Kyllä sä pärjäät!” Tärkeintä on kodin tuki

Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
”Kyllä sä pärjäät!”
Tärkeintä on kodin tuki
Kaisa Suovanen (30v) on kokkina Naantalin Kylpylän ravintolassa. Peruskoulun jälkeen Kaisa, ”joka aina inhosi koulua” on tosin opiskellut kaksi
muutakin tutkintoa: esimiestutkinnon ja maaseutuyrittäjän perustutkinnon. Vahvasta lukivaikeudesta huolimatta.
Koulussa ei ollut hyvä olla
–– Eka luokka meni vähän
ihmetellessä. Toisella luokalla
äiti ja luokanope kiinnittivät
huomioita, että kaikki ei suju
ihan niin kuin pitäisi. Pulmia
oli sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Kielet oli ensin
mukavia, mutta kirjoittaminen oli sitten niin vaikeaa, että
mä putosin kyllä ihan kelkasta. Yläasteella sain kokonaan
vapautuksen ruotsista, kertoo
Kaisa.
–– Aika paljon mä kiukkuilin sitä, että miksi mä olen
tämmöne, enkä niin kuin
muut. Mä olin ainoa meidän
luokalla, jolla oli lukivaikeus.
Jotenkin sitä erottui porukasta, kun ei mennyt ruotsin
tunneille niin kuin muut tai
lukenut ääneen. Se oli tietysti
ihan hyvä, että opettaja ei
siihen pakottanut. Kerran
yksi poika rupes mua vähän
kiusaamaan, että miksi mä en
lue ääneen. Vastasin sille, että
”et säkään voi sille mitään,
että sulla on hampais tommone väli. Se jälkeen se poika
oli ihan hiljaa.
22
LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 22
–– Ala-asteella mä yritin kyllä kaikin keinoin olla pois
koulusta. Mä olen kotoisin
maatilalta eli äiti oli aina kotona, kun tulin koulusta. Äiti
sitten houkutteli mua kouluun letuilla ja lupasi paistaa
niitä kun tulen koulusta. Mä
olin myös usein kipeänä. Ehkä
kroppa reagoi sillä tavalla, jos
koulussa ei ole hyvä olla. Yläasteelle menin kuitenkin jo
paremmin mielin.
Kodin tuki ja onnistumiset
osassa aineita auttoivat
–– Läksyjen teko oli hankalaa.
Niissä äiti ja mun siskot
auttoivat tosi paljon. Siskoillakaan ei ollut lukiongelmaa.
Se on tärkeää, että oli niitä
asioita, joissa olin hyvä.
Esimerkiksi liikunta, kuvaamataito, käsityöt ja kotitalous
sujuivat hyvin. Ja tärkeää oli
kodin tuki. Äiti pönkitti koko
ajan, että kyllä sä pärjäät ja
olet hyvä. Kaverit oli mulle
myös tärkeitä.
–– Mulle luettiin lapsena paljon.
Siitä tuli onneksi hyvä sanavarasto. Kirjastosta mä lainasin
kirjoja ihan kuten muutkin.
Ei kukaan tiennyt, että enhän
mä niitä itse lue, vaan äiti luki
mulle. Mä pystyin sillä tavalla
keskustelemaan kirjoista
muiden kanssa. Kirjastossa
oli myös äänikasetteja. Niitä
kuuntelin aika paljon.
–– Pääasiassa mä opin kuuntelemalla ja tekemällä. Koulussa kuuntelin tosi tarkkaan
tunneilla.
Äänikirjojen avulla
numerot paranivat
–– Mä en juuri lukenut kokeeseen, kun lukeminen oli niin
hidasta. Tietysti se hidas lukeminen verotti kouluosaamista.
Siskot yritti toimia elävinä
äänikirjoina ja lukea mulle
koealueita ääneen.
–– Sitten yhdeksännellä luokalla
mä sain äänikirjoja, mm.
historiassa, maantiedossa,
biologiassa ja kemiassa. Siis
sellaisissa aineissa, joissa olisi
pitänyt lukea paljon. Numerot parani koulussa. Kuuntelin niitä kirjoja ennen kokeita.
Istusin kirjotuspöydän ääressä
ja piti keskittyä siihen kuunteluun. Samalla ei voinut tehdä
muuta, ei piirtää tai kutoa.
Joitain vaikeampia sanoja
kirjoittelin ylös.
Osaatsä, Kaisa, edes
kirjoittaa oman nimes?
Yläasteelle ajoittuu yksi kouluajan
kurjimmista muistoista, kun Kaisa
kirjoitti raporttia työharjoittelusta.
LukSitkO 1/2011
13.5.2011 0:17:06
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
–– Opo sitten kysyi siinä koko
luokan edessä, että olenko mä
itse sen raportin kirjoittanut
ja epäili sitä, kun se oli niin
kauniisti kirjoitettu. Mulla
oli kaunis käsiala. Se kysyi,
että osaatsä, Kaisa, kirjoittaa
yhtään mitään ja osaatsä edes
kirjoittaa oman nimes, kun
sulla on toi lukivaikeus. Silloin
oli aika herkässä teini-iässä.
Nyt olisin sanavalmiimpi
sanomaan jotain takas, muistelee Kaisa.
Ammatillisessa oppilaitoksessa lukivaikeus huomioitiin, tukihenkilöinä siskot
Peruskoulun jälkeen Kaisa meni ammatilliseen koulutukseen Kaisa opiskelemaan kokiksi.
–– Mun kotitalousnumero hyvä
ja mä olin kotona tehnyt
paljon keittiöasioita. Kaverit
meni kaikki lukioon, mutta mä valitsin lyhyemmän
tien. Ehkä olisin halunnut
kotitalousopeksi, mutta siinä
olisi ollut sitä lukemista niin
paljon. Amiksessa ja muissa myöhemmissä kouluissa
oli paljon tekemisen kautta
oppimista.
–– Kyllä ne kapisimmat muistot on peruskoulusta. Ehkä
amiksessa oli jo niin vanha,
että tajuaa, että tän homman
kanssa pitää vaan elää, tuumii
Kaisa.
Lukitodistuksella lukivaikeus huomioitiin ammatillisessa koulutuksessa
melko hyvin.
–– Ehkä kaikki opet ei oikeen
tajunneet lukivaikeusasioita,
mutta kyllä mä sain enemmän aikaa kokeissa. Jos aika
LukSitkO 1/2011
LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 23
loppus sittenkin, sain selittää
suullisesti loput, mitä osasin.
Kirjoitusvirheitä ei katsottu,
vaan katottiin, että olenko
ymmärtänyt asian, kertoo
Kaisa.
–– Amiksessa oli sitten kyllä semmoinen kauhukynnys, kun
alkoi ruotsi. Muthan oli siitä
yläasteella vapautettu. Pääsin
kuitenkin läpi kun opettelin ruotsiksi sanakokeeseen
ahvenia ja porkkanoita. Se oli
tosi työlästä, kun joka kirjain
piti opetella ulkoa yksitellen.
Yhteen sanakokeeseen saattoi
mennä tunteja. Enhän mä
ruotsia osaa oikeasti.
Ammatillinen koulutus sujui Kaisalta hyvin ja hän sai hyvät paperit. Kirjallisten lopputöiden tekeminen oli
kuitenkin hieman työlästä.
–– Ajatus kulkee joskus kovempaa kuin lause. Silloin on
vaikea muodostaa kirjallisesti
lauseita. Apuna olivat jälleen
siskot, selvittää Kaisa.
Nyt älä enempää
opiskele!
–– Mä olin jo töissä kun innostusin, että opiskelen lisää.
Opiskelin n. 4 vuotta sitten
esimiestutkinnon. Ja myöhemmin vielä varmuuden
vuoksi maaseutuyrittäjän
perustutkinnon työn ohella
varmuuden vuoksi. Kun
vanhemmilla on se maatila ja
nykyisin vaaditaan koulutus
siihenkin, jos jatkaa perheen
tilaa, selventää Kaisa.
–– Siskot ovat nyt kyllä sanoneet,
että enää et saa mennä mihinkään kouluun, koska me ei
jakseta enää. Mutta onneksi
mulla on nyt mun avomies
uutena tukihenkilönä. Eihän
sitä koskaan tiedä, vaikka
opiskelisinkin vielä, nauraa
Kaisa.
Työelämässä lukivaikeus
näkyy vain vähän
Lukivaikeus ei Kaisan mukaan kovin
usein näyttäydy työelämässä, mutta
keksii kuitenkin joitain esimerkkejä.
Hän mainitsee yhdeksi pulmakseen
ajantajun.
–– Mun on vaikea hahmottaa,
mitä ehtii tunnissa. Sitten
saattaa tulla aika kiire, mutta
aina olen saanu ruoan valmiiks ajoissa. Mittasuhteissa
mulla ei taas ole mitään
ongelmia. Numerot saattaa
pyörähtää kyllä ympäri, mutta
ravintolan keittiössä ohjeet
on pääasiassa päässä. Mitään
katastrofeja ei ole tullut. Tää
on luovaa työtä ja kyllä kokemus sanoo, että ei mihinkään
mene kolmea litraa suolaa.
–– Mä voin olla hidas lukemaan
ja kirjoittamaan, mutta
toisaalta olen ahkera, tunnollinen, sosiaalinen ja idearikas,
listaa Kaisa hyviä ominaisuuksiaan.
Shalottisipulit ja
sähköpostit hankalia
–– Semmottis tilanteis saattaa
lukivaikeuteen törmätä, kun
kirjoittaa ruokalistaa. Kun
joutuu kirjoittamaan vaikka
shalottisipuli, curry tai lasagne
tai vieraskielisten maustekastikkeiden nimiä, mä tarkistan
kirjoitusasut pakkauksista
tai kansiosta. Sitten mulla
23
13.5.2011 0:17:06
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta
”Kyllä sä pärjäät!”
Tärkeintä on kodin tuki
Kaisa Suovanen (30v) on kokkina Naantalin Kylpylän ravintolassa. Peruskoulun jälkeen Kaisa, ”joka aina inhosi koulua” on tosin opiskellut kaksi
muutakin tutkintoa: esimiestutkinnon ja maaseutuyrittäjän perustutkinnon. Vahvasta lukivaikeudesta huolimatta.
Koulussa ei ollut hyvä olla
–– Eka luokka meni vähän
ihmetellessä. Toisella luokalla
äiti ja luokanope kiinnittivät
huomioita, että kaikki ei suju
ihan niin kuin pitäisi. Pulmia
oli sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Kielet oli ensin
mukavia, mutta kirjoittaminen oli sitten niin vaikeaa, että
mä putosin kyllä ihan kelkasta. Yläasteella sain kokonaan
vapautuksen ruotsista, kertoo
Kaisa.
–– Aika paljon mä kiukkuilin sitä, että miksi mä olen
tämmöne, enkä niin kuin
muut. Mä olin ainoa meidän
luokalla, jolla oli lukivaikeus.
Jotenkin sitä erottui porukasta, kun ei mennyt ruotsin
tunneille niin kuin muut tai
lukenut ääneen. Se oli tietysti
ihan hyvä, että opettaja ei
siihen pakottanut. Kerran
yksi poika rupes mua vähän
kiusaamaan, että miksi mä en
lue ääneen. Vastasin sille, että
”et säkään voi sille mitään,
että sulla on hampais tommone väli. Se jälkeen se poika
oli ihan hiljaa.
22
LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 22
–– Ala-asteella mä yritin kyllä kaikin keinoin olla pois
koulusta. Mä olen kotoisin
maatilalta eli äiti oli aina kotona, kun tulin koulusta. Äiti
sitten houkutteli mua kouluun letuilla ja lupasi paistaa
niitä kun tulen koulusta. Mä
olin myös usein kipeänä. Ehkä
kroppa reagoi sillä tavalla, jos
koulussa ei ole hyvä olla. Yläasteelle menin kuitenkin jo
paremmin mielin.
Kodin tuki ja onnistumiset
osassa aineita auttoivat
–– Läksyjen teko oli hankalaa.
Niissä äiti ja mun siskot
auttoivat tosi paljon. Siskoillakaan ei ollut lukiongelmaa.
Se on tärkeää, että oli niitä
asioita, joissa olin hyvä.
Esimerkiksi liikunta, kuvaamataito, käsityöt ja kotitalous
sujuivat hyvin. Ja tärkeää oli
kodin tuki. Äiti pönkitti koko
ajan, että kyllä sä pärjäät ja
olet hyvä. Kaverit oli mulle
myös tärkeitä.
–– Mulle luettiin lapsena paljon.
Siitä tuli onneksi hyvä sanavarasto. Kirjastosta mä lainasin
kirjoja ihan kuten muutkin.
Ei kukaan tiennyt, että enhän
mä niitä itse lue, vaan äiti luki
mulle. Mä pystyin sillä tavalla
keskustelemaan kirjoista
muiden kanssa. Kirjastossa
oli myös äänikasetteja. Niitä
kuuntelin aika paljon.
–– Pääasiassa mä opin kuuntelemalla ja tekemällä. Koulussa kuuntelin tosi tarkkaan
tunneilla.
Äänikirjojen avulla
numerot paranivat
–– Mä en juuri lukenut kokeeseen, kun lukeminen oli niin
hidasta. Tietysti se hidas lukeminen verotti kouluosaamista.
Siskot yritti toimia elävinä
äänikirjoina ja lukea mulle
koealueita ääneen.
–– Sitten yhdeksännellä luokalla
mä sain äänikirjoja, mm.
historiassa, maantiedossa,
biologiassa ja kemiassa. Siis
sellaisissa aineissa, joissa olisi
pitänyt lukea paljon. Numerot parani koulussa. Kuuntelin niitä kirjoja ennen kokeita.
Istusin kirjotuspöydän ääressä
ja piti keskittyä siihen kuunteluun. Samalla ei voinut tehdä
muuta, ei piirtää tai kutoa.
Joitain vaikeampia sanoja
kirjoittelin ylös.
Osaatsä, Kaisa, edes
kirjoittaa oman nimes?
Yläasteelle ajoittuu yksi kouluajan
kurjimmista muistoista, kun Kaisa
kirjoitti raporttia työharjoittelusta.
LukSitkO 1/2011
13.5.2011 0:17:06