3.3.2014 TIEDOTE tapahtumanjärjestäjille Meluilmoitus

3.3.2014
TIEDOTE tapahtumanjärjestäjille
Meluilmoitus tulee tehdä niin rokkikonsertista kuin moottoriurheilukisasta
Tämän vuoden tapahtumien suunnittelu on varmasti aluillaan monissa yrityksissä ja yhdistyksissä.
Jo tapahtumaa suunniteltaessa tulee huomioida ympäristöön mahdollisesti kohdistuva melurasitus.
Kuulutukset ja musiikkiesitykset äänentoistolaitteita käyttäen edellyttävät yleensä tapahtuman järjestäjältä meluilmoituksen tekoa.
”Toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai
yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää.” (Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60 §)
Loviisan kaupungin sekä Lapinjärven kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä tarkennetaan, että
”räjäytystyöstä, kiven murskauksesta, lyöntipaalutuksesta, moottoriurheilukilpailuista tai muusta
vastaavasta erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta työstä tai tapahtumasta tulee aina tehdä
meluilmoitus.”
Ilmoitus tehtävä vähintään 30 päivää ennen tapahtumaa
Ilmoitus on tehtävä vähintään 30 vuorokautta ennen toiminnan alkamista. Ilmoituksesta on käytävä
ilmi toiminnan luonne, sijoituspaikka, toiminta-aika, toiminnanharjoittaja ja yhteyshenkilö. Meluilmoitus sisältää arvion melun leviämisestä ympäristöön ja mahdolliset meluntorjuntatoimenpiteet.
Ilmoituksen pohjalta tehdään päätös, jossa kunnan ympäristönsuojelun viranhaltija voi tarvittaessa
antaa toiminnalle ympäristönsuojelun kannalta tarpeellisia määräyksiä esim. jätehuollosta (ympäristönsuojelulaki 64 §). Tarpeen mukaan päätöstä varten pyydetään lausuntoja asiantuntijoilta tai
naapurustosta. Päätös on julkinen antopäivän jälkeen ja nähtävillä Loviisan ympäristönsuojelun
ilmoitustaululla (Kuningattarenkatu 15 b, 2 krs.). Jos joku asianosainen on päätökseen tai asiankäsittelyyn tyytymätön, siitä voi tehdä valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen.
Melu voi olla häiritsevää tai jopa kuulolle haitallista
Melun kokeminen on hyvin henkilökohtaista. Sama ääni voi olla päivällä olla jopa huomaamaton,
mutta illalla tai yöllä hyvinkin häiritsevää. Kun ääni nousee tasolle 80 db(A), on kuulo jo vaarassa.
Esimerkiksi rokkikonsertissa äänentaso voi nousta jopa yli sadan desibelin ja liikenteen ääni yli
yhdeksänkymmenen.
Melua voi torjua monella tapaa, jopa helposti. Suuntaamalla ja säätämällä äänentoistolaitteita voi
äänen häiritsevyyteen vaikuttaa. Ympäristönsuojelu rajoittaa aiheutuvaa melua asettamalla aikarajoituksia sekä äänentasojen säätämistä.
Naapureille tiedottaminen on tärkeää
Ympäristönsuojelumääräysten 16 §:ssä määrätään meluamisen tiedotusvastuusta. ”Erityisen häiritsevää melua ja tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, myös sellaisesta, josta ei
ole tehty meluilmoitusta, on toiminnanharjoittajan tai tapahtuman järjestäjän aina etukäteen tiedotettava alueen asutukselle ja muille kohteille. Tiedotteesta tulee ilmetä tapahtuman luonne ja kesto
sekä tapahtuman vastuuhenkilön yhteystiedot.”
Loviisan kaupunki
PL 77, 07901 LOVIISA
[email protected]
www.loviisa.fi
Lovisa stad
PB 77, 07901 LOVISA
[email protected]
www.lovisa.fi
2
Kun ihmiset tietävät etukäteen tulevasta tapahtumasta ja siitä aiheutuvasta melusta, kokevat he
monesti siitä vähemmän häiriötä ja pystyvät etukäteen varautumaan siihen.
Järjestäjän tulee seurata melua tapahtuman aikana
Loviisassa tapahtuman järjestäjiä velvoitetaan seuraamaan itse tapahtuman aikaisia äänitasoja
sekä raportoimaan niistä ympäristönsuojelutoimistoon. Melun mittaaminen ei ole yksinkertaista,
muttei myöskään mahdotonta. Mittauksissa tulee huomioida säätila, mittauspisteet sekä mittauslaitteisto. Kännykkä ei ole riittävä mittari melun seurantaa varten. Myös Loviisan kaupungin ympäristönsuojelutoimisto tekee tarpeen ja harkinnan mukaan melumittauksia.
Meluilmoitusta ei aina tarvita
Meluilmoitusta ei tarvitse tehdä tilaisuuksista, joissa käytetään äänentoistolaitteita tilapäisesti ulkotiloissa, esim. torilla, urheilukentällä, uimalassa tai muulla yleisökäyttöön tarkoitetussa tai soveltuvassa paikassa ja joiden tapahtuma-aika on arkisin klo 7.00–22.00 tai sunnuntaisin klo 10.00–
20.00 (Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 21.1.2013).
Tapahtumien järjestäjän on kuitenkin huolehdittava siitä, että äänentoistolaitteiden suuntaus ja
äänenvahvistinlaitteiden säädöt on toteutettu siten, että niiden käyttö häiritsee naapurustoa mahdollisimman vähän ja että valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset melutason ohjearvot eivät
ylity. Tilaisuuden, tapahtuman tai toimenpiteen järjestäjällä on oltava tiedot äänenvahvistinlaitteiden teknisistä ominaisuuksista, niiden sijoittamisesta alueelle ja muista valvonnan kannalta tarpeellisista ominaisuuksista.
Tapahtumassa tulee huomioida monia muitakin asioita
Tapahtuman järjestäjän pitää muistaa tehdä ilmoitukset tarvittaessa myös mm. terveydensuojelulle, poliisille tai pelastuslaitokselle. Lisäksi, jotta tapahtuman ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman pienet, tapahtuman järjestäjän kannattaa miettiä tapahtuman jätehuoltoa, liikkumista sekä
tarjoiluja. Voidaanko jätteitä kierrättää ja miten se tulee järjestää niin, että osallistujat osaavat käyttää oikeita jäteastioita? Onko tapahtumaan mahdollista tulla julkisilla, pyörällä tai kävellen? Miten
siitä tiedotetaan? Entä voiko tapahtumassa suosia luomua tai lähituotteita?
Loviisan on aktiivinen tapahtumakaupunki, ja ympäristönsuojeluyksikkö on mielellään mukana
osaltaan tapahtumien onnistuneissa järjestelyissä. Neuvoja ja lisätietoja saa soittamalla tai olemalla yhteydessä sähköpostilla ympäristönsuojeluyksikköön.
Lisätietoja:
Loviisan kaupungin ympäristönsuojelun yhteystiedot:
www.loviisa.fi/fi/palvelut/ymparistojaluonto/yhteystiedot
Meluilmoituslomake:
www.loviisa.fi/fi/palvelut/ymparistojaluonto/lupajailmoitusasiatm/muutlupajailmoitusas
Loviisan kaupunki
PL 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVIISA
Lovisa stad
PB 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVISA
Puhelin (019) 5551
Faksi (019) 535 791
Telefon (019) 5551
Fax (019) 535 791
[email protected]
www.loviisa.fi
[email protected]
www.lovisa.fi
3
Loviisan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset:
www.loviisa.fi/fi/palvelut/ymparistojaluonto/paikallisetmaaraykse
Jyväskylän ja Tampereen kaupunkien ympäristöoppaat tapahtumanjärjestäjille:
www.jyvaskyla.fi/175/jarjestajalle/ymparisto-ohjeet
tapahtumatoimisto.com/fi/tapahtuman-siisteys-ja-ekologisesti-kestava-tapahtuma
Melun terveysvaikutuksista:
www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/melu/sivut/default.aspx
Ympäristömelun mittaaminen, ympäristöministeriö:
helda.helsinki.fi/handle/10138/42692
Jakelu:
Lovisa Skeppsbron r.f., Anita Laakso
Kabböle motorbåtsklubb, Kristina Montonen
Loviisan moottorikerho ry
Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy / Ravintola Loviisan Kappeli, Leo Kallio
Ab Saltbodan Oy, Timothy Kühn
Oy Ölvin Ab
Oy C&D Fastfood Ab
Loviisan Wanhat talot ry
Loviisan kaupungin matkailuneuvonta
Loviisan kaupungin vapaa-aikatoimisto
Loviisan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö, Markus Lindroos
Loviisan kaupungin tekninen johtaja, Ulf Blomberg
Loviisan kaupungin kehittämisosasto, kehittämisjohtaja Sten Frondén
Lapinjärven kunnan tekninen johtaja Hannu Niemi
We love Lapinjärvi, Tea Brusas
Yksillä purjeilla -hanke, Camilla Stjernvall-Malmberg
Loviisan kaupunki
PL 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVIISA
Lovisa stad
PB 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVISA
Puhelin (019) 5551
Faksi (019) 535 791
Telefon (019) 5551
Fax (019) 535 791
[email protected]
www.loviisa.fi
[email protected]
www.lovisa.fi
4
MEDDELANDE till evenemangarrangörer
En bulleranmälan ska göras för såväl en rockkonsert som en motorsporttävling
I många företag och föreningar börjar man säkert planera årets evenemang. Redan då man planerar ett evenemang ska man beakta den eventuella bullerbelastningen som riktar sig mot miljön.
Om ljudåtergivningsanordningar används utomhus för tal eller musikföreställningar måste evenemangens arrangör göra en bulleranmälan.
”Verksamhetsutövaren ska till den kommunala miljövårdsmyndigheten göra en skriftlig anmälan
om åtgärder eller händelser som orsakar tillfälligt buller eller skakningar, såsom byggande eller
offentliga tillställningar, om bullret eller skakningarna kan antas bli speciellt störande.” (Miljöskyddslagen (86/2000), 60 §)
I Lovisa stads och Lappträsk kommuns miljöskyddsföreskrifter preciseras det att bulleranmälan ska
göras alltid ”för sprängningsarbeten, för att krossa sten, för slagpålning, för motorsportstävlingar
eller för annat arbete eller evenemang som förorsakar speciellt störande buller”.
Anmälan ska göras senast 30 dagar innan evenemanget
Anmälan ska göras minst 30 dygn innan verksamheten börjar. Av anmälan ska framgå verksamhetens art, stället där den är placerad och verksamhetstiden samt verksamhetsutövaren och kontaktpersonen. Bulleranmälan innehåller en uppskattning om spridningen av bullret i miljön och de
eventuella åtgärderna för bullerbekämpning.
Utifrån anmälan fattas ett beslut, där en tjänsteinnehavare inom kommunens miljövård kan vid behov för verksamheten utfärda bestämmelser som från miljöskyddets sida är behövliga, till exempel
om avfallshantering (64 § i miljöskyddslagen). Enligt behov begärs utlåtanden av experter eller av
grannarna. Beslutet är officiellt efter dagen för utfärdandet och beslutet skickas till sökanden samt
framläggs på Lovisa stads miljöskydds anslagstavla (Drottninggatan 15 b, vån. 2). Om någon part
är missnöjd med beslutet eller behandlingen av ärendet, kan han eller hon överklaga hos Vasa
förvaltningsdomstol.
Buller kan vara störande eller till och med skadligt för hörseln
Det är mycket individuellt hur man upplever buller. Samma ljud kan på dagen vara omärkbar, men
på kvällen eller natten till och med mycket störande. Hörseln äventyras redan då ljudet når nivån
80 db(A). Ljudnivån på en rockkonsert kan till och med överskrida hundra decibel och trafikljudet
kan överskrida nittio.
Buller kan bekämpas på många olika sätt, till och med lätt. Genom att rikta och justera ljudåtergivningsanordningarna kan man inverka på hur störande ljudet är. Miljövården begränsar bullret som
uppstår genom att fastställa tidbegränsningar och styra justeringen av ljudnivåerna.
Det är viktigt att informera grannarna
I 16 § i miljöskyddsföreskrifterna bestäms det om skyldigheten att informera om orsakande av buller. ”För en åtgärd eller ett evenemang som förorsakar speciellt störande bullerolägenhet, även en
sådan för vilken bulleranmälan inte gjorts, ska verksamhetsutövaren eller den som ordnar tillställ-
Loviisan kaupunki
PL 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVIISA
Lovisa stad
PB 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVISA
Puhelin (019) 5551
Faksi (019) 535 791
Telefon (019) 5551
Fax (019) 535 791
[email protected]
www.loviisa.fi
[email protected]
www.lovisa.fi
5
ningen i förväg informera bosättningen inom området som berörs och övriga objekt som kan föranledas olägenhet eller störning av verksamheten. I meddelandet ska framgå evenemangets art och
längd samt ansvarspersonens kontaktuppgifter.”
Då människor i förväg vet om ett kommande evenemang och bullret som evenemanget förorsakar,
upplever de ofta att det stör mindre och de kan i god tid förbereda sig på det.
Arrangören ska följa upp bullret under evenemanget
I Lovisa åläggs evenemangarrangörerna att själv följa upp ljudnivåerna under evenemanget och
rapportera dem till miljövårdsbyrån. Det är inte enkelt att mäta buller, men inte heller omöjligt. I
mätningarna ska man beakta väderleken, mätningspunkterna och mätningsapparaturen. En mobiltelefon är inte en tillräcklig mätare för att följa upp buller. Lovisa stads miljövårdsbyrå utför också
enligt behov och prövning bullermätningar.
Bulleranmälan behövs inte alltid
En bulleranmälan behöver inte göras vid evenemang där ljudåtergivningsanordningar används
tillfälligt utomhus, till exempel på torg, idrottsplaner, badplatser eller andra för allmänt bruk avsedda eller för detta syfte lämpliga ställen och där evenemanget äger rum på vardagar klockan
7.00–22.00 eller söndagar klockan 10.00–20.00 (Lovisa stads miljöskyddsföreskrifter 21.1.2013).
Evenemangarrangören ska dock se till att ljudåtergivningsanordningarnas riktning och ljudförstärkaranläggningarnas inställningar gjorts så att deras användning stör grannskapet möjligast lite och
att riktvärdena enligt statsrådets beslut 993/1992 inte överskrids. Den som ordnar evenemanget
eller åtgärden ska inneha uppgifterna om ljudförstärkaranläggningarnas tekniska egenskaper, om
hur anläggningarna placeras på området och om övriga egenskaper som är nödvändiga för kontrollen.
Även andra saker ska beaktas under ett evenemang
Evenemangarrangören ska komma ihåg att vid behov göra anmälningar även till hälsoskyddet,
polisen eller räddningsverket. Dessutom, för att evenemangets miljökonsekvenser skulle vara så
små som möjligt, lönar det sig för evenemangarrangören att fundera över avfallshanteringen för
evenemanget samt rörligheten och serveringen under evenemanget. Kan avfall återvinnas? Hur
kan återvinningen ordnas så att deltagarna kan använda de rätta avfallsbehållarna? Är det möjligt
att komma till evenemanget med allmänna fortskaffningsmedel, med cykel eller till fots? Hur informeras det om detta? Och kan man under evenemanget gynna ekologiska eller lokala produkter?
Lovisa är en aktiv evenemangstad och miljövårdsenheten deltar för sin del gärna i att arrangera
evenemang så att de lyckas. Genom att ringa eller skicka e-post till miljövårdsenheten får du råd
och mer information.
Mer information:
Kontaktuppgifterna för miljövården i Lovisa stad:
www.loviisa.fi/sv/service/miljoochnatur/kontaktuppgifter
Loviisan kaupunki
PL 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVIISA
Lovisa stad
PB 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVISA
Puhelin (019) 5551
Faksi (019) 535 791
Telefon (019) 5551
Fax (019) 535 791
[email protected]
www.loviisa.fi
[email protected]
www.lovisa.fi
6
Blankett för bulleranmälan:
www.loviisa.fi/sv/service/miljoochnatur/lupajailmoitusasiatm/muutlupajailmoitusas
Lovisa stads miljöskyddsföreskrifter:
www.loviisa.fi/sv/service/miljoochnatur/lokalabestammelser
Jyväskylä och Tammerfors städers miljöguider för evenemangarrangörer (på finska):
www.jyvaskyla.fi/175/jarjestajalle/ymparisto-ohjeet
tapahtumatoimisto.com/fi/tapahtuman-siisteys-ja-ekologisesti-kestava-tapahtuma
Om bullrets hälsoinverkningar (på finska):
www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/melu/sivut/default.aspx
Ympäristömelun mittaaminen, Ympäristöministeriö (på finska):
helda.helsinki.fi/handle/10138/42692
Distribution :
Lovisa Skeppsbron r.f., Anita Laakso
Kabböle motorbåtsklubb, Kristina Montonen
Loviisan moottorikerho ry
Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy / Ravintola Loviisan Kappeli, Leo Kallio
Ab Saltbodan Oy, Timothy Kühn
Oy Ölvin Ab
Oy C&D Fastfood Ab
Lovisa Historiska Hus rf
Lovisa stad, turistrådgivningen
Lovisa stad, fritidsbyrån
Lovisa stad, chefen för samhällsteknik Markus Lindroos
Lovisa stad, tekniska direktören Ulf Blomberg
Lovisa stad, utvecklingsavdelningen, utvecklingsdirektör Sten Frondén
Lappträsk kommun, tekniska direktören Hannu Niemi
We love Lapinjärvi, Tea Brusas
Projektet Gemensamma segel, Camilla Stjernvall-Malmberg
Loviisan kaupunki
PL 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVIISA
Lovisa stad
PB 77, Mannerheiminkatu 4
07901 LOVISA
Puhelin (019) 5551
Faksi (019) 535 791
Telefon (019) 5551
Fax (019) 535 791
[email protected]
www.loviisa.fi
[email protected]
www.lovisa.fi