Uljas 6/2014 - Itä-Suomen ylioppilaslehti

2014
6
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Ave,
Itä-Suomi!
Opetusministeri Krista Kiuru haluaa lisätä aloituspaikkoja yliopistoissa. >>4-5
YTHS:n leikkaukset siirtävät rahoitusvastuuta opiskelijan harteille. >> 8-9
Alku
”Politiikot on siks perseestä, että niiden puheesta ei saa
mitään selvää..
Muutosten aika
Sisällys | Ristiriita
Pääkirjoitus | Uljas linja
4-5 6-7 12-13 N
16-17 14-15
18-19
Muutoksen tuulet
Pääsihteeriksi hakee yllättävä ja
kovatasoinen joukko. Hakemuksia
tuli 35 ja mukana on sisäpiirin
isyyläisiä sekä uusia kasvoja.
Kuopiosta Joensuun kautta Savonlinnaan
leviävä Sykettä-hanke herättää kysymyksiä
ja huolia, mutta palaute näyttää silti olevan
pääosin positiivista.
Kiusaaminen koskettaa monia ja hy-
vin syvältä. Minna Kietäväinen kertoo
oman tarinansa suosiota niittäneen
kutsumua-kampanjan siivittämänä.
Tuomas Hyvönen kuvitti pätkän Seitsemää
veljestä sarjakuvaksi Aleksis Kiven 80-vuotispäivän kunniaksi.
Länsimaista yhteiskuntaa korventaa ristiriita sitouttavan
parisuhteen ideaalin ja rajattomasti itseään toteuttavan yksilön ideaalin välillä. Tie onnnen voi olla vallasta luopuminen.
TTIP-sopimus ja demokratia eivät näytä oikein
tulevan keskenään toimeen. Anna Pulkan ja Tähti Oksasen kiistakirjoitus haastaa kaatamaan
koko sopimuksen.
Humoro nigra | |Kuin kaksi Kekkosta! Itäsuomalaisen akatemian ja
ylioppilasliikkeen yhdistäjät poistuvat keskuudestamme.
Itä-Suomen ylioppilaslehti
Päätoimittaja
Jarkko Kumpulainen
044 576 8420
[email protected]
Toimittaja
Pasi Huttunen
044 576 8427
[email protected]
Taitto
Patrik Eronen
Kustantaja
Itä-Suomen yliopiston
ylioppilaskunta
Painopaikka
yt ei murru muuri eikä
Scorpionsin Klaus Meine
narise, mutta sekä Itä-Suomen yliopisto että ylioppilaskunta ovat muutosten
tuulissa. Kaksi Kekkosta rehtori Perttu
Vartiainen ja ISYY:n tähän mennessä
yksi ja ainoa pääsihteeri Janne Mertanen
poistuvat molemmat keskuudestamme,
toinen vuoden vaihteessa eläkkeelle ja
toinen meni jo toisiin töihin.
Itä-Suomen yliopisto aloitti 1. tammikuuta 2010, ja samalla yksi sen keskeisimmistä arkkitehdeistä, Joensuun yliopiston
rehtori Perttu Vartiainen, nousi uuden
yliopiston korkeimpaan johtoon. Samalla
päiväyksellä aloitti myös Itä-Suomen
yliopiston ylioppilaskunta, kun ylioppilaslehtien fuusio oli puolestaan jo ottanut
vuoden ennakkoa Uljaaksi.
ISYY:n pääsihteeriksi valittiin Kuopion yliopiston silloinen pääsihteeri Janne
Mertanen, jota voidaan oikeutetusti kutsua myös yhdeksi yhden yhteisen ISYY:n
arkkitehdeistä, tai vähintään kätilöksi,
sillä juuri hän otti vuonna 2007 yhteyttä
Joensuuhun ja ehdotti ylioppilaskuntien
yhteenliittymistä. Teko oli suorastaan
profetiallinen, sillä siinä vaiheessa
yliopistot suunnittelivat korkeintaan itäsuomalaisten yliopistojen löyhää liittoa
tai federaatiota.
Nyt uudeksi pääsihteeriksi haki kaikkiaan 35 hakijaa. ISYY:n kannalta tilanne
on hyvä, sillä listassa on paljon hyviä
hakijoita. Valinnan suorittaa edustajisto
ja nähtäväksi jää millä perustein. Painavatko valinnassa poliittiset kytkökset vai
kompetenssi? Listalla on useampi pitkän
linjan itäsuomalainen opiskelija-aktiivi ja
ISYY:n nykyistä ja aiempaa sihteeristöä.
Näin ollen, jää nähtäväksi myös se päätyykö edustajistosta painottamaan tuoretta
otetta vai jo valmiiksi sisältä käsin hankittua kokemusta.
Oli miten oli, uutta on tiedossa. Pääsihteeri toimii ylioppilaskunnan työntekijöiden esimiehenä sekä valmistelijana
ja esittelijänä hallitukselle. Keskeisimpiä
tehtäviä on muun muassa ylioppilaskunnan taloushallinnon suunnittelu ja
valvonta.
Uusi pääsihteeri aloittaa toimessaan
viimeistään 15. lokakuuta mennessä.
Jarkko Kumpulainen
Botnia Print
Ilmoitusmyynti
Valto Merta
044 988 0408
valto.merta@uef.fi
”Teko oli suorastaan
profetiallinen.
Kansikuva
Anna-Maria Tenhu
2
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Uljas 6 | 26. 9. 2014
3
Gallup
Kesä on ohi
Kuinka pidät huolta itsestäsi?
Tekijät: Anni Ylönen, Anna-Maria Tenhu & Heidi Hänninen
Kuopio
Juha Mainio
Farmasia, 1.vsk.
- Liikunta on varmaan tärkein, harrastan
jalkapalloa ja kuntosalia. Terveellinen ruokavalio on toinen tärkeä asia. Totta kai on
tärkeää pitää itsestään huolta.
Viola Haapasalo
Lääketiede, 2.vsk.
- Tekemällä asioita, joista tykkään. Liikun,
pyrin syömään terveellisesti ja nukkumaan hyvin. Ystäväpiiri on tärkeä, heidän
puoleensa käännyn ensimmäisenä jos
tulee jotain.
Joensuu
Heidi Mikkonen
Kulttuuriantropologia, 2.vsk.
- Harrastan liikuntaa kun ehdin, yritän
nukkua riittävästi ja yritän välttää stressiä.
Kaisa Pärssinen
”Korkeakoululiikunnan arvostus täytyy saada nousuun niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla.
UEF urut | Muutoksen tuulet
35 tarjolla ISYY:n pääsihteeriksi
ISYY:n pääsihteerin paikasta kisaa 35 hakijaa:
Mikko Aaltonen, Anna-Kaisa Eklund, Anne
Erkinheimo, Saara Hanhela, Merja Hassinen,
Juha-Matti Heino, Tanja Härkönen, Hannu Jaakkola, Jun Jiang, Lauri Jurvanen, Mirka Karhunen,
Tapani Kersalo, Sarianna Kiljunen, Pekka Koivaara, Tuija Kraft, Marjo Markkanen, Anna-Kristiina
Mikkonen, Natalia Nevolina, Arto Niemi, Tiina
Nissinen, Alisa Nykänen, Anni Ojala, Maija
Parviainen, Sari Pohjolainen, Vilma Poikolainen,
Eveliina Reponen, Marjo-Riitta Salminkoski,
Miikka Salovaara, Milja Seppälä, Risto Sinervuo,
Katja Suvanto, Sami Sytelä, Pauliina Timonen,
Alma Tuiskula, Maria Veselova.
Todellisena yllätyksenä hakijoista voidaan
pitää Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheen-
johtaja Anna-Kristiina Mikkosta. Mikkosella on
vahva ylioppilaskuntatausta, mutta niinkin kaukaa kuin Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan
ajoilta. Hakijoista ISYY:n nykyisiä työntekijöitä
ovat edunvalvontasihteerit Pekka Koivaara ja
Mikko Aaltonen.
Koivaara hoitaa pääsihteerin tehtäviä kunnes
uusi pääsihteeri on valittu. Koivaara toimi myös
Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan viimeisenä pääsihteerinä ISYY:n rakennusvaiheessa.
Hakijoista Hannu Jaakkola ja Katja Suvanto
ovat työskennelleet ISYY:ssä aiemmin, Jaakkola
edunvalvontasihteerinä ja Suvanto tuutorointisihteerinä.
”Opiskelijasumaa pyritään purkamaan mahdollisimman inhimillisin keinoin.
Kiuru purkaisi hakijasuman
lisäaloituspaikoilla
Pasi Huttunen
Kaksi luonnontieteilijää kisaa
akateemisen rehtorin paikasta
Akateemisen rehtorin valinnassa on vaihtoehdot
saatu rajattua kahteen. Itä-Suomen yliopiston
hallitus haastatteli viisi ehdokasta kokouksessaan 22. syyskuuta ja valitsi jatkoon FT Jaakko
Puhakan ja FT Mari Wallsin. Molemmat ovat
luonnontieteilijöitä, kuten myös uudeksi rehtoriksi valittu Jukka Mönkkönen.
Nykyisin Joensuuhun kuuluvasta Enosta
kotoisin oleva Helsingin yliopistossa tohtoriksi
väitellyt Puhakka on kemian ja biotekniikan
professori ja toimii tällä hetkellä Tampereen
teknillisen yliopiston vararehtorina. Helsin-
gissä syntynyt Walls on Merikeskuksen johtaja
Suomen ympäristökeskuksessa. Hän väitellyt
tohtoriksi ekologian alalta Turun yliopistosta
1989. 53-vuotias Walls on parivaljakosta nuorempi. Puhakka on 60-vuotias.
Kaksikko passitetaan seuraavaksi soveltuvuuskokeisiin. Akateeminen rehtori toimii
rehtorin työparina ja vastaa yliopiston opetus- ja
tutkimusasioista. Toimipaikka on Joensuun
kampuksella. Hallitus tekee valinnan 27. lokakuuta.
Pasi Huttunen
Kulttuuriantropologia, 2.vsk
ISYY:n tyrkyt liittohallituksiin selvillä
Jarno Lehto
Paula Martikainen, ISYY:n istuvan hallituksen
puheenjohtaja on nyt tyrkyllä myös Suomen ylioppilaskuntien liiton liittohallitukseen vuodelle
2015. Edustajisto päätti esittää häntä kokouksessaan 20. syyskuuta. Samassa kokouksessa edustajisto päätti esittää Matias Vainiota, istuvan
hallituksen vapaa-ajanvastaavaa Opiskelijoiden
liikuntaliiton liittohallituksen puheenjohtajaksi.
Esitystä SYL:n hallitukseen perustellaan
Martikaisen kokemuksella viestinnästä. SYL:n
suurin työsarka keväällä 2015 liittyy eduskuntavaaleihin ja hallitusohjelman sorvaamiseen
vaikuttamiseen.
Savonlinna
Lastentarhaopettaja, 1.vsk.
- Liikunta, sosiaaliset suhteet, monipuolinen arki ja toisaalta myös riittävä lepo
ovat arjen peruspilareita, jotka tuovat
minulle hyvinvointia
Vainio katsoo hallitusohjelmavaikuttamisen myös OLL:n tärkeimmäksi puhteeksi ensi
keväänä.
”Korkeakoululiikunnan arvostus täytyy saada
nousuun niin kansallisella kuin paikallisellakin
tasolla”, Vainio sanoo.
Martikainen opiskelee luokanopettajaksi
Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella. Edellisellä hallituskaudella hän toimi ISYY:n
hallituksen viestintä- ja tuutorointivastaavana.
Vainio opiskelee historiaa Joensuun kampuksella.
Pasi Huttunen
ISYY tarkensi perustulolinjaustaan
Tiuku Holma
Luokanopettaja, 2.vsk.
- Syön kotiruokaa usein ja pieniä määriä
ja valitsen välipaloiksi hedelmiä ja kasviksia. Jotta voin hyvin, tarvitsen myös
pitkät yöunet, raitista ilmaa ja liikuntaa.
4
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Ylioppilaskunta tarkensi perustulolinjaustaan
edustajiston kokouksessa 20. syyskuuta. Uuden
linjauksen mukaan perustulo on jokaiselle
täysi-ikäiselle maksettava, yksilökohtainen
vastikkeeton valtion tarjoama tulo. Perustulo
on ympärivuotinen ja elinkustannusindeksiin
sidottu verotettava tulo, joka on suurempi kuin
nykyinen opintoraha ja sen asumislisä. Sen
määrä määräytyy perusosasta ja mahdollisesta
tarveharkintaisesta osiosta esimerkiksi asumisen kustannusten kattamiseksi.
Linjauksen mukaan ylioppilaskunta tekee
edelleen opintotukivaikuttamista, kunnes ollaan
siirrytty asteittain perustuloon.
Samassa kokouksessa ylioppilaskunta päätti
liittyä BIEN Finland –verkoston jäseneksi. BIEN
on lyhenne sanoista Basic Income Earth Network. Linjan tarkennus ja liittyminen verkostoon hyväksyttiin kokouksessa yksimielisesti.
Edustajisto linjasi jo marraskuussa 2013, että
ylioppilaskunta kannattaa perustuloa.
Pasi Huttunen
Vieraillessaan Joensuun kampuksella syyskuussa opetusministeri Krista Kiuru ilmaisi huolensa nuorista, jotka jäävät ilman yliopiston hyväksymiskirjettä.
Opetusministeri Krista Kiuru purkaisi hakijasumaa aloituspaikkoja lisäämällä. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan
edunvalvontasihteeri Pekka Koivaara ei vakuutu aloituspaikkojen lisäämisen tehosta. – Meri Parkkinen, teksti & kuva
Opetusministeri Krista Kiuru uskoo
aloituspaikkojen lisäämisen helpottavan
yliopistojen hakijasumaa. Kiuru kehittäisi myös opinto-oikeuden siirtämistä, joka
osaltaan vapauttaisi opiskelupaikkoja uusille opiskelijoille. Itä-Suomen yliopiston
edunvalvontasihteeri Pekka Koivaara
luonnehtii ministeriön toimia tehottomiksi, mutta pitää opinto-oikeuden
siirtämisen yksinkertaistamista hyvänä
ideana.
”Iso kysymys tulevaisuudessa on se,
kuinka työuria tullaan pidentämään.
Haaste on se, että meillä on näitä 19-vuotiaita nuoria, jotka eivät pääse opiskelemaan toisen asteen jälkeen 40 -60 000.
He odottavat kahdesta kolmeen vuotta,
että opiskelupaikka osuu kohdalle,”
sanoo ministeri Krista Kiuru.
”Opiskelijasumaa pyritään purkamaan
mahdollisimman inhimillisin keinoin eli
aloituspaikkoja lisäämällä,” kertoo Kiuru.
Edunvalvontasihteeri Pekka Koivaara
uskoo korkeakouluihin vuosille 20142015 lisätyn 3000 aloituspaikan olevan
liian vähän.
“Opetusministeriöltä ja valtiolta
tämä on toivotaan, toivotaan -tyyppinen
ratkaisu,” hän kommentoi.
”Korkeakouluihin aloituspaikkoja
lisättiin aloille, joiden uskotaan työllistävän tulevaisuudessa enemmän. Mutta
varsinainen suma ei ole juuri niillä aloilla,” Koivaara kertoo.
Hän näkisi tarkoituksenmukaisemmaksi lisätä mieluummin paikkoja toisen
asteen koulutuksiin.
Itä-Suomen yliopistolle myönnet-
tiin syksyllä 2014 alkaviin koulutuksiin
yhteensä 92 lisäaloituspaikkaa ja syksyllä
2015 aloituspaikkoja lisätään yhteensä
98. Muun muassa oikeustieteellisen alan,
kauppatieteiden ja farmasian opiskelijoita hyväksytään aiempaa enemmän koulutukseen. Koivaara pitää tilannetta hyvänä
Itä-Suomen yliopistolle, mutta ongelmiakin voi tulla. Joensuussa kaupungin
tiukka asuntotilanne kiristyy entisestään.
Tänä syksynä noin 80 joutui aloittamaan
opintonsa Joensuun kampuksella hätämajoituksessa.
Kiurun mukaan toinen tärkeä yliopistoissa kehitettävä asia on siirto-opintooikeus. Siirtohakua tulisi ministerin
mukaan kehittää, jotta oikea opiskelijapaikka löytyisi.
”Jo opiskelemaan päässeiden täytyisi
pystyä vaihtamaan sitä opinto-oikeuttaan
juuri siihen suuntaan, mikä on se itselle
tärkein. Parempi, mitä enemmän me
saataisiin näitä kierrossa olevia paikkoja
pois, niin ettei aina tultaisi pääsykokeiden kautta sisään,” Kiuru sanoo.
Koivaara pitää siirto-opinto-oikeuden
kehittämistä hyvänä ideana, mutta
näkee sen mahdollisesti tuottavan uusia
ongelmia.
”Hallitsematon opinto-oikeuden
siirtely voi tuottaa resurssiongelmia
oppiaineille. Niin sanottuja sisäänheitto
– alojahan on tavallaan jo nykyäänkin.”
Esimerkiksi biokemia ja kemia ovat
tunnettuja lääketieteellisen tiedekunnan
opinnoista haaveilevien varasuunnitelmina.
”Siirto-opinto-oikeuden yhdenmukaistaminen voi kiristää yliopistojen
välistä kilpailua. Silloin olisi hyvä olla
vetovoimainen yliopisto ja asuntovoimainen opiskelukaupunki,” sanoo Koivaara.
1
Uutinen #
- Liikun säännöllisesti ja huolehdin riittävästä vapaa-ajasta koulun ja stressaamisen suhteen.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
5
Kampus
”Uudet opiskelijat ovat olleet innoissaan halvasta mahdollisuudesta
liikkua monipuolisesti.
Etsin
Tekstaripalsta
Raskaat huvit
Älä anna tunteen jäähtyä. Tekstaa numeroon 044 576 84 09.
Laulu Itä-Suomen hovioikeudelta: ”Kas nuori mies sun taskurahaa / noin ala säästöön
jo laittaa / on monin verroin helpompaa / kun tyttöystävälle etukäteen maksaa / on
iso raha viissataa / saa sillä toista pihaa ympäri monta kierrosta retuuttaa!” / Itä-Suomen hovioikeus kiittää ja kumartaa: / ”Katso vaikka historiaa / tai viimeisintä uutista! /
Me oomme oikeudenmukaisuuden perikuva / ei tartte päätöksiä tehdes’ selkärankaa
oikaista / la la lalla la lalla la laa!”
Kuopiossa pilotoitu Sykettä Savilahdella- liikuntapalveluhanke rantautuu myös Joensuuhun. Vuoden vaihteessa käynnistyvän Sykettä Susirajalla- hankkeen
myötä liikuntapalvelut monipuolistuvat, mutta tulevat
samalla maksullisiksi. Kokonaisuudessa opiskelijoiden
liikuntapalvelu-uudistus on kerännyt sekä risuja että
ruusuja. – Mira Heiskanen, teksti & Pasi Huttunen, kuva
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Uutinen #
2
Pöytälaatikot auki. Uljas julkaisee runoja ja lyhyitä tekstejä. Lähetä osoitteeseen [email protected]
Fantasy
T
oday is here
Tomorrow will come
It itself will roll away like yesterday
Just as do the hands
Of a skilled masseur
On the body of his clients
We fling our live
Onto the chest of a stranger
Whose history we know little
Perhaps nothing even at all
We roll in mire
Thinking we are dressed in dyed linen
Our dirty stinks trail us
Yet we laugh at the spot
On the shirt of our neighbor
Our eyes are quick to see
The dullest black
In the community of colours
But are dim towards the dazzling red
Glittering from a hundred miles
Just when our eyes love to see
The stench we desire
The fulfillment of our dreams
Is right before us
But very far we love to see
Building a castle
In the Eldorado
Upon the tablets of our imaginations
Creating an edifice of fantasy
That the world itself
Does not have the strength
To hold awhile for us
Our land has produced huge yield
Our content is in gigantic silos
Our heaven has given rain
Yet our content is in a heavy downpour
Our livestock have plenty
Of grains to feed on
Yet our dreams are far beyond the rivers
Where animals forage on the sea
We begin to create
And to create
Until we have a world
Too poor for us to live in
Then
What shall we do?
Return?
Stay? Go ahead?
Afolabi Adekunle Oluseyi
Koikkalaisen paluu
JOENSUU Satu Koikkalainen palaa ISYY:n hallitukseen ehdittyään olla poissa hallitusvastuusta melkein kokonaisen hallituskauden
verran. Inka-Mari Helvilän jätti sosiaalipoliittisen ja kehitysyhteistyövastaavan paikan hallituksessa siirryttyään opiskelemaan
toiseen yliopistoon. Koikkalainen valittiin hänen korvaajakseen
hallitukseen edustajiston kokouksessa Tuusniemellä 20. syyskuuta.
Koikkalainen toimi nyt istuvaa hallitusta edeltäneessä Marjo Turusen johtamassa hallituksessa koulutuspoliittisena vastaavana.
Haalarimerkkejä bulkkina
Jarkko Kumpulainen, teksti & kuva
6
vuorojen käyttäjiltä. Ymmärrettävää
oli, että aiemmin olemassa olevista
etuuksista haluttiin pitää kiinni”,
myöntää Hanhela.
Myös syksyn aikana kerätyn
palautteen mukaan opiskelijat ovat
olleet tyytyväisiä laadukkaaseen
tarjontaan.
”Uudet opiskelijat ovat olleet
innoissaan halvasta mahdollisuudesta liikkua monipuolisesti. Kokeilu oli
onnistunut ja olemme tyytyväisiä”,
iloitsee Saarela.
Hyvin toteutuneen palvelukokonaisuuden myötä monipuolisemmat
liikuntapalvelut halutaan tuoda
myös Joensuun kampuksille.
Joensuun korkeakouluille keväällä 2014 teetetyn kyselyn mukaan
valtaosa vastaajista kertoi olevansa
valmiita maksamaan liikuntapalveluista, mikäli tarjonta monipuolistuu. 15 prosenttia vastaajista suhtautui negatiivisesti liikuntapalveluiden
muuttumiseen maksullisiksi.
”Minulle tähän mennessä tullut
suora palaute uudistuksesta on ollut
lähes pelkästään positiivista. Kyselyjä on tullut eniten kuntosaleihin
ja ryhmäliikuntatunteihin liittyen”,
kertoo Joensuun kampuksen liikuntasuunnittelija Heli Aalto.
Aalto uskoo, että enemmistö tulee
suhtautumaan myönteisesti uudistuviin liikuntapalveluihin.
Sykettä–hanke on tarkoitus
laajentaa tulevaisuudessa myös Savonlinnaan. Tarkempaa ajankohtaa
laajentamisesta ei ole vielä kuitenkaan tiedossa.
Lukijalta
JOENSUU ”I want you to leave the fucking planet!”, Alissa WhiteGluz käskee ja täysi Kerubin salillinen ihmisiä hyppii samaan tahtiin
saaden koko Karjalantalon pomppimaan mukanaan. Yhdessä koettu
tunne on sakea ja intensiivinen. Katu-uskottavuuskysymysten vuoksi asiaa ei muotoilla yleensä niin, mutta hyvä hevikonsertti, kuten
Arch Enemyn keikka 17. syyskuuta on hoivatapahtuma. Suuren osan
hevilyriikoista voi lopulta tulkita suunnilleen samansisältöiseksi
kuin säkeen bändin kappaleesta No Gods, No Masters: ”I am who I
am, take it or leave it”. Myöntäkää nyt saatana, että olen tärkeä.
Pasi Huttunen, teksti & kuva
Joensuun kampuksen liikuntasuunnittelija Heli Aallon mukaan palaute uudistuksesta on ollut lähes
pelkästään positiivista, mutta kuntosalien ja ryhmäliikuntatuntien tilanne huolettaa opiskelijoita.
Tammikuussa 2015 Joensuussa astuu
voimaan Sykettä Susirajalla –hanke,
jonka tarkoituksena on laajentaa ja
monipuolistaa yliopiston liikuntapalveluita, sekä tuoda ne helposti
niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin saataville. Hanke yhdistää
Itä-Suomen yliopiston sekä Kareliaammattikorkeakoulun liikuntapalvelut yhdeksi isoksi palvelukokonaisuudeksi. Kuopiossa vastaava hanke
käynnistyi jo viime keväänä nimellä
”Sykettä Savilahdella”.
Kuopiossa idea liikuntapalvelujen
uudistamisesta syntyi tarpeesta laajentaa ja monipuolistaa jo olemassa
olevaa tarjontaa. Ajatuksen taustalla
oli huoli opiskelijoiden hyvinvoinnista, mutta myös korkeakoulujen
kilpailukyvystä valtakunnallisella
tasolla.
”Korkeakoululiikunnan suositukset julkaistiin vuonna 2011 ja ItäSuomen yliopisto sekä Savonia- ja
Karelia-ammattikorkeakoulut olivat
pärjänneet siinä surkeasti. Halumme
oli kova saada asiaan muutos”, toteaa
Savonian liikuntapalveluista sekä
Kuopion Sykettä Savilahdella –hankkeesta vastaava korkeakoululiikunnan suunnittelija Saara Hanhela.
Hanhelan mukaan Itä-Suomen
yliopisto oli Vaasan yliopiston lisäksi
ainoa suomalainen yliopisto, joka ei
tuottanut monipuolisia liikuntapalveluja omalle korkeakouluyhteisölleen.
Kuopiossa keväällä toteutetun
palautekyselyn mukaan suurin osa
vastaajista otti uudet liikuntapalvelut hyvin vastaan. Kyselyssä niin
ohjaajien ammattitaitoa kuin lajien
monipuolisuuttakin kehuttiin. Palvelujen muuttuminen maksullisiksi
on puolestaan aiheuttanut jonkin
verran vastustusta opiskelijoiden
keskuudessa.
”Joitain vanhoja opiskelijoita
riivaa edelleen maksullisuus sekä se,
että kaikki käytännön asiat eivät ole
niin yksinkertaisia. Erityisesti vastustusta tuli aluksi pelkän kuntosalin
käyttäjiltä sekä viikoittaisten vakio-
Pasi Huttunen, teksti & kuva
Sykettä on tulossa myös
Joensuuhun vuodenvaihteessa
Kuvaraportteja
turuilta pikkunälkään
KUOPIO Lukemalla laitettiin myyntiin vanhoja haalarimerkkejä.
”Nyt on mahdollisuus lunastaa itselleen pala ISYY:n historiaa haalarimerkkien muodossa”, kertoo ISYY:n tiedotussihteeri Heljä Koistinen.
Myynnissä on bulkkihintaan erilaisia haalarimerkkejä vuosien varrelta: yhden merkin saa lunastettua itselleen 50 sentillä, viisi kahdella
eurolla ja kahdeksan merkkiä kolmella eurolla.
”Tarjolla on muun muassa sellaisia harvinaisuuksia kuin Saunanvedon maailmanennätys 2011 -haalarimerkki”, Koistinen tarkentaa.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
7
Jäsenmaksuun korotus
YTHS:n säästöjen takia?
Ylioppilaskuntien jäsenmaksut uhkaavat
jälleen nousta, koska valtion YTHS:lle
kohdistamat leikkaukset vaativat opiskelijoiden rahoituksen lisäämistä säätiölle.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan
edustajistolle asia tulee päätettäväksi
talousarvion yhteydessä ensi marraskuussa.
YTHS:n toiminnasta 18,8 prosenttia
kustannetaan opiskelijoiden maksamilla terveydenhoito- ja käyntimaksuilla.
Terveydenhoitomaksu on tällä hetkellä
perustutkinto-opiskelijalle 44 euroa
vuodessa. YTHS:n palveluiden pitäminen
nykyisellään vaatii opiskelijakohtaisen
maksun reilua korottamista ensi lukuvuodelle.
”Ylioppilaskuntien kesken on päätetty, että terveydenhuoltomaksu tulee
nousemaan syksyllä 2015 kymmenen
euroa ”, Suomen ylioppilaskuntien liiton
(SYL) sosiaalipoliittinen sihteeri Sini
Terävä kertoo.
Maksujen nostaminen johtuu valtion
avustuksen vähenemisen aiheuttamasta
budjettivajeesta.
arvioida, koska Kelan avustus on sidottu
muiden avustuksien määriin. Budjettivajetta paikataan opiskelijoiden ja
kuntien rahoitusta lisäämällä, jotta Kelan
avustuksen määrä ei tulisi ensi vuonna
tippumaan. Korkeakoulupaikkakunnat
lisäävät YTHS:lle rahoitusta yhteensä
0,6 miljoonaa ja opiskelijat 1,7 miljoonaa
euroa.
3
Uutinen #
Budjettiriihen tulos elokuussa otettiin ilolla vastaan, sillä valtion Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle (YTHS) suunnittelemat leikkaukset pienenivät puolella. Toteutuneitten avustusvähennyksien paikkaaminen näyttää ylioppilaskuntien
niskaan. –Meri Parkkinen, teksti
”Näin turvataan se, ettei palveluista
jouduta leikkaamaan”, Terävä jatkaa.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Paula Martikainen
olettaa terveydenhoitomaksun nousun
aiheuttavan jälleen painetta ylioppilaskunnan jäsenmaksun nostamiseen. Martikainen ei kuitenkaan ota asiaan suoraan
kantaa tässä vaiheessa, koska päätöksen
tekee edustajisto marraskuussa.
”Voisi olettaa, että terveydenhuoltomaksun korotuksella on vaikutusta. Kyse
on lopulta siitä, miten paljon halutaan
panostaa terveydenhoitosäätiöön suhteessa muihin palveluihin, ” hän sanoo.
Martikainen korostaa, että tässä vaiheessa asia on vielä hyvin avoin.
Hallituksen budjettiriihessä päätettiin
viime elokuussa, että YTHS:n vuokrakustannuksiin tarkoitetusta avustuksesta
tullaan ensi vuonna leikkaamaan noin
kaksi miljoonaa euroa. Leikkauksen todellisia kustannuksia YTHS:lle on vaikea
Älä usko Oodia,
mene kurssille
Oodi-konsortion ylläpitämä weboodipalvelu on aiheuttanut ennenaikaista
harmaantumista yliopiston opiskelijoissa
kielikeskuksen kursseille ilmoittautumisen suhteen. Oodi-järjestelmää käyttää
enemmistö Suomen yliopistoista, sekä
osa tiede-ja taidekorkeakouluista. Kielikeskuksen Kuopion ja Joensuun kampuksen johtajat Minna Hirvonen ja Raija
Eskelinen myöntävät ongelmien olevan
todellisia.
”On totta, että järjestelmässä on
parantamisen varaa. Järjestelmä arpoo
kursseille valitut kurssin ykkössijalle priorisoinneiden joukosta, mikäli
tarpeeksi moni on priorisoinut vaikka
Ruotsin kertauskurssin ykköseksi. Opiskelijan suoritetuilla opintopisteillä ei ole
valintapriorisoinnin kannalta merkitystä,
vaikka meidän mielestämme pitäisi olla.
Olemme pyytäneet että järjestelmää
muutettaisiin siten, että kolmannen
8
Uljas 6 | 26. 9. 2014
vuosikurssin opiskelija olisi valinnassa
etusijalla suhteessa vaikkapa ensimmäisen vuoden opiskelijaan”, Eskelinen
kertoo.
Minna Hirvonen kertoo kolmen yliopiston lähteneen pois oodijärjestelmästä, ja kehittävän parhaillaan toimivampaa
järjestelmää sen tilalle.
”Se lähdemmekö me siihen järjestelmään mukaan, on yliopistotason ratkaisu, ei meidän päätöksemme. Kielikeskus
on hyvin pieni tekijä siinä suhteessa.”
Minna Hirvonen sanoo, että missään
tapauksessa valmistuminen ei tule jäämään kiinni siitä, että kursseille ei pääse.
”Ohjeistamme opiskelijaa aina menemään sinne ensimmäiselle kielikurssille
vaikka ei olisikaan tullut valituksi, sillä
järjestelmä ei tunnista esimerkiksi väärälle kurssille tulleita ja opettaja pystyy
sitten neuvomaan oikealle kurssille.
Lisäksi yllättävän moni jättää tulematta
Joensuu
–Iida Käkelä, teksti & Sanna Nykänen, kuvat
Samuli Reunamo
Inka Hirvonen
Suomen kieli, 2.vsk.
Kasvatustiede, 2.vsk.
” Enemmän tarinoita irtoaisi toisista
” Nämä mansikkakuvioiset, vaalean-
kengistäni, mutta kerron nyt näistä. Kun
olin lähdössä interrailaamaan, silloiset
kenkäni olivat todella huonokuntoiset.
Porukat sanoivat, että et kyllä varmana
lähde noissa kengissä reissuun, joten
ostin sitten nämä. Näillä kengillä olen
kulkenut ympäriinsä monissa Euroopan
maissa ja juhlinut esimerkiksi Berliinin
baareissa
Kuopio
Kielikeskuksen Raija Eskelinen ja Minna Hirvonen myhäilevät kahvitauolla.
kursseille ilman erillistä ilmoittamista,
joten varasijalta on hyvinkin mahdollista
päästä kurssille mukaan.”
”On kuitenkin opiskelijan itsensä
vastuulla huolehtia siitä, että esimerkiksi
virkamiesruotsin kurssilla vaadittava lähtötaso on saavutettu. Oman lähtötasonsa
voi testata kielikeskuksen websivuilla, ja
sitten voi tulla juttelemaan kielikeskukselle jos tuntuu että kertausta tarvitaan.
Neuvomme täältä tarpeen mukaan iltalukion Ruotsin kursseille”, Hirvonen lupaa.
Kielikeskuksen websivut uudistettiin
paremmin opiskelijoita palveleviksi,
ja nyt kielikeskuksen sivuilta pystyy
suoraan näkemään oman tiedekuntansa
pakolliset kieliopinnot. Ylioppilaskunnalta saamansa palautteen perusteella
kielikeskus on tänä vuonna ollut mukana
myös tuutorikoulutuksessa. Hirvosen
mukaan koulutukselle nähtiin tarvetta
siksi, että uusille opiskelijoille saataisiin
heti opintojen alussa oikea tieto. – Orientaatioviikon kielikeskus-info saattaa
mennä siinä alkuhötäkässä kokonaan ohi,
ja laitoksilta ja opiskelijakavereilta saatu
tieto saattaa olla vanhentunutta. Oikea
tieto löytyy meiltä ja nyt tuutorit osaavat
ohjata opiskelijat suoraan meille.
4
punaiset kengät on ostettu lastenosastolta. Aluksi ajattelin, että ne ovatkin liian söpöt ja lapselliset aikuiselle, mutta
päädyin sitten kuitenkin ostamaan ne.
Kyllähän ne herättävät jonkin verran
huomiota ja kommentointia. Yleensä
olen tosi nirso kenkien suhteen, joten
kävi hyvä tuuri, kun löysin nämä.
–Anni Ylönen, teksti & kuvat
Helena Ruhonen
Miika Walamies
Ympäristötiede, 4.vsk.
Farmasia, 4.vsk.
” Olen kävellyt näillä ehkä viikon. Ha-
” Nämä kengät ovat nähneet kaiken
lusin löytää hyvät kengät, jotka ovat hyvät jalassa ja jotka kestävät. Pitää myös
päästä juoksemaan kovaa, kun olen aina
myöhässä. Nämä tuntuivat parhaalta
valinnalta. Mietin ostosta kauan, nämä
kun ovat tämmöiset nahkakengät ja
vielä Björn Borg:t. Ihan tällaisia minulla
ei ole aikaisemmin ollut. Jos ostan
lenkkarit, ne menevät heti linttaan. En
omista paljon kenkiä, joten nämä ovat
paljon käytössä.
Kävelen näillä joka päivä. Aluksi
varon syyssateitakin, vaikka laitoin kyllä
suojausainetta. Ehkä ihan heti en mene
Uutinen #
UEF:in kielikeskuksen Kuopion ja Joensuun kampuksen johtajat Minna Hirvonen ja Raija Eskelinen ovat tietoisia oodi-järjestelmän ongelmista, joista kenties suurin on se, että järjestelmä
arpoo kielikursseille valitut mikäli riittävän moni on priorisoinut saman kurssin ensimmäiselle sijalle. – Anna-Maria Tenhu,
teksti
Minun kenkäni
Savonlinna
kuitenkaan kuralätäkköön hyppimään,
mutta varmaan metsäänkin menen näillä
ja toivon että nämä kestävät sen.
mitä minäkin olen nähnyt 1,5 vuoden
aikana, jonka olen ne omistanut ostettuani ne Jyväskylästä. Näillä lähden
yliopistolle, kaupungille ja kauppaan.
Ostan suunnilleen vuodeksi tai puoleksitoista yhdet kengät, joita käytän joka
päivä. Kiinnyn käyttämiini kenkiin tosi
paljon.
Nämä ovat aika lailla tiensä päässä,
huomaa väristä ja kunnosta. Luokittelen
kengät hajonneeksi kun ne päästävät lunta tai hiekkaa läpi tai eivät lämmitä enää,
pienet kulumat eivät haittaa. Vanhojen
kenkien kanssa minulla on kylmä peli.
Joskus pudotan samalla kauppareissulla
vanhat kengät roskiin ja laitan uudet jalkaan. Yritän löytää uudet kengät yhtenä
tai kahtena kauppapäivänä, yleensä tulee
kuitenkin aika pitkään mietittyä.
–Heidi Hänninen, teksti & kuvat
Laura Harkonmaa
Saara Arponen
Luokanopettaja, 1.vsk.
Käsityönopettaja, 4.vsk.
” En koskaan nuorempana saanut ostaa kunnon lenkkareita, koska perheellä
ei ollut niihin varaa. Kenkäni hankittiin marketeista, ja sain vain haaveilla
urheiluliikkeestä hankituista yksilöistä.
Päätinkin, että ylioppilasrahoilla ostan
ensimmäiseksi itselleni oikein hienot
lenkkarit. Nämä lenkkarit ovatkin maksaneet itsensä takaisin monta kertaa ja olen
niihin edelleen ihan kauhean tyytyväinen. Omilla saavutuksilla ja ahkeroinnilla
pääsee aina pitkälle. Kaiken lisäksi ne
ovat lempiväriäni, pinkistä saa rutkasti
hyvää energiaa urheiluun!
” Näihin kenkiin liittyy nostalgiaa,
sillä olen pelannut niillä viimeiset pelini
salibändykentillä. Nämä kengät olivat
viimeinen hankinta ennen pelaamisen lopettamista lukion ensimmäisellä luokalla. Uusi maila jäi ostamatta, ja salibändy
jäi muiden harrastusten tieltä. Siitä asti
kengät ovat saaneet uuden mahdollisuuden muiden harrastusten parissa.
Vaikka pelaaminen oli tärkeä osa arkeani
nuorempana, voi näiden kenkien kanssa
tehdä paljon muutakin! Ne muistuttavat
minua siitä, että ei mitään huonoa, jos ei
jotain hyvääkin.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
9
Infopaketti
Kuka ihmeen Frank?
Opiskelijakorttia tarjoavan Frankin verkkoalennuksiin
oikeutetuista vasta 20 000 on rekisteröitynyt palveluun.
–Saila Rönkkö, teksti
F
Leka Volleyn päävalmentajan Lauri Hakalan mukaan joukkue tahtoo profiloitua uuden kotipaikkansa mukaan kampusjoukkueeksi Savilahdelle.
Leka Volley tuli jäädäkseen
Savilahdelle
Kuopion kampuksen Studentialle loppukesästä kotiutuneella LEKA Volleylla on suunnitelmia koko kampuksen päänmenoksi. Tavoite on, että yliopistolaiset ottaisivat joukkueen Kuopiossa omakseen. Tässä vaiheessa käytävillä kuitenkin mietiskellään vielä opiskelijoiden
keskuudessa, menevätkö Studentian salivuorot LEKAn laariin. -Turkka Tuovinen, teksti & Mira
Asikainen, kuva
K
uopion kampuksen Studentialle on muuttanut
lentopallojoukkue LEKA
Volley. LEKA Volley on
perustettu viime keväänä,
koska Kuopiossa koettiin olevan kysyntää
liigalentopallolle.
”Pielaveden Sampo tarjosi paikkaansa
Kuopiolle. Sampon kuitenkin kääntäessä
kelkkansa tarjosi meille lopulta liigapaikan usean kiemuran jälkeen Saimaa
Volley”, kertoo Lekan hallituksen jäsen
Saku Määttä.
Lekalla on vahva visio tulevaisuudesta, johon liittyy oleellisesti peli- ja
10
Uljas 6 | 26. 9. 2014
harjoittelupaikka Kuopion kampuksen
ytimessä. Tavoitteena on myös, että Savilahti ottaisi joukkueen ikiomakseen.
”Me ollaan täällä jäädäksemme, eikä
niin että olisimme vain yhden vuoden.
Oikeasti haluamme profiloitua kampusjoukkueeksi”, päävalmentaja Lauri
Hakala kertoo.
Kampusjoukkue ei kuitenkaan tule
olemaan amerikanmallilla, jossa pelaajat
ovat yliopiston opiskelijoita vaan yliopisto ja opiskelijat halutaan mukaan fanittamaan ja katsomoihin. Lekan tahtotila on,
että joukkue näkyy kampuksella ympäri
vuoden.
”Kauden aikana järjestetään teemapelejä opiskelijoille”, Määttä lupailee.
Studentia on opiskelijoiden suosima
treeni- ja urheilupaikka. Ovatko Lekan
harjoitukset keskellä päivää pois opiskelijoilta? Järjestö- ja liikuntasihteeri Sirpa
Riston mukaan näin ei ole.
”Leka harjoittelee lukemalla keskellä päivää ja arki-iltaisin. Keskipäivän
vuoroja eivät opiskelijat ole halunneet ja
iltavuorot menevät kaupungin kautta”,
Risto kertoo.
Leka aikoo myös käyttää ylioppilaskunnan Lukeman tiloja VIP-asiakkaidensa kestittämiseen, mutta viikonloput
rank on noin vuosi sitten avattu
valtakunnallinen opiskelijoiden
etupalvelu, minkä opiskelijajärjestöt pääosin omistavat. Etujärjestöt
edustavat lukiolaisia, ammattikoululaisia
sekä korkeakouluopiskelijoita. Käytännössä Frank neuvottelee opiskelija-alennuksista sekä tarjoaa opiskelijakorttia,
mihin voi yhdistää MasterCard –maksuominaisuuden. Perinteisten myymäläalennusten saamiseen riittää nykyinen
opiskelijakortti, mutta verkkoetujen
hyödyntäminen vaatii rekisteröitymisen
Frankissa.
Tällä hetkellä kaikki Suomen opiskelijat eivät pääse käsiksi Frankin verkko-
alennuksiin. Alennusten hyödyntäminen
edellyttää henkilön tunnistamista opiskelijaksi, mikä vaatii kyseisen opiskelijajärjestön yhteistyötä Frankin kanssa.
Jäsenyys on automaattista vain yliopistoissa. Tällä hetkellä Frankin alennuksiin
oikeutettuja on noin 250 000 opiskelijaa,
joista 20 000 on verkossa rekisteröityneitä.
”Selkeä pääjoukko ovat tämän- ja
edellisvuoden fuksit”, kertoo Frankin
toimitusjohtaja Mikko Jauhiainen.
”Koska verkkopalveluun ei tarvitse
rekisteröityä ennen kuin haluaa käyttää
verkkoalennuksiamme, kuvaavampi mittari tavoitettavuudesta on uutiskirjeem-
Debatti
me, jota tilaa lähes 90 000 opiskelijaa”,
Jauhiainen jatkaa.
Jatkossa Frank aikoo tarjota enemmän
hyötyä rekisteröitymiselle, eräänlaista
sähköistä opiskelijakorttia.
”Ajatuksena on, että voisimme varmentaa rekisteröityneet opiskelijat myös
ulkoisissa kanavissa, jotta opiskelijaalennuksia voisi käyttää suoraan verkossa
kumppaneiden sivuilla.”
Kortin hinta on tällä hetkellä 15 euroa.
Summalla katetaan kortin tuottamisesta
ja toimittamisesta syntyviä kuluja, kuten
painatus, postitus, tilausjärjestelmän
kehitys ja ylläpito sekä asiakaspalvelu.
Toimitusjohtaja näkee kortin hinnan
edullisena.
”Pyrimme pitämään hinnan mahdollisimman edullisena kustannusten
mukaan – hintahan on tippunut entisestä
ja on mielestäni varsin kohtuullinen
viiden tai useamman vuoden opiskelijatodistuksesta.”
Jauhiainen näkee kolme syytä, miksi
opiskelijayhteistyö kiinnostaa yrityksiä.
”Ensiksi, koko Suomen opiskelijajoukko vastaa kymmentä prosenttia
Suomen kansasta. Opiskelijoille erikseen
räätälöity viesti kiinnostaa enemmän,
kuin kohdentamaton mainos. Toiseksi,
käyttäjäjoukko koostuu pääosin 15-30
vuotiaista. Heidän kauttaan voi vaikkapa
testata uusia palveluita tai luoda vahvan
pohjan pitkäkestoiselle asiakkuudelle.
Kolmanneksi Suomessa ollaan totuttu
opiskelijoiden omaan hintaluokkaan.
Opiskelija-alennuksen tarjoaminen
nähdään vastuullisena tekona, jolla satsataan tulevaisuuden tekijöihin”, luettelee
Jauhiainen.
Rehellisyys tieteen tekemisen
metodina
Osallistu keskusteluun. Ota kantaa. Anna palautetta. Mielipidekirjoitukset
osoitteeseen [email protected].
eivät perinteisesti ole opiskelijabileiltoja
korkeamman tilavuokransa takia.
Studentian salin valinta LEKA:n kotipajaksi on tietoinen.
”Studentialla on yksi Kuopion korkeimmista halleista, parkkitilaa riittää ja
sijainti on edullinen”, Määttä hehkuttaa.
Leka aloittaa ensimmäisen kautensa
neitsytottelulla Pielaveden Sampoa
vastaan 27. syyskuuta Studentialla kello
15.00. Hakala myöntää, että uutta rakennettaessa on varauduttava pitkäkestoiseen brändäämiseen.
”Lähtökohta on kuitenkin, että tupa
on peleissä täynnä.”
Eri tieteenalojen opetuksessa puhutaan
paljon tieteen filosofiasta, menetelmistä, tarkkuudesta ja tulosten toistettavuudesta. Rehellisyyden paikka tässä
keskustelussa on usein epämääräinen
arvovalinta, tuonko ilmi tutkimukseni
heikkoudet vai peittelenkö heikompia
kohtia ympäripyöreillä tulkinnoilla.
Tenttikäytänteet eivät ainakaan opeta tutkimuksellista rehellisyyttä. Jos
opettajan tehtävä on saada tenttivastauksista ilmi, osaako opiskelija kyseisen
asian, on opiskelijalla hyödyttävimpänä
strategiana peitellä heikkoja kohtia ja
antaa tenttivastaukseksi siloteltu versio.
Näin opiskelija saa paremmat numerot
ja asia on helpommin hoidettu laitoksen
ja opiskelijan näkökulmasta. Väitän että
tämä ei ole kuitenkaan totta. Karkeimmillaan tutkimuksellisten heikkouksien
peittelystä tehdään ikävästi toistuva
tapa. Sama tapakulttuuri voidaan nähdä
luennoilla, erityisesti sellaisilla luennoilla joilla kukaan yleisöstä ei kysy mitään.
En usko etteikö kysyttävää olisi, mutta
salissa on ihmisiä ja entä jos kysymys on
tyhmä? Hän joka ei tee koskaan virheitä
ei kyllä yleensä opikkaan mitään.
Tieteen tekeminen ei ala kun valmistuu ja saa kasan paperia loppu elämäksi
säilytettäväksi. Se alkaa jokaisen luennon
alussa kun ensimmäinen outo idea tulee
vastaan, joko esitettynä tai muovattuna
omassa päässä. Se alkaa myös jokaisen
tenttivastauksen yhteydessä kysymyksen
asettelulla, nopealla ajallisella arviolla
sekä muistin koluamisella. Toistuvat
tentit voivat parhaimmillaan ollakin suuremman tutkimustyön esiaste. Kuitenkin
aidon oppimisen näkökulmasta opiske-
lijan täytyy tehdä valinta rehellisyyden ja
näennäisen virheettömyyden välillä. Valinta ei ole helppo, mutta mikä nyt köyhyysrajan heikommalla puolella elävällä
henkilöllä olisi. Tämä valinta, toisin kuin
monet muut maksaa itsensä takaisin
melko nopeasti. Rehellisyys tutkielman
heikkouksista, tiedollisista ongelmista
sekä taustanäkemyksistä rakentaa koko
tutkielman tekemisen prosessista tehokkaammin kouluttavan kokemuksen. Jos
heikkouksia sitä vastoin koittaa peitellä,
löytää terävämpi mieli ne kuitenkin tekstistä. Tämän lisäksi häviät mahdollisuuden oppia konkreettisella tavalla jotain
uutta. Epäonnistuminen ei virheiden
osalta tarvitse olla lopullista epäonnistumista, sodankäynnin taitoa väärinpäin
lainaten, sodan voi silti voittaa vaikka
häviää kaikki taistelut.
Rehellisyys arvona on palkitsevaa
itsessään, mutta sitä ei kannata jättää
pelkäksi päämääräksi. Siitä voi tehdä
itselleen myös metodin. Olemalla avoin
tekemisiensä heikkouksista ja omien näkökulmien painotuksista voi olla varma
että kritiikkiä tulee vastaan. Kritiikin
vastaanottaminen ja antaminen on kuitenkin tärkeä osa länsimaista tiedeyhteisöä, joten periaatteellisella tasolla
tämän asian pitäisi olla itsestään selvyys.
Periaatteesta käytäntöön pääsemiseen
vaaditaan kuitenkin rohkeutta toteuttaa
tätä periaatetta sen maksimissa. Ole
mieluummin rohkea epäonnistumaan,
koska pidemmällä aikavälillä tulet onnistumaan tekemisissäsi paljon todennäköisemmin laajemmalla tietämyksellä.
Ari Tervashonka
Uljas 6 | 26. 9. 2014
11
#Kutsumua-kampanja
kannustaa puhumaan kiusaamisesta
Kiusaamisen vastaisen #Kutsumua-kampanjan myötä tuhannet ihmiset ovat jakaneet kiusaamistarinansa. Nyt myös ISYY
kannustaa opiskelijoita osallistumaan kampanjaan.
- Ida Käkelä, teksti & Pasi Huttunen, kuva
S
uomen Lukiolaisten Liiton
aloittama #Kutsumua-kampanja on saavuttanut suuren
suosion. Elokuun lopussa
käynnistyneeseen kampanjaan voi osallistua jakamalla
itsestään kuvan, jossa näkyy yliviivattuna
haukkumasana ja sen alapuolella positiivinen sana, jota kampanjaan osallistuva
haluaisi itsestään käytettävän.
#Kutsumua-tunnisteella varustettuja
kuvia on jaettu pelkästään Instagramissa
23 000 kappaletta, ja lisäksi useita tuhansia Facebookissa ja Twitterissä. Monet
julkisuudenhenkilöt, kuten Antti Tuisku
ja Anna Abreu, ovat osallistuneet.
Kampanjan suojelijana toimii presidentti
Sauli Niinistö.
ISYY:n maaliskuussa 2014 toteuttama
yhdenvertaisuuskysely kartoitti kiusaamista Itä-Suomen yliopistossa. 208:sta
kyselyyn vastanneesta 12 prosenttia oli
kokenut kiusaamista itse, ja 21 prosenttia oli nähnyt kiusaamista tai syrjintää
tapahtuvan yliopistolla. Kyselyn perusteella kiusaaminen on pääosin henkistä,
esimerkiksi joukosta eristämistä.
Koska kiusaaminen on näin yleistä myös yliopistolla, ISYY kannustaa
opiskelijoita osallistumaan #Kutsumuakampanjaan ja herättämään keskustelua
kiusaamisesta.
YTHS:n terapiapsykologien Sanna
Heikkisen ja Taina Pelttarin mukaan
hyvin moni terapiaan hakeutuvista
opiskelijoista nostaa kiusaamisen esiin.
Yleensä kiusaaminen ei kuitenkaan ole
tapahtunut yliopistoaikana, vaan aiemmin kouluhistoriassa.
”Yliopisto-opintojen aloittaminen
haastaa nuorta aikuista monella tapaa.
Siksi tämä ajanjakso elämässä saattaa
12
Uljas 6 | 26. 9. 2014
tuoda esiin myös vanhoja kipeitä kokemuksia”, Heikkinen kertoo.
”Kiusaaminen on harvemmin hoitoon
hakeutumisen ensisijainen syy. Se
kuitenkin paljastuu usein merkittäväksi
taustavaikuttajaksi muiden ongelmien,
kuten ahdistuksen, masennuksen, esiintymisjännityksen ja syömishäiriöiden
yhteydessä.”
”Asiaan voi suhtautua myös niin, että
kun kiusaamiskokemuksia käsittelee
terapeuttisesti, niistä ei tarvitse kärsiä koko loppuelämää. Ne voivat jopa
sisuunnuttaa ponnistelemaan kovemmin
eteenpäin,” psykologit kannustavat.
Sosiologian opiskelija Minna Kietäväi-
nen osallistui #Kutsumua-kampanjaan
Facebookissa. Hän ei ole kokenut tulleensa kiusatuksi yliopistolla, mutta on
nähnyt sitä tapahtuvan.
”On esimerkiksi selän takana puhumista ja juorujen levittämistä, vaikka
juoruilun kohde olisi kuuloetäisyydellä.
Myös klikkiytymistä tapahtuu, mikä saattaa jättää jotkut porukan ulkopuolelle.”
Kietäväistä kiusattiin sen sijaan koko
yläasteen ajan.
”Kiusaaminen oli pääasiassa porukasta eristämistä. Oppituntien alussa käytiin
taistelua siitä, kuka joutuisi istumaan
viereeni. Luokan pojat eivät halunneet
koskea tavaroihin, joihin minä olin koskenut.”
Kietäväisen luokassa oli huono
ilmapiiri, ja myös muita kiusattiin.
Kietäväinen luonnehtii häneen kohdistunutta kiusaamista kuitenkin lähes
järjestelmälliseksi, koska melkein koko
luokka oli mukana. ”Valikoiduin heti
alussa silmätikuksi, koska olin ulospäin
suuntautunut ja äänekäs. Erilaisuutta ei
suvaittu. Onneksi minulla oli kavereita,
muuten tilanne olisi ollut kestämätön”,
Kietäväinen summaa.
#Kutsumua-kampanjaa on kritisoitu
siitä, että niiden, joita kiusataan tällä
hetkellä, voi olla vaikeaa lähteä mukaan.
Koulukiusaamista ehkäisevän KiVa
Koulu -ohjelman erityisasiantuntija Elisa
Poskiparta huomautti Yle-uutisissa,
että kampanjaan osallistuminen voi jopa
lisätä kiusaamista sellaisten kiusattujen
kohdalla, joilla ei ole minkäänlaista kaveripiiriä tai muuta tukiverkkoa takanaan.
Kietäväiseen kiusaaminen vaikutti
niin, ettei hän olisi enää halunnut mennä
kouluun. Hän kuitenkin meni sinne joka
aamu, koska muutakaan vaihtoehtoa ei
ollut. Äiti ehdotti, että kiusaamisesta
kerrottaisiin luokanvalvojalle.
”Sillä ei ollut mitään vaikutusta, ja kiusaaminen jatkui”, Kietäväinen muistelee.
”Tilannetta helpotti jonkin verran se,
että päätin käydä rippikoulun eri paikkakunnalla.”
Kiusaamista kesti koko yläasteen ajan,
mutta yhdeksännellä luokalla Kietäväiselle riitti.
”Sisuunnuin ja aloin sanoa kiusaajille vastaan. En vain jaksanut enää olla
hiljaa.”
Yläasteen jälkeen Kietäväinen aloitti
lukion. Kiusaajien ydinporukka lähti
muualle opiskelemaan, ja kiusaaminen loppui. Osa muista kiusaajista on
pyytänyt lukioaikoina ja myös sen jälkeen
anteeksi.
Menneisyys vaikuttaa Kietäväisen elämään edelleen.
”Kiusaamisen takia minulla on suuri
tarve hakea hyväksyntää ja paineita tulla
toimeen ihmisten kanssa. Pelkään, ettei
minusta pidetä.”
Kerran puolitutun satunnaisen
haukkumisen kohteeksi joutuminen avasi
vanhoja haavoja.
”Haukkuminen saa edelleen näkemään punaista. Kenelläkään ei ole
oikeutta toisen henkiseen pahoinpitelyyn
ja alentamiseen.”
Myös YTHS:n psykologien mielestä
#Kutsumua-kampanjaan osallistuminen
voi olla vaikeaa silloin, kun kiusaamisen
arvet ovat liian tuoreessa muistissa. Heidän mukaansa kyseessä on kuitenkin niin
tärkeä aihe, että sen ottaminen puheeksi
kampanjan avulla on positiivista.
”Kiusaaja ei aina välttämättä edes
käsitä, miten paljon sanat voivat satuttaa.
Kampanja tuo esiin kiusatun henkilökohtaisen kokemuksen ja kivun.”
Minna Kietäväisen mielestä #Kutsumua-kampanjaan osallistuminen kannattaa, vaikka sen todellista tehoa kiusaamisen estämisessä onkin vaikea tietää.
”Ainakin se herättää julkista keskustelua. Kampanjan avulla nähdään, kuinka
yleistä kiusaaminen todella on. Sellaisiakin ihmisiä on voitu kiusata, joista sitä ei
päällepäin uskoisi.”
Mukaan lähteminen vaati Kietäväiseltä
itseltään paljon rohkeutta, koska omien
mielipiteiden esille tuominen mietityttää
edelleen.
”Kampanja on helposti lähestyttävä
siksi, että se on lukiolaisten eikä minkään
ylemmän tason alulle panema”, hän
toteaa.
Entä olisiko Kietäväinen lähtenyt
mukaan kampanjaan silloin, kun häntä
kiusattiin?
”Kiusaamisen alkuvaiheessa rohkeus
ei olisi riittänyt, mutta sisuuntumisvaiheessa olisin varmaan osallistunut ja
näyttänyt kiusaajille.”
Uljas 6 | 26. 9. 2014
13
14
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Uljas 6 | 26. 9. 2014
15
10. lokakuuta vietetään suomenkielisen kirjallisuuden isän ja kansalliskirjailijan Aleksis Kiven 80-vuotispäivää. Tuomas Hyvönen kuvitti Kiven Seitsemän veljeksen viidennestä luvusta kohtauksen, jossa Aapo kertoo veljilleen tarinaa kärmeitten keräjäsalista, jonka kuninkaalta muuan ratsumies
varasti kruunun. – Tuomas Hyvönen, sarjakuva
Kiven kunniaksi
”Keskitymme parinvalinnassa ominaisuuksiin, joita kulttuurissamme pidetään arvossa.
Sotkuiset
rakkauden markkinat
Länsimaisessa yhteiskunnassa huutaa räikeyttään ristiriita yksilön ja parisuhteen välillä: ideaaliyksilö toteuttaa itseään rajattomasti, mutta parisuhdeinstituutio vaatii sitoumusta ja rajoja. Kapitalismin ihanteet vaikuttavat kumppanivalintaamme: kumppaniksi kelpaa status-,
ulkomuoto- ja sukupuoli-ideaalit täyttävä kuka vain. Kapitalistinen yhteiskunta luo paineen
suhteen virallistamiseen sen sijaan, että kaikessa yksinkertaisuudessaan vain olisimme yhdessä. - Kuka Vain, teksti & Mira Asikainen, kuvitus
K
irjassaan Why love hurts Eva
Illouz on pohtinut modernin parisuhteen ongelmien syntysyitä.
Hän sanoo itsensä toteuttamisen ideaalin
kulttuurissamme vaativan kaikkien
vaihtoehtojen ikuista aukioloa, mutta
valtakulttuurin määritelmään romanssista sisältyy sitoumusta ja rajoituksia. Rakkauden etsiminen on tuskallisen vaikea
kokemus, jolta välttyvät harvat myöhäismodernin ajan ihmiset. Modernissa maailmassa ei enää paheksuta avioliittoon
johtamatonta seurustelua ja teknologian
siivittämä tarjonta on valtava. Juuri
kukaan ei ole saavuttamattomissa. Jos
joku onkin saavuttamaton, kapitalismin
tarjonnan ja kysynnän logiikan leimaamat aivomme pitävät häntä erityisen
haluttavana. Tuloksena on loputon
vapauden ja rakkauden välinen ristiriita,
kaupankäynnin limbo, jossa vallitsevat
eriarvoistavat valtarakenteet. Illouzin
sanoin: Ei siis ole ihme, että rakkauden
markkinoista on tullut suuri sotku.
Keskitymme parinvalinnassa ominaisuuksiin, joita kulttuurissamme pidetään
arvossa. Länsimaisessa yhteiskunnassa
arvostetaan yhteiskunnallista statusta
ja tarkasti määriteltyä ulkomuotoa. Arvostetut ominaisuudet täyttävä henkilö
tulee luultavammin pärjäämään tulevaisuudessa kilpailuyhteiskunnassamme, ja
näin ollen onnellisuutemme on taatumpaa. Mutta entä jos viis veisaisimme
yhteiskunnallisen aseman merkeistä, ja
arvostaisimme ihmisiä sen mukaan, kuinka he suhtautuvat itseensä ja muihin?
Kriteerimme rakkaudelle olisivat kaikkien saavutettavissa ja kuvaisivat halumme
kohteen sisäistä maailmaa.
Tahtonsa ja halujensa kyseenalaistaminen ja määrittely on vaikeaa. Sosiaalisten järjestelmien tuottamat sydämentykytykset ja vetelät polvet tuntuvat
lähes mahdottomilta asettaa kriittisen
16
Uljas 6 | 26. 9. 2014
ja tiedostavan linssin alle. Kuinka löytää
kumppani intuitiolla, kun yrittää samalla
hylätä ulkoapäin tulevat standardit? Ne,
joilla on tottunut haluamaan ja tuntemaan.
Ihminen, jonka onni ja minuus
eivät perustu pelkästään sen toisen
löytämiseen ja pitämiseen, ihminen
joka on sinut itsensä kanssa, ja jolla on
parhaassa tapauksessa yhteisön tuki, on
vahva, antaa anteeksi ja ymmärtää muita.
Vaikeissa tilanteissa hän voi minuuttaan
menettämättä ylittää itsensä yrittämällä
viimeiseen saakka kohdella muita oikeudenmukaisesti. Montaa tällaista hahmoa
ei populaarikulttuurin parisuhdenarratiiveista löydy. Tällaisen kumppanin löytymistä parisuhdemarkkinoilta vaikeuttaa
modernin kommunikaation luonne.
Sosiaalisen median, television ja elokuvien, merkitys on suuri. Niissä esiintyvä
kommunikointitapa, ympäristön lyhyt
ja nokkela kommentointi on osa myös
netin ulkopuolista maailmaa. Nokkela
kommentointi ei edistä ihmissuhteissa
kaivattuja toisten ajatuksiin perehtymistä eikä ihmisten välistä ymmärrystä. Vaikeuttavatko modernin maailman tuomat
muutokset kommunikointitavoissamme
siis entisestään rakkauden löytämistä?
Aivotutkimus tuo lohtua hukassa olevan
ymmärryksen kanssa painiville. Aivot
kykenevät muodostamaan uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä, eli oppimaan - myös empatiaa. Se on muiden
ymmärtämisen elinehto. Neurologia
saattaa myös valaista erästä modernin
parisuhteen synkkää nurkkaa, draamaa.
Aivomme ovat tottuneet tiettyyn, jokaiselle ominaiseen, stressihormonitasoon.
Eri elämäntilanteissa stressin määrä
muuttuu, ja stressihormonipitoisuus aivoissa vaihtelee. Kun aivot ovat tottuneet
suureen stressihormonipitoisuuteen,
tuntuu olo epämukavalta stressitason
laskiessa. Luommeko siksi draamaa, vain
pitääksemme aivomme tyytyväisinä? Moderni ihminen elää jatkuvassa muutoksen
tilassa, ympäristömme on hektinen ja
stressaava. Kuinka osaamme rauhoittua
kumppanin rinnalle?
Ystävyydessä kahden ihmisen välillä
on yhdistävänä tekijänä molemminpuolinen pyyteetön kiintymys ja rakkaus.
Populaarikulttuurissakin ystävyys voi
syntyä hyvin eriarvoisten ja ulkoisesti
erilaisten ihmisten välille. Parisuhteessa
on toisin. Kun ystävyydessä aikaa vietetään toisen kanssa, koska tästä tykätään, tehdään parisuhteessa työtä, jotta
parisuhteen muoto toteutuisi. Moderni
parisuhde muistuttaa instituutiona esimodernin ajan avioliittoa: kumppaniksi
kelpaa vaatimukset täyttävä kuka vain.
Ehkä parisuhteessa toista tulisi katsoa ystävyyden linssien läpi: miksi pidän juuri
tästä henkilöstä, eikä miten tämä henkilö
on sopimaton ideaaliini parisuhteesta.
Ystävykset oppivat ymmärtämään
toisiaan. Tämä vaatii työtä, mutta lisää
yhteistä kokemusta elämästä. Alituinen
pelko menetyksestä ja siitä seuraava
vallankäyttö katoaa, kun kumppanusten
välillä vallitsee yhteinen kokemus siitä,
että juuri heidän välillään on jotain aivan
erityistä.
Huolimatta rakkausongelmien lähes
kollektiivisesta luonteesta, vaikeat
kokemukset käsitetään kulttuurissamme
viallisten tai epäkypsien henkilöiden
psyyken ongelmiksi. Illouz vertaa modernin maailman romanttista hylkäystä
esimoderniin aikaan, jolloin hylkäyksen kykeni vielä selittämään itselleen
esimerkiksi yhteiskuntaluokan tai jonkin
muun ulkopuolelta tulevan avulla.
Ihmisen ei tarvinnut kokea hylkäystä
suorana palautteena itsensä viallisuudesta ja ajautua henkilökohtaiseen kriisiin.
1800-luvun lopulla oli radikaalia väittää,
ettei köyhyys ollut moraalittomuuden tai
heikon luonteen tulosta, vaan seurausta
systemaattisesta taloudellisesta hyväksikäytöstä. Nyt on kiireellistä todeta,
että rakkauselämämme epäonnistumiset
eivät johdu yksilön heikosta psyykestä,
vaan sosiaalisten järjestelmien ristiriidoista.
Sosiaalipsykologiassa tunnetaan ilmiö,
jonka voi yksinkertaistaa seuraavanlaisella esimerkillä: Huoneen seinään
on maalattu punainen läikkä. Jos neljä
ihmistä on ilmoittanut läikän olevan
sininen, on erittäin todennäköistä, että
viides henkilö vastaa värin olevan sininen
sen sijaan, että kertoisi mitä oikeasti
näkee. Ihminen piiloutuu tiedostamatta
ja tiedostaen kuvitteellisten odotusten,
esimerkiksi sukupuoliroolien taakse
eikä löydä itseään - saati sopivaa elämänkumppania. Ihmisten toteuttaessa
kapitalistisen järjestelmän ylläpitämiä
seksistisiä sukupuolirooleja, ei kukaan
lopulta saa sitä, mitä luuli tilanneensa.
Kumppani onkin persoonalla varustettu
ihminen. Sukupuoliroolien aiheuttama
tehokas itsekontrolli jyllää oman käyttäytymisen hakiessa muotoaan. Kykenemättömyys kohdata itsensä purkautuu
tyytymättömyytenä muihin.
Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, mutta onnellisuus rakentuu toiseen
yksilöön muodostetun suhteen varaan:
kumppanimme tehtävä on tehdä meidät
onnelliseksi. Länsimaisella ihmisellä
voisi olla opittavaa kulttuureista, joissa
ihmisen oma onnellisuus perustuu
eritoten itsensä tuntemiseen ja ymmärtämiseen. Toisaalta eikö Illouz osoittanut,
että yksilö pitäisi vapauttaa tästä vastuun
ja itseanalyysin kierteestä?
Ehkä Illouzin kuvaileman suuren sotkun rakkauden markkinoilla voi siivota ja
löytää itselleen sopivan kumppanin, jos
valintaa ei tee kapitalistisen kulttuurin
ehdoin. Illouzin mukaan onnea ei voi
saavuttaa, jollei luovu vallastaan. Standardien ja vallan hylkäämisen seurauksena myös suhde itseemme muuttuu.
Rakkaudessa ei löydy onnea ilman rooleista vapautunutta minuutta, ja itsensä
tunteminen on loppumaton prosessi.
Halpaa pikaratkaisua ei taida olla.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
17
TTIP
Maailmankaupan
Troijan hevonen?
Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen (TTIP) neuvottelut etenevät EU:n ja Yhdysvaltojen
välillä. Kansalaisvastustus ja julkinen keskustelu on Euroopassa vilkasta, mutta Suomessa neuvottelut ovat kirvoittaneet vain vähän keskustelua. Haastattelimme kansainvälisen toimintapäivän kynnyksellä kolmea TTIP-aktivistia, jotka
ovat huolissaan siitä, että sopimus halvaannuttaa demokratian Suomessa ja Euroopassa.- Anna Pulkka ja Tähti Oksanen,
teksti & Eetu Haverinen, kuvitus
T
ämä ei ole tieteistrillerin juoni
vaan nykypäivää
Euroopassa:
ruotsalainen
sähköyhtiö
Vattenfall vaatii
miljardien
eurojen korvauksia Saksalta, koska se on sijoittanut 700
miljoonaa euroa kahteen ydinvoimalaan
maassa, jonka parlamentti ja kansa päättivät osana energiakäännettään luopua
ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä.
Vapaakauppasopimukset ovat viime
vuosina aiheuttaneet runsaasti vastaavia
tilanteita ympäri maailmaa sopimuksiin
sisällytettyjen lauselmien vuoksi, jotka
varmistavat investointien riskittömyyden. Niiden mukaan ulkomainen yritys
voi haastaa sellaisen valtion oikeuteen,
johon yritys on tehnyt investointeja, ja
joka sen mukaan estää yritystä saamasta
maksimaalista voittoa investoinneistaan.
Useimmat tapaukset koskevat maiden
tekemiä lakimuutoksia ympäristönsuojelun tai kansalaisten oikeuksien edistämiseksi. Parhaillaan neuvoteltava USA:n
ja EU:n välinen kauppasopimus sisältää
tällaisen investointisuojan, ja kansalaiset
ympäri Eurooppaa ovat nousseet vastustamaan TTIP:ksi kutsuttua sopimusta.
Syyskuun alussa EU:n komissio kielsi
rekisteröintioikeuden kansalaisaloitteelta, joka vaati TTIP (Transatlanttinen
kauppa- ja investointikumppanuus)-neuvotteluiden ja samaan aikaan Kanadan
kanssa käytävien CETA (Comprehensive
Economic and Trade Agreement)-neuvotteluiden keskeyttämistä. Komissio
vetosi siihen, että se voi hyväksyä ainoastaan aloitteen, joka käsittelee sopimuksen allekirjoittamista. Todennäköistä on,
että usean pitkän neuvottelukierroksen
jälkeen aloite olisi auttamatta myöhässä.
Ensimmäinen EU:ssa läpi mennyt
kansalaisaloite koski sekin osin kauppa-
18
Uljas 6 | 26. 9. 2014
sopimuksia. Right to Water -aloitteessa
vaadittiin veden ja sanitaation jättämistä
sopimusten ulkopuolelle. Aloitteesta
huolimatta komissio ei sulkenut niitä
neuvotteluista.
“TTIP:stä on Suomessa järjestetty
keskustelutilaisuuksia, esityksiä ja yli
tuhat ihmistä kerännyt mielenosoitus.
Vastaavia tempauksia on pidetty kaikissa
sopimusvaltioissa. 11. lokakuuta pidetään
eurooppalainen vapaakauppasopimusten
vastainen päivä. Koska komissio kieltäytyi rekisteröimästä kansalaisaloitetta,
alkaa lokakuun aikana epävirallisen
eurooppalaisen kansalaisaloitteen keruu
sopimuksia vastaan”, Roope Kanninen
luettelee TTIP:n herättämää kansalais-
”Sopimuksessa yksityinen sijoittaja ja valtio ovat
vastakkain, mutta ainoastaan sijoittaja voi nostaa
kanteen.
toimintaa.
Kanninen on kolmannen vuoden
oikeustieteen opiskelija Lapin yliopistossa ja TTIP:n ja sen kanssa neuvoteltavien
sopimusten kiivas vastustaja.
Kanninen ja muut TTIP:n vastustajat
ovat huolissaan vapaakauppasopimuksen
aiheuttamasta uhasta nykyiselle länsimaiselle demokratialle. TTIP:n kaltaiset
kahdenkeskiset investointisuojasopimukset eivät ole verrattavissa tavanomaisiin kauppasopimuksiin.
Sopimuksessa yksityinen sijoittaja ja
valtio ovat vastakkain, mutta ainoastaan
sijoittaja voi nostaa kanteen. Investointisuojan tarkoituksena on sivuuttaa
länsimaisten valtioiden kehittyneet lainsäädäntöjärjestelmät ja siirtää yksityisen
sijoittajan ja valtion välinen riita pois
valtion alaisuudesta kussakin tapauksessa valitulle kolmelle juristille.
TTIP
EU:n ja Yhdysvaltojen välille ollaan neuvottelemassa kahdenvälistä sopimusta Transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta. Neuvotteluja on käyty kaikessa
hiljaisuudessa heinäkuusta 2013 lähtien ja
ne on määrä saattaa loppuun mahdollisimman nopeasti muutamassa vuodessa.
Sopimus loisi toteutuessaan alueiden välille
yhtenäisen vapaakauppalainsäädännön,
joka palvelisi suurten monikansallisten
korporaatioiden etuja.
Viimeisin käänne tapahtui syyskuun alussa, jolloin EU:n komissio torppasi sopimusneuvotteluja vastustavan kansalaisaloitteen.
15 vuotta sitten TTIP:tä vastaava MAIvapaakauppasopimus kaatui kansalaisten
vastustukseen.
Valtioiden, jotka hyväksyvät sopimuksen,
on avattava julkiset palvelunsa kilpailulle
ilman rajoituksia markkinoille pyrkiviä ulkomaisia toimijoita kohtaan. Tämä vähentää
maiden poliittisen liikkumavaran esimerkiksi
terveydenhuollossa, energia-alalla, koulutuksessa, vesihuollossa ja kuljetuksissa lähes
olemattomiin.
Investointisuojan tuoma uhka jättisakois-
ta voi jähmettää valtioiden politiikan.
Toteutuessaan sopimus, tai siihen sisällytetty investointisuoja vaikuttaisi suoraan
kansalaisten ja hallituksen mahdollisuuksiin vaikuttaa valtion sosiaali-, kilpailu-,
työ- tai ympäristölainsäädäntöön.
“TTIP:ia ja CETA:ia ovat vastustaneet
tahot, jotka edistävät mm. ympäristönsuojelua, taloudellista oikeudenmukaisuutta, demokratiaa ja kuluttajansuojaa.
Lisäksi mukana on yksityisiä ihmisiä,
kuten maanviljelijöitä. Koska kysymys
on yhtiövallan lisäämisestä, kiinnostavat
sopimukset luonnollisesti sellaisia tahoja, joiden intressit ovat yritysten kanssa
ristiriidassa”, Kanninen sanoo.
Kannisen mukaan sopimuksen osapuolien selvää erottumista sitä kannattavaan elinkeinoelämään ja sitä vastustavaan kansalaisyhteiskuntaan on pyritty
heikentämään.
”USA:n lähetystö Berliinissä on
tarjonnut 5000-20 000 euron tukia kansalaisjärjestöille, ajatuspajoille ja muille
yksityisille tahoille, jotka ovat valmiita
puolustamaan TTIP:ia julkisesti.” Suomi
voi vaikuttaa sopimuksen sisältöön vasta
sen ratifiointivaiheessa.
“Lissabonin sopimus mahdollistaa
jokaiselle jäsenvaltiolle koko unionia
koskevan kauppapoliittisen sopimuksen
kaatamisen, mikäli se uhkaa jäsenmaan
hyvinvointipolitiikan perusteita.“
Luokanopettajaksi opiskeleva Otso
Mankonen heräsi TTIP-vastaiseen toimintaan keväällä.
“Olen mukana Joensuun toiminnassa,
sillä jos haluaa vaikuttaa sopimuksen
hylkäämiseen, ei ole kyse vastustajien
sijainnista vaan lukumäärästä koko
Euroopassa.”
Mankonen on sopimuksesta tietoa
levittäessään huomannut, että TTIP ja
investointisuoja ovat ohikulkijoille tun-
temattomia käsitteitä.
“Ihmiset, jotka kuulevat ensi kertaa
sopimuksesta ja vastustavat sitä, ovat tietämättään äänestäneet puolueita, jotka
sitä EU:ssa ajavat.”
Sopimuksesta luodut mielikuvat liittyvät
kaupankäyntiin ja voittoihin, ehkäpä
juuri siksi TTIP ei ole herättänyt suuren
kansanosan huomiota. Kannisen mukaan
Suomessa puolueista Kokoomus on
profiloitunut sopimusten puolustajana ja
Vasemmistopuolueet ja Vihreät vastustajina. Yllättävää on, että Uljaassa keväällä
haastatellut opiskelijapoliitikot olivat
kautta linjan varauksellisia investointisuojan suhteen, kun heille esitteli sen
mukanaan tuomia ongelmatilanteita.
Jopa sopimusta ajavien kokoomusnuorten edustajat ehdottivat mahdollisuutta
poiketa investointisuojasta esimerkiksi
talouskriisissä tai muussa poikkeustilanteessa.
Jaana Haverinen on ollut 15 vuotta
töissä Citymarketin kassalla Joensuussa.
Aiemmin hän ei ole ollut poliittisesti
aktiivinen, mutta päätyi TTIP:n vastaiseen toimintaan sattumalta huolestuttuaan sen vaikutuksista työntekijöiden
oikeuksiin.
Hän on huolissaan, että jos säätelystä
luovutaan monikansallisten yritysten
eduksi, niin samalla ammattiyhdistyksiltä katoaa valta ja siten työntekijöiden
mahdollisuus järjestäytyä ja pitää toistensa puolia on uhattuna.
”Suomessa AY-liike kannattaa sopimusta, mikä mielestäni johtuu harhasta
sopimuksen tuomista työpaikoista.
Työntekijän oikeudet unohdetaan kokonaan”, Haverinen toteaa.
Helsingin yliopiston Erik Castrén
-instituutin johtajan ja kansainvälisen
oikeuden akatemiaprofessori Martti
Koskenniemi kommentoi syyskuussa
Ylelle investointisuojan uhkia julkisille
palveluille.
“Kun terveydenhuoltolakiin halutaan
tehdä muutos, kyseiset investoijat ovat
Suomen lain neuvottelukumppaneita.
Lisäksi niillä, toisin kuin kenelläkään suomalaisella, olisi veto-oikeus aikaansaatuun terveydenhuoltolainsäädäntöön.”
Vaikka sopimuksen vaikutus olisi toteutuessaan yhtä mittava lähes kaikessa
yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, on
jo pelkästään kuntauudistukseen kiinnitetty terveydenhuoltouudistus saanut
moninkertaisesti enemmän huomiota
julkisessa keskustelussa. Keskustelu
TTIP:stä on saatava Suomessa käyntiin,
jotta ihmiset saavat demokraattisesti
valita, haluavatko he elää orwellilaisessa
tieteisfilmissä. Ilman demokraattista
valvontaa valmisteltua sopimusta ei pidä
koskaan allekirjoittaa.
http://ttipinfo.wordpress.com/ttip-info/
Yle Uutiset 19.9.2014 - Professori: Vapaakauppasopimus voi siirtää vallan eduskunnalta yrityksille tai
juristeille.
Le Monde Diplomatique 11/2013, Lori Wallach www.
citizen.org: - Vapaakaupan vankeina.
Yle Radio 1 2.4.2014 - Brysselin kone: EU:n ja USA:n
välinen vapaakauppasopimus ja laki ja oikeus.
Yle Radio 1 18.9.2014 - Maailmanpolitiikan arkipäivää: Vapaakauppa arveluttaa EU-kansalaisia.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
19
Lulu
Kulttuuri
Kapakkalaulajatar ihastuttaa genressä
kuin genressä
Vilimit
Patsaat Kuolevat saa ensi-iltansa Vilimeillä
Vilimit- elokuvajuhlilla 2.- 5. lokakuuta nähdään kuopiolaisen
Sasu Kermanin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Patsaat
kuolevat. Harrastajavoimin kasaan väännetty elokuva saa
ensi-iltansa lähes neljän vuoden puurtamisen jälkeen.
–Jarkko Kumpulainen, teksti
Hartaudella tuotettu kuopiolainen täyspitkä elokuva Patsaat kuolevat saa ensiiltansa Vilimit elokuvajuhlien yhteydessä. Harrastajavoimin tuotettua elokuvaa
on tehty alkuvuodesta 2011 saakka ja se
on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä Kino Kuvakukossa 5. lokakuuta. Sen
jälkeen elokuva jatkaa teatterin ohjelmistossa.
Apulaistuottajana toiminut ItäSuomen yliopistossa opiskeleva ja myös
hallituskauden verran ISYY:n hallituksessa istunut Aku Latvaniemi on ollut
tuotannossa alkumetreiltä saakka. Nyt
olo on huojentunut.
”Halutaan tietysti huippua sekä
mahdollisimman hyvä elämys katsojille,
niin se vie tietysti aikansa näin pienin
voimin.”
Elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen jo vuoden 2011 aikana. Jälkituotanto
on ottanut aikansa.
”Laadukkaan jäljen tekeminen kestää,
kun on vain muutamia ihmisiä jotka
”Hienointa elokuvan teossa
ovat ne mielialanvaihtelut.
pystyvät tekemään jälkituotantoa eli
kuvan- ja äänenkäsittelyt ja värimäärittelyt. Isoissa tuotannoissa niitä on yleensä
useita ihmisiä täysipäiväisesti ja meillä oli
vain muutama”, Latvamäki kertoo.
Patsaat kuolevat -elokuvan budjetti
oli 20 000 euroa sponsorirahoitusta,
kun yleensä suomalaiset elokuvasäätiön rahoittamien elokuvien budjetti
pyörii vähintään puolessa miljoonassa.
Latvaniemen mukaan elokuvan synnyn
mahdollisti reilun sadan vapaaehtoisen
ja noin 20 hengen ydinhenkilön omistautuminen.
”Sitoutuminen ja se, että ihmiset ovat
mukana vapaaehtoisina intohimosta ja
rakkaudesta lajiin”, Latavaniemi toteaaa.
”Hienointa elokuvan teossa ovat ne
mielialanvaihtelut, kun päästään sieltä
Patsaat kuolevat kertoo Patricista (Olli Vainio) joka työskentelee konkurssikypsässä
johtajansa muotokuvia tuottavassa patsastehtaassa. Johtajan epäillään joko kadonneen tai
tulleen hulluksi.
tuskasta ja epätoivosta seesteiseen ja
huojentuneeseen olotilaan. Samalla se
on se paskin puoli, mutta onnistumisen
kokemuksilla pyyhkiytyy aina kaikki muu
pois”, Latvamäki nauraa.
Lisätietoa elokuvasta sivulta: www.
patsaatkuolevat.fi.
Elokuvafestivaali Vilimit 2. – 5. lokakuuta
Kino Kuvakukossa. Lisätietoa: isakry.fi
Kuvataide
Unelmia paremmasta taiteeksi Joensuussa
Taiteilija Eetu Haverinen on
kuvittanut ihmisten yhteiskunnallista unelmointia julistetaiteeksi. Näyttely avataan
keskustelutilaisuudella. - Pasi
Huttunen, teksti
Taiteilija Eetu Haverinen rohkaisee
ihmisiä unelmoimaan ja keskustelemaan
visioistaan maailman parantamiseksi.
Vuoden 2013 loppupuolella alkaneen
taidetta ja yhteiskunnallista keskustelua tuottavan projektin ensimmäisessä
vaiheessa Haverinen on kuvittanut ysukupolveen kuuluvien nuorten aikuisten unelmia. Materiaalia hän on kasannut
haastattelemalla ihmisiä Helsingistä,
Tampereelta, Jyväskylästä ja Joensuusta.
Yhteiskunnallisia unelmia ja julistekuvituksia on syntynyt kuusi kappaletta.
Vuodenvaihteessa Eetu Haverinen avasi
myös FB­ryhmän Hyvät uutiset ja yhteiskunnallinen unelmointi, jossa ihmiset
ovat jakaneet itseään inspiroivia uutisia.
20
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Taiteilija, muotoilun opiskelija Eetu Haverinen kuvittaa haastatteluissa ja työpajoissa kerättyjä visioita paremmasta maailmasta.
”Ihmisten yhteiskunnalliset visiot
poikkeavat paljon toisistaan: talousratkaisuja, infrastruktuuriin keskittyviä
ajatuksia, sosiaalisen elämän järjestäytymistä, uudenlaista kulttuuria”, Haverinen kuvailee.
Haverinen kokoaa julistekuvitukset KATSO AURINKOA! Lokakuussa!
Joensuussa! -näyttelyksi, jonka avajaiset
ovat Joensuun seutukirjaston Taiteiden
aukiolla 29. syyskuuta alkaen kello 18.
Avajaisten yhteydessä pidetään keskus-
telutilaisuus, jossa yhteiskunnalliset
aktiivit, opiskelijat ja muut kiinnostuneet
puhuvat yhteiskunnallisista utopioistaan
ja ajatuksistaan. Näyttely on esillä kirjaston ala-aulassa 29.9.-11.10.
Lulu & Ystävät- klubi tarjoaa mahdollisuuden ihastua musiikkikappaleisiin,
joihin ei välttämättä ole aikaisemmin ihastunut. Ensimmäisenä iltana yleisöä
viihdytettiin amerikkalaisella folkilla ja bluesilla. –
Meri Parkkinen, teksti & kuva
Tiistai-illan baarikansa rauhoittui
kuuntelemaan laulaja Laura Kaljusen ja kitaristi Raine Turusen
tulkintoja tavalla, joka sai laulajankin hämmentymään.
”Ihanaa, miten ihmiset hiljenivät kuuntelemaan”, klubi-iltaisin
Lulu -taiteilijanimeä totteleva
Kaljunen sanoo.
Kaljusen mielikuvissa Sointulassa järjestettävät klubi-illat voisivat
olla rentoja tapahtumia.
”Nämä voisivat olla sellaisia
ei niin keikkamaisia tilaisuuksia.
Tämä on ikään kuin olohuone,
jonne voi tulla tapaamaan ystäviä
ja viihtymään. Ylipäätään se tuntuu
hyvälle, että jossakin tapahtuu
jotakin”, Kaljunen muotoilee.
Jo Wanhan Jokelan aikaan syntynyt idea teemoiltaan vaihtuvista
klubi-illoista muistui Kaljusen mieleen kerran Sointulassa istuessa.
”Ajattelin, että kun täällä on
se pianistin pallikin, niin minäkin
Viscultissa paikallisia helmiä
Samoin kuin tulevien iltojen teemojen, Kaljunen antaa myös Lulun kehittyä
esiintymisien saatossa. ”Kaikki on mahdollista, ” Kaljunen summaa Lulu &
Ystävät – klubin rajattomat mahdollisuudet.
haluan oman illan”, hän nauraa ja
viittaa keskiviikkoisin esiintyvään
Kemal Achourbekoviin.
Teemat vaihtuvat, muusikot
vaihtuvat, mutta Lulu nähdään
illasta toiseen. Kuka oikein on tämä
16. syyskuuta ensimmäisen kerran
lavalle noussut Lulu?
”Lulu on tavallaan alter ego.
Vähän niin kuin drag show. Lulu
edustaa jotakin, mitä kaikissa kapakkalaulajattarissa on, ” Kaljunen
kertoo.
Lulu ystävineen haluaa tarjota
ihmisille tuttuihin kappaleisiin
uuden näkökulman.
”Jostain biisistä saattaa olla
hirveitä mielikuvia, mutta se
saattaa johtua tavasta, kuinka se on
tuotettu. Esimerkiksi riisutumpana versiona se voi kuulostaa ihan
erilaiselta,” Kaljunen sanoo.
Vaikka Lulu vaihtuvine tyylilajeineen on täysin uusi projekti, on
Kaljuselle musiikkilajista toiseen
vaihtaminen tuttua. Muun muassa
Eläin – rockyhtyeessä vaikuttava
Kaljunen kertoo kiinnostuksen ajavan kokeilemaan kaikkea erilaista.
”Monien eri ihmisten kanssa
musisointi on hienoa. Yhteistyössä
syntyy ihan uusia ideoita, ” hän
sanoo.
Lulu & Ystävät, parillisen viikon
tiistaisin klo 20 Sointulassa. Lulun
seurana ensi kerralla Ville Härkönen ja epäilyttävä 80- ja 90-lukujen
iskelmä. Vapaa pääsy.
Kuvakukko
Kuvakukon 75-vuotisjuhlissa tarjoillaan
mykkäelokuvaa live-musiikilla
Kuopion Kino Kuvakuko juhlii
75-vuotisjuhliaan 27. syyskuuta.
Talvisotavuonna 1939 avattu
elokuvateatteri siirtyi kaupungin
omistukseen vuonna 1987. Kuvakukko on yksi harvoja kunnallisessa
omistuksessa olevia elokuvateattereita maassamme. Teatterin
elokuvatoiminnan ohjaajan Paul
Staufenbielin mukaan kunnallinen omistus on kaupungilta
näkemyksellinen teko elokuvakulttuurin puolesta.
”Se on erittäin hieno teko
kaupungilta ja elinehto elävälle
elokuvakulttuurille kaupungissa”,
Staufenbiel toteaa.
”Silloin oli näkemyksellisiä
ihmisiä töissä Kuopion kulttuuritoimistossa. Pauli Kurkiniemi oli
silloin kulttuurijohtajana ja Petri
Kervola on vieläkin kaupungilla
töissä.”
Kunnallinen tuki keventää taloudellista vastuuta, joten se auttaa
Poimintoja
pitämään ohjelmiston laajana ja
elinvoimaisena. Elokuvat voidaan
tuoda myös aidosti osaksi eri-ikäisten arkea.
”Meillä on näytöksiä myös koululaisille ja pelkästään tänään oli
muun muassa 500 päiväkotilaista
katsomassa elokuvia”, Staufenbiel
kuvaa käytäntöä Kuvakukossa.
”On toki joitakin harvoja sitkeitä pioneereja yksityisellä puolella,
joilla on joko varakas suku tai
jotakin, jonka varoin he pystyvät
ylläpitämään kaupungin elokuvakulttuuria, mutta ei kaupalliselle
yrittäjälle voi sysätä semmoista
vastuuta”, Staufenbiel miettii.
75-vuotisjuhlia vietetään Kuvakukossa kolmen elokuvan voimin
alkaen kello 15.00. Elokuvista
kaksi on niin ikään vuodelta 1939,
joista toinen on Victor Flemingin Tuulen viemää ja sitä saapuu
alustamaan Kansallisen audiovisuaalisen arkiston suunnittelija Anna
Taukoa pitänyt Viscult-festivaali palaa 1.-3. lokakuuta
teemalla Ääniä kuvassa – Sounds in Images. Avauselokuvana toimii joensuulaisen mediakulttuurin tutkija Jari
Kupiaisen Kastom Twelve, joka kertoo polynesialaisen
kulttuuriperinteen jatkuvuudesta ja nykytilasta. Lisäksi
ohjelmistosta löytyy esimerkiksi joensuulaisen Jussi
Virratvuoren Onnellinen hetki elämässä, joka kertoo
burn-outista kärsineen menestyskirjailija Kurt Vonnegutin vierailusta Kolilla. Festarin teemalla pyritään
kiinnittämään huomiota erityisesti ääneen dokumenttielokuvan merkitysten rakentajana.
Festivaalin ohjelma sisältää kaikille avoimia elokuvanäytöksiä kulttuurikeskus Kerubissa ja Karelia-ammattikorkeakoulun auditoriossa Joensuun Tiedepuistolla.
Lisäksi ohjelmaan kuuluu erityisesti korkeakouluopiskelijoille suunnattuja mutta muillekin avoimia luentoja ja
työpajoja. Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijat saavat osallistumisesta opintosuorituksia.
Antropologiseen, etnografiseen ja dokumenttielokuvaan keskittynyt Visuaalisen kulttuurin kansainvälinen
festivaali Viscult perustettiin Joensuussa vuonna 2001.
Ohjelma ja lisää tietoa löytyy osoitteesta viscult.net.
Kirjastossa taas livemusaa
Live-illat jatkuvat Joensuun pääkirjastossa. Akustisvoittoisissa ja folk-henkisissä illoissa on luvassa kaikenlaista
tummanpuhuvasta folkista kotikutoiseksi poppiin ja
kansanmusiikkiin tikkukanteleilla. Live-iltoihin on vapaa
pääsy, kuten kirjaston luonteeseen sopii. Esiintymässä on
Kara Sis 8. lokakuuta, Mustarinta 22. lokakuuta, Joonas
Aleksi 5. marraskuuta, Tikkursby 19. marraskuuta ja K.A.
Kemppilä 3. joulukuuta.
Medisiinarit juoksuttavat
Kuopiossa
Kuopiossa juostaan 30. syyskuuta AIDS/HIV-tietouden
puolesta. Ohjelma alkaa Kuopion matkustajasatamassa
kello 18 alkuverryttelyllä ja kello 18:30 ammutaan lähtölaukaus viiden kilometrin taivallukselle. Juoksijoille on
tarjolla palautusjuomaa, maalissa odottava haalarimerkki sekä lenkkisauna Vitriinillä. Tapahtuman järjestää
Suomen Medisiinariliiton ulkoasiainvaliokunta FiMSIC
yhdessä HIV-tukikeskuksen kanssa.
Kuvakukon ensimmäinen mainos
24.9.1939 Savo-lehdessä
Möttölä. Toinen elokuvista on Tarzanin poika-elokuva ja illan päättää
Janne Stormin ja Tero Holopaisen livenä paikan päällä säestämä
ruotsalainen klassikkoelokuva
Noita – Häxan vuodelta 1922.
Lisätietoa osoitteesta
www.kuvakukko.kuopio.fi.
Nais klubi Pannuhuoneella
Kuopion Pannuhuoneella esiintyy 18. lokakuuta neljä
naislauluntekijää. PAND - Taiteilijat rauhan puolesta
ryhmän järjestämä Pand:in nais klubi esittelee kuopiolaisyleisölle Riitta Leivon, Katja Luhtalan, Henna Hartikaisen ja Merikukka Kiviharjun. Soitto alkaa kello 22.00.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
21
Kurikan jatkot
katkolla
Helsinkiläinen yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät lämmitteli joensuulaisyleisöä Lehtiä Ilosaaressa- tapahtumassa. Yhtyeen keulahahmo Pertti Kurikka on ilmoittanut yhtyeen tarinan tulevan tiensä päähän parin vuoden sisällä, ja yhtyeen viimeisiä vuosia tallennetaankin parhaillaan mahdollisesti tulevaa dokumenttia varten. – Anna-Maria Tenhu, teksti & kuva
P
ertti Kurikka täyttää
60-vuotta kahden vuoden
päästä, ja silloin päättyy Kurikan mukaan myös yhtyeen
tarina.
”Sen jälkeen saatan jatkaa soolourallani. Minulla on jo nyt meneillään Kalevi
Helvetti- projekti, missä Kalevi kertoo
kammottavia kummitustarinoita. Kalevi
Helvetiltä on ilmestynyt kirja, olen kirjoittanut ja kuvittanut sen itse”, Kurikka
kertoo.
Yhtye kunnioittaa Kurikan päätöstä,
mutta muut jäsenet eivät kuitenkaan
halua miettiä asioita vielä kahden vuoden
päähän. Basisti Sami Helteen mukaan
ei ole oikein realistista, että yhtye voisi
jatkaa ilman Perttiä.
”Täähän on Pertin bändi, ei me jatketa
jos hän ei jatka”, Helle ilmoittaa ja kieltää
mahdollisuuden ottaa yhtyeen omiin
nimiinsä.
”Ei helvetissä, jos tästä tulis Sami
Helteen Nimipäivät niin ihan ensimmäiseksi mä antaisin kenkää tälle porukalla
ja sanosin että kiitti yhteisistä vuosista ja
tossa on ovi”, Helle vitsailee.
22
Uljas 6 | 26. 9. 2014
”Mun kihlattu ei tiedä, että mä sain siellä privaattiesityksen, mutta tän jutun jälkeen se ehkä saa tietää.
Yhtyeellä ei ole lainkaan musiikillisia eri-
mielisyyksiä, mutta siviilipuolella Helle
ottaa puolitosissaan yhteen sanoittaja
Kari Aallon kanssa.
”Se johtuu siitä kun Sami on Töölöstä
ja mä Kalliosta, me ei vaan voida tulla
toimeen sen takia. Sitäpaitsi Sami on
keskustalainen ja mä vihaan politiikkaa
yli kaiken”, Aalto manaa.
”Politiikot on siks perseestä, että
niiden puheesta ei saa mitään selvää,
ne lupaa asioita ja sitten niitä asioita ei
pidetä, ja onneks toi Samikin lähtee kohta
Tansaniaan sinne kehitystyöhön, niin
mun ei tarvitse kuunnella sitä vähään
aikaan.”
”No sulle tulee kuitenkin ikävä meikäläistä, mä tiedän sen”, Helle toteaa ja
tarkentaa olevansa mukana projektissa,
missä hänen työtiiminsä kehitysvammaisten radioasema Radio Valosta lähtee
Tansaniaan kouluttamaan Mtwaranalueen kehitysvammaisia.
”Mutta tää bändi on kuitenkin mun
perhe, vietän näiden jätkien kanssa enemmän aikaa kun mun biologisen perheeni
kanssa”, Helle fiilistelee.
Yhtyeen tiiviistä hengestä kertoo
myös se, että he eivät haaveile suurista
festivaalien päälavoista vaan kokoonpano
viihtyy pienemmillä keikkalavoilla.
”Mitä pienempi lava, sitä paremmin
me soitetaan”, Helle vakuuttaa.
Suosioon nousseen Kovasikajuttu-dokumenttiin ollaan kaavailemassa jatko-osaa,
mutta se on toistaiseksi vielä suunnitteluasteella. Materiaalia kuvataan kuitenkin
parhaillaan, ja yhtyeen jäsenet ovat kaikki
toiveikkaita elokuvan tekemisen suhteen.
Sami Helteen mukaan jatko-osa olisi
mahtava juttu.
”Ilman Kovasikajuttua meillä ei olisi
välttämättä ollenkaan faneja. Leffan ansiosta on päästy keikkailemaan ulkomaille,
ja päästy esimerkiksi lämmittelemään
Him-yhtyettä. Me on myös päästy tänne
Joensuuhun ainakin kaksikymmentä ker-
taa keikalle, tää on mahtava kaupunki”,
Helle ihastelee.
”Me ollaan nytkin joulukuussa lähdössä keikkarundille britteihin Hard Skinyhtyeen kanssa. Me coveroitiin niiden
biisi We are the wankers, ja mä tein siihen
suomenkieliset sanat”, Aalto kertoo.
”Me suomennettiin se silleen että me
ollaan runkkareita ja Helsingin kaupungin asuntolan kakaroita. Hard Skin käänsi
sitten meidän Miksei kukaan ymmärräbiisin.”
”Kannattaa myös etsiä käsiinsä
Pertin omakustanne lehti Kotipäivä,
me kirjoitetaan siihen kaikki ja siinä on
esimerkiksi mun raportti seksimessuilta. Mun kihlattu ei tiedä, että mä sain
siellä privaattiesityksen, mutta tän jutun
jälkeen se ehkä saa tietää, ja pitäähän sen
nyt jotakin kautta saada se tietää”, Kari
Aalto oivaltaa.
www.kalevihelvetti.com
Kotipäivä-lehti sähköpostiosoitteesta hikinauhat@
gmail.com. Yhdellä numerolla hintaa postikuluineen
2,50 €, kaksi numeroa neljällä eurolla. Kädestä
käteen -hinta 1,50€ / numero.
Uljas 6 | 26. 9. 2014
23
JESS AND THE ANCIENT ONES
Kuopiolaisbändi maailmalle
legendan matkassa
Metallilegenda King Diamond ihastui kuopiolaisen Jess and the Ancient Onesin psykedeeliseen
rockiin ja pyysi heidät mukaansa Amerikan kiertueelle. Kysyimme, millä uuden mantereen hevimiesten sydämet sulatetaan ja tuleeko limusiini samppanjalaseineen olemaan bändille arkipäivää. –Maiju Pohjolainen, teksti & Svart Records, kuva
T
Leif Lindblom (oik.) ja Ilkka Matila pystyvät kumpikin samaistumaan suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden välimaastossa risteilemiseen. Matila kertoo itsekin tykkäävänsä vadelmaveneistä
Identiteettiviidakon keskellä
Lokakuun alussa elokuvateattereihin saapuva Vadelmavenepakolainen sai ohjaaja Leif Lindblomin
ja tuottaja Ilkka Matilan pohtimaan kansallisten identiteettien kirjoa. Parivaljakon lapsuudenmuistot
kiillottavat Ruotsin sädekehää entisestään. – Nina Jääskeläinen, teksti & Pasi Huttunen, kuva
V
adelmavenepakolaisen
pressinäytös on juuri päättynyt ja Ilkka Matila ja Leif
Lindblom ovat istuutuneet
vieretysten tyhjän salin penkeille. Matilainen opastaa hyväntuulisesti
Lindblomia suomen kielen kanssa. Kuuden vuoden mittainen projekti elokuvan
parissa on tuotu päätökseensä.
”Kun sain Miika Nousiaisen esikoisteoksen luettavakseni kahdeksan vuotta
sitten, tuottamani Äideistä parhain –elokuva oli juuri valmistunut, ja huomasin,
että kirjassa käsitellään hieman samanlaisia teemoja. Tällaiset kansallista traumaa
ja identiteetin löytämistä koskevat aiheet
ovat aina kiinnostaneet minua”, Matila
kertoo.
Vadelmavenepakolaisen keskiössä
on Mikko Virtanen, jonka identiteetti
on kadoksissa. Useiden sattumusten
kautta Mikko päätyy elämään unelmiensa
24
Uljas 2 | 21. 2. 2014
elämää Tukholmaan, ruotsalaisen Mikael
Anderssonin henkilöllisyydellä.
”Elokuvan romanttisen komediallinen
rakenne oli tarkoin suunniteltu ja pyrimme saamaan Mikon hahmoon tietynlaista
inhimillisyyttä, johon voi samaistua.
Tahdoimme välttää sen mitä teatteriadaptaatioissa saattaa käydä - niistä tulee
helposti pitkitettyjä ruotsalaisvitsejä”,
Matila kertoo.
Elokuvassa on edustettuna useita
kansallisia identiteettejä – on ruotsalaisia, suomenruotsalaisia, suomalaisia ja
ruotsinsuomalaisia.
Matilan perhe on suomalainen, mutta
ruotsin kieltä pidettiin suuressa arvossa
ja hän oppikin sen melko nuorena.
”Ruotsin historia on kiinnostava ja
onhan Ruotsi kuitenkin niin tärkeä osa
Suomea ja meidän olemassaoloamme.
Kuulun siihen ikäpolveen, kun ei ollut
vielä halpalentoyhtiöitä, ja jos tahtoi
muualle Eurooppaan, vei tie aina Ruotsin
kautta”, Matila kertoo.
Lindblom kävi koulunsa syntymäkaupungissaan Södertäljenissä, jossa pakolaisia oli paljon eri puolilta maailmaa.
”Vaikka olin viettänyt ensimmäiset
vuoteni suomen kielen ja suomalaisten
parissa, niin pakolaiset näkivät minut
ruotsalaisena. Siitä syystä identiteeteistäni ruotsalaisuus korostui.”
”Elokuvassa on kohtaus, jossa ruotsalaiseen joulupöytään tuodaan suomalaisia
joululaatikoita. Se on varmasti kaikista
ruotsinsuomalaisista erityisen hauska,
sillä se oli lapsuudessani ainoa ylpeyden
aiheista, että pystyimme sanomaan, että
tällaisia on Suomessa”, Lindblom nauraa.
Omia lapsuudenmuistoja jäljittäessään
Matila kertoo pystyvänsä samaistumaan
elokuvan alkukohtaukseen, jossa Mikon
perhe ajaa Ruotsissa ja tämä syö auton
takapenkillä vadelmavenemakeisia.
”Ruotsissa paistoi aina aurinko, karkkipussit olivat hyviä ja halpoja. Ja ennen
kaikkea suurempia”, Matila muistelee.
Elokuva valittiin Norjassa järjestettävällä
Haugesundin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla vuoden parhaaksi pohjoismaiseksi elokuvaksi.
”Todennäköisesti syynä oli se, että
kyseessä on niin yleismaailmallinen komedia. Se on suunnattu laajalle yleisölle,
kun sieltä löytyvät ne neljä eri identiteettiä, joihin samaistua”, Matila pohtii.
”On hauskaa nähdä kuinka ihmiset
reagoivat eri kohtauksiin. Ensimmäiset
esitykset olivat Ruotsissa ja siellä naurettiin niin paljon. Täällä koko sali saattoi
olla hiljaa samaisten kohtausten aikana.
Voi olla, että teimme komedian, jota on
tarkoitus fungeerata kahdessa maassa”,
Lindblom kertoo.
oisinaan Internetissäkin
tapahtuu ihmeitä. Kävipä
nimittäin niin, että metallijärkäle King Diamond
suunnitteli kiertuetta
Pohjois-Amerikkaan ja etsi keikoilleen
sopivaa lämmittelijää. Artisti törmäsi
YouTubessa kuopiolaisen Jess and the
Ancient Ones -yhtyeen musiikkiin ja
viittasi kintaalla levy-yhtiön ehdottamille lämppäribändiehdokkaille. Tällä
kertaa kiertueelle tarvittaisiin savolaista
psykedeliaa.
”Loppukesästä saatiin levy-yhtiöltä
puhelu, että King Diamond oli oikein
henkilökohtaisesti kutsunut meidät mukaan. Aika sanattomaksihan se veti. Toki
tuollaisista tapahtumista aina unelmoi,
mutta oli vaikea uskoa, että sellainen
sattui nyt omalle kohdalle”, tunnelmoi
yhtyeen kitaristi Thomas Corpse paria
viikkoa ennen kiertueen alkua.
Kutsu oli kaikille Ancient Onesin
jäsenille suuri kunnia, eikä vähiten siksi,
että moni bändin jäsenistä on jo pitkään
fanittanut sekä King Diamondia että
hänen entistä yhtyettään Mercyful Fatea.
Pohjois-Amerikan kiertäminen olisi jo
itsessäänkin saavutus, mutta sen tekeminen yhdessä nuoruusvuosien idolin
kanssa saa sukat pyörimään jaloissa
oikein toden teolla.
Corpse muistelee ostaneensa nuorempana Mercyful Faten Melissa-albumin
luultuaan sitä kansitaiteen perusteella
black metal -levyksi. Musiikki ei sytyttänyt ensikuulemalla, mutta palattuaan
asiaan muutamia vuosia myöhemmin
miehen mieltymykset olivat jo muuttuneet.
”Vinyylihyllystä löytyy nykyäänkin
molempien bändien tuotantoa. Levyjen
loistavat tarinat iskevät edelleen kovaa.”
Nykyään kysymyksen voi asetella
myös toisin päin: mikä Jess and the Ancient Onesissa viehättää King Diamondia? Savolaisten on vaikea kehua itseään,
mutta Corpsella on asiasta jonkinlainen
aavistus.
”Varsinkin uudesta materiaalista
kuulee sen, että bändin oman soundin
löytyminen alkaa olla hyvin lähellä. Siihen liittyy esimerkiksi ennakkoluulottomampi melodioiden ja skaalojen käyttö.
Kun surffia yhdistetään unkarilaisen
mustalaiskaalaan, syntyy hyvin erilainen
viba.”
Sanoituksetkaan eivät ole kitaristin
mielestä aivan perinteistä rokkihömppää,
vaan niihin on pyritty hakemaan tietoi-
sesti syvyyttä ja ehkä hieman arvoituksellisuuttakin. Kokonaisuuden kruunaa
upeaääninen laulaja, Jess.
Sävellykset ja sanoitukset ovat tähän
mennessä olleet lähinnä Corpsen itsensä
käsialaa. Metallin ystävät muistavat
miehen muun muassa kuopiolaisen Deathchainin riveistä. Kuinka death metal
-muusikko päätyi tekemään psykedeelistä, jopa avant-gardea läheltä liippaavaa
rockia?
”Äärirunttausta tuli soitettua toistakymmentä vuotta ennen kuin huomasi,
että kitarasta lähtee muutakin ääntä
kuin se räime. Metallibiisejä tuli tehtyä
erilaiseen tarkoitukseen, se oli sellaista
menevää perjantai-illan kerrasta päähän
nousevan tavaran kehittelyä ja aggression
purkua”, Corpse myhäilee.
Ancient Onesille säveltäminen on sen
sijaan tuntunut jopa terapeuttiselta.
”Kevyen musiikin puolella ei yritä
liikaa vaan odottaa aitoa inspiraatiota.
Milloin tahansa voi tulla joku väläys, joka
täytyy sitten yrittää parhaansa mukaan
muistaa ja tulkita.”
Jess and the Ancient Ones aikoo aloittaa Amerikan valloituksensa suhteellisen
nöyrin mielin. Corpse muistuttaa, että
King Diamondin yleisö koostuu pitkälti
heavy metal -faneista, joten ikävimmässä
tapauksessa Ancient Ones voi jäädä kiertueella väliinputoajan rooliin.
”Tunnustelemaanhan sitä on lähdettävä. Saa nähdä, miten hevimiehille
toimi rautalanka ja psykedelia, meidän
melodiat ja skaalat voivat tuntua alkuun
vähän hassuilta. Mutta jos ihmiset pitävät
avoimesti silmät ja korvat auki, niin siitähän se peli voisi auetakin.”
Keikkapaikat tulevat olemaan kiertueella hieman tavallista suurempia, mutta
varsinaista glamouria ei ole tiedossa
ainakaan tällä kertaa. Edessä on lukemattomia kilometrejä autossa sekä tuntikausia odottelua ja säätämistä. Tämä on
kuitenkin kymmeniä, ellei jopa satoja
keikkoja heittäneille muusikoille tuttua
tavaraa.
”Ei me siellä skumppapullot kädessä
pyöritä. Kultaisten kulkupelien sijaan
voi olla, että ajelemme viidellä ladalla
peräkanaa, sillä sopivaa keikkabussia ei
ole vieläkään löytynyt.”
Luottoa omaan tekemiseen löytyy
kyllä. Ancient Ones on sopinut kiertueen
välipäiville myös omia keikkoja, fanitapaamisia ja haastattelujakin useammassa kaupungissa. Yhtye on pyöritellyt
paperilla jo isompiakin Pohjois-Amerikan
King Diamond löysi Jess and the Ancient Onesin lämppärikseen Amerikan kiertueelle. Kitaristi Thomas Corpse (oik.) repi pelihousunsa kun vanha fanituksen kohde otti yhteyttä.
diilejä ja kuvioita mutta niiden sisältö
halutaan pitää vielä toistaiseksi salaisuutena.
Kiertue starttaa käyntiin lokakuun
alussa ja sisältää parikymmentä keikkaa
Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
”Kiertuetta järjestelleet ihmiset ovat
olleet rapakon takana positiivisessa shokissa. Nykyään metallimusiikin yleisöstä
käydään kovaa kilpailua, mutta nyt on
kova usko kiertueen menestykseen”,
Corpse kertoo.
Pohjois-Amerikan jälkeen yhtye heittää
vielä pari keikkaa Saksassa. Kyselyjä on
tullut muualtakin Euroopasta, mutta loppuvuodesta on jo pakko keskittyä levyn
tekemiseen.
”Näillä näkymin uusi albumi on
tulossa ensi toukokuussa. Meillä on taas
iso liuta kappaleita sovitettavana, eräskin
biisi on 17 minuutin mittainen. Sovitapa
se sitten seitsemän ihmisen soitettavaksi.”
Uljas 6 | 26. 9. 2014
25
Teatteri
JOYT
Onnellisuus on nykyajan käärmeöljy
Onnellisuutta tutkiva Joensuun ylioppilasteatterin Onnenkalu-trilogia saapuu viimeiseen osaansa. Suurennuslasin alle
asetetaan näennäisonnea tarjoavat tyhjät kliseet. – Pasi Huttunen, teksti & JoYT, kuva
Onnellisuuden tavoittelu on kenties
tärkein nykyistä yhteiskuntaa pyörittävä
voima. Se nostaa ja kaataa talouksia ja
yhteiskuntia. Siksi on muistettava kysyä,
kuka onnellisuuden määrittelee ja millä
ehdoilla. Samu Heikinmatti ja Tommi
Kaplas käsittelevät teemaa nyt jo kuudetta vuotta ja näytelmätrilogia on saapunut
viimeiseen osaansa. Juoneltaan Saiturin
jouluyötä mukaileva Operaatio Onnenkalu III: Aurinkokuningas saa ensi-iltansa
Joensuun ylioppilasteatterissa 3. lokakuuta. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet
Heikinmatti ja Kaplas. Näytelmän ohjaa
Heikinmatti ja apulaisohjaajana toimii
Niko Rotko. Kaikki kolme ovat ylioppilasteatteriveteraaneja.
”Ajatus onnellisuuden käsittelystä
lähti, kun keskustelimme Tommin kanssa
siitä, haluaako ihminen mielihyvää vai
onnea. Mieleeni juolahti onni kauppatavarana, nykyajan käärmeöljynä. Hyviä
esimerkkejä tällaisesta näennäisonnesta
tiivistettynä tyhjiin kliseisiin löytyy todella paljon nykymediasta”, Heikinmatti
kuvailee ja jatkaa:
”En tässä paljasta irvailumme kohteita, mutta kyllä ne näytelmästä käyvät
hyvin selville. Ihmiset turvautuvat uskontoon, new age –guruihin tai vaikkapa
Paolo Coelhon aforismeihin etsiessään
onnea. Itse väittäisin kuitenkin, että ne
ovat vain välineitä, joiden avulla myydään
Joensuun teatterijohtajalle
tarjotaan jatkopestiä
Teatterinjohtaja Vihtori Rämälle ollaan tarjoamassa toistaiseksi jatkuvaa johtajasopimusta.
Lokakuun alussa selvinnee löytävätkö Rämä ja Pohjois-Karjalan teatteriyhdistys luottamuksen ja yhteisymmärryksen. – Jarkko Kumpulainen, teksti & Joona Sipi, kuva
J
oensuun kaupunginteatteri on ehkä
karistamassa johtajiaan riivanneen
kahden vuoden kirouksen. PohjoisKarjalan teatteriyhdistys sekä teatterinjohtaja Vihtori Rämä neuvottelevat
parhaillaan uuden johtajasopimuksen
sisällöistä. Ratkaisu on odotettavissa
mahdollisesti jo lokakuun ensimmäisenä
päivänä, kun teatteriyhdistyksen hallitus
pitää seuraavan kokouksensa.
Sekä teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen (kok.) että
teatterinjohtaja Vihtori Rämä kokevat
molemmat, ettei jatko ole kuitenkaan
vielä selvä. Sopimuksen sisällöissä on
punnittavaa molemmin puolin, sillä
käsillä oleva sopimus on johtajasopimus,
joka on Hartikaisen mukaan verrattavissa
toimitusjohtajien sopimuksiin. Kysei-
26
Uljas 6 | 26. 9. 2014
nen sopimus voitaisiin muun muassa
irtisanoa ilman erityisiä työsopimuslain
mukaisia perusteita.
Kesäkuussa alkaneen kohun edetessä
kritiikki on lennellyt molempiin suuntiin.
Julkinen sana näyttää selkeästi kääntyneen teatterin uudistajaksi profiloidun
Vihtori Rämän puolelle.
”Tämä lokahan ei ole tässä meiltä
lähtenyt vaan se on tullut meille päin”,
Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen
puheenjohtaja Pasi Hartikainen kokee.
”Tässä on esiintynyt asiantuntijoina
ihmisiä, jotka ovat jonkun mielikuvan
tai tiedon varassa. Minustakin on tehty
joissakin haastatteluissa pääkonnaa
tämän näytelmän käsikirjoitukseen.
Mutta en minä halua sitä roolia ottaa. Ei
tässä kenelläkään ole mitään poliittisia
intohimoja tai kannusteluja”, Hartikainen tarkentaa.
Hartikainen ei ole suostunut yksilöimään useammassakin haastattelussa
mainitsemiaan Rämän toiminnasta
kantautuneita viestejä, jotka olisivat
vaikuttaneet sopimuksen jatkamiseen
kesäkuussa.
”Nyt keskustellaan rauhassa, ja ollaan
rauhassa. Tässä on kuitenkin niin paljon
epäselvää puhetta ja paljon väärinymmärryksiä kaikkiin suuntiin”, teatterinjohtaja
Vihtori Rämä puolestaan toteaa.
”Jos meillä on halu päästä tästä yli,
niin se on minusta olennaisin asia. Hyvän
yhteisön merkki ei ole mielestäni se,
ettei tehdä virheitä, vaan se miten niistä
riidoista ja konflikteista selvitään”, Rämä
tarkentaa.
mielihyvää – vähän kuin teatterikin”
Kolme Onnenkalu-näytelmää ovat
itsenäisiä teoksia, mutta tematiikka ja
tyyli on Heikinmatin mukaan sitonut ne
trilogiaksi.
”Eihän Kieslovskin Kolme väriä –trilogiassakaan ole suuria juonellisia yhteneväisyyksiä.”
Heikinmatin mukaan perusajatuksen
voi kiteyttää niin, että ihminen ei muutu.
Olen itse kuvaillut trilogian edellistä
vuonna 2012 ensi-iltansa saanutta osaa
Operaatio Onnenkalu II: Maisterin varjossa anarkistiseksi karnevaaliksi. Heikinmatin määrittely nyt ensi-iltaan tulevasta
teoksesta on samansuuntainen.
”Onnenkalut ovat olleet aina hahmovetoisia siten, että – tyyppikomedian
tapaan – yksi hahmo edustaa yhtä ominaisuutta. Siinä on sekoitus farssia, satiiria
ja absurdismia katkeransuolaisella tragediasydämellä. Vähän kuin Kingis-jäätelö
helvetistä”, Heikinmatti kuvailee.
Ylioppilasteatteri on luonteva paikka
kokeilla asioita, ja parhaimmillaan sitä
kautta löydetään jotain uutta ja tärkeää.
”Ylioppilasteatterien esitykset kommentoivat laitosteatteria herkemmin
yhteiskuntaa, mikä saattaa tietysti välillä
käydä katsojakunnalle jopa hieman raskaaksi. Puhtaita viihdepläjäyksiä meiltä
näkee harvemmin”, Heikinmatti toteaa.
Onnenkalu-trilogian viimeinen osa Aurinkokuningas aloittaa Joensuun ylioppilasteatterin
syksyn. Kuvassa vasemmalta Tapio Törrönen, Ida Käkelä ja Ville Rautiainen.
Arvio
Kauden koskettavin kyynel
Rämän puheista voi tulkita, että
konfliktissa on yhteisön eheyttämisen
mahdollisuus.
”Minua ei kiinnosta etsiä syyllisiä vaan
minua kiinnostavat syyt, ja ne ovat aina
syvemmällä. Ne pitäisi löytää, että yhteisö tai organisaatio kehittyisi ja menisi
eteenpäin. Jos joku vaan aina poistuu,
niin syyt taustalla jäävät elämään. Eivät
ne ole koskaan vain yhden ihmisen teettämiä ne traumat ja toimintatavat mitkä
yhteisöä ylläpitää”, Rämä toteaa.
”Jos me oikeasti pystymme hallituksen kanssa käsittelemään nämä asioina,
niin minusta se on aika vahva signaali,
koska minä haluan toimia luottamuksellisessa ympäristössä”, Rämä toteaa.
Hartikaisen mielestä luottamus palautuu jos sopimus päädytään solmimaan.
”Eikös sen luottamussuhteen voi
katsoa siitä sitten rakentuneen, jos se
tehdään se uusi sopimus. Eikös sen näin
voisi kuvitella”, Hartikainen ajattelee.
Vastarinta on erinomainen, kauhean kaunis näytelmä. 30. tammikuuta Teatteri
Jurkassa ensi-iltansa ja 20. syyskuuta
Joensuun ensi-iltansa saanut Mikko Roihan ohjaus ja dramatisointi ranskalaisen
Marguerite Durasin omaelämäkerrallisen Tuska-romaanin kolmesta novellista
on kerännyt kiittäviä arvioita. Ja syystä.
Näytelmä on paljon tavanomaista
enemmän sellainen, että sen onnistuminen tai epäonnistuminen on näyttelijöiden varassa. Näyttelijäkolmikko
Tanjalotta Räikkä, Laura Rämä ja
Anna-Leena Sipilä tekevät kaikki vaikuttavaa työtä. Sipilä kompastelee sanoihinsa alkupuolen kiireessään ja Tanjalotta
Räikän tuskanaamio rakoilee ajoittain
heikentäen tilanteen intensiteettiä,
mutta kokonaisuutena näyttelijäntyö on
hienoa ja usein koskettavaa katseltavaa.
Ensi-illassa nähty yksi ainut kyynel Sipilän poskella oli tehokeinona äärimmäisen
vaikuttava.
Kaupunginteatterin pieni näyttämö
on kutistettu vielä normaalia pienemmäksi ja ahtaammaksi. Ruumis on vahvasti läsnä minimaalisella lavastuksella
ja pienellä kokoonpanolla toteutetussa
näytelmässä. Toisen maailmansodan ajan
miehitettyyn Ranskaan ja sodan jälkilöylyihin sijoittuvista kolmesta toisiinsa
liittyvästä tarinasta koostettu näytelmä
tuo tuskan, ahdistuksen ja sietämättömien ristiriitojen repimän ihmisen lähelle.
Vastarinta tarkoittaa Durasin teksteissä
joutumista tilanteisiin, joissa joutuu tekemään hirvittäviä asioita, kohtuuttomia
valintoja ja katsomaan pimeää puoltaan
syvälle silmiin.
Ihmisen heikkous nostaa päätään
myös suhtautumisessa keskitysleiriltä
selviytyneen kauhealla tavalla muuttuneeseen ulkomuotoon. Tämä tuodaan
lavalla ilmi yksinkertaisen tehokkaasti
sideharson avulla. Vahvaa ruumiillisuutta
tuo lähelle myös suora puhe ihmisen ruu-
miin eritteistä, lähinnä paskasta. Kyse ei
ole itsetarkoituksesta kohauttamisesta,
vaan sillä tuodaan esiin tarinan kannalta
olennainen asia taitavasti.
”Elämä jatkuu kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan.
Näytelmän loppu ei kevennä tunnelmaa, vaan oven sulkeutuminen lopullisen
tuntuisesti jättää pohtimaan ihmisen
kykyä huonoihin ratkaisuihin ja silkkaan
pahuuteen. Vastarinta on tekstinä ja
toteutuksena yhteiskunnallisesti vahva
etenkin siksi, että se ei päästä katsojaa pakenemaan toiseuttamisen muurin taakse.
Pahantekijänä eivät ole natsit, saksalaiset
tai ketkään muutkaan toiset, vaan ihminen. Yksinkertaisesti ihminen, joka ei ole
sen enempää puhtaasti paha kuin hyväkään. Pahuuden käsitteen sisältö tyhjenee siitä helpottavasta, etäännyttävästä
SS-miehestä tai muusta pahan karikatyyristä. Asiaa ei karvevalisoida, kevennetä,
eikä lyödä leikiksi. Kunnianhimoinen
toteutus välttää sortumisen nihilismiin,
vaikka se olisi tässä tavattoman helppoa.
Elämä jatkuu kaikessa kauheudessaan ja
kauneudessaan.
Kyynikko voisi ajatella, että ohjaaja
Mikko Roihalla on ollut oma lehmä ojassa
hänen puolustaessaan Vihtori Rämää
tämän teatterinjohtajuuden jatkumisesta
käydyn keskustelun aikana nimenomaan
Rämän aikaan tehtyjen yhteistuotantojen vuoksi. Se ei kuitenkaan muuta siitä
tosiseikkaa, että nämä yhteistuotannot
ovat valtakunnallisesti merkittäviä, ja
joensuulaisittain katsottuna hilaavat paikallisen teatterin kiinnostavuutta monta
astetta ylöspäin.
Pasi Huttunen
Uljas 6 | 26. 9. 2014
27
ISYY:LLÄ ON ASIAA
Tapahtumat
TAPAHTUU
Akateemiset Airot 2014
Akateemiset airot -soututapahtuma kisataan
Savonlinnan kampuksella tänä vuonna jo 31. perättäisen kerran. Tapahtuma järjestetään Kauppatorin
matkustajasatamassa tiistaina 30.9.2014 klo 17
alkaen.
Akateemiset airot on kirkkoveneen soutukisa,
jossa eri oppilaitosten opiskelijoista ja henkilökunnasta koostuvat joukkueet kilpailevat toisiaan
vastaan. Soutumatkaa joukkueille kertyy yhteensä
noin 10 kilometriä Savonlinnan ydinkeskustan ympäri. Kisan lähtö ja maali sijaitsevat samalla viivalla
matkustajasatamassa.
Soutujoukkueet koostuvat 14 soutajasta ja kapteenista sekä mahdollisista varajäsenistä. Jokaisessa
joukkueessa tulee myös olla vähintään kuusi naispuolista osallistujaa. Kisan voittajaksi kruunataan ja
kukitetaan kunnianosoitusten saattelemana
ensimmäiseksi maaliin tullut joukkue, joka
on toiminut koko matkan kilpailusääntöjen
mukaisesti.
Joukkueiden ilmoittautumisaika Akateemisiin Airoihin on päättynyt 21.9. Itä-Suomen
yliopistosta kilpailemaan saapuu ainakin
kaksi soututiimiä. Tule siis Kauppatorille
seuraamaan huimaavan jännittävää kisaa ja
kannustamaan UEF:n omat soutujoukkueet
voittoon!
Lisätietoja kisasta:
Heidi Hänninen, Itä-Suomen yliopiston
ylioppilaskunnan Savonlinnan kampuksen
liikuntavastaava, [email protected].
Kaikki kampukset
1.10. hakuaika ISYY:n vuosijuhlamestariksi päättyy
6.–12.10. ISYY:n Liikunta- ja hyvinvointiviikko
7.10. Liikuntailtapäivä
7.10. ISYY:n kaikki kampustoimistot auki klo 9–11
13.–17.10. ISYY:n kaikki kampustoimistot lomalla
13.–17.10. Kehitysyhteistyöviikko
Joensuu:
1.10. ISYY:n täydennyshaku syyslukukaudella 2014 toteutettaville hankkeille päättyy
7.10. Liikuntailtapäivän jatkobileet, Kerubi ja Ilona
14.10. Suomen ensimmäinen korkeakoulujen katukorisliiga Kataja Basket Campus
Serie starttaa
21.–22.10. Sykettä Susirajalla markkinointitapahtuma
25.10. Opiskelijoiden SM-kisat: Karjalainen Kolmiottelu
Kuopio:
29.9. Suolan yhteiskristillinen rukoushetki klo 16, Studentian Kappeli
30.9. AIDS-juoksu klo 18, Kuopion Matkustajasatama
27.9. OPKOlla Uudestisyntynyt minä klo 18
30.9. MatchingDay-rekrytointipäivä
1.10. Beer Pong Tournament, Puikkari
4.10. OPKOlla Panu Rantakokko: Lähetys - Jumalan vai ihmisen työtä klo 18
6.10. Suolan yhteiskristillinen rukoushetki klo 16, Studentian Kappeli
6.10. Leffailta Wanhalla Pappilalla: The Truman Show klo 18.30, Kuninkaankatu 12
9.10. Hyvät Kuvat: Gloria klo 17.30 ja 20, Kino Kuvakukko
11.10. Hard Days Night Part II klo 19, Kuopiohalli
9.–13.10. ESN KISA: Trip to St. Petersburg
22.10. YTHS:n Elämäntaitokurssi alkaa
Savonlinna:
30.9. Akateemiset Airot
30.9. Ainejärjestöolympialaiset
9.10. OKL-MAMK norsupalloturnaus
14.10. Timppa-risteily
ISYY:n lihalla
Uusiin haasteisiin siirtyjä
ISYY:tä ei olisi ilman aktiivisia toimijoita. Palstalla esitellään kuukausittain yksi tekijä. Vuorossa on työnsä ISYY:n pääsihteerinä 22.9 jättänyt
Janne Mertanen
Janne aloitti pestinsä ISYY:ssä 1.1.2010.
Sitä ennen hän toimi pääsihteerinä
Kuopion yliopiston ylioppilaskunnassa.
Yli nelivuotisen työrupeaman päätteeksi tunnelmat ovat samalla kertaa
haikeat ja iloiset.
– Eniten jään kaipaamaan työkavereita. Olen kuitenkin myös innoissani
uusista tuulista ja siitä, että siirrän
nyt soihdun seuraavalle, joka pääsee
kehittämään ISYY:tä eteenpäin. Se on
kaikkien etu.
Urheilumetaforien suurella ystävällä
on neuvo myös seuraajalleen:
– Tämä ei ole sprintti, vaan maratooni. Maailmaa ei saa valmiiksi hetkessä,
joten kannattaa kiinnittää huomiota
omaan ja läheisten jaksamiseen. Ei pidä
spurtata koko aikaa täysillä, vaan muistaa pysähtyä välillä tankkauspisteelle ja
kerätä energiaa.
Janne Mertanen
Kuka: Janne Mertanen
Mitä: Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan väistyvä pääsihteeri
Missä: Kaikilla ISYY:n kampuksilla
Savonlinnan toimisto
ma-to
10-14
Kuopion toimisto
ma, ti 10-15
Joensuun toimisto
ma, ti
10-15
Kuninkaankartanonkatu 7
pe
10-13
Yliopistonranta 3
to
10-15
Yliopistokatu 7, Haltia 2.krs
to
10-15
57100 SAVONLINNA
70211 KUOPIO
pe
10-13
80100 JOENSUU
pe
10-13
[email protected]
[email protected]
[email protected]
044 576 8430
044 576 8419
050 341 6346
ISYY:n verkkosivut: www.isyy.fi, Facebook: www.facebook.com/fbISYY, Wiikko-Ärsyke: ISYY:n kampuskohtainen viikkotiedote uutiskirjeenä sähköpostiisi.
Lisätietoja: [email protected], ISYY-info sähköpostilista:L iity kampuksesi listalle. Lisätietoja [email protected], Twitter: @ISYYH, ISYY sivun toimitus: tiedostusihteeri Heljä Koistinen.
28
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Uljas
Uljas61| |26.
24.9.1. 2014
29
LET’S BESSERWISSER!
Kerta-annos
SCHOPENHAUER TAITEEN
JA MUSIIKIN FILOSOFINA
A
rthur Schopenhauer on
1800-luvun merkittävimpiä
filosofeja, joka tuli tunnetuksi
pessimistisestä maailmankatsomuksestaan. Schopenhauerin
ajattelussa taide on filosofian ohella yksi niistä keinoista, jonka avulla ihmiskunta yrittää
ratkaista elämään sisältyvän suuren arvoituksen. Logiikan sijaan Schopenhauer korosti
intohimojen, vaistojen ja viettien merkitystä,
jotka pohjimmiltaan hallitsevat ihmiselämää.
Schopenhauerin mukaan elämän perustana on tahto, joka on kaikkialla luonnossa
läsnäoleva sokea ja päämäärätön alkuvoima.
Tahto tekee maailmasta loputonta kamppailua, joka on täynnä kärsimystä, kaipausta
ja ristiriitoja. Elämän taistelusta voi vapautua vasta, kun käsittää, että kukaan ei kärsi
maailmassa yksin. Samaistuessaan muiden
tuskaan, myötätunto valtaa ihmismielen ja
itsekeskeiset pyrkimykset lakkaavat.
Taiteen tehtävänä on Schopenhauerin mukaan auttaa hyväksymään elämän traagisuus
ilman, että se synnyttää ahdistusta. Koska
taideteoksen välittämiä tunnetiloja voidaan
tarkastella ulkopuolisesta näkökulmasta, ne
havaitaan puhtaammin. Taide pelastaa ihmis-
Sanna Hukkanen | Korpi
kunnan kärsimykseltä, jonka elämäntahdon
levottomuus synnyttää. Kun ihminen myöntää taiteen kautta oma rajallisuutensa, mieli
vapautuu pyrkimyksistä ja saavuttaa levon.
Esteettisesti tarkasteltuna myös armottomasta maailmasta voidaan löytää kauneutta.
Schopenhauer uskoi kaikkein korkeimman
taidemuodon olevan musiikki, sillä se heijastelee todellisuutta välittömästi. Säveltäjä
ilmaisee musiikin välityksellä omia tunnetilojaan ja samalla elämäntahdon kiihkeää liikehdintää. Kuulija ymmärtää musiikin kautta
maailmantuskan, jota vastaan hän ei enää
yritä taistella, vaan hyväksyy osaksi elämää.
Luultavasti Schopenhauerin filosofia
kiehtoo taiteilijoita, jotka haluavat paeta
arkipäiväistä elämää. Schopenhauerin heikkoutena voi pitää hänen huumorintajuttomuuttaan. Myös koominen taide voi paljastaa
inhimillisen elämän rajallisuuden ja auttaa
murtautumaan ulos yksilökeskeisen ajattelutavan kahleista. Komedian elementit tekevät
maailmasta tragikoomisen esityksen puhtaan
murhenäytelmän sijaan.
Tomi Hämäläinen
Itäiset Turhan Tietäjät ry
1
Minkä saaren pääsaari on Unguja, toiseksi suurin
Pemba? Suurin osa asukkaista on viereiseltä mantereelta. Lisäksi huomattava arabiväestö. Saaret siirtyivät
Omanin sulttaanin alaisuuteen siinä 1700. Eläminen
perustui norsunluuhun, mausteisiin ja orjakauppaan.
Kun sakemanni tuppasi levottomaksi ja valtaili alueita läheiseltä
mantereelta 1800-luvun lopulla, päätti Iso-Britannia rosvota
saaren itselleen. Tämä johti maailman lyhyimpään 38 minuuttia
kestäneeseen sotaan. Saari itsenäistyi 1963 ja siitä tuli perustuslaillinen sulttaanikunta. Vuonna 1964 tapahtui vallankumous,
jota johti Afro Shiraz-puolue, ja jonka jälkeen saari yhdistyi
erääseen mantereen valtioon. Muuan Jack Black tuumailee
ihmissuhdeongelmiaan tyyliin: ”What’s your favorite dish? / I’m
not gonna cook it / But I’ll order it from ……
1) Sansibar. X) Madagaskar. 2) Mauritius
2
Minkä kaupungin laitamilla virtaa Foylejoki? Natiivien kielellä se on Doire tai Dhoire. Se sijaitsee lähellä
erään tasavallan rajaa, ollen maansa toiseksi suurin,
ja erään saaren neljänneksi suurin kaupunki. Sen
asukkaat kiistelevät nimestä: paikallisista useimmat
käyttävät lyhempää versiota, mutta osa porukoista on mieltä
tuota, että pitempi olisi passelimpi – siis se, jonka alussa on erään
pääkaupungin nimi. Tammikuussa 1972 kaupungissa tapahtui jotakin sellaista, joka päätyi erään yhtyeen hitiksi: ”Broken bottles
under children’s feet /Bodies strewn across the dead end street/
But I won’t heed the battle call………Sunday, Bloody Sunday…..
1) Londonkerry. X) Dublin. 2) Londonderry.
3
Kenen tunnetuimmat puolisot olivat Orson Welles
ja Ali Khan? 1940-luvun seksisymboli, joka totesi
aikanaan: ”Miehet menevät sänkyyn Gildan kanssa,
mutta heräävät minun vierestäni.” Kuoli 1987 Alzheimerin tautiin ja oli eräässä vuoden 1994 elokuvassa
merkittävässä roolissa – kuvana seinällä ja leffan suomalaisessa
nimessä. Oikealta nimeltään Margarita Carmen Cansino.
1) Gina Lollobrigida. X) Rita Hayworth. 2) Jayne Mansfield.
4
Kuka saapui Ujijiin marraskuun 10. päivä 1871? Hän
oli lobannut vuosien ajan New York Herald-lehteä
retkikuntaa varten ja teki lopulta sopimuksen lehden kanssa. Henkilömme tiedusteli kuinka paljon
hän voi kuluttaa retkellään, saaden vastauksen:
”Nosta 1000 puntaa nyt, ja kun olet kuluttanut sen nosta toiset
1000, ja kun se on kulutettu nosta 1000 lisää, ja kun se on kulutettu nosta 1000 lisää, ja niin edelleen, kunhan löydät ……!!!!”
Tiettävästi hän lausui paikalla jotain jota siteerattiin sanomalehdistössä, sellaista joka on jäänyt elämään historian annaaleihin.
1) Cecil Rhodes. X) Henry Morton Stanley. 2) David
Livingstone.
5
Mikä lontoolainen hotelli on saanut nimensä erään
kreivi Pietarin hallitsemasta alueesta, sen englanninnoksesta? Tämä kreivi tuli vuonna 1241 Englantiin ja
sai maa-alueen Westminsteristä, jonne rakennutti
palatsin. Pietari biletti tuottaen Englantiin jalorotuisia marttoja mannermaalta, minkä vuoksi aatelismiehet tramppasivat jatkuvasti hänen talossaan. Hotelli avattiin vuonna 1889
ja oli ensimmäinen, jossa oli kylpyhuone jokaisessa huoneessa.
Niin, tämä Pietari oli erään herttuakunnan piällysmies, joka
sijaitsi Pohjois-Alpeilla. Voidaan puhua valtiosta, jota ovat romelehtineet Habsburgit, Pyhä-saksalais-roomalainen keisarikunta,
ranskalaiset, italialaiset. Nykyisin se kuuluu Ranskalle, ja voit
mieltää sen myös kurttukaalista.
1) Savoy. X) Ritz. 2) Waldorf.
Nimi 1
30
2
3
4
5
Sivun 30 Besserwisserin oikeat vastaukset: 2 1 X 2 1
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Oikeat vastakset sivulla 32
Uljas 6 | 26. 9. 2014
31
32
Uljas 6 | 26. 9. 2014
Sivun 30 Besserwisserin oikeat vastaukset: 1 2 X X 1