Nina Mesiäinen - Erilaisten oppijoiden liitto

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
Nopeutta tärkeämpää on
osaaminen
Janne-mittajärjestelmä, ruutuliinalaskin ja punaiset
plussat auttavat hahmottamaan
ni. ”Mutta satuinpa puhumaan
erään tuttavan kanssa asiasta ja
kuulin, että taustalla saattaisi olla
lukivaikeus. Rupesin sitten miettimään sitä asiaa ja ottamaan siitä
enemmän selvää.”
Nina (Ninni) Mesiäinen työskentelee ohjaajana Tyttöjen Talossa. Ennen Tyttöjen Taloa Ninni ehti hankkia itselleen peräOppimisvaikeuksiset usein
ti kaksi tutkintoa: nuoriso-ohjaajan tutkinnon Järvenpään
seurakuntaopistosta sekä oppisopimuksella ravintolakokin kou- äärettömän kilttejä tai
häsääjiä ja sählääjiä
lutuksen. Lisäkoulutusta on kertynyt aikuisohjaajan, elämysja seikkailupedagogiikan sekä erityispedagogiikan puolelta.
Opintoja on maustanut lukivaikeus, mutta selviytymiskeinoja
”Olihan mulla ollut ongelmia
omasta mittajärjestelmästä omaan laskukoneeseen Ninniltä ei
mittasuhteissa jo aikaisemmasole puuttunut.
sa ravintolakokkokoulutuksessa.
Meillä ei kyllä käytetty kovinkaan
Ala-asteella Ninni sai tuki-ja luki- assa ei ollut koskaan mitään omi- paljon suoria reseptejä, vaan opitopetusta, mutta yläasteella kaiktuista ja poikkeuksellista”, kertoo tiin lähinnä vanhempien kokkien
kautta, katseltiin miten ne tekee.
ki tukitoimet lopetettiin. Ninni
Ninni.
Mutta ei mulle sanonut mitään
kuvaa itseään sinnittelijäksi, joka
sellainen, että hae 1kg porkkaselvisi koulusta juuri ja juuri.
Kastikepohjat ja porknoita tai desilitra maitoa. SaaNinnin mukaan oppimisvaikeuk- kanakilot hahmottuvat
toin ihan hyvin tuoda vain yhden
siset ovat yleensä joko äärettömän käytännön kautta
porkkanan. Mä ramppasinkin
kilttejä, sosiaalisesti fiksuja takaSyyn takkuavaan
alalla pysyttelijöitä, mutta tunneilla aivan ”pihalla” tai vaihtoeh- opiskeluun Ninni tosin tajusi vartoisesti häsääjiä ja sählääjiä, jotka
sinaisesti vasta yli
eivät jaksa keskittyä. Ninni itse
20-vuotiaana opiskului ensimmäiseen ryhmään.
kellessaan seurakun”Mulle sanottiin koulussa, että
mä olen niin kiltti, että pahaa te- taopistolla nuoriso-ohjaajaksi. Sana
kee. Ehkä siksi kukaan ei oikein
kiinnittänyt huomiota mun oppi- lukivaikeus oli tutmisongelmaani, koska istuin luo- tu entuudestaan,
mutta vasta tuolkassa kiltisti ja hiljaa, enkä häirinnyt”, miettii Ninni. ”Kyllähän loin Ninni rupesi ihmettelemään, mikmua joskus kiukutti ja oli sellainen tunne, että mä olen niin sur- si varsinkaan kielet
kea, että mä en saa tehtyä mitään ja äidinkieli eivät
suju. ”Meinasin jo
oikein. Mutta toisaalta mulla oli
kova pärjääjän luonne ja perheen lopettaa koko opiskelun siihen, kun
tuki. Mun isällä on sama ongelse oli niin takkuisma, vielä vaikeampi kuin mulla,
ta”, muistelee Ninjoten meidän perheessä siinä asiJohn Lennonillakin oli lukivaikeus
LukSitkO 2/2005
LukSitkO_2_2005.indd 43
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
NinaMesiäinen
43
30.12.2005 15:04:24
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
kyllä aika tiuhaan siellä varastossa, mutta ei siitä tehty mitään numeroa. Mä olin kuitenkin ahkera
ja mulla oli hirveän iso halu oppia uutta. Ne tilanteet mä kiersin nokkeluudella: ”Niin joo, ei
ole kiloa kun mä en saanut tuotua kaikkea kerralla…”, muistelee Ninni.
Mahtuuko Janne
kylpyhuoneen lattialle?
”Kerran tehtiin kastikepohjaa 50
hengelle ja meille sanottiin, mitä
siihen tarvitaan. Mä taisin tehdä
sitä kastikepohjaa varmaan kahdeksan tuntia, että sain lopulta
mittasuhteet oikein ja kastikkeen
riittämään. Ylipäätään kaikki laskennalliset suhteet oli vaikeita ja
sellaiset, jos piti osata suurentaa
jotain reseptiä. Tuli helposti pilkkuvirheitä. Tein kerran useampaa piimäkakkua samalla kertaa
ja muistan kyllä ihmetelleeni, että
miten tähän voi mennä näin paljon rasvaa, siis useita kiloja. Jossain vaiheessa kurkkasin uuniin
ja totesin, että vuoan pohjalla on
taikinaa kypsymässä n. 5cm kerros ja sen päällä 10cm rasvaa. No,
aina kun rupeaa jotain epäilemään, niin kannattaa kysyä”, tähdentää Ninni. ” Kyllähän ne mitat sitten vähitellen konkretisoitui
ja niitä oppi erottamaan kun joutui paljon käyttämään. Mä hahmotan ne mitat sitä kautta, minkä kokoinen ja näköinen vaikka
joku paketti kaupassa on.”
otin mukaan poikaystäväni, Jannen, joka oli melkein kaksimetrinen. Janne käski mun miettiä,
mahtuisiko se makaamaan suorana kylpyhuoneen lattialle. Jos ei,
silloin tanko ei voi olla ainakaan
yli kaksimetrinen. Janne on sittemmin vaihtunut, mutta mittayksikkö on edelleen käytössä. ”
Ruutupöytäliina
laskimena
”Olin sitten jonkin aikaa kokkina ja totesin, ettei se ole mun ala.
”Mä olen kehittänyt tässä matkan Siirryin salin puolelle tarjoilijakvarrella myös omaa mittajärjestel- si ja olin monissa ravintoloissa.
mää. Siinä järjestelmässä mittaJoissain ravintoloissa oli erikseen
yksikkönä on mm. ”Janne” eli n.
viinuri, joka laski alkoholimäärät.
2m. Mä olin joskus kaupassa osMutta kaikissa ei ollut. Silloin
tamassa kylpyverhotankoa. Sielmulla kyllä meni
lä oli monta Reseptien suurennokset
välillä paukkujen
kokoa, mm. hankalia
viinamäärät ihan
yli kaksisekaisin. Saatoin
metrinen
laittaa 8 cm viinaa 4 cm sijasta.
tanko ja lyhyempiä. Kävin sielJa hankaluuksia tuotti myös se,
lä kaupassa monta kertaa miettikun piti lyödä viinakoodeja kasmässä, koska enhän mä hahmotsaan, ylipäätään kassakoneen käytanut, mikä oli oikea koko, eikä
tön oppiminen ei ollut välttämätmulla ollut mittaa. Lopulta mä
tä ihan helppoa.”, kertoo Ninni.
Mittayksikkönä Janne
”Yksi käytännön pulma tarjoilijan työssä oli se, että ei saanut
käyttää laskinta, koska se ei kuulemma ole tyylikästä. Kiireen
vuoksi ei aina voinut juosta välillä
kassalle laskemaan, vaan piti laskea päässä siinä asiakkaiden edessä. Mulla oli sitten sellainen oma
ruutupöytäliinasysteemi, jota
käytin laskimena. Yhdessä ruutusarakkeessa olivat sataset, yhdessä kympit ja yhdessä markat. Joskus saatoin sanoa asiakkaille, että
”anteeksi, mä siirrän vähän näitä lautasia, että näen koko ruutusarakkeen.” Sitten tuli vähän
hankalampaa, kun ne ruutupöytäliinat vaihdettiinkin ruuduttomiin”, nauraa Ninni.
44
LukSitkO_2_2005.indd 44
LukSitkO 2/2005
30.12.2005 15:04:25
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
En uskonut pääseväni
opiskelemaan
”Ylipäätään matikka oli mulle
vaikeaa koulussa, erityisesti kaikki symbolit. Kyllä mä osaan laskea plus- ja miinuslaskuja, mutta
mä saatan sotkea plus- ja miinusmerkin keskenään. Koulussa olisi ehkä auttanut, jos symboleissa olisi käytetty värejä: plus
olisi aina ollut vaikka punainen
ja miinus sininen. Myös suurempi ja pienempi kuin merkit oli todella vaikeita. Mä tajusin ne ekan
kerran, kun meillä oli koulus-
”Paras matematiikan opettaja
mulla oli sitten siellä Järvenpään
seurakuntaopistolla myöhemmin
kun opiskelin nuoriso-ohjaajaksi. Se jaksoi selittää asioita aina
uudelleen ja uudelleen ja käytti paljon konkreettisia tarinoita
tunneilla. Esim. prosentti- ja katelaskuja tehtiin autokauppiaan
myyntikikkojen kautta – siinä
vaan Fiatit vilahteli silmissä.”
Saako tarjoilija
käyttää laskinta?
sa sijainen, joka meni aina seisomaan pöydän päälle kun luvun
piti suureta ja pieneksi pöydän
alle, kun luvun piti pienetä. Se
konkretia oli tärkeää.”
Sinne Järvenpäähän en aluksi
meinannut hakea ollenkaan. Mä
sitten kuitenkin hain huvikseni, sillä asenteella, että en mä sinne varmaan pääse kumminkaan.
Koulu ei vaan koskaan tuntunut
olevan mua varten. Niissä pääsykokeissa mä kirjoitin ekan kerran johonkin lomakkeeseen, että
mulla on lukivaikeus. Yllätys oli
aika iso kun pääsin sinne opistoon, jopa lähes täysillä pisteillä.”, hymyilee Ninni.
Kertotaulu ei vaan
automatisoidu kaikilla
ja ajattelin, että en ehdi. Kun oli
mahdollisuus lisäaikaan, sitä paniikkia ei tullut. Mä en edes välttämättä tarvinnut sitä lisäaikaa,
ainoastaan tiedon siitä”, Ninni
kertoo.
”Englannissa lukivaikeus huomioitiin siten, että kunhan kielioppi
on oikein, niin sanan sai kirjoittaa myös siten kun se sanotaan
ja jos se oli tunnistettavissa, niin
se menee lukivirheen piikkiin.
Opettaja piti tärkeämpänä sitä,
että tulee ymmärretyksi kuin sitä
onko kirjoitusvirheitä. Suullisella puolella mä pärjäsin tosi hyvin.
Ruotsista meinasi jäädä kiinni
koko mun valmistuminen, mutta
siinäkin opettajalla oli asialle ymmärrystä. Tein lopulta kokeen sijasta ison nipun tehtäviä kaikista
niistä asioista, jotka piti osata.”
”Myös kertotaulu, niin kuin
kaikki ulkoa opeteltava, on usein
lukivaikeuksiselle hankalaa. Mulle sanottiin koulussa, että ei saa
Lukivaikeus huomioitiin
käyttää sormia. Mä sitten keksin
”Opiskellessa mä kirjoitan palopiskelussa
piirtää ympyröitä paperille. Sillä
jon, sillä mun visuaalinen näkö
voi laskea kertotaulua, jakolasku- ”Alku sujui nihkeästi, koska eka
toimii voimakkaasti ja muistan
ja, yhteen-ja vähennyslaskuja aika vuosi koostui lähes 80% kouluasian helpommin kun näen minopeasti ja se sopii hyvin visuaaaineista, äidinkielestä, matikasta
ten se kirjoitetaan. Mä käytin
liselle ja kinesteettiselle oppijalle.
ja kielistä ja juuri ne mulla tökki. myös paljon mankkaa ja nauhoiKertotaulu ei vaan automatisoidu Mutta opettajat olivat yllättävän
tin luentoja. Mä en olisi ehtinyt
kaikilla, mulla se ei ole vieläkään
kiinnostuneita mun lukivaikeuautomatisoitunut, mutta kyllä mä desta. Se huomioitiin ihan kiitet- kuitenkaan tehdä muistiinpanoja
tunnilla, joten keskityin mieosaan laskea. Jos joku keksii jontävästi.”
luummin kuuntekun nopean keinon laskea,
luun ja tein sitten ne
niin miksi sitä ei saisi käyttää? Kun oli mahdollisuus lisäaikaan,
muistiinpanot myöTai miksi kaiken ylipäätään
ei tullut paniikkia
hemmin kotona. Tai
pitää olla niin nopeeta? Eikö
tein tunnilla mind
ole tärkeämpää ymmärtää, miten
mapia, jota täydensin kotona.
se lasku menee”, ihmettelee Nin- ”Kokeissa mä tarvitsin ja onnekKonkretia ja kokeileminen ovat
si myös sain lisäaikaa. Mulle tuli
ni. ”Joskus tuntuu, että yhdessä
myös hirveän tärkeitä, ja erilaiset
paniikki, jos tiesin, että käytössä
tunnissa yritetään liikaa asioita.
rytmijutut. Ne auttavat mua keson tietty, rajallinen aika. Silloin
Pitäisi olla myös rauha omaksua
kittymään.
mä kävin hulluna läpi tehtäviä
niitä.”
LukSitkO 2/2005
LukSitkO_2_2005.indd 45
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
Onko nopeus tärkeämpää
kuin asian osaaminen?
45
30.12.2005 15:04:26
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
Lukivaikeus voi näkyä
myös suunnistuksessa ja
tanssissa…
kuntonyrkkeilyssä on aika mahdoton”, luettelee Ninni omia pulmakohtiaan.
”Mun lukivaikeus näkyy myös
taideaineiden ja liikunnan puolella. Mulle esimerkiksi suuntien
hahmottaminen on vaikeaa. Kun
…tai taidenäyttelyssä ja
kuoroharjoituksissa
Luentoja voi nauhottaa
menen vaikka jumppasaliin, menee hetki hahmottamisessa: mitä
onkaan missä. Mä olen juuri se
henkilö, joka tekee pallopeleissä oman maalin. Mä en hahmota asioita kartalta, mutta toisaalta
mä osaan poimia hyvin erilaisia
maamerkkejä vaikka kävellessä. Mä muistan, että tuossa on
se puu, jonka ohi käveltiin äsken. Tanssi on vaikeaa ja juoksemisessa ongelmallista on se
tärähtely, koska maisema menee
Karttaa en hahmota,
mutta osaan poimia
maamerkkejä
säröiseksi. Ja suunnistus vasta
vaikeaa onkin, oikea oppimisvaikeuksisen painajainen! Mä olen
toisaalta harrastanut aina paljon
liikuntaa, mm. kilpauintia ja ratsastusta, mutta sitten taas heiluriliike, vaikkapa isku ja väistö
tinyt lukea laulun sanoja paperista muiden tahtiin.”, jatkaa Ninni.
Jos pelkää mogia, saa
pelätä aina
Lemput kuorosta hitaan
lukemisen takia
Nykyisessä työssään, Tyttöjen Talossa, Ninni törmää myös toisten
oppimisvaikeuksiin. ”Monilla on
lukivaikeus ja silloin pyritään ohjaamaan asiassa eteenpäin. Mutta
on niinkin, että jos elämä on liian
solmussa muuten, se oppimisvaikeus ei ole ensisijainen asia. Toista ei voi myöskään auttaa missään
ennen kuin toinen on valmis ottamaan avun vastaan. Mutta ehkä
joskus voi jäädä joku itu itämään
ja sama henkilö rupeaakin selvittelemään omia oppimisasioitaan
kymmenen vuoden päästä.”
”Mä olin musiikkiluokalla ja soitin pianoa, mutta mä en oikein
oppinut koskaan lukemaan nuotteja, vaan opin liikeradat käsille. Eikä vasen ja oikea käsi oikein
toimineet kunnolla yhtä aikaa.
Kyllähän se vähän harmitti, kun
muut soitti kaikkea hienoa koulun juhlissa ja mä vaan tahkosin
”Für Eliseä”. Olin myös kuorossa ja mä olin hyvä laulaja, mutta
sain lemput kuorosta, kun en eh-
”Ja muuten, ei tää lukivaikeus
ole niin kauheata! Mä en tosiaankaan kärsi siitä, niinkuin lehdissä
aina kirjoitetaan, ja se tuo myös
paljon mukanaan, jotain luovaa
hulluutta. Oppimisvaikeus on
hirveän tavallista. Mitä enemmän
sen asian kanssa pääsee sinuiksi ja
hyväksyy sen osaksi itseään, sitä
paremmin jatkaa eteenpäin. Jos
aina pelkää, että kohta mogaa,
niin sitten saa tosiaan pelätä aina.
Eihän täydellisiä ihmisiä ole olemassakaan”, muistuttaa Ninni.
”Ja sitten multa puuttuu kolmiulotteinen näkö. Sen takia
esim. taidenäyttelyt, varsinkin
grafiikka on hankalia, koska
siellä tarvitsisi kolmiulotteista näköä. Sama näkyi kuvaamataidontunneilla. Niistä mä sain
vapautuksen, koska mittasuhteet
mätti niin pahasti ja torson piirtäminen epäonnistui, listaa Ninni”.
Ehkäpä
Ehkä teen, ehkä en,
ehkä tulen, ehkä menen
mutta päätös jääköön huomisen Ehkä päätän huomenna
ehkä valitsen ylihuomenna
tai ehkä myöhempään.
Ehkä ensi vuosi
tai ehkä jätän kaiken
saapuu liian nopeasti,
ensi vuoteen.
ehkä.
Pirjo Corell
46
LukSitkO_2_2005.indd 46
LukSitkO 2/2005
30.12.2005 15:04:26
64
LukSitkO_2_2005.indd 64
LukSitkO 2/2005
30.12.2005 15:04:37