser, men därifrån började leda föreningsverksamhet. Han fungerade man småningom få ordning på verksami olika idrottsföreningar i samman0lagt 24 heten igen. En rätt så tuff tid var det allt år under perioden 1985-2009 bl.a. i 20 år i som allt., men inte ens av den tiden skulle tränings- och ledningsuppgifter i Finlands jag byta bort en enda dag. Skidförbund, av vilka åren 2001-2009 – Jag älskar allt jämt idrotten, men har som vd med ansvar för ledningen av hela inga förtroende- eller dylika uppdrag just organisationen och i att uppnå resultat. nu. Jag känner att jag under 24 år har gjort – Jag blev vd i Skidförbundet i juni 2001 min insats för idrotten, och nu är det min efter att emellan varit borta i fyra år i tjänst tur att fortsätta. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan En överraskning i början av tjänsten Början i Sjöräddningssällskapet hade med sig en överraskning. Som en del av att börja arbetet gick Piirainen till en undersökning, där han fick diagnosen i slutet av augusti, att han led av sköldkörtelcancer. – Operationen utfördes redan i början av september 2012, därför hann jag inte alltför länge vara ”cancersjuk”. Jag hade inga symtom eller besvär före diagnosen, och jag visste inte att jag hade lidit av cancer i 3-10 år. – Min livsinställning har alltid varit, och kommer att bli, att det inte lönar sig att oroa sig över saker annat än om oron ändrar sakerna till det bättre. Därför bekymrar det mig heller inte att cancern eller operationen berövade högra stämbandet rörelseförmågan och en del av rösten. I stället för att oroa mig använder jag min energi till att sköta sjukdomen och besväret med rösten. - Min sympati med alla allvarligt cancersjuka har verkligen ökat mycket, efter att jag under mina behandlingar fick besöka HUS cancerklinik i Mejlans. Under de där besöken har jag sett många av klinikens patienter i olika åldrar i olika skeden av vården. Genom min erfarenhet har jag känt mig vara rentav priviligierad, då jag behöver lida ”bara” av sköldkörtelcancer, där prognosen är mycket god. Ett konkurrensdugligt varumärke Arbetet som vd för Sjöräddningssällskapet utgörs särskilt av den operativa ledningen, att sköta PR-verksamheten, att utveckla medelanskaffningen och att möta medlemsföreningarna och de som verkar i dem, och som ansvarar för detta och att lyssna på de frivilliga havs- och sjöräddarna och därigenom vidare utveckla verksamheten. – Jag tycker mycket om mitt arbete, eftersom jag känner att jag därigenom i hög grad kan utnyttja erfarenheten av idrottsorganisationen i detta sällskap Att jag dessutom kommer utifrån ”branschen” gör det möjligt att ställa betvivlande frågor. Emellanåt är det bra att skaka om gammal praxis. Jari Piirainen tror, att Sjöräddningssällskapet starka sidor räcker till också i fortsättningen i konkurrensen om de ekonomiska resurserna samt om människors intresse och fritid. De stora utnämningarna i den närmaste framtiden är enligt honom att utveckla Sällskapets vrumärke, rekryteringen och förankringen av frivilliga samt att skapa en fartygsstrategi tillsammans med föreningarna, myndigheterna och finansiärerna. – Motiveringen av det samhälleliga värdet av vår verksamhet bör ytterligare stärkas, betonar Piirainen. – Vår räddningsstatistik visar obestridligen vilket betydelsefullt arbete vi utför. – Vår t syfte är att verka som stöd och komplement för räddningsmyndigheternas arbete och för att så få människoliv som möjligt skulle gå förlorade till havs eller på insjöarna, och att vi dessutom skall meddela kunskap om att röra sig tryggt på vatten. De frivilliga i centrum I en central roll för den fortsatta verksamheten är tillgången på personal eller frivilliga, såväl som medlemmar av manskapet som de som verkar i andra av föreningarnas uppgifter, betonar Piirainen. – Till finländarens grundkaraktär hör principen att inte överge en kamrat. Viljan att hjälpa är stark och vi bör erbjuda till detta ett meningsfullt tillvägagångssätt. I Sjöräddningssällskapetbygger man som bäst en ny strategi för åren 2015–2020. Piirainen berättar, att den mest centrala rollen kommer uttryckligen att vara frivillighet såväl i fråga om person som i fråga om medlemsförening. – Allt som Sjöräddningssällskapet i en framtid gör bör befrämja de frivilligas välmående, prestationsförmåga och entusiasm. På detta sätt försäkrar vi oss om själva huvuduppgiften – att räddningen av människor i sjönöd verkställs ännu bättre än hittills. Vid rekryteringen av frivilliga är det viktigt, att sjöräddningsintresset lämpar sig för såväl män som kvinnor, nära nog för alla åldrar och oberoende av utbildningsbakrund. Som exempel nämner Piirainen pojkar, som kanske inte har framgång i teoretiska studier, men är intresserade av teknik och är behändiga och praktiska. – Sjöräddningsverksamheten erbjuder dem ett sätt att delta och lyckas; att göra någonting viktigt. Även om det låter som en kliché, så kan man också så här motverka de ungas marginalisering. I frivilligverksamhet erbjuds inte ekonomisk stimulans. Piirainen ser i motiveringen av större skaror som en metod att värdesätta dem. – Genom att närvara, att delta, och att lyssna. Man bör också ta lärdom av vad man hör och ser samt ge vidare goda sedvänjor. Ett gott samarbete mellan centralorganisationen och aktörerna på fältet är för- utsättningen för att hela verksamheten skall lyckas. Då man frågar Jari Piirainen hurudan ledare han är uttryckt med ett adjektiv, svarar han ”nära”. – Jag ger ansvar och litar på människor. Jobbet gör vi tillsammans och jag är en i gänget. Min titel bara råkar vara verkställande direktör. Samarbete med Sjömanskyrkan Sjöräddningssällskapet och Sjömanskyrkan kan enligt Piirainen stödja varandra. Ett samarbete finns redan. Ett regelbundet utbyte av information sammanträffanden, åtminstone emellan operativa organ behövs. Kanske finner vi ännu under de närmaste åren ett sätt, där bägge organisationerna gemensamt kan göra exempelvis medelanskaffning för att stärka resurserna. Goda planer finns redan men fortsatt arbete behövs givetvis ännu. – Jag sätter stort värde på Sjömanskyrkans verksamhet, även om jag inte känner till verksamheten i detalj. Ändå har årtiondens erfarenhet bevisat. att det verkligen finns et behov av verksamheten alltjämt, både i Finland och utomlands. Jari Piirainens födelsehem ligger i Kerimäki (numera en del av Tavastehus stad) socknen med världens största träkyrka. – Hemgården byggdes 1963, och där växte vi upp i fars och mors ömma vård, jag och mina fyra syskon. Far var till yrket åkare, och mor var hemvårdare. Min far gick bort 84 år gammal 15.8.2013. men min mor lever alltjämt och bor på vår hemgård. Piirainen är andra gången gift, och han har en son från sitt första äktenskap (Topi, 25 år) och hans hustru Pirjo har från sitt tidigare äktenskap en son (Aleksi, 24 år). Till familjen hör också en sondotter (Liina, 3 år). Paret är bosatt i Lojo. – Min hustru blev nyligen klar med sin utbildning till närvarade, efter att först ha utbildat sig till ett nytt yrke, marknadsföringsekonom. Hon har alltså som bäst på gång att söka en ny arbetsplats för sitt nya yrke. Jari säjer att hans hobbyer är friluftsliv, vistelsen på sommarstugan, skogsarbete, skidåkning och bakning. De nyaste familjemedlemmarna ät två Boston-terrier Martta och Minttu. – Av hundarna kunde vi människor ta lärdom, säjer Piirainen och ler. – En hund bekymrar sig inte i onödan, och är alltid lika oförställt glad, då husse eller matte kommer hem. Även om han eller hon inte hade varit borta i mer än fem minuter. ■ Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 31 Arkivmaterial från FÅA äntligen ordnat i Åbo Med hjälp av extra arbetskraft har arkivmaterial från Finska Ångfartygs Aktiebolaget (F.Å.A., senare EFFOA) under året ordnats upp i Sjöhistoriska institutet vid Åbo Akademi (SHIÅA). Ilmatar, ”Luftens gudinna”, var ett traditionsnamn inom FÅA och bars första gången av en vit passagerarångare levererad 1929. Bolagets stävstjärna inom en repslinga målades i rött och gult, samma färger som i Finlands statsvapen. En gång var F.Å.A. Finlands största rederi med regelbunden linjefart över bl.a. Östersjön och Nordsjön. På det här vykortet från vår ryska tid passerar en av bolagets ångare Kronborgs slott i Helsingör. Text Thure Malmberg Bilder ur TMS, Thure Malmbergs sjöfartsarkiv, som successivt överförs till SHIÅA. T ill jul är vi klara med arbetet, säger en belåten Kasper Westerlund, intendent för SHIÅA. – En del av det material som nu ordnats upp har legat här i närmare 40 år. Nu finns allt katalogiserat, och när uppgifterna förts in i institutets databas blir det lätt för forskare att finna de dokument man behöver. – Vi har länge haft en omfattande samling skeppsjournaler från FÅA:s fartyg katalogiserade och lätt tillgängliga här, men i år har vi kunnat ta itu med bl.a. mängder av bokföringsmaterial och korrespondens. Förutom FÅA:s skeppsdagböcker har vi en stor samling motsvarande journaler från Ångfartygs Ab Bore. Forskare finner ofta också intressanta uppgifter i våra arkivsamlingar från Sjöassuransföreningen i Finland. – Här finns också dokument som t.ex. rör de schackklubbar som verkade bland FÅA:s personal. Viktigt är dessutom att vi har en omfattande samling turlistor både för bolagets passagerar- och lastfartyg, säger Kasper Westerlund. Inom Åbo Akademi har nu allt material rörande FÅA koncentrerats till SHIÅA. Enda undantaget är bolagets s.k. emigrantböcker, prydligt förda liggare över 32 personer som med bolagets ångare främst från Hangö emigrerat västerut till bl.a. USA och Kanada. De finns tillgängliga i Åbo Akademis bibliotek och är mycket efterfrågade bl.a. av släktforskare. Tack vare extra anslag har arkivmaterial av olika slag sedan våren kunnat ordnas upp med hjälp av studerande från Åbo Akademi. Sjöhistoriska institutet verkar i en byggnad vid Slottsgatan 74 i anslutning till Forum Marinum. Institutet är under vissa timmar varje vardag öppet för forskare som efter förhandskontakt kan använda ett par små rum. SHIÅA har bl.a. en mycket omfattande samling Lloyd’s Register samt ett bibliotek med sjöfartshistorisk litteratur och branschtidskrifter. I princip kan fjärrlån ordnas till alla bibliotek i Finland. Sjöhistoriska institutionen är för allmänheten kanske främst känd för de seminarier med uppföljande dokumentation i bokform som vartannat år ordnas kring olika sjöhistoriska ämnen. Senast dokumenterades t.ex. färjesjöfartens utveckling i skriften Färjefart, historiska och etnologiska perspektiv på färjetrafiken mellan Finland och Sverige, redigerad av Kasper Westerlund 2012. Bland seriösa forskare uppfattas SHI- Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan ÅA som Finlands främsta arkivkälla för sjöhistoriskt material. Finska Ångfartygs Aktiebolaget som grundades 1883 i Helsingfors gav sin sista årsberättelse under detta namn 1990. Då hade bolagets lasttrafik redan året innan avskilts till transportkoncernen Finnlines Group. Bolagets passagerartrafik drevs ännu en tid framåt genom EffJohn International för att slutligen övertas av Silja Line, som senare liksom Finnlines övergått i utländsk ägo. I dag är arkivsamlingarna ett viktigt vittne om en svunnen storhetstid för finländsk sjöfart. L öysin oheisen runon tätini Anna Sofian (1889–1978) käsinkirjoitetusta ruutuvihosta. Sen ensimmäiset runot oli kirjoitettu vuonna 1907, ja melkein kaikissa runoissa oli alla myös runoilijan nimi, mutta ei tässä. Anna oli sisämaan tyttöjä, joten pohdis- kelen, miksi hän oli tämän runon valinnut ja kuka runon on rustannut? Runo kuvaa mielestäni hyvin merimiehen ajatuksen kulkua. Anna, isäni vanhin sisko, oli isääni 21 vuotta vanhempi. Suvun kertomusten mukaan Anna pysyi naimattomana lukuisista kosinnoista huolimatta koko ikänsä. Hän halusi kantaa vastuun perheen taloudesta heidän isänsä aikaisen kuoleman johdosta ollen siten perheen ”andra papa”. Ilmari Aro Merimies kajuutassaan Minä katselen kahta lehteä ja kahta kielon kukkaa, minä muistelen mustia silmiä ja muistelen mustaa tukkaa. Miss´on hän nyt? Mitä miettiikään? Surumielellä vai mielessä ilo? On kaihonko kyynel silmässään vai riemun kiilto ja kilo? Tre bokstäver kända i alla hamnar: F.Å.A. var ett betydande rederi. Nu lever historien upp i Sjöhistoriska institutets arkiv. Tändsticksetikett troligen från 1930-talet. En soisi hänen istuvan itkussaan, en liioin nauravan soisi. Mut kauvas jos aaltoja katselet vaan, Niin mieleni kirkas oisi. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 33 Tre kilo spänning om ett Text Thure Malmberg Bild ur boken, JNS rysligt krig M Mycket har skrivits om det s.k. Krim- en av Bomarsund i boken ”Bomarsund: det in spontana reaktion efter den första timmen med tre kriget och på våra breddgrader speciellt ryska imperiets utpost i väster 2004”. Tidigare är historikern Marta Hirns bok kilo spännande finländsk mycket om det britterna kallar sir Charles historia i famnen var: Den Napiers ”The Baltic Campaign”, kungliga ”Från Bomarsund till Sveaborg” (Borgå 1956 och 2004) en klassiker, som också flottans expedition till Östersjön. här boken måste översättas till svenska! Senast har åländska Jerker Örjans, se- översatts till finska (”Oolannin sota”). Det handlar om John Nurminens StifMen nu kommer alltså författarteamet telses senaste praktverk, Kauhia Oolannin kreterare i det lokala Bomarsundsällskapet, sota, dvs händelserna vid Finlands kust som för övrigt under september gjorde en Raoul Johnsson och Ilkka Malmberg – 1854–55 när brittiska och även franska flott- resa till Sevastopol i Krimkrigets spår, till- en journalistkollega men veterligen ingen styrkor härjade vid vårt fredliga storfursten- sammans med Håkan Skogsjö och Gra- släkting – in på arenan med ”Kauhia Oolanham Robins på svenska skildrat belägring- nin sota, Krimin sota Suomessa 1854–855” dömes kuster. (Det rysliga åländska kriget, Krimkriget i Finland 1854–1855). Boken som är på hela 464 sidor ger också läsaren en otrolig mängd högklassiga illustrationer i form av både målningar och reportageteckningar till främst brittiska tidningar. Bombardemangen av Bomarsund och Sveaborg under Krimkriget är rätt väl kända i Finland. Också slaget den 8 juni 1854 vid Halkokari, Gamlakarleby, är känt bland många, främst kanske för att Finland därmed som veterligen enda nation lyckades kapa en brittisk örlogsman, visserligen bara en barkass, men i varje fall. Båten kan fortfarande i dag beses i Karleby! Däremot är det kanske inte så många som tänker på att Krimkriget i Finland inleddes med att en fiskare från Tvärminne talade engelska. Det var strax utanför Ekenäs allt började med att två män från Tvärminne, Bergman och Röman, trotsade ett kejserligt påbud och gav sig ut på fiske en vacker majmorgon, när inga civilpersoner skulle få uppehålla sig i skärgården. I vattnen kring Hästö Busö mötte de plötsligt brittiska hjulångaren Hecla (sex kanoner), som höll på att loda en farled för propellerdrivna HMS Arrogant (46 kanoner) och HMS Dauntless (33 kanoner) som väntade längre ut. Röman och Kula, två finländare Den här målningen av slaget vid Vitsand utanför Ekenäs som inledde Krimkriget vid våra kuster gjordes av Wladimir Swertschkoff. Tappra finländska skarpskyttar och hängivna ryska grenadjärer hindrar effektivt brittiska örlogsmännen Hecla och Arrogant att nå fram till Ekenäs. 34 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Fiskarna försökte fly, men britterna var snabbare, och männen togs till fånga och fördes ombord på Hecla för förhör. Nu visade det sig att Röman, som i yngre dagar varit sjöman, kunde så mycket engelska att han vid förhören lockades att prata bredvid mun och avslöja att flera handelsfartyg var samlade i Ekenäs hamn. Beskedet signalerades genast till de större örlogsmännen, som i sin tur omedelbart ångade ut till Charles Napiers flaggskepp HMS Duke of Wellington för rådslag. Britterna var ju ute för att bränna och förstöra, så Röman, som nu var krigsfånge, tvingades fungera som lots när enheter ur flottstyrkan arbetade sig inåt land. Han var dyster till sinnes när han förstod att han tvingats till förräderi, och han återvände efter kriget aldrig till Finland utan dog troligen i England, skriver författarna. Vid idylliska Vitsand nära Leksvall utanför Ekenäs bröt kriget ut den 19 maj 1854. I sundet mellan Lappvik och Ekö överöstes britterna av bly från F.H. Gyllings halvpluton skarpskyttar förskansade på stränderna. Britterna kastade sig först ned på båtbottnen, och började sedan ro tillbaka till sina fartyg. Den första kulan fällde två roddare, men så var den också avfyrad av en finländsk skarpskytt vid namn Kula. Försvaret lyckades så bra, att britterna avstod från alla försök att förstöra Ekenäs. Försvararna hade skött sitt jobb, men i London spreds brittisk propaganda om stora egna framgångar och blodbad på fienden. Sedan ångade britterna vidare och fortsatte att under två sommarsäsonger härja vid våra kuster. Ett minne av Krimkriget är den optiska telegraflinje, som 1854 byggdes vid Finska viken från Kronstadt ända till Nystad. Vid kusten byggdes 42 torn på 3–7 sjömils avstånd från varandra, och för bemanningen av den optiska telegrafen behövdes 22 officerare och 460 man. Signalstationerna bestod av en vaktkoja samt en mast med fem par ställbara, nära två meter långa svartmålade lameller av trä. Under goda förhållanden kunde ett telegram från Hangö nå Kronstadt på mindre än fyra timmar. På Emsalö i Borgå skärgård har ett minnesmärke rests över den signalstation som stod på Betberget med förbindelse österut till Pellinge och västerut mot Sibbo. Slutet ändå gott Deltagarna i Bomarsundsällskapets resa till Sevastopol i september återvände till Åland övertygade om att det åländska besökscentret i Bomarsund har potential att locka stora mängder besökare från de nationer som var engagerade i Krimkriget. – Åland har möjlighet att presentera något som Krim inte har, nämligen en erövring med ett positivt slutresultat, demilitarisering och i sista hand självstyrelse, skriver Jerker Örjans. ■ KAUHIA OOLANNIN SOTA Krimin sota Suomessa 1854–1855 Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg Layout Tommi Jokivaara. JNS 2013 Muistoksi myyttinen laulu V aikka laulu Oolannin sota hurraa-huutoineen on kansalaisille tuttu, mieleen ei ole kuitenkaan jäänyt siihen perustuva historian tapahtuma. Nyt Raoul Johnsson ja Ilkka Malmberg kertovat kirjassaan Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855 (JNS 2013) juurta jaksain kaiken Ahvenanmaan mukaan nimetyistä sotatoimista rannikoillamme. Krimin sota käytiin vuosina 1853–1856 Venäjän ja sitä vastassa olevan liittoutuman eli Turkin, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian kuningaskunnan välillä. Suurvaltojen eturistiriidat olivat mahdoton sovittaa, joten yhdistetty englantilais-ranskalainen laivasto suuntasi myös Itämeren pohjoisille rannoille Suomeen tukkimaan emämaa Venäjän meritietä. Ensimmäiseksi merisaarron uhriksi osui porvoolainen kuunari Alma länsipuolella Hiidenmaata 11. huhtikuuta 1854. Viikko myöhemmin turkulaiset saivat tuta kahakasta, kun heidän suurimmat laivansa Mentor, Åbo ja Åland napattiin sotasaaliina. Varsinainen yhteenotto pääsi vauhtiin toukokuussa Tammisaaressa, sitten Hankoniemessä ja Vitsandissa. Suomen rannikkokaupungeista suurin osa joutui ryöstelyn ja hävittämisen kohteeksi. Ahvenanmaalle Venäjän läntisimpään kolkkaan oli rakennettu Bomarsundin linnoitusta, jonka tarina hetimmiten päättyi tuhoon ja antautumiseen. 2300 sotavankia jaettiin brittien ja ranskalaisten kesken niin, että suomalaiset pantiin Etelä-Englantiin ja venäläiset Ranskaan. Kaksi vuotta kestänyt vankeus ennen rauhansopimusta sujui suomalaisilta ikimuistoisesti, sillä juuri he riimittelivät aikansa kuluksi tuon reipastahtisen, mutta myyttisen laulun Oolannin sodasta. Sodan toisena kesänä 1855 joutui vuorostaan Viaporin mahtava linnoitus tulituksen kohteeksi. Tähtitorninmäeltä kaupunkilaiset tuijottivat, kun saareen syydettiin 600 laukausta tunnissa kahden vuorokauden ajan. Aseet vaikenivat elokuussa, ja Venäjä oli nyt entinen suurvalta. Kauhia Oolannin sota -kirjassa kuvitus on erityisen korkeatasoista, kuten Johnssonin edellisessä teoksessa Kustaa III:nnen merisodista 1700-luvulla Venäjää vastaan. Niissähän Suomi taisteli Ruotsin alaisena, kunnes Oolannin sodassa isäntänä oli Venäjä. Näistä asetelmista muun muassa alkoi kehkeytyä yhä voimakkaammin Suomen taival kohti itsenäisyyttä, mikä korostuu tämän tyylikkään ja monipuolisesti yleissivistävän merikirjan sivuilta. Irmeli Tanttu Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 35 Julen kommer från Finland ”Vi lever inte för livet utan för julbasaren” O Jarmo Karjalainen rden i rubriken är sagda på skoj av medarbetarna i Sjömanskyrkan. Men det finns ändå en gnutta av sanning i dem. Sanning, därför att julbasaren finns med i Sjömanskyrkans vardag året om, även om själva julbasaren givetvis bara anordnas nära jul. Det största årliga marknadsförings- och försäljningsevenemanget för finländska produkter igångsattes i år 20.11, då den traditionella serien av Sjömanskyrkans basarer startade i London. Basaren öppnades i november också i Hamburg, Rotterdam, Aten, Bryssel och Lybeck. På finska sjömanskyrkan i Antwerpen firade däremot julvecka i ställe för basar. Sjömanskyrkans basar är i Europa en uppskattad händelse som man väntar på. Sjömanskyrkan skaffar finländska märkesvaror som finländarna önskar sig till jul. Vad vore julen utan risgrynsgröt och glögg exempelvis i Bryssel? Finländska läckerheter och produk- Sjömanskyrkans resepräst i Sydost-Asien R undresan i julkyrkorna i SydostAsien för reseprästen i Finlands Sjömanskyrka började i år i Manila, där festen firades första söndagen i advent. Därifrån gick resan vidare till Kuala Lumpur. Följande i turen var New Delhi och Singapore. Sista etappen av resan var i Hanoi. I rundresan ingår också dopfester, hembesök, mottagning på självständighetsdagen och många andra sammankomster. Resan till julkyrkorna företogs nu för sjunde gången. På Filippinerna avstod man från mottagningarna på självständighetsdagen efter den förödande tyfonen, men i Manila samlades man ändå till julandakt och en gemnsam familjejulfest på första sönda- 36 gen i advent. Som resepräst till Sydost-Asien reste också detta år pastor Heikki Rantanen, som har verkat i olika uppgifter i Finlands Sjömanskyrka i drygt trettio år. Antalet finländare på olika orter växlar. från nastan två hundra i Singapore till omkring etthundra i Manila. På alla orter var reseprästens besök en väntad händelse, och på evenemangen var det rikligt med deltagare. – Jag har varit särskilt glad över att det fanns många barn och ungdomar i julkyrkorna. Det har varit trevligt att följa med deras uppväxt. Kyrkkaffet efter gudstjänsten har varit ett ypperligt tillfälle att samtala om senaste nytt och få en upp- Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan ter intresserar också andra än finländarna, och produkterna kommer också på borden hos många andra nationaliteter och företrädare för andra kulturer. Det vore också intrssant att i praktiken få se hur kålrotslåda och rågbröd passar ihop med exempelvis den tyska julgåsen och prinskorvarna. Det låter i alla fall som en riktigt bra kombinatio. Basaren är för de finländska produkterna den rakaste vägen till de europeiska konsumenternas medvetande. Basaren besks av totalt omkring 30 000 personer. Basaren är utom för finländsk matkultur också ett skyltfönster för finländsk design. Smycken glasvaror, textilier och mumintroll är populära produkter år för år. Produkterna för försäljning har befordrats från Finland till repektive sjömanskyrkor på handelsfartyg. På basarborden finns det också lokalt utförd konst och handarbeten samt bakverk, julprydnader etc. Som en utmaning för Sjömanskyrkans basarer har det visat sig, att i urvalet i många affärer finns det numera samma produkter. Den allra första jul basaren anordnades i Hamburg 17.11.1962. Då bjöds det ut ”finländskt glas, näverarbeten, äkta allmo- geföremål, ryor och finnvävnad” av vilka försäljningen inbragte 6000 mark. Julbasaren är alltjämt en betydande händelse för medelanskaffning för Sjömanskyrkan. Äran för initiativet till julbasaren tillkommer en skara finländska fruar, som hade samlats i Hamburg till s.k. syföreningar för insamling av medel för sjömanskyrkans arbete. Julbasaren är alltjämt framför allt ett prov på frivilligarbete och teamarbete. Planeringsgrupperna för basaren börjar sitt arbete redan i januari. Då bedömer man hur den föregående baaren hade lyckats, funderar på ändringar, hitprodukter och utvecklings möjligheter. I olika uppgifter för basaren deltar omkring 200 frivilliga i respektive länder. Exempelvis i Rotterdam har länge fungerat en basarkommitté, som består av lokala finländska damer, som till största delen beslutar om produkterna som skall saluföras. De bekantar sig med varorna också under sina besök i Finland.. Så gör man också i många andra länder för vår verksamhet. Utan deras sakkunskap och aktiva intresse skulle man inte kunna genomföra basarerna i den omfattning som finländska skriftskolan, jul- och påskgudstjänsterna, kyrkliga förrättningar och beredskapen för krisstöd. Styrelsen för Finlands Sjömanskyrka har också beslutat stödja och utveskla reseprästarbetet i Sydost-Asien. Ett klart behov av en heltidsanställd medarbetare, som skulle ha tid att utan brådska sätta sig in i de finska koloniernas tillvaro. Enligt planen skulle reseprästen röra sig på detta arbetsområde åtminstone sex månader i året, men ändå i huvudsak vara stationerad i Finland. Modellen för detta har man fått från Norge, där Sjömanskyrkan har flera resepräster, som rör sig på sina egna områden på olika håll i världen. Deras huvudsak- liga uppgift är inte att anordna tillfällen, utan att möta avlägset bosatta landsmän mitt i det pulserande livet. För avlöningen av en ordinarie resepräst har man emellertid ännu inte fått nödvändig finansiering. Till dess besöker reseprästen från Finland som tidigare Sydost-Asien en eller två gånger om året kring jul, och om det finns resurser också till påsk. Den nye reseprästens ”församling” skulle också i fortsättningen närmast vara finländarna i Sydost-Asien, men det kunde också vara att naturligt fungera som ”turistpräst” t.ex. i Penang i Malaysia, Indonesien, Bali, Goa i Indien, Sri Lanka och Dubai. det nu sker. – Redan i åratal har jag med glädje förundrat mig över hur hundratals finländska frivilliga, både unga och gamla, hemmafruar och de som. har tjänst kommer för att dra sitt stå till stacken för Sjömanskyrkan och den finländska kolonin. Och detta är inte begränsat till finländarna, då många Finlandsvänner i olika länder är med för att ge sin sakkunskap och arbetsinsats för att genomföra basaren. Den mångomtalade bristande gemenskapen ser man åtminstone inte av i fråga om julbasaren, säjer Sjömanskyrkans diakonichef Jarmo Karjalainen. Jarmo Karjalainen och Marko Toljamo Tekxt Marko Toljamo fatttning om finländarens vardag. Med många har kontakten fortsatt per e-post, berättar reseprästen Rantanen. Samarbetet med de lokala representationerna för Finland genom honorärkonsuler och Finlandsföreningar är en väsentlig del av reseprästens nätverk. De har årligen skött största delen av de praktiska arrangemangen och ansvarat för omkostnaderna för evenemangen. Också missionärer från Finska Missionssällskapet har gett värdefull information om samhällssituationen, seder och kultur. Överst på önskelistan för reseprästens arbete i Sydost-Asien är Sjömanskyrkans utredning om stödet för barnens religiösa fostran, för de unga förberedelsen för den Heikki Rantanen. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 37 Tänd aldrig cigaretten på ett julljus Man får inte vissla på båten Byr inte namn på båte n Skada inte e n albatross e Dt finns otroligt många havsnära föreställningar ller en mås Häll vi på däcket Delfinerna tar dig i sitt beskydd å Vidrör kragen p Text Liisa Varho ”J ag blir kvar i land, om det inte blåser.” Så hade en sjöman för vana att säja. I planerna fanns alltid ett litet förbehåll, ”om det inte blåser”. Vinden har alltid varit en viktig sak, i synnerhet under segelsjöfartens tid. Den har kanske varit den viktigaste frågan i sjöfartens magi. Stormen var man rädd för, men också om det slutade att blåsa var det en dålig sak. Då fartyget hade flutit omkring i stiltje i flera dagar, började man kalla på vinden genom att vissla och också annars genom att härma ljudet av blåst om, att man inte ska vissla ombord på en båt. Man tror att det kan framkalla en storm. Om vinden finns det också många olika mystiska idéer. Man tänkte, att trollen kunde behärska vinden och naturkrafterna i allmänhet, och därför köpte man vind med ”vindrep”, som vanligen hade tre knutar. Genom att öppna knutarna fick man gynnsa vind. En sådan magi förknippade man särskilt med finnar och lappar, man ansåg att de hade särskilda knep att behärska vindarna. I synnerhet i engelsk och amerikansk litteratur finns det exempel på finnarnas magiska krafter Då finnarna ansågs kunna behärska vindarna, var det lätt att göra dem till synda- 38 ym en sjömanskost Slå inte upp ett paraply på däck bockar, om vindarna i inte var gynnsamma. Syndabocken var båtens ”Jona”, som enligt sin bibliska förebild rentav kunde bli kastad i sjön. Denne ”Jona” kunde också vara en medlem av båtens besättning. Av passagerarna som kunde ha otur med sig vr det särskilt kvinnor, advokater och präster! Vidskepelsen har lyckligtvis minskat avsevärt, men längst har den bevarats i yrken där naturkrafterna har stor betydelse, liksom just inom sjöfarten. I historierna levde traditionerna kvar, och berättare av historier har alltid uppskattats på sjön. Legenderna uppkommer av saker, som det bara finns litet kunskap om. Albatrossen, din själ, kanhända Nästan alla känner till föreställningarna om albatrossen. Det har sagts att det är en fågel med både tur och otur. Man får inte döda en albatross, eftersom i en kan det finnas själen av en död sjöman. enligt en del sägner en sådan sjömans, som inte har fått en ordentlig begravning. I alla hänelser medför det otur att skada en albatross, det skadar både döda och levande sjömän. Däremot fångade man albatrossar med nät utan att skada fågeln. Sjömännen Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan bredde sedan turvis ut dess ståtliga vingar, av vilka det finns fotografier som minnen i sjömanskistan. Om fåglar finns det också andra föreställningar. Att döda en mås är inte rådligt, eftersom i den kan finnas en sjömans förlorade själ. Att se svalor över sjön är däremot ett gott ecken. Svalorna är landfåglar, och därför finns det land någonstans i närheten. Om att se en spov betyder otur, likaså en storskarv. Om den där storskarven torde skärgårdsborna vara av samma mening! Delfiner som simmar nära båten betyder god tur. Delfinerna är fiskarnas heliga vänner. Då delfinerna simmar nära båten är du beskyddad av dem. Överraskande nog har en svart katt ombord på båten tur med sig, därför vill man ha dem som skeppskatter. Med tur seglar också de stora Tur och otur är viktiga saker på sjön. Turen har man sett som en begränsad naturtillgång, som det bara finns en viss mängd av i världen. Och den där turen ville man naturligtvis få så mycket som möjligt av ombord på sitt eget fartyg. Att spilla vin på fartygets däck ger god tur, likaså att röra vid kragen på en sjömanskostym. Undra på att sjömansgossar gärna får en kram! Däremot bör man undvika rödhåriga kvinnor när man går ombord. Ja, jag känner till en båt där man på momangen möter en rödhårig chic purserhjälp, som med ett leende tillönskar dig lycklig resa, och de om traditonen omedvetna passagerarna kryssar lyckliga vidare. Man måste också se till när det var lämpligt segla ut på havet. Resan borde inte börja första måndagen i april.inte heller andra måndagen i augusti eller 31 december. Också fredagen och särskilt den 13 innebar otur. En båt som avgick den dagen kom aldrig fram till hamnen dit den var på väg, eller så drabbades den av svåra prövningar Likaså, om båten målades svart i en främmande hamn, var den dömd till undergång. Ibland slängde man en slant i sjön, med vilken man köpte sig tur. Jag har hört, att man ibland redan när båten byggdes, spikade fast ett mynt på kölen eller förstäven för att ha tur med sig. – I släktens galeas hade man gömt en slant i kölen, bekräftar sjökapten Ari Malmi. – En skada på galjonsbilden torde vara ett dåligt tecken för framtiden. Från en litet nyare tidpunkt är ett paraply, om man slår upp det på båtens däck, betyder det otur. Otur betyder det också, om man tänder en cigarett på ett tänt ljus, då dör en sjöman. En kvinna har en kvinnas namn Med båtens namn finns det också olika föreställningr. Enligt forna tiders sjömanstradition för att åstadkomma god turskulle fartygets namn vara ett trestavigt kvinnonmn. Det borde sluta på a, och antalet bokstäver skulle gärna vara ett udda antal. Förklaringen till den seden kan betyda, att tre stavelser var lätta att ropa och höra. Alltjämt sägs det, att det att byta namn på fartyget ändrar dess goda tur till otur. På nätet märkte jag, att seglarna där frågar om hur man kunde få turen att vända och bli lyckosam, då man bytte namnet p båten. I Finland har åtminstone sjökaptenen och skeppsredaren, sjöfartsrådet Gustaf Erikson på sina båtar behållit deras gamla namn, efter att han en gång bytt namnet på ett fartyg, Det fartyget förliste på sin första resa. – Båtarna är av tradition kvinnaor, eftersom de till formerna är vackra oberäkneliga och svåra att styra gåtfulla, dyra att underhålla, behöver en man som styr, kan bli mannen till fördärv etc. En sjö- Göm ett mynt i kö len Kasta en slant i sjön man, som tillbragte mycket tid ombord på båten, som han tar vård om och reparerar, ansågs också ha ett lika fast förhållande till båten som till en kvinna, konstaterar sjökapten Ulf-Peter Lindström. Så kan man kanske också uttycka det. Jag tänkte ge nig av till sjöss på en vecka. Om det inte blåser. PS Tack också till sjökapten Mikko Laurén och överstyrman Sakari Saari för goda vinkar. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 39 ▲ Sikamainen joulujuttu ▲ Laivakuraattorityön alkamisesta on▲ kulunut 30 vuotta. Kansainvälisessä seminaarissa Vuosaaren merimieskirkolla 7.11.2013 aiheena oli monikansallinen miehistö aluksessa. Alustajina olivat prof Jens-Uwe Schröder-Hinrichs (World Maritime University, Malmö) (kuvassa), projektipäällikkö Olli-Pekka Brunila (Turun yliopisto) sekä merikapteeni Tero Sairanen (Bore Ltd). Kuva Marko Toljamo. ▲ Trans Shanghai -laivassa, kiinalaismiehistö odotti innokkaasti merimieskirkon työntekijän käyntiä. Muun keskustelun ohessa suurin osa miehistä osti sim-kortin. Kun kaupat saatiin tehtyä, miehet ottivat heti älypuhelimensa ja tablettinsa esille ja saivat yhteyden kotiväkeen. Kuva AnuMarja Kangasvieri. ▲ Venäläisiä rekkakuskeja Turun merimieskirkolla elokuussa. "Yhteistä puhuttua kieltä ei löytynyt, mutta kun sanoin sanan 'sauna', oli vastaus: 'harashoo'. Peukku ainakin nousi", kertoi Liisa Varho. Bernd Thieme, Katariina Röbbelen-Vogt ja Eva-Christina Pietarinen toivat kansanlaulumessuun upean lisäarvon. Kuvat Satu Oldendorff. ▲ ▲ Katajanokan Rotarit kävivät tutustumassa Hampurin merimieskirkon toimintaan. Tässä osa heistä lähtötunnelmissa Eeva Blumenthalin kanssa. ▲ Perhekahvilassa askarreltiin iloisesti enkeleitä. Perhekahvilaa pidetään taas säännöllisesti kerran kuussa pienen tauon jälkeen. Henkilökunnasta mukana oli Tiina Ylitalo (edessä vas.). 40 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Hampurin ja Lyypekin merimieskirkkoväki lähettää hyvän joulun toivotukset kaikille. Tänä vuonna Lontoon merimieskirkon joulumyyjäisissä tarjottiin kotitekoisia korvapuusteja ja karjalanpiirakoita. Kuvan ottohetkellä keittiötyöntekijä Elli Niemeläinen tiimeineen oli valmistanut pakastettavaksi vähän yli 1200 karjalanpiirakkaa ja 200 korvapuustia. "Hävettävän vähän", kommentoi Elli pullien määrää ja jatkoi leipomista. Eikö nyt sentään edes hyvä alku? Kuva Anna Hälli. Siat kuuluivat monen suomalaisen valtameripurjehtijan miehistöön elävinä ruokavarastoina. "M itä tulee juhlapyhien ruokaan merellä oltaessa ei se paljon muuttunut muulloin kuin jouluna ja silloinkin vain, jos kokki voi ilmojen puolesta jotakin erikoista laittaa. Joulun ruokaan kuului riisipuuro säilykemaidon kera. Valtameriliikenteessä oli kyllä jonkin verran vaihtelevampaa, mutta siitä erikseen." Näin kuvailee Euroopan-liikenteen ruokia merikapteeni Artturi Hakri. Hän oli siinä viiden miehen joukossa, joka sai jaetun ensimmäisen palkinnon eli kukin 100 markkaa Turun yliopiston meriperinteen keruukisassa 1964. Merenkulkijoilta pyydettiin tietoja ruuasta, lääkinnästä, vapaa-ajan vietosta ja kasteseremonioista. Hakrin kokemukset perustuivat yksinomaan purjealuksiin: hän aloitti uransa 13-vuotiaana kokkipoikana 1905 luvialaisella kuunarilla Olgalla, kauppalaivakokemus päättyi 1927, ja mies siirtyi merenkulkulaitokseen. Jouluruokien suhteen Hakri täydensi kertomustaan valtameriliikenteen puolelta vain maininnalla, että "rommia tarjottiin Jouluna". Kovin juhlavia eivät hänen kokemuksensa siis olleet. Vaan miltä tuo arjen ruokarutiini oikein näytti valtameripurjehtijassa? Päivällismenua Hakri kuvasi suunnilleen tällaiseksi: "Maanantaina: hernekeittoa ja läskiä, Tiistaina: perunakeittoa ja lihaa, Keskiviikkona: riisiryynivelliä ja kalaa sekä perunoita, Torstaina: perunakeittoa ja lihaa, Perjantaina: hernekeittoa ja läskiä, Lauantaina: perunakeittoa ja lihaa, Sunnuntaina: rusinakeittoa tai sekahedelmäkeittoa perunoita ja säilykelihaa." Sika on lähes vakio-osa suomalaista joulupöytää, mutta se kuului usein myös suomalaisen valtameripurjehtijan arkeen elävänä ruokavarastona. Näin Hakri: "Suomalaisissa laivoissa oli yleensä pari sikaa. Niillä oli pilttuunsa laivan keulassa miehistön kansirakennuksen keulan puolella. . . Sikojen ruokkiminen kuului keittiöhenkilökunnalle ja puhtaana pito miehistön nuorimmalle. Sikala oli joka aamu pestävä." Hakri kehui sikojen seurallisuutta ja ihmisystävällisyyttä. Jos vapaavahtilainen loikoili auringossa, niin vapaana käyskentelevä sika liittyi varmasti seuraan. Juomavesi oli valtameriliikenteessä usein huonoa ja sitä oli vielä niin niukalti, että kulutusta oli säännösteltävä. Perämies jakoi neljän litran annoksen aamuisin kello 6, ja Hakri koki, kuinka siatkin oppivat hakemaan oman ransuuninsa. "Olin perämiehenä fregatti Sylfidissä. Laivaan tuotiin kaksi porsasta. Niitä porsaita aloimme huviksemme juottaa mukista, joten ne tottuivat siihen, että kun aamuisin vesijakelu alkoi, nämä tulivat jakopaikalle, jos ilmojen takia olivat kannella vapaina. Tämä juottaminen kesti kauan, kun eivät suostuneet juomaan muusta kuin mukista." Laivoilla yritettiin pitää myös siipikarjaa, mutta se ei Hakrin mukaan oikein menestynyt. Merikapteeni Artturi Hakri. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 41 merikohtaloita merimieskirkkouutisia Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo. Toim. Paavo Tukkimäki. Kuvat Rauman merimuseo. Finnbreezen kannella 12.11. Hietasen satamassa Kotkassa täkkärit rakensivat itselleen vahtikoppia, jossa ovat turvassa tuulen tuiverrukselta. Suunnittelussa on inspiraationa suomalainen ulkohuusi. Matruusi Arska esittelee kuvassa keskeneräistä koppia. Suunnitelmissa on vielä mm. harjakatto ja kukkaverhot. Kuva Jaana Rannikko. Rauman merihistoriallinen seura lahjoitti merimieskirkolle tervalle tuoksuvan köysityöristin. Risti on tehty mukaillen Cornvallin kirkkoherra William Rodgerin (1838–90) ristiriipusta. Vas.: Heikki Kivinen, ristin tekijät Tapio Ketola ja Matti Friberg sekä Jorma Viitaniemi ja Ilkka Randen. Kuva Eija Tuorila. Pappilan ikkunasta... Syntymäpäiviä perhepiiri Paljon onnea ja Jumalan siunausta päivänsankareille. 75 vuotta Asta Pronk, 14.1. Rotterdamin merimieskirkon emäntä 1966–77. 70 vuotta Helena Nissilä, 5.11. Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri. Terttu Halla, 2.12. Lontoon merimieskirkon sosiaalikuraattori 1969–73. Jouluyllätys M arraskuun alku on merimieskirkolla odotuksen aikaa. Joulumyyjäisiin on valmistauduttu huolella kuukausien ajan. Basaaritilaukset on saatu valmiiksi, kuljetukset järjestetty, karjalanpiirakat leivottu, vapaaehtoiset värvätty, somistukset suunniteltu ja joululaulut harjoiteltu. Muutamaa päivää ennen rakentamisen aloittamista mieli on malttamaton kuin lapsella, joka odottaa joulupukkia. Kunpa myyjäistavarat jo saapuisivat ja kirkkoa päästäisiin laittamaan juhlakuntoon. Ja kun myyjäiset sitten vihdoin koittavat, tapahtuu usein niin kuin joulupukkia odottaneelle lapselle, joka avaa innostuksen vallassa joulupakettejaan. Tulee yllätyksiä. Myyjäisyllätykset ovat monenlaisia. Joskus myyjäiskuormassa on jotain tilattua tuotetta kuviteltua enemmän tai vähemmän, joku työntekijöistä sairastuu tai kassat eivät toimikaan toivotulla tavalla. Useammin käy kuitenkin niin, että myyjäiset yllättävät yhtä iloisesti kuin joulupukin säkistään kaivama täydellinen lahja, jota ei olisi edes osannut tai uskaltanut toivoa. Kesken kiireisimmän rutistuksen kirkolle saapuukin juuri sellaisia vapaaehtoisia, joita sillä hetkellä kipeimmin tarvitaan. Joku osaa avata tukkeutuneen putken, joku toinen taas osoittautuu taita- 42 vaksi grillimestariksi tai nopeaksi ja hyväntuuliseksi kassan käyttäjäksi. Iloisimmat yllätykset eivät liity myyntiin tai katteisiin, vaikka joulumyyjäiset ovatkin oleellinen osa merimieskirkon varainhankintaa. Sen sijaan sydän lämpenee talkoohengestä, ihmisten kohtaamisesta ja tyytyväisistä vieraista. Kun taustamusiikiksi suunniteltu joululaulu saa myyjäisvieraat laulamaan spontaanisti mukana, pianistin silmät meinaavat kostua niin, että hyvä kun nuottejaan näkee. Todellinen joulumieli syntyy siellä, missä halutaan jakaa joulun iloa anteliaasti toisille. Muistan jo lapsuudestani, minkä lahjan avaaminen oli kaikista jännittävintä: sen, jonka oli itse hankkinut perheenjäsenelle ja jonka joku toinen avasi. Riemu oli suuri, kun oma pieni lahja onnistui ilahduttamaan toista. Kun valmistelee joulun juhlaa toisia varten, huomaa yhtäkkiä saaneensa lahjaksi joulun ilon ja rauhan. Siksi joulu merimieskirkolla antaa kiireisyydestään huolimatta aina enemmän kuin ottaa. ”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.” Lämpimät jouluterveiset Lontoon merimieskirkolta! Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Anna Hälli Pappi ja pappilan emäntä Maikki Vepsä, 3.12. Gdynian ruotsalaisen kirkon suomalainen emäntä 1969–72, Gdanskin kirkon emäntä 1972–75. 60 vuotta Tuomo Mantere, 2.1. Lontoon merimieskirkon assistentti 1975–76. L yypekin merimieskirkon sosiaalikuraattoriksi 1.1.2014 lukien on valittu Hampurin merimieskirkon vapaaehtoinen assistentti, teol.yo. Anna Sofia Eklund, 25 (kuvassa). Hän on aikaisemmin työskennellyt mm. myyntisihteerinä ja seurakuntatyössä. Lapsuutensa Anna on asunut Saksassa, ja nyttemmin työkokemusta kin siellä on kertynyt useiden vuosien ajan. Lyypekin sosiaalikuraattorina työskenteli aiemmin Noora Alimattila, jonka työtä jatkaa loppuvuoden 2013 diakonisosiaalityöntekijä Toni Harjunheimo. Kuollut Lehtori Helmi Kyytsönen Helmi Kyytsösen oli mukana kesäjuhlilla vielä Leppävirralla 2012. Helmi oli kutsuttu Suomen Merimieskirkon kunniajäseneksi 10.8.2002. Kuva Marko Toljamo. E nglannin kielen lehtori Helmi Kyytsönen (29.7.1928 Antwerpen – 1.11.2013 Rauma) oli Merimieskirkon kesäjuhlien uskollinen vieras. Hänet tunnisti ylväästä ryhdistä ja ystävällisestä olemuksesta pitsimyssyssään. Hän teki elämäntyönsä Eurajoen keskikoulun ja lukion englannin opettajana. Hän oli myös Rauman merimieskirkon pitkäaikainen tukija sisarensa Liisan kanssa. Merimieskirkon jäsenedut 2013–14: • Alennushinnat Itämeren laivoilla (Viking Line ja Finnlines) • Alennus Suomessa Restelin (Cumulus, Rantasipi, Holiday Inn, Seurahuone Helsinki, Crowne Plaza Helsinki ja Atlas Kuopio) ja S-ryhmän (Sokos Hotellit, Holiday Club -kylpylähotellit) sekä Radisson Blu -hotelleissa. • Alennus Hertz-autovuokraamon vuokrauspalveluista • Ilmainen alkuneuvottelu (max. 1 tunti) ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n alennus asianajotoimisto Tuomanen ja Kreander Oy:n hinnaston mukaisesta veloituksesta • Alennus Härkätien hautaustoimiston omista palveluista, p. 02 259 0222 (Turku) ja 02 488 6529 (Lieto) • Alennus Maaseutuhotelli Eevantalossa (Syväniemi), yöpyminen -10 %, p. 017 384 1470 • Ilmainen toimituserä Terveet Hampaat Oy:n tuotteiden vuositilaajana • Merimieskirkko-lehti 6 kertaa vuodessa • Erikoistarjouksia tuotteistamme ja palveluistamme kaikilla kirkoillamme. Helmi Kyytsönen oli syntynyt Antwerpenissa vuonna 1928. Hänen isänsä toimi assistenttina merimieskirkoilla Antwerpenissa, Rotterdamissa ja Lontoossa. Sisarusten kiehtova tarina nivoutui toisen maailmansodan kouriin joutuvien merimieskirkkojen kohtaloihin eri puolilla Eurooppaa. Perhe pääsi takaisin Suomeen viimeisellä laivalla, kun Suomi ajautui sotaan ja jäi sodassa Englannin näkökulmasta vihollisen puolelle. Isänsä Väinö Kyytsönen palveli sen jälkeen merimieslähetysasemalla Mäntyluodossa. Sisarukset olivat aloittaneet koulunsa Lontoossa. Aikanaan he opiskelivat englantia ja valmistuivat opettajiksi. Entisten oppilaiden mukaan Helmi Kyytsösestä välittyi lämmin ja rakastava ihminen. Hän seurasi aikaansa tiiviisti ja ymmärsi modernia maailmaa. Elinaikanaan hän näki esimerkiksi Lontoon valtavan muutoksen monikulttuuriseksi suurkaupungiksi. Helmin ja Liisan opin tuntemaan Lontoossa. He kävivät lähes vuosittain Lontoossa sisarensa Irenen haudalla ja merimieskirkolla. Vanhemman sisarensa Irenen siskot menettivät, kun tämä Lontoon merimieskirkon toveri-iltaan tullessaan jäi bussista astuessaan auton alle Rotherhithen tunnelissa. Helmin seurassa oli hyvä olla. Hänen kanssaan merimieskirkon syvin olemus, yhteys, välittäminen ja reiluus, samaan joukkoon kuuluminen tulivat todeksi. Kirjeessään hän kirjoitti lämpimästi, miten yhteytemme oli kuin sisaruutta. Vielä viimeiseksi jääneessä kauniilla käsialalla kirjoittamassaan kirjeessä Helmi Kyytsönen kiitteli Pirkkalan kesäjuhlilta lähettämästämme kortista. Helmi Kyytsönen pääsi sisartensa luokse 1.11.2013. Iris Kivimäki Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan! Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 50 € kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20 €. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan. UUDEN JÄSENEN TIEDOT Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi. Sukunimi_____________________________________________________ Etunimi_______________________________________________________ Lähiosoite____________________________________________________ Postinumero ja -toimipaikka_________________________________ Puhelin_______________________________________________________ Sähköposti___________________________________________________ Uuden jäsenen allekirjoitus__________________________________ Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla. Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa. Suomen Merimieskirkko ry UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa) Finlands Sjömanskyrka rf. Sukunimi_____________________________________________________ Etunimi_______________________________________________________ Albertinkatu 2 B, Lähiosoite____________________________________________________ Albertsgatan 2 B Postinumero ja -toimipaikka_________________________________ Puhelin_______________________________________________________ 00150 Helsinki, Helsingfors Sähköposti___________________________________________________ Ilmoittajan allekirjoitus_______________________________________ Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana, kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 43 Vielä ehdit! Tilaa jouluksi nettipuodista. 5 Villasukat ovat Merimieskirkon vapaaehtoisten neulomia. Merimieskirkon logolla varustetut sinivalkoiset villasukat ovat mukavat ja lämmittävät jalassa. Valmistettu 7 Veljestä -langasta. Aikuisten villasukat, farkunsiniset, koot: 37–46 MERIMIESKIRKKOTYÖLLE AVUSTUSTILI: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH Keräyslupanumerot seuraavalla sivulla. Anna tukesi merimieskirkkotyölle. Lahjoituspuhelin 0600 1 2606 Puhelun hinta 10,26 € + pvm. (Keräyslupanro seuraavalla sivulla) Merimieskirkon kaksi uutta kaksiosaista joulukorttia (sis. kuoren). Sisäsivulla hyvän joulun toivotus neljällä kielellä (suomi, ruotsi, englanti ja saksa). Joulukortti Lahja 6 Joulukortti Joulupuu 7 Kpl (sis. kuoren) 1,60,- Jäsenenä saat nettikaupasta alennuksen syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään MMKJASEN2013 www.merimieskirkko.fi/nettipuoti Merimieskirkkopuoti – tilauskuponki Tuotenro Tuotteen nimi Väri Koko Kpl € kpl € yht. Nyt voit tukea Merimieskirkon toimintaa myös tekstiviestillä! Lähetä viesti: 5E TUKI (5 e) tai 10E TUKI (10 e) numeroon 16588 ja olet mukana tukemassa! Askarruttaako elämä? Kaipaatko keskustelukumppania? merimieskirkko. fi/nettipappi palvelee ulkosuomalaisia netissä. Olen jäsen En ole jäsen Merimieskirkko 6/2013 Yht.: Sukunimi__________________________________________________________________________ Etunimi____________________________________________________________________________ Lähiosoite_________________________________________________________________________ Postinumero ja -toimipaikka______________________________________________________ Puhelin____________________________________________________________________________ Sähköposti_________________________________________________________________________ Allekirjoitus________________________________________________________________________ 44 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan (Alle 18 v. huoltajan allekirjoitus) Lähetä palautetta kirjeitse: Merimieskirkko-lehti, Albertinkatu 2 B 00150 HELSINKI sähköpostilla: marko.toljamo @merimieskirkko.fi Merimieskirkot Suomessa Sjömanskyrkor i Finland BENELUX-MAAT / BENELUX-LÄNDERNA jo. Taru Savelius-Latvus p. (BE) +32 475 729 680, (NL) +316 837 909 40 mp Heli Huttunen p. +32 476 666 485 jsk Piia Lännenpää-De La Cruz, p. +32 473 482 092 Hamina / Fredrikshamn Gerhardinväylä, PL 13, 49401 Hamina [email protected] puh. (05) 231 1002 fax. (05) 231 1004 jsku Jaana Rannikko, p. 040 5398 143 Belgia / Belgien Foyer Finlandais 33 Rue Jacques de Lalaing, BE-1040 Bruxelles [email protected] puh. +32 2 280 0498 pv Heidi Kvist Finse Zeemanskerk ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen [email protected] puh. +32 4 945 26185 sk Pekka Wilska pv Heidi Kvist Alankomaat / Nederländerna Finse Zeemanskerk Aleidisstraat 18 c NL-3021 SK Rotterdam [email protected] puh. +31 10 436 6164 fax. +31 10 436 7505 sk Eeva-Maria Ranta, pv Jukka Oksanen Luxemburg [email protected] mp Wille Westerholm, p. +352 621 365506 Iso-Britannia / Storbritannien The Finnish Church in London 33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ [email protected] puh. +44 20 7237 4668 fax. 44 20 7237 1245 jo. Teemu Hälli p. +44 7976 521 105 sk Hanna Lindholm pv Mervi Mattila Kreikka / Grekland Skandinaviska kyrkan Daidalou 18, GR-105 58 Plaka, Athen [email protected] puh. + 30 210 451 6564 fax. +30 210 451 9145 sk Mari Hilonen, p. +30 6977 715 228 Saksa / Tyskland jo. Satu Oldendorff p. + 49 171 6002 168 Finnische Seemannsmission Ditmar-KoeI-Starsse 6 DE-20459 Hamburg [email protected] puh. +49 40 316 971 fax. +49 40 319 5692 em. Tiina Ylitalo sk Ritva Lehmann Finnische Seemannsmission Einsiedelstrasse 43, DE-23554 Lübeck [email protected] puh. +49 451 709 8274 fax. +49 451 709 8371 sk Anna Eklund MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN Puola / Poland [email protected] mp Ritva Szarek, p. 040 482 1621, +48 698058465 Kaakkois-Aasia / Sydostasien [email protected] mp Heikki Rantanen, p. 040 715 4089 Liikkuva merimieskirkko NAVICAR [email protected] puh. 0400 445 444 Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf (keskustoimisto, Helsinki centralkansliet, Helsingfors) Albertinkatu 2, 00150 Helsinki Albetrsgatan 2, 00150 Helsingfors Puh. (09) 6962 450, fax (09) 6962 4555 [email protected] henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: [email protected] www.merimieskirkko.fi Helsinki (Vuosaari) / Helsingfors (Nordsjö) Provianttikatu 4, 00980 Helsinki [email protected] puh. (09) 5844 8200 fax. (09) 5844 8215 jsku Heikki Huttunen, p. 040 553 8818 mp Liinamaria Halén, p. 040 480 2733 Pääsihteeri / Generalsekreterare Sakari Lehmuskallio, p. 040 505 7839 Kemi-Tornio / Kemi-Torneå Ajoksentie 761, 94900 Kemi [email protected] fax. (016) 282 030 jsku Heli Tuokkola, p. 0400 227 250 Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för arbetet bland sjöfarare Jaakko Laasio, p. 0400 156 660 Kokkola / Karleby Satamakatu 51, 67900 Kokkola [email protected] puh. (06) 822 6219, fax. (06) 822 6219 jsku Anu-Marja Kangasvieri, p. 0400 227 240 sku Tero Väliniemi Oulu / Uleåborg Poikkimaantie 4, 90400 Oulu [email protected] puh. 040 746 1383 jsku Sanni Sirviö, p. 040 746 0150 Raahe / Brahestad Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto [email protected] puh ja fax. (08) 227 3177 jsku Rea Skog, p. 040 530 5191 Rauma / Raumo Hakunintie 28, 26100 Rauma [email protected] puh. (02) 822 7308 jsku Eija Tuorila, p. 0400 538 366 mp Sirpa Tolppanen, p. 040 5476 936 Turku / Åbo Suikkilantie 2, 20210 Turku [email protected] puh. (02) 230 3940 jsku Arja Suvanto, p. 0400 224 248 sku Tuure Oldendorff, p. 0400 372 239 AVUSTUSTILI / DONATIONSKONTO: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH Keräyslupa / Insamlingstillstånd 2013-2014: 2020/2012/3776. Poliisihallituksen päätös 7.12.2012. Ahvenanmaa, Åland: ÅLR 2012/7945 Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätös 3.10.2012. AVUSTUSPUHELIN: 0600 - 12606 (puhelun hinta 10,26 € + pvm.) NETTIPAPPI www.merimieskirkko.fi/nettipappi Henkilöstöjohtaja / Personaldirektör Heikki Rantanen, p. (09) 6962 4534, 040 715 4089 Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kirsi Wallén, 0400 240 747 Diakoniajohtaja / Diakonidirektör Jarmo Karjalainen, 0400 522 971 Varainhankintapäällikkö / Insamlingschef Sari Pirinen, p. (09) 6962 4524, 040 417 4862 Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef Marko Toljamo, p. 050 521 9821 Johtava laivakuraattori / Ledande skeppskurator Jaana Rannikko, p. 040 5398 142 Laivakuraattori / skeppskurator Sanna Siivonen, p. 040 7431 039 Antti Härö, p. 0400 371 574 Kirjanpitäjä / Bokförare Jouni Rihtniemi, p. (09) 6962 4526 040 700 3366 Hallintosihteeri / Administrativsekreterare Saara-Helena Lindqvist, p. (09) 6962 4523 Toimistoassistentti / Byråassistent Heidy Egger, p. (09) 6962 4520 LYHENTEET jo. = johtaja jmp = johtava merimiespastori mp = merimiespastori jsku = johtava satamakuraattori sku = satamakuraattori jsk = johtava sosiaalikuraattori sk = sosiaalikuraattori pk = projektikoordinaattori pv = palveluvastaava MERIMIESPALVELUTOIMISTO SJÖMANSSERVICEBYRÅN www.mepa.fi Helsinki puh. (09) 668 9000, fax. (09) 622 1808 Kotka puh. (05) 213 093, fax. (05) 218 2860 Gsm 0400 605187 Turku Puh. (02) 230 4995, fax. (02) 2343597 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan 45 39 yhteystiedot myös / www.merimieskirkko.fi / kontakt uppgifter 20,- TUE JA LAHJOITA Merimieskirkot ulkomailla Sjömanskyrkor utomlands Tällä palstalla Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii merellisiä elämänkokemuksia. Sakari Lehmuskallio elämän merellä Jouluksi kotiin J ouluaaton aamuna Hampurin merimieskirkon ovesta astui sisään pari vakavaa miestä. Halusivat tavata merimiespapin. He kertoivat edellisessä satamassa sattuneesta. Laivan miehistö oli ollut kaupungilla iltaa viettämässä ja laivalle palattaessa yksi oli liukastunut jäisellä laiturilla pudoten laivan ja laiturin väliin. Pudonneen kädestä saatiin ote, mutta se ei pitänyt. Voimakas virta vei miehen pimeään yöhön, häntä ei ole löydetty… "Voisitko sinä soittaa pojan äidille?" pyysi laivan kapteeni. "Minä en ole rohjennut. Hän oli yksinhuoltajaäidin ainoa poika." Otin puhelun. Kerroin, mitä oli tapahtunut. Seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta kuului: ”Sain postikortin, jossa poika kertoi tulevansa jouluksi kotiin. En voinut aavistaa, että hän tarkoitti taivaan kotia.” Joulu liikuttaa monella tavalla. Markkinatalous odottaa joulun elvyttävää vaikutusta. Joulu liittyy monen moittimaan tapakristillisyyteen tai kulttuurikristillisyyteen, kuten nykyisin osuvammin sanotaan. Käydään keskustelua, sopiiko jouluevankeliumi tai "Enkeli taivaan" laulaminen koulun joulujuhlaan. Niiden mukana oloa perustellaan kulttuurisyillä. Suomalaista nykykulttuuria on käydä laulamassa yhdessä "Kauneimmat joululaulut", kuunnella joulurauhan julistus ja käydä kirkossa sekä juhlia joulua päiväkodeissa ja kouluissa. Se on meidän tapamme, siis merkittävä osa kulttuuriamme. Mutta se on myös kristillisyyttä. "Jouluksi kotiin" on lupaus ja samalla kutsu. Meille on syntynyt Vapahtaja. Kutsu kristinKolme vuosikymmentä sitten tapahtunut uskomme ytimeen aktivoituu erityisesti juuri nousee joka joulu mieleeni. Minulle sana joulu jouluna. Meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on on lähes synonyymi sanalle koti. Joulun paras Kristus, Herra. Kristinusko tarkoittaa uskoa lahja on saada olla kotona yhdessä läheisten Kristukseen. Se on elämäni pohja, vakaumus, ja rakkaitten kanssa. Jouluna yhdessä oloon usko ja toivo. Se ei ole vain joulutunnelmaa, liittyy monta ulottuvuutta. Läheisyys, rak- vaan näkökulma omaan elämääni ja kaikkeen kaus, rauha, hyvä tahto, elämän tarkoitus sa- maailman menoon. noitetaan joululaulujen avulla. Itse Jumalakin näyttäytyy meille edes hetkeksi käsitettävällä Joulu viittaa myös Taivaan kotiin sekä siitavalla vastasyntyneen hahmossa. Tuntuu kuin hen, miten meidän tulisi elää läheistemme ja voisimme ohikiitävästi tajuta jotakin itse py- kaikkien ihmisten kanssa. Jouluna saan kaivahästä. Jouluevankeliumi on meille Raamatun ta kaikkea sitä, mikä on vielä kesken, vajavaistutuin kohta. ta ja heikkoa. 46 Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan
© Copyright 2024