PAAHDETTU SERRANONKINKKUTÄYTE UUNIPERUNALLE

PAAHDETTU SERRANONKINKKUTÄYTE UUNIPERUNALLE
3 dl ranskankermaa
6 siivua serranonkinkkua
1 rkl dijon sinappia
kevätsipulin varsia
loraus hunajaa
muutama kierto mustapippurimyllystä
-paahda kinkut rapsakaksi 200 asteisessa uunissa ja pienistele ne
-sekoita täytteen aineet ja mausta tarpeen mukaan lisää hunajalla ja mustapippurilla
-anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua
**********
Viereen ei sitä perinteistä, jokaperjantaista salaattia, vaan parsakaalitomaattisalaattia. Aika kevyt ja kiva tuon
raskaan perunan rinnalla. Kastikkeeksi vinegrette (oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, sinappia ja sokeria). Lasiin
loraus punaista.
KARPALO-BRIESUUPALAT
lehtitaikinalevyjä
1 muna voiteluun
brie-juustoa
karpalohilloa
-voitele lehtitaikinalevyt kananmunalla
-leikkaa taikinalevy 10een palaan ja nosta aina kaksi palaa päällekkäin
-paista uunissa 225 asteessa noin kahdeksan minuuttia
-leikkaa taikinan päälle pala brie-juustoa
-laita uuniin vielä pariksi minuutiksi
-tarjoile karpalohillon kera
Salaattia varten rapsakoitin nuo kinkut uunissa ja murustelin palasiksi. Pähkinän, granaattiomenan,
suolaisen kinkun ja balsamicon yhdistelmä hivelee makuhermoja. Lisäksi tykkään, että salaatissa on
mukavasti rakennetta
JUUSTOISET PERUNALOHKOT
6 perunaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
-pese perunat ja lohko ne
-sekoita perunanlohkot oliiviöljyn, suolan ja pippurin kanssa
-paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia, välillä lohkoja käännellen
Päälle
1,5 dl kermaviilia
0,5 dl ranskalaista salaatinkastiketta
mozzarellajuustoraastetta
cheddar-juustoraastetta
pepperonia pienisteltynä
-sekoita kermaviili + salaatinkastike
-ota perunat pois uunista
-levitä 2/3 kermaviilikastikkeesta uunivuoan pohjalle
-lisää päälle perunanlohkot
-lisää loppu kermaviilikastike, juustot ja pepperonit perunoiden päälle
-paista grillivastuksen alla, kunnes juusto sulaa
-nauti kuumana!
ASTETTA PAREMMAT VALKOSIPULILEIVÄT
1 ranskanleipä
vajaa desi voita
vajaa desi ranskalaista salaattikastiketta
puolikas solovalkosipuli
cheddarjuustoraastetta
mozzarellajuustoraastetta
persiljaa pilkottuna
-halkaise leipä pituussuunnassa
-sekoita pehmentynyt voi, salaattikastike ja valkosipulimurska
-levitä leiville
-ripsottele päälle juustoraasteita ja persiljaa
-paista 180 asteessa noin 20 minuuttia
-leikkaa kumpikin leipä 8 osaan ja nauti lämpimänä
KREIKKALAISET TÄYTETYT SÄMPYLÄT
4 esipaistettua sämpylää
rucolaa, tammenlehtisalaattia
fetajuustoa
punasipulia
suolaa
pippuria
tsatsiki:
2 dl kreikkalaista jugurttia
10 cm pätkä kurkkua raastettuna
2 valkosipulin kynttä pienisteltynä
ripaus suolaa
loraus hunaja
-laita uuni päälle 200 asteeseen
-sekoita tsatsikin aineet keskenään ja laita tekeytymään jääkaappiin
-paista sämpylöitä noin 8 minuuttia
-anna sämpylöiden jäähtyä ja halkaise ne
-täytä rucolalla ja salaatilla, tsatsikilla, fetajuustolla, punasipulilla ja suolalla + pippurilla
-voit lorauttaa myös päälle vielä hunajaa
KREIKKALAINEN SALAATTIPIIRAKKA
1 suolainen piirakkapohja
-kauli leivinpaperille, noin 3-4 mm paksuksi
2 rkl vihreää pestoa
1/2 kreikkalainen valkosipuli Creme Bonjour -purkki
-levitä piirakkapohjan päälle
-paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pohjan reunat rapsakat
salaattisekoitusta
fetaa
punasipulia
balsamicoa
-laita täytteet pohjan päälle ja nauti!
**************
GRILLATUT AVOKADOLEIVÄT
2:lle
4 maalaisleivän viipaletta
oliiviöljyä
1 avokado
8 kirsikkatomaattia
mozzarellaa
suolaa pippuria
balsamicoa
basilikaa
-sivele maalaisleivät öljyllä ja laita grillivastuksen alle (225 astetta) noin 3 minuutiksi tai kunnes rapeita
-ota uunista pois ja lado päälle avokadon siivut, kirsikkatomaatin puolikkaat ja revittyä mozzarellaa
-mausta suolalla ja pippurilla
-paista vielä uunissa noin 5 minuuttia
-ripsottele päälle balsamicoa ja basilikaa
PARSAKAALIPEKONISALAATTI
1 parsakaalin kukinnot pienisteltynä
8 suiroa uunissa kypsennettyä ja pienisteltyä pekonia
1 pesty ja pilkottu omena
rucolaa
kastike
2 rkl turkkilaista jugurttia
2 rkl kermaviiliä
suolaa
currya
sitruunamehua
-sekoita salaatin aineet keskenään
-sekoita kastikkeen aineet keskenään
-yhdista edellä mainitut :)
-anna tekeytä vähän aikaa jääkaapissa
KYLMÄSAVULOHIPIIRAKKA
Pohja
5 lehtitaikinalevyä
– kaulitse levyjä leivinpaperin päällä hieman, jotta ne kiinnittyy toisiinsa
– voitele kananmunalla
– pistele haarukalla reikiä taikinaan ja paista 225 asteessa n 10 minuuttia
Täyte
1 prk Yrttitarha tuorejuustoa
1 prk creme fraichea
1 pkt siivutettua kylmäsavulohta
tuoretta tilliä
sitruunaa
– sekoita tuorejuusto ja ranskankerma, lisää tuoretta tilliä
– levitä jäähtyneen pohjan päälle, pienistele päälle lohi, tilli ja koristele sitruunaviipaleilla
NYHTÖLAMMAS
n. 1 kg karitsan/lampaanpaistia
4 salottisipulia puolitettuna (ei kuorittuna)
6 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa kuorittuna ja pilkottuna
maldon suolaa
puoli litraa vettä
1 pieni kourallinen tuoretta minttua
puolikas granaattiomena
-ota karitsa huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kuin alat valmistamaan sitä
-ruskista karitsan pinta valurautapadassa
-siirrä karitsa odottelemaan uunia sivuun ja ota kasviksiin pinta valurautapadassa
-lisää pataan puoli litraa vettä, ripaus suolaa ja anna kiehua
-lisää reilusti suolaa lihan pintaan (mikäli ei ole valmiiksi suolattu)
-laita pataan kansi ja paista lammasta uunissa 150 asteessa noin 6-8 tuntia
-revi karitsa/lammas haarukalla mureaksi ja nosta tarjoilulautaselle
-sekoita joukkoon tuoretta minttua ja granaattiomenan siemeniä
NACHO PLATE
400 g jauhelihaa
1 punasipuli pilkottuna
chiliä
oreganoa
suolaa
maissilastuja
chunky salsaa
juustodippiä
juustoraastetta
-paista sipulia hieman pannulla ja lisää jauheliha
-mausta chilillä, oreganolla ja suolalla
-asettele uunivuokaan (tai -pellille) nachoja, juustodippiä ja salsaa kerroksittain
-ripsottele päällimmäiseksi juustoraastetta
-paista 200 asteessa 15 minuuttia
PIZZAN POHJATAIKINA
1 kg vehnäjauhoja
5 dl kädenlämpöistä vettä
5-8 gr hiivaa (juu, eli sellainen pikkuinen nirhama kulmasta :)
0,250 dl oliiviöljyä
10 gr suolaa
Sekoita pienessä kupissa suolasta, öljystä, hiivasta ja parista ruokalusikallisesta lämpimää vettä juokseva
seos. Kaada seos ja loput vedet venhäjauhojen sekaan ja sekoita ensin puuhaarukalla ja sitten käsin,
kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Kaada taikina sitten leivinpöydälle ja vaivaa siitä joustava.
Anna taikinan kehkeytyä jääkaapissa 8-9 tuntia (tai huoneenlämmössä pari tuntia). Tee taikinasta viisi
palleroa ja anna kohota vartin verran. Kaulitse pallerot ohuiksi ympyröiksija (tässä välissä niitä voi heitellä
ilmaan niin kuin elokuvissa…onnistui hyvin tällä reseptillä) laita mieleisesi täytteet. Paista uunin keskitasolla
250 asteessa noin 8-10 minuuttia.
HELPPO TACOKAKKU
8 täysjyvätortillaa
3 dl kypsää kanaa revittynä
2 dl salaattisekoitusta pienisteltynä
1 dl chilipapuja
tuoretta korianteria
1,5 dl avokadodippiä
2 dl ranskankermaa
1,5 dl juustodippiä
Koristeluun
oliiveja
tomaatteja pilkottuna
korianteria
cheddar-juustoa
-yhdistä kanat, salaattisekoitus ja silputtua tuoretta korianteria
-laita yksi tortillalätty tarjoilulautaselle ja levitä siihen avokadodippiä
-aseta toinen tortillalätty tämän päälle ja levitä sen päälle papuja
-kolmannen tortillalätyn päälle puolet kanasalaattisekoituksesta
-neljännen tortillalätyn päälle puolet ranskankermasta ja juustodipistä
-toista em. vaiheet
-viimeisen tortillalätyn päälle lisäksi koristeet
-anna tekeytyä hetki
PAISTINPANNULEIPÄ
1 annos pizzataikinaa
Pizzataikina
2 dl vettä
1/2 tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2,5 d vehnäjauhoja
3 dl durum-jauhoja
1 rkl öljyä
1. liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa jauhot joukkoon ja vaivaa kunnes
irtoaa taikinakulhon reunoilta. Lisää öljy ja jatka vaivaamista viisi minuuttia.
2. anna kohota 30 minuuttia.
3. lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita valurautainen paistinpannu lämpiämään.
Valkosipulivoi
50 g huoneenlämpöistä voita
3 valkosipulinkynttä
oreganoa
4. sekoita ainekset keskenään.
5. tee taikinasta kaksi pyöreää palloa ja kaulitse ne paistinpannun kokoiseksi.
6. ota kuuma pannu patakinaan avulla uunista ja laita taikina pannuun.
7. paista leipää uunissa 6-7 minuuttia, kunnes leipä on kauniin ruskea.
8. sivele valkosipulivoilla.
9. paista toinen leipä samalla tavalla.
10. nauti esimerkiksi keiton tai salaatin seurana.
PUFFED PIZZA
1 iso lehtitaikitaikinalevy
-sulata ja kaulitse vähän isommaksi
yrttituorejuustoa
vihreää pestoa
paistettua lohta
tomaattia
mozzarellaa
basilicaa
rucolaa
– levitä lehtitaikinalevyn päälle tuorejuusto ja pesto (jätä reunoilta noin 1,5 ilman täytettä)
– lisää lohi, puolitetut tomaatit ja mozzarella
– paista 225 asteessa 25 minuuttia
– anna jäähtyä hieman ja lisää päälle basilicaa ja rucolaa
Kana-yakitori
(alkuperäinen ohje Tomi Björck: Huippukokin kotiruokaa 2)
4 kananrintafileetä
1 tl maustettua merisuolaa
varrastikkuja
-leikkaa kanat noin sentin paloiksi
-pujota (bambu)varrastikkuun
-hiero kanojen pintaan suolaa
-paista pannulla tai uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia
(valele paistamisen aikana teriyaki-kastikkeella)
Teriyakikastike
1 dl vettä
1 dl vähäsuolaista soijaa
2 rkl sakea
1 dl sokeria
1 rkl maizenaa
-kiehauta vesi
-lisää sokeri anna liueta
-lisää sake ja soija ja kiehuta hiljalleen 10 minuuttia
-lisää maizena ja kiehauta
tarjolle:
seesaminsiemeniä
togarashi-maustetta
1 punainen chili
teriyakikastiketta
Valkoinen pizza
Hei ja tuo pizza! Uuh. Hitaana hämäläisenä mä koklasin nyt vasta valkoista pizzaa. Oletteko te kokeilleet?
Voin sanoa, että meillä syödään jatkossa tätä. Pohjan tein tuttuun tapaan mututuntumalla. Siitä tuli erityisen
rapsakka ja maukas. Ensin lämmitin 2 dl vettä. Sekoitin siihen jauhoja, kuivahiivapussista noin puolet,
ripauksen suolaa ja sokeria. Lopuksi vaivasin mukaan oliiviöljyn. Ai niin, ja jauhojen sekaan sekoitin
oreganoa. Annoin kohota noin tunnin. Huom! Taikina saa olla aika löysää. Tunnin jälkeen vaivasin taikinasta
ilmat pois ja tein neljä soikeaa pizzapohjaa. Pizzapohjien päälle tein täytteen ranskankerman ja valkosipulilla
maustetun tuorejuuston seoksesta (puolet ja puolet). Öljysin pizzapohjien reunat. Täytteeksi
kirsikkatomaatteja ja punasipulia sekä ripaus mustapippuria. Puoliin pizzoista laitoin tuoretta timjamia.
Uunissa 250 asteessa 10 minuuttia ja avot!
PIZZADIPPI
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (200 g) valkosipulituorejuustoa
1 prk Mutti pizzatomaattimurskaa
2 palloa mozzarellaa
1-1,5 dl raastettua parmesania (tai sitä kuivaa juustoraasteparmesania)
kirsikkatomaatteja
punasipulia
pepperoniviipaleita
tuoretta lehtipersiljaa
oreganoa
(suolaa)
– voitele uunivuoka
– sekoita tuorejuustot keskenään ja laita vuoan pohjalle
– ripsottele päälle oreganoa ja pienistellyt tomaatit sekä sipulit
– revi toinen mozzarellapallo pieniksi ja laita vuokaan
– raasta päälle parmesania
– kaada vuokaan pizzatomaattimurska ja lehtipersiljaa
– revi toinen mozzarella pieneksi ja laita vuokaan, raasta lisää parmesania
– lado päällimmäiseksi pepperonit
– paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskistumaan kauniisti
TÄYTETYT AVOKADOT
(2:lle)
2 avokadoa
170 g ravunpyrstöjä
2 täysjyväpaahtoleipää paahdettuna ja pilkottuna
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl majoneesia
loraus öljyä
suolaa
mustapippuria
– halkaise avokadot ja poista siemen
– koverra avokadot lusikalla (ei ihan reunoja asti) ja pienistele avokadon liha
– sekoita avokadon liha muiden ainesten kanssa
– täytä avokadon tällä massalla
– koristele pilkotulla chilillä
PARSAKAALISALAATTI
2 pientä parsakaalia
1 fetakuutiopurkki (aurinkokuivattutomaatti + öljy)
balsamicoa
cashew-pähkinää
– pienistele parsakaalit
– sekoita muut aineet joukkoon
– anna tekeytyä jääkaapissa tovi
KANASALAATTIPIIRAKKA
Pohja
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa
– nypi voi ja jauhot
– lisää kylmä vesi ja suola
– vaivaa taikinaksi
– anna jähmettyä puolisen tuntia jääkaapissa
– kaulitse leivinpaperin päällä n. puolen sentin paksuiseksi
– pistele haarukalla reikiä taikinaan ja paista 200 asteessa n 10 minuuttia
Täyte
rucola-pesto tuorejuustoa
salaattisekoitusta
päärynän siivuja
pähkinöitä
siemeniä
pinjansiemeniä
paistettua broilerinfilettä (kurkuma + suola)
öljyä
– levitä jäähtyneen pohjan päälle tuorejuusto
– lisää muut täytteen aineet
PIZZALEIPÄ
TAIKINA
3 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl hunajaa
3 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
– sekoita
vehnäjauhoja (aloita 5 dl:llä)
2 pss kuivahiivaa
– sekoita
– vaivaa vesi yms jauho seokseen ja lisää jauhoja ”näppituntumalla”
– vaivaa kunnes taikina on pehmeä ja kimmoisa
– nostata tunnin verran
– kauli pellille
– valele oliiviöljyllä
TÄYTTEET
mozzarellan siivuja
ilmakuivattua kinkkua
punasipulia
kirsikkatomaattia
valkosipulia
– asettele pohjan päälle ja paista uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes reunat ovat hieman tummuneet
rucolaa
viikunaa
vuohenjuustoa
balsamicoa
-> lado em. aineet paistetun pizzaleivän päälle
Grillatut kinkkuperunat
keitettyjä (uusia) perunoita
ilmakuivattua kinkkua
öljyä
Lohko keitetyt, mielellään uudet, öljyssä kieritellyt perunat ja kiedo ympärille ilmakuivattua kinkkua. Grillaa grillissä, kunnes kinkku on rapeaa. Tai paista uunissa grillivastuksen alla kuten mä. Käytin
ihan tavallisia perunoita, sillä uudet perunat oli ihan törky kalliita :)
Chilidippi
2 dl majoneesia
Santa Marian Chili explosion maustetta
Sekoita keskenään ja anna maustua jääkaapissa noin tunnin.
Grillattu avokado-päärynäsalaatti
päärynän lohkoja
avokadon lohkoja
salaattisekoitus
cashew-pähkinöitä
öljyä
balsamicoa
pippuria
suolaa
Pyörittele päärynän ja avokadon lohkot öljy-suola-pippuriseoksessa ja grillaa grillissä tai parilapannulla liedellä niin, että ne vähän pehmenevät ja saat kauniit kuviot. Laita salaatti vuokaan ja kaada
päälle öljyä ja balsamicoa. Lado päälle grillatut päärynät ja avokadot. Lisää cashew-pähkinät.