sivut 7-13 - Lapin Isännöitsijät ry

7
www.lapinisannoitsijat.fi
Liukuporttien ja pyöröovien
sekä savunpoistolaitteistojen
turvallisuus unohtuu usein
Kiinteistöistä voi löytyä yllättäviä riskejä. Esimerkiksi
liukuporttien, pyöröovien
ja savunpoistolaitteiden
huoltoon ja tarkastukseen
ei usein kiinnitetä riittävästi
huomiota.
Liukuportit ja pyöröovet
ovat yleisiä monenlaisissa rakennuksissa. Niiden
turvallisuus voi kuitenkin
olla kyseenalaista, sillä esimerkiksi lainsäädäntö ei
edellytä säännöllistä tarkastusta tai huoltoa. Jopa
uudisrakennuksien ovet ja
portit voivat olla hengenvaarallisia. Liukuporteissa
havaittavat puutteet liittyvät
yleensä puristus- tai leikkautumisvaaraan: sulkeutuvan aukon suojalaitteet eivät
toimi riittävän herkästi tai
ne puuttuvat kokonaan.
Käytäntö on osoittanut,
että yleensä tarkastus tilataan uuden portin tai oven
oston yhteydessä. Ostajalla
saattaa olla epäilyjä turvallisuudessa, ja hän haluaa kolmannen osapuolen arvioin
tilanteesta. Vanhemmissa
porteissa tarkastustilauksen
syynä ovat yleensä käyttöhäiriöt tai turvallisuusongelmat. Vaikka tarkastukset eivät ole lakisääteisiä,
on turvallisuusvaatimukset
määritelty tarkasti eurooppalaisissa EN-standardeissa,
eli vaatimukset ovat porteissakin tiukat.
Toimivat
savunpoistojärjestelmät
ennaltaehkäisevät
henkilövahinkoja
Tulipaloissa eniten henki-
lövahinkoja aiheutuu savun
leviämisestä rakennuksen
sisällä. Kiinteistöjen savunpoistojärjestelmillä on
siksi palonilmaisimien ja
sammutuslaitteistojen ohella tulipalotilanteessa ratkaiseva rooli, sillä ne ohjaavat
tappavan myrkylliset savukaasut ulos rakennuksesta.
Suoritetuissa tarkastuksissa
on kuitenkin havaittu, että
85 %:ssa tarkastetuista järjestelmistä löytyy eritasoisia puutteita, joista 20 %:ssa
puutteet ovat vakavia.
Esimerkkeinä vakavista
puutteista ovat kuumuutta
kestämättömien kaapeleiden käyttäminen, savunpoistoluukkujen ruuvaus
kiinni kattorakenteisiin tai
se, ettei järjestelmää ole
yli kymmeneen vuoteen
huollettu, testattu tai tarkastettu kertaakaan. Vakavimmat puutteet löytyvät,
kun savupoistojärjestelmän
ylläpito, huolto ja testaus on
laiminlyöty.
(”Usein asianmukainen
huolto, testaus ja tarkastus
jätetään tilaamatta tietämättömyyden tai kustannusten
vuoksi. On kuitenkin hyvä
muistaa, että järjestelmien
toimintakunnon varmistus on häviävän pieni kulu
verrattuna mahdollisiin palovahinkoihin ja toiminnan
keskeyttämiseen liittyviin
kustannuksiin. Unohtaa ei
sovi myöskään tulipalojen
yritykselle aiheuttamia imagohaittoja”, Marko Mettälä
toteaa.)
Puolueeton arviointi auttaa keskittymään turvallisuuden parantamiseen
Kuten muissakin laitteissa, myös liukuporteissa ja
savunpoistojärjestelmissä
osa tarkastettavista laitteista toimii moitteettomasti
ja osa ei. Vaaran paikkoja
ei kuitenkaan tunnisteta
tai löydetä yhtä helposti
sellaisissa laitteissa, joita ei
tarkasteta tai valvota systemaattisesti.
Kiinteistöteknisten laitteiden huolto ja ylläpito
ovat kiinteistön omistajan
ja toiminnan harjoittajan
yhteisvastuulla. Huolto- ja
ylläpitopalvelut ostetaan
pääsääntöisesti ulkopuoliselta yritykseltä. Ulko-
puolisen, riippumattoman
tarkastuslaitoksen roolina
on tarkastaa järjestelmät
sekä raportoida tarkastuksella havaituista asioista
kiinteistön omistajalle ja
toiminnanharjoittajalle. Tarkastuksessa tarkastetaan
huollon ja ylläpidon laatu,
kohteen turvallisuus sekä
suunnittelun ja toteutuksen
toimivuus.
Hanna Harjula
Inspecta
Viemärihuollon ja korjauksen osaaja
Luotettava kumppani
linjasaneeraukseen!
Tommy Rissanen, puh. 040 56 98 314, [email protected]
- Nykyaikaiset sukitusmenetelmät
- Huolto, pesu ja aukaisu, kuntoraportit, videokuvaukset
- LVI-työt
- Palvelut kaikenkokoisille kiinteistöille, luotettavasti
Meiltä saat asuntorakentamiseen
kylpyhuonemalliston, jonka tuotteissa
yhdistyvät laatu, edullinen hinta ja hyvä
saatavuus. Tarjoamme yksilöllisen
muutostyöpalvelun sekä
toimivan logistiikan.
LAATTAPISTE KYLPYHUONEET rOvANIEmI
Teollisuustie 13, Eteläkeskus. Puh. (016) 310 403. Ark. 9 -17, la suljettu.
8
www.lapinisannoitsijat.fi
Isännöinti huolehtii, että osakkaat tekevät tarvittavat linjaukset ja päätökset ajallaan. Kuva: Isännöintiliitto
MAKSIMOI ENERGIANSÄÄSTÖ
Isännöinti on
vaativaa tiimityötä
MINIMOI KUSTANNUKSET
Energiansäästö jopa
82%
Vaihda elohopeahöyrylamppujen
tilalle korvaavat keraamiset
monimetallilamput
Energiansäästö jopa
44%
Päivitä olemassa
olevat valaisimet nykyaikaisiksi Led-valaisimiksi!
Tilaa energiakartoitus
alue-edustajaltasi
Jorma Peltoniemi 0400 514 300
Jukka Laaksonen 0400 585 946
Joni Laaksonen
040 568 1750
Lappi
Oulu
Pohjois-Pohjanmaa
Tero Heikkilä
toimitusjohtaja
Isännöintiliitto
Isännöitsijöistä tulee lähiaikoina pulaa. Ammattiin ei ole tunkua, koska
mielikuva isännöinnistä ei
vastaa totuutta. - Ammatti
on äärimmäisen vaativa, ja
isännöinnillä on suuri merkitys monen suomalaisen
arkeen, Isännöintiliiton toi-
mitusjohtaja Tero Heikkilä
sanoo.
Tulevaisuudessa isännöinti on yhä kokonaisvaltaisempaa. - Isännöintiyritys
ottaa selkeän vastuun taloyhtiön asioiden hoidosta.
Isännöinti tulee johtamaan
taloyhtiötä omistajien yhdessä määrittelemien tavoitteiden mukaisesti, Heikkilä
sanoo.
Isännöintipalveluiden
kehittämisen lähtökohdaksi
tulee ottaa asukkaiden ja
osakkaiden tarpeiden kuunteleminen. Toisaalta hyvä
palvelu on myös osattava
ostaa. - Isännöintiyritysten
on kuunneltava palautetta
la
kk
apaa.co
m
ROVANIEMI Teollisuustie 13
Puh. 010 7557 400
Avoinna: ma-pe 7-19, la 9-16, su 12-16
www.wasslov.se
OPTIMOI VALAISTUS
herkällä korvalla ja pyrittävä kehittämään entistä asiakaslähtöisempiä ratkaisuja,
Heikkilä sanoo.
Patentti- ja rekisterihallitus valmistelee muutosta,
jolla isännöintiyritys voidaan rekisteröidä taloyhtiön
isännöitsijäksi. Muutoksen
ansiosta isännöinti ei enää
henkilöidy, jolloin isännöintipalvelun kattavuus
tulee paremmin esiin myös
asiakkaille. - Muutos auttaa
isännöintiyritysten asiakkaita ymmärtämään, että
hankkiessaan isännöintipalvelua he ostavat tiimityötä,
Heikkilä sanoo.
”
Eipä niin suurta surua,
ettei ilo voita,
eikä niin pitkää pimeää,
ettei aamu koita.
”
9
www.lapinisannoitsijat.fi
Energia on
asukkaiden ja DASin
yhteinen asia
Domus Arctica –säätiö
(DAS) on yleishyödyllinen opiskelija-asuntojen
vuokraaja Rovaniemellä
ja DASilla on 32 asuinkerrostalossa koti 1.750
opiskelijalle. Lähes 80 %
asukkaista opiskelee Lapin
yliopistossa ja Rovaniemen
ammattikorkeakoulussa.
Kiinteistöt ja asukkaat kuluttavat energiaa ja säätiön
kiinteistöhoitokustannuksista reilu 37 % meneekin
energiamaksuihin.
Säätiö toimii aktiivisesti yhdessä asukkaiden ja
asukastoimikuntien kanssa
energiakustannusten nousun
hallitsemiseksi. Kulutussäästöjä on aikaansaatu
aktiivisella asukastiedottamisella, energiansäästö-kilpailuilla ja yhteisillä
ympäristöpäivillä, joissa
alantoimijat ovat esitelleet
uusia ja käyttökelpoisia ratkaisuja. Kaikkiin kohteisiin
on rakennettu kiinteistöautomaatio. Erilaisilla taloteknisillä ratkaisuilla sekä
yhteistyökumppaneiden
kanssa toteutetuilla huoltoja energiasäästötoimilla on
saatu kulutussäästöjä aikaiseksi. Viimeisen 5 vuoden
aikana kokonaisenergiankulutuksessa on saatu aikaan
yli 10 % säästö.
Säätiön kaikki kohteet
ovat kaukolämmössä ja
lämmityskustannukset peritään vuokrissa asukkailta.
Lämmityskustannukset ovat
noin puolet kaikista energiakustannuksista. Kohteiden tilausvesivirrat on
tarkistettu ja lämpökäyriä
seurataan kiinteistöautomaatiossa. Asuntoihin on
asennettu säätiön toimesta
lämpömittarit, joiden avulla asukkaat voivat seurata
asunnon lämpötilaa. Säätiön
talot ovat pääsääntöisesti
vesikiertoisessa patteri-
järjestelmässä, ainoastaan
kaksi uusinta taloa ovat
lattialämmityksessä. Asukasohjeissa kerrotaan mm.
pattereiden ilmaamiskäytännöistä ja siitä miten paksut verhot ja huonekalut
suoraan pattereiden edessä
vaikuttavat asunnon lämpöön. Asukkaita neuvotaan
myös tuulettamaan nopeasti
ristivedolla.
Vesi- ja jätevesikustannukset ovat noin neljänneksen kaikista säätiön energiakuluista ja ne peritään osin
vuokrassa ja osin erillisellä
käyttömaksulla. Erillisen
käyttömaksun tavoitteena
on entistä tietoisempi kulutuskäyttäytyminen. Asuntojen vesikalusteet huolletaan
ja korjataan kuuden vuoden
välein. Vesisuuttimet ja
WC-pöntöt ovat mahdollisuuksien mukaan säästötoimisia. Keskimääräinen
vedenkulutus 92 l/as/vrk on
alan keskiarvojen alapuolella ja siihen vaikuttavat
toteutettujen säästötoimien
ja valistuneiden asukkaiden kulutuskäyttäytymisen
lisäksi kesäajan asuntojen
suurempi tyhjäkäyttö. Kiinteistöautomaatio mahdollistaa jatkuvan seurannan
ja sen myötä poikkeamiin
reagoiminen on nopeaa ja
tehokasta. Kulutusmääriin vaikuttaa myös se,
että opiskelija-asunnoissa
ei ole huoneistokohtaista
mittausta ja he käyttävät
muita kerrostaloasukkaita
enemmän yhteisiä pesuloita
ja oma astianpesukonekin
on vielä harvinaisempi.
Pesulalaitteet vaihdetaan
uusiin energiatehokkaisiin
laitteisiin neljän vuoden
välein kovan kulutuksen
vuoksi. Huoneistokohtaisia
saunoja ei ole, vaan yhteisiä
saunavuoroja ohjataan kiinteistöautomaatiolla.
Sähkökustannukset muodostavat viimeisen neljänneksen säätiön energiakustannuksista ja ne peritään
vuokrassa sekä käyttömaksussa. Opiskelijat käyttävät
keskimääräiseen kerrostaloasukkaaseen verrattuna
enemmän tietokoneita ja
tässä käytössä tietoisella
kulutuskäyttäytymisellä
voidaan saavuttaa huomattaviakin säästöjä. Säätiön
asukkaita ohjeistetaan täysin sammuttamaan tietokone, eikä jättämään valmiustilaan. Säätiö huolehtii
siitä, että asunnoissa on
energiatehokkaat ja toimintakuntoiset sähkölaitteet
ja asukkaan vastuulla on
niiden oikeat käyttötavat
sekä puhtaanapito, joista
on erillisiä ohjeita. Valaistukseen kuluu merkittävä
määrä sähköä ja säätiön
rappukäytävät ja yhteiset
tilat ovat varustetut liiketunnistukseen perustuvalla
järjestelmällä. Vuosittainen
hehkulamppujen vaihto on
suuri urakka huollossa ja
pikkuhiljaa ollaan siirtymässä energiansäästö- ja
LED-valaisimiin, kun niiden tuotekehitys etenee ja
kustannustaso tulee kohtuulliselle tasolle. Autojen
esilämmitys on ympäristöteko ja säätiöllä on mahdollista lämmittää moottori,
mutta sisätilalämmittimen
käyttö on kielletty.
Säätiön asukkaat ovat
pääsääntöisesti valistuneita
energia- ja ympäristöasioissa ja hyvä yhteistyö on
tuottanut hedelmää. Erilaiset vikailmoitukset esim.
lämpötilaa ja vesikalusteita
koskien on kätevä tehdä netissä ja huoltomiehet seuraavat huollonhallintaohjelmaa
lähes reaaliaikaisesti..
Kirsti Saviaro
www. lapinisannoitsijat.fi
”
Talon vanha asukas, tottumaton alkoholinkäyttäjä, kyseli viinakaupassa viinilaatuja. asiantunteva myyjä ilmoitti kaupasta löytyvän
kaikenlaisia hienoja viinejä. Punaviinejä liharuokien ja valkoviinejä
kalaruokien kanssa.
”Minkäs ruoan kanssa Te aiotte nauttia viiniä?”
”En minä ruoan, vaan talonmiehen kanssa.”
”Sitten valitaan kaksi pulloa Vinettoa.”
”
10
www.lapinisannoitsijat.fi
Polygon Finland Oy:n palvelut Lapissa
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
������������������
�������������������������������
��������������������������������
�������������������������������������������������������������������������������
������������������������������������������������������������������������������
���������������������
����������������������������������������������������������������������������
������������������������������������������������������������������������
������������������������������������������
�����������������������������������������
�����������������������������������������������������������������������������������������������
������������������������������������������������������������������������
�������������������
Vuodonpaikannus
Vesivahinkokartoitus
Rakenteidenkosteusmittaukset
Vesivahinkokuivaus,rakennekuivaus
jakosteudenhallinta
VOC-,materiaali-,huoneilmajakuitunäytetutkimus
Putkistotähystystallentavallavärikameralla
Putkistojakaapelipaikannuslämpökameralla
Hajunpoisto
Desinfiointi
24 / 7 päivystys p. 0400 439964
P.0207484580
Jukka KosunentoimipaikanpäällikköPKMp.0400277798
Mika Marttala kosteuskartoittajaPKM,talo-jaenergiatekniikaninsinööri
p.0405802821
Jari Särkelä kosteuskartoittajaPKMjaVTTp.0400391058
Ari Rintamäki kosteuskartoittajaPKM,rakennusinsinöörip.0406745573
Jari Savela
kosteuskartoittajaPKM,rakennusmestari,sisäilmatutkimukset
p.0405721173(Kuopionyliopistonrakennustenterveellisyy
teenliittyvienasiantuntijoiden1,5vuodenkoulutusohjelmassa).
[email protected], [email protected],
www.polygongroup.fi
HenkilöstöllämmeonsuoritettujalisäpäivinvoimassapidettyPKM/VTTsertifikaatti.
PKM.Pätevöitynytkosteudenmittaaja.KoulutuksenjatentinjärjestääKiinteistöalankoulutussäätiö.
Polygon Finland Oy on Vakuutusalan Teknisten Tarkastajien, Suomen Isännöintiliiton,
Suomen Kiinteistöliiton, Suomen Paloinsinööriyhdistyksen, Suomen Palopäällystöliiton,
Finanssialan Keskusliitto ry:n sekä Suomen JVT -ja Kuivausliikkeiden Liiton edustajista
koostuvanVahinkoalanAuktorisointiryhmänhyväksymävahinkoalanurakoitsija.
SFS-ENISO9001:2000standardinmukainensertifikaatti,jonkavoimassaolonvoitarkastaaosoitteestawww.sertifiointi.fi
11
www.lapinisannoitsijat.fi
Rovaniemen kaupungin
alueella on kaukolämpö
lämmittänyt asukkaita yli
kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuosikymmenten aikana tämä keskitetty
lämmitysmuoto on kehittynyt asiakkaiden tarpeiden
muutosten myötä. Tänä
päivänä kaukolämmön toimintavarmuus ja ympäristöystävällisyys ovat Rovaniemen Energian tärkeitä
kaukolämmön teemoja ja
investointikohteita.
Ympäristöystävällisyys
taataan käyttämällä polttoainevalikoimassa kotimaisia
ja paikallisia polttoaineita,
joiden osuus kokonaiskäytössä kasvaa koko ajan.
Investoinneilla pyritään
vaikuttamaan sekä päästöjen pienenemiseen, mutta
myös energiatehokkuuteen.
Yksi tällainen aloitettiin
viime kesänä, kun Suosiolan voimalaitokseen investoidaan savukaasupesuri,
joka ottaa savupiippuun
menevistä savukaasuista
lämpöenergian talteen ja
siirtää sen kaukolämpöön.
Lämmön talteenoton lisäksi
savukaasupesuri puhdistaa
ja vähentää ilmaan pääseviä
päästöjä.
Tämän päivän asiakas
odottaa ja olettaa, että tietoa on saatavilla kellon
ympäri. Eikä se ole mitä
tahansa tietoa, sillä sen
pitää olla ajankohtaista ja
luotettavaa, mutta myös
hyödyllistä. Tässä yhteydessä kaukolämpö ei ole enää
pelkästään lämmitysmuoto.
Nordea Pankki Suomi Oyj
Kaukolämpö palvelee ja
lämmittää asiakkaitaan
Tee asuntohaaveestasi totta
Toteuta asuntohaaveesi ja valitse itsellesi hyvä asuntolaina, joka
tarjoaa turvaa elämän yllätyksiin ja joustaa omistajansa tarpeiden
muuttuessa.
Tutustu nyt Nordean kattaviin asuntolainaratkaisuihin
ja kokoa sinulle sopivin laina osoitteessa nordea.fi/
asuntolaina.
Teemme sen mahdolliseksi
Kuva Arktikumin edustalla, kun Pilkkeeseen tehtiin talojohtoa. Kuva Arto Springare.
Asiakkaamme voivat käydä
katselemassa omia kulutustietojaan Online- palvelun
kautta milloin itse haluavat.
Tällä hetkellä omien tietojen tarkastelu on mahdollista kuukausitasolla, mutta
tulevaisuudessa se on paljon
tarkempaa, sillä energian
mittauksia ja energiakulutusraportteja kehitetään
jatkuvasti. Tämän mahdollistavat nykyaikainen asiakkuuden hallintajärjestelmä
sekä etäluettavat energiamittarit. Parhaillaan isompien kiinteistöjen mittareita
varustetaan tuntiluennan
mahdollistavilla energiamittareilla, jolloin kiinteistöjen
energiankulutusten seuranta
on vielä tarkempaa. Tämä
puolestaan laajentaa edelleen palveluamme. Tulevaisuudessa asiakkaamme saavat kiinteistön tehontarpeen
mittauksen automaattisesti,
mikä määrittää sopimuksen
ja kiinteän maksun suuruuden.
Jos kaukolämpö palveluna kehittyy koko ajan, niin
kehittyvät myös kaupungit.
Rovaniemellä kaukolämpöverkostoa on yli 200
kilometriä, joka laajenee
4- 5 kilometrin vuosirakennusvauhdilla. Uusia rakennusalueita on noussut eri
puolille kaupunkia. Eri-
tyisesti keskikaupunki on
tiivistymässä uudisrakentamisen myötä ja tulevana
kesänä kaukolämpöverkosto laajenee Pöykkölän
suuntaan rakennettavalla
runkojohdolla, joka yhdistää
Pöykkölän keskusta-alueen
kaukolämpöverkkoon. Kaukolämpöverkosto laajenee
kaupungin kehittymisen
myötä ja jatkossa sopimusehdot liittymiselle muuttuvat siten, että asiakkaalle
voidaan tarjota liittymistä
aikaisempaa etäämmältä
kaukolämmön runkoverkosta.
Rovaniemi
Rovakatu 17
0200 3000
nordea.fi
• PELASTUSSUUNNITTELU
• TURVALLISUUSJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU
Olli Tiainen, turvallisuusasiantuntija
PL 27, 96101 Rovaniemi
Puh. 040 515 5846 Email: [email protected]
www.totsec.fi
Kristian Gullsten
Kuka kävi
viimeksi katolla?
Vesikaton: Huolto
Tarkastus
Korjaus
Soita heti
010 680 4080
www.kattotutka.fi
www. lapinisannoitsijat.fi
12
Ota tämä tämä au
AMMATTI-ISÄNNÖINTIÄ LAPIN LÄÄNISSÄ
ROVANIEMI
AUKTORISOITU
ISÄNNÖINTIYHTEISÖ
DK-ENORMI OY, ISA
Hallituskatu 20 A 3. krs
96100 Rovaniemi
gsm 0400 693 135
[email protected]
ISÄNNÖINTI TT OY
Valtakatu 20 A 3
96200 Rovaniemi
040 551 6889/
Taru Tornberg
[email protected]
ISÄNNÖINTIPALVELU
EERO LANTTO
Hallituskatu 26
96100 Rovaniemi
p. 342 2827,
gsm 0400 399 615
[email protected]
ISÄNNÖINTIPALVELU
JES OY
Maakuntakatu 29-31 A
96200 Rovaniemi
gsm 040 540 7651
[email protected]
ISÄNNÖINTIPALVELU
LAUHA KY
Lapinkävijäntie 1
96100 Rovaniemi
p. 040 5045 468
[email protected]
www.lauha.net
LAPIN
ISÄNNÖINTIKESKUS OY
Rovakatu 10
96100 Rovaniemi
p. 0207 311 360,
fax 0207 311 361
[email protected]
www.lapinisannointikeskus.fi
KIINTEISTÖTAHKOLA
Rovakatu 36-38 A
96200 Rovaniemi
p. 0207 480 260
fax 0207 480 261
etunimi.sukunimi@
kiinteistotahkola.fi
www.kiinteistotahkola.fi
OVENIA-ISÄNNÖINTI OY
Hallituskatu 26, 4.krs
96100 Rovaniemi
p. 0201 774 890,
asiakaspalvelu.rovaniemi@
ovenia.fi
www.ovenia.fi
REALIA ISÄNNÖINTI OY
Rovakatu 36
96200 Rovaniemi
p. 010 228 8500
www.realiaisannointi.fi
ISA- Yritysauktorisoitu
KEMI
ISÄNNÖINTIPALVELU
JP LOUSTE OY
Valtakatu 21-23, 94100 Kemi
p. isännöitsijä 050 5969 030
p. toimisto 050 5754 494
isannointipalvelu.jp.louste.oy@
pp.inet.fi
OVENIA-ISÄNNÖINTI OY
Keskuspuistokatu 6-8
94100 Kemi
p. 0201 774 733
[email protected]
www.oveniaisannointi.fi
KUUSAMO
ISÄNNÖINTIKUUSAMO
Auktorisoitu
isännöintiyhteisö ISA
Maaseläntie 5, 93600 Kuusamo
www.isannointikuusamo.fi
KIINTEISTÖTAHKOLA
Kelantie 2, 93600 Kuusamo
p. 0207 480 270
fax 0207 480 271
etunimi.sukunimi@
kiinteistotahkola.fi
www.kiinteistotahkola.fi
SODANKYLÄ
LAPIN
ISÄNNÖINTIKESKUS OY
Ostoskuja 3
99600 Sodankylä
0207 311 368
www.lapinisannointikeskus.fi
REALIA ISÄNNÖINTI OY
Jäämerentie 18
99600 Sodankylä
p. 010 228 8500
[email protected]
SAARISELKÄ
LAPIN
ISÄNNÖINTIKESKUS OY
Kelotie 1, 99830 Saariselkä
0207 311 369
www.lapinisannointikeskus.fi
KITTILÄ
LAPIN
ISÄNNÖINTIKESKUS OY
Mariankuja 6, 99130 Levi
0207 311 367
www.lapinisannointikeskus.fi
Palavan
tavaran säilytys
Taloyhtiön paloturvallisuuden takia käytävissä
ei saa säilyttää juuri mitään tavaraa. Näin säilytät oikein.
Maaleja, tärpättejä ja liimoja saa säilyttää asunnossa korkeintaan 25 litraa.
Asukkaiden verkkovarastoissa tai kellarikopeissa niitä ei saa säilyttää. Taloyhtiön
mahdollisessa yhteisessä erillisvarastossa
näitä saa pitää yhteensä korkeintaan 100
litraa.
Autonrenkaisiin ei ole suoria säiltysmääräyksiä. Pelastusviranomaiset ovat
yleisesti tulkinneet niin, että omassa
häkkikomerossa saa säilyttää yhden
rengaskerran. Taloyhtiöillä voi kuitenkin
olla omat säännöt siitä, saako kerrostalon
häkkivarastossa säilyttää auton renkaita,
ja järjestyssäännöt voivat jopa kieltää
renkaiden varastoimisen.
Nestekaasua saa säilyttää asunnossa tai
ajoneuvon polttoainesäiliössä korkeintaan 25 kiloa. Sitä ei saa säilyttää kellarissa tai ullakolla edes häkkikomerossa
eikä lähellä rakennusta.
Ilotulitteita saa pitää kotona lukitussa
kaapissa enintään 5 kiloa, asuinrakennuksen erillisessä varastotilassa 5 kiloa.
Grillihiiliä ja sytytysnestettä sekä muita
syttyviä nesteitä, joiden leimahduspiste
on yli 55 astetta, saa olla kotona kor-
Veneen moottoria ja mopoa saa sisätiloissa säilyttää vain autotallissa.
Lastenrattaat tulee säilyttää kotona tai
rakennuksen erillisessä lastenvaunuvarastossa, ei ikinä porraskäytävässä.
Rollaattori on säilytettävä asunnossa, ei
porraskäytävässä.
Invamopo säilytetään asunnossa tai ulkosuojassa, ei porraskäytävässä.
Kynnysmattoja ei saa pitää porraskäytävässä esimerkiksi huoneistojen ovilla,
koska ne ovat tuhopolttoriski. Ne voivat
myös hankaloittaa poistumista hätätilanteessa, jos ne ryttääntyvät oven eteen.
Kukkaruukkuja ei saa laittaa porrashuoneeseen. Ulko-oven ulkopuolelle saa.
Lähteet: Tukes, sisäasiainministeriön
pelastusosasto, Pelastuslain (379/2011)
9 ja10 §
ALLTIME OY
Vaihdekatu 2
96100 Rovaniemi
Päivystys: 0400 253 000
Toimisto: 0400 233 700
[email protected]
LAPIN
HUOLTOPALVELU
Kiviniementie 8
96400 Rovaniemi
Puh. 0400 692 566
www.lapinhuoltopalvelu.fi
NN KIINTEISTÖTYÖ OY
Aronrinne 6
96190 Rovaniemi,
Puh. 0400-692 114
[email protected]
www..nnkiinteistotyo.fi
KIINTEISTÖHUOLTO
JA MAANRAKENNUS
MARTIN OY
Evakkotie 47, 96100
Rovaniemi
Puh. 040 766 5568 / 040
547 7244
kiinthuolto-jamaanrak@
martinoy.inet.fi
KIINTEISTÖPALVELU
LINTULA KY
Hallituskatu 20 B 2 krs.
96100 Rovaniemi
Puh. 044 0290312
huolto@
kiinteistopalvelulintula.fi
SIIVOUSLIIKKEITÄ
ROVANIEMELLÄ
Rovaniemen
Rappusiivous Ky
Veitikantie 40
96100 Rovaniemi
Puh. 0400 695 582
PAAVON
PUHDISTUSPALVELU
Kallioniementie 2 A 10
96300 Rovaniemi
Puh. 040 538 1043
JARKAT KY /
Kati Vuorinen
Lehtotie 7
96910 Rovaniemi
Puh. 040 703 6300
SIIVOUS- JA
ASIOINTIPALVELU
Elina Autio
Isoaavankatu 2
96500 Rovaniemi
Puh. 040 704 0791
T:mi Kukkola
Marja-Terttu
Kämpäntie 4 C 11
96460 Rovaniemi
Puh. 0400 695 289
Palovaroitin paikalleen ja
kotivakuutukset kuntoon
keintaan 50 litraa. Muualla niitä ei saa
säilyttää.
Bensakanisteria saa säilyttää kotona ja
omassa varastossa tyhjänä. Jos kanisterissa on bensaa, katso yllä syttyvien
nesteiden säilytys.
KIINTEISTÖHUOLTOA
ROVANIEMELLÄ
Tero Heikkilä
toimitusjohtaja
Isännöintiliitto
Kotivakuutus korvaa yleensä irtaimistovahingot ja
sijaisasunnon esimerkiksi
tulipalon sattuessa. - On
ehdottoman tärkeää, että
kotivakuutus on kunnossa.
Tämä on asia, jonka puolesta isännöinti on puhunut
jo pitkään, Isännöintiliiton
toimitusjohtaja Tero Heikkilä sanoo.
Maanantaina 20.5. Helsingin Punavuoressa Pursimiehenkadulla syttynyt
tulipalo aiheutti miljoonaluokan vahingot, joiden
korjaustöissä voi kestää
kuukausia. Helsingin Sanomien (21.5.) mukaan
kaikille asukkaille ei ollut
lainkaan selvää, miten poikkeuksellisessa tilanteessa
pitäisi toimia.
- Taloyhtiön hallituksen
ja isännöinnin sekä mahdollisen turvallisuuspäällikön
on opastettava asukasta
onnettomuustilanteessa,
Heikkilä sanoo.
Taloyhtiön hallitus ja
isännöinti huolehtivat yhdessä siitä, että talon turvallisuusjärjestelyt ovat lain
edellyttämällä tasolla ja että
taloyhtiössä on laadittu pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma
sisältää toimintaohjeet myös
onnettomuustilanteiden
varalle.
- Ta l o yhtiön hallituksen on
huolehdittava
siitä, että asukkaille tiedotetaan
pelastussuunnitel-
masta, Heikkilä sanoo.
Pelastuslain mukaan
asukkaan on hankittava
vähintään yksi palovaroitin
jokaista 60 asuinneliötä
kohden.
- Toimiva palovaroitin on
halpa turva tulipalon varalta, Heikkilä sanoo.
13
ukeama talteen...
Jätteet ja roskat
pois pöntöstä
Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) ja vesilaitosten Pytty-kampanja
on koonnut verkkoon tietoa siitä, mitä wc-pyttyyn
ei sovi laittaa. Esimerkiksi hygieniatuotteiden tai
biojätteiden laittaminen
pönttöön voi aiheuttaa
kalliin ja kiusallisen tukoksen kotisi putkistossa
tai viemäriverkossa.
Kemikaalien kaataminen viemäriin puolestaan
aiheuttaa hajuja, haittaa
jätevesien puhdistusta ja
lisää vesistön kuormitusta.
Älä heitä pönttöön:
• vanupuikkoja tai -tyynyjä
• kondomeja
• muovikääreitä, terveyssiteitä, tamponeja
tai vaippoja
• ruoantähteitä, vanhentuneita elintarvikkeita
• käytettyjä öljyjä tai rasvoja
• hedelmien, vihannesten, juuresten tai
kananmunien kuoria
• kahvin tai teen poroja
• talouspaperia tai lautasliinoja
• tupakantumppeja
• hiekkaa
• kotieläinten häkkien siivousjätteitä
• kukkamultaa
• kasvinosia tai kuihtuneita kasveja
• lääkkeitä
• maaleja, liimaa tai lakkoja
• liuotinaineita (asetoni, tärpätti, tinneri)
• emäksisiä pesuaineita
• kasvinsuojelu- tai torjunta-aineita
KIINTEISTÖVISA 2013
1.
Asunto-osakeyhtiön iv-kanavat suositellaan
puhdistettavaksi
a) 5-vuoden välein
b) 10-vuoden välein
c) 15-vuoden välein
2.
Missä laitteessa voi olla juoksuputki?
a) wc:n vesisäiliössä
b) uima-altaassa
c) vesihanassa
3.
Mistä taloyhtiön paperista löytyy määräys
hallituksen koosta
a) taloyhtiön veroilmoituksesta
b) yhtiöjärjestyksestä
c) kaupparekisteriotteesta
4. Jos olet aikeissa vaihtaa tapetit osake huoneistosi makuuhuoneeseen tarvitset
luvan
a) taloyhtiön hallitukselta
b) naapurilta
c) tapettien vaihtoon ei tarvitse lupaa
5. Taloyhtiön yhtiöjärjestysmuutoksesta
päättää
a) taloyhtiön hallitus
b) yhtiökokous
c) ylimääräinen yhtiökokous
6. Wc-istuimen korjaus/huoltovastuu kuuluu
a) osakkaalle
b) taloyhtiölle
7. Vuokralaisella on oikeus saada taloyhtiön
osakeluettelo
a) kyllä, koska se on julkinen asiakirja
b) ei, koska osakeluettelo on salassa
pidettävä asiakirja
8. Voiko hallituksen puheenjohtajan puoliso,
joka on ekonomi koulutukseltaan, mutta ei
ole hallituksen jäsen, toimia puheen johtajan sijaisena, kun puheenjohtaja mat kansa vuoksi on estynyt osallistumasta
hallituksen kokoukseen
a) kyllä, koska hänellä on tehtävään
vaadittava koulutus
b) ei voi, koska ei ole hallituksen jäsen
Vastaukset: s. 19
Näin testaat
ilmanvaihdon
ja vessanpöntön
vesivuodon
Kodin kunnossa oloa voi
testata yksinkertaisin konstein. Apuvälineiksi riittävät
vessapaperi ja paperiarkki.
1. Wc-pöntön vessapaperitesti
Vuotava wc-pönttö voi helposti jäädä huomaamatta.
Pitemmän päälle loriseva
pönttö paitsi rasittaa hermoja myös tulee kalliiksi.
Ompelulangan kokoinen vuoto kuluttaa vuorokaudessa 36 litraa vettä
ja maksaa noin 10 senttiä,
mutta harjanvarren kokoinen vesivuoto maksaakin jo
30 euroa päivässä.
Vuotaako oma pönttö?
Sen voi selvittää vessapaperitestillä. Aseta vessapaperinpala pöntön sisäpuolen
takaseinämälle ja seuraa,
kastuuko se. Jos kastuu,
pönttö vuotaa.
Soita kiinteistönhuol-
toon, jos wc-pönttö tai hana
vuotaa.
2. Ilmanvaihdon aanelosarkkitesti
Toimiva ilmanvaihto pitää
sisäilman riittävän raikkaana ja pöpöt poissa. Liian
kova ilmanvaihto puolestaan
aiheuttaa vedon tunnetta.
Ilmavaihtoventtiilin asetuksiin ei pidä itse koskea
eikä venttiiliä saa peittää, tai
muuten ilmanvaihto saattaa
mennä sekaisin.
Poistoilmanvaihtoventtiilin toimimisen voi testata
aanelosarkkitestillä. Aseta
venttiilin päälle paperiarkki. Jos se pysyy venttiilissä
kiinni, venttiili toimii tarpeeksi hyvin.
Jos ilmanvaihto ei toimi
kunnolla tai olet vahingossa
muuttanut sen säätöjä, ota
yhteyttä kiinteistönhuoltoon.
Kranssit eivät
ole kiellettyjä
rappukäytävässä
Asuntojen ulko-oviin kiinnitettävät joulukranssit ovat
sallittuja koristeita rappukäytävässä. Toisin kuin
YLE uutisoi asiasta aiemmin päivällä, kerrostalon
rappukäytävässä pidettävän
joulukranssin pitäminen
huoneiston ulko-ovessa ei
ole kielletty.
Ovikoristeet eivät ole
paloturvallisuusriski, eikä
niiden käyttöä voida siksi
kieltää lailla. Porraskäy-
tävissä ei kuitenkaan saa
pelastuslain mukaan säilyttää mitään muuta tavaraa.
Esimerkiksi lastenvaunujen
säilyttäminen porraskäytävissä on kielletty. Myöskään huoneistokohtaisten
kynnysmattojen pitäminen
porrashuoneessa ei ole sallittua.
Marina Furuhjelm
lakiasiantuntija, OTM
Isännöintiliitto
Viisi vinkkiä kylpyhuoneen siivoukseen
Marina Furuhjelm
lakiasiantuntija, OTM
Isännöintiliitto
Kylpyhuoneen ilmanvaihtoventtiilit ja lattiakaivo
täytyy puhdistaa riittävän
usein. Näin kylpyhuone
kuivuu käytön jälkeen nopeasti, eikä viemäri ala
haista. - Asukkaan vastuulla on huolehtia itse siitä,
että ilmanvaihtoventtiilit
ja lattiakaivo puhdistetaan
säännöllisesti, Isännöinti-
liiton lakiasiantuntija, OTM
Marina Furuhjelm sanoo.
Siivotessa asukkaan kannattaa samalla tarkkailla
kylpyhuoneen kuntoa, kuten esimerkiksi sitä, että
muovimatto ja laatat ovat
kiinni alustassaan. - Kun
asukas ilmoittaa esimerkiksi vuotavasta hanasta tai
tukkeutuneesta viemäristä
heti, tieto saadaan ajoissa ja
taloyhtiö voi välttyä kalliilta
vesivahingolta, Furuhjelm
jatkaa.
kaamasta laattojen välisiä
saumoja liian kovaa. Muista
myös kuivata lattia pesun
jälkeen.
2. Käsienpesualtaan roskasihti. Jos allas ei vedä
kunnolla, kaada altaaseen
viemärinavausainetta. Älä
heitä roskia altaaseen, jotta
ne eivät tuki viemäriä.
3. Pesukoneen sisällä
oleva suodatin eli nukkasihti. Nukkasihti puhdistetaan laitteen käyttöohjeen
mukaisesti.
Puhdista
säännöllisesti
Puhdista
vähintään kaksi
kertaa vuodessa
1. Pesuhuoneen katto ja
lattia sekä seinät. Valitse
pesuaine pintamateriaalin
mukaisesti ja varo han-
4. Lattiakaivo ja sen sisäosat. Irrota lattiakaivon
kansi ja puhdista siihen
kertynyt lika harjalla. Vedä
hajulukko varovasti ulos ja
poista kaivosta likakertymät, kuten hiukset. Suihkuta kaivoon lopuksi vettä.
Muista laittaa hajulukko
tiiviisti takaisin paikalleen.
Lattiakaivoon voi hankkia
verkon tai suodattimen, jonka avulla hiukset on helppo
kerätä pois.
5. Ilmanvaihtoventtiilit.
Venttiilit puhdistetaan imuroimalla tai pyyhkimällä.
Jos venttiilit saa irti, ne voi
myös pestä miedolla pesuaineliuoksella. Kun kierrät
venttiilit takaisin paikalleen,
varo koskemasta venttiilin
keskellä olevan kannen
säätöihin.
Kokemuksia asunto-osakeyhtiölaista
Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki on ollut voimassa yli
kolme vuotta. Laki toi mukanaan useitakin aika merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden toimintaan, esim. hallituksen viiden vuoden kunnossapitotarveselvityksen ja
osakkaiden laajan ilmoitusvelvollisuuden huoneistoon
suunnitelluista korjaus- tai muutostöistä.
Laissa korostetaan myös asukkaiden velvollisuutta
ilmoittaa huoneiston sisällä ilmenevistä, taloyhtiön
kunnossapitovastuulle kuuluvista vioista ja toisaalta
ilmoituksen laiminlyönnin aiheuttamasta vahingonkorvaus-vastuusta.
Nyt oikeusministeriö pyytää kokemuksia ja mielipiteitä miten laki on käytännössä toiminut. Jokainen joka
haluaa kertoa mielipiteensä laista, voi tehdä sen esimerkiksi isännöintiliiton sivulla, http://www.isannointiliitto.fi/32322.aspx . Siellä on erikseen omat kyselyt
osakkaille, hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille.
Lapin Isännöitsijät ry
www.lapinisannoitsijat.fi