K i r k k o p u l l e t i i n i - Seattle Finnish Lutheran Church

Kirkkopulletiini
OF FINNISH LUTHERAN CHURCH
June 2014
Kuinka paljon huoli painaa?
Kuulin erään tarinan firmaan tulleesta yritysvalmentajasta. Tämä valmentaja oli aloittanut luentonsa
työhyvinvoinnista ottamalla käteensä vesilasin. Ihmiset yleisössä odottivat hänen kysyvän sen klassisen kysymyksen: Onko tämä lasi
puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Valmentaja kuitenkin yllätti kuulijansa ja kysyikin: Kuinka paljon tämä lasi painaa? Ihmiset
yrittivät arvailla tarkasti lasin ja veden painoa. Valmentaja kuitenkin sanoi, ettei lasin todellisella painolla oikeastaan olekaan mitään
väliä. Väliä on sillä, miten painavalta lasi tuntuu, kun sitä pitää ilmassa. Jos lasia pitää vain hetken, se ei ole ollenkaan painavan
tuntuinen, siitä ei ole mitään vaivaa. Mutta jos lasia pitää kädessään vaikkapa tunnin, niin lasi tuntuu jo painavalta ja hankalalta. Ja jos
lasia pitäisi kannatella kädessä koko päivä, niin se tuntuisi jo hyvin epämukavalta ja siitä olisi tullut hirveä vaiva. Yritysvalmentaja
osoitti tällä tavalla, että pienistä asioista voi tulla suuria takkoja, jos niitä kantaa pitkään mukanaan. Siksi taakoista olisi hyvä
vapautua, antaa itselleen lupa päästää taakasta irti. Valmentaja laski lasin pöydälle ja päästi siitä irti.
Me kannamme monenlaisia taakkoja. Useat niistä ovat kyllä tarpeellisia, jotta elämä menee eteenpäin, mutta monet
ovat myös sellaisia, joita meidän ei tarvitsisi kantaa. Jos murehdimme asioista, joille emme mitään mahda tai jos pelkäämme asioita
etukäteen, kannamme ylimääräistä taakkaa. Se uuvuttaa meitä suotta ja sumentaa silmiämme näkemästä sitä hyvää, mitä
elämässämme on. Siksi ylimääräiset taakat kannattaisi pudottaa harteiltaan. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Itse
olen hieman murehtimiseen taipuvaista sorttia ja tiedän, ettei huoli poistu mielestä vain sillä, että päätän lopettaa huolehtimisen. Siksi
minä torjun turhia huolia sillä, että muistutan itseäni näistä apostoli Paavalin viisaista sanoista: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan
saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken
ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Filippiläiskirje 4: 6-7) Jumala
tuntee meidät läpikotaisin. Hän näkee myös meidän elämämme haasteet ja huolet. Meillä on lupa turvautua Jeesukseen myös ihan
arkipäiväisissä asioissamme ja pyytää häntä kulkemaan kanssamme. Vaikka asiat joskus menisivät pieleen ja toiveemme jäisivät
toteutumatta tai jopa ne pelkomme kävisivät toteen, niin Jeesuksen seurassa emme kuitenkaan joudu eksyksiin. Hän ei päästä meitä
koskaan hukkumaan. Voisiko tämän turvallisempaa matkakumppania ollakaan?
Rakas Jeesus, kulje kanssani.
Ota pois huoleni ja turhat taakkani.
Kiitos, että annat minulle rakkautesi ja armosi.
Anna minulle myös rohkeutesi ja toivosi,
pidä minut aina omanasi.
Aamen.
Dear Jesus , walk with me.
Take away my worries and unnecessary burdens
Thank you for giving me your love and your grace
Give me your courage and hope
keep me always your own
Amen .
Siunattua ja aurinkoista alkukesää Sinulle!
Parhain terveisin, - pastori Marita Toivonen
How much do worries weigh?
I heard a story about advisory coach that came to a company. This coach had begun his lecture about workplace well-being by
taking a glass of water in his hand. People in the audience were waiting for the coach to ask the classic question: Is the glass half
empty or half full? The coach, however, surprised his audience and asked: How much does this glass weigh? People were trying to
guess accurately the weight of the glass and the water. The coach, however, said that the weight of the glass really does not matter.
What matters is how heavy the glass feels when you hold it. If you hold the glass only for a moment, it does not feel heavy at all, it's
no trouble. But if you keep the glass in the hand for an hour, then the glass is already heavy and tough to keep. And if the glass
should have to be in the hand throughout the day, then it would be very uncomfortable and it would be a terrible burden. The coach
showed in this way that little things can become big burdens when they are carried along for a long time. Therefore, it would be good
to break away from burdens, to give yourself permission to let go of them. The coach dropped the glass on the table and let it go.
We carry a wide variety of loads. Many of them are truly necessary for the life to go on, but many are also such that we would
not have to carry. If you worry about things that you can't do anything about, or if you are afraid of things in advance, we bear extra
burdens. It exhausts us and without reason and blurs our eyes from seeing the good that is in our lives. Therefore, we should drop the
extra burdens from our shoulders. However, this is easier said than done. I myself am actually the worrying type and I know that the
worry does not go away by only the fact that I decide to stop worrying. That's why I try to avoid unnecessary worries by reminding
myself of the Apostle Paul's words of wisdom: "Do not worry about anything, but in everything by prayer and supplication with
thanksgiving let your requests be made known to God. And the peace of God, which surpasses all understanding, will guard your
hearts and your minds in Christ Jesus."( Philippians 4 : 6-7 ). God knows us in and out. He also sees our life's challenges and
concerns. We are authorized to rely on Jesus our everyday matters of life and just to ask him to go with us. Although things may go
wrong and sometimes our wishes won't come true, or even what we fear may become reality, in the company of Jesus, however, we
will not get lost . He will never let us drown. Could there ever be a safer travel companion?
Have a Blessed and sunny start of the summer - Best wishes from Pastor Marita Toivonen
Volunteer Pastor Marita and Family
Mission Statement
Led by Christ’s love,
and empowered by the
Holy Spirit,
we gather in our
worship around Word
and Sacrament
to Praise God.
We study and learn
God’s Word in order to
strengthen and serve one
another within our
community and beyond.
In June we there will be office hour once a week on Tuesdays from 6 - 8 PM.
Pastor Marita Toivonen would like to get acquainted with all and is looking
forward to home visits. Please do not hesitate to contact her at 206 789 0864 or
[email protected]
Volunteer Pastor Marita with husband Totti and
son Teo, 7, and daughter Tella, 5, say they enjoy
being in the Seattle area. Marita's husband Totti is
employed by the Finnish Broadcasting Company
Yle. He has many tasks and interviews to take care
of while in this country, such making TV segments
about the Boeing 747 and about the Coffee Trends
in Seattle.
He is taking trip in June to upper Michigan to meet with Carl Pellonpaa who has maintained the "Finland
Calling" TV program on the local TV for 54 years. You can see the Finland Calling program in your computer:
(http://dl.dropbox.com/u/15827086/Finland_Calling/Finland_Calling.html
Smoked Salmon Pitopoyta Lunch in May
The church offered smoked salmon on the Pitopoyta Lunch menu in May (for OSO funding) with smoked
salmon fillets, Finnish rye bread and Cake with whipped cream filled and topped with strawberries.
Coffee, pullaa and good company made it worth all. Yum!!
Kitchen Volunteers
June 1
Regular church service
June 8
Terhi Miikki from Lynden will be our organist - and she will sing and play..
June 15:
KANSANLAULUKIRKKO - "FOLK SONG CHURCH" and Father's Day Celebration.
This is a special service with hymns from familiar Finnish folk song tunes set to word by Anna-Mari
Kaskinen, a well known poet in today's Finland. Totti Toivonen, Pastor Marita's husband will
accompany on guitar. Ladies: time to serve the coffee!!
June 22: Midsummer Fest in Astoria - No service at the Finnish Lutheran
Church
We invite you all to celebrate the Kantele Mass in Astoria at 10.30 AM. Our
volunteer Pastor Marita Toivonen will be in Kantele Service as the leading
Liturgist, singing the liturgy in Finnish, and she will also play the kantele.
June 29 at 10 AM regular Church Service with Communion and Kalevala Trio Playing
Scandinavian Midsummer Festival in Astoria, June 21-22, 2014. Saturday, June 21 Our Kantele group will
give a Concert at 3 PM on Saturday, June 21. The Kantele Mass will be performed on Sunday, June 22. !
JUNE 2014 KESÄKUU
SUN
MON
TUE
WED
THU
FRI
SAT
1
Teemu Nokodemus
Service at 10 am,
Pastor Toivonen, English Sermon,
Organist : Aaron Otheim
2
Venla
3
Orvokki, Viola
Pastor’s Office
6-8 pm.
4
Toivo
5
Sulevi
6
Kustaa,
Kyosti
7
Suvi,
Roope
8
Salomon
Service at 10 am,
Past. Toivonen, Finnish Sermon,
Organist: Terhi Miikki
9
Ensio
10
Seppo
Pastor’s office
6-8 pm.
11
Impi Immi
12
Esko
13
Raili, Raila
14
Kielo,
Pihla
15
Vieno, Moona
KANSANLAULUKIRKKO - FOLK
SONG CHURCH at 10 am,
Father’s Day
Pastor Toivonen, Sermon in Finnish
Guitar accompany
by Totti Toivonen. Sunday School
16
Päivi, Päivikki
17
Urho
Pastor’s office
6-8 pm.
18
Tapio
19
Siiri
20
Into
21
Ahti
22
Juhannusp.
Paula
NO SERVICE at FLC.
WELCOME TO ASTORIA
KANTELEMASS
23
Aatu, Aatto
24
Johannes,
Juhani
Pastor’s office
6-8 pm
25
Uuno
26
Jorma,
Jarmo
27
Elviira,
Elvi
28
Leo
29
Pekka, petri,Petra
Service at 10 am
Past. Toivonen, English Sermon
Organist: Yvonne and Kalevala Trio
30
Päiviö, Päivö
June
Birthdays
to
celebrate
Liinpää Max
Liinpää Magnus
Borland Pirkko
Iivonen Kauko
Kivinen Raimo
Kiaer Henrik
Tetri Eero J.
Cox Bill
Cushing Cathy
Niklas Mikkola
3
3
10
11
16
19
24
26
26
28
Finnish Lutheran Church
8504 - 13th Ave NW
Seattle WA 98117
Office phone: 206-789 0864
web page
http://www.finnishlutheranchurch.org
Finnish Lutheran Church
8504 13th Ave NW
Seattle, WA 98127
Phone 206-789 0864
Finnish Lutheran Church is located in Crown Hill, serving all the Finns in the Washington State
area and people with any interest in Finnish language or culture. We have services both in English
and in Finnish with Finnish Liturgy every Sunday at 10 am, everybody is welcome!!!! Finnish
music is presented with our numerous and gifted members and friends. You are welcome to stay for a
coffee and refreshments after church and get to know new people!
Lempin terveiset:
Lempi's greetings:
Ollaan kiitollisia kauniista kesäisistä päivistä.
Luonto on kauneimmillaan, ihanaa värisointua.
When Jesus taught us to pray, He began. "Our
Father who art in heaven". It is one of many
Scriptures that refers to God as a Father. I find it both
fascinating and instructive that when God wanted us
to know what He is like, He chose to emphasize His
fatherhood.
What a wonderful pattern for fathers who aren't in
heaven ! Granted, there is only one perfect Father in
universe, but as such He sets his pace for the rest of us
less - than - perfect fathers. I discovered early in my
ministry that my children were not impressed with
books I wrote, titles I had, or places I spoke. They
craved my time and attention, the provision for basic
needs, a love that patiently forgave, and the creation of
a safe place for them to grow and mature. It's a short
but very profound list of fatherly duties.
And what about those who didn't get a dad who
met those needs? Take heart in the fact that if you
have been redeemed through Jesus you have a perfect
heavenly Farther --- and He's the best Father of all.
The heavenly Father's arms, never tire of holding
His children.
Beautiful Fathers Day for everyone.
"Ken on luonut sinitaivaan viheriäisen metsän
ken? Ken on tunout kauneuden kukkasille niittyjen".
On kunnia - asia kun isät saivat oman päivän. Se
tuo mieleen meille vanhemmillekin lapsuuden aikaa.
Useimmille isän muisto on turvallinen, miellyttävä ja
rauhallinen. Hän oli valmis vastaamaan kysymyksiin,
ja oli ilo jos silloin tällöin voi istua isän sylissäkin.
Miehinen isähahmo on meidän elinaikana
muuttunut paljon edukseen. Tekee oikein mielihyvää
nähdä, kuinka lämpimästi isä ottaa huolekseen
lastenkin hoidon. Siinä on todella rakkautta
puolisoaan kohtaan.
On molemmin puolin surullista, isän sekä
lastenkin puolesta, jos he ei vietä elämää yhdessä.
Lasten kasvaessa tarvitaan isää sekä äitiä. Jos isä
tietäisi kuinka esimerkiksi poikansa odottaa isän
saapumista kotiin. Ehkä se pelastaisi ja auttaisi lasta
pysymään oikealla tiellä elämän alkuun. Lähetetään
me heidän puolestaan Rukous Taivaallisen Isän
puoleen tuonne korkeuteen.
Nauttikaa kauniista kesästä toivoo Lempi.
Enjoy the beautiful summer - wishes Lempi