Lauantaina 15. elokuuta 2015
10
VIIKON VIERAS
KATI UUSITALO
▼ Professori Sakari Knuutilan
tutkimusryhmä etsii geenimuutosten
profiileista vastausta syövän
selättämiseen
Helsinki
Kati Uusitalo
Valokuvassa on 1960- ja 70-luvun
vaihteen värit. Nuori mies liimaa
jotakin – pöydällä on liimapuikko ja mustavalkoisia kuvia. Tukka on pitkä sen ajan mittapuilla
ja jalassa samettihousut. Ilme on
keskittynyt, olisiko jopa harras.
Nyt, yli 40 vuotta myöhemmin ei enää liimailla paperille
kuvia kromosomien raidoista.
Geenit, mutaatiot ja solut kulkevat siruilla ja bittivirtoina verkoissa, ja mies itse Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kliinisteoreettisen laitoksen eli Haartman-instituutin
käytävillä.
– Vielä 10 vuotta sitten ”analysaattori” oli valtava halli, nyt
se on pieni laite, professori Sakari Knuutila sanoo.
Niinpä onkin. Tutkimushuoneessa on pari jääkaappia, lavuaarit ja hyllyjä, sekä ison mikroaaltouunin kokoinen laite. Sinne
syötetään kännykän sim-kortilta
näyttävä, vähän paksumpi pala muovia.
Siinä on 16 potilaan geenejä.
Ja syöpää.
SAKARI KNUUTILA ja hänen
tutkimusryhmänsä pyrkivät löytämään syövän syntyyn liittyviä keuhko- ja suolistosyöpien
geenimuutoksia.
”Sim-korttien” näytteestä eristetään dna, tunnistetaan muutokset geeneissä ja katsotaan,
miltä ne näyttävät potilaan syöpätyyppiin ja taudinkuvaan verrattuna.
Profiili kunkin potilaan geenimuutoksesta auttaa arvioimaan,
mikä on paras hoito millekin potilaalle.
– Olen etuoikeutetussa asemassa saadessani olla mukana
tutkimuksessa syöpäpotilaiden
hyväksi ja nähdä yhä useamman
parantuvan.
Syöpä on silti edelleen koko
maailman yleisin kuolinsyy. Se
ei kuitenkaan ole yksi tauti, vaan
suuri määrä eri tavalla käyttäytyviä sairauksia.
– Jokainen syöpä on erilainen.
Yksilöllinen hoito on avain hoitotulosten parantumiseen.
Tunnusomaista syövälle on,
että geeneissä tapahtuneet muutokset johtavat kontrolloimattomaan solujen kasvuun. Syöpäsolu poikkeaa muista soluista:
se ei kuole itsestään, eikä vanhene, mutta pystyy karkaamaan toisaalle elimistöön ja kasvamaan
siellä etäpesäkkeinä.
Syöpää tutkitaan paljon joka
puolella maailmaa. Tietomäärä, jota koko ajan tuotetaan on
valtava.
Tutkijan työ onkin tiedon louhimista – ja yhteistyötä.
– Potilaita hoitavat syöpälääkärit, kirurgit ja fyysikot. Kudosnäytteitä tutkivat patologit.
Geenimuutoksia tutkivat solubiologit ja geneetikot. Biljoonia
datapisteitä tutkivat ja tietoa louhivat bioinformaatikot, valtavia
tietokantoja yhdistelevät ja pakkaavat tietokoneihmiset ja lääkkeitä kehittävät asiantuntijat.
SYÖPÄTUTKIMUSTA tehdään
paljon, ja tutkimusapurahat ovat
äärimmäisen kilpailtuja. Päättäjille saakin Sakari Knuutilan puolesta lähteä sellainen viesti, että tutkimukselle saisi kanavoida enemmän rahaa ja rahoituskin saisi olla pitkäjänteisempää.
Vapaata tutkimusta pitää olla,
mutta yritysmaailmaa hän toivoo
enemmän mukaan. Erityisen tärkeää yhteistyö olisi soveltavassa
vaiheessa – silloin kun tutkimusta sovelletaan arkeen.
Pisimmillään apurahakaudet
ovat viisi vuotta. Monet ovat lyhyempiä.
– Koko ajan on näytön paikka, muutoin apurahat tyrehtyvät.
Minulla on ollut onni saada sellainen myötäinen, että olen voinut tuottaa omalta osaltani syöpätutkimukseen uutta tietoa ja
”elättää” koko ajan 5–15 opiskelijaa tai tutkijaa viimeisen 30 vuoden aikana.
Sakari Knuutilan ryhmä on
muun muassa saanut syöpäjärjestöiltä apurahan useammin
kuin kukaan muu suomalainen
tutkija. Apurahojen saanti jatkuu; Työsuojelurahasto myönsi
Löytyykö vastaus syövän selättämiseen täältä? Siru sisältää potilaiden geenejä, joista löytyvistä muutoksista etsitään avainta kullekin parhaaseen hoitoon. Loimaalaissyntyinen professori Sakari Knuutila
on tutkinut syöpää 40 vuotta ja on muun muassa ryhmineen saanut syöpäjärjestöiltä apurahan useammin kuin kukaan muu suomalainen tutkija.
Tutkijaksi sopivan
ei tarvitse olla
mikään ylinero.
On ymmärrettävä,
että meillä syöpätutkimuksessa
on yhteinen päämäärä: parantaa
yhä useampi
potilas ja viime
kädessä selättää
syöpä kokonaan.
ryhmälle juuri tuntuvan 100 000
euron apurahan keuhkosyöpätutkimukseen.
– Hyvä ryhmän johtaja, jota
väitän olevani, saa parhaimmillaan ryhmän uskomattomiin saavutuksiin.
– Olen ollut mukana lukuisissa
EU:n monikansallisissa projekteissa. Ryhmästäni on ohjaukses-
sani väitellyt toistaiseksi 30 tutkijaa ja tämän vuoden aikana väittelee kolme lisää. Eräät oppilaistani ovat Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Suomessa professoritason tutkijoina ja kasvattamassa
uutta tutkijapolvea. Mutta enpä
vain vieläkään malta lähteä kokonaan eläkkeelle.
TUTKIJAKSI SOPIVAN ei tarvitse olla mikään ylinero. Töitä pitää olla valmis tekemään, ja vieläpä pitkäjänteisesti. Tietynasteista
kunnianhimoakin tarvitaan. Samoin stressinsietokykyä.
– Pettymyksiä tulee paljon,
ja niitä pitää olla valmis kestämään, hän sanoo ja heittää esimerkiksi lääketieteen julkaisut,
joihin tutkijat yrittävät päästä artikkeleillaan.
Artikkelia voi joskus joutua
työstämään uudelleen ja uudelleen, ennen kuin se viimein kelpaa, vaikka sen itse näkisi jo olevan valmis.
Pettymykset pitääkin nopeasti nollata, ja vielä tärkeämpää
on pystyä onnistumisen jälkeen
nauttimaan siitä.
– Yhteisen onnistumisen jälkeen on aina pienen juhlan paikka. Juhlahetket ovat olleet vuorostaan uusien ideoiden synnyttämisen kehtoja.
Tärkeää on myös nopeus rea-
goida uusiin asioihin ja valmius
hypätä uusille raiteille.
– Tarvitaan rohkeutta ja jonkin verran riskinottoa. Pelle Peloton -mentaliteettia.
Nykytutkijoilla myös kansainväliset kontaktit ovat vahvoja.
Verkottuminen on tärkeää.
– Jo tässä kampuksella.
Tutkijoiden maailma on raju, hän toteaa. Kyynärpäitäkin
käytetään.
– Monessa amerikkalaisessa
yliopistossa opiskelijat pannaan
kilpailemaan keskenään.
Sillä saatetaan saada hyviä tuloksiakin, mutta sillä on myös
kääntöpuolensa.
– Kuinka moni nuori siinä tuhoutuu, professori kysyy.
Hän suree myös monia lahjakkaita tutkijoita, jotka polttavat itsensä loppuun. Hänenkin on pitänyt opetella sanomaan ei.
– Jotkut sortuvat siihen, että
ottavat liikaa hallinnollista työtä.
Hyvä tutkija iloitsee muiden
menestyksestä ja auttaa muita.
– On ymmärrettävä, että meillä syöpätutkimuksessa on yhteinen päämäärä: parantaa yhä useampi potilas ja viime kädessä selättää syöpä kokonaan. Vanhoilla päivilläni olen vasta oppinut,
että mitä enemmän autan muita
tutkijoita, sitä enemmän he auttavat minua.
11
Lauantaina 15. elokuuta 2015
KIRJOITTAJAVIERAS
Raitoja
taivaan
sinessä
I
▼ Sakari Knuutila toteuttaa
nuoruudessa oppimaansa
vielä professorinakin
Helsinki
Kati Uusitalo
Oppikoulu Loimaalla ja sen
opettajat. Heitä Sakari Knuutila muistaa lämmöllä.
Äidinkielen opettaja Lippo Lahti ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ovat jääneet
mieleen.
– Myöhemmin tajusin, että sehän noudattaa täysin tieteellisen tutkimuksen kaavaa johdantoineen, diskussioineen ja johtopäätöksineen.
Kuvaamataidon opettaja
Aili Jaakkola toi opiskeluun
luovuutta ja biologiaa opettanut Kalevi Hautala empiiristä faktaa.
– Hautala haki poliisilaitokselta kuolleen kissan ja
avasimme sen, Sakari Knuutila muistelee.
– Oiva Hyhkö oli loistava opettaja, innostava ja otti
kaikki esimerkit arkipäivästä, hän sanoo ja miettii, että
oliko heillä kemiassa ja fysiikassa oppikirjaakaan.
Samaa Sakari Knuutila yrittää toteuttaa omassa
työssäänkin: innostaa, kannustaa, luoda kipinää. Olla
tukena nuorille, jotka etsivät
omaa alaansa.
Antaa toisille sitä, mitä on
saanut itse.
SUURIMPIA virheitä tutkijalla
on Sakari Knuutilan mukaan
se, ettei aivoille anneta lepoa
ja aikaa havaintojen syntymiseen – vedetään vieteri liian
kireälle, jolloin koneisto pysähtyy kokonaan.
– Omalla urallani, kun lapset olivat pieniä, tutkijakollegat aina ihmettelivät, että lähdin laboratoriosta aina ennen kello viittä perheen yhteiselle päivälliselle,
enkä enää tullut yötä myöten kuhkimaan labraan, ja silti olin äärimmäisen tuottoisa
ja paljon julkaiseva.
– He eivät ymmärtäneet
sitä tosiasiaa, että yhdek-
sän tuntia tehokasta työtä
on useimmille meille äärisuoritus.
Olo perheen kanssa ja perheen harrastuksiin osallistuminen oli lepoa aivoille.
– Toimin esimerkiksi futiksen apuvetäjänä, kun poikani Mikko oli kouluiässä. Nyt
kun lapset ovat aikuisia, olo
perheen kanssa muistetaan.
Se taas on omalta osalta kannustin ikääntyville aivoille
hyviin suorituksiin.
Hän muistuttaa, että kun
ollaan töissä, ollaan töissä,
ja kun ollaan kotona, ollaan
kotona.
Sakari Knuutilan työssä analysaattorit ovat pienentyneet, mutta
yksi pysyy: tuotteliaan työn takaa vapaa-ajan lepo ja liikkuminen.
LEPOA ON ollut myös liike. Sakari Knuutila pyöräilee ja retkiluistelee, ja tallentaa mielellään maailmaa
kuviin – erityisesti luonnon
ja sen kuvaaminen liikkeessä kiehtoo.
Syyksi harrastuksille ja
työllekin hän jäljittää Saviseudun ja kodin perinnön:
maalaisympäristöstä ovat peräisin kiinnostus luontoon ja
luonnon ilmiöihin, sen monimuotoisuuteen. Kodin arvoista ja kulttuurista tulee
oma tapa ajatella.
– Todennäköisesti olisin
jonkinlainen tutkija, sukututkija tai historiantutkija, hän
vastaa kysymykseen, mitä olisi, jos syöpätutkimus ei olisi
vienyt mennessään.
KILOMETREJÄ oli pyöräilystä ja luistimilla ehtinyt jo
60-vuotiaana kertyä niin, että maailman olisi saanut kierrettyä useampaan kertaan
samoilla luvuilla, ja Tour De
Francenkin yli 30 kertaa.
Ja kilometrejä kertyy muuten koko ajan lisää. Opiskelijatkin kuulemma tietävät
neuvoa muita siitä, miten
hänen tutkimusryhmäänsä
pääsee.
– Opiskelijat sanovat, että
pitää kertoa professorille, että pyöräilee.
EESTIN SUHTAUTUMINEN on ollut
tiedotusvälineissä kovin kitkerää rajanaapuriaan Venäjää kohtaan. Kannanottoja muuan eestiläinen tuttuni
luonnehti satiirisesti: ”Koerakutsikas
haugub elevandile.” Eli koiranpentu
räkyttää norsulle…
Naapurimaalla on siis jonkin aikaa ollut mm. 16 koneen verran sotilasliiton hävittäjiä rauhoittamassa mieliä ja raidoittamassa sinitaivastaan.
Mutta kas, saman elokuun 6. päivän Õhtuleht välittää The Guardianlehden uutisen:16 lentokoneesta on
jäämässä Eestin alueelle vain puolet eli kahdeksan! Lehden kolumnisti
kirjoittaa: ”Uutinen synnyttää Eestin
kansalaisissa lievää levottomuutta.
Saammehan kuulla, kuinka Venäjän
ilmavoimien hävittäjät ylittävät rajojamme tai lentävät suurilla nopeuksilla rajan välittömässä läheisyydessä.” Ja toimittaja Laur Uudam irvailee, että ” ilmavoimiemme ylipäällikön lausunto, jonka mukaan kahdeksan hävittäjää on täysin riittävä määrä, kuulostaa Orwellin ´Eläinten vallankumouksen´ repliikiltä: 16 hävittäjää hyvä, kahdeksan parempi!”
Sakari Knuutila on myös loimaalaislähtöisten pääkaupunkiseudulla asuvien Saviseuran jäsen. Seura kävi taannoin vierailulla
hänen työpaikallaan.
FAKTA
Syöpä on...
■ Syöpä on maailman yleisin
kuolinsyy.
■ Maailmanlaajuisesti syöpätapauksia todetaan joka vuosi
noin 12,4 miljoonaa. Suomessa todetaan noin 24 000 uutta
syöpätapausta vuodessa.
■ Miesten sairastavuus on
hieman suurempi kuin naisten.
■ Noin 60 prosenttia syöpään
sairastuneista on yli 60-vuotiaita.
■ Tällä hetkellä yli puolet syöpään sairastuneista paranee.
Hankalimpia hoidettavia ovat
keuhkosyöpä ja haimasyöpä.
■ Erilaisia syöpätauteja tunnetaan yli 2 000, osa on varsin
harvinaisia.
■ Miehillä yleisimmät syöpä-
hmeellistä – siis tänä, lähes jo
edesmenneenä suvena ihmeellistä - että aurinko kerrankin helottaa, lauttasataman lahti heijastaa
päivän paistetta, ja kaiken kaikkiaan
tuntuu kesältä.
On elokuun kuudes päivä. Kolmen
päivän päästä on elokuun 9:s. Sotahistoriansa osaava muistaa kyllä noiden päivämäärien merkityksen. Noina päivinä USA pudotti vuoden 1945
kesän elokuussa maailmanhistorian
ensimmäiset, Herralle kiitos ainakin vielä ainoat, atomipommit Japaniin, Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Siitä on kulunut tasan 70
vuotta.
Mutta me seisoskelemme eestiläisessä lauttasatamassa odottelemassa kyytiä Hiidenmaalle. Vasta hetken
kuluttua huomaamme sen: huikaisevan sininen taivas on raitainen kuin
pyyheliinakangas, sinisellä pohjalla valkeita viivoja ristiin rastiin. Mitä ihmettä? No, nehän ovat ilmeisesti
Naton hävittäjien aamuisella harjoituslennollaan jättämiä kaasuhäntiä,
ja niitä on paljon.
Eesti on pieni maa ja pieni kansa. Sen historia pursuaa muistoja
eri suunnilta tulleiden valloittajien
ja ylikävelijöiden sortotoimista. Hivenen hysteeriseltä on tuntunut silti näin tavallisen suomalaisen näkökulmasta se päämäärätietoisuus, jolla Eesti on hakeutunut ”lännen” ja
sotilasliiton kainaloon. Mutta, kuten
sanottu, historia opettaa.
tyypit ovat eturauhassyöpä,
keuhkosyöpä ja suolistosyövät. Naisilla todetaan eniten
rintasyöpää, suolistosyöpiä ja
kohtusyöpää.
■ Syövän syitä on useita, sekä
ulkoisia syitä että solunsisäisiä syitä, mutta jotta kasvain
muodostuu, tarvitaan monta
ja erityyppistä muutosta.
■ Syövän ehkäisyn kannalta
merkittävin asia olisi tupakoinnin lopettaminen – tupakoinnilla on selkeä syy-yhteys syövän syntyyn. Tupakassa on 200
erilaista haitallista ainetta.
■ Muita syitä ovat uv-säteily,
papillooma-virus, alkoholi ja ionisoiva säteily sekä erilaiset virukset ja bakteerit. Liikkumattomuudella ja lihavuudella on
myös yhteys syövän syntyyn.
HM. ILMAPIIRI on alkanut kuumeta
kovin 30-lukulaiseen tapaan. Diplomatia jää taka-alalle.
Sota ei sytyttyään tunnetusti sotimalla lopu, vain toisen osapuolen totaalinen nujertaminen esimerkiksi atomiaseella Japaniin tai liittoutuneitten tulisateella Hitlerin Saksan
kulttuurikaupunkeihin näyttää riittävän.
Siksi ne vähitellen
haipuvat raidat kesäisellä sinitaivaalla näyttävät pahaenteisiltä.
Rauni Virtanen