Loppuraportti 2011 SOTE-ENNAKOINTI
Marja-Liisa Vesterinen (toim.) SOTE-ENNAKOINTI – sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Raportteja ja tutkimuksia 3 ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Marja-Liisa Vesterinen (toim.) SOTE – ENNAKOINTI - sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi Raportteja ja tutkimuksia 3 1 Etelä-karjalan koulutuskuntayhtymän julkaisuja ISBN:978-952-5737-02-8 ISSN 1797-1799 Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 3 Painotalo Seiska Oy Iisalmi 2011 2 SAATTEEKSI SOTE-ENNAKOINTI- sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ennakointi -projekti alkoi syksyllä 2008 valtakunnallisena ennakointiprojektina, jolla oli kaksi tehtävää ja tavoitetta: tuottaa ennakointitietoa työelämää ja koulutuksen kehittämistä varten sekä toisena tehtävänä luoda ennakointimalli koulutusorganisaatioita varten. Varhaiskasvatuksen ennakointi alkoi itse asiassa vasta syksyllä 2009, jolloin projektin toimeksiantoa laajennettiin myös varhaiskasvatuksen ennakointiin. Samana syksynä käynnistyi yhteistyö Turun ammattikorkeakoulun kanssa erikoissairaanhoidon erityisosaamisen ennakoinnin osalta. SOTE-ENNAKOINTI-projektissa on ennakoitu sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuutta. Ennakointityössä on selvitetty em. alojen tulevaisuuden visioita, muutostrendejä ja haasteita sekä sitä käytännön muutostyötä, jolla visiot saadaan toteutumaan. Tämä osa ennakointiamme hyödyttää toivoaksemme työelämää sote-alalla ja varhaiskasvatuksessa. Ennakointiprojektimme lopputavoitteena on ollut heijastaa tulevaisuuden visiot ja muutokset työelämän uusiksi osaamistarpeiksi ja sitä kautta ammatillisen koulutuksen kehittämistarpeiksi. Projektin tehtävänä on ollut lisäksi tuottaa syntyneen kokemuksen ja näkemyksen pohjalta ennakoinnin malli koulutusorganisaatioille. Ennakoinnista on tullut ensiarvoisen tärkeä osa organisaatioiden strategista suunnittelua, osaamisen johtamista ja henkilöstön kehittämistä. Tätä kaikkea ennakointi on myös koulutusorganisaatioissa. Koulutuksen tehtävänä on kouluttaa osaajia tulevaisuutta varten. Laajasti ajatellen on osaamistarpeiden ja koulutustarpeiden ennakointi välttämätöntä, jotta Opetushallitus sekä opetusja kulttuuriministeriö voivat ylimpinä viranomaisina johtaa ja ohjata koulutuksen kehittymistä ja painottumista koulutustarjonnan sisällön ja määrien osalta kokonaisuutena. Jokainen yksittäinen koulutusorganisaatio tarvitsee ennakointitietoa omaa strategiatyötään varten tarjotakseen alueellisesti tai valtakunnallisesti juuri sitä koulutusta, jota työelämä tarvitsee niin laadullisesti kuin määrällisesti. Projektin toteuttajien puolesta haluan kiittäen todeta, että SOTE-ENNAKOINTI-projektia on ollut erittäin mielekästä ja haasteellista toteuttaa koko sen keston ajan, koska sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen paikalliset ja valtakunnalliset organisaatiot ovat olleet kiinteästi mukana ennakointityössämme mukana. Kiitämme lämpimästi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin johtoa ja henkilöstöä, Imatran sosiaali- ja terveystoimen johtoa, Lappeenrannan varhaiskasvatuksen johtoa ja henkilöstöä, lukuisia yksityissektorilla toimia yrityksiä ja haastatteluihimme osallistuneita sote- ja varhaiskasvatusalan edelläkävijöitä eri puolilla Suomea antoisasta yhteistyöstä. Turun ammattikorkeakoulun alaprojektin osalta esitän suuret kiitoksemme Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaanhoitopiireille yhteistyöstä erikoissairaanhoidon osaamistarpeiden ennakointityössä. Opetushallitusta kiitämme luottamuksesta, että saimme toteuttaa tämän ajankohtaisen ja tarpeellisen ennakointityön. 3 Kiitos kaikille projektiryhmässä toimineille – tiimityö osoitti jälleen voimansa ja yhdisti projektitiimin jäsenten osaamisen ja tulokset lopulta tähän kirjaan. Toivottavasti kirjan artikkelit toimivat tietolähteenä sekä myönteisen muutoksen ja kehityksen moottoreina. Kirja on pääosin tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatusalan opetushenkilöstölle opetussuunnitelmien, opetussisältöjen ja oppimisympäristöjen kehittämistyötä auttamaan. Kirjan tulevaisuuskuvaukset on tarkoitettu myös em. alojen työpaikoille tietolähteeksi kehitystyötä varten. Lappeenrannassa 28.4.2011 Marja-Liisa Vesterinen 4 KIRJAN SISÄLTÖ SOTE-ENNAKOINTI-kirja jakautuu viiteen osaan. Osassa 1 kuvataan projektia, sen tavoitteita, toteutusta ja tulosten esittämisen tapaa sekä ennakointimallille asetettuja tavoitteita. Osa 2 keskittyy sosiaali- ja terveysalaan. Sen tulevaisuuden visiot, trendit ja haasteet sekä työelämän osaamistarpeet kuvataan aluksi sellaisina kuin ne ovat tulleet esiin tutkimuksessamme ja muissa tuoreissa dokumenteissa. Lisäksi esitetään, minkälaisia koulutuksen kehittämistarpeita on noussut ennakoinnissa esiin ja minkälaisia johtopäätöksiä ja suosituksia niistä annetaan. Osassa 3 esitetään varhaiskasvatuksen tulevaisuuden visio, muutokset ja haasteet sekä kuvataan varhaiskasvatushenkilöstön nykyistä työnjakoa ja vahvuuksia. Varhaiskasvatuksen ennakoidut uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet esitetään ammattiryhmittäin. Osan 3 lopussa on kuvaus uudenlaisesta ajattelusta sekä suositukset ja johtopäätökset varhaiskasvatushenkilöstön koulutuksen kehittämiseksi. Osa 4 koskee lisääntyneen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaikutuksia sekä sosiaali- ja terveysalan että varhaiskasvatuksen osaamistarpeisiin ja koulutuksen kehittämistarpeisiin. Osassa 5 kuvataan projektissa kehitetty osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin malli ja siitä tehty prosessikuvaus. KIRJOITTAJAT Projektiryhmä: Muut asiantuntijat: Ullamaija Kauppinen Erikoissuunnittelija, KM, SHO Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pertti Karjalainen Toimitusjohtaja, LT Attendo MedOne Oy Minna Koponen Osastonjohtaja, KM Etelä-Karjalan aikuisopisto Kohvakka Timo Sosiaali- ja terveysjohtaja, johtava lääkäri, LT Imatran kaupunki Anna-Maija Koskinen Kouluttaja,TtM Etelä-Karjalan aikuisopisto Moisio Tuija koulutussuunnittelija, KM, SHO Saimaan ammattikorkeakoulu Pia Laibert Lehtori, TtM Etelä-Karjalan ammattiopisto Raija Nurminen Yliopettaja, TtT Turun ammattikorkeakoulu Maria Lankoski Erikoissuunnittelija, ins.(AMK), tradenomi Projektisihteeri Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Jaana Peltola Hoitotyön johtaja, TtM Imatran kaupunki 5 Leena Tervonen Lehtori, VTM Etelä-Karjalan ammattiopisto Merja Tepponen Kehittämisjohtaja, TtT Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Marja-Liisa Vesterinen Tutkimusjohtaja, FT(aikuiskasvatus), KTL SOTE-ENNAKOINNIN projektipäällikkö Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Leena Viitasaari Päivähoidon johtaja, YTM Tampereen kaupunki 6 SISÄLLYS OSA I SOTE-ENNAKOINTI – SOSIAALI- JA TERVEYSALAN SEKÄ VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI………………………………... 10 Marja-Liisa Vesterinen SOTE-ENNAKOINTI-PROJEKTI………………………………………………………………………………… 10 Sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ennakoinnin tarve……………………………... 11 Tutkimustehtävä ja –ongelmat………………………………………………………………………......... 14 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS……………………………………………………………………………………. 15 Tutkimusmenetelmät………………………………………………………………………………………… 15 Projektisuunnitelman mukainen ennakoinnin ensimmäinen kierros.……………………………… 19 Toinen kierros………………………………………………………………………………………………... 20 Tulosten esittäminen……………………………………………………………………………………….. 23 ENNAKOINNIN MALLIN JA PROSESSIKUVAUKSEN RAKENTAMINEN……………………………….. 25 OSA 2 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI………….. 27 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN VISIO, TRENDIT JA HAASTEET…………………. 29 Marja-Liisa Vesterinen Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden visio……………………………………………………………. 30 Trendejä, joilla muutosta tehdään käytännössä……………………………………………………….. 37 o Tulevaisuuden terveyskeskus o Pitkäaikaissairaiden hoitomalli (CCM) o Hoitajavastaanotot terveysasemilla Pertti Karjalainen Laatu ja kustannustehokkuus – miten ne yhdistetään………………………………………………… 45 SOTE-ALAN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TULEVAISUUDESSA…….. 49 Marja-Liisa Vesterinen Kaikille sote-alan ammattiryhmille yhteiset osaamisen kehittämistarpeet………………….......... 50 Osaamisvaatimukset tulevaisuuden terveyskeskuksessa……………………………………………. 59 o Osaamisvaatimukset pitkäaikaissairaiden hoitomallissa o Osaamisvaatimukset hoitajavastaanotoilla Tuija Moisio Terveydenhuollon tehtävänsiirto- ja asiantuntijahoitajakoulutukset……………………………….. 65 Anna-Maija Koskinen ja Pia Laibert Lähihoitaja tulevaisuuden hoitotyön osaajana………………………………………………………..... 67 Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski Opiskelijat ikääntyneiden muistiryhmien ja kerhojen ohjaajina sekä omaishoitajien tukena…………………………………………………………………………………………………………... 81 7 Raija Nurminen Näkökulmia sairaanhoitajan tulevaisuuden ydin- ja erityiskompetensseihin erikoissairaanhoidossa……………………………………………………………………………………………… 85 Timo Kohvakka ja Jaana Peltola Hyvinvointineuvola uudistaa ja yhdistää perhe- ja terveyspalvelut………………………………… 96 Merja Tepponen Teknologiasta tukea ikäihmisten arkeen………………………………………………………………… 99 Marja-Liisa Vesterinen Perhe- ja sosiaalipalveluihin sekä vanhuspalveluihin kohdistuvia uusia osaamistarpeita……. 106 o Aikuissosiaalityö…………………………………………………………………………………… 106 o Vammaispalvelut…………………………………………………………………………………… 107 o Lastensuojelu………………………………………………………………………………............ 109 o Vanhuspalvelut……………………………………………………………………………………… 110 Marja-Liisa Vesterinen SUOSITUKSIA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN………………….. 116 OSA 3 VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI………………. 119 VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN VISIO, MUUTOKSET JA HAASTEET………………….. 121 Marja-Liisa Vesterinen Varhaiskasvatuksen visio………………………………………………………………………………….. 122 Muutostrendit….……………………………………………………………………………………………… 123 Haasteet……………………………………………………………………………………………………….. 125 Leena Viitasaari Uudistuva johtaminen päivähoidossa …………………………………………………………………… 127 VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN………. 130 Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski Varhaiskasvatuksen eri ammattiryhmien nykyiset tehtävät ja vahvuusalueet……………………. 130 Lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-koulutuksen saaneiden osaamisprofiilien vertailu varhaiskasvatusosaamisen näkökulmasta………………………………………. 134 VARHAISKASVATUKSEN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN AMMATTIRYHMITTÄIN…………………………………………………………………………………………...141 Leena Tervonen ja Minna Koponen Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeet varhaiskasvatuksessa………………………………... 142 Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski Lastentarhanopettajan osaamistarpeet ja koulutuksen kehittäminen tulevaisuudessa………… 152 Marja-Liisa Vesterinen JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET……………………………………………………………………… 162 8 OSA 4 MONIKULTTUURISUUSOSAAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA SEKÄ VARHAISKASVATUKSESSA………………………………… 164 Ullamaija Kauppinen, Minna Koponen ja Leena Tervonen Maahanmuuttajat Suomessa…………………………………………………………………………. 164 Monikulttuurisuus sosiaali- ja terveysalalla……………………………………………………….. 169 Monikulttuurisuus varhaiskasvatuksessa…………………………………………………………. 172 Monikulttuurisuuden osaamistarve vs. koulutuksen muutostarve……………………………. 176 OSA 5 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI JA PROSESSIKUVAUS…. 180 Marja-Liisa Vesterinen TAUSTAA MALLIN RAKENTAMISELLE……………………………………………………………………… 180 Ennakoinnista…………………………………………………………………………………………… 180 Osaamistarpeiden ennakoinnista………………………………………………………………….... 182 Mallille asetetut tavoitteet…………………………………………………………………………….. 184 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI………………………………………………………………. 185 Osaamistarpeiden ennakoinnin toteuttajat………………………………………………………… 186 Ennakoinnin toteuttaminen…………………………………………………………………………… 188 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN TULOKSET JA ENNAKOINTITIEDON KÄYTTÖ……………... 197 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI PROSESSIKUVAUKSENA………………………………………… 198 9 Marja-Liisa Vesterinen OSA I SOTE-ENNAKOINTI – SOSIAALI- JA TERVEYSALAN SEKÄ VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI Kirjamme ensimmäisessä osassa kuvataan lyhyesti sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ennakoinnin tarvetta, SOTE-ENNAKOINTI-projektia ja ennakointitutkimuksen tavoitteita tutkimusongelmineen. Toisena kokonaisuutena kuvataan tutkimuksen toteutusta ja tulosten esittämistä. Lisäksi selostetaan yleistä ammatillisen osaamisen jaottelua osaamisalueisiin, joiden mukaan uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet esitetään ennakointimme tuloksena kirjan osissa 2 ja 3. Sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen haasteet liittyvät kummankin alan jatkuvasti kasvaneisiin kokonaismenoihin, asiakasmäärien ja -odotusten kasvuun, työvoiman saantiin, palvelutarpeen määrälliseen ja sisällölliseen kasvuun, toimintaympäristön muutoksiin sekä teknologian ja sähköisten toimintajärjestelmien tuomiin uusiin toimintamahdollisuuksiin. Projektimme väliraportissa vuoden 2009 lopussa on kuvattu yhteiskunnan odotuksia, haasteita ja mahdollisuuksia seikkaperäisesti, eikä niitä enää toisteta. Väliraportti löytyy sähköisenä projektin kotisivuilta osoitteesta http://www.ekky.fi/sote/documents/valiraportti_2009.pdf SOTE-ENNAKOINTI -PROJEKTI Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymässä on toteutettu SOTE-ENNAKOINTI – projektia, jossa on ollut kyseessä sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakointi. Projekti käynnistyi syksyllä 2008, laajeni sote-toimialan ennakoinnista myös varhaiskasvatuksen ennakointiin syksyllä 2009 ja päättyy kesäkuun lopussa vuonna 2011. Syksyllä 2009 projektiin tuli mukaan Turun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala, jonka tehtävänä on ollut ennakoida erikoissairaanhoidon erityisosaamisen tarpeita tulevaisuudessa. Opetushallitus on määritellyt koulutuksen ja osaamistarpeiden ennakoinnin yhdeksi viidestä merkittävästä kehittämisohjelmasta, joilla toteutetaan kansallista politiikkaa ja opetusministeriön kehittämisstrategiaa. SOTE-ENNAKOINTI- projekti kuuluu valtakunnallisen ESR-kehittämisohjelman toimintalinjaan 3: Koulutus-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen, jossa Opetushallitus toimii Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin kehittämisohjelman rahoittajaviranomaisena. Omaa projektiamme ovat rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto, Opetushallitus, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Lappeenrannan ja Turun kaupungit. Osaamistarpeiden laadullinen ennakointi tuottaa tietoa tulevaisuuden osaamistarpeista, osaamisen painopisteiden muutoksista (mm. koulutusohjelmien, suuntautumisten ja aloituspaikkojen suhteen), kokonaan uusista osaamisalueista ja työelämän tarvitsemista uudenlaisista osaamiskombinaatioista. (Opetusministeriö 2008, 10, 39.) Lisäksi ennakointitietoa tarvitaan koulutusorganisaatioiden 10 oman henkilöstön osaamisen johtamiseen ja mahdolliseen uusrekrytointiin. Koulutuksen kehittämisessä on lähtökohtana oltava myös koulutusorganisaatioiden omista lähtökohdista nousevat ennakointitiedon tarpeet. Osaamistarpeiden laadullista ennakointia ja koulutustarpeiden määrällistä ennakointia tulee ehdottomasti sitoa toisiinsa niin valtakunnallisessa kuin alueellisessa ennakoinnissa. Valtakunnallisen ennakoinnin lisäksi on SOTE-ENNAKOINTI-projektissa toteutunut myös osaamistarpeiden alueellinen ennakointi, jonka avulla toteutetaan koulutusorganisaatioille kuuluvaa vastuuta osallistua työelämän kehittämiseen ja aikaansaada koulutuksen kautta alueellista vaikuttavuutta. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN SEKÄ VARHAISKASVATUKSEN ENNAKOINNIN TARVE Sosiaali- ja terveysalan haasteet liittyvät jatkuvasti kasvaneisiin kokonaismenoihin, työvoiman saantiin, palvelutarpeen määrälliseen ja sisällölliseen kasvuun, alan jatkuvan kehityksen tuomiin mahdollisuuksiin, toimintaympäristön muutoksiin ja teknologian sekä sähköisten toimintajärjestelmien tuomiin uusiin toimintamahdollisuuksiin. Uudistamistarpeet rakenteissa, prosesseissa ja osaamisessa Palvelujärjestelmän rakenteiden, prosessien ja toimintatapojen uudistaminen tarjoaa terveellä pohjalla toteutettavan muutoksen, joka mahdollistaa kustannustehokkuuden kasvun, kokonaismenojen kasvun taittumisen ja henkilöstön ammattirakenteiden ja työnjaon uudistumisen. Sosiaali- ja terveysmenojen kasvu Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ja asiakkaiden tarpeet ovat kasvaneet jyrkästi viime vuosina ja uhkaavat yhä kasvaa. Valtion budjetista 32 % (14,7 miljardia € v. 2009) kohdentuu sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Kuntien talousarvioiden toimintakatteista 50-60 % käytetään Kuntaliiton peruspalvelubudjetin 2010 mukaan sosiaali- ja terveysmenojen kattamiseen (kuvio 1). Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2010 Palkat 39 % Sosiaali- ja terveystoimi 53 % (Toimintamenot ja investoinnit) Verotulot 43 % siitä: kunnallisvero 38 % yhteisövero 3 % kiinteistövero 2 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 12 % Materiaalin ostot 10 % Palvelujen ostot 20 % Avustukset 5 % Lainanhoito 4 % Investoinnit 9 % Muut menot 1 % Opetus- ja kulttuuritoimi 25 % Käyttötal. valtionosuudet 19 % (Toimintamenot ja investoinnit) Muut tehtävät 18 % (Toimintamenot ja investoinnit) Rahoitustoiminta ja muut menot 4 % Toimintatulot 28 % siitä: myyntitulot 17 % maksutulot 5 % muut toim.tulot 6 % Lainanotto 6 % Muut tulot 4 % Arvioidut ulkoiset tulot ja ulkoiset menot noin 38,7 mrd. € Kuvio 1 Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2010. 11 Em. lukujen perusteella näyttää kulukatto tulleen vastaan ja käännettä kustannusten nousukulman loivenemiseen sekä kustannustehokkuuden ja tuottavuuden kasvuun odotetaan. Samalla vaaditaan palveluilta kuitenkin korkeaa laatua. (SOTE-ENNAKOINTI. Väliraportti 2009.) Oheinen kuvio 2 osoittaa, kuinka suurista rahasummista ja säästöistä on kyse, jos sosiaali- ja terveydenhuollon kustannustehokkuutta pystyttäisiin nostamaan 1 % vuodessa vuosian 2011-2020. Tuottavuusloikan yhteissumma olisi 14 miljardia euroa. Kuvio 2 Tuottavuusloikka 1 %:n menosäästöllä 2011-2020. (Lähde VVM) Eläköityminen Sosiaali- ja terveysalan palvelutarpeen kasvuun, eläköitymiseen ja muuttoliikkeeseen perustuva tuleva työvoimatarve on ennakoitu sosiaali- ja terveysalalla suureksi. Sen vuoksi ei siihen voitane vastata ongelmitta, ellei löydetä ratkaisuja työstä ja talousvaikutuksista selviytymiseen rakenteellisilla muutoksilla sekä työnkuvia ja työprosesseja uudistamalla. Alalla oli vuonna 2009 yhteensä 360 000 alan koulutuksen saanutta henkilöä, joista työssä on 269 000 (74,7 %), 12000 työttömänä (3,3 %) ja eläkkeellä 58 000 (16 %). Työvoiman määrä nousi vuonna 2010 jo 380 000 henkilöön. Vuoteen 2025 mennessä alan henkilöstöstä jää eläkkeelle noin puolet. Samanaikaisesti työvoiman tarve kasvaa mm. ikääntyvän väestön palvelutarpeen kasvaessa. (TEM 32/2009, s. 12-13.) Työvoima 2025- tutkimuksen mukaan tarvitaan sote-alan työtehtäviin 2020-luvun lopulla 70 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 2008 on tarvittu. Jos tuottavuutta ei saataisi nousemaan ja asiakkaiden palvelutarvetta myöhennetyksi viidellä vuodella, olisi tarve peräti 200 000 henkeä. (Työvoima 2025, työministeriö 2007). Kuviossa 3 esitetään Kuntaliiton kokoama, Kuntien eläkevakuutuksen tietojen mukainen ennuste suurimpien ammattiryhmien eläkepoistumasta vuosien 2010-2030 aikana. Suurimpiin eläköityviin ammattiryhmiin kuuluvat perus- ja lähihoitajat, sairaanhoitajat, lastenhoitajat ja päiväkotiapulaiset, sairaala- ja hoitoapulaiset sekä lastentarhanopettajat, jotka kaikki ovat olleet SOTE-ENNAKOINTIprojektiin liittyviä ammattiryhmiä. 12 Kuvio 3 Suurimpien ammattiryhmien eläkepoistuma 2010-2030. Mikäli väestönkehitys jatkuu muuttumattomana, vähenee työikäisen väestön (15–64-vuotiaat) määrä Suomessa vuoteen 2015 mennessä 100 000 henkeä ja vuoteen 2030 mennessä 250 000 henkeä. Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa 98 000 hengestä 349 000 henkeen. Näin suuret muutokset herättävät huolta hoivapalveluiden saannin turvaamisesta, vaikka ne tapahtuvatkin pitkällä aikavälillä. (Työ- ja elinkeinoministeriö 32/2009, s. 13-14) Ikääntyvien palvelutarpeen, tuottavuuden kasvun ja henkilöstömäärän yhteensovittaminen Oleellista on pystyä vaikuttamaan väestön, erityisesti ikääntyvien palvelutarpeeseen. Palvelutarpeen myöhentäminen vähentäisi henkilöstön lisäystarvetta: jos 65-vuotias käyttää vuonna 2040 saman verran palveluista kuin 60-vuotias vuonna 2006, olisi henkilöstön lisäystarve noin 70 000 uutta henkilöä (VATT). Eliniän pidentymisen myötä sosiaalimenot kasvavat samalla kun hyvinvoinnin rahoitusmahdollisuudet tiukkenevat (STM 2010, FinnSight 2015). Tuottavuuteen vaikuttaminen on toinen olennainen muutostarve: jos tuottavuus lisääntyisi ½ prosenttia ja palvelutarve myöhentyy 5 vuodella, säilyisi henkilöstön tarve nykyisellään. Mikäli ikääntyvän väestön palvelutarvetta saadaan myöhennettyä viidellä vuodella, arvioidaan uutta työvoimaa tarvittavan vuoteen 2040 mennessä noin 70 000. Mikäli sen lisäksi tuottavuus kasvaisi puoli prosenttia, säilyisi henkilöstön tarve nykyisellään. Nuorten ikäluokka ei riitä kattamaan alan henkilöstötarvetta (Työ- ja elinkeinoministeriö 32/2009, s. 24). Kuviossa 4 (Mäki-Lohiluoma 2009) on ennakoitu kuntien peruspalvelujen henkilöstö vuosina 19902004 ja väestömuutoksista johdettu tarve vuoteen 2050 sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä koulutuspalveluissa. Kuten kuviosta näkyy, kasvaa eniten sosiaalipalvelujen henkilöstötarve. 13 Kuvio 4 Kuntien peruspalvelujen henkilöstö vuosina 1990-2004 ja väestö muutoksista johdettu tarve vuoteen 2050. Uudistamistarpeet osaamisessa ja ammatillisessa koulutuksessa Työvoimatarpeen kasvu vaikuttaa myös hoito- ja hoiva-alan osaamisvaatimuksiin, jolloin on tärkeää huolehtia ammatillisen peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen työelämävastaavuudesta ja siitä, että koulutus vastaa laajeneviin ja muuttuviin osaamisvaatimuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon on kilpailtava pienenevien ikäluokkien hakeutumisesta ammatilliseen koulutukseen. Koulutuksen kehittäminen yhtä lailla kuin työn, työolosuhteiden ja johtamisen kehittäminen työpaikoilla lisäävät alan vetovoimaa. Sote-alan aloituspaikkoja on lisättävä välittömästi pahenevan sote-alan työvoimavajeen vuoksi. Varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muutokset ja haasteet edellyttävät sen selvittämistä, miten henkilöstön välistä työnjako ja kunkin ammattiryhmän osaamista on kehitettävä, jotta varhaiskasvatuspalvelut vastaavat odotuksia, ovat laadukkaita ja kustannustehokkaita. TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA -ONGELMAT Tutkimustehtävänä on ollut selvittää tulevaisuuden ennakoinnin avulla, miten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palvelujärjestelmää ja prosesseja, henkilöstörakennetta ja ammattiryhmien välistä työnjakoa tulee uudistaa sekä kehittää teknologiaa ja sähköistä palvelujärjestelmää palvelutarpeisiin vastaamiseksi, menokehityksen hallitsemiseksi sekä henkilöstön riittävyyden ja työhyvinvoinnin turvaamiseksi työpaikoilla ja alan henkilöstön koulutuksessa. Ennakointiprojektin tavoitteena on selvittää vastaukset seuraaviin tutkimusongelmiin: 1) Miten sosiaali- ja terveysala sekä varhaiskasvatus muuttuvat tulevaisuudessa? 14 2) Miten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palvelurakenteita ja –prosesseja, henkilöstörakennetta ja ammattiryhmien välistä työnjakoa (ml. tehtäväsiirrot) sekä työ- ja palveluprosesseja uudistetaan julkisella ja yksityisellä sektorilla? 3) Mitä osaamista ja ammattiryhmiä tarvitaan em. alojen eri tehtävissä/ palveluprosesseissa? 4) Miten uudistuva lainsäädäntö ja muu ohjeistus vaikuttavat osaamistarpeisiin, ammattirakenteeseen sekä organisaatioiden ja ammattiryhmien työnjakoon? 5) Mitä ja miten sähköiset toimintajärjestelmät ja muu teknologia uudistavat? 6) Miten koulutuksessa ja työpaikoilla tulisi vastata monikulttuurisuuden tarpeisiin? 7) Mitä koulutuksen uudistamistarpeita kaikesta edellä olevasta seuraa ammatilliseen peruskoulutukseen ja henkilöstön täydennyskoulutukseen? Tutkimusongelmiin vastataan kirjan osissa 2 ja 3. Projektin tavoitteena on ollut myös kehittää koulutusorganisaatioita varten osaamistarpeiden ennakoinnin malli prosessikuvauksena. Malli ja prosessikuvaus ovat kirjan osassa 4. Malliin olemme yhdistäneet osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Projektin käynnistyessä emme tietoisesti sitoutuneet noudattamaan mitään olemassa olevaa ennakointimallia ja menetelmää, koska siten toimimalla olisi uuden kehittäminen jäänyt toteutumatta ja eri menetelmien vertailu jäänyt tekemättä. Sen sijaan valitsimme useita eri menetelmiä sovellettavaksi ennakointityömme eri vaiheissa. Koko projektin ajan olimme vahvasti tietoisia kahdesta koulutuksen kehittämisen näkökulmasta eli että tulevaisuuden koulutuksen on vastattava työelämän tarpeisiin (työelämälähtöisyys) ja että koulutuksen ja siinä syntyvä osaamisen odotetaan myös kehittävän ja uudistavan yhteiskuntaa ja työelämää (vaikuttavuus). Näin ollen tärkeäksi nousi paitsi työelämästä koottava ennakointitieto, niin oma oivaltamisemme ja innovointimme, jolla itse voimme vaikuttaa tulevaisuuteen esitettäessä projektin tuloksia, johtopäätöksiä ja suosituksia. Projektin aikana ylläpidettiin koko ajan kahta eri prosessia: 1) ennakointitiedon tuottamisen prosessia ja 2) osaamistarpeiden ennakointimallin rakentamisen prosessia sekä siihen liittyvien erilaisten vaihtoehtojen kokeilua ja vertailua. TUTKIMUSMENETELMÄT Projektin käynnistyessä valittiin useita eri menetelmiä sovellettavaksi ennakointityön eri vaiheissa. Tällä tavoin haettiin kerryttää näyttöä sille, mitä ennakointimallissa esitetään tämän kirjan lopussa. Projektin käsitystä ennakointitehtävästä ja siihen soveltuvasta ennakointiprosessista kuvastavat kuitenkin seuraavana esitettävät ennakoinnin ja osaamisen ennakoinnin määrittelyt ja menetelmät. Tutkimusmenetelmää kuvataan seuraavassa melko tarkasti siitä syystä, että menetelmien kokeilu ja vertailu antoi perustan kirjan lopussa esitettävälle ennakointimallille. 15 Asiantuntijaraatia haastateltaessa sovellettiin vapaalla tavalla avointa delfoi-tekniikkaa*, jossa tiedon avoin jakaminen, uuden rakentelu ja sosiokonstruktivismi saivat tilaa ja asiantuntijaraadin jäsenillä oli mahdollisuus innovoitua toistensa ajatuksista, kommentoida niitä ja löytää tulevaisuuskuvia, jotka olivat kaikkien mielestä tavoiteltavia. Menetelmälle annettiin uusi nimi, AVOIN DELFOI, koska aineiston keruussa ei edes tavoiteltu anonyymiutta tai skenaarioiden käsittelyä, vaan haettiin tavoitteellisesti ryhmävuorovaikutusta asiantuntijoiden välillä innovoinnin ja keskustelun lisäämiseksi sekä tavoitellun tulevaisuuskuvan esiin saamiseksi. Haastattelussa sovellettiin kummallakin kierroksella focus group-tekniikkaa* ryhmähaastatteluna ja top down-lähestymistapaa*. Alueellisia asiantuntijoita, kuten yksiköiden johtajia, vastuualueiden johtajia ja ylipäänsä selkeästi esimiesasemassa olleita haastateltiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Teemat perustuivat tutkimusongelmiin. Alkutietona annettiin informaatiota asiantuntijaraadin ja projektiryhmän muodostamista visioita, tulevaisuuden muutoksista ja haasteista (top down). Haastatteluissa käytettiin kuitenkin bottom up-lähestymistapaa*. Tällöin haastattelun vastaukset ja aiheet lähestyivät enemmän keskipitkän kuin pitkän aikavälin ennakointia. Henkilöstölle tehty internet-kysely tehtiin strukturoituna teemahaastatteluna. Aineiston käsittely on toteutettu teemoittain ja tutkimusongelmittain sisällönanalyysina (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000, Tuomi& Sarajärvi 2004). Koska sote-alaa koskevassa ennakointiosiossa aineiston keruu käynnistettiin asiantuntijaraadin ja ylimpien esimiesten haastattelussa top-down (ylhäältä alaspäin)-menetelmällä, haluttiin varhaiskasvatuksen ennakoinnissa kerätä aineisto päinvastaisessa järjestyksessä bottom-up –menetelmällä, jotta saadaan selville, onko jompikumpi tapa hedelmällisempi ennakointitiedon keruun etenemistapana. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että varhaiskasvatuksen ennakoinnissa toteutettiin toimintaympäristöanalyysin jälkeen ensimmäisenä henkilöstön internet-kysely ilman minkäänlaista tulevaisuuden visioiden esittelyä. Täten saatiin esiin teemoja, joista voitiin tehdä kysymyksiä esimiesten haastatteluissa. Ennakointitutkimuksessa käytettyjä menetelmiä on koottu oheisiin taulukoihin 1 (1. kierros) ja 2 (2. kierros). ___________________________________________________________________ Avoin Delfoi ja eDelfoi sekä keskustelu sosiaalisessa mediassa tarkoittavat tässä sitä, että luodaan yhteiset keskustelualustat, joissa jokainen keskustelee ja vastaa kysymyksiin omalla nimellään jokaiselle sopivana aikana. Jokainen voi lukea toistensa vastauksia ja innovoitua niistä. Ennakoinnissa toteutuu yhteistoiminnallisuus ja dialogisuus sekä kommentoinnin ja kysymisen mahdollisuus. Top down -lähestymistavassa ennakointi on asiantuntijakeskeistä ja siinä käytetään systemaattisia menetelmiä. Bottom up-lähestymistavassa korostetaan voimakkaasti vuorovaikutusta keskustelemisen ja useiden tahojen osallistumisen kautta. * Focus group-haastattelu on peräkkäisiä haastatteluita sisältävä joustava menetelmä, jolloin edellisessä haastattelussa esille tulleita ongelmia syvennetään seuraavissa haastatteluissa. Aluksi kartoitetaan ongelmia ja teema-alueita, mutta seuraavien haastattelujen aikana voi nousta esille uusia kysymyksiä ja teemaalueita. Focus group-haastattelua voidaan käyttää erityisesti tutkimusalueen ongelmien identifiointiin, uusien käsitteiden formulointiin ja ideoiden etsintään (Berger 1991, 91-96; Madriz 2000). Focus group -haastattelu on ryhmähaastattelu, johon yleensä osallistuu 6 - 10 henkilöä, joilla on jollain lailla samanlainen tausta tai asema ja he keskustelevat 5 - 6 eri teemasta 1½:sta tunnista 2 tuntiin. Haastattelu valmistellaan huolellisesti etukäteen ja haastattelutilanteessa varmistetaan kaikkien osallistuminen keskusteluun - ohjailematta keskustelua kuitenkaan liikaa. (Ahola, Godenhjelm & Lehtinen 2002) Haastattelussa saatu tieto perustuu haastateltavien omiin kokemuksiin ja näkemyksiin ja saattaa näin olla erilaista kuin esim. tilastoista löytyvä tieto. 16 Taulukko 1 Tutkimusmenetelmän kuvaus kierroksella 1. 1. kierros SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Aineiston keruu Projektiryhmä o toimintaympäristöanalyysi ja aiemmat ennakointitutkimukset ja dokumentit -> esiymmärrys alasta ja käytännön kokemus Asiantuntijaraati (pitkä ennakointi) : o avoin delfoi ,perusteluna tiedon jakaminen, uuden rakentelu ja sosiaalinen konstruktivismi o focus group-haastattelu: toimintaympäristöanalyysin perusteella visiosta ja niihin liittyvät muutoksista sekä tulevaisuuden haasteista o top-down-lähestymistapa ylhäältä alaspäin Alueelliset asiantuntijat (keskipitkä ennakointi) o haastattelut esimiehille ja johdolle sekä paikallisesti o asiantuntijaraadin ja projektiryhmän visiot esitietona (top down) o puolistrukturoitu teemahaastattelu vastuualueittain (bottom up) o sähköpostilla strukturoitu teemahaastattelu eri kaupunkeihin johtoryhmille Henkilöstökysely ja opiskelijakysely (keskipitkä – lyhyt tähtäin) o strukturoitu nettikysely henkilöstölle ammattiryhmittäin ja organisaatiotasoittain ilman esitietoja visioista (bottom up) o strukturoitu teemahaastattelu opettajille o teemoitetut oppimistehtävät ja opinnäytetyöt sekä niiden purku ja teemoittein toteutetut analyysit opiskelijoiden kanssa Aineiston käsittely ja analysointi Projektiryhmä o analysointilomakkeisto teemoittain ja tutkimusongelmittain o purku ja luokittelu tutkimusongelmittain tiimissä, jatkotyö parityönä o sisällönanalyysi tutkimusongelmittain ja teemoittain o megatrendianalyysi: megatrendien esiin nouseminen (tutkimuksen toista kierrosta varten) Tulokset, johtopäätökset ja suositukset tutkimusongelmittain (1. kierros) Projektiryhmän (tiimit, työparit) ja asiantuntijaraadin käsittely (työpaja) o vision muotoutuminen o osaamistarpeiden selviäminen, yleinen taso, ei riittävän yksityiskohtaista ammattiryhmittäin o työnjakokuvan hahmottuminen tulevaisuutta varten o uuden palvelurakenteen hahmottuminen o asiantuntijaraadin käsittely - avoin delfoi ja focusgroup o 2. kierroksen painopisteiden kirkastuminen (megatrendien ja niiden toteuttaminen käytännössä) 17 Taulukko 2 Tutkimusmenetelmän kuvaus kierroksella 2. 2. kierros: SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Aineiston keruu Valtakunnalliset edelläkävijät o megatrendeihin liittyvät puolistrukturoidut focusgroup-haastattelut (julkis- ja yksityissektori) o täydentävä delfoi-kysely sähköpostilla johtoryhmille sosiaalipalvelujen trendeistä/sote tulosten kommentointi, täydentävät tiedot o vision ja megatrendien täydentäminen kehityksen seuraavista vaiheista edelläkävijöiden haastattelu -> kokemukset ja seuraavat kehitys vaiheet -----------------------ylitys------------suoraan uusimpaan kehitysvaiheeseen o analyysin jatkaminen ja valinnat oman uuden tulevaisuuskuvan kehittelyyn eri toiminnoissa edelläkävijöiden malleja integroimalla, yhdistelemällä ja jatkokehittelemällä sosiokonstruktivistisella otteella projektiryhmässä o asiantuntijaraadin käsittely ja täydentäminen VARHAISKASVATUS (vain yksi kierros) Tutkimussuunnitelma (kuviossa 6 prosessina) Toimintaympäristöanalyysi, esitiedot Projektiryhmä Aineiston keruu Asiantuntijaraatina varhaiskasvatuksen johtoryhmät (pitkä aikaväli) o toimintaympäristöanalyysin jatkaminen ja visiointi o sähköpostihaastattelut, 1 kasvokkain haastattelu Henkilöstön internetkysely ja esimiesten haastattelut o päinvastainen järjestys: ensin henkilöstökysely, sitten esimiesasemassa olevien asiantuntijoiden haastattelut Strukturoitu henkilöstökysely netissä (lyhyen tähtäimen ennakointi) o bottom-up-lähestymistavalla alhaalta ylöspäin o vertailu ensimmäisen vaiheen lähestymistapaan - onko eroja, kumpi tuloksellisempaa Päiväkotien johtajat (keskipitkä – lyhyt ennakointi / pitkä-keskipitkä ennakointi o puolistrukturoidut teemahaastattelut o kokeilu: toinen ilman visioita ja toisessa esitietona visiot Varhaiskasvatuksen johtoryhmät (pitkän tähtäimen ennakointi) o focus group-haastattelu, delfoi-kysely sähköpostilla eri kaupunkeihin visioista, tulevista muutoksista ja osaamistarpeista Yliopisto- ja amk-kouluttajat (pitkän tähtäimen ennakointi) o puolistrukturoidut teemahaastattelu Kokeilimme esimiestason haastatteluja kahdella eri tavalla: 1) esittelemättä heille esiin tulleita visiota, tulevaisuuden muutossuuntia ja haasteita ja 2) esittelemällä edellä mainitut asiat sekä sähköpostitse lähetetyssä haastattelukutsussa että vielä suullisesti varsinaisessa haastattelutilanteessa. Jälkimmäinen tapa antoi haastateltaville aivan eri tavalla ilmaa siipien alle ja heidän tulevaisuusajattelunsa lähti haastattelussa liikkeelle, mikä näkyi myös vastauksissa kysymyksiin. Vedimme tästä johtopäätöksen, että lähiesimiehiltä ja keskijohdolta ei ole kohtuullista odottaa tulevaisuu- 18 den visiointia ilman, että heille on annettu tietoa tulevaisuuteen liittyvästä viitekehyksestä (ylimmän johdon visiot, muutostrendit, haasteet). Luonnollinen selitys on se, että strateginen ajattelu ei kuulu samassa määrin kaikille organisaatiotasoille. Tämä on otettava huomioon tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakoinnissa, kun ennakoidaan erikseen pitkälle, keksipitkälle ja lyhyelle aikavälille. Aineiston käsittely ja analysointi sekä tulosten esittäminen toiselta kierrokselta on esitetty taulukossa 3. Lisäksi taulukossa on yhteenveto koko projektin tulosten esittämisestä, johtopäätösten esittämisestä ja suositusten antamisesta. Taulukko 3. Aineiston käsittely, analysointi ja tulosten esittäminen 2. kierrokselta sekä yhteenveto tulosten esittämisestä, johtopäätösten esittämisestä ja suositusten antamisesta. 2. kierros: Aineiston käsittely ja analysointi o analysointilomakkeisto teemoittain ja tutkimusongelmittain o purku ja luokittelu tiimissä, jatkotyö parityönä o sisällönanalyysi tutkimusongelmittain ja teemoittain o megatrendianalyysi: megatrendien esiin nouseminen (tutkimuksen toista kierrosta varten) Tulokset toiselta kierrokselta: o vision täydentyminen o palvelurakenteen selkiytyminen o työnjakokuvan selkiytyminen o osaamistarpeiden täydentäminen o tulosten yhteenveto-> haastateltujen arvioitavaksi ja palaute o asiantuntijaraadin käsittely- avoin delfoi ja focugroup o artikkelimuotoinen loppuraportti o tulosten levittäminen o ennakoinnin malli Koko ennakointitutkimus: Tulosten, johtopäätösten ja suositusten esittäminen koko projektista o yhteistoiminnallinen työtapa: tiimit, työparit, projektiryhmä o asiantuntijaraadin käsittely (työpaja) o ennakoinnin luonne: yhdistetty eksploratiivinen (kartoittava, mihin tapahtumat johtavat) ja normatiivinen (miten tulevaisuus halutunlaiseksi). Ennakoinnissa tarvitaan näitä molempia. o suositukset siitä, millä kehityssuunnilla ja tapahtumilla päästään haluttuihin tulevaisuuksiin (miten). o osaamistarpeiden esittämisen ammatillisen osaamisen jaottelun mukaisesti PROJEKTISUUNNITELMAN MUKAINEN ENNAKOINNIN ENSIMMÄINEN KIERROS Seuraavana kuvataan ennakointiprojektin ensimmäisen ja toisen kierroksen toteutusta käytännössä. Projektin alkuvaiheessa tehtiin sosiaali- ja terveysalan ennakoinnille prosessisuunnitelma siitä, mitä tietoa, miten ja keiltä hankitaan. Projektin edetessä tapahtui projektiryhmässä oppimista, jonka perusteella suunnitelma muotoutui toista ennakointikierrosta varten uudelleen. Ensimmäisellä 19 kierroksella toteutettiin alueellista ennakointia Etelä-Karjalassa. Toisella kierroksella haastattelut ja kyselyt olivat valtakunnallisia ja niitä kohdistettiin erityisesti edelläkävijäorganisaatioihin. Kuvioon 5 on koottu yhteenveto sote-alan ensimmäisen kierroksen aineiston keruusta. Tutkimuksen toteutus Etelä-Karjalassa syksy 2008-kevät 2009, 1 kierros Asiantuntijaraadin haastattelu: viitekehys ja tulevaisuuden visio Haastattelut erikoissairaanhoitoon: • lääkärit, osastonhoitajat Haastattelut sos.- ja terveystoimi Lpr ja Imatra: • Vanhuspalvelut: osastonhoitajat pitkäaikaissairaanhoidossa ja vanhainkodeissa/ palveluasumisessa, kotihoidon esimiehet ja osastonhoitajat • Sosiaalipalvelut palvelualueittain, johto ja yksiköiden esimiehet • Terveyspalvelut: johtavat lääkärit, tk-lääkäreitä, osastonhoitajia, hoitotyön johtaja Yksityissektori • Tehostetun palveluasumisen, hoitokotien ja terveyspalveluja myyvän tahon haastattelut Opettajille tehty kysely ohjattuna ryhmäkyselynä ja -vastaamisena Internet-kyselyt • Erikoissairaanhoidon ja tk:n lääkärit (oma kysely) • Osastonhoitajat, apul.osastonhoitajat, yksiköiden johtajia (oma kysely) • Henkilöstökysely haastateltujen esimiesten alaisille otoksena Kysely ammattikorkeakouluille ja terveyskeskuksille sekä erikoissairaanhoitoon toteutuneista/ suunnitelluista tehtäväsiirtokoulutuksista, asiantuntijahoitajakoulutuksista ja tehtäväsiirroista Opiskelijat: työssäoppimis- ja harjoittelujaksoilla oppimistehtäviä ja opinnäytetöitä projektin aihepiiristä, mukana keväällä 09 58 opiskelijaa, ,syksyllä 2009 n. 40 opiskelijaa Yhteensä n. 580 henkilöä tähän mennessä Kuvio 5 Sote-alan ensimmäisen ennakointikierroksen kohderyhmät aineiston keruussa. Ensimmäisenä analysoitiin toimintaympäristön ennakoituja muutoksia aiemmin tehtyjen ennakointien, tutkimusten ja alan muiden dokumenttien pohjalta. Sen jälkeen koottiin alueen ylimmistä asiantuntijoista haasteltavaksi asiantuntijaraati. Näin kootun aineiston pohjalta saatiin esiin tulevaisuuden visiot, muutokset ja haasteet Alueella haastateltiin suuri joukko sote-yksiköiden esimiehiä ja lopulta tehtiin internet-kysely henkilöstölle ja opettajille. Opiskelijat osallistuivat aineiston tuottamiseen oppimistehtävien ja opinnäytetöiden kautta. Haastatteluihin, kyselyihin ja oppimistehtäviin osallistui yhteensä noin 580 henkilöä ensimmäisellä kierroksella. TOINEN KIERROS Toisella kierroksella ennakoitiin sekä sosiaali- ja terveysalaa että uutena toimeksiantona myös varhaiskasvatuksen tulevaisuutta osaamistarpeineen. 20 Sosiaali- ja terveysalan ennakointi toisella kierroksella Ensimmäisen kierroksen tuloksena nousi esiin sosiaali- ja terveysalan megatrendejä, joita kohti ennakoitiin yleisesti mentävän. Toisen, valtakunnallisen kierroksen suunnitelmaksi muotoutui sen selvittäminen, millä trendeillä toimintatavoille ja muutoksilla kyseisiä megatrendejä ollaan toteutettu edelläkävijäorganisaatioissa tai aiotaan toteuttaa. Näin ollen toisen kierroksen haastattelut fokusoituivat esiin nousseisiin muutostrendeihin. Toisella kierroksella haluttiin myös saada tietoa siitä, mitä tulevaisuuden kehittämissuunnitelmia edellä kävijöillä on. Tavoitteena oli selvittää, onko toisessa kehitysaallossa tulevilla organisaatioilla mahdollisuus hypätä jonkun kehitysvaiheen yli suoraan pidemmälle tulevaisuuteen jo tiedossa olevaan uuteen kehitysvaiheeseen. Toisen kierroksen prosessi on esitetty kuviossa 6. Aineiston keruun 2. kierros: kehityssuuntien / skenaarion ”pätevyyden” testaaminen 1. ETELÄ‐KARJALASSA TOTEUTUNEET HAAST., KYSELYT JA ASIANTUN‐ TIJARAATI (1. kierros) – viitekehys ja visio ¨ ‐ haastattelut ‐ kyselyt ‐ analyysi ja tulokset ‐ johtopäätökset / tulevaisuuden skenaariot ‐ suositukset ‐ asiantuntijaraadin käsittely 2. JOHTOPÄÄTÖKSET JA TULEVAISUUDENKUVA ‐ keskeinen muutos, josta kysytään lisää ‐ kakkoskierroksen asiantuntijoilta J O H T O P Ä Ä T Ö K S E T Terv.‐ keskus Perhe ja sos.palv. Vanhus‐ palv:t Sähköinen toim.järj. ja teknol. Yksityis‐ sektori Varhaiskasvatus 3. EDELLÄKÄKÄVIJÖI‐ DEN TOTEUTUKSET 4. V XXX ‐Tk +amk A I K Kaupunki 1 U T U Kaupunki 2 jne K S E SHP 1 ja 2 T Yritykset 1‐n Kuvio 6 Toisen kierroksen ennakointiprosessi. Toisen kierroksen haastatteluihin osallistui noin 96 henkilöä ml. varhaiskasvatuksen ennakointi. Erikoissairaanhoidon osaamistarpeiden ennakointiin on osallistunut lisäksi hiukan yli 400 henkilöä. Näin ollen aineiston keruun kohderyhmänä on ollut yhteensä noin 1.100 eri henkilöä. Luvussa ovat mukana myös Turun ammattikorkeakoulun alaprojektin kohderyhmään kuuluneet henkilöt. 21 Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden ennakoinnin toteuttaminen SOTE-ENNAKOINTI-projekti sai tehtäväkseen syksystä 2009 alkaen ennakoida myös varhaiskasvatuksen tulevaisuutta ja esittää ennakoinnin tuloksena, miten varhaiskasvatushenkilöstön osaamistarpeet muuttuvat ja miten niihin pitää vastata koulutusta uudistamalla. Projektin varhaiskasvatusosiossa on selvitetty eri ammattiryhmien osuutta päiväkotien ammattirakenteessa ja palveluprosesseissa, ammattiryhmien vahvuusalueita ja tehtäväkuvaa päivähoidossa sekä tietoa tulevaisuuden osaamis- ja koulutussisältötarpeista alan koulutusta varten. Vision, tulevaisuuden muutosten ja haasteiden ennakoinnissa ei koottu asiantuntijaraatia haastateltavaksi, vaan asiantuntijaraadiksi valittiin eri kaupunkien varhaiskasvatuksen johtoryhmät, joita haastateltiin sähköpostitse. Vain paikallisen varhaiskasvatuksen johtoryhmän haastattelu tehtiin kasvokkain. Kumpikin menetelmä tuotti samanlaisia tuloksia, mikä antoi meille näytön siitä, että tulevaisuudessa kannattaa ennakointiaineiston keruussa käyttää vähemmän järjestelyjä vaativia menetelmiä, kuten keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin malli ja sitä täsmentävä prosessikuvaus perusteluineen ja selostuksineen esitetään kirjan osassa 4. Oheinen viitekehyskuvio 6 esittelee varhaiskasvatukseen liittyvää ennakoinnin tutkimustehtävää ja tutkimussuunnitelmaa. Niiden mukaan myös edettiin. I Työntekijätaso (eri amm.ryhmät) KYSELY II Esimiehet HAASTATTELU/ KYSELY III Opettajat KYSELY ‐ Mitä kuuluu tehtäviin (eri amm.ryhmissä) ‐ Mitä lapsi tarvitsee (kokonaisuutena ja eri amm.ryhmiltä) ‐ Mitä osattava (kussakin ammattiryhmässä) ‐ Mitkä ovat oman ammatti‐ ryhmän vahvuudet Minkälainen on päivähoidon tulevaisuus ‐ asiakkaat Miten työ muuttuu tulevaisuudessa ‐ moniamm. yhteistyö ‐ uudet osaamisvaatimukset Koulutuksen kehittämistarpeet ‐ oma tutkinto Mitä osattava tulevaisuudessa Henkilökunnan rakenne ja työnjako eo. taustaa vasten ‐ muut ‐ ok vai muutettavaa ‐Mikä työssä parasta ‐Mikä haittaa työtä 1. Oman tutkinnon tuottamat vahvuudet 2. Tehtävät/toimenkuvat 3. Osaamisvaatimukset 4. Kehittämistarpeet ‐ Mitä osattava (ammattitaitovaatimukset) ‐ Kellä ko. osaamista on (koulutustaustan mukainen amm.ryhmittäinen jaottelu) Koulutuksen kehittämistarpeet VERTAILU ‐millä koulutuksella osaaminen syntyy tai jää puuttumaan a) Täydentävätkö osaamisalueet toisiaan b) Ovatko toistensa vaihtoehtoja c) Onko osaamisprofiileilla paremmuus‐ /tärkeysjärjestystä Johtopäätökset: Mitä uudistamistarpeita eri tutkinnoissa ja työssä Miten kaikki resurssit ja osaaminen hyödynnetään Kuvio 6 Varhaiskasvatuksen ennakoinnin tutkimusprosessi. 22 TULOSTEN ESITTÄMINEN Ennakointitutkimuksen tulokset ja johtopäätökset suosituksineen esitetään kirjan asianomaisissa osissa II (tulokset sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden visioista, muutostrendeistä, osaamistarpeista ja koulutuksen kehittämistarpeista) ja osassa III (tulokset varhaiskasvatuksen tulevaisuuden visioista, muutostrendeistä, osaamistarpeista ja koulutuksen kehittämistarpeista). Osaamistarpeiden ennakointimalli ja prosessikuvaus ovat osassa IV. Osaamistarpeiden ennakoinnin tuottaman tiedon perusteella kehitetään koulutuksen rakenteita, opetussuunnitelmia, opintojaksokohtaisia sisältöjä ja oppimismenetelmiä sekä yhteistyötä oppimisprosessissa työelämän kanssa. Koulutustarpeiden määrällistä ennakointia taas hyödynnetään mitoitettaessa koulutuksen määriä. Tulokset osaamistarpeista ammatillisen osaamisen osa-alueittain Osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämistarpeet on jaoteltu ammatillisen osaamisen perusjaottelun mukaisesti. Ammatillisen osaamisen katsotaan syntyvän neljästä osa-alueesta (Vesterinen 2002), jotka on koottu kuvioon 7. AMMATILLISEN OSAAMISEN OSA-ALUEET 1. Yleiset työelämävalmiudet - koskee kaikkia läpi työelämän 2. Alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinta - alan perusammattitaito 3. Oman alan erityisosaaminen - alan osaaminen, joka syntyy oman koulutusohjelman perusteella 4. Sosiaalinen osaaminen - sijoitettu projektissa kontekstiin Kuvio 7 Ammatillisen osaamisen osa-alueet. Toisen asteen koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on koulutuksen tuottama osaaminen luokiteltu jokaisessa eri tavoin ja sen vuoksi valintamme on ollut esittää ammatillisen osaamisen osa-alueet työelämän näkökulmasta osa-alueisiin, joita työelämän tarvitsee. Yleiset työelämävalmiudet (työelämän avaintaidot) Yleisillä työelämävalmiuksilla tarkoitetaan tietoja ja taitoja, joita tarvitaan yleisesti työelämässä riippumatta siitä, missä tehtävässä toimitaan. Nämä valmiudet kulkevat läpi elämän henkilön mukana ja ne yleensä vahvistuvat kokemuksen myötä. Yleisistä työelämävalmiuksista nousi lähes kaikissa haastatteluissa ja kyselyissä esiin samoja, seuraavassa lueteltuja ja uusiksi koettuja osaamisvaatimuksia, joiden perusteena ovat toimintaympäristöön, asiakkuuteen tai työnjakoon liittyvät muutokset: 23 Alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinta Ammatillisella perusosaamisella (yleinen toimialan osaaminen) tarkoitetaan kuhunkin alaan (esim. metsäteollisuuden ala, varhaiskasvatus, terveysala) liittyvää alan perusosaamista ja alan kokonaisuuden tuntemusta. Perusosaamista opiskellaan yleensä ensimmäisen, kenties toisenkin opintovuoden aikana, jonka jälkeen opiskelijat syventävät osaamistaan tietyn koulutusohjelman tai suuntautumisen mukaisesti. Vaikka alan kokonaisuuden hallittava sisältö yleensä kasvaa koulutusasteittain, niin alan perusosaaminen muodostuu silti samoista asioista kaikilla koulutusasteilla. Oman alan erityisosaaminen (ydinosaaminen) Jokaisessa koulutusohjelmassa tai sen suuntautumisvaihtoehdossa alkaa erikoistuminen alan syvälliseen osaamiseen. Oman alan syventävistä ammattiopinnoista alkaa kasvaa jo opiskeluaikana orastava asiantuntijuus ja tiettyyn ammattiin liittyvä ammatti-identiteetti. Viime mainittu on edellytyksenä sille, että henkilö pystyy sisäistämään kokemuksellista oppimistaan työpaikalla ja myöhemmin nousemaan asiantuntijan tasolla tasolle, jos osaamisessa käytetään asteikkoa noviisiekspertti. Yksityissektorilla käsite ydinosaaminen on sitä erityisintä ja syvintä osaamista, joka tekee yrityksestä ainutlaatuisen ja kilpailukykyisen. Sosiaalinen osaaminen Sosiaalisella osaamisella tarkoitetaan kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, kuunnella, ymmärtää sekä huomioida asiakas kokonaisvaltaisesti, kykyä dialogiin, yhteistyöhön ja läsnäoloon. Sosiaalinen osaaminen on sisällytetty SOTE-ENNAKOINTIprojektissa osaksi työelämävalmiuksia, alan kokonaisosaamista ja alan erityisosaamista, koska sosiaalisella osaamisella ei ole merkitystä irrallisena osaamisena ja taitona, vaan se liittyy aina johonkin kontekstiin, jossa se ilmenee. Heinonen (2010) kuvaa osaamisen kerroksisuutta kuvion 8 mukaisesti. Kuviossa ammatillinen ydinosaaminen on syvintä ammatillista osaamista, jota henkilöllä voi olla pitkän työkokemuksen ansioista. Sen lähtökohtana ovat koulutukseen sisältyneet ammatilliset erikoistumisopinnot koulutusohjelman tai suuntautumisen mukaisesti. Kuvio 8 OSAAMINEN (Sirkka Heinonen 2010). 24 ENNAKOINNIN MALLIN JA PROSESSIKUVAUKSEN RAKENTAMINEN Ennakointitutkimuksemme tehtävänä on ollut tuottaa osaamistarpeiden ennakoinnin malli koulutusorganisaatioita varten. SOTE-ENNAKOINTI-projektin osaamistarpeiden ennakointimallin lähtökohdiksi asetettiin seuraavat tavoitteet - tulevaisuuteen vaikutetaan ja sitä tehdään - yhdistetään valtakunnallinen, alueellinen ja koulutusyksikkökohtainen ennakointi - yhdistetään osaamistarpeiden laadullinen ja koulutustarpeiden määrällinen ennakointi samaan malliin - katetaan pitkä, keskipitkä ja lyhyen tähtäimen ennakointi siten, että painopiste on pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä, mutta myös lähitulevaisuuden ennakoiminen on tärkeää, koska se kehittää koulutusta ja osaamista (usein paikallisista tarpeista käsin) - yhdistetään em. aikajänteet keskenään vuorovaikutteisesti toimivassa ennakoinnin kolmitasoisessa verkostossa - hyödynnetään ennakoinnissa eri menetelmiä, verkostoja, vuorovaikutusta ja yhteistoiminnallisuutta ennakkoluulottomalla tavalla - tarkastellaan esille nousevia kysymyksiä ja haasteita laaja-alaisesti ja eri näkökulmista - aikaansaadaan dialogilla ja yhteistoiminnalla monipuolisissa verkostoissa yhteinen ymmärrys tulevaisuudesta ja sille asettavista tavoitteista - tunnistetaan prosessin aikana tulevaisuuteen vaikuttavat toimintaympäristö- ja alakohtaiset tekijät uusine oivalluksineen - tehdään kerätystä tiedosta tulkintaa, joka synnyttää uutta ymmärrystä - etsitään ja löydetään ennakoinnilla ne trendit ja keinot, joilla haluttuun tulevaisuuteen päästään - tuotetaan monta eri aikajännettä kattavalla ennakoinnilla tietoa ja ymmärrystä valtakunnalliseen opetussuunnitelmien ja tutkintojärjestelmien kehittämiseen sekä rakenteiden uusimiseen, mutta myös alueellisesti yksittäisten koulutusorganisaatioiden tarpeisiin ja alueellisiin strategioihin. Lähteet Ahola, Anja & Godenhjelm, Petri & Lehtinen, Marjaana (2002) Kysymisen taito. Surveylaboratorio lomaketutkimusten kehittämisessä. Tilastokeskus, katsauksia 2 / 2002. Berger, Arthur Asa 1991. Media Research Techniques. London: SAGE. /erillislaitokset/tutu/Documents/publications/eTutu_2007-2.pdf Finnsight 2015. Tieteen, teknologian ja yhteiskunnan näkymät. Tekes. Suomen Akatemia. Helsinki Heinonen S. 2010: Esitys ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen t&k-päivillä 15.11.2010. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2000. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Kuntaliitto 2009 . Peruspalvelubudjetti. J. Turkkilan diaesitys. 22.9.2009 25 http://www.kunnat.net/binary.asp?path=1;29;374;36984;11320;30820;31181;32380&field=FileAttac hment&version=34#271,4,Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2010. Kuntien eläkevakuutus 2009. Kunta-alan eläkepoistuma 2009-2030. Kuntien eläkevakuutuksen raportteja 2/2009. Tuomo Halmeenmäki. Kuntien eläkevakuutus, Helsinki 2009. Madriz, Esther 2000. Focus Groups in Feminist Research. Teoksessa Denzin & Lincoln (eds.) 2000. Handbook of Qualitative Research. Second edition. London: SAGE, 835-850. Mäki-Lohiluoma Kari-Pekka 2009. Kaste- peruspalveluministerin aluekierros 19.10.2009 http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=319339&name=DLFE-8959.pdf. Opetushallitus 2009. Koulutustarpeiden ennakointi. http://www.oph.fi/rahoitus/esrrahoitus/kehittamisohjelmat/). Opetusministeriö (2008). Selvitys koulutus- ja osaamistarpeiden kehittymisestä sekä ennakoinnin tilasta ja kehittämistarpeista. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:5. www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/koulutus-_ja_osaamistarpeiden.html Suomen virallinen tilasto, Väestö 2008. Tammilehto M. 2009. Esitelmä 20.10.2009: Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja –kysyntää vastaava joustava koulutus. OPM, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto. Ammatillisen koulutuksen yksikkö http://www.tem.fi/files/24893/Mika_Tammilehto_OPM.pdf. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2004. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Gummerus Kirjapaino Oy. Työ- ja elinkeinoministeriö 2009. Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen- TEM:n strategia ja sen toteutus. Kehitysjohtaja Ullamaija Laiho 3.11.2009 Työvoima 2025. Täystyöllisyys, korkea tuottavuus ja hyvät työpaikat hyvinvoinninperustana työikäisen väestön vähentyessä. Työpoliittinen tutkimus 325.Työministeriö, Helsinki. Vesterinen M.-L. 2002. Ammatillinen harjoittelu kehittää asiantuntijuutta, mutta tuo haasteita. Pedafoorum. Yliopistopedagoginen tiedotuslehti. Newsletter of a Finnish Network for Developing Instruction and Learning in Higher Education 2/2002, 27– 29. Vesterinen, M-L, Kauppinen UM ja Lankoski M. 2009. SOTE-ENNAKOINTI- sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Raportteja ja tutkimuksia 2009:1. Lappeenranta. http://www.ekky.fi/sote/documents/valiraportti_2009.pdf 26 OSA 2 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI Kirjan osassa 2 esitetään sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden visiot, muutostrendit ja haasteet. Sen jälkeen esitetään sosiaali- ja terveysalaa koskevat ennakoinnin tulokset tulevaisuuden osaamistarpeista sekä ammattiryhmittäin että alan palvelualueittain. Osaamistarpeet ovat joko kokonaan uusia tai niissä on kyse nykyisen osaamisen vahvistamisesta. Kussakin artikkelissa esitetään lopuksi, millä tavoin opetussuunnitelmia tai opetussisältöjä on tarpeen kehittää esiin tulleiden osaamistarpeiden pohjalta. Artikkeleissa sivutaan ennakointitutkimukseen liittyvää kysymystä siitä, miten uudistuva lainsäädäntö muuttaa toimintamalleja ja mitä uusia osaamisvaatimuksia sen perusteella syntyy. Esittämämme koulutuksen muutostarpeissa on usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Täten muutokset eivät myöskään vie lisätilaa opintoviikoissa tai -pisteissä mitattuna, vaan edellyttävät pikemmin sisältöjen uudistamista tulevaisuuden muutosten mukaisesti. Osaamisvaatimukset ja koulutuksen kehittämistarpeet on jaoteltu Vesterinen osassa 1 esittelemän ammatillisen osaamisen jaottelun mukaisesti. MISTÄ OSAAMINEN JA AMMATTITAITO KOOSTUU? 1. YLEISET TYÖELÄMÄVALMIUDET • koskee kaikkia läpi työelämän 2. ALAN PERUSOSAAMINEN JA KOKONAISUUDEN HALLINTA 3. OMAN ALAN ERITYISOSAAMINEN • alan ammattiosaaminen, joka syntyy oman koulutusohjelman perusteella 4. SOSIAALINEN OSAAMINEN 5. OMAN ALAN YDINOSAAMINEN (ASIANTUNTIJUUS) • työkokemuksen tuomaa asiantuntijuutta • ei synny koulunpenkillä Kuvio 1 Mistä osaaminen ja ammattitaito koostuu? Oheinen kuvio 1 kertoo ammatillisen osaamisen jaottelun, mutta tässä yhteydessä kuviota on laajennettu tuomalla mukaan oman alan ydinosaamisen käsite, joka kuvaa työkokemuksen kautta syntynyttä asiantuntijuutta. Sosiaali- ja terveysalan eräissä tehtävissä syntyy riittävä osaaminen vasta useamman vuoden työkokemuksen jälkeen (esim. terveyskeskuksen pitkäaikaissairaidenhoitomallissa). Ydinosaamista käsitellään kuitenkin tuloksissa siltä osin, kuin puhutaan sote-alan henkilöstön täydennyskoulutustarpeista. 27 OSA 2 koostuu seuraavista artikkeleista: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI Marja-Liisa Vesterinen Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden visio, muutokset ja haasteet Trendejä, joilla muutosta tehdään käytännössä - Tulevaisuuden terveyskeskus - Pitkäaikaissairaiden hoitomalli - Hoitajavastaanotot terveysasemilla Pertti Karjalainen Laatu ja kustannustehokkuus – miten ne yhdistetään SOTE-ALAN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TULEVAISUUDESSA Marja-Liisa Vesterinen Kaikille ammattiryhmille yhteiset osaamisen kehittämistarpeet Marja-Liisa Vesterinen Osaamisvaatimukset tulevaisuuden terveyskeskuksessa - Erityisosaamisen vaatimukset pitkäaikaissairaiden hoitomallissa Osaamisvaatimukset hoitajavastaanotolla Tuija Moisio Terveydenhuollon tehtävänsiirto- ja asiantuntijahoitajakoulutukset Anna-Maija Koskinen ja Pia Laibert Lähihoitaja tulevaisuuden hoitotyön osaajana Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski Opiskelijat ikääntyneiden muistiryhmien ja kerhojen vetäjinä sekä omaishoitajien tukena Raija Nurminen Näkökulma sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetensseihin erikoissairaanhoidossa Timo Kohvakka ja Jaana Peltola Imatran hyvinvointineuvola perheiden tukena arjessa Merja Tepponen Teknologiasta tukea ikäihmisten arkeen Marja-Liisa Vesterinen Perhe- ja sosiaalipalveluihin sekä vanhuspalveluihin kohdistuvia uusia osaamistarpeita - Aikuissosiaalityö - Vammaispalvelut - Lastensuojelu - Vanhuspalvelut Marja-Liisa Vesterinen SUOSITUKSIA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN 28 Marja-Liisa Vesterinen SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN VISIO, MUUTOKSET JA HAASTEET Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden visiot on koottu asiantuntijaraadin ja sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden johdon, asiantuntijoiden ja henkilöstön haastateltujen ja internet-kyselyjen perustella. Projektiryhmän oma aiempiin dokumentteihin ja omaan näkemykseen perustuva tieto on osaltaan ollut pohjustamassa keskustelua tulevaisuuden visioista. Aineiston keruu on kuvattu luvussa 1. Visio vahvistui ja kirkastui, kun haastattelimme ennakoinnin toisella kierroksella valtakunnallisia edelläkävijöitä. Heillä oli jo konkreettisia näkemyksiä ja kokemuksia kehityssuunnasta ja toteutuvista kehittämistrendeistä. Seuraavassa kuvataan sote-alan tulevaisuuden visioita ja muutoksia. Lisäksi kuvataan sitä, minkä muutossuuntien ja trendein kautta muutokset toteutuvat. Sosiaali- ja terveysministeriö on ennakoinut omassa tulevaisuuskatsauksessaan että ”globalisoitunut maailmantalous ja verkostoituminen tekevät toimintaympäristöstä monimutkaisemman ja heikentävät muutosten ennustettavuutta. Ihmisten liikkuvuus rajojen yli kasvaa. Maiden sisällä monikulttuurisuus lisääntyy. Euroopan integraatio syvenee ja laajenee. Ympäristön tila heikkenee maailmalaajuisesti. Ilmastonmuutos uhkaa aiheuttaa merkittävää vahinkoa ihmisille ja ympäristölle. Ympäristöonnettomuuksien riskit kasvavat ja energian kulutus ylittää tarjonnan. Väestö ikääntyy Suomessa lähivuosina nopeammin kuin useimmissa muissa maissa. Sen vaikutukset ulottuvat yhteiskunnan kaikille sektoreille. Eliniän piteneminen on suuri saavutus, mutta haastaa taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden. Tuotannon kasvu uhkaa hidastua ja niukentaa hyvinvoinnin rahoitusmahdollisuuksia. Siitä huolimatta julkisen sektorin on kyettävä tarjoamaan palvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva kaikille kansalaisille koko maassa. (STM 2010) Tulevaisuuskatsauksen mukaan nousee terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen keskeiseksi osaksi päätöksentekoa. Jokainen voi itse vaikuttaa terveyteensä ja hyvinvointiinsa omilla elintavoillaan ja valinnoillaan. Yhteiskunta tukee ihmisten omatoimista terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämistä huolehtimalla terveyttä edistävästä ympäristöstä. Myös vero- ja tukipolitiikalla voidaan edistää terveyttä edistäviä valintoja. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen onnistuu, kun se perustuu toimivaan ja joustavaan yhteistyöhön viranomaisten, järjestöjen ja yritysten kesken. Kaikella politiikalla on myös terveysvaikutuksia. Alkoholin ja huumeiden käyttö, ylipaino, dementoivat sairaudet, valtimotaudit, tapaturmat ja väkivalta aiheuttavat merkittäviä terveyden menetyksiä ja muita haittoja. Alkoholijuomien kokonaiskulutuksen ja haittojen tasoa tulee vähentää koko väestöön suunnatuilla toimilla. Tehokkainta on nostaa alkoholijuomien reaalihintatasoa ja rajoittaa alkoholijuomien markkinointia ja saatavuutta. Kuvioon 1 on koottu sosiaali- ja terveyspolitiikan lähivuosikymmenien muutostekijöitä. 29 Kuvio 1 Sosiaali- ja terveyspolitiikan lähivuosikymmenien muutostekijöitä. (Terve ja hyvinvoiva Suomi 2020.) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN VISIO SOTE-ENNAKOINTI-projektissa on sosiaali- ja terveysalaa koskevat tulevaisuuden visiot sekä niihin liittyvät muutokset ja haasteet koottu kuvioihin 2-4. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TULEVAISUUDEN VISIO Palvelujärjestelmä- ja prosessit ovat asiakaslähtöisiä ja kustannustehokkaita Henkilöstörakenne ja työjako ammattiryhmien välillä on uudistunut Ennaltaehkäisevää, avopalvelupainotteista ja raja-aitoja kaatavaa toimintaa on lisätty Työtä tehdään yhä enemmän moniammatillisesti ja verkostoissa Teknologia ja sähköiset järjestelmät ovat osa uutta palvelujärjestelmää Vanhusten määrä asiakasryhmänä on yhä kasvanut Yksityissektorin palvelut ovat kasvaneet erityisesti vanhuspalveluissa, senioriasumisessa ja terveyspalveluissa Terveyskeskukset ovat vahvoja terveydenhuollon peruspilareita Terveyden edistäminen on osa kaikkea sote-alan alan toimintaa Ihmiset huolehtivat aiempaa paremmin omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään Perheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnissa korostuu ennaltaehkäisevä ja avopalvelutyö, mutta perheiden pahoinvointi sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät hellitä Maahanmuutto lisääntyy Kuvio 2 Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden visio. Muutossuunnissa (megatrendeissä) on tulevaisuudessa keskeistä asiakaslähtöisyys, kustannustehokkuuden lisääminen, vaikuttavuuden arviointi sekä valmistautuminen koulutuksellisesti ja sisäisin ohjein uuteen työnjakoon ammattiryhmien kesken. Asiakkaita valmennetaan oman terveytensä edistäjiksi yhteistyössä ammattihenkilöiden kanssa. Prosessit uudistetaan asiakasprosesseiksi ja 30 terveysteknologia sekä sähköiset toimintajärjestelmät muuttavat työtä ja helpottavat asiointia ja vuorovaikutusta asiakkaiden ja henkilöstön välillä. Kuvioon 3 on koottu keskeiset muutossuunnat sote-alan palveluissa. MUUTOSSUUNNAT Asiakkaiden valinnanvapaus kasvaa lainsäädännön turvin Asiakaslähtöinen ajattelu konkretisoituu uusiksi palveluprosesseiksi Terveyskeskuksia uudistetaan voimallisesti Henkilöstön työnjako muuttuu uusia työnjakomallien ja lisäkoulutuksen myötä Asiakkaita valmennetaan oman terveytensä edistäjiksi Kotiin vietävien ja liikkuvien palvelujen valikko kasvaa, perhehoito lisääntyy lastensuojelussa ja vanhus- sekä vammaispalveluissa Vanhusten hoitolaitokset uudistuvat vanhuspalvelukeskuksiksi, joissa paljon erilaisille asiakassegmenteille suunnattuja palveluja Vanhuspalvelujen hoiva-, kuntoutus- ja neuvontapalvelut turvataan uudella vanhuspalvelulailla Varhaisen kuntoutuksen konseptit otetaan käyttöön terveyspalveluissa Mielenterveys- ja päihdepalveluissa vahvistetaan matalan kynnyksen palveluja, integroidaan moniongelmaisten hoitoa kokonaisuutena ja resurssoidaan avopalveluja Sote-palveluihin liittyvien rakennusten, erityisesti sairaaloiden uusinvestoinnit perustuvat uusiin logistisiin, kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, joissa toimijoina on myös robotteja Tietojärjestelmät yhtenäistyvät valtakunnallisesti Terveysteknologia ja sähköiset järjestelmät muuttavat työtä ja lisäävät asiakkaan ja ammattilaisten sähköistä vuoropuhelua sekä asiakkaan ohjattuja itsehoitomahdollisuuksia Maahanmuuttajien kotouttamislaki velvoittaa perheen ja lapset saamaan omat kotouttamissuunnitelmansa Sosiaali- ja terveyspalveluja yhdistetään hallinnollisesti ja toiminnallisesti hyvinvointineuvoihin, perhepalvelukeskuksiin ja ennaltaehkäisevän lastensuojelun keskuksiin Kuvio 3 Sosiaali- ja terveysalan muutossuunnat. Kuvioita visioista ja muutossuunnista selostetaan seuraavassa yksityiskohtaisemmin. Palvelujärjestelmä on asiakaslähtöisesti rakentunut ja kustannustehokas Palvelurakenteita ja - prosesseja, henkilöstörakennetta ja työnjakoa uudistetaan. Uudistusten tavoitteena on mm. kustannusten hillitseminen ja henkilöstön riittävyyden turvaaminen, vaikuttavuuden lisääminen ja henkilöstön parhaan osaamisen hyödyntäminen järkevällä työnjaolla. Terveydenhuollon menot tulevat kasvamaan suhteellisesti nopeammin kuin kansantuote, joten kustannustehokkuuden lisääminen rakenteita, prosesseja ja toimintatapoja uudistamalla on välttämätöntä. Palveluissa vahvistuu vaikuttavuuden vaatimus Työn tuloksia ja vaikuttavuutta mitataan ja arvioidaan. Vaikuttavuudesta tulee palvelujen valinnan ja priorisoinnin osatekijä. Terveyden edistäminen, avopalvelu ja ehkäisevä toiminta koetaan entistä tärkeämmäksi osaksi sote-alan kaikkea työtä. Asiakkaiden/ potilaiden oma rooli kasvaa itsehoidossa sekä oman 31 terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Asiakkaille annetaan itsehoitoa ja oman elämäntavan muutosta tukevaa valmennusta. Asiakkaan oman roolin kasvua tukee myös telelääketieteen ja teknologian kehittyminen sekä väestön oman osaamisen kasvaminen. Työvoimapula uhkaa pahentua sosiaali- ja terveysalalla Vuoden 2010 lopussa työskenteli sosiaali- ja terveyspalveluisssa yhteensä 380000 henkilöä. (Työvoimafoorum 2011). Lääkäripula on haitannut terveyskeskuksia ja sairaaloita jo pitkään. Kestämätön puute hoitohenkilöstöstä uhkaa realisoitua lähivuosina, ellei alan koulutuksessa lisätä pikimmiten aloituspaikkoja. Opetushallituksen Koulutus- ja työvoiman kysyntä 2020-raportin (2011) mukaan tulee sosiaali- ja terveysalan koulutustarpeen prosentuaalinen kokonaislisäys olemaan toteutuvasta kehitysmallista riippuen 15-20 %, mikä tarkoittaa alan työllisten määrän nousua samalla aikavälillä reilulla 52000-65000 henkilöllä. STM valmistelee parhaillaan erityisesti lähihoitajakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä pikaisesti. Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen ennakoidaan merkittävää lisäystarvetta. Sitä on eniten ammatillisessa peruskoulutuksessa, johon ennakoidaan olevan noin 2000 aloittajan lisäystarvetta. Koulutustarpeeseen vaikuttavat eniten väestön ikääntymisestä johtuvat sosiaali- ja terveydenhuollon kasvavat työvoimatarpeet ja niiden lisäksi alan työvoiman suuret poistumat. (OPH 2011, 51) Kuviossa 4 esitetään ”sosiaali- ja terveysalan työ” -pääammattiryhmän työpaikat toimialoittain vuonna 2007 ja ennakoitu muutos vuosina 2008-2025 tavoitekehityksen mukaan. Työllisyyden ennakoidaan kasvavan kaudella 2008–2025 sosiaalipalveluissa 38000:lla ja terveydenhuoltopalveluissa 30000:lla hengellä. Kuvio 4 Sosiaali- ja terveysalan työ-pääammattiryhmän työpaikat toimialoittain vuonna 2007 ja ennakoitu muutos vuosina 2008-2025 tavoitekehityksen mukaan. Mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistetaan siten, että hoitoon pääsyn kynnys on avopalveluissa matalalla ja helposti saavutettavissa. Laitoshoidon tilalle resurssoidaan avopalveluja, kotiin vietäviä palveluja (esim. mielenterveysongelmaiset lapset). Palveluja tarjotaan uusilla konsepteilla siten, että moniongelmaiset saavat kokonaisvaltaisen hoidon ja myös heidän lähipiirinsä otetaan mukaan hoitosuunnitelmaan. Moniammatillisuutta ja kumppanuuksia hyödynnetään palvelujen tuottamisessa Moniammatillisen yhteistyön ja verkostoitumisen tarpeet kasvavat edelleen. Asiakkaita palvellaan yhteistyössä kumppaneiden ja verkostojen kanssa. Sen vuoksi on eri osapuolten roolit verkostossa sovittava selkeiksi mm. kuvaamalla kumppanuusprosessit. Näin pystytään ainakin osittain vas- 32 taamaan myös palvelujen kysynnän kasvuun. Palvelukokonaisuudet räätälöidään verkostossa asiakkaan tarpeiden perusteella. Yhteistyötä tehdään yli toimialarajojen mm. kasvatus- ja opetustoimen, kolmannen sektorin ja yksityissektorin kanssa. Verkostoissa toiminen edellyttää aiempaa vahvempaa verkostojohtamisen ja koordinoinnin taitoa vastuuhenkilöiltä. Kumppaneiksi valittavilta odotetaan yhteistyötä palvelukonseptien kehittämiseen ja teknologisten sovellusten hyödyntämiseen. Prosesseja osataan tulevaisuudessa käyttää työtä ohjaavana ja yhdenmukaistavana tekijänä sekä tasalaadun takaajana. Työ nähdään asiakaslähtöisenä palveluprosessina, jossa jokainen toimija tuntee omat tehtävänsä ja vastuunsa. Asenne ja näkökulma työ- ja asiakasprosesseihin sekä palvelurakenteeseen uudistamiseen on myönteinen, koska prosesseja tarkastelemalla voidaan löytää kehittämiskohteita ja uusia ajatuksia. Prosessien kuvaustaitoa, lukutaitoa ja käyttötaitoa vahvistetaan täydennyskoulutuksella ja ammatillisella peruskoulutuksella. Sähköiset järjestelmät ja teknologia tuovat uusia mahdollisuuksia palvelutuotantoon ja vastuun jakoon asiakkaan ja palvelujen tuottajien välillä. Työnjako henkilöstön, teknologisten ja sähköisten järjestelmien sekä asiakkaiden välillä lisää kustannustehokkuutta ja järkeistää työajan käyttöä. Tietojärjestelmät yhtenäistyvät valtakunnallisesti. Yhtenäistymistä edellytetään myös kumppaneina toimivilta yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoilta. Kustannukset pienenevät ja potilastietojen saatavuus muuttuu paikasta riippumattomaksi. Terveyskeskusten toimintaa kehitetään voimallisesti Terveydenhuoltolaki velvoittaa terveyskeskustoiminnan vahvistamiseen. Terveyskeskuksia vahvistetaan ja niiden vetovoima työpaikkana kasvaa. Työn painopistettä suunnataan terveyden edistämiseen. Terveyden edistäminen, asiakkaan omahoidon ja –vastuun kasvu vähentää terveyskeskuskäyntejä, ohjaa asiakkaita sairaanhoitaja- ja terveydenhoitaja-vastaanotoille ja vapauttaa lääkärityöaikaa vaativimpiin tehtäviin. Vuodesta 2014 alkaen asiakas saa itse valita oman terveysasemansa kuntarajoista riippumatta. Terveyskeskukset jakautuvat laajan palvelun terveysasemiin, joissa on erikoissairaanhoidon palveluja ja pienterveysasemiin/ terveyskioskeihin, joissa on hoitajavastaanotto. Lisäksi palveluja jalkautetaan mm. käyttämällä mobiiliyksiköitä, joissa asianmukaiset laitteet ja lääkäri ja/tai sairaanhoitaja. Terveyskeskuksia vahvistetaan erikoislääkäripalveluilla (Terveydenhuoltolaki). Lain mukaan em. palvelut on järjestettävä viimeistään v. 2014. Järjestämismallit, joissa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito integroidaan yhteisen hallinnon alle, yleistyvät ja osoittautuvat tulokselliseksi ratkaisuksi. Terveyskeskuksissa siirrytään pitkäaikaissairaiden hoitomallin / terveyshyötymallin mukaiseen työnjakoon lääkäreiden ja muun henkilöstön kesken. Lääkärityön sisältöä järkeistetään uudella työnjaolla hoitohenkilöstön kanssa ja lääkäri-hoitaja-työpareja sekä hoitajavastaanottoja lisätään. Hoitajien osaamistasoa nostetaan täydennyskoulutuksella ja työnkuvia uudistamalla. Hoitohenkilöstön peruskoulutusta muutetaan vastaamaan em. uutta työnjakoa ja osaamisvaatimuksia. Pitkäaikaissairaiden hoitomalli laajenee vanhuspalveluihin sekä mielenterveys- ja päihdepotilaiden hoitoon sekä sosiaalipalvelujen suurkuluttajiin, joiden hoito integroidaan terveyspalveluihin mallin periaatteen mukaisesti. Mallia lähdetään soveltamaan myös erikoissairaanhoitoon. 33 Terveyskeskusten vuodeosastot erikoistuvat joko kuntoutukseen hoivaan tai asumisyksiköiksi. Erikoistuminen mahdollistaa kustannustehokkaan, juuri tarpeen mukaista osaamista omaavan henkilöstön sijoittamisen kullekin vuodeosastolle. Tasa-arvoisuutta palvelujen saannissa edistetään: palveluja jalkautetaan (mobiiliyksiköt, terveyskioskit jne.) haja-asutusalueilla ja suurissa keskuksissa, jolloin tavoitetaan syrjäytymisvaarassa olevat ja ne henkilöt, joilla vaikeuksia päästä palvelujen äärelle. Uudet työnjakomallit tulevat olemaan valtakunnallisesti käytössä. Tehtävänsiirtoja lisätään lääkäreiltä hoitohenkilöstölle ja hoitohenkilöstön ammattiryhmältä toiselle. Lääkäreiden ja hoitajien työnjakoa uudistetaan lisäämällä hoitajavastaanottoja ja muutosta tuetaan palkkauksellisesti. Sama työnjaon kehittäminen leviää myös sosiaalipalvelujen puolelle. Uudenlaisia työpareja ja tiimityön malleja muodostetaan. Hoitohenkilöstön vastaanotot lisääntyvät merkittävästi Terveysasemilla toimii hoitajavastaanottoja, jotka ovat asiantuntijasairaanhoitajan vastaanottoja (reuma, muisti, diabetes, ultra jne.) sekä vastaanottoja, joita varten on tehty tehtävänsiirtoja lääkäreiltä erikoistumisopinnot suorittaneille hoitajille, esim. asiantuntijafysioterapeuttien vastaanotot terveysasemilla, itsenäisiä hoitajavastaanottoja osana lääkäri-hoitaja-työparin toimintaa (taustalla on täydennyskoulutus/ työpaikkakoulutus ja lääkkeenmääräämisoikeuden erikoispätevyyteen johtava koulutus ja itsenäisiä pitkäaikaissairaiden omahoitajavastaanottoja terveyshyötymallin mukaisesti). Kaksi viimemainittua toimivat pitkälti yhteisen hoitohenkilöstön voimin. Lisäksi terveysasemien päiväpäivystyksessä on sekä hoitajavastaanotto että lääkärivastaanotto. Pienillä lähiterveysasemilla voi tulevaisuudessa olla vain hoitajavastaanotto. Täydennyskoulutuksella tulee varmistaa hoitohenkilöstölle mahdollisuus urapolkuihin ja osaamiseen nostamiseen uusiutuvien tehtävien ja vastuiden tasolle. Vanhusten määrä asiakasryhmänä kasvaa, vanhuspalvelulaki turvaamaan palvelut Vanhuspalvelujen strategioiden toteutumisessa avainasemassa on kuntoutuksen määrällinen ja laadullinen kehittäminen. (Varhaisen kuntoutuksen konsepti, hoitotyön koulutuksen ja työn uudistamistarve kuntoutuksen osalta). Vanhuspalvelujen hoiva-, kuntoutus- ja neuvontapalvelut turvataan uudella vanhuspalvelulailla. Kuntoutuksen määrän ja sisällön kasvattaminen on välttämätöntä, jotta kotihoitoa voidaan kasvattaa suunnitellusti ja jotta sairaalahoidossa olleet vanhukset voivat palata kotiin / palveluasuntoonsa asumaan. Vanhuspalveluissa edetään laitoksista palveluasumiseen ja kotihoitoon sekä ennalta ehkäisevään toimintakyvyn ylläpitämiseen. Terveyskeskusten pitkäaikaishoidon palveluista merkittävä osa siirtyy palveluasumiseen ja kotihoitoon. Tulevaisuuden vanhukset ovat aktiivisempia ja parempikuntoisia sekä vaativia. Vanhustyön haasteet muuttuvat fyysisen kunnon ongelmista mielen ongelmiin. Fyysisistä syistä johtuva laitoshoidon tarve ei silti poistu kokonaan. Edellä olevasta huolimatta vanhusten yksinäisyys ja turvattomuus kasvavat. Lisäksi muistisairauksien määrä kasvaa edelleen ja vaatii resursseja ennaltaehkäisevään ja hoidolliseen työhön. Vanhussosiaalityön rooli vanhustyössä kasvaa ja häivyttää rajaa sosiaali- ja vanhuspalveluilta. Vanhusten pitkäaikaissairauksia hoidetaan pitkäaikaissairauksien hoitomallin mukaan kokonaisuutena. Sairaanhoitajien ja kotihoidon lähihoitajien työnkuvat ja osaamisvaatimukset muuttuvat kuntoutuksen ja hoitosuunnitelman koordinoinnin osalta. Alalle koulutetaan hoiva- 34 assistentteja arjen selviytymisen turvaamiseksi. Alalle tarvitaan geriatrisia hoitajia lisää. Lähihoitajien rooli omahoitajana vahvistuu kotihoidossa. Vanhuspalvelujen työn sisältöä ja houkuttelevuutta parannetaan. Vanhuspalvelujen peruskoulutusta tarjotaan alaan vaihtaville aikuisopiskelijoille, joilla oma elämänkokemus ja kiinnostus vanhustyöhön on usein omakohtaisempaa kuin nuorilla opiskelijoilla. Vanhusasiakkaita tulee olemaan kaikilla palvelualueilla, ei vain vanhuspalveluissa, joten vanhenemisen ja vanhuuden ymmärtäminen nousee tärkeäksi osaamisalueeksi kaikessa koulutuksessa. Hoiva-assistenttikoulutus vakiintuu ja koulutuksen käyneet työällistyvät hyvin. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tekevät aiempaa selkeämpää yhteistyötä ja työnjakoa vanhuspalveluissa. Tämä on ehdoton edellytys sille, että varsinkin pk-yritykset voivat suunnitella omaa tulevaisuuttaan, kasvua, erikoistumista jne. Laatu ratkaisee, kun palveluseteliä käyttävät vanhukset itse tai heidän omaisensa valitsevat vanhuksen hoitomuotoa ja – paikkaa. Palvelusetelien käyttö lisääntyy vanhuspalveluissa, koska julkinen sektori ei voi, eikä halua tuottaa kaikkea sitä palvelua, jota kotona asuminen, toimintakyvyn ylläpito, kodin askareista selviäminen, omaishoitajuus ja kuntoutus edellyttävät. Yksityissektorin palvelut kasvavat yhä Yksityissektorin osuus oli vuonna 2010 sosiaali- ja terveyspalveluista 25 % ja sairaalapalveluissa alle 10 %. Perusterveydenhuollossa osuus oli yli 35 % terveysasemien ja hammashuollon ulkoistusten vuoksi. Vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa yksityisten osuus oli noin 50 % ja sosiaalipalveluissa alle 50 %. Väestön ikääntyminen ja laitoshoidon purku nostanevat yksityissektorin palvelutuotannon osuutta tulevina vuosina. Palvelusetelilaki muuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä ja työnjakoa selkeämmäksi. Julkinen sektori linjaa strategioissaan palvelusetelin käyttöä ja yksityissektorin roolia palvelutuotannon osana. Yksityissektorin kasvualuetta ovat edelleen vanhuspalvelut. Valtakunnalliset toimijat keskittyvät kevyempään palveluasumiseen ja kotihoitoon, pienet paikalliset lähinnä kotihoitoon ja –palveluun. Yksityissektorin kasvualueita vanhuspalveluissa ovat suurilla yrityksillä erityisesti palveluasuminen eri muodoissaan sekä kuntoutuspalvelut. Pienillä yrityksillä kasvualuetta ovat kotiin vietävät palvelut ja omaishoitajien vapaapäivinä tarvittava palvelu yms. (kasvu palvelusetelin avulla). Yksityissektorin käyttö lastensuojelussa ja vammaispalveluissa puolestaan vaihtelee eri puolilla Suomea. Etelä-Karjalassa se vähenee, koska perhehoitoa, itsenäistä asumista ja omaa tukiasumista halutaan lisätä. Trendi on kohti kevyempää ja tuettua omatoimisuutta. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa kehitys lienee päinvastaista riittävien palvelujen turvaamiseksi. Yksityissektorin toimintatavat, työnkuvat ja osaamisvaatimukset ovat erilaisia kuin julkisella sektorilla. Perheiden, lasten ja nuorten pahoinvointi ei hellitä Sosiaalipalvelujen vastuualueen suuret haasteet liittyvät yhä kasvaneisiin perheiden ongelmiin, syrjäytymiseen ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Perhe- ja sosiaalipalveluja yhdistetään moniammatillisiksi kokonaisuuksiksi (neuvolakeskus, hyvinvointineuvola, perhekeskus jne.), jotta asiakaslähtöisyys, laatu ja palvelukokonaisuuden hallinta paranevat. Ennaltaehkäisevää palvelua sekä varhaista puuttumista lisätään ja laitosmaista asumis- ja hoitopalvelua vähennetään, esimerkkeinä perhepalvelukeskukset, ehkäisevän lastensuojelun keskukset 35 ja tuetun itsenäisen asumisen yksiköt. Trendi jatkuu yksityisistä palveluista julkisen sektorin omaan palveluun ja pois laitoksista. Kustannussäästöjen ja elämälaadun yhdistäminen paranee merkittävästi avopalvelupainotteisuuden kasvaessa. Asiakas nähdään ja kohdataan kokonaisuutena myös sosiaalipalveluissa (vrt. pitkäaikaissairaiden hoitomalli terveys- ja vanhuspalveluissa). Nuoriso-, vanhus- ja terveyssosiaalityö integroi sosiaalityötä muille palvelualueille ja korostaa erityisesti ennaltaehkäisevää ja avopalvelua. HAASTEET Alan vetovoimaisuutta ja julkissektorin kilpailukykyä on vahvistettava Terveydenhuoltolaki velvoittaa terveyskeskustoiminnan vahvistamiseen ja erikoislääkäripalvelujen terveyskeskuksessa Työvoimapula on pahimmillaan sote-alalla n. vuonna 2025 Muutosjohtajuus ja alaistaidot korostuvat Yksityisen palvelutuotannon lisääntyessä on sen osallistuttava myös ennaltaehkäisevään työhön pelkän hoitamisen ja hoivan lisäksi Moniongelmaisten asiakkaiden palvelujen koordinointi pirstaloitumisen sijaan kumppanuus- ja verkostomaiseksi muuttuvassa palvelurakenteessa Kustannustehokkuus ja työn vaikuttavuus on varmistettava Monikulttuurisuuden kasvu haastaa sote-alan monikulttuurisuusosaamista Kuvio 4 Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden haasteet. Ennakointitutkimuksessa esiin nousseet haasteet kohdistuvat erityisesti rekrytointiongelmien voittamiseen, muutoksen hallittuun toteutukseen, kustannusten kasvun voittamiseen kustannustehokkuutta parantamalla sekä uusiin asiakasryhmien palvelutarpeeseen vastaamiseen. Sote-alan vetovoimaisuutta ja julkissektorin kilpailukykyä vahvistetaan Eläköityminen ja nuorten ikäluokkien pieneneminen ovat sote-alalle haaste saada riittävästi opiskelijoita koulutukseen ja uutta henkilöstöä työpaikoille. Henkilöstön saatavuutta ja alalla pysymistä on varmistettava urapoluilla, hyvällä johtamisella ja työhyvinvoinnista huolehtimalla. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisella on yhä suurempi merkitys alan imagon ja kilpailukyvyn säilyttämisessä. Henkilöstön jatkuva koulutus on yhä tärkeämpää työn laadun, mutta myös alalla viihtymisen vuoksi. Työajan joustot on tehtävä mahdollisiksi. Opiskelijoiden hakeutumista alalle on saatava vahvistettua työvoiman turvaamiseksi. Toisaalta alan aikuiskoulutukseen on imua työpaikkansa menettäneiden ja alaa vaihtavien keskuudessa. Maahanmuuttajat ja heidän koulutuksensa on alalle mahdollisuus saada lisää henkilöstöä alalle. Julkinen terveydenhuolto, varsinkin terveyskeskukset, joutuvat panostamaan nykyistä enemmän imagoonsa ja houkuttelevuuteensa. Muutosjohtajuus ja alaistaidot korostuvat Uudistuminen edellyttää johtajuuden uudistumista. Henkilöstöjohtamisen ja muutosjohtamisen taitoja on lisättävä työpaikoilla ja koulutuksessa. Nuorten hakeutumiseen alalle vaikuttaa kuva, jonka nuoret saavat alan johtamisilmastosta. 36 Alaiset ovat osa työilmapiiriä, uudistumista, innovaatioita ja he aikaansaavat asiakkaan kanssa lopullisen työn tuloksen. Alaistaitoihin kiinnitetään työpaikkakoulutuksessa ja peruskoulutuksessa aiempaa enemmän huomiota. Sitoutuminen, oman osaamisen ja ammattitaidon aktiivinen esiin tuominen sekä kehittymishakuisuus tukevat työyhteisön onnistumista ja ovat hyviä alaistaitoja. Kehittämisestä tulee kaikille ammattiryhmille osa perustehtävää, mikä seikka olisi tultava esiin jo ammatillisessa peruskoulutuksessa. Yksityisen palvelutuotannon lisääntyessä on sen tulevaisuudessa osallistuttava myös ennaltaehkäisevään työhön pelkän hoitamisen ja hoivan lisäksi. Moniongelmaisten asiakkaiden palvelujen koordinointi on välttämätöntä pirstaloitumisen sijaan kumppanuus- ja verkostomaiseksi muuttuvassa palvelurakenteessa. Yksityissektori on saanut melko vapaasti keskittyä ydinpalvelujen tuottamiseen, mutta kumppanuuksien ehdoksi tulee kuntien ostopalveluissa jatkossa vaatimus, että yksityinen ja kolmas sektori osallistuu myös ennaltaehkäisevään työhön ja kokonaisuuksien suunnitteluun siten, että julkinen, yksityinen ja kolmas sektori muodostavat koordinoidun kokonaisuuden. Moniongelmaisten asiakkaiden palvelujen koordinointi tulee näkymään sekä terveyskeskusten pitkäaikaissairaiden hoidon monien eri sairauksien koordinoituna kokonaishoitona että mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden psyykkisten ja fyysisten sairauksien hoidon kokoamisena kattavaksi hoitosuunnitelmaksi ja hoidoksi. Asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuuden määrätietoinen tavoite nujertavat luukulta luukulle kulkemisen. Maahanmuutto ja monikulttuurisuusosaamisen tarve lisääntyy Maahanmuuttajien palvelutarpeet on otettava huomioon ammatillisessa koulutuksessa ja palvelutarjonnassa. Monikulttuurisuusosaamista on vahvistetta peruskoulutuksella ja täydennyskoulutuksella. Maahanmuuttajat nähdään potentiaalisena työvoimareservinä, jolle on räätälöitävä sote-alallekin koulutusta ja suunniteltava sopiva urapolku. Poliittisella ilmapiirillä voidaan lieventää tai jyrkentää asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Kustannustehokkuus ja työn vaikuttavuus on varmistettava Yhteiskuntaan ja sote-alan organisaatioihin tarvitaan muutoksia, joilla rahaa vapautetaan keskeiseen ja vaikuttavaan palvelutuotantoon. Palveluja tuotteistetaan ja tuotteille määritetään hinta. Talousosaaminen, kustannustietoisuus ja kyky toimia yrittäjämäisesti (sisäinen yrittäjyys) ovat jokaisen työntekijän ammatillista perusosaamista, mikä seikka edellyttää opetussuunnitelmien uudistamista tältä osin. TRENDEJÄ, JOILLA MUUTOSTA TEHDÄÄN KÄYTÄNNÖSSÄ Seuraava esitetään keskeisiä muutostrendejä, joita on noussut esiin tutkimuksemme aikana sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunkin muutostrendin yhteydessä esitetään ennakointitutkimuksemme perusteella esiin nousseet uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet ja niistä johtuvat koulutuksen kehittämistarpeet. 37 TULEVAISUUDEN TERVEYSKESKUS Uusi terveydenhuoltolaki ja Toimiva terveyskeskus -ohjelma edellyttävät terveyskeskusten vahvistamista. Vielä enemmän sitä vaativat asiakkaat. Terveyskeskusten kehittämisessä on yksi kantavista ajatuksista se, että hoitohenkilöstön osaamista kasvatetaan lääkäriosaamiseen suuntaan siten, jotta hoitajien on pätevyytensä ansioista mahdollista pitää enemmän hoitajavastaanottoja, määrätä potilaille tiettyjä lääkkeitä ja vähentää lääkärivastaanotolle päätyvien asiakkaiden määrää. Toinen merkittävä uusi toimintamalli on pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukainen toiminta, jolla pitkäaikaissairaita voidaan saada omatoimisesti vaikuttamaan omaan terveydentilaansa ja hoidon tarpeeseensa. Tulevaisuuden terveyskeskuksessa on saatavilla myös erikoislääkäripalveluja ja jalkautettuja palveluja. Täydennyskoulutuksella tulee varmistaa hoitohenkilöstölle mahdollisuus urapolkuihin ja osaamisen nostamiseen uusiutuvien tehtävien ja vastuiden tasolle. Avovastaanottotoiminta, päivystys ja pitkäaikaissairaiden hoito Terveyskeskuspalvelujen kehittämisen tavoitteena on väestön hyvinvoinnin kasvu samalla kun terveyskeskuspalvelujen aikaansaama terveyshyöty, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus lisääntyvät. Tulevaisuudessa terveysasemilla toimii hoitajavastaanottoja, jotka ovat • asiantuntijasairaanhoitajan vastaanottoja (reuma-, muisti-, diabetes-, ultrahoitaja jne. tai tehtäväsiirtoihin perustuvia, kuten asiantuntijafysioterapeutin vastaanotto ), taustalla hoitajan erikoistumisopinnot tai räätälöity täydennyskoulutus • itsenäisiä hoitajavastaanottoja osana lääkäri-hoitaja-työparin toimintaa, taustalla on täydennyskoulutus/ työpaikkakoulutus ja lääkkeenmääräämisoikeuden erikoispätevyyteen johtava koulutus • itsenäisiä omahoitajavastaanottoja pitkäaikais- ja monisairaita asiakkaita varten, taustalla on täydennyskoulutus/ työpaikkakoulutus ja lääkkeenmääräämisoikeuden erikoispätevyyteen johtava koulutus. Kaksi viimemainittua toimivat mahdollisesti samoilla hoitajaresursseilla. Terveyskeskuksissa palvelujärjestelmää uudistetaan seuraavien kokonaisuuksien osalta: Avovastaanottotoiminnassa otetaan käyttöön lääkäri-hoitaja-työparit/-tiimit. Asiakkailla on omahoitaja ja omalääkäri tai vain omahoitaja ja lääkäritiimi, josta kuka tahansa voi toimia tarvittaessa omalääkärinä. Asiakassuhteen synnyttyä asiakas ottaa yhteyden suoraan omahoitajaan, joka voi tehdä hoidon tarpeen arvioinnin puhelimessa ja varaa tarvittaessa ajan omalle vastaanotolleen vastaanotollaan. Hoitaja myös antaa asiakkaalle tarvittavat lähetteet tutkimuksiin, joiden tuloksia tarvitaan vastaanotolla käyntiä varten. Mikäli osoittautuu tarpeelliseksi, omahoitaja varaa ajan lääkärille/ erikoislääkärille. Itsenäiset hoitajavastaanotot lisääntyvät sitä mukaa kuin hoitajat saavat täydennys-/ jatkokoulutusta tätä tehtävää varten ja rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden. Terveyskeskuksissa on myös asiantuntijahoitajia, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi diabetes- tai reuma- 38 hoitajiksi tai asiantuntijafysioterapeuteiksi jne.. Osa asiakkaista asioi tietyn sairautensa vuoksi nimenomaan asiantuntijahoitajan kanssa. Tulevaisuuden terveyskeskuksen toimintamalli ajanvarauksen ja avovastaanottojen osalta esitetään kuviossa 1 (Vesterinen 2010). Kuviossa 4 on toimintamalliin lisätään pitkäaikaissairaiden hoito ja päiväpäivystys. Kuvioissa näkyvät myös erilaiset virtuaaliset ja sähköiset palvelujärjestelmät, joita käytetään asiakasneuvontaan, esitietojen, hoito- tai tutkimustulosten antamiseen, hoitosuunnitelman seuraamiseen sähköisellä lomakkeilla sekä hoidosta keskusteluun asiakkaan ja ammattihenkilön välillä. Erikoislääkäreiden vastaanottoja tuodaan terveysasemille ja liikkuviin mobiiliyksiköihin, jotta päästään pois nykyisestä käytännöstä, jossa potilas ensin jonottaa terveyskeskuslääkärille ja saa lähetteen siirtyäkseen erikoissairaanhoidon jonoon odottamaan vuoroaan. TULEVAISUUDEN TERVEYSKESKUS: avovastaanotot, pitkäaikaissairaiden kokonaishoito, päiväaikainen päivystys T Y Ö P A R I T AJANVARAUS JA HOIDON TARPEEN ARVIOINTI, PALVELUOHJAUS (Sh, Th, Lh) Sähköiset palvelut VASTAANOTTO JA PALVELUOHJAUS Omahoitaja (sh,th) Asiantuntijahoitaja T A I T I I M I T Labora‐ torio Omahoitaja esim. diabetes Omalääkäri/ tiimilääkäri ‐ terveyskansio ‐ omahoito‐ kansio HOITO‐ SUUNNI‐ TELMA ASIAKAS/ POTILAS Ryhmä‐ ohjaus Erikoislääkäri Kiertävä avopalveluklinikka (bussi), terveyskioski Hoitaja‐ vastaanotto Jalkautuva 28.4.2011 erikoislääkäri Muut toimialat – liikunta, kulttuuri, Kolmas sektori, järjestöt ML Vesterinen Kuvio 1 Terveyskeskuksen avovastaanottotoiminnan sisältö. Tavoitteena on vähentää turhia lääkärissäkäyntejä, hyödyntää hoitajien kasvanutta osaamista ja ohjata asiakkaita myös kotona tapahtuvaan hoitoon ilman turhaa terveysasemalla käyntiä. Terveyskeskuksilla on myös liikkuvia palveluja (esimerkiksi Eksotella liikkuva mobiiliyksikkö Mallu, Espoolla terveyskioskit), joilla sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja, vanhuspalvelujen palveluohjaaja sekä usein myös lääkäri ja erikoislääkäri (esim. reumalääkäri) jalkautuvat haja-asutusalueille tai keskusten ulkopuolelle. Asukkaat varaavat yleensä ennalta vastaanottoajan, mutta akuutissa tilanteessa mobiiliyksikkö voi hoitaa myös päiväpäivystystehtävää. 39 PITKÄAIKAISSAIRAIDEN HOITOMALLI (CCM) Pitkäaikaissairaiden palvelu tuotetaan tulevaisuudessa kokonaisvaltaiseen pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisesti. Pitkäaikaissairauksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä astmaa, diabetesta, verenpainetautia, sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia. Malli laajenee koskemaan myös vanhus- ja vammaispalvelua sekä mielenterveys- ja päihdepalveluja. Pitkäaikaissairailla on usein samanaikaisesti monia hoitoa vaativia sairauksia ja ongelmia, joista osa sijoittuu terveydenhoidon, osa sosiaalitoimen puolelle. Pitkälle sektoroituneelle sairauksien ja ongelmien hoidolle on syntynyt vastapainoksi Cronic Care Model-malli, joka on pitkäaikaissairauksien holistinen hoitomalli. Pitkäaikaissairaat kuormittavat vastaanottoja, eivätkä varatut ajat riitä heidän kaikkien ongelmiensa käsittelyyn. Tällöin ei myöskään päästä haluttuun hoitotulokseen. Moniongelmaisen pitkäaikaissairaan hoitomallissa yhdistyy palvelutuotannon uudelleen organisointi, potilaan oman roolin vahvistaminen, päätöksenteon tuki ja kliinisten tietojärjestelmien kehittäminen. Oleellista on asiakkaan kannalta se, ettei häntä juoksuteta joka sairauden vuoksi eri vastaanotolla, vaan niitä hoidetaan koordinoidusti samalla käynnillä ja kokonaishoitosuunnitelman mukaan. Hoitomallissa asiakas ottaa yhteyden terveysasemalle, jossa puhelimeen vastaa tai palvelupisteessä häntä palvelee lähihoitaja tai sairaanhoitaja. Hänen tehtävänään on potilasta tarkasti kuunnellen tunnistaa potilaan mahdollinen sairaus ja osata ohjata potilas ensikäynnillä sopivalle hoitajalle ja varata tapaamiseen aika. Lähihoitaja myös antaa potilaalle lähetteen laboratorioon tai röntgeniin, mikäli hän arvioi tutkimukset tarpeellisiksi hoitajanvastaanotolla käyntiä varten. Tietojärjestelmä tuottaa lähetteet sen mukaan, mitä sairautta lähihoitaja on arvioinut potilaan sairastavan. Asiakas menee hoitajavastaanotolle sovittuna aikana. Sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja haastattelee ja tutkii potilaan sekä tekee arvion hoidon tarpeen. Asiakkaalle varataan ensimmäisellä kerralla myös lääkäriaika ja vastaanotolla lääkäri, hoitaja ja potilas tekevät yhdessä potilasta varten hoitosuunnitelman, jonka potilas hyväsyy ja jonka toteutuksessa asiakkaalla on omahoitovastuuta. Asiakas saa omahoitajalta valmennusta, kannustusta ja tukea elämäntapojen muuttamiseen, sairautensa omahoitoon ja seurantaa sekä terveytensä/ toimintakykynsä edistämiseen tai ylläpitämiseen. Mallissa toteutetaan moniammatillista yhteistyötä muiden toimialojen, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Omahoitaja ohjaa asiakastaan erilaisiin hoitosuunnitelman mukaisiin ryhmiin, liikuntapalveluihin yms. ,jolla asiakkaan terveyttä voidaan edistää. Tavoitteena on, että henkilöstön asenne hoitamiseen muuttuu auktoriteettisuhteesta valmentajasuhteeksi oheisen kuvion 2 osoittamalla tavalla. Aikaisempi ammattihenkilölähtöisyys ja ikään kuin määräysten antaminen potilaille muuttuu hoitoon sitoutumisen ja kumppanuussuhteen kautta hoidosta sopimiseen potilaan kanssa. Tällöin hoitajan roolikin muuttuu valmentajasuhteeksi. Asiakas toimii hoitosuunnitelman mukaisesti toteuttaen omahoitoa elintapojaan uudistamalla, pitämällä sähköistä omahoitokansiota mittaustuloksistaan yms., jotka myös omahoitaja voi lukea verkon kautta. Asiakas pitää yhteyttä omahoitajaan joko sähköisen terveyskansion kautta tai omahoitokansion avulla tai sähköpostitse tai puhelimitse. Mikäli hoito sujuu hoitosuunnitelman mukaisesti, että asiakas käy omahoitajan vastaanotolla kerran vuodessa (vuosikäynti) ja tarvittaessa omalääkärillä (vuosikäynti). 40 Asiakaslähtöisyyden, vaikuttavuuden ja taloudellisuuden -> KOULUTUKSESSA OPITTAVAA yhdistäminen (= asenne) - omahoidon valmennus ja tuki, terveyden edistäminen asiakaslähtöinen ajattelu työorganisaatiolähtöisen tilalle kustannustietoisuus, talous- ja yhteiskuntaosaaminen laadun tuottaminen, perehdyttämisosaaminen Kuvio 2 Asiakaslähtöisyyden lisäämistavoite. Pitkäaikaissairaille koulutetaan omat hoitoa koordinoivat sairaan- tai terveydenhoitajat, joiden tehtävänä on hoitotyön lisäksi ohjata, seurata ja valmentaa potilaan kokonaisvaltaista hoitoa ja sitouttaa potilas omanhoitonsa aktiiviseksi toteuttajaksi. Hoitajia koulutetaan uuden tehtäväalueen laajaan substanssiosaamiseen ja toimintamallin edellyttämiin ryhmäohjaus-, verkkoviestintä- ja valmennustehtäviin. Koulutusta on toteutettu työpaikkakoulutuksena, erikoistumisopintoina ja ylempinä amk-tutkintoina. Espoossa on omahoitajien koulutus tehtävään annettu työpaikkakoulutuksena. Mikäli potilaalla on pääsairautena esim. diabetes, voi omahoitajana toimia diabeteshoitaja. Jos taas pääongelma liittyy asiakkaan sosiaalisen avun tarpeeseen, voi omahoitajana olla sosiaaliohjaaja. Terveyskeskuksen kaikki henkilöstöryhmät tulee kouluttaa mallin mukaiseen uuteen työnjakoon. Ammattiryhmien välistä työnjakoa uudistetaan hyödyntämällä kaikkien olemassa olevaa osaamista ja täydennyskoulutuksella hankittavaa uutta osaamista. Pitkäaikaissairaiden kansainvälistä hoitomallia (E.H.Wagnerin 1998 hoitomallin mukaan) ovat edelläkävijöinä kehittäneet suomalaiseksi sovellukseksi Espoon kaupunki, Helsinki, Oulu ja Turku. Kuvio 3 esittää mallin periaatteen Espoossa. Mallin uudet toimintakäytännöt tukevat potilaan omaa toimintaa sairauden hoidossa ja potilas on hoitotiimin aktiivinen jäsen. SOTE-ENNAKOINTI-projektissa ennakoidaan, että mallin mukaiseen toimintatapaan siirrytään myös mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä myöhemmin erikoissairaanhoidossa sen integroiduttua vahvemmin perusterveydenhuollon kanssa. 41 Kuvio 3 Espoon kaupungin pitkäaikaissairaiden hoitomalli. Kuviossa 4 (Vesterinen 2010) on kuvattu pitkäaikaissairaiden hoitomallin (CCM) mukaista uudistumista osana tulevaisuuden terveyskeskusta. Terveysaseman hoitajavastaanotot jakautuvat avovastaanottojen hoitajavastaanottoihin lääkäri- hoitajatyöpareissa, asiantuntijahoitajien vastaanottoihin ja pitkäaikaissairaiden omahoitajavastaanottoihin. Sama hoitaja voi käytännössä toimia sekä lääkäri-hoitaja työparissa että pitkäaikaissairaan omahoitajana. Lisäksi terveysaseman päiväpäivystyksessä on hoitajavastaanotto, jossa tehdään triage, hoitajan toimenpiteet ja tarvittaessa potilas ohjataan lääkärille. Kaikilla hoitajavastaanotoilla annetaan rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden puitteissa myös reseptejä asiakkaille. Asiakaslähtöisyyden lisääntyminen näkyy jalkautuvissa palveluissa, joita voivat olla mobiiliyksikkö / klinikka-auto tai terveyskioski tms. ja erikoislääkäripalvelujen sekä vanhuspalvelujen vieminen lähelle asukkaita. Tulevaisuuden terveyskeskus on laajasti verkostoitunut pitkäaikaissairaiden hoidon ja terveydenedistämisen osalta alueensa muihin toimialoihin (liikunta, kulttuuri ja muu terveyttä edistävä toiminta) sekä kolmanteen sektoriin ja järjestöihin, joilla on paljon terveydenedistämis- ja sairaudenhoidon toimintaa tarjolla väestölle. Terveyskeskuksen henkilöstön tulee tuntea nämä tarjolla olevat mahdollisuudet hyvin, jotta asiakkaita voidaan ohjata niiden pariin. 42 TULEVAISUUDEN TERVEYSKESKUS: avovastaanotot, pitkäaikaissairaiden kokonaishoito, päiväaikainen päivystys AJANVARAUS JA PALVELUOHJAUS T Avovast.otto Pitkäaik.potilaat CCM Labora‐ Y Lähih., sh, th, Omahoitaja torio Ö (Sh, Th, Lh) sos.ohjaaja… Sähköiset P palvelut A VASTAANOTTO JA PALVELU‐ ‐ terv.kansio R OHJAUS ‐ omahoito‐ I Omahoitaja Case manager kansio T (sh,th) Omahoitaja T A I T I I M I T Asiantuntijahoitaja esim. diabetes (th ,sh,sosh) Omalääkäri/ tiimilääkäri Omalääkäri Erikoislääkäri tk:ssa Erikoislääkäri HOITOSUUN‐ NITELMA PÄIVÄPÄIVYSTYS Hoitajapäivystys ‐Hoidon tarpeen arviointi ja hoito ASIAKAS/ POTILAS Ryhmä‐ ohjaus Kiertävä avopalveluklinikka (bussi). Terveyskioski tms. Hoitajavast.otto Jalkautuva erikoislääkäri Hoitajavastaan‐ otto/ ja vanhus/ vammaispalv.ohjaus Lääkäripäivystys Muut toimialat – liikunta, ravit‐ semus, kulttuuri, Kolmas sektori, järjestöt ML Vesterinen 2010 Kuvio 4 Pitkäaikaissairaiden hoitomalli osana tulevaisuuden terveyskeskusta. Seuraavaksi kuvataan tarkemmin kirjoittajalle ennakointityön aikana muodostunutta käsitystä tulevaisuuden terveyskeskuksen hoitajavastaanottoja. HOITAJAVASTAANOTOT TERVEYSASEMILLA Tulevaisuudessa terveysasemien vastaanotot jakautuvat lääkärivastaanottoihin ja hoitajavastaanottoihin, joilla lääkärit ja hoitajat toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään (työparit, tiimit, konsultaatiot). Kuten jo edellä on selvitetty, tulee erityyppisillä hoitajavastaanotoilla olemaan suuri merkitys terveyskeskusten kehittämisessä. Hoitajavastaanottoja on ollut jo pitkään olemassa, mutta niiden tehtäväalue on ollut rajallinen. Tulevaisuudessa on terveysasemilla seuraavanlaisia hoitajavastaanottoja, joista osa on päällekkäisiä (= sama hoitaja voi toimia eri vastaanottoroolissa asiakkaan riippuen, vaikka ne mainitaan tässä yhteydessä erikseen: 1) Omahoitajavastaanotto lääkäri-hoitaja-työparissa /-tiimissä Lääkäri-hoitaja-työparimallissa on sairaanhoitajalla/ terveydenhoitajalla oma ajanvarusvastaanotto. Asiakas ottaa yhteyden suoraan omahoitajaan, joka tekee hoidontarpeen arvioinnin ja varaa ajan omalle vastaanotolleen, lääkärille tai tutkimukseen hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tai neuvoo asiakasta kotihoitoa varten. Hoitaja antaa tarvittavat lähetteet laboratoriokokeisiin tai tutkimuksiin 43 ennen vastaanotolle tuloa, jotta tulokset ovat käytettävissä joko hoitajavastaanotolla tai lääkärivastaanotolla. 2) Omahoitajavastaanotto pitkäaikaissairaiden hoitomallissa Pitkäaikaissairaiden hoitomallissa on omahoitajalla vastaanotto ja sähköinen tai puhelinyhteydenpito asiakkaaseen. Asiakkaan kanssa seurataan hoitosuunnitelman toteutumisesta, valmennetaan asiakasta omahoitoon ja pidetään häneen yhteyttä sähköisesti tai puhelimitse. Omahoitaja seuraa asiakkaan omahoitokansion/ terveyskansion avulla hoitosuunnitelman toteutumista. Tulevaisuudessa omahoitaja voi uusia osan asiakkaan resepteistä tai määrätä uutta lääkehoitoa asiakkaalle. 3) Asiantuntijahoitajien vastaanotot Asiantuntijahoitajien vastaanottoja lisätään erityiseen asiantuntijuuteen perustuvilla vastaanotoilla, kuten reuma-, muisti- ja diabeteshoitajien vastaanotoilla. Asiantuntijuus perustuu joko erikoistumisopintoinnolla saavutettuun lisäosaamiseen tai työpaikkakoulutukseen. Asiantuntijahoitaja voi olla pitkäaikaissairaan potilaan omahoitaja tai konsultti, jos potilaan pääsairaus sitä edellyttää. Toisenlaisia asiantuntijahoitajien vastaanottoja ovat esimerkiksi asiantuntijafysioterapeuttien vastaanotot, joissa on lisäkoulutuksen ansiosta tehty tehtävänsiirto lääkäriltä hoitajalle, joka voi esimerkiksi fysioterapian tapauksessa tutkia potilaan ja käynnistää hoidon jo ennen lääkärin vastaanotolle pääsyä. 4) Päiväpäivystyksen hoitajavastaanotot Päiväpäivystyksessä potilaan vastaanottaa hoitaja, joka tekee hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitaa osan potilaista itsenäisesti tai lääkäriä konsultoiden. Lääkäreiden työaikaan sisällytetään päiväpäivystysvastuuta, jolloin potilaat tulevat nykyistä enemmän hoidetuiksi päiväsaikaan. Täten vähennetään painetta ilta- ja yöpäivystykseen. Erikoislääkärien vastaanottoja tuodaan terveysasemille tai niitä viedään liikkuvilla yksiköillä sovittuihin asiakaspisteisiin tai asiakkaan kotiin. Tämän on tapahduttava viimeistään vuonna 2014 (Terveydenhuoltolaki). Lähteet Espoon kaupunki 2010. ESPOON OMAHOITOHANKE- Kroonisesti sairaiden hoitomallin ja omahoitoa tukevien palvelujen kehittäminen. Hankkeen loppuraportti 1.9.2005–28.2.2010. Opetushallitus 2011. Koulutus ja työvoiman kysyntä 2025. Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustarpeista, väliraportti.. Raportit ja selvitykset 2011:12 Terveydenhuoltolaki 2010. http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ev_244_2010_p.shtml 44 Pertti Karjalainen LAATU JA KUSTANNUSTEHOKKUUS – MITEN NE YHDISTETÄÄN Hyvin toimivassa sosiaali- ja terveydenhuollossa erilaiset tavat järjestää palveluja täydentävät toisiaan. Monet yksityiset terveysalan yritykset ovatkin alun perin kasvaneet tukemaan julkista palvelutarjontaa. Toisaalta yksityisten sairausvakuutusten yleistyminen on herättänyt jälleen keskustelua sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta ja tuottamisen sääntelystä. Tarjonnan toinen puoli on palvelun tarve: terveydenhuollon asiakkaat haluavat valita palveluitaan ja niiden tuottajia. Lainsäädäntö luo voimakkaasti reunaehtoja sosiaali- ja terveyspalveluissa. Julkinen sektori vastaa palveluista, mutta niiden järjestämisen tapa on vapaampi. Kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa kaikki palvelut itse tai ostaa niitä muilta kunnilta, toisilta kuntayhtymiltä tai yrityksiltä. Tässä avautuu julkisilta toimijoilta aitoja markkinoita myös yksityisille yrityksille. Markkinatalouden logiikkaan kuuluu, ettei kunta maksa ulkoistetusta palvelusta enempää kuin mitä sen järjestäminen omana toimintana kustantaisi. Tämän artikkelin yhtenä teemana on sen yrityksille luoma vahva insentiivi kustannustehokkaaseen toimintaan. Yksityisiä terveyspalveluyrityksiä on monesti syytetty rahastamisesta. Tähän ideologissävytteiseen keskusteluun on ollut vaikea osallistua ilman, että eksytään aiheesta: riittävätkö kuntien omat rahkeet palvelutuotannon järjestämiseen tasapuolisesti kaikille kuntalaisille, ja onko siihen saatavissa riittävästi lääkäreitä ja muuta työvoimaa. Yksityiset yritykset tarjoavat kunnille paitsi lääkäri- ja hoitajapalveluja, hoivakotipalveluja ja erikoissairaanhoidon osaamista myös osittaisia tai kokonaisulkoistuksia perusterveydenhuollossa. Yritysten näkökulmasta on oleellista, miten hyvin kunnat ja kuntayhtymät osaavat ostaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Ruotsissa monituottajamallia on kehitetty jo pitkään ja järjestelmällisesti. Uusien hyvien käytäntöjen löytämiseksi yrityksiä kannustetaan haastamaan kunnat: uusia ja laadukkaampia innovaatioita tarjoavat saavat samalla markkinoita itselleen. Potilaille annetaan enemmän valinnanvapauksia esimerkiksi Tukholmassa, jossa he voivat vapaasti valita joko yksityisen tai kunnallisen terveyskeskuksen perusterveydenhuollon palvelut. Ehkä tärkein yksittäinen monituottajamallin kustannustehokkuuden ja laadun varmistava sekä yhdistävä tekijä on maksuperustan sitominen väestöpohjaan. Eri toimenpiteet, esimerkiksi potilaalta otetut laboratoriokokeet, ovat vain pieni osa kokonaiskustannuksia, ja pääpaino tulee hyvälle perusterveydenhuollolle ja sairauksien ennaltaehkäisylle. Yritys kantaa vastuuta esimerkiksi suurten kansansairauksien ehkäisyssä siinä missä kuntakin, kun siitä sovitaan yhteisesti ja sopimukset kirjoitetaan sen mukaisesti. Kustannustehokkuus tulee toiminnan logiikasta Kustannustehokkuus määritellään yhdessä tilaajan kanssa: tilaaja kuvaa halutun palvelun, ja yritys suunnittelee, miten se toteutetaan resursseja hyvin hyödyntämällä. Resurssien tehokkaalla hyö- 45 dyntämisellä ei tässä tarkoiteta työntekijöiden ”selkänahasta repimistä”, sillä jäljempänä osoitan, miten työssään jaksava ja viihtyvä työntekijä on osa sitä palvelun laatua, jonka avulla yritys kasvaa, tuottaa voittoa ja saa uusia tilauksia. Kun se, mitä tilataan ja mistä maksetaan, on sovittu hyvin ja ammattitaidolla, sekä tilaajan että palvelun tuottajan on helpompi toimia. Sopimuksissa sovitun toteutumista seurataan Attendo MedOnessa säännöllisillä palavereilla tilaajan kanssa, ja tapaamisissa käydään läpi toiminnasta kerätyt indikaattoritiedot. Esimerkiksi ulkoistetulla terveysasemalla seurataan muun muassa erikoissairaanhoidon lähetemääriä, lääkäreiden ja hoitajien henkilöresursseja, potilasmääriä ja potilastyytyväisyyttä. Poikkeamat, kuten potilaiden tekemät reklamaatiot, selvitetään sekä terveysasemalla että yhdessä tilaajan kanssa. Jos sovitussa ei pysytä, sopimuksessa on yleensä sanktiopykälä eli asiakas saa hyvitystä palvelun puutteesta. Vain tyytyväinen asiakas tilaa lisää, joten asiakastyytyväisyyteen ja palvelun laatuun panostaminen on osa liiketoiminnan logiikkaa – olipa kyse sitten tilaaja-asiakkaista, kuluttaja-asiakkaista tai potilaista. Tyhjäkäynnistä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä ei hyödy kukaan. Suuri osa liikevoitosta saadaan Attendo MedOnessa siten, että palveluprosessit ja -ketjut on viilattu sujuviksi ja saumattomiksi. Tämä tarkoittaa yhtä usein pienten asioiden ajattelemista uudella tavalla kuin tuotekehitystä suuressa mitassa. Pieniä arkisen työn innovaatioita ovat esimerkiksi lähihoitajien kaikkien resurssien osaamisen alueiden ottaminen käyttöön hoivakodissa. Rekrytoimme mielellämme lähihoitajia, joilla on sosiaali- ja terveydenhuollon tieto-taidon tuovan peruskoulutuksen lisäksi myös muuta asiakkaiden mielekästä arkea tukevaa koulutusta. Liikuntaohjaajataustainen hoitaja saattaa tuoda aivan uusia näkökulmia ikäihmisten liikkumisen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen, askartelusta kiinnostunut keksiä uutta yhteistä tekemistä virkistystoimintaan ja niin edelleen. Tämä näkyy lopulta asukkaiden hyvinvointina. Prosessien virtaviivaistamista on esimerkiksi hoivakotien lääkehuollon nopeudesta ja tarkkuudesta huolehtiminen, mihin kuuluu koko hoitoketju geriatrian erikoislääkäristä apteekin asiantuntijoihin ja hoivakodin sairaanhoitajiin asti. Suurimpia yksittäisiä tuotekehityshankkeita Attendo MedOnella on ollut ikäihmisten hoivakotipalvelun, niin sanotun mummola-konseptin, rakentaminen. Itse rakennuksen suunnittelussa on ollut mukana moniammatillinen tiimi, johon on kuulunut vanhustyön ammattilaisia, sisustussuunnittelijoita ja arkkitehteja. Tuloksena on talomalli, jossa toiminnallisuus ja turvallisuus lyövät kättä. Talo on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin, 15 hengen ryhmäkoteihin. Jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka he voivat sisustaa omilla huonekaluillaan. Kussakin ryhmäkodissa on oma kodikas kokoontumis- ja ruokailutilansa, joka on sisustettu lämpimillä väreillä, tauluilla ja tekstiileillä. Tarkoituksemme on tarjota koti elämän loppuun asti, mikä tuo toimintaan pitkäjänteisyyttä ja yrityksen tuloihin ennustettavuutta. Avainasemassa osaava henkilöstö Osa palveluiden myymistä on tehdä niistä niin vakioituja, että asiakas tietää, mistä maksaa. Tämä vaatii myös henkilökunnalta paljon, sillä palvelua tuotetaan samalla kuin kulutetaan eli se on osaltaan henkilökunnan luomaa. Tähän palveluiden tuotteistamiseen Attendo MedOnella pyritään järjestelmällisen laatutyön ja esimiesten kouluttamisen avulla. Laadun kolme pilariamme, osaaminen, sitoutuminen ja hyvä hoiva, ovat huoneentauluina toimintayksiköissä pitämässä yllä laatukoulutuk- 46 sen ajattelumallia. Henkilökuntaa pyydetään sisäistämään, että olemme osana laadukasta toimintaa luvanneet tarjota oikeat osaajat oikeille paikoille, pitää lupauksemme ja olla aktiivisia sekä auttaa ihmisiä auttamaan itseään. Yksityiset yritykset kilpailevat osaavasta henkilökunnasta julkisten toimijoiden ja muiden yritysten kanssa. Parempi palkka houkuttelee huippuosaajia vain tiettyyn rajaan asti. Kun tietty palkkataso on saavutettu, muut asiat alkavat kiinnostaa enemmän: työajat, perheen ja työn yhteen sovittaminen, mahdollisuus kehittää omaa työtään ja osaamistaan. Työssä viihtymiseen vaikuttaa erittäin paljon laadukas johtaminen. Attendo MedOne kouluttaa kaikki esimiehensä yrityksellemme räätälöidyssä Tartu ruoriin -esimieskoulutuksessa. Koulutukseen liittyy niin sanottu 270-arviointi, jonka tarkoituksena on varmistaa, että palautetta saadaan myös alaisilta. Attendo MedOne etsii aktiivisesti osaajia oman henkilökuntansa joukosta. Urakehitysarvioinnin nimellä kulkevan ohjelman avulla uudenlaista osaamista ja kehityspotentiaalia skannataan halki toimialojen: taloushallinnosta voi löytyä myynnin osaajia ja niin edelleen. Kannustimilta kaivataan avoimuutta Attendo MedOne aloitti toimintansa kymmenen vuotta sitten muutaman nuoren lääkärin voimin. Sen jälkeen on kasvettu ja fuusioiduttu ruotsalaisen Attendo-konsernin kanssa, mutta perusajatus henkilöstön toiminnalle on säilynyt samana. Yritykseen toivotaan yrittäjähenkistä työvoimaa, joka kantaa vastuuta tekemänsä työn kokonaisuudesta ja tarttuu tilanteisiin kuin omassa yrityksessään työskentelisi. Vastaavasti pyrimme myös huomaamaan ja palkitsemaan aktiivisuuden ja onnistumiset. Kannustimia on rakennettu kaikille henkilöstöryhmille, mutta tämä on kieltämättä asettanut myös haasteita. Kannustinjärjestelmä on haluttu pitää avoimena ja läpinäkyvänä ja sellaisena, että se kannustaisi eri henkilöstöryhmiä pikemminkin hyvään yhteistyöhön kuin vastakkainasetteluun. Paljon riippuu kuitenkin tehtävien luonteesta: kaikki eivät voi yksilöinä vaikuttaa yhtä paljon yksikkönsä menestykseen. Toisaalta myös tiimejä palkitaan, ja pienempiäkin suorituksia voidaan huomioida. Tulevaisuuden kehityshaasteita Terveydenhuoltoon liittyy väistämättä tietty määrä byrokratiaa. Erilaiset potilastieto- ja lupajärjestelmät vievät väistämättä potilaan kohtaamiselle tarkoitettua aikaa. Yksi terveydenhuollon merkittävistä lähitulevaisuuden kehittämistehtävistä olisikin saada turhaa byrokratia karsittua ja välttämätöntä byrokratiaa virtaviivaistettua. Tämäkin on niitä tehtäviä, joihin kaivataan sekä julkisten että yksityisten järjestelmien sujuvaa yhteistyötä. Perusterveydenhuollon täydentäjänä tulee jatkossakin olemaan yksityistä terveydenhuoltoa. Rahoitusjärjestelmän lähivuosien remontti tulee vaikuttamaan merkittävästi monitoimijamallin rakentumiseen. Terveydenhuoltojärjestelmämme on yhä kovemmalla rasituksella väestön keski-iän kohotessa, mutta toisaalta myös ensiarvoisen tärkeässä roolissa työikäisten pitämisessä työkykyisinä. 47 Vaikuttavuuden mittaaminen on terveydenhuollon uusia kehityshaasteita, ja usein erityisen haastavaa erikoissairaanhoidossa, esimerkiksi mielenterveystyössä. Osana tuotekehitystä vaikuttavuuden arviointiin on tulossa varsin pystyviä mittareita, koska niiden kehittämiselle on myös liiketoiminnasta nousevia kannusteita. Vaikuttavuudesta on tulossa uusi peruste myös kustannusrakenteen muodostumiseen. 48 SOTE-ALAN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TULEVAISUUDESSA Tässä luvussa esitetään SOTE-ENNAKOINNIN tulokset sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamistarpeista ja niiden vaikutuksista koulutuksen kehittämiseen. Aluksi esitetään kaikille ammattiryhmille yhteiset työelämän avaintaitoihin ja alan perusosaamiseen liittyvät osaamistarpeet. Sen jälkeen osaamistarpeita ja koulutuksen kehittämistarpeita tarkastellaan ammattiryhmittäin ja osin myös palvelualueittain. Marja-Liisa Vesterinen esittää kaikille ammattiryhmille yhteiset yleiset työelämän uudet osaamisvaatimukset ja sosiaali- ja terveysalan perusosaamiseen ja kokonaisuuden hallintaan liittyvät osaamisvaatimukset. Vesterinen esittää myös osaamisvaatimukset tulevaisuuden terveyskeskuksessa pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisessa toiminnassa ja hoitajavastaanotoilla. Tuija Moisio kuvaa toteutuneita terveydenhuollon tehtävänsiirto- ja asiantuntijahoitajakoulutuksia. Anna-Maija Koskisen ja Pia Laibertin artikkeli koskee lähihoitajan työtä ja osaamistarpeita tulevaisuuden hoitotyön osaajana. Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski esittelevät case-esimerkin siitä, miten opiskelijoiden osaamista edistetään Etelä-Karjalan ammattiopistossa, kun opiskelijat vetävät ikääntyneiden muistiryhmiä ja kerhoja sekä toimivat omaishoitajien tukena kodeissa. Raija Nurminen esittää omassa artikkelissaan ennakointituloksia erikoissairaanhoidon erityisosaamistarpeista. Timo Kohvakka ja Jaana Peltola esittelevät Imatran kaupungin hyvinvointineuvolan toimintaperiaatteita, joilla on uudistettu ja yhdistetty perhe- ja terveyspalveluita. Merja Tepponen kuvaa artikkelissaan uusia teknologioita ja sähköisiä ratkaisuja, jotka auttavat ikäihmisten selviytymistä arjessa. Marja-Liisa Vesterinen esittää ennakoinnin tuloksia perhe- ja sosiaalipalvelujen sekä vanhuspalvelujen osa-alueilla esiin nousseista uusista tai vahvistettavista osaamisalueista. Lopuksi Vesterinen esittelee SOTE-ENNAKOINTI-projektissa syntyneitä suosituksia sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittämiseen. 49 Marja-Liisa Vesterinen KAIKILLE AMMATTIRYHMILLE YHTEISET OSAAMISEN KEHITTÄMISTARPEET SOTE-ENNAKOINNIN kohderyhmänä olivat erilaiset hoitajien ammattiryhmät, sosiaalityö ja vanhustyö. Lääkäreiden osaamistarpeiden ennakointi rajattiin työmme ulkopuolelle. Seuraavana esitettäviä yleisiä työelämän osaamistarpeita sekä ammatillista perusosaamista ja kokonaisuuden hallintaa edellytetään kaikilta em. ammattiryhmiltä. Ammattiryhmäkohtaisia uusia tai vahvistettavia erityisosaamisen tarpeita kuvataan erikseen omien otsikoidensa alla. Uusien tai vahvistettavien osaamistarpeiden yhteydessä pyrimme samalla tuomaan esiin ne muutokset, jotka aiheuttavat uusia osaamistarpeita, jolloin etenkin opetussuunnitelmatyötä ja opintojaksojen suunnittelevien opettajien on helpompi ymmärtää, mihin osaamisvaatimus perustuu. Seuraavaan tekstiin ja kuvioihin on koottu ennakoinnissamme toistuvasti esiin nousseet näkemykset sote-alan ammatillisen perusosaamisen ja alan kokonaisuuden hallinnan uusista osaamisvaatimuksista, jotka ovat seurausta sosiaali- ja terveysalan rakenteiden, prosessien ja työnjaon sekä työnkuvien muutoksista. Substanssiosaamiseen sisältyvää erityisosaamista kuvataan ennakoinnin tulosten mukaisesti erikseen terveyskeskuksessa tarvittavana, pitkäaikaissairaiden hoidossa tarvittavana ja hoitajavastaanotoilla tarvittavana erityisosaamisena. Yleisten työelämävaatimusten sekä alan perusosaamisen ja kokonaishallinnan osaamisvaatimukset kuvataan ensin tiivistetysti kuvioina ja sen jälkeen niitä selitetään tekstinä. Sulkuihin on merkitty, mihin tutkintoon ko. osaamisen syntyminen liitetään (ks. jaottelu Vesterinen 2002, Heinonen 2010 osa 1). On hyvä huomata, että esittämämme koulutuksen muutostarpeet eivät ole kokonaan uusia asioita opetussuunnitelmissa, vaan niissä on usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Täten ne eivät myöskään vie lisätilaa opintoviikoissa tai opintopisteissä mitattuna, vaan edellyttävät pikemmin sisältöjen uudistamista tulevaisuuden muutosten mukaisesti. Yleiset työelämävalmiudet Yleisillä työelämävalmiuksilla tarkoitetaan tietoja ja taitoja, joita tarvitaan työelämässä riippumatta siitä, missä tehtävässä toimitaan. Nämä valmiudet kulkevat läpi elämän henkilön mukana ja ne yleensä vahvistuvat kokemuksen myötä. Ne koskevat kaikkia ammattiryhmiä. Uutta yleistä työelämäosaamista, joka on kannettavissa mukana työpaikasta toiseen, ovat Sirkka Heinosen (2010) mukaan seuraavat osaamisen alueet: vuorovaikutusosaaminen, joka siirtyy sosiaaliseen osaamiseen tai tulee myös sinne yhteistyöosaaminen aikaosaaminen (oman ajankäytön organisointi, reaaliaikaisuuden hyödyntäminen) 50 teknologiaosaaminen ympäristöosaaminen, kestävän kehityksen mukaan toimiminen systeemiosaaminen ja kokonaisuuden hallinta (yhteiskunta, palvelujärjestelmä) arvojen eheyttävä vaikutus viestintä, kieli, kulttuuri tiimi- ja verkosto-osaaminen, yhdessä oppiminen, yhdessä osaaminen ja yhdessä tekeminen ennakointiosaaminen (pitäisi saada omaksi kurssikseen tai opintojaksokseen); pystyttävä hahmottamaan oma paikkansa työelämässä uudessa työnteon paradigmassa. Lähes kaikissa ennakointitutkimuksemme haastatteluissa ja kyselyissä nousi yleisistä työelämävalmiuksista esiin samoja, kuvioihin 1-2 koottuja ja sisällöltään uusiksi koettuja osaamisvaatimuksia. Vieläkin vahvana esiintyvän organisaatiolähtöisyyden tilalle tarvitaan asiakaslähtöisyyttä. Se ei tarkoita kaiken tekemistä niin kuin asiakas haluaa, vaan toiminnan suunnittelua asiakkaan parhaaksi, ammattilaisen asiantuntijuudella harkiten ja asiakasta kuunnellen. Oheiset osaamistarpeet koskevat kaikkia ammattiryhmiä. Yleisten työelämävalmiuksien kehittymistarpeet 1. ASIAKASLÄHTÖINEN AJATTELU JA TOIMINTA • Asiakasosaaminen, vuorovaikutustaidot, ihmissuhdetaidot • Kunnioittava asenne ja arvokasvatus asiakkaita ja omaa työyhteisöä kohtaan • Alaistaidot, työyhteisöosaaminen 2. TIIMI- JA VERKOSTOTYÖ • Tiimityötaidot, oma vastuun kantaminen, ammatillinen vuorovaikutus • Itsensä johtaminen alueella, josta vastaa tiimityössä • Verkostoituminen ja moniammatillisuuden ymmärtäminen Kuvio 1 Asiakaslähtöinen ajattelu ja moniammatillisuus yleisenä työelämävalmiutena. Asiakasosaaminen ilmenee asiakaslähtöisenä asenteena (vastakohtana viranomaisasenne), asiakkaan tarpeiden tunnistamisena ja huomioimisena palvelun tuottamisessa. Asiakasosaamista tarvitaan puhelin- ja kontaktitilanteessa arvioitaessa hoidon, sosiaalituen tms. tarvetta asiakkaan yksilöllisestä tarpeesta käsin tai ohjattaessa asiakasta saamaan oikeantyyppistä palvelua. Asiakasosaamisen lähtökohtana on kyky dialogiseen keskusteluun ja kuunteluun asiakkaan kanssa sekä hänen voimavarojensa tunnistaminen. Ammatilliset vuorovaikutustaidot tulevat entistä enemmän esiin myös toimittaessa tiimeissä ja verkostoissa. Moniammatillisissa tiimeissä tarvitaan oman itsensä johtamisen taitoa, koska jokaisen odotetaan toimivan itsenäisesti, tehokkaasti omasta professiostaan käsin ja samalla yhteisten tavoitteiden saavuttamisen puolesta. 51 Alaistaidoissa korostuvat vastuullisuus, sitoutuminen työhön, työelämän ja työyhteisön pelisääntöjen noudattaminen, osallistuminen kehittämiseen ja yrittäjämäinen, kehittämisorientoitunut asenne. Nuorten elämäntyyli ja arvot eivät aina suosi edellä mainittua osaamisnäkökulmaa, ellei koulutuksessa tuoda esiin niiden merkitystä työnteon onnistumiselle ja tuloksille koko työyhteisössä. Kunnioittava asenne ja arvokasvatus asiakkaita sekä omaa työtä ja omatyöyhteisöä kohtaan ovat oleellisia alaistaitoja, joiden syntymiseen on koulutuksessa kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Oman alan ammatillinen perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinta Ammatillisella perusosaamisella tarkoitetaan kuhunkin alaan (esim. metsäteollisuusala, opetusala, sote-ala) liittyvää alan perusosaamista ja alan kokonaisuuden tuntemusta. Perusosaamista opiskellaan yleensä ensimmäisen, kenties toisenkin opintovuoden aikana, jonka jälkeen opiskelijat syventävät osaamistaan tietyn koulutusohjelman tai suuntautumisen mukaisesti (esim. sote-alalla vanhuspalveluihin, psykiatriaan jne.) Perusosaamisen ja alan kokonaisuuden hallinnan sisältö yleensä syvenee kasvaa koulutusasteittain. Kuvioihin 2- 6 on koottu tiivistetysti ammatillisen perusosaaminen ja alan kokonaisuuden hallintaan sisältyvät osaamisalueet. Alan perusosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan kehittämistarpeet 1. PALVELUJÄRJESTELMÄN HALLINTA • • • • • • • Sote-alan palvelu- ja toimintajärjestelmän kokonaisuuden hallinta Kehitteillä oleviin uusiin toimintamalleihin tutustuminen Palveluohjauksen osaaminen Verkosto- ja kumppanuusosaaminen ja verkostojohtaminen Moniammatillinen työskentely Esimiestyö, johtamisosaaminen Monikulttuurisuusosaaminen erityisesti omalla alalla 2. TERVEYDEN- JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN ROOLITUS JA TOIMINNAT • • Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuus Varhaisen tunnistamisen ja puuttumisen osaaminen /tieto ja menetelmät Kuvio 2 Palvelujärjestelmän uudistuminen ja sote-ala osana hyvinvointia. Sote-alan palvelu- ja toimintajärjestelmän kokonaisuuden hallinta (kuvio 2) edellyttää, että koulutuksen aikana tutustutaan oman alueen merkittävien sote-organisaatioiden palvelurakenteeseen, tulevaisuuden strategiset linjauksiin ja tavoitteisiin palvelurakenteiden uudistamisessa. Palvelujärjestelmän kokonaisuuden hallinta sisältää sote-alan eri osien (terveyspalvelut, vanhuspalvelut jne.) pääpiirteiden tuntemisen. Opittavien asioiden kiinnittyminen kokonaisuuteen onnistuu parhaiten, kun opinnoissa käydään varhain läpi ensin palvelukokonaisuudet. Kokonaisuuden hallintaan sisältyy myös valmius käyttää sähköisiä toimintajärjestelmiä sekä ymmärrys, miten niitä käytetään yhteistyön välineinä eri työpisteiden, tulosalueiden ja organisaatioiden välillä ja yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. 52 Työtavat muuttuvat yhä enemmän moniammatilliseksi asiantuntijatyöksi. Osa työstä edellyttää kykyä verkostoitua sekä oman organisaation sisällä että sieltä ulospäin muihin alan julkisiin tai yksityisiin organisaatioihin ja kolmannelle sektorille. Kunkin on osattava tuoda esiin omat ammatilliset näkökulmansa, mutta on osattava myös suhteuttaa ne muiden tiimin tai verkoston jäsenten ammatilliseen näkökulmaan kuunnellen, keskustellen ja yhteisellä ongelmanratkaisulla. Palveluohjauksen osaaminen perusta syntyy em. palvelujärjestelmän tuntemisen pohjalta ja saa sisältöä substanssiosaamisen kasvaessa. Ammatillisen osaamisen perusteella kukin tietää, mitä apua tai hoitoa asiakas tarvitsee, jolloin hänet osataan palveluohjata oikean asiantuntijan luo. Palveluohjausosaaminen nivoo yhteen asiakaslähtöisyyden, asiakkaiden osallisuuden ja moniammatillisen yhteistyön. Palveluohjausosaamisessa korostuu asiakkaan yksilöllisyys ja hänen ainutkertaisen tilanteensa ymmärtäminen, joka on osattava yhdistää moniammatilliseen tiimityöhön ja verkostoon, joka osallistuu kyseisen asiakkaan palveluun. Palveluohjauksessa on oleellista osaamista myös se, että asiakasta ohjataan sellaiseen palveluun / hoitoon, jolla on todellista vaikuttavuutta. Esimerkkinä tästä on vaikkapa vanhustenpalveluissa se, että kotihoidon ennalta ehkäisevässä työssä palveluohjauksella vaikutetaan siihen, ettei asiakas joudu siirtymään raskaampiin hoitomuotoihin. Opiskelijoiden tulee oppia tuntemaan kullekin ammattiryhmälle tyypillisiä palveluohjauksen tilanteita ja soveltamaan palveluohjauksen malleja erilaisissa asiakastilanteissa. Palvelujärjestelmän ja palveluohjauksen osaamisen ansiosta opiskelija oppii toimimaan oman professionsa asiantuntija. Kumppanuusosaaminen, verkostoissa toimimisen osaaminen ja verkostojohtamisen osaaminen ovat välttämättömyyksiä tulevaisuudessa. Asiakkaille tuotetaan palvelukokonaisuuksia entistä enemmän kumppanuuksien avulla siten, että julkisen sote-organisaation edustajan vastuulla on kokonaisuuden hallinta, koordinointi ja kumppanuuden johtaminen. Kumppanuustaitojen ja verkostoissa toimimisen oppimiseksi tarvitaan eriytynyt oppisisältö kuhunkin tutkintoon sen oman näkökulman mukaan. Kumppaneille asetetaan vaatimuksia osallistua paitsi itse palvelun tuottamiseen, niin myös ennaltaehkäisevään työhön ja koordinoidun kokonaisuuden suunnitteluun. Tämä velvoittaa yksityisen ja kolmannen sektorin laajentamaan omaa osallistumistaan yhteistyöhön, jotta kumppanuus toteutuu yhdessä kannettavana vastuuna asiakkaasta ja työn tuloksista. Kumppanuusjohtamisella koordinoidaan, varmistetaan, arvioidaan ja seurataan näiden tavoitteiden toteutumista. Esimiestyön ja johtamisen perusteet koskevat tulevaisuudessa kaikkia sote-alalla toimijoita, sillä kuka tahansa voi olla tiimin johtajana, moniammatillisen palaverin puheenjohtajana jne. Perinteinen työnjohtotehtävä uudistuu siten, että esimiehen tehtävänä on yhteen sovittaa erilaisia ydin- ja tukiprosesseja ja vastata koko palveluprosessin toimivuudesta ja tuloksellisuudesta. Terveyden edistäminen tehdään tulevaisuudessa näkyväksi osaksi työtä ja sen tavoitteita. Opiskelijoiden tulee tietää, mitä tarkoitetaan alueellisilla tai kuntakohtaisilla hyvinvointistrategioilla ja miten niissä rakennetaan moniammatillista verkostoa ja jaetaan terveyden edistämisen toteutusvastuuta eri toimijoille. Tärkeintä on, että opiskelijoilla on tieto ja taito toteuttaa terveydenedistämistä omassa tulevassa ammatissaan. Terveyden edistämiseen tarvitaan osaamista ja tietoa tilanteista ja menetelmistä, joilla sitä toteutetaan. Terveyden edistäminen näkyy kuntouttavaan hoitotyöhön sitoutumisena, varhaisessa puuttumisena ja tunnistamisena sekä asiakkaan ohjaamisena ja neuvontana. Asiakaslähtöisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi on hoitajan otettava huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet ja voimavarat. Hoitajan on osattava ohjata, valmentaa ja motivoi- 53 da asiakas tunnistamaan omat muutostarpeensa, asettamaan omat tavoitteensa ja osallistumaan oman hoitosuunnitelmansa tekemiseen. Hoitajan tehtävänä on tukea asiakkaan omaa hoitoa erilaisin keinoin. Terveyden edistämisen osatekijöinä on koulutuksessa korostettava kroonisten pitkäaikaissairauksien ehkäisyä, sairastumisen ensioireiden tunnistamista, hoitoa ja ohjausta kokonaisvaltaisen pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisesti kaikissa ammattiryhmissä (terveyshyötymallin omaksuminen). Varhaisen tunnistamisen ja puuttumisen osaamiseen kuuluu menetelmäosaaminen siitä, minkälaisia ovat ennalta ehkäisevän työn ja puheeksi ottamisen vuorovaikutukselliset pelisäännöt ja hyvät toimintamallit. Tutkimuksessamme tuli hyvin usein esiin se, että opiskelijat tiesivät asioiden teoriapohjan, mutta heillä ei ollut toimintamalleja esimerkiksi harjoittelujaksoa tai kesätyötä varten. Monikulttuurisuuteen liittyvät osaamistarpeet tulevat koskemaan kaikkia sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmiä siitä syystä, että maahanmuuttajien määrä kasvaa tuoden alalle sekä ulkomailta tulleita asiakkaita että työntekijöitä ja kollegoja. Monikulttuurisuusosaamiseen sisältyy kulttuurien tuntemus, kielitaito, kyky ymmärtää toisen kulttuurin edustajaa, maahanmuuttajia koskevan lainsäädännön tunteminen sekä kotouttamissuunnitelman ja tulkkipalvelujärjestelmän tunteminen. Jokaisella tulisi olla kyky erottaa toisistaan muiden kulttuurien kunnioitus ja toisaalta työpaikan toimintatavat, joiden mukaan kaikkien kulttuurien ihmiset toimivat. Alan perusosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan kehittämistarpeet 3. KEHITTÄMISVALMIUDET • Kehittämisosaaminen, uuden ideointi, laatutyö • Muutoksiin sopeutuminen, muutoshalukkuus • Oman ammattitaidon ja alan kehittäminen • Kyky ymmärtää palvelut myös tuotteina • Kyky ymmärtää mittareita, mittaamista ja toiminnan arviointia • Prosessien lukutaito ja niiden käyttäminen kehittämisen välineenä Kuvio 3 Kehittämisvalmiuksiin liittyvät kehittämistarpeet Kehittämistyö kuuluu jokaisen työhön (kuvio 3). Toiminnan ja ainakin oman työn kehittämisen ideointi, suunnittelu ja toteutus sekä laadun arviointi kuuluivat jokaisen työhön. Koulutuksessa on huolehdittava, että kehittämistä ei tulevaisuudessa enää koeta lisätyöksi. Jatkuva muutos koskettaa pysyvänä ilmiönä kaikkea ja kaikkia. Sen vuoksi koulutuksen tehtävänä on saada tulevat työntekijät asennoitumaan muutokseen normaalina asiana. Muutoksiin sopeutuminen, muutoshalukkuus ja oppimisvalmiudet ovat hyviä, koulutuksella opittavia ominaisuuksia, joiden puuttuminen näkyy nykyisin monen ihmisen työuupumisena. Opiskelijat tarvitsevat koulutusta siihen, että heille syntyy yrittäjämäinen ja kehittämisorientoitunut asenne työhön sekä niiden seurauksena kykyä ja itseluottamusta tehdä rohkeita interventioita työhön sen uudistamiseksi. Tiedonhankintataitoja ja taitoa soveltaa niitä omassa työssä uusissa toiminta-ympäristöissä ja uusilla menetelmillä tarvitaan edistämään alan ja ammatillista kehittymistä. Tulevaisuudessa laadun ja tulosten mittaaminen ja arviointi on systemaattista ja hyvin mittaroitua. Mitattuja tuloksia käsitellään ryhmä- ja yksilötason kehityskeskusteluissa ja niillä arvioidaan koko organisaation tuloksia ja vaikuttavuutta. Koulutuksessa opiskelijoiden tulee oppia ymmärtä- 54 mään arviointityö osaksi yhteistä kehittämistä ja näkemään se palautteen antamisen ja saamisen työvälineenä. Yksi sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten keskeinen työväline ovat prosessikuvaukset, joilla määritetään uusissa rakenteissa toimimista sujuvana asiakaslähtöisenä toimintojen ja vastuiden ketjuna. Jokaisella työn tekijällä tulee olla prosessien lukutaitoa, mutta myös ymmärrystä prosessikuvausten ideasta toimia kehittämisen, tasalaadun ja yhteisten toimintatapojen oppimisen työvälineenä. Prosessien käytännön oppimista ja ymmärtämistä on luontevaa sijoittaa työssäoppimis- ja harjoittelujaksoille, koska prosessien ymmärtäminen edellyttää siihen liittyvää kontekstia ja mahdollisuutta seurata prosessia käytännön työssä. Kaikessa ammatillisessa koulutuksessa tulee olla talouden, johtamisen ja alaistaitojen opintojaksoja (kuvio 4). Em. osaamisalueet ovat erityisesti sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa vajavaisesti jos ollenkaan hoidettuja. Alan perusosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan kehittämistarpeet 4. TALOUDEN PERUSTEET JA YMMÄRRYS YRITTÄJYYDESTÄ • Talouden perusteiden tuntemus ja liiketoimintaosaaminen sote-alalla • Sote-alan yrittäjyysosaaminen, yksityissektorilla osaaminen Yhteiskunnallinen osaaminen 5. JOHTAMISTAIDOT / ESIMIESTAIDOT • Ammatillisen päätöksenteon taidot • Ohjaus- ja opetusosaaminen • Johtamisosaaminen ja sen uusina haasteina muutosjohtaminen, kustannustehokkuuden johtaminen, henkilöstöjohtaminen • Johtamisosaaminen hoitajan omana urapolkuna (erityisosaamisen aluetta) Kuvio 4 Talous- ja yrittäjyysosaamisen sekä johtamistaitojen perusteiden hallinta. Vaikka talousvastuu on organisaatioissa käytännössä ylimmällä johdolla, on jokaisen työntekijän tiedettävä, miten hän voi vaikuttaa kustannuksiin ja toiminnan tuloksiin omalla työllään. Taloudellisen osaamisen osatekijöitä ovat seuraavat: Liiketaloudellinen ajattelu sovellettuna sote-alalle. Tavoitteena on, että jokainen työntekijä ymmärtää oman toimintansa taloudelliset vaikutukset, osaa lukea budjettia ja seurantaraportteja ja osaa arvioida toiminnan vaikuttavuutta suhteessa syntyviin kustannuksiin (esim. kun annan maksusitoumuksen, tiedän mitä se maksaa ja osaan arvioida vaihtoehtoja) Tuotteistaminen, kustannuslaskenta ja liiketoimintaosaaminen yksityissektorilla, mutta myös julkisella sektorilla Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyysosaaminen sekä yrittäjyyden lisäämiseksi että yrittäjyyteen/ yksityissektoriin liittyvät opintotehtävät. Johtamisosaaminen ja esimiestyö ovat haasteina sote-alan monilla eri tasoilla ja tilanteissa siitä syystä, että johtaminen on jokaisella organisaatiotasolla jonkun alan ihmisen tehtävänä ilman, että hän oppii peruskoulutuksessaan johtamisen perusteita ja esimiestyötä. 55 Uusina haasteina ovat muutosjohtaminen, yksikkökohtaisen talouden johtaminen ja henkilöstöjohtaminen. Kuten sote-alan visioissa ja muutostrendeissä on tullut esiin, muutosta tapahtuu kaiken aikaa. Sen vuoksi tarvitaan uudenlaista muutosjohtajuutta, jolla henkilöstön ajatukset vapautetaan vanhasta etsimään uusia, vaihtoehtoisia tapoja toimia. Edellä mainittujen johtamisen osaalueiden koulutus, kuten myös verkosto-osaamisen johtaminen, rekrytointiosaaminen, henkilöstön osaamisen johtaminen ja moniammatillisten tiimien johtamistaidot tulee oppia ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa. Hoitajille tarvitaan myös johtamisopintoja omana urapolkunaan. Yhteiskunnallinen osaaminen edistää henkilöstön kykyä seurata yhteiskunnan muutoksia ja ymmärtää niiden vaikutusten työhön ja asiakkaisiin. Sosiaalipalvelujen puolella tuli haastatteluissa esille uusi tarve eräiden asiakasryhmien opettamisosaamisesta ja ohjauksesta perhepalveluissa (maahanmuuttajat, uusavuttomat). Vanhuksia on asiakkaana kaikissa ammattiryhmissä ja kaikilla tulosalueilla, ei vain vanhuspalveluissa (kuvio 5). Sen vuoksi sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat tarvitsevat avoterveydenhuollossakin gerontologista perusosaamista, riittävästi tietoa vanhenemisesta, siihen liittyvistä tyypillisistä fyysisistä ja psyykkisistä terveysongelmista ja hoidosta. Sairaanhoitajille, lähihoitajille ja fysioterapeuteille sekä sosiaalityöntekijöille ja sosionomeille tarvitaan lisäosaamista vanhussosiaalityötä varten. Alan perusosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan kehittämistarpeet 6. VANHUSTYÖN PERUSOSAAMINEN • Vanhenevien ja ikääntyneiden asiakkaiden kohtaamisen ja hoidon taidot • Vanhussosiaalityön perusosaaminen • Kuntouttavan hoitotyön vieminen käytäntöön • Ryhmähoidon ja –ohjauksen menetelmät 7. PIKÄAIKAISSAIRAUKSIEN TUNTEMINEN SEKÄ HOITOONOHJAUS- OSAAMINEN • Diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, astma, reuma, lihavuus, liikkumattomuus, dementia - ehkäisy, tunnistaminen, hoito ja ohjaus • Pitkäaikaissairaiden hoitomallin hallinta • Mielenterveys- ja päihdetyön perusosaaminen ja palveluohjaus uusissa rakenteissa Kuvio 5 Vanhustyön ja tyypillisten kansansairauksien hoito-osaamisen kehittämistarpeet. Vanhenevien ja ikääntyneiden asiakkaiden hoitotyön taidot sekä tiedot ikääntymisestä ja ikääntyneiden sairauksista kuuluvat kaikkiin sote-alan koulutusohjelmiin. Koulutusohjelmien/osaamisalojen ammattitaitovaatimukset eroavat huomattavasti toisistaan, jolloin myös opetuksen sisällöissä ja painotuksissa on suuria eroja. Vanhenevalla väestöllä on yhä useammin mielenterveys- ja päihdeongelmia, muistisairauksia ja syrjäytymisen aiheuttamaa masennusta. Terveysasemilla, päivystysvastaanotoilla ja sosiaalipalveluissa toimivilla on oltava riittävä perusosaamisen vanhuksista asiakastyhmänä, jotta hoito ja palveluohjaus toteutuvat oikealla tavalla. Sitoutuminen kuntouttavaan hoitotyöprosessiin ja kyky soveltaa sitä ei ole tällä hetkellä riittävää, eikä se näy kiireissä hoitotyössä. Kuntouttava ote on olennainen osa erikoissairaanhoidon leikkauspotilaiden kuntoutusta ja jatkohoitoa terveyskeskuksen vuodeosastoilla kotiin paluun mahdollistamiseksi. Kuntouttavan otteen noudattaminen on oleellista myös vammaispalveluissa 56 sekä laitos- että itsenäisessä tai tuetussa asumisessa. Kuntouttavaan työotteeseen tulisi koulutuksessa yhdistää myös se, että vastuuttava työote potilaan voimavarat huomioiden hyväksyttävää ja välttämätöntä (= ei epäeettistä), jotta asiakas ohjataan ja suostutellaan toimimaan itsekin sen puolesta, että kuntoutus toteutuu. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin strategian toimeenpanosuunnitelmaan sisältyy varhaisen kuntoutuksen konseptin käyttöönotto. Sen ideana on kuntoutuksen välitön toteuttaminen kaikessa potilastyössä ja siten, että potilas aktivoidaan osallistumaan siihen kaikin mahdollisin keinoin. Opiskelijat ja työntekijät tarvitsevat näyttöön perustuvia esimerkkejä kuntoutumistarinoista, joissa potilaita ja asiakkaita yrittämään on kannustettu yrittämään parastaan omahoidossa ja kuntoutuksen kohteina niin, että kuntoutumista on tapahtunut. Kroonisten kansansairauksien ennaltaehkäisy ja niiden hyvä hoito edellyttää hyvää perusosaamista keskeisistä kansansairauksista, niiden ennaltaehkäisystä, tunnistamisesta ja hoidosta. Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (DEHKO 2000- 2010) koulutustyöryhmä suosittelee kaikille terveydenhuollon ammattiin valmistuville riittävää perusopetusta diabeteksesta ja muista keskeisistä kansansairauksista (Diabetes terveydenhuoltoalan koulutuksessa – Selvitys ja suositukset DEHKO-raportti 2009:1). Ryhmähoidon,- kuntoutuksen ja -ohjauksen menetelmät liittyvät em. kroonisten kansansairauksien, terveyden edistämisen ja vanhuspalvelujen uusiin ja yleistyviin toimintamenetelmiin, joita hoitohenkilöstön tulisi osata. Oppimista on tässä asiassa vahvistettava. Mielenterveys- ja päihdetyön perusosaaminen kuuluu kaikille sote-alalla asiakas- tai potilastyötä tekeville. Terveysasemilla, neuvoloissa ja vanhuspalveluissa edellytetään, että jokainen työntekijä tunnistaa mielenterveys- ja päihdeongelman oireet, hallitsee puheeksi ottamisen menetelmät, oman ammattiryhmänsä toimenpiteet asiassa ja hallitsee asiakkaan palveluohjauksen. Omana erityisalueenaan osaamistarpeissa nousee esiin erilaista riippuvuutta sairastavien hoito, ryhmäohjaus, väkivallan kohtaaminen ja työmenetelmät. Luottamuksen rakentamisen taitoa tarvitaan haasteellisesti käyttävien asiakkaiden kanssa. Kyky jalkautua ja toimia uudessa työympäristössä tulee olemaan tarpeellinen osaamisalue osalla henkilöstöstä sekä avopalveluissa että myös erikoissairaanhoidossa. Hoitoa viedään yhä enemmän asiakkaan kotiin (mobiiliyksiköt viemässä palvelua, palvelupisteet marketeissa tms., psykiatrisesti sairaat lapset, saattohoidot). Uuden tietotekniikan, atk-ohjelmistojen käytön, mobiiliteknologian ja terveysteknologian osaaminen tai tunteminen (kuvio 6) opitaan tulevaisuudessa sitä mukaa kuin se kehittyy ja sen perusteella, liittyvätkö ne omiin työtehtäviin (= osaaminen) vai sivuavatko (=tunteminen). Koulun teoriaopinnoissa opitaan ohjelmistojen, järjestelmien ja teknologian pääperiaatteet, käyttötilanteet jne., mutta varsinainen käytön oppimisen on hyvä toteuttaa joko työssäoppimisjaksoilla työpaikoilla tai yhteistyötä tekemällä. Harvalla koulutusorganisaatiolla on mahdollisuus hankkia terveysteknologiaa opetuksen käyttöön, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Pääsääntöisesti teknologiosaaminen, kuten sähköiset toimintajärjestelmät, kulunvalvonta, viestintätekniikka jne. tullaan oppimaan työpaikoilla. Teknologian kehittyminen ja sen käyttöönotto edellyttää uusien toimintatapojen, ohjelmistojen ja välineiden oppimista ammatillisessa koulutuksessa. Koulutukselle tämä asettaa haasteita siinä mielessä, että yhteistyötä työelämän kanssa tulee lisätä. Työpaikka oppimisympäristönä on kuitenkin ehdoton edellytys ammattitaidon oppimiselle. 57 Alan perusosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan kehittämistarpeet 8. ATK-OSAAMINEN JA SÄHKÖISTEN TOIMINTAJÄRJESTELMIEN HALLINTA • Uuden tietotekniikan, atk-ohjelmistojen käytön ja terveysteknologian osaaminen tai tunteminen • E-asiointi hyvinvointiohjauksessa • Turvallisuusosaaminen ja tietoturvallisuuteen liittyvää osaaminen Kuvio 6 ATK-osaaminen, sähköiset toimintajärjestelmät ja potilasohjaus. Projektin aikana sovittiin omalla sote-alueellamme, että opettajat ja opiskelijat saavat käyttää sosiaali- ja terveyspiirin opetusluokkia alan ohjelmistojen ja järjestelmien opiskeluun, koska kouluilla tuskin tulee olemaan taloudellisia mahdollisuuksia hankkia kaikkia käytössä olevia ohjelmistoja ja teknologiaa omaa opetustaan varten. E-asiointi hyvinvointiohjauksessa Opiskeluun tulee sisältyä myös asiakkaan itsehoitoon liittyvien nettipalvelujen, esitieto-, seurantayms. lomakkeiden käytön ja niiden avulla tapahtuvan asiakasohjauksen pääperiaatteet. Varsinainen syväoppiminen syntyy työkokemuksen avulla tutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelijoille olisi hyvä syntyä myös kykyä hyödyntää valtakunnallista nettikonsultaatiopalvelua, jossa konsultaatioryhmät vastaavat kysymyksiin. Vanhuspalveluissa ja ylipäänsä ryhmiä ohjaavissa tehtävissä tarvitaan myös virtuaaliteknologiaosaamista, esim. hyvinvointiTV:n käyttötaitoa, mobiiliratkaisujen hallintaa ja datan siirtoa. Kyseiset taidot opitaan joko työpaikalla tai täydennyskoulutuksena. samoin kuin ohjaus- ja neuvontamenetelmäosaaminen, kuten virtuaaliset ohjausmenetelmät ja arviointi. Lähteet: Heinonen S. 2010: Esitys ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen t&k-päivillä 15.11.2010. Sosiaali- ja terveysministeriö 2010. Sosiaali- ja terveysministeriön Tulevaisuuskatsaus 2010. Terve ja hyvinvoiva Suomi 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:23 Hki 2010. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1087414&name=DLFE-12410.pdf Vesterinen M.-L. 2002. Ammatillinen harjoittelu kehittää asiantuntijuutta, mutta tuo haasteita. Pedafoorum. Yliopistopedagoginen tiedotuslehti. Newsletter of a Finnish Network for Developing Instruction and Learning in Higher Education 2/2002, 27– 29. 58 Marja-Liisa Vesterinen OSAAMISVAATIMUKSET TULEVAISUUDEN TERVEYSKESKUKSESSA Terveyskeskustyössä ovat uusia muutostrendejä lääkäri-hoitajatyöparitoiminta tai tiimityö, hoitajavastaanottojen laajentuminen ja monimuotoistuminen sekä pitkäaikaissairaiden hoitomallin käyttöönotto sekä kaikkiin näihin muutoksiin liittyvät uudet työnjakomallit, moniammatillisuus ja uudet substanssiosaamisen kasvun vaatimukset. OSAAMISVAATIMUKSET PITKÄAIKAISSAIRAIDEN HOITOMALLISSA Terveyskeskustyössä on kaikkien opittava uuden terveyshyötymallin mukainen toiminta ja omat tehtävänsä siinä. Seuraavassa on ennakointihaastattelujen perusteella jaoteltu hoitomalliin liittyvät osaamisvaatimukset kaikille ammattiryhmille yhteisiin ja sen jälkeen ammattiryhmäkohtaisiin osaamisvaatimuksiin. Työelämän avaintaidot, alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinnan osaaminen on kuvattu jo edellä. Kuvioon 1 on koottu kaikille yhteiset hoitomalliin liittyvät osaamisvaatimukset. Ne soveltuvat pohjaksi olemassa olevan henkilöstön täydennyskoulutukselle ja tutkintojen opetussisältöjen uudistamiselle. Jokaisen mallin mukaan toimijan on tarpeen hallita terveyshyötymalli/ pitkäaikaissairaiden hoitomalli kaikilta osiltaan ja tiedettävä sen tuloksista ja vaikuttavuusmahdollisuuksista. Myös asiakkaan luottamus ja into mallin mukaiseen toimintaan olisi saatava vahvaksi, jotta innostus ja sitoutuminen omahoitoon syntyy. Pitkäaikaissairaiden hoitomalli: osaamistarpeet ammattiryhmittäin Yhteiset asenne, asiantuntemus ja kokemus asiakasosaaminen ja palveluosaaminen vuorovaikutustaidot, dialogin hallinta, ohjaustaidot terveyshyötymallin/ pitkäaikaissairaiden hoitomallin hallinta lääketieteellinen osaaminen oman prosessin tunteminen taito kohdata asiakas hänen yksilöllisistä lähtökohdista käsin tiimityötaidot kehittämisen ymmärtäminen osana perustyötä omasta jaksamisesta huolehtiminen oman työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpito Kuvio 1 Yhteiset osaamisvaatimukset pitkäaikaissairaiden hoitomallissa. 59 Hoitohenkilöstö tarvitsee lääketieteellistä perusosaamista pitkäaikaissairauksista ja mm. muistisairauksista tunnistaakseen ne ja pystyäkseen ohjaamaan ensikontaktin yhteydessä asiakasta hoitoprosessissa eteenpäin. Jokaisen tulee tuntea omat tehtävänsä ja pitkäaikaissairaiden hoitomalli prosessina. Mallin mukainen toiminta edellyttää myös kokemuspohjaa terveyskeskustyöstä ja pitkäaikaissairauksien hoidosta. Espoossa arvioitiin kolmen vuoden kokemuksen tuovan riittävän kokemuspohjan sekä lähihoitajalle että sairaanhoitajalle tai terveydenhoitajalle toimia mallin mukaisissa tehtävissä. Asiakkaan kohtaamisen taidot, dialogin taito ja ohjaustaidot ovat välttämättömiä, jotta saadaan alkuvaiheessa selville potilaan ongelma ja hoidontarve ja osataan palveluohjata häntä oikein. Asiakas on osattava kohdata yksilöllisesti hänen lähtökohdistaan ja voimavaroistaan käsin, koska hoitosuunnitelmaa ei voida määrätä potilaalle, vaan siitä sovitaan yhdessä hänen kanssaan. Oheinen kuvio 2 ilmentää omahoitajan roolia omahoitomallissa ja valmennussuhteessa potilaan kanssa toimintatavan muuttuessa auktoriteettisuhteesta valmennussuhteeseen (Espoon kaupunki 2010, 37) Kuvio 2 Potilas on hoitotiimin avainpelaaja (Espoon kaupunki 2010). Hoitomalli edellyttää hyviä tiimityötaitoja vastaanottopisteen, omahoitajan, lääkärin ja muiden toimijoiden välillä, kun suunnitellaan hoitoa sen eri vaiheissa. Uuteen hoitomallin siirtymisessä on henkilöstön tarpeen oppia sisäistämään, että yhteinen kehittäminen on osa perustyötä, eikä sitä tehdä pelkästään hankkeissa, vaan arjen pienissä teoissakin. Käytännön asiantuntijat korostivat haastatteluissa sitä, kuinka tärkeää on muutosprosesseja sisään ajettaessa huolehtia omasta jaksamisesta. Ajan hallinta ja omasta terveydestä huolehtiminen on näin ollen tärkeä osa opintoja. Kuvioon 3 on koottu lähihoitajan osaamistarpeet hoitomallissa. Lähihoitaja on Espoossa yleensä ensimmäinen, joka kohtaa terveysasemalle hakeutuvan pitkäaikaissairaan. Lähihoitajalle annettu rooli kuvastaa sitä, että Espoossa tunnetaan nykyinen lähihoitajakoulutus hyvin ja halutaan hyödyntää. osaamista. Vaihtoehtona on, että palvelupuhelimeen vastaa sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. 60 Lähihoitajan osaamistarpeet liittyvät edellä kuvattuun asiakkaan ensikontaktiin, kun hän hakeutuu terveysaseman asiakkaaksi. Jos lähihoitaja ensimmäisenä potilaan kontaktina epäillee, että kyseessä on pitkäaikaissairaus, ohjaa hän potilaan hoitomallin mukaiseen prosessiin. Ellei, niin potilas ohjataan normaalisti ensin hoitajavastaanotolle hoidontarpeen arviointia varten ja sen jälkeen tilanteen mukaan siitä eteenpäin vastaanottoprosessissa. Pitkäaikaissairaiden hoitomalli: osaamistarpeet ammattiryhmittäin Lähihoitaja puhelinpalvelu ja palveluosaaminen hoidon tarpeen arviointi (dialogisuus, asiakaslähtöinen asenne) kirjaaminen ohjaus prosessissa oikealle henkilölle tietojärjestelmän käyttö: laboratorio- ja röntgenlähetteet vahva ja selkeä ammatti-identiteetti oman työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpito työelämän pelisäännöt Kuvio 3 Lähihoitajan osaamistarpeet pitkäaikaissairaiden hoitomallissa. Kuviossa 4 kuvataan sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja lääkärin osaamisvaatimuksia pitkäaikaissairaiden hoitomallissa. Pitkäaikaissairaiden hoitomalli: uudet osaamistarpeet ammattiryhmittäin Sairaanhoitaja/ terveydenhoitaja vuorovaikutustaidot (dialogisuus, voimavaralähtöisyys) luottamuksen aikaansaaminen hoito- ja ohjaussuhteeseen lääketieteellinen osaamisen pitkäaikaissairauksista nykyistä syvempi lääkehoitojen rinnakkais- ja yhteisvaikutukset hoidon yksilöllinen räätälöinti tietojärjestelmien käyttö (lähetteet, tulokset, terveyskansio) atk-ohjelman käyttö, joka opastaa lääkehoidon suunnittelussa, seurannassa ja muutostarpeissa kannustaminen ja tukeminen hoidon koordinointi kokonaisuutena vahva ja selkeä ammatti-identiteetti laaja-alainen ajattelutapa kolmannen sektorin ja yhteistyömahdollisuuksien tunteminen ja hyödyntäminen muiden palvelujen tunteminen Lääkäri tiimityötaidot konsultointiosaaminen asiakaslähtöisyys hoitosuunnitelmassa ja sen toteutumisessa Kuvio 4 Omahoitajan ja lääkärin osaamisvaatimukset pitkäaikaissairaiden hoitomallissa. 61 Sairaanhoitajalta ja terveydenhoitajalta, joka toimii pitkäaikaissairaan omahoitajana, edellytetään paitsi hyviä vuorovaikutus- ja kuuntelutaitoja sekä kykyä saada potilas huomaamaan omien elintapojensa muutostarpeet ja mahdollisuudet itse vaikuttaa omaan terveyteensä. Hyvät keskustelutaidot auttavat synnyttämään luottamuksen hoito- ja ohjaussuhteeseen hoitajan ja asiakkaan välille. Omahoitajan ja omalääkärin osaamiseen kuuluu kyky räätälöidä hoitosuunnitelma asiakkaan yksilöllisistä voimavaroista ja sitoutumisesta käsin asiakaslähtöisesti. Asiakas tarvitsee hoitajalta kannustamista ja tukea oman osuutensa, itsehoidon toteuttamiseen. Hoitajalla tulee olla tunneälyä ja empaattista kykyä toivon luomiseksi, pelkojen lievittämiseksi ja asiakkaan innostamiseksi. Omahoitajan substanssiosaamisen tulee olla hyvää kroonisten pitkäaikaissairauksien oireista, lääke- ja lääkkeettömästä hoidosta sekä lääkehoitojen rinnakkais- ja yhteisvaikutuksista. Hoitaja tarvitsee myös taitoja käyttää atk-ohjelmaa, joka opastaa lääkehoidon suunnittelussa, seurannassa ja muutostarpeissa. Osa pitkäaikaissairaista on sydänsairaita ja osaamisvaatimuksissa on kiinnitettävä enemmän huomiota hoitajien sydänsairauksien osaamiseen, ettei osaaminen jää vain sydänhoitajien erityisosaamisen varaan. Pitkäaikaissairaiden hoitosuunnitelmaan liitetään tarvittaessa ja asiakkaan siihen sitoutuessa myös erilaista liikuntaa, kulttuuritapahtumia tai osallistumista ryhmissä tapahtuvaan ohjaukseen ja vertaistuen saamiseen. Omahoitaja on avainasemassa etsittäessä asiakkaalle sopivia elämäntapojen muutokseen, painonhallintaan, päihteettömyyteen, ravitsemukseen jne. liittyviä ryhmiä. Tämä edellyttää, että omahoitajalta tuntee paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja muut tarjolla olevat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut, joihin voi potilaan ohjata. Espoossa omahoitaja pystyi jopa sähköisesti varaamaan vastaanoton aikana potilaalle ajan em. ryhmiin. Omahoitajalta edellytetään osaamista ja laaja-alaista ajattelutapaa hoidon koordinoimiseksi kokonaisuutena, mutta myös selkeää ja vahvaa ammatti-identiteettiä, joka auttaa tunnistamaan oman osaamisen rajat ja tarpeen ohjata potilasta muun ammattihenkilön hoitoon omien osaamisrajojen tullessa vastaan. Lääkärin osaamisvaatimukset muissa kuin lääketieteellisissä asioissa liittyvät tiimityötaitoihin, konsultointiosaamiseen sekä asiakaslähtöisyyden toteuttamiseen hoitosuunnitelmassa OSAAMISVAATIMUKSET HOITAJAVASTAANOTOILLA Työelämän avaintaidot, alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinnan osaaminen on kuvattu jo edellä. Hoitajavastaanottoja ja asiantuntijahoitajan vastaanottoja pitävät sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat. Tällä hetkellä heitä täydennyskoulutetaan erikoistumisopinnoilla tai työpaikkakoulutuksena hoitajavastaanottojen pitämistä varten. Lääkärien ja hoitajien välillä toteutetaan tehtävänsiirtoja hoitajien lisäkoulutuksen ansiosta, mm. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella on hoitajia koulutettu triage-vastaanottoa varten, hammashoitajia ja fysioterapeutteja taas on koulutettu eräisiin tehtäviin, joita aiemmin ovat tehneet lääkärit. Näitä koulutuksia on toteutettu työpaikkakohtaisten tarpeiden perusteella ja koulutukseen ovat osallistuneet myös työpaikan omat lääkärit (työpaikalla tapahtuva koulutus) sen lisäksi, että osa koulutuksesta on toteutunut paikallisen ammattikorkeakoulun opetuksena. Kuvioon 5 on koottu yhteenveto siitä, minkälaisia uusia tai vahvistettavia osaamistarpeita on asiantuntijahoitajan vastaanottoa pitävällä hoitajalla. 62 Asiantuntijahoitajan vastaanottotyö edellyttää vahvaa substanssiosaamista tietystä sairaudesta (reuma, diabetes jne.). Osaamista voidaan kehittää sekä erikoistumisopintojen että työkokemuksen avulla. Lisäksi tarvitaan osaamista itsenäisen vastaanoton pitämisestä, puhelinneuvonnasta ja sähköisten ja atk- järjestelmien käytöstä, pitkäaikaissairaiden potilaiden hoidosta, seurannasta ja sairauksien ennaltaehkäisystä. Koska asiantuntijahoitaja todennäköisesti toimii moniammatillisessa yhteistyössä osana pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaista toimintaa, on hänen tunnettava hoitomalli ja sen toiminnat hyvin. Tulevaisuudessa on oletettavaa, että asiantuntijahoitajilla on suoritettuna rajattuun lääkkeenmääräämiseen tarvittava koulutus. ASIANTUNTIJAHOITAJAN VASTAANOTTOIHIN TARVITTAVA OSAAMINEN (diabeteshoitaja, muistihoitaja, reumahoitaja, asiantuntijafysioterapeutti…) • • • • vahva substanssiosaaminen ja riittävä kokemus lääkehoito-osaaminen ja -pätevyys Itsenäisen vastaanoton pitäminen puhelinneuvonta pitkäaikaissairaiden potilaiden hoito, seuranta ja ennaltaehkäisy omalla erityisalueella • sähköiset järjestelmät sekä niiden käyttö hoidossa ja vuorovaikutuksessa Kuvio 5 Asiantuntijahoitajan vastaanottoihin tarvittava uusi osaaminen. Itsenäisellä hoitajavastaanotolla ovat uusia tai vahvistettavia osaamisalueita itsenäisen vastaanottotyön hallinta, puhelinneuvonta ja substanssiosaaminen, joka useimmiten nousee esiin hoitajavastaanotolle tulevien potilaiden hoidossa: tavallisimmat infektiosairaudet, niiden hoidon tarpeen arviointi, hoito, ohjaus ja lääkehoito. Oikeus rajattuun lääkkeenmääräämisoikeuteen saadaan alkuvaiheessa juuri käynnistyneiden erikoistumisopintojen tai muun täydennyskoulutuksen kautta. Ammattikorkeakouluissa tulee arvioida sitä, tuleeko rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden edellyttävät opinnot tulevaisuudessa sisällyttää sairaanhoitajan perusopintoihin. Lisäksi valtaosa hoitajavastaanottoja pitävistä sairaanhoitajista tai terveydenhoitajista toimii myös pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisena omahoitajana, jolloin heidän on hallittava itse hoitomalli, kroonisten pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja seuranta sekä potilaiden omahoidon tukeminen. Itsenäistä hoitajavastaanottoa pitävän sairaan- tai terveydenhoitajan tulee jatkossa hallita hyvin tavallisimpien infektiosairauksien hoidon tarpeen arviointi, ohjaus ja lääkehoito, johon viimemainittuun hoitajalla pitäisi olla suoritettuna rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden edellyttämä 45 opintopisteen koulutus. Lisäksi hoitajalla tulee olla osaamista kroonisten pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisystä, hoidosta ja seurannasta sekä lääkehoidosta ja lääkkeettömästä hoidosta. Hoitajavastaanottoa pitävän hoitajan tulee osata lääkäri-hoitajatyöparityöskentely tai tiimissä työskentely. Opinnoissa on hyvä oppia lääkäri-hoitajayhteistyön työprosessi ja työnjako sekä oppia ymmärtämään valtakunnallisten hoitosuositusten soveltaminen paikallisesti. 63 Hoitajavastaanottoa pitävien sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien tehtäväkenttään tulee kuulumaan enenevässä määrin erilaisten ryhmien ohjaamista, yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa (esim. lastensuojelu) ja saattohoitoon osallistumista kotikäynneillä. Lastensuojeluosaamista tarvitaan lisää sekä avovastaanottotyöhön terveysasemilla että neuvoloihin ja koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien odotetaan hallitsevan asiakas(perhe)keskeisiä työmenetelmiä. Saattohoitosuositusten mukaisesti sekä sairaan- että lähihoitajien saattohoidon erikoistumiskoulutus on aloitettava kiireellisesti. Työelämässä toimiville lähihoitajille saattohoidon osaamista tulee vahvistaa ammatillisena lisäkoulutuksena paitsi hyvän perushoidon myös kuolevan erilaisiin fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin, hengellisiin ja olemassaoloa koskeviin tarpeisiin vastaamista. Hyvään saattohoidon osaamiseen liittyy myös oireiden lievittämiseen ja omaisten tukemiseen liittyvän osaaminen sekä työn jatkuva laadullinen arviointi, joita voidaan ammatillisella lisäkoulutuksella vahvistaa. Kuvioon 6 on koottu uusia tai vahvistettavia substanssiosaamiseen menetelmäosaamiseen, moniammatilliseen yhteistyöhön ja kotiin vietäviin hoitoihin liittyviä osaamistarpeita. OSAAMISTARPEET ITSENÄISELLÄ HOITAJAVASTAANOTOLLA Substanssiosaaminen tavallisimpien infektiosairauksien hoidon tarpeen arviointi, ohjaus ja lääkehoito rajattu lääkkeenmääräämisoikeus ja lääkehoito-osaaminen omahoitajana toimiminen: kroonisten pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisy, hoidon tarpeen arviointi ja seurannasta sekä lääkehoito ja lääkkeetön hoito saattohoidot ja muu kotona tapahtuva, osin tehostettu hoito terveyden edistäminen avoterveydenhuollossa Menetelmäosaaminen lääkäri-hoitajatyöparityöskentely tai tiimissä työskentely lääkäri-hoitajayhteistyön työprosessi ja työnjako ryhmähoidon ja ohjauksen toimintatavat ja soveltamisalueet ennalta ehkäisevä puhelinneuvonta valtakunallisen verkkokonsultoinnin hyödyntäminen Lastensuojeluosaaminen ennalta ehkäisevän lastensuojelun rooli, moniammatilliset kumppanit, hyvinvointistrategian ja lastensuojelusuunnitelman mukaiset vastuut, kumppanit ja verkostot ja niiden tehtävät ongelmien syiden ymmärtäminen ja niihin puuttumisen työmenetelmät lapsista huolehtiminen vanhempien sairastaessa Kuvio 6 Itsenäistä hoitajavastaanottoa pitävän hoitajan substanssi- ja menetelmäosaamisen, moniammatillisen yhteistyön (lastensuojelu). 64 Tuija Moisio TERVEYDENHUOLLON TEHTÄVÄNSIIRTO- JA ASIANTUNTIJAHOITAJAKOULUTUKSET Saimaan ammattikorkeakoulussa on toteutettu jo pitkään erilaisia tehtävänsiirtokoulutuksia ja asiantuntijahoitajan koulutuksia. Tehtävänsiirtokoulutukset – asiantuntijuuden kehittyminen Asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen ja palvelurakennemuutokset ovat olleet lähtökohtina tehtävänsiirtohankkeille terveydenhuollossa. Asiakkaiden hoitoon pääsy, hoidon laatu ja vaikuttavuus paranevat luomalla yhtenäisiä hoitokäytäntöjä. Tehtävänsiirtokoulutusten tavoitteina on ollut lisätä ja laajentaa hoitohenkilöstön osaamista, jotta tehtävänkuvia voidaan uudistaa ja palveluketjujen toimivuutta tehostaa sekä tehostaa monialaista ja moniammatillista yhteistyötä. Lääkäreiden tehtäviä on voitu koulutusten jälkeen siirtää hoitajille ja fysioterapeuteille, jolloin lääkäreiden aikaa jää lääketieteellisesti vaativampien tehtävien hoitamiseen. Koulutuksissa on lisätty ja vahvistettu sellaista ammatillista osaamista, jota hoitohenkilökunnalta edellytetään, kun tehtäviä siirretään tai tehtävänkuvia laajennetaan. Koulutusten suunnittelu ja toteutus Koulutusten sisällön suunnittelu ja toteutus on tehty yhteistyössä opettajien, hoitohenkilöstön edustajien, lääkäreiden ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyötä on tehty myös Kuopion ja Salfordin yliopistojen kanssa. Kouluttajia on ollut myös pääkaupunkiseudun sairaaloista ja alan ammattiyhdistyksistä. Koulutusten tarpeesta ja sisällöistä on tehty kyselyitä alan henkilöstöille. Koulutusten laajuus on ollut 30 opintopistettä ja kesto 1-1,5 vuotta. Tähän mennessä on toteutettu Työnjaon kehittäminen Etelä-Karjalan hammashoidossa –hanke 2004-2005, Perusterveydenhuollon asiantuntijahoitajakoulutus 2006 -2007, Erikoissairaanhoidon asiantuntijahoitajan opinnot 2007-2008, Asiantuntijafysioterapeuttikoulutus 2009-2010 ja Asiantuntijahoitajan erikoistumisopinnot 2009-2010. Rahoitus näihin on saatu eri tavoin: opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä perusrahoituksesta, sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoituksista sekä oppisopimusrahoituksesta. Koulutus suunniteltiin osanottajille ja työpaikoille sopivaksi. Seminaaripäiviä oli ammattikorkeakoululla kaksi kuukaudessa. Lisäksi oli itsenäistä opiskelua, ohjattua etäopiskelua, erilaisia tehtäviä ja verkko-opiskelua. Tärkeintä antia oli työskentelymenetelmien vertailu eri työpaikkojen kesken ja 65 uusien asioiden soveltaminen omaan työhön. Uusia toimenpiteitä harjoiteltiin kokeneemman hoitajan, fysioterapeutin tai lääkärin ohjauksessa. Omalle työpaikalle tehtiin myös kehittämishanke. Tulokset Koulutusten avulla hoitajat ja fysioterapeutit saivat lisävalmiuksia asiakaspalvelun kehittämiseen, hoito- ja kuntoutuspalveluiden toteuttamiseen sekä vastaanottopalveluiden kehittämiseen. EteläKarjalan alueelle luotiin yhtenäisiä hoitokäytäntöjä ja sairaanhoitajien päivystystehtäviä terveysasemilla laajennettiin. Koulutusten seurauksena tehtävän- ja työnkuvat muuttuivat pääosalla opiskelijoista ja mm. EteläKarjalan keskussairaalan päivystykseen perustettiin hoitajien vastaanotto. Koulutuksiin liittyen on sairaanhoitajan asiantuntijuuden kehittymisestä tehty lisensiaattitutkimus Kuopion yliopistossa. Tulevaisuus Asiantuntijahoitajan ja -fysioterapeutin koulutuksia voidaan järjestää edelleen työelämän tarpeiden mukaan lisä- ja täydennyskoulutuksina. Lisäksi syksyllä 2011 alkaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävässä Terveyden edistämisen koulutusohjelmassa (90 op) suuntautumisena (30 op) kliininen asiantuntijuus, jonka pohjana on jo järjestetyt asiantuntijakoulutukset. Syksyllä 2011 alkaa myös sairaanhoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus (45op). Tehtävänsiirtokoulutukset ovat osaltaan ennakoineet terveydenhuollon ikärakenteen muutosta ja ne ovat olleet kehittämässä uusia hoitopolkuja ja palvelurakennetta. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kirjataan sovittavat tehtävänsiirrot ja työnjakoon kuuluvat vastuut yhteisesti sovittavaan muotoon. Nämä sopimukset ovat myös palkkauksen perusteena, kun tehtävien siirroista sovitaan eri ammattiryhmien välillä. Valtakunnallisesti ollaan valmistelemassa mm. koulutusta hoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamiseksi. 66 Anna-Maija Koskinen ja Pia Laibert LÄHIHOITAJA TULEVAISUUDEN HOITOTYÖN OSAAJANA Tässä artikkelissa käsittelemme SOTE-ENNAKOINTI- projektin tuloksia lähihoitajan työn näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on ollut mm. työn ja työnjaon muuttuminen, ammatillisen osaamisen sisällön laajeneminen ja erilaiset toimintaympäristön muutokset, kuten tiimi- ja verkostotyö, palveluohjauksen roolin kasvu ja lähihoitajatutkinnossa syntyvän osaamisen tehokas käyttö. Monelle nuorelle ja aikuiselle tulevaisuus lähihoitajan työssä näyttää lupaavalta. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, josta valmistuu lähihoitajaksi, antaa hyvät mahdollisuudet työllistyä ammattiin, jossa työskennellään ihmisten parissa ja monissa erilaisissa toimintaympäristöissä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden mukaan lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä. Tutkinnon yhtenä tavoitteena on, että lähihoitaja osaa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevat asiakkaat ja potilaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. (Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, ammatillisen tutkinnon perusteet 2010, s.8 OPH) Lähihoitajan työ tulevaisuudessa Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasryhmissä tapahtuvat muutokset asettavat haasteita niin lähihoitajakoulutukselle kuin työelämälle. Erityisesti vanhusten kasvava määrä työllistää yhä suuremman osan lähihoitajista vanhustyöhön, mikä lisää tarvetta kouluttaa vanhustyön osaajia. Työelämässä muutokset näkyvät asiakaslähtöisenä, kuntouttavana hoitotyönä, sitä tukevissa toimintaympäristöissä terveysteknologiaa hyödyntäen. Vanhustyössä näkyy myös selvästi yksityissektorin vahva kasvu palvelujen tuottajana julkisen sektorin rinnalla. Erityisenä haasteena tulee olemaan työvoiman riittävyys sosiaali- ja terveysalalla niin julkisen kuin yksityisen sektorin tarpeisiin. On tärkeää, että lähihoitaja seuraa yhteiskunnan kehitystä ja siinä tapahtuvia muutoksia ja osaa tunnistaa niiden vaikutuksia omassa työssään. Muutokset ja uudistukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteissa ja prosesseissa tuovat uusia haasteita lähihoitajan työhön. Tämä näkyy myös lähihoitajan työnkuvassa, toimintaympäristössä ja osaamistarpeissa. Asiakaslähtöinen palveluprosessi vaatii vahvistamaan entisestään asiakaslähtöistä ajattelu- ja työskentelytapaa lähihoitajan työssä. Tätä puolestaan vahvistavat uudistuvat toimintaympäristöt erityisesti vanhustyössä, jossa siirrytään työskentelemään laitosympäristöstä kodinomaiseen ympäristöön, asiakkaan kotiin tai vähintään palveluasumiseen. Tavoite tukea ja edistää asiakkaiden terveyttä ja hyvinvointia eri asiakasryhmissä on osa asiakaslähtöistä työskentelyä, jossa lähihoitaja tukee asiakasta ottamaan enemmän vastuuta omasta hoidostaan. Työnjaossa tapahtuvien muutoksien vaikutus näyttää heijastuvan lähihoitajan työnkuvaan pienellä viiveellä. Ensimmäisenä on muuttumassa sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien työnkuva, jossa lääkäreille kuuluneita vastaanotto-, lääkkeenmääräämis- ja omahoitajatehtäviä siirtyy lisäkoulutuk- 67 sen saaneille hoitajille. Tämä tulee heijastumaan lähihoitajan tehtävänkuvaan, jossa myös vaatimustaso nousee ja lähihoitajat tulevat käyttämään osaamistaan, jota nyt ei ole hyödynnetty. Muutokset ovat väistämättömiä ja ne on tärkeää tunnistaa tulevaisuudessa, jotta voidaan vastata sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuviin tarpeisiin ja odotuksiin väestön terveyden ja hyvinvoinnin turvaajana. On tärkeä tunnistaa lähihoitajien osaaminen ja ottaa se myös aktiivisesti käyttöön jokaisessa yksikössä. Käyttämätöntä osaamista löytyy erityisesti lääkehoidon osaamisalueelta. Eri ammattiryhmien työnkuvauksilla ja prosessien kuvaamisella huolehditaan, että ammattilaiset tekevät työtä, johon heidät on koulutettu. Tämä tukee myös työhön sitoutumista ja alalla pysymistä. Sosiaali- ja terveysalan haasteena on huolehtia alan houkuttelevuudesta, joka varmistaa sen, että alalle hakeudutaan ja siellä viihdytään. Lähihoitaja terveyskeskustyössä Perusterveydenhuollossa terveyskeskukset tulevat vahvistumaan vastaten väestön niin sairaankuin terveydenhuollon palveluista. Yhä tärkeämpänä osa-alueena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Lähihoitaja voi työskennellä terveyskeskuksien vastaanoton asiakastyössä ja toimistotyössä koulutuksen ja työkokemuksen antamien valmiuksien mukaisesti. Lähihoitajat kuuluvat yhtenä ammattiryhmänä terveyskeskusten moniammatilliseen työryhmään ja hyödyntävät osaamistaan koulutusta vastaavissa työtehtävissä. Terveyskeskusten toimintaa on viime vuosina kehitetty esimerkiksi Espoon omahoitohankkeessa, jossa on luotu uudet toimintatavat pitkäaikaissairauksien hoitoon eli diabeetikoiden, sydän- ja verisuonisairauksien ja astma- ja copd-potilaiden hoitoon. Tässä pitkäaikaissairaan potilaan hoitomallissa lähihoitajalle löytyy omia työtehtäviä terveyskeskuksen vastaanotossa ajanvarausneuvonnassa (Espoon omahoitohanke 2005- 2010). Lähihoitajan tehtävänä on tunnistaa hoitomallin piiriin kuuluvat asiakkaat ja ohjaa heidät hoitomallin mukaisesti oikean asiantuntijan vastaanotolle. Terveydenhuollon ammattiryhmien työn- ja vastuunjakoa on edistetty luomalla terveyskeskuksiin työpari- ja tiimityömalli. Helsingin terveysasemilla työparimallin pilotointitutkimuksessa asiakkaille oli nimetty omalääkäri ja omahoitaja, joka oli sairaanhoitaja / terveydenhoitaja tai toimipaikkakoulutettu lähihoitaja/perushoitaja. Omahoitajana toimiminen edellyttää lähihoitajalta riittävää työkokemusta ja täydennyskoulutusta sekä työparituutoria. On tärkeää suunnitella omahoitajana toimivan lähihoitajan työnkuva osaamista vastaavaksi. (Työparimallin pilotointi Helsingin terveysasemilla). Lähihoitaja vanhus- ja sosiaalipalveluissa Koti- ja laitoshoito tarvitsevat vanhus- ja vammaispalveluissa kasvavassa määrin perushoidon osaajia, joilla on myös sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon koulutusohjelman/osaamisalan ja valinnaisten tutkinnon osien kautta hankittua ammatillista erityisosaamista. Pitkäaikaissairaan hoitomallia tullaan tarvittaessa soveltamaan myös vanhuspalveluissa, jolloin lähihoitaja kotihoidossa toimii vanhuksen omahoitajana. Palvelusuunnitelma räätälöidään tulevaisuudessa yhä täsmällisemmin vanhuksen tarpeista lähtien siten, että palvelua on tuottamassa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin verkosto, jonka työnjakoa on täsmennetty nykyistä selkeämmin. 68 Lähihoitajia työllistävien yksityisten hoiva-, hoito- ja palveluyritysten määrä tulee kasvamaan. Työnjaon täsmentämisellä luodaan pohjaa yksityisen sektorin kasvulle julkisen sektorin täydentäjänä tai vaihtoehtona. Selkeä työnjaosta sopiminen palveluverkostossa lisää kustannustehokkuutta, kun julkisen ja yksityisen sektorin päällekkäiset toiminnot saadaan karsituksi kokonaisprosessia kehittämällä. Lähihoitaja erikoissairaanhoidossa Erikoissairaanhoidossa lähihoitaja vastaa potilaiden perushoidosta, joka on tärkeä osa potilaan kokonaishoitoa. Työjakoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista ohjata perushoito pääsääntöisesti lähihoitajille, jolloin mahdollistetaan sairaanhoitajan työpanos lääkärikierrolle ja muihin vaativiin hoitotehtäviin. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tulee tarjota osaamista, joka antaa valmiuksia työskennellä erikoissairaanhoidossa hoitotiimin jäsenenä. Nykyinen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto antaa kattavan osaamisen lääkehoidon osalta, mutta se jää erikoissairaanhoidossa suurelta osin hyödyntämättä. Asiakaspalvelun ja tietohallinnan koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja voi työskennellä osastosihteerinä poliklinikoiden vastaanottotoiminnassa esihaastattelemassa potilaita ja huolehtimassa ajanvarauksista. Hän voi myös kirjoittaa puhtaaksi sairauskertomuksia ja lausuntoja. Ensihoidon koulutusohjelman / osaamisalan suorittanut lähihoitaja, joka on valinnaisena osana suorittanut päivystyspolikliinisen hoitotyön, voi toimia ensiapupoliklinikoilla immobilisaatiohoidon toteuttajana erilaisia lastoja ja kipsejä asennettaessa. Leikkaukseen valmistelevilla kirurgisilla osastoilla lähihoitaja voi toimia potilastyössä suoritettuaan ensihoidon koulutusohjelman / osaamisalan ja perioperatiiviseen hoitotyöhön suuntautumisopinnot. Lähihoitajan työnkuvaa erikoissairaanhoidossa voidaan laajentaa työpaikkakohtaisena tai ammatillisena täydennyskoulutuksena. Täydennyskoulutuksessa voidaan osaamista laajentaa esimerkiksi erikoissairaanhoidon kirjaamisessa, uusien kirjaamisohjelmien käytössä, kuten infektioiden tai vahinkotilanteiden dokumentoinnissa. Lähihoitaja voi osallistua myös tutkimustiedon hankintaan ja dokumentointiin, johon tarvitaan täydennyskoulutusta esimerkiksi prevalenssi- tai muuhun tutkimustietoon liittyvää osaamista. On tärkeää, että ammatillinen täydennyskoulutus vastaa työelämän tarpeita. Osaava lähihoitaja tulevaisuudessa Työelämässä lähihoitajan osaaminen muodostuu työelämän avaintaidoista, sosiaalisesta osaamisesta, ammatillisesta perusosaamisesta ja erityisosaamisesta (Vesterinen 2002, Heinonen 2010). Tulevaisuudessa lähihoitajan uudet osaamistarpeet liittyvät palvelujärjestelmien, tehtäväsiirtojen, moniammatillisuuden, atk- järjestelmien ja teknologian hallintaan sekä palveluohjaukseen, joissa sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuu jatkuvaa muutosta. Ennaltaehkäisevä, terveyttä edistä, toimintakykyä tukeva näkökulma vaatii sisällöllisiä uudistuksia opetuksessa vahvistamaan lähihoitajan osaamista (Taulukko 1.). 69 Taulukko 1. Lähihoitajan uudet ja vahvistettavat osaamistarpeet Työelämän avaintaidot Ammatillinen perusosaaminen Sosiaalinen osaaminen Sosiaali- ja terveysalan palvelu- ja toimintajärAsiakaslähtoinen palvelu: jestelmän kokonaisuuden hallinta - kunnioittava asenne ja - palvelujärjestelmän ja prosessien tunteminen arvokasvatus asiakkaita - ohjauksen osaaminen ja omaa työyhteisöä - uudet työnjaot, ammattiryhmät ja yhteistyöverkohtaan kostot Ammatillinen vuorovaikutus ja ammattietiikan tuntemus Kulttuurien tuntemus Tiimityön hallinta, moniammatillinen työskentely ja verkosto-osaaminen Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisuudessaan - hyvinvointistrategian tunteminen - ennaltaehkäisy, toimintakyvyn tukeminen - työturvallisuus - varhainen tunnistaminen ja puuttuminen - ohjaus ja neuvontataidot - kuntouttavaan hoitotyöhön sitoutuminen Alaistaidot Kansansairaudet: syyt, ennaltaehkäisy, ohjaus ja neuvonta Ammatillisen päätöksenteon - pitkäaikaissairaiden hoitomallin osaaminen taidot Vanhustyön osaaminen Muutoksiin sopeutuminen, muutoshalukkuus Mielenterveys ja päihdetyön perusosaaminen Oman ammattitaidon ja alan kehittäminen Erityisosaaminen Koulutusohjelma/ osaamisala ja valinnaiset tutkinnon osat - erityisosaaminen eri asiakasryhmien hoidosta ja toimimisesta eri toimintaympäristöissä - hoito- ja palveluprosessin osaaminen / oma asiakasryhmä - lääkehoidon erityisosaaminen / oma asiakasryhmä Yrittäjyys - liiketoimintaosaaminen, tuotteistaminen, oman osaamisen esille tuominen Lääkehoito Ravitsemushoito Laatutyö Saattohoito Työturvallisuus Yrittäjyys - ymmärrys yrittäjyydestä ja yksityissektorilla toimiminen - Innovointi osaaminen Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla: - työntekijänä sosiaali- ja terveysalan yrityksessä niin julkisen kuin yksityisen sektorin palveluksessa - ymmärtää oman toimintansa taloudelliset vaikutukset - osaa toimia kustannustehokkaasti Teknologia - tietotekniikka ja hyvinvointiteknologian osaaminen ja hyödyntäminen - kirjaaminen Työelämän avaintaidot antavat perustan lähihoitajan työhön. Lähihoitaja kohtaa työssään eri asiakasryhmiä, joita hänen tulee kohdata yksilöllisesti ja kunnioittavasti, asiakasta arvostaen. Tulevaisuudessa yhä useammin lähihoitaja kohtaa eri kulttuuritaustaisen asiakkaan tai työyhteisön jäsenenä on työntekijä toisesta kulttuurista. Tärkeää on vahvistaa niin asiakkaiden kulttuurien tuntemusta kuin maahanmuuttoprosessiin liittyvää osaamista. Esimerkiksi lähihoitajan tulee tuntea maahanmuuttajien kotouttamisprosessi toimiessaan jäsenenä asiakkaan kotoutumista tukevassa moniammatillisessa työryhmässä. 70 Asiakaslähtöinen palvelu edellyttää entistä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista. Lähihoitaja on hoitotyön osaaja, joka kohtaa asiakkaan ja kuulee parhaiten asiakkaan ja perheen äänen. Lähihoitaja tekee tätä työtä niin moniammatillisen työryhmän jäsenenä kuin itsenäisesti yhdessä asiakkaan ja hänen erilaisten sosiaalisten verkostojensa kanssa. Ammatilliset vuorovaikutustaidot niin asiakastyössä kuin työyhteisössä ja verkostoissa ovat keskeistä lähihoitajan sosiaalista osaamista, jota tulee vahvistaa niin koulutuksessa kuin työelämässä. Tärkeää on myös ammattieettinen osaaminen – ihmisarvon, ihmisoikeuksien, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä näihin liittyvien kysymysten esille nostamisen ja pohtimisen tärkeys, joka vahvistaa lähihoitajan ammattieettistä osaamista koko koulutuksen ajan. Sosiaali- ja terveysalan kehittyminen ja muuttuminen asettaa uusia vaatimuksia työntekijälle. Lähihoitajien tulee osata seurata yhteiskunnan kehitystä ja tunnistaa siinä tapahtuvia muutoksia. Taito sopeutua näihin muutoksiin ja halu kehittää työtä ja itseään ammattilaisena ovat tärkeä osa työelämän avaintaitoja. Työyhteisön jokaisella jäsenellä on velvollisuus osallistua kehittämistyöhön ja valtuutus tehdä kehittämisehdotuksia. Palkitsemisjärjestelmä on keino tukea laatutyötä asiakaslähtöisessä, kehitysmyönteisessä yksikössä, joka työtapoja uudistamalla voi samoilla resursseilla päästä parempaan tulokseen asiakkaan kannalta. Hyvä ammatillinen itsetunto on perusta osaavalle lähihoitajalle, joka on valmis tuomaan oman osaamisensa esille ja kehittämään sitä. Tämä korostuu erityisesti lähihoitajille toteutetuissa uusissa tehtävänsiirroissa. Työturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon elinikäisen oppimisen avaintaitoihin. Työturvallisuuden perusteet, ergonomia ja aseptinen työskentely luovat perustan turvalliselle hoitotyölle niin asiakkaan kuin työntekijän näkökulmasta. Haasteita lähihoitajan työturvallisuuteen tulee erityisesti työmäärän lisääntyessä ja työn muuttuessa kiireisemmäksi ja yhä vaativammaksi. Tämä lisää henkistä kuormitusta, jonka käsittelyyn tarvitaan koulutuksessa yhä parempia taitoja tukemaan omaa jaksamista. Lähihoitajakoulutus antaa vahvan perusosaamisen sosiaali- ja terveysalalle. Tämä mahdollistaa työllistymisen laajasti sosiaali- ja terveysalan eri tehtäviin ja toimintaympäristöihin suuntautumisvaihtoehdosta riippumatta. Lähihoitajan tulee ammatissaan tuntea hyvin sosiaali- ja terveysalan palvelu- ja toimintajärjestelmä erityisesti omassa organisaatiossaan, jotta voi toimia työssään asiakkaan palveluiden ohjaajana ja etujen valvojana. Siksi on tarpeen jo koulutuksessa tutustuttaa opiskelijat alueellisiin palvelujärjestelmiin ja niiden toimintaperiaatteisiin. Sosiaali- ja terveysala kehittyy jatkuvasti yrittäen vastata yhteiskunnan tarpeisiin erilaisten lainsäädännöllisten ja rakenteellisten muutosten kautta. Tarjolla olevien tuki- ja palvelumuotojen monimuotoisuus on haastava kokonaisuus moniongelmaiselle asiakkaalle. Jo pelkkä tietokoneen käyttö tiedonhankintamenetelmänä voi olla asiakkaalle haastavaa. Lähihoitajakoulutuksen ammatilliseen perusosaamiseen kuuluu jo nyt osata etsiä tarvittavat tiedot ja ohjata asiakas etsimään oikeita palveluja. Tätä palveluohjauksen osaamista on tulevaisuudessa vielä vahvistettava Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen jakaantuu julkisen sektorin ja yksityissektorin kesken. Yritysmaailmasta saatu toimintamalli ohjaa kustannustehokkaaseen palvelujen tuottamiseen niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Uusia osaamistarpeita tunnistetaan kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla. Lähihoitajalla tulee olla ymmärrys yrittäjyydestä ja yksityissektorilla toimimisesta. Lähihoitajan tulee osata työntekijänä toimia kustannustehokkaasti, ymmärtää oman toiminnan taloudelliset vaikutukset ja oman alan tuotteistamisen lähtökohdat. Lähihoitajalla 71 on mahdollisuus toimia myös yrittäjänä, johon on mahdollista saada tukea jo koulutuksen aikana valitsemalla yrittäjyyteen valmentavia opintoja. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen merkitys korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän. Lähihoitajan työssä se näkyy kuntouttavaan hoitotyöhön sitoutumisessa, varhaisessa puuttumisessa ja tunnistamisessa, ja asiakkaan ohjaamisessa ja neuvonnassa. Asiakaslähtöinen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen vaatii ottamaan huomioon asiakkaan tarpeet ja voimavarat yksilöllisesti. Tavoitteena on, että asiakas tunnistaa omat muutostarpeensa, asettaa omat tavoitteet ja osallistuu oman hoitosuunnitelmansa tekemiseen. Tärkeintä on tukea häntä omahoitoon yksilöllisellä ohjauksella, kannustamalla ja motivoimalla. Ohjaajan tehtävänä on toimia ”valmentajana” ja tukea asiakkaan omaa hoitoa erilaisin keinoin. Lähihoitaja toimii työssään tässä roolissa monen kuntoutujan arjessa. Kansansairauksien ennaltaehkäisy ja niiden hyvä hoito edellyttää lähihoitajalta hyvää perusosaamista keskeisistä kansansairauksista, niiden ennaltaehkäisystä, tunnistamisesta ja hoidosta. Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (DEHKO 2000- 2010) koulutustyöryhmä suosittelee kaikille terveydenhuollon ammattiin valmistuville riittävää perusopetusta diabeteksesta ja muista keskeisistä kansansairauksista (Diabetes terveydenhuoltoalan koulutuksessa – Selvitys ja suositukset DEHKO-raportti 2009:1). Esimerkiksi tyypin 2 diabeteshoitotyön perusosaamiseen kuuluu ymmärtää tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn periaatteet, ymmärtää diabetesta sairautena, tietää diabeetikon hyvän hoidon tavoitteet ja osata ohjata diabeetikkoa peruspalvelujen käytössä. Lähihoitajalla tulee olla myös vastaava perusosaaminen muista keskeisistä kansansairauksistamme. Mielenterveys- ja päihdeongelmien esiintyminen näyttää lisääntyvän kaikissa asiakasryhmissä. Asiakaskunnan ongelmien monimuotoistuminen edellyttää moniammatilisia yhteistyötaitoja ja verkosto-osaamista. Perhe-, päihde- ja mielenterveystyön osaamista tulee lisätä myös lähihoitajakoulutuksessa. Oireiden tunnistaminen ja puheeksi ottaminen ovat tärkeä osa ammattitaitoa. Vanhusten määrän lisääntyminen näkyy lähihoitajan työssä huomattavana asiakasryhmän kasvuna. Yhä suurempi osa lähihoitajista tulee tekemään työtä vanhustyössä, joka edellyttää, että kaikilla lähihoitajilla tulee olla perusosaamista laadukkaaseen vanhustyöhön. Valmisteilla oleva vanhustenpalvelulaki tulee ohjaamaan ja tukemaan ikäihmisten aseman, oikeuksien, palveluiden laadun ja saatavuuden turvaamista. Erityisesti ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, ennaltaehkäisyn, riskien hallinnan ja varhaisen puuttumisen osaamista ja kuntoutuksen vaikuttavuuden tuntemusta sekä gerontologisen hoitotyön osaamista tulee vahvistaa lähihoitajan koulutuksessa. Kodinomaiset toimintaympäristöt vanhustyössä haastavat lähihoitajan osaamista erityisesti hoidon tai hoivan tarpeen määrittämisessä, kuntouttavan hoitotyön suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä asiakkaan palveluohjauksessa. Hyvinvointiteknologian kehittyminen ja käytön selvä lisääntyminen tuo selkeitä uusia osaamistarpeita lähihoitajalle. Teknologia tukee asiakkaan hoitoa (erilaiset apuvälineet tukemassa kotona selviytymistä), tehostaa asiakkaan hoitoa (viestintä, sähköiset palvelut, tiedon kulku) ja lisää turvallisuutta asiakkaan hoidossa (valvontalaitteet, ”robotit”). Tämä on osa-alue, johon tarvitaan teknologisia perusvalmiuksia ja kiinnostusta sekä rohkeutta oman ammattitaidon kehittämiseen hyvinvointiteknologian käyttäjänä. 72 Teknologian tuoma apu hoitotyön kirjaamisessa on merkittävä edistysaskel tiedon kulkuun eri toimijoiden kesken. Näyttöön perustuva laadukas hoitotyön kirjaaminen suomalaisen hoitotyönluokituksen mukaisesti ja tietosuojan tunteminen on lähihoitajan perusosaamista. Tietojärjestelmissä ja kirjaamisessa on kuitenkin suuria eroja erityisesti yksityissektorin (esim. hoitokodit) ja julkisen sektorin välillä. Tämä asettaa haasteita niin koulutukselle kuin työelämälle. Tietojärjestelmien kehittyminen ja uudistuminen haastaa vastaavasti lähihoitajan kehittämään tietojärjestelmätaitoja. On kuitenkin todennäköistä, että julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto tulee edellyttämään yhtenäisiä järjestelmiä kumppaneiksi hyväksyttäviltä yksityisen sektorin toimijoilta. Ravitsemushoito on osa asiakkaan kokonaishoitoa, jonka merkitys on selvästi tiedostettu kaikissa ikäryhmissä. Ravitsemushoidon tavoitteena on turvata hyvä ravitsemustila ja riittävä ravinnonsaanti, joka edistää asiakkaan paranemista ja on perustana voimaannuttavalle kuntoutumiselle. Tätä tavoitetta tukevat uudet suositukset ravitsemushoidosta sairaaloihin, terveyskeskuksiin, palvelu- ja hoitokoteihin sekä kuntoutuskeskuksiin: Ravitsemushoito (2010) ja Ravitsemussuositukset ikääntyneille (2010). Ikääntyneiden ravitsemussuositusten tavoitteena on, että kotihoidossa, vanhainkodeissa, sairaaloissa ja koko terveydenhuollossa työskentelevät ammattilaiset tunnistavat käytännön hoitotyössä ravitsemustilan heikkenemisen ja osaavat toteuttaa ravitsemushoitoa osana ikääntyneen ihmisen hyvää hoitoa. Väestön ylipainon ja lihavuuden yleisyys on yksi merkittävimmistä riskitekijöistä, jotka uhkaavat kansanterveyttämme. Lihavuuden hillitseminen vaatii yksilön ruoka- ja liikuntatottumusten muuttamista. Toivottavaa olisi kuitenkin pyrkiä ennaltaehkäisemään lihomista terveyttä edistävillä elintavoilla omaksumalla ne jo lapsuudessa. Tähän tavoitteeseen pääsyä tuetaan eri toimijoiden yhteistyöllä, johon kaikki ammattiryhmät terveydenhuollossa osallistuvat omalla toimintakentällä. Lähihoitaja tarvitsee monipuolista ravitsemusosaamista, jota on edelleen vahvistettava lähihoitajakoulutuksessa ja vastaavasti työelämässä huolehdittava täydennyskoulutuksesta hyvien toimintamallien ja käytänteiden leviämiseksi. Opetusministeriö on laatinut lääkehoidon osaamiskuvauksen (OPM 2006), joka antaa pohjan lähihoitajien lääkehoidon opetuksen tavoitteiden ja sisällön laatimiselle. Osaamiskuvauksen mukaisesti lähihoitajan on osattava lääkehoidon toteutus lääkärin määräysten perusteella eri annostelureittejä käyttäen, injektioina lihakseen sekä ihon alle, lääkkeiden jakamisen tarjottimelle ja annostelun potilaalle. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut valtakunnallisen oppaan lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006). Sosiaali- ja terveysministeriön säännösten ja valtakunnallisten suositusten mukaisesti työyksiköiden lääkehoidon osaamista kartoitetaan ja osaamis- ja koulutustarpeita arvioidaan säännöllisesti. Kuntien käytäntö lääkehoidon järjestämisessä on kuitenkin hyvin kirjavaa (Jaatinen P. Ruotsi N. ja Veijalainen P. 2010/ SOTE-ENNAKOINTI-projektin opinnäytetyö). Lääkehoidon toteutuksessa työnjako poikkesi suuresti riippuen työyksiköstä. Kotihoidossa lääkehoitoa toteuttivat kokonaisvaltaisesti sairaanhoitajat ja lähihoitajat. Laitoshoidossa ja ryhmäkotimuotoisessa työyksikössä lääkehoidosta vastasivat pääsääntöisesti sairaanhoitajat ja osastonhoitaja. Lähihoitajien lääkehoidonosaamista tulisi hyödyntää nykyistä enemmän sekä perus- että erikoissairaanhoidossa. Tulevaisuudessa erityisesti vanhusten hoidossa korostuu hoitajan osaaminen pitkäaikaispotilaan lääkehoitokokonaisuuden arvioijana. Lähihoitajan tulee osata tarkistaa lääkkeiden yhteensopivuudet, seurata mahdollisia sivu- ja haittavaikutuksia, ohjata potilas omaseurantaan, tarvittaessa puuttua asiaan ja ohjata potilas eteenpäin saamaan asiantuntija- 73 apua. Työnantaja on vastuussa lääkehoidon täydennyskoulutuksen järjestämisestä peruskoulutuksen saaneille terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä niille henkilöille, joilla ei ole lääkehoidon peruskoulutusta, mutta jotka kuitenkin osallistuvat lääkehoitoon työyksikössä. Henkilöstöllä on velvollisuus ylläpitää ammattitaitoa osallistumalla työnantajan järjestämään täydennys- ja lisäkoulutukseen. Sosiaali- ja terveysministeriön saattohoitosuosituksissa (2010) korostuu kuolevan potilaan ihmisarvo, inhimillisyys ja itsemääräämisoikeus. Saattohoito tulee järjestää potilaan toivomuksen mukaan kotona tai laitoksissa. Sen järjestämisestä ovat vastuussa sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveyskeskukset. Kuolevan itsemääräämisoikeutta kunnioitettaessa näyttää todennäköiseltä, että iso osa kuolevista haluaa kohdata kuoleman omassa kodissaan. Hyvä saattohoito tarkoittaa hoitoa ja tukea sairauden viime vaiheissa, ennen kuolemaa ja sen jälkeen. Saattohoidossa on keskeistä ihmisen oireiden ja kärsimyksen lievitys. Tämä edellyttää kirjallista hoitosuunnitelmaa sekä osaavaa hoitohenkilöstöä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa lähihoitajan on valtakunnallisten arviointikriteereiden mukaisesti hallittava kuolevan potilaan hoitaminen. Kuolevan hoitaminen käsittää perushoidon ja huolenpitotyön sekä laajemman tietämyksen palveluverkostosta. Sosiaali- ja terveydenhuollon eettisten periaatteiden omaksuminen ja noudattaminen kuuluvat myöskin lähihoitajien arvioitaviin ammattitaitovaatimuksiin. Koulutusohjelmissa/osaamis-aloissa kuolevan kokonaisvaltainen hoitaminen saattohoidon periaatteiden mukaisesti tulee sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa esille valtakunnallisissa arviointikriteereissä Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä Vanhustyön koulutusohjelmassa/osaamisalassa. Saattohoitosuositusten mukaisesti sekä sairaan- että lähihoitajien saattohoidon erikoistumiskoulutus on aloitettava kiireellisesti. Työelämässä toimiville lähihoitajille saattohoidon osaamista tulee vahvistaa ammatillisena lisäkoulutuksena paitsi hyvän perushoidon myös kuolevan erilaisiin fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin, hengellisiin ja olemassaoloa koskeviin tarpeisiin vastaamista. Hyvään saattohoidon osaamiseen liittyy myös oireiden lievittämiseen ja omaisten tukemiseen liittyvän osaaminen sekä työn jatkuva laadullinen arviointi, joita voidaan ammatillisella lisäkoulutuksella vahvistaa. Lähihoitajan erityisosaaminen syntyy perustutkinnon aikana valituista tutkinnon osista ja työssäoppimisesta. Työkokemus ja täydennyskoulutus syventävät lähihoitajan erityisosaamista vastaamaan työelämän tarpeita. Lähihoitajan erityisosaamiseen kuuluu oman asiakasryhmän hoito- ja palveluprosessin syvempi asiantuntemus. Vastaako koulutus tulevaisuuden haasteisiin? Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitajakoulutus, on valmentanut sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia työelämään vuodesta 1995. Lähihoitajan ammatti on yksi sosiaali- ja terveysalan suosituimmista ammateista. Lähihoitajien työllisyysnäkymät ovat hyvät, mikä houkuttelee niin nuoria kuin aikuisia hakeutumaan alalle. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opetussuunnitelman perusteet on uudistettu vuonna 2010. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon valtakunnallisen opetussuunnitelman ammattitaitovaatimukset ohjaavat koulutuksen järjestäjiä opetuksen sisällön ja toteutuksen suunnittelussa. Perustutkinto suoritetaan nuorisoasteen koulutuksessa ammatillisena perustutkintona ja aikuiskoulutuksessa näyttötutkintona. Tutkinto jakautuu seuraaviin tutkinnon osiin (kuvio 1.) 74 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO , LÄHIHOITAJA 120 ov AMMATILLISET TUTKINNON OSAT 90 ov. Ammatillinen perustutkinto / Näyttötutkinto AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSAT ammatillisessa peruskoulutuksessa 20 ov. KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 50 ov. - Kasvun tukeminen ja ohjaus 15 ov. Hoito ja huolenpito 20 ov. Kuntoutumisen tukeminen 15 ov. KOULUTUSOHJELMA / OSAAMISALA 30 ov (valitaan yksi vaihtoehto) - Asiakaspalvelun ja tietohallinta - Ensihoitopalvelussa toimiminen + päivystyspolikliininen - tai perioperatiivinen hoitotyö - Kuntoutus - Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus - Mielenterveys- ja päihdetyö. - Sairaanhoito ja huolenpito - Suun terveydenhoito - Vammaistyö - Vanhustyö VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT ammatillisessa peruskoulutuksessa 10 ov. AMMATILLISTA OSAAMISTA YKSILÖLLISESTI SYVENTÄVÄT TUTKINNON OSAT – perustutkintoa laajentavat tutkinnon osat KAIKILLE VALINNAINEN TUTKINNON OSA 10 ov. KUVIO 1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 1.8.2010 alkaen. SOTE-ENNAKOINTI- projektin aikana ovat vastaajat haastatteluissa ja kyselyissämme voineet arvioida aiemman opetussuunnitelman aikana syntynyttä osaamista, joka ei enää vastaa uudistuneen opetussuunnitelmien kautta tulevaa lähihoitajan osaamista. Mielestämme opetussuunnitelmauudistus on ollut rohkea rakenteellisen uudistuksen myötä ja se näyttää kykenevän vastaamaan monilta osin varsin hyvin ammatin uusiin osaamistarpeisiin. Kaikille pakollisissa tutkinnon osissa painotusta on lisätty kuntoutumisen tukemiseen ja kaikille valinnainen tutkinnon osa on uusi mahdollisuus vastata niin uusiin osaamistarpeisiin kuin alueellisiin tarpeisiin. Opiskelijalla on myös mahdollisuus laajentaa ja syventää tutkintoa yksilöllisesti perustutkintoa laajentavilla tutkinnon osilla. Opetussuunnitelman uudistuksen haasteisiin on perehdytty oppilaitoksissa viimeisen vuoden aikana laadittaessa koulukohtaista opetussuunnitelmaa, jonka mukaan opetus on aloitettu 1.8.2010. Koulukohtaisen opetussuunnitelman tekeminen on vaatinut vastaavasti innovatiivista, uudistavaa ajattelua nähdä, mitä osaamista lähihoitaja tarvitsee työssään sekä millaisessa oppimisympäristössä ja millaisin keinoin tuetaan opiskelijan pääsyä tutkinnon tavoitteisiin. 75 Yhteistyö, osaaminen ja oppimisympäristöt laadukkaan lähihoitajakoulutuksen taustalla Sosiaali- ja terveysalan ennakointitutkimuksen esille nostamia uusia ja vahvistettavia lähihoitajan osaamistarpeita (edellä taulukossa 1.) on pyrittävä koulutuksessa vahvistamaan kehittämällä opetussuunnitelman sisältöjä yhteistyössä työelämän kanssa. Koulutuksen järjestäjien tulee huolehtia, että opetussuunnitelman ammattitaitovaatimukset täyttyvät yhdenmukaisesti. Koulutuksessa ei saa olla oleellisia painotuseroja. Tämä edellyttää, että oppilaitoksissa opettajat yhteistyössä sopivat yhteneväisistä opetussisällöistä ja menetelmistä, joilla varmistetaan opiskelijalle hyvin suunniteltu mielekäs kokonaisuus koko opiskelu ajalle. Olisi eduksi lisätä myös oppilaitosten välistä yhteistyötä varmistamaan laadukasta valtakunnallista lähihoitajakoulutusta. Käytännön työelämässä tapahtuvat muutokset ja sieltä nousevat uudet osaamistarpeet haastavat myös ammatillisten aineiden opettajia seuraamaan aktiivisesti sosiaali- ja terveysalan kehittymistä ja päivittämään ajankohtaista osaamistaan. Yhteistyö työelämän kanssa eri muodoissa ja työelämäjaksot tukevat opettajan ammatillista osaamista. Säännöllisin väliajoin järjestettävien työelämäjaksojen tulisi olla pysyvä käytäntö ammatillisten aineiden opettajille. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on laaja-alainen sisältäen niin sosiaali- kuin terveysalan opintoja. Laadukas lähihoitajakoulutus tulee toteuttaa käyttämällä henkilöstöä, jolla on riittävä asiantuntemus opetettavasta sisällöstä. Näin ollen sosiaalipalvelujen opetuksesta tulee vastata sosiaalialan opettaja ja vastaavasti terveysalan ja hoitotyön opetuksesta vastaa terveysalan opettaja. Opettajalla tulee olla tutkinnon, työelämän ja muun koulutuksen kautta hankittu riittävä osaaminen omasta osaamisalastaan. Lisäksi lähihoitajan erityisosaamisen tueksi voidaan käyttää alan asiantuntijoita työelämästä. Käyttämällä erilaisia oppimisympäristöjä voidaan tukea uusien osaamistarpeiden mukaista oppimista. Tästä esimerkkinä teknologiaosaaminen, joka tulee olemaan erityinen haaste koulutuksen suunnittelulle ja toteutukselle, ei pelkästään teknologiavälineistön hankinnan vaan riittävän asiantuntijuuden löytämisessä. Käytännössä teknologiaosaamista voidaan lisätä yhdistämällä se työssäoppimisjaksojen tavoitteisiin ja sisältöihin, tekemällä opintokäyntejä, oppimistehtävillä ja asiantuntijavierailijoita hyödyntämällä. Harvalla koulutusorganisaatiolla on mahdollisuus hankkia terveysteknologiaa opetuksen käyttöön, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Pääsääntöisesti teknologiosaaminen, kuten sähköiset toimintajärjestelmät, kulunvalvonta, viestintätekniikka jne. tullaan oppimaan työpaikoilla. Teknologian kehittyminen ja sen käyttöönotto edellyttää uusien toimintatapojen, ohjelmistojen ja välineiden oppimista ammatillisessa koulutuksessa. Koulutukselle tämä asettaa haasteita siinä mielessä, että yhteistyötä työelämän kanssa tulee lisätä. Työpaikka oppimisympäristönä on kuitenkin ehdoton edellytys ammattitaidon oppimiselle. Lähihoitajaopinnoissa lähiopetuksella on vahva asema, joka tulee säilymään jatkossakin. Oppilaitoksessa lähihoitajat oppivat ammatin edellyttämät teoreettiset taidot ja käytännön taitoja harjoitusluokkatyöskentelyssä. Harjoitusluokissa voidaan demonstroida hoitotyön taitoja ja harjoitella niitä. Työelämän toiveena on, että työssäoppimaan tulevat opiskelijat ovat jo koulussa harjoitelleet perushoidollisia toimenpiteitä. Verkko-opetuksen ja etäopetuksen määrä tulee kuitenkin lisääntymään. Verkko-opetus mahdollistaa ja tukee opiskelijan itseohjautuvuutta tiedon hakemiseen ja linkittämiseen yhteisiin oppimistehtäviin. Sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa edellyttää opettajilta uusien menetelmien opiskelua ja taitoa soveltaa niitä palvelemaan oppimista. 76 Paitsi että verkko-opetus on suunniteltava hyvin oppimista palvelemaan, se edellyttää opettajan läsnäoloa ja vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa verkossa. Tämän toteutuminen vaatii koulutusorganisaation yhteistä ponnistusta ja riittävää resurssointia asiaan. Työssä tapahtuva oppiminen on oleellinen osa ammatillista koulutusta. Sosiaali- ja terveysalalla opiskelijaohjauksella työpaikoilla on pitkät perinteet. Opetussuunnitelmassa työssäoppiminen on määritelty tarkoin koulutuksen järjestämismuotona, jossa osa tutkinnon tavoitteista opitaan työpaikalla työtä tekemällä. Työssäoppiminen on aina tavoitteellista, suunniteltua ja ohjattua opiskelijan ammattiin kouluttamista, joka vahvistaa opiskelijan ammattitaitoa ja hänen ammatti-identiteettiä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tulee olla vähintään 29 ov. työssäoppimista. Opiskelijoille työssäoppiminen on mielekäs tapa oppia ja selvästi tärkein ammattitaidon kehittäjä tarjoamalla opiskelijalle aitoja oppimistilanteita asiakkaan kanssa. Opiskelija pääsee työssä osallistumaan asiakkaan hoitoprosessiin ohjatusti, opiskelijana, työyhteisön vastuullisena opiskelijajäsenenä. Työpaikalla tapahtuva oppiminen opiskelumuotona on osoittautunut myös yhdeksi hyväksi tukitoimeksi opiskelijoiden kohdalla, jotka vaativat oppiakseen hyvin konkreettista, käytännönläheistä opetusta. Tähän löytyy malleja nuorisoasteen koulutuksesta työvaltaisesta opiskelusta myös sosiaali- ja terveysalalta, jossa hyvin suuri osa koulutuksesta toteutetaan työpaikalla oppilaitoksen ja työpaikan ohjauksessa. Aikuiskoulutuksessa tästä on olemassa jo vakiintuneena käytäntönä oppisopimusopiskelu, jossa oppimisympäristönä toimii pääsääntöisesti oma työpaikka nyt ja jatkossakin. Yhteistyö työssäoppimispaikkojen ja kouluttavan organisaation kanssa on tärkeää ja sitä tulee olla riittävästi, jotta voidaan varmistaa, että kaikki osapuolet tiedostavat, mitä opitaan työpaikalla ja mitä oppilaitoksessa. Lähiopetustuntimäärät ovat hyvin pieniä, jolloin myös opiskelijalla on suuri vastuu opinnoista, jotta tutkinnon tavoitteet täyttyvät. Tämä vaatii opiskelijalta hyvää itseohjautuvuutta, joka tulisi ottaa huomioon jo tällaista opintomuotoa suunniteltaessa. Lähihoitajan osaamista tuetaan myös ohjaamalla opintoja. Opiskelijalla on tähän oikeus ja sen tulee olla jatkuvaa ja yksilöllistä. Opiskelijalla tulee olla henkilökohtainen suunnitelma ohjaamassa opintoja. Aikuiskoulutuksessa henkilökohtaistaminen antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllistää ja rakentaa oma, itselle räätälöity opintopolku, joka tukee aikaisemmin opittua ja motivoi etenemään opinnoissa. Ohjauksella voidaan auttaa opiskelijaa valinnoissa, joilla on merkitystä opiskelijan perus- ja erityisosaamiseen tulevassa ammatissa. Lähihoitajan erityisosaamiseen vaikuttavat opiskelijan tekemät valinnat koulutuksen aikana sekä yksilöllinen ammattiin kasvuprosessi, jota tukee hyvä motivaatio ja mahdollisuudet monipuoliseen oppimiseen niin koulussa kuin työelämässä. Oppilaitoksessa ohjaamisesta vastaa opettaja, jonka tehtävänä on toimia opiskelijan ohjaajana, valmentajana, joka omalta osaltaan tukee opiskelijan ammattiin kasvua. Opiskelijan tulee asettaa oppimiselleen omia tavoitteita ja hänen kuuluu vastata omista opinnoistaan. On tärkeää, että pidetään molemmin puolin kiinni suunnitelmasta ja että opiskelija oppii jo koulutuksen aikana vastaamaan tehtävistään. Opiskelijoiden tuen tarve näyttää kuitenkin lisääntyvän tässä niin aikuisten kuin nuorten keskuudessa. Tämä asettaa uusia haasteita opiskelijoiden opintojen tukemiseen oppilaitoksissa erilaisilla tukitoimilla ja moniammatillisena yhteistyönä työelämän kanssa. Sosiaali- ja terveysalan työssäoppimispaikat ovat oppilaitoksen arvokas yhteistyökumppani koulutuksen järjestäjinä. Yhteistyömuotoja on rakennettu vuosien kuluessa eri yksiköiden kanssa ja tämä on nähty mahdollisuutena kehittää niin koulutusta kuin työelämää. Yhteistyö vaatii vuoropuhelua, jota varmasti voisi vielä lisätä oppilaitosten ja työpaikkojen välillä erilaisin keinoin. On tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tietoisia koulutusuudistuksista, lähihoitajan ammatti- 77 taitovaatimuksista ja uusista osaamistarpeista sekä koulutukseen liittyvistä haasteista, kuten erilaiset oppijat, joiden ohjaamiseen myös työelämä tarvitsee valmiuksia. Lähihoitajakoulutuksen tulevaisuuden visiointia Sosiaali- ja terveysala tarvitsee tulevina vuosina paljon uusia osaavia lähihoitajia. Työvoiman tarpeeseen voidaan vastata koulutuspoliittisilla ratkaisuilla, joissa ohjataan tarjonnalla opiskelijoiden valintoja, tai järjestetään suoraan työvoimapoliittista koulutusta työmarkkinoille, joihin on suurin tarve. Työvoiman tarve vanhustyöhön on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin. Aikuiskoulutuksessa opiskelijoista moni ohjautuu vanhustyöhön ja tietoisuus työvoiman tarpeesta vanhustyössä lisää niin työttömien työnhakijoiden kuin alanvaihtoa harkitsevia hakeutumaan lähihoitajakoulutukseen. Aikuisopiskelijalle suuntautumisvaihtoehdon valinta on perusteltua ja yleensä varsin selvä. Koulutusohjelman valinta nuorisoasteen opiskelijalle ei ole aina kovin helppoa ja perusteltua. Vanhustyö ei ole nuorisoasteen opiskelijoiden ensisijainen valintavaihtoehtoja. Tämä tosiasia haastaa niin koulutuksen järjestäjän kuin työelämän. Työelämässä niin hoitoympäristö, työ kuin työntekijät voivat vaikuttaa siihen, millaisen kuvan opiskelija saa vanhustyöstä opintojen aikana. Koulutuksen järjestäjä voi puolestaan yrittää koulutuksen aikana luoda myönteistä kuvaa vanhustyöstä tulevaisuuden alana niin opiskelijoille kuin nuorten huoltajille. Keinoja tähän löytyy erilaisten hankkeiden välityksellä, joissa on haettu vetovoimaa vanhustyöhön yhdessä työelämän kanssa. Laadukas, hyvää vanhustyötä tukeva erityisosaaminen opitaan kuitenkin vasta koulutusohjelman/ osaamisalaopintojen aikana. Lähihoitajakoulutuksessa on useita eri suuntautumisvaihtoehtoja (vanhustyön, kuntoutuksen kuin sairaanhoidon- ja huolenpidon koulutusohjelmat/ osaamisalat), joista valmistutaan muun muassa vanhustyön työpaikkoihin. Koulutusohjelmien/osaamisalojen ammattitaitovaatimukset eroavat kuitenkin huomattavasti toisistaan, jolloin myös opetuksen sisällöissä ja painotuksissa on suuria eroja. Esimerkiksi koulutusohjelmien/osaamisalojen välillä on selviä eroja näkökulmassa vanhuuteen ja vanhenemiseen. Työelämä tarvitsee erilaisia osaajia laajaalaistamaan työtiimin osaamista. Tärkeintä on kuitenkin kouluttaa vanhustyöhön osaavaa, vanhustyötä arvostavaa henkilökuntaa. Jotta tähän tavoitteeseen päästää, on kaikille korostettava sitä, että koulutusohjelman, osaamisalan, valinnaisen tutkinnon osan ja ammatillista osaamista yksilöllisesti syventävien tutkinnon osien oikealla valinnalla vahvistetaan halutun ammattitaidon syntymistä. Koulutusorganisaation tulee ohjata opiskelijaa hakemaan toisiaan tukevia valintavaihtoehtoja, joiden avulla varmistetaan, että esimerkiksi muistisairaan hoitotyön osaaminen rakentuu riittäväksi kokonaisuudeksi. Koulutuksen järjestäjät kilpailevat nuorisoasteen opiskelijoista. Tämä vaatii julkisuuskuvan vahvistamista ja alan tunnettavuuden vahvistamista entisestään nuorten keskuudessa. Aikuiskoulutukseen hakeutuvien määrä kasvaa entisestään koulutusalan vaihtajista ja työttömistä. Lähihoitajakoulutuksen ei tule olla automaatioratkaisu, kun on tarve työttömien uudelleen koulutukselle, vaan on tärkeämpää varmistaa, että opiskelija soveltuu alalle. Aikuiskoulutus harkitsee tarkoin lähihoitajiksi hakeutuvien soveltumista alalle ennen koulutukseen hyväksymistä. Lähihoitajaopintoihin hakeutuva tuntee ja osaa arvostaa omaa ammattiaan. Jokaiselta osaamisalalta valmistuu pätevä, hyvän ammatillisen identiteetin omaava lähihoitaja. Koulutusorganisaatiot huolehtivat siitä, että työelämä tuntee lähihoitajatutkinnon antaman osaamisen ja sitä hyödynnetään käytännön työelämässä. 78 Työpaikat pyrkivät rekrytoimaan opiskelijoita tarjoamalla hyviä työssäoppimispaikkoja. Työelämän kanssa tehtävä yhteistyö lisääntyy, työelämän edustajat osallistuvat arvioijakoulutukseen ja vievät tietoa työpaikoilleen. Aikuisopiskelijoiden tutkintotilaisuuden suunnittelua ja toteutusta kehitetään toimimaan luontevasti ja opiskelijalle mielekkäänä Opettajat ovat päteviä ja päivittävät osaamistaan osallistumalla koulutuksiin ja käymällä työelämäjaksoilla, jotka työnantaja mahdollistaa säännöllisesti. Opettajat kehittävät omaa opetusalaansa uusien pedagogisten työvälineiden avulla hyödyntämällä uusia opetusmenetelmiä. Sosiaalisen median käyttö ja työvaltainen opiskelu lisääntyy. Nuorisoasteen ammatillinen koulutus ja näyttötutkintoon perustava aikuiskoulutus lisäävät yhteistyötä. Uudistuneet sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteet, lähihoitaja 2010 tukevat tätä tavoitetta. Lähihoitajaopintojen valinnaisuus tulee lisääntymään. Tavoitteena on edelleen laaja-alainen osaaminen. Jokaista opiskelijaa tuetaan ja ohjataan rakentamaan oma osaamisprofiilinsa, jossa hän valitsee omaa oppimistaan ja opintopolkuaan tukevia valintoja. Tulevaisuudessa aikuiskoulutuksen lähihoitajakoulutuksesta saadaan tehtyä nykyistä mielekkäämpi opintokokonaisuus palvelemaan sitä osaamisalaa, johon opiskelija haluaa suuntautua. Opintoja henkilökohtaistetaan nykyistä enemmän tunnustamalla työelämän tai koulutuksen kautta hankittua aiempaa osaamista, esimerkiksi koulunkäyntiavustaja voi saada tunnustuksen kasvun tukemisen -osioon liittyvistä opinnoista. Vastaavasti nuorisoasteen koulutuksessa käytetään osaamisen tunnustamista, joka lisää joustavuutta opinnoissa ja lyhentää opintoaikoja. Koulutuksen järjestävät tarjoavat ammatillista osaamista yksilöllisesti syventäviä tutkinnon osia laajentamaan lähihoitajan osaamista. Tutkinnon osa mahdollistaa opiskelijaa laajentamaan osaamistaan myös muilta koulutusaloilta esim. puhtaanapidon-, ruokahuollon- tai liiketalouden osaamista. Tutkinnon osa voi sisältää erityisosaamisesta, jota taitoa tuleva työympäristö vaatii esimerkkinä immobilisaatiohoidot tai opintojen syventävää osaamista alueellisen tarpeen mukaan. Gerontologinen hoito- ja sosiaalityön opetus ja osaaminen tulee vahvistumaan. Työvoiman tarpeen ollessa suuri on tällä hetkellä haastavaa löytää osaavaa henkilökuntaa vanhustyöhön. Vanhustyön arvostus ja sinne suuntautuvien opiskelijoiden määrä tulee lisääntymään sitä mukaa kuin geriatriaan suuntautuvien lääkäreiden ja muun vanhustyöhön suuntautuneen hoitohenkilökunnan määrä lisääntyy. Koti hoitoympäristönä asetetaan keskiöön ja kotihoito painottuu vanhustyössä ja siihen kouluttamisessa yhä enemmän. Vanhuksen kotona asuminen pyritään turvaamaan koko elinkaaren ajan siten, että hänen niin halutessaan myöskin saattohoito on mahdollista toteuttaa potilaan kotona. Koulutusohjelmina/osaamisaloina lähihoitajakoulutuksessa ehdotetaan säilytettäväksi nykyiset vaihtoehdot, lukuun ottamatta lasten ja nuorten koulutusohjelmaa/osaamisalaa. Raportissamme ehdotetaan varhaiskasvatukseen suuntaavaa omaa koulutusalaa. Projektissa on pohdittu kovasti kuntoutuksen koulutusohjelman/osaamisalan tarvetta, koska kuntoutuksen näkökulma jo sisältyy kaikkiin koulutusohjelmiin/osaamisaloihin ja esitämme sen osaamista vahvistettavaksi koko lähihoitajakoulutuksessa. 79 Ammatissa toimiville lähihoitajille tarvitaan täydennyskoulutusta muistihäiriöistä, mielenterveys- ja päihdeongelmista, hengellisestä työstä ja sielunhoidon osaamisesta sekä kotona tapahtuvasta saattohoidosta, omaishoidon tuesta, dementia- ja lääkeosaamisen vahvistamista, vertaistuesta, verkostotyöstä, ikäjohtamisesta, oman työhyvinvoinnin ylläpitämisestä ja yrittäjyydestä. Kun hoiva-apulaisen koulutus aloitetaan, se tulee toteuttaa valtakunnallisesti määriteltyjen yhteisten arviointikriteereiden pohjalta, joka takaa yhtenäisen laadun uuden ammattiryhmän koulutukselle. Lisäksi Hoiva-apulaisen opetussuunnitelma tulee laatia niin, että suoritetut opintokokonaisuudet voidaan tunnistaa ja tunnustaa osana lähihoitajaopintoja, mikäli hoiva-apulainen lähtee jatkamaan opintojaan lähihoitajaksi. Hoiva-apulaisen tulevaisuuden työnkuva on vanhuksen tai vammaisen kotona selviämisen tukeminen. Ammattiryhmä ei korvaa lähihoitajaa, eikä vähennä lähihoitajien määrällistä tarvetta. Toivottavaa olisi, että hoiva-apulaisesta tulisi ”ammattinimike”. Lähteet: Diabetes terveydenhuoltoalan koulutuksessa – Selvitys ja suositukset DEHKO-raportti 2009:1. Heinonen S. 2010: Esitys ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen t&k-päivillä 15.11.2010. Hyvä saattohoito suomessa. Asiantuntijakuulemiseen perustuvat saattohoitosuositukset. Sosiaalija terveysministeriön julkaisuja 2010:6. Jaatinen P., Ruotsi N. ja Veijalainen P. 2010. Hoitohenkilöstön työnjako ja osaamisvaatimukset lääkehoidossa - tapaustutkimus Etelä-Karjalassa. Opinnäytetyö. Etelä-Karjalan aikuisopisto. Opetusministeriö 2006. Ammattikorkeakoulusta terveydenhuoltoon. Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja vähimmäisopintopisteet. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:24. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, ammatillisen tutkinnon perusteet 2010 OPH. Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Turvallinen lääkehoito. Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Oppaita 2005:32. Helsinki: Yliopistopaino. Työparimallin pilotointi Helsingin terveysasemilla – Kehittämisprojektin loppuraportti. R. Puustinen, T. Kauppinen, L. Saarinen, A. Eskola. Helsingin kaupunki 25.2.2010. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010. Ravitsemushoito. Suositus sairaaloihin, terveyskeskuksiin, palvelu- ja hoitokoteihin sekä kuntoutuskeskuksiin. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010. Ravitsemussuositukset ikääntyneille. Vesterinen M.-L. 2002. Ammatillinen harjoittelu kehittää asiantuntijuutta, mutta tuo haasteita. Pedafoorum. Yliopistopedagoginen tiedotuslehti. Newsletter of a Finnish Network for Developing Instruction and Learning in Higher Education 2/2002, 27– 29. 80 Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski OPISKELIJAT IKÄÄNTYNEIDEN MUISTIRYHMIEN JA KERHOJEN OHJAAJINA SEKÄ OMAISHOITAJIEN TUKENA - case‐esimerkki oppimisympäristöjen ja ‐menetelmien uudistamisesta Syksyllä 2010 käyttöön otetussa uudessa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) tutkinnon perusteissa painotetaan eri asiakasryhmien ohjaamista ja asiakkaiden välisen vuorovaikutuksen tukemista. Lisäksi tutkinnon perusteissa korostetaan asiakkaiden ja potilaiden kannustamista virikkeellisyyteen ja monipuoliseen sosiaaliseen osallistumiseen hyödyntäen luovaa ilmaisua ja toiminnallisia menetelmiä. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän kolme opettajaa ja joukko heidän lähihoitajaopiskelijoitaan ovat uudistaneet oppimismenetelmiään ja –ympäristöjään työskentelemällä työssäoppimisjaksoilla vanhusten muistiryhmien ja kerhojen ohjaajina sekä omaishoitajien tukena ja sijaisina. Opiskelijoita ohjataan koko ajan, mutta heillä on hyvin itsenäinen ja vastuulliseksi osoittautunut ote sekä päivätoiminnan ja kerhojen suunnittelussa ja ohjaamisessa että omaishoidettavien kotikäynneillä. Uusi tapa oppia on osoittautunut tarpeelliseksi, tulokselliseksi ja innostavaksi. IKÄÄNTYNEIDEN KERHOT JA PÄIVÄTOIMINTA SEKÄ OMAISHOIDON ASIAKKAIDEN PARISSA TYÖSKENTELY Etelä-Karjalan ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan lähihoitajaopiskelijat opettajineen aloittivat keväällä 2010 viiden viikon ajaksi ikääntyneille suunnatun kerho- ja päivätoiminnan Lappeenrannassa erään vanhainkodin tiloissa. Opinnot kuuluivat kuntoutumisen tukemisen opintokokonaisuuteen. Kyseiset opettajat olivat innovoineet uutta toimintaa ja sen jälkeen sopineet kyseisen yhteistyömallin käynnistämisestä paikallisen sosiaali- ja terveyspiirin kotihoidon päällikön kanssa. Muistikuntoutukseen keskittyvä päivätoimintaryhmä kokoontuu yhtenä päivänä viikossa. Ryhmässä on 8-9 muistisairasta, joista kolme tulee vanhainkodin osastolta ja 5 sosiaali- ja terveyspiirin muistipoliklinikan tai päivätoiminnan osastonhoitajan kautta. Ikääntyneiden kerhotoiminnalla tuetaan asiakkaiden kotona selviytymistä ja tarjotaan heille virkistystä sekä mahdollisuus tavata vertaisiaan. Ryhmiä kokoontuu kaikkina muina päivinä paitsi perjantaisin. Ryhmissä on 8-10 ikääntynyttä. Opiskelijoiden työ työssäoppimisjaksoilla täydentää sosiaali- ja terveyspiirin tarjoamia ikääntyneille suunnattuja palveluja. Toiminta on asiakkaille maksutonta. Vanhustyön koulutusohjelmaopiskelijat (10 opiskelijaa) järjestivät syksyllä 2010 kerhotoimintaa ikääntyneille 8 viikkoa. Kerhojen toimipisteiksi saatiin entiset ruokasalin tilat eräästä vanhainkodista, jossa on muistisairaiden osasto sekä kahdesta vanhusten palveluasumisen keskuksesta. Sa- 81 malla toimintaan liitettiin yhteistyössä omaishoidon tukikeskuksen kanssa opiskelijoiden käynnit omaishoidettavien luona. Ikääntyneiden kerhotoiminnassa ja muistisairaiden päivätoiminnassa on keväällä 2011 mukana yhteensä 18 opiskelijaa kahdesta ryhmästä kuntoutumisen tukemisen jaksolta. Ikääntyneiden kerhoja ja päivätoimintaa järjestetään yhteensä 10 viikon ajan huhti- ja toukokuussa (5 viikkoa / ryhmä). Jokaisella opiskelijalla on vastuullaan kahden ikääntyneiden kerhon ohjaamista, joista toinen ryhmä on osalla opiskelijoista muistikuntoutukseen keskittyvä päivätoimintaryhmä. Kerhojen ohjaaminen toteutuu kolmen opiskelijan tiimeissä. Mukana on aina yksi opettaja. Yhtenä iltapäivänä on sosiaali- ja terveyspiirin kotihoidon aluetiimin hoitaja mukana opiskelijoiden ohjaajana. Omaishoidon asiakaskäynnit tukevat omaishoitajien jaksamista. Jokaisen opiskelijan työssäoppimisviikkoon kuuluu käyntejä omaishoidon asiakkaiden luona noin 20 tuntia. Jokaisella opiskelijalla on kolme omaishoidon asiakasta, joiden luona ollaan sijaishoitajana silloin, kun opiskelijalla ei ole oman tiimin kerhon tai muistiryhmän ohjaamista. Omaishoidettavien toimintakykyisyyttä opiskelijat tukevat eri tavoin mm. ulkoilemalla yhdessä omaishoidettavan kanssa, pelaamalla pelejä, juttelemalla ja muistelemalla. Opettajat ovat varmistaneet ennalta sen, että opiskelijat hallitsevat erilaisia muistelutekniikoita. Omaishoidettavissa on myös vuodepotilaita. Opiskelijat oppivat omaishoidon sijaishoitajina toimiessa vuorovaikutusta ja hoitotaitoja kotihoitoympäristössä. Omaishoidon tukityötä on suunnattu myös lapsiperheille, joissa on vammaisia lapsia. Yhteensä yhdeksällä opiskelijalla on kullakin vähintään kaksi omaa omaishoitoasiakasta, osalla jopa kolme tai neljä. Omaishoitaja saa vapaata siksi aikaa, kun opiskelijat hoitavat omaishoidettavaa. Ikääntyneiden kerhojen ja muistisairaiden päivätoiminnan suunnittelu ja ohjaus Ikääntyneiden kerhojen ja muistisairaiden päivätoiminnan järjestäminen on osa Kuntoutumisen tukeminen –opintokokonaisuutta tai vanhustyön koulutusohjelmaan. Muistisairaiden päivätoimintaryhmässä on 8-9 muistisairasta, joista osa tulee vanhainkodin muistisairaiden osastolta ja osa muistipoliklinikan tai päivätoiminnan osastonhoitajan valitsemina omista kodeistaan. Muistiryhmä kestää koko päivän kotoa tuleville ja puoli päivää vanhainkodista tuleville. Muistiryhmään otetaan vanhuksia, jotka ovat sosiaali- ja terveyspiirin jonossa odottamassa pääsyä mukaan johonkin ryhmään. Tulijoita olisi paljon enemmän kuin mukaan on voitu ottaa. Muistisairaiden päivätoiminnan opiskelijatiimiin kuuluu 3 opiskelijaa ja heillä jokaisella on oma hoidettava, jonka he hakevat aamulla muistiryhmään ja vievät heidät kerhon jälkeen takaisin kotiin. Kulkeminen kodin ja päivätoimintapaikan välillä tapahtuu kävelemällä. Samalla hoituu näin ollen myös vanhuksen turvallinen ulkoilu. Toiminta on vanhuksille imaista, mutta he maksavat 8 euroa kerhon aikana saatavasta ruoasta. Opiskelijat avustavat hoidettaviaan myös kotona tarpeen mukaan. Ikääntyneiden kerhoja on 5 ja ne kestävät 2,5 tuntia kerrallaan. Maanantain kerhon asiakkaat ovat sosiaali- ja tgerveyspiirin jaksohoitopaikkalaisia. Suurin osa heistä on myös omaishoidettavia. Muiden kerhojen asiakkaat tulevat omista kodeistaan joko opiskelijoiden saattamana tai omin neuvoin. Kerhot kokoontuvat Lappeenrannan palvelukeskussäätiön palvelutalojen tai tavallisten vuok- 82 ratalojen kerhotiloissa. Opiskelijat saavat henkilökohtaisen kokemuksen terveyden edistämisestä ja siitä, miten kuntoutuksella voidaan joko ehkäistä tai korjata yksinäisyyttä. Opiskelijat ovat muistiryhmissä ja ikääntyneiden kerhossa kukin vuorollaan ohjaajana. He lähettävät opettajalle etukäteen ohjaussuunnitelman ja kuvauksen toteutuksesta. Opettajilla on kaksoisrooli eli he ovat yhtä aikaa työssäoppimisen ohjaajina ja muistikuntoutuksen opettajina paikalla. Muistisairaiden päivätoiminta alkaa osallistujien tervehtimisellä ja rupatteluun perustuvalla muistiharjoituksella siitä, miten aamu on mennyt. Mukana on henkilöitä, jotka eivät pysty muistamaan olleensa jo aiemmin tässä kerhossa. Lisäksi osa on niin huonokuuloisia, että opiskelijat oppivat huomioimaan vuorovaikutustavat huonokuuloisen vanhuksen kanssa. Kaikissa kerhoissa sekä muistisairaiden päivätoimintaryhmässä toteutetaan lisäksi muistikuntoutusta arvoituksia ratkomalla (aivojumppaa), muistelulla, lauluja vanhoista laulukirjoista laulamalla ja sitä kautta muistoja/ muistia herättämällä. Samaa muistin virkistämistä tapahtuu piirtämisen yhteydessä. Fyysistä kuntoutusta asiakkaat saavat tuolijumpasta ja kävelystä kotoa ryhmään ja takaisin. Opiskelijat ovat itse tehneet jumppaa varten mm. hernepusseja. Opettajat ja opiskelijat ovat sopineet, että suunnitelmasta ei tarvitse pitää kiinni orjallisesti, koska hyvää keskustelua tai vanhusten itse luomaan ohjelmanumeroa ei kannata keskeyttää. tämä opettaa opiskelijoille tilannetajua ja tunneälyä. Lisäksi opiskelijat oppivat sietämään epävarmuutta, koska jokainen kerho- tai muistiryhmäpäivä on omanlaisensa, eikä välttämättä käsikirjoituksen mukainen. Tulokset Työssäoppimisjakson jälkeen opiskelijat saavat palautetta kotoa tai vanhainkodista tulevilta vanhuksilta sekä omaishoidon työntekijöiden tukitiimiltä. Myös omaiset antavat palautetta. Palautteen mukaan on muistiryhmään ja ikäihmisten kerhoihin osallistuneiden vanhusten elämänlaatu parantunut, muisti ja toimintakyky säilynyt aiempaa paremmin. Opiskelijoiden ja opettajien toiminta on tuonut omaisille helpotusta. Opiskelijoiden oppimiskokemukset ovat tällä menetelmällä olleet haastattelumme perusteella todella hyviä ja konkreettisia. Ne ovat edistäneet opiskelijoiden ammatillista kasvua tavalla, jota ei koulun oppimisympäristössä tai tavanomaisilla työssäoppimisjaksoilla mitenkään saataisi aikaan. Oppimiskokemukset ovat kasvattaneet osaamista juuri vanhustyön tulevaisuuden painopistealueilla, muistikuntoutuksessa, omaishoidossa ja ylipäänsä kuntoutuksessa sekä terveyden edistämisessä. Opiskelijat ovat oppineet uuden oppimisympäristön ja oppimismenetelmän ansioista vanhusten ja vammaisten kuntoutusta sekä muistisairauden ennaltaehkäisyä ja hoitoa. He ovat myös oppineet ymmärtämään vanhenemista. Lisäksi opiskelijoiden ammatillisen vuorovaikutuksen taidot ja kyky toimia työyhteisön jäsenenä ovat saaneet suuren lisän edellä kuvatusta käytännön toiminnassa vanhustyössä. Tiimityötaidot, ongelmaratkaisu- ja päätöksentekokyky ovat kasvaneet, ongelmanratkaisutaidot, epävarmuuden sietäminen, joustavuus ja tilannetaju ovat saaneet vahvaa konkreettista harjoitusta. Mukana olleet opettajat ovat myös itse saaneet vahvistusta omaan vanhustyön ja muistikuntoutuksen menetelmäosaamiseensa, jota he vahvistivat samanaikaisesti myös osallistumalla muisti- 83 sairaiden hoitoon liittyvään täydennyskolutukseen (TuntevaHoitaja-koulutus). Sen anti välittyi suoraan opiskelijaryhmien toimintaan mm. uutena menetelmäosaamisena. Opettajien, opiskelijoiden ja työelämän luonteva yhteistyösuhde on muotoutunut puolin ja toisin niin, että osataan yhdessä kehittää ja suunnitella toimintaa asiakaslähtöisesti sekä sopia toiminnasta, aikatauluista ja toteutusvastuussa olemisesta. Opettajat tarjoavat mallin ennakkoluulottomalle ja innostuneelle oppimisympäristöjen laajentamiselle ja oppimismenetelmien uudistamiselle. Työelämän näkökulmasta on sosiaali- ja terveyspiirin vanhustyö saanut hyvän yhteistyökumppanin sekä osaavia ja asiastaan innostuneita resursseja vanhusten muisti- ja muun kuntoutuksen työhön. Työelämä tulee hyötymään edellä kuvatusta toiminnasta ja siinä syntyneestä tulevaisuuden osaamisesta myös siinä v aiheessa, kun mukana olleet opiskelijat valmistuvat ja siirtyvät työelämään. Tulevaisuuden osaamistarpeiden näkökulmasta on edellä kuvattu muistikuntoutus ja ikääntyneiden kerhotoiminta malliesimerkki siitä, miten painopistealueiksi kulloinkin nousevaa ammatillista osaamista saadaan syntymään opetusta, oppimisprosessia, opettajien omaa osaamista ja monialaista yhteistyötä kehittämällä. 84 Raija Nurminen NÄKÖKULMA SAIRAANHOITAJAN TULEVAISUUDEN YDINOSAAMISJA ERITYISKOMPETENSSEIHIN ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Artikkelissa kuvataan erikoissairaanhoidon ydinosaamis- ja erityisosaamiskompetensseja määrittävät tekijät, edellisistä johdetut osaamisvaatimukset sekä esitetään näkökulma sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetensseihin. Aineistoina olivat kyselyt, erikoissairaanhoidon strategiset asiakirjat, toimintaa ohjaavat lait sekä kansalliset terveydenhuollon ohjelmat. Tiedonantajina olivat erikoissairaanhoidon henkilöstö ja terveysalan koulutuksen asiantuntijat. Menetelmänä olivat asiantuntijapaneelit. Kehittämistyön tarkoitus oli kuvata sairaanhoitajan tulevaisuuden tarvittavaa osaamista, erityisesti ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa. Kehittämistyötä ohjaavat kysymykset olivat 1) Mitkä tekijät määrittävät ydinosaamis- ja erityiskompetensseja erikoissairaanhoidossa? 2) Mitkä ovat ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavista tekijöistä johdetut osaamisvaatimukset? 3) Mitkä ovat sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa? Erikoissairaanhoidon ydinosaamis- ja erityiskompetensseja määrittävät tekijät ovat potilaslähtöisyys, laatu ja tuloksellisuus. Ydinosaamiskompetensseja ovat tasa-arvo ja kunnioittaminen, kliinisen hoitotyön perus- ja erityisosaaminen, potilaslähtöinen hoito, yhteistyöryhmät ja toimintamallit sekä tulevaisuuden tarvittava osaaminen. Erityskompetenssi on kliininen hoitotyö erityisasiantuntijuutena. Tässä kuvattavat ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa ovat suuntaa antavia tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetenssivaatimuksille, eivätkä ne ole yleistettävissä laajasti erikoissairaanhoitoon. Johdanto Suomessa valmistaudutaan tuottamaan terveyspalveluja uusilla toimintamalleilla toimintaympäristön muuttuessa. Erikoissairaanhoidolle uudet toimintamallit tarkoittavat koko sairaalan toimintaa, organisaatiota sekä johtamista koskevaa muutosprosessia. Eräissä erikoissairaanhoidon toteuttamismalleissa tavoitteena on hoitolinjoihin perustuva toimintatapa riittävän suurissa, potilaita palvelevissa kokonaisuuksissa. Tehokkaan potilaslähtöisen toiminnan kehittämiskohteet ovat akuuttien hoitoprosessien ohjaaminen sekä tietojärjestelmien tuki hoitoprosessien ohjaamiselle ja toteuttamiselle. Myös organisaation rakennetta, ammattitehtäviä ja johtamista on kehitettävä. Niin ikään ikääntyvän työvoiman erityisosaamisen siirtämistarve, kiihtyvä tietoyhteiskunta- ja tekninen kehitys terveysalalla sekä terveyspalveluiden käyttäjien elämisen monimuotoisuuden korostuminen edellyttävät uudenlaisen ammatillisen osaamisen, erityisesti erityisosaamisen tunnistamista. (Korvenranta 2010.) Prosessilähtöisessä toimintamallissa sairaalapalvelujen tuotanto järjestetään prosessiajattelun- ja johtamisen periaatteita noudattaen potilaslähtöiseksi, yksilölliset tarpeet huomioon ottavaksi toiminnaksi. Tavoitteena on, että potilasryhmän hoitoon kohdistettu prosessi muodostaa toiminnallisen ja hallinnollisen kokonaisuuden, johon kuuluvat myös tukipalvelut. Prosessien kehittäminen kohdentuu hoitoprosessien sujuvuuteen, prosessissa tarpeettomien odotusvaiheiden vähentämiseen, erikoisalojen välisten raja-aitojen pienentämiseen, toiminnassa tunnistettavien turhien vai- 85 heiden ja päällekkäisyyksien eliminoimiseen, potilaslähtöisyyden lisäämiseen ja potilaan kokeman palvelun laadun parantamiseen. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää optimoitujen hoitoprosessien lisäksi potilaan oikea-aikaista hoitamista ja resurssien sekä osaamisen oikeaa kohdentamista. Painopiste on kokonaisuuden sujuvuudessa. Onnistumista, kuten myös välillisesti osaamista mitataan asiakastyytyväisyydellä, joustavuudella ja läpimenoajalla. Työskentely prosessilähtöisessä organisaatiossa merkitsee muutosta toimintatavoissa ja hoitamisen näkökulmassa, mutta hoitamisen ydin, potilaan ja hoitajan kohtaaminen samoin kuin potilaan ja lääkärin kohtaaminen säilyvät ennallaan. Uusi toimintamalli ei muuta hoidon ja hoitamisen ydintä, potilaan ja hoitohenkilökunnan välistä kohtaamista eikä vuorovaikutusta. (Iire & Tanttu, 2011, Korvenranta 2010.) Tulevaisuuden tarvittavaa osaamista, tässä ydinosaamis- ja erityiskompetensseja voidaan tarkastella, mikäli on riittävä käsitys toimialan ja palvelukokonaisuuden muutoksia ohjaavista tekijöistä, kehittämishaasteista sekä muutoksen mahdollistajista. Tulevaisuuden osaamista on tarkasteltava palvelutoiminnan edellyttämistä tulevaisuuden laadullisista osaamistarpeista, tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen sekä tarvittavan osaamisen kehittämisen visionäärisestä näkökulmasta. Tarkastelu on tehtävä suhteessa asetettuihin palvelutuotannon lähitavoitteisiin ja tulevaisuuden muutoshaasteiden kautta syntyviin palvelutuotannon tavoitteisiin. Erityisesti on tunnistettava toiminnan kriittiset menestystekijät sekä kyettävä palvelutoiminnan strategiajohtoisuuteen. (Nonaka & Takeuchi, 1995, Otala 2008, Virkkunen 2002.) ”Tulevaisuuden erityisosaaminen erikoissairaanhoidossa” on Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallinnoiman sekä Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) ja Opetushallituksen (OPH) rahoittaman Ennakoiva sosiaali- ja terveysala (SOTE – ennakointi) -hankkeen tutkimus- ja kehittämisprojekti. www.sote-ennakointi-esh.turkuamk.fi Projektin käynnistämänä kuvataan kliinisen hoitotyön perus- ja erityisosaaminen kaikista Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) toimialueiden prosesseista. Toimialueita ovat TULES, Sydän, Vatsa, Neuro, Medisiininen, Operatiivinen toiminta ja syövän hoito, Naistentaudit ja synnytykset sekä Lastentaudit. Toimialueille määriteltyjä prosesseja on tällä hetkellä yhteensä 116. Vastaavat osaamiskuvaukset ovat käynnistyneet ja tietyiltä osin valmistuneet Vakka-Suomen alueellisessa erikoissairaanhoidossa. Sairaanhoidollisten palvelujen laboratorion ja kuvantamisen tulosalueilla on määritetty osaamiskartat. Projektin aikana on käynnistetty 15 eri prosessin kliinisen hoitotyön perus- ja erityisosaamisen kuvaus. Projektin aikana valmistui akuutin sepelvaltimopotilaan, triagen sekä korva-, nenä-, kurkku- ja leukakirurgisen prosessin kliinisen hoitotyön perus- ja erityisosaamisen kuvaukset mukaan lukien osaamisen kuvantamisen ja kehittämisen malli sekä valmentavan perehdyttämisen malli. Edellisten lisäksi projektissa on kuvattu vuonna 2012 käynnistyvän yhteispäivystyksen perus- ja erityisosaaminen sekä TULES, Sydän, Vatsa ja Neuro toimialueitten ydinosaamis- ja erityiskompetenssit määrittävät osaamiskartat. Satakunnan keskussairaalassa on kuvattu Selviämishoitoyksikössä (SELMA) edellytettävä erityisosaaminen sekä patologian erityisosaaminen. Projektin aikana on käynnistetty yhteispäivystyksessä edellytettävän vuorovaikutusosaamisen määritykset. Kehittämistyön lähtökohta ja käsitteet Ydinosaamis- ja erityiskompetenssien tarkastelun lähtökohtana sovelletaan ydinosaamisen ja kyvykkyyden rakentumisen suhdetta opportunistiseen, strategiseen ja visionääriseen näkökulmaan (Vilenius, 2004). Lähtökohtana ei käytetä kyvykkyyden rakentumista, vaan ydinosaamis- ja erityis- 86 kompetenssien tunnistamisen prosessia nyt tarvittavan osaamisen, strategisen osaamisen sekä tulevaisuuden visionäärisen osaamisen näkökulmista (Kuvio 1). Säilytettävä ydinosaamiskompetenssi sekä sen tunnistaminen on keskeisin koko määrittelyprosessissa. Kuvio 1 Ydinosaamisen ja kyvykkyyden kehittyminen (Vilenius, 2004). Kompetenssit ovat laajoja tulevaisuuden osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat tässä yhteydessä tulevaisuuden uudenlaista pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssien luokittelussa käytetään jakoa ydinosaamiskompetensseihin (core competences) sekä erityiskompetensseihin (subject specific competences). Ydinosaamiskompetenssit ovat terveysalan yhteisiä tulevaisuuden osaamisalueita erityisesti erikoissairaanhoidossa. Niiden erityispiirteet luovat perustan terveysalalla, erityisesti erikoissairaanhoidossa toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle tulevaisuudessa. Erityiskompetenssit muodostavat tulevaisuuden uudenlaisen spesifien asiantuntijuusalueiden perustan erityisesti erikoissairaanhoidossa. Kompetenssit ovat selkeästi toisistaan erottuvia, mutta eivät toisiaan poissulkevia sekä ovat arvioitavissa olevia osaamiskokonaisuuksia. Tässä käytetään myös käsitettä ammatillinen perus- ja erityisosaaminen. (vrt. Boyatzis, 2008. Otala, 2008.) Tämä osaaminen sisältää tulevaisuudessa tar- vittavan uudenlaisen ammatillisen osaamisen sekä säilytettävän osaamisen (Kuvio 2). YDINOSAAMISKOMPETENSSI ERITYISKOMPETENSSI AMMATILLINEN PERUS- JA ERITYISOSAAMINEN Kuvio 2 Osaamiskäsitteet (soveltaen Otala, 2008) 87 Ammatillista perusosaamista tarvitaan hoitoprosessin kaikissa eri vaiheissa, ammatillista erityisosaamista hoitoprosessin tietyissä vaiheissa. Nämä muodostavat toiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta merkittävän, kaikille yhteisen osaamisperustan. Ydinosaamis- ja erityiskompetenssit voivat sisältää ammatillisen perus- ja erityisosaamisen osaamisalueita. Osaamistasoja ei kuvata, mutta ydinosaamis- ja erityiskompetenssien osaamistasot ajatellaan muodostuvan sanallisina 4-tasoisina kuvauksina, jotka tukevat osaamisen tavoitteellisen kehittämisen ja etenemisen tasolta toiselle. Kehittämistyön tarkoitus ja kysymyksenasettelu Kehittämistyön tarkoitus oli kuvata sairaanhoitajan tulevaisuuden tarvittavaa osaamista, erityisesti ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa. Kehittämistyötä ohjaavat kysymykset olivat 1) Mitkä tekijät määrittävät ydinosaamis- ja erityiskompetensseja erikoissairaanhoidossa? 2) Mitkä ovat ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavista tekijöistä johdetut osaamisvaatimukset? 3) Mitkä ovat sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa? Kehittämistyön toteutus Kehittämistyö toteutettiin Delfoi – tekniikalla monivaiheisena tiedonkeruun ja analysoinnin kehittämistyöhön osallistavana prosessina. Ensimmäinen kierros toteutui tietokoneperustaisena kyselynä (= 85) erikoissairaanhoidossa toimiville kliinisen työn tekijöille, lähijohtajille ja koulutuksen asiantuntijoille. Toinen kierros toteutui haastatteluna erikoissairaanhoidon palveluja tuottavien organisaatioiden johtajille/esimiehille (n=10). Kolmas kierros muodostui asiakirja-aineistosta: erikoissairaanhoidon palveluja tuottavien organisaatioiden strategia-asiakirjat ja toimintaa ohjaavat ohjelmat, kansalliset kehittämisohjelmat, erikoissairaanhoidon toimintaa ohjaavat lait sekä kansalliset ja kansainväliset osaamisen johtamisen kompetenssiperustaiset mallinnukset (n=22). (Burns & Grove, 2001.) Kierrokset toteutettiin vaiheittain 1.3.2010 – 5.4.2011 välisenä aikana. Kysely- ja haastatteluaineistot analysoitiin sisällön analyysilla (Elo & Kyngäs, 2007). Asiakirja-aineisto tulkittiin osaamisperustaisesti kysymällä aineistolta, mitä kuvattu asia tarkoittaa osaamisena. Viitenä kierroksena verkkosovelluksina sekä istuntoina toteutetut asiantuntijapaneelit (8 eri paneelia/80 jäsentä) määrittivät erikoissairaanhoidon ydinosaamis- ja erityiskompetenssit. Määrittely toteutui vertaamalla kyselyn, haastattelun tuloksia ja asiakirja-analyysin tuloksia aineistosta laadittuihin ydinosaamis- ja erityiskompetensseja määrittäviin tekijöihin sekä niistä johdettuihin osaamisvaatimuksiin. Paneeleissa määriteltiin ydinosaamis- ja erityiskompetenssit sekä ammattispesifinen osaaminen ammatillisena perus- ja erityisosaamisena. Lopuksi terveysalan opetus-, kehittämis- ja johtotehtävissä olevat asiantuntijat (n=4) arvioivat tulokset hyödyntäen Englannin perusterveydenhuollon kompetenssipohjaiseen osaamisen hallintaan ja johtamiseen perustuvaa mallia (The NHS Knowledge and Skills Framework and the Development Review Process [NHS], 2004). Delfoi – kierroksia ohjasi visionäärinen tulevaisuuden näkökulma (vrt. Vilenius, 2004). Prosessi eteni lähiaikoina tarvittavan ydinosaamiskompetenssin tarkastelusta strategiseen näkökulmaan tavoitteena edetä visionääriseen tulevaisuuden ydinosaamiskompetenssin näkökulmaan. Lopuksi määriteltiin erityiskompetenssit. 88 TULOSTEN KUVAUS Ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavat tekijät Erikoissairaanhoidon ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavia tekijöitä ovat erikoissairaanhoidon palvelutuotannon tavoitteina olevat potilaslähtöisyys, laatu ja tuloksellisuus/vaikuttavuus (Kuvio 3). Vaikuttavia tekijöitä näyttävät olevan myös kyky ennakoida tulevaisuuden laadullisia henkilöstötarpeita sekä tulevaisuuden tarvittavaa osaamista ja sen kehittämistä suhteessa asetettuihin palvelutuotannon tavoitteisiin, kiihtyvään tietoyhteiskunta- ja tekniseen kehitykseen terveysalalla sekä terveys- ja sairaalapalveluiden käyttäjien sairastavuuteen ja elämisen monimuotoisuuden korostumiseen. Edelleen vaikuttavia tekijöitä näyttävät olevan toiminnan tavoitteina olevat asiakkaan/potilaan valinnanvapaus, innovatiivisuuden ja monimuotoisuuden tukeminen palvelutuotannossa sekä oikeudenmukainen ja turvallinen hoito. Erityisesti yhteistyön ja yhdessä tekemisen saumattomuutta, johtamisen ja tarvittavan osaamisen kehittämistä sekä toiminnan tuloksellisuutta ja parantamista korostavat strategiset linjaukset näyttävät välillisesti olevan yhteydessä ydinosaamis- ja erityisosaamisen kompetenssien määrittelyssä. Kuvio 3 Ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavat tekijät. Kompetenssien määrittämiseen vaikuttaviin tekijöihin näyttävät välillisesti liittyvän koko organisaation kyky ennakoida palvelun kysynnän ja tarjonnan kehittymistä sekä kyky tunnistaa kriittisiä menestystekijöitä. Välillisesti kompetenssien määrittämiseen vaikuttavia tekijöitä ovat kyvykkyys strategiajohtoisuuteen, toiminnan läpinäkyvyyteen, päätöksentekoon sekä kyvykkyys ennaltaehkäisevään toimintaan ja tehokkaisiin toimintamalleihin. Näyttää siltä, että tulevaisuuden henkilöstötarpeiden erilaisuuden tunnistamisen tarpeellisuudesta sekä uusien roolien ja toimenkuvien ja yhteistyöryhmien uudelleenmuotoutumisen haasteista keskustellaan. Erittäin vähän tuodaan esille tarvetta ydinosaamiskompetensseista sekä roolikohtaisista (ei profession mukaisia) erityiskompetensseista koostuvan osaamiskartan määrittämiseen. Edelliselle pohjautuva jatkuvan osaamisen kehit- 89 tämisen mallintaminen ja tulevaisuuden henkilöstöohjelma, jonka lähtökohtana on kompetenssipohjaisuus ja urakehitysmahdollisuus tulevat esille satunnaisesti. (Vrt. NHS 2004.) Ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavista tekijöistä johdetut osaamisvaatimukset ovat tasa-arvo ja kunnioittaminen, ennaltaehkäisevä toiminta, sairauksien ja terveyskäyttäytymisen monimuotoisuus, moniammatillinen yhteistyö ja verkostot, uudet toimintamallit, tietoyhteiskunnan ja teknisen kehityksen sovellukset sekä tulevaisuuden osaamisen kehittäminen (Kuvio 4). Kuvio 4 Ydinosaamis- ja erityiskompetenssien määrittämiseen vaikuttavista tekijöistä johdetut osaamisvaatimukset. Sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamiskompetenssit erikoissairaanhoidossa Sairaanhoitajan tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetensseista (taulukko 1) tasa-arvo ja kunnioittaminen muodostavat arvoperustan. Kliininen hoitotyö ammatillisena perus- ja erityisosaamisena sisältää tulevaisuudessa tarvittavan uudenlaisen ammatillisen osaamisen sekä säilytettävän osaamisen. Perusosaamista tarvitaan hoitoprosessin kaikissa eri vaiheissa, erityisosaamista hoitoprosessin tietyissä vaiheissa. Nämä muodostavat toiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta merkittävän, kaikille yhteisen osaamisperustan. Sairaanhoitajan ydinosaamiskompetenssi on potilaslähtöinen hoitotyö, ja sitä mahdollistavat sekä tukevat ydinosaamiskompetenssit ovat yhteistyöryhmät ja toimintamallit sekä tulevaisuuden tarvittava osaaminen. Ydinosaamiskompetenssi on kaikille yhteistä kriittistä osaamista, jonka katsotaan erityisesti tukevan toiminnan tavoitteiden saavuttamista, tässä potilaslähtöisen hoitotyön tavoitteiden saavuttamista. Ydinosaamiskompetenssit muodostavat kriittisen osaamispääoman. Tästä johtuen nimettyjen kompetenssien merkitystä halutaan korostaa ydinosaamiskompetensseina. Ydinosaamiskompetenssit sisältävät ammatillisen perus- ja erityisosaamisen osaamisalueita. 90 Tasa-arvo ja kunnioittaminen osaamisena tarkoittavat toimintaa ohjaavan arvoperustan varmistamista. Osaamista kuvaavaa ovat turvallinen, tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, ihmisarvoa ja potilaan valinnan vapautta kunnioittava sekä vastuuta ja eettisiä periaatteita noudattava toiminta. Päätöksenteko on toiminnan kannalta kriittistä osaamista. Osaamiseen liittyvät myös potilaan ja hänen läheisensä riittävä tiedon saanti sairaudesta, hoidosta ja potilaan oikeuksista hoitopolun eri vaiheissa. Osaamiseen kuuluvat elämäntilanteen tunnistava, elämänkatsomusta ja kulttuuritaustaa kunnioittava ja päätöksentekoon osallistava toiminta sekä potilaan yksityisyyden säilyminen ja tietosuojasta huolehtiminen. Tasa-arvo ja kunnioittaminen ovat perusta työyhteisön, sen eri jäsenten sekä eri verkostojen yhteistyölle. Ydinkompetenssi on perusta monialaiselle yhteistyölle. Ydinkompetenssista korostuvat erityisesti oikeudenmukaisen ja turvallisen hoidon sekä potilaan valinnan vapauden ja vastuun tietoisuuden varmistaminen sekä päätöksenteko. Ydinkompetenssi on perusta monialaiselle yhteistyölle. Taulukko 1. Sairaanhoitajan ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa YDINOSAAMISKOMPETENSSI ERITYISKOMPETENSSI POTILASLÄHTÖINEN HOITOTYÖ Sairauden monimuotoisuuteen perustuva ja terveyden edistämistä tukeva hoito ja hoitotyö. Elämänhallintaa (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen) tukeva tiedollinen ja psykososiaalinen tuki potilaan hoitopolun eri vaiheissa (aika ennen sairautta ja diagnoosia, diagnoosin vaihe, hoito, sen toteutus ja hoidon päättyminen sekä seuranta ja kuntoutus). KLIININEN HOITOTYÖ ERITYISASIANTUNTIJUUTENA Sairauden monimuotoisuuteen perustuvat ja terveyden edistämistä tukevat sekä osallistaviin menetelmiin, näyttöön ja potilaslähtöisyyteen perustuvat prosessit ja toimintamallit kliinisen hoitotyön kehittämissä, käyttöönottamisessa ja arvioimisessa. YHTEISTYÖRYHMÄT JA TOIMINTAMALLIT Kriittinen ja systemaattinen tiedon analysointi, tutkitun tiedon sekä hyvien käytäntöjen soveltaminen uusien toimintamallien ja yhteistyömuotojen kehittämiseen ja arviointiin verkostoituneessa asiantuntija-, tutkimus- ja kehittämisyhteistyössä. Viestintä ja vuorovaikutus ovat perusta työyhteisön ja verkostojen yhteistyölle. TULEVAISUUDEN TARVITTAVA OSAAMINEN Jatkuvan osaamisen arviointi ja kehittäminen suhteessa palvelutuotannon tavoitteisiin. KLIININEN HOITOTYÖ AMMATTISENA PERUS- JA ERITYISOSAAMISENA Eettisyys ja kunnioittaminen, sairauden monimuotoisuuden ja hoitotyön tietoperusta, hoidon tarpeen määrittäminen, toteutus, arviointi ja hoidon jatkuvuus, kliininen tarkkailu ja seuranta, perushoito ja aseptiikka, lääkehoito, kivunhoito, laite- ja tietotekniikka, turvallisuus, terveyden edistäminen, ohjaus ja opettaminen, viestintä, sähköinen dokumentointi, informaatioteknologian sovellukset, yhteistyö ja vuorovaikutus, kulttuurisuus, päätöksenteko, tiedottaminen, hoitopolut, -ketju ja -prosessit sekä laadunvarmistus, työyhteisötoiminta ja muutoksen hallinta, osaamisen arviointi, jakaminen ja kehittäminen. 91 TASA-ARVO JA KUNNIOITTAMINEN Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen toiminta, kunnioittava kohtelu, yksityisyyden säilyttäminen ja tietosuojan varmistava, eettisesti kestävä päätöksenteko, yksilölliset terveystarpeet huomioiva, henkilökohtaisen tiedon ja tuen tarpeen sekä elämäntilanteen tunnistava, elämänkatsomusta ja kulttuuritaustaa kunnioittava sekä päätöksentekoon osallistava. Perusta työyhteisön, sen eri jäsenten sekä eri verkostojen yhteistyölle. Kliininen hoitotyö ammatillisena perus- ja erityisosaamisena on terveyttä ja hyvinvointia edistävän ja sairauden hoitamisen sekä tuloksellisen hoidon/hoitotyön toteutumisen varmistaminen yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa sekä konsultaatiota hyödyntäen. Edellytyksenä on erityisalan ja hoitotyön tietoperusta sekä sairauden hoidon, hoitotyön ja terveyden edistämisen osaaminen. Osaamista ovat potilaan yksilöllisiin terveystarpeisiin sekä sairauden aiheuttamiin tarpeisiin perustuvan hoidon/hoitotyön tarpeen määrittäminen, suunnittelu, toteutus, arviointi ja hoidon jatkuvuus. Hoito/hoitotyö toteutuu yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä sekä eri asiantuntijoiden kanssa potilaan elämänkatsomuksen ja kulttuuritaustan huomioiden. Hoitoprosessissa varmistetaan potilaan terveydentilaa ja hoitoa koskeva toiminta. Tämä edellyttää arviointi- ja päätöksenteko-osaamista, kliinistä osaamista (turvallinen perushoito, kliininen tarkkailu ja seuranta, hoitotoimenpiteet, aseptiikka) lääkehoidon ja kivunhoidon osaamista, laite- ja tietoteknistä osaamista sekä kirjaamis- ja raportointiosaamista. Kliinisen hoitotyön perusosaamiseen liittyvät ohjauksen ja opetuksen asiantuntijuus. Osaamiseen liittyvät potilaan henkilökohtaisen tiedon ja tuen tarpeen varmistaminen hyödyntäen informaatioteknologian sovelluksia. Laajemmin viestintään liittyvät viestinä potilastietojärjestelmissä, eri käyttöjärjestelmissä ja niiden sovelluksissa. Lähemmin tarkasteltuna viestintä- ja ohjausosaaminen edellyttävät sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutustaitoja, erityisesti dialogista taitoa (kuuntelemisen ja kuulemisen taito) sekä herkkyyttä havaita asioita ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Varmistamisen kohteina ovat potilaan henkilökohtainen tuki omaehtoiseen sairauden hoitoon ja terveyden edistämiseen, erityisesti ennaltaehkäisevään toimintaan. Osaamisen perusta on luottamuksen rakentamisessa sekä kyvyssä tunnistaa eri elämänvaiheiden ja elämäntilanteiden merkitys potilaan kokonaistilanteeseen nähden. Tulevaisuudessa edellytetään yhä enemmän kulttuurisensitiivisyyttä. Osaamiseen liittyvät oman viestintä- ja ohjausosaamisen tunnistaminen ja arvoperustan tiedostaminen. Osaaminen sisältää oman toiminnan rajojen määrittämisen oman osaamisen ja toimenkuvan pohjalta. Osaamisena alueellinen yhteistoiminta, yhteistyömahdollisuuksien tunnistaminen ja moniammatillisuuden hyödyntäminen toiminnassa sekä tieto- ja informaatioteknologian monimuotoinen käyttö viestinnässä ja ohjauksessa korostuvat tulevaisuudessa. Osaamista ovat kyky rajata informaatiota/tietoa, tunnistaa olennainen sekä välittää tieto eri osapuolille. Tulevaisuudessa edellytetään yhä monipuolisempaa tietoyhteiskunnan ja teknisen kehityksen tuottamien sovellusten hyödyntämistä sekä viestinä – ja ohjaustilanteita tukevien menetelmien ja laitteiden kehittämistyötä yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Erityisen keskeiseksi tulee tiedon ja tuen varmistaminen kattavaksi kokonaisuudeksi potilaan hoitopolun eri vaiheissa. Osaamiseen liittyvät sujuvien, taloudellisten hoitoprosessien sekä kustannus- ja vaikuttavuustietoisen hoidon suunnittelu, toteutus ja arviointi omalla vastuualueella yhdessä vastuuhenkilöiden kanssa. Tulevaisuudessa on osattava tulkita prosessimittarien tulosten merkitystä toiminnan parantamiseen. Hoito- ja toimintoprosessien asiantuntijuuteen liittyvät toiminnan kokonaislaatu, laadun arviointi, laadun kehittäminen sekä yhtenäiset toimintaohjeet ja laatukäsikirja. Turvallisuus liittyy 92 kaikkiin ydinosaamiskompetensseihin sisältäen potilas-, saattaja-, henkilöstö-, työ-, ympäristö-, sekä organisaatioturvallisuuden liittyen/tietojärjestelmäturvallisuuteen. Työyhteisötoimintaan liittyvät muutoksen hallinta sekä osaamisen arviointi, jakaminen ja kehittäminen. Näyttöön perustuvassa hoitotyön toiminnassa korostuvat monitieteisyys, yhteistoiminnallisuus ja verkostoituminen. Näyttöön perustuvassa hoitotyön toiminnassa tieteellisen tiedon käytön perusedellytys on tiedonhaun osaaminen ja käyttö. Tieteellisen tiedon käytössä on oleellista kriittinen lukutaito. Hyväksi havaittua toimintakäytäntö liittyy asiantuntijuuteen sisältäen toimintakäytännön kuvaamisen, käsitteellistämisen, toiminnallistamisen ja arvioinnin sekä uudelleen kehittämisen. Kliinisen hoitotyön ammatillisessa perus- ja erityisosaamisessa korostuvat kliininen hoitotyön osaaminen sekä terveys- ja sairaalapalvelujen käyttäjien sairastuvuushaasteiden ja elämisen monimuotoisuuden merkitykset yksilöllisten ja potilasryhmäkohtaisten ennaltaehkäisevien toimintojen ja tehokkaiden toimintamallien monialaisessa kehittämis-, toteutus- ja arviointityössä. Kompetenssissa korostuvat myös ohjaus- ja opetus, moniulotteinen turvallisuus, erityisesti riskien hallinta sekä hoitopolku, hoitoketju ja hoitoprosessit, toiminnan laatu sekä näyttöön perustuvuus. Potilaslähtöinen hoitotyö ydinosaamiskompetenssina tarkoittaa sairauden monimuotoisuuteen perustuvaa ja terveyden edistämistä tukevaa hoitoa ja hoitotyötä. Sairauden monimuotoisuus tarkoittaa kykyä tunnistaa terveyskäyttäytymiseen liittyvät riskien sekä sairauteen liittyvien ja hoitotyön toimintaan vaikuttavien tekijöiden (dementoivaa sairautta sairastavat, päihdekäyttäjät) tunnistamista. Osaaminen liittyy ennaltaehkäisevän toiminnan ja tehokkaiden toimintamallien kehittämiseen sekä terveyttä uhkaavien riskien minimointiin. Interventioilla ja hoitokäytännöillä varmistetaan yksilöllinen hoidon tarpeen määritys, suunnittelu, toteutus ja arviointi. Osaamiseen liittyy elämänhallintaa (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen) tukeva tiedollinen ja psykososiaalinen tuki yksilöllisesti toteutettuna ja eri menetelmin potilaan hoitopolun eri vaiheissa (aika ennen sairautta ja diagnoosia, diagnoosin vaihe, hoito, sen toteutus ja hoidon päättyminen sekä seuranta ja kuntoutus).Ydinkompetenssissa korostuvat sairauden monimuotoisuus ja terveyden edistämistä tukeva hoito ja hoitotyö sekä elämänhallintaa tukeva tiedollinen ja psykososiaalinen tuki potilaan hoitopolun eri vaiheissa. Potilaslähtöinen hoitotyö mahdollistuu yhteistyöryhmien uudelleen muotoutumisen sekä uusien toimintamallien ja hoitokäytäntöjen kautta. Yhteistyöryhmät ja toimintamallit ovat ydinosaamiskompetenssia sisältäen yhteisen toiminnan ja yhteisten toimintakonseptien ja mallien kehittämisen, missä korostuvat jaettu asiantuntijuus (hiljaisen tiedon tunnistaminen, siirtäminen ja toiminnallistaminen). Osaaminen korostaa rajojen ylittävää osaamista niin organisaation sisällä kuin ulospäin. Kysymys on kyvystä ennaltaehkäisevään toimintaan sekä tehokkaiden toimintamallien kehittämiseen (sosiaalitoimi, perusterveydenhuolto, kolmas sektori, muut keskeiset yhteistyötahot). Onnistuminen perustuu yhdessä tekemisen saumattomuuteen, innovatiivisuuteen, yhteistyön monimuotoisuuteen ja tarvittavan osaamisen kehittämiseen sekä kykyyn varmistaa toiminnan tuloksellisuutta ja parantamista. Yhteistyöryhmät toimivat verkostoissa hoidon tasolla (yhteistyö potilaan, hänen läheistensä sekä hoitotiimin kanssa) organisaatioiden (toimialuetaso), alueellisella (perusterveydenhuolto, sosiaalitoimi, kolmas sektori, yksityiset), yhteiskunnallisella (alueiden yhteistyö, elinkeinoelämä, tutkimuslaitokset, korkeakoulut, ammatilliset oppilaitokset) sekä kansainvälisellä tasolla (toimialan kansainvälinen yhteistyö). Yhteistyöryhmien kriittisen osaamisalueen muodostaa viestintä (vuorovaikutus) suhteessa potilaaseen, läheisiin ja työyhteisön jäseniin yhteisö- että organisaatiotasolla sekä verkostoissa alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Osaamisvaatimus ulottuu palvelukokonaisuuksien ja hoito- 93 ketjujen, toimialueiden prosessien, hoitotyön prosessien, potilaan ja hänen läheistensä sekä verkostoyhteistyötahojen hallintaan. Viestintä on perusta työyhteisön ja verkostojen yhteistyölle. Ydinkompetenssissa korostuvat yhdessä tekemisen saumattomuus sekä tietoyhteiskunnan ja teknisen kehityksen sovellusosaaminen, jotka tukevat innovatiivisuutta ja monimuotoisuutta palvelutuotannossa sekä tehokkaiden toimintamallien kehittämistyötä monialaisissa tiimeissä, verkostoissa sekä eri toimialojen rajapinnoilla. Kompetenssiin liittyy myös kulttuurinen osaaminen, joka sisältää eri yhteisöjen kulttuurien tuntemuksen, työyhteiskulttuurin sekä oman alan kulttuurin kehittymisen varmistamisen. Kulttuuriin liittyy ajallisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kehittyneen ja yhteisesti tunnistetun ja arvostetun hiljaisen tiedon sekä äänettömän osaamisen varmistaminen ja siirtäminen. Ydinkompetenssissa korostuvat asiantuntijuus suhteessa hoitotyön sekä monitieteiseen tutkittuun tietoon, hyväksi havaittuun käytäntöön sekä potilaan terveystarpeisiin ja näiden merkitykseen näyttöön perustuvan hoitotyön osaamisessa ja sen kehittämisessä. Tulevaisuuden tarvittava osaaminen on jatkuvaa oman, vertaisen, tiimin ja työyhteisön osaamisen arviointia ja kehittämistä eri menetelmin. Varmistamisen kohteina ovat osaamisen ennakointi suhteessa henkilökohtaisiin, tiimin ja työyhteisön tulevaisuuden laadullisiin osaamistarpeisiin, tulevaisuuden tarvittavaan osaamiseen, tarvittavan osaamisen kehittämiseen suhteessa asetettuihin palvelutuotannon tavoitteisiin, toiminnan kriittisten menestystekijöiden tunnistamiseen sekä oman toiminnan strategiajohtoisuuden kyvykkyyteen. SAIRAANHOITAJAN TULEVAISUUDEN ERITYISKOMPETENSSI ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Kliininen hoitotyö erityisasiantuntijuutena erityskompetenssi on kriittistä ja systemaattista tiedon analysointia, tutkitun tiedon ja hoitotyön teorioiden soveltamista käytäntöön ja hoitotyön edistämistä sekä kehittämistä tietyllä kohdennetulla kliinisen hoitotyön erityiskysymyksessä (haavahoito, lääketurvallisuus, päihdeohjaus) tai laajemmassa kehittämiskohteessa (terveyden edistäminen, seksuaaliterveys, syöpäpotilaan tiedollinen ja/tai psykososiaalinen tuki hoitopolun eri vaiheissa). Asiantuntijan työn tavoitteena on kehittää hoitotyötä ja terveydenhuollon palveluja lisäämällä laajaalaisen tiedon käyttöä hoitamiseen liittyvissä asioissa. Erityiskompetenssi sisältää sairauden monimuotoisuuteen perustuvat ja terveyden edistämistä tukevat sekä osallistaviin menetelmiin, näyttöön ja potilaslähtöisyyteen perustuvat prosessit ja toimintamallit kliinisen hoitotyön kehittämissä, käyttöönottamisessa ja arvioimisessa. Asiantuntijuus uusien toimintamallien ja prosessien kehittämistyössä mahdollistaa potilaslähtöisen, terveyteen keskittyvän ja kokonaisvaltaisen hoitotyön. Asiantuntija edistää ja yhdistää tietämystä kehittyneestä käytännön hoitotyöstä, taidoista, rooleihin liittyvistä kliinisen hoitotyön, koulutuksen, tutkimuksen, organisaation johtamisen ja ammatin harjoittamisen ulottuvuuksista. Osallistumalla terveydenhuollon kehittämisprosesseihin luodaan käytännön ympäristöjä, jotka tukevat asiantuntijaroolien kehittymistä. (vrt. Bryant-Lukosius & DiCenso 2004.) Lopuksi Sairaanhoitajan ydinosaamis- ja erityiskompetensseja erikoissairaanhoidossa määrittävät tekijät tämän kehittämistyön tuloksena ovat potilaslähtöisyys, laatu ja tuloksellisuus. Osaamisen perustan muodostavat tasa-arvo ja kunnioittaminen sekä kliinisen hoitotyön perus- ja erityisosaaminen. 94 Ydinosaamiskompetenssit ovat potilaslähtöinen hoito, yhteistyöryhmät ja toimintamallit sekä tulevaisuuden tarvittava osaaminen. Erityskompetenssi on kliinisen hoitotyön erityisasiantuntijuus. Ydinosaamis- ja erityiskompetenssit tunnistettiin ensisijaisesti nyt tarvittavan osaamisen sekä strategisen osaamisen näkökulmista, niukemmin tulevaisuuden visionäärisen osaamisen näkökulmasta. Säilytettävä ydinosaamiskompetenssi sekä sen tunnistaminen muodostui keskeisemmäksi määrittelyprosessissa. Osaamista on selkeämmin kyettävä tarkastelemaan visionäärisesti tunnistamalla uudenlainen ammatillinen osaaminen, ennakoitavissa oleva sekä uudenlainen ydin- ja erityisosaaminenTässä kuvattavat ydinosaamis- ja erityiskompetenssit erikoissairaanhoidossa ovat suuntaa antavia tulevaisuuden ydinosaamis- ja erityiskompetenssivaatimuksille, eivätkä ne ole yleistettävissä laajasti erikoissairaanhoitoon. Lähteet Boyatzis, R.E. 2008. Competencies in the 21st century. Journal of Management Development. 27 (1), 5-12. Burns, N. & Grove S.K. 2001. The Practice of Nursing Research. Conduct, Critique, & Utilization. 4th Edition. Philadelphia. W.B. Saunders Company. Bryant-Lukosius D. & Dicenso A. 2004. A framework for the introduction on evaluation of advance of practice nursing roles. Journal of Advanced Nursing 48(5): 530–540. Iire, L., Tanttu, K. 2011. Muutospolku hoitolinja- ja prosessilähtöiseen toimintaan Turun ammattikorkeakoulu. Terveys ja hyvinvointi. Jätetty julkaistavaksi 8.4.2011. Korvenranta, H. 2010. Tulevaisuuden sairaala. Sairaalan tärkein investointi on sen intellektuaalinen pääoma. Duodecim 126 (8), 44–5. Elo, S. & Kyngäs, H. 2007. The qualitative content analysis process. Journal of Advanced Nursing 62 (1), 107–115. Nonaka, I. & Takeuchi, H. 1995. The knowledge-creating company: How Japanese companies create the dynamics of innovation. Oxford: Oxford University Press. Otala, L-M. 2008. Osaamispääoman johtamisesta kilpailuetu. WSOY. Helsinki. The NHS Knowledge and Skills Framework (NHS KSF) and the Development Review Process. 2004. Agenda for Change Project Team. Department of Health Publications. London. Virkkunen, J. 2002. Konseptien kehittäminen osaamisen kehittämisen haasteena. Teoksessa Virkkunen, J. (toim.) Osaamisen johtaminen muutoksessa. Ideoita ja kokemuksia toisen sukupolven knowledge managementin kehittelystä. Raportteja 20. Työelämän kehittämisohjelma. Työministeriö, Helsinki, 11–49 Wilenius, M. 2004. http://www.tukkk.fi/TUTU/Osaamisalueet/Wilenius/markkuosaamistarp.pdf 3.5.2004 95 Timo Kohvakka ja Jaana Peltola IMATRAN HYVINVOINTINEUVOLA PERHEIDEN TUKENA ARJESSA Imatralaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on ollut huolestuttavia puutteita. Osa lapsista ja nuorista kokee elämässään sellaisia ongelmia, että heidän psykososiaalinen hyvinvointinsa vaarantuu vakavasti. Erilaiset tilastot ja selvitykset osoittavat, että näitä syrjäytyneitä tai syrjäytymisriskissä olevia lapsia ja nuoria on Imatralla enemmän kuin Suomen kaupungeissa keskimäärin. Imatran kaupunki on käyttänyt rahaa lasten ja perheiden ongelmien hoitoon ja kustannukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tästä mittavasta panostuksesta huolimatta lasten ja perheiden hyvinvointi ei lisääntynyt, sillä kustannuksilla yritettiin korjata ongelmia. Näitä kustannuksia nimitetään Imatralla häiriöpalvelumenoiksi. Hyvinvoinnin lisääminen – häiriöpalvelumenojen hallitseminen Ratkaisuksi lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja häiriöpalvelumenokustannusten hallitsemiseksi Imatralla käynnistettiin hyvinvointineuvolatoiminta keväällä 2009. Hyvinvointineuvola on toimintamalli, jonka tavoitteena on tukea koko perheen hyvinvointia ja vanhemmuutta. Perheen ongelmiin pyritään antamaan apua mahdollisimman varhain. Toiminnan tarkoituksena on ehkäistä ja hoitaa perheiden ongelmia konkreettisen, ensisijaisesti perheiden kotona toteutettavan tuen keinoin. Tavoitteena on erityistä tukea tarvitsevien perheiden varhainen tunnistaminen ja auttaminen. Hyvinvointineuvolan henkilöstön muodostavat kuusi terveydenhoitajaa sekä kuusi perhetyöntekijää. Hyvinvointineuvolan toimintaan sisältyy perinteinen neuvolatyö ja neuvolan perhetyö. Hyvinvointineuvolassa yhdistyy terveydenhoidon, sosiaalityön ja mielenterveystyön asiantuntijuus. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsiperheen hyvinvointia heti raskauden alusta alkaen. Hyvinvointineuvolan moniammatillisen tiimityön tavoitteena on tunnistaa jo raskausaikana ja pikkulapsivaiheessa lapsen kehitystä uhkaavia tekijöitä sekä tukea kehitystä suojaavia tekijöitä. Hyvinvointineuvolan työssä on vakiinnutettu ennaltaehkäisyn, varhaisen auttamisen, moniammatillisen tiimityön ja vanhempien verkostoitumista tukevien toimintojen kokonaisuus sekä kehitetty toimintamalli, jonka avulla tuetaan lapsen ja vanhemman varhaista vuorovaikutusta ja psykososiaalista kehitystä. Hyvinvointineuvolan terveydenhoitajan työnkuvaan kuuluu perinteinen äitiys- ja lastenneuvolatyö. Neuvolatyötä ohjaavat valtakunnalliset suositukset ja asetukset. Hyvinvointineuvolan perhetyöntekijän tehtävänä perustasolla on tukea lapsiperheen arjen voimavaroja. Hyvinvointineuvolan perhetyössä edistetään ja tuetaan erityistä tukea tarvitsevien perheiden arkea. Tällaiset tilanteet edellyttävät toistuvia ja riittävän pitkäkestoisia kotikäyntejä perhetilanteen selvittämiseksi ja perheen tukemiseksi. Tilanteet voivat johtua esimerkiksi äidin väsymyksestä, nuorten vanhempien epävarmuudesta tai lapsen levottomasta ja uhmakkaasta käytöksestä. 96 Hyvinvointineuvolan terveydenhoitaja toimii asiantuntijana omaan työtehtäväänsä liittyvässä tutkimus-, hoito- ja kehittämistyössä, seuraa ja arvioi vaikuttavuutta sekä vastaa laadusta ja kehittämisestä. Terveydenhoitajan tehtäviin kuuluu asiakkaan ikäkauteen ja raskauteen liittyvä välitön ja välillinen hoito, asiakkaan terveyttä uhkaavien tilanteiden tunnistaminen ja varhainen puuttuminen. Terveydenhoitajan työmenetelmiin kuuluu mm. huolen puheeksi ottaminen. Menetelmä sopii erityisesti niihin tilanteisiin, joissa lapseen liittyvä huoli otetaan käsittelyyn hänen vanhempiensa kanssa. Huolen puheeksi ottaminen toteutetaan arvostavana keskusteluna, jonka tavoitteena on yhteistyö lapsen huoltajien kanssa ja asioiden saaminen kehittymään myönteiseen suuntaan. Varhaisen puuttumisen lähtökohtana on ensisijaisesti huoli lapsesta. Puuttumalla halutaan estää perheen ongelmien kasaantuminen ja kärjistyminen ja tällä tavoin ehkäistä lapsen syrjäytyminen. Ongelmatilanteen alkuvaiheessa on vielä paljon mahdollisuuksia tarjota tukea ja löytää ratkaisuja. Varhaista puuttumista ei pidetä ainoastaan lapsilähtöisiin ongelmiin paneutumisena, vaan ongelmiin puuttuminen koskee myös perhettä ja lapsen kasvuympäristöä. Lasten ja perheiden ongelmat ovat usein vaikeita ja useiden tekijöiden yhteisvaikutuksen tulosta. Ongelmien tuloksellinen ratkaiseminen vaatii eri ammattikuntien osaamista ja paneutumista perheen tilanteeseen. Hyvinvointineuvolan perhetyöntekijä antaa keskusteluapua sekä opastaa ja ohjaa arjen ja arkirutiinien hallinnassa perheiden kotona. Syrjäytymisen ehkäisy, perheen toimintakyvyn vahvistaminen, lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksen tukeminen, perheen ihmissuhde- ja kasvatusongelmien esille ottaminen ja ohjaaminen niiden käsittelyyn ovat perhetyöntekijöiden tehtäviä. Työhön sisältyy myös vanhempien tukeminen ja rohkaiseminen heidän kasvatustehtävässään sekä lapsen tukeminen ottamaan ikänsä ja kehitystasonsa mukaista vastuuta omasta toiminnastaan. Perhetyöntekijän tehtäväalueeseen kuuluu myös lastenhoidon, kasvatuksen ja vanhempien tukeminen sekä apu silloin, kun kyseessä on perheenjäsenen sairaus tai sen vaikutus perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Lisäksi uusiin elämäntilanteisiin ja perhe-elämän haasteisiin sopeutuminen voi aiheuttaa tuen tarvetta. Hyvinvointineuvolan perhetyöntekijät ovat koulutukseltaan sosionomeja tai psykiatriaan suuntautuneita sairaanhoitajia. Perhetyöntekijä tarvitsee työparin toimiessaan vaativammissa ongelmatilanteissa, esimerkiksi parisuhde-, päihde-, väkivalta- ja mielenterveysongelmissa. Työparina voi toimia terveydenhoitaja, psykologi tai sosiaalityöntekijä. Perhetyöntekijä konsultoi ja tekee myös yhteistyötä neuvolalääkärin kanssa. Hyvinvointineuvolan perustyö ja perhetyö Hyvinvointineuvolan toiminta on jaettu kahteen eri osa-alueeseen: perustyö ja perhetyö. Hyvinvointineuvolan perustason asiakkaita ovat kaikki lasta odottavat ja alle kouluikäisten lasten perheet. Hyvinvointineuvolan perhetyöntekijät eivät pidä vastaanottoa, vaan he työskentelevät pääsääntöisesti asiakkaiden kotona. Kotikäynnit on ajoitettu neuvola-asetuksen perheen laajojen hyvinvointitarkastusten kanssa samoihin ajankohtiin. Ensimmäisen kerran lasta odottava perhe tapaa perhetyöntekijän toisella tai kolmannella neuvolavastaanotolla, jolloin sovitaan perhetyöntekijän ensimmäinen kotikäyntiaika. Toinen kotikäynti tehdään, kun lapsi on kahden kuukauden ikäinen, kolmas kun lapsi on 18 kk ikäinen ja neljäs lapsen ollessa neljävuotias. Tarvittaessa perhetyöntekijä voi tehdä useamman kotikäynnin tai tavata perhettä tiheämmin terveydenhoitajan vastaanotolla. 97 Matala kynnys perhetyön asiakkuuteen Hyvinvointineuvolan perhetyön asiakkaaksi tullaan äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajan suosituksesta perheen kanssa yhdessä sopien. Myös muut toimijat voivat ohjata perhettä ottamaan yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan. Perhetyöntekijöiden asiakkuus on matalan kynnyksen asiakkuus. Asiakkuus syntyy jo pienen huolen vyöhykkeellä terveydenhoitajan subjektiivisen tuntemuksen perusteella ja neuvolassa käytettävien mittareiden perusteella. Asiakkuus on vapaaehtoista ja asiakkaan ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Jokaiselle perhetyöntekijän perhetyön asiakasperheelle tehdään kirjallinen palvelusuunnitelma, joka sisältää perhetyön tavoitteet, perhetyön keinot ja sen miten niitä arvioidaan. Perheen kanssa kokonaistilannetta mietitään väliarvioinnin ja loppuarvioinnin aikana. Perheneuvolan jonot hävinnet, kustannukset pienentyneet Hyvinvointineuvolatoiminnalla Imatran kaupungin häiriöpalvelumenojen kasvu on pysähtynyt ja kääntynyt jopa laskusuuntaan. Hyvinvointineuvolatoiminta on osoittanut uuden ajatusmallin omaksumisen kaupungissa ja sitä kautta Imatralla on voitu kiinnittää huomio kokonaisuuksien hallintaan. Hyvinvointineuvolatoiminnan aloittamisen jälkeen lastensuojelussa on alle kolmevuotiaiden lasten osuus vähentynyt ja perheneuvolan jonot ovat poistuneet lähes kokonaan. Uusi perhepalveluiden tulosalue kokoaa palvelut ja asiantuntijuuden Hyvinvointineuvolan toiminta on vakiintunut normaaliksi neuvolatoiminnaksi kahden toimintavuoden aikana. Imatralle perustetaan 1.9.2011 uusi perhepalveluiden tulosalue. Perhepalveluiden tulosalueelle siirtyy mielenterveyspalveluista perheneuvola, sosiaalipalveluista lastensuojelu ja terveyspalveluista hyvinvointineuvolan perhetyöntekijät. Uuden toimintamallin, perhepalveluiden kokonaisuuden, tavoitteena on lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen, ehkäisevän työotteen kehittäminen, erilaisen asiantuntijuuden yhdistäminen ja osaaminen vahvistaminen. Hyvinvointineuvolan toiminta linkittyy toiminnallisesti kiinteästi perhepalveluiden kokonaisuuteen. Ennalta ehkäisevä työ tulee olemaan jatkossakin keskeisessä roolissa. Yhteisenä tavoitteena on tunnistaa, ehkäistä ja helpottaa lasten, nuorten ja perheiden ongelmia heti huolen havaitsemisen jälkeen. Aiemmin luotuja hyviä ja toimivia toimintamalleja, joita esim. hyvinvointineuvola- tai perheneuvolatyöllä on luotu ja saavutettu, ei ole tarkoitus uuden toimintamallin myötä muuttaa. 98 Merja Tepponen TEKNOLOGIASTA TUKEA IKÄIHMISTEN ARKEEN Senioreiden omista tarpeista lähtevillä teknologisilla ratkaisuilla voidaan tukea iäkkäiden ihmisten itsenäistä asumista, parantaa kotona selviytymistä ja turvallisuutta sekä mahdollistaa yhteyksien pitäminen ja avun saanti. Teknologia on parhaimmillaan parantunut ikääntyneiden elämänlaatua, palvelujen saatavuutta, helpottanut palveluntarjoajien työtä ja säästänyt kustannuksia (Lehto 2009). Teknologisia ratkaisuja on kuvattu erilaisilla käsitteillä ja määritelty eri tavoin. Hyvinvointiteknologialla tarkoitetaan erilaisia teknisiä ratkaisuja, joiden avulla voidaan ylläpitää ja parantaa ihmisen elämänlaatua, hyvinvointia ja terveyttä. Sen avulla on tarkoitus lisätä joustavuutta ja tehokkuutta hyvinvointipalvelujen tuottamisessa. Telelääketiede mahdollistaa terveydenhuollossa tarvittavien tietojen siirron paikasta toiseen sähköisin tiedonsiirron menetelmin ja tietojen käyttämisen ajasta ja paikasta riippumatta. Asiantuntijat voivat seurata ja vastata potilaan terveydentilan muutoksiin ilman, että potilaan tarvitsee esim. tulla vastaanotolle (Lehto). Geronteknologia on ikääntyneille suunnattua hyvinvointiteknologiaa. Sillä tarkoitetaan ikäihmisen elämänlaatua, hyvinvointia tai terveyttä ylläpitäviä ja edistäviä teknologisia sovellutuksia. Geronteknologisen tutkimuksen tavoitteena on kehittää ikääntymisen huomioon ottavaa teknologiaa, jolla luodaan ikääntyneille mahdollisimman hyvä elin- ja työympäristö sekä tuetaan hoito- ja hoivatyötä (Klami 2007, 34-35). Kotihoidon teknologiaa voidaan luokitella seuraavasti 1) asiakkaan itsenäistä selviytymistä tukeva, 2) asiakkaan terveydentilan seurannan mahdollistava, 3) lääketieteellisen seurannan mahdollistava ja 4) palveluntuottajia tukeva teknologia. (Liikanen & Niemi 2006, 14). Miten tietoteknisiä ratkaisuja tulisi kehittää? Teknologiset sovellutukset eivät kuitenkaan yksin riitä tukemaan ikääntyneiden kotona asumista. Niiden hyödyntäminen edellyttää palvelujen integrointia ja muuta uudelleen organisointia. Palvelu ja teknologia luovat kokonaisjärjestelmät, jossa ei riitä, että tehdään vain teknologiaa ja sosiaalisia muutoksia, vaan tarvitaan systeemisiä innovaatioita. Tällöin kehitetään yhtäaikaisesti toimintamalleja ja –prosesseja, toiminnan organisointia ja tätä kokonaisuutta tukevaa tekniikkaa (Tepponen 2009, Riikonen & Mäkelä 2011). Myös ikääntyneiden käyttäjien erityispiirteet tulisi huomioida uusien palvelujen, tietoteknisten ratkaisujen ja laitteiden kehittämisessä. Vanhenemismuutoksista johtuvia vaikeuksia teknologian käytössä lisäävät muun muassa äänien erottelukyvyn heikkeneminen (vaikeuksia erottaa, mistä suunnasta ääni tulee), korkeiden hälytysäänien kuulemisen vaikeus, näön heikkeneminen, vaikeus oppia uuden ja/tai satunnaisesti käytössä olevan laitteen käyttö. 99 Ikääntyneet haluavat asuna kotona mahdollisimman pitkään, se on myös yhteiskunnan kannalta edullisinta. Tällöin nousee tärkeimmäksi tekijäksi yksilön turvallisuus, josta tulee huolehtia mahdollisimman hyvin myös teknologiaa hyväksi käyttäen. Monet sairaudet mm. muistisairaudet heikentävät yksilön turvallisuutta, jolloin vaaran uhatessa tulee koko hälytysketjun toimia katkeamatta ja näin voidaan estää erilaisia vaaratilanteita. Ikäihmisten teknologiatarpeen määrityksessä korostuvat seuraavat asiat: • • • • • • • • • • • • • Mikä on asiakkaan ja omaishoitajan tai omaisten motivaatio teknologiaan? Mitkä ovat asiakkaan asunto-olot? Millaiset langalliset tai langattomat viestiyhteydet asiakkaalla on ulkomaailmaan? Millainen on asiakkaan sosiaalinen ympäristö, matkat läheisiin ja muihin ihmisiin? Pystyykö asiakas itse aktiivisesti toimimaan apua pyytäessään, vai tarvitaanko passiivisia hälyttimiä, joiden aktivoimisessa ei tarvita asiakkaan panosta? Miten paljon ja kuinka laajalti kodin ulkopuolella asiakas liikkuu ja onko hänen kävelylenkkinsä joka päivä sama? Tarvitseeko asiakas liikkumiseen kaatumista ennaltaehkäiseviä apuvälineitä sekä sisätiloissa että ulkona liikuttaessa? Pystyykö asiakas suoriutumaan jokapäiväisistä elämisen toiminnoistaan vai tarvitaanko automatisointia helpottamaan toimintoja? Aiheuttaako asiakkaan sairaus esim. dementia tilanteita, joissa täytyy soveltaa vaaroja ennaltaehkäisevää teknologiaa? Tarvitaanko sosiaaliseen kanssakäymiseen teknisiä apuvälineitä? Millaisia mielipiteitä omaisilla, omaishoitajalla tai ammattihenkilökunnalla on asiakkaan tilanteesta sekä suunnitteilla olevasta teknologiaratkaisusta? Kenelle ohjataan asiakkaan hälytykset, pystyvätkö omaiset tai lähipiiri ne vastaanottamaan? Mitä muita tarpeita asiakkaalla on? Millaisia sovelluksia on jo olemassa? Saatavilla on jo erilaisia sovelluksia, joita on kokeiltu erilaisissa hankkeissa. Esimerkiksi: Vanhuksille tarkoitettuja asuntoja on varustettu anturimatolla, joka seuraa henkilöiden liikkumista ja sijaintia asunnossa. Älykäs lattia hälyttää jos henkilö kaatuu tai on wc:ssä liian pitkään. Kotihoidon työntekijöillä on käytössään reaaliaikainen langaton etäyhteys potilastietojärjestelmiin, joten asiakkaan luona voidaan tehdä käyntiyhteenveto suoraan järjestelmään. HyvinvointiTV vie ikääntyvälle ja hänen läheiselleen suunnatut hyvinvointipalvelut kotiin interaktiivisen televisioyhteyden välityksellä. Television yhteyteen liitetään helppokäyttöinen kosketusnäyttö ja pieni kamera, joiden avulla palveluja käytetään. Kanavana toimii kaksisuuntainen laajakaistayhteys. Ohjelmatarjontaan kuuluvat mm. ohjatut liikuntatuokiot, keskusteluohjelmat ja asiantuntijaluennot. Ohjelmat aktivoivat ikääntyvää osallistumaan ja lisäävät mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuvapuhelinta voidaan käyttää terveysasioinnissa ja sosiaalisen kanssakäymisen apuvälineenä. 100 Muistisairaiden tueksi on pilotoitu EU-laajuisesti rajapinnoiltaan avointa internet- pohjaista portaalia, josta omaiset ja henkilöstö voivat nähdä ja hallita kotiin asennettua ja asumista tukevaa teknologiaa. Pilottiin on integroitu erilaisia muistutustoimintoja, kuvapuhelinyhteys, lieden, jääkaapin, ovien ja ikkunoiden valvontaa, palohälytykset, kosteusanturit. Palvelun avulla on myös mahdollista ulkona liikuttaessa paikantaa muistisairas sekä seurata unta säänkyyn asennettavan anturin avulla (www.isisemd.eu). Asumiseen liittyvä teknologia ”Lähitulevaisuudessa tietotekniikkaa lisätään kaikkiin arkipäivän esineisiin. Kuinka nämä kaikki fyysisesti erilliset eri valmistajien tekemät tuotteet voisivat muodostaa saumattomasti yhdessä toimivan miellyttävän kotiympäristön?” (Teknologia kotona asumisen tukena; Teknologia apuvälineissä, asuinympäristössä ja palveluissa Elokuu 2009, WellPro, Heikki Äyväri.) Älykäs koti on palvelualusta, joka mukautuu yksilön elämänvaiheiden ja tarpeiden mukaan. Asumisen teknologian kirjo on laaja - se voi olla kodin arkiteknologiaa (lankapuhelin, kodinkoneet, kodinvalaistus ja kodin hallintalaitteet) tai hyperteknologiaa (biometriset tunnisteet) ja kaikkea tältä väliltä. Tällä hetkellä kehittämisen painopisteenä on langattomuus, yleis- ja yhteiskäyttöisyys, ääniohjatut käskyt, biometriset tunnisteet sekä se, että kaikki pystyvät kommunikoimaan keskenään. Tulevaisuudessa esim. IP -osoitteellinen valaisinjärjestelmä ja älytalo (tyhjä laatikko) voivat olla ratkaisuina helpottamaan ikääntyneiden asumista. Asumisessa teknologiaa voidaan hyödyntää mm. kommunikaatiossa (puhelin, ovipuhelin/sisäpuhelin, kuvapuhelin, vuorovaikutteinen TV), apuvälineenä, turvallisuuden lisääjänä (paloturvallisuus, kulunvalvonta, turvarannekkeet, lääkedosetit), ruoanvalmistuksessa ja ruokailussa, talotekniikassa ja infrassa (sprinklaus). Teknologisten ratkaisujen toteuttamisen kannalta asuntojen tulisi olla nykyistä hieman suurempia ja muunneltavampia. Rakennusvaiheen uudet teknologiset ratkaisut eivät uudisrakennusvaiheessa lisää asuntojen perusratkaisujen hintaa (esim. esteetön suihkutila). Teknologiset sovellutukset kotihoidon tukena Kotihoidon integroinnin teknologisia välineitä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteiset sähköiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät. Ne helpottavat muun muassa kotihoidon alueellista integrointia (Sinkkonen & Jaatinen 2003, 27). Teknologiaa voidaan hyödyntää kotihoidossa myös käyttämällä raportin tekoon kannettavaa tietokonetta tai matkapuhelinta. Ovien avaukset voidaan perinteiset avainniput korvata matkapuhelimella. Vuoteenvierusdiagnostiikassa verikoe otetaan asiakkaalta kotona ja esimerkiksi Marevan- lääkitys tarkistetaan. Tavoitteena on vähentää hoitajan autossa viettämää aikaa ja lisätä aikaa asiakkaan luona. Uudet kuva-ääniyhteydet tuovat mahdollisuuksia yhteydenpitoon myös huonokuntoisemmille, jotka eivät jaksa lähteä kotoa harrastuksiin. Vuosien 1994–1998 kauppapalvelujen kehittämiskokeilussa selvitettiin liikkuvaa tietojenkäsittelyä verkkosovelluksena ostoslistojen välittämisessä ja neuvonnassa. Tekniset sovellukset eivät jääneet käyttöön, mutta toimintatavat jäivät puhelimen ja faksin tukemina. Hankkeen pohjalta suositeltiin teknologisten sovellusten kehittämistä asiakkaiden, palveluntuottajien ja yritysten yhteistyönä sekä nivomista tiiviimmin kotipalvelun arkeen (Hyppönen 2004, 7). Esimerkkejä muista teknologian 101 sovellutuksista kotihoidossa ovat mm. etävastaanotot (Orkamaa ym. 2007; Roilas ym. 2008), tiedon siirron mobiiliteknologia (Liikanen & Niemi 2006) ja muu etävastaanottotoiminta (esim. Timonen 2004). Käyntiä asiakkaan luona ei täysin korvaa mikään muu yhteydenpito. Moni epäilee, että teknologia syrjäyttää ihmisen. Teknologia tavoitteena on auttaa sekä asiakkaita että palvelun järjestäjiä, sekä tehostaa toimintaa. Tätä kautta järjestyy lisäaikaa asiakkaalle kuntoutukseen ja hoivan antamiseen. Teknologia ei korvaa ihmistä, vaan mahdollistaa lisäresursseja. Viime aikoina on myös kehitetty yksittäisiä järjestelmiä asiakkaiden itsenäisen suoriutumisen seurantaa, kuten esim. lääkkeenoton seuranta, uni-valverytmin seuranta jne. Älykkäillä lääkkeenjakoratkaisuilla tarkoitetaan lääkepakkauksia tai palveluja jotka mahdollistavat terveydenhuoltohenkilöstön tehokkuuden parantamiseen teknologian avulla. Älyominaisuudet voivat olla mm. muistutustai tunnistusominaisuuksia tai muita toimintoja, joilla voidaan tukea ihmisten lääkehoitoa tarkoituksenmukaisesti. Älykkäät ratkaisut eivät vaikuta suoraan lääkehoidon kustannuksiin, mutta niillä on epäsuoria vaikutuksia terveydenhuollon kustannustehokkuuteen. Ne vaikuttavat sekä asiakkaan kokemaan palvelun sujuvuuteen ja laatuun että palvelua tuottavan organisaation prosessien tehokkuuteen. Älykkäillä konsepteilla voidaan vaikuttaa asiakkaan lääkehoidon laadun paranemiseen ja omatoimisuuden sekä samalla riippumattomuuden lisääntymiseen Sovellutuksina ovat muun muassa erilaiset etäseurattavat ja hälyttävät lääkepakkaukset ja dosetit sekä muistuttava lääkekello josta portaalin kautta tulee mahdollisuus lääkkeenoton etäseurantaan, esim. omaisille tai kotihoidon henkilökunnalle. Käyttöönotto vaatii koko lääkehoitoprosessin uudistamista (Pynnönen ym. 2011). Teknologisten sovellutusten hälytysprosessi Teknologisten apuvälineiden lisääntyminen asettaa koko hälytysprosessille suuremmat vaatimukset, koska perinteisten turvapuhelinhälytysten lisäksi hälytyksiä voi tulla monista eri lähteistä ja monissa eri muodoissa. Turvapuhelimiin voidaan kytkeä monenlaisia lisälaitteita ja ne voivat välittää tietoa perinteistä puhelinlinjaa pitkin, internetin kautta tai GSM välitteisesti. GSM moduuli voi myös välittää hälytyksiä suoraan anturista (esim. hälyttävä lattia), kuvaa sekä GPS koordinaatteihin perustuva paikantamista. Näiden käyttö lisääntyy välineiden kehittymisen ja kustannusten laskun myötä. Erilaisilla ääni- ja valomerkeillä voidaan saada toimivia ratkaisuja sisälle ja pihapiiriin. Lyhyen kantaman hälyttimet ns. ”postilaatikkohälyttimet” edistävät myös turvallista liikkumista pihapiirissä. Tarjolla on monenlaisia järjestelmiä mm. täysin langaton järjestelmä, jonka sovellusalueet ja käyttökohteet ovat moninaiset. Järjestelmässä voi yhdistyä saumattomasti esimerkiksi turvapuhelimen, rikosilmoitinjärjestelmän ja ympäristön hallintajärjestelmän ominaisuudet. Jokainen järjestelmän osa on jatkuvassa yhteydessä älykkääseen palvelimeen, joka vastaanottaa ja välittää hälytykset ja tarkkailee jokaisen laitteen tilaa. Järjestelmä on aina päällä ja hälytykset lähtevät viipymättä myös mahdollisessa vikatilanteessa tai yhteyksien katkettua. (http://www.everon.fi/) Teknologiset laitteet tarvitsevat myös yhteyskeskuksen johon hälytykset ohjataan. Keskuksiin ollaan liittämässä turvapuhelinteknologian lisäksi mm. paikannus- ja kuvallista teknologiaa sekä sanallista tekstiviestiteknologiaa. Suuremmat keskukset hoitavat laajasti kodin erilaista turvateknologiaa, joka hälytysvalvonnan lisäksi tarjoaa ip-pohjaisia kuvapuheluita, henkistä vireyttä ylläpitäviä 102 ohjelmia ja kiinteistövalvontaa. Lisäksi tarjontaan voivat kuulua kommunikaatiomahdollisuudet hoitohenkilökunnan kanssa ja omien tutkimustulosten välittäminen kotoa sairaalaan. Järjestelmiin voidaan liittää myös erilaisia sähköisiä lisäpalveluja, kuten pelejä. Erilaisten terveysteknologialaitteiden turvahälytysten vastaanotto voidaan ohjelmoida ja ketjuttaa niin, että apua saadaan ympäri vuorokauden. Omaiset voivat myös toimia turvahälytysten vastaanottajina, jolloin heidät tulee siihen huolella opastaa. Jos vastaanotto ulkoistetaan on saumaton yhteistyö kotihoitokeskuksen ja auttajien kanssa ensiarvoisen tärkeätä. Erilaiset variaatiot turvahälytysten vastaanotossa tuovat parhaan mahdollisen edun asiakkaan kannalta silloin kun koko hälytysketju toimii saumattomasti. Teknologia ja osaaminen Teknologian hyödyntäminen on haasteellinen tehtävä. Erityisesti tietoteknologisten välineiden onnistunut käyttö edellyttää koko palvelujärjestelmän ja henkilöstöresurssien kehittämistä sekä muutoksia käytänteissä ja tieto-taitotasossa. Uudenlaisen toimintaprosessin käyttöönotto edellyttää muutoksia myös ammattilaisten osaamisessa. Jokaisen työtekijän tulisi osata perusasiat erilaisten teknologioiden käytöstä ja asiakkaiden ohjaamisesta. Tämä edellyttää asian huomioimista jo ammatillisen peruskoulutuksen yhteydessä sekä täydennyskoulutuksessa. Kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä tulisi olla tiedossa hyvinvointiteknologian vastuuhenkilö ”pääkäyttäjä” , joka asentaa laitteet asiakkaille sekä antaa konsulttiapua ja kouluttaa henkilökunta. Hyvinvointiteknologian vastuuhenkilön ei tarvitse välttämättä olla sähköalan tai telealan ammattilainen, vaan hänen tulee tietää laitteiden soveltuvuus asiakkaalle, osata yhdistää eri laitekomponentteja turvallisesti toisiinsa sekä pystyy arvioimaan ja tarvittaessa korjaamaan laitteita häiriö- tai vikatilanteessa. Vastuuhenkilöille järjestetään ajoittain teknologiaan liittyvää koulutusta. Kotihoidon henkilökunnasta koulutetaan ”työtiimi” joka tekee terveysteknologian tarvekartoituksen sekä ehdotukset asiakkaan apuvälineistä, opastaa omaisia ja informoi alueen ikäihmisiä teknologia mahdollisuuksista. Myös erilaisten vertaisryhmien kouluttaminen ikäihmisten tueksi tukee käyttöönottoa ja vähentää ennakkoluuloja. Hyvätkin teknologiset ratkaisut jäävät hyödyntämättä, jos asiakas ei ole motivoituneita sen käyttöön tai hän ei osaa laitetta käyttää. Asiakkaan aktiivisuutta vaativien laitteiden opetusprosessi tulisi suunnitella asiakkaan tarpeet huomioiden. Opetuksessa tulee lähinnä keskittyä asiakkaan tiedon vastaanottokykyyn ja prosessointiin, käsien koordinaatiokykyyn, sekä kykyyn huolehtia itsestään. Erilaiset sairaudet, kuten muistisairaus, heikentävät mahdollisuuksia aktiiviseen omasta turvallisuudesta huolehtimiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tällaisessa heikentyneessä itsenäisen suoriutumisen tilanteessa tulee valittavaksi ns. passiivisia hälyttimiä ja kommunikointivälineitä. Mitä vähäisemmät mahdollisuudet asiakkaalla on itsenäiseen suoriutumiseen, sitä enemmän tulee ottaa omaiset, omaishoitajat ja muut läheiset mukaan opetustilanteisiin. Opetustilanteita tulee myös järjestää toistuvasti, riippuen asiakkaan itsenäisen suoriutumisen asteesta. Kotihoitokeskuksen ”työtiimi” yhdessä terveysteknologian vastuuhenkilön kanssa opastaa ja kouluttaa asiakkaan terveysteknologian käyttäjäksi sekä huolehtii jatkoseurannasta. Opastaminen ja kouluttaminen on jatkuva pitkä prosessi, jossa neuvontaa annetaan asiakkaalle joskus joka käynnillä. Työtiimi huolehtii myös muun henkilökunnan perehdyttämisestä terveysteknologian sovelluksiin (Salo 2010). 103 Teknologisten apuvälineiden kokonaisuus on laaja prosessi, jonka kokonaisvastuusta on sovittava. Teknologisten apuvälineiden prosessissa vastuut jakautuvat monen eri ammattiryhmän kesken varsin sattumanvaraisesti. Apuvälinekeskukset huolehtivat vain rajatusti itsenäisen suoriutumisen apuvälinetarjonnasta, kun taas kotipalvelu ja kotisairaanhoito pyrkivät tarjoamaan sellaisia apuvälineitä joita ei apuvälinekeskuksissa ole tarjolla. On parasta kehittää yhteistä itsenäisen suoriutumisen hyvinvointiteknologista apuvälinetarjontaa, jolloin koko toiminta tulee organisoida niin, että palvelut saadaan keskitetysti yhdestä paikasta. Lähteet: Hyppönen Hannele. 2004. Tekniikka kehittyy, kehittyvätkö palvelut? Tapaustutkimus kotipalvelun kehittymisestä teknologia hankkeessa. STAKES, tutkimuksia 134. Väitöskirja. Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi. Klami Päivi. 2007. Hyvinvointiteknologia ja gerontologia – käsitteellistä määrittelyä. Julkaisussa Raija Väisänen & Juha Hämäläinen Sosiaalinen näkökulma gerontologiassa. Lappeenrannan kaupunki. Sosiaali- ja terveysviraston julkaisuja 4/2007. Kuopion yliopisto. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogian laitos. Kopijyvä. Kuopio. Lehto, Paula 2008. KOTIIN-hanke. Asiakasvetoiset interaktiiviset ratkaisut ikääntyvän kotona selviytymisen tukena. Espoo: Redfina Oy. Liikanen Hanna & Niemi Annukka. 2006. Kotihoidon liikkuvaa tietojenkäsittelyä kehittämässä. Raportti. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Kotka. Tutkimuksia ja raportteja sarja B n:o 26 Kotkaset. Kotka. Orkamaa Anna-Maija, Tähkänen Anneli & Malinen Teija. 2007. Sosiaalityön päätöksenteko ja ikääntyneiden itsenäisen selviytymisen tukeminen geronteknologian avulla Lappeenrannassa. Julkaisussa Raija Väisänen & Juha Hämäläinen Sosiaalinen näkökulma gerontoteknologiassa. Lappeenrannan kaupunki. Sosiaali- ja terveysviraston julkaisuja 4/2007. Kuopion yliopisto. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogian laitos. Kopijyvä. Kuopio. 47-51. Riikonen Merja & Mäkelä Kari. 2011. Seniori-Saimaa – yhteistyötä vanhusten hoidossa ja hoivassa. Julkaisussa Hautamäki Antti & Oksanen Kaisa (toim.) Yliopisto palveluinnovaatioiden kehittäjänä. Jyväskylän yliopistopaino. Jyväskylä. Roilas Heikki, Tepponen Merja & Roilas Paula. 2008. Hyla-hanke. Loppuraportti. Lappeenrannan sosiaali- ja terveystoimen julkaisuja 2008:3. Lappeenranta. Tepponen Merja. 2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Kuopion yliopiston julkaisuja E 171. Terveyshallinnon ja –talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio. Timonen Olavi. 2004. Lääkärin etävastaanotto perusterveydenhuollossa: satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus videoneuvottelulaitteiston avulla toteutetusta etävastaanottokokeilusta. Acta Universitatis Ouluensis D 792. Salo Hannu. 2010. Vanhustenhuollon terveysteknologian organisointivisiot sovellettuna EteläKarjalan sosiaali- ja terveyspiiriin. LUT Raportti ”Senior-Saimaa” 2010. 104 Sinkkonen Sirkka & Jaatinen Pekka. 2003. Situation in Finland. Teoksessa Hardy Brian, Van Raak Arno, Mur-Veerman Ingrid , Steenbergen Marijke & Paulus Aggie (eds.). Integrated care in Europe. Description and comparison of integrated care in six EU countries. Eisevier gezondheidszorg, Maarssen, 15-38. Äyväri Heikki. 2009. Teknologia kotona asumisen tukena; Teknologia apuvälineissä, asuinympäristössä ja palveluissa. WellPro. 105 Marja-Liisa Vesterinen PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIHIN SEKÄ KOHDISTUVIA UUSIA OSAAMISTARPEITA VANHUSPALVELUIHIN Seuraavana esitetään esimiesten näkemyksiin perustuvia ennakointituloksia aikuissosiaalityön, lastensuojelun ja vammaispalvelujen sekä vanhuspalvelujen tulevaisuuden osaamistarpeista. Edellä esitetyt, kaikille sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiville henkilöille yhteiset työelämän avaintaidot ja alan kokonaisuuden hallintaan liittyvä osaaminen koskevat myös perhe- ja sosiaalipalveluissa sekä vanhuspalveluissa toimivaa henkilöstöä. Työelämän avaintaidot, alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinnan osaaminen on kuvattu jo edellä. AIKUISSOSIAALITYÖ Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien julkisten organisaatioiden sekä KELA ja työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistyötä on koottu työvoiman palvelukeskuksiin. Aukottoman ja yksiselitteisen työnjaon varmistamiseksi olisi kyseisten organisaatioiden määrittävä omat roolinsa, rajapintansa ja yhteistyön toimintamuodot prosesseina. Sosiaalityöntekijöiden ja etuuskäsittelijöiden koulutuksessa on tämä järjestelmä ja eri organisaatioiden ja ammattiryhmien työnjako sekä työn sisältö käytävä läpi. Aikuissosiaalityön kasvava alue on köyhyyden ja syrjäytymisen kasautuminen, työttömyyden pitkittymisestä johtuvat sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat sekä moniongelmaiset asiakkaat. Toinen kasvualue on useilla alueilla monikulttuurisuuspalvelut. Maahanmuuttopalveluissa annetaan maahanmuuttajille palveluohjausta ja neuvontaa sekä järjestetään tukitoimia. Lisäksi maahanmuuttajille laaditaan kotoutumissuunnitelma, hoidetaan asumiseen liittyviä järjestelyjä, avustetaan ja ohjataan asiakkaita erilaisten hakemusten täytössä, sopimusten teossa, kodin tarvikkeiden hankinnassa jne. Lisäksi palvelukeskuksessa hoidetaan asiakkaiden toimeentuloturva- ja tulkkauspalveluita. Monikulttuurisuuspalveluissa nousevat keskeisiksi osaamisalueiksi maahanmuuttajien palvelujärjestelmän ja sen eri osapuolten tunteminen ja kyky ohjata asiakasta palvelun saamisessa. Lisäksi oleellisia uusia osaamisalueita ovat uuden kotouttamislain sisällön tunteminen ja kotouttamissuunnitelmien tekeminen, kulttuurien tuntemus ja tulkin käyttötaito tai oma kielitaito. Aikuissosiaalityötä toteutetaan tiimeissä, joten työmuotojen ja tiimin sisäisten työnjakoperiaatteiden oppiminen olisi opittava jo opiskelun aikana. Hyviä käytäntöjä tiimityöstä löytyy esimerkiksi EteläKarjalan sosiaali- ja terveyspiiristä, jossa tiimit on muodostettu asiakkaittain aakkosjärjestyksen perusteella. Nuorisososiaalityön uudet piirteet, mm. sosiaalinen media nuorisososiaalityössä, on lisättävä opetussisältöihin. Koulutukseen tarvitaan tietoa ja menetelmäosaamista siitä, miten erilaisisa 106 tilanteissa menetelllään, miten puututaan nettiasiakkaan ongelmaan, annetaan ohjausta ja ehdotetaan palvelujen piiriin hakeutumista. Vanhussosiaalityö ja sen integrointi muuhun vanhuspalveluun sekä siinä tehtävä palveluohjaus, moniammatillinen yhteistyö ja palveluprosessin mukainen toiminta olisi opittava tuntemaan koulutuksen aikana, jotta v anhussosiaalityö opitaan ymmärtämään osaksi vanhuspalveluja. Siksi vanhussosiaalityön osaamistarpeita käsitellään tässä artikkelissa osana vanhuspalveluja. VAMMAISPALVELUT Syyskuun alussa 2009 tulivat voimaan vammaispalvelulain (380/1987) uudet säännökset palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelmasta ja asian viivytyksettömästä käsittelystä sekä vaikeavammaisten henkilökohtaisesta avusta. Vammaispalvelulaki toi palveluverkostoon vammaisten henkilökohtaisen avun laajennuksen ja subjektiivisen oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan. Lisäksi itsenäisen tai tuetun asumisen tavoite on muuttanut vammaispalveluhenkilöstön osaamisvaatimuksia. Työnsä juuri päättänyt maan hallitus on asettanut tavoitteeksi purkaa kuudessa vuodessa kehitysvammaisten nykyisen laitoshoidon. Henkilökohtaisia avustajia koulutetaan ammattitutkintokoulutuksena. Sosiaalipalvelujen tehtävänä on organisoida sopivien avustajien saamista vammaisille. Vammaispalveluissa, kuten muussakin sosiaali- ja terveyspalveluissa, on tavoitteena avopalvelujen lisääminen. Tätä toteutetaan vammaisten kuntoutuksen ja tuetun/ itsenäisen asumisen lisäämisellä. Uusien asumisyksiköiden henkilökunnan osaamista on kehitettävä ja suunnattava asukkaan oman toimintakyvyn vahvistamiseen ja kokonaisvaltaisen kuntouttavan työotteen omaksumiseen Ennakoinnin tuloksena ovat tärkeimpiä uusia tai tehostettavia osaamisvaatimuksia ohjaus ja seuranta yhteistyössä henkilökohtaisten avustajien kanssa, asiakkaalle sopivan asumismuodon arviointi, elämäntilanteen muutoksen hallinnan tuki ja taito valmentaa itsenäiseen asumiseen. Hoitohenkilöstöltä odotetaan sekä avopalveluissa että laitosmaisissa asumispalveluissa entistä vahvemmin sosiaalista ja lääkinnällistä kuntouttavaa ja vammaista itseään kannustavaa työotetta. Vammaista henkilöä on valmennettava itsenäiseen asumiseen hänen siirtyessään pois laitosmaisesta yksiköstä. Samoin häntä on osattava tukea elämäntilanteen muutoksen hallintaan. Itsenäisen ja tuetun asumisen yksiköissä olisi henkilökunnan osattava vahvistaa asukkaan omaa toimintakykyä kokonaisvaltaisella kuntouttavalla työotteella. Vammaispalveluhenkilöstön koulutuksessa (lähihoitajat, sairaanhoitajat, sosionomit, sosiaalityöntekijät) on huolehdittava siitä, että koulutettaville syntyy vammaisten apuna olevan teknologian tuntemus ja yhteistyö työelämän kanssa, koska sieltä tulevat teknologiset ja toiminnalliset uudistukset. Konkreettisiin terveysteknologian tuomiin uudistuksiin, kuten esimerkiksi sähköpyörätuolin käyttöön ja sen käytön opetukseen asiakkaalle on perehdyttävä koulutuksessa ja työssäoppimisjaksoilla tai harjoittelujaksoilla. Vammaispalveluissa on jo syntynyt uusia osaamistarpeita mm. uusien työtapojen myötä: kotikäynneillä on mukana kannettavat tietokoneet kuten vanhusten kotihoidossa. Tällä tavoin voidaan säästää aikaa, koska ei tarvitse kirjata kahteen kertaan. Työtavan muutoksen vuoksi nousee tär- 107 keäksi tulevaisuuden osaamisalueeksi atk- ja järjestelmätaidot. Nuorilla koulutuksessa olevilla ne syntyvät opetuksessa automaattisesti, mutta työssä olevilla on täydennyskoulutustarvetta. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutukseen tarvitaan lisää tietoa kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisen kohtaamisesta. Vammaisilla on varsin usein myös mielenterveydellisiä ongelmia. Tästä syystä mielenterveystyötä tekevillä hoitajilla tulee olla nykyistä enemmän vammaispalveluosaamista ja kääntäen vammaispalveluhenkilöstölle mielenterveys- ja päihdetyön osaamista. Lastensuojelulliset kysymykset ovat yhä enemmän näkyvissä myös vammaisperheissä. Lisäosaamista tarvitaan siitä, miten toimitaan, kun vammainen on lastensuojeluasiakkaana. Osaamista on vahvistettava myös vammaisten hyväksikäytön ehkäisyä ja tunnistamista varten, puheeksi ottamisen taitoa varten sekä heikkojen signaalien tulkinta ja puuttumista varten. Lähihoitajakoulutus/vammaistyön koulutusohjelma ei anna haastateltujen esimiesten mielestä riittäviä valmiuksia työskentelyyn kehitysvammahuollossa. Koulutuksessa liian lyhyt erikoistumisaika/osuus kehitysvammaisten parissa työskentelyn opiskelua varten. Opiskelijoiden tulee oppia paremmin tuntemaan vammaisuuden syitä ja erityispiirteitä (liikunta-, kehitys-, neurologiset ja aistivammaiset). Lähihoitajakoulutukseen toivottiin uusia tai vahvistettavia sisältöalueita, kuten kehitysvammaisen kohtaamisen taitoa, erilaisten kommunikointimenetelmien käyttöä ja soveltamista erilaisiin tilanteisiin sekä mielenterveysosaamista vammaistyössä. Koulutuksessa on huolehdittava, että opiskelijat oppivat huolehtimaan omasta jaksamisestaan ja kehittävät elämänhallintataitojaan. Moniammatillisen palvelujärjestelmän ja –ketjun tunteminen, työnjako ja yhteistyö vammaispoliklinikoilla sekä muun ammattihenkilöstön kanssa (lääkäri-, psykologi- ja sosiaalipalvelut) nousevat tärkeiksi päivitettäviksi osaamisalueiksi sitä mukaa kuin palvelurakenteet ja työnajot uudistuvat. Asiakaskeskeisyyden vahvistumiseksi on opinnoissa painotettava asennemuutoksen tärkeyttä ammattihenkilölähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen ja siihen, että kodeissa mennään asukkaiden kotiin, ei hoitajien työpaikalle. Vammaislain ja palvelurakenteen uudistumisen vuoksi palveluohjauksen tarve ja palveluverkoston tuntemisen tarve kasvaa. Terveyden edistämisen näkökulmaa on vahvistettava vammaispalveluissa siten, että ei tehdä puolesta, vaan kanssa, jolloin asiakkaan omatoimisuus lisääntyy. Tätä tarvitaan erityisen paljon, jotta siirtymä laitoksista itsenäiseen tuettuun asumiseen onnistuu. Sosionomien(AMK) tehtäväkenttään toivottiin vahvistettavaksi tukemisen osaamista, jota tarvitaan, jos perheeseen syntyy vammainen lapsi. Ylipäänsä sosionomien(AMK), sosiaalityöntekijöiden ja lähihoitajien koulutuksessa on vahvistettava näkökulmaa siitä, että koko perhe on nähtävä asiakkaana myös vammaispalveluissa. Opiskelijoiden oppimistehtävien kautta tuli ennakoinnissa ilmi se, että kaikessa perhe- ja sosiaalityössä koulutukseen tarvitaan enemmän menetelmäosaamista ja vuorovaikutusosaamista. Kehitysvammapalvelujen tulevaisuuden ennakoinnissa nousi esiin varsinkin lainmuutosten tuoma tarve avustavan henkilöstön kouluttamisesta (henkilökohtaisen avustajan näyttö- ja ammattitutkinto sekä tai hoiva-assistenttikoulutus, joka voidaan suunnata joko vammais- tai vanhuspalveluihin). 108 Vammaisten lasten perhehoitoon, jolla korvataan laitoshoitoa, tarvitaan perhehoitajien koulutusta esimerkiksi ammattitutkintona. Pilottikoulutuksia on jo toteutettu (esim. Socom). LASTENSUOJELU Lastensuojelu on tarkasti lailla säänneltyä toimintaa ja siitä syystä on lainsäädännön ajantasainen ja tarkka tunteminen oleellista sosionomien (AMK), sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhoitajien opinnoissa. Koska lastensuojelun ennalta ehkäisevää työtä tehdään laajasti moniammatillisissa verkostoissa, on myös kasvatus- ja varhaiskasvatushenkilöstön sekä terveydenhuollon koko henkilöstön (kaikki vastaanotot, ensihoito) tunnettava po. lainsäädäntö erityisesti lastensuojeluilmoitusten tekemisen osalta. Lastensuojelun käsite on laaja ja se alkaa ennaltaehkäisevästä lastensuojelusta ja päätyy raskaimpaan vaihtoehtoon eli huostaanottoon. Ennalta ehkäisevän lastensuojelu alkaa lapsen kodista jatkuen neuvoiloihin, päivähoitoon, kouluun ja opiskeluun. Lastensuojeluasiakkuus päätyy pahimmassa tapauksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen lastensuojelun organisaation toimenpiteiksi (huostaanotot, sijoitukset jne.). Lastensuojelu on monissa kaupungeissa ja kunnissa yhdistetty osaksi perhe- ja sosiaalipalveluja. Aikaisemmin lastensuojelu oli osa sosiaalipalveluja, mutta nykytrendin mukainen yhdistäminen perhepalveluihin korostaa lastensuojelun laaja-alaisuutta, moniammatillista verkostoa ja laajaa vastuuta erityisesti ennalta ehkäisevän työn osalta. Ennen kaikkea se korostaa asiakaslähtöistä palvelua, jossa palvelut kootaan lapsen ja perheen ympärille palvelu- ja tukirenkaaksi entisen luukulta luukulle ohjaamisen sijaan. Tämä muutos näkyy perhekeskuksina, neuvola- tai hyvinvointikeskuksina ja ennalta ehkäisevän lastensuojelun keskuksina. Lastensuojelutyössä edustavat sosiaalityöntekijäkoulutuksen saaneet henkilöt virkasuhteisia asiantuntijoita, jotka tekevät työssään myös lastensuojeluun liittyviä päätöksiä. He tuntevat palvelujärjestelmän hyvin ja osaavat toimia johtajana moniammatillisessa, hallintokuntarajat sekä julkisen ja yksityisen sektorin rajat ylittävässä verkosto- ja kumppanuustyössä. Verkoston ja kumppaneiden eri ammattiryhmien koulutukseen tulee sisältyä ajantasainen palvelujärjestelmän ja sen prosessien oppiminen. Sekä tutkintoon johtavassa koulutuksessa että työssä olevien täydennyskoulutuksessa on tärkeitä tavoitteita moniammatillisen yhteistyön osaaminen ja siinä olevien roolitusten sekä vastuiden tunteminen, uskallus kaataa raja-aitoja ja olla oma-aloitteinen yhteyksien luomisessa. Lastensuojelun kokonaisuudessa on hiljattain luotu uusia toimintamalleja, kuten em. perhekeskuksia, hyvinvointineuvoloita jne., joilla on sekä ennaltaehkäisevä että korjaava tehtävä. Opiskelijoiden on hyvä tutustua uusiin yhteistyömalleihin ja niiden ”filosofiaan” ja toimintatapoihin jo opiskeluaikana osana moniammatillisuuden kasvua ja rakenteiden uudistumista. Lastensuojelullisen ja perhekeskeisen työotteen merkitystä ja toteuttamista varsinaisen lastensuojelun ulkopuolellakin (erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa) tulee opinnoissa korostaa, koska esim. päihdevanhempien tai vaikeasti sairastuvien vanhempien lapset voivat olla erityisessä vaarassa, mikäli perhe ei saa apua sukulaisilta tai ystäviltä. Jälleen tärkeään asemaan nousee palveluverkoston ja sen vastuiden tunteminen tällaisissa tapauksissa. Lastensuojelulliset kysymykset ovat yhä enemmän näkyvissä myös vammaisperheissä. Lisäosaamista tarvitaan siitä, miten toimitaan, kun vammainen on lastensuojeluasiakkaana. Osaamis- 109 ta on vahvistettava myös vammaisten hyväksikäytön ehkäisyä ja tunnistamista varten, puheeksi ottamisen taitoa varten sekä heikkojen signaalien tulkinta ja puuttumista varten. Lastensuojelun esimiehet toivoivat haastatteluissa, että koulutukseen sisältyisi menetelmäkoulutusta kriisitilanteisiin, vanhemmuuden tukemisen oppimista, tietoa ja palveluosaamista vammaisista lastensuojeluasiakkaana, monikulttuurista osaamista sekä kouluilla toimiville työntekijöille (esim. kuraattorit) tietoja ja menetelmäosaamista mm. hyvän kouluilmapiirin rakentamisesta. Koska perhe- ja lastensuojelutyö ei ole virkatyötä (klo 8-16) vaan yhä enemmän vuorotyötä, on opiskelijoita valmennettava asennoitumaan vuorotyöhön myönteisesti. Perhe- ja sosiaalityön palveluja tarvitaan yhä enemmän ilman, että henkilöstömääriä suunnitellaan kasvatettavan. Tulevaisuutta rakennetaan mieluummin ennalta ehkäisevän työn ja työtapojen kustannustehokkaan kehittämisen varaan. Asiakastapaukset ovat harvoin henkisesti helppoja työntekijöillekään, joten uupumisen tai alan vaihdon ehkäisemiseksi perhe- ja sosiaalityössä tarvitaan opintoja omasta työhyvinvoinnista huolehtimista, omien tuntemusten käsittelyä ja jaksamista varten sekä esimiesosaamista em. asioista huolehtimiseksi. Perhe- ja sosiaalipalveluissa kuten muussakin sosiaali- ja terveystyössä palveluja viedään asiakkaan luo. Kotiin vietävät palvelut, kuten neuvolan kotikäynnit, vanhus- ja vammaisasiakkaiden kotikäynnit ja syrjäytymisen ehkäisy perheiden kodeissa, tulee tulla tutuksi jo opiskelun aikana työmenetelmineen. Varsinainen työtapojen sisäistäminen tapahtuu työn kautta. Myös perhe- ja sosiaalipalvelujen alueella käytetään tulevaisuudesaa merkittävässä määrin hyväksi terveysteknologiaa ja sähköisiä toimintajärjestelmiä. Opinnoissa tulee tutustua nähin teknologioihin ja järjestelmiin samalla periaatteella kuin terveyspalvelujen puolella ehdotimme eli hyödyntäen alueen sote-organisaatioiden opetusluokkia ja tyuössoppimis-/ harjoittelujaksoja. VANHUSPALVELUT Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vanhustyön koulutuksessa tulisi opetussisältöjä kehittää ja syntyvää osaamista vahvistaa seuraavilla osa-alueilla: vanhenemisprosessin syvällinen tunteminen, muistihäiriöt, voimavaralähtöinen vanhustyö, medikalisaatio ja palveluohjausosaaminen. Edellä olleessa Pia Laibertin ja Anna-Maija Koskisen artikkelissa on selvitetty ennakointityömme tulokset lähihoitajan uusista tai vahvistettavista osaamistarpeista vanhuspalveluissa. Oheiseen kuvioon 1 on koottu sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tärkeitä osaamisalueita tulevaisuuden vanhustyössä Mannisen (2008) esittämänä. Mannisen esittämistä osaamisalueista kasvaa erityisesti muistihäiriöiden ennalta ehkäisyn, tunnistamisen ja hoidon osaamistarve, koska muistihäiriöiden määrä vanhuksilla kasvaa ennusteiden mukaan. Sairaanhoitajien koulutuksessa on tarpeen perehtyä vanhenemiseen ja vanhuuteen paitsi fyysisen, niin myös psyykkisen, sosiaalisen, hengellisen ja kulttuurisen vanhenemisen näkökulmista, koska ne kaikki koskettavat vanhenevaa ihmistä eri tavalla kuin työikäisiä. Iäkkäillä henkilöillä on fyysisen kunnon heiketessä ja liikkumisen vähetessä suuri syrjäytymisvaara. Sosiaaliset kontaktit saattavat rajoittua vain vanhuksen kotona käyviin kotihoidon työntekijöihin. Toisaalta eliniän vähetessä hengellisyyden kaipuu saattaa lisääntyä ja tulla aiempaa merkityksellisemmäksi asiaksi. Jotta näitä 110 hyvinvointia vähentäviä tekijöitä voitaisiin ennalta ehkäistä, tulee vanhuspalveluihin suuntautuvilla hoitajilla olla gerontologinen monialainen tietoperusta ja osaamista gerontologisesta hoito- ja sosiaalityöstä. Nämä taidot syntyvät parhaiten geronomikoulutuksessa, mutta niitä tulee sisältyä myös sairaanhoitaja- ja lähihoitajakoulutukseen. Sairaanhoitajan tulee hallita vanhenemisprosessi niin syvällisesti, että hän voi erottaa toisistaan normaalin vanhenemisen ja sairaudet. Hänen tulee pystyä myös ohjaamaan kotihoidon henkilöstöä arvioitaessa yksittäisen vanhuksen ravitsemusta ja toimintakykyä sekä muuta palvelutarvetta. Kuvioon 1 on koottu vanhuspalveluihin suuntautuneen sairaanhoitajan vahvistettavia osaamisalueita Mannisen (2008) mukaan. Vanhenemisprosessin syvällinen tunteminen • fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen ja kulttuurinen vanheneminen • gerontologinen monialainen tietoperusta, gerontologien hoito- ja sosiaalityö • vanheneminen ja sairaudet • ravitsemus ja toimintakyky Muistihäiriöt • dementoivien sairauksien eri muodot ja niiden tunnistaminen • auttamismenetelmät • muistisairauksien erityisosaaminen, lääkkeettömän hoidon hallinta Voimavaralähtöinen vanhustyö • ikääntyvän kokonaisvaltainen kohtaaminen • toiminta- ja fysioterapian menetelmät voimavaroina • kulttuuri voimavarana Medikalisaatio • • • • • lääkehoidon perustelut ja etiikkaa geriatrinen lääkehoito lääkkeettömät hoitomuodot ylihoitaminen ja ylilääkintä alihoitaminen ja –lääkitseminen Palveluohjausosaaminen • ikääntyvän hoitamisen sosiaalistaloudelliset oikeudet ja etuudet • palvelujärjestelmät ja palveluketju, julkinen, yksityinen ja 3. sektori • lisäksi yrittäjyys ja kilpailuttaminen muuttuvissa palvelurakenteissa • vanhusten mielenterveys- ja päihdetyö • vanhenevan ja kuolevan sielunhoitotyö Kulttuurinen vanhustyö Saattohoito kotona Kuvio 1 Vanhuspalveluihin suuntautuneen sairaanhoitajan vahvistettavia osaamisalueita (Manninen 2008). Ennakointitutkimuksemme perusteella tuli edellisen lisäksi esiin seuraavia uusia tai vahvistettavia ammatillisen erityisosaamisen tarpeita: Palvelurakenteen muutos ja sen toteutumisen merkitys kansantaloudessa ja kuntataloudessa on ymmärrettävä myös kansantalouden näkökulmasta, jolloin ymmärretään myös avopalvelun ja terveyden edistämisen merkitys työtä ohjaavana tekijänä. Gerontologinen osaamisen vahvistamis- 111 ta toivottiin erityisesti vanhustyön-, kuntoutuksen- sekä sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmissa. Vanhusten uudet palvelukonseptit avopalveluissa ja kotihoidossa tulee oppia tuntemaan opiskelun tuloksena, vaikka niiden erilaiset teknologiset ratkaisut, sähköiset palvelut ja mobiiliratkaisut sekä vuorovaikutteiset välineet, HyvinvointiTV, kumppanuudet hoitokokonaisuudessa omaksutaan työvälineiksi lopullisesti vasta työkokemuksen avulla. Koulutuksen toivotaan läpäisevänä periaatteena asennemuutoksen syntymistä siten, että jokainen valmistuva hoitaja omaksuu asiakaslähtöisen ja voimavarakeskeisen ajattelutavan: mennään asiakkaan kotiin palvelutehtävässä ja toimitaan asiakkaan ehdoilla sen mukaan kuin hän haluaa ja mihin hän pystyy. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kehittämisjohtaja Merja Tepponen on edellä visioinut tulevaisuutta tältä osin tarkemmin. Vanhusasiakkaan palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus toteutetaan pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisesti. Omahoitajana voi toimia kotihoidon lähihoitaja ja koordinoijana sairaanhoitaja. Mallin mukainen uusi työnjako opitaan jo opiskeluaikana ja eri ammattiryhmien osaamisen perehdytään siten, että varmistetaan sen optimaalinen käyttöönotto vanhuspalveluissa. Moniammatillista ja integroitua palvelua varten tunnetaan vanhussosiaalityön tehtävät ja toimintatavat. Vanhuspalveluihin suuntautuvien hoitajien on tunnettava kuntoutuksen keskeinen merkitys laitoshoitoon joutumisen ehkäisynä ja elämänlaatukysymyksenä sekä kuntoutuksen toteuttamistavat eri palvelutapahtumissa. Muistihäiriöt ovat vanhusten keskeinen avun ja hoivan tarpeen syy tulevaisuudessa. Muistihäiriöiden ennakoidaan kasvavan oheisen kuvin mukaisesti. Suomessa on tällä hetkellä runsaat 130 000 muistisairasta ja vuonna 2020 heitä ennakoidaan olevan jo 250 000. Yksi osa vanhusten kuntoutusta ja terveydenedistämistä on muistikuntoutus. Terveyskeskuksiin on palkattu muistikoordinaattoreita ja muistihoitajia, joiden tehtävänä on antaa muistisairaalle ja hänen perheelleen säännöllistä tukea, palvelutarpeen arviointia ja palveluohjausta. Sairauden kustannukset ovat noin 170 000 200 000 euroa vuodessa / potilas. Koska muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä, lieventää ja hoitaa, asettaa tilanne sekä sairaanhoitajien että lähihoitajien koulutukselle uusia haasteita. Muistisairauksien ehkäisyn ja hoidon menetelmät erilaisissa päivätoiminnan muistiryhmissä ryhmissä ovat tärkeitä osaamisalueita. Vesterinen & Lankoski ovat kuvanneet edellä olevassa artikkelissaan oppimiskokeilua/ uutta opetusmenetelmää, jolla lähihoitajaopiskelijat saivat perehtyä ja oppia käytännössä muistisairaiden hoitoa. Uusien menetelmien avulla tulokset asiakaskunnassa ovat hyviä. Palveluja integroidaan toisiinsa modernissa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiossa toimivan ja asiakaslähtöisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Niinpä käsittele vanhussosiaalityön uusia tai v ahvistettavai osaamistarpeita tässä muun vanhustyön yhteydessä. Vanhussosiaalityössä on sosiaaliohjaajien (usein sosionomi(AMK)) työn tavoitteena vahvistaa vanhusten toimintakykyä, hyvinvointia, elilnympäristöä, sosiaalisia olosuhteita ja yhteisöjen toimivuutta.Vanhussosiaalityön menetelmien oppiminen koulutuksessa antaa pohjaa vanhussosiaalityön uudenlaiselle toteutukselle esimerkiksi muistisairaiden kanssa. (esim. muistelutyö osana sosiokultturista vanhustyötä). Vanhussosiaalityössä tehdään tiivistä yhteistyötä vanhusten kotihoidon ja omaishoidon kanssa, joten koulutuksessa on tarpeen oppia ymmrätämään, miten nämä palvelut integroituvat toisiinsa. 112 Yhä tärkeämmäksi osaksi vanhussosiaalityötä on nousemassa ennaltaehkäisevän työn osuus. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin vajeiden ehkäisy on työtä, jota toteutetaan yhteistyössä muiden vanhustyön ammattiryhmien, erityisesti kotihoidon kanssa. Tämä voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi erilaisia neuvontapalveluja tai ehkäiseviä kotikäyntejä. (Pajunen, Seppänen ja Kuusinen-James 2009). Hyvänä toimintamallina voidaan mainita oman sotepiirimme alueella toimiva vanhusten ja omaishoitajien tukikeskus, nimeltään IsoApu. IsoAvun vanhussosiaalityön ohjaajan keskeisin tehtävä on tukea ikääntyvien kuntalaisten terveyttä ja toimintakykyä sekä arjen sujuvuutta. Sosiaaliohjaaja auttaa muun muassa palveluiden tarpeen arvioinnissa ja palveluiden piiriin ohjaamisessa sekä ohjaa ja neuvoo taloudelliseen toimeentuloon liittyvissä etuuksissa. Hän tekee tiivistä yhteistyötä kotihoidon kanssa. Uusina haasteina ovat määrälliset kasvaneet ikääntyneiden lisääntyneet alkoholiongelmat, taloudelliset ongelmat ja henkinen tai fyysinen kaltoin kohtelu omaisten taholta. Tällaisten ongelmien parissa työskentelyyn tarvitaan lisää osaamista, aikaa ja resursseja. Kotihoidon työntekijöillä olisi oltava herkkyyttä tunnistaa, miten vanhus arjessaan selviytyy muutenkin kuin sairauden osalta. Ohjausosaamista tarvitaan ikääntyneiden kohdalla myös siitä, miten huomioitaisiin mahdolliset psykososiaaliset ongelmat, kuten yksinäisyys ja siihen löytyvät ratkaisut. Ammattikorkeakoulun sosionomitutkintoon tarvitaan sosiaalialan osaamisen lisäksi terveysalan osaamista, etenkin huonokuntoisten vanhusten terveyden edistämiseen ja kuntoutukseen, vanhuspalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen sekä valmius toimia itsenäisenä yrittäjänä. (OPM 2007). Hoiva-avustaja vanhus- ja vammaispalveluissa Vanhus- ja vammaispalveluissa tarvitaan henkilöstöä, jolla on vahvaa hoidollista osaamista, mutta myös sellaista henkilöstöä, jonka osaamisella ja työllä helpotetaan hoidettavan/ hoivattavan arkea ruokailussa, pukemisessa, siivouksessa, asioilla käymisessä, ulkoilussa, oman kuntoutusohjelman mukaisessa päivittäisessä harjoittelussa jne. Siksi tarvitaan myös erilaisia tutkintoja ja koulutusta eo. osaamisen syntymiseksi. Sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja lähihoitajat ovat tähän asti jakaneet vanhusten ja vammaisten koti- ja palveluasumisen hoito- ja hoivatehtävät keskenään. Osa tehtävistä on jäänyt hoitamatta, koska resurssit eivät yksinkertaisesti riitä niihin. Henkilöstömitoitukset onkin arvioitu mm. Valviran tarkastuksissa riittämättömiksi. Puutteita on ilmennyt ruokailun, ulkoilun, wc-käyntinen ja sosiaalisen kanssakäymisen sekä ammattihenkilöstöön pidettävien yhteyksien hoitamisessa. On alettu vaatia uutta ammattiryhmää, jonka nimike voisi olla hoiva-avustaja, hoiva-assistentti, vanhustyöntekijä tms. Palvelutarpeisiin vastaamiseksi on STM päättänyt aikuiskoulutuksessa pilottikokeiluna hoiva-avustajakoulutuksen. Hoiva-avustajan tehtävissä korostuu asiakkaan kodissa, palvelutalossa tai laitoksessa henkilökohtaisiin arkitoimiin liittyvä avustaminen ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa Hoiva-avustajakoulutuksen ja hoiva-avustajien tarve on noussut esiin kolmesta eri syystä, joita ovat resurssien riittämättömyys, työnajon kehittäminen ja kustannuskehityksen hillitseminen. Henkilöstörakenteeseen ja henkilöstön mitoitusvaatimuksiin haetaan ratkaisuja, joissa asiakkaan palvelutarpeisiin voidaan vastata ja tehdä se aiempaa kustannustehokkaammalla henkilöstörakenteella. Hoitohenkilöstö, erityisesti lähihoitajat, voivat koulutuksensa perusteella tehdä nykyisiä tehtäviään vaativampaa työtä (omahoitajana vanhuspalveluissa, lääkehoidossa ja hoitosuunnitelman tekemisessä), mikäli heiltä vapautetaan aikaa siihen. Lähihoitajien työnkuvan uudistaminen puolestaan tarkoittaa sitä, että nykyisiä sairaanhoitajien osaamista voidaan hyödyntää tehokkaammin muissa tehtävissä. 113 Edellä mainituista syistä on keskustelua käyty jo usean vuoden ajan hoiva-avustajakoulutuksen tarpeellisuudesta. Pilottikoulutuksia on järjestetty eri puolilla Suomea. Koulutukset ovat painottuneet hyvin eri tavoin joko kotipalvelutyöhön tai enemmän hoidolliseen suuntaan. Koulutuksiin osallistuneet ovat työllistyneet hyvin varsinkin yksityissektorin palveluyrityksiin, jotka myyvät kotipalvelua, ei kotihoitoa. Sen sijaan julkiselle sektorille ei ole vastaavalla tavalla palkattu hoiva-avustavia, koska he olisivat lisäresurssi, jota ei lasketa mukaan laatusuositusten mukaisiin mitoituksiin puuttuvan sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen vuoksi. Koulutus on ollut kirjavaa, koska Opetushallitus ei voi antaa määrästä opetussuunnitelmasta silloin kun kyseessä ei ole tutkintoon johtava koulutus. SOTE-ENNAKOINTI-projektissa on haastatteluissa kysytty hoiva-avustajien/ hoiva-assistenttien/ vanhustyöntekijöiden tarpeesta. Vastaajien mielestä vanhuspalveluihin tarvitaan työntekijöitä, jotka osaavat hoitaa asiakkaan/ asiakasperheen puolesta arjen töitä, kuten ruoanlaittoa, siivousta, asiointia kaupungille, peseytymisessä ja pyykkihuollossa avustamista sekä ulkoiluttaa asiakkaita. Lisäksi odotetaan, että po. työntekijät ehkäisevät vanhusten yksinäisyyden tunnetta ja syrjäytymistä. Näiden arjen askareiden lisäksi po. työntekijöiden edellytetään osaavan sosiaali- ja terveydenhuollon perusteita siten, että he pystyvät antamaan palveluohjausta, ottamaan asiakkaan puolesta yhteyttä ammattihenkilöstöön tarvittaessa. Työntekijöiden edellytetään tuntevan myös vanhenemista ja vanhuuteen liittyviä tekijöitä siten, että he tunnistavat, mikäli vanhuksen toiminta ja tila poikkeaa normaalista ja vaatii ammattihenkilön puoleen kääntymistä. Hoiva-avustajia tarvitaan palveluasumiseen ja laitoshoitoon ruokailussa avustamiseen, ulkoiluttamiseen ja yksinäisyyden ehkäisyyn. Uutta ammattiryhmää on ennakointitutkimuksessamme sekä kannatettu (vanhuspalvelujen ja vammaispalvelujen henkilöstö kautta linjan) ja vastustettu (lähihoitajakoulutuksen opettajat). Heidän näkökulmansa ovat erilaiset. Opettajat ovat huolissaan lähihoitajakoulutukseen tulevien määrästä ja tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, sote-alan henkilöstö taas siitä, että asiakkaat eivät saa riittävästi palveluja. OPM:n päätöksen mukaan hoiva-avustajakoulutus sisältää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) kaksi pakollista tutkinnonosaa, kasvun tukeminen ja ohjaus sekä kuntoutuksen tukeminen. Näiden lisäksi koulutukseen kuuluu yksi valinnainen tutkinnon osa, joka voi olla muiden perustutkintojen osa, esimerkiksi kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon osa, joka tuottaa osaamista kodinhoidollisiin ja ruoanlaittotehtäviin. Koulutus tulee rakentaa lähihoitajatutkinnon osista siten, että hoiva-avustaja voi halutessaan jatkaa opintojaan ja suorittaa lähihoitajan tutkinnon. Edellä mainitut sosiaali- ja terveydenhuollon tai muut toisen asteen opinnot tulee voida lukea hyväksi, mikäli tutkinnon suorittanut henkilö jatkaa opintojaan lähihoitajatutkintoon. SOTE-ENNAKOINTI- projektissa esitämme, että hoiva-avustajan tehtävää varten luodaan valtakunnalliset, yhtenäiset ammattitutkinnon perusteet. Hoiva-avustajan koulutukseen sisältyy ehdotuksessamme perustutkinnon pakollisista tutkinnon osista joko hoito- ja huolenpito-osa tai kasvun tukeminen ja ohjaus-osa sekä kuntoutumisen tukeminen-osa. Kolmas, valinnainen osa otetaan joko kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnosta tai vanhustyöstä/ vammaistyöstä. Edellinen vaihtoehto sopii kotihoitoon suuntaaville, jälkimmäinen tai asumispalveluihin ja laitoshoitoon suuntaaville hoiva-avustajille Ehdotamme, että ammattitutkinnon suorittaneet ja alalle rekrytoidut henkilöt luetaan mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömitoituksiin siltä osin kuin heidän tut- 114 kinnossaan on sosiaali- ja terveydenhuollon perusteita sekä vanhusten tai vammaisten hoito– ja huolenpidon ja kuntoutuksen opintoja työssäoppimisineen. Lähteet: Manninen A. 2008, STAF`GE, Vanhustyö – tulevaisuuden toiveammatti. Diakoniaammattikorkeakoulu Helsinki 2008. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja D Työpapereita 48. Tampere 2008 Pajunen E., Seppänen M. ja Kuusinen-James K. 2009. Vanhussosiaalityö Päijät-Hämeessä - selvitys nykytilasta ja kehittämishaasteista. Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso. OPM 2007, Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selityksiä 2007:43 Tekijät: Kananoja A., Rautajoki A.& Pösö T. http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Sosiaalialan_korkeakoulutuksen_suunta.html?laang=fi 115 Marja-Liisa Vesterinen SUOSITUKSIA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN Terveyskeskuksissa otetaan pitkäaikaissairaiden hoitomalli käyttöön ja sen toimintamallia laajennetaan myös vanhuspalveluihin sekä mielenterveys- ja päihdetyöhön. Lisäksi selvitetään sen soveltamiskohteet erikoissairaanhoidossa. Koulutuksessa huomioidaan uuden toimintamallin tunteminen ja sen edellyttämät ammatti- ja tehtäväkohtaiset osaamisvaatimukset. Perhe- ja sosiaalipalveluissa kootaan perheisiin liittyvät terveys- ja sosiaalipalvelut asiakkaan kokonaispalveluiksi, joissa moniammatilliset tiimit, verkostot ja kumppanit kehittävät selkeän työnjaon. Se mahdollistaa jokaiselle osapuolelle oman tehtäväalueen pitkän tähtäimen kehittämisen sekä ehkäisee päällekkäisyyksiä ja resurssien tuhlaamista. Sosiaali- ja terveyspalvelut on yksi kokonaisuus, joka on jo pitkään ollut yhden yhteisen ministeriön alaista toimintaa. Yhä useammin ne kuuluvat myös kuntakentässä samaan organisaation. Tämän tulee näkyä myös koulutuksessa siten, että alalle kouluttautuvat saavat riittävästi tietoa ja osaamista kummaltakin osasektorilta eli sekä sosiaali- että terveysosaamista. Tällä hetkellä palveluja integroidaan toisiinsa uusilla tavoilla (esim. Eksote, Imatra). Esimerkiksi sosionomien koulutukseen tarvitaan myös terveyspalveluosaamista pitkäaikaissairaiden hoitomallista, mielenterveys- ja päihdepalveluista tai vanhusten sairauksista. Samalla tavoin terveyspalvelujen henkilöstö tarvitsee perusosaamista sosiaalipalvelujen ennalta ehkäisevästä työstä (mm. lastensuojelu) ja varhaisesta puuttumisesta, joissa vastuu jakautuu laajalle toimijajoukolle. Palvelurakenne ja –prosessit sekä sote-alaa koskeva lainsäädäntö uudistuvat jatkuvasti ja opiskelijoilla tulee olla opintojensa aikana mahdollisuus saada päivitettyä tietoa niin, etteivät he siirry työelämään vanhoilla tiedoilla. Opettajien asiantuntemusta oppisisällöistä on hyvä kehittää säännöllisin väliajoin järjestettävien työelämäjaksojen avulla. Tämä koskee eniten ammatillisten aineiden opettajia. Yhteistyö työelämän kanssa eri muodoissa ja työelämäjaksot tukevat opettajan ammatillista osaamista. Sosiaali- ja terveysalan tutkinnot ovat laaja-alaisia sisältäen sekä sosiaali- että terveysalan opintoja. Sosiaalipalvelujen opetuksesta tulisi vastata sosiaalialan opettajan ja vastaavasti terveysalan ja hoitotyön opetuksesta terveysalan opettajan. Lisäksi opetuksessa on rohkeammin ja aktiivisemmin käytettävä työelämän asiantuntijoita, joilla on erityisosaamista. Opettajien haastattelujen perusteella on erittäin tuloksellista toteuttaa koulutusta siten, että hoitoalan ja sosiaalialan opiskelijat osallistuvat yhteisille luennoille ja oppimiskeskusteluihin sellaisten aihealueiden opinnoissa, jotka tulevat sisältymään heidän tehtäviinsä työelämässä ja joissa työtä tehdään moniammatillisella yhteistyöllä. Yhdessä opiskellen he oppivat moniammatillisuutta, keskinäistä vuorovaikutusta ja eri näkökulmia työssä eteen tuleviin asioihin. 116 Mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tunnistaminen, niiden puheeksi ottaminen, hoito ja tarvittava palveluohjaus asiantuntijalle ovat osa kaikkien yhteistä työtä, johon tarvitaan nykyistä vahvempaa perusosaamista. Palveluja jalkautetaan aiempaa enemmän asiakkaiden kotiin sekä terveysasemien palveluissa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, perhepalveluissa ja vanhuspalveluissa sekä erikoissairaanhoidossakin jossain määrin. Palvelun tuottaminen kotona tulee tulla tutuksi opintojen aikana esimerkiksi työssäoppimis- ja harjoittelujaksojen avulla. Edellä olemme antaneet aiheesta lähihoitajaopintoihin liittyneen case-esimerkin. Saattohoitosuositusten mukaisesti on sekä sairaanhoitajien että lähihoitajien saattohoidon erikoistumiskoulutus aloitettava kiireellisesti. Työelämässä toimiville hoitajien saattohoidon osaamista tulee vahvistaa ammatillisena lisäkoulutuksena, johon sisältyy hyvän perushoidon lisäksi kuolevan erilaisiin fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin, hengellisiin ja olemassaoloa koskeviin tarpeisiin vastaamista. Hyvään saattohoidon osaamiseen kuuluu myös oireiden lievittämiseen ja omaisten tukemiseen liittyvä osaaminen ja saattohoitotyön jatkuva laadullinen arviointi. Edellä mainittua osaamista on tarpeen vahvistaa ammatillisella lisäkoulutuksella työelämässä jo toimivien osalta. Terveyden edistämisen teoriaa ja käytännön menetelmäosaamista on vahvistettava kaikissa sosiaali- ja terveysalan opinnoissa sekä työelämän täydennyskoulutuksessa. Talousosaaminen ja kustannustietoisuus on tarpeen saada osaksi jokaisen työntekijän perusosaamista, samoin kyky toimia yrittäjämäisesti (sisäinen yrittäjyys). Tähän tarvitaan kaikille yhteisten opintojen muutosta. Julkinen sektori tulee edellyttämään kumppaneiltaan, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta, samanlaista sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämistä ja käyttöä kuin julkisella sektorilla on. Lisäksi kumppaneilta on edellytettävä osallistumista ennaltaehkäisevään työhön ja yhteiseen kokonaisuuden suunnitteluun. Yhteisen vastuun ja kehittämisen mallia tulee korostaan myös koulutuksessa, kun puhutaan verkosto- ja kumppanuusyhteistyöstä. Lähihoitajien lääkehoidonosaamista tulisi hyödyntää nykyistä enemmän sekä perus- että erikoissairaanhoidossa. Tulevaisuudessa erityisesti vanhusten kotihoidossa ja palveluasumisessa korostuu lähihoitajan osaaminen pitkäaikaispotilaan lääkehoitokokonaisuudessa. Lähihoitajan tulee osata tarkistaa lääkkeiden yhteensopivuudet, seurata mahdollisia sivu- ja haittavaikutuksia, ohjata potilas omaseurantaan sekä tarvittaessa puuttua asiaan ja ohjata potilas eteenpäin saamaan asiantuntija-apua. Koulutuksen järjestäjien tulee huolehtia, että opetussuunnitelman ammattitaitovaatimukset täyttyvät yhdenmukaisesti ja tasalaatuisesti joka puolella Suomea. Olisi eduksi lisätä oppilaitosten välistä yhteistyötä, jolla varmistetaan laadukas koulutus, joka on ammattilaisen itsensä, hänen työnantajansa ja asiakkaidensa kannalta laadukasta missä päin tahansa Suomea. On tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tietoisia koulutusuudistuksista ja eri tutkintojen tuomasta osaamisesta sekä koulutukseen liittyvistä haasteista, kuten erilaisista oppijoista, joiden ohjaamiseen myös työelämä tarvitsee valmiuksia. 117 Opiskelijoille ja opetushenkilöstölle on tarpeen yhä edelleen korostaa, että hyvällä ja riittävän laajalla opintojen ohjauksella voidaan edesauttaa halutun ammattitaidon syntymistä. Opiskelijoita on ohjatta tekemään valintoja, joilla on merkitystä hänen perus- ja erityisosaamiseensa tulevassa ammatissa. Opettajien ohjausvastuuseen onkin kiinnitettävä yhä enemmän huomiota. Koulutusorganisaatioiden johdon olisi huolehdittava, että valittavissa olevat opinnot liittyvät alaan ja osaamisen syventämiseen, eivätkä aivan toisarvoisiin asioihin ammattiosaamisen näkökulmasta. Ammatillinen osaaminen syntyy vain harvoin harrastustoimintaa tukevista opinnoista. Käyttämällä innovatiivisia ja uusia oppimisympäristöjä voidaan aikaansaada uusien osaamistarpeiden mukaista osaamista. Teknologian ja sähköisten järjestelmien jatkuva kehittyminen ja käyttöönotto edellyttää uusien toimintatapojen, ohjelmistojen ja välineiden oppimista ammatillisessa koulutuksessa. Harvalla koulutusorganisaatiolla on mahdollisuus hankkia kovin runsaasti terveysteknologiaa ja uusia tietojärjestelmiä opetuksen käyttöön, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Pääsääntöisesti teknologiosaaminen, kuten sähköiset toimintajärjestelmät, kulunvalvonta, viestintätekniikka jne. tullaan oppimaan työpaikoilla. Koulutukselle tämä asettaa haasteita siinä mielessä, että yhteistyötä työelämän kanssa tulee lisätä. Kouluoppimisen ja työssäoppimisen /harjoittelujaksoilla oppimisen välille on saatava selkeä työnjako niin, että kaikki osapuolet tiedostavat, mitä opitaan työpaikalla ja mitä oppilaitoksessa. Kun hoiva-apulaisen koulutus aloitetaan, se tulee toteuttaa valtakunnallisesti määriteltyjen yhteisten arviointikriteereiden pohjalta, joka takaa yhtenäisen laadun uuden ammattiryhmän koulutukselle. Lisäksi Hoiva-apulaisen opetussuunnitelma tulee laatia niin, että suoritetut opintokokonaisuudet voidaan tunnistaa ja tunnustaa osana lähihoitajaopintoja, mikäli hoiva-apulainen lähtee jatkamaan opintojaan lähihoitajaksi. Hoiva-avustajan tehtävää varten onkin tarpeen luoda valtakunnalliset, yhtenäiset (esim. ammattitutkinnon) perusteet. Hoiva-avustajan koulutukseen sisältyy omassa ehdotuksessamme perustutkinnon pakollisista tutkinnon osista joko hoito- ja huolenpito -osa tai kasvun tukeminen ja ohjaus -osa sekä kuntoutumisen tukeminen -osa. Kolmas, valinnainen osa otetaan joko kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnosta tai vanhustyöstä/ vammaistyöstä. Edellinen vaihtoehto sopii kotihoitoon suuntaaville, jälkimmäinen asumispalveluihin ja laitoshoitoon suuntaaville hoiva-avustajille Ehdotamme, että ammattitutkinnon suorittaneet ja alalle rekrytoidut henkilöt luetaan mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömitoituksiin siltä osin kuin heidän tutkinnossaan on sosiaali- ja terveydenhuollon perusteita sekä vanhusten tai vammaisten hoito– ja huolenpidon ja kuntoutuksen opintoja työssäoppimisineen. Tämä vauhdittaa hoiva-avustajien palkkaamista julkisella sektorilla. 118 OSA 3 VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI SOTE-ENNAKOINTI-projekti sai tehtäväkseen syksystä 2009 alkaen ennakoida myös varhaiskasvatuksen tulevaisuutta ja esittää ennakoinnin tuloksena, miten varhaiskasvatushenkilöstön osaamistarpeet muuttuvat ja miten tuleviin osaamistarpeisiin vastataan koulutusta uudistamalla. Varhaiskasvatuksen ennakoinnin tutkimustehtävä ja tutkimusongelmat asetettiin seuraavasti: 1. 2. 3. 4. 5. 6. Miten varhaiskasvatuksen ennakoidaan muuttuvan tulevaisuudessa? Miten varhaiskasvatuksen prosessit, henkilöstörakenne ja ammattiryhmien välinen työnjako muotoutuvat tulevaisuudessa? samalla haluttiin selvittää sosiaali- ja terveysalan sosionomi (AMK)-tutkinnon suorittaneiden osaamisen ja vahvuuksien suhde kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavan lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneiden vastaaviin osaamisalueisiin ja vahvuuksiin Minkälaisia ammattitaitovahvuuksia on eri tutkinnon suorittaneilla päivähoidossa? Minkälainen on tulevaisuuden päiväkoti ja mitä vahvuuksia henkilöstöltä silloin odotetaan? Miten päiväkotien, lastensuojelutyön, neuvoloiden ja esikoulun moniammatillinen yhteistyö haastaa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa päiväkotihenkilöstön monialaiseen osaamiseen ja mitä tämä tarkoittaa henkilöstörakenteessa? Miten edellä olevien kysymysten vastaukset tulee huomioida varhaiskasvatushenkilöstön koulutuksessa? Kirjan osassa 1 on jo kuvattu varhaiskasvatuksen ennakointiprosessin toteutus seikkaperäisesti. Osassa 3 esitetään varhaiskasvatushenkilöstön nykyiset tehtävät ja osaamisen vahvuusalueet. Lisäksi vertaillaan kasvatustieteiden kandidaattitutkintoon sisältyvän lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-koulutuksen saaneiden osaamisprofiileja varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Osassa 3 esitetään myös ennakointitutkimuksen tulokset varhaiskasvatuksen osaamistarpeista ja niiden vaikutuksista koulutuksen kehittämiseen tulevaisuutta varten, mutta osin jo nykypäivääkin varten. Osaamistarpeet on jaoteltu työelämän avaintaitoihin, alan perusosaamiseen ja alan erityisosaamiseen. Osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämistarpeet on jaoteltu ammattiryhmittäin. Esittämämme koulutuksen muutostarpeissa on usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Täten muutokset eivät myöskään vie lisätilaa opintoviikoissa tai -pisteissä mitattuna, vaan edellyttävät pikemmin sisältöjen uudistamista tulevaisuuden muutosten mukaisesti. 119 OSA 3 koostuu seuraavista artikkeleista: VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI Marja-Liisa Vesterinen Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden visio, muutokset ja haasteet Leena Viitasaari Uudistuva johtaminen päivähoidossa Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski Varhaiskasvatushenkilöstön nykyiset tehtävät, työnjako ja osaaminen Lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK) -koulutuksen saaneiden osaamisprofiilin vertailu varhaiskasvatusosaamisen näkökulmasta VARHAISKASVATUKSEN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN AMMATTIRYHMITTÄIN Leena Tervonen ja Minna Koponen Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeet varhaiskasvatuksessa Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski Lastentarhanopettajan osaamistarpeet ja koulutuksen kehittäminen tulevaisuudessa Marja-Liisa Vesterinen Johtopäätökset ja suositukset 120 Marja-Liisa Vesterinen VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN VISIO, MUUTOKSET JA HAASTEET SOTE-ENNAKOINTI-projektin varhaiskasvatusalaa koskevat tulevaisuuden visiot ja niistä johtuvat muutokset sekä tulevaisuuden haasteet on koottu kuvioon 1. Vision luomisessa toimi asiantuntijaraatina Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimen varhaiskasvatuksen johtoryhmä, sähköpostivastauksillaan kuuden kaupungin varhaiskasvatusjohtajat tai heidän johtoryhmänsä ja SOTEENNAKOINNIN oma projektiryhmä. Lisäksi vision, muutosten ja haasteiden muodostamisessa hyödynnettiin ajankohtaisia tutkimuksia, dokumentteja, artikkeleita ja seminaariaineistoja. VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN VISIO, MUUTOKSET JA HAASTEET VISIOT: Päivähoitoyksiköt monipuolistuvat ja kasvavat tulevaisuudessa Asiakaslähtöisyys, yksilöllisyys ja kasvatuskumppanuus korostuvat Erityisen tuen tarve kasvaa Lainsäädäntö tulee muuttamaan sisällöllisiä vaatimuksia MUUTOSTRENDIT: Ammattiryhmät ja osaaminen moninaistuvat, mutta myös eriytyvät Varhaiskasvatuksen hallintomalli eriytyminen hallinnolliseen ja pedagogiseen johtoon vahvistuu Taloudellinen ja hallinnollinen ajattelu voimistuu myös varhaiskasvatuksessa tuloksellisuuden kriteerinä Varhaiskasvatus siirretään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Moniammatillinen yhteistyö lisääntyy ja selkiytyy HAASTEET: Lapsen maailma laajenee viestintävälineiden kautta; lapsuuden lyhenemisen uhka Varhainen puuttuminen Lastentarhanopettajakoulutuksen saaneista tulee olemaan pulaa, mikä haastaa sosionomi(AMK)- koulutusta Kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus näkyy yhä enemmän ja haastaa osaamista sekä työmuotoja Teknologian käyttö päivähoidossa lisääntyy Kuvio 1 Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden visio, muutokset ja haasteet.. Kuvioon 1 koottua visiota, muutoksia ja haasteita selostetaan seuraavassa yksityiskohtaisemmin. 121 VARHAISKASVATUKSEN VISIOT Päivähoitoyksiköt monipuolistuvat ja kasvavat tulevaisuudessa Päivähoitoyksiköt suurenevat ja monipuolistuvat. Yhä enemmän rakennetaan keskuspäiväkoteja ja monipuolisia päivähoitocentereitä, joissa on paljon erilaista harrastetoimintaa (esim. kuvataidekoulu, musiikkileikkikoulu tai liikuntakerho) ja palvelupisteitä (esim. neuvola, vanhusten päiväkeskus). Päiväkoti ja alakoulu rakennetaan samaan rakennuskompleksiin yhtenäisen sujuvan opintopolun tukemiseksi. Tämä malli ei ole riippuvainen kunnan koosta, vaan ajatusmallia voidaan soveltaa minkä tahansa kokoisessa uudisrakentamisessa. Päiväkotiyksiköissä on joustavasti erilaisia päivähoitomahdollisuuksia, kuten avoin päiväkoti, vuoropäivähoito, leikkitoimintaa ja vapaita päivähoitomuotoja. Vuorohoitoyksiköiden määrä kasvaa ja aukioloajat pitenevät vanhempien työaikojen muuttuessa • vanhempien ilta- ja yötyö kasvaa, vuorohoitotarpeet kasvavat • nykyinen henkilöstömäärä ei riitä kaikkiin työvuoroihin Erityisen tuen tarpeessa olevien lapsia varten ei tarvita lisää erityispäiväkoteja, vaan erityislapset ovat päiväkodissa muiden lasten ryhmissä mukana mahdollisimman paljon. Asiakaslähtöisyys korostuu Palvelut kootaan asiakkaan ympärille, koska asiakaslähtöisyys ja kysyntälähtöisyys kasvavat. Tähän muutokseen halutaan vastata asiakkaan kannalta joustavasti ja räätälöidysti. Perhekeskeisyys tulee asiakaskeskeisyyden tilalle pysyvästi ja edellyttää kokeneilta työntekijöiltä poisoppimista vanhasta asiantuntijuus- ja professioajattelusta. Lasten ja perheiden yksilöllisten palvelutarpeiden korostuminen edellyttää uusia palvelutuotteita ja joustavuutta toimintatapoihin. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö ja vuorovaikutus tulee lisääntymään. Palvelujen suunnittelu ja asiakaslähtöinen ennakointi kuitenkin vaikeutuu muuttuvien yhteiskunnallisten, taloudellisten ja mm. perheiden arjen muuttuessa ja muuttoliikkeen nopeutuessa ja kasvaessa. Muutokset haastavat päiväkodit uudenlaiseen tiimityöhön ja toimintatapaan päivähoitoalueen sisällä. Yksilöllisyys ja kasvatuskumppanuus korostuvat Päivähoidon merkitys osana lapsen nykyistä ja tulevaa elämää koetaan aiempaa tärkeämmäksi. Lapsi asiakkaana on päiväkodin suunnittelun ja toiminnan keskiössä. Perheiden kiinnostus ja vaatimustaso nousevat. Kasvatuskumppanuus-ajattelu ja päivähoidon räätälöinti perhekohtaisesti korostuvat entisestään ja hakevat parhaita muotojaan, jotta koko päiväkotiyhteisö siirtyy asiantuntijalähtöisyydestä perhelähtöisyyteen. Vuorovaikutus perheen kanssa on oleellinen osa toimintaa ja sen ytimenä on dialogisuus. Yksilölliset tarpeet lisääntyvät ja niihin etsitään ratkaisuja yhdessä perheen kanssa (hoitoajat, vuorotyö, erityistarpeet, yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma). Toisaalta perheiden vaatimustasolle halutaan asettaa yhdessä sovittuja rajoja. 122 Erityisen tuen tarve kasvaa Tulevaisuudessa korostuvat perherakenteiden muutokset, kansainvälisyys, lasten ja perheiden ongelmat, jopa pahoinvointi mielenterveys-, päihde- ja työttömyysongelmien vuoksi. Näin ollen varhaiskasvatuksen haasteena on enenevässä määrin kyky toimia yhdessä koko perheen kanssa ja kyky ennalta ehkäisevään toimintaan ja varhaiseen puuttumiseen sekä perheen ohjaamiseen asiantuntijaverkostossa apua saamaan (sosiaalipedagoginen osaaminen ja palveluohjaus). Erityislastentarhanopettajakoulutuksen vuotuisia sisäänottoja kasvatetaan. Ekokulttuurinen lähestymistapa tarjoaa työvälineen perheen lähestymiseen yksilöllisesti. Lainsäädäntö tulee muuttamaan sisällöllisiä vaatimuksia Kaikkein pienimpien lasten kotihoitoa halutaan lisätä ja tukea. Keinoiksi haastatteluissa tarjottiin, että harkitaan vanhempainrahakauden pidentämistä, äitiys-/ vanhempainloman subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista (esim. osa-aikainen hoito, kuntalisän ehtona perheen alle kouluikäisten hoito muuten kuin kunnallisessa päivähoidossa). Pienten lasten oikeutta saada ylläpitää yhteyttä päivähoitoryhmäänsä äidin uuden äitiysloman aikana on myös puolustettu lapsen edun nimissä vastapainona kustannustehokkuuden vaatimukselle ja sille, että kotihoidon kuntalisää voisi saada vain, jos perheen kaikki alle kouluikäiset lapset ovat kunnallisen päivähoidon ulkopuolella. Tämä edellyttää joustavia osapäivä- tai osakuukausiratkaisuja entistä enemmän päiväkoteihin. Lainsäädäntö määrittelee tulevaisuudessa myös päivähoidon sisällöllisiä vaatimuksia samalla tavoin kuin perusopetusta koskeva lainsäädäntö määrittää perusopetussisältöjä. MUUTOSTRENDIT Ammattiryhmät ja osaaminen moninaistuvat, mutta myös eriytyvät Varhaiskasvatuksellinen osaaminen, lapsen kasvun ja kehityksen osaaminen ja tätä kautta lapsen tarpeisiin vastaaminen kuuluvat kaikille ammattiryhmille ja edellyttävät kaikilta ammattiryhmiltä osaamista. Eri ammattiryhmien erityisosaamista ja vahvuuksia hyödynnetään työnjaossa ja ammattinimikkeissä. Erityisosaamisen tarve kasvaa. Myös verkosto-osaaminen ja kumppanuustaidot korostuvat tulevaisuudessa. Itse ei tarvitse osata kaikkea, vaan muiden osaamista on osattava hyödyntää. Päiväkodin henkilöstöllä on kasvava palveluohjaustehtävä. Perhepäivähoitajien rekrytointi vaikeutuu ja siksi tarvitaan uusia rekrytointihoukukkeita. Ohjaus- ja suunnitteluosaamista odotetaan tulevaisuudessa sekä lastentarhanopettajakoulutuksen että sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneilta. Työvuorosuunnittelussa varmistetaan lastentarhanopettajille 8 %:n suunnitteluaika pedagogisen laadun sekä kasvatuskumppanuuden ja erityisopetukseen tarvittavan ajan turvaamiseksi. Johtamista keskitetään siten, että usealla päiväkodilla on yhteinen hallinnollinen johtaja, mahdollisesti kasvatustieteiden maisterin tutkinnon tai sosionomi(YAMK)-tutkinnon suorittanut henkilö. 123 Varhaiskasvatuksen hallinto eriytyy hallinnolliseen ja pedagogiseen johtoon Päivähoidossa lisätään ammattijohtajuutta. Alueellisesti varhaiskasvatuksen johtaminen eriytyy ainakin suurilla paikkakunnilla palvelualuemallin mukaisesti useaa päiväkotia johtaviin palvelualuejohtajiin ja päiväkotikohtaisiin pedagogisiin päiväkodin johtajiin. Palvelualuemalli antaa johdolle mahdollisuuksia optimoida alueen päiväkodeissa henkilöstön käyttöä. Henkilöstölle muutos merkitsee sitä, että työpiste voi tarvittaessa olla muussakin kuin omassa päiväkodissa. Malli johtaa maisteritasoisen päivähoidon johtajien koulutukseen sekä heidän ja sosionomi(YAMK)tutkinnon suorittaneiden rekrytoinnin kasvuun palvelualuejohtajien vakansseille. Taloudellinen ja hallinnollinen ajattelu voimistuu varhaiskasvatuksessa Edelliseen kohtaan liittyen myös taloudellinen ja johtamistaidollinen toiminta nousee tärkeäksi tavoitteeksi ja tuloksellisuuden kriteeriksi varhaiskasvatuksessa. Taloudellisuutta tavoitellaan kustannustehokkailla päivähoitokeskuksilla, keskitetyllä aluejohtamisella ja henkilöiden työpisteen laajentamisella koskemaan joustavasti alueen eri päiväkoteja. Myös paremmalla koulutukseen ja osaamisprofiiliin perustuvalla työnjaolla tavoitellaan toiminnan tehokkuutta. Päivähoidossa taloudelliseen henkilöstömitoitukseen ja sen riittävyyteen vaikutetaan tulevaisuudessa entistä enemmän myös pitäytymällä tiukasti niissä tehtävissä, jotka varhaiskasvatus on itselleen määrittänyt strategioissaan ja rajapintojen selkiyttämisessä muiden toimijoiden kanssa. Henkilöstön tietoisuus täsmentyy koko palvelujärjestelmästä ja omasta roolista siinä sekä omasta työnkuvasta nykyiseen verrattuna. Varhaiskasvatus siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatus on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alaista toimintaa toisin kuin muu kasvatus- ja opetustoiminta. Varhaiskasvatus tulee siirtymään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetusja kulttuuriministeriön alaisuuteen lähivuosina. Tämä mahdollistaa kiinteän ja sujuvan siirtymisen päivähoidosta esiopetuksen kautta alakouluun joustavilla ja yksilöllisillä malleilla ja aikatauluilla. Siirtymisessä korostetaan varhaiskasvatuksen tehtävää lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen ohjaamisessa ja tukemisessa. Vuonna 2010 oli jo yli 200 kuntaa siirtänyt kunnallisen päivähoidon opetustoimeen. Uusi hallinnonala on saanut muutosta kuvaavan nimen, esim. kasvatus- ja opetustoimi. Muutostrendi näkyy jo uudessa varhaiskasvatuksen ja koulurakennusten suunnittelussa toteutuksessa: maahamme on jo syntynyt tai on suunnitteilla paljon rakennuskomplekseja. joissa syntyy palveluskeskustyyppisiä ratkaisuja. Niihin tullaan liittämään varsinkin uusilla asuinalueilla uudisrakentamisen yhteydessä alueen neuvolatoiminta, vanhusten palvelupiste ja mahdollisesti myös terveydenhuollon hoitajavastaanottopiste sekä muita palveluja. Moniammatillinen yhteistyö lisääntyy ja selkiytyy Lapsen kasvu ja kehitys tulee nähdä kokonaisvaltaisena tapahtumana, joka tapahtuu aina vuorovaikutuksena ympäristön kanssa. Pedagogisen osaamisen lisäksi tarvitaan varhaiskasvatustyössä monenlaista osaamista ja monialaista tietoa, kuten tietoa perheen tukemisesta, lastensuojelutyöstä, perheiden erilaisista ongelmista sekä mielenterveys- ja päihdeongelmista (Pennanen –Forss 2002, 26) ja palvelujärjestelmästä, jotta lasta ja perhettä pystytään auttamaan. 124 Moniammatillisuuden lisääntyessä tarvitaan prosessien kuvaamista ja vastuiden selkiytymistä. Koko henkilöstön on yhdessä hyvä käydä prosessit läpi niistä keskustellen, jotta kaikille syntyy yhteinen käsitys uusista toimintatavoista. Päiväkodin työ edellyttää verkosto- ja tiimityön osaamista sekä tietotekniikan ja sosiaalisen median käytön hallintaa. Päivähoidon yhteistyötahoja ovat mm. neuvolat, lastensuojeluviranomaiset ja perhetyöntekijät. Viime aikoina toimintaa on alettu organisoida uudella tavalla perhekeskuksiin, hyvinvointineuvoloihin jne., jotta erilaiset ammattilaiset muodostaisivat niissä tiiviin moniammatillisen tukiverkon perheelle pulmatilanteissa ja kehittäisivät yhdessä uusia työmuotoja perheen auttamiseksi. Uusia yhteistyömuotoja kuvataan Imatralla toimivaa hyvinvointineuvolaa koskevassa artikkelissa (Kohvakka &Peltola) kirjan osassa 2. HAASTEET Varhainen puuttuminen Varhaiskasvatus on osa seudullista ennaltaehkäisevää lastensuojelua ja myös osa kunta- tai aluetason hyvinvointistrategiaa. Ne perustuvat aukottomaan palvelujärjestelmään, jossa prosessit ja varsinkin niiden rajapinnat on huolella kuvattu ja kaikki asianomaiset ovat tutustuneet niihin tuntien omat roolinsa ja vastuunsa moniammatillisessa yhteistyössä ja verkostoissa. Myös kasvatuskumppanuussuhde perheeseen on oltava toimiva ja luottamuksellinen, jotta koko perhe saadaan mukaan huolen heikkojen signaalien alkaessa ilmaantua. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tehtävänä on reagoida nopeasti lapsiin liittyvissä ongelmatilanteissa, mm. lastensuojeluilmoitusten tekeminen tulee ymmärtää toimimisena lapsen parhaaksi eikä perhettä vastaan. Lastentarhanopettajakoulutuksen saaneista tulee olemaan pulaa Päiväkotien johtajien haastatteluissa ja ammattilehtien artikkeleissa on tullut toistuvasti esiin uhka siitä, että lastentarhanopettajakoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista tulee olemaan suurta puutetta päiväkotityössä, koska lastentarhanopettajakoulutuksen saaneiden kasvatustieteiden kandidaattien on helppoa ja houkuttelevaa jatkaa opintoja peruskoulun opettajan pätevyyteen. Peruskoulun opettajan työ on paremmin palkattua ja lomat ovat pidempiä kuin päiväkotityössä. Toisena houkukkeena jatko-opintoihin tulee olemaan edellä kuvattu trendi, jonka mukaan varhaiskasvatuksen hallintotehtäviä varten vaaditaan yliopistokoulutukseen varhaiskasvatuksen maisterin tutkintoa, joka tuo lisäpätevyyttä uudella tavalla organisoitaviin varhaiskasvatuksen alueellisiin johtotehtäviin. Sosionomeille on tarjolla ylempi ammattikorkeakoulututkinto, joka tuo hallinnollista ja taloudellista lisäosaamista johtamiseen. Kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus näkyy yhä enemmän Varhaiskasvatuksen asiakkaana on yhä useammin maahanmuuttajaperhe. Eri kielisiä ja eri kulttuuritaustaisia lapsia tulee lisää päiväkoteihin. Päivähoidossa toteutuva kasvatus, ohjaus ja opetus on osa lapsen ja perheen kotouttamisohjelmaa. Päiväkodin henkilöstön on tunnettava kotouttamisprosessi ja maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntö. Monikulttuurisille lapsille on turvattava tietoisuus omasta kulttuurista. Oikeus sen säilyttämiseen korostuu. Varhaiskasvatus osallistuu maahanmuuttajalapsen opetukseen ja ohjaukseen, jolla tämä oppii suomalaista kulttuuria, kieltä ja oppii toimimaan yhdessä suomalaisten lasten kanssa. 125 Kansainvälistyminen päiväkodissa nähdään kahdensuuntaisena: monikulttuurisuutta ja uutta tietoa tarvitaan päivähoidon henkilöstölle ja päiväkodin suomalaislapsille sekä toisaalta maahanmuuttajalapsille perheineen. Monikulttuurisuuden myötä päiväkodin yhteistyöverkosto laajenee. Monikulttuurisuustiedoista ja – taidoista tarvitaan lisäkoulutusta henkilöstölle. Varhaiskasvatuksen johdon asenne maahanmuuttoon ja monikulttuurisiin lapsiin heijastuu päiväkodin muuhun henkilöstöön. Monikulttuurisuuden tuomia odotuksia, haasteita ja osaamistarpeita selvitetään tarkemmin osan 3 lopussa erillisessä artikkelissa sekä varhaiskasvatuksen että sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa, työssä ja asiakkuuksissa. Teknologian käyttö päivähoidossa lisääntyy Päivähoidon asiakasperheiden kanssa asioidaan yhä enemmän sähköisen tietojärjestelmän kautta (mm. hallinnolliset asiat, päivähoitoon haku, päivähoitomaksut). Yhteistyö perheen ja päivähoidon välillä sähköisessä muodossa tulee yhä lisääntymään. Kaikkien ammattiryhmien työvälineenä tulevat olemaan sähköiset viestintävälineet. Toistaiseksi teknologian tarjoamat mahdollisuudet ovat usein vielä hyödyntämättä joko tietokoneiden tai atk-taitojen puutteen vuoksi. Atk:lla tehtävät paperityöt lisääntyvät kaikissa ammattiryhmissä ja vähentävät aikaa olla lasten kanssa. Asiaan kiinnitetään huomiota, jotta paperityötä järkeistetään dokumentoinnissa ja kirjaamisessa. 126 Leena Viitasaari UUDISTUVA JOHTAMINEN PÄIVÄHOIDOSSA Tamperelainen päivähoito katsoo rohkeasti eteenpäin haastavien strategisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Päivähoidolla on perusopetuksen kanssa yhteinen tuotantostrategia, jossa on haasteita kuudelle seuraavalle vuodelle. ”Ilo kasvaa oppien” visio on tarkoitettu niin lapsille kuin kasvattajille. Toiminnassa korostuu yhdessä tekeminen, vastuullisuus ja aloitteellisuus. Suurena haasteena, jopa mahdottomalta tehtävältä tuntuvana, päivähoidossa on laadukkaan lasten kasvatuksen, työhyvinvoinnin ja hyvin johdetun talouden yhteensovittaminen. Koska toiminta kuitenkin lähtee vastuullisuudesta ja luovuudesta, on tärkeää pohtia uusia avauksia ja luovia ratkaisuja päivähoitotoiminnan toteuttamiseksi. Tampereen yliopiston tutkijoiden Rannisto & Stenvall (2011, 79) mukaan moniäänisyys ja moniääninen johtaminen on sellaista, jossa päätöksenteko tapahtuu organisaation monia ääniä kuulemalla ja kuuntelemalla. Päivähoidon organisaatio ja johtamisen toimintamalli tavoittelee moniäänisyyttä tiimijohtamisen kautta. Lisäksi päivähoitopalvelun ydinprosessit, kasvatuskumppanuus ja varhaiskasvatuksen toteuttaminen, kuvaavat toimintaprosessin kokonaisuudessa eri toimijoiden perustehtävää ja vastuuta. Onnistunut ja kehittämiseen suuntautunut johtaminen edellyttää moniäänisyyttä, kokonaisuuksien hallintaa ja keskijohdon sitoutumista. Tampereen kunnallinen päivähoito tuottaa päivähoitopalveluja organisoituen aluetoiminnaksi ja alueella päiväkotijohtajien tiimeiksi. Keskeisintä toiminnassa on eri organisaatiotasolla toteutettava tiimitoiminta, tiimien johtaminen ja monisuuntaisen vuorovaikutuksen kehittäminen. Päiväkotien johtajat muodostavat keskenään 5 – 8 johtajan tiimejä ja kukin tiimi vastaa tietyn asuinalueen päivähoitopalvelujen tuottamisesta. Vastaavasti päiväkotijohtajat johtavat päivähoitoyksiköissään kasvattajatiimien toimintaa ottaen huomioon, että päivähoitoyksikön toiminta muodostaa johdettavan kokonaisuuden. Jokainen päiväkotijohtajatiimi muodostaa ryhmän, jolle yhteinen talous asettaa haasteet ja vastuun asuinalueen päivähoitopalvelun toteuttamiseksi. Tilaaja – tuottajamallissa perusajatus talouden suunnittelusta, seurannasta ja johtamisesta on muuttunut siten, että johtajatiimi on tietoinen tulojen ja menojen keskinäisestä suhteesta kuukausitasolla. Lisäksi tiimin tulojen ansaintalogiikan osaaminen ja hallinta on johtajatiimille yhtä tärkeää kuin menojen seuranta. Nykyisen talouden toiminnan lähtökohtana ns. nollabudjetti aina kalenterivuoden alkaessa. Ennen tilaaja- tuottajamallia talouden käyttö ja seuranta toteutui siten, että kalenterivuoden alussa oli budjetti, jonka käyttöä ja kulutusta seurattiin, tavoitteena käyttää kaikki budjetoidut määrärahat. Nykyinen talouden toteutumisen perusperiaate on, että menojen ja kustannuksen kattamiseksi tulee ansaita tuloja. Menojen käyttö on riippuvainen tulojen määrästä. Päivähoidon palvelut on palvelusopimuksessa määritelty tilaajan kanssa tuotettavaksi kustannuslaskennallisten hoitopaikkojen määrään perustuen. 127 Kunnallinen päivähoito, organisaatiossa jokainen tiimi, vastaa hoitopaikkojen tehokkaasta käytöstä. Päivähoitopalveluja tuottavan päivähoitotiimin johtajien ei ennakkoon tarvitse tietää, käyttääkö kustannuslaskennallista päivähoitopaikkaa alle - vai yli kolmevuotias lapsi tai onko lapsi osa-, kokovai vuoropäivähoidossa. Tampereen päivähoidon tulojen ansaintalogiikassa tietyn asuinalueen päivähoitopalveluja tuottava tiimi saa tuloja siitä, miten tehokkaasti hoitopäiviä toteutuu kutakin hoitopaikkaa kohden ja tilaajaa laskutetaan kuukausittain toteutuneista hoitopäivistä. Esimerkiksi alle kolme vuotiaan läsnäolo tuottaa tuloja 70 euroa ja yli kolme vuotiaan 50 euroa päivässä. Hoitopäivän hinnassa on huomioitu asetuksen edellyttämä lasten ja kasvattajien suhdeluku sekä lasten keskimääräiset läsnäolopäivät kuukaudessa. Toteutuneista hoitopäivistä syntyvillä tuloilla katetaan kaikki hoitopaikkaan kohdistuvat kustannukset, kuten tila-, henkilöstö, tukipalvelu- ja muut kustannukset. Kustannustietoisuus ja päivähoitopaikan hinnan rakenteen ymmärtäminen on mahdollistanut talouden ja toiminnan uudenlaisen johtamisen. Talous, toiminta ja toiminnan toteuttamiseen liittyvät ratkaisut ovat kokonaisuus, johon myös tiimin päivähoitohenkilöstö voi yhdessä vaikuttaa. Päivähoitopaikkaan liittyvien keskeisten kustannustekijöiden ymmärtäminen lisää vaikuttamisen mahdollisuutta toimintaan ja suunnitteluun. Päivähoitopaikkakustannuksen kokonaisuudessa henkilöstökustannukset ovat merkittävimmät, joten niiden toteutumista voidaan suunnitella yhdessä tiimin henkilökunnan kanssa. Päivähoitotoimintaan liittyvän materiaalin ostamisella voidaan pienillä määrärahoilla, suhteessa henkilöstökustannuksiin, lisätä toiminnan laatua ja työhyvinvointia. Viimeisen kolmen vuoden kokemukset toimintamallista ovat osoittaneet, että päiväkotitiimeissä henkilökunta on rohkeasti ylittänyt ”oman” päiväkotiyksikkönsä rajat ja kokee olevansa osa päivähoitotiimin henkilökuntaa. Toiminta on lisännyt henkilökunnan työnkiertoa ja uuden oppimista. Tampereen päivähoidossa toteutettiin kolmen vuoden kestoinen ”Osallistuminen ja vaikuttaminen päivähoidossa” -kehittämisprojekti vuosina 2007 –2009. Kehittämisprojektin tarkoitus oli löytää keinot ja menetelmät päivähoidon asiakasperheiden ja henkilöstön osallisuuden ja vaikuttamisen käytäntöjen kehittämiseksi uudessa tilaaja-tuottajamallissa. Samanaikaisesti kehitettiin tietoisesti tiimijohtamista organisaatiossa. Lähtökohtana oli, että todellisen muutoksen aikaansaaminen edellyttää useita samanaikaisia muutoksia. Kehittämisprojektin loppuraportissa todetaan, että tulevaisuuteen suuntautuva päivähoidon kehittäminen tapahtuu varhaiskasvatuksen kokonaisuutta kehittämällä. Erityisesti painotetaan osaamisen ja vuorovaikutuksen lisäämistä ja hyväksi koetut henkilöstöjohtamisen käytännöt tulee saada osaksi päiväkotien arkea. Tamperelaiseen päivähoitoon on raportin mukaan muodostunut pysyvät kehittämisrakenteet ja niiden avulla kehittäminen on kytkettävissä päivähoidon arkeen tulevaisuudessa. ( Lehtonen & Nakari & Kalliola 2009, 4, 59-60.) Päivähoitotoiminnan johtamisen erityinen haaste suuressa organisaatiossa on moniäänisyys ja keskijohdon, päiväkotijohtajien, sitoutuminen yhteisiin päämääriin ja strategisten tavoitteiden toteuttamiseen. Tilaaja-tuottajamallia tutkittaessa todettiin, että vanhasta toimintaympäristöstä ei siirrytty suoraan uuteen, vaan käynnissä on kehitysprosessi (Kiiveri 2007, 24). Muutos ei ole nopea ja toimintaympäristö muodostuu aina vanhan ja uuden yhdistelmästä. Päivähoidon ja päivähoitoyksiköiden johtamisessa tulee huomioida lähtökohta; päivähoito on palvelua ja sen keskiössä ovat lapset ja vanhemmat. Onnistuneen palvelun toteuttamiseen vaikuttaa ammatillinen motivoitunut henkilökunta. Päivähoidossa tyytyväinen asiakas ja motivoitunut osaava henkilökunta on mahdollista sellaisen johtamisen kautta, jossa on olemassa menetelmät ja mahdollisuudet osallisuudelle ja kuulluksi tulemiselle. Lisäksi johtamisen lähtökohta on päivähoidon peruspalvelun arjen, yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten vaikutusten sekä tulevaisuuteen suuntautuneen kehittämisen johtaminen oikeassa suhteessa. 128 Nykyinen Tampereen toimintamalli osallistaa päiväkotijohtajat tuotantostrategian tekemiseen ja johtajatiimit tavoitteiden toteuttamiseen. Talouden ja toiminnan seuranta on keskijohdon vastuulla. Tampereella toiminnan toteuttaminen ja seuranta on hyvin organisoitu, mutta kehittämisen kohteena on edelleen toiminnan arviointiin liittyvän tiedon analysointi ja vahvempi kehittämisorientaatio perustuen vuorovaikutukseen eri organisaatiotasoilla. Tietoa, raportteja ja asiakaskyselyjä toteutetaan systemaattisesti, mutta eri ilmiöiden ja tulosten, kuten talous, asiakkuus, henkilöstö ja yhteiskunnalliset muutokset keskinäistä suhdetta tulee analysoida tulevaisuudessa entistä paremmin. Päivähoidossa muutoksen johtaminen ja hallinta perustuu yhteiseen käsitykseen muutokseen vaikuttavista tekijöistä, yhteiseen kehittämissuuntaan sitoutumisesta ja avoimesta vuorovaikutuksellisesta tiedottamisesta. Tampereen päivähoidossa toiminta perustuu prosessiajatteluun. Prosessiajattelu merkitsee työn suunnittelua loogisessa suorittamisjärjestyksessä ja sillä saadaan aikaan haluttuja tuloksia, tehokkuutta ja sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin (Stenvall & Airaksinen 2009, 77). Tampereen päivähoidon prosessien kuvaamisella on ollut merkittävä vaikutus siihen, että jokainen päivähoidon työntekijä on voinut asemoida ja konkretisoida oman perustehtävänsä päivähoitopalvelun prosesseissa ja toiminnan kokonaisuudessa. Palveluprosessit kuvaavat eri ammattiryhmien ja toimijoiden vastuut ja mahdollistavat päivähoidon kehittämisen oman työn näkökulmasta. Tampereen päivähoidossa ”ilo kasvaa oppien” ja tämä perustuu kokonaisuuksien hallintaan, suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Lähteet Rannisto, P-H. & Stenval, J. & Juusenaho, R. (toim.) 2011. Enemmän kuin osiensa summa. Kiiveri, T. 2007. Johtaminen julkisissa organisaatioissa. Stenvall, J. & Airaksinen, J. 2009. Manse mallillaan – Tampereen mallin arviointi ja palveluinnovaatiot. Lehtonen, J. & Nakari, R. & Kalliola, S. 2009. Osallistuminen ja vaikuttaminen päivähoidossa. Kehittämisprojekti. Tampere. 129 Marja-Liisa Vesterinen, Ullamaija Kauppinen ja Maria Lankoski VARHAISKASVATUSHENKILÖSTÖN NYKYISET TEHTÄVÄT, TYÖNJAKO JA OSAAMINEN SOTE-ENNAKOINNIN haastattelujen, henkilöstölle suunnatun internet-kyselyn ja ajankohtaisten päivähoitoa koskevien lehtiartikkelien perusteella on varhaiskasvatushenkilöstön tehtävistä ja työn jaosta syntynyt kuva, että päiväkodeissa on paljon, jopa liian paljon ns. kaikille yhteisiä tehtäviä. Sen vuoksi ei eri ammattiryhmien parhain osaaminen ole ehkä oikealla tavalla käytössä. Tämä seikka on selvästi tunnistettu ja siihen haetaan muutosta. Seuraavassa esitetään lähtötilanne eli varhaiskasvatuksen eri ammattiryhmien tehtävät ja työnjako sekä osaamisen vahvuudet sellaisena kuin kohderyhmämme on niitä kuvannut. Lisäksi tässä luvussa tarkastellaan lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneiden kasvatustieteiden kandidaattien ja sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneiden koulutusta ja osaamisen vahvuuksia. Tarkastelu perustuu sekä opetussuunnitelmien läpikäyntiin että haastatteluihin ja muihin artikkeleihin. VARHAISKASVATUKSEN ERI AMMATTIRYHMIEN NYKYISET TEHTÄVÄT JA VAHVUUSALUEET Jotta tiedetään, mitä uusia osaamistarpeita tulevaisuuden varhaiskasvatus asettaa eri henkilöstöryhmille ja heidän taustatutkinnoilleen, selvitettiin aluksi henkilöstökyselyllä päiväkodin johtajan, lastentarhanopettajan (lastentarhanopettajakoulutus tai sosionomi(AMK)-tutkinto) ja lastenhoitajan tehtävät ja osaamisen vahvuusalueet tällä hetkellä. Näin koottuja tietoja täydennettiin päiväkotien johtajien haastatteluissa. Päiväkodinjohtaja Johtotehtävistä säädetään laissa sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005, 10 §). Päiväkodin johtajalta, joka osallistuu ajoittain lapsiryhmässä työskentelyyn, antaa työntekijöille ammatillista ohjausta ja osallistuu yksittäisen päiväkodin varhaiskasvatuksen suunnitteluun, edellytetään lastentarhanopettajan kelpoisuutta sekä riittävää johtamistaitoa (3 §). Päivähoidon hallinnollinen johtaja Päivähoidon hallinnollisia johtotehtäviä ovat tehtävät, joihin ei sisälly ammatillisen ohjauksen antamista eikä välitöntä asiakastyötä lapsiryhmässä. Hallinnollisiin johtotehtäviin edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, esim. kasvatustieteen maisterin tutkintoa sekä riittävää johtamistaitoa. Erityislastentarhanopettaja Erityislastentarhanopettajan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävän edellyttämä peruskoulutus ja sen lisäksi suoritettu soveltuva erikoistumiskoulutus tai jatkotutkinto. Asetuksen mukaan (2 §) erityislastentarhanopettajan tehtäviin kelpoisuuden tuottava erikoistumiskoulutus on yliopistossa suoritetut erityisopettajan opinnot (A 794/2004 19 § 1 mom. 3 kohta, A 576/1995 14 § 2 mom.). 130 Oheisessa taulukossa on esitetty muiden kuin johdon tai erityislastentarhanopettajien tehtävät ja osaamisen vahvuudet ammattiryhmittäin henkilöstökyselyn ja esimiesten haastattelujen perusteella. Tehtävät kertovat samalla, minkälaisella työnjaolla päivähoidossa toimitaan. Lastentarhanopettajan tehtävissä toimivat lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK) -tutkinnon suorittaneet on eroteltu omiksi ryhmikseen. Taulukoissa 1-4 on esitetty kaikkien ammattiryhmien yhteiset ja sen jälkeen kunkin ammattiryhmän omat työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. TAULUKKO 1 Kaikkien ammattiryhmien yhteiset työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. Kaikki päiväkodin ammattiryhmät Tehtävät • lasten perushoito ja toiminnan toteuttaminen, suunnittelu, arviointi, • tiimityö ; työtehtäviin kuuluu kaikki perustyö, tuokioiden suunnittelu ja veto, vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, vasun teko, muu suunnittelu ja tiimityö koko päiväkodin henkilöstön kanssa. • lapsiryhmän ohjaus ja opetus (päivän jokaisessa arkisessa tilanteessa), suunnittelu • yhteistyö muiden eri tahojen kanssa • erityisen tuen suunnitelmien toteuttaminen • opiskelijan ohjaus • vasu-kansioiden tekeminen (omahoitaja) • dokumentointi Vahvuudet • varhaiskasvatuksen perusosaaminen Päiväkodeissa toteuttavat kaikki ammattiryhmät jossain määrin samoja lasten perushoitoon, toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen sekä arviointiin liittyviä tehtäviä. Ennakointitutkimuksen henkilöstökyselyssä vastaajat ryhmittelivät kaikille yhteisiä työtehtäviä seuraavalla tavalla: kaikki osallistuvat tuokioiden suunniteluun ja vetoon, vanhempien kanssa toteutuvaan yhteistyöhön ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen sekä vasu-kansioiden tekemiseen omahoitajan roolissa. Kaikilla ammattiryhmillä on opiskelijoiden ohjaustehtäviä, erityisen tuen suunnittelua ja dokumentointia. Lastentarhanopettajakoulutuksen saaneet lastentarhanopettajat ja sosionomit kuvasivat lastentarhanopettajan vakanssilla toimiessaan heillä olevan seuraavia lastentarhanopettajan tehtäviä: pedagoginen vastuu lapsiryhmästä, erityistarpeiden kartoitus, erityisen tuen suunnitelmien laadinta ja arviointi, varhaiskasvatuksen suunnittelutyöryhmässä toimiminen, yhteistyö eri osastojen kanssa, lasten erityistarpeiden kartoitus erilaisin testein. Riippuen lastentarhanopettajan koulutuksesta nimesivät kyselyyn osallistuneet kuitenkin vahvuuksiaan em. tehtävissä erilaisiksi. 131 TAULUKKO 2 Lastentarhanopettajakoulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. Lastentarhanopettaja (lastentarhaopettajakoullutus) Tehtävät Vahvuudet • • • • • • • • kaikille yhteiset tehtävät pedagoginen vastuu lapsiryhmästä varajohtajana toimiminen erityistarpeiden kartoitus, erityisen tuen suunnitelmien laadinta ja arviointi varhaiskasvatuksen suunnittelutyöryhmässä toimiminen esiopetussuunnitelma (eskariryhmät) yhteistyö eri osastojen kanssa lasten erityistarpeiden kartoitus erilaisin testein Varhaiskasvatusosaaminen • pedagoginen osaaminen • kasvatusosaaminen • hoiva-, hoito- ja huolenpito-osaaminen Erityisosaaminen • esiopetus- ja opetussuunnitelmaosaaminen • lasten kehityspsykologian osaaminen taito perustella asiat ja nähdä, miksi lapsi tekee noin • lapsen kehityksen ja oppimisen tuntemus • tutkimus- ja kehittämisosaaminen Samalla tavalla osaamisen eroja kuvasivat myös haastatellut päiväkotien johtajat ja varhaiskasvatuksen johtajista osa. TAULUKKO 3 Sosionomi(AMK)-tutkinnon (varhaiskasvatuksen suuntautuminen) ja lastentarhanopettajakelpoisuuden suorittaneiden lastentarhanopettajien työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. Sosionomi(AMK) Tehtävät • kaikille yhteiset tehtävät • pedagoginen vastuu lapsiryhmästä • erityistarpeiden kartoitus, erityisen tuen suunnitelmien laadinta ja arviointi • varhaiskasvatuksen suunnittelutyöryhmässä toimiminen • yhteistyö eri osastojen kanssa • lasten erityistarpeiden kartoitus erilaisin testein • perhetyö Vahvuudet Varhaiskasvatusosaaminen • pedagoginen ja sosiaalipedagoginen osaaminen • varhaiskasvatuksen tavoitteiden, menetelmien ja sisältöalueiden tuntemus • kasvun tukeminen ja ohjaus arjessa, kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja elämäntilanteissa • moniammatillinen yhteistyö • hoiva-, hoito- ja huolenpito-osaaminen Erityisosaaminen • sosiaalinen osaaminen • kasvatuskumppanuusosaaminen • lapsen kokonaisuuden hahmotus • tunneäly • lastensuojeluosaaminen • lapsen kasvun ja kehityksen tuntemus • sosiaalipedagoginen osaaminen • reflektiivinen johtamisosaaminen ja työn kehittämisosaaminen 132 Lastenhoitajan toimivat lähihoitajat, perushoitajat ja vanhempia alan tutkintoja suorittaneet huolehtivat yhteisten perustehtävien lisäksi lasten vaatehuollosta, terveydentilan seurannasta ja arvioinnista ja jossain määrin siivouksesta. Perushoidon osaaminen olikin heidän mielestään heidän vahvuutensa. Lastenhoitajana lähihoitajat korostivat tärkeimpänä tehtävänään olevien lasten kanssa olemisen, välittämisen, lasten tarpeiden kuuntelun ja niihin vastaamisen. He kokevat tehtäväkseen olla äidillinen syli, jota lapsi kaipaa hoitopäivän eri vaiheissa. Vastaavia osaamisprofiileja on esitetty aiemmissa tutkimuksissa (Tast 2003, Kärkkäinen 2005, Saikkonen 2007, Hämäläinen 2008, Lehtonen 2008, Viinamäki 2008, Kähärä & Kaipainen 2009). TAULUKKO 4 Lähihoitajakoulutuksen saaneiden lastenhoitajien työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. Lastenhoitaja (lähihoitajan tutkinto) Tehtävät kaikille yhteiset tehtävät vaatehuolto, perushoito lasten terveydentilan arviointi ryhmätilojen siivous • lasten kuuntelu, läsnäolo, turva • • • • Vahvuudet Varhaiskasvatusosaaminen • lasten perushoidon osaaminen; perushoidollinen ote • oman osaaminen ja työn rajojen tunnistaminen Erityisosaaminen • taito olla läsnä lasten kanssa • lapsen tarpeiden kuuntelu ja niihin vastaaminen Perhepäivähoitajien tehtävänä on kokonaisvaltaisesti huolehtia hoidossa olevien lasten perushoidosta, kasvatuksesta ja ohjauksesta. He myös vastaavat kasvatuskumppanuuden toteutumisesta lasten perheiden kanssa. Poiketen muista ammattiryhmistä laittavat perhepäivähoitajat myös hoitolapsille ruoan ja välipalat sekä siivoavat hoitotilat, jotka usein ovat perhepäivähoitajan omassa kodissa. Perhepäivähoitajat kokivat, että kirjallisia töitä on kertynyt heidän työhönsä niin paljon, ettei niitä ehdi tehdä normaalin työajan puitteissa. Perhepäivähoitajat arvioivat saaneensa paljon uutta osaamista työhönsä perhepäivähoitajan ammattitutkinnon kautta. Perhepäivähoitajat ennakoivatkin, että tulevaisuudessa kaikilta vaaditaan ammattitutkintoa. Perhepäivähoitajien tulevaisuuden osaamishaasteiksi mainittiin kyselyvastauksissa - erityislasten kasvuun ja kehitykseen liittyvää koulutusta - tietotekniikan parempi hallinta - monikulttuurisuustaidot (erilaiset kieli- ja kulttuuritaustaisten perheitten kohtaamiset) - ajanhallintataidot, jotta dokumentoinnin ehtii tehdä työpäivän puitteissa lasten siitä kärsimättä ‐ perhepäivähoitajan ammattitutkinnon arvioitiin tulevan pakolliseksi kaikille ja sitä pidettiin hyvänä asiana. Taulukkoon 5 on koottu perhepäivähoitajien tehtävät ja osaamisen vahvuusalueet. 133 TAULUKKO 5 Perhepäivähoitajien työtehtävät ja osaamisen vahvuudet. Perhepäivähoitaja Tehtävät lasten perushoito: ruuanlaitto, ruokailu, ulkoilu, laulut, leikit, askartelu dokumentointi varhaiskasvatus yhteistyö vanhempien kanssa, kasvatuskumppanuus, vanhempien kanssa keskustelu tavoitteiden asettaminen toimintavuodelle huomioiden lasten ikä ja kasvu yhteistyö ohjaajan, toisten hoitajien, varhaiskasvatuksen erityistyöntekijöitten kanssa ja tarvittaessa muiden tahojen kanssa oman työn kehittäminen (kuukausikokoukset, tiimit, koulutuksiin osallistuminen, alan kirjallisuutta lukemalla) Vahvuudet • Varhaiskasvatuksen perusosaaminen ‐ lapsen yksilöllinen huomioiminen ‐ arjen kokonaishallinta ‐ läsnäolo lasten kanssa ‐ asiakkaan palveluosaaminen, sosiaalinen osaaminen • Erityisosaaminen ‐ kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa ‐ yhteistyö erityistyöntekijöiden kanssa Kaikki ammattiryhmät kritisoivat sitä, että tehtäviin kuuluu liian paljon kirjallisia töitä, joihin menee jopa yksi työpäivä viikossa. Kyseinen aika on pois päiväkodin ydintehtävästä ja asiaan toivottiin perustellusti muutosta. Haastattelujen ja kyselyjen perusteella syntyi näkemys siitä, että lähihoitajien koulutukseen tulee saada oma koulutusohjelma varhaiskasvatustyötä varten ja että sen varhaiskasvatukseen liittyvät opinnot tulee aloittaa jo toisena opintovuonna. Tilaa saadaan jättämällä pois niitä opintoja, jotka eivät liity varhaiskasvatusikäisiin. LASTENTARHANOPETTAJAKOULUTUKSEN JA SOSIONOMI(AMK) -KOULUTUKSEN SAANEIDEN OSAAMISPROFIILIN VERTAILU VARHAISKASVATUSOSAAMISEN NÄKÖKULMASTA Seuraavassa tarkastellaan lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-koulutuksen tuottamien kelpoisuuksien ja osaamisprofiilien eroja. Suomalaisen varhaiskasvatustyön kaksi tehtävää, pedagoginen ja sosiaalinen, herättävät paljon keskustelua ja luovat jännitteitä varhaiskasvatuksen kentällä. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, onko vastakkainasettelulle perusteita vai voidaanko mahdollisia koulutuksen tuottamia osaamisen eroja mieluummin hyödyntää mahdollisuutena uuden työnjaon kehittämiseen ja eri tutkintojen tuoman osaamisen parempaan käyttämiseen. Keskustelua aiheuttaa myös lainsäädäntö, joka estää sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneita pätevöitymästä elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti esiopetustehtävään tai erityislastentarhanopettajaksi. Laki ei myöskään mahdollista sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneelle pätevöitymistä lastentarhanopettajaksi lisäkoulutuksella, jos tutkintoon ei ole suoraan sisältynyt 60 opintopisteen verran varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja. 134 SOTE-ENNAKOINTI-projektissa haluttiin selvittää päiväkotien nykyisten ja tulevaisuuden osaamisvaatimusten näkökulmasta, onko lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneilla toisiaan täydentävä tai vaihtoehtoinen osaamisprofiili vai ovatko näiden kahden tutkinnon tuottamat osaamisprofiilit joillain osaamisalueilla peräti eri tasoisia. Johtoajatuksenamme oli se, että koulutus perustuu aina hyvin suunniteltuun ja valmisteltuun opetussuunnitelmaan eli tutkinnosta syntyvä osaaminen on suunniteltua, työelämälähtöistä ja tarkoituksellista. Mikään koulutus ei ole aivan sattumalta sellainen kuin se on, vaan taustalla ovat havaitut osaamistarpeet. Sen vuoksi on myös pohdittava, mitkä havaituista osaamisen eroista ovat tarpeen, jotta varhaiskasvatuksen käyttöön saadaan sellainen kokonaisosaaminen, jota tullaan tarvitsemaan. Yhtä lailla on pohdittava, mitkä osaamisen puutteet em. kahdessa tutkinnossa ovat sellaisia, että niiden pitäisi johtaa opetussuunnitelman muutoksiin. Koulutuksen perusteella syntyvä kelpoisuus lastentarhanopettajan tehtävään Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (voimaan 1.8.2005, 272/2005) ja asetus (608/2005) määrittelevät lastentarhanopettajan tehtäviin kelpoisuusvaatimuksiksi vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, johon sisältyy vähintään 60 opintopisteen laajuiset pääaine- ja suuntautumisvaihtoehtoihin sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot. Sosionomit(AMK) täyttävät siis lastentarhanopettajan kelpoisuuden ja voivat toimia lastentarhanopettajina, jos heidän tutkintoonsa on sisältynyt 60 opintopisteen verran varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja. Sosionomien koulutusohjelman opetussuunnitelmat ja opiskelijoiden henkilökohtaiset opetussuunnitelmat laaditaan ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatukseen suuntautuvissa opinnoissa tietenkin siten, että eo. 60 opintopisteen vaatimus täyttyy. Ongelma on lähinnä niillä sosionomeilla, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa aiemmin ilman ko. 60 opintopisteen opistoja. Kelpoisuuslain mukaan voi henkilö, jolla on lastentarhanopettajan kelpoisuus ja riittävä johtamistaito, työskennellä lasten päivähoidon ammatillisissa johtotehtävissä (Laki 272/2005). Kelpoisuus esiopetuksen vastuulliseksi kasvatushenkilöksi Esiopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon ja tutkintoon sisältyvinä tai erillisinä joko yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut opinnot tai kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 11 §:ssä tarkoitetut 35 opintoviikon laajuiset ammatillisia valmiuksia antavat opinnot; taikka lastentarhanopettajan tutkinnon. (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986, muutossäädös 2005/865, 7§.) Sosionomi(AMK) ei ole kelpoinen esiopetuksen vastuulliseksi kasvatushenkilöksi (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista A 1998/986, muutossäädös 2000/327, 7 §). Sosionomi(AMK) voi kuitenkin toimia koulutuksensa perusteella päiväkodin esiopetusryhmässä lastentarhanopettajana. Elinikäisen oppimisen ja jatkuvan koulutuksen periaate ei toteudu sosionomikoulutuksessa esiopetustehtävään pätevöitymisen osalta. Tutkimuksessamme emme löytäneet muilta koulutusaloilta 135 vastaavaa lainsäädännöllistä estettä lisäpätevöityä omalla alallaan. Esiopetuskelpoisuuteen pätevöittävät opinnot ovat lastentarhanopettajakoulutuksessa selkeä erillinen ”paketti”, jolla ei ole sellaisia esitietovaatimuksia, jotka eivät sisältyisi myös sosionomi(AMK)-koulutukseen. Näin ollen kyseisen ”paketin” pitäisi olla myös erikseen suoritettavissa. Em. pätevöitymisen este olisikin lainsäädännöllä poistettava pikaisesti. Lakimuutosta tarvitaan paitsi itse esteen perusteettomuuden vuoksi, niin myös siksi, että lastentarhanopettajakoulutuksen saaneista on pulaa varhaiskasvatuksessa, eikä tilanteen odoteta helpottuvan. Lastentarhanopettajia siirtyy paljon jatkamaan opintojaan tavoitteena peruskoulun luokanopettajan pätevyys tai kasvatustieteiden maisterin tutkinto. Opettajien ammattijärjestö OAJ:n selvitys lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien saatavuudesta ja riittävyydestä vuodelta 2009 kertoo tilanteen menneen koko ajan huonompaan suuntaan. Tulevaisuuden henkilöstötarpeiden näkökulmasta on jo todella kiire saada aikaan lainmuutos, joka mahdollistaa sosionomi(AMK)- tutkinnon suorittaneille mahdollisuuden esiopetuskelpoisuuden hankkimiseen lisäkoulutuksena. Täydennyskoulutusmuoto voisi olla erikoistumisopinnot tai oppisopimuskoulutus ammattikorkeakoulussa. Erikoistumisopintoja toteutetaan sosiaali- ja terveysalalla esimerkiksi lääkäreiden ja hoitajien välisen työnjaon uudistamiseksi ja sama malli sopii hyvin myös varhaiskasvatuksen koulutukseen. Esiopetuskelpoisuutta voidaan toki tarkastella myös työnjaon terävöittämisen näkökulmasta. Olisiko perusteltua, että sosionomi(AMK) käyttäisi jatkossakin osaamistaan niillä alueilla, joissa on vahvimmillaan ja lastentarhanopettajakoulutuksen saanut vastaavasti omilla vahvuusalueillaan, kuten esiopetuksesta vastaavana? Tulevaisuudessa rekrytointiongelmat varhaiskasvatuksen alalla pahenevat kuitenkin siinä määrin, että nykyistä työnjakoa ja nykyisiä kelpoisuuksia ei voitane ylläpitää ilman uudistuksia. Esiopetukseen tarvitaan kelpoisuusehdot täyttävää henkilöstöä. Siksi ehdotamme lakiuudistuksenkäynnistämistä siten, että sosionomi(AMK)-tutkintoa voidaan täydentää esiopetuskelpoisuuteen johtavilla opinnoilla. Ehdotamme, että lainmuutoksen myötä tulevaisuutta varten suunnitellaan sosionomien(AMK) koulutusohjelman jatkoksi täydennyskoulutusopinnot esiopetuskelpoisuuden suorittamista varten. Jokainen valmistunut sosionomi(AMK) voi sen jälkeen itse harkita omien uratavoitteidensa ja työpaikan tarpeiden perusteella, mihin varhaiskasvatuksen osa-alueeseen erikoistuu (esim. perhetyö, esiopetus vai kumpikin). Tämä näkökulma ei ole optimaalinen työnjaon kehittämisen näkökulmasta, mutta se on realistinen suhteessa rekrytointinäkymiin tulevaisuudessa. Koulutuksen perusteella syntyvät osaamisprofiilit Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lastentarhanopettajan tehtävänä on toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä vastaaminen. Lastentarhanopettajan tehtävissä painottuvat erityisesti opetukseen ja pedagogiikkaan liittyvät tehtävät, lapsiryhmien ohjaaminen, kotikasvatuksen tukeminen, psykososiaalinen työ sekä erityistä tukea ja hoito tarvitsevien lasten hoidon ja tuen varmistaminen. Lastentarhanopettaja tekee päivittäin kasvatukseen, opetukseen ja hoitoon liittyviä tehtäviä sekä näitä tukevaa työtä, kuten suunnittelua ja kehittämistä sekä yhteistyötä perheiden ja muiden tahojen kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 45.) Lastentarhanopettajan työtehtäviä määriteltäessä pitäisi huomioida, että ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistokoulutuksen saaneet lastentarhanopettajat ovat opiskelleet eri tavoin painottuneissa 136 koulutusohjelmissa, minkä takia lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaavien sosionomien (AMK) ja kasvatustieteen kandidaattien erilaisten koulutusten tuottama erityinen osaaminen pitäisi hyödyntää varhaiskasvatuksessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 45.) Sosionomikoulutus ammattikorkeakoulussa kestää 3,5 vuotta ja lastentarhanopettajakoulutus yliopistossa 3 vuotta (kasvatustieteiden kandidaatti). Edellisessä suoritetaan 210 opintopistettä, jälkimmäisessä 180. Sisällölliset erot löytyvät pedagogiikan, didaktiikan, sosiaalipedagogiikan, opetuksen suunnittelun ja johtamisen opinnoista. Kumpikin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto (taso 6). Lastentarhanopettajan tulee osata määritellä opetuksen tavoitteita ja sisältöjä sekä valita niiden toteutumista tukevia pedagogisia menetelmiä. Lastentarhanopettajan tulee osata rakentaa lasten kasvulle ja kehitykselle sopivia kasvu-, oppimis- ja opetusympäristöjä ja hänen on osattava ohjata lapsia näissä ympäristöissä sekä yksilöohjauksena että ryhmäohjauksena. Lastentarhanopettajalta odotetaan myös varhaiskasvatussuunnitelmien ja esiopetuksen opetussuunnitelmien laadintaan liittyvää osaamista sekä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen jatkumon ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvää osaamista. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 34.) Lastentarhanopettajakoulutukseen sisältyy pedagogisia ja didaktisia opintoja harjoitteluineen yhteensä hiukan yli 100 opintopistettä. Ammattikorkeakoulun sosionomiopinnoista on varhaiskasvatuksen, pedagogiikan ja sosiaalipedagogiikan opintoja harjoitteluineen noin 120 opintopisteen verran. Edellä olevat, lähes samat opintopistemäärät jakautuvat kuitenkin sosionomiopinnoissa pedagogiikan ja sosiaalipedagogiikan kesken (esim. 48 op ja 48 op). Tästä syntyy merkittävä ero osaamisprofiileihin. Sosionomi(AMK)-koulutuksessa ja lastentarhanopettajakoulutuksessa on osittain keskenään samoja oppisisältöjä, mutta on myös selviä sisällöllisiä eroja. Lastentarhanopettajakoulutus kattaa kasvatuksen, pedagogiikan ja opetuksen osaamisalueet. Kasvatustieteen perus- ja aineopinnot sekä varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen liittyvät opinnot antavat lastentarhanopettajille vahvan teoreettisen valmiuden päiväkotityöhön. Oppiminen edellyttää opittavaan asiaan liittyvän kokemuksen saamista opittavasta asiasta, ennen kuin sen sisäistää ja alkaa sitä käyttää. (Kolb 1984). Harjoittelu työelämässä on lastentarhanopettajakoulutuksessa vähäisempää kuin sosionomi(AMK)- opinnoissa. SOTE-ENNAKOINTI-projektin tekemä nettikysely päivähoidon henkilöstölle ja haastattelut päiväkodin johtajille sekä eri kaupunkien päivähoidon johtoryhmille toivat esiin seuraavat erot lastentarhanopettajatutkinnon ja sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneiden osaamisessa: • Lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneiden vahvuutena on pedagoginen osaaminen, oppimisen tukeminen ja opetussuunnitelmaosaaminen, kyky toiminnan suunnitteluun ja ryhmien ohjaukseen sekä esiopetusosaaminen. • Koulutus antaa vahvan tietämyksen lapsen normaalista kasvusta ja kehityksestä ja siten myös päiväkodin toiminnan suunnittelusta. • Kasvatuskumppanuustaidot eivät ole lastentarhanopettajakoulutuksen saaneilla yhtä vahvat kuin sosionomi(AMK)-koulutuksen saaneilla. • Sosionomien vahvuuksia ovat sosiaalipedagoginen osaaminen, vahva osaaminen kasvatuskumppanuuden toteuttamisessa, toimintaympäristöosaaminen, työyhteisöosaaminen ja johtamisosaaminen sekä johtamisen ja työn kehittämisen osaaminen. Kaikki lastentarhan- 137 opettajatehtävissä toimivat tarvitsevat pedagogisen johtamisen taitoja, joiden avulla kasvatus- ja opetustyötä paitsi johdetaan, niin myös kehitetään. • Sosionomien koulutus antaa erityisiä valmiuksia perhetyöhön sekä erilaisten lasten ja perheiden kohtaamiseen ja tukemiseen kasvun ja kehityksen eri vaiheissa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Vahvuusalueita ovat myös moniammatillinen työote ja verkostoissa toimimisen osaaminen. Koulutus antaa laaja-alaisen ymmärryksen varhaiskasvatukseen osana yhteiskunnan kokonaisuutta. Koulutuksessa syntyvä päihde- ja mielenterveystyön osaaminen sekä lastensuojelun ja perhetyön osaaminen ovat sosionomien vahvuuksia, kuten myös sosiologia ja sosiaalipolitiikka. Läpikäymissämme tutkimuksissa, opinnäytetöissä ja muissa artikkeleissa on lähes poikkeuksetta tullut esiin samoja eroja osaamisprofiileissa. (Saikkonen 2007, Viinamäki 2008, Happo 2008, Kähärä & Kaipainen 2009.) Aiemmissa tutkimuksissa on jäänyt liian vähälle tarkastelulle varsinaisen asiantuntijuuden kehittyminen työkokemuksen myötä eli työssä oppiminen. Koulutuksen tuottama osaaminen on vain pieni osa henkilön työpaikallaan osoittamasta kompetenssista ja se tulee ottaa huomioon työtehtäviä määritettäessä (vrt. Marsick & Watkins 1990, Tynjälä 1999, Eraut, Alderton, Cole & Senker 1998, Vesterinen 2002, Uusitalo 2005). Työpaikalla tehtävien osaamiskartoitusten pohjalta voidaan jokaiselle henkilöstöön kuuluvalle määrittää sekä täydennyskoulutustarpeet että tehtävät, joissa henkilön osaaminen ja vahvuudet saadaan parhaaseen käyttöön. Varhaiskasvatuksen työnjakokeskusteluista on puuttunut tulevaisuudessa korostuva vahva näkemys siitä, että esimiesten tulee antaa alaisilleen erityisvastuita ja tehtäväkokonaisuuksia henkilökohtaisen osaamisprofiilin ja toiveiden perusteella, ei standardin mukaan kaikille saman sisältöisinä. Tähän keskusteluun pitäisi liittää keskustelu siitä, minkälaisia pätevöitymismahdollisuuksia yliopistot ja ammattikorkeakoulut tarjoavat mm. edellä olevaan esiopetuskelpoisuuteen liittyen. Jokainen henkilö voi sitten yhdessä työnantajansa kanssa suunnitella ja sopia siitä, ketkä suorittavat lisäpätevöitymisen ja ottavat vastuulleen esiopetustehtäviä. Varhaiskasvatus ei voi olla erillinen saareke, jossa näin ei nykyaikana voitaisi menetellä. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen (Saikkonen 2007, 52) perusteella päiväkotien johtajat arvioivat sosionomeilla olevan hyvät valmiudet tarkkaan työn suunnitteluun sekä toimintaan näiden suunnitelmien mukaan. Saman tutkimuksen mukaan päiväkotien johtajat pitivät hyvänä sosionomikoulutuksen laaja-alaisuutta. Sosionomien valmiudet varhaiskasvatuksen päiväkotityöhön koettiin hyviksi. Em. opinnäytetyön mukaan vain harva päiväkodin johtaja piti laajojen pedagogisten opintojen puuttumista työn tekemistä haittaavana tekijänä, koska ihminen oppii uutta ja osaa myös hakea lisää tietoa tarvittavista aiheista. Osa lastentarhanopettajakoulutuksen saaneista arvioi SOTE-ENNAKOINTI-projektin haastatteluissa kuitenkin sosionomikoulutuksen 60 opintopisteen varhaiskasvatus- ja sosiaalipedagogiikan opintoja riittämättömiksi. Syynä näytti olevan se, ettei sosionomikoulutuksen opintopistemääriä ja niiden sisältöä tunneta riittävästi. Myös Saikkosen (2007) opinnäytetyössä kävi ilmi, että sosionomitutkinnon sisältöä ei tunnettu riittävästi. Ne päiväkodin johtajat, joilla oli enemmän kokemusta sosionomeista(AMK) työyhteisön jäsenenä, suhtautuivat sosionomeihin (AMK) positiivisemmin ja avoimemmin eli siis tiedoilla koulutuksen sisällöistä oli vaikutusta suhtautumiseen sosionomikoulutuksen saaneisiin. Haastattelujemme perusteella on huomattava, että varhaiskasvatuksen esimiestasolla ei sosionomien ja lastentarhanopettajatutkinnon suorittaneiden välillä nähdä osaamisen eroja joka puolella 138 Suomea. Tämä saattaa johtua erityisen hyvin suunnitelluista ja toteutetuista sosionomi(AMK)tutkinnon opetussuunnitelmista kyseisillä alueilla. Vastakkainasettelu lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-tutkinnon tuottamasta osaamisesta näyttää vaihtelevan eri puolilla Suomea. Keväällä 2010 täytettiin Jyväskylässä 14 lastentarhanopettajan vakanssia, joista puoleen valittiin sosionomi (AMK)-tutkinnon suorittanut ja puoleen lastentarhanopettajakoulutuksen suorittanut henkilö. Projektissa heräsi kysymys siitä, onko vastakkainasettelu riippuvainen siitä, miten vahvasti paikallinen ammattikorkeakoulu on huolehtinut opetussuunnitelmassaan suuntautumisen varhaiskasvatukseen ja sen edellyttämien opintojen sisältymisen opiskelijoiden opseihin ja hopseihin. Esiin tullut vastakkainasettelu osaamisprofiileissa ja puutteellinen tieto sosionomi (AMK)- koulutuksen sisällöistä saattaa yhä olla esteenä sille, että kunkin ammattiryhmän ja kunkin henkilön vahvinta osaamista hyödynnettäisiin päiväkodin työssä ja työnjaossa, kuten myös moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä ja tiimityössä. Erilaisiksi suunnitellut, erilailla painottuvat ja eripituiset opinnot tuottavat erilaisen perus- ja erityisosaamisen johtaen erilaisiin osaamisprofiileihin, joita kumpaakin tarvitaan varhaiskasvatuksessa. Lastentarhanopettajan työtehtäviä määriteltäessä pitäisi huomioida, että ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistokoulutuksen saaneet lastentarhanopettajat ovat opiskelleet eri tavoin painottuneissa koulutusohjelmissa, minkä takia lastentarhanopettajan kelpoisuuden omaavien sosionomien (AMK) ja kasvatustieteen kandidaattien erilaisten koulutusten tuottama erityinen osaaminen pitäisi hyödyntää varhaiskasvatuksessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 45.) Lähteet: L 272/2005 Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050272 A576/1995 Asetus kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950576 A 794/2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040794 A 608/2005 Valtioneuvoston asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050608 A 986/1998 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980986 (sisältää myöhemmin tehdyt muutokset) Eraut, M., Alderton, J., Cole, G. & Senker, P. 1998. Learning from other people at work. Teoksessa F. Coffield (toim.) Learning at work. Bristol: The Policy Press, 37–48. Happo, I. 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen ja osaamishaasteet varhaiskasvatuksessa. Teoksessa ( toim. Leena Viitamäki) 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä, 99-114. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. t 139 Hämäläinen, J. 2008. Eri koulutustaustaisten lastentarhanopettajien osaaminen ja sen hyödyntäminen: päiväkodin johtajien näkemyksiä. Metropolia ammattikorkea-koulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. PDF-dokumentti. https://publications.theseus.fi. Päivitetty 23.2.2009. Kaipainen J. & Kähärä T. 2009. Sosionomikoulutuksen ja lastentarhanopettajakoulutuksen antamat valmiudet lastentarhanopettajan työhön. Opinnäytetyö. Sosiaalialan koulutusohjelma. Mikkelin ammattikorkeakoulu. Kolb, D. 1984: Experimental learning. Experience as the source of learning and development. Englewood Cliffs, NJ: Prentice-Hall. Kärkkäinen, A. 2005. Sosionomi päiväkotiyhteisössä. Laurea-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Tiivistelmä opinnäytetyöstä. WWW-julkaisu. http://abstracts.laurea.fi/tyot/5707.html. Päivitetty 25.8.2005. Lehtonen, S. 2008. Sosionomi (AMK) päiväkodin arjessa. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Länsi, Pori. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. PDF-dokumentti. http://kirjastot.diak.fi. Päivitetty 24.11.2008. Marsick V. J. & Watkins K. E. 1990. Informal and incidental learning in the workplace. London: Routledge. Saikkonen M. 2007Paikka auringossa. Sosionomin (AMK) osaaminen varhaiskasvatustyössä päiväkodissa esimiesten näkökulmasta Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutus ja osaaminen. 22.2.2007. Nykytila ja kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:7. Tast, Eeva 2003. Sosionomin (AMK) osaamisprofiili varhaiskasvatuksessa ammatti-korkeakoulun opettajien näkemänä. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Lisensiaatintyö. PDFdokumentti. http://www4.hamk.fi/julkaisut/index2.html. Päivitetty 28.1.2005. Tynjälä, P. 1999. Konstruktiivinen oppimiskäsitys ja asiantuntijuuden edellytysten rakentaminen koulutuksessa. Teoksessa A. Eteläpelto & P. Tynjälä (toim.) Oppiminen ja asiantuntijuus. Työelämän ja koulutuksen näkökulmia. Juva: WSOY, 160–179. Uusitalo, I. 2005. Mitä ja miten työelämässä opittiin? - tapaustutkimus sosionomi (AMK) opiskelijoiden oppimiskokemuksista työelämäprojektissa ja ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa, s. 51 Lisensiaattitutkimus. Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta. Vesterinen, M-L. 2002. Ammatillinen harjoittelu osana asiantuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, 196. Jyväskylän yliopisto.Väitöskirja. Viinamäki, L. 2008. Sosionomi (AMK) koulutus- ja työmarkkinakansalaisena. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.) 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. Kemi, 190–217. URL: http://www.tokem.fi/kirjasto/tiedostot/Viinamaki_A_2_2008.pdf 140 VARHAISKASVATUKSEN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN AMMATTIRYHMITTÄIN Tässä luvussa esitetään ennakointitutkimuksemme tuloksia eri ammattiryhmien tulevaisuuden osaamistarpeista ja koulutuksen kehittämistarpeista varhaiskasvatuksessa. Osaamistarpeiden ja koulutuksen kehittämistarpeiden jaottelu yleisiin työelämän avaintaitoihin, oman alan perusosaamiseen ja kokonaisuuden hallintaan sekä oman alan erityisosaamiseen ja sosiaaliseen osaamiseen perustuu osa 1 alussa olevaan jaotteluun ammatillisen osaamisen osa-alueista. Varhaiskasvatushenkilöstön osaamistarpeita tarkastellaan ammatillisen osaamisen osa-alueiden ja asiantuntijuuteen kasvun viitekehyksessä peilaten osaamistarpeita varhaiskasvatuksen visioon muutostrendeineen ja haasteineen. Täten osaamistarpeiden ja koulutuksen kehittämistarpeiden ennakointi ja tulosten esittäminen toteutuu työelämälähtöisesti. Leena Tervonen ja Minna Koponen käsittelevät artikkelissaan lähihoitajien työtä ja tulevaisuuden osaamistarpeita varhaiskasvatuksessa. Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski esittävät ennakoinnin tuloksena lastentarhanopettajien uudet tai vahvistettavat tulevaisuuden osaamistarpeet. 141 Leena Tervonen ja Minna Koponen LÄHIHOITAJAN TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET VARHAISKASVATUKSESSA Käsittelemme artikkelissamme varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muutosta, sen vaikutuksia varhaiskasvatuksen organisoitumiseen ja henkilöstön uusiin osaamisvaatimuksiin ja koulutustarpeisiin siten, että keskiössä on lähihoitajakoulutus ja lastenhoitajan tehtävä päiväkodissa. Sivuamme kuitenkin useassa kohdassa myös muita varhaiskasvatuksen ammattiryhmiä, koska monet muutokset ja haasteet koskevat koko päiväkotia ja edellyttävät ammattiryhmiltä moniammatillisuutta ja tiimityöskentelyä. Johdanto Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa ja sen vaikutukset heijastuvat kaikille elämänaloille. Myöskään varhaiskasvatus ei jää syrjään tässä kehityksessä. Muuttunut vanhemmuus, asiakaslähtöisyyden lisääntyminen ja yksilöllisyyden kasvaneet vaatimukset ovat tuoneet ja tuovat perheet vahvemmin varhaiskasvatuksen toiminta-alueelle. Kansainvälistyminen sekä perheiden että työntekijöiden tasolla laajentaa keskustelua varhaiskasvatuksen arvoista ja käytännöistä. Uudistunut ja uudistuva lainsäädäntö sekä kuntien talouspaineet näkyvät mm. varhaiskasvatuksen yksiköiden suurenemisena ja monipuolistumisena sekä uusien varhaiskasvatuskäytäntöjen esiintulona. Moniammatillinen yhteistyö ja verkostotyö korostuvat entisestään. Yksityisen sektorin kasvu muuttaa osaltaan palvelujärjestelmän kokonaisuutta. Varhaiskasvatus on koko historiansa ajan ollut notkea mukautumaan ympärillä muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Yhteiskunnalliset murrokset ovat vieneet varhaiskasvatusta harppauksittain eteenpäin. Muutokset ovat nostaneet varhaiskasvatuksen tarpeissa esiin aina jotain uutta, johon on reagoitu mm. lainsäädännöllä, henkilöstön koulutusta kehittämällä sekä varhaiskasvatuksen ideologista ja teoreettista perustaa pohtimalla. (Välimäki ja Rauhala 2000, 387–405.) Tämä varhaiskasvatuksen ennakointitutkimus on nostanut esiin jo tapahtuvia ja tulevaisuuden mahdollisia kehityssuuntia. Tutkimustavoitteiden mukaisesti projektin tehtävänä on ennakoida tulevaisuuden muutosten vaikutusta henkilöstön osaamistarpeisiin varhaiskasvatuksen alueella. Tutkimuksessa mukanaolijat ovat yksimielisiä varhaiskasvatustyön haasteellisuuden lisääntymisestä. Vanhemmuuden ongelmat ja lasten erityisen tuen tarpeen kasvu ovat nousseet keskeisiksi tekijöiksi, jotka ovat lisänneet työn haasteellisuutta. Tutkimuksessa haastateltujen yhteinen kokemus on ollut, että nykyinen osaaminen ei riitä lasten ja perheiden aina vain haasteellisempien ongelmien selvittämiseen. 142 Kehittämisen painopisteet Kehittämistarpeita havaittiin seuraavilla neljällä osa-alueella: lapsiryhmän hallinta, kasvatuskumppanuus, erityispedagogiikka sekä kansainvälistyminen. Ryhmänohjaamisen perustaitojen hallinnan katsottiin olevan työn perusta ja kuuluvan kaikille ammattiryhmille koulutustaustasta riippumatta. Suuret ryhmäkoot, jotka joidenkin haastateltavien mukaan mahdollisesti vielä suurenevat tulevaisuudessa, asettavat lapsiryhmän hallinnan menetelmät tärkeään asemaan. Lapsiryhmän ryhmäyttämisen taidot korostuvat sitä enemmän, mitä suuremmasta ryhmästä on kyse. Koko perheen näkeminen asiakkaana haastavaa lähihoitajat uuteen tilanteeseen. Vuorovaikutus perheiden kanssa on lisääntynyt ja mm. monimuotoistunut vanhemmuus on tuonut mukanaan vaatimuksen kasvatuskumppanuuden hallinnasta. Varhaiskasvatus edellyttää nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän perhekeskeisen työotteen hallintaa ja dialogisten kasvatuskeskustelujen osaamista. Muuttuva vanhemmuus aiheuttaa ohjauspaineita varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Kasvatuskumppanuus on paitsi yhteistyötaitoa, myös asennoitumista, jonka sisäistäminen edesauttaa toimimista vanhempien kanssa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä lisääntyy varhaiskasvatuksessa. Erityislapsia integroidaan yhä enemmän tavallisiin lapsiryhmiin, jolloin kaikkien työntekijöiden tehtäviin kuuluu erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjaaminen. Sosio-emotionaalisten häiriöiden ja erilaisten oppimisvaikeuksien tuntemusta tarvitaan arkipäivässä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimiessa korostuu myös verkosto-osaaminen. Työntekijällä tulee olla tietoa palvelujärjestelmästä ja erilaisten tukitoimien mahdollisuuksista. Perheiden ja lasten tilanteiden ollessa vaativia, on tärkeää, että lähihoitaja ymmärtää oman työnkuvansa ja -tehtävänsä rajat. Myös varhaiskasvatus kansainvälistyy. Eri syistä johtuva maahanmuutto lisääntyy ja eri kansallisuuksia edustavien perheiden lisääntyminen varhaiskasvatuksen arkipäivässä on jo nyt selvästi näkyvissä. Lähihoitajan tulisi ymmärtää maahanmuuttajuuden kokonaisuus ja se, mitä tämä tarkoittaa yksittäisen lapsen ja perheen kohdalla. Lisäksi tulisi nähdä sekä päivähoidon rooli että vastuu tässä kokonaisuudessa. Kotoutumisprosessin ja erityisesti varhaiskasvatuksen roolin tunteminen siinä on keskeistä. Ennakointitutkimuksen haastateltavat totesivat, että ”Suomi toisena kielenä”, S2- opetus, tulisi olla varhaiskasvatuksen arkea, eikä se kuulu vain äidinkieltä opettavalle. Vaikka maahanmuuttajalapsille puhutaankin suomea päivähoidossa, tarvitaan myös kielitaitoa etenkin vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Tiedotteita kirjoitetaan mm. englanniksi. Kaakkoisessa Suomessa venäjän osaamisesta on hyötyä. Tulkkipalvelujen käyttö ja tulkin kanssa työskentely vaativat myös oman osaamisensa. Päivähoidon ollessa usein ensimmäinen perhepalvelu, jonka maahanmuuttajaperhe kohtaa Suomeen tullessaan, painottuu lähihoitajan osaamisessa edellisten lisäksi palveluohjauksen hallinta, joka edellyttää palvelujärjestelmän hyvää tuntemusta. Uudistuva lainsäädäntö, rakenteet ja kasvavat yksiköt Varhaiskasvatusta ja sitä lähellä olevia muita palveluja säätelee olemassa oleva lainsäädäntö. Muutokset ja uudistukset lainsäädännössä vaikuttavat sekä suorasti että epäsuorasti lähihoitajan työhön. Tieto laeista ja asetuksista ja niiden muutoksista on tärkeä osa ammatillista osaamista. Palveluohjaamisessa lähihoitaja tarvitsee tietoa lakisääteisestä ja paikallisesta palvelujärjestelmästä. 143 Suuri osa haastatelluista näki varhaiskasvatuksen perinteisten rakenteiden muuttuvan tulevaisuudessa. Suuremmat yksikkökoot ja uusien palvelumuotojen kehittyminen niiden sisälle perheiden tarpeiden mukaisesti koettiin varhaiskasvatuksen alueella keinoksi selvitä tulevaisuuden monimuotoisista haasteista. Perheiden nopeasti muuttuvat tilanteet vaativat varhaiskasvatusjärjestelmältä joustavuutta mukautua sen hetkisiin tarpeisiin. Lähihoitajalta nämä joustavat järjestelmät edellyttävät myös joustavuutta ja mukautumiskykyä. Työvuorojen vaihtelu vuorotyöstä päivätyöhön, joustava siirtyminen tehtävästä tai lapsiryhmästä toiseen voi olla tulevaisuudessa osa lähihoitajan tehtäväkuvausta. Muuttuvissa tilanteissa korostuvat tiimityöskentelyn taidot, oman ja toisten osaamisen hyödyntäminen. Jotta toisten työntekijöiden osaamista voidaan hyödyntää, tulee tuntea myös tiimin muiden työtekijöiden koulutusten sisällöt ja heidän toimenkuvansa. Tietotekniikka on lisääntynyt myös varhaiskasvatuksen alueella. Dokumentointi ja sähköinen viestintä esim. perheen kanssa ovat jo nyt monessa päiväkodissa ja ryhmäperhepäiväkodissa arkipäivää. Sähköisiä kasvun kansioita laatiessa lähihoitaja tarvitsee vähintään perustason tietojenkäsittelyosaamista sekä kuvankäsittelytaitoja. Moniammatillisen yhteistyön siirtyessä enemmän ”verkkoihin” edellytetään henkilöstöltä erilaisten sosiaalisten medioiden lukutaitoa. Paitsi omaa tietoteknistä osaamista, lähihoitajalla tulee olla myös tietoa mediakasvatuksesta, jotta hän kykenee ohjaamaan lapsia ja tarvittaessa myös heidän vanhempiaan. Tulevaisuuden päiväkoti Tutkimustulosten mukaan kansainvälisyys ja sen myötä monikulttuurisuus ovat osa päiväkotien arkea jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa laajenevassa määrin. Elämänkaariajattelu ja asiakasryhmien monimuotoisuus korostuvat päiväkotien suunnittelussa ja infrastruktuurissa. Päiväkodit suunnitellaan muunneltaviksi palvelukeskuksiksi, joissa perheiden tarvitsemat palvelut ovat saatavilla yhdessä paikassa. Fyysisten tilojen muunneltavuus ja monikäyttöisyys mahdollistavat henkilöstöresurssien optimoimisen ja lisäävät taloudellisuutta. Tulevaisuuden trendi on, että päiväkoti ja koulu sijaitsevat fyysisesti lähekkäin tai jopa samassa rakennuksessa. Tämä mahdollistaa lapsen joustavan siirtymisen esikoululaisesta koululaiseksi. Uhkana tällaisessa kehityksessä nähtiin suurenevat yksiköt ja lapsiryhmät. Tulevaisuuden päiväkoti nähdään asiakaslähtöisesti räätälöityinä palveluina, joissa huomioidaan perheiden ja lasten yksilölliset tarpeet. Tänä päivänä koko perhe nähdään asiakkaana, jolloin palvelutarjonta laajenee sekä laadullisesti että määrällisesti. Tähän vaikuttavat monimuotoiset lapsiryhmät, erilaiset hoitoajat ja erityispalvelujen tarpeet. Tulevaisuuden päiväkodissa työskentelee moniammatillinen henkilökunta. Henkilökunnan tarve ja koulutus perustuu päiväkotien sen hetken tarpeeseen, esim. Tampereella henkilöstö liikkuu yksikköjen välillä tarpeen mukaan. Rinnakkain työskentelevät esim. lastentarhanopettajat, sosionomit, lastenhoitajat, päivähoitajat, lähihoitajat, virikeohjaajat, toimintaterapeutit ja erilaiset harrasteohjaajat. Oulussa ja Jyväskylässä käytetään lasten sähköistä läsnäoloseurantaa kohdentamaan henkilöstöä kulloinkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan. 144 Osaava lähihoitaja tulevaisuudessa Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) perusteet ovat uudistuneet elokuussa 2010. Vaikka sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteissa käytetyt käsitteet eroavat hieman toisen asteen ja aikuiskoulutuksen välillä, on sisältö molemmissa yhtäläinen. Tutkinnon perusteiden avainkäsitteeksi on nostettu elinikäisen oppimisen avaintaidot. Osaavan lähihoitajan tietotaito kulminoituu elinikäisen oppimisen avaintaidoissa; oppiminen ja ongelmanratkaisu, vuorovaikutus ja yhteistyö, ammattietiikka, terveys- turvallisuus ja toimintakyky, kestävä kehitys, aloitekyky ja yrittäjyys, estetiikka, viestintä- ja mediaosaaminen, matematiikka ja luonnontieteet, teknologia- ja tietotekniikka, aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Elinikäisen oppimisen avaintaidot vastaavat tällä hetkellä laajasti jo nyt esiin nousseisiin tulevaisuuden varhaiskasvatuksen haasteisiin. Ennakointitutkimuksen tuloksissa tarvittavina taitoina korostuvat oppiminen ja ongelmanratkaisukyky. Lähihoitajan monimuotoisessa työssä keskeistä on oppimaan oppimisen taito, itsensä kehittäminen, kyky etsiä ja omaksua uutta tietoa sekä yhdistää sitä jo olemassa olevaan tietoon. Olennaista on myös kyky arvioida tiedon käyttöarvoa. Ongelmanratkaisutaidot korostuvat työn moninaistuessa ja nopeissa muutoksissa. Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot luovat lähihoitajan työn perustan. Koko toimintaympäristö eli monimuotoinen lapsuus, erilaiset perheet, muuttuvat työyhteisöt ja laajenevat verkostot vaativat lähihoitajan vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoilta paljon. Olennaista on, että lähihoitaja osaa ilmaista erilaisia näkökantoja selkeästi, rakentavasti ja luottamusta herättäen. Osaava lähihoitaja toimii työssään sosiaali- ja terveysalan arvoperustan mukaisesti. Tulevaisuudessa sitoutuminen ja myönteinen asennoituminen työhön korostuvat entisestään ammattieettisinä taitoina. Työelämän nopeatahtisuus mahdollistaa liikkuvuuden ja lyhyet sijaisuudet, jolloin sitoutumisen merkitys korostuu. Sitoutuminen lyhytaikaisissa työsuhteissa on haaste sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. Tulevaisuudessa terveys, turvallisuus ja toimintakyky ovat tärkeitä erityisesti psyykkisen työkyvyn näkökulmasta. Lähihoitajan tehtäväkenttään kuuluu edistää tai ylläpitää työympäristönsä viihtyisyyttä sekä muuta esteettisyyttä ottaen toiminnassaan huomioon oman alansa esteettiset tekijät. Tulevaisuutta ei ole ilman kestävää kehitystä. Tulevaisuuden lähihoitajan tulee tiedostaa omien valintojensa merkitys ekologisten, taloudellisten sekä kulttuuristen periaatteiden mukaisesti. Hänen on tiedettävä kestävän kehityksen säädökset, määräykset ja sopimukset. Osaava lähihoitaja edistää toiminnallaan tavoitteiden saavuttamista ja toimii aloitteellisesti ja asiakaslähtöisesti työntekijänä ja/tai yrittäjä. Tulevaisuudessa korostuu entisestään sisäinen yrittäjyys, jolloin lähihoitaja toimii taloudellisesti ja tuloksellisesti sekä johtaa itseään. Viestintä- ja mediaosaaminen sekä teknologia ja tietotekniikka ovat osa tulevaisuuden lähihoitajan työtä. Olennaista on kyetä arvioimaan kriittisesti erilaisia mediatuotteita sekä ottaa huomioon tekniikan tuomat hyödyt, rajoitukset ja riskit ja osata käyttää teknologiaa osana arkea. Osaava lähihoitaja tulevaisuudessa toimii aktiivisena kansalaisena ja huomio eri kulttuurit. Hän osallistuu rakentavalla tavalla yhteisön toimintaan, toimii tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisuutta kunnioittaen. Hän toimii oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti sekä työssä että arkielämässä. 145 Koulutuksen uudistamistarpeet ”Lähihoitaja hallitsee ammattinsa keskeisen tietoperustan, joka käsittelee ihmisen ja hänen psykososiaalisen ja fyysisen ympäristönsä sekä yhteiskunnan välisiä yhteyksiä. Hän osaa hyödyntää tietotekniikkaa ja alan teknologiaa. Hänellä on valmiudet yrittäjyyteen sekä työskentelyyn verkostoissa ja monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Hän osaa ottaa työssään huomioon ympäristöja kustannusvaikutukset ja toimia taloudellisesti, laadukkaasti ja tuloksellisesti. Hän osaa noudattaa työssään ympäristöä säästäviä kestävän kehityksen toimintaperiaatteita. Hänellä on elinikäisen oppimisen valmiudet, ja hän osaa hakea ja soveltaa työssään uutta tietoa ja perustella tekemänsä ratkaisut. ” (Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, 2010) Uusissa tutkinnon perusteissa korostetaan itseohjautuvuutta oppimisen ja ongelmanratkaisun näkökulmasta. Yksilöllinen varhaiskasvatus näyttäytyy ammattieettisestä ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen näkökulmasta. Kehityspsykologinen tieto painottuu elinkaaren näkökulmasta. Kuntien paineet asettavat omat vaatimuksensa varhaiskasvatukselle niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla, erityisesti olemassa olevien resurssien hyödyntämisen näkökulmasta. Uudet varhaiskasvatuksen käytänteet nivoutuvat tulevaisuudessa kestävään kehitykseen, aloitteellisuuteen ja yrittäjyyteen. Em. kolme avaintaitoa korostuu myös uusien tutkinnon perusteiden tavoitteissa ja sisällöissä. Tietotekninen osaaminen on osa tätä päivää ja tulevaisuutta. Uusissa tutkinnon perusteissa tietotekninen osaaminen ja sen harjoittaminen esiintyy erityisesti lisääntyvissä verkossa tapahtuvissa opinnoissa. Osaamistarve vs. koulutuksen muutostarve Oheiseen taulukkoon 1 on koottu ennakointitutkimuksessa esiin nousseet varhaiskasvatuksen ennakoidut muutokset ja haasteet, jotka luovat tulevaisuudessa uuden osaamistarpeen tai edellyttävät nykyistä vahvempaa osaamista. Taulukon toisessa sarakkeessa esitetään, miten ne vaikuttavat koulutuksen kehittämiseen joko uusina osaamisen alueina tai tehostettavina osaamisalueina. Koulutuksen muutospaineet haastavat opetusmenetelmät. Osaamistarpeiden näkökulmasta ei ole yhdentekevää, miten asioita opetetaan. Muutokset edellyttävät aikaisempaa monipuolisempia tapoja oppia. Tänä päivänä on paljon tietoa erilaisista oppimismenetelmistä, jotka edesauttavat monipuolisemmin tiedon omaksumista ja tukevat esim. vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Osaamisalueet on jaoteltu edellä olleen ammatillisen osaamisen osaamisalueet -ajattelun perusteella työelämän avaintaitoihin, oman alan perusosaamiseen ja kokonaisuuden hallintaan sekä alan erityisosaamiseen. Sosiaalinen osaaminen sisältyy edellä mainittuihin. Tämän ennakointitutkimuksen perusteella on kuitenkin hyvä huomata, että esittämämme koulutuksen muutostarpeet eivät ole kokonaan uusia asioita opetussuunnitelmassa, vaan niissä on usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Täten ne eivät myöskään vie lisätilaa opintoviikoissa mitattuna, vaan edellyttävät pikemmin sisältöjen uudistamista tulevaisuuden muutosten mukaisesti. Pohdittavaksi jää, miten nykyinen lähihoitajakoulutus palvelee varhaiskasvatuksen tarpeita ja palveleeko riittävästi. Ennakointitutkimuksessa on tullut ilmi, että nykyinen koulutus sellaisenaan ei 146 anna riittävää osaamista varhaiskasvatuksessa toimiville lähihoitajille. Tutkimuksen pohjalta suositeltavaa on syventää esim. suuntautumista varhaiskasvatukseen tai keskittyä jo koulutuksen alusta alkaen varhaiskasvatukseen tähtääviin opintokokonaisuuksiin. Taulukko 1 Lastenhoitajana toimivan lähihoitajan ammatillisen osaamisen osa-alueet ja koulutuksen kehittämistarpeet. YLEISET TYÖELÄMÄVALMIUDET Uudet tai vahvistettavat osaamisalueet Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot Koulutuksen kehittämistarve Tiimityöskentelytaidot, tiimin johtaminen Ammatillinen vuorovaikutus Työelämätaidot Itsensä johtaminen Oikea asenne työhön Alaistaidot ja niiden merkitys työhyvinvointiin ja työn tuloksellisuuteen Lähihoitajan oman työkyvyn korostaminen ALAN PERUSOSAAMINEN JA KOKONAISUUDEN HALLINTA Uudet tai vahvistettavat osaamisalueet Koulutuksen kehittämistarve Palvelujärjestelmän ja palveluohjaamisen hallin- Palvelukokonaisuuden ja palveluprosessien hallinta sekä verkosto-osaaminen ta ja verkosto-osaaminen Palveluohjaus ja asiakkaan palveluosaaminen Kyky arvioida vaikuttavuutta Moniammatillinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen moniammatillisen kokonaisuuden tunteminen Oman ammattiroolin (vastuiden ja rajojen) sisäistäminen Muiden ammattiryhmien osaamisen tunteminen Varhaiskasvatuksen toimintaperiaatteiden tunteminen Moniammatillisen yhteistyön tiedot ja taidot Monikulttuuristen lasten hoito ja kasvatus Monikulttuurisuusosaaminen Varhaiskasvatus osana yhteiskuntaa Taloudellinen ajattelu ja kustannustietoisuus Varhaiskasvatuksen rahoitus Yrittäjyyskasvatus Talouden ja yhteiskunnan muutosten vaikutusten ymmärtäminen varhaiskasvatukseen, perheisiin ja lapsiin Muuttuva ja uusiutuva tieto Tiedonhakutaidot Tiedon soveltaminen Teknologia ja sähköiset järjestelmät Tietotekniikan käyttö työssä Terveyden edistäminen Terveyden edistäminen Laatutyöskentely ja kestävä kehitys Taloudellinen ja laadukas toiminta Prosessien lukutaito, prosessit (tasa)laadun kehittämisessä AMMATILLINEN ERITYISOSAAMINEN Uudet tai vahvistettavat osaamisalueet Koulutuksen kehittämistarve Kasvatuskumppanuus ja perheen kanssa tehtä- Kasvatuskumppanuusosaaminen, vä yhteistyö kustelujen käyminen Pedagoginen tieto ja osaaminen Ryhmänohjauksen taitoja Erityispedagogiikan osaamisen Lasten erityispiirteiden tunteminen kasvatuskes- 147 YLEISET TYÖELÄMÄVALMIUDET Vuorovaikutus- ja tiimityötaidot Varhaiskasvatus on lasten, heidän perheidensä ja varhaiskasvatukseen liittyvän verkoston yhteistyötä. Vuorovaikutustaidot ovat alan keskeisin työväline ja niiden merkitys on tärkeää ymmärtää. Siksi ohjaaminen vuorovaikutustaitojen käyttämiseen tulee kulkea läpi koko tutkinnon. Asiakkuuskäsitteen monipuolistuminen, verkostoituminen ja moniammatillisuus edellyttävät hyviä vuorovaikutustaitoja, joihin on kiinnitettävä lisähuomiota koulutuksessa. Opetusmenetelmien valinnassa tulee huomioida myös mahdollisuus harjaannuttaa ja kehittää vuorovaikutustaitoja. Dialoginen työote, jossa pyritään yhteisen ymmärryksen löytämiseen, kiteytyy varhaiskasvatuksessa kasvatuskumppanuuteen ja tiimityöskentelyyn. Dialogisen työtavan perusteet tulee hallita ja dialogisuutta tulee harjoitella käytännössä. Varhaiskasvatustyö on tiimityötä, jossa jokaisella tiimin jäsenellä on omat tehtävänsä ja vastuualueensa. Tiimityöskentelytaitojen hallinta kuuluu työn perustaitoihin ja niiden tulee olla tärkeä osa lähihoitajaopiskelijan osaamista. Opetusmenetelmien valinnalla voidaan vahvistaa tiimityöskentelytaitojen oppimista. Yhteistoiminnallisen oppimisen eri muotojen käyttäminen oppimismenetelmänä edesauttaa vuorovaikutustaitojen kehittämistä. Työelämätaidot Alaistaidot voidaan kiteyttää hyviin yhteistyötaitoihin, aktiivisuuteen, omasta ammattitaidosta ja työkyvystä huolehtimiseen sekä vastuun ottamiseen työstä ja työyhteisön hyvinvoinnista. Työyhteisön kehittämisen menetelmät tulee hallita ja ymmärtää niiden merkitys sekä yksilö- että työyhteisötasolla. Omasta työhyvinvoinnista huolehtiminen linkittyy työssäoppimisjaksoihin. Työssäoppimiseen valmentamisessa ja jaksojen jälkeisessä palautteessa tulisi keskustella aktiivisesti opiskelijan työhyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Koulutuksessa tulee kiinnittää huomiota opiskelijan kykyyn arvioida ja tunnistaa hänen omaan ja työyhteisön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Hänen tulee osata huomioida työhyvinvointia tukevat ja haittaavat tekijät sekä omata keinoja oman ja työyhteisön hyvinvoinnin tukemiseen ja uupumuksen ennalta ehkäisemiseen. Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti perustutkinto nähdään ammatillisten perustaitojen hankkimisena, ”ajokorttina” työelämään ja siksi koulutuksessa opiskelijoita tulee valmentaa jatkuvaan ammattitaidon kartuttamiseen ja uuden tiedon hankkimiseen läpi koko työuran. Varhaiskasvatuksen muuttuvat työtilanteet ja -ympäristöt edellyttävät lähihoitajalta sitoutuvaa ja joustavaa työotetta, sekä kykyä mukautua alati muuttuviin tilanteisiin. Työhön sitoutumisen merkitystä ja joustavaa työotetta on painotettava koulutuksessa. Samalla on kehitettävä jo opintojen aikana joustavia työskentelytapoja, jotka vastaavat työelämän muutoksiin. ALAN PERUSOSAAMINEN JA KOKONAISUUDEN HALLINTA Palvelujärjestelmän ja – prosessien hallinta, palveluohjaaminen sekä verkosto-osaaminen Palvelujärjestelmien jatkuvat rakennemuutokset vaativat tietojen jatkuvaa päivittämistä. Lähihoitajan on tunnettava eri palvelujärjestelmät ja – prosessit sekä niihin linkittyvä yhteistyöverkostot. Hänen on osattava lukea ja ymmärtää erilaisia palveluprosesseja. 148 Monimuotoinen asiakkuus sekä asiakkaiden oikeudet ja velvollisuudet vaativat palveluohjaus- ja palveluosaamistaitoja. Palveluosaaminen edellyttää kykyä hankkia tietoa asiakkaan liikkumisesta erilaissa verkostoissa ja prosesseissa, jolloin palveluohjauksessa tulee korostua asiakasnäkökulma. Lähihoitajalla tulee olla kykyä arvioida oman toimintansa vaikuttavuutta suhteessa asiakkaan kokonaistilanteeseen. Koulutuksessa muuttuvien palvelujärjestelmien ja – prosessien tuntemukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Opetusmenetelmällisesti laajemmat työelämään linkitetyt kehittämishankkeet ohjaavat opiskelijaa tiedon soveltamisessa käytäntöön. Ongelmalähtöiset case-tehtävät edesauttavat teorian soveltamisessa käytäntöön. Moniammatillinen yhteistyö Moniammatillisen yhteistyön myötä eri ammattiryhmien toimenkuvat ovat laajentuneet. Tämä vaatii varhaiskasvatuksen toimintaperiaatteiden ja moniammatillisen kokonaisuuden hahmottamista ja tuntemusta. Omaan ammattirooliin kuuluvien vastuiden ja rajojen tietäminen ja tunnistaminen on edellytys moniammatilliselle yhteistyölle. On tärkeää, että lähihoitaja kykenee hahmottamaan ja tunnistamaan työjakoon liittyvät tehtävät ja roolit sekä hallitsemaan kumppanuus- ja ammatillisen osaamisen. Varhaiskasvatus osana yhteiskuntaa Varhaiskasvatus osana yhteiskuntaa edellyttää kykyä tunnistaa yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutosten vaikutuksia. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän yhteiskuntaosaamista. Taloudellinen ajattelu ja kustannustietoisuus ovat osa tämän päivän varhaiskasvatushenkilöstön osaamista. Lähihoitajan on hallittava talouden perusperiaatteet ja ymmärrettävä kustannustehokkuuden merkitys ja siihen vaikuttavat tekijät. On olennaista ymmärtää, mitä päivähoito ja sen osatekijät todellisuudessa maksavat, miten palvelut rahoitetaan ja miten päiväkodin talouteen voi itse vaikuttaa. Koulutuksessa tulee ilmetä varhaiskasvatuksen kentän laajeneminen julkiselta sektorilta sekä yksityiselle että kolmannelle sektorille. Vaihtoehtoiset toimintamuodot yleistyvät varhaiskasvatuksen kentällä, ja yksityisten palvelujen lisääntyminen sekä uusien toimijoiden mukaantulo (esim. kulttuurin toimiala) tulevaisuudessa on huomioitava. Yrittäjyyskasvatus on olennainen osa uudistuvaa tutkintoa ja se on huomioitu jo nyt jatkumona läpi koko tutkinnon. Yrittäjyys käsitetään tutkinnossa sisäisenä yrittäjyytenä ja liiketoiminnan perusasioiden osaamisena. Sisäisen yrittäjyyden oivaltaminen ja sen hallinta on lähihoitajan tutkinnossa keskeistä. Monikulttuuristen lasten hoito ja kasvatus Monikulttuurisuusosaaminen vaatii suvaitsevan asenteen ja erilaisten todellisuuksien ja elämänmuotojen hahmottamista. On tärkeää, että lähihoitajalla on joko tarvittava kielitaito tai kyky kommunikoida tulkin avustuksella. Lisääntyvä monikulttuurisuus edellyttää kulttuuritietoutta, esim. tietoa eri uskonnoista, ruokavalioista ja perhekäsityksestä. Kulttuurien laaja-alainen käsittely koulutuksessa on monikulttuurisen osaamisen ydin. Opiskelijan on hallittava kotouttamisprosessi ja maahanmuuttajien oikeudet, sekä toimiminen erityisen tuen tarpeessa olevat lasten ja perheiden kanssa. 149 Tänä päivänä varhaiskasvatuksen henkilöstö koostuu myös monikulttuurisista työntekijöistä, siksi on oleellista, että maahanmuuttajataustaiset työntekijöiden työpaikkaohjaukseen kiinnitetään huomiota. Koulutuksessa tulee huomioida perehdytyksen merkitys, ja jokaiselle varhaiskasvatuksessa työskentelevällä tulee olla perehdytysvalmius monikulttuurisessa työympäristössä. Teknologia ja sähköiset järjestelmät varhaiskasvatuksen työkaluina Tietoteknologinen kehitys suoltaa jatkuvasti uusia sovelluksia, joiden käyttö vaatii tietoteknisten taitojen perushallintaa ja päivittämistä. Tietoteknologinen kehitys edellyttää hyviä tietoteknisiä taitoja ja kykyä hyödyntää teknologiaa. Verkkosovellusten hyödyntäminen opetuksessa lisääntyy ja niiden aktiivisella käytöllä voidaan varmistaa riittävä tietotekninen osaaminen. Teknologian käyttö laajenee myös aloille, joissa se on ollut tähän asti vähäistä esim. varhaiskasvatuksessa dokumentointi ja yhteydenpito vanhempien kanssa. Koulutuksessa tulee kiinnittää huomiota erityisesti kehittyvään tietoteknologiaan. Tietotekniikan perusteet tulee opettaa opintojen alkuvaiheessa ja muita tietoteknologisia taitoja tavoitteiden mukaisesti, kuten esim. erilaiset asiakastieto-ohjelmat. Dokumentointi, viestintä kodin ja päiväkodin välillä, sähköinen kasvun kansio, peruskuvankäsittelytaidot, mediakasvatustaidot vanhempien ja lasten ohjaamiseksi ovat tätä päivää ja tulevaisuutta. Muuttuva ja uusiutuva tieto Lisääntyvä tieto, tiedon hallinta ja sen luotettavuuden arviointi edellyttävät tiedonkäsittelytaitoja. Kokonaisuuksien hallinta on tänä päivänä tärkeää tiedonkäsittelyn näkökulmasta. Tietotulvan hallitseminen vaatii tiedon soveltamista yhä laajemmissa toimintaympäristöissä, tehtäväkokonaisuuksissa ja erilaisten tietokokonaisuuksien yhdistämisessä. Koulutuksessa oppimaan oppimisen taitoihin tulee kiinnittää erityistä huomiota jo opintojen alkuvaiheessa. Tiedon haun ja sen soveltamisen korostamista tarvitaan kuitenkin läpi kaikkien tutkinnon osien. Olennaista on linkittää tiedonhallintaosaaminen työssä oppimisen välineeksi. Terveyden edistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon keskeiset tavoitteet liittyvät terveyden edistämiseen, jossa varhaiskasvatuksen rooli on merkittävä. Opiskelijat tulee sitouttaa terveyttä ja hyvinvointia edistävään työotteeseen ja ennaltaehkäisevän työn kehittämineen. Terveyttä ja hyvinvointia edistävien työmuotojen osaaminen korostuu tulevaisuudessa. Koulutuksessa tulee korostaa terveyden edistämisen merkitystä ja antaa työvälineitä ennalta ehkäisevään työhön ja valmiuksia eri yhteistyömuotoihin eri järjestöjen ja toimintatahojen kanssa. Laatutyöskentely ja kestävä kehitys Tänä päivänä laatua mitataan jatkuvasti ja kaikessa toiminnassa korostuu laatuajattelu. Varhaiskasvatuksessa laatumittarit ovat lapsilähtöisiä. Olennaista on, että lähihoitajilla on laatujärjestelmien tuntemusta, ja hän ymmärtää oman toimintansa merkityksen laatutyöskentelyssä. Koulutuksessa tulee näkyä laatua parantavien prosessien lukutaito ja niiden ymmärtäminen keskeisenä osana kestävää kehitystä. 150 AMMATILLINEN ERITYISOSAAMINEN Kasvatuskumppanuus ja perheen kanssa tehtävä yhteistyö Ammatillisesta näkökulmasta vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot ovat keskeisiä. Perhekeskeinen työtapa korostuu tämän päivän varhaiskasvatuksessa. Kasvatuskumppanuusosaaminen sisältää vanhemmuuden tukemista, dialogisten kasvatuskeskustelujen käymistä ja perhetyötä oman ammatillisen roolin puitteissa. Kyky kuvata ja perustella omia näkökantojaan on olennaista lähihoitajan sosiaalisessa osaamisessa. Yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa kuunteleminen ja tarpeiden huomioiminen on ensisijaista. Koulutuksessa on olennaista kiinnittää huomiota sosiaalisten valmiuksien ammatilliseen kehittymiseen. Herkistyminen dialogiselle vuorovaikutukselle ja dialogisten menetelmien harjoittelu on äärimmäisen tärkeää kaikissa tutkinnon osissa. Pedagoginen osaaminen Erityispedagogisen osaamisen vaatimuksia tarvitaan tulevaisuudessa. Ennakointitutkimuksen mukaan perheiden, lasten ja nuorten pahoinvointi ja erityisen tuen tarve lisääntyvät. Ennalta ehkäisevä työ ja varhainen puuttumisen on keskeistä lähihoitajan työssä, mutta vastuu siitä on moniammatillinen. Kehityspsykologisen tiedon korostuminen ja sen soveltaminen eri-ikäisten lasten hoidossa on perusta huolen ennakointiin ja tunnistamiseen. Lasten kehityksen erityispiirteiden tuntemusta tulee vahvistaa alle kouluikäisten lasten kohdalla. Koulutuksessa tulee huomioida moniammatillisen verkoston ja tukitoimien tuntemus ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjaamiseen liittyvät tekijät. Kaikissa tutkinnon osissa tulee huomioida ennaltaehkäisevän työotteen ja varhaisen puuttumisen menetelmien hallinta ja niiden merkitys. Lisä- ja täydennyskoulutus Täydennyskoulutustarvetta on havaittu jo työssä olevien osaamisen päivittämiseen ja uudistamiseen. Täydennyskoulutustarpeita ilmenee mm. kulttuuritietouteen, kasvatuskumppanuuteen, verkosto-osaamiseen, lainsäädännön ja palvelujärjestelmän tuntemukseen liittyen. Osa täydennyskoulutustarpeesta on sellaista, jossa paras kouluttaja on kouluorganisaatio. Osa taas liittyy suoraan alueellisiin organisaatioihin ja niissä tapahtuneisiin muutoksiin, jolloin on järkevää organisoida koulutusta, tiedottamista ja yhteisiä kehittämisseminaareja esim. varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveyden huollon kesken. Lähteet Pirkko Pitkänen (toim.): ”Kulttuurien kohtaamisia arjessa. Näkökulmia monikulttuurisilta vuorovaikutuksen areenoilta.” Luettu 19.2.2011 osoitteesta; http://www.uta.fi/projektit/saiia/tulokset/taustaa.html. Välimäki, A-L & Rauhala, P-L. 2000. Lasten päivähoidon taipuminen yhteiskunnallisiin murroksiin Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 65 (5), 387-405. 151 Marja-Liisa Vesterinen ja Maria Lankoski LASTENTARHANOPETTAJAN OSAAMISTARPEET JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TULEVAISUUDESSA Lastentarhanopettajan osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämistarpeet on seuraavassa jaoteltu tämän kirjan osassa 1 esitetyn jaottelun mukaisesti siten, että ensin kuvataan tulokset perusteluineen työelämän avaintaitojen kehittämistarpeista, sen jälkeen varhaiskasvatusalan perusosaamisen kehittämistarpeista ja lopuksi oman ammattiryhmän erityisosaamistarpeista. Tulokset on esitetty sekä taulukkona että sitä selittävänä tekstinä. Artikkelimme lopussa on koottu taulukkoon erikseen lastentarhanopettajakoulutuksen ja erikseen sosionomi(AMK)-koulutuksen erityisosaamisen kehittämistarpeet sen perusteella, minkälaiseksi tutkimuksessa on ennakoitu lastentarhanopettajakoulutuksen saaneen ja minkälaiseksi sosionomi(AMK)-pohjaisen lastentarhanopettajan työ ja työnjako sekä niihin perustuvat osaamistarpeet tulevaisuudessa. Tämän ennakointitutkimuksen perusteella on hyvä huomata, että esitetyt koulutuksen muutostarpeet eivät ole kokonaan uusia asioita opetussuunnitelmassa, vaan niissä on usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Täten ne eivät myöskään vie lisätilaa opintopisteissä mitattuna, vaan edellyttävät pikemmin sisältöjen uudistamista tulevaisuuden muutosten mukaisesti tai selkeästi erillistä lisäpätevöitymiseen johtavaa koulutusta. TYÖELÄMÄN AVAINTAITOJEN KEHITTÄMISTARPEET Yleisellä työelämävalmiuksilla tarkoitetaan tietoja ja taitoja, joita tarvitaan yleisesti työelämässä riippumatta siitä, missä tehtävässä toimitaan. Nämä valmiudet kulkevat läpi elämän henkilön mukana ja ne yleensä vahvistuvat kokemuksen myötä. Oheisena kuvataan sellaisia työelämän avaintaitoja, joissa tarvitaan koulutusvaiheessa tehostamista tai jotka ovat uusia avaintaitojen ilmenemiä. Samaa periaatetta on noudatettu myös muissa asiantuntijuuden osa-alueita kuvattaessa. Emme näin ollen puutu emmekä luettele niitä työelämän avaintaitoja, jotka ovat jo pitkään olleet opetussuunnitelmissa tavoitteena ja joiden toteutumiseen on opetussuunnitelmissa panostettu. Sosiaalinen osaaminen sisältyy kontekstilähtöisesti kaikkiin kolmeen osaamisen alueeseen. Taulukoissa 1 esitetyt koulutuksen muutostarpeet eivät juurikaan sisällä kokonaan uusia asioita opetussuunnitelmaan, vaan osaamistarpeissa on varsin usein kysymys opittavan asian sisällön muutoksista. Taulukoissa 1 (Työelämän yleiset avaintaidot) ja 2 (Alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinta) ovat koulutuksen kehittämistarpeet samanlaiset sekä lastentarhaopettajakoulutuksessa että sosionomi(AMK)-koulutuksessa. 152 Taulukko 1 Lastentarhanopettajan uudet tai vahvistettavat työelämän avaintaidot. YLEISET TYÖELÄMÄVALMIUDET Uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet Tiimityö päiväkodin ja palvelualueen sisällä Alaistaidot Muuttuva ja uusiutuva tieto Koulutuksen kehittämistarve Tiimityöskentelytaidot, tiimin johtaminen Oikea asenne joustavaan siirtymiseen palvelualueen ja ryhmien välillä Itsensä johtaminen Alaistaidot ja niiden merkitys työhyvinvointiin ja työn tuloksellisuuteen Tiedonhallinta- ja hankintaosaaminen Kyky soveltaa uutta tietoa Tiimin johtamisen taidot ja moniammatillisen yhteistyön osaaminen ovat jokaisen ammattiryhmän perustaitoja. Varhaiskasvatuksen nykyinen työnjako näkyy itse asiassa liian vähäisenä työnjakona. Tulevaisuutta varten on jokaisen ammattiryhmän vahvinta osaamista osattava käyttää tiimeissä, jolloin toiminta on tehokasta ja asiantuntevaa. Tiimityöhön ja moniammatillisuuteen liittyy myös yhteisöosaaminen, jossa oleellista on työn kielellinen hallinta, kyky kielellisesti kuvata ja perustella omia näkökantoja. Alaistaitoja edellytetään henkilöstöltä aivan yhtä lailla kuin esimiestaitoja johtamisvastuussa olevilta. Jokainen varhaiskasvatuksen henkilöstöön kuuluva johtaa vähintään itseään ja on osa työyhteisöä, jonka ilmapiiri on riippuvainen jokaisesta työyhteisön jäsenestä. OMAN ALAN PERUSOSAAMINEN JA KOKONAISUUDEN HALLINTA Ammatillisella perusosaamisella (yleinen toimialan osaaminen) tarkoitetaan kuhunkin alaan (esim. metsäteollisuuden ala, varhaiskasvatus, terveysala) liittyvää alan perusosaamista ja alan kokonaisuuden tuntemusta, josta syntyy alan perusammattitaito. Taulukkoon 2 on koottu lastentarhanopettajan oman alan perusosaamiseen ja kokonaisuuden hallintaan liittyvät osaamisen kehittämisen painoalueet. Sekä osaamistarpeet että koulutuksen kehittämistarpeet ovat samat lastentarhanopettajakoulutuksessa ja sosionomi(AMK)-koulutuksessa. Taulukko 2 Lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneen lastentarhanopettajan uudet tai vahvistettava osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämistarpeet. ALAN PERUSOSAAMINEN JA KOKONAISUUDEN HALLINTA Uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet Koulutuksen kehittämistarve Palvelujärjestelmän ja palveluohjaamisen hallin- Palvelujärjestelmän kokonaisuuden hallinta, prota ja verkosto-osaaminen sessien ja verkosto-osaaminen - palvelujärjestelmän tunteminen - palveluprosessien tunteminen - yhteistyöverkostot Palveluohjaus ja asiakkaan palveluosaaminen - asiakkaan valinnanvapaus - asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet Kyky arvioida vaikuttavuutta 153 Vuorovaikutustaidot, dialogisuus Vuorovaikutustaidot / sosiaaliset taidot - perhekeskeinen työote - dialogiset kasvatuskeskustelut - kyky kuvata ja perustella omia näkökantoja kielellisesti Johtamisosaaminen Kokonaisuuden hallinta Moniammatillinen yhteistyö Monikulttuuristen lasten hoito ja kasvatus Prosessiosaaminen Yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutosten vaikutukset varhaiskasvatukseen Talousosaaminen, kustannustehokkuuden vaa- timukset ja niiden hallintakeinot 154 Alaisten johtaminen, Hallinnollinen johtaminen Pedagoginen johtaminen Laajentuneet toimenkuvat - työnjako pv-kodin sisällä ja sieltä ulos - kumppanuusosaaminen, kumppanuuden johtaminen ja koordinointi - muiden ammattiryhmien ammatillisen osaamisen tuntemus ja käyttäminen pv-kodissa Varhaiskasvatuksen kokonaisuuden tunteminen ja oman ammattiroolin (vastuiden, erityisvastuiden ja rajojen) sisäistäminen tässä kokonaisuudessa Muiden ammattiryhmien osaamisen ajantasainen tunteminen Neuvolakeskus-/ Hyvinvointineuvolan toimintamallin tai muun alueellisen mallin tunteminen Varhaiskasvatuksen moniammatillisen kokonaisuuden ja verkoston tunteminen yli sektorirajojen Moniammatillisen yhteistyön tiedot ja taidot Moniammatillisen työn ja verkoston johtaminen Monikulttuurisuusosaaminen - suvaitsevaisuus, asenne, ajattelu asiakkaan kannalta, johdon hyvän esimerkin antaminen - kielitaito ja tulkin käyttö - kulttuuritietous, esim. uskonto, ruokavalio, perhekäsitys - kotouttamisprosessi ja maahanmuuttajien oikeudet, ajantasainen lainsäädännön osaaminen - erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja perheiden kanssa tehtävä työ ja ohjaus - maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden työpaikkaohjaus - laaja-alainen ja kokonaisuuden muodostava käsittely monikulttuurisuusasioissa Prosessien lukutaito ja hallinta kehittämisen ja yhtenäisen laadun tuottajana Talouden ja yhteiskunnan muutosten vaikutusten ymmärtäminen varhaiskasvatukseen, perheisiin ja lapsiin Taloudellinen ajattelu ja kustannustietoisuus - mitä päivähoito ja sen osatekijät maksavat miten kustannuksiin ja tuloihin voi vaikuttaa - talouden perusosaaminen - kustannustehokkuuden keinot ja perustelut muutoksille palvelujen muutoksissa - kaikille esimiestasoille talousosaaminen, vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arviointi ja kehittäminen tunnuslukujen pohjalta - yritysnäkökulmasta liiketoimintaosaaminen Varhaiskasvatuksen rahoitus - miten palvelut rahoitetaan ja miten yhteiskunnan muutokset vaikuttavat Tietotekniikan käytön laajentuminen moniam- Tietotekniikan käyttö työssä matillisuudessa, verkostoissa ja asiakasperhei- dokumentointi den kanssa - viestintä kotiin - sähköinen kasvun kansio - kuvankäsittelytaidot - mediakasvatustaidot Palvelujärjestelmien muutokset edellyttävät osaavalta henkilöstöltä koko ajan päivitettävää tietoa oman alan palvelujärjestelmän kokonaisuudesta ja moniammatillisesta verkostosta. Varhaiskasvatuksessa on henkilöstön tunnettava varhaiskasvatuksen muuttuva lainsäädäntö, mutta se ei riitä, koska päiväkodin henkilöstö tekee yhteistyötä mm. lastensuojeluviranomaisten kanssa. Koko henkilöstön tulee olla ajan tasalla sosiaalipalvelujen uudistuneesta tai uudistuvasta palvelujärjestelmästä, lastensuojelulaista ja myös sen asettamista velvoitteista päiväkodin henkilöstölle. Jokaisen varhaiskasvatuksen henkilöstöön kuuluvan on välttämätöntä ymmärtää päivähoidon moniammatillinen kokonaisuus, mutta yhtä tärkeää on myös ymmärtää ja sisäistää oman ammattirooli ja sen rajat, joiden ylittyessä ei tehdä itse vaan ohjataan asiakas palvelujärjestelmässä oikealle järjestelmän vastuutaholla. Ilman omien vastuurajojen tunnistamista varhaiskasvatushenkilöstö uupuu tehdessään ja huolehtiessaan omasta vastuualueestaan, mutta myös muille viranomaisille kuuluvasta ongelmaratkaisusta. Rajojen epämääräinen tunteminen oli ennakointitutkimuksessa yllättävää. Jokaisen on osattava palveluohjata asiakasta eteenpäin palvelutarpeen pohjalta. Henkilöstöllä on oltava selkeä tieto siitä, missä kulkee oman vastuun ja ammattiroolin raja, jonka jälkeen vastuu annetaan verkoston työnjaon mukaan seuraavalle toimijalla. Rajojen tunnistamisella on suuri vaikutus siihen, ettei henkilöstö uuvu liian suuren vastuun ja työmäärän vuoksi. Asiakaslähtöisyyden trendi korostaa, että henkilöltä edellytetään yhä asiakaslähtöisempää asennetta ja siihen liittyvää asiakasosaamista, joka sisältää asiakkaan kuuntelun, pyrkimyksen ymmärtämiseen ja hyvän palvelun tuottamiseen asiakkaan ehdoilla niin paljon kuin on mahdollista. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden tulee tuntea kulttuuri ja yhteiskunnalliset instituutiot sekä tiedostaa kasvatuksen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset lähtökohdat. Työntekijöillä tulee olla kulttuurista lukutaitoa eli ymmärrystä lasten ja perheiden erilaisia kulttuurisia taustoja kohtaan. Tuntemusta tulee olla myös lasten ja perheiden arjen kokonaisuudesta. Lisäksi työntekijöiden tulee olla tietoisia varhaiskasvatustyötä ohjaavasta lainsäädännöstä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 30.) Ekokulttuurinen lähestymistapa korostuu. Lapsen hyvinvoinnin ja kasvatuksen kannalta on olennaista, että yhteistyö lapsen kasvuympäristössä toimii. Ekokulttuurinen ajattelumalli korostaa arkipäivän toimintojen ja tapahtumien merkitystä perheen ja lapsen hyvinvoinnin kannalta. Perhepalveluita tulee kehittää siten, että perheen arkipäivää helpotetaan ja samalla lisätään vanhempien voimavaroja ja jaksamista. Tällä voidaan vaikuttaa ratkaisevasti myös lasten hyvinvointiin (Määttä 2001, 82; Rantala 2002, 78-79). Terveyden edistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon keskeiset tavoitteet liittyvät terveyden edistämiseen, jossa varhaiskasvatuksen rooli on merkittävä. Opiskelijat tulee sitouttaa terveyttä ja hyvinvointia edistävään työotteeseen ja ennaltaehkäisevän työn kehittämineen. Terveyttä ja hyvinvointia edistävien työmuotojen osaaminen korostuu tulevaisuudessa. Koulutuksessa tulee korostaa terveyden edistämisen 155 merkitystä ja antaa työvälineitä ennalta ehkäisevään työhön ja valmiuksia eri yhteistyömuotoihin eri järjestöjen ja toimintatahojen kanssa. Kaikilla ammattiryhmillä tulee olla yhteiskuntaosaamista, jonka avulla voidaan ymmärtää ja ennakoidakin sitä, miten muutokset toimintaympäristössä ja koko yhteiskunnassa vaikuttavat varhaiskasvatukseen ja sen asiakasperheisiin. Monikulttuurisuusosaaminen on varhaiskasvatushenkilöstöllä alaan liittyvää perusosaamista, jonka pohjalta osataan toteuttaa kotoutumisprosessia ja luoda kasvatuskumppanuutta toisen kulttuurin perheen kanssa. Monikulttuurisuusosaamiseen sisältyy vieraiden pääkulttuurien tunteminen, maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden ohjaus työpaikalla ja kyky ajatella varhaiskasvatusta myös maahanmuuttajaperheen ja lapsen näkökulmasta. Tulkkipalveluja on osattava käyttää yleisesti ja erityistilanteissa, kuten kotouttamissuunnitelman tekemisessä ja toimittaessa harvinaisia kieliä puhuvien asiakasperheiden kanssa ja palveluohjausta annettaessa. Lastentarhanopettajien on hallittava ongelmien selvittäminen erityisesti kielitaidottomien vanhempien kanssa. Monikulttuurisuuden kasvua ei ole huomioitu riittävästi henkilöstön täydennyskoulutuksessa, eikä toistaiseksi ammatillisissa perustutkinnoissakaan. Monikulttuurisuusosaaminen tulee olemaan välttämätön osa varhaiskasvatuksen perusosaamista. Kaikilta vaaditaan tulevaisuudessa omaan alaan sovellettua talousosaamista, joka näkyy kustannustehokkaiden ratkaisujen tekemisenä ilman että kyseessä olisi laadun alentaminen. Tällöin on tärkeää osata punnita vaihtoehtoja ja niiden vaikuttavuutta. Talousosaamisessa muodostaa oman lukunsa se, että hallitsee liiketaloudellisen ajattelun siinä määrin, että ymmärtää yksityissektorilla toimiessaan, miten tulokseen vaikutetaan. Samaa osaamista edellytetään tulevaisuudessa yhtä paljon myös julkisella sektorilla toimivalta varhaiskasvatushenkilöstöltä. Henkilöstö osallistuu tuloksellisuuden, laadun ja muiden mitattavien asioiden tavoitteiden asetantaan ja tulosten arviointiin, joten mittareiden asettaminen, arviointi ja käyttö tulee oppia ymmärtämään osana toimintaa ja sen kehittämistä eikä pelottavana uhkakuvana epäonnistumisen löytämiseksi. Peruskoulutuksessa opiskellaan kulloinkin voimassa oleva alan lainsäädäntö. Mutta lainsäädännön muuttuessa jollain alaa sivuavalla lähialueella, moniammatillisen yhteistyön alueella, on tarpeen oppia tuntemaan uudistunut lainsäädäntö ja sen mukaiset uudet toimintamallit myös moniammatillisen yhteistyön alueelta. Viimeaikaisista lainsäädännön muutoksista voidaan ottaa esimerkiksi lastensuojelulaki asetuksineen. Osa tutkimuksemme kohderyhmästä oli saanut joko työpaikallaan tai koulutuksen loppuvaiheessa päivityksen tietoihinsa, mutta osa ei. OMAN ALAN ERITYISOSAAMINEN Jokaisessa tutkinnossa, koulutusohjelmassa tai sen suuntautumisvaihtoehdossa alkaa erikoistuminen alan syvälliseen osaamiseen. Oman alan syventävistä ammattiopinnoista alkaa kasvaa jo opiskeluaikana orastava asiantuntijuus ja tiettyyn ammattiin liittyvä ammatti-identiteetti. Viime mainittu on edellytyksenä sille, että henkilö pystyy sisäistämään kokemuksellista oppimistaan työpaikalla ja myöhemmin nousemaan asiantuntijan tasolle, jos osaamisessa käytetään asteikkoa noviisi-ekspertti. 156 Erityisosaaminen ja koulutuksen kehittämistarpeet poikkeavat toisistaan kasvatustieteiden kandidaatintutkinnossa, johon sisältyy lastentarhanopettajakoulutus, ja sosionomi(AMK)-koulutuksessa. Taulukoissa 3 ja 4 esitetään lastentarhanopettajan alan erityisosaamisen uudet tai vahvistettavat osaaminen ja koulutuksen kehittämistarpeet. Ne eroavat joiltaan osiltaan em. yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnoissa ja siksi ne on esitetty erillisinä taulukoina. Taulukko 3 Lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneen lastentarhanopettajan uudet osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämistarpeet. AMMATILLINEN ERITYISOSAAMINEN Uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet Koulutuksen kehittämistarve Erityispedagoginen osaaminen Erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjaaminen ja Ennalta ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen kasvattaminen sekä perheiden tukeminen Perheiden, lasten ja nuorten pahoinvoinnin li- Projektioppimisen ohjaus/ teematyöskentelyn sääntyminen, erityisen tuen tarve ohjaus ja pedagoginen osaaminen sen yhteydesSyrjäytymisen ehkäisy sä varmistettava Perhetyön osaaminen Ennakointi ja huolen tunnistaminen - ennaltaehkäisevän työotteen hallinta - varhaisen puuttumisen taidot Sosioemotionaalisten häiriöiden ja erilaisten oppimisvaikeuksien tuntemusta vahvistettava Ennaltaehkäisevän työotteen ja varhaisen puuttumisen menetelmien hallinta Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen moniammatillinen vastuu ja työskentely Verkoston ja tukitoimien tunteminen Kasvatuskumppanuus ja perheen kanssa tehtä- Kasvatuskumppanuusosaaminen, kasvatuskesvä yhteistyö kustelujen käyminen - sosiaalinen osaaminen/ yhteistyö - kasvatuskumppanuus, kasvatuskeskustelut, vanhemmuuden tukeminen Päivähoitohenkilöstön täydennyskoulutustar- Täydennyskoulutustarpeita peet - kasvatuskeskusteluiden pitäminen - erityispedagogiikkaa enemmän - työmenetelmiä toimimiseen vanhempien kanssa ongelmatapauksissa - verkosto-osaaminen - uusien lakien tunteminen ja toimintamallien hallinta - palvelujärjestelmän hallinnan päivitys - eri ammateissa toimivien työn ja osaamisen tunteminen Taulukko 4 Sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneen lastentarhanopettajan uudet tai vahvistettavat erityisosaamisen tarpeet ja niistä koulutukseen heijastuvat kehittämistarpeet. AMMATILLINEN ERITYISOSAAMINEN Uudet tai vahvistettavat osaamistarpeet Koulutuksen kehittämistarve Pedagoginen osaaminen Varhaiskasvatuksen pedagogiikka, didaktiikka ja Didaktinen osaaminen lasten kehityspsykologinen tieto ja sen soveltamiKehityspsykologinen tieto ja sen soveltaminen nen (vahvistettava) eri-ikäisten lasten hoidossa Kehitys- ja oppimisprosessien tunteminen Opetus- ja ohjaustaitojen teoriapohjan Erityistä tukea tarvitsevien lasten kasvattaminen, Erityispedagogiikka ohjaaminen ja perheiden tukeminen Ennaltaehkäisevän työotteen ja varhaisen puuttumisen menetelmien hallinta 157 Päivähoitohenkilöstön peet Verkoston ja tukitoimien tunteminen Sosioemotionaalisten häiriöiden ja erilaisten oppimisvaikeuksien tuntemus Ohjaus- ja opetustaitojen teoriaopintoja - konkreettiset kasvatuskeinot - lapsen kehityksellisen tiedon osuutta vahvistettava - pienten, alle 3-vuotiaiden lasten erityispiirteiden tuntemista vahvistettava Ryhmän hallinnan taidot Projektioppimisen ohjaus/ teematyöskentelyn ohjaus ja pedagoginen osaaminen sen yhteydessä täydennyskoulutustar- Täydennyskoulutustarpeita - erityispedagogiikkaa enemmän - pedagogiikkaa, kehityspsykologiaa, ryhmän hallintaa - uusien lakien tunteminen ja toimintamallien hallinta - palvelujärjestelmän hallinnan päivitys - eri ammateissa toimivien työn ja osaamisen tunteminen Suositus/ lain muutostarve: Lastentarhaopettajapätevyys 60 op voitava suorittaa myös täydennyskoulutuksena, eikä vain suoraan osana perustutkintoa Esiopetuskelpoisuuden suorittaminen erikoistumisopintoina amk:ssa tai yliopiston järjestämässä koulutuksessa mahdolliseksi lainsäädännön muutoksella Ammattikorkeakouluille suositus: Sosionomikoulutukseen varhaiskasvatuksen sv, jolla varmistetaan substanssiosaaminen Kaikkien varhaiskasvatusalan ammattiryhmien tehtäviin kuuluu lapsiryhmien ohjausta. Ryhmän haltuunoton taidot korostuvat entisestään. Kiinteän lapsiryhmän syntyminen tulee vaikeutumaan, koska lasten hoitoajat pitenevät ja vaihtelevat, ryhmissä tulee ja menee lapsia pitkin päivää. Varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan, erityispedagogiikan ja kehityspsykologiaan liittyviä lisäosaamistarpeita tuli esiin kaikkien ammattiryhmien kohdalla kahdella tavalla: teoriaosaamisen lisätarpeena ja käytännön konkreettisten kasvatusmenetelmien osaamistarpeina. Varhaiskasvatuksen työntekijöillä tulee olla tietoa myös lasten kullekin ikäkaudelle soveltuvista pedagogisista menetelmistä. Myös erityispedagogisella alueella tarvitaan osaamista, sillä yhä useampi lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja ohjausta. Lisäksi lapsen kehityksestä ja oppimisesta lisääntyneen tiedon myötä haasteena on myös kehittää uudenlaisia opetuksellisia ratkaisuja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 32.) Varhaiskasvatuksen muutostrendinä on jo ollut jo vuodesta 2005 alkaen kasvatuskumppanuus ja siihen perustuva yhteistyö lapsen perheen kanssa. Muutos on jo vakiintunut, mutta varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee kasvatuskumppanuudesta lisäkoulutusta, koska se ei ole ollut osa heidän peruskoulutustaan aikaisempina vuosina. Kasvatuskumppanuusosaaminen koskee kaikkia 158 ammattiryhmiä, koska kaikki käyvät perheen kanssa kasvatuskeskusteluja, toimivat lapsen omahoitajina/ vastuuhoitajina ja kohtaavat päivittäin lapsen perheenjäseniä. Koulutuksessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten vasua todennetaan laaja-alaisesti toiminnan suunnittelun, ammattitaidon kehittymisen ja johtamisen työkaluna. Sosiaalipedagogisen opetuksen vahvistaminen lastentarhanopettajakoulutuksessa antaisi lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaville lastentarhanopettajille lisävalmiuksia perheiden sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen ja lievittämiseen sekä vanhemmuuden tukemiseen, joka kuuluu tärkeänä osana varhaiskasvatuksen päämääriin. Vanhempien ongelmien ymmärtäminen, vanhempien tukeminen, ohjaaminen ja neuvominen eri palveluntarjoajien piiriin vanhempien yksilöllisten tarpeiden pohjalta sekä yhteistyön tekeminen näiden palveluntarjoajien kanssa voisi helpottua sosiaalipedagogisen opetuksen osuuden lisäämisen myötä. Erityisosaamisen tärkeitä osa-alueita on paitsi vanhempien kanssa tehtävä kasvatuskumppanuus niin myös vanhempien tukeminen. Kasvatuskumppanuuden syntyminen ja ylläpitäminen on haasteellista monikulttuuristen perheiden kanssa jo pelkästään kieliongelmien ja kulttuurierojen vuoksi. Kaakkois-Suomen alueella on havaittu, että vanhempainiltoja on hyvä pitää erikseen esim. venäläisille perheille. Osallistuminen mainittuihin vanhempainiltoihin on ollut hyvää ja isätkin ovat osallistuneet niihin. Näissä vanhempainilloissa on keskustelu ollut vapaampaa ja siinä on päästy syventymään erityiskysymyksiin paremmin kuin kaikille yhteisissä vanhempainilloissa. Tämä toimintatapa on vahvistanut tuloksellisuutta kotoutumisessa ja lapsen omassa ryhmäytymisessä. On suositeltavaa, että päiväkodissa olisi ainakin yksi vierasta kieltä hyvin hallitseva lastentarhanopettaja monikulttuurisia lapsia varten. Päiväkodin henkilöstön suhtautuminen monikulttuurisuuteen on sidoksissa varhaiskasvatusjohdon ja päiväkodin johdon asenteeseen monikulttuurisia perheitä ja lapsia kohtaan. Monikulttuurisuusosaamista tulee olla koulutuksessa siten, että se muodostaa kokonaisuuden eikä vain eri puolille opinjaksoja sijoiteltuna. Lasten erityisen tuen tarpeen kasvu edellyttää, että päiväkodissa on saatavilla riittävästi erityispedagogiikan asiantuntijoita. Erityispedagogiikan osaamista vaaditaan lisää kaikilta ammattiryhmiltä, mutta avainasemassa ovat erityislastentarhanopettajat ja lastentarhanopettajat. Viimemainittujen vahvuusalueisiin ei kuulu vielä tällä hetkellä erityispedagogiikka muuten kuin mahdollisen lisäkoulutuksen kautta. Päiväkodin projekti- ja teematyöskentely lasten kanssa edellyttää pedagogista osaamista, jotta projekteista aina saadaan esiin oppimisen paikat ja sisällöt, joilla johdatellaan lapset onnistumisen kokemuksiin. Tutkimuksessamme ennakoitiin kasvatuskumppanuuden, kodin kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja moniammatillisen yhteistyön viranomaisten kanssa lisääntyvän tulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että vaikka päivähoidon keskiössä ovat hoidettavana olevat lapset, niin he eivät ole päiväkodissa irrallaan muusta elinympäristöstään ja sen tapahtumista ja tilanteista (ekokulttuurinen ajattelu). Päiväkodin johtajien mukaan lapsen toimintaympäristö ja sen mahdolliset häiriöt on otettava huomioon yhä useammin päiväkodin työssä ja henkilöresursseissa sekä erityisesti työnjaon selkiyttämisestä ammattiryhmien osaamisprofiilien perusteella. Päivähoidossa lapsen hoiva, kasvatus ja opetus tulee integroida luontevasti yhteen. Tähän tarvitaan eri ammattiryhmien moniammatil- 159 lista tiimityötä, johon jokainen ammattiryhmä tuo omaa asiantuntemustaan ja osaamistaan. Oikeanlainen henkilöstörakenne ja tehtävärakenne turvaavat kattavan moniammatillisuuden. (Hämäläinen 2008.) Oikein toteutettuna tiimityössä hyödynnetään myös tiimin jäsenten erityisosaamista, jolloin kaikkien ei tarvitse osata samoja asioita. Tämä on otettava esiin erityisesti lastentarhanopettajien työnkuvissa siten, että sosionomit käyttävät osaamistaan perheisiin suuntautuvassa työssä enemmän kuin yliopistokoulutuksen saaneet lastentarhanopettajat. Varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan ennakoidaan pahenevan lastentarhanopettajakoulutuksen saaneiden hakeutuessa luokanopettajakoulutukseen ja sitä kautta perusopetustehtäviin. Varhaiskasvatuksen hallinnon muuttuessa kohti palvelualuemallia lisääntyy henkilöstön työnkierto eri yksiköissä. Tämäkin kasvattaa tarvetta saada myös sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneille lastentarhanopettajille pätevöitymismahdollisuus toimia esiopetuksesta vastaavina lastentarhanopettajina. Samanaikaisesti erityisen tuen tarve kasvaa, jolloin tarvitaan lisää erityislastentarhanopettajia. On selvää, että lakimuutoksia tulee tehdä rivakasti, jotta sosionomi(AMK))-tutkinnon suorittaneet voivat hankkia itselleen esiopetuskelpoisuuden ja erityislastentarhanopettajan kelpoisuuden. Kyetäkseen rakentamaan lapselle laadukkaan kasvu- ja oppimisympäristön on henkilöstön tunnettava lapsen kehitystä ja sen ympäristölle asettamia vaatimuksia. Lisääntynyt tieto lapsen kehityksestä ja oppimisesta edellyttää, että henkilöstö kehittää myös uudenlaisia opetuksellisia ratkaisuja. Henkilöstön on tunnettava hyvin ikäkaudelle soveltuvia pedagogisia menetelmiä. Sosionomit toivovat opintoihinsa lisää pedagogiikkaa ja didaktiikka. Samaa ehdottavat heille myös päiväkotien johtajat. Sosionomit(AMK) lisäisivät omaan koulutukseensa opetus- ja ohjaustaitojen teoriaopintoja ja erityispedagogiikkaa. Kärkkäisen tutkimuksessa (2009) sosionomit kaipaavat lisää opetus- ja ohjaustaitojen teoriaopintoja sekä lisää kasvatustieteiden ja varhaiskasvatuksen opintoja, jotka antavat heille monipuolisesti lisää lasten kasvattamiseen liittyvää tietämystä ja parantavat heidän opetus- ja ohjausosaamistaan. Sosionomikoulutukseen tarvitaan myös opintoja, jotka antavat valmiuksia varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa määriteltyjen sisällöllisten orientaatioiden mukaiseen kasvattamiseen. Lastentarhanopettajat tunnistavat puutteita omassa kasvatuskumppanuusosaamisessaan. He katsovat tarvitsevansa koulutukseen enemmän erityispedagogiikan opintoja erityistä tukea ja hoitoa tarvitsevien lasten hoitoon ja tukemiseen sekä perheiden tukemiseen. Lisäksi koulutukselta toivotaan tietoja ja taitoja uudenlaisista opetuksellisista ratkaisuista. Lastentarhanopettajakoulutuksen ja sosionomi(AMK)-koulutuksen erot on perusteltua säilyttää erityisesti siltä osin kuin ne mahdollistavat sosionomi(AMK)-tutkinnon suorittaneiden profiloitumisen työnjaossa perhetyöhön ja yhteistyöhön muiden viranomaisten ja verkoston kanssa lasten ja perheen sosiaalityössä. Sosionomi(AMK)-koulutuksen ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa ja varhaiskasvatuksen maisterin tutkinnossa on pääpaino kohdistettava johtamiseen, hallinnolliseen osaamiseen ja talouden johtamiseen. Lähteet Hämäläinen, J. 2008. Eri koulutustaustaisten lastentarhanopettajien osaaminen ja sen hyödyntäminen: päiväkodin johtajien näkemyksiä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. PDF-dokumentti. 160 https://publications.theseus.fi. Päivitetty 23.2.2009. Kärkkäinen, A. 2005. Sosionomi päiväkotiyhteisössä. Laurea-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Tiivistelmä opinnäytetyöstä. WWW-julkaisu. http://abstracts.laurea.fi/tyot/5707.html. Päivitetty 25.8.2005. Määttä, P. Perhe Asiantuntijana – Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Atena Kustannus 2001. Rantala, A. 2002. Perhekeskeisyys- puhetta vai todellisuutta? Työntekijöiden käsitykset yhteistyöstä erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheen kanssa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research,198. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Sosiaali- ja terveysministeriö 2007. Varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutus ja osaaminen. 22.2.2007. Nykytila ja kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:7. 161 Marja-Liisa Vesterinen SUOSITUKSET Varhaiskasvatus on jo ”kentällä” varsin suurelta osin osa kasvatus- ja opetustoimea. Vastaava siirto tarvitaan sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen aloituspaikkoja on tarpeen lisätä, jotta päiväkodeissa on riittävästi pedagogisen koulutuksen saaneita varhaiskasvatuksen kandidaatteja ja maistereita varhaiskasvatuksen asiantuntijoina. Sosionomien ja lastentarhanopettajakoulutuksen saaneiden välistä työnjakoa on selkiytettävä. Sosionomikoulutuksen saaneiden asiantuntijuutta kasvatuskumppanuuden toteuttamisessa ja perhetyössä olisi hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla erityisesti perhetyön ja kasvatuskumppanuuden asioissa. Kummankin ammattiryhmän vahvuuksia tulee käyttää työnjaon kehittämisessä. Lastentarhanopettajan 60 opintopisteen pätevyys tulee voida suorittaa elinikäisen oppimisen perusteella myös täydennyskoulutuksena. Ammattikorkeakoulujen sosionomikoulutuksessa on oltava oma suuntautuminen varhaiskasvatukseen riittävine varhaiskasvatuksen aihealueineen. Varhaiskasvatuksen pedagogiikasta sekä kehityspsykologiasta teoriassa ja käytännössä olisi oltava enemmän opintoja opetussuunnitelmassa. Kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnossa, johon sisältyy lastentarhanopettajakoulutus, tarvitaan vahvistusta perhetyön ja kasvatuskumppanuuden osaamiseen. Sosionomi(AMK)- tutkinnon suorittaneilla on oltava mahdollisuus suorittaa esiopetukseen pätevöittävät opinnot yliopistossa täydennyskoulutuksena. Vastaava lainmuutos on tehtävä pikaisesti. On harkittava myös mahdollisuutta, että ammattikorkeakoulujen ammatilliset opettajainkoulutusyksiköt saavat luvan ko. esiopetukseen pätevöittävän koulutuksen järjestämiseen erikoistumisopintoina. Varhaiskasvatuksen hallinnolliselle johdolle asetetaan uusia vaatimuksia kustannustehokkuudesta, kehittämistyöstä ja johtamisesta, jolla henkilöstön työpanos tulee käytetyksi optimaalisesti. Hallinnollisiin johtotehtäviin vaaditaan tulevaisuudessa ylempi korkeakoulututkinto (varhaiskasvatuksen maisteri tai sosionomi(YAMK). Koulutuksessa tulee olla paino hallinto-, talous-, johtamis- ja kehittämisosaamisella sekä strategiatyön osaamisella. Pedagoginen ja hallinnollinen johtamisen on eritytettävä. Varhaiskasvatuksen henkilöstökyselyssä tuli vahvasti esiin, että henkilöstön työajasta kuluu jopa yksi päivä viikossa kirjallisiin tehtäviin. Henkilöstö oli huolissaan siitä, että kirjaamiseen käytetty aika on pois ydintehtävästä, lasten kanssa työskentelystä. Kritiikki oli kovaa siitäkin syystä, että kaikelle kirjaamiselle ei tuntunut löytyvän järkevää perustetta tai käyttötarkoitusta. Suosittelemme vakavasti sen pohtimista, mikä osa kirjallisista tehtävistä palvelee varhaiskasvatuksen tavoitteita ja mikä osa voidaan mahdollisesti jättää vastaisuudessa tekemättä. 162 Lähihoitajakoulutukseen tarvitaan muutosta varhaiskasvatuksen osalta. Toisen asteen koulutuksessa suosittelemme muutosta siten, että varhaiskasvatustyötä varten eriytetään oma varhaiskasvatuksen koulutusohjelma/ suuntautumisvaihtoehto opetussuunnitelmassa. Varhaiskasvatusta varten sopii tutkinnon nimikkeeksi huomattavasti paremmin lastenhoitaja kuin lähihoitaja. Koulutusohjelmassa olisi tarpeen käynnistää varhaiskasvatusopinnot jo ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen, jotta niitä sisältyy opintoihin riittävästi. Lähihoitajatutkintoon, lastenhoitajaksi opiskelevien koulutusohjelmaan, suosittelemme lisää varhaiskasvatuksen pedagogiikan ja kehityspsykologian sekä kasvatuskumppanuuden opintoja, ryhmän ohjauksen taitoja ja menetelmiä. Tilaa tehdään opetussuunnitelmassa siten, että opetussuunnitelmasta poistetaan tai supistetaan sellaisia opintojaksoja, joiden erityisosaaminen on varhaiskasvatuksessa sosionomeilla tai jotka eivät liity varhaiskasvatukseen, vaan aivan eri ikäluokkiin kuin pienet lapset. Koska lähihoitajatutkinnossa on ammatillista osaamista yksilöllisesti laajentavia syventäviä tutkinnon osia ja lisäksi vapaasti valittavia tutkinnon osia 10 opintoviikkoa, tulee niitä voida käyttää esimerkiksi aikuiskoulutuksen tarjoamana silloin, kun henkilö haluaa suunnata erikoisosaamistaan myöhemmin työelämässä toimiessaan muuhun kuin varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön pätevyysvaatimuksiin suosittelemme uusien rekrytoitavien osalta muutosta siten, että kelpoisia ovat varhaiskasvatuksen koulutusohjelman suorittaneet lähihoitajat/ lastenhoitajat. Uusien perhepäivähoitajien kelpoisuudeksi tulee vastaisuudessa määritellä joko lähihoitaja/ lastenhoitajatutkinto em. kuvatulla tavalla painotettuna tai perhepäivähoitajan ammattitutkinto. 163 Ullamaija Kauppinen, Minna Koponen ja Leena Tervonen OSA 4 MONIKULTTUURISUUSOSAAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA SEKÄ VARHAISKASVATUKSESSA Osassa 4 käsitellään maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sekä sosiaali- ja terveysalan että varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta on tarkasteltava sekä palvelujen tuottamisena monikulttuurisille asiakkaille että myös monikulttuurisen henkilöstön tarpeen kannalta. MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Aluksi tarkastellaan maahanmuuton kehitystä koko maassa; Etelä-Karjalassa ja ikäryhmittäin. Ikäryhmittäisellä tarkastelulla on lähiajan ennakoinnissa merkitystä, koska sen avulla voidaan päätellä palvelutarpeiden kehittymistä kasvualueilla eli vanhuspalveluissa ja varhaiskasvatuksessa. Ulkomaalaiset Suomessa ”Harvat ovat niin sekoittumatonta sukuperää, ettei jonkun heidän sukunsa jäsenen suonissa ole virrannut toisten kansakuntain verta. Mutta sanottu on, että kaikki, jotka pitävät ja rakastavat tätä maata isänmaanansa, - kaikki, jotka noudattavat tämän maan lakia ja tekevät työtä sen hyväksi, ovat yhtä kansaa. Heitä yhdistää heidän isänmaanrakkautensa, lainkuuliaisuutensa ja yhteinen onnensa ja etunsa.” Topelius Suomen virallinen väkiluku 31.12.2010 oli 5 375276, joista miehiä oli 2 638416 ja naisia 2 736 860. Maamme väkiluku kasvoi vuoden 2010 aikana 23 849 henkilöllä. Kolmantena vuotena peräkkäin muuttovoitto ulkomailta oli luonnollista väestönlisäystä suurempi väkilukua kasvattava tekijä. Vuodesta 2010 ulkomaalaisten määrä kasvoi 12 249 henkilöllä. Suurin osa maamme tämän hetkisestä väestökasvusta on maahanmuuton ansiota. Nyt ulkomaalaisten määrä Suomessa on yli kaksinkertaistunut vuodesta 1995. Tuolloin maassamme asui noin 68 000 ulkomaalaista. Vuoden 20010 lopussa heitä oli 167 954. Suomessa asuvista ulkomaan kansalaisista oli 63 % (98 382) Euroopan maiden kansalaisia. Suurimmat ulkomaalaisryhmät olivat venäläiset, virolaiset (yhteensä 34,5 %) seuraavina tulevat ruotsalaiset, somalialaiset, kiinalaiset ja thaimaalaiset. Ulkomaalaisten määrä Suomessa on alhainen verrattuna muihin Euroopan maihin. Ulkomaalaisten määrä pysyi pitkään alhaisena, mutta alkoi 1980-luvulla hitaasti nousta. Vuoden 2008 tilastojen mukaan ulkomaiden kansalaisten osuus väestöstä oli Suomessa seitsemänneksi alhaisin nykyisistä EU27-maista. 164 Suomen maahanmuuttopolitiikassa korostui 1990-luvulla humanitaarinen maahanmuutto, joka oli pääosin pakolaisten vastaanottoa, inkeriläisten paluumuuttoa ja perhesiteisiin perustuvaa maahanmuuttoa. Tällä vuosikymmenellä työperusteinen maahanmuutto on noussut tärkeään asemaan. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työn perusteella maahan muuttaneita kuin koskaan aikaisemmin, mutta suurin osa Suomessa asuvista ulkomaalaisista on tullut maahan muun kuin työn haun perusteella. Yli puolet muuttajista on perheperusteisia. Heillä on perhesiteet Suomeen, kuten suomalaisten puolisoiden tai muiden perheenjäsenten olo täällä. Taulukkoon 1 on koottu ulkomaiden kansalaisten määrät maittain vuosia 2009 ja 2010. Taulukko 1: Ulkomaiden kansalaiset Suomessa (Lähde:Tilastokeskus, väestötilastot). Edellä mainitun muutoksen merkitystä lisää väestön ikääntymisen myötä näkyvissä oleva kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta kaikilla työmarkkinasektoreilla sekä Suomessa että muissa EUmaissa. Ikääntymisestä johtuva palvelutarpeen voimakas kasvu samanaikaisesti työvoiman tarpeen kasvun kanssa lisää Suomen tarvetta saada ulkomaalaista työvoimaa. Vuonna 2009 oleskeluluvan Suomeen sai työn, opintojen, avioitumisen tai muiden perhesiteiden perusteella 15 217 henkilöä. Eniten oleskelulupia myönnettiin Venäjän, Kiinan ja Intian kansalaisille. Turvapaikkapäätöksiä vuonna 2010 tehtiin 5031, joista myönteisen päätöksen sai 1603 henkilöä. Luku sisältää pakolaisstatuksen ja suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneet sekä ne henkilöt, jotka saivat tilapäisen oleskeluluvan tai oleskeluluvan yksilöllisistä, inhimillistä syistä. Kuviossa 1 esitetään ulkomaalaisten kansalaistettujen määrät vuosina 1996-2008. 165 Kuvio 1 Ulkomaalaisten kansalaistettujen määrät vuosina 1996-2008 (Lähde: Antero Leintzinger (toim.) Mansikkamaan vartijat). Vuonna 2010 Suomen kansalaisuuden sai 5907 ulkomaalaista. Ulkomaalaiset Etelä-Karjalassa Pääasiassa maahanmuutto keskittyy suuriin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Puolet ulkomaiden kansalaisista asuu Uudellamaalla. Ulkomaalaiset keskittyvät nimenomaan Helsinkiin. Helsingissä asuu 26,8 prosenttia kaikista Suomessa asuvista ulkomaiden kansalaisista ja asukasluvusta heitä on 7,2 prosenttia. Espoossa ulkomaalaisia on 6,3 prosenttia, Vantaalla 6,0 prosenttia ja Turussa 4,7 prosenttia asukasluvusta. Ahvenanmaalla on suhteellisesti eniten ulkomaiden kansalaisia (8,2 %). Heistä 51 prosenttia on Ruotsin kansalaisia. Etelä-Karjalassa ulkomaalaisten määrä on kasvanut näkyvästi 1990-luvulla laantuen hiljalleen tällä vuosituhannella. Verrattuna muihin maakuntiin (poissulkien Ahvenanmaa) Etelä-Karjalassa asuvien ulkomaalaisten osuus on viidenneksi korkein, 2,5 prosenttia koko väestöstä. Vuonna 2009 maahanmuuttajien määrä Etelä-Karjalassa oli 586, heistä venäläisiä 214, virolaisia 49 ja ruotsalaisia 28. Vuonna 1990 Etelä-Karjalassa oli ulkomaalaisia 423, vuonna 2000 määrä oli jo 2264 ja vuoden 2009 lopussa ulkomaalaisten määrä oli 3373. Taulukosta 2 ilmenevät eri kansalaisuuksien määrät koko Suomessa ja Etelä-Karjalan maakunnassa vuonna 2009. 166 Taulukko 2 Eri kansalaisuuksien määrät koko Suomessa ja Etelä-Karjalan maakunnassa vuonna 2009. Kansalaisuus Kaikki maat Suomi Ulkomaat Eurooppa (pl. Suomi) EU-maat (pl. Suomi) Aasia ja Oseania Venäjä Baltia Afrikka Ruotsi Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Tuntematon Muut Pohjoismaat Koko maa 5351427 5195722 155705 98382 56106 34160 28210 26967 15843 8506 2982 2526 1812 1479 Etelä-Karjala 134019 130646 3373 2744 541 405 1928 276 127 66 43 27 27 9 Ulkomaalaisten ikäjakauma Suomessa asuvat ulkomaiden kansalaiset ovat ikärakenteeltaan huomattavasti nuorempia kuin muu väestö. Ulkomaiden kansalaisten miesten keski-ikä oli vuoden 2009 lopussa 33,7 ja naisten 34,5 vuotta. Vastaavat koko väestön keski-iät olivat miehillä 39,8 ja naisilla 42,7 vuotta. Suurin ikäryhmä on työikäiset, mutta perheiden muodostumisten myötä kasvaa myös lasten ja vanhusten määrät. Suomessa syntyi esimerkiksi vuonna 2009 kaikkiaan 1 871 ulkomaiden kansalaista. Luonnollisen ikääntymisen myötä myös vanhusten määrä tulee kasvamaan. Vuonna 2009 koko Suomeen muutti 0-9-vuotiaita lapsia 3713, heistä Etelä-Karjalaan muutti 70. Vuonna 2005 vastaavat luvut olivat 2870 koko maa ja 52 Etelä-Karjala. Vuonna 2009 koko maahan muutti 663 yli 65-vuotiasta, Etelä-Karjalaan heistä tuli 23. Vanhusten maahanmuuttomäärät ovat pysyneet suhteellisen samoina viimeisen viiden vuoden aikana. Taulukossa 3 on esitetty ulkomaalaisten lasten ja vanhusten määrä koko Suomessa ja EteläKarjalan maakunnassa vuonna 2010. Taulukko 3 Ulkomaalaisten lasten ja vanhusten määrä koko Suomessa ja Etelä-Karjalan maa kunnassa vuonna 2010. ikä KOKO MAA Etelä-Karjala Lapset 0-4 9382 151 5-9 7844 139 Vanhukset 65 - 69 70 - 74 2270 2142 54 86 75 3567 100 167 Suomessa puhutut kielet Väestön kieli- ja kulttuuritaustat alkavat olla hyvin moninaiset monessa osassa Suomea. Suomessa puhuttavien kielten määrä ja niiden tulkkaustarve kasvaa maahanmuuttajien määrän kasvaessa. Ulkomaan kansalaisista kahdeksan prosenttia (13 049 henkeä) puhuu äidinkielenään suomea, ruotsia tai saamea. Toisaalta taas 64 381 Suomen kansalaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Koko Suomessa puhutaan 142 vierasta kieltä. Koko väestöstä vieraskielisiä oli vuoden 2009 lopussa 207 037 (3,9 %). Luvussa on kasvua edellisestä vuodesta 16 499 henkeä. Vieraskielisten määrä on viimeisen yhdeksän vuoden aikana kaksinkertaistunut. Suurin vieraskielisten ryhmä on venäjänkieliset. Venäjänkielisiä on Suomessa jo 51 683 ja heidän osuutensa kaikista vieraskielisistä on 25 prosenttia. Edellisvuoteen verrattuna uusiksi yli tuhannen hengen vieraskielisiksi ryhmiksi nousivat bulgaria, japani, ukraina ja urdu. Suomessa on nyt 30 eri vieraskielistä ryhmää, joiden puhujia on vähintään 1 000 henkeä. Eniten vieraskielisiä on siellä, missä on eniten ulkomaalaisia eli pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Etelä-Karjalassa vieraskielisten osuus väestöstä oli vuoden 2009 lopulla 3,4 prosenttia. Etelä-Karjalassa puhutaan 77 eri kieltä. Kuvioon 2 on koottu suurimmat vieraskieliset ryhmät 2000 ja 2010 (Lähde: Väestörakenne 2010, Tilastokeskus). Kuvio 2 Suurimmat vieraskieliset ryhmät 2000 ja 2010 (Lähde: Väestörakenne 2010, Tilastokeskus). 168 Vieraiden kulttuureiden ymmärtäminen on välttämätöntä kansainvälisessä ympäristössä. Maahanmuuton kasvu ja lisääntyvä monikulttuurisuus pakottavat kehittämään ja uudistamaan toimintaa yhteiskunnassa. Monikulttuurisuus tuo mukanaan uusia ulottuvuuksia suomalaiseen yhteiskuntaan, tämä ei ole vain haaste, vaan myös voimavara. MONIKULTTUURISUUS SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA Suomalainen arki kansainvälistyy, ja Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten määrä on lisääntynyt. Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristuminen on osa laajempaa globaalisaatiokehitystä. Suomeen muutetaan eri puolelta maailmaa. Muuttojen myötä myös työelämä muuttuu ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä kasvaa. Yhteiskunnan ja työelämän monikulttuuristuminen on monimuotoinen ilmiö, joka avaa uusia mahdollisuuksia, mutta tuo eteen uusia haasteita myös sosiaali- ja terveysalalla. Arkipäivän kulttuurien väliset kohtaamiset lisääntyvät. Entistä useammin on pohdittava, miten vuorovaikutus toimii juuri tässä tilanteessa. Monikulttuurisen yhteiskunnan kehittyminen muuttaa perinteisiä elämäntapoja (Pitkänen). Pysyvästi Suomeen muuttavien ja täällä asuvien ulkomaalaisten määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Suurin osa monikulttuurisesta väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla, mutta myös tutkimuksessa mukana olleet kaupungit mm. Lappeenranta, Tampere ja Turku omaavat monikulttuurista väestöä. Etelä-Karjalassa mm. Lappeenrannassa kasvava väestö muodostuu lähinnä Venäjältä muuttavasta väestöstä, mutta myös muita etnisiä ryhmiä asuu, opiskelee ja työskentelee tällä alueella. Ennakointitutkimuksen mukaan liikkuvuuden myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijä- ja käyttäjäprofiili monimuotoistuu monikulttuurisuuden myötä. Vaikutukset näkyvät monikulttuurisen vuorovaikutuksen ja maahanmuuttajaväestön tarpeiden lisääntymisenä. Monimuotoistumisen myötä kieli, kulttuurien välinen viestintä ja kulttuurien kohtaaminen asettavat omat haasteensa arjen kanssakäymiselle. Sekä suomalais- että ulkomaalaistaustaisten ihmisten on opittava toimimaan etnisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti monimuotoisissa ympäristöissä (Pitkänen). Yhteisen kielen puuttuminen ja yleinen kielitaidon puute asettavat haasteita sekä asiakkuuden että palvelujen ja koulutusten tuottajille. Ennakointitutkimuksessa monikulttuurisuutta käsitellään monen sosiaali- ja terveysalan sektorin näkökulmasta. Mukana ovat olleet kotihoito, vammaispalvelu, erikoissairaanhoito, vanhuspalvelu, lastensuojelu, aikuissosiaalityö, sekä varhaiskasvatus. Kuvaan monikulttuurisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja mahdollisia haasteita kaikkien muiden sektoreiden näkökulmasta, paitsi varhaiskasvatuksen, josta alla oma artikkelinsa. Kuviossa 3 (Koponen 2011) on kuvattu erikoissairaanhoidon, terveydenhoidon, aikuissosiaalityön, lastensuojelun sekä vanhus- ja vammaispalvelun kehittämiskohteita monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajuuden näkökulmasta. Kehittämiskohteet on kuvattu yksilöllisesti tiettyyn sektoriin linkitettynä, mutta monet kehittämiskohteista on yleisiä, ja kaikille sektoreille liitettäviä. 169 •Kielitaito •Kulttuurien tuntemus •Monimuotoinen asiakkuus Terveyden‐ huolto Erikoissai‐ raanhoito •Kielitaitoinen henkilökunta •Tulkkauspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut Aikuissosiaa‐ lityö Lasten‐ suojelu •Kotouttaminen •Palveluverkostot •Maahanmuutto‐ ohjelma •Lapsen tarpeista huolehtiminen •Vanhemmuuden muuttuminen •Mielenterveysongelmat Kuvio 3 Maahanmuuttajuuden ja monikulttuurisuuden kehittämiskohteet sote-alalla. Maahanmuuttajaväestön palvelutarpeet asettavat haasteita moniammatilliselle yhteistyölle, sekä sosiaali- ja terveysalan verkostoitumiselle. Yhteistyö eri tahojen välillä (esim. perhe, päiväkoti, koulu) ja monet moniammatilliset tiimit ovat tärkeitä. Monilla tahoilla koettiin, että yhteistyö, roolit ja vastuut eri toimijoiden ennaltaehkäisevässä toiminnassa ovat epäselvät. Tästä syystä on tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan henkilöstöllä on mahdollisuuksia ja valmiuksia verkostoitua ja että heillä on tietämystä eri verkostoista Kielitaito/ kielitaitoinen henkilökunta Kielen rajat tulevat esiin uuden kulttuurin kohtaamisessa. Kielitaito antaa mahdollisuuden osallistua uuteen kulttuuriin, tukea sopeutumista ja parantaa yksilön mahdollisuuksia saavuttaa totuudenmukainen kuvan vieraasta kulttuurista (Liimatainen & Luoma 1999, 35.) On hyvä kuitenkin muistaa, että yhteinen kieli on perusta toisen ihmisen ymmärtämiselle, mutta sensitiivisyys ja havainnointikyky sekä kyky ilmaista ja ymmärtää sanattomia ja tunneviestejä tarkoituksenmukaisesti on joskus jopa puhuttua kieltä tärkeämpää (Wallin 2009, 36.). Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajaväestö ovat tuoneet mukanaan monia erityispiirteitä. Ennakointitutkimuksen mukaan kaikilla sektoreilla korostui yhteisen kielen puuttuminen. Maahanmuuttajaväestön suomen kielen taito ei ole ollut riittävää asiointiin, eikä palveluntuottajienkaan kielitaito ei ole riittävää. Myös tulkkauspalvelut ja muu kielellinen avustaminen on koettu riittämättömiksi. Ennakointitutkimuksen näkökulmasta on olennaista, että tulkkauspalveluihin ja muuhun kielelliseen avustamiseen kiinnitetään huomiota. Myös kielikoulutuksen lisääminen ja oikein kohdentaminen nähdään tarpeellisena. 170 Sosiaali- ja terveyspalveluissa on maahanmuuttajalääkäreiden osuus kasvanut jatkuvasti. Ennakointitutkimuksemme haastatteluissa tuli ongelmana esiin se, että huonosti suomea puhuvat lääkärit ovat aiheuttaneet hoitohenkilöstölle lisätyötä, koska hoitaja on joutunut varmuuden vuoksi tarkistamaan, ymmärsikö asiakas, mitä lääkäri sanoi ja ohjeisti. Lisäksi on ollut varmistettava, että lääkäri ymmärsi, mitä potilas sanoi. Tällaisia ongelmia on tulevaisuudessa poistettava ohjaamalla sekä lääkärit että muukin henkilöstö työnantajan toimesta suomen kielen kursseille. Joillain sote-alan sektoreilla, kuten vanhuspalveluissa ja lastensuojelussa, on koettu asiakkaiden hyötyvän siitä, että henkilökunnan joukkoon on saatu alalle koulutettua henkilöstöä, joka ymmärtää asiakasta myös yhteisen kulttuurin avulla. Kulttuurien tuntemus Ennakointitutkimuksen mukaan kulttuurierot erityisesti palvelu- ja asiakaskulttuurin näkökulmasta on koettu ajoittain haasteellisina. Yleisesti koettiin, että sosiaali- ja terveysalan henkilökunnalla ei ole tarpeeksi tietoa eri kulttuureista. Esimerkiksi valtaetäisyydet, jotka näkyvät sukupuolten välisissä rooleissa, eivät ole olleet selvät asiakkaalle ja palvelun tuottajille. Henkilökunnan ennakkoluulot ja asenteet nähtiin myös esteenä asianmukaiselle palvelulle. Kulttuurien erilaisuus asettaa omat haasteensa kulttuurien väliselle vuorovaikutukselle. Palvelu- ja asiakaskulttuurien erilaisuus, perheessä vallitsevat roolit ja kasvatuskysymykset asettavat esteitä tai hidastavat arjessa tapahtuvaa kanssakäymistä. Perinteisesti on ajateltu, että kulttuurien välisessä kanssakäymisessä on riittävää ja olennaista, kun on kielitaitoa ja tietämystä vieraan kulttuurin piirteistä ja toimintatavoista. Muuttuva ja monimuotoinen kulttuuri asettavat nämä kriteerit kuitenkin kyseenalaisiksi. Monimuotoinen asiakkuus Monimuotoinen asiakkuus tuo mukanaan erityisosaamisen tarpeen. Ennakointitutkimuksessa ilmenee, että monikulttuurinen asiakkuus vaatii lainsäädännön tuntemusta. Lainsäädännöllisen tuntemuksen ontuessa asiakkaan oikeus tasa-arvoiseen, yhdenmukaiseen ja kotoutumista tukevaan palveluun voi jäädä puutteelliseksi. Sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan on hyvä tiedostaa maahanmuuttajan tausta- ja statustekijät, jotta kotouttamislain velvoitteet tulevat huomioiduiksi. Heidän on osattava ohjata ja opastaa kotoutumisessa. Erityisesti aikuissosiaalityössä koettiin kotouttamisen liittyvät asiat ja termit haasteellisina. Asiakkaat ovat usein esim. pakolaisstatuksella tulleita tai paluumuuttajia, jolloin kotouttamiseen liittyvät prosessit ja asiakkaiden ohjaaminen ovat oleellisia asioita, joihin tarvittiin lisää tietämystä. Kotouttaminen on lakisääteistä ja näin ollen kotouttamiseen liittyvä koulutus olisi toivottavaa, maahanmuutto-ohjelmat suositeltavia ja palveluverkkotuntemus oleellista. Voimakkailla maahanmuuttaja-alueilla lastensuojelun tuottamista avohuoltopalveluissa jo 10 % on maahanmuuttajataustaisia perheitä. Haasteet ovat erilaisia kuin suomalaisissa perheissä, ja haasteita esiintyy sekä lasten, että vanhempien näkökulmasta. Esimerkiksi lapsen perushoidon laiminlyöminen (terveys, ravinto ja puhtaus) nähtiin haasteena. Vanhempien mielenterveysongelmat (äiti), kulttuurieroihin liittyvät kasvatuskysymykset, kuten fyysinen kurittaminen ja isovanhempien varsin määräävä rooli perheessä ovat yleisiä. Haasteena nähtiin myös vanhemmuuden ja lapsen kult- 171 tuuri-identiteetin muuttuminen. Perheen valtasuhteet muuttuvat, kun lapsen sopeutuminen on pidemmällä kuin vanhemman ja lapsi on omaksunut valtakulttuurin kielen, arvot, normit ja asenteen. Ennakointitutkimuksessa haasteellisimmiksi mainittiin maahanmuuttajaperheet, joiden taustat ovat hyvin epäselvät uuteen kohdemaahan muuttaessa. Heidän kohdallaan asiakkuuden kannalta oleellista tietoa oli saatavilla niukasti tai ei juuri ollenkaan. Huomioitavaa on myös, että joissakin tapauksissa perheiden lapset ovat olleet erityisen tuen tarpeessa jo ennen muuttoa esimerkiksi maahanmuuton syyn tai traumaattisen kokemuksen vuoksi. Vanhus- ja vammaispalveluissa venäjänkieliset asiakkaat ovat lisääntyneet. Siksi alalle toivotaan enemmän venäjän kielen taitavia hoitajia, tulkkauspalveluja ja palvelun tuottajia. Maahanmuuttajien palvelujen tuottamiseen tarvitaan maahanmuuttajataustaisia ammattihenkilöitä. Heillä on aidot mahdollisuudet toimia sekä kielellisenä että henkisenä tulkkina suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä erilaisissa palvelu- ja ohjaustilanteissa. Maahanmuuttajat sosiaali- ja terveysalan työntekijöinä Työvoima vähenee Suomessa, ikääntyneiden määrä kasvaa ja elinkeinoelämä tarvitsee kansainvälistä osaamista. Edellä mainitut tekijät asettavat myös maahanmuuttajille haasteita integroitumiseen, mutta yhtälailla myös Suomeen opiskelemaan tai työelämään haluaville. Ulkomaalaistaustaisen väestön määrän kasvu voi helpottaa työelämän vaatimuksia (Pitkänen 2006). Sosiaali- ja terveysalalla ilmenee tarvetta maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Ennakointitutkimuksen mukaan koulutettujen maahanmuuttajien sijoittuminen työelämään on vaikeaa sosiaali- ja terveysalalla, koska heillä ei ole riittävää kielitaitoa, ja eri tutkintojen tunnustaminen on haasteellista. Edellä mainituista syistä maahanmuuttajien ammattitaitoa ei voida käyttää tehokkaasti hyödyksi. MONIKULTTUURISUUS VARHAISKASVATUKSESSA Suomalaisen varhaiskasvatuksen ensisijainen tehtävä on edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, tervettä kasvua, kehitystä ja oppimista sekä tukea vanhempien tai huoltajien antamaa kotikasvatusta (Laki lasten päivähoidosta 1973). Lisääntynyt maahanmuuttajien määrä on tuonut tälle päivähoitolain tavoitteelle omat haasteensa. Maahanmuuttajalapsella tarkoitetaan lasta, jonka ensimmäinen kieli on muu kuin suomi, ruotsi, saame, romanikieli tai viittomakieli tai joka käyttää muita kuin em. kieliä perheessään ja jonka molemmat huoltajat tai toinen huoltajista on maahanmuuttaja. Viimeisen viidentoista vuoden aikana maahanmuuttajalasten määrä on kasvanut kuusinkertaiseksi ja kaikista alle 18-vuotiaista lapsista heidän osuutensa on 3,1 prosenttia. Alle kouluikäisistä lapsista maahanmuuttajalapsia on 3,1 prosenttia. (STM 2007, 17–18.) Osuus vaihtelee alueittain, mm. pääkaupunkiseudulla osuus on n 8 %. Etelä-Karjalan seudulla maahanmuuttajalasten määrä on ollut myös kasvussa, noin puolet heistä on venäläistaustaisia. (Lappeenrannan kaupunki 2009). Kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään sen tasavertaisena jäsenenä. Kotout- 172 tamisen tavoitteena pidetään sitä, että maahanmuuttajat ylläpitävät ja säilyttävät omaan kulttuuriinsa ja etnisyyteensä liittyviä asioita (Lappeenrannan kaupunki 2009). Kotoutumisen avaintekijöinä ovat kotimaan kielitaito, opiskelu tai työllisyys ja ihmissuhteet ympäröivään yhteiskuntaan. Uuden kotimaan toiminta- ja ajattelutapojen ymmärtäminen tai omaksuminen voidaan myös nähdä osoituksena kotoutumisesta (Neliapila-hanke 2006). Varhaiskasvatuksen tärkeys korostuu maahanmuuttajalasten ja heidän perheidensä kotoutumisessa. Päivähoitoa ja muita sosiaalipalveluja voidaan pitää keskeisinä väylinä kotoutumisen tukemisessa (Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2006, 20). Kotoutumissuunnitelmassa on huomioitava koko perheen kotoutumista edistävät toimenpiteet ja palvelut. Varhaiskasvatuspalveluilla voidaan myös auttaa vanhempien osallisuutta yhteiskuntaan. Päivähoitopalvelut paitsi tukevat lapsen sopeutumista, niin edistävät myös vanhempien kotoutumista mahdollistamalla osallistumisen kursseille tai työelämään (Ylöjärven kaupunki 2006). Maahanmuuttajien kontaktit suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuvat useimmiten heidän asuinympäristössään. Siksi esimerkiksi avoimia varhaiskasvatuspalveluja kehittämällä autetaan maahanmuuttajaperheiden verkottumista lähiympäristöön (STM 2007, 27). Valtioneuvoston (2008, 32) selonteon mukaan avoimilla varhaiskasvatuspalvelut ovat merkittävä tuki erityisesti kotona oleville äideille. Lasten sopeutumisessa heidän kokemansa kulttuuriympäristön muutos tai kuuluminen maahanmuuttajavähemmistöön ei ole niin tärkeää kuin se, miten nämä kokemukset välittyvät heille vanhempien kautta, ja miten paljon lapset saavat vanhemmiltaan tukea (Jasinskaja-Lahti ja Liebkind 2001, 130). Liebkindin ja muiden (2001, 138) mukaan kaikille maahanmuuttajille on yhteistä se, että he etsivät parempaa elämää uudessa kotimaassa etenkin lapsilleen. Varhaiskasvatus toimii usein tämän paremman elämän alkuna, sillä tutkimuksessa haastateltujen mukaan varhaiskasvatuspalvelut ovat usein ensimmäinen palvelu, jonka maahanmuuttajaperheet kohtaavat uudessa kotimaassaan. Laadukkailla palveluilla sekä lapsen ja perheen yksilöllisellä kohtaamisella voidaan helpottaa vanhempien kokemaa kulttuurisokkia tai -stressiä, mikä puolestaan koituu lapsen eduksi. Maahanmuuttajataustaisilla äideillä on todettu olevan keskimääräistä suurempi riski sairastua masennukseen. Vanhemman masennus vaikuttaa koko perheeseen ja erityisesti lapseen. Tällaisessa tilanteessa lapsen kasvun ja kehityksen monipuolinen tukeminen korostuu entisestään. Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaisesti maahanmuuttajataustaisten lasten tulisi saada osallistua vähintään osa-aikaiseen päivähoitoon kolmesta vuodesta alkaen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007, 26). Valtioneuvoston (2008, 33) selonteossa varhaiskasvatus nähdään tärkeänä osana lapsen syrjäytymisen ehkäisyä. Liebkindin ja Jasinskaja-Lahden (2001, 84–85) mukaan syrjäytymiskokemukset ovat mielenterveyden kannalta ratkaiseva riskitekijä. Erityisesti maahanmuuttajalasten riskiä syrjäytyä pidetään suurena heikon sosio-ekonomisen tilanteen vuoksi. Lapsen syrjäytymisen riskitekijöitä ovat myös kielelliset vaikeudet, vanhempien työttömyys ja yleinen yhteiskunnallinen asennoituminen maahanmuuttajiin. Ennakointitutkimuksen mukaan kotouttamissuunnitelmassa tulee huomioida koko perheen kotoutumista edistävät toimenpiteet ja palvelut. Lapsille ei aina tehdä henkilökohtaista suunnitelmaa, vaikka sillä voitaisiin ehkäistä yksilökohtaisella tasolla sosiaalista ja koulutuksellista syrjäytymistä. Uuden kulttuurin oppimisen väline on kieli. Kielen avulla lapsen mahdollisuudet sopeutua ympäristöönsä paranevat. (Paavola 2007, 43). Varhaiskasvatuksen merkitys lapsen myöhemmälle koulu- 173 menestykselle on hyvin keskeinen ja korostuu juuri kielitaidon hankkimisessa. Kielen oppimisessa on yhtä tärkeää tukea lapsen omaa äidinkieltä kuin oppia suomea tai ruotsia toisena kielenä. (Valtioneuvosto 2008, 32–33). Äidinkieli on lapsen tunnekieli ja kulttuurin ilmaisemisen väline, se toimii siteenä oman perheen ja suvun kesken ja on tärkeä oman kulttuuri-identiteetin kehittymisen kannalta (Lappeenrannan kaupunki 2009, 14). Uuden kielen oppiminen edellyttää vahvaa äidinkielen hallintaa, jolloin kasvaminen kaksikielisyyteen mahdollistuu. Kielellä on vahva sosiaalinen ja kasvatuksellinen tehtävä, ja siksi suomen tai ruotsin kielen opettaminen ei voi rajoittua vain kielipajoihin tai varsinaisten kielenopettajien tehtäväksi. Ennakointitutkimuksessa tuli selkeästi esille, että uuden kielen opettaminen on koko varhaiskasvatuksen henkilöstön tehtävä toimenkuvasta tai koulutusnimikkeestä riippumatta. Lapsi oppii kielen parhaiten jokapäiväisessä arjessa, jolloin sen oppiminen on myös mielekkäintä. Kaksi kieltä mahdollistaa kahteen kulttuuriin kasvamisen. Paavola (2007, 43) toteaa, että monikulttuurisen identiteetin rakentuminen vaatii ympäristön myönteisen suhtautumisen lisäksi vahvaa näkemystä omasta kulttuurista sekä halua ottaa huomioon ympäröivä kulttuuri ja sopeutua myös siihen. Ennakointitutkimuksessa korostui, että monikulttuurisen identiteetin kehittymistä tukemalla autetaan kotoutumista ja pitkällä tähtäimellä ennaltaehkäistään myös syrjäytymistä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti kulttuurivähemmistöön kuuluvalla lapsella tulee olla mahdollisuus kasvaa monikulttuurisessa yhteiskunnassa oman kulttuuripiirinsä ja suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005). Maahanmuuttopoliittinen ohjelma (2006) määrittelee eri toimijoiden tavoitteeksi eri väestöryhmien välisten suhteiden tukemisen myönteiseen suuntaan lisäämällä asennekasvatusta ja syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta kaikkialla yhteiskunnassa. Varhaiskasvatus nostetaan tässä julistuksessa yhdeksi erityiseksi kohteeksi, ja se tarjoaakin erinomaisen alustan suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden oppimiselle jokaiselle lapselle syntyperään katsomatta. Monikulttuurisuus varhaiskasvatuksessa opettaa kaikille lapsille erilaisuuden huomioimista ja suvaitsevaisuutta. Lapsilla on mahdollisuus tutustua toiseen kieleen ja kulttuuriin sekä oppia, että erilaisuus kuuluu elämään ja että se on rikkautta. Monikulttuurinen kasvuympäristö rikastuttaa lasten leikkiä ja yhteisen kielen puuttuessa kehittyvät myös vuorovaikutustaidot. Keskeistä lapsen kannalta on oppia erilaisten arvomaailmojen molemminpuolinen kunnioitus ja arvostaminen. Lapselle on tärkeää hoitajan positiivinen asenne lapsen edustamaa kulttuuria kohtaan. Monikulttuurinen varhaiskasvatusympäristö tarjoaa erinomaisen kasvualustan, ei vain maahanmuuttajalapsille, vaan myös suomalaislapsille. (Koistinen ja muut 2010, 24, Paavola ja Talib 2010, 74-75). Kasvatuskumppanuus maahanmuuttajaperheiden kanssa Kasvatuskumppanuus ymmärretään varhaiskasvatuksessa työntekijöiden ja vanhempien väliseksi keskinäiseksi ja vastavuoroiseksi vuorovaikutukseksi. Kasvatuskumppanuutta ohjaavat kuulemisen, kunnioituksen, luottamuksen ja dialogisuuden periaatteet. Kasvatuskumppanuus luo pohjaa sille, että lapselle tärkeiden aikuisten – vanhempien ja kasvattajien – yhteinen, mutta jaettu kasvatustehtävä muodostaa lapsen kannalta mielekkään elämänkokonaisuuden. (Kaskela ja Kekkonen 2007, 5). Tämän tutkimuksen haastatteluissa tuli esiin, että kasvatuskumppanuus maahanmuuttajaperheiden kanssa asettaa varhaiskasvatuksen työntekijät monien haasteiden eteen. Yhteisen kielen puute hankaloittaa vuorovaikutusta, käytännöistä sopimista ja lapsen yksilöllisen varhaiskasvatus- 174 suunnitelman laatimista. Tulkkia käytetään tarpeen mukaan, mutta arkipäivän yllättävissä tilanteissa tulee selviytyä kulloinkin käytettävissä olevin keinoin. Eroavaisuudet voivat olla suuria esimerkiksi siinä, millaisia odotuksia asiakkuus- tai palvelukulttuuriin asetetaan. Myös kulttuuriin liittyvät perhekäsitykset, sukupuoli- ja sukupolviroolit voivat olla suomalaisesta kulttuurista poikkeavia. Kasvatuskäytännöt voivat poiketa suomalaisesta esim. tottelevaisuuden, vanhempien kunnioittamisen ja rangaistuskäytäntöjen suhteen. Varhaiskasvatushenkilöstön tiedonpuute, ennakkoluulot ja asenteet voivat olla joskus myös suuria esteitä kasvatuskumppanuuden toteutumiselle. Ennakointitutkimuksen haastateltavat totesivat tasapainottelun kahden kulttuurin välillä haasteelliseksi. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tavoite on tukea lapsen kotoutumista suomalaiseen kulttuuriin ja samalla lapsen kasvamista perheen omaan kulttuuriin. Käytännössä oman kulttuurin vahvistaminen jää perheelle, joka voi myös väheksyä oman kulttuurinsa merkitystä ja haluaa lastensa kasvavan suomalaisiksi. Tämä näkyy mm. niin, että jotkut maahanmuuttajavanhemmat haluavat, että heidän lapsiaan hoitavat suomalaiset hoitajat. Toisaalta taas henkilökunta toivoo monikulttuurisia työntekijöitä lisää työyhteisöihin. Kasvatuskumppanuus vaatii työntekijöitä vahvaa kulttuurien tuntemusta ja kunnioitusta perheitä kohtaan. Kasvatuskumppanuuden saavuttamiseksi tarvitaan kärsivällisyyttä ja halua aitoon yhteistyöhön. On hyväksyttävä se, että luottamuksen hankkiminen vie aikaa puolin ja toisin. Toisaalta myös päivähoito tarvitsee perheen tukea lapsen hyvän arjen toteuttamiseksi ja kasvun tukemiseksi kulttuurilähtöisesti. Palveluohjauksen tarpeet Varhaiskasvatuksen henkilöstöltä vaaditaan maahanmuuttajien kanssa osaamista myös palveluohjauksessa. Palveluohjausta toteutetaan käytännössä paljon maahanmuuttajaperheiden kanssa eri varhaiskasvatuksen palveluissa, koska lapsi ja perhe kohdataan siellä joka päivä. Suomalainen palvelujärjestelmä erilaisine muotoineen voi olla vieras ja pelottava. Perheet voivat kokea palveluihin ohjaamisen kontrollointina, esim. verkostotapaamisen järjestäminen saattaa herättää leimautumisen pelkoa. Kun päiväkodissa on saatu luotua luottamuksellinen suhde perheeseen, voi olla, että perhe ei halua ottaa apua muualta vastaan. Perhe, joka ei tiedä esimerkiksi sitä, että neuvolapalvelut ovat kaikille yleisiä palveluja, voi tarvita paljon tukea palvelun käyttämiseksi. Maahanmuuttajaperheiden arki on lapsiperheiden arkea, jossa erilaiset vaikeudet ja haasteet helposti korostuvat perheen yrittäessä sopeutua uuteen kulttuuriin. Perheiden ongelmat näkyvät niin varhaiskasvatuksen palveluissa kuin lastensuojelunkin asiakaskunnan kansainvälistymisessä. Lappeenrannassa lastensuojelun avohuollon asiakkaista n. 10 % on maahanmuuttajataustaisia. Ongelmat näyttäytyvät esim. puutteina lapsen perushoidossa ja/tai vanhempien, yleensä äidin mielenterveysongelmina tai heikkolahjaisuutena. Suomalaiseen kulttuuriin sopimattomina käytännöt, kuten fyysinen rankaiseminen, pienen lapsen yksin jättäminen, isovanhempien vahva ja ohjaava rooli perheessä antavat myös perusteita lastensuojelun asiakkuudelle. Vanhempien muuttunut rooli uudessa kotimaassa saattaa myös aiheuttaa ongelmia, lapsi mahdollisesti kielitaitoisempana joutuu ottamaan vanhempien tehtäviä vastuulleen, mikä aiheuttaa rooliepäselvyyksiä perheessä. Vaikeista oloista lähteneiden perheiden lapsilla voi olla pahoja traumoja, jolloin lapset ovat jo maahan tullessaan erityispalveluiden tarpeessa. Ennakointitutkimuksen mukaan erityisen tuen tarpeet näkyvät myös maahanmuuttajalasten keskuudessa. Noin neljänneksellä maahanmuuttajalapsista on arvioitu olevan tehostetun tai erityisen tuen tarvetta. Kaikille lapsille tehdään kotoutumissuunnitelma ja tarvittaessa tehostetun tuen tai 175 erityisen tuen suunnitelmat samalla tavalla kuin muillekin lapsille. Tuen tarpeen suhteen eroa suomalaislapsiin ei juuri ole; maahanmuuttajalapsilla on sosiaalisen sopeutumisen ja tunne-elämän ongelmia, perhetilanteesta lähtöisin olevat ongelmia, kielen ja puheen erityisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia ja vammaisuutta. Haastateltavat totesivat yhteistyön rakentamisen perheen kanssa olevan hienovaraista ja luottamuksen saaminen voi kestää pitkään. Yleensä perheet suhtautuvat myönteisesti varhaiskasvatuksen erityistyöntekijöihin. Joidenkin perheiden kohdalla on havaittavissa yhteistyöhaluttomuutta. Taustalla on silloin usein ennakkoluuloja ja vahva kulttuurinen näkemys esim. perheen halusta ja kyvystä selviytyä itse. Avoin yhteistyö palveluohjauksen ohella korostuu tehostettua tai erityistä tukea tarvitsevien perheiden kanssa. Monikulttuurisuuden haasteet osaamiselle varhaiskasvatuksessa Maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelevät painottivat erityisesti myönteisen ja avoimen asenteen merkitystä työn perustana. Paavola ja Talib (2010) laajentavat asennetta kulttuuritietoisuuden käsitteeseen. Heidän mukaansa monikulttuuristuminen asettaa haasteita erityisesti hoitajan omalle kasvulle ja toiminnalle. Tavoitteena voidaan pitää oman arvomaailman uudelleen tarkastelua ja maailmankuvan laajentamista. Monikulttuurisen osaamisen puuttuessa työskentely tapahtuu uskomusten varassa, jotka ovat kasvatuksen ja kulttuurisiirron kautta omaksuttuja maailmaan, ihmisiin ja kasvatukseen liittyviä käsityksiä. Uskomustieto ei kuitenkaan riitä ammatillisen toiminnan perustaksi. Monikulttuurisen ammatillisuuden kehittyminen edellyttää, että hoitaja suostuu tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan kriittisesti omia uskomuksiaan sekä hankkimaan kokemuksia monikulttuurisesta ympäristöstä sekä reflektoimaan niitä sekä henkilökohtaisella tasolla että työyhteisössä. Monikulttuurisen työotteen omaksuminen on prosessi, joka edellyttää työntekijän omaa halua ja kiinnostusta. (Paavola ja Talib 2010, 74–80.) Paavolan ja Talibin (2010, 74–77) mukaan edellä kuvatun prosessin läpikäyminen on perusta kasvamisessa monikulttuurisuutta arvostavaksi ja kulttuuriherkäksi työntekijäksi. Tälle pohjalle rakennetaan muu monikulttuurisessa toimintaympäristössä tarvittava osaaminen, kuten kulttuurien tuntemus, kielitaito ja kielen opettamisen taito, palveluohjausosaaminen, kotoutumisprosessin tuntemus sekä ymmärrys varhaiskasvatuspalvelujen merkityksestä syrjäytymisen ehkäisyssä. Monikulttuurinen lapsi on kuitenkin ensisijaisesti lapsi yksilöllisine lapsen tarpeineen, jotka eivät välttämättä ole millään tavalla kulttuuritaustaan liittyviä haasteita. Päivähoidon henkilöstön haastava tehtävä monikulttuurisessa ympäristössä on, että kaikilla lapsilla on tasa-arvoiset lähtökohdat kasvamiseen ja oppimiseen riippumatta taustastaan. MONIKULTTUURISUUDEN OSAAMISTARVE VS. KOULUTUKSEN MUUTOSTARVE Monikulttuurisuus on arkipäivää eikä sen kohtaamiselta voi välttyä. Tämä edellyttää asenteellista kasvua monikulttuurisuuteen, sitä että ammattihenkilöstö ymmärtää maahanmuuttajataustaisen väestön tapoja, kulttuuria, tarvetta säilyttää oma äidinkieli ja kasvattaa maahanmuuttajaperheen lapset kaksikielisyyteen (oma äidinkieli ja suomi tai ruotsi). 176 Sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen koulutuksen nykyiset tavoitteet eivät tutkimuksen mukaan ole tulevaisuudessa riittäviä vastaamaan maahanmuuttajuuteen liittyviä osaamistarpeita. Perustutkintoihin tulisi lisätä opintoja monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttotyöstä, joiden sisällöt toteutuvat nyt pääosin läpäisyperiaatteella. Tutkintoihin tarvitaan enemmän monikulttuurisuuden sisäistämiseen kasvattavia opintojaksoja, työmenetelmiä toimia monikulttuurisen asiakkaan kanssa sekä tietoa maahanmuuttajuutta koskevasta lainsäädännöstä. Oheiseen taulukkoon 4 on koottu ennakointitutkimuksessa esiin nousseet maahanmuuttajatyöhön liittyvät avaintaidot. Taulukon toisessa sarakkeessa esitetään, miten ne vaikuttavat koulutuksen kehittämiseen joko uusina osaamisen alueina tai tehostettavina osaamisalueina. Taulukko 4 Monikulttuurisuusosaamisessa tarvittavat avaintaidot. OSAAMISTARVE KOULUTUKSEN KEHITTÄMISTARVE Palveluohjaus Kulttuurien tuntemus Kielitaito kotouttamisprosessin tunteminen palvelujärjestelmän tunteminen palveluohjausosaaminen kulttuuri-identiteetin tiedostaminen kulttuurien välinen vuorovaikutus tulkin käyttö vieraiden kielien hallinta vaihtoehtoiset kommunikaatiomenetelmät tulkin käyttö Palveluohjausosaaminen Kaikki maahanmuuttajat tarvitsevat jossain vaiheessa ohjausta palvelujen tai työnhakemisessa, ohjausta asumiseen ja koulutukseen ja niihin liittyvissä hallinnollisissa menettelytavoissa tai neuvoja arkielämän asioissa sekä tietoa oikeuksista ja velvollisuuksistaan (STM 2007, 24). Palveluohjaus kuuluu kaikille työntekijäryhmille sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa. Maahanmuuttaja-asiakkaiden kohdalla palveluohjaus korostuu ja edellyttää työntekijältä sekä palvelujärjestelmän ja kotouttamisprosessin hallintaa että palveluohjauksen menetelmäosaamista. Näiden alueiden osaamiseen ja vahvistamiseen tulee koulutuksessa kiinnittää erityistä huomiota. Erityisesti tulee korostaa palvelujärjestelmän ja säädösten muuttuvuutta, ajantasaisen tiedon hankintaa sekä kykyä soveltaa tietoa käytännön työssä. Kotouttamisprosessin kokonaisuuden tuntemus on avaintietoa maahanmuuttajien kanssa toimiville työntekijöille. Heidän tulee hallita siihen liittyvä lainsäädäntö, toimijat, yhteistyötahot ja verkostot pystyäkseen täyttämään lainsäädännön asettamat velvoitteet ja takaamaan jokaiselle maahanmuuttajalle mahdollisimman hyvä kotoutuminen. Tärkeää on korostaa, että kotouttamisen tukeminen koskee kaikkia maahanmuuttajien kanssa työskenteleviä. Työntekijän on tunnistettava oma tehtävänsä ja vastuunsa tässä prosessissa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä (2007, 23) on todettu, etteivät maahanmuuttajaasiakkaat aina ymmärrä kotouttamissuunnitelman merkitystä itselleen, vaikka osallistuvat sen tekoon. Ohjaamisen opettamisessa tulee korostaa aktiiviseen osallistumiseen kannustavia työtapoja, joilla voidaan lisätä maahanmuuttajien omaa panosta suunnitelman laadinnassa. Maahanmuutta- 177 jan oman osallisuuden lisääminen edellyttää, että työntekijätasolla tunnetaan maahanmuuttajan oikeudet ja velvollisuudet sekä käytettävissä olevat tukitoimet, verkostot ja yhteistyötahot. Toisaalta tärkeää on tunnistaa kotouttamisen esteet, koska niiden raivaamisen on todettu tuottavan paremman lopputuloksen kuin varta vasten suunnitellut tukitoimenpiteet (STM 2007, 23). Kulttuurien tuntemus Kulttuuritietoisuus kuvastaa ihmisen tietoutta siitä, mitkä ovat hänen kulttuuriset asenteensa, traditionsa, ihanteensa ja norminsa ja näihin liittyvät käsityksensä, jotka liittyvät perheeseen, yksilöön ja muihin sosiaalisiin yhteisöihin. Kulttuuritietoinen työntekijä on tietoinen siitä, miten kulttuuriset tekijät ohjaavat hänen ajatteluaan, käyttäytymistään sekä käsityksiään oikeasta ja väärästä. Työntekijän tulee olla myös tietoinen siitä, että kaikkien ajattelu, käyttäytyminen ja käsitykset eivät perustu samanlaiselle maailmankuvalle eivätkä kulttuurisille asenteille ja normeille. (Alitolppa-Niitamo 1993, 168.) Monikulttuurisuuden opetuksen tulee em. syistä johtuen perustua työntekijän omaan kulttuuri-identiteetin tunnistamiseen. Kyetäkseen toimimaan eri kulttuuritaustaisten asiakkaiden kanssa työntekijän tulee hallita keskeinen kulttuureihin liittyvä tietous, arvot, normit, tavat, tabut sekä sukupuoli- ja sukupolvikäsitykset. Erityisesti vuorovaikutukseen liittyvät säännöt ja tavat tulee tuntea. Vuorovaikutus ilman yhteistä kieltä asettaa haasteita yhteistyölle. Koulutuksessa on huomioitava erilaisten asiakasryhmien tarpeet ja erityisesti vuorovaikutuksessa ilmenevät tulkinnan mahdollisuudet. Vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien merkitys korostuu silloin, kun yhteistä kieltä ei ole, johon on syytä kiinnittää erityistä huomiota koulutuksessa. Yhteisen kielen puuttuessa on ymmärrettävä myös tulkin käytön tärkeys. Ennakointitutkimuksen mukaan tulkin kanssa työskentely on asia, jota täytyy harjoitella koulutuksen aikana. Kielitaito Suomen kielen taito on maahanmuuttajille sopeutumisen kannalta ehdotonta. Yhteisen kielen puuttuessa on kuitenkin syytä huomioida, että vastuu tiedon kulusta on aina työntekijöillä, ja tarvittaessa on käytettävä tulkkia. Vaihtoehtoisena kommunikaatiomenetelmänä kuvien käyttö tulee huomioida erinomaisena ja vuorovaikutusta helpottavana menetelmänä. Ennakointitutkimuksen mukaan ensisijaisesti tulisi tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista. Tutkimuksessa korostettiin, että suomi toisena kielenä opettaminen on kaikkien asiakkaan kanssa työskentelevien velvollisuus. Samalla kuitenkin mainittiin, että vieraiden kielten tuntemus ja välttävä kielitaito edesauttavat yhteistyötä. Englanti on yleiskieli, mutta erityisesti venäjän ja viron kielen osaamista tarvitaan. Maantieteellisesti tulee huomioida kunkin alueen kielelliset tarpeet, ja koulutuksessa tulee näin ollen tarjota mahdollisuus opiskella esim. yllä mainittuja kieliä. Ennakointitutkimuksen mukaan monikulttuurisuus on tätä päivää ja tulevaisuuden kasvava suuntaus myös sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa. Jotta sosiaali- ja terveysalan koulutus pystyy vastaamaan työelämän tarpeisiin, on monikulttuurisuusosaamista vahvistettava koulutuksessa. Lähteet: Alitolppa-Niitamo, Anne. 1993: Kun kulttuurit kohtaavat. Helsinki, Otava. Etelä-Karjalan liitto, 2008. Muu maa mustikka? Maahanmuuttajat Etelä-Karjalassa. 178 Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma.2006. Työhallinnon julkaisuja 371. Jasinskaja-Lahti, I ja Liebkind, K. 2001. Venäjänkielisten maahanmuuttajanuorten perhearvot ja identiteetti. Teoksessa Liebkind, K. (toim.) Monikulttuurinen Suomi. Gaudeamus. Helsinki. Jasinskaja-Lahti, I ja Liebkind, K. 2001.Syrjintäkokemusten vaikutus maahanmuuttajiin. Teoksessa Liebkind, K. (toim.) Monikulttuurinen Suomi. Gaudeamus. Helsinki. Kaskela, M. ja Kekkonen, M. 2007. Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta. Opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Stakes, oppaita 64. Koistinen, M., Myöhänen, P. ja Viholainen M. 2010. Kahden rajakulttuurin kohtaaminen EteläKarjalassa – venäläistaustainen lapsi päivähoidossa. Opinnäytetyö. Etelä-Karjalan aikuisopisto. Kuntaliitto, 2010. MONIMUOTOINEN KUNTA – ELINVOIMAINEN KUNTA, Suomen kuntaliiton maahanmuuttopoliittiset linjaukset. Laki lasten päivähoidosta 36/1973. Liebkind, K., Jasinskaja-Lahti, I ja Haaramo, J. 2001. Maahanmuuttajanuorten sopeutuminen kouluun. Teoksessa Liebkind, K. (toim.) Monikulttuurinen Suomi. Gaudeamus. Helsinki. Leitzinger Antero (toim.), 2010. Mansikkamaan vartijat. Muistelmia ulkomaalaishallinnosta eri vuosikymmenillä. Maahanmuuttovirasto, East-West Books, Helsinki. Neliapila-hanke. 2006. Ahaa – avaimia monikulttuuriseen kohtaamiseen. http://www.ahaaavaimia.fi/index.html. Luettu 14.2.2011 Paavola, H. 2007. Monikulttuurisuuskasvatus päiväkodin monikulttuurisessa esiopetusryhmässä. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteellinen laitos. Paavola, H. ja Talib, M-T. 2010. Kulttuurinen moninaisuus päiväkodissa ja koulussa. PSKustannus, Jyväskylä Pitkänen, P. (2006). Etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus viranomaistyössä. Helsinki: Edita. STM Maahanmuuttajien palvelut ja työllistyminen sosiaalialalle. Selvityksiä 2007:41 Sosiaali- ja terveysministeriö. 2007. Maahanmuuttajatyön kehittäminen varhaiskasvatuksessa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 62. Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto. Väestörakenne 2009 vuosikatsaus. Valtioneuvosto. 2008. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kotouttamislain toimeenpanosta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2005. Oppaita, Stakes. Ylöjärven kaupunki. Maahanmuuttajat päivähoidossa Ylöjärvellä. http://ylojarvi-fibin.directo.fi/@Bin/a18ad83db55cd7f92ba8719d56608069/1298382957/application/pdf/277224/Ma ahanmuuttajat%20p%C3%A4iv%C3%A4hoidossa%20Yl%C3%B6j%C3%A4rvell%C3%A4.pdf. Luettu 14.2.2011 179 Marja-Liisa Vesterinen OSA 5 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI JA PROSESSIKUVAUS SOTE-ENNAKOINTI-projektin tavoitteena on ollut tuottaa osaamistarpeiden ennakoinnin malli prosessikuvauksen muodossa. Projektin edetessä tavoite muuttui siten, että samaan malliin ja prosessiin tulee saada myös koulutustarpeiden ennakointia. Seuraavassa kuvataan taustaa mallin rakentamiselle sekä itse malli sekä siitä tehty prosessikuvaus. TAUSTAA MALLIN RAKENTAMISELLE Aluksi tarkastellaan kahta käsiteitä ennakointi ja osaamistarpeiden ennakointi aiempien kirjoitusten perusteella. ENNAKOINNISTA Ennakointi voidaan määritellä ”järjestelmällisten, osallisuutta lisäävien, tulevaisuustiedon hankintaan ja keskipitkän tai pitkän aikavälinvisioiden laatimiseen liittyvien menetelmien soveltamiseksi niin, että parannetaan nyt tehtävien päätösten tietopohjaa ja käynnistetään yhteisiä toimia”. (Alueellisen ennakoinnin käytännön opas 2002, Johdanto s. X.) Ennakointia voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Yleisesti ennakoinnin aikajänne vaihtelee 5-20 vuoden välillä riippuen tulosten hyödyntäjistä. Nyrkkisääntönä on, että alueellisen ennakoinnin aikajänteen olisi oltava vähintään ennakointiin osallistuvien toimijoiden normaalia suunnitteluaikaväliä pidempi (Alueellisen ennakoinnin käytännön opas 2002,74). Eri aikavälien trendit tulee mielestäni yhdistää ennakointityössä niin, että niitä voidaan tarkastella samanaikaisesti osana osaamistarpeiden määrittelyä. Lisäksi on oleellista, että osaamistarpeiden ennakointimalli kohdentaa osaamistarpeet sisällöllisesti (mitä osaamista) ja tasollisesti (mille koulutusasteelle osaaminen kohdentuu). Ennakointi on informaation, tiedon ja ymmärtämisen arvoketju (Horton 1999). Ennakoinnissa on kyse tiedonhallinnasta ja tiedon järjestämisestä. Koska tieto on arvokasta pääomaa kaikille organisaatioille, on ennakointi se apuväline, jolla organisaatioiden toiminnan kehittämistä pystytään suuntaamaan tulevaisuuteen. Ennakointi auttaa myös uusien kehittämissuuntien löytämisessä. Ennakoinnin avulla saadaan tietoa mahdollisista tulevaisuuksista ja pystytään varautumaan muutoksiin ja yllättäviin tekijöihin. 180 Tuloksellisessa ennakointiprosessissa on Hortonin mukaan (1999,6) kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kerätään tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä informaatiota. Myös O´Brien ja Robertson (2009) korostavat, että ensin analysoidaan tietolähteet, joiden avulla tunnistetaan sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, teknologiset ja ympäristöön vaikuttavat trendit. Toisessa vaiheessa kerättyä informaatiota tulkitaan, jolloin se saadaan muutettua tiedoksi tulevaisuudesta. Prosessin kaikkiin vaiheisiin liittyvän dialogin ja tulkinnan kautta tapahtuu ymmärryksen kehittymistä. Prosessin kaikki vaiheet ovat moniulotteisia ja prosessin aikana tulee jatkuvasti tehdä valintoja siitä, miten ja minkä tiedon varassa edetään. Tiedon arvo vahvistuu vaihe vaiheelta ja jalostuu prosessin kolmannessa vaiheessa tuloksiksi ja toiminnaksi, omassa projektissamme myös johtopäätöksiksi ja suosituksiksi. Alueellisen ennakoinnin opas korostaa samoja elementtejä ja ehtoja tulokselliselle ennakoinnille. Em. oppaan mukaan (2002, 45) kaikkia ennakoinnin lähestymistapoja yhdistävät seuraavat tekijät: Ennakoinnin painopiste on pitkällä - ei lyhyellä - aikavälillä, vaikka tavoitteena onkin parantaa nykyisten päätösten tietopohjaa. Pitkällä aikavälillä tarkoitetaan yleensä yli kymmenen vuoden aikajännettä, joskin samassa yhteydessä voidaan tuottaa tietoa myös lähiajan kehitysnäkymistä, ja ennakointimenetelmiä käytetään toisinaan myös lyhyemmän aikavälinvisioiden laatimiseen. Ennakoinnissa tarkastellaan monialaisia (muttei hajanaisia) kysymyksiä. Siksi ennakointi edellyttää alojen väliset rajat ylittävää lähestymistapaa, jossa kerätään ja jaetaan hyvin erityyppistä asiantuntijatietoa. Tässä suhteessa ennakointi poikkeaa selvästi esimerkiksi perinteisestä pitkän aikavälin taloudelliseen tai väestökehitykseen liittyvästä mallintamisesta. Ennakointitoiminta on vuorovaikutteista. Sen lisäksi, että se hyödyntää tietoa ja näkemyksiä eri aloilta ja eri organisaatioista, se myös edistää yhteyksien luomista näiden välille. Ennakointiin pyritään yleensä saamaan mukaan sekä tutkijoita että käytännön toimijoita, kuten päättäjiä ja kyseessä olevan alan yrittäjiä, jotta pitkän aikavälin kehityskulkuja koskeva tieto voidaan kytkeä päättäjien strategiseen ajatteluun. Ennakointitoiminta vakiinnutetaan siten, että luodaan verkostoja ja viestintäkanavia eri toimijoiden välille. Verkostot on usein tarkoitettu pysyviksi niin, että ne jatkavat toimintaansa (ja yhteisen näkemyksen muodostamista pitkän aikavälin kehityksestä) senkin jälkeen, kun alkuperäinen ennakointihanke on saatettu loppuun. Se, etteivät verkostot hajoa, kun tietty vaihe ennakoinnissa on saatettu loppuun, on varmistettava ajoissa tehtävillä käytännön toimenpiteillä. Ennakoinnissa käytetään systemaattisia menetelmiä ja tekniikoita. Vapaa keskustelu ja väittely ovat hyödyllisiä, mutta ne eivät yksinään riitä. Tavat, joilla saadaan esiin, jäsennetään ja yhdistetään erilaisia näkemyksiä ja tietolähteitä, ovat ensisijaisen tärkeitä ennakoinnille. Eri ennakointitoiminnot sisältävät enemmän tai vähemmän näitä piirteitä. Jossakin määrin kaikkien edellä kuvattujen piirteiden on kuitenkin oltava mukana toiminnassa, jotta sitä voidaan nimittää ennakoinniksi tässä oppaassa tarkoitetussa merkityksessä. Em. oppaan mukaan sisältyy ennakointiin seuraavat viisi olennaista elementtiä: 1. Jäsennetty tiedonhankinta pitkän aikavälin yhteiskunnallisista, taloudellisista sekä teknologisista kehityskuluista ja tarpeista. 181 2. Vuorovaikutteiset ja osallistavat menetelmät, joiden avulla käydään keskustelua edellä mainituista kehityskuluista ja tarpeista sekä tutkitaan ja analysoidaan niitä. Tähän vuorovaikutukseen osallistuvat erilaiset toimijat. Yhteisöllisyydellä saadaan kerättyyn tulevaisuustietoon monia näkökulmia, joita yhdistelemällä tulevaisuustieto saa uusia ulottuvuuksia. 3. Tällaisissa vuorovaikutteisissa lähestymistavoissa luodaan uusia sosiaalisia verkostoja. Alueellista ennakointityötä tehdään yhä enemmän ennakointiverkostoissa. 4. Ennakoinnin muodolliset tuotokset eivät rajoitu skenaarioiden esittämiseen tai suunnitelmien valmisteluun. Ensisijaisen tärkeää on laatia myös ohjaavia strategisia visioita, joihin on yhteisesti sitouduttu (mikä saavutetaan osittain verkostoitumisen avulla). 5. Tällainen yhteinen visio ei saa olla utopiaa, vaan siinä on yhdistettävä toteuttamiskelpoisuus ja haluttavuus. On yksilöitävä ja selvitettävä täsmällisesti, mitä visiot merkitsevät tämänhetkisten päätösten ja toimenpiteiden kannalta. Tulevaisuuden ennakoinnissa on tärkeää, että saadaan käsitys siitä, mihin voidaan ja halutaan vaikuttaa (mm. Aaltonen ja Wilenius 2002). Ennakoinnissa pyritään aktiivisesti löytämään keinoja ja toimintatapoja, joilla kehitystä saataisiin ohjattua haluttuun suuntaan. Ennakointi on mitä suurimmassa määrin tulevaisuuden rakentamista yhdessä, ei siihen reagoimista. (mm. OPH 2003, OPM 2008.) Ennakoinnissa voidaan käyttää tutkivaa, eksploratiivista menetelmää tai normatiivista menetelmää. Ensin mainittu pohtii, mihin kehityssuunnat ja tapahtumat johtavat. Normatiivisessa sen sijaan pohditaan, mitkä kehityssuunnat ja tapahtuvat johtavat tiettyihin (haluttuihin) tulevaisuuksiin. (Alueellisen ennakoinnin käytännön opas 2002, 50.) Käytännössä projektissamme kävi selväksi heti alussa yhteistyössä asiantuntijaraadin kanssa, että pääpaino ennakointimallissamme tulee olemaan normatiivisella menetelmällä. Omassa mallissamme puhumme lisäksi megatrendien löytämisestä visioinnin yhteydessä. Lähempänä toteutustasoa tarvitaan tietoa konkreettisista trendeistä, joilla visioon johtavaa muutosta toteutetaan. OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNISTA Osaamistarpeilla tarkoitetaan yleisesti työelämän edellyttämiä ammattitaitovaatimuksia. Koulutustarpeiden ennakoinnilla puolestaan tarkoitetaan ns. määrällistä ennakointia, jossa ennakointityön keskeiset tulokset esitetään pääasiassa numeerisessa muodossa (esimerkiksi tulevaisuuden aloituspaikkatarpeina eri opintoaloilla ja –asteilla). Osaamistarpeiden ennakointi ja koulutustarpeiden ennakointi kytkeytyvät tiiviisti yhteen. Osaamistarpeiden ennakointi eroaa koulutustarpeiden ennakoinnista siten, että työelämän muutoksia voidaan ennakoida koulutuksen sisällöllisten muutostarpeiden kautta ilman koulutustarpeiden määrällistä ennakointitietoa, mutta koulutus- ja opintoalojen aloittajatarpeita ennakoitaessa tarvitaan aina myös laadullista ennakointitietoa ammattien ja toimialojen sisällöllisistä muutoksista. (Opetusministeriö 2008.) Jotta ennakointitietoa voidaan konkreettisesti ja riittävän nopeasti hyödyntää koulutusorganisaatioissa ja koulutuksen hallinnossa, on näiden organisaatioiden oltava itse mukana ennakoinnin prosessissa ja verkostossa tuottamassa ennakointitietoa. Yleisesti lasketaan koulutuksen uudistamisen kestävän vähintään viisi vuotta (toinen aste), ennen kuin suunnitelmista on edetty niin pitkälle, että ensimmäisen uudistetun koulutuksen läpikäyneet siirtyvät työelämään. Ammattikorkeakouluis- 182 sa ja yliopistoissa aikajänne pitenee koulutusajoista johtuen. Jotta ennakointitieto ei jäisi lyhytkestoiseksi ”kertakäyttötavaraksi”, on hyvä ennakoinnin ulottuvuus mieluummin kymmenen kuin viisi vuotta. Osaamistarpeiden ennakoinnista on olemassa useita erilaisia malleja ja menetelmiä, jotka on ansiokkaasti koottu selvitykseen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointimalleista (Leveälahti, Järvinen, Vesterinen 2009). Selvityksen mukaan (emt. 2009, 4) ammatillisten osaamistarpeiden ennakointimallien kehittämisessä keskitytään usein ainoastaan arviomaan sitä, mikä ennakointimenetelmä on paras tai tarkoituksenmukaisin tapa ennakoitavan kohteen ja sen tietotarpeisiin liittyvän aikavälin ennakointiin. Ennakoinnissa päästään parempiin tuloksiin käyttämällä muutamaa keskenään koordinoitua ennakointimenetelmän yhdistelmää kuin päästäisiin minkään yksittäinen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointimenetelmän käyttämisellä. Opetushallituksen OSENNA-projektissa kehitetty osaamistarpeiden ennakointimalli sisältää seuraavat vaiheet (Opetushallitus 1999, 17): 1. Tausta-analyysien laatiminen. 2. Suurten kehityslinjojen (megatrendien ja tulevaisuuskuvien) analyysi ja täsmentäminen. 3. Toimipaikkojen osaamistarpeiden ennakointi eli yrityskysely. 4. Seurausten arviointi koulutusjärjestelmälle. 5. Asiantuntijatyöskentely (asiantuntijapaneelit). 6. Koulutusalaraporttien eli alakohtaisten osaamistarveraporttien laatiminen. 7. Projektin ja prosessin ulkoinen arviointi. OSENNA-ennakointimallin prosessin alussa määritellään ennakoinnin tietotarpeet ja -lähteet sekä tiedon tuottamiseen tarvittavat yhteistyöverkostot. Tausta-analyysien laatimisessa hyödynnetään olemassa olevaa ja säännöllisesti koottavaa tietoa työmarkkinoiden, työllisyyden ja ammattien muutoksista. Seuraavaksi kartoitetaan työpaikkojen tulevaisuuden osaamistarpeita toteuttamalla yrityskysely. Osaamistarpeiden selvittäminen jaotellaan mallissa yleiseen osaamiseen, yleiseen ammatilliseen osaamiseen ja ammattispesifiin osaamiseen noin viiden vuoden aikajänteellä. Osaamistarpeiden muutoksia selvitetään kysymyksillä tehtävänimikkeiden ja tehtävien muuttumisesta, uusista tehtävänimikkeistä ja osaamisesta sekä toimialan suurimmista muutoksista ja haasteista. Ennakointiprosessin lopuksi suhteutetaan yrityskyselyn tulokset tausta-analyysiin, suuriin kehityssuuntiin ja tulevaisuuskuviin. Osaamistarveraportit laaditaan kokoavan asiantuntijatyöskentelyn jälkeen. (Opetushallitus 1999.) OSENNA-projektin loppuraportissa esitetään mallin kehittämishaasteina mm. ennakoinnin linjausten, vastuukysymysten ja työnjaon täsmentäminen sekä määrällisen ja laadullisen ennakoinnin yhteistyön kehittäminen. OSENNA-mallin heikkoutena pidän SOTE-ENNAKOINNISSA saadun kokemuksen pohjalta sitä, että asiantuntijaraati (visionäärit, kehitystä johtavat tahot) ovat mukana ennakoinnissa jälkijättöisesti. Yrityskyselyjen taustana olisi parempi kuvata tulevaisuutta ja saada myös yritystason edustajat käynnistämään pitkän aikavälin ennakointiajattelu. Tämä heikkous on huomioitu mallimme rakentamisessa. Erityisenä suosituksena OSENNA-raportissa on asiantuntijakeskeisempien ennakointitiedon hankintamenetelmien kehittäminen yrityskyselyjen sijaan. (Opetushallitus 1999.) Ammattilähtöisyys on 183 kuitenkin säilynyt keskeisenä ennakoinnin lähtökohtana opetussuunnitelmaprosessityössä ja sen tarkistuksissa (Kuusi 5.2.2009 Leveälahden ym. mukaan)). Opetushallituksessa pidetään yrityskyselyjä edelleen tärkeänä, koska niiden kautta saadaan tietoa erityisesti poistuneista ja poistuvista ammateista ja ennallaan säilyneistä ammateista, muuntuneista ja muuntuvista ammateista sekä aivan uusista ammateista (Kuusi 5.2.2009; Visanti 14.4.2009 / Leveälahti ym. 2009, 36 mukaan). Kansainvälisesti yleisin lähestymistapa osaamissisältöjen suunnittelemiseksi on toimialaperustainen osaamistarpeiden ennakointi. Sen vahvuutena pidetään mahdollisuutta ”yliammatillisten”, toimialakohtaisten osaamistarpeiden hahmottamiseksi, joita voivat olla esimerkiksi toimialalle tyypillisten tietokoneohjelmistojen hallinta. (emt., 48) Osaamistarpeiden ennakointi laadullisena ennakointina tuottaa tietoja tulevaisuuden osaamistarpeista, osaamisen painopisteiden muutoksista (mm. koulutusohjelmien, suuntautumisten ja aloituspaikkojen suhteen), kokonaan uusista osaamisalueista ja työelämän tarvitsemista uudenlaisista osaamiskombinaatioista. (Opetusministeriö 2008, 10, 39.) Lisäksi ennakointitietoa tarvitaan koulutusorganisaatioiden oman henkilöstön osaamisen johtamiseen ja mahdolliseen uusrekrytointiin. Koulutuksen ja oppimisen kehittämisessä on lähtökohtana oltava myös koulutusorganisaatioiden omista lähtökohdista nousevat ennakointitiedon tarpeet. Osaamistarpeiden ennakointia ja määrällistä koulutustarpeiden ennakointia tulee ehdottomasti sitoa toisiinsa niin valtakunnallisessa kuin alueellisessa ennakoinnissa. Koulutuksen kehittämistä varten tulee verrata esiin nousseita uusia tai vahvistettavia osaamistarpeita siihen osaamiseen, joka syntyy nykyisen alakohtaisen koulutuksen tuloksena. Tällöin löydetään ne osaamisvajeet, joihin koulutuksen ja opetushenkilöstön oman osaamisen kehittämisessä paneudutaan. SOTE-ENNAKOINTI-projektin näkökulmasta haluan korosta, että osaamistarpeiden alueellisella ennakoinnilla toteutetaan koulutusorganisaatioille kuuluvaa vastuuta osallistua työelämän kehittämiseen ja aikaansaada koulutuksen kautta alueellista vaikuttavuutta. MALLILLE ASETETUT TAVOITTEET Projektin käynnistyessä emme tietoisesti sitoutuneet noudattamaan mitään olemassa olevaa ennakointimallia, koska siten toimimalla olisi uuden kokeilu ja kehittäminen jäänyt toteutumatta. Sen sijaan valitsimme useita eri menetelmiä sovellettavaksi ennakointityömme eri vaiheissa. Tällä tavoin haimme näyttöä sille, mitä mallissamme esitämme tämän luvun lopussa. Projektin käsitystä ennakointitehtävästämme ja siihen soveltuvasta ennakointiprosessista kuvastavat kuitenkin seuraavana esitettävät ennakoinnin ja osaamisen ennakoinnin määrittelyt ja menetelmät. Koska ennakointiprosessimme on tätä kirjoitettaessa jo toteutunut, voidaan osaamistarpeiden ennakointiprosessin ja sen eri vaiheiden teoreettinen viitekehys mallia varten koota edellä olevista ennakointia ja osaamisen ennakointia koskevista määrittelyistä niitä soveltaen ja uudella tavalla yhdistellen. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointimallin lähtökohdiksi asetettiin projektissamme seuraavat tavoitteet - tulevaisuuteen vaikutetaan ja sitä tehdään - mallissa yhdistetään valtakunnallinen, alueellinen ja koulutusyksikkökohtainen ennakointi 184 - - katetaan pitkä, keskipitkä ja lyhyen tähtäimen ennakointi siten, että painopiste on pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä, mutta myös lähitulevaisuuden ennakoiminen on tärkeää, koska se kehittää koulutusta ja osaamista (usein paikallisista tarpeista käsin) yhdistetään em. aikajänteet keskenään vuorovaikutteisesti toimivassa ennakoinnin kolmitasoisessa verkostossa hyödynnetään ennakoinnissa eri menetelmiä, verkostoja, vuorovaikutusta ja yhteistoiminnallisuutta ennakkoluulottomalla tavalla tarkastellaan esille nousevia kysymyksiä ja haasteita laaja-alaisesti ja eri näkökulmista mallin mukaan toimimalla aikaansaadaan dialogilla ja yhteistoiminnalla monipuolisissa verkostoissa yhteinen ymmärrys tulevaisuudesta ja sille asettavista tavoitteista tunnistetaan ennakointiprosessin aikana tulevaisuuteen vaikuttavat toimintaympäristö- ja alakohtaiset tekijät uusine oivalluksineen tehdään kerätystä tiedosta tulkintaa, joka synnyttää uutta ymmärrystä etsitään ja löydetään ennakoinnilla ne trendit ja keinot, joilla haluttuun tulevaisuuteen päästään tuotetaan monta eri aikajännettä kattavalla ennakoinnilla tietoa ja ymmärrystä valtakunnalliseen opetussuunnitelmien, tutkintojärjestelmien ja rakenteiden kehittämiseen, mutta myös alueellisesti yksittäisten koulutusorganisaatioiden tarpeisiin ja alueellisiin strategioihin. Koko ajan on muistettava kaksi koulutuksen kehittämisen näkökulmaa eli se, että tulevaisuuden koulutuksen on vastattava työelämän tarpeisiin (työelämälähtöisyys) ja se, että koulutuksen ja siinä syntyvän osaamisen odotetaan myös kehittävän ja uudistavan yhteiskuntaa ja työelämää (vaikuttavuus). OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI Kehittämämme osaamistarpeiden ennakoinnin malli syntyi prosessin aikana siinä syntyneiden kokemusta ja oivallusten kautta. Vaikka mallissa puhutaan osaamistarpeiden ennakoinnista, sisältyy siihen kaikilla tasoilla myös koulutustarpeiden määrällistä ennakointia KESU-työn pohjaksi. Malli rakentuu kolmen osasta: 1) ennakoinnin toteuttajat 2) ennakoinnin toteuttaminen 3) ennakoinnin tulos ja ennakointitiedon käyttö sekä vaikuttavuus. Ennakoinnin toteuttajia on kolmella. 1) Megatason ennakoijat, joilla on näköalapaikka oman alansa kehittämiseen. Heistä kootaan valtakunnallinen asiantuntijaraati. Eri puolilla maata ovat 2) oman alansa alueellisten organisaatioiden asiantuntijat, joilla on käsitys tulevista muutossuunnista ja jotka ovat johtamassa omalla alallaan, erityisesti omassa organisaatiossaan muutostrendejä, joiden tehtävänä on johtaa visioiden mukaiseen kehitykseen. Heistä koostuu alueellinen asiantuntijaraati. 3) Jokainen on omassa työssään käytännön asiantuntija. Ennakoinnin toteuttaminen jakautuu mallissa kolmelle aikavälille: pitkä tähtäin, joka ulottuu 10 tai 20 vuotta eteenpäin, keskipitkä tähtäin ulottuen (3-) 5-10 vuotta eteenpäin ja lyhyt tähtäin, jossa aikajänne on 1-3(-5) vuotta. 185 Kuviossa 1 on projektimme tuottama malli osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnista pitkällä, keskipitkällä ja lyhyellä aikavälillä sekä sen toimijat ja niiden tehtävät. Kuviossa on esitetty myös ennakoinnin tulosten muotoutuminen ja ylläpito tiedon käyttäjiä varten. Kuvion esittämisen jälkeen sitä käydään pala palalta edeten läpi. Luvun lopussa esitettävä prosessikuvaus on mallia yksityiskohtaisempi. OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI E N N A K O I N T I V E R K O S T O OPH johtaminen ja ohjaus 1) OLEMASSA OLEVA ENNAKOINTITIETO KOUL.ORGANISAATIOIDEN ENNAKOINTIVERKOSTO 2) TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI 5-10-20 V. VALTAKUNNALLINEN ASIANTUNTIJARAATI - megataso ALUEELLISET ASIANTUNTIJAT JA YLIN JOHTO EDELLÄKÄVIJÄT - makrotaso - aluetaso 3) LYHYEN TÄHTÄIMEN LÄHIENNAKOINTI ‐ Opettajat ja työelämä ‐ C&Q:n soveltaminen ops‐työhön ‐ 3 vuoden välein ‐ mikrotaso TULOS ENNAKOINTIVERKOSTON NIMEÄMINEN, VALTIONAVUSTUS JATKUVA TUTKIMUS JA SEN TUOTTAMA ENNAKOINTITIETO ‐ aiempi ennakointitieto, tutkimustieto, dokumentit, artikkelit, ‐ toimintaympäristöanalyysi LÄHTÖKOHTA JA VIITE‐ KEHYS UUDELLE ENNA‐ KOINNILLE ASIANTUNTIJARAATI (valtakunnall.) ‐ megataso, globaali ‐ avoin eDelfoi, topdown‐haastattelut, focusgroup ‐ sosiaalisen median suljettu ryhmä ‐ määräaikainen , 2. kierrosta ‐ 3‐5 vuoden välein ennakointi SUURET LINJAT, VISIOT, MUUTOSSUUNNAT MEGATRENDIT HAASTEET ALUEELLISET ALAN ASIANTUNTIJAT, YLIN JOHTO, EDELLÄKÄVIJÄT ‐ trendit, j oilla muutos tehdään ‐ rakenteelliset ja ammatteihin liittyvät muutokset, uudet osaamistarpeet ‐ osallistuminen asiantuntijaraadin 2.kierrokseen TRENDIT, JOILLA MUUTOS TEHDÄÄN RAKENTEELL. MUUTOKSET OSAAMISTARPEET KOULUTUKSEN KEHITTÄ‐ MISTARPEET LÄHIESIMIESTEN HAASTATTELUT ‐ lyhyen tähtäimen uudet osaamistarpeet ‐ välitön soveltaminen ‐> soveltuu sisältöjen rikastamiseen, uudistamiseen ja lyhytkoulu‐ tukseen, mutta megatieto jää puuttumaan TULEVAISUU‐ DEN ENNA‐ KOINNIN WWW.TIETO‐ KANTA TULOSTEN YHTEENVETO, JOHTOPÄÄTÖK‐ SET JA SUOSI‐ TUKSET VIEMINEN TIETOKANTAAN ERI OSAPUOL‐ TEN INFOR‐ MOINTI LYHYEN TÄHTÄIMEN OSAAMISTARPEET ‐ heti, lähiaikoina ‐ opetussuunnitelman kehittäminen HEIKOT SIGNAALIT LYHYEN TÄHTÄIMEN OSAAMIS‐ TARPEET C&Q‐ TIETOKANTA Kuvio 1 Osaamistarpeiden ennakoinnin malli (Vesterinen 2011). Seuraavassa selostetaan mallin osia. OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN TOTEUTTAJAT Mallissa on osaamistarpeiden ennakointi jaettu aikajänteen perusteella kolmelle eri tasolle, joilla ennakointia on toteuttamassa erilaisista tahoista muodostuva yhteistyöverkosto. Tasoja yhdistävänä toimijana on koulutusorganisaatioista valikoitunut osaamistarpeiden ennakointiverkosto, jonka nimeää määräajaksi Opetushallitus. Mallissamme on osaamistarpeiden ennakointi jaettu kolmelle eri tasolle - tulevaisuuden ennakointi eli pitkän tähtäimen ennakointi (10 -20 vuotta) - keskipitkän-pitkän aikavälin ennakointi (5-10vuotta) - lähiennakointi (0-3-5 vuotta). 186 Kuvioon 2 on koottu em. ennakointiin osallistuvat tahot joko pitkän, keskipitkän tai lähiennakoinnin toimijoina. ENNAKOINNIN MALLI 3 tasoa E N N A K O I N T I V E R K O S T O OPH/ OPM johtaminen ja ohjaus 1) OLEMASSA OLEVA ENNAKOINTITIETO 2) TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI 5‐10‐20 V. ASIANTUNTIJARAATI ‐ megataso ALUEELLISET ASIANTUNTIJAT JA YLIN JOHTO EDELLÄKÄVIJÄT ‐ makrotaso 3) LYHYEN TÄHTÄIMEN LÄHIENNAKOINTI 0‐3 V. ‐ Opettajat ja työelämä ‐ C&Q:n soveltaminen ops‐työhön ‐ 3 vuoden välein ‐ mikrotaso Kuvio 2 Ennakoinnin toimijat ennakoinnissa. Eri aikajänteelle ulottuva ennakointiverkosto muodostuu seuraavista osallistujista: - Opetushallitus (kaikki ennakoinnin tasot) - koulutusorganisaatioiden verkosto ja sen vastuullisiksi toimijoiksi valitut organisaatiot (valitsee Opetushallitus); verkostot muodostetaan eri toimialoja varten työelämälähtöisesti - valtakunnallisista asiantuntijoista koostuva asiantuntijaraati (jonka kokoaa koulutusorganisaatioiden verkosto) - alueellisista asiantuntijoista eli ylimmästä johdosta ja edelläkävijöistä muodostuva alueellinen asiantuntijaraati/ haastateltavien ryhmä alakohtaisesti (kokoajana koulutusorganisaatioiden verkosto) - työpaikkojen johto, lähiesimiehet, työntekijät (joilta tietoa keräävät koulutusorganisaatiot) - koulutusorganisaatioiden opetushenkilöstö. 187 ENNAKOINNIN TOTEUTTAMINEN Kuviossa 3 on havainnollistettu osaamistarpeiden ennakoinnin toimijoiden tehtäviä ja rooleja eri aikavälin ennakoinneissa. OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN MALLI E N N A K O I N T I V E R K O S T O OPH johtaminen ja ohjaus 1) OLEMASSA OLEVA ENNAKOINTITIETO KOUL.ORGANISAATIOIDEN ENNAKOINTIVERKOSTO 2) TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI 5-10-20 V. VALTAKUNNALLINEN ASIANTUNTIJARAATI - megataso ALUEELLISET ASIANTUNTIJAT JA YLIN JOHTO EDELLÄKÄVIJÄT - makrotaso - aluetaso 3) LYHYEN TÄHTÄIMEN LÄHIENNAKOINTI ‐ Opettajat ja työelämä ‐ C&Q:n soveltaminen ops‐työhön ‐ 3 vuoden välein ‐ mikrotaso ENNAKOINTIVERKOSTON NIMEÄMINEN, VALTIONAVUSTUS JATKUVA TUTKIMUS JA SEN TUOTTAMA ENNAKOINTITIETO ‐ aiempi ennakointitieto, tutkimustieto, dokumentit, artikkelit, ‐ toimintaympäristöanalyysi ASIANTUNTIJARAATI (valtakunnall.) ‐ megataso, globaali ‐ avoin eDelfoi, topdown‐haastattelut, focusgroup ‐ sosiaalisen median suljettu ryhmä ‐ määräaikainen , 2. kierrosta ‐ 3‐5 vuoden välein ennakointi ALUEELLISET ALAN ASIANTUNTIJAT, YLIN JOHTO, EDELLÄKÄVIJÄT ‐ trendit, j oilla muutos tehdään ‐ rakenteelliset ja ammatteihin liittyvät muutokset, uudet osaamistarpeet ‐ osallistuminen asiantuntijaraadin 2.kierrokseen LÄHIESIMIESTEN HAASTATTELUT ‐ lyhyen tähtäimen uudet osaamistarpeet ‐ välitön soveltaminen ‐> soveltuu sisältöjen rikastamiseen, uudistamiseen ja lyhytkoulu‐ tukseen, mutta megatieto jää puuttumaan Kuvio 3 Osaamistarpeiden ennakoinnin toimijoiden tehtävät ja roolit. Toimijoiden tehtäviä ja roolitusta selvitetään seuraavassa tarkemmin jokaisen toimijan osalta. Ennakointia johtaa Opetushallitus, joka nimeää ennakointiin halukkaista koulutusorganisaatioista ennakointiverkoston ja ohjaa kolmen eri aikavälin ennakointia. Opetushallitus ylläpitää ennakoinnin www-sivuilla ajantasaista ennakointitietoa, joka on avoimesti saatavilla kaikille. Opetushallitus on opetusministeriön alainen virasto, jolla on keskeinen rooli ja asema mm. valtakunnan koulutustarpeiden ennakoinnissa. Opetusministeriön ja Opetushallituksen välisessä tulossopimuksessa on viime vuosina sovittu Opetushallituksen tehtäväksi muun muassa koulutustarpeiden valtakunnallisen ennakointitiedon tuottaminen (Leveälahti ym. 2009, 27). Opetushallitus on tuottanut laajasti eri alojen ja klustereiden ennakointia erityisesti 2000-luvun loppupuolella ja koonnut sitä julkaisuina ennakoinnin tietopankiksi verkkosivuilleen. Opetushallituksen osaamistarpeiden ennakoinnin viimeaikaisena kehittämistavoitteena on ollut luoda yhtenäinen ennakointimalli opetussuunnitelmien perusteiden valmistelun ja koulutuksen järjestäjien opetussuunnitelmatyön tueksi. Tässä tarkoituksessa on meneillään ollut useita osaamis- 188 tarpeiden ennakointiin ja mallin tuottamiseen liittyviä ESR-hankkeita, mm. oma SOTE-ENNAKOINTI-projektimme. Tavoitteena on saada koulutuksen järjestäjien käyttöön mahdollisimman laaja ja systemaattinen tietovaranto ammatilliseen peruskoulutukseen liittyvistä osaamistarpeista samalla aikajänteellä. Opetushallituksessa on koettu olevan tarvetta osaamistarpeiden ennakoinnin kehittämiseen erityisesti niin, että perinteisten ammatti- ja toimialanäkökulmien rinnalla tarkasteltaisiin työelämän tulevia osaamistarpeita työelämän toimintakokonaisuuksia jäsentävien toimialojen muodostamien arvoketjujen eli klusterien näkökulmasta. Koulutustoimikuntien mielestä ennakointia tulisi tehdä usealla toimialalla samanaikaisesti ja samalla ennakointityössä tulisi olla monta näkökulmaa. Klusteriennakointi saattaisi antaa mahdollisuuden moninäkökulmaiseen ennakointityöhön. (OPM 2008, 6-7; 17-18; 32-36.) Opetushallituksen tehtävänä mallissa on 1. Ennakoinnin johtaminen ja ohjaus sekä tiedottaminen Käytännössä Opetushallitus käynnistää sopivin aikavälein (4-5 vuoden välein) pitkän ja keskipitkän aikavälin ennakoinnin ja tiedottaa koulutusorganisaatioille osaamistarpeiden ennakointiprosessin käynnistymisestä, aikataulusta ja hausta verkostoon. 2. Alakohtaisen ennakointiverkoston valinta ja valtionavustuksen myöntäminen OPH nimeää haun perusteella määräajaksi alakohtaiset koulutusorganisaatioiden verkostot ja niille puheenjohtajaorganisaatiot. OPH myöntää kullekin alakohtaiselle verkostolle valtionavustuksen ennakoinnin toteutuksen kustannuksien katteeksi. Nimettävällä verkostolla tulee olla näyttöä ennakointiosaamisesta ja suhteista alan edelläkävijöihin 3. Ennakoinnin www-sivuston hallinnointi toteutuneiden ennakointien tuloksista OPH:n verkkosivuilla ylläpidetään alakohtaista osaamistarpeiden ennakointipankkia. Kokonaisvaltainen ennakointitiedon hallintajärjestelmä antaa ennakointitietoa kaikille keskeisille sidosryhmille. Ennakoinnin tietopankki www-sivuilla sisältää tekstikuvauksen alakohtaisista tulevaisuuden visioista, toimintaympäristön muutoksista, alan trendeistä ja haasteista. Lisäksi tietopankista löytyy ennakointiverkoston tuottamat tekstit rakenteellisista muutoksista, palvelurakenteiden ja –prosessien muutoksista, ammattiryhmien työnjaon muutoksista, lakien ja asetusten muutoksista ja vaikutuksista alalle. Ennakoinnin tietopankissa kuvataan tekstinä toimialakohtaiset ennakoidut yleiset ja alakohtaiset megatrendit (mm. elinkeino- ja ammattirakenteen muutokset, jotka vaikuttavat osaamistarpeisiin ja aloituspaikkamääriin) sekä käytännön trendit, joilla muutos tehdään (eli uudet asiat/ toimintatavat) sekä edellä mainituista johtuvat uudet osaamistarpeet. Tekstikuvauksia tarvitaan sen varmistamiseksi, että tietopankin loppukäyttäjät tulkitsevat ja ymmärtävät ennakoinnin tuloksia tarkoitetulla tavalla. Heillähän ei ole samaa tietopohjaa muutoksille kuin ennakointiprosessin aktiivisilla toimijoilla on. Ennakointipankkiin tarvittavia tekstikuvauksia tulevaisuuden visioista, trendeistä ja toimialalle tulevista muutoksista sekä ammattiryhmien osaamistarpeista perustelen sillä, että opetushenkilöstön tulee ymmärtää muutosten sisältö ennen kuin opetussuunnitelmiin ja sisältöihin voidaan tehdä muutosten edellyttämiä uudistuksia. Vielä enemmän opetushenkilöstöllä tulee olla opetussisältöjensä kehittämistyöhön tietoa ja ymmärrystä muuttuvista ja uusista asioista. Pelkät otsikkotasot ja luettelot osaamistarpeista eivät avaa opetushenkilöstölle sitä tietoa, jota heillä tulee olla tulevaisuuden opetustaan varten. Tässä vertaan tekstinä kuvattavia muutoksia siihen vaihtoehtoon, että olemassa olisi vain pelkkä osaamistarpeiden luettelo esimerkiksi C&Q-menetelmällä koottuna. Asioiden sisällöt jäävät hämärän peittoon tämän tyyppisissä luetteloissa. 189 Koulutusorganisaatioiden ennakointiverkoston tehtävänä on kantaa päävastuu ennakoinnin toteutuksesta. Verkoston nimeää Opetushallitus. Verkosto on valtakunnallisesti ja toimialojen kannalta kattavasti koottu. Verkostossa on koulutusorganisaatioita kaikilta ammatillisen koulutuksen tasoilta, toiselta asteelta, ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Verkosto kokoaa olemassa olevaa ennakointitietoa pohja-aineistoksi ja työstää toimintaympäristöanalyysin alkavalle ennakoinnille. Sen jälkeen ennakointiverkosto kokoaa valtakunnallisista asiantuntijoista muodostuvan asiantuntijaraadin, jonka tehtävänä on muodostaa tulevaisuuden visio, hahmottaa megatrendit, jotka liittyvät tuleviin muutoksiin, ja tunnistaa tulevaisuuteen liittyvät haasteet. Koulutuksen osaamistarpeiden ennakointiverkosto kokoaa myös keskinäisesti sovitun työnjaon mukaan alueellisia asiantuntijoita, alan organisaatioiden johtohenkilöitä ja edelläkävijäorganisaatioiden asiantuntijoita alueelliseen haastatteluverkostoon, joka määrittelee haastatteluissa (kasvokkain tai sosiaalisessa mediassa) konkreettisemmalla tasolla, mitkä ovat niitä trendejä, joilla muutosta tehdään, miten rakenteita ja toimintamalleja uudistetaan ja miten ne vaikuttavat henkilöstötarpeisiin ja osaamistarpeisiin. Alueellisten ennakointiverkostojen työn tuloksena saadaan paitsi valtakunnallista niin myös alueellista ennakointitietoa koulutuksen kehittämistyötä varten. Koulutusorganisaatioiden ennakointiverkoston tehtävänä mallissa on 1. Haku ennakointiverkostoon ja valituksi tuleminen 2. Verkoston työn käynnistyminen ja ennakointiprosessin yksityiskohtainen suunnittelu 3. Toimintaympäristöanalyysi aiemman ennakoinnin ja muun tutkimuksen, dokumenttien ja oman analyysin avulla. Analyysiin sisältyy toimintaympäristön muutosten selvittäminen dokumenttien, aiempien ennusteiden, tutkimusten, artikkelien ja kv-trendien pohjalta. Verkosto rakentaa viitekehyksen ennakoinnille em. tietojen perusteella. 4. Suljetun keskusteluryhmäalustan luominen sosiaaliseen mediaan valtakunnan tason asiantuntijaraadin ja alueellisten asiantuntijaraatien keskusteluja varten. Suosittelemme käytettäväksi Adobe Connectia, jonka käyttö avautuu asiantuntijaraadeille sähköpostilinkin kautta, eikä siihen tarvita käyttäjäkohtaisia tunnuksia. Ko. verkkoneuvotteluväline tarjoaa mahdollisuuden joko yhteiseen keskusteluun, jossa kukin näkee ruudulta toisensa tai toisena vaihtoehtona osallistumisen kirjoittamalla alustalle omia näkemyksiään. Koska keskustelut voidaan nauhoittaa ja niistä voidaan kirjoittaa muistio alustalle kaikkien luettavaksi, sen monikäyttöisyys sekä ennakointiin että sen kommentointiin on hyvä. 5. Haastatteluteemojen ja kysymysten suunnittelu ja vieminen sosiaaliseen mediaan (myöhemmin some) ensimmäiseksi valtakunnalliselle asiantuntijaraadille. 6. Valtakunnallisen asiantuntijaraadin kokoaminen. Asiantuntijaraatiin kootaan alan ylimpiä asiantuntijoita ja edelläkävijäorganisaatioiden ylintä johtoa sekä kattojärjestöjen edustajia. Heidät sitoutetaan ja valmennetaan asiantuntijaraadin työhön kahden kierroksen ajaksi kerrallaan (somen käyttö). Ennakointiverkosto sopii asiantuntijaraadin kanssa työtavat ja määräajat, jolloin raati on koolla sosiaalisessa mediassa. 7. Ennakoinnin käynnistäminen asiantuntijaraadissa.(1. kierros) Keskustelu avataan sosiaalisen median (some*) suljetussa ryhmässä (avoin eDelfoi, top down) määräajaksi* Antamamme uusi nimi avoin Delfoi, avoin eDelfoi johtuu siitä, että ei edes tavoiteltu anonyymiutta tai skenaarioiden käsittelyä, vaan haettiin tavoitteellisesti ryhmävuorovaikutusta asiantuntijoiden välillä innovoinnin ja keskustelun lisäämiseksi sekä tavoitellun tulevaisuuskuvan esiin saamiseksi Esitellään alakohtainen ennakoinnin viitekehys kootun ennakkoaineiston perusteella 190 Esitetään haastatteluteemat ja kysymykset Seurataan keskustelua, tehdään tarvittavat lisäkysymykset ja täsmennyspyynnöt 8. Keskustelun analysointi 9. Ensimmäisen kierroksen tulosten nostaminen esiin visiot megatrendit, jotka kuvaavat muutoksia ja niiden toteutumiseen liittyvät haasteet heikot signaalit esille ja arvioitavaksi niiden vaikutus muutokseen myös kv-tiedot kehittämistrendeistä ja muutossuunnista sekä kokemuksista työn alla olevat lait ja asetukset, muut kehittämishankkeet määrällisten henkilöstötarpeiden muutoksen ennakointi 10. Alueellisen haastatteluverkoston luominen alueellisesti (ylintä johtoa ja edelläkävijäorganisaatioiden johtoa) alueellisia otoksia ja valtakunnallisia otoksia kokoonpanoon ennakoinnin haastattelut valmiiksi laaditun teemahaastattelun pohjalta alueellisille alan ylimmille esimiehille ja asiantuntijoille. 11. Haastattelut alueelliselle verkostolle ja valtakunnallisille edelläkävijöille tavoitteena selvittää, mitä ovat ne trendit, joilla muutosta tehdään ja visioihin mennään (keskipitkä-pitkä aikaväli) ennakointiverkoston valmiiksi tekemä, kaikille aloille sopiva haastattelurunko (www.sivuilla oph:n tietopankissa ) trendit, joilla muutosta tehdään, haasteet ja käytännön toimet, joita tehdään rakenteissa, henkilöstössä, palveluissa, korostuva uusi osaaminen ja toimintatavat osaamistarpeet työpaikoilla koulutuksen kehittämistarpeet 12. Analysointi, tulokset ja trendit, joilla muutosta tehdään (some-haastattelut, topdown*, focus group*) _________________________________________________________________________ *Avoin Delfoi ja avoin eDelfoi sekä keskustelu sosiaalisessa mediassa tarkoittavat tässä sitä, että luodaan yhteiset keskustelualustat, joissa jokainen keskustelee ja vastaa kysymyksiin omalla nimellään jokaiselle sopivana aikana. Jokainen voi lukea toistensa vastauksia ja innovoitua niistä. Ennakoinnissa toteutuu yhteistoiminnallisuus ja dialogisuus sekä kommentoinnin ja kysymisen mahdollisuus. * Some: Keskustelu sosiaalisessa mediassa. Luodaan sosiaaliseen mediaan asiantuntijaraadille suljettu keskusteluryhmä ja viedään haastatteluteemat ja kysymykset sinne, valmennetaan asiantuntijaraati työhönsä 1-3 vuodeksi kerrallaan (somen käyttö, tunnukset ym.), sovitaan työtapa ja määräajat, jolloin raati on koolla sosiaalisessa mediassa * Top down -lähestymistavassa ennakointi on asiantuntijakeskeistä ja siinä käytetään systemaattisia menetelmiä.* Bottom up-lähestymistavassa korostetaan voimakkaasti vuorovaikutusta keskustelemisen ja useiden tahojenosallistumisen kautta.* Focus group-haastattelu on peräkkäisiä haastatteluita sisältävä joustava menetelmä, jolloin edellisessä haastattelussa esille tulleita ongelmia syvennetään seuraavissa haastatteluissa. Aluksi kartoitetaan ongelmia ja teema-alueita, mutta seuraavien haastattelujen aikana voi nousta esille uusia kysymyksiä ja teema-alueita. Focus group-haastattelua voidaan käyttää erityisesti tutkimusalueen ongelmien identifiointiin, uusien käsitteiden formulointiin ja ideoiden etsintään (Berger 1991, 91-96; Madriz 2000). Focus group -haastattelu on ryhmähaastattelu, johon yleensä osallistuu 6 - 10 henkilöä, joilla on jollain lailla samanlainen tausta tai asema ja he keskustelevat 5 - 6 eri teemasta 1½:sta tunnista 2 tuntiin. Haastattelu valmistellaan huolellisesti etukäteen ja haastattelutilanteessa varmistetaan kaikkien osallistuminen keskusteluun - ohjailematta keskustelua kuitenkaan liikaa. (Ahola ym. 2002) Haastattelussa saatu tieto perustuu haastateltavien omiin kokemuksiin ja näkemyksiin ja saattaa näin olla erilaista kuin esim. tilastoista löytyvä tieto. 191 13.Tulosten yhdistely. Yhdistellään asiantuntijaraadin 1. kierroksen tulokset ja työelämän asiantuntijoiden ja edelläkävijöiden haastattelun tulokset 14. Alueittaisten osaamiskartoitusten tulosten seuranta ja yhdistäminen tuloksiin (bottom- up*) vuorovaikutus 15. Asiantuntijaraatien (valtakunnallinen ja alueellinen) yhteisen 2. kierroksen toteuttaminen some-keskustelu/ kommentointi asiantuntijaraadin ja työelämän johdon ja esimiesten keskustelujen ja haastattelujen tuloksista sekä lähiennakoinnin raportoiduista tuloksista, mukana myös alueellisen asiantuntijaraadin jäsenet ohjattu focusgroup- haastattelu/ kommentointi, jossa syvennetään ensimmäisellä kierroksella esiin tulleisiin visioihin, trendeihin ja haasteisiin samalla tulokset leviävät asiantuntijaraatien jäsenten tietoon 16. Eri tason ennakointitiedon yhteinen analyysi ja yhdistely 17. Informaatio osaamistarpeiden ja koulutustarpeiden ennakoinnin tuloksista koulutusorganisaatioille, työelämän ja asiantuntijaraadin asiantuntijoille 18. Ennakoinnin tulosten vieminen ennakoinnin www-sivuille yhteistyössä OPH:n kanssa. Valtakunnallinen asiantuntijaraati toimii ennakointiprosessissa tulevaisuuden visionäärinä. Asiantuntijaraati koostuu alakohtaisia valtakunnantason asiantuntijoista, alan kattojärjestöjen edustajista (työnantajajärjestö, ammattijärjestö), ministeriöiden kehittämisryhmien asiantuntijoista, koulutustoimikuntien edustajista yms. (henkilöitä, joilla on tietoa tulevista kehityssuunnista, lainvalmistelusta, alalle tulevista muutoksista). Heidät sitoutetaan osallistumaan kahteen eri keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Kun teimme projektimme haastatteluja ja internet-kyselyjä tai pidimme asiantuntijaraadin kanssa istuntoja, vahvistui alkuoletuksemme siitä, että tulevaisuuden ennakointi edellyttää korkealla istumista – sieltä näkee kauemmas. Tulevaisuuden ennakoijien tulee olla myös sellaisia henkilöitä, jotka tietävät, mihin voidaan ja halutaan vaikuttaa. Asiantuntijoita on monella eri tasolla. Ylimmällä tasolla ovat sellaiset asiantuntijat, joiden työnä on luoda strategisia linjauksia, johtaa alansa kehitystä, ”seurustella” kansainvälisten kollegojen kanssa ja seurata edelläkävijöiden toimintaa sekä ulkomailla että kotimaassa. Myös kokeneet tutkijat kuuluvat tähän asiantuntijoiden ryhmään – he ovat ensimmäisenä ottamassa jatkuvasti selvää siitä, mitä eri organisaatioiden ylimmät visionäärit ajattelevat ja suunnittelevat. Usein nämä ylimmät asiantuntijat ovat mukana erilaisissa kehittämisryhmissä, komiteoissa, kuultava lainvalmistelussa ja vaikuttajina omien kattojärjestöjensä ylimmissä päätöksentekoelimissä. He siis elävät toimintaympäristössä, jonka päätehtävänä on elää tulevaisuudessa ja olla myös vaikuttamassa siihen, että tulevaisuudesta tulee halutunlainen. Heidän kauttaan on mahdollista löytää keinoja ja toimintatapoja, joilla kehitystä saadaan ohjattua haluttuun suuntaan. Tällaiset henkilöt ovat itseoikeutettuja ja haluttuja visionäärejä ennakoinnin asiantuntijaraatiin, jonka tehtävänä on luoda tulevaisuudenkuvia ja megatrendejä, joiden avulla haluttu tulevaisuus syntyy. 192 Valtakunnallisen asiantuntijaraadin tehtävänä mallissa on 1) Sitoutuminen ennakoinnin työpajatyöhön/ keskusteluun sosiaalisessa mediassa (suljettu ryhmä), sovitaan määräaika (kaksi kierrosta) 2) Keskustelu ja vastaaminen somessa esitettäviin kysymyksiin ja mahdollisiin tarkentaviin kysymyksiin (avoin eDelfoi, topdown Adobe Connect) 1. kierros: keskustelun tuloksena alan visiot, toimintaympäristön muutokset, kansainväliset kehitystrendit, toimialalle ennakoidut muutokset, lainmuutokset, alan megatrendit ja trendit, joilla muutosta alalla tehdään. Proaktiivinen näkökulma eli ennakoinnilla halutaan luoda polkua, jota pitkin edetään haluttuun tulevaisuuteen 2. kierros: valtakunnallisen ja alueellisen ennakoinnin tulosten arviointi ja ”hyväksyminen”/ kommentointi yhdessä alueellisen asiantuntijaraadin kanssa lisätietojen ja –ymmärryksen tuottaminen Alueellinen asiantuntijaverkosto Alansa suurten organisaatioiden alueellisesta tai paikallisesta johdosta ja esimiestasosta muodostuu toinen asiantuntijoiden taso. Jokaisella alalla on myös edelläjäkävijäorganisaatioita, jotka tunnetaan suunnannäyttäjiksi sen vuoksi, että ne toteuttavat innovaatioita ja uudistuksia ennen muita. Muut seuraavat, koska edelläkävijöillä on jo näyttöä siitä, miten muutos tehdään ja mitä siitä seuraa. Asiantuntijatasolla olevat henkilöt ovat esimerkiksi jonkun sairaanhoitopiirin johtajat, ylimmät virkamiehet, palvelualueiden johtajat, yksiköiden johtajat, suuren kansainvälisen terveyspalveluyrityksen johtaja jne. He ovat jo tietoisia tulevaisuuden linjauksista ja heidän tehtävänään on löytää ne keinot, joilla halutut visiot toteutetaan. Kun visionäärit luovat megatrendejä muutossuunnille, niin alansa edelläkävijät ja alueelliset asiantuntijat luovat ne konkreettiset trendit, joilla muutokset toteutuvat vision toteutumiseksi. Alueellisen ennakointiverkoston tehtävänä mallissa on 1) Sitoutua ja osallistua haastatteluihin 2) Ottaa kantaa asiantuntijaraadin kautta syntyneisiin visioihin, megatrendeihin, alan muutoksiin ja haasteisiin ja täydentää niitä, tuoda esiin muita näkökulmia, esim. paikalliset olosuhteet ja toimintaympäristö 3) Visioida ja kuvata trendejä, joilla muutos tehdään 4) Vastata tarkentaviin kysymyksiin muutoksista: millä trendeillä muutosta tehdään, miten rakenteet, ammatit, osaamistarpeet muuttuvat, miten koulutusta on kehitettävä 5) Osallistua valtakunnallisen ja alueellisen ennakoinnin tulosten käsittelyyn ja kommentointiin yhdessä valtakunnallisen asiantuntijaraadin kanssa. Koulutusorganisaatioiden ennakointiverkoston, valtakunnantason asiantuntijaraadin ja alueellisen asiantuntijoiden ja edelläkävijöiden verkoston välinen työnjako näkyy selkeimmin oheisesta kuviosta 4, joka koskee keskipitkää ja pitkää aikaväliä. 193 TULEVAISUUDEN ENNAKOINTI 5-10-20 V 1. KOULUTUSORGANISAATIOIDEN VERKOSTO • OPH/OPM nimeää haun perusteella 10-15 koulutusorganisaatiota ja verkoston pj:n • yliopistot ja korkeakoulut, ammattikorkeakoulut ja toisen asteen nuoriso- ja aikuiskoulutuksen edustajat, kaikki alat edustettuina • tulevaisuuden ennakoinnin viitekehys, suunnittelu ja toteutuksen vastuu • asiantuntijaraadin ja alueellisten haastateltavien kokoaminen ja siihen liittyvä työnjako • aineistojen analyysit, tulokset, johtopäätökset • tulosten vieminen tulevaisuuden ennakoinnin tietokantaan 2. ASIANTUNTIJARAATI • valtakunnantason asiantuntijoita (verkoston sisäisen työnjaon mukaan asiantuntijaraateja kootaan kaikille aloille, joita verkosto ohjaa työnjakonsa mukaisesti) • keskustelu sosiaalisen median suljetussa ryhmässä verkoston antamista teemoista • tavoitteena tulevaisuuden vision, megatrendien, muutosten ja haasteiden esiin tuominen ja toisella kierroksella kaikesta aineistosta syntyneiden tulosten, johtopäätösten ja suositusten arviointi 3. ALUEELISET ASIANTUNTIJAT, YLIN JOHTO, EDELLÄKÄVIJÄT • oman alansa ylintä johtoa ja asiantuntijoita, alan edelläkävijöitä , joita haastatellaan (face to face tai sosiaalisessa mediassa) • kuvaavat trendejä, joilla asiantuntijaraadin ennakoimat muutokset toteutetaan – rakenteelliset muutokset – palvelujen muutokset, ammatteja koskevat muutokset, – uudet osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämisehdotukset • Osallistua 2. kierroksella tulosten arviointiin ja kommentoitniin yhdessä valtakunnallisen asiantuntijaraadin kanssa Kuvio 4 Koulutusorganisaatioiden verkoston, asiantuntijaraadin ja alueellisten asiantuntijoiden tehtävät osaamistarpeiden ennakoinnissa. Projektissamme tuli esiin ero kentän asiantuntijoiden (strategioiden luojat) ja muun esimiestason (käytännön asiantuntijoita) tulevaisuusajattelun välillä. Ero johtunee siitä, että strategisen suunnittelun saati tulevaisuuden suunnittelun raja kulkee juuri näiden tasojen välisessä roolituksessa ja mahdollisuuksissa käyttää arjen työssä aikaa suunnitteluun, visiointiin tai muiden tekemien strategioiden toteutukseen. Kentän esimiesten eli paikallisen keskijohdon ja lähiesimiesten näkemyksellisyys tuli projektissamme sen sijaan vahvasti esiin silloin, kun puhuttiin lähitulevaisuudessa (korkeintaan pari vuotta) tai useimmiten meneillään olevasta ajasta (”huomisesta”). Lähiesimiehillä oli hyvä tietämys siitä, millä tavoin heidän ja heidän alaistensa osaamista ja toimintatapoja tulisi kehittää. Heillä ei kuitenkaan ollut tietoa, eikä näkökenttää laaja-alaiseen ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvissa asioissa. Luonnollinen selitys tässäkin lienee se, että heidän roolituksensa on olla muiden laatimien strategioiden toteuttajina, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta osallistua keskusteluihin alansa pitkän aikavälin ennakoinnista. Lähiennakointi eli lyhyen tähtäimen ennakointi Työelämän kannalta henkilöstö tarvitsee jatkuvaa osaamisen päivittämistä ja kehittämistä. Koulutusorganisaatiot tarvitsevat myös tämän päivän ja lähitulevaisuuden tietoa jatkuvaa opetussuunnitelmien ja opetussisältöjen kehittämistä varten ja aikuiskoulutuksessa myös akuuttia täydennys- 194 koulutustarjontaa varten. Näistä syistä katsomme ennakointimalliin tarvittavan myös lähiennakoinnin osiota. Lähitulevaisuuden ennakointiin osallistuvat ennakointimallin mukaan eri koulutusorganisaatioiden opettajat haastattelemalla työelämän keskijohtoa ja erityisesti lähiesimiehiä, joita tavataan mm. projektien, harjoittelujaksojen ja työssäoppimisen työpaikkakäyntien yhteydessä. Opetushenkilöstö tekee työpaikoilla alakohtaisia osaamistarvekartoituksia ammattiryhmittäin valmiin haastattelulomakkeen mukaisesti. Menetelmänä voi olla esimerkiksi C&Q-osaamistarvekartoitukset ja niiden tuloksena löytyvien uusien kvalifikaatioiden kirjaaminen yhteiseen tietokantaan. Kaikki koulutusorganisaatiot tuskin tulevat käyttämään C&Q-osaamiskartoituksia, vaan ne kehittävät omia kysymyksiään ja tiedonhankintamenetelmiään saadakseen selville työelämän lähitulevaisuuden osaamistarpeet ja rekrytointisuunnitelmat. Jälkimmäisten perusteella saadaan tietoa määrällisistä koulutustarpeista alakohtaisesti ja alueellisesti. Lähiennakoinnin toteuttajat 1) Oppilaitokset Oppilaitosten opetushenkilöstö voi tehdä paikallisesti työelämään osaamistarvekartoituksia, joilla saadaan lyhyen ajan tietoa työpaikkojen uusista tai vahvistettavista osaamistarpeista, toiminnallisista muutoksista ja työvoimatarpeesta. Samalla saadaan tietoa myös henkilöstön täydennyskoulutustarpeista koulutustarjonnan kehittämiseksi. Koulutusjohtajat ja koulutuspäälliköt ovat paikallisesti vastuussa osaamiskartoitusten tekemistä. Opettajat toimivat ennakointitiedon kerääjinä käydessään työpakoilla projektien, harjoittelujaksojen tai työssäoppimisjaksojen ohjaustehtävissä. Osaamistarvekartoituksia varten voidaan käyttää valmista strukturoitua haastattelulomaketta, kuten esimerkiksi C&Q-menetelmässä käytetään. Vaihtoehtoisesti oppilaitokset voivat tehdä osaamistarve- ja työvoimatarvekyselyjä omista lähtökohdistaan käsin. Kootut tiedot käsitellään koulutusohjelman kokouksissa, jolloin arvioidaan osaamistarpeiden muutoksia. Muutokset viedään C&Q-järjestelmään tai muuhun vastaavaan tietokantaan. Edellisessä ne välittyvät kaikkien oppilaitosten saataville valtakunnallisesti ylläpidettävässä tietokannassa. Oppilaitosten tehtävät lyhyen tähtäimen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnissa: Haastattelut työpaikoilla Verkostolle valmis yhteinen haastattelurunko Vastausten analysointi ja käsittely (opettajatiimit) Osaamistarpeiden arviointi ja välittäminen yhteiseen tietokantaan vastausten vieminen tietokantaan avoimeksi jää, kenellä asiantuntemus ja päätösvalta viedä osaamisvaatimus C&Q:hun Tulosten huomioiminen ops-työssä uusien osaamistarpeiden huomioiminen opetussuunnitelmatyössä ja opintojaksojen sisällöissä avoimeksi jää, kuka selittää osaamisvaatimuksen liittymisen johonkin muutokseen tai asiakokonaisuuteen Tuloksista informointi raportointi myös yrityksille yrityskohtaisin tiedoin 195 2) Lähiesimiehet, harjoittelun ja työssäoppimisen ohjaajat Työpaikkojen esimiehet, harjoittelun ja työssäoppimisen ohjaajat ja henkilöstön kehittämisvastuussa olevat henkilöt vastaavat heille tehtäviin osaamistarvekyselyihin ja työvoimatarvekyselyihin. Ennakointi ulottuu lähivuosille. Useimmiten ei lähiesimiehillä ja työntekijöillä ole sellaista tietoa tulevaisuuden muutoksista tms. tai visioita, joiden avulla he voisivat ennakoida osaamistarpeita pitkälle tulevaisuuteen, eikä se kuulukaan heidän vastuulleen. Heillä on kuitenkin työpaikan paras tieto siitä, millä lailla opetusta ja osaamista tulisi kehittää välittömästi vastaamaan työpaikan tarpeita. He tuntevat myös erittäin hyvin työpaikan täydennyskoulutustarpeet. 3) Ennakoinnin verkosto / C&Q-ennakoinnin vastuutaho Koulutusorganisaatioiden ennakointiverkoston tehtävänä on ylläpitää vuorovaikutusta paikallisiin oppilaitoksiin kaksisuuntaisesti. Sitä mukaa kuin varsinainen tulevaisuuden ennakointi etenee, voidaan tuloksista informoida oppilaitoksia. Toisaalta koulutusorganisaatioiden ennakointiverkoston tulee seurata paikallisten osaamistarpeiden ennakointia, jotta sieltä voidaan yhdistellä tietoa tulevaisuuden ennakoinnin aineistoon. Seuranta tapahtuu parhaiten sen toimijan kautta, jolla on vastuu C&Q-tuloisten kirjaamisesta ko. tietokantaan. Tämän tahon tulisi määrävälein toimittaa sekä kouluille että ennakointiverkostolla yhteenvedot muutoksista C&Q:ssa, koska ei voida olettaa, että jokainen koulu käy jatkuvasti tarkistelemassa, mitä m uutoksia tietokantaan on kirjautunut. Ennakointiverkoston tehtävänä on lyhyen tähtäimen ennakoinnissa vuorovaikutus ja seuranta lyhyen tähtäimen osaamistarpeiden ennakointituloksista lyhyen tähtäimen ennakointitulosten yhdistely tulevaisuuden ennakoinnin tuloksiin tarvittavin osin. 4) OPH Opetushallitus ylläpitänee myös lyhyen tähtäimen ennakoinnin tuloksista tietokantaa. Tästä syystä opetushallituksen tehtävänä on lyhyen tähtäimen ennakoinnissa valtakunnallinen ohjeistus C&Q – tai muun vastaavan ennakointitietokannan käytöstä ja päivittämisestä. Lähiennakoinnin tulokset uudet osaamistarpeet heti/ lyhyellä tähtäimellä lähiennakoinnissa on huomattava, että työelämän ammattiryhmien osaamistarve ei ole sama kuin koulutuksen tuottaman osaamisen tarve, koska osaamisvaatimukset kuvaavat ammatissa toimivan osaamista ja osa siitä syntyy koulutuksen, osa työkokemuksen kautta. Eri tasojen välinen vuoropuhelu, tiedon välittäminen ja tiedon taltiointi voi tapahtua esimerkiksi kuvion 5 esittämällä tavalla. 196 LÄHIENNAKOINTI 1‐3‐5 V • OPH C&Q-tietokannan hallinnoija ylläpitää tietokanta, johon kootaan kaikkien oppilaitosten osaamistarvekartoitusten tulokset eli kvalifikaatiot jaoteltavissa esim. toimialoittain, ammattiryhmittäin haastatellut yritykset voivat saada omat yrityskohtaiset raporttinsa • KOULUTUSORGANISAATIOT henkilöstö organisaation sopimalla tavalla toteuttaa haastattelut työpaikoilla vie tulokset tietokantaan Kuvio 5 Lähiennakointi. OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINNIN TULOKSET JA ENNAKOINTITIEDON KÄYTTÖ Valtakunnallisen asiantuntijaraadin ennakointikeskustelun tuloksena (somessa) selviävät alan tulevaisuuden visiot, toimintaympäristön muutokset, kansainväliset kehitystrendit, toimialalle ennakoidut muutokset, lainmuutokset ja alan megatrendit sekä osaamisen painopisteiden siirtymää koskevat linjaukset, kuten myös eri ammattiryhmiä koskevat muutossuunnat. Lisäksi asiantuntijaraadin keskustelujen tuloksen saadaan tietoa siiten, miten eri alojen työvoimatarpeet muuttuvat ja heijastuvat koulutuksen määrällisiin tarpeisiin. Alueellisten asiantuntijaraatien haastattelujen tuloksena saadaan esiin trendit, joilla muutosta tehdään sekä alakohtaiset rakenteiden, prosessien, ammattiryhmien, työnkuvien ja osaamistarpeiden muutokset. Näistä voidaan vetää johtopäätöksiä siitä, miten koulutusta on kehitettävä, miten aloituspaikkoja tulee jakaa eri aloille ja koulutusasteille sekä minkälaista täydennyskoulutusta työpaikoilla tarvitaan em. muutoksista johtuen. Lähiennakoinnin osaamistarvekartoitusten tms. perusteella saadaan tietoa lähitulevaisuuden uusista osaamistarpeista, täydennyskoulutustarpeista ja rekrytointitarpeista. Eri tason ennakointien tulokset ja vaikuttavuus - saadaan tietoa opetussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden kehittämiseen - saada perusteltua ja tekstillä avattua tietoa opetussuunnitelmien ja opetussisältöjen kehittämiseen - saadaan KESU-työtä varten tietoa koulutustarpeista - opetus ja osaaminen kehittyvät, mikä on ennakoinnin perimmäinen tavoite - työelämän osaaminen kehittyy ja vahvistaa kilpailukykyä, työhyvinvointia ja tuloksellisuutta. 197 OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI PROSESSIKUVAUKSENA SOTE-ENNAKOINNIN projektisuunnitelman mukaisesti olemme kuvanneet osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin prosessikuvauksena kuviossa 6 (alla). 198 Lähteet Aaltonen, M. & Wilenius, M. 2002. Osaamisen ennakointi. Helsinki: Edita Prima. Ahola, Anja & Godenhjelm, Petri & Lehtinen, Marjaana (2002) Kysymisen taito. Surveylaboratorio lomaketutkimusten kehittämisessä. Tilastokeskus, katsauksia 2 / 2002. Alueellisen ennakoinnin käytännön opas. SUOMI. 2002. Euroopan komissio. Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. Berger, Arthur Asa 1991. Media Research Techniques. London: SAGE. /erillislaitokset/tutu/Documents/publications/eTutu_2007-2.pdf Horton, A. 1999. A Simple guide to successful foresight. Foresight 1(1), 5 – 9. Leveälahti, S., Järvinen, J. & Vesterinen, N. 2009. Selvitys ammatillisten osaamistarpeiden ennakointimalleista. Helsinki: Foredata Oy. Madriz, Esther 2000.Focus Groups in Feminist Research. Teoksessa Denzin & Lincoln (eds.) 2000. Handbook of Qualitative Research. Second edition. London: SAGE, 835-850. O’Brien, E. & Robertson, P. 2009. Futrure leadership competenceies: from foresight to current practice. Journal of European Industrial Training 33 (4), 371 – 380. Opetushallitus (1999). Tulevaisuuden osaamistarpeiden laadullinen ennakointi OSENNA. Loppuraportti. Marja-Liisa Visanti. Helsinki. Opetushallitus (2003). Tulevaisuudentutkimus ja ennakointi. http://www.oph.fi/page.asp?path=1,438,3086,3987,28363,28364,30040,28361 Opetushallitus (2008). Heli Kuusi: Ennakointi koulutustoimikunnissa. Koulutustoimikuntien osallistuminen koulutustarpeiden ennakointiin. Opetushallitus. www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/tr04/ennakointi_koulutustoimikunnis sa_verkko.pdf?lang=fi Opetushallitus (2009). ENSTI – Ennakoinnin sähköinen tietopalvelu www.oph.fi Opetusministeriö (2008). Selvitys koulutus- ja osaamistarpeiden kehittymisestä sekä ennakoinnin tilasta ja kehittämistarpeista. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:5. http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/koulutus-_ja_osaamistarpeiden.html 199 JULKAISIJA: Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 3 ISBN:978-952-5737-02-8 ISSN 1797-1799
© Copyright 2024