tueksi kesä- rientoihin!

4/14
Asiantuntija auttaa sinua tuotevalinnoissa
aus
+matkapakk
lle
kaupan pää
Jokaiseen kesäpäivään
Probiootti plus
19,90
125 kaps. / sovh. 30,75
+ matkapakkaus 20 kaps.
Terveysvinkkejä
tueksi kesärientoihin!
Lehden tarjoukset voimassa 27.6.2014 saakka. Tule tutustumaan!
Punkit vihaavat valkosipulia
P
unkki eli puutiainen (Ixodes
ricinus) on hämähäkkieläimiin
kuuluva loinen. Punkki tarvitsee verta lisääntymiseen. Sen tyypillisiä
isäntäeläimiä ovat myyrät ja jänikset,
mutta yhä useammin myös ulkona liikkuvat ihmiset, kissat ja koirat. Punkkien määrän kasvaessa myös punkkien
aiheuttamat borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetapaukset ovat lisääntyneet
hälyttävästi.
Punkit haistavat
houkuttelevan isännän
Punkit viihtyvät pitkässä heinikossa ja
rehevässä aluskasvillisuudessa, josta ne
tilaisuuden tullen hyppäävät sopivan
isännän kyytiin. Punkki ei löydä isäntää näköaistin, vaan hajun perusteella.
Punkilla onkin tarkka ”nenä”, jolla se
aistii potentiaalisen isännän ulos hengittämän hiilidioksidin.
Hyttysistä ja paarmoista poiketen
punkit eivät pureudu heti isäntään kiinni. Punkki voi kulkea iholla pitkänkin
matkan etsien sopivan suojaisaa paikkaa. Punkki on tarkka ruokailupaikasta, sillä se pysyy kiinni ihossa jopa useita
päiviä, kunnes se on imenyt itsensä täyteen verta. Suojaisaa kehonosaa etsiessä
punkki saattaa yhtälailla myös hylätä
sopimattomaksi haistamansa isännän.
Punkit syrjivät valkosipulinsyöjiä
Ruotsissa tehty tieteellinen tutkimus
osoitti, että tietyn valkosipulivalmisteen nauttiminen vähensi punkkien
tarttumista ihmiseen*. Kaksoissokkotutkimus tehtiin Ruotsin puolustusvoimien varusmiehillä, jotka liikkuivat
päivittäin rehevässä maastossa.
Tutkimustulos vastasi jo pitkään
käytännössä tehtyjä havaintoja. Punkkien uskotaan karttavan tuoreesta
valkosipulista kehittyviä haihtuvia
rikkiyhdisteitä, joita erittyy iholle valkosipulin syömisen jälkeen. Yhdisteet
ovat samoja, jotka tunnemme runsaan
valkosipulin syömisen jälkeisenä epämiellyttävänä hajuna hengitysilmassa.
Valkosipulin suurkuluttajien kohdalla
sama rikin katkuinen haju puskee läpi
ihosta sellaisella voimalla, ettei se jää
ihmisnenältäkään haistamatta. Viitatussa tutkimuksessa ei kuitenkaan
2 TerveysTieto 4/2014
Valkosipuli sopii
myös koirille
otettu kantaa testatun valmisteen hajuttomuudesta ihmisnenään.
Tuore valkosipuli ei sovi kaikille,
eikä varsinkaan koirille
Valkosipuli on tiettävästi yksi terveysvaikutteisimmista kasveista. Valitettavasti se ei kuitenkaan sovi sellaisenaan
kaikille. Ystävät ympäriltä karkottavan
etovan jälkihajun lisäksi se aiheuttaa
monille myös ikäviä vatsavaivoja.
Tuore valkosipuli ei myöskään
sovi koirille. Tuore valkosipuli sisältää
luonnostaan ns. tiosulfaatteja, aggressiivisia rikkiyhdisteitä, jotka vaikuttavat tutkimusten mukaan koirien
erityisen kypsytyksen myötä.
Edes herkkä ihmisnenä ei erota
ainutlaatuisen valkosipuliuutteen
nauttimisen jälkeen iholle erittyviä yhdisteitä. Punkit näyttävät silti karttavan myös tällaista valkosipulia, koska
punkkien hajuaisti on tuhansia kertoja
ihmistä tarkempi. Iholta saattaa toki
löytää vielä uutteen nauttimisen jälkeenkin yksittäisiä, karkuun kipittäviä
punkkeja. Niiden tarttumisen ihoon
kiinni on silti käytännössä todettu
loppuneen lähes kokonaan.
Punkit valikoivat mieleisensä verenluovuttajan kriittisesti hajuaistin
varassa. Nopean toiminnan verenimijöihin, kuten hyttysiin ja paarmoihin,
valkosipulin nauttimisella ei sen sijaan
ole koettu olevan erityistä vaikutusta.
Sopii myös koirille
Oikean käsittelyn myötä valkosipuli
muuttuu turvalliseksi myös koirille.
Valkosipulin haitalliset tiosulfaatit
hajoavat ainutlaatuisen kypsytysprosessin aikana ja lopputulos on ystävällinen myös lemmikkien vatsalle.
Tällainen valkosipuli on ihanteellinen
vaihtoehto pienille ja allergisille koirille sekä tiineille nartuille, joilla ei voi
normaalisti käyttää punkkipantaa.
Ainutlaatuinen valkosipuli sopii myös
lapsiperheiden koirille. Punkkipantojen tuoteselosteissa on sen sijaan usein
varoitettu, etteivät pienet lapset saisi
halailla punkkipannallisia koiria.
punasolujen rakenteisiin ja aiheuttavat
näin anemiaa. Yksittäinen valkosipulia
sisältävä herkkupala ei ehkä ole koirallekaan haitaksi, mutta pitkäaikaisempaa valkosipulikuuria on silti parempi
välttää.
Ihmisnenään hajuton ja
turvallinen punkkikarkotin
Valkosipulia ei onneksi ole pakko
nauttia tuoreena. Valkosipulista voidaan saada vatsaystävällinen, jälkihajuton ja koirillekin turvallinen uute.
Aivan kuten viinit ja juustot, myös valkosipuli muuttaa muotoaan ja paranee
Pidä punkit loitolla itsestäsi
ja lemmikistäsi!
Ihmisnenään hajuton valkosipuli on
toimiva apu punkkien häätöön, mutta
sillä on lisäksi useita tutkittuja terveysvaikutuksia. Oikein valitusta tuotteesta on hyötyä kesällä, mutta myös
ympärivuotisessa käytössä. Tiedustele
aidosti jälkihajutonta valkosipuliuutetta TerveysTieto -terveyskaupoista.
* Stjernberg L, Berglund J. Garlic as an insect repellent. JAMA 2000; 284:831
Juha Sihvonen
Tuotepäällikkö
Oy Valioravinto Ab
Pääkirjoitus
Sisällysluettelo:
sivu
2 Juha Sihvonen: Valkosipuli sopii myös koirille
4 Kevennystä kesään ilman paastoa
5 Marja Ukkonen: Luonnollista energiaa ubikinonista
6 Heidi Lahti: Kesäherkut ja leppoinen vatsa
8 Tiina Jutila: Lomakausi ilman närästystä
9 Kesäkassiin rannalle mukaan + mökkituliaisia
10 Super-Erkin voimaa ruuasta
10 Neitsytkookosöljystä terveydeksi ja kauneudeksi
11 Birgit Stenroos: Grillikausi alkaa, onko vatsasi valmis?
12 Juha Sihvonen: Karpalo ja maitohappobakteerit
tueksi kesärientoihin
13 Tarjoukset voimassa 27.6.2014
14 Maire Kujala: Punariisi kolesterolin hallinnassa
15 Ari Lahti: Tasapainoa verensokeriin
16 Annukka Aarnio: Kesää kohti Solumineraalein
18 Ari Vepsäläinen: Vihreä kahvipapu-uute painonhallintaan
19 Nanna Moilanen: Helpotusta väsyneille ja raskaille jaloille
20 Kevein askelin matkoilla ja kesäriennoissa
21 Kesäkassiin kauneudenhoitoon
22 Tiia Eskola: Kollageenibuusteri tuo esiin ihon
luonnollisen kauneuden
On n i ttel u t
v o i tta ja l l e!
Suomesta ostetut ravintolisät turvallisia
Viime aikoina useat mediat pelottelivat aiheetta suomalaisia
ravintolisien käyttäjiä. Taustalla oli Alimentary Pharmacology and
Therapeutics -lehdessä ilmestyneeseen katsausartikkeliin, jossa
on käsitelty maailmalla olleita rohdoskasvien maksavaurioepäilyjä.
Katsausta referoitiin lääkärilehti Duodecimissä ja ehkä tästä
syystä useat kotimaiset lehdet päättivät tarttua aiheeseen.
Aiheesta julkaistuista jutuista jäi puuttumaan lähes tyystin
tilanne suomalaisen kuluttajan näkökulmasta.
Kansainvälisessä katsauksessa oli listattu kasveja, joiden on epäilty
aiheuttavan maksan vajaatoimintaa ja muita maksahaittoja.
Tässä listauksessa oli pääsääntöisesti kasveja, joita ei ole kaupan
Suomen markkinoilla. Näitä kasveja on kuitenkin mahdollista
saada hankittua villeistä ulkomaisista nettikaupoista. Mielestäni
median olisi tullut korostaa nimenomaan sitä, että Suomessa
toimivien kauppojen hyllyissä näitä tuotteita ei ole.
Elintarvikkeiden, kuten myös ravintolisien valvonta on Suomessa
ja Euroopassa erittäin hyvässä kunnossa, varsinkin niiden
tuotteiden osalta, joita kuluttaja voi ostaa kaupasta. Ravintolisät
valmistetaan pääsääntöisesti lääketehtaissa, valmistusta säätävät
kymmenet eri säädökset ja viranomaisvalvonta monitoroi
jatkuvasti riskiperusteisesti tuotteiden valmistusta, maahantuontia ja kauppaa. Voikin todeta, että kotimaisen kaupan osalta
ravintolisien valvonta on mielestäni hyvässä kunnossa ja
kuluttajan on turvallista asioita suomalaisessa kaupassa.
Terveyskaupassa asioidessaan kuluttaja saa lisäksi henkilökohtaista palvelua koulutetulta myyjältä ja valitsemansa
ravintolisät heti mukaansa.
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry
Edellisessä lehdessä olleen Vogelarvonnan pääpalkinnon voitti
Lena Östman Pietarsaaresta.
Kuvassa iloinen Lena uuden
Vogel-polkupyöränsä kanssa.
Asiakaslehti 4/2014
Julkaisija OSK TerveysTieto, PL 19, 55801 Imatra
[email protected]
Päätoimittaja Virpi Rasimus
Painosmäärä 320 000
Painopaikka Hansaprint
TERTIE14_04
www.terveystieto.fi
Korkein luottoluokitus
©Soliditet
2012
TerveysTieto 4/2014 3
Kevennystä kesään
ilman paastoa!
Kesällä on aikaa grillata ja hemmotella
itseään, lomalla on mukava herkutella ja
syödä hyvin tarkkailematta liialti ruokavaliotaan. Niinpä tuloksena saattaakin
olla turvonnut olo ja ärtynyt vatsa,
kaapissa kutistuneet vaatteet ja ihon
kunnon heikkeneminen. Colonic Plus®
Kehonpuhdistajan avulla voit keventää
oloasi ilman paastoa.
Luonnollinen puhdistuskuuri
Colonic Plus Kehonpuhdistaja sisältää
persiljaa, nokkosta, koivunlehteä ja
voikukkaa, jotka poistavat nestettä ja
tukevat suoliston ja maksan toimintaa.
Yhdessä tuotteen sisältämän inuliinin
kanssa ne edistävät lisäksi suoliston
hyvää mikrobikantaa. Kasvit ovat
kaikki niin yksin kuin erityisesti
yhdessä tehokkaita elimistön puhdistajia. Valmiste on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat antaa keholleen
”puhdistuskuurin”. Valmisteeseen
käytetyt kasvit edistävät aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta, tukevat
suolen toimintaa sekä poistavat
ylimääräistä nestettä.
Yrtit edistävät aineenvaihduntaa
Koivunlehteä on perinteisesti käytetty
diureettina eli virtsan eritystä lisäävänä aineena. Se auttaa poistamaan
4 TerveysTieto 4/2014
ylimääräistä nestettä kehosta stimuloimalla munuaisten toimintaa. Koivunlehti edistää ruoansulatusta lisäämällä
sapen eritystä. Se myös auttaa hallitsemaan verenpainetta ja vaikuttaa ihon
kuntoon. Kansanperinteessä koivunlehteä on lisäksi käytetty kihtiin,
reumaan ja kipeytyneisiin niveliin.
Persiljanlehti vähentää turvotusta
poistamalla nestettä ja auttaa laukaisemaan suoliston lihaskouristuksia.
Persilja edistää ruoansulatusta ja torjuu
ilmavaivoja. Persiljaa voi myös pureskella, mikäli pahanhajuinen hengitys
tai valkosipulin haju vaivaavat.
Se tukee lisäksi munuaisten ja virtsateiden terveyttä.
Voikukka toimii niin munuaisten
kuin maksankin toiminnan tukijana.
Voikukan sisältämät karvasaineet
lisäävät sapen eritystä edistäen ruoansulatusta ja suolen toimintaa. Kasvilla
on osoitettu olevan myös lievä nesteiden poistumista elimistöstä edistävä
vaikutus. Yleisluontoisen aineenvaihduntaa edistävän vaikutuksensa vuoksi
voikukkaa suositellaan jopa selluliitin
vähentämiseen. Sillä on myös lievä
veren sokeria laskeva vaikutus.
Nokkonen on monipuolinen
elimistöä puhdistava yrtti. Nokkosta
on kansanperinteessä käytetty esimerkiksi nivelten hyväksi.
Tehoa
aineenvaihduntaan
Proviisori Ansa Viskari
Nokkonen lisää virtsan ja sapen eritystä. Lisäksi se poistaa virtsahappoa.
Nokkonen edistää ruoansulatusrauhasten toimintaa ja ylläpitää
normaalia suolen toimintaa sekä tukee
maksan toimintaa.
Inuliini tehostaa yrttien vaikutusta
Inuliini on sikurijuuresta kuumavesiuuttamalla valmistettu 100 %:nen
luonnontuote. Se on luonnon keino
varastoida energiaa lähes kalorittomaan muotoon (vain 1 kcal/g), jota vain
elimistön hyödylliset bakteerit kykenevät käyttämään. Inuliini luo maitohappobakteereille paremmat olosuhteet lisääntyä suolistossa ja vallata tilaa
sairauksia aiheuttavilta bakteereilta ja
hiivoilta. Maitohappoa tuottavat
hyötybakteerit alentavat suoliston
pH:ta sekä parantavat ruoansulatuksen toimintaa ja koko kehon immuniteettia. Paksusuolen sanotaankin olevan toimivan immuunipuolustuksen
perusta.
Inuliini alentaa suoliston pH:ta,
parantaa ravintoaineiden imeytymistä
ja nopeuttaa suoliston toimintaa.
Se vaikuttaa suotuisasti myös veren
kolesterolin HDL- ja LDL-suhteeseen.
Lisäksi inuliini sopii erinomaisesti
myös diabeetikoille.
Nauti kesästä kevyemmin
Kun elimistösi kaipaa uudistumista ja
olon kevennystä, kokeile Colonic Plus
Kehonpuhdistaja -ravintolisää. Se on
suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä ja suomalaisessa lääketehtaassa
valmistettu tuote, joka on tarkoitettu
tukemaan aineenvaihduntaa, suolen
normaalia toimintaa ja ruoansulatusta
sekä poistamaan ylimääräistä nestettä.
Tabletit sisältävät vaikuttavina aineina
nokkosta, voikukkaa, koivunlehteä,
inuliinia sekä persiljanlehteä.
3 tablettia 2 kertaa päivässä antaa uutta
puhtia, elvyttää ja keventää oloa.
Suositellaan käytettäväksi kuuriluontoisesti 1–2 kk:n jaksoissa
www.hankintatukku.fi
Sopii myös
statiinin käyttäjille
Marja Ukkonen
Luonnollista
energiaa
ubikinonista
Ubikinoni on välttämätön aine elimistön energiantuotannossa. Ubikinoni
lataa kehomme käyttämän polttoaineen, ATP:n käyttökuntoon. Tässä
elintärkeässä tehtävässä ubikinonia eli
koentsyymi Q10:tä ei voi korvata
mikään muu aine.
E
niten ubikinonia on runsaasti
energiaa käyttävissä elimissä
kuten sydämessä. Ubikinonin
määrä esimerkiksi sydämessä alkaa
kuitenkin vähetä jo 20 ikävuoden
jälkeen. 40-vuotiaalla vähennys on
30 %, 70-vuotiaalla jopa 75 %. Myös
jotkin lääkkeet alentavat ubikinonia.
Tällaisia lääkkeitä ovat beetasalpaajat,
hormonikorvauslääkkeet ja statiinit.
Jos käyttää kolesterolia alentavaa statiinilääkettä, se alentaa myös
ubikinonia yleensä noin 30–40 %.
Statiinipotilaiden ja ikääntyvien kannattaakin ottaa ubikinonia noin 100
mg vuorokaudessa ravintolisänä, sillä
ruuasta sitä saa vain vähän, noin 5 mg
päivässä.
Statiinit alentavat veren kolesterolia tehokkaasti, mutta koska ubikinoni
tuotetaan maksassa samalla “tuotantolinjalla” ns. mevalonaattisynteesipolulla, myös sen tuotanto laskee.
Mitä suurempi statiiniannos on, sitä
enemmän ubikinoni ja kolesteroli
laskevat. Ubikinonin lasku voi johtaa
väsymykseen tai lihastuntemuksiin,
jotka ilmenevät noin kuukauden kuluttua statiinilääkityksen aloittamisesta. Statiinia käyttävän tulisikin ottaa
100–200 mg ubikinonia päivässä.
Ubikinoni on myös tärkeä antioksidantti joka suojaa mm. veren rasvoja
ja solukalvoja härskiintymiseltä. Ubikinoni hakeutuu veressä kulkevien
rasvojen pintaan ja suojaa mm. pahaa
LDL kolesterolia härskiintymiseltä,
näin kolesteroli ei ole niin haitallista
verisuonille. Mitä enemmän ubikinonia on veressä, sitä parempi suojavaikutus sillä on. Suomessa tehdyssä Ari
Palomäen väitöskirjaan liittyvässä
tutkimuksessa todettiin, että noin 200
mg ubikinonia palauttaa veren LDL
kolesterolin härskiintymissuojan (hapettumisuojan) samalle tasolle, jolla se
oli ennen statiinihoitoa.
Ubikinonia on käytetty Japanissa
jo 40 vuotta sydämen vajaatoiminnasta kärsivien tukena, varsinaisen lääkityksen rinnalla.
Migreenistä kärsivien kohtaukset
voivat vähentyä käytettäessä ubikinonia. Tutkimuksissa annokset ovat
olleet 100–300 mg vuorokaudessa.
Tutkimuksissa on myös havaittu,
että 200 mg ubikinonia vuorokaudessa
vähentää raskausmyrkytyksen riskiä.
Ubikinonia pidetään useiden vanhenemiseen liittyvien vaivojen lievittäjänä. Itse asiassa Cordoban yliopiston
tutkijat ovat hiljattain huomanneet,
että kun yhdistetään ubikinoni Välimeren ruokavalioon, ikääntyvän
elimistön härskiintyminen vähenee
ja matala-asteinen tulehdus vaimenee. Ruokavalio ja ubikinoni auttavat
esimerkiksi sydän-, verisuoni- ja nivelvaivoissa.
Markkinoilla on monenlaista ubikinonia. Japanilainen lääketehdas valmistaa fermentoimalla aivan samanlaista ubikinonia kuin kuin kehon oma
ubikinoni, ja se on 100% luonnollista.
Ubikinonin imeytymiseen, ja sitä
kautta saatavaa hyötyyn, vaikuttaa
myös tämän rasvaliukoisen, kiteisen
aineen kiderakenne. Tanskalainen
lääketehdas Pharma Nord on kehittänyt patentoidun menetelmän jolla
muokataan ubikinonin kiderakenne
sellaiseksi, että imeytyminen saadaan optimoiduksi. Pharma Nordin
Bio-Qinon Q10 onkin ylivoimaisen
laatunsa vuoksi valittu ubikinonitutkijoiden yhdistyksen viralliseksi vertailuvalmisteeksi.
Vuoden 2014 terveystuote on
Pharma Nordin Bio-Qinon Q10 Gold
Vuoden terveystuotealan arvostetuimmat tuotteet on valittu jo vuodesta
1987 lähtien. Valinnalla halutaan
antaa tunnustusta laadukkaille ja terveyttä edistäville tuotteille.
Valintakriteerit ovat seuraavat:
• tutkimustieto ja onnistunut tuotekehitys
• laaja positiivinen kuluttajapalaute
• tuote on terveystuotealan tavoitteiden ja hengen mukainen; se soveltuu
itsehoitotuotteeksi terveydestään
huolehtivalle kuluttajalle
• tuote on laadukas ja luotettava.
Pharma Nordin Bio-Qinon Q10
Gold on osoittanut laatunsa yli 90 julkaistussa tutkimuksessa. Tärkeä tieto
meille jokaiselle, koska ubikinoni on
välttämätön aine elimistömme energiantuotannossa.
TerveysTieto 4/2014 5
Ilmavaivoja?
KESÄHERKUT JA
LEPPOISA VATSA
®
– voit saada ne molemmat!
Kesä on suomalaisille herkuttelun aikaa – kotimaiset vihannekset ovat parhaimmillaan, grilli on kuumana ja ruoasta
nautiskellaan ajan kanssa. Lyhyestä kesästä tekisi mieli ottaa
kaikki irti, mutta kuitenkin juuri kesäaikaan monista voi tuntua että ruoansulatus ei toimi.
Entsyymien tärkeä tehtävä
Ruoansulatusjärjestelmämme on monimutkainen kokonaisuus, jonka eräs tärkeä osa ovat ruoansulatusentsyymit.
Ne huolehtivat ruoansulatuskanavan eri osissa ravinnon
pilkkoutumisesta sellaiseen muotoon, että keho pystyy
hyödyntämään sen. Ruoansulatuksen ongelmat voivat
6 TerveysTieto 4/2014
Aito ja alkuperäinen
ilmetä turvotuksena, kiristävänä tunteena vatsan alueella,
liiallisena kaasunmuodostuksena ja jopa epämiellyttävinä
kramppeina. Kun sairauden mahdollisuus on suljettu pois,
edellä mainittujen ikävien vatsaoireiden syynä voi olla entsyymien liian alhainen määrä. Entsyymien tarvetta saattaa
lisätä tilapäisesti myös esim. totuttua runsaampi syöminen
yhdellä aterialla, tai se, ettei ole tilaisuutta syödä juuri silloin kuin olisi tottunut. Tällaisissa tilanteissa entsyymejä
saattaa erittyä liian vähän ruokamäärän pilkkoutumiseksi
tehokkaasti.
Kun entsyymejä on liian vähän
Entsyymejä on lukuisia erilaisia, joita esim. haima erittää.
Jokainen niistä huolehtii omalta osaltaan eri ravintoaineiden, eli hiilihydraattien, proteiinin ja rasvan pilkkoutumisesta selllaiseen muotoon, että elimistö pystyy käyttämään
ne hyväkseen. Monet, jotka eivät ole tietoisia entsyymien
tehtävästä, saattavat hoitaa ruoansulatusoireita pelkillä
maitohappobakteereilla tai närästyslääkkeillä. Tällaiset
hoitotuotteet eivät kuitenkaan auta silloin, kun oireet johtuvat ruoansulatuksen kykenemättömyydestä sulattaa,
eli pilkkoa ravintoaineita. Joissakin tapauksissa närästyslääkkeiden käyttö voi jopa pahentaa ongelmaa, koska ne
heikentävät vatsahappojen toimintaa ja näin myös ruoan
pilkkoutumisprosessin etenemistä.
Entsyymivalmiste tukee ruoansulatusta
Oikeanlaisella, monipuolisella entsyymivalmisteella voidaan saavuttaa toimivan ruoansulatuksen vaatima entsyymitaso. Tarvitaan eri entsyymiryhmiä - proteaaseja,
karbohydraaseja ja lipaaseja, jotta eri ravintoaineryhmät
pilkkoutuisivat tehokkaimmin. Näin voidaan täsmävaikuttaa sellaisen ravinnon ”sulamiseen”, joka usein aiheuttaa
ruoansulatusoireita, kuten vihannesten, maitotuotteiden,
papujen, kotimaisten viljojen ja lihan. Entsyymivalmisteella
voi myös tehostaa ruoansulatusta silloin, kun on esim. juhlapöydässä tai ystävien kesken grillatessa syönyt hieman
enemmän kuin on tarpeen.
Natura Media Oy:n Monizym Enzymes-kapselit sisältävät tehoyhdistelmän seitsemää eri entsyymiä ruoansulatusta edistämään. Fytaasi edistää esim. viljojen, siementen
vihannesten ja soijan ravinteiden pilkkoutumista ja auttaa
kehoa hyödyntämään ne paremmin. Laktaasi pilkkoo maidon laktoosia, josta useat saavat toisinaan oireita, vaikkei
varsinaista laktoosi-intoleranssia olisikaan. Proteaasi ja
lipaasi pilkkovat nimiensä mukaisesti proteiineja ja rasvoja,
kun taas alfa-galaktosidaasi huolehtii esim. viljojen ja kasvisten ”huonosti sulavien” tärkkelysten pilkkoutumisesta.
Samaan alueeseen vaikuttaa myös alfa-amylaasi. Monizym
Enzymes-valmisteen entsyymit on tuotettu mikro-organismien avulla parhaan laadun takaamiseksi. Kapseli on helppo nauttia aina tarvittaessa: ennen ateriaa tai sen aikana.
Suosittu Bioteekin Probiootti Plus tuo tasapainoa ja
hyvää oloa elämään! Se on kehitetty yhdessä Suomen
johtavien probioottiasiantuntijoiden kanssa. Bioteekin
Probiootti Plus sisältää neljä tutkittua maitohappobakteerikantaa ja sopii käytettäväksi päivittäin tai kuureina
koko kehon hyvinvointiin.
Bioteekin Probiootti Plus – suosikki jo yli 10 vuotta!
Heidi Lahti/ Natura Media Oy
TerveysTieto 3/2014 7
Lomakausi
ilman närästystä ja
muita ruuansulatusvaivoja
Vaivaako
mahahapot?
Nyt voin syödä mitä
tahansa, sanoo Raija
Hyttinen Joensuusta.
Vatsa joutuu kesäisin erityisen lujille. Se joutuu
vastaanottamaan raskasta ruokaa, grilliherkkuja,
kahvia ja joskus alkoholiakin. Ruokailu saattaa olla
muutenkin epäsäännöllistä. Ei siis ihme, että
närästys ja ruuansulatusvaivat vaivaavat usein
lomakausina.
Gastronel+ auttaa vatsaasi voimaan hyvin
Närästyksen aiheuttaa yleensä mahalaukun happaman sisällön
pääsy väärään suuntaan eli ruokatorveen. Gastronelin sisältämä
Gamma Oryzanol pienentää mahahapon määrää, jos sitä on liikaa.
Mahahapon määrän pieneneminen perustuu siihen että Gamma
Oryzanol vähentää gastriinin (mahanesteen eritystä lisäävä ruoansulatushormoni) erittymistä mahanporttiosan seinämän limakalvosoluista.
Joensuulaisen Raija Hyttisen 20 vuoden vatsavaivat hellittivät
Raijan vatsa ei sietänyt ennen esimerkiksi sieniä, ruisleipää, perunoita ja omenoita, mutta tätä nykyä hän pystyy popsimaan niitä
ilman vatsanväänteitä: "Kunhan vain muistan ottaa hiukan ennen
syömistä pari tiettyä kapselia."
Raijan hyvä ystävä suositteli Gastronel+ -valmistetta pari vuotta
sitten: ”Hän suorastaan pakotti minut ostamaan Gastronelia. Aluksi
hieman epäilin, mutta huomasin hyvin nopeasti, että valmiste auttaa
ja nykyisin pystyn taas syömään vaikka mitä. Vatsavaivat ovat historiaa eikä ilmakaan kerry enää vatsaan kuten ennen.”
Tiina Jutila, Harmonia Oy
8 TerveysTieto 4/2014
kassiin
Kesällä voi sattua ja tapahtua
ESI ALOE VERA GEL
Ripusta saunaan
KÖYHÄN MIEHEN SUOLAHUONE
Kristallisuolapaloja sisältävä vuolukivimalja asetetaan katosta riippumaan
kiukaan yläpuolelle. Saunan lämmin höyry irrottaa suolahiukkaset ilmaan. Kristallisuolahiukkaset hoitavat ihoa sekä hengityselimiä, sekä helpottavat allergisia ja astmaatikkoja tehden saunan ilman helpommaksi
hengittää.
ESI Aloe Vera Gel valmistetaan Aloe vera barbadensis lääkealoen lehden kylmäpuristetusta
ydinmehusta, joka sisältää runsaasti kuivaa ja
vahingoittunutta ihoa hoitavia aineita.
Aloe vera-geeli on todellinen monitoimituote
ihonhoitoon. Geeli lievittää tehokkaasti ihoärsytystä, punoitusta, ihottumaa ja auringon
polttamia. Sitä voi käyttää myös pienten naarmujen ja hankaumien paranemisen nopeuttamiseen. Sopii kaikenikäisille, ei sisällä väriaineita,
hajusteita eikä parabeeneja. Täysin rasvaton ja
imeytyy hyvin – sopii kaikille ihotyypeille.
Monikäyttöinen eteerinen öljy
FRANTSILAN TEA TREE
• Antiseptinen
• Ihotulehduksiin
• Jalka- ja kynsisieneen
• Herpekseen, syyliin
Tea-Tree on peräisin australialaisesta puulajista, jolla on hyvin
voimakas lääkkeenomainen
tuoksu. Alkuasukkaat ovat tienneet puun parantavista ominaisuuksista vuosisatoja ja käyttäneet sitä kaikenlaisten
infektioiden hoitoon; mm. ihotulehduksiin, jalka- ja kynsisieniin, hyönteisten pistoihin ja huuliherpekseen.
Käytä eteerisiä öljyjä myös hyvän ilmapiirin
luomiseksi. Lisää vedellä täytettyyn tuoksulyhtyyn muutama tippa eteeristä öljyä. Voit lisätä
myös muutaman tipan suihkepullon veteen ja
sumuttaa hyvää tuoksua huoneeseen. Eteeristä öljyä voit pirskotella myös esim. lakanoille,
matoille ja hiirenkoloihin.
Vinkki: Käytä paarmojen ja hirvikärpästen torjuntaan; joko suoraan vaatteille tai n. 5 %:na öljylaimennoksena iholle.
Kaipaavatko jalkasi virkistystä?
FRANTSILAN
LUOMU JALKAVOIDE
· Hoitamaan ja ravitsemaan jalkojen ihoa
· Väsyneille jaloille
· Raikastamaan ja virkistämään
· Antamaan luonnollista
pehmeyttä
www.frantsila.com
Kevyt hoitava yleisvoide
FRANTSILAN
KEHÄKUKKAVOIDE
•
•
•
•
Hoitamaan koko perheen ihoa
Lisäämään kimmoisuutta ja elastisuutta
Hoivaa ihoa auringonoton jälkeen
Suuri karotenoidi/antioksidantti pitoisuus
elvyttää ihoa
Kehäkukkavoide on hyvin imeytyvä päivä- ja
hoitovoide kasvoille ja koko keholle. Se sopii
koko perheen ihon hoitoon, myös vauvalle, kutiavan, herkän sekä liiallisen auringon oton jälkeen hoitoon.
Vinkki hilseen hoitoon:
Hiero voidetta päänahkaan ja anna vaikuttaa
pari tuntia tai saunassa ½ tuntia.
TerveysTieto 4/2014 9
Superfood-asiantuntija
Erkki Palviaisen palstalta saat
Vastustuskyky
joka lehdessämme
Voimaruokienantaa
parhaat käyttövinkit
suojaa ja
helpoimmat reseptit.
SUPERERKIN VOIMAA RUUASTA
Superfood-asiantuntija Erkki Palviainen innostui terveellisestä ravinnosta
vuonna 2008. Erkki elää kuten opettaa,
opiskelee ja testaa superruokia. Hän antaa ravintoneuvoja niin julkkiksille kuin
tavallisille tallaajille. Parhaillaan Erkki Palviainen kiertää maata superruuan lähettiläänä ja avaa voimaruokien salaisuuksia
kotikokkaajalle.
Mikä voimaruoka?
Superfoodilla eli voimaruoalla tarkoitetaan ruoka-aineita, jotka ovat poikkeuksellisen ravintotiheitä. Pienessä määrässä
ruokaa on valtavat määrät ravintoaineita
kuten vitamiineja, proteiineja tai kuituja.
Superruoat tuovat kehoomme ravinteita ja antavat voimaa.
Superfoodien käyttö kannattaa aloittaa
lisäämällä niitä pikkuhiljaa ravintoon, jolloin jotain huonoa jää automaattisesti
aina pois. Joidenkin voimaruokien, kuten
levien käyttö, kannattaa aloittaa pienillä
annoksilla, välttääkseen mahdollisia elimistön puhdistuskriisejä.
SPIRULINA
Spirulina on sinivihreä makeanveden levä, jota Aasian kansat ovat osanneet
hyödyntää sitä jo vuosisatoja. Tämän
mikrolevän poikkeuksellisen runsaasta ja
monipuolisesta ravintosisällöstä kertoo
mm. se, että NASA on suunnitellut astronauttiensa käyttävän juuri tätä superruokaa. Yksi ainoa ruokalusikallinen spirulinaa sisältääkin 177 % päivittäisestä
A-vitamiinin tarpeesta ja 171 % raudantarpeesta.
Spirulina on todella runsas proteiinin
lähde. Kuivattu spirulina sisältää 60–
70 % hyvin imeytyvää proteiinia sekä
kaikki ne kahdeksan välttämätöntä valkuaisainetta, joita ei keho itse pysty valmistamaan ja jotka on sen vuoksi saatava ravinnosta. Proteiinin lisäksi se sisältää
paljon tulehdusta ehkäiseviä antioksidantteja ja omega-rasvahappoja. Spirulinan sanotaan olevan myös paras gammalinoleenihapon (GLA) lähde
10 TerveysTieto 4/2014
äidinmaidon jälkeen. Näiden ohella levä
on pakattu täyteen mineraaleja kuten
sinkkiä, rautaa, magnesiumia, kalsiumia,
kuparia, mangaania, fosforia, natriumia ja
kaliumia.
Spirulina puhdistaa elimistöä tehokkaasti suuren klorofyllipitoisuutensa vuoksi
ja onkin erinomainen apua detoxin
tueksi! Kesällä on suositeltavaa ottaa
spirulina – tehokuuri myös ihon hyvinvoinnin ja pitkäkestoisen rusketuksen
saamiseksi. Tämän lisäksi spirulinan
käyttö tukee hyvän suolistobakteerikannan kasvua.
Käyttäjä tunnistaa heikkolaatuisemman
spirulinatuotteen jo pelkän hajun perusteella – mausta puhumattakaan. Spirulinassa suositaan myös useammin kuin
muissa voimaruuissa ei-luomulaatua, sillä luomuviljellyissä levissä tulee nykyasetusten mukaan käyttää lehmänlantaa,
mikä vaikuttaa negatiivisesti tuotteen
makuun ja laatuun. Spirulinaa on saatavilla tabletteina ja jauheina. Voit nauttia
niitä sellaisenaan tai tuomaan ruokaisuutta pirtelöihin, salaatinkastikkeisiin,
raakasuklaaseen ja mehujen joukkoon.
Spirulina salaatinkastike
NEITSYTKOOKOSÖLJYÄ
TERVEYDEKSI JA KAUNEUDEKSI
Kylmäpuristettu luomuneitsytkookosöljy on
luonnollinen ja puhdas, tuoreesta kookospähkinän
lihasta kylmäpuristettu öljy, jota voi käyttää monipuolisesti niin ruoanvalmistuksessa kuin ihon- ja
hiustenhoidossakin. Kylmäpuristus takaa sen, että
kookosöljyn sisältämät antioksidantit ja muut aktiiviaineet, esim. polyfenolit säilyvät öljyssä. Sisäisesti
käytettynä kookosöljy tukee aineenvaihduntaa sekä
vahvistaa elimistön vastustuskykyä. Se antaa elimistölle myös tehokkaat eväät taistelussa vapaita happiradikaaleja vastaan. Kookosöljyn sisältämät keskipitkät rasvahapot eivät varastoidu rasvakudokseen
vaan palavat energiaksi. Kookosöljyn rasvahapot
myös sulavat helposti eivätkä näin rasita ruoansulatusjärjestelmää. Kookosöljyä käytetään jopa helpottamaan suolistonalueen ongelmia, esim. tulehduksia.
Kookosöljy on erinomainen paistorasva, sillä se ei
muodosta kuumentuessaan haitallisia transrasvoja,
vaan säilyttää kemiallisesti vakaan rakenteensa. Se
sopii myös leivontaan, erityisesti raakaleivonnaisiin ja
-suklaaseen. Sitä voi lorauttaa myös smoothien
joukkoon. Kookosöljyä kannattaa käyttää paistamisen lisäksi myös raakana, jotta voi hyödyntää sen ravintoaineet, jotka tuhoutuvat kuumennettaessa.
Kookosöljyä kannattaa käyttää myös ulkoisesti,
sillä sen säännöllinen käyttö vahvistaa ihoa ja sidekudoksia ja ehkäisee näin myös ikääntymisen merkkejä.
Sen antibakteeriset ominaisuudet auttavat myös lieviä ihovaurioita paranemaan nopeammin. Näin kesäaikaan kookosöljy antaa myös luonnollista aurinkosuojaa.
1/3 oliiviöljyä
1/3 sitruunamehua
1/3 mausteita esim. suola, valkosipuli,
pippuri ja hunaja
1tl-2rkl Voimaruoka spirulina jauhetta
Myös hiukset nauttivat kookosöljystä. Tutkimusten mukaan kookosöljyn rasvahapot pystyvät molekyyli- ja rasvahapporakenteensa vuoksi tunkeutumaan jopa hiuksen sisään ja hoitamaan sitä sisältä
päin.
Sekoita ainekset ja kaada salaatin
päälle. Nauti heti!
Eikä kannata unohtaa suun terveyttäkään: purskuttelemalla säännöllisesti kookosöljyä suun limakalvot ja ikenet pysyvät kunnossa!
Minna Edgren
Kookosravinto
www.suomenvoimaruoka.fi
www.facebook.com/voimaruoka
Rantapallo
vatsassa?
onko vatsasi valmis?
Kesä tuo monille mukanaan grillijuhlia
ja terassi-iltoja. Usein myös reissataan
paljon ja ruokarytmi on kaikkea muuta
kuin säännöllinen. Kesä voi toden teolla koetella vatsaa ja pilata monet
mukavat kesähetket.
Viheliäiset vatsahapot
Monet suomalaiset kärsivät happamista röyhtäisyistä ja närästyksestä,
jotka voivat johtuvat vatsahapoista.
Vatsalaukussa muodostuvat vatsahapot ovat välttämättömiä, jotta syömämme ruoka sulaisi. Samalla juuri
vatsahapot voivat kuitenkin liiallisena
aiheuttaa polttavaa närästystä ja happamia röyhtäisyjä sekä estää suoliston
entsyymien toimintaa ja tuhota suolen
kudoksia. Ne voivat ruokatorveen
päästessään vahingoittaa sen limakalvoa. Vatsahappojen nouseminen
ruokatorveen aiheuttaa syöpymisestä
johtuvan ikävän poltteen. Mausteinen
ja rasvainen ruoka lisäävät vatsahappojen tuottoa, samoin kahvi, hiilihappoiset juomat ja alkoholi. Sipuli, paprika,
kaalit ja sitrushedelmät ym. sopivat
monelle pieninä annoksina, mutta
yhdessä grilliruoka lautasella ne voivat
tehdä olon sietämättömäksi, vatsakin
voi tuntua rantapallolta.
Balsamia vatsalle suoraan luonnosta
Vahvoja, ihmisperäisiä maitohappobakteereita kannattaa käyttää vaikka
koko kesä, mutta suomalainen piihappogeeli voi olla tehokas apu niille
joilla rasvainen ja mausteinen ruoka
ärsyttää vatsaa.
Piitä on luonnossa kasveissa, merivedessä ja kallioperässä happeen
sitoutuneena. Pii vapautuu kivestä silikaattibakteerin toiminnan tuloksena
ja se imeytyy maaperästä kasveihin. Pii
onkin hapen jälkeen maapallon yleisin
alkuaine. Pii on myös ihmiselle välttämätöntä.
Biomedin nestemäinen Silicum
Tonic on vuorikristallista saatua
piidioksidia. Pienikiteinen piikristalli
kykenee sitomaan itseensä suuontelossa, ruokatorvessa, mahalaukussa ja
suolistossa olevia ympäristömyrkkyjä.
Se voi muodostaa limakalvojen pinnalle suojakelmuja, jotka puolestaan
suojaavat limakalvojen kerroksia. Piihappogeeli sitoo myös suolistokaasuja
ja vähentää turpoamiseen liittyviä
vaivoja. Liiallisen kaasun poistuttua
mahasuolikanavan paraneminen voi
alkaa.
Karmelloosi on eri kasvi ja puulajeista saatava sokerikuitu, joka ei
muutu sokeriksi ihmisen suolistossa.
Se on lääketieteessä hyvin tunnettu ja
monissa tieteellisissä tutkimuksissa
käytetty ja niissä se tunnetaan sisäisesti nautittavana kalvonmuodostajana
paremmin kuin piigeeli. Silicum Tonicin nestemäinen karmelloosi on vesiliukoista, hajutonta ja lievästi emäksistä. Se käyttäytyy ihmisen limakalvon
erittämän oman lima-aineen tavoin
joutuessaan kosketuksiin mahalaukun
happojen kanssa. Karmelloosi muodostaa elastisen, luonnollista limakalvoa myötäilevän kalvon. Emäksinen
karmelloosi reagoi sopivasti vatsahappojen kanssa ja yhdessä piihiukkasten
kanssa se sitoo ruokatorvessa ja mahasuolikanavassa syntyviä haitallisia
aineita. Karmelloosigeeli pystyy
muodostamaan sellaisen kalvon, joka edistää haavojen, haavaumien ja
syöpymien paranemista. Tämä kalvo
myös sitoo vatsahappoja ja piigeelin
sähköiset ominaisuudet saavat geeliyhdisteen sitoutumaan limakalvoille jo
heti nielussa ja ruokatorvessa. Silicum
Tonic- geeliyhdiste muodostaa näin
luonnollista limakalvoa muistuttavan
kalvon.
Kaupanpäälle vahvat hiukset,
kynnet ja iho
Silicum Tonicia käytetään myös täydentämään elimistön piin saantia, kun
on kyseessä lisääntynyt piin tarve. Piin
aineenvaihdunnan tehtäviin kuuluu
tehostaa kalsiumin sitoutumista luustoon. Pii on luuston sidekudoksen
rakenneosa ja se osallistuu glukosamiiniglukaanien muodostukseen.
Ihon pintakerroksissa ja verisuonten
seinämissä on piitä. Ikääntyessä piin
määrä vähenee. Piigeelin nauttimisen
voidaan odottaa parantavan ihon,
hiusten ja kynsien laatua. Hyvin imeytyvällä piivalmisteella voi parantaa
ihon ulkonäköä.
Birgit Stenroos
fytonomi, Biomed Oy
HEI !
Tapasimme Helsingissä ravitsemisalan koulutuspäivillä lokakuun alkupuolella.
Sain teiltä pakkauksen silicum tonic piihappovalmistetta kokeiltavaksi refluksitautiini
johon olen syönyt lääkkeitä n. 7 vuotta.
Olen kokeillut lopettamista useita kertoja,
koska olen vakuuttunut että vatsassa on
tarkoitus olla tietty ph, jotta rs-reaktiot voisivat tapahtua normaalisti ja mikrobikanta
pysyisi kurissa.
Jätin lääkkeen pois marraskuun lopulla –
enkä ole niitä sen jälkeen tarvinnut, enkä
aio enää niitä käyttää. Olen pärjännyt hyvin kun otan piihappoliuosta aina tarvittaessa ja välillä samariinia.
Pääsin eroon myös vatsavaivoistani ja turvotuksesta, ja luulen että siedän taas laktoosia jonka olin myös jättänyt pois. Samoin
siirryin kofeiinittomasta kahvista takaisin
tavalliseen, sitä tosin täytyy rajoittaa.
Olen valmis kertomaan myös muille kokemuksestani sillä tuote on parantanut aineenvaihduntaani ja sitä kautta elämänlaatuani huomattavasti. Pari tuttavaani on
myös alkanut käyttää tuotetta.
Joten kiitos tästä tapaamisesta jonka seurauksena elämänlaatuni parani paljon.
Hyvää vuoden jatkoa
Keski-Suomesta
Elina Koskela
TerveysTieto 4/2014 11
Karpalo ja
maitohappobakteerit
tueksi kesärientoihin
Virtsatietulehdukset ovat monia naisia
kiusaava riesa. Edes auringonpaiste ja
leppoisa kesäfiilis eivät aina riitä pitämään ongelmia loitolla. Päinvastoin.
Viileä uimavesi, kolea ilta rantakallioilla
tai vilkas kuhertelu kesäheilan kanssa
saattavat aiheuttaa ihan uusia haasteita naiselliselle hyvinvoinnille. Akuutti
virtsatietulehdus pitää hoitaa antibiootilla. Vähäisempiä levottomia
tuntemuksia vastaan voi sen sijaan
kamppailla myös lempeämmillä vastakeinoilla – karpalolla ja hyvillä
maitohappobakteereilla.
V
irtsatietulehduksen kehittyminen havaitaan usein
intiimialueiden levottomina
tuntemuksina. Näitä ovat mm. jatkuva
vessassa käymisen tarve, kirvely ja pahan hajuinen virtsa. Tuntemukset ovat
harmillisia kotioloissa, mutta etenkin
jos vietät lomaa kesämökillä tai reissussa ulkomailla. Lomatunnelman
latistumisen ohella harmiksi voi muodostua hoidon ja antibioottikuurin
tavoittaminen lomaolosuhteissa.
Antibioottikuuri katkaisee oireet
nopeasti. Harmi kyllä se ei aina tee
loppua toistuvien tulehdusten oravanpyörästä. Joskus käy jopa päinvastoin;
oravanpyörä saa lisää vauhtia. Antibioottikuuri voi altistaa uudelle tulehdukselle ja toisinaan sitä seuraavat
myös hiivaongelmat. Parasta olisinkin
välttää ongelmien kehittyminen jo ennalta. Keinoja on monia.
Nauti kesän iloista, mutta
muista nämä:
Pulahdus viileään veteen virkistää
kuumana kesäpäivänä mieltä ja koko
kehoa. Joissakin tapauksissa kylmä
kylpy tai ylle jäänyt märkä uima-asu
saattavat silti altistaa ”kivitaudille”.
Uinnin jälkeen kannattaa kuivatella
huolella tai vaihtaa kuivat pöksyt ylle.
12 TerveysTieto 4/2014
Näin pienetkin ongelmat pysyvät loitommalla.
Kivitauti on vanhan kansan tahdikas synonyymi virtsatietulehdukselle.
Istuskelu kylmällä kivellä tai kostealla
nurmikolla voivat todellakin johtaa
alapään kylmettymiseen, vastustuskyvyn alenemiseen ja edelleen tulehdusriskin kasvamiseen. Kokoon taiteltava istuinalusta kulkee näppärästi
mukana vaikka festarirepussa. Pyllyn
alle livautettuna se voi säästää antibioottikuurilta ja ainakin ylimääräiseltä
vaatepyykiltä.
Kesällä lempi leiskuu. Villi festarikesä ja kesäheilan kanssa kuhertelu
saattavat silti aiheuttaa kupruja elämänlaatuun. Aktiivinen sukupuolielämä on todellinen riskitekijä naiselliselle hyvinvoinnille yhtälailla nuorten
kuin varttuneempienkin naisten
kohdalla. Riskiä voi minimoida kiinnittämällä huomiota intiimihygieniaan sekä ennen lemmen leikkejä kuin
niiden jälkeenkin.
Karpalo on perinteinen
virtsateiden ystävä
Karpalo on perinteisesti käytetty apu
naiselliseen hyvinvointiin. Käytölle
on myös tieteellisesti osoitettuja perusteita. Karpalo sisältää luonnostaan
aineosia, ns. proantosyanidiineja,
jotka heikentävät haitallisen E.coli
bakteerin tarttumista kasvualustaan.
Karpaloita nautittaessa sen tehoaineet
erittyvät virtsaan, jonka mukana ne
huuhtoutuvat edelleen virtsarakon ja
virtsateiden limakalvoille. Karpalo
auttaa näin pitämään virtsatiet puhtaana pahoista bakteereista.
Hyvät maitohappobakteerit pitävät
pahojen pöpöjen kasvun kurissa
Naisilla ruuansulatuskanavan bakteerit vaikuttavat merkittävästi myös
intiimialueiden hyvinvointiin. Tämä
johtuu peräaukon ja virtsateiden läheisestä sijainnista. Pahojen hiivojen
Naiselliseen
hyvinvointiin
Juha Sihvonen, FM
Tuotepäällikkö, Oy Valioravinto Ab
ja bakteerien suuri määrä suolistossa
johtaa käytännössä pöpöjen lisääntymiseen myös intiimialueilla.
Hyvin valitut maitohappobakteerit
ovat oiva apu naisellisen hyvinvoinnin
turvaamiseen. Vaikutus piilee siinä,
että leveästi elävät hyvät bakteerit pitävät pahojen bakteerien kasvun kurissa.
Kuri ja järjestys vallitsee sekä suolistossa että lyhyen mutkan jälkeen myös
intiimialueiden limakalvoilla
Vahva karpalo ja maitohappobakteerit samassa kapselissa
KarpaLact Strong on ravintolisä,
joka sisältää naisellista hyvinvointia
puolustavat täsmäaseet; vahvan karpalouutteen ja huolella valitut aktiiviset
maitohappobakteerit. KarpaLactia
suositellaan erityisesti naisille, jotka
kärsivät toistuvista virtsatieongelmista. Kapselit sopivat myös tueksi
antibioottikuurille, koska ne auttavat
vahvistamaan antibiooteilla stressatun
vatsan omia maitohappobakteerikantoja.
Yksi tai kaksi kapselia päivässä
Käyttäjäpalautteiden mukaan paras
hyöty saavutetaan KarpaLactin säännöllisellä käytöllä – etenkin silloin, jos
on altis toistuville ongelmille. Normaalin hyvinvoinnin ylläpitoon riittää
ehkä vain yksi kapseli päivässä. Olosuhteiden muuttuessa, kutinan ja vessassa juoksun koittaessa annostusta on
hyvä lisätä kahteen kapseliin; 1 kapseli
aamulla ja illalla. Moni nainen on
saanut KarpaLactista toivottua ennakoivaa apua, kun on ottanut kapselin
tai kaksi sukupuoliyhdynnän jälkeen.
KarpaLact sopii kaiken ikäisten
naisten tarpeisiin – myös raskauden
aikana.
Lisätietoja tuotteesta:
www.valioravinto.fi
Tarjoukset
voimassa
27.6.2014
saakka
Iholle ja hiuksille
Suomen vahvin Omega-3 kapseli
SkinGain on ainutlaatuinen, luonnonmukainen juoma, jonka nerokas, patentoitu yhdistelmä sekä 1. ja 2. luokan kollageenia,
hyaluronihappoa ja C-vitamiinia vahvistavat
käsityksen siitä, että kauneus todellakin tulee
sisältäpäin.
Erittäin vahva, valmistettu Tyynenmeren
puhtaiden vesien vapaana elävistä kaloista. Yhdessä kapselissa 1020 mg Omega-3
rasvahappoja, joista E-EPA 600 mg, EDHA 300 mg. EPA ja DHA edistävät sydämen normaalia toimintaa.DHA edistää
aivotoiminnan ja näön pysymistä normaalina.
VITAMAR® 1000
SkinGain
39,50
100 kaps. sovh. 30,40
30 annospss. sovh. 45,30
Turvottaako jalkojasi?
Kolesterolin hallintaan
Wonder Legs™tabletit sisältävät luontaisia
proantosyaniideja (OPG), jotka voivat helpottaa raskailta tuntuvia ja väsyneitä jalkoja
ylläpitämällä jalkojen hyvää verenkiertoa.
Punariisi + Q10 on monakoliini-K:ta
sisältävä fermentoitu punariisivalmiste.
Päivittäinen 10 mg annos monakoliiniK:ta fermentoidusta punariisistä edistää veren kolesterolitasojen pysymistä
normaalina osana terveellistä ruokavaliota ja elintapoja.
Wonder Legs™
19,90
30 tabl. sovh. 26,10
Vuoden 2014 Terveystuote!
Punariisi + Q10
2 x 120 tabl. 35,00
120 tabl. sovh. 27,30
Kyolic
• Jälkihajuton ja vatsaystävällinen
valkosipulivalmiste
• Immunijärjestelmän vahvistaminen
• Fyysisen ja henkisen stressin sietoon
79,90
25,90
150+30 kaps. sovh. 97,70
Grillikausi alkaa, onko
vatsasi valmis?
90 tabl. sovh. 32,10
Ruuansulatusongelmia?
Monizym Enzymes
Silicum Tonic
Suomalainen kaksitehoinen piihappogeeli.
Balsamia vatsalle silloin jos rasvainen ja mausteinen ruoka rasittaa
vatsaasi.
19,90
Vastustuskyvylle
Bio-Qinon Q10
GOLD
Sisältää aitoa, alkuperäistä ja luonnollista ubikinonia ja C-vitamiinia,
joka edistää normaalia energiaaineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.
19,90
13,50
Monizym Enzymes-kapselit sisältävät
ruuansulatukselle tärkeitä entsyymejä,
jotka on tuotettu mikro-organismien
avulla parhaimman laadun takaamiseksi.
Ruoansulatusentsyymien tehtävä on
pilkkoa ravintoa (proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja) sellaiseen muotoon, että
keho pystyy käyttämään sen hyväkseen.
2x250 ml sovh. 16,30
TerveysTieto-myymälästäsi löydät lisää tarjouksia lehden tuotteista!
19,90
60 kaps. sovh 23,50
TerveysTieto 4/2014 13
Punariisi
kolesterolin hallinnassa
P
unainen riisi valmistetaan fermentoimalla keitettyä
valkoista riisiä Monascus purpureus-suvun rihmasienellä. Punaiseen riisiin muodostuu monakoliineja
jotka vähentävät kolesterolin muodostumista maksassa.
Monakoliini on kemialliselta rakenteeltaan samankaltainen
kuin lovastatiini jota on kolesterolilääkkeissä. Punariisissä
on myös muita kolesteroliin vaikuttavia aineita, kuten
isoflavoneja ja fytosteroleja eli kasvisteroleja. Punariisiä
tutkitaan paljon ja tutkimuksia julkaistaan tasaisin väliajoin
lääketieteellisissä lehdissä.
Mihin tarvitsemme kolesterolia?
Kolesteroli on välttämätön solujen rakennusaine jota tarvitaan myös hormonien, sappihappojen ja D-vitamiinin
muodostumiseen. Elimistö tuottaa kolesterolia itse, joten
välttämättä emme tarvitse sitä ravinnon mukana lainkaan.
Kolesterolia on eläinperäisissä elintarvikkeissa. Suomalaisilla ravinnon suurimmat kolesterolin lähteet ovat rasvaiset
liharuuat sekä maitorasvaa ja juustoa sisältävät tuotteet.
Myös valmiit einekset sisältävät kovaa rasvaa runsaasti.
LDL-kolesterolia sanotaan ”pahaksi ” kolesteroliksi. Mitä vähemmän sitä on sen parempi. Kun LDL-kolesterolitaso
on liian korkea, se voi kertyä valtimoiden seinämiin ja
muuttaa ne ahtaammiksi ja joustavuus tulee huonommaksi.
HDL-kolesterolia sanotaan ”hyväksi” kolesteroliksi. Se
auttaa suojelemaan sydäntämme. Koska HDL – kolesteroli
ehkäisee LDL-kolesterolin aiheuttamia haittavaikutuksia,
sen katsotaan suojelevan sydän- ja verisuonitaudeilta.
Punariisi sai EU terveysväitteen
Punariisin monokoliini-K edistää veren kolesterolitasojen
pysymistä normaalina. Edullinen vaikutus saavutetaan
nauttimalla päivittäin 10 mg monakoliini-K:ta fermentoidusta punariisivalmisteesta. Punariisiä saa sanoa terveysvaikutteiseksi, kun se sisältää 10 mg monakoliini-K:ta.
Terveysvaikutus tulee yhdessä liikunnan, ravitsemuksen ja
terveellisten elämäntapojen kanssa.
Miten voin parantaa kolesteroliarvojani?
Kohonnutta kolesterolia voidaan laskea oikeanlaisella
ruokavaliolla, ravintolisillä ja liikunnalla. Tässä muutamia
vinkkejä:
• Vältä sokeria ja valkoista vehnää
• Vältä teollisia rasvoja, kuten margariinia
• Syö täysjyväviljatuotteita, näin pidät huolta kuidunsaannista
• Syö paljon hedelmiä, vihanneksia ja marjoja päivittäin
• Liiku päivittäin
• Pudota painoa, jos olet ylipainoinen
• Lopeta tupakointi
Aina nämäkään keinot eivät alenna kolesterolitasoa
14 TerveysTieto 4/2014
Korkea
kolesteroli?
riittävästi, jolloin kolesterolitasoon voi vaikuttaa itsehoidon
keinoin.
Terveyskaistan Punariisi + Q10 on loistava mahdollisuus terveellisen, tasapainoisen ruokavalion ja liikunnan
ohella henkilöille, jotka haluavat ylläpitää suositeltua kolesterolitasoa.
Terveyskaistan Punariisi +Q10 on monakoliini-K:ta
sisältävä fermentoitu punariisivalmiste.
Päiväannos 3-4 tablettia sisältää 1500-2000 mg punaista
riisiä, jossa on 9,45-12,6 mg monakoliini-K.ta sekä 15-20
mg koentsyymi Q10:tä.
Ubikinonin muodostuminen elimistössä vähenee iän,
joidenkin sairauksien ja lääkkeiden vaikutuksesta. Säännöllinen punariisin käyttö vähentää ubikinonin pitoisuutta
elimistössä, siksi Terveyskaistan punariisiin on lisätty ubikinonia.
Punariisiä ei tule käyttää samanaikaisesti lääkärin määräämän kolesterolilääkityksen kanssa. Sitä ei suositella raskaana oleville, imettäville, maksasairauksia kärsiville eikä
elinsiirtopotilaille.
Maire Kujala
fytonomi, Terveyskaista Oy
Veren kolesterolitasojen
tavoitearvot:
Kokonaiskolesteroli < 5 mmol/l
LDL kolesteroli
< 3 mmol/l
HDL-kolesteroli
> 1 mmol/l
Triglyseridit
< 2 mmol/l
Tasapainoa
Ennaltaehkäise
verensokeriin
Kohonnut veren glukoosipitoisuus eli verensokeri on siinä määrin
yleistyvä ongelma, että puhutaan jo epidemiasta. Myös riskiryhmään
kuuluvien määrä kasvaa koko ajan. Glukoositasapainoon voi onneksi
vaikuttaa elämäntapamuutoksilla ja ravintolisillä. Kromi, sarviapila ja
alfalipoiinihappo auttavat tehokkaasti hallitsemaan verensokeria sekä
suojaavat elimistöä korkean verensokerin haitoilta.
Hitaasti kehittyvä ongelma
Verensokeriongelma kehittyy yleensä
huomaamatta vuosien mittaan.
Varhaisia merkkejä verensokerin
kohoamisesta ovat ”omenavatsa”, kohonnut verenpaine sekä kohonneet
veren rasva-arvot ja melko usein myös
kihti. Vyötärö kertoo riskistä, jos sen
ympärysmitta miehillä on yli 94 cm ja
naisilla yli 80 cm.
Alkuvaiheessa elimistön insuliiniherkkyyden vähentyessä insuliinia
kyllä erittyy, mutta se ei vaikuta riittävästi laskeakseen veren glukoosia
tarpeeksi nopeasti. Sen seurauksena
verensokeri pysyy aterian jälkeen
pitempään korkeana, mikä muiden
haittojen lisäksi vaurioittaa ajan myötä
pieniä verisuonia ja ahtauttaa suuria.
Myöhemmässä vaiheessa myös insuliinin eritys on heikentynyt.
Verensokeriongelmaa voidaan ennaltaehkäistä ja jopa korjata elämäntapamuutoksilla: lisäämällä liikuntaa,
pudottamalla painoa ja noudattamalla
ruokavaliota, joka sisältää terveellisiä
rasvoja, hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja sekä runsaasti kuitua ja kasviksia. Ravintolisistä, kuten alfalipoiinihaposta, sarviapilasta ja kromista,
voi saada merkittävää apua.
Sarviapilasta tasapainoa
verensokeriin
Sarviapila (engl. Fenugreek) on itämailla yleinen herneen sukuinen viljelykasvi, joka on tunnettu vuosisatoja
myös terveysvaikutuksistaan. Sen
siementen verensokeria tasapainottava
ominaisuus on osoitettu kliinisissä
tutkimuksissa.
Sarviapilalla on useita vaikutustapoja: Se lisää insuliinin erittymistä
haimassa, vaikuttaa insuliiniherkkyyteen lisäämällä insuliinin sitoutumispaikkoja solukalvolla sekä hidastaa ruoansulatuksessa hiilihydraattien pilkkoutumista sokereiksi.
Sillä on jopa haimasolujen
uusiutumista edistävä ominaisuus. Suomalaisten ravinnossa sarviapilaa on lähinnä vain
currymausteseoksissa.
Alfalipoiinihappo suojaa
Alfalipoiinihappo on elimistölle luonnollinen ja välttämätön aine. Sitä on käytetty
vahvana solunsisäisenä antioksidanttina jo vuosikymmeniä suojaamaan elimistöä korkean verensokerin aiheuttamilta pitkäaikaishaitoilta,
jotka kohdistuvat erityisesti silmiin,
munuaisiin, verisuoniin ja ääreishermostoon. Näiden ominaisuuksiensa
ansiosta alfalipoiinihappo on yksi
tärkeimpiä suoja-aineita, mutta lisäksi
se edesauttaa glukoosin imeytymistä
verenkierrosta soluihin, tehostaa insuliinin vaikutusta ja säätelee glukoosin
vapautumista maksasta.
Alfalipoiinihapon merkitys lisääntyy iän myötä, sillä sen muodostuminen elimistössä alkaa vähetä 30
ikävuoden jälkeen. Sitä on ravinnossa
valitettavan niukasti; eniten hiivassa ja
pinaatissa sekä maksassa, josta tämä
aine ensi kerran eristettiin. Koska alfalipoiinihappoa ei saa ruoan mukana
merkittäviä määriä, sen saantia voidaan täydentää vain ravintolisällä.
Myös kromia tarvitaan
Kromi on elimistölle välttämätön hivenaine, joka ylläpitää normaalia veren
sokeripitoisuutta. Sitä tarvitaan insuliinin kiinnittymiseksi solukalvojen
reseptoreihin eli vastaanottajiin, mikä
avaa glukoosille pääsyn verenkierrosta
solun sisään.
Kromin saantisuositus ja käyttö
ravintolisänä vaihtelee välillä 50 – 400
µg (mikrogrammaa). Krominsaanti on
Suomessa keskimäärin vain 30 µg päivässä, vähäisintä maailmassa. Kromia
on runsaasti mustapippurissa, mutta
pääasiallisia kromin lähteitä meillä
ovat täysjyvävilja ja maitotuotteet.
Jonkin verran kromia irtoaa ruokaan
myös teräksisistä keittiövälineistä.
Saantisuosituksen mukaista määrää
on lähes mahdoton saada ruoasta, ja
siksi on paikallaan täydentää ruokavaliota kromia sisältävällä ravintolisällä.
Onnistunut kohonneen verensokerin hallinta edellyttää yleensä kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta
– oikein valitut ravintolisät ovat siinä
erinomaisena tukena.
Ari Lahti , Bioteekki Oy
TerveysTieto 4/2014 15
TT_0414_Remasan.pdf
1
12.5.2014
10.39
Nauti
kesästä!
Superfood
tutuksi
Kesää kohti
Solumineraalein®!
C
M
Y
CM
MY
Kesän positiivisten ja huolettomien päivien toteutumiseen
voit itsekin vaikuttaa! Pieniä haavereita, heinien siitepölyn
ärsytystä, hyönteisenpiston kutinaa ja turvotusta, auringon
polttaman ihon arkuutta ja kirvelyä voit lieventää tehokkaasti, kun jo ennakolta olet varannut sopivat solumineraalit
loma-ajalle.
CY
CMY
K
Solumineraali® nro 1, Calcium fluoratum
Tämän solumineraalin puutostilan tavallisimpia ilmentymiä kehossa ovat kovettumat, kyhmyt, paksuuntumat ja
liikakasvu sekä toisaalta kaikki liian pehmeä, veltostunut ja
elastisuuden puute, esim. lihakset, jänteet, nivelsiteet, luukalvo, hammaskiille, iho ja verisuonet. Kesän harrastuksiin
ulkoilun, liikunnan, uinnin ja urheilun parissa on tämä solumineraali tärkeäksi tueksi ja avuksi.
Asiakkaani ovat saaneet hyviä kokemuksia: rintojen
kiinteytyminen, allit ja riippuvatsa, arpikudos, paksut
halkeilevat kantapäät, liuskoittuvat, lohkeilevat kynnet,
kohdun ja rakon laskeumat, peräpukamat ja suonikohjut,
hammaskiille sekä helpotusta atopiaan ja psoriasikseen.
Kesän kuumuudessa reisien pintaverisuonet ja säärien suonikohjut tulevat häiritsevästi esiin verisuonten laajetessa,
jolloin myös veren kulku ylös sydämeen heikentyy. Jalat ja
sääret on hyvä voidella päivittäin nro 1 voiteella.
Solumineraali® nro 4, Kalium chloratum
Tämä solumineraali on tärkeä imurauhasten ja mm. munuaisten toiminnalle. Se on myös limakalvojen tärkein
16 TerveysTieto 4/2014
TT_0414_Vitamar1000.pdf
1
12.5.2014
10.40
rakennusaine ja vaikuttaa niiden kuntoon ja vahvuuteen
kaikkialla kehossa.
Hyönteisen, ampiaisen ja mehiläisen pistokohtaan voit
tehdä tableteista kiehautettuun vesitippaan puuron, levittää
sitä paksulti ja suojata laastarilla tai voit voidella alueelle
paksulti vastaavaa voidetta. Nro 4 on avuksi myrkynpoistoon ja pistokohtaan muodostuvaan turvotukseen ja
kutinaan. Solumineraali nro 3 on tässä hyvä lisä akuuttiin,
kipuun ja kuumotukseen. Allergisiin oireisiin kannattaa
ottaa lisäksi nrot 2 ja 8.
Asiakkaillani ovat couperosa, kipeät aftat suussa, ruhjeesta syntynyt tai esim. leikkauksen jälkeinen turvotus,
poskiontelo- ja välikorvantulehdukset (nro 3 parina), syylät
ja limakalvojen heikkous saaneet helpotusta. Olen itse hoitanut jalkapohjassa ampiaisenpistokohdan tableteista tehdyllä puurolla niin, ettei kuumotusta, punoitusta, pistelyä,
turvotusta eikä pitkää ja kiusallista kutinavaihetta tullut
lainkaan.
Solumineraali® nro 10, Natrium sulfuricum
Asiakkaani ovat saaneet apua tästä solumineraalista turvotukseen ja nesteen keräytymiseen esim. nilkkoihin, sääriin ja sormiin. Paras tulos syntyy tabletteja pitkin päivää
yksitellen imeskellen. Myös painonpudotukseen on saatu
vauhtia, sillä nesteen poistumisen myötä poistuu kehosta
myös kuonaa ja kiloja! Jalka- ja kynsisientä voit hoitaa nro
10 voiteella tai tableteista tehdyllä jalkakylvyllä.
C
M
Y
CM
MY
CY
Lääkäri Dr. Schüssler
Dr. Schüsslerin 140 vuotta sitten kehittämiä solumineraaleja suositellaan käytettäviksi akuutissa tilanteessa normaalia päiväsuositusta isompia määriä ja niin kauan, kunnes
oireet ovat helpottaneet tai kadonneet. Terveydentilan
tasapainon ylläpitäminen ja sen palauttaminen tapahtuu
solumineraaleilla luonnollisesti ja turvallisesti. Niissä ei
ole väärää ainetta eikä yliannostuksen vaaraa. Kaikki solumineraalit ovat kehollemme tuttuja rakennusaineita ja sen
optimaalisille elintoiminnoille tärkeitä ja siten myös itsehoidossa täysin turvallisia. Eri terapioiden tukihoidoksi sekä
ravintolisien kivennäisaineiden imeytymiseksi voit käyttää
solumineraaleja yhtäjaksoisesti pidempiäkin aikoja. Solumineraalit aktivoivat ja säätelevät solun aineenvaihduntaa ja
tehostavat kivennäisaineiden pääsyä solun ulkopuolelta sen
sisään.
Saat henkilökohtaista opastusta ja hyviä vinkkejä Solumineraali® -koulutuksen saaneilta ammattilaisilta TerveysTieto -myymälästä. Solumineraali® tablettien ja voiteiden
lisäksi on tarjolla myös hoito-opas ja Solumineraalit® -kirja.
Niistä löydät suositukset itsehoitoon terveyden ylläpitämiseksi ja käyttöohjeet niin aikuisille kuin lapsillekin. Muut
vinkit Solumineraaleista® löydät tämän vuoden aiemmista
TerveysTieto -lehdistä.
CMY
K
Annukka Aarnio
www.enerqi.fi, www.solumineraalit.fi
TerveysTieto 4/2014 17
Vihreä kahvipapu-uute
– USA:n myydyin laihdutusvalmiste 2013
V
ihreä kahvipapu-uutteesta on tullut viime
vuoden aikana USA:n ylivoimaisesti suosituin painonhallintavalmiste. Tutkijat ovat
todenneet, että säännöllinen vihreän kahvipapuuutevalmisteen nauttiminen näyttää olevan todella
tehokas ja turvallinen keino pudottaa painoa – ja mikä
parasta ilman sivuvaikutuksia.
Mitä on vihreä kahvipapu-uute ja miten se toimii?
Vihreät kahvipavut ovat paahtamattomia kahvipapuja, jotka sisältävät tärkeää, aktiivista yhdistettä
nimeltä klorogeenihappo. Klorogeenihappo estää
glukoosin vapautumista elimistössä sekä lisää maksan aineenvaihduntaa ja rasvan palamista maksassa.
Nämä toiminnot yhdessä estävät ylimääräisen rasvan
imeytymistä elimistöön ja edistävät elimistössä varastoituneena olevan rasvan tehokasta palamista. Koska
vihreä kahvipapu-uute heikentää sokerien imeytymistä, se myös vähentää näläntunnetta.
Tutkittu teho
Kliinisessä tutkimuksessa henkilöt pudottivat painoa
vihreän kahvipapu-uutteen avulla keskimäärin 7,7 kg
vastaten 10 % elinpainosta ja 16 % elimistön rasvasta
12 viikon aikana.
(Vinson, Burnham, and Nagendran, Diabetes Metab Syndr Obes. 2012; 5: 21–27.)
Keveänä
kesällä
Miten tuotetta käytetään?
Valitse vihreä kahvipapu-uute
vegekapselissa, jonka vahvuus
on 200 mg. Kapseleita otetaan 2
kapselia 2 kertaa vuorokaudessa.
Kiinnitä huomiota
valmisteen laatuun
Valitse tuote joka sisältää mahdollisimman vähän lisäaineita.
Varmista, että tuote ei sisällä vaikuttavien aineiden imeytymistä
heikentävää magnesiumstearaattia.
3 tärkeintä syytä käyttää
vihreää kahvipapuuutetta
1. Tuhoaa rasvaa – nopea tapa
pudottaa painoa
2. Tehostaa rasvan aineenvaihduntaa elimistössä ja poistaa ylimääräistä nestettä
3. Tasapainottaa verensokeria
Ari Vepsäläinen, New Organics Oy
ÄLÄ SUOTTA KÄRSI LEVOTTOMISTA JALOISTA
Juha Heinon levottomat
jalat ovat muuttuneet levollisiksi. Juha on saanut myös
polviinsa ja selkäongelmiinsa
apua JointKipu magnesiumsuihkeesta. – Suosittelen
kaikille!
Ikävä, levoton tunne etusääressä
ja pohkeessa, joka pakottaa kävelemään vaikka keskellä yötä?
Jalkoja kuumottaa ja niitä on vaikea pitää paikoillaan?
Matkojen aikana pakko jalotella
ja hieroa jalkoja, kun on niissä
ikävä tunne?
Moni suomalainen kärsii levottomat jalat -oireyhtymästä.
Kokeile samaa niksiä, kuin tamperelainen Juha Heino, joka on
saanut levottomat jalat -oireyhtymän täysin pois. Muutama suihkaisu JointKipu-magnesiumia
pohkeeseen ja etusääreen iltaisin
18 TerveysTieto 3/2014
sekä kerran viikossa magnesiumjalkakylpy ja kaikki vaivat ovat
hävinneet jo yhden pullollisen
käytön jälkeen.
Ulkoisesti käytettävä Better
You:n magnesiumsuihke levittyy
suoraan verenkiertoon, jolloin
esimerkiksi suoliston ongelmat ja
happolääkkeet eivät pääse haittaamaan imeytymistä. Suihkeen
magnesium on kloridimuotoista
magnesiumia, joka louhitaan 1,5
km:n syvyydestä mineraalikerrostumista. Suihkutetaan suoraan iholle, sinne missä vaiva on.
Minna Bister
Pohjoismaiden Terveyssuihkeet oy
www.nordichealthsprays.fi
Turvottaako
jalkojasi?
Nyt olen heittänyt
tukisukat pois!
Turvonneet jalkani harmittivat minua
Dagny joutui ennen käyttämään tukisukkia, koska hänen nilkkansa olivat
turvonneet ja jalat tuntuivat raskailta.
Hänen oli vaikea päästä liikkeelle. Nykyään
hän käyttää Wonder Legs -tabletteja
päivittäin ja on heittänyt tukisukat pois.
D
agny on 89-vuotias. Hänen ystävänsä ja perheensä kuvailevat
häntä aktiiviseksi.
- Viime vuosina olen joutunut käyttämään tukisukkia joka päivä. Nilkkani olivat turvonneet, ja jalkani tuntuivat usein
levottomilta. Niissä oli painon tunnetta.
Se veti koko mielen matalaksi, ja elämäniloni alkoi hiipua. Luin Wonder Legsistä
lehdestä. Päätin ostaa paketin. Yksi
tabletti päivässä on helppo muistaa.
Heitin tukisukat pois
Minun on sanottava, että tabletit ovat toimineet valtavan hienosti! Yhtäkkiä kaikki
liikkeet tuntuvat helpommilta ja pääsen
liikkumaan paljon aiempaa nopeammin.
Nilkkani näyttävät sorjemmilta ja vähemmän turvonneilta, joten olen päässyt eroon
tukisukistakin. Minun on nyt paljon helpompi hoitaa puutarhaa, tehdä kotiaskareita, pyöräillä ja ajaa autolla.
Miksi Wonder Legs toimii niin hyvin?
Wonder Legs auttaa ylläpitämään verisuonten normaalia, tasapainoista toimintaa. Sen ainutlaatuinen yhdistelmä
bioaktiivisia ravintoaineita vähentää väsymyksen tunnetta jaloissa pitkäaikaisen
seisomisen ja istumisen jälkeen.
Turvallista ja tehokasta
Tutkijat ovat tutkineet männynkuoren
ainesosia yli 200 tutkimuksessa. Tutkimuksissa on keskitytty erityisesti siihen,
kuinka männynkuori edistää verisuonten
toimintaa ja kapillaari-ilmiötä. Tulokset
ovat olleet niin hämmästyttäviä, että
ne on julkistettu johtavissa tieteellisissä
julkaisuissa, jotta muut tutkijat ja terveydenhoitoalan ammattilaiset saavat nämä
uskomattomat tiedot käyttöönsä. Tämä
teho on todistettua, ja siihen voi luottaa.
NEW NORDICIN
TUOTTEILLA SAAT
ELINVOIMAA
JOKAISEEN PÄIVÄÄN
Hopeapuulogo on lupauksemme turvallisesta ja
toimivasta tuotteesta.
Tuotteidemme aktiiviset
ainesosat ovat tutkittuja
ja tulevat luonnosta.
Kokeile tuotteitamme,
niin tiedät, miksi miljoonat ihmiset ympäri maailman käyttävät niitä ylläpitääkseen
hyvinvointia sekä lisäämään elinvoimaa.
Tutustu tuotteisiimme
osoitteessa
www.newnordic.com.
Nanna Moilanen
New Nordic Oy
TerveysTieto 3/2014 19
kassiin
Raikastaa ja hoitaa ihoa
SADE
KRISTALLISUOLASUIHKE
Väsyneet ja turvonneet jalat?
Magnesiumhiutaleet 1 kg sovh. 19,90
Jalkakylpyallas sovh. 19,95
YHTEISHINTAAN
KESÄ
TARJOUS
29,90
Uutuus
JALKAKYLPYALLAS
Helppo pitää matkoilla mukana.
Kevyt, kestävä ja helposti puhallettava. Virkistä jalkasi magnesium-tehokylvyllä. Tunnet eron
heti. Hyödyllinen lahja heille
”joilla on jo kaikkea”.
Kristallisuolan monipuolisten ominaisuuksien
vaikutus yhdistettynä lähdeveteen höystettynä luomuappelsiinin kukilla ja vaniljauutteella
raikastaa ja hoitaa ihoasi. Tämä suomalainen
tuote soveltuu monipuoliseen päivittäiseen käyttöön
rauhoittaen, tasapainottaen
ja hoitaen ihoa;
• Aknen ja psoriasiksen hoitoon
• Kutiavalle päänahalle
• Suojaa käsiä kuivumiselta
• Sopii erityisesti auringon
polttamalle iholle
• Viilentää ihokarvojen poiston jälkeen.
www.tuisa.fi
7,90 / 100ml
Rentouttava jalkakylpy
BETTER YOU™ MAGNESIUM
Lisäät vain hiutaleita kuumaan veteen ja rentoudut noin 20 minuuttia.
Hiutaleet ovat luonnon magnesiumia, joka
louhitaan 2,5 km syvyydestä yli 250 miljoonaa
vuotta vanhasta Zehcstein merestä. BetterYou
magnesium on puhtainta ja tutkittua
Zech-stein Inside -farmaseuttista laatua.
• Erinomainen seisomatyöläisille vähentämään painon tunnetta jaloista.
• Puhdistaa kehoa tehokkaasti.
• Iho-ongelmaisille; psoriasis, ihottumat, Ihotulehdukset.
• Lisää magnesiumsuihkeiden tehoa ja sopii
magnesiumin tankkaukseen.
www.nordichealthsprays.fi
20 TerveysTieto 4/2014
Hajusteeton
CRYSTAL BODY
MINERAALI DEO
TerveysTieto-kauppias Ritva Loppi upotti
jalkansa rentouttavaan jalkakylpyyn Nizzan
matkallaan. – Jalat ovat kuin uudestisyntyneet, väsymys ja turvotus jaloista pois vain
20 minuutin jalkakylvyllä. Kyllä tämä puhallettava jalkakylpyallas ja Magnesiumhiutale
pitäisi olla jokaisen matkailijan apuna! Mahtava lahjavinkki kaikille, joiden jalat tarvitsevat helpotusta myös koto-Suomessa!
8,50 / 120g
• Estää hienhajua koko päivän luonnollisella tavalla ilman kemikaaleja, hajusteita tai valkeita
laikkuja.
• Tehty 100 % luonnollisesta mineraalisuolasta,
jonka avulla tunnet olosi raikkaaksi koko päivän.
• Allergiatestattu sekä ihotautilääkärin testaama ja suosittelema (ei testattu eläimillä). Sopii
sekä miehille että naisille.
• Sopii käytettäväksi auringossa sekä miehille
että naisille.
kassiin
HYVÄN OLON MAAILMAN
KONJAC SPONGE ON
VALLOITTANUT JO MONTA
SYDÄNTÄ!
Käyttäjien kommentteja: ”Sieni tuntuu uskomattoman mukavalta iholla ja ihon puhdistamisesta tulee melkeinpä päivän kohokohta”. ”Aivan ihana, tästä en enää luovu”.
Alun skeptisyys ”no sieni mikä sieni” on muuttunut ihastukseksi ja tieto sienestä on liikkunut
nopeasti ystäväpiirissä. Sienen avulla on hoidettu myös monia iho-ongelmia mm: epäpuhdasta ihoa, atooppista tai kuivaa ihoa, vanhenevaa ihoa. Kaikille ihotyypeille löytyy oma
spesiaali sienensä ja sieni sopii jopa kaikkein
herkimmälle iholle. Kasvosienten lisäksi vartalolle on oma sieni.
”IHONHOIDON IHMESIENI” on ihonpuhdistuksessa vertaansa vailla. Vitamiineja ja mineraaleja sisältävä sieni syväpuhdistaa ja kuorii
kevyesti kuolleet ihosolut ihon pinnalta jättäen
ravitsevan ja ihoa suojaavan kolloidisen kalvon
ihon pinnalle. Päivä päivältä iho tuntuu paremmalta, näyttää kirkkaammalta ja kuulaammalta. Pesun jälkeen iho on samettisen sileä ja hyvinvoiva, ja se kykenee vastaanottamaan
paremmin hoitovoiteiden tehoaineet.
Aloe – kuivalle, herkälle ja allergiaan taipuvalle
iholle
Bamboo Charcoal – seka- ja rasvoittuvalle iholle
Collagen aikuiselle iholle
Pure – normaalille/kaikille ihotyypeille – myös
vartalosieni
Lue lisää: www.hyvanolonmaailma.fi
PS. Jos viet sienen lahjaksi kyläpaikkaan, sukulaiselle tai kaverille, varmistat lämpimän vastaanoton seuraavalle visiitillekin.
Kasvosieni 9,50
Vartalosieni 13,50
LUONNON OMA BOTOXVOIDE NYT SUOMESSA
Aiemmin Bee Venom oli vain Hollywood- tähtien saatavilla.
Bee Venom eli mehiläisen myrkky on täysin uudenlainen keino häivyttää ihon ikääntymisen
merkkejä ja kohottaa kasvoja. Bee Venomin vaikutus perustuu sen ylivoimaiseen kykyyn tehostaa elimistön omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Mehiläistuotteesta ovat maailmalla innostuneet muun muassa Victoria Beckham, Cambridgen herttuatar Catherine ja
Kylie Minogue.
Miten Bee Venom toimii?
Bee Venom, eli mehiläisen myrkky saa aikaan iholla ketjureaktion. Aivot luulevat että ihoa
on pistetty ja se välittää viestin, että ihon on korjattava itse itsensä. Tämän seurauksena verta ohjautuu hoidettavalle alueelle, mikä saa aikaan kollageenin ja elastiinin tuotannon selkeän lisääntymisen. Iho kiristyy ja kiinteytyy välittömästi.
Bee Venomilla on useita luonnollisia tehovaikutusta ihollesi:
1. tehostaa iholle elintärkeän kollageenin ja elastiinin tuotantoa
2. vähentää tehokkaasti ryppyjä
3. ravitsee ja uudistaa kudoksia
4. sileyttää näkyvästi ihoa
39,50 / 50ml
Luonnon oma botox – ilman kipua ja pistoksia.
Bee venomia kutsutaan luonnon omaksi botoxiksi. Sen teho on samankaltainen kuin botoxilla,
mutta se on luonnollinen tapa hoitaa ihoa – ei tarvita kalliita pistoksia, se ei aiheuta kipua ja se
on täysin ulkoinen hoito. Bee venom voide tasoittaa rypyt ilman botoxin usein aiheuttamaa keinotekoista ulkonäköä.
Bee Venom tehovoide ja seerumi – kun haluat nopeita tuloksia.
Bee Venom voide on tarkoitettu päivä- ja yökäyttöön ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tuote ei sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. Voiteen lisäksi saatavilla on myös Bee Venom Seerumi 30
ml kätevässä pumppupullossa. Seerumi on tarkoitettu erityisesti meikin alle ja yökäyttöön.
Hoitava huulivoide
ALOE STICK
Aloestick on täyteläinen, suojaava ja hoitava
huulivoide, joka sisältää Aloe veraa, E-vitamiinia, mehiläisvahaa sekä
propolista (vitamiini- ja
hivenainerikasta mehiläiskittivahaa).
Aloestick pehmentää
auringon poltteessa palaneet huulet.
4,50 / 5,7 ml
TUTUSTU
LUONNONKOSMETIIKKAAN
Myymälöissä on vaihteleva valikoima luonnon- ja luomukosmetiikkaa. Käy tutustumassa! Luonnonkosmetiikka on turvallinen
valinta. Aito luonnonkosmetiikka sisältää
vain luonnollisia raaka-aineita, luomutuotantoa suosien ja luontoa mahdollisimman vähän haitaten. Ihokudoksen läpäisemät luonnonöljyt, kasviuutteet ja kukkavedet hoitavat
ihon lisäksi myös elimistön hyvinvointia, samalla kun eteerisistä öljyistä saadut luontaiset tuoksut ravitsevat mieltä.
TerveysTieto 4/2014 21
Kollageenibuusteri tuo esiin
ihon luonnollisen kauneuden
- myös hiukset ja kynnet vahvistuvat
Ihailtu näyttelijä Ritva Oksanen
luottaa SkinGainin tehoon.
Kuva: Tommi Kantanen
2014 hoitotuote
Testiryhmäläiset kertovat
SkinGain -kokemuksistaan
Pia: ”Oon tykästyny kyllä kokonaan SkinGainiin. Olen käyttänyt tuotetta nyt yli 3 viikkoa, enkä tarvitse kosteusvoidetta!
Hiukset voivat hyvin ja iho on kaunis.”Rasvanaama: ”Ihon pinta on tasoittunut ja kirkastunut. Otsassa olevat poikittaiset rypyt ovat hiukan madaltuneet ja rasvaisen ihon pintakuivuuteen on tullut helpotusta. Hiuksetkin vaikuttaisi kasvavan nopeammin... Ihastuin tuotteeseen. Sitä
tahtoisin ja tarvitsisin vielä lisää kauan...”
Tiina: ”Helppo ja varma tapa hoitaa ihoa sisältäpäin! Olen terveellisen ruokavalion ja liikunnan puolestapuhuja – SkinGain
tukee loistavasti tätä ajattelua. Kauneus ja hyvinvointi tulee sisältäpäin, toki kosmetiikalla voidaan akuutisti auttaa.”
T
erveystuotekauppiaiden Liiton myöntämä Vuoden
Hoitotuotepalkinto SkinGainille innosti tuotteen
valmistajan tekemään päätöksen: Vaikka luontaistuotekaupoissa säännöllisesti asioiville SkinGain valmiste
on tuttu ja turvallinen vakio-ostos, on vielä paljon ihmisiä,
joilla ei ole aavistustakaan, että ihoaan, kynsiään, hiuksiaan
sekä niveliään on helppoa ja vaivatonta hoitaa sisältäpäin
– yhdellä tuotteella. Kollageenibuusteri on ollut menestys
ympäri maailmaa ja sen tiedetään toimivan jopa yli odotusten, joten haluttiin myös suomalaisten tavallisten ihmisten
arvio tuotteesta. Tiedossahan on, että SkinGainin tyytyväisiin vakiokäyttäjiin kuuluu monia suomalaisia julkisuuden
henkilöitä kuten Ritva Oksanen ja Helena Ahti-Hallberg.
Vaikutukset huomataan
Tutkimusyhtiö Interquest´in ja Radio Novan yhteistyönä
toteutettiin 110 naisen voimin laaja käyttäjäkokemus tutkimus. Testaajat nauttivat kuukauden ajan aamuin illoin
kollageenijuoman jakaen kokemuksiaan myös suljetulla
Facebook -sivustolla. Jopa toiveikkaimmatkin odotukset
ylittäneet mielipiteet ilahduttivat. Raikkaan sitruksen
makuiseksi juomaksi sekoitettava jauhe koettiin käteväksi
ja helpoksi tavaksi hoitaa ihoa. Moni testaaja ihmettelikin,
ettei ollut tietoinen, että ihoaan voi hoitaa näin hyvin sisältäpäin. Testiryhmäläisten kommenteissa toistui myös selvä
huomio hiusten ja kynsien vahvistumisesta. Kommenteista
kävi lisäksi ilmi, että moni oli suositellut SkinGainia myös
miespuolisille kollegoilleen ja perheenjäsenilleen juuri
ihonhoitoon – nivelongelmaiset miehetkin ovat "löytäneet"
SkinGainin. Varsin ilahduttavia olivat myös kommentit,
22 TerveysTieto 4/2014
Marjo: ”Tuotteen käyttäminen on ollut vaivatonta ja mieluisaa.
Joka päivä oikein odotan uusia parannuksia ihossa. Silmien alla iho on kiinteytynyt huomattavasti, silmänaluset eivät ole
enää niin sinertävät, poskipäät ovat kohonneet ja iho kauttaaltaan kiinteytynyt. Olen jo ostanut uuden pakkauksen luontaistuotekaupasta. Ehdottomasti parempi ja edullisempi vaihtoehto kuin ihon täyteainepistokset. Olen aivan SkinGain -fani.”
Teptee: ”Eilen illalla tv:n ääressä mies hiveli hajamielisenä hiuksiani päälaelta. Sitten katsahti minuun ja totesi, että onpas
tuuheutunut tyvi, mikähän tuote tämän on tehnyt? Äijän suusta tuollainen on jokseenkin harvinaista – sai ukko suukon! Virtuaalinen samanmoinen SkinGainille!”
Marja: ”Mainonta ei olekaan aina huuhaata ja ylisanoja! Kiinnostuin heti SkinGainista kuultuani Novan testiryhmähakemuksesta ja kirjoitinkin, että kuullun perusteella tuote vaikuttaa ”vastaukselta rukouksiini”. Näinhän se todella olikin,
vaikken sitä tosissani aluksi uskonutkaan. Loistava hoitotuote
kerta kaikkiaan! Omien kokemusten perusteella uskalsin suositella sitä mieskollegallekin, jonka ihosta huomaa jo kahden viikon jälkeen merkittäviä positiivisia muutoksia. SkinGainia
käyttää meillä jo 18v. poikanikin”.
Anne: ”Huomaan kynsieni kasvavan todella nopeasti ja eräs
ikäiseni (47 v.) työtoveri huomasi kasvoissani tapahtuneen
muutoksen, iho on sileämpi ja hehkuvampi. Hän ei tiennyt, että käytän SkinGainia, oli vain miettinyt muutosta. Uskon tuotteeseen alkuskeptisyyden jälkeen ja tulosten puhuessa puolestaan sekä olen suositellut sitä myös muille ikäisilleni.”
1. Tyypin kollageeni 1: PEPTAN TM 5000 mg
• PeptanTM on puhdas ja luonnollinen 1.tyypin hydralisoitu
kollageeni
• Järjestäytynyt samalla tavalla kuin ihmisen oma kollageeni
• Sisältää 18 erilaista aminohappoa, kuten glysiinia, proliinia ja
hydroproliinia
2. Tyypin kollageeni 2: CARTIDEA® 300 mg
• Cartidea® on 2. tyypin hydralisoitu kollageeni, joka sisältää
kaikki avainaineet terveelliselle, raikkaalle ja nuorekkaalle iholle
• Cartidea® sisältää n. 30 % kondroittiinisulfaattia, 5 % hyaluronihappoa, 15 % glukosamiinisulfaattia, 6 % hydroksiproliinia sekä
9 % proliinia
E
TELE
Skingainin vaikuttavat aineet
Tiia Eskola
SKY-Cidesco -kosmetologi
Med-Eq Oy / Dui Clinic Oy
SIT
A IS
O
K
S
Miksi SkinGain on tehokas kollageenivalmiste?
Siksi, että se sisältää sekä 1. että 2. tyypin kollageenia,
jolloin näiden kahden yhdistelmä nostaa elimistön kollageenitason lähtötilanteesta ja juuri sen vuoksi SkinGainin
vaikutukset ovat niin laajat: iho, kynnet, hiukset ja nivelet.
Nivelet tarvitsevat lempeää liikuntaa pysyäkseen kunnossa. Liikkuessa
nivelrusto saa ravinteita
nivelnesteestä. Nivelnesteessä on niveltä liukastavia ja rustoa ruokkivia
aineita, kuten glukosamiinia ja kondroitiinia.
VEY
Miksi kollageenin saaminen ravintolisänä on niin tärkeää?
Kollageeni on tärkein rakenneproteiinimme ja kollageenista
sanotaankin osuvasti, että se on kuin liima, joka pitää meidät koossa. Keho muodostaa sitä itse riittävästi lapsuudessa
ja nuoruudessa, mutta valitettavasti sen tuotanto lähtee
laskuun jo 25-vuotiaana ja 40 ikävuoden jälkeen se hiipuu
hyvin vähäiseksi. Ihon ”grillaaminen” auringossa kovettaa
ihon kollageenisäikeet niin, että jo kolmekymppisillä on
nykyisin ryppyjä ja juonteita sekä veltostumisen ohella voimakasta couperosaa.
Hiusten oheneminen ja harveneminen sekä hapertuvat
kynnet ovat tuttuja iän mukanaan tuomia ongelmia samoin
kuin nivelten kolotukset. Kaikki nämä ilmiöt johtuvat pääosin kollageenituotannon heikkenemisestä ja ovat pitkälti
korjattavissa SkinGainin avulla, joka tuo elimistöön kollageenia luonnollisella tavalla.
Liiku nivelet
lempeästi
kuntoon!
TER
Tehokkuus, helppous ja nopeavaikutteisuus
yllättivät testiryhmäläiset
Koekäyttäjät arvioivat plussina mm. Skingainin tehokkuutta ja nopeavaikutteisuutta sekä helppokäyttöisyyttä.
Vahvasti nousi myös esiin valmisteen luotettavuus (monipuoliset dokumentoidut tutkimukset ja yli 30 vuotta terveystuotteita valmistanut tunnettu ja arvostettu norjalainen
yritys) ja se, että SkinGain on sekä asiantuntijoiden että
käyttäjien laajasti suosittelema. Lähes kaikki olivat valmiita
kertomaan tuotteesta lähipiirilleen ja moni oli sen jo innostuneena tehnytkin. Ja suurin osa halusi ehdottomasti myös
jatkaa SkinGainin käyttöä testikuukauden jälkeenkin.
Panosta hyvinvointiisi Terveyskaistan
kotimaisilla tuotteilla!
joissa kerrottiin muiden – työkavereiden tai esimerkiksi
aviomiehen huomanneen SkinGainin vaikutukset.
U
TA S
Terveyskaistan
NivelTeho
on kuuden aktiiviaineen yhdistelmä
MSM: Nivelnesteessä MSM
tukee aineenvaihduntaa ja
kuona-aineiden poistoa.
Glukosamiini: Glukosamiini
on nivelnesteessä liukastavien ja voitelevien rakenteiden tärkeä osa.
Kupari: Edistää sidekudosten pysymistä normaalina.
C-vitamiini: Edistää normaalia kollageenin muodostumista.
Inkivääriuute: Inkivääriuute
sisältää eteerisiä öljyjä, kuten gingeroleja, jotka ehkäisevät prostaglandiinien, leukotrieenien ja sytokiinien
muodostumista elimistössä.
Nämä puolestaan aiheuttavat
kipua, tulehdusta ja hapettumisrappeumaa.
Hainrustouute: Hainrustouutteen tärkein vaikuttava
aineosa on kondroitiinisulfaatti, joka on osa ruston
kimmoisien osien rakennetta.
Omaan terveyteen ja hyvinvointiin
kannattaa panostaa!
Ravintolisät ovat oivallinen apuväline hyvinvoinnin saavuttamiseen. Terveyskaistalta löydät myös muita kotimaisia, terveyttä
edistäviä ja ylläpitäviä ravintolisiä!
Terveyskaista
Tutustu osoitteessa
www.terveyskaista.fi
NivelTeho-tuotteen ostajalle
ILMAINEN ASKELMITTARI!
1) Osta Terveyskaistan
Nivelteho (120 kapselia) ja
säilytä ostokuitti.
2) Leikkaa pakkauksen
viivakoodi irti.
3) Postita ostokuitti, viivakoodi
sekä tämä kuponki 31.7.2014
mennessä täytettynä
osoitteeseen:
Terveyskaista Oy, Keskuskuja 1,
01900 Nurmijärvi.
4) Postitamme sinulle
laadukkaan askelmittarin.
TT4
Nimi:
Osoite:
Postinumero ja –toimipaikka:
Puhelinnumero:
Sähköpostiosoite:
TerveysTieto 4/2014 23
TerveysTieto-myymälöissä halutaan lisätä
sinun hyvinvointiasi ja elämänlaatuasi.
Muista kät
lahjakortti evä
!
Nauti auringosta!
Meiltä luonnolliset aurinkosuojat koko perheelle.
Olemme kaikki ainutkertaisia ja
tarvitsemme yksilöllistä opastusta.
Hyvät neuvot ja asiantuntemusta
löydät TerveysTieto -myymälöistä.
Tervetuloa palveltavaksi!
Kysy rohkeasti –
asiantuntija auttaa tuotevalinnoissa!
EURA
Terveyskauppa
Luonnonhelma
Satakunnankatu 22
(02) 865 1533
HELSINKI
PUR Hyvinvointikauppa,
Kamppi
Urho Kekkosen katu 8
029 3400 250
FORSSA
Terveyskauppa Helokki
Torikatu 10
(03) 435 5544
PUR Farmasia,
Hakaniemi
Hämeentie 7
029 3400 250
Terveyskauppa Helokki
Tapulikuja 6,
Prisma-keskus
(03) 435 5545
HUITTINEN
Terveyskauppa
Luonnonhelma
Lauttakylänkatu 15
(02) 561 111
HARJAVALTA
Terveyskauppa
Luonnonhelma
Siltatie 6
(02) 674 3785
HYVINKÄÄ
Baldrian
Hämeenkatu 13-17
(019) 439 627
HELSINKI
Luontaistuotekeskus
Käpyläntie 8
(09) 792 090
ILMAJOKI
Kaunosoppi
OP:n liiketalo
050 355 1901
Luontaistuotekeskus
Caloniuksenkatu 2
(09) 499 086
IMATRA
Terveyskauppa Gioello
Koskenparras 7
050 505 2222
JÄRVENPÄÄ
Kamomilla
Sibeliuksenkatu 19
(09) 271 0560
MÄNTSÄLÄ
Kamomilla
Sälinkääntie 2
(019) 687 1499
TAMPERE
Vihreälinja
Aleksis Kivenkatu 30
(03) 212 4004
KARKKILA
Terveyskauppa
iisoppi
Huhdintie 10-12
(09) 225 8994
PORI
Terveys-Tuulia
Tikkula S-Market,
Tikkulantie 2
(02) 635 3598
Terveyskauppa
Misteli
Citymarket Lielahti
Harjuntausta 7
010 423 5773
KERAVA
Kamomilla
Kauppakaari 1
(09) 242 6040
PIETARSAARI
Terveysaitta/
Hälsoboden
Kanavapuistikko 18
(06) 723 6824
TUUSULA
Kamomilla
Koskenmäenpolku 1
(09) 275 3933
RAAHE
Ritvan yrtti
Kauppakatu 52
(08) 220 006
SASTAMALA
Terveyskauppa
Luonnonhelma
Torikatu 1
(03) 511 4353
KLAUKKALA
Klaukkalan
Luontaispalvelu
Myllärintie 6
050 326 6110
RAUMA
Terveyskauppa
Efrosiina
Nortamonkatu 26
(02) 822 0810
YLÖJÄRVI
Terveyskauppa
Misteli
Mikkolantie 2
010 423 5771
LOIMAA
Luontaistuote Minttu
Heimolinnankatu 12
(02) 762 2105
SEINÄJOKI
Vihreälinja
Koulukatu 22
(06) 423 1391
Terveyskauppa
Misteli
Kauppakeskus Elo
Elotie 1
010 423 5772
KEMI
Terveyskauppa
AnnBet
Ouluntie 40
044 335 8543
Asiantuntija auttaa sinua tuotevalinnoissa
www.terveystieto.fi