Koulutusyhtymän toimintojen yhtiöittämiseen liittyvä selvitys

1
Koulutusyhtymän toimintojen yhtiöittäminen
J. Penttinen/15.10.2014
Syksyllä 2013 voimaan tullut kuntalain muutos velvoittaa kunnat ja kuntayhtymät
yhtiöittämään sellaisen osan toiminnastaan, joka ei liity julkisen palvelun tehtävään.
Yhtiöitettävän toiminta on tällöin elinkeinotoimintaa, joka tapahtuu kilpailluilla
markkinoilla. Koulutusyhtymän osalta lakimuutos koskee osaa aikuiskoulutuksesta,
kiinteistövuokrausta sekä ruoka- ja tukipalvelujen myyntiä ulkoisille asiakkaille. Laissa on
määritelty että toimintojen yhtiöittäminen on tehtävä vuoteen 2015 mennessä, lukuun
ottamatta työvoimapoliittista aikuiskoulutusta, joka on yhtiöitettävä vuoteen 2017
mennessä.
Yhtiöittämisvelvoitteeseen liittyvien asioiden selvittämiseksi yhtymähallitus perusti erillisen
työryhmän, johon kuuluivat:
- hallituksen edustaja Pekka Nurmi, työryhmän pj
- hallituksen edustaja Marlene Timonen
- hallituksen edustaja Raimo Märsylä
- yhtymän johtaja Liisa Sadeharju
- aikuiskoulutusjohtaja Jarmo Matintalo
- kiinteistöpäällikkö Mikko Heikkilä
- vs. kiinteistöpäällikkö Petri Rintala
- talous- ja hallintojohtaja Jukka Penttinen
Selvitystyötä varten ostettiin asiantuntijapalvelua KPMG Oy:ltä, jossa projektista vastasi
varatuomari Anu Kangasniemi
Koulutusyhtymässä on useita toimintoja, joita yhtiöittämisvelvoite koskee. Vaihtoehtoina on
yhtiöittää toiminto tai lopettaa ulkopuolisille myynti vuoden 2014 tai 2016 loppuun
mennessä. Yhtiöittämisvelvoite ei koske opiskelijatyönä toteuttavia palveluita.
Selvityksessä tarkasteltiin seuraavia toimintoja
- aikuiskoulutus
- kiinteistöjen vuokraus
- kiinteistöhuoltopalvelut
- ruokapalvelut
- It-tukipalvelut
Selvitystyö eteni seuraavissa vaiheissa:
- Vaihe 1 keväällä 2014, Selvitys yhtiöitettävistä toiminnoista (liite 1)
- Vaihe 2 kevät 2014, Selvitys yhtiöittämisen eri vaihtoehdoista (liite 2)
- Vaihe 3, kesällä ja syksyllä 2014, Selvitys aikuiskoulutukseen ja kiinteistöpalveluihin
liittyvien toimintojen yhtiöittämisestä (liite 3)
2
Esitykset kiinteistö- ja ruokapalvelujen sekä IT-palvelujen osalta
Koulutusyhtymä voi jatkossakin tuottaa tukipalveluja omille tytäryhtiöilleen, joita ovat
tällä hetkellä Kiinteistöosakeyhtiöt Laser Park sekä Kokkolan Kampus.
Kiinteistöosakeyhtiö Kokkolan Laser Park puretaan vuoden 2015 alussa.
Kiinteistöosakeyhtiö Kokkolan Kampus omistaa yliopistokeskuksen sekä kampushallin
kiinteistön. Muille organisaatioille tuotettavat kiinteistönvuokrauspalvelut sekä
tukipalvelut on yhtiöitettävä. Kiinteistöpalvelujen osalta suurimpia asiakkaita ovat mm.
Centria ammattikorkeakoulu sekä ammattiopisto Luovi.
Kiinteistöjen vuokrauksen ja kiinteistöpalvelujen osalta koulutusyhtymän kannalta selkein
ratkaisu olisi toimia nykyisen Kiinteistö Oy Kokkolan Kampuksen kautta. Yhtiöön
keskitetään se kiinteistöihin liittyvä puitesopimusten kautta tehty yhteistyö, jota on nyt
toteutettu koulutusyhtymän kautta. Yhtiön yhtiöjärjestystä muutetaan ja yhtiölle haetaan
yleishyödyllistä statusta, koska kaikki asiakkaat ovat julkiselta sektorilta.
Kiinteistöjen osalta koulutusyhtymä voi jatkossakin vuokrata opetustilojansa
ulkopuolisille, jos toiminta on satunnaisempaa. Tällaista toimintaa ovat esim.
 Opiskelija-asuntojen vuokraus (kesähotellit)
 Auditorio-, liikunta-, opetus- ja kokoustilojen vuokraus
Parhaillaan käynnissä oleva kuntalain muutos sekä ammatillisen koulutuksen
lainsäädännön, järjestämislupien ja rahoituksen muutokset voivat tuoda mukanaan sellaisia
tekijöitä, jotka vaikuttavat omalta osaltaan yhtiöittämisvelvoitteeseen. Mahdolliset
kiinteistöjen omistukseen liittyvät muutokset on hyvä valmistella, vasta kun edellä
mainituista muutoksista on riittävästi tietoa.
Henkilöstöravintola-toimintaa ei tarvitse yhtiöittää. Ravintoloissa saa käydä myös
ulkopuolisia ruokailijoita (toiminta vähäistä, ei markkinoida). Ulkopuolisille myyty
pitopalvelutyyppinen toiminta on lopetettava tai toteutettava opiskelijatyönä.
ITpalvelujen osalta yhtiöittämisvelvoitteeseen liittyvä toiminta on ollut vähäistä ja
palvelusopimukset lakkautetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. Seudullista ITyhteistyötä kuitenkin jatketaan mm. yhteishankintojen kautta.
Esitykset aikuiskoulutuksen osalta
Aikuiskoulutuksen osalta yhtiöittäminen tapahtuu kahdessa vaiheessa työvoimakoulutuksen
siirtymäajoista johtuen. Ensimmäisessä vaiheessa yhtiöitettäisiin vain se osa toiminnasta,
joka lain mukaan täytyy yhtiöittää.
Yhtiöitettävää koulutustoimintaa ovat mm.
 kortti- ja pätevyyskoulutukset
 konsultointipalvelut
Vuositasolla toiminnot tuottavat n. 0,5 milj. euron liikevaihdon. Tarkoituksena on perustaa
aikuiskoulutukseen uusi yhtiö, josta koulutusyhtymä omistaa 100 %. Yhtiöittäminen
aiheuttaa jonkin verran hallinnollista päällekkäisyyttä, mutta mahdollistaa toiminnan
jatkamisen ilman suurempia muutoksia. Yhtiöittämiseen liittyvät ratkaisut saadaan
hoidetuksi loppuvuonna 2014. Yhtiöön ei siirrettäisi kiinteää omaisuutta, mutta siirto
koskisi muutamia työntekijöitä.
3
Vuoden 2015 aikana on valmisteltava aikuiskoulutuksen osalta laajempaa
yhtiöittämisratkaisua, jossa huomioidaan työvoimakoulutus ja hanketoiminta laajempana.
Tämän toiminnan liikevaihto on ollut vuodessa n. 3-4 milj. euron tasolla.
Valmisteluun
vaikuttaa
myös
koulutuksen
järjestämislupien
uudistaminen.
Ratkaisuvaihtoehtoina voivat olla esimerkiksi koko yhtymän toiminnan yhtiöittäminen,
aikuiskoulutuksen tulosalueen yhtiöittäminen tytäryhtiöksi tai yhtymästä erillään oleva
osakkuusyhtiö, joka muodostetaan yhteistyökumppaneiden kanssa.
K-P koulutusyhtymän organisaatiokaavio v. 2015Organisaatiokaavio täydennettynä tytäryhtiöillä.