Stinger-koulutus alkaa Levillä Puolustus- Jalkaväki-

Ruotuväki, PL 25, 00131 HKI MP2 Itella Oyj
Stinger-koulutus alkaa
Ilmatorjunnalle tänä vuonna käyttöön uusi ohjusjärjestelmä
uutiset, sivu 3
puolustusvoimien uutislehti
53. vuosikerta n:o 7 (1162) 2.4.2015 verkossa > www.ruotuvaki.fi
Kuva: Tommi Selander
Palaudutko
viikonloppuisin?
Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, eversti Hannu Hyppösen mukaan viikonloppuvapaiden tarkoituksena on palautua sotilaskoulutuksesta. Hän
sanoo, että on jokaisen varusmiehen omalla vastuulla olla palveluskelpoinen maanantaiaamuna.
Juhliminen voi kuitenkin innostaa useaa varusmiestä lepoa enemmän. Toisaalta kapteeni Mika
Salosen tutkielma antaa viitteitä siitä, että varusmiehet palautuvat viikonloppuisin ainakin fyysisesti. uutiset, sivu 3
Puolustus-
Jalkaväki-
Levillä
uutiset, sivu 5
kentällä, sivu 10
vapaalla, sivu 15
voimauudistus sai
myös kritiikkiä
koulu virtaviivaistaa opetusta
kurotettiin omien
rajojen ylitse
2
ruotuväki 7/2015
pääkirjoitus
nurkka
2.4.2015
Korkeakouluhakua tuettava
Korkeakoulujen yhteishaun toinen hakuaika
päättyy huhtikuun yhdeksäntenä päivänä, mikä on saanut usean varusmiehen pohtimaan
palveluksen jälkeistä urapolkuaan. Huomattava osa nyt varusmiespalveluksessa olevista
nuorista miehistä ja naisista on pukeutunut
maastokuosiin toisen asteen koulutuksensa
päätyttyä, vailla jatkokoulutus- tai työpaikkaa.
Siirtyminen puolustusvoimien rutiineista reserviin uhkaa jättää nuoren tyhjän päälle, ellei
jatkosuunnitelmia ole.
** *
Varusmiespalvelusta pidetään usein viimeisenä mahdollisuutena ehkäistä kootusti nuorten syrjäytymistä, mihin kuuluu myös erinomainen tilaisuus ohjata nuoria jatkokoulutuksen
pariin.
Tämän
vuoksi
puolustusvoimien
tulee
tukea varusmiehen korkeakouluhakua ja pää-
”Paljonko varusmiespalveluksessa voidaan
joustaa opintoihin
hakeutumisessa?”
sykokeisiin osallistumista.
Sen lisäksi, että varusmiehellä on mahdollisuus osallistua pääsykokeisiin, hänelle tulee
tarjota monipuolista neuvontaa liittyen hakuaikoihin ja -menettelyihin. Puolustusvoimien
sosiaalikuraattorien työ tällä saralla on korvaamatonta. Jokaisen varusmiehen tulevaisuudensuunnitelmien kartoittamisella palveluksen alussa kyettäisiin tarvittaessa antamaan hakuun liittyvää neuvontaa hyvissä
ajoin. Tällöin annetaan myös varusmiehelle
kuva, että hänestä huolehditaan.
Etenkin yliopistoon pääsy vaatii usein huolellista valmistautumista tiedekunnan omiin
pääsykokeisiin. Varusmieskoulutuksen tiiviiden aikataulujen ja yliopiston pääsykokeiden
vaatiman valmistautumisajan yhteensovittaminen voi tosin olla vaikeaa. Oppimistavat
ovat erilaisia, eikä kaikille ilta- ja viikonloppuvapaiden käyttäminen pääsykokeisiin valmistautumiseen riitä. Toisaalta on kyseenalaista, takaako näiden vapaa-aikojen käyttäminen stressaavaan pääsykoekirjojen pänttäämiseen varusmiehelle riittävää lepoa, jolla
taas on suora vaikutus palveluksessa jaksamiseen. Opiskelupaikan hankkiminen kesken
varusmiespalveluksen vaatii varusmieheltä
sinnikkyyttä, mutta voiko puolustusvoimat lisätä joustavuutta ja tukea varusmiehelle korkeakouluhaussa ilman, että siitä aiheutuu varusmieskoulutukselle kohtuutonta haittaa?
Lukulomia tuskin voi ainakaan laajassa mitassa myöntää.
* * *
Nuoren kannalta selkeintä olisi se, jos opiskelupaikka olisi selvillä jo ennen palveluksen
alkamista. Ei ole myöskään tavatonta, että
opiskelu aloitetaan heti lukiosta tai ammattikoulusta pääsyn jälkeen ja varusmiespalvelusta lykätään esimerkiksi vuodella. Tällöin jo
korkeakoulusta hankitut tiedot ja taidot voivat hyödyttää sekä varusmiestä sekä puolustusvoimia, ja tarjota nuorelle mahdollisuuden
virkistävään välivuoteen. Näistä mahdollisuuksista on kerrottava tulevalle alokkaalle jo
kutsunnoissa.
tornitouhua
> [email protected]
Puolueiden
maanpuolustuskannoissa on
eroja
Valtapuolueiden puolustusajattelussa löytyy sävyeroja, vaikka
Ruotuväen 6/15 artikkelissa professori Wiberg toteaa, että meillä
vain toistetaan vakiintuneita hokemia.
Hämmästyttävän samaa mieltä
ollaan siitä, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Kaikki
puolueet kannattavat puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Reserviläisarmeijaan ja yleiseen varusmiespalvelukseen luotetaan myös.
Painotuseroja on Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannoissa. Vasurit
haluavat säästää puolustusmenoista, mihin hyvä keino olisi hankinnoista luopuminen, palvelusajan
lyhentäminen neljään kuukauteen
ja valikoivan asevelvollisuuuden
kehittäminen. Vihreiden kannat
vaihtelevat. Pekka Haavisto on
usein nostanut esiin ammattiarmeija-vaihtoehdon ja luopumisen
yleisestä asevelvollisuudesta.
Kokoomuksen kulmasta vakavin
turvallisuusuhka Suomen kannalta
on talouspolitiikan epävarmuus.
Lännessä uskottiin Venäjän demokratisoitumiseen, mutta toisin
kävi. Venäjän ja EU:n välien kiristyminen sekoitti markkinat. Natoon
olisi pitänyt pääministeri Stubbin
mielestä liittyä jo 25 vuotta sitten.
Demareiden ajatusmaailmassa
uhat ovat globaaleja, eikä niitä
vastaan suojauduta pelkällä maanpuolustuksella. Hyvinvointiyhteiskunta ja demokratia ovat parhaat
turvatakuut. Tästä molemmat vasemmistopuolueet ovat samaa
mieltä. Demarit kannattavat EUtasoista ja pohjoismaista puolustusyhteistyötä, mutta Suomi ei saa
näyttäytyä maailmalla minkään
sotilasliiton tukikohtana.
Perussuomalaisten
mielestä
Suomen lähihistoria on pidettävä
mielessä, mukaan luettuna se, että
naapuriapua ei edelliselläkään kerralla tullut. Perussuomalaiset vastustavat puolustusmäärärahojen
leikkauksia ja jalkaväkimiinoista
luopumista, eivätkä aio osallistua
hallitukseen, joka jatkaa puolustuksen leikkauslinjalla.Vihreät ja
perussuomalaiset näkevät EU:n
ennen kaikkea turvallisuusyhteisönä. Ero on siinä, että vihreät uskovat EU-solidaarisuuteen kriisitilanteessa. Perussuomalaisten mielestä valtioiden välisiä turvatakuita
ei ole.
Vihreät näkevät länsimaisten
arvojen, kuten sananvapauden ja
naisten oikeuksien vaarantumisen
olevan pahin turvallisuusuhka.
Tässä vihreiden ja kristillisten kannat lähenevät yllättävästi toisiaan,
koska molemmat korostavat läntisiä arvoja. Vihreät eivät usko
puolustusyhteistyön Ruotsin kanssa johtavan kovin pitkälle, koska
pitkään rauhan aikaan tottuneet
ruotsalaiset eivät pidä sotaa realistisena mahdollisuutena.
***
Vasemmistoliittoa lukuunottamatta kaikki valtapuolueet näyttävät kannattavan puolustusmäärärahojen tuntuvaa lisäämistä. Ilmavoimien ja merivoimien tulevista
suurhankinnoista voi kuitenkin
ennustaa isoa vääntöä. Tosipaikan
tullessa kannanottojen erot yleensä syvenevät.
Jukka Leskinen
professori (emeritus)
sotilaspsykologian dosentti
Maanpuolustuskorkeakoulu
kysymys
Edellisessä lehdessä kysyimme:
Osallistuuko Suomi sopivan moniin kansainvälisiin
harjoituksiin (suunniteltu 63 kpl vuodelle 2015)?
sosiaalisesta mediasta
24.03 @toimela
’’Paikka on ansaittava joka päivä oli arvomerkit mikä tahansa.’’
– Alikersantti Henri Toimela
kommentoi varusmiespalveluksen
pävittäisiä haasteita.
25.03 @MarikaMyl
’’Olen entistä vakuuttuneempi,
että puolustusvoimat on loistava
organisaatio ja siellä on huikeasti
eri alojen osaamista!’’
– Haminan kaupunginsihteeri
Marika Myllykangas koki positiivisia tunteita maanpuolustuskurssilla.
26.03 @LauriIlola
’’Aivoilla näköjään sanaleikkipäivä. Katsoin, että toimituksen
meilissä on kertausharjoitus, mutta
olikin hartauskirjoitus.’’
– Urheilutoimittaja Lauri Ilola
kuuli jo korvissaan Sillanpään
marssilaulun ensitahdit, mutta kertausharjoitukset saivat vielä odottaa.
27.03 @SarjanenAntti
’’Miksi ihmeessä varuskuntiin ei
järjestetä mahdollisuutta äänestää?’’
– Varusmies Antti Sarjanen antaa kansalaisvaikuttamisen kannalta hyödyllisen parannusehdotuksen
puolustusvoimille.
Kyllä
61%
Ei
39%
Seuraava kysymys:
Palauduitko viime viikonloppuna työ- ja palvelusviikkoa varten?
Äänestykseen voi osallistua myös Ruotuväen
www-sivuilla osoitteessa > www.ruotuvaki.fi
Osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa #ruotuväki tai lähetä mielipiteesi sähköpostilla [email protected]
KUSTANTAJA:
Puolustusvoimat
Seuraava numero ilmestyy
23.4.2015
PÄÄTOIMITTAJA
Mikko Ilkko
Puh. 0299 500 715
Fax. 0299 500 709
[email protected]
VERKKOUUTISPÄÄLLIKKÖ
Helena Immonen
Puh. 0299 500 717
Fax. 0299 500 709
[email protected]
LEVIKKISIHTEERI
Kaartinjääkäri Joonas Immonen
Puh. 0299 500 718
[email protected]
TOIMITTAJAT
Alikersantti Jukka Isomaa
Puh. 0299 500 739
Alikersantti Aappo Jutila
Puh. 0299 500 704
Alikersantti Mika Niskanen
Puh. 0299 500 714
Kaartinjääkäri Joonas Koivisto
Puh. 0299 500 616
Kaartinjääkäri Kalle Toivonen
Puh. 0299 500 705
Kaartinjääkäri Jussi Vainikka
Puh. 0299 500 617
[email protected]
GRAAFIKKO
Kaartinjääkäri Sofia Korhonen
[email protected]
TILAUS-, LASKUTUS- JA OSOITEASIAT:
Puh. 0299 500 718
ISSN 0557-4897 (painettu)
ISSN 1458-8005 (verkkolehti)
UUTISPÄÄLLIKKÖ
Juha Heikkinen
Puh. 0299 500 716
Fax. 0299 500 709
[email protected]
VALOKUVAAJAT
Upseerikokelas Tommi Selander
Kaartinjääkäri Ville Bröijer
Puh. 0299 500 735
[email protected]
arkisin kello 8.00–16.15
[email protected]
Pirkanmaan Lehtipaino Oy
Tampere 2015
Toimituksen ja palvelupisteen käyntiosoite: Pääesikunta, C-rakennus, Fabianinkatu 2, 00130 Helsinki, postiosoite: PL 25, 00131 Helsinki, puhelinvaihde: 0299 800
internet-osoite: > www.puolustusvoimat.fi/ruotuvaki
3
uutiset
ruotuväki 7/2015
Palautuminen on varusmiehen vastuulla
Väsymys voi kasvattaa tapaturmariskiä koulutuksessa.
Tutkimustulos antaa viitteitä varusmiesten palautumisesta palveluskuntoisiksi viikonloppuvapailla.
Mika M. Niskanen
Tutkimus viittaa varusmiesten
palautumiseen
Vaikka Tarvainen ei palautunut
viikonlopun aikana, tutkimustulos
vuodelta 2014 antaa viitteitä siitä,
että varusmiehet palautuvat fyysisesti palveluskuntoon viikonloppuvapaiden aikana.
Maavoimien tutkimuskeskuksen tutkijaesiupseerin, kapteeni
Mika Salosen toteuttamassa esiupseerikurssin tutkielmassa tarkasteltiin kahden viikon sotilaskoulutusjakson kuormittavuutta.
Palautumista osoittivat etenkin
hormonivasteet, jotka parantuivat
radikaalisti viikonloppuvapaiden
Kuva: Ville Bröijer
Santahaminan metsässä seisoo väsynyt kaartinjääkäri. Lepo jäi vähiin, kun Janne Tarvainen keskittyi pelaamaan jääpalloa viikonlopun ajan.
Nyt maanantaiaamuna edessä
on viikon kestävä taisteluharjoitus.
– Ajatukset saattavat mennä vähän narikkaan. Sitä vain tuijottaa
tyhjyyteen ja yhtäkkiä ymmärtääkin, että ympärillä porukka lähtee
juoksemaan, Tarvainen sanoo.
Huono palautuminen ilmenee
hänen mukaansa esimerkiksi keskittymisvaikeuksina aamun aikana. Päivän edetessä olo paranee.
Pääesikunnan liikuntasuunnittelija Kai Pihlaisen mukaan viikonloppuvapaiden tarkoituksena
on palautua kokonaisvaltaisesti
edellisen viikon sotilaskoulutuksesta. Hän uskoo, että varusmiehet
ymmärtävät viikonloppuisin täyttää omat perustarpeensa.
– Jos on univajetta, niin ymmärretään nukkua ja jos on tarvetta
liikkua, niin ymmärretään lähteä
urheilemaan. Lisäksi sosiaalinen
elämä varmasti virkoaa viikonloppuna, mikä tukee palautumista,
Pihlainen sanoo.
Pihlainen kertoo, että palautumisen kannalta erityisen tärkeää
olisi levätä riittävästi, nauttia terveellistä ravintoa sekä tavata ystäviä ja läheisiä.
– Mikäli on tulossa raskas viikko
ja varusmies pelaa viikonloppuna
kuluttavassa turnauksessa tai ei
nuku yhtään, niin tapaturmariski
kasvaa ja oppimisen edellytykset
heikkenevät, hän sanoo.
Kaartinjääkäri Janne Tarvainen ei ollut ehtinyt palautua viikonloppuvapaiden aikana, koska loma kului jääpalloa pelatessa. Maanantaina hänen ryhmällään käynnistyi taisteluharjoitus Santahaminassa.
– Toisaalta tähänkin joukkoon
mahtui varmasti hyvin erilaisia tapoja viettää viikonloppua, Salonen
kuvailee.
Ruotuväen tekemä selvitys tukee osittain Salosen tutkimustulosta. Kuusi seitsemästä haastatellusta varusmiehestä kertoi olleensa palautunut viikonlopun jäljiltä
maanantaiaamuna.
aikana. Myös lihasmassan lisääntyminen ja voimamittaukset tukivat tutkimustulosta.
Mittaukset toteutettiin 20 koehenkilölle yliluutnantti Jukka
Huovisen johdolla Reserviupseerikoulun sissikomppaniassa vuonna 2008. Tutkimus ei ole yleistettävissä pienen ja valikoidun otannan
vuoksi.
Eri joukko-osastoista satunnaisesti valituista kuudesta kouluttajasta puolestaan neljä koki, että
varusmiehet ovat yleensä palautuneita viikonlopun jäljiltä. Kaksi
kouluttajaa totesi tilanteen vaihtelevan tapauskohtaisesti.
Luutnantti Ivar Kullberg Kaartin jääkärirykmentin tukikomppaniasta kokee, ettei maanantai eroa
muista viikonpäivistä.
– Toisaalta, jos joku on vähemmän palautunut, niin hän pyrkii
välttämään sen näyttämistä minulle, hän sanoo.
Neuvot voisivat edistää
palautumista
Puolustusvoimien koulutuspääl-
kommentti
Palautuminen riippuu siitä, missä roikkuu
totuus on ainakin osittain toinen.
Myös muutama Ruotuväen haastattelema kouluttaja koki, että
vaikka suuri osa varusmiehistä on
palveluskelpoisia maanantaisin, on
myös monia, jotka eivät ole.
Lepo ja ravinto saattavat jäädä
viikonloppuisin vähiin, kun sosiaaliset riennot painavat päälle. Tilannetta sekoittaa vielä sunnuntain ja
maanantain välinen yö, jolloin
nukkumista häiritsee sekaisin
mennyt unirytmi.
Örähtelyä ja huonoa oloa. Sumua
ja väsymystä. On maanantai-aamu,
etkä ole koko viikonloppuna levännyt tai syönyt kunnolla.
Kuulostaako tutulta?
Puolustusvoimissa tunnutaan
kohtuullisen yleisesti luottavan, että varusmiehet palautuvat viikonloppuisin koulutusta edellyttävään
kuntoon. Myös kapteeni Mika Salosen tutkielma antaa viitteitä tämän puolesta.
Oman kokemukseni mukaan
Tulee muistaa toki, että viikonloppuja enemmän palautumiseen
vaikuttaa se, millaista koulutusta
edellisellä viikolla on ollut. Tähän
puolustusvoimat kiinnittää huomiota muun muassa jaksottamalla
raskaita ja kevyitä viikkoja keskenään.
Sen sijaan mahdollista palautumattomuutta viikonloppuvapailta
ei oteta huomioon. Olisiko kuitenkin mahdollista pohtia aihetta
koulutusohjelmia laatiessa? Pa-
lautumattomuus heikentää kykyä
oppia ja pahimmassa tapauksessa
lisää tapaturmariskiä.
Lisäksi kapteeni Salosen ehdotus palautumiskeinojen kertauksesta on hyvä, vaikka se saattaakin
tuntua holhoamiselta. Jos keinoista muistutetaan harjoituksen päätteeksi tai lomille lähtiessä, pysyvät
ne paremmin mielessä.
Mika M. Niskanen
likkö, eversti Hannu Hyppönen
kertoo, että palautumista on pyritty tukemaan aikaistamalla lomilta
paluuta muutamilla tunneilla, jotta
varusmiehet ehtivät levätä yön aikana. Lisäksi tarjotaan lomakuljetuksia, jotta matkan aikana on
mahdollista levätä.
Sen sijaan mahdollista palautumattomuutta viikonlopun jäljiltä
ei huomioida esimerkiksi koulutusohjelmissa. Hyppönen korostaa, että on yksilön vastuulla olla
palveluskuntoinen maanantaiaamuna.
– Jos varusmies ei ole palveluskuntoinen, niin kouluttajat tunnistavat riskin ja toimivat sen mukaisesti, Hyppönen sanoo.
Kapteeni Salonen puolestaan
kokee, että yksi palautumista tukeva toimi voisi olla palautumiskeinoista tiedottaminen, kuten hänen tutkielmassaan esiintyvien varusmiesten kanssa oli tehty.
– Ohjeistus voisi olla tarpeen lomille lähtevälle joukolle esimerkiksi harjoituksen päättämispuhuttelussa, Salonen pohtii.
Ilmatorjunnan uuden ohjusjärjestelmän koulutus alkaa
Jussi Vainikka
Kuva: Jussi Vainikka
Puolustusvoimien maavoimille
hankkiman Stinger RMP Block 1 ohjusjärjestelmän varusmieskoulutus aloitetaan tänä vuonna Karjalan prikaatissa Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa.
Käyttöönottovuoden mukaisesti nimetty Ilmatorjuntaohjus15 järjestelmä pitää sisällään ohjukset, ampumalaitteet, lämpötähtäiYliluutnantti Jarkko Ketola esittelemässä uutta Stinger RMP Block 1 -ohjusjärjestelmää.
met sekä koulutuslaitteet. Pimeätoimintakykyinen järjestelmä pystyy torjumaan rynnäkkökoneet,
helikopterit, miehittämättömät
lentolaitteet sekä risteilyohjukset.
– Nämä ohjukset ovat peruskunnostettuja, eli aiemmin valmistettuja ja sitten varastoituja. Ohjuksia päivitetään nyt tämän uusimman version tasolle. Ohjuksen
osista vaihdetaan noin kaksi kolmasosaa, ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Ari Grönroos sanoo.
Stinger RMP Block 1 -ohjukset,
koulutusvälineet ja varaosat on
hankittu Yhdysvalloista. Hank-
keen tueksi puolustusvoimat on lisäksi hankkinut Tanskasta koulutusammuntoihin
tarkoitettuja
Stinger RMP- ohjuksia sekä muita
koulutusvälineitä. Tämä mahdollistaa koulutuksen aloittamisen jo
tänä keväänä saapumiserän 1/15
aliupseerioppilaille. 150 miehen
vahvuinen ohjuspatteri täydentyy
syksyllä koulutettavan saapumiserän 2/15 miehistöllä.
Suorituskykyvaje ei vielä
ratkennut
Grönroosin mukaan hankkeen
määrälliset tavoitteet eivät täyttyneet. Puolustusvoimissa viime
vuosina tehtyjen leikkausten johdosta osoitetut resurssit jäivät alle
kolmasosaan siitä, mitä alunperin
oli suunniteltu
– Saamme nyt käyttöön suorituskykyisen järjestelmän, joka soveltuu suomalaisiin olosuhteisiin.
Nämä hankinnat eivät kuitenkaan
millään tavalla ratkaise ilmatorjunnalla olevaa suorituskykyvajetta, Grönroos toteaa.
4
lyhyesti
Tykistöhankinnan
selvitykset alkavat
Puolustusvoimat on julkaissut
markkinoille tietopyynnön
koskien mahdollisuutta hankkia uusia kenttätykkejä. Mahdollisen hankinnan on arvioitu
olevan arvoltaan jopa sata miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa
hankittavat kenttätykit olisivat
huomattavasti vanhoja tykkejä nykyaikaisempia.
Hallitusneuvos Jouko Tuloisela puolustusministeriöstä kertoo, että uusimiseen on aihetta.
– Syynä on vanhentuneen
kaluston uusiminen ja kenttätykistön suorituskyvyn kehittäminen, Tuloisela sanoo.
Erityisvaatimuksina uusille
tykeille on esitetty hyvä liikkuvuus, kantama, tulenavauksen
nopeus ja huollettavuus. JIm
Suomi lähettänee 50
sotilasta Irakiin
Marksmanien tykit
uuteen käyttöön
Puolustusvoimat ottaa uudelleen käyttöön vuonna 2010 käytöstä poistetut Marksman-ilmatorjuntapanssarivaunut. Tällä
hetkellä Marksman vaunut
koostuvat ilmatorjuntatykkitornista ja puolalaisvalmisteisen
panssarivaunun T-55AM:n alustasta. Nämä alustat tullaan poistamaan käytöstä ja Marksmantykkitornit liitetään Leopardvaunujen alustojen päälle.
– Tämä on kustannustehokas tapa jatkaa Marksman-järjestelmän elinkaarta, sanoo ilmantorjunnan
tarkastaja,
eversti Ari Grönruus.
JKo
Hornetit lensivät
USA:n ja Ruotsin
kanssa Selkämerellä
Itä-Euroopan geopolitiikka on muutoksessa
Sotilaallista valmiutta on lisätty muun muassa Baltiassa.
Yhä useampi maa harjoittelee keski- ja itä-Euroopassa.
Aappo Jutila
Euroopan muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta ja Ukrainan kriisin vaikutuksia Suomeen
ja muihin länsimaihin pohdittiin
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan järjestämässä ulkoja turvallisuuspoliittisessa journalistiseminaarissa 16. maaliskuuta.
Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, prikaatikenraali Harri
Ohra-aho sanoo, että länsi pyrkii
harjoittamaan sellaista turvallisuuspolitiikkaa, jossa maat voivat
itse valita linjansa.
— Venäjän toteuttama Krimin
valtaus rikkoo selvästi valtioiden
välistä poliittista luottamusrakennelmaa, jota Euroopassa on pyritty luomaan kylmän sodan jälkeen.
Ukrainan konfliktin seurauksena
monet maat ovat joutuneet miettimään uudestaan turvallisuuspoliittista rooliaan ja sotilaallisia valmiuksiaan, Ohra-aho sanoo.
Sotilaallinen aktiivisuus
lisääntynyt
Venäjän ja muiden maiden sotilaallinen aktiivisuus Itämerellä on
lisääntynyt viimeisen kolmen vuoden aikana. Venäjä on lisännyt siirtolentoja emämaan ja Kaliningradin välillä sekä eri puolustushaarojen valmiusharjoituksia Itämeren alueella.
Venäjän aktiivisuudesta johtuen
myös Suomen tekemien tunnistuslentojen ja -purjehdusten määrä
on kasvanut. Myös muut Itämeren
ympäristön maat ovat tehostaneet
valvontaansa varsinkin Ukrainan
kriisin alkamisen jälkeen.
Venäjän toiminnassa on viitteitä
kylmän sodan aikaisesta geopolitiikasta ja etupiiriajattelusta. Joulukuussa julkaistussa uudessa sotilasdoktriinissaan Venäjä määrittelee Naton ja sen laajenemisen vaaraksi turvallisuudelleen.
— Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen voimankäyttö ja sillä uhkaaminen ei ole
poistunut käyttövalikoimasta Eu-
Prikaatikenraali Harri Ohra-aho sanoo, että Krimin valtaus rikkoo selvästi valtioiden välistä poliittista luottamusrakennelmaa, jota Euroopassa on pyritty kehittämään.
roopassa, Ohra-aho tiivistää.
— Siksi onkin tärkeää, että jo
rauhan aikana puolustusvoimien
valmiuteen liittyvät asiat ovat kunnossa. Keskeisiä ovat tiedustelu- ja
valvontakyky, nopeaan tilannekehitykseen käytettävissä olevat joukot ja päätöksenteko niiden käytöstä sekä lainsäädännön kehittäminen.
Euroopan valtiot ovat lisänneet
kansainvälisiä harjoituksia Itä-Euroopassa. Britannia on ilmoittanut
lähettävänsä noin 3 200 sotilasta
harjoituksiin Baltiaan, Puolaan,
Bulgariaan ja Saksaan. Tanska
päätti syksyllä 2014 siirtää maavoimiensa harjoitustoiminnan Baltian maihin osana Naton tukitoimia. Myös esimerkiksi Norjan
CV90-rynnäkköpanssarivaunu-
komppania harjoitteli Latviassa
viime syksynä.
Nato on viimeisen kymmenen
vuoden aikana keskittynyt pääasiassa kriisinhallintaan ja Afganistanin operaatioon, mutta viimeisen
vuoden aikana on keskitytty yhä
enemmän myös Baltian alueen
turvallisuuteen.
Baltian ilmavalvontaa on tehostettu
Aappo Jutila
Nato on lisännyt viime keväänä alkaneen Ukrainan kriisin jälkeen
toimintaansa Itä-Euroopassa. Sen
tavoitteena on parantaa valmiutta
ja reagointikykyä yhteisen toimintakyvyn vahvistamiseksi ja tehdä
pidemmän aikavälin sopeuttamistoimia.
Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, prikaatikenraali Harri
— Ilmatilanvalvonnan lisäksi
Yhdysvallat toimii rotaatioperusteisesti komppanian kokoisina
osastoina Baltiassa ja Puolassa.
Yhdysvalloilla on myös suunnitelmissa varastoida tämän vuoden aikana yli 150 taistelu- ja rynnäkköpanssarivaunua itäiseen Eurooppaan.
Tämän lisäksi 3 000 Yhdysvaltojen sotilasta osallistuu harjoituksiin Baltiassa kolmen kuukauden
aikana.
Ohra-aho kertoo, että ennen Ukrainan kriisiä Baltian maiden ilmavalvontaan osallistui yhdestä
maasta kerrallaan neljä hävittäjää.
— Viime toukokuusta lähtien
päivystysvuorossa olevia koneita
on ollut 12-18 kappaletta. Ne ovat
ensisijaisesti valmiudessa mahdollisten ilmatilanloukkausten varalta, mutta tekevät myös suunnitelmallista ilmavalvontaa ja osallistuva erilaisiin harjoituksiin, hän sanoo.
Lapin lennostoa arvioitiin
Joonas Koivisto
Kanadan johtama monikansallinen arviointiryhmä suoritti luottamusta ja turvallisuutta lisäävän
(LTL) arviointikäynnin Lapin lennostoon 23. maaliskuuta 2015. Arviointi oli Wienin asiakirjan 2011
(Vienna document, VD) mukainen. Lapin lennostossa arviointikäyntiä isännöi Lapin lennoston
esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Juha Salminen.
Nelihenkistä arviointiryhmää
johti kanadalainen everstiluutnantti Gary Hardwick. Lisäksi arviointiryhmään kuului kanadalainen, belgialainen ja valkovenäläinen upseeri.
Maaliskuinen arviointikäynti
tarkasti, että nimenomaan Lapin
lennostosta sotilaallisessa tiedonvaihtoilmoituksessa raportoidut
tiedot täsmäsivät arviointiryhmälle esitettyjen tietojen kanssa.
Samalla tarkastettiin, ettei käynnissä ole ilmoitusvelvollisuuden
ylittäviä sotaharjoituksia. Ilmoitusvelvollisuus koskee yli 40 000
vahvuisia harjoituksia.
Vaikka valtio ei järjestäisi ilmoitusvelvollisuuden ylittävän vahvuisia harjoituksia, velvoittaa asiakirja ilmoittamaan vähintään yhdestä harjoituksesta vuodessa.
Suomi on ilmoittanut vuosittain
isoimmasta harjoituksestaan.
LTL-toimien perusteena
avoimuus ja läpinäkyvyys
– LTL-toimien tavoitteena on sanojensa mukaisesti hälventää epätietoisuutta ja -selvyyttä jäsenmaiden asevoimien määrästä, laadusta, sijainnista, toiminnasta ja koulutustasosta. Jokainen jäsenmaa
laatii toimeenpanemistaan LTLtoimista raportin. Tämä raportti
jaetaan sellaisenaan kaikille jäsenmaille, sanoo majuri Arto Toivanen Pääesikunnan operatiiviselta
osastolta.
– Asevalvontasopimusten mah-
Kuva: Aku Siukosaari
Ilmavoimat järjesti Ruotsin ilmavoimien ja Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien kanssa
koulutustapahtuman maaliskuun ja huhtikuun taitteessa.
– Harjoitusten tarkoitus oli
kouluttaa lentäjiä sekä taistelujohtajia ja siten kehittää Suomen puolustuskykyä, everstiluutnantti Antti Koskela Satakunnan lennostosta arvioi.
Suomesta Selkämeren harjoitusalueella sekä kansainvälisessä ilmatilassa pidettyihin lentoihin osallistui Hornet -hävittäjiä.
Yhdysvallat lensi F-16 -koneilla
ja Ruotsi JAS-39 Gripen -hävittäjillä. Kaikki koneet lensivät
aseistamattomina.
KTo
ruotuväki 7/2015
Kuva: Aappo Jutila
Suomella on tarkoitus lähettää
enintään 50 sotilasta PohjoisIrakiin kouluttamaan terroristijärjestö Isisiä vastaan taistelevia irakilaisia. Päätöstä operaatioon osallistumisesta on
valmisteltu ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jonka pohjalta tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki päätöksen siihen
osallistumisesta. Eduskunnan
päätöstä odotetaan.
Puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston Hannu Teittinen sanoo, että suomalaiset toimisivat osana suurempaa kansainvälistä osastoa.
– Suomi ei osallistu operatiiviseen toimintaan, vaan kyse
on koulutustehtävästä, Teittinen toteaa.
AJu
uutiset
dollistamat toimet soveltuvat
myös kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen. Sopimukset sisältävät lukuisia eri keinoja jäsenmaiden asevoimien toimien todentamiseen ja valvontaan. Lisäksi ne mahdollistavat kahden tai
useamman valtion väliset neuvottelut tilanteen ratkaisemiseksi.
Vuonna 2014 Ukraina hyödynsi
laajalti kaikkia näitä mahdollisuuksia, Toivanen toteaa.
Toivasen mukaan Suomen aktiivisuus tarkastuksia tai arviointeja
toimeenpanevana maana on verrattain alhainen. Suomi suorittaa
vuodessa keskimäärin yhteensä
2–4 tarkastusta tai arviointia. Näistä yksi arviointi suuntautuu Venäjälle kahdenkeskisenä Wienin
asiakirjaan sisältyvän mahdollisuuden perusteella.
Arvioinnin kohteena olleen Lapin lennoston pääkalustoa ovat F-18 Hornettorjuntahävittäjät.
5
uutiset
ruotuväki 7/2015
Puolustusvoimauudistus
herätti tunteita
tähtäimessä
Jukka Isomaa
Jukka Isomaa
van saapumiserän mukana.
Miehistössä palvelevilla on mahdollisuus hakea niin sanotulle jälki-aliupseerikurssille vielä seuraavan saapumiserän mukana.
Myös reserviupseerikurssilta
rannalle jääneet aliupseerit voivat johtajakaudellaan halutessaan hakea RU-kurssille seuraavan saapumiserän RUK-valintojen yhteydessä. Jälkivalinnoista
tiedotetaan hyvin vaihtelevasti
eri varuskuntien välillä, eikä internetistä ole löydettävissä luotettavaa tietoa jälkivalinnoista.
Majuri Ville Kostian Pääesikunnan koulutusosastolta vastaa kiperiin kysymyksiin.
Millaiset tekijät painavat valintoja tehdessä?
–Valinnassa katsotaan yksikön
joukkotuotantovelvoitteita sekä
sitä, että halukkaiden johtajakoulutuksen valintakriteerit täyttyvät
valintalomakkeella. Haettaessa
seuraavan saapumiserän mukana
RU-kurssille on hakijan lisäksi
laadittava sitoumus palvelusajan
jatkamisesta, koska palvelusaika
tulee olemaan pidempi kuin 347
päivää. Tähän ohjeet saa yksikön
päälliköltä.
Kuva: Tommi Selander
Pääesikunnan viestintäosasto toteutti viime syksynä laajan henkilöstökyselyn, jossa kartoitettiin
puolustusvoimauudistuksen henkilökunnassa herättämiä tuntemuksia. Valtaosa saadusta palautteesta oli otteeltaan hyvin kriittistä ja ongelmakohtiin keskittyvää.
Kritiikin kohteeksi nousivat erityisesti uudistuksesta tiedottaminen sekä toteutuneet henkilöstöjärjestelyt. Yli puolet kyselyyn vastanneista koki uudistuksen myös
heikentäneen puolustusvoimien
kykyä selviytyä lakisääteisistä tehtävistään.
Sähköpostin kautta toteutettuun kyselyyn viestintäosasto sai
kaikkiaan 2 667 vastausta, joissa
1 077:ssa annettiin myös nimettömänä avointa palautetta.
Palautteiden perusteella monet
uudistuksen läpikäyneet pitivät
uudistuksesta tiedottamista riittämättömänä. Tapahtuvista muutoksista olisi toivottu enemmän informaatiota jo ennen kuin uudistusta
lähdettiin toteuttamaan. Komentopäällikkö, prikaatikenraali Jukka Ojalan mukaan erityisesti uudistuksen alkumetreillä sen aiheuttamien muutosten kokonaismäärää oli vaikea arvioida.
– Kun uudistuksesta kerrottiin,
oli vaikea antaa arviota siitä, mikä
lopulta tulisi muuttumaan. Elimme kaikki aluksi epävarmuuden
aikaa, Ojala kertoo.
Komentopäällikkö Jukka Ojalan mukaan on positiivista, että uudistuksen aikainen esimiestoiminta sai pääosin kiitosta.
Monet kokivat oman äänensä
jääneen kuulumattomiin uudistusta toteutettaessa. Useissa palautteissa kritisoitiin, ettei henkilöillä
itsellään ollut juuri mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millaisiin tehtäviin heidät uudistuksen myötä
tultaisiin sijoittamaan. Ojalan mukaan palautteista on kuultavissa,
että paikoin yksilön ääni onkin
jäänyt kuulumattomiin.
– Kun on oltu vaikeassa tilanteessa, on selkeästi toivottu, että
antajana. Hän uskoo, että vaikka
suuri osa palautteista keskittyikin
subjektiivisten kokemusten erittelyyn, kokonaisuudesta on myös
havaittavissa yhteinen huoli puolustusvoimista.
– Jokaisen puolustusvoimilla
työskentelevän työpanos on tärkeä. Muutos osoittaa että henkilöstö on sitoutunut äärimmäisen
hyvin yhteiseen tehtävään, Ojala
kommentoi.
asioista olisi informoitu tarkemmin ja tiedon ja tuen anto olisi ollut vielä toteutettuakin yksilöllisempää, Ojala sanoo.
Vaikka uudistus saikin osakseen
runsaasti kritiikkiä, selkeä enemmistö allekirjoitti uudistuksen olleen tarpeellinen ja ymmärtävänsä ettei helppoja ratkaisuja ollut
mahdollista tehdä.
Ojala näkee hienona myös sen,
että kyselyn perusteella suurin osa
suosittelisi puolustusvoimia työn-
Nato-kumppanuudesta on hyötyä
Jussi Vainikka
Kuva: Jussi Vainikka
Puolustusvoimien strategiapäällikkö, kenraalimajuri Timo Kivinen
esitteli puheenvuorossaan Kadettikunnan maaliskuun lopulla järjestämässä ”Nato – puolesta ja
vastaan” -seminaarissa puolustusvoimien suorituskyvyn kehitysnäkymiä. Nato-kumppanuutta Kivinen pitää puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämisen kannalta
tärkeänä asiana.
– Heidän alustansa tarjoaa meille eniten mahdollisuuksia. Harjoitukset ovat monimuotoisia. Siellä
harjoitellaan kovien suorituskykyjen käyttöä ja sitä myöten saamme
kotimaan tekemiseen paljon hyvää, Kivinen sanoi.
Tilaisuudessa käsiteltiin Suomen mahdollisen Nato-jäsenyy-
Kenraalimajuri Timo Kivinen pitää Nato-kumppanuutta tärkeänä suorituskyvyn kehittämisen kannalta.
den hyötyjä sekä haittoja ja kuultiin neljän suurimman puolueen
kantoja. Yhdeksi suureksi puheenaiheeksi nousi parlamentaarisen
selvitystyöryhmän työssään tarkastelemat puolustusvoimien rahoitusvaihtoehdot.
– Jos nykyisen tasoinen suorituskyky halutaan ylläpitää, niin
tarvitsemme vuodesta 2016 asteittain nousevan lisärahoituksen, Kivinen totesi.
Puheenvuoronsa päätteksi kenraalimajuri Kivinen halusi korostaa myös Suomen maanpuolustuksen perinteisimpiä arvoja materiaalisten kysymysten vastapainoksi.
– On hyvä korostaa myös immateriaalista, henkistä puolta.
Meidän vahvuutemme on maanpuolustustahto, sitä kautta hyvin
toimiva asevelvollisuus sekä kokonaisturvallisuuskonseptimme, jonka osana on alueellinen puolustusjärjestelmämme, Kivinen tähdensi.
Varusmiespalveluksen keskeyttäneiden määrä jatkaa laskuaan. Palveluksensa keskeyttäneiden osuus
joulukuussa 2014 kotiutuneiden
osalta oli 14,7 prosenttia. Keskeyttäneiden määrä on ollut laskussa vuodesta 2008 lähtien, jolloin luku oli
suurimmillaan noin 19 prosenttia.
Mielenterveyshäiriöt ovat edelleen yleisin syy varusmiespalveluksen keskeyttämiselle. Tervey-
dellisistä syistä yhden saapumiserän peruskoulutuskaudella keskeyttäneiden varusmiesten absoluuttinen määrä on noin tuhat. Osa
keskeyttäneistä suorittaa palveluksensa loppuun myöhemmin.
Majuri Ville Kostian Pääesikunnan koulutusosastolta pitää varusmiespalveluksen ensimmäisten
viikkojen sujuvuutta tärkeänä keskeyttämisten vähentämiseksi. Varusmiesten on hyvä saada mahdollisimman paljon tietoa palveluk-
sesta ennen sen aloittamista.
– Koulutuskulttuurin kehittäminen, esimiesvalmennus ja ryhmäytyminen sekä viestinnän tehostaminen ovat tärkeimmät kehityskohdat.
Yhteismajoitus ja kiireelliset aikataulut ovat monille uutta, joten ensimmäisten koulutusviikkojen suunnittelu on tärkeää, Kostian sanoo.
Kaikkiin palvelusta mahdollisesti
haittaaviin vaikeuksiin puolustusvoimilla ei ole mahdollisuuksia
puuttua. Tukiverkoston muodosta-
Miten ja kenelle varusmies voi
ilmoittaa halukkuudestaan hakea jälkialiupseeri- tai jälkireserviupseerikurssille?
– Ilmoitus tehdään omalle
kouluttajalle ja tarvittaessa päällikölle. Päällikkö esittelee asian
joukko-osaton esikunnalle seuraavan erän valintojen valmistelun yhteydessä. Joukko-osaston
komentaja voi hyväksyä ja käskeä varusmiehen aliupseeri- tai
reserviupseerikurssille seuraa-
Onko jälkivalintoihin hakeutuville jotain kiintiötä, paljonko
heitä on mahdollista ottaa aliupseeri- tai reserviupseerikursseille?
– Valinnoissa huomioidaan
joukkotuotantovelvoitteet. Mitään erillistä ”jälkikiintiötä” ei ole.
Kotiutuuko jälki-rukin käynyt
henkilö reserviin kokelaana vai
vänrikkinä?
– Jälki-RUK:n käyneet kotiutetaan reserviin kokelaina ja
heidät ylennetään myöhemmin
vänrikeiksi reservissä ollessaan.
uutisia muualta
Suomalainen rannikkojääkäriyksikkö Naton
reservipoliin
Laskuvarjojääkärikillan jäsenlehti Keskuslukon mukaan suomalainen rannikkojääkäriyksikkö on alkuvuodesta hyväksytty Naton reservipoliin. Nato hyväksyi Uudenmaan prikaatin kansainvälisen rannikkojääkäriyksikön NRF-reservipoliinsa (Nato Response Force)
1.1.2015.
Joukko on saanut rannikkoympäristön kriisinhallintaoperaatioihin valmistavan koulutuksen.
Rannikkojääkäriyksikkö hyväksyttiin Naton reservipoliin Northern Coasts 2014 -harjoituksessa tehdyn Nato-evakuoinnin perusteella. Yksikkö on saanut myös monipuolisen Amphibious Task Unitkoulutuksen.
Keskuslukko 1/15
Putin on herättämässä
venäläistä identiteettiä
Meripuolustuksen ammatti- ja jäsenlehti Rannikon Puolustajassa julkaistussa artikkelissa Kenneth Nyholm kirjoittaa, että Putinin politiikan tarkoitus on herätellä venäläisten kansallista identiteettiä. Neuvostoihmisen identiteettiin liittyy ajatus kansasta fasisimin voittajana
ja se rakentuu toisen maailmansodan valtavien uhrausten, kärsimyksen ja ponnistelujen varaan.
Putinin politiikka perustuu pitkälti sotilaallisen voiman osoittamiseen, joka on perusteltu Krimin tapauksessa vetoamalla venäläisten
kansallisiin juuriin alueella ja alueen geopoliittiseen merkityksellisyyteen.
Syyskuun 2014 lopussa Putin olikin saavuttanut jopa 87 prosentin
kannatuksen kysyttäessä kansalta kannattavatko he Putinin politiikkaa.
Rannikon Puolustaja 1/15
Jääkärikoulutuksen
100-vuotismuistoa juhlittiin
Saksassa
Keskeyttämiset yhä vähenemässä
Jussi Vainikka
Miten haetaan jälkialiupseeri ja reserviupseerikursseille?
vat kuraattorit, lääkärit ja sotilaspastorit voivat tuoda apua, mutta
varmoja konsteja kaikkien ongelmien ratkaisemiseksi ei ole olemassa.
– Pitää muistaa, että mielenterveyshäiriöt ovat muutakin kuin sopeutumisongelmia ja ongelmat
ovat pääsääntöisesti ilmaantuneet
jo ennen palveluksen alkua. Moneen ongelmaan ei palveluksessa voida juurikaan vaikuttaa muuten kuin tukiverkoston avulla,
Kostian toteaa.
Jääkärisäätiön ja Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen jäsenlehti Parole kertoo laajassa artikkelissaan helmikuun lopussa Saksan Hampurissa ja Hohenlockstedissa järjestetystä jääkärikoulutuksen alkamisen 100-vuotismuistojuhlasta.
Juhlan yhteydessä pidetyssä tiedeseminaarissa Führungsakademiessa käsiteltiin Suomen historiaa suomalaisten sekä saksalaisten
tutkijoiden näkökulmasta.
Juhliin osallistui yli 300 suomalaista ja useita satoja saksalaisia.
Juhlien päätapahtuma oli perinteinen kunnianosoitus jääkärimuistomerkillä Hohenlockstedin muistolehdossa.
Parole 1/15
Toimittanut Joonas Immonen
6
lyhyesti
Venäläinen suurlähettiläs uhkasi
Tanskaa
Venäjän Tanskan-suurlähettiläs
Mihail Vanin uhkasi Tanskaa
ydinohjuksilla, mikäli maa osallistuu Naton ohjuspuolustusjärjestelmään. Tanskan ulkoministeri Martin Lidegaard tuomitsee uhkailut ja korostaa maiden
välisten suhteiden hyvänä pysymisen merkitystä.
Tanska kertoi viime vuonna
liittyvänsä Naton suunnitelmien mukaan vuonna 2025 valmistuvaan ohjuspuolustusjärjestelmään, johon jäsenmaat
osallistuvat tutkien ja ohjusten
avulla. Tanskan odotetaan asentavan tutkajärjestelmät yhteen
tai useampaan fregattiinsa. (Iltalehti 23.3.)
JVa
Vanha ja iso pommi
löytyi Lontoon
keskustasta
Syyrian siviilit petettiin
YK:n turvallisuusneuvosto teki päätöslauselmia siviilien auttamisesta Syyriassa vuosi sitten.
Tehdyt linjaukset ovat pettäneet ja humanitaarinen hätä on pahentunut.
Mika M. Niskanen
Ruokaa tai lääkkeitä ei saada toimitettua perille. Ihmiset syövät
ruohoa selviytyäkseen.
Näin kertoo Sara, syyrialainen
pakolainen,
kotikaupunkinsa
Ghoutan tämänhetkisestä tilanteesta ihmisoikeusjärjestöille.
Ghoutan kaupunki on ollut
saarrettuna kolme vuotta. Saran
mukaan edes Yhdistyneiden kansakuntien apu ei tavoita asukkaita, koska sotilaalliset järjestöt estävät pääsyn alueelle.
Kukaan ei pääse myöskään pois
– pakoa yrittävät ammutaan.
Saran sisaren aviomies oli yrittänyt lähteä, kun hänelle oltiin
kerrottu kulkemisen olleen mahdollista. Nyt mies on ollut kateissa
kuukausia.
Sara itse on tällä hetkellä Zaatarin pakolaisleirissä Jordaniassa.
– Tilanne on hyvin paha. Toivon,
että maailma voi auttaa meitä lopettamaan tämän, Sara toteaa.
Syyrialaisesta Daraan kaupungista pakolaiseksi lähtenyt Khalil
on samoilla linjoilla.
– Me pyydämme ymmärtämään
mitä Syyriassa tapahtuu ja, mikä
saa nuoret liittymään radikaaleihin järjestöihin: he pyysivät kansainväliseltä yhteisöltä apua, mutta kukaan ei auttanut, Khalil sanoo.
Siviilejä kohtaan osoitetaan
brutaaliutta
Ihmisoikeusjärjestöjen julkaisema
Syyrialaisten pakolaisten määrä on lähes tuplaantunut vuoden 2013 keväästä, jolloin pakolaisia oli hieman alle kaksi miljoonaa. Vuoden 2015 alussa pakolaisia
oli jo lähemmäs neljä miljoonaa (aiemmin mukana olivat myös sisäiset pakolaiset). Kuva Zaatarin pakolaisleiriltä Jordaniasta.
raportti "Failing Syria" todistaa,
että YK:n turvallisuusneuvoston
päätöslauselmat Syyrian siviilien
aseman parantamisesta eivät ole
toteutuneet.
Liettua palautti
asevelvollisuuden
Jemen suistumassa
sisällissotaan
Turvallisuusneuvosto teki vuosi
sitten helmikuussa yksimielisen
päätöslauselman, jossa linjattiin
muun muassa, että humanitaarisen
avun toimittamista Syyriaan helpotetaan ja että kaikki osapuolet
lopettavat siviileihin kohdistuvan
väkivallan ja kidutuksen.
Myöhemmin samana vuonna
tehtiin kaksi uutta päätöslauselmaa, jotka linjasivat muun muassa, että YK voi toimittaa alueelle
apua naapurivaltioiden kautta ilman Syyrian hallituksen lupaa.
Vuonna 2014 Syyriassa kuitenkin kuoli eniten ihmisiä koko sodan aikana: 76 000 menetti henkensä. Lisäksi apua tarvitsevien
lasten määrä nousi ja humanitäärisen tuen määrä laski.
Norwegian Refugee Councelin
pääsihteeri Jan Egelandin mukaan
siviilejä kohtaan on tehty tarkoituksellisia hyökkäyksiä, mukaanlukien miesten, naisten sekä lasten
murhia, raiskauksia ja kidutuksia.
– Ihmisiä on lisäksi estetty pääsemästä humanitäärisen avun piiriin. Sotivat osapuolet osoittavat
brutaalia epäkunnioitusta siviilejä
ja kansainvälistä lakia kohtaan,
Egeland sanoo.
Raportin mukaan konfliktin
osapuolet ja osa YK:n sekä turvallisuusneuvoston jäsenistä ovat häirinneet päätöslauselmien toteutumista tai jättäneet ne huomiotta.
Egeland kertoo, että esimerkiksi osa turvallisuusneuvoston jäsenistä on jatkanut ryhmittymien tukemista asein ja ammuksin.
Nuorilla ei ole tulevaisuutta
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, kapteeni Antti Parosen mukaan päätöslauselmat ovat olleet
lähinnä hyvän tahdon eleitä – kaikilla ulkovalloilla on Syyriassa
omat intressinsä. Venäjä, Kiina ja
Iran tukevat hallintoa ja länsivallat maltillista oppositiota.
– Siviileihin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ja humanitäärisen avun lisääminen ovat lähes ainoita asioita, joihin kukaan
ei voi sanoa vastaan turvallisuusneuvostossa, Paronen toteaa.
Parosen mukaan yksi selittävä
tekijä siviilien tilanteen heikentymiselle on, että vuonna 2014 Isis
valvoi jo suuria osia Syyriasta. Tämä lisäsi konfliktin väkivaltaisuutta ja heikensi avustusjärjestöjen toimintamahdollisuuksia alueella.
Egelandin mielestä tärkeintä olisi se, että tilanteeseen yritettäisiin aidosti löytää poliittinen ratkaisu.
Suurvaltojen tulisi painostaa osapuolia neuvottelupöydän ääreen.
– Tulisi lisäksi saada päättäjät ja
ihmiset ymmärtämään, että meidän täytyy panostaa enemmän toivon tuomiseen syyrialaisille nuorille, joilla ei tällä hetkellä ole turvaa, työtä, koulutusta eikä tulevaisuutta, hän sanoo.
Venäjän sotaharjoitusten kohteena arktiset alueet
Venäjä piti maaliskuussa suuria sotaharjoituksia Suomen rajan tuntumassa.
Kalle Toivonen
Venäjä järjesti 16.–21. maaliskuuta
suuret sotaharjoitukset Suomen
itärajan tuntumassa. Kuolan niemimaalla ja Venäjän Karjalassa pidettävien harjoituksien tarkoitus
oli Venäjän mukaan testata pohjoisen laivaston valmiutta ja esitellä ilmavoimien kykyjä. Mukana
harjoituksessa oli myös joukkoja
Alakurtin sotilastukikohdasta, joka sijaitsee vain 60 kilometrin
päässä Suomen rajasta.
Entisen Suomen Moskovan suurlähetystön puolustusasiamiehen ja nykyisen kirjailijan, evp
eversti Ari Rautalan mielestä Venäjän toimien taustalla ei ole sig-
naalin lähettäminen Suomelle.
– Venäjän kokoinen sotilasmahti nyt järjestelee sotaharjoituksiaan miten tykkää. Näiden Suomen
rajojen läheisyydessä pidettävien
harjoitusten suuntana ei ole Suomi, vaan arktiset alueet ja Pohjoinen jäämeri – Suomi vain sattuu sijaitsemaan lähistöllä.
sa noin 370 taktisten ja muiden erikoisjoukkojen sotaharjoitusta, eikä viime vuosina ole tapahtunut
mitään muutosta lukumäärässä.
Ohjelmistoon ei ole putkahtanut
mitään uusia sotaharjoituksia,
Rautala kommentoi.
Harjoitukset ovat osa
asevoimien uudistusta
Rautalan mukaan viimeaikaiset
sotaharjoitukset ovat osa Venäjän
noin vuoteen 2025 jatkuvaa asevoimien uudistusta, jonka yksi osa
sotilaskoulutus on.
– Venäjällä järjestetään vuodes-
Venäläisiä sopimussotilaita Leningradin alueella 20. maaliskuuta pidetyssä sotaharjoituksessa.
Kuva: Lehtikuva
YK:n turvallisuusneuvosto pelkää Jemenin ajautuvan sisällissotaan maan viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Pitämässään hätäkokouksessaan
neuvosto tuomitsi shiialaisten
huthien suorittamat terroritoimet. Samalla se myös ilmaisi tukensa Jemenin presidentti Abdrabuh Mansur Hadille.
Jemen on ollut jo pitkään sekasortoisessa tilanteessa shiia- ja
sunnimuslimien vihanpidon takia. Shiiakapinalliset ottivat
maan pääkaupungin Sanaan hallintaansa viime syyskuussa ja
ovat edenneet sieltä vallaten osia
Jemenin eteläosassa sijaitsevista
Taezin ja Adenin kaupungeista.
(MTV3 uutiset 23.3.)
JIs
Grafiikka: Sofia Korhonen
Liettuan parlamentti hyväksyi rajatun asevelvollisuuden palauttamisen. Päätöksen taustalla vaikuttaa Venäjän aggressiivinen Ukraina-politiikka. Liettua luopui asevelvollisuudesta vuonna 2008.
Palvelukseen suunnitellaan
otettavan 3 000–3 500 varusmiestä vuosittain. Ensimmäiset kutsunnat aiotaan järjestää elo-syyskuussa. Riveihin kutsutaan 19–
26-vuotiaita miehiä. Esitystä kannatti 112 parlamenttiedustajaa ja
vastusti ainoastaan kolme. Viisi
edustajaa ei äänestänyt.
Liettuan valtion puolustusneuvosto ehdotti, että asevelvollisuus palautetaan viideksi
vuodeksi. (BNS 19.3)
MNi
ruotuväki 7/2015
Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Lontoosta Southwarkin kaupunginosasta löytyi maanantaina 23. maaliskuuta toisen maailmansodan aikainen räjähtämätön pommi. Noin 450 kiloa painava ja 1,5 metriä pitkä pommi
löytyi paikalliselta rakennustyömaalta. Alueelle asetettiin 400
metrin varoalue, jonka sisältä
evakuoitiin muun muassa satoja
asuntoja ja kaksi koulua. Tiistaina 24. maaliskuuta asukkaat
pystyivät palaamaan koteihinsa,
kun poliisi tiedotti purkaneensa
pommin.
Saksalaisten Lontooseen vuosien 1940–1941 ’taistelun Britanniasta’ aikana pudottamia pommeja löytyy Lontoosta yhä lähes
vuosittain. (BBC 24.3)
KTo
maailmalla
7
reportaasi
ruotuväki 7/2015
Kuvat: Aku Siukosaari
Helsinkiläisiä varoitetaan Vuosaaren satamassa meneillään olevasta sotaharjoituksesta.
Viimeinen ponnistus pääkaupungissa
Loppusota on varusmiespalveluksen viimeinen suuri harjoitus.
Kaupunkiympäristöön erikoistuneet joukot pitävät myös loppusotiaan kaupungissa.
Kalle Toivonen
Aino Acktén huvilan puiston läpi
kiemurtelevalla hiekkatiellä on
rauhallista. Ilma on kuulas ja aurinko on noussut jo puiston vanhojen lehtipuiden ylle. On aamu
alkukeväällä.
– Kuulin tuolta saaresta laukauksia, onko kaikki hyvin? kysyy
huolestuneena siististi pukeutunut
keski-ikäinen mies. Hän on taluttamassa pientä koiraa puistossa. Ei
syytä huoleen, kaikki on hyvin. Alkavan päivän rauhan on vain rikkonut läheisessä Killingholman
saaressa harjoittelevat Panssariprikaatin sotilaspoliisit. Laukauksen
äänet tulevat paukkupatruunoista.
Saaressa on meneillään 2/14
saapumiserän miehistön varusmiespalveluksen loppusota, paikallispuolustusharjoitus. Saari on
pieni Killingholman saari Aino
Acktén huvila-alueella Laajasalossa Tullisaaren kaupunginosassa.
Saarelle johtaa Tullisaaresta pieni
puinen silta, jonka edessä seisovat
sotilaspoliisien vartiomiehet vartioimassa, etteivät siviilit kävele
harjoitusalueelle.
Tykkimies Matias Ruotsalainen
Panssariprikaatista seisoo sillan
kupeessa ja tarkkailee rauhallisesti ympärillään levittäytyvää maisemaa.
– Loppusodan huono juttu on se,
että jos harjoituksessa kuolee, ei
pääse enää jatkamaan. Minulla kävi huono tuuri ja kuolin aikaisin aamulla, joten toimin nyt vartiomiehenä, Ruotsalainen manailee viitaten harjoituksen pelitoimintaan.
– On ollut kivaa, tässä harjoi-
tuksessa on tuntunut siltä, että olisi palannut pikkupojaksi. Mukava
eläytyä näihin tilanteisiin ja antaa
vain mennä. Tässä huomaa hyvin,
miten varusmiespalveluksen aikana opitut taidot näkyvät käytännössä, Ruotsalainen arvioi harjoitusta.
tamaan Kaartin jääkärirykmentin
sotilaspoliiseja kiinniottoharjoituksissa.
– Tällaiset isot harjoitukset ovat
hyviä, kun huomaa olevansa osa
isompaa kokonaisuutta ja sitä
kautta oppii paremmin. Hanski
kertoo. Sotakoiran tehtävä kiinniottoharjoituksessa on yksinkertai-
Keväisin kaupunki täyttyy
sotilaista
”Harjoituksessa on
tuntunut siltä, että olisi palannut pikkupojaksi. Mukava eläytyä
näihin tilanteisiin ja
antaa vain mennä.”
Loppusodaksi kutsuttu harjoitus on
varusmiehen armeijaurassa yleensä viimeinen merkkipaalu. Kotiutuminen nurkan takana näytetään varusmiespalveluksen aikana opitut
taidot käytännössä. Alkukeväällä
yksi kevään merkki Helsingissä on
varusmiehiä harjoituspaikoille kuljettavat sotilasajoneuvot. Harjoituksia järjestetään ympäri pääkaupunkiseutua, esimerkiksi Laajasalossa, Vuosaaressa ja Santahaminassa. Ajankohta vaihtelee keskiyöstä aamuvarhaiseen.
Erityisesti Kaartin jääkärirykmentille monipuolinen kaupunkiympäristössä harjoittelu on tärkeää, sillä heidän koulutuksensa pääpaino on kaupunkialueilla toimimisessa ja vastuu pääkaupunkiseudun puolustamisessa. Paikallispuolustusharjoitukseen pääkaupunkiseudulla osallistui Kaartin
jääkärirykmentin ja Panssariprikaatin lisäksi joukkoja Ilmavoimista, Rannikkolaivastosta ja Porin prikaatista.
Niinisalosta Porin prikaatista
Laajasaloon harjoittelemaan on
saapunut korpraali Sari Hanski
mukanaan sotakoira Rudi. Hanski on saapunut Rudin kanssa aut-
Korpraali Sari Hanski ja sotakoira Rudi hyvin menneen kiinniottoharjoituksen jälkeen.
nen: ottaa pakeneva henkilö kiinni keinolla millä hyvänsä. Onneksi kohteella on päällään maalipuku, joka vaimentaa pureman.
– Tärkeintä on, että haluaa olla
juuri tässä tehtävässä ja se, että pitää eläimistä, sanoo Hanski. Hän
tiesi jo 13-vuotiaana haluavansa
varusmiespalvelukseen sotakoiran
ohjaajaksi.
Reserviin siirtyminen erottaa
tupakaverit
Alikersantti Lari Kukonlehto käskyttää kohdehenkilöä tilanteessa,
jossa tarvitaan sotakoiran apua
kiinniotossa.
– Hauska nähdä sotakoiran toi-
mintaa käytännössä, sitä ei usein
pääse näkemään, Kukonlehto kertoo. Hän on Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisikomppaniasta.
Kukonlehto toimii paikallispuolustusharjoituksessa bravo-joukkueen toisen ryhmän johtajana. Tilanteesta erityisen tekee se, että
kaikki hänen ryhmästään ovat
myös hänen tupakavereitaan alokasajoilta. Kukonlehdolle harjoitus ei ole loppusota, vaan harjoitus
muiden joukossa.
– Kyllä tämä silti tuntuu erityiseltä. Hieman haikea tunnelma,
kun tietää, että tässä sykitään nyt
viimeistä kertaa yhdessä. Silti tai
juuri siksi harjoitus on sujunut loistavalla tekemisen meiningillä.
Enemmän harmittaa kavereiden
lähtö, kuin se, ettei kotiudu itse
vielä, Kukonlehto mietiskelee.
Loppusota on tiukan harjoituksen lisäksi monelle varusmiehelle
liikuttava tilanne. Varusmiespalveluksen ja tupakavereiden taakse
jättäminen mietityttää jokaista kotiinpaluusta riemuitsemisen lisäksi.
Tunnelma on kuitenkin Helsingissä myönteinen.
– Meininki on hyvä, koska keli
on hyvä. Auringonpaiste nostaa
mielialaa, tykkimies Ruotsalainen
sanoo ytimekkäästi ja vastaa radiopuhelimeensa; kiinniottoharjoitus saaressa on päättynyt hyvällä menestyksellä. Aika lähteä kasarmille pakkaamaan.
Paikallispuolustusharjoituksessa mukana on puolustusvoimien lisäksi joukkoja poliisista sekä rajavartiolaitoksesta.
8
SOTA TOTUUDESTA
ruotuväki 7/2015
Teksti: Hannes Mattila
Kuva: SA–kuva
SOTA
TOTUUDESTA
Taitto: Sofia Korhonen
Tiedotuskomppaniat tuottivat Suomelle propagandaa ja tallensivat kansallishistoriallista kuvamateriaalia
jatkosodan aikana.
Sodankäynnissä aseilla ratkaistaan se, kuka on vahvin. Samaan aikaan käydään hienovaraisempaa
kamppailua siitä, kuka on oikeassa. Vihollisuuden
luominen, vastapuolen mustamaalaus ja voimankäytön oikeutus - näistä elementeistä propaganda
on koostunut sodankäynnin historian alusta asti.
J
ulkisuuden hallinta on osa melko tuntematonta sodankäynnin
muotoa, jota kutsutaan informaatiosodankäynniksi. Yhdysvaltalainen ajatushautomo Rand (Research and development) Corporation
jakaa informaatiosodankäynnin kahteen haaraan: kyber- ja verkkosodankäyntiin. Kybersodankäynti on bittien
ja virusten maailmassa tapahtuvaa
tietoteknistä sotaa, kun taas verkkosodankäynnillä tarkoitetaan psykologisia operaatioita, joilla pyritään eri
kanavia pitkin vaikuttamaan ihmisten
mielipiteisiin. Kyber-sota vaatii korkeaa osaamista ja huipputeknologiaa,
kun taas verkkosota on enemmänkin
sosiaalisen median kautta tapahtuvaa
”trollaamista” – toki molemmat ovat
vuorovaikutuksessa keskenään.
Valtioille on aina ollut sodan aikana tärkeää luoda itsestään kuva konfliktin oikeutettuna ja vahvempana
osapuolena. Maanpuolustuskorkeakoulun professorin, everstiluutnantti
Jari Rantapelkosen mukaan tämä
tarve on korostunut nykyajan konflikteissa uuden viestintäteknologian
ja globalisaation myötä.
– Se miltä asiat näyttävät, on informaatiosodissa usein tärkeämpää kuin
se, miten ne todellisuudessa ovat.
Yleisön laajeneminen ja aktiivinen
osallisuus ovat vaikuttaneet siihen,
Ukrainan kriisi on esimerkki siitä, kuinka oikeanlainen viestintä ja julkisuuden hallinta – siis propaganda – on nostanut
merkitystään nykyajan konflikteissa. Venäjä on yrittänyt tiedotusvälineitä apuna käyttäen luoda kuvan hyväntahtoisesta
taustavaikuttajasta, kun taas EU- ja Nato-maat korostavat Venäjän roolia sodan aloittajana ja aktiivisena osapuolena.
että julkisuudesta on tullut merkittävä osa poliittista päätöksentekoa. Julkisuutta, sen määrää ja sävyä pyritään
ohjaamaan. Tätä pidetään nykyisin
aika normaalina toimintana, Rantapelkonen toteaa.
Informaatiosota onkin osin vaikea määritellä, koska julkisuuden
hallintaan tähtääviä informaatiooperaatioita tehdään jatkuvasti jo
rauhan aikana. Periaatteessa mikä
tahansa viesti, joka pyrkii ohjaamaan
vastaanottajan mielipiteitä, voidaan
tulkita propagandaksi. Propaganda ei itsessään
sisällä mitään
ideologiaa. Se
on viestinnän
tekniikka.
–
Propaganda
ei
välttämättä ole
valheellista. Alkuperäisessä merkityksessään
se on oman asian aktiivista ajamista, siis sen, mihin valtiossa uskotaan. Tällöin puhutaan mieluummin
informaatiovaikuttamisesta.
– Ihmiset ovat aiemmin luottaneet
televisioon, lehdistöön ja valtamediaan. Nyt kun sosiaalinen media on
noussut rinnalle, monien on vaikea
seurata, kuka asioita ajaa ja millä
tarkoitusperillä.
Perustelua ja pelottelua
T
S
Kuva: SA–kuva
ämän päivän propagandassa
korostuu valtioiden pyrkimykset vaikuttaa oman kansan mielipiteisiin. Demokraattisissa maissa poliitikoiden
on saatava päätöksilleen kansan
tuki, joten
äänestäjät on
saatava vakuuttu nei ksi aseellisen
voi m a n käy tön
tarpeellisuudesta ja
oikeutuksesta.
Huhtisen mukaan informaatiovaikuttamista voidaan käyttää
myös ennen sotaa, kun halutaan
pehmittää vastapuolta tai saada
se luopumaan aikeistaan ilman
voimankäyttöä.
– Informaatio-operaatiot ovat yksi keino talouspakotteiden ja diplomatian rinnalla, jolla pyritään saamaan aikaan toisenlaisia asetelmia,
ettei tarvitsisi lähteä sotaan.
Viestinnän sävy kovenee asteittain, kun yhteenotto lähestyy. Huhtisen mukaan tilanne on erittäin
vakava, kun valtioiden päämiehet
sanovat jotain uhkaavaa toista valtiota kohtaan.
– Jos keskeinen vallankäyttäjä
antaa lausunnon, mistä hän ei voi
perääntyä menettämättä kasvojaan,
ollaan lähellä tilannetta, jossa tiettyjä päätöksiä esimerkiksi voimankäytöstä on jo tehty, Huhtinen sanoo.
”Se miltä asiat näyttävät, on informaatiosodissa usein tärkeämpää kuin
se, miten ne todellisuudessa ovat.”
Teknologian ja propagandan nousu
Neuvostoliitto korosti Suomen ja natsi-Saksan välistä suhdetta
propagandassaan.
na 1991, kun Yhdysvaltojen johtama
liittouma otti yhteen Saddam Husseinin johtaman Irakin joukkojen kanssa. Moderni viestintä- ja informaatioteknologia mahdollisti reaaliaikaisen
viestinnän komentajien ja joukkojen
välillä, ja operaatiota pystyttiin johtamaan satelliittien välityksellä toiselta
mantereelta.
Lähes yhtä merkittävä oli askel,
jonka operaatio otti julkisuuden hallinnassa. Asevoimat eivät kontrol-
otilasjohtamisen professorin,
everstiluutnantti Aki-Mauri
Huhtisen mukaan propagandaa
ja erilaisia informaatio-operaatioita
on käytetty niin pitkään kuin on ollut sotiakin. Propagandaa on käytetty oman kansan yhtenäistämiseen,
vihollisen pehmittämiseen ja valtaaseman pönkittämiseen.
– Kenen tahansa vallankäyttäjän
tai valtaa haalivan täytyy tuntea antiikin retoriikkaa ja viestinnällä vaikuttamista, Huhtinen sanoo.
Nykyaikaisen informaatiosodan
jonkin asteisena ensinäytöksenä voidaan pitää Persianlahden sotaa vuon-
loineet vain operaation sisäistä viestintää – nyt otettiin haltuun uudella
tavalla myös se, minkälaisia viestejä
lähtee ulos. Yhdysvaltojen asevoimat
kokeilivat niin sanottua embeddedmallia, jossa toimittajat koulutettiin
sotatoimialuetta varten ja laitettiin
jonkin sotilasyksikön matkaan.
– Vietnamin sodassa toimittajien
annettiin liikkua suhteellisen vapaasti sotatoimialueella, ja koettiin, että
tämä ei ollut julkisuuden hallinnan
kannalta kovin hyvä juttu. Embedded-mallissa oli se etu, että toimittajat
raportoivat asevoimien näkökulmasta, Huhtinen kertoo.
Sittemmin tahti on vain kiihtynyt.
Omalta osaltaan pakkaa on sekoittanut sosiaalinen media, jossa kuka
tahansa voi ottaa provokaattorin
roolin, ja informaatiovyöryä on vaikea hallita.
9
SOTA TOTUUDESTA
ruotuväki 7/2015
Kuva: Lehtikuva/ AFP Photo/ Dmitry Serebryakov
Pariskunta katsomassa piirroksia Venäjän presidentti Vladimir Putinista. Moskovassa järjestettiin ulkoilmanäyttely Krimin Venäjään liittämisen yksivuotispäivän kunniaksi.
Sanat aseina
N
arratiivi, eli kerrontatapa, on
Rantapelkosen mukaan yksi
propagandan keskeisimpiä
vaikutuskeinoja. Valtionjohtajat haluavat puheillaan ja lausunnoillaan
käsitellä konfliktin kulkua sellaisessa
valossa, joka antaa oikeutuksen omalle toiminnalle. Samalla vastapuolta
voidaan myös pehmittää uhkauksilla.
– Esimerkiksi Ukrainan kriisissä
Venäjä on kertonut tarinaa itsestään sodan ulkopuolisena.
Samalla kuitenkin tapahtui Krimin haltuunotto, ja
alettiin kertoa pelottelu- ja
painostustarinoita, Rantapelkonen sanoo.
Yleisiä narratiiveja ovat myös
itsepuolustus- ja väliintulotari-
nat. Israel perustelee palestiinalaisalueisiin kohdistuvan voimankäyttönsä pääsääntöisesti itsepuolustuksella. Yhdysvallat taas pyrkii usein
oikeuttamaan sotatoimensa muiden
valtioiden alueilla kertomalla tarinaa
tarpeellisesta interventiosta.
On myös tärkeää, millaisia käsitteitä konfliktista puhuttaessa käytetään.
– Se, puhutaanko vallankaappauksesta, terrorismista, sisällissodasta vai
demokratiakehityksestä määrittää
julkisuudessa käytävien keskustelujen sävyä ja näkökulmaa.
Omaa näkökulmaa tukevia käsitteitä toistetaan niin kauan, että ne
jäävät ihmisten mieliin ja
puheeseen.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan
Katri Pynnöniemen
mukaan
Venäjä on
käyttänyt
t ä t ä
tekniikkaa tehokkaasti Ukrainan
kriisissä. Vastakkainasettelua on luotu
käyttämällä kylmänsodanaikaista kaikille tuttua termistöä. Venäjä on myös
ottanut käyttöön kokonaan uusia käsitteitä, joilla pyritään vaikuttamaan
tilanteeseen kriisialueilla.
– Venäjä luo olemassa olevien jännitteiden päälle keinotekoisen todellisuuden, jolla on kuitenkin reaalisia
vaikutuksia, Pynnöniemi kertoo.
yleiseen ilmapiiriin vaikuttamisessa,
Huhtinen toteaa.
Israelin ja Hamasin välisten konfliktien yhteydessä käydyt propagandakampanjat ovat tyyppiesimerkkejä
mediasta propagandasodan alustana.
Kesällä 2014 käydyssä sodassa Hamas
välitti kansainväliselle medialle ku-
”Media on yhä enemmän
osallisena yleiseen ilmapiiriin
vaikuttamisessa.”
Neutraali media
K
un informaatio-operaatioista
ja mielikuvilla vaikuttamisesta tulee yhä olennaisempi
osa sodankäyntiä, myös perinteisen
median rooli objektiivisena tarkkailijana asettuu kyseenalaiseksi.
Tehokkaimmat julkiseen mielipiteeseen ja keskusteluun kohdistuvat
informaatio-operaatiot eivät rajoitu
vallankäyttäjien puheisiin ja valtion
virallisen propagandaan, vaan omalle
näkemykselle myötämielinen viesti
kierrätetään usein jonkin puolueettomana mielletyn uutisvälineen kautta.
– Median ongelma tänä päivänä on ehkä se,
että tiedotusvälineet
ajattelevat yhä olevansa neutraaleja
viestinvälittäjiä.
Media on kuitenkin yhä enemmän
osallisena
gressiivisemmaksi ja maailmankuva
mustavalkoiseksi. Informaatiosodan
aikana uutisten välittämät viestit ovat
usein moralisoivia, ja niissä pyritään
vetoamaan ihmisten tunteisiin.
Median vastuu on suuri, koska uutisoinnin vaikutus ihmisten asenteisiin on kauaskantoinen. Jatkuessaan
vaa Israelin siviilikohteisiin tekemistä iskuista, ja Israel korosti Hamasin
käyttävän siviilikohteita rakettiensa
suojakilpinä. Molempien viestintä
tähtäsi vihollisuuden korostamiseen,
yhtenäisyyden luomiseen ja voimankäytön oikeuttamiseen.
– Israel on hioutunut todella taitavaksi informaatio-operaatioiden käyttämisessä. Monesti viesti saatetaan
kierrättää jonkin ulkomaisen median
kautta, mutta kohdeyleisö on lopulta
oma kansa. Samalla tavalla Yhdysvallat käytti Afganistanin sodan aikana
Foxia ja Iso-Britannia BBC:tä saadakseen omat viestinsä läpi.
Viestintä vihollisuuden luojana
U
utisoinnin puolueettomuutta
voi arvioida viestin sävystä.
Informaatiosodan käynnistyessä tiedotusvälineiden neutraalius vähenee, ja vastakkainasetteluja
pyritään vahvistamaan. Huhtisen
mukaan tyypillistä tällaisessa viestinnässä on moralisoiva sävy ja pyrkimykset pakottaa keskustelu tiettyihin
kehyksiin.
– Uutisoinnin sävy muuttuu ag-
pitkään vihamielinen uutisointi voi
juurruttaa ihmisten mieliin käsityksen päättymättömästä vihollisuudesta. Tällöin informaatiosota alkaa elää
omaa elämäänsä, ja propagandan
käyttäjästä voi tulla oman tarinansa
vanki, kun vihamielisyyksiä aletaan
pitää normaalina olotilana.
– Kuka tahansa meistä, joka on riittävän pitkään vihamielisen uutisoinnin varassa, jossa annetaan helppoja
vihollisia ja identiteetti rakennetaan
meihin ja heihin, alkaa lopulta uskoa
siihen.
Näin on käynyt Lähi-idässä,
jossa Israel ja Hamas ovat vuosikymmeniä käyneet vihamielistä
informaatiokampanjaa.
Ukrainan kriisin ympärillä käytävä
keskustelu on koventunut ja nostanut
esiin vanhoja Venäjän ja lännen välisiä vastakkainasetteluja. Huhtisen
mukaan tilanne on huolestuttava.
– Syventymällä esimerkiksi Kremlin taustalla oleviin ideologeihin, kuten Aleksander Duginin julkaisemiin
teoksiin, saa selvän kuvan siitä, millaisilla ideologis-teoreettisilla ajatuksilla maata johdetaan. Venäjä kokee
olevansa jotain muuta kuin länsi.
10
lyhyesti
Suomelle sotilashiihdossa MM-kultaa
Suomen joukkueen Ristomatti
Hakola ja Juho Mikkonen saavuttivat sotilashiihdon MM-kisoissa kultaa kilpailun avauspäivänä. Kilpailut pidettiin Ruotsin
Bodenissa 23.–27.3.
Maastohiihdon maailmancupin vakiokävijöille maailmanmestaruus oli ensimmäinen.
Ruotuväen Bodenista tavoittaman Ristomatti Hakolan tunnelmat olivat luonnollisesti katossa.
– Hyvät fiilikset on. Kolme
joukkuetta oli loppusuoralla ja
Juho sitten niisti heistä loput.
Arvostan tämän korkealle, sillä
sotilashiihdon maailmanmestareita ei Suomessa montaa ole,
Hakola tunnelmoi.
JKo
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen resurssit
on turvattava
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta kirjoitti
kannanoton, jossa se tukee parlamentaarisen selvitysryhmän
suositusta puolustusmäärärahojen asteittaisesta lisäyksestä.
Kannanotossa kehoitetaan myös
tarkistamaan onko vapaaehtoisen maanpuolustustyön saama
valtion tuki oikealla tasolla.
Neuvottelukunnan pääsihteeri, everstiluutnantti Jukka Kotilehdon mukaan vapaaehtoinen
maanpuolustustoiminta on hyvin
tärkeä ja kustannustehokas lisäresurssi sekä maanpuolustuksessa että maan sisäisen turvallisuuden varmistamisessa.
JIm
Suomalaisten
varusmiesten
keskimääräinen paino on merkittävästi korkeampi kuin parikymmentä vuotta sitten. Viime
vuonna palveluksensa aloittaneiden keskipaino oli 77,6 kiloa,
kun vuonna 1993 vastaava luku
oli 70,8 kiloa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvu on
tasoittunut – keskipaino on
noussut ainoastaan 1,1 kiloa.
– Painon nousemisen taustalla vaikuttaa yleisesti nuorten
miesten ravitsemustottumusten
muutos ja arkiliikunnan vähentyminen, sanoo puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jarmo Viskari.
Hän korostaa, että palveluksen aikana etenkin ylipainoisten paino laskee.
MNi
Erikoisryhmä haki
poliisiasemalta
savukranaatin
Siviilihenkilö toi Jyväskylän poliisiasemalle 23. maaliskuuta sotilasräjähteen. Henkilö toi sovitusti patruunoita lupapalveluun,
jossa selvisi, että hänellä oli yllättäen mukanaan myös sodanaikainen savukranaatti.
– Ei ollut tiedossa, oliko savukranaatti toimintakuntoinen
vai tyhjä. Teimme mitä piti, eli
eristimme räjähteen sekä alueen
ja soitimme puolustusvoimat
paikalle, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö,
ylikonstaapeli Nina JuurakkoVesikko.
Puolustusvoimien erikoisryhmä haki räjähteen pois. Tilanteessa ei epäillä rikosta.
KTo
ruotuväki 7/2015
Jalkaväen opetus virtaviivaistuu
Maasotakouluun perustettiin uutena aselajikouluna jalkaväen aselajiopetukseen keskittyvä Jalkaväkikoulu.
Koulu vastaa jatkossa valtaosasta jalkaväen aselajiopetuksesta.
Jukka Isomaa
pahtuvat upseeriston ja aliupseeriston jalkaväkiopintojen järjestämisessä. Uudistus tulee näkymään
sekä kadettien että aliupseeriston
opetusjärjestelyissä.
Esimerkiksi jatkossa Maanpuolustuskorkeakoulun maasotalinjalla opiskelevat kadetit suorittavat toisen opiskeluvuotensa kevätpuoliskon maavoimien yhteiset
opinnot Santahaminan sijaan Jalkaväkikoulussa.
Kadettien kolmantena vuonna,
jolloin kadetit erikoistuvat omaan
aselajiinsa, jalkaväen kadetit siirtyvät koko kolmanneksi opintovuodekseen Jalkaväkikouluun.
Myös maisterivaihettaan suorittavat jalkaväen upseerit opiskelevat
neljännen opintovuotensa syksyn
Lappeenrannassa.
Myös kaikki aliupseeriksi koulutettavat suorittavat kuuden
opintoviikon mittaiset maavoimien yhteisopinnot jatkossa Jalkaväkikoulussa. Jalkaväen aliupseerien
perus- yleis- ja mestaritason opintojen suunnittelu ja järjestäminen
kuuluu niin ikään jatkossa Jalkaväkikoulun tehtäviin.
Lappeenrannassa sijaitsevan Maasotakoulun alaisuuteen perustettiin vuoden vaihteessa itsenäinen
Jalkaväkikoulu. Aikaisemmin jalkaväen aselajiopetusta on annettu
Maasotakoulun ohella myös Santahaminassa sijaitsevassa Maanpuolustuskorkeakoulussa. Koulun
perustamisen myötä pääosa jalkaväen aselajiopetuksesta siirtyy
Lappeenrantaan.
Jalkaväen tarkastaja, eversti
Jukka Valkeajärven mukaan muutoksella pyritään eritoten selkeyttämään ammattisotilaiksi koulutettavien aliupseerien ja upseerien
ammatillisia opintoja.
– Jalkaväkikoulun perustamisen
myötä roolijako on nyt selkeä, sillä meillä on yksi koulu, joka vastaa jalkaväkeen liittyvien opintojen järjestämisestä, Valkeajärvi
kertoo.
Jalkaväkikoulun johtaja, everstiluutnantti Riku Mattilan mukaan
Jalkaväkikoulun työ on käynnistynyt rutiininomaisesti, sillä jalkaväkeä on aiemminkin koulutettu
Lappeenrannassa.
– Työ on lähtenyt hyvin käyntiin.
Kadettien ja aliupseerien kouluttaminen on jo aiemmin kuulunut
Maasotakoulun tehtäviin, joten
niiden opetussuunnitelmat ja läpiviennit ovat meille tuttuja, Mattila
kertoo.
Jalkaväkikoulun perustamisen
myötä ainoaksi Lappeenrannasta
fyysisesti erillään sijaitsevaksi jalkaväen koulutusyksiköksi jää Parolassa sijaitseva Panssarikoulu,
joka vastaa mekanisoitujen joukkojen koulutuksesta. Valkeajärven
mukaan yhteistyö Parolan suuntaan kuitenkin paranee entisestään molempien jalkaväen aselajikoulujen kuuluessa nyt Maasotakoulun alaisuuteen.
Pitkä prosessi
Koulun varsinaista perustamisjuhlaa vietettiin Maasotakoulussa 5.
helmikuuta. Ajatus itsenäisen jalkaväkikoulun perustamisesta syntyi kuitenkin jo alkuvuodesta 2012,
jolloin pian alkavan puolustusvoimauudistuksen seurauksia tarkasteltiin maavoimien näkökulmasta.
– Heräsi kysymys, miksei jalkaväellä muiden aselajien tapaan ole
omaa aselajikoulua. Asiasta tehtiin
Tulevaisuuden näkymät ovat
lupaavat
Kuva: puolustusvoimat/Heta Toiskallio
Varusmiesten paino
on noussut
kentällä
Everstiluutnantti Riku Mattilan mielestä oman aselajikoulun myötä jalkaväen tulevaisuuden haasteet liittyvät ennen kaikkea koulutusyhteistyön tiivistämiseen muiden aselajien kanssa.
esitys keväällä 2012, joka myös hyväksyttiin. Tämän jälkeen on tehty
paljon työtä koulun perustamiseksi, Valkeajärvi kertoo.
Kaikkea jalkaväen opetusta ei
siirretty Lappeenrantaan kerralla,
vaan joitain koulutuskokonaisuuksia on siirretty muun muassa
Santahaminasta jo aikaisempien
koulutusuudistusten yhteydessä.
Mattilan mukaan valtaosa uuden Jalkaväkikoulun henkilöstöstä
on jo aiemmin työskennellyt Maasotakoululla Lappeenrannassa,
jolloin työpaikan vaihtuminen uuden organisaation alle on sujunut
varsin ongelmitta. Myös muuttoja
toisista joukko-osastoista on tapahtunut ja Mattila itsekin on siirtynyt Lappeenrantaan lakkaute-
tusta Hämeen rykmentistä.
– Tällainen siirtyminen on ihan
normaalia sotilaiden työhön kuuluvaa rytmiä, Mattila selventää.
Muutoksia opetuksen
järjestämiseen
Jalkaväkikoulun perustamisen
myötä suurimmat muutokset ta-
kolumni
Jukka Isomaa
> [email protected]
Kirottu, kadehdittu KSE
”Sata metriä metsän suuntaan!”,
alikersantti huutaa ja käskee maastoruokailevat alokkaat syvemmälle metsän siimekseen. Vanhemmalta saapumiserältä ruokailu suoraan ruokapönttöjen vieressä ja
kertakäyttöastioista luonnistuu sen
sijaan varsin hyvin. Säännöt ovat
samat kaikille, mutta kuitenkin erit.
Jo alokasaikana ilmiölle löytyy
myös nimi: ”koo-äs-ee”.
KSE on varmasti laajimmin kasarmeille levinneitä käsitteitä, jonka historia on auttamattomasti kadonnut kasarmin pölyn havinaan.
Useimmin esitetyn selityksen mukaan lyhenne tulee sanoista ”kou-
Sekä Valkeajärvi ja Mattila kertovat, että suurempia käynnistymisvaikeuksia uuden Jalkaväkikoulun
toiminnassa ei ole ollut, sillä pohjatyö on tehty hyvin.
Valkeajärven mukaan luvassa
on nyt uusiin käytäntöihin totuttelu, ja hän toivookin, että koulun
henkilöstö saisi rauhassa keskittyä
uusiin työtehtäviinsä.
– Meillä on käytössä erittäin hyvä ja osaava henkilöstö. Nyt alkaa
varsinainen työtehtävien jalkauttaminen ja hyvien käytäntöjen löytäminen. Uskon, että on hyvä
muutama vuosi katsoa ja antaa
henkilöstön tehdä opetus- ja kehittämistyötään, Valkeajärvi toteaa.
Mattila näkee, että oman aselajikoulun myötä, jalkaväen tulevaisuuden haasteet liittyvät ennen
kaikkea koulutusyhteistyön tiivistämiseen muiden aselajien kanssa.
– Puolustusvoimauudistuksen
jälkeen keskeisenä tulevaisuuden
haasteena on miettiä keinoja,
kuinka esimerkiksi harjoitustoimintaa voidaan toteuttaa entistä
enemmän ja tehokkaammin, Mattila kertoo.
Sääntöjen ja normien täyttämässä armeijaelämässä pienetkin sovellutukset
näyttäytyvät suurina
etuoikeutuksina
lutuksen suoma etu”, ja se suo vanhemmalle saapumiserälle tilanteen
kannalta hyödyllisiä etuuksia, joita
ei kuitenkaan haluta myöntää nuoremmalle saapumiserälle.
Sääntöjen ja normien täyttämässä armeijaelämässä pienetkin sovellutukset näyttäytyvät suurina
etuoikeutuksina. Nahkahanskat
lämmittävät tavallisia palvelushanskoja paremmin kylmässä metsässä ja maastoyö sujuu varmasti
mukavammin ilman kipinävuoroa.
KSE:n käsittämättömyys käy
hyvin ilmi, kun asiaa yrittää valaista armeijaa käymättömille henkilöille. Miten niin pienet asiat voivat merkitä aikuisille ihmisille niin
paljon? Hämärän peittoon jää todennäköisesti myös se, kuinka juuri KSE:n suomat pienet edut saattavat kannatella vuoden mittaisen
palveluksen suorittavia, silloin kun
aamut painavat liikaa.
KSE-korttia kuulee heiteltävän
yleensä silloin kun skappareita ei
ole näköpiirissä, näin siksi että
nuorempia sortava KSE on luonnollisesti ehdottoman kiellettyä.
Tässä mielessä käsite muodostaakin harmaan alueen: sitä ei löydy
Yleisestä palvelusohjeesta, eikä
siitä puhuta oppitunneilla. Tuskin
kukaan intissä päivänsä viettävä
kuitenkaan kyseenalaistaa, etteikö
KSE:tä olisi olemassa. Vanhempi
saapumiserä syö maastoruokailunsa varmasti jatkossakin kertakäyttöastioista ja käyttää nahkaisia lomahanskoja metsäleireillä.
Nuoremman saapumiserän onneksi voin kertoa, että pyrkimys
etuuksien rajaamiseen ei suinkaan
rajoitu pelkästään nuorempi – vanhempi -akselille. Käsite taipuu mitä
erilaisimpiin rajanvetoihin myös
vanhemman saapumiserän keskellä. ”Kauneuden suoma etu!”, sanovat palvelusta suorittavat naiset.
”Kuskeille suotu etu!” huutelevat
kuljettajat lämpimän masin ohjaamosta. ”Kokelaille suotu etu!”, linjaavat RUK:n käyneet ja ajavat alikersantit raivon partaalle.
Nähtävästi tärkeintä on, että
saadaan muodostettua raja ”meidän” ja ”teidän” välille.
Keskustele aiheesta lisää
Twitterissä #ruotuväki
11
kentällä
ruotuväki 7/2015
palveluksessa
Ruutikaupan uudet tuulet
Suomen ainoan ruutitehtaan tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä vakaat.
Kansainvälisestä ruutikaupasta vallitsee kova kilpailu eri valmistajien välillä.
Jukka Isomaa
TOIMENKUVA
Ylietsivä
ASUINPAIKKA
Ylöjärvi
taas pienkaliiperiruudeilla on kysyntää, Heikkilä selventää.
Etäisyys luo haasteita
Haasteita Vihtavuoren tehtaalle
luo jatkossakin tehtaan kaukainen
sijainti keskeisistä markkina-alueista. Heikkilän mukaan tehdas
pyrkiikin panostamaan tuotteiden
korkeaan laatuun.
Esimerkiksi jokaisesta valmistettavasta ruutierästä otetaan useita näyteitä, joista tarkistetaan
muun muassa ruudin koostumus
ja kosteus. Tehdas myös testaa
kaikki valmistamansa ruutierät
omalla ampumaradallaan.
Tehtaan laatu-ja turvallisuuspäällikkö Juha Pursiaisen mukaan
jokaiselle tuotteelle on määritetty
tiukat viitearvot, joita testattavan
tuotteen tulee vastata.
– Lähtöajatuksena on, että kun
kuluttaja ostaa esimerkiksi vuoden välein samaa tuotetta, jotka
ovat peräisin eri valmistuseristä,
niin noiden erien tulee laadullises-
ti olla tismalleen samanlaiset, Pursiainen kertoo.
Heikkilän mukaan kilpailu ruudin valmistusalalla on kovaa. Vaikka valmistuseriä kasvattamalla
voidaan pienentää valmistuskustannuksia, toimituskulutukset asiakkaan luo muodostavat suuren
kuluerän.
– Vähän tasoitusta väistämättä
annetaan kilpailijoille, kun täältä
Laukaan perukoilta aletaan käymään kauppaa, Heikkilä toteaa.
Niinisalossa koulutetaan hygieenikkoja
täkoulun johtaja, eläinlääkintämajuri Naukkarinen.
Suurin osa kurssilaisista on toiminut jo ennen varusmiespalvelustaan elintarvikealalla. Kurssilaiset ovat hyvillään saadessaan
täydentää siviiliopintojaan.
– Tämä kurssi on niitä harvoja
paikkoja, joissa voi saada elintarvikealan opetusta. Vaikka opetus
onkin melko tiivistä, koen sen
mielekkäänä. Välineet ovat nykyaikaisia ja uutta tietoa saa melkoisesti, kertoo alikersantti Matti
Piironen.
Kuva: Ruotuväki
Niinisalon eläinlääkintäkoulussa on neljä vuotta järjestetty elintarvikevalvoja-aliupseerikursseja.
Keskimäärin on kursseilla ollut
10–14 taloushuoltoaliupseerikurssin suorittanutta varusmiestä.
Rauhan aikana kurssin käyneet
jatkavat palvelustaan suurimpien
varuskuntien ruokaloissa.
– Kurssilaisia käytetään varuskunnissa pääasiassa keittiöllä toimivien varusmiesten opastamiseen. Tässä he ovatkin olleet suureksi hyödyksi, sillä kulkeehan
tieto varusmieheltä varusmiehelle
todella hyvin, sanoo Eläinlääkin-
eteenpäin
Maailmanmestarin ympyrä sulkeutuu
Kalle Toivonen
Komentaja Erkki Heinonen siirtyi
Merisotakouluun korkeakouluosaston johtajaksi 1.2. 2015.
meriupseerin tehtävissä.
Meri elementtinä on aina kiinnostanut minua. Ennen varusmiespalvelusta mielessäni oli ura merikapteenina, mutta varusmiespalveluksen aikana kirkastui ajatus sotilasurasta. Olen viettänyt elämässäni paljon aikaa merillä niin työn
kuin vapaa-ajankin merkeissä.
Purjehdin ammatikseni 2000-luvun alussa kahden vuoden ajan, jolloin olin virkavapaalla puolustusvoimista. Kilpapurjehduksen parista hienoin kokemukseni on Suomen edustaminen Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Myös muutama mitali, maailmanmestaruutta
myöden, on matkan varrella tarttunut mukaan.
Tehtäväni Merisotakoululla on
upea. Tämä on hyvä näköalapaikka
nuorisoon ja tuleviin meriupseereihin. Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden päästä vaikuttamaan meriupseereiden koulutuksen tulevaisuuteen. Uudistettu sotatieteen kandidaatin tutkinto, jonka
uudistuksessa olen ollut vahvasti
mukana, alkaa ensi syksynä.
Uusi tutkinto on entistä selkeäpiirteisempi ja siihen on lisätty
enemmän käytännön harjoittelua.
Aion omalta osaltani panostaa
kaikkeni, että saamme nyt uudistetun sotatieteen kandidaatin tutkinnon toimivaksi kokonaisuudeksi yhdessä sotatieteen
maisteritutkinnon kanssa.
Kuva: puolustusvoimat
Tähän tehtävään siirtyminen tarkoittaa minulle
eräänlaista ympyrän sulkeutumista.
Aloitin 28 vuotta sitten Merisotakoululla 57. merikadettikurssin ja
nyt olen täällä osaston johtajana.
Siirryin valmistumiseni jälkeen Turkuun, ohjuslaivueeseen, jossa toimin hieman vajaat yhdeksän vuotta
taistelualustehtävissä. Noin 4 vuotta
valmistumiseni jälkeen aloitin aluksen päällikön tehtävässä. Tämän jälkeen olen toiminut monenlaisissa
TYÖPAIKKA
KOULUTUS
Poliisikoulu
JOTAIN MUUTA, MITÄ?
"Ihmiset on ihmisiä, kaikki
on samanarvoisia."
Oikeudellinen osasto,
Tampere
Ruudin valmistaminen on pitkäjänteistä työtä ja sisältää monia työvaiheita. Ruuti esimerkiksi liotetaan valtavissa prosessitankeissa, jonka jälkeen kuivumiseen menee toista vuorokautta.
ruotuväki 40 vuotta sitten
Vesihygienia, bakterologia ja
kenttäelintarvikehygienia. Kaikki
kolme ovat hyvin oudon tuntuisia
aineita komppanian viikko-ohjelmassa, mutta niitäkin aineita opetetaan Suomen puolustusvoimissa.
Metsien ja taistelukenttien hygieenikkoja koulutetaan Niinisalossa. Viisiviikkoisen kurssin
käyneet alikersantit ovat miehiä,
jotka kriisitilanteessa komennetaan kentälle ottamaan näytteitä, neuvoman huoltohenkilökuntaa ja tarkastamaan elintarvikkeita.
IKÄ
44
NIMI JA SOTILASARVO
Marianne Saatsi, alikersantti res.
Kuva: Tommi Selander
Laukaan Vihtavuoressa sijaitsevassa Suomen ainoassa ruutitehtaassa ollaan varovaisen optimistisia tulevaisuuden suhteen. Toissa
vuonna lopetusuhan alla ollut tehdas koki täyskäännöksen suomalais-norjalaisen Nammon tultua
omistajaksi. Paikallisjohtaja Ilkka
Heikkilän mukaan omistajavaihdoksen myötä toimintaa on kehitetty kovalla kädellä.
– Kannattamattomia tuotteiden
valmistuseriä on vähennetty tai
kokonaan lopetettu. Tuotteisiin
joilla selkeästi on kysyntää on
myös panostettu sekä tuotekehityksessä että myynnin puolella,
Heikkilä kertoo.
Jatkumispäätöksen varmistuttua vuosi 2015 on kulunut suurten
investointien saattelemana.
Tehdas on uusinut esimerkiksi
koko energiantuotantoratkaisunsa. Kiinteistöjen lämmityksessä ja
prosessihöyryn tuotannossa on
luovuttu öljyn käytöstä ja tehdas
on siirtynyt 95 prosenttisesti turpeen, puuhakkeen ja pelletin polttoon.
Myös toista kahdesta tehtaan
puristamolinjasta ollaan parhaillaan saneeraamassa, jotta siellä
voidaan pelkän tykkiruudin lisäksi valmistaa myös pienkaliiperiruuteja.
– Tällä pyritään reagoimaan
muuttuvaan markkinatilanteeseen. Tykkiruutien kysyntä ei ole
enää aiempien vuosien tasolla, kun
Komentaja Erkki Heinonen aloitti korkeakouluosaston johtajana Merisotakoululla helmikuun alussa.
Ylietsivä tutkii
sotilasrikoksia
Aappo Jutila
Viisitoista vuotta ylietsivänä työskennellyt Marianne Saatsi kertoo,
että ylietsivät tutkivat sotilasrikoksia. Niitä ovat esimerkiksi vartiorikokset tai muut palvelusrikokset. Käytännössä kaikki, mikä
liittyy puolustusvoimien sisälle ja
joissa on osallisena sotilaita. Kuitenkin esimerkiksi seksuaalirikokset siirtyvät automaattisesti
poliisille, sillä niihin puolustusvoimilla ei ole toimivaltaa.
– Työni ei eroa poliisin tekemästä esitutkinnasta muuten kuin,
että meillä tutkinnan kohteena
ovat sotilaat, Saatsi toteaa.
Poliisilla on itsenäinen toimivalta. Mutta puolustusvoimissa täytyy saada joukko-osastolta tutkintapyyntö, jotta esitutkinta voidaan
aloittaa.
– Kun saamme pyynnön otamme selvää mitä on tapahtunut.
Pohdimme tutkinnan johtajan
kanssa rikosnimikkeet ja suunnittelemme, miten tutkinta etenee.
Saatsi toteaa, että poliisin kanssa tehdään paljon yhteistyötä. Lisäksi tärkeitä linkkejä joukkoosastoihin ovat niiden oikeusupseerit, joiden kautta tutkintapyyntö useimmiten tulee. Puolustusvoimilla on omasta takaa monen
alan asiantuntijoita, joiden apua
käytetään hyväksi tarvittaessa.
– Joukko-osastot tutkivat itse
pienemmät sotilasrikokset, mutta
varsinkin silloin, kun tarvitaan
puolueeton taho tutkimaan asiaa,
otetaan yhteyttä oikeudelliseen
osastoon, eli meihin, Saatsi kertoo.
Hän sanoo, että yhteensä ylietsiville tulee vuosittain noin 100150 tutkintaa. Juttuja on laidasta
laitaan.
– Olemme tutkineet esimerkiksi kavallustapauksia, joissa varusmies on kerännyt rahaa kurssipukua varten, ja pitänytkin rahat itsellään. Tutkimme myös kiusaamis- ja simputustapauksia, Saatsi
kertoo.
Saatsin mukaan hänen tärkeimmät työkalunsa ovat auto,
kännykkä ja tietokone. Suuri osa
ajasta kuluu tien päällä, sillä viidellä ylietsivällä on työalueenaan
koko Suomi.
Sattumalta puolustusvoimiin
– Päädyin puolustuvoimille töihin
täysin sattumalta. 90-luvun laman
aikana hain töitä kuntohoitajana
ja pääsin silloin Sääksjärven lentovarikolle. Varikon silloinen johtaja innosti minua suorittamaan
varusmiespalveluksen sotilaspoliisilinjalla, Saatsi muistelee.
Saatsi tarttui ehdotukseen, sillä
ajatteli, että jos vuoden ryynäämisellä voisi saada vakituisen viran,
olisi se sen arvoista.
– Hain samalla myös poliisikouluun ja peruskoulutuskauden
aikana sain tietää päässeeni myös
sinne.
Hän halusi kuitenkin suorittaa
aloittamansa asepalveluksen loppuun ennen poliisikoulua.
– Innostus ei tietenkään ollut
enää niin suuri, mutta en silti halunnut luovuttaa. Varusmiespalvelus oli ihan rakentava kokemus ja
näin miten puolustusvoimat toimii.
Poliisikoulun jälkeen Saatsi ehti työskennellä vuoden poliisina ja
haki sitten avoimeksi tullutta ylietsivän paikkaa puolustusvoimissa. Hän kertoo viihtyneensä työssään, sillä pitää sen itsenäisyydestä.
–Työssäni täytyy olla myös kiinnostunut tutkittavista asioista ja
täytyy pysyä perillä uusista säännöksistä. Vaatii myös uskallusta
ottaa yhteyttä ihmisiin ja kykyä
tulla toimeen erilaisten ihmisten
kanssa.
Vapaa-ajallaan Saatsi kertoo ulkoilevansa ja viettävänsä aikaa
perheensä kanssa. Se toimii hyvänä vastapainona työlle, jossa täytyy matkustella paljon.
12
kentällä
ruotuväki 7/2015
Tulevaisuuden kypäriä puolustusvoimille
Puolustusvoimat hankkii uusia kypäriä osana Taistelija 2020 -ohjelmaa.
Uusi taistelukypärä on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.
Kalle Toivonen
timen tai taistelukuvaajien käyttämän kypäräkameran. Myös lämpökameroihin perustuva järjestelmä omien joukkojen tunnistamiseen on mahdollista yhdistää kypärään.
Puolustusvoimat hankkii vanhan
kypärämallin tilalle uudenaikaisia
kypäriä. Kypärätilauksen hintaa
tai määrää ei vielä ole julkistettu.
Tilaus on osana laajempaa Taistelija 2020 -ohjelmaa. Kyseisen
hankkeen tavoitteena on askel askeleelta nykyaikaistaa taistelijan
varustusta.
– Nykyään käytössä olevat kypärät alkavat muistuttamaan joulukuusta, kun niihin kiinnitetään
kaikki lisälaitteet, maavoimien
hankekoordinaattori, everstiluutnantti Matti Honkela sanoo.
Puolustusvoimien vuonna 2010
tekemässä tutkimuksessa todettiin
Honkelan mainitsemat nykyiseen
komposiittikypärään liittyvät ergonomiset ongelmat. Puolustusvoimat alkoi silloin kehittää uudenlaista kypärää, johon saisi yhdistettyä lisälaitteita nykyistä kätevämmin.
– Maailmalla on erilaisia kypäräratkaisuja, joihin saa liitettyä lisälaitteita irrallisina komponentteina. Tämä puolustusvoimien tilaama malli on maailman ensimmäinen kypärä, johon saa integroitua kaiken, Honkela kertoo.
– Kypärän lavetti pystytään kytkemään keskitettyyn virranhallintajärjestelmään. Tämä mahdollistaa sähköisten lisälaitteiden kytkennän. Kiinteinä osina kypärässä
ovat kuulonsuojaus sekä taistelijanradioliitäntä kuulokemikrofoneineen, Honkela kuvailee kypärän tekniikkaa.
Lisäksi kypärään on integroitu
pimeänäkölaitteet ja ballistinen
kuori, joka toimii suojana. Virtajärjestelmän ja lavetin kiskon
kautta kypärään saa kiinni mitä
vain tarvittavaa, kuten valovahvis-
Kypäriä käyttöön jo ensi
syksynä
Ensimmäiset huipputeknologisista kypäristä tulevat varusmiesten
käyttöön jo tämän vuoden syksyllä. Ensilähdön joukot saavat kypärän ensimmäiseksi testattavaksi.
Puolustusvoimien aikeena on ajan
myötä korvata vanhanmalliset
komposiittikypärät uusilla kypärillä.
Puolustusvoimat sisällytti tilaukseen optiovarauksen, koska
suunnitelmissa on tämän testierän
jälkeen jatkaa hankintoja ja laajentaa kypärän käyttäjäkuntaa.
Kuitenkaan esimerkiksi omatunnistejärjestelmää tai kypäräkameraa ei jokainen varusmies tule
vielä ihan lähitulevaisuudessa kypärässään kantamaan. Kypärästä
on olemassa myös peruskäyttöön
tarkoitettu perusversio, josta on
riisuttu suurin osa lisälaitteista.
– Millään muulla maalla ei ole
käytössään tällaista kypäräkokonaisuutta. Tämä uusi kypärä on
täysin uniikki, Honkela sanoo.
Suomalainen varusmies voi siis
muutaman vuoden sisällä olla sotateknologian edelläkävijä, kun
hän harjoittelee taisteluammuntoja metsäleirillä.
Kuva: Savox
huomio!
Suomalaisten Savoxin, Millogin ja FY
-Compositen yhteistyönä valmistamassa taistelukypärässä uutta on
muun muassa lisälaitteiden kiinnitys.
verkossa
PVMoodle tuo kasarmin mobiililaitteisiin
Jussi Vainikka
Lähetä meille osoitteeseen [email protected] oma ehdotuksesi Huomio!-kuvaksi ja liitä mukaan yhteystietosi. Julkaistusta kuvasta saa palkinnon.
Kuva: Ville Bröijer
Kuva: Ville Bröijer
Ohi on 255! 2/14 miehistö kotiutui 18.3. Ruotuväki toivottaa onnea kaikille
reserviin siirtyneille sekä tsemppiä palvelusta edelleen jatkaville!
Osana asevelvollisten informaatiopalvelut -projektiin kuuluvan
digitaalisen kasarmin päämääränä
on tehdä varusmiespalveluksesta
yhä modernimpi ja näin hyödyntää nykyteknologiaa palvelukseen
liittyvissä asioissa. Mobiililaitteella tai tietokoneella käytettävä
PVMoodle-sovellus tuo viikkoohjelmat sekä muut tarpeelliset
tiedot suoraan varusmiesten ulottuville, olivat he sitten missä tahansa.
Pitkään suunnitteilla ollut alkuperäinen ajatus kasarmille sijoitettavasta kosketusnäytöllisestä infotaulusta on nyt kuopattu, ja katseet on suunnattu kokonaan
PVMoodle-sovelluksen kehittämiseen. Komentajakapteeni Jari Holopainen Pääesikunnan koulutusosastolta perustelee infotaulusta
luopumista käytännön syillä.
– Infotaulussa on se huono puoli, että sen luokse on aina mentävä.
Puhelimeltaan varusmies voi katsoa tulevan viikon ohjelmaa vaikkapa sunnuntaina ollessaan vielä
lomilla, Holopainen sanoo.
PVMoodle-sovelluksen pilotointi aloitettiin Holopaisen mu-
PVMoodle-sovellus mahdollistaa esimerkiksi viikko-ohjelman tarkistamisen
missä ja milloin vain.
kaan muutamassa joukko-osastossa 2/14-saapumiserän astuttua palvelukseen. Tulevana syksynä kokeilua pyritään laajentamaan yhä
entisestään. Tulevaisuudessa varusmiehet voivat myös lukea esimerkiksi sulkeisjärjestysharjoitusten ohjeita e-kirjamuodossa mobiililaitteiltaan.
Helppo saatavuus on vahvuus
Pääesikunnan koulutusosaston
projektiassistentti, kaartinjääkäri
Esa-Pekka Pirhonen pitää Holopaisen tavoin PVMoodlen vahvuutena sen helppoa saatavuutta.
– Sovelluksesta näkee mitä
tarvitsee tietää ihan milloin vain.
Siitä tulee olemaan varusmiehille paljon hyötyä, Pirhonen toteaa.
Sovellus antaa perustietojen lisäksi uuden ulottuvuuden sotilaan
perustaitojen
oppimiselle.
PVMoodlen kautta varusmies voi
opiskella koulutettuja asioita helpolla ja hauskalla tavalla.
– PVMoodle mahdollistaa erilaisia oppimisympäristöjä. Suunnitteilla on mahdollisuus tehdä erilaisia tenttejä esimerkiksi sotilaan
käsikirjan pohjalta, Pirhonen kertoo.
Myös juoksevien asioiden hoitaminen virtuaalisesti saattaa jatkossa tulla mahdolliseksi PVMoodlen
kautta. Esimerkiksi alku- ja loppukyselyiden hoitaminen virtuaalisesti säästäisi suurelta määrältä paperitöitä.
– Jossain vaiheessa olisi suunnitteilla, että sovelluksen kautta pystyisi katsomaan ja osittain päivittämään omia tietoja, tekemään loma-anomuksia sekä lukemaan yksikön ja joukko-osaston tiedotteita, Pirhonen listaa.
Puolustusvoimilla on suunnitelmissa hankkia laitteita yhteiseen
käyttöön sellaisille varusmiehille,
joilla ei omasta takaa ole sovelluksen käyttöön tarvittavaa laitteistoa. Jari Holopaisen mukaan rahoituksessa on kuitenkin vielä
puutteita.
13
vapaalla
ruotuväki 7/2015
Kuva: Suomenlahden meripuolustusalue
– Tykkään olla vedessäkin, mutta maalajit ovat vielä tutumpia, yleisurheilua harrastanut kersantti Jenna Säkkinen sanoo.
Aina liikkeessä
Liikuntakasvatusaliupseeri, kersantti Jenna Säkkinen järjestää, kouluttaa ja kilpailee.
Pauli Loukola
tupavisa
1. Kuinka moneen kansainväliseen
harjoitukseen Suomi osallistuu vuosittain?
2. Kuka amerikkalainen näyttelijä
esiintyy kotimaisessa Big Game elokuvassa?
3. Mitkä kahdeksan maata yhdessä
Suomen kanssa osallistuvat toukoja kesäkuun vaihteessa järjestettäviin ilmasotaharjoituksiin?
4. Mikä on vuonna 2017 Helsingin
Kasarmintorille nousevan talvisotamuistomerkin nimi?
5. Missä varuskunnassa koulutetaan
varusmiehiä Suomen kansainvälisiin valmiusjoukkoihin?
6. Milloin julkaistiin Applen iPhone 1?
7. Kuinka monta ihmistä kuuluu
Yhdysvaltojen asevoimiin?
8. Missä sijaitsee Panssariprikaati?
9. Mikä on kansanedustaja Ilkka
Kanervan sotilasarvo?
10. Mikä laite on kuvassa?
vastaukset
nulla ei ollut kokemusta, mutta se
kiinnosti minua. Mitähän siinä sitten kävi? Jotenkin löysin itseni
täältä töistä 2012 vuoden loppupuolelta, Säkkinen sanoo hymyillen.
Liikuntakasvatusupseereita- tai
aliupseereita on lähes kaikissa
Suomen varuskunnissa yhdestä
kahteen. Säkkinen koki, että oli
sopiva ajoitus päästä kokeilemaan
vielä rajoja urheilijana. Hän suunnittelee jatkavansa liikunnan opiskelua siviilissä myöhemmin.
Kuva: Pauli Loukola
Rannikkoprikaatissa Upinniemessä sotilaskodin vieressä sijaitsee
pienehkö, mutta käytännöllinen
liikuntahalli. Sen läheisyydessä on
harjoitteluradat sotilasviisiottelun
ja meriviisiottelun lajien harrastamiselle.
Liikuntakasvatusaliupseeri, kersantti Jenna Säkkiselle nämä paikat tarjoavat mahdollisuuden hänen ammatilleen, eli liikunnalle
urheilu-, kuntoilu- ja valmennusmielessä.
Säkkisen kilpailumeriitteihin
kuuluvat muun muassa meri-5-ottelun MM-kilpailuiden joukkuepronssi, Sotilasurheiluliiton kultamitali naisten sarjassa kiipeilyssä
sekä Suomen ennätys sotilasurhei-
lun naisten rintauinnissa. Säkkinen
naurahtaa tosin, että naisten sarjassa uinnissa ei ole kovin monesti kisattu.
Säkkinen suoritti asepalveluksensa 2010–2012 välisenä aikana,
koska futsalissa sattunut loukkaantuminen keskeytti palveluksen hetkeksi. Aktiivinen liikkuja
osallistui jo varusmiespalveluksensa aikana sotilaiden SM-kisoihin. Myöhemmin määräaikaiseen
työsuhteeseen Rannikkoprikaatiin Säkkinen päätyi hieman yllättäen.
– Siviilissä ollessani sain puhelun merivoimien silloiselta liikuntapäällikkö Jukka Jortikalta, ja
hän kysyi kiinnostuksestani tulla
Upinniemeen. Hän puhui jo puhelimessa meri-5-ottelusta, josta mi-
Kersantti Jenna Säkkinen harjoittelee
ja kouluttaa Rannikkoprikaatin varuskunnan kuntotalolla.
Liikkuja, urheilija ja
valmentaja
Säkkisen työvastuihin kuuluu henkilökunnan liikunnan järjestäminen
sekä yksiköiden tukipyynnöstä varusmiesten liikuntakoulutus. Lisäksi hän kilpailee Suomen meri-5-ottelun kilpailuissa. Ottelun lajit ovat
esterata, pelastusuinti (noudetaan
nukke neljän metrin syvyydestä),
esteuinti räpylät jaloissa, soutu sekä
kahden ja puolen kilometrin maastojuoksu, jonka aikana ammutaan
ampumahiihtotauluihin.
– Esterata on minulle tosi lähellä sydäntä. Siinä olen ehkä paras
näistä lajeista. Tykkään olla vedessäkin, mutta maalajit ovat vielä tutumpia, yleisurheilua harrastanut
Säkkinen sanoo.
Hänen mukaansa sotilaiden kilpailuissa tunnelma ei juuri eroa siviilimaailmasta. Urheilun riemu ja
urheiluyhteisö varsinkin kansainvälisissä kisoissa on kilpailujen
suola.
Säkkinen sanoo, että yleinen
kuntosalibuumi näkyy varusmiesten keskuudessa. Henkilökunnan jäsenet ja varusmiehet
ovat lisäksi kysyneet esimerkiksi
crossfit-harrastuksen aloittamisesta.
– Mahtavinta tässä hommassa
on tavata ihmisiä täällä kuntotalolla. Jutella ja olla liikunnassa mukana. On makeeta nähdä henkilön
tulevan tänne kuntsille ensimmäistä kertaa, ja sitten tulevan
seuraavalla ja sitä seuraavallakin
viikolla.
1. 63 harjoitukseen, 2. Samuel L. Jackson, 3. Ruotsi, Yhdysvallat, Norja, Ranska, Saksa,
Alankomaat, Sveitsi ja Britannia, 4. Valon tuoja, 5. Porin prikaatissa, Säkylässä, 6. Vuonna 2007,
7. 1,4 miljoonaa, 8. Parolannummella, 9. Majuri, 10. Maalinpaikannuslaite MLP15
14
vapaalla
kirjat
ruotuväki 7/2015
näyttely
Merisota
Kirjoittaja Ville Vänskä
Kustantaja Docendo
Julkaisuvuosi 2015
he leikkausten ja jatkuvien säästöpaineiden alla toimivia merivoimia kohtaan. Vänskä haluaa
painottaa, että meritaistelu on
yhä iso osa kokonaisuutta, josta
puolustuksen uskottavuus koostuu.
Kokonaisuutena kirja tarjoaa
sodankäynnistä kiinnostuneelle
hyvän määrän teoriaa ja historiaa. Kirjan voi silti lukea ilman
suurta pohjatietoa aiheesta. Peruskoulun tai viimeistään lukion
oppimäärä historiasta antaa eväät
ymmärtää taisteluista tehdyt analyysit. Teoriapuolella kaikki käydään läpi erittäin selkeästi ja perusteellisesti. Perusteellisuus on
myös kirjan mahdollinen heikkous, sillä tietopainotteinen teksti on
paikoitellen raskasta lukea.
Joonas Koivisto
Vanki, vakooja, sissi
Jalkaväkimuseon johtaja Janne Pajunen on opiskellut Suomen historiaa Tampereen yliopistossa. Museonjohtajana hän on perehtynyt tarkasti Suomen itsenäisyyden aikana käymiin sotiin.
Jääkärit vaikuttivat pitkään
Kirjoittaja Matti Putkinen, Mikko Porvali (toim.)
Kustantaja Atena
Julkaisuvuosi 2015
Inkerinsuomalaisen Matti Putkisen omaelämäkerta on mielenkiintoinen ja rehellinen kuvaus
Neuvostoliitosta ennen toista
maailmansotaa ja sen aikana.
Kirja perustuu Putkisen
vuonna 1953 kirjoittamaan käsikirjoitukseen, jonka on toimittanut suomalaisesta sotilastiedustelustakin kirjoittanut kirjailija ja poliisi Mikko Porvali.
Putkinen kuvaa omasta näkökulmastaan, miten neuvostohallinto ryhtyy perustamaan maaseudulle kolhooseja ja kuinka
kansalaiset suhtautuvat siihen.
Hän joutuu Neuvostoliiton järjettömän järjestelmän uhriksi ja
kuvaa kirjassa kokemuksiaan
täyteen ahdetuista vankiloista.
Vapauduttuaan hän hakeutuu
opiskelemaan leningradilaiseen
opettajaopistoon. Siellä hänelle
opetetaan neuvostokasvatusta.
Hän kertoo, että aina käydessään
kotiseudulla hän joutui kyseenalaistamaan kaiken sen mitä hänelle kommunismin hyvinvoinnista opetettiin, sillä ideologia ei
Kuva: Ville Bröijer
Komentajakapteeni Ville Vänskän kirjoittama Merisota on tiedontäyteinen paketti merisodankäynnistä. Vänskä aloittaa analysoimalla merisodankäynnin
historiaa ja merkittäviä taisteluita, joissa merisodankäynti on ollut suuressa roolissa. Toinen puoli kirjasta on merisodan teoriaa
ja taktiikkaa.
Kirjaan on saatu todella paljon
tietoa ja hyvää kuvitusta. Historialliset taistelut on tiivistetty hyvin
ja kuvat tukevat tekstiä. Teoriapuoli sisältää paljon suurikokoista ja selkeää taktista grafiikkaa.
Kirja onkin tiivis tietopaketti,
joka voisi käydä oppikirjasta. Jos
merivoimia ei, avaa kirja sodista
kiinnostuneelle etenkin merivoimien yllättävän korkeaa merkitystä ratkaisevissa taisteluissa.
Etenkin maihinnousuoperaatioista ja merivoimissa toimivista
ilmavoimista on hyvää tietoa.
Ajankohtaisena aiheena on analyysi nykyajan merirosvojen taktiikoista.
Kirja on samalla puolustuspu-
toiminutkaan opetetulla tavalla.
Monien vaiheiden kautta Putkinen päätyy työleirille Siperiaan, ja sieltä hänet valitaan vakoojakoulutukseen. Päästessään ensimmäiselle tehtävälleen
Suomeen hän ilmoittautuu viranomaisille. Putkisen tiedot
Neuvostoliitosta ja sen vakoojakoulutuksesta olivat Suomen
tiedustelulle tärkeitä.
Vanki, vakooja, sissi -teos on
miellyttävä lukukokemus. Sitä
lukiessa on pelottavan helppoa
unohtaa, että kyseiset asiat ovat
todellakin tapahtuneet. Putkisen tapa kirjoittaa ja välillä puhutella lukijaa on kiinnostava.
Sujuva teksti ja kaunokirjallinen
kieli vievät tarinaa todella hyvin
eteenpäin.
Aappo Jutila
Jalkaväkimuseossa Mikkelissä on
avattu jääkäriliikkeen taustoja ja
merkitystä pohtiva Jääkäriliike 100
vuotta -näyttely. Jalkaväen säätiön
ylläpitämä jalkaväkimuseo on yksi
Suomen aselajimuseoista ja kyseinen jääkärinäyttely on esillä tämän
vuoden loppuun asti.
Museonjohtaja Janne Pajunen
kertoo, että ajatus jääkärinäyttelystä syntyi keväällä 2014.
– Aluksi tarkoituksena oli esitellä vain jääkärien merkitystä kansalaissodassa, mutta keskusteltuani
ajatuksesta jalkaväen tarkastaja,
eversti Jukka Valkeajärven kanssa
päädyimme laajentamaan näyttelyn
koskemaan jääkäriliikkeen merkitystä vuoteen 1944 asti.
Pajunen kertoo, että Valkeajärven avulla museo sai yhteyden Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistykseen, jolta saatiin näyttelyesineitä lainaan museolle.
Museo vanhalla kasarmialueella
Näyttely etenee kronologisesti alkaen siitä, kuinka jääkärit lähtivät
Saksaan vuonna 1915 ja jatkuu koulutuskaudesta siihen kun he palaavat Suomeen alkuvuodesta 1918.
Jalkaväkimuseon jääkärinäyttely
perehtyy myös jääkärien myöhempiin vaiheisiin muun muassa puolustusvoimien johdossa niin rauhan
kuin sodankin aikana.
Näyttelytilat ovat vanhoissa
1880-luvulla rakennetuissa puisissa
kasarmirakennuksissa, joissa on
majoitettu varusmiehiä vielä 1950luvulla. Museo on toiminut tiloissa
vuodesta 1982.
Pajunen huomauttaa, että suurin
osa museossa kävijöistä on lapsiperheitä.
– Vain kymmenen prosenttia kävijöistä on eläkeläisiä. Yhteensä
museossa vierailee vuosittain yli 7
000 ihmistä.
Jalkaväkimuseon pysyvää näyttelyä jalkaväen vaiheista Suomen sotien aikana karsittiin hieman, jottei
näyttelyissä olisi päällekkäisyyksiä.
Näyttely esittelee jääkärien tarinaa pääasiassa kuvien ja lyhyiden
tekstinkatkelmien kautta. Jääkärinäyttelyssä voi tutustua myös muu-
taman jääkärin elämästä koottuihin
kirjasiin. Yksi osa jääkärinäyttelyä
on 1930-luvulla tehty kymmenminuuttinen filmi, jossa esitellään jääkärien taisteluharjoituksia ja tahtimarssia.
Rödsögården
Love´s the Enemy
The Killersin Brandon Flowers ja
kitaristi Antti Perälä soittaa hieman kuin U2:en The Edge. Soundi on suurta, kitarat kaikuvat jylhästi ja kertosäkeet luovat nostatusta kappaleissa kuten Dance
Until You Die ja I’m On Fire.
Rödsögårdenin kaikesta ammattitaidosta ja oikeaoppisuudesta huolimatta on kysyttävä, että
kiinnostaako ketään? Vastaus on
suomalaisen musiikkiviennin kannalta, että valitettavasti ei.
Esimerkiksi Youtubessa yhtyeen Vevo-kanavalla uuden singlen
I Wanna Run musiikkivideota on
puolen vuoden aikana katsottu
vaivaiset 3 300 kertaa.
Rödsögårdenin mahdollinen
sielukkuus häviää ylituottamiseen
ja yliyrittämiseen. Kappaleet ovat
geneerisiä, yksiä tusinassa. Sellaisia, mitä tuhannet autotallibändit
”Varusmiespalveluksessa kaikille tutuksi
tuleva päiväpeitosta
taiteltava pinkka on
peräisin Saksasta.”
– Täytyy muistaa, että Saksassa
jääkäreille koulutettiin kaikki silloiset maavoimien aselajit, eikä ainoastaan jalkaväen toimintaa. Museomme näyttely on kuitenkin keskittynyt esittelemään pääasiassa jääkäreitä jalkaväen historian kautta,
Pajunen sanoo.
Jääkärit muuttivat armeijaa
Suuri osa jääkäreistä päätyi vuoden
1918 sodan aikana johtamaan val-
koisten joukkoja. Näin ollen valkoisten toiminta kansalaissodassa
oli järjestelmällisempää ja suunnitellumpaa kuin punaisten. Pajunen
selittää, että sodan jälkeen jääkärit
tekivät eräänlaisen vallankaappauksen puolustusvoimissa, ja alkoivat kehittämään Suomen puolustusta preussilaisten oppien mukaan.
– Sotilaskoulutuksen saaneilla
jääkäreillä on ollut huomattava
merkitys niin kansalaissodassa kuin
puolustusvoimien kehittämisessä
sen jälkeen, Pajunen kertoo.
Saksasta tulleet jääkärit toivat
myös ajatuksen Sotilaskodeista
Suomeen.
– Ennen toista maailmansotaa
Suomen armeijan sotilaskuri muuttui preussilaisen koulutuksen saaneiden jääkäreiden myötä entistä
tiukemmaksi ja minuuttiaikataulusta tuli normi. Esimerkiksi vieläkin
varusmiespalveluksessa kaikille tutuksi tuleva päiväpeitosta taiteltava
pinkka on peräisin Saksasta, Pajunen huomauttaa.
Aappo Jutila
levyt
Kendrik Lamar:
To Pimp a Butterfly
Interscope Records
Kendrick Lamar, Comptonin nuori lupaus hip hopille julkaisi toisen
pitkäsoittonsa maaliskuun lopussa. Levyyn kohdistuneet odotukset ovat olleet kovat, sillä miehen
debyyttialbumi good kid m.A.A.d.
city (2012) sai paljon arvostusta
ympäri maailmaa. Se myi julkaisuviikollaan 242 000 kopiota ja nousi USA:n virallisen albumilistan
toiselle sijalle.
To Pimp a Butterfly on monella
tavalla erilainen kun edeltäjänsä.
Se on rajoja rikkova yhdistelmä
jazzahtavia soundeja, nasevia bassolinjoja sekä tiukkaa räppiä. Äänimaisemaan mahtuu myös RnB-
tyylisiä ja psykedeelisiä soundeja
unohtamatta perinteisiä hip hop elementtejä.
Kappaleet ovat keskenään niin
erilaisia, ettei niitä kaikkia väkisinkään rakasta, mutta jokaisella
niistä on tarkoituksensa kokonaisuuden kannalta. Levyllä kuullaan
Lamarin lausuma runo, joka nitoo
kaikki levyn kappaleet toisiinsa.
Albumilla käsitellään aiheita
kuten köyhyys, rasismi, jengisotien
aiheuttama väkivalta, itsetunto,
seksuaalisuus, menestys ja syyllisyys. Lamarin tyyli on hyvin itsetietoinen ja teksteissä on usein
huomattavissa artistin syvällinen
moraalikäsitys.
Levyllä vierailevat muiden muassa Snoop Dogg, Thundercat,
Anna Wise ja Ronald Isley.
Albumin konsepti ei välttämättä
aukene heti ensimmäisellä kuunte-
Sony Music
lukerralla. Monimutkainen kuvio
aiheiden ja äänimaisemien yhdistelyssä antaa kuulijalle paljon pureskeltavaa. To Pimp a Butterfly
on ennen kaikkea kehitystarina.
Perhosmetafora kuvaa vaikeiden
olosuhteiden kasvattamaa ihmistä,
joka löytää tavan käyttää omia lahjojaan itsensä ja muiden hyväksi.
Uutta pitkäsoittoa toistettiin
Spotifyssa ympäri maailmaa julkaisupäivänä ennätysmäiset 9,6
miljoonaa kertaa. Joonas Immonen
Sonyn talliin kiinnitetyn kokkolalaisen Rödsögårdenin toisen albumin Love’s The Enemyn taustalla
vaikuttaa runsas määrä dollareita.
Albumia ovat viiden vuoden aikana tuottaneet muun muassa The
Killersin, Green Dayn ja James
Brownin hittejä tehtailleet amerikkalaiset tuottajat. Yhtyeellä, jonka
nimi ei taivu yhdenkään ei-skandinaavin suuhun, on selvästi tavoitteena kansainväliset markkinat.
Rödsögårdenin
poprockista
kuuluu kunnianhimo ja kaipuu
suurille stadioneille. Yhtyeen vaikutteet kuuluvat selvästi. Laulaja
Tony Fredlund laulaa hieman kuin
ovat 2000-luvulla Coldplayta
kuunneltuaan veivanneet. Rödsögården kuulostaa parhaimmillaan
köyhän miehen The Killersiltä,
mutta huonoimmillaan Tokmanniversiolta Sunrise Avenuesta.
Albumin kannesta mahdollista
kuuntelijaa katsovat harmaaseen
taustaan upotetut kokkolalaismiehet vakavin ilmein. He taitavat aavistaa kohtalonsa Prisman levyosaston alennuslaarissa.
Kalle Toivonen
15
VAPAALLA
ruotuväki 7/2015
Omien ra jojen ylitse
Levillä järjestettiin maaliskuussa Suomen laatuaan toinen Tough Viking -kilpailu.
Ruotuväki kävi aistimassa ensimmäisen talvioloihin suunnitellun Arctic Tough Vikingin tunnelmaa.
L
umi narskuu lenkkareiden
alla ja auringon valossa hohtavat Levin laskettelurinteet laittavat siristämään silmiä. Valtavan
kaaren alla puolisataa osallistujaa luo hermostuneita katseita
ylöspäin.
– Viisi minuuttia starttiin! Toivottavasti lihakset on lämpiminä,
ettei kovin moni ole heti alkuun
mustelmilla, juontaja uhoaa ja
viittelöi radan suuntaan, jossa
joukko amerikkalaisen jalkapallon pelaajia on valmiina taklaamaan kisaajat kenttään.
Parhaillaan on alkamassa Suomen ensimmäisen Arctic Tough
Viking -kilpailun ensimmäinen
lähtö. Tavoitteena on kiertää viiden kilometrin mittainen rata,
jonka varrelle on pystytetty kolmetoista ketteryyttä ja kestävyyttä koettelevaa estettä.
Kisaan osallistuva varusmies
Ismo Ikonen suhtautuu tilanteeseen rennosti, vaikka aiempaa Tough Viking -kokemusta hänellä ei ole.
– Kuulin Levin
Tough Vikingista
ensimmäisen kerran
jääkä-
ritoimikunnan Lyhyin syöksyin
-lehdestä. Esteistä katsoin lyhyen esittelyvideon, mutta muuten
ei ole mitään hajua.
Jääkäriprikaatissa aseseppäaliupseerina palvelevan Ikosen
lähtövuoro on vasta iltapäivällä.
Hän on lähtenyt kisaan mukaan
rennolla otteella ja kertoo
ottavansa mittaa ensisijaisesti itsestään.
– Homman pitää mennä
hyvällä mielellä, eikä pakolla. Kaverit nauroivat,
että oothan nää pöljä, kun
tällaiseen lähdet mukaan.
mäistä estettä. Heti alkuun käy
selväksi, ettei kisassa pärjää
pelkillä juoksijan pohkeilla. Taklauksista selvittyään kilpailijat kipuavat ensin kaltevaa seinää pitkin ylös ja heti perään ryömivät
nelinkontin verkkoesteen alla.
Tänä vuonna radalla on
myös kaksi Jääkäriprikaatin rakentamaa estettä, sillä
myös puolustusvoimat on lähtenyt yhteistyöhön järjestäjien
kanssa. Liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jarmo Viskarin mielestä Tough Viking on luonteva
yhteistyötaho puolustusvoimille,
sillä radalla vaaditaan samanlaisia ominaisuuksia kuin varusmiespalveluksessa.
Elämyksiä ja uusia kokemuksia
– Jos mietitään sotilasurheilulajia, joka jalkautettaisiin siviilipuolelle, niin Tough Vikingia paremmaksi sitä ei voi tehdä. Kisa
mittaa hyvin monipuolisesti sotilaan toimintakykyä, niin voimaa,
nopeutta kuin kestävyyttä.
Viskarin mukaan puolustusvoimat pyrkii jatkuvasti seuraamaan
siviilimaailman puolelta sellaisia
liikuntatapahtumia, jotka soveltuvat varusmiehille, reserviläisille tai henkilökunnalle.
– Tavoitteena on toisaalta tarjota erilaisia elämyksiä liikunnan
parissa, mutta myös aktivoida
sellaisia varusmiehiä, jotka eivät
perinteisistä talvilajeista innostu.
Päämääränä itsensä
voittaminen
L
ähtölaukauksen kajahdettua kilpailijat ampaisevat kohti
ensim-
V
iisi kilometriä saattaa
ensi alkuun
Kommentti
Varusmiehelle ilmainen ei ollut ilmainen
L
evin Tough Viking kisaan
otti osaa kaikkiaan noin
400 kilpailijaa. Liikuntapäällikkö Jarmo Viskarin mukaan
kaikilla varuskunnilla oli mahdollisuus lähettää varusmiehiään kisaan ilmaiseksi. Etusijalla
olivat Kainuun, Rovaniemen ja
Sodankylän varuskunnat, joista
kaikista ensimmäiset 70 olisivat
päässeet kisaamaan ilmaiseksi.
Ruuhkaa lippuluukuilla ei
kuitenkaan näkynyt. Sodankylästä tapahtumaan osallistui
yksi varusmies – Kajaanista
ja Rovaniemeltä sen sijaan ei
yhtään.
On positiivinen signaali, että
puolustusvoimat tarjoaa varusmiehille mahdollisuutta kisata
ilmaiseksi. Kuviosta puuttuvat enää sankoin joukoin
ilmoittautuvat varusmiehet.
Teksti: Jukka Isomaa
Tiedotettiinko varuskunnissa edes tapahtumasta ja sen
ilmaisuudesta?
Kittilä on toki myös kaukana.
Junalla ei Leville pääse ja bussilitteroita kirjoitetaan ainoastaan kotiosoitteeseen. Lappiin
suuntaava pitkämatkalainen
olisi todennäköisesti halunnut
myös nukkua yönsä jossain.
Kovin ilmaiselta tapahtuma
ei siis kuulosta, kun miettii
että todellisuudessa varusmiehen päivärahat olisivat huvenneet matkustamiseen, yöpymiseen ja omakustanteiseen
ruokailuun.
Varusmiehelle ”ilmaisetkin”
elämykset käyvät loppujen lopuksi kukkaron päälle. Viikonlopun urheiluelämyksissä tulee
siis jatkossakin tyytyä ensisijaisesti omaan lenkkipolkuun.
Kuvat: Tommi Selander
Taitto: Sofia Korhonen
kuulostaa lyhyeltä, mutta lopulta
vain pieni osa kilpailijoista suoriutuu radasta alle tunnissa.
Maalialueella rata tekee siksakkia juoksuttaen kilpailijoita rinnettä ylös ja alas. Radan
loppupäässä väsyneet kilpailijat
ryömivät vielä maastokuormaautoletkan ali ja pulahtavat
sohjoiseen vesiesteeseen maaliviivan siintäessä koko ajan
näköpiirissä.
Alikersantti Ikosen lopullinen aika on 41 minuuttia ja hän
sijoittuu lopulta kymmenenneksi. Suoritukseensa hän on
tyytyväinen.
– Osa esteistä meni ihan vasenta kättä heiluttamalla. Nousut olivat kyllä rankkoja, mutta
paremmin meni kuin ajattelin,
Ikonen kertoo.
Tapahtuman filosofian mukaan tärkeintä on ennen kaikkea hauskan pitäminen. Lista
nopeimmista ajoista julkaistaan
tapahtuman jälkeen, mutta
erillistä palkintojen jakoa
ei järjestetä vaan kaikki
kisaan osallistuneet
saavat pronssiväritteisen mitalin
kaulaansa.
16
takakansi
ruotuväki 7/2015
potretti
Kallio Helsingin harjalla
Mika M. Niskanen
Maailma muuttui varusmiespalveluksen aikana
Kalliokoski syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1970 Halsuassa – kunnassa, jossa on väkilukuun suhteutettuna eniten ravihevosia koko maassa.
– Voi sanoa, että kunnan harrastukset jakautuivat kolmeen:
oli pesäpallo, ravit ja musiikki.
Kuuluin kolmannekseen, joka
kiinnostui musiikista, hän kertoo.
Kalliokoski istuu keltaisessa
nojatuolissa jalat ristissä. Vieressä
on ruskea pöytä, jolle on aseteltu
sokeripaloja ja tyhjiä pahvimukeja, muttei kahvia.
Tämä ei tosin haittaa, sillä Kalliokoski juo ainoastaan teetä,
mieluiten vihreänä mutta yleensä mustana, koska vain sitä tar-
Kuvat: Ville Bröijer
Metallinen kori nousee kohti taivasta. Matti Kalliokoski ihailee
alhaalla aukeavaa maisemaa:
Helsingin Musiikkitaloa ja työmaata, johon rakennetaan keskuskirjastoa.
Useat vieraat kuulemma säikähtävät korkeutta, johon Sanomatalon hissi kapuaa – etenkin
korkeanpaikankammoiset.
Kalliokoski puolestaan on tottunut korkeuteen – hän on työskennellyt Helsingin Sanomien
pääkirjoitustoimituksen esimiehenä kolme vuotta.
Kello on juuri lyönyt kymmenen. Kalliokosken päivä alkoi aamuisissa askareissa perheen
kanssa. Töihin tultuaan hän osallistui uutispalaveriin ja kokousti
pääkirjoitustoimituksen kesken.
– Pienet 3- ja 5-vuotiaat tyttäret jäsentävät aika tehokkaasti
aamun ja illan sekä pitävät työpäivän kohtuullisen mittaisena,
Kalliokoski hymähtää.
Tavallisesti Kalliokoski saattaisi kaartaa seuraavaksi avotoimistoonsa. Asettua pöydälleen, jonka korkeus on säädeltävissä, jotta
työskentely seisten on mahdollista. Tällä kertaa hän kuitenkin astelee tyhjään toimistohuoneeseen ja istahtaa alas.
Ennen Helsingin Sanomia Kalliokoski on työskennellyt muun muassa Ilkan päätoimittajana, erityisavustajana tasavallan presidentin kansliassa ja suunnittelijana Nokialla. – Kun mahdollisuus on
tarjoutunut, en ole ikinä pelännyt vaihtaa alaa tai ympäristöä. Olen mennyt työpaikkoihin, joissa ensimmäisenä päivänä en ole ymmärtänyt mitä pitäisi tehdä, Kalliokoski kertoo.
joillaan aamupalavereissa.
Hän kertoo, ettei juonut kahvia kertaakaan edes varusmiespalveluksensa aikana, jonka suoritti Ruotuväki-lehdessä vuonna
1991. Hän muistaa ajan hyvin –
maailma oli murroksessa. Samana päivänä, kun Kalliokoski siirtyi Ruotuväkeen, Neuvostoliitossa yritettiin vallankaappausta.
– Varusmiestoimittajana ei
kaikkea näe, mutta jos osasi vähääkään lukea ilmeitä tai kehonkieltä, niin Pääesikunnan upseereista näki, että elettiin mielenkiintoista aikaa, hän sanoo.
Kalliokoski pääsi kirjoittamaan muun muassa vasta itsenäistyneiden Baltian maiden teoreettisista asevoimista ja Suomen
uudesta sotilasdoktriinista.
Ennen palvelustaan hän oli käy-
nyt Sanoman toimittajakoulun ja
työskennellyt muun muassa kesätoimittajana. Alun perin journalistin uralle oli ajanut uteliaisuus.
– Jo lapsena olin kiinnostunut
siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
Silloin en kuitenkaan miettinyt
maailmaa toimittajan näkökulmasta, hän aloittaa.
”Jo lapsena olin
kiinnostunut siitä,
mitä maailmassa
tapahtuu.”
Mutta samalla hetkellä ajatuksen keskeyttää miehen rintataskussa värisevä puhelin. Kalliokoski kaivaa luurin esiin ja pahoittelee.
Värinän aiheuttaja on toimittaja, joka on lentokentällä valmistautumassa matkustamaan
Brysseliin.
– Hän varmisti viestillä, että
käykö uuteen tekstiin tietty aihe
ja vastasin, jotta hän voi kirjoittaa
lentokoneessa matkan aikana,
Kalliokoski selittää laittaessaan
puhelimen pois.
Ei korkeanpaikankammoa
Helsingin Sanomissa Kalliokosken tärkein tehtävä on saada oma
joukkue – hänen lisäkseen neljä
pääkirjoitustoimittajaa ja pilapiirtäjä – hyvään vireeseen. Kun muiden työn tulos uhkuu laatua, on
Kalliokoski onnistunut.
Alaistensa motivointiin hän
pyrkii ennen kaikkea kannusta-
malla, keskustelemalla ja antamalla vapauksia. Toimessa auttaa
sosiaalinen, pitkäjänteinen ja innostuva luonne.
– Olen antanut ohjeeksi, että
toimittajien tulisi joka päivä pyhittää talon ulkopuolella vähintään kaksi tuntia asialle, joka ei
liity seuraavan päivän tekstiin.
Tällä toimenpiteellä Kalliokoski toivoo, että pääkirjoitustoimituksen toimittajat laajentavat
yleissivistystään ja tietämystään.
Nyt Kalliokosken on kuitenkin
aika mennä – edessä odottaa lounastapaaminen. Hän kertoo, että
aikoo lähteä myöhemmin töistä
ihmisten aikoihin, hakea kaksi tytärtään hoidosta ja viedä heidät
syntymäpäiväjuhliin.
Kalliokoski nojaa hissin seinään sen kiitäessä alaspäin. On-
poiminta
ko varma, ettei mies ikinä pode
korkeanpaikankammoa?
Kalliokoski pudistaa päätään
ja hymyilee.
Matti Kalliokoski
• Ikä:
45 vuotta
• Asuinpaikka:
Helsinki
• Ammatti:
Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies
• Koulutus:
Valtiotieteiden maisteri
• Sotilasarvo:
Korpraali
• ”Tehkää teoreettisista ongelmista
käytännön ongelmia, koska niihin
on aina käytännön ratkaisut.”
kalenteri
10.–14.4.2015
Varusmiessoittokunta Finlandia-kiertueella
Joonas Immonen
Kuva: puolustusvoimat
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konserttisoittokunta esiintyy huhtikuussa ympäri Suomea
Finlandia-kiertueen
merkeissä.
Kiertueella kuullaan Tähdet, tähdet
-ohjelmasta tuttu oopperalaulaja
Waltteri Torikka ja trumpetisti, ylikersantti Seppo Pohjoisaho. Kapellimestarina toimivat musiikkikomentajakapteeni Pasi-Heikki
Mikkola ja musiikkiyliluutnantti
Tero Haikala.
Konserttikiertueen teemana on
suomalaisuus ja Jean Sibelius. Kiertueella juhlistetaan Sibeliuksen
150-vuotis juhlaa sekä Varusmiessoittokunnan 25-vuotista taivalta.
– Ohjelmassa on paljon Sibeliuksen teoksia sekä hyvin perinteisiä
suomalaisia kappaleita, kertoo tiedottaja, vänrikki Jere Paldanius.
Paldaniuksen mukaan konserttiin kannattaa lähteä, sillä se on
matalan kynnyksen paikka tutustua sotilasmusiikkiin ja se sopii kaikenikäisille.
Kaikki konsertit alkavat kello 18
ja niihin on vapaa pääsy.
Varusmiessoittokunta kiertää Suomea huhtikuun alkupuoliskolla Finlandia-kiertueen merkeissä.
Finlandia-konserttikiertue
Kiertue käynnistyy Mikkelissä, Pitäjän
kirkossa perjantaina 10. huhtikuuta ja
jatkuu sieltä Tampereelle, jossa soittokunta esiintyy Aleksanterin kirkossa lauantaina 11. huhtikuuta. Maanantaina
13. huhtikuuta kiertue jatkuu Hyvinkään
kirkossa ja saa päätöksensä Lahden
Ristinkirkossa tiistaina 14. huhtikuuta.
> www.puolustusvoimat.fi
Nuori puhallus
Laivaston soittokunta järjestää
Turun konservatorion kanssa
yhdessä Nuori puhallus -nimellä
kulkevan konsertin Turussa
Sigyn-salissa 16. huhtikuuta.
Kapellimestarina toimii Timo
Kotilainen ja solisteina puhallin,
lyömäsoitin-, laulu- ja piano-opiskelijat Turun konservatoriosta ja
taideakatemiasta. Liput 10/5€
ovelta tuntia ennen konserttia.
> www.puolustusvoimat.fi
Lapin sota -seminaari
Suomen Lottaperinneliitto järjestää Lapin sota -aiheisen kevätseminaarin Helsingin Hotelli
Arthurissa, Vuorikatu 19
Lauantaina 18. huhtikuuta.
Seminaarissa puhuvat muiden
muassa prikaatikenraali Pentti
Airio, pikkulotta FM Signe
Happonen ja tietokirjailija Mika
Kulju. Seminaari alkaa aamulla
kello 9.30 kahvitarjoilulla ja
ohjelmaan sisältyy lounas.
Seminaarin osallistumismaksu
on 30 € ja siihen on ilmoittauduttava 9.4. mennessä.
> www.suomenlottaperinneliitto.fi
Reserviläisliiton
60-vuotisjuhla
Reserviläisliitto juhlii 60-vuotis
päiväänsä 11. huhtikuuta.
Tilaisuus alkaa seppeleenlaskulla
sankariristille Hietaniemen
Hautausmaalla. Vuosikokous
pidetään Sokos Hotelli
Presidentissä kello 13.30 alkaen.
Juhlallisuudet jatkuvat Baltic
Queen -aluksella juhlaristeilyn
merkeissä. Juhlaristeilylle voivat
osallistua vain Reserviläisliiton
jäsenet seuralaisineen.
> www.reservilaisliitto.fi