Lue lisää... - Farmasialiitto

SUOMEN FARMASIALIITON VUOSIKATSAUS 2011
PUHEENJOHTAJAN KATSAUS
Vuosi 2011 oli työmarkkinaedunvalvonnan ja eduskuntavaalien vuosi. Apteekkisektorilla valmistauduttiin
syksyn palkkaneuvotteluihin. Neuvottelut pitkittyivät, ja ne saatiin päätökseen valtakunnallisen
raamisopimuksen syntymisen myötä marraskuun lopussa. Myös kaikkien muiden farmasian
työskentelysektoreiden sopimukset nivellettiin loppuvuoden 2011 ja alkuvuoden 2012 aikana
raamisopimukseen.
Raamisopimuksen syntymistä haasteellisessa kansallisessa ja kansainvälisessä taloudellisessa tilanteessa
voidaan pitää Suomen talouskasvun pelastajana. Maan hallitus tukee raamisopimuksen toteutumista lähes
400 miljoonalla eurolla sopimuskaudella. Keskeisimpänä raamisopimuksen saavutuksena voidaankin pitää
kolmikantaisen sopimuskulttuurin elpymistä Suomessa ja luottamuksen ilmapiirin palautumista
työmarkkinaosapuolien välille.
Lääkepolitiikka 2020 -asiakirja julkaistiin helmikuussa 2011. Asiakirjan keskeisimmät linjaukset näkyivät
lääkehuollon osalta myös maan uuden hallituksen hallitusohjelmassa. Farmasialiitto tapasi vuoden 2011
aikana kaikki eduskuntaryhmät sekä sosiaali- ja terveysministerin. Tapaamisten viestinä oli tulevaisuuden
tarve lääkitysturvallisuuden sekä lääkehoitojen tulosten parantamisesta. Tavoitteen saavuttamisessa
farmaseuttisella asiantuntijatyöllä on keskeinen merkitys.
Strategian mukaisesti hallitus selkeytti liiton johtamisjärjestelmää, rekrytoi uuden toiminnanjohtajan ja
vahvisti koulutusedunvalvontaa ja opiskelijaedunvalvontaa uusien asiamiesten rekrytoinnilla. Strategiassa
tavoiteltu liiton uudenlainen toimintakulttuuri ja verkostomainen toimintatapa edellyttävät muutoksia
liiton toimintamalleihin. Tämä kehitystyö sekä liiton talouden tasapainottaminen jatkuvat vuonna 2012.
Kokonaisuudessaan vuotta 2011 voidaan pitää erittäin toiminnallisena. Vuoteen sisältyi
työryhmätyöskentelyä indikaattoreiden parissa, tiukkoja neuvotteluita eri sektoreilla ja vierailuja
jäsenyhdistyksen tilaisuuksissa. Olen ylpeä sekä liittohallituksen että liiton toimiston henkilöstön työstä.
Haluan kiittää liittohallitusta ja talousvaliokuntaa aktiivisuudesta sekä rohkeudesta vuoden aikana. Lisäksi
haluan kiittää sydämellisesti Farmasialiiton toimiston henkilökuntaa merkittävästä työstä edunvalvonnassa
ja ymmärryksestä toimiston toiminnanjohtajan rekrytointiprosessin aikana.
Heidi Silvennoinen
Puheenjohtaja
2
1. Suomen Farmasialiiton toiminta
Suomen Farmasialiiton strategian 2011 - 2015 mukaisesti liiton tarkoituksena on toimia jäsenyhdistysten ja
niiden jäsenten ammatillisena etujärjestönä yhteisten etujen ajamiseksi, palkkauksellisen, ammatillisen ja
sosiaalisen aseman parantamiseksi, oikeudellisen aseman turvaamiseksi, ammattitaidon kehittämiseksi
sekä hyvän yhteishengen ja yhteenkuuluvuustunteen kasvattamiseksi sekä edistää lääkehuollon kehitystä
Suomessa.
Suomen Farmasialiiton tulevaisuuden tavoitetilana eli visiona on se, että Suomen Farmasialiitto on
aloitteellinen, vahva ja vaikuttava farmasian asiantuntijoiden ammattiliitto, jonka jäsenet ovat arvostettuja
osaajia sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Toimintaansa ja tahtotilaansa Suomen Farmasialiitto jäsenkuntineen toteuttaa seuraavilla Suomen
Farmasialiiton arvoilla:
Yhtenäisyys
Pidämme yhtä ammattikuntana. Yhdessä olemme vahvempia ja vaikuttavampia.
Asiantuntijuus
Edistämme asiantuntijuutta ja osaamista rohkeasti ja ylpeästi.
Edelläkävijyys
Kehitämme farmasian alaa ennakkoluulottomasti.
Yhteistyökykyisyys
Toimimme avoimesti, luotettavasti ja vastuullisesti
2. Strategiset linjaukset
Suomen Farmasialiiton tehtävä johdetaan toiminnan tarkoituksesta. Liiton ydintehtävä on jäsenten
edunvalvonta sisältäen siihen liittyvät jäsenpalvelut. Edunvalvontatoiminta on kokonaisuus, joka koostuu
työmarkkina-, koulutus- ja lääkepoliittisesta edunvalvonnasta.
Strategisten linjausten toteuttaminen edellyttää vahvaa edunvalvontaa ja näkyvyyttä sekä selkeää ja
toimivaa organisaatiota.
Linjaukset ovat strategisia valintoja, joiden kautta liiton visio 2015 saavutetaan. Ne sisältävät tavoitteet ja
tarvittavat toimenpiteet. Tavoitteita ja toimenpiteitä tarkistetaan ja täsmennetään liiton vuotuisissa
toimintasuunnitelmissa.
3
LINJAUS 1: Liiton edunvalvontatoiminta on muutettu tulokselliseksi ja jatkuvaksi prosessiksi, jossa
työmarkkina-, järjestö-, koulutuspoliittinen sekä ammatillinen edunvalvonta tukevat toisiaan.
LINJAUS 2: Liitto toimii sisäisesti yhtenäisenä jäsenmäärältään kasvaneena ja toimintatavoiltaan
uudistuneena farmasian asiantuntijoiden ammattiliittona, joka tuottaa laadukkaasti jäsenten tarvitsemat
palvelut.
LINJAUS 3: Liiton tase ja talous mahdollistavat vahvistuneen edunvalvonnan ja jäsenpalvelun.
Suomen Farmasialiiton strategiaa toteutetaan neljän kriittisen menestystekijän ja strategisten linjausten
kautta.
Kriittiset menestystekijät ovat 1) vaikuttavuus ja palvelukyky, 2) jäsenet ja asiakkaat, 3) toimiston
henkilöstö ja 4) talous ja rahoitus, joita kutakin kuvaa strateginen linjaus.
Kuvassa liiton strategiakartta 2011 - 2015
Suomen Farmasialiitto - strategia 2011 – 2015
Aloitteellinen, vahva ja vaikuttava ammattiliitto jossa farmasistit arvostettuja osaajia sosiaali- ja
terveydenhuollossa
A
VAIKUTTAVUUS
/PALVELUKYKY
A
Liiton edunvalvontatoiminta on muutettu tulokselliseksi ja
jatkuvaksi prosessiksi, jossa työmarkkina-, koulutus- ja
lääkepoliittinen edunvalvonta tukevat toisiaan.
V
A
I
R
JÄSENET/
ASIAKKAAT
V
Liitto toimii sisäisesti yhtenäisenä jäsenmäärältään
kasvaneena ja toimintatavoiltaan uudistuneena farmasian
asiantuntijoiden ammattiliittona, joka tuottaa laadukkaasti
jäsenten tarvitsemat palvelut.
N
T
E
H
HENKILÖSTÖ
O
TALOUS JA
RAHOITUS
Liiton henkilöstö on osaavaa, innovatiivista ja valmis oppimaan.
Liiton henkilöstö on sitoutunut strategiaan ja sen tavoitteisiin ja
määrittelevät sen perusteella henkilökohtaisen tuloskorttinsa
mitattavin toimenpitein ja tavoittein
T
Ä
V
Ä
Liiton tase ja talous mahdollistavat vahvistuneen
edunvalvonnan ja jäsenpalvelun.
T
T
2
4
3. SUOMEN FARMASIALIITO OLENNAISET SAAVUTUKSET VUONNA 2011 STRATEGISTEN LINJAUSTEN
POHJALTA
3.1. Linjauksen 1 toiminnalliset saavutukset vuonna 2011
Suomen Farmasialiiton linjausta ”Liiton edunvalvontatoiminta on muutettu tulokselliseksi ja jatkuvaksi
prosessiksi, jossa työmarkkina-, järjestö-, koulutuspoliittinen sekä ammatillinen edunvalvonta tukevat
toisiaan” toteutettiin seuraavasti toimintakaudella 2011. Kriittinen menestystekijä on vaikuttavuus ja
palvelukyky.
3.1.1. Taloudellinen edunvalvonta eli työmarkkinaedunvalvonta
Työehtosopimusneuvottelut
Apteekkisektori
Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus solmittiin 1.10.2010 alkaen kolmeksi vuodeksi.
Palkankorotuksista neuvotellaan allekirjoituspöytäkirjan mukaan vuosittain. Jos palkkaneuvottelut eivät
johda tulokseen, on sopimus kokonaisuudessaan irtisanottavissa.
Liittohallitus vahvisti elokuussa palkankorotustavoitteet sopimusneuvotteluita varten. Tavoitteena oli 3,5
prosentin palkankorotus, joka jaetaan yleiskorotuksena, sekä II paikkakuntakalleusluokituksen poistamisen
jatkaminen. Apteekkierää ei sopimukseen haluttu tällä kierroksella sisällyttää. Luottamusmiehille tehdyn
kyselyn mukaan apteekkierän jakamisen pelisäännöt eivät aina ole selvillä kummallekaan osapuolelle. Tämä
aiheuttaa työilmapiiriongelmia varsinkin pienemmissä apteekeissa. Erän jakaminen vaatii lisäkoulutusta
sekä työnantaja- että työntekijäpuolella. Ohjeistusta tulee muuttaa siten, ettei työnantaja voi yksin päättää
erän jaosta. Syyskuun kokouksessaan liittohallitus vahvisti myös tekstitavoitteet sen varalta että sopimus
joudutaan irtisanomaan.
Allekirjoituspöytäkirjan mukaan syksyn 2011 palkankorotusneuvottelut piti käydä 30.9.2011 mennessä.
Ensimmäinen neuvottelutapaaminen Farmasialiiton ja Apteekkien Työnantajaliiton (APTA) välillä oli
23.8.2011. Palkankorotuksista ei kuitenkaan päästy vielä neuvottelemaan, sillä Elinkeinoelämän Keskusliitto
(EK) ja sen jäsenenä APTA halusivat ensin katsoa Teknologiateollisuuteen solmittavan sopimuksen ja
muodostaa siitä palkka-ankkurin muiden sopimusalojen palkankorotuksille.
Ennen kuin Teknologiateollisuuteen saatiin sopimusratkaisu, aloitettiin työmarkkinajärjestöjen ja maan
hallituksen ponnistelut keskitetyn työmarkkinaratkaisun löytämiseksi. Tämän tuloksena syntyi nk.
raamisopimus, joka toteutuisi, jos raamille saataisiin riittävä kattavuus liittojen välisissä neuvotteluissa.
Farmasialiitto ja APTA ilmoittivat raamin mukaisesta neuvottelutuloksestaan keskusjärjestöilleen 23.11.
Riittävä kattavuus raamisopimukselle vahvistui lopulta aamuyöllä 28.11.2011.
5
Farmaseuttisen henkilöstön marraskuussa 2011 solmittu työehtosopimus tuli voimaan takautuvasti
1.1.2011 lähtien ja on voimassa 30.11.2013 saakka. Sopimuksen mukaiset palkankorotukset 1.11.2011
lukien ovat 1,95 prosentin yleiskorotus ja lisäksi kuntien kalleusluokituksen poistoa jatkettiin korottamalla II
kalleusluokan taulukkopalkkoja 1.11.2011 alkaen 0,45 prosentin kustannusvaikutuksella. 1.12.2012 alkaen
palkankorotukset ovat 1,2 prosentin yleiskorotus ja 0,7 prosentin apteekkikohtainen erä.
Kuntasektori
Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja Kuntatyönantajat ry:n valtuuskunta hyväksyivät 23.11.2012
raamisopimuksen mukaisen neuvottelutuloksen kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta ajalle
1.1.2012–28.2.2014. Uusi virka- ja työehtosopimus allekirjoitettiin 24.11.2011.
Liitto osallistui kuntasektorin sopimusneuvotteluihin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön (JUKO)
kautta. JUKO on yksi kunta-alan pääsopijajärjestöistä. Liitolla on edustus JUKOn KVTES-jaostossa, joka
käsittelee työ- ja virkaehtosopimusasioita. Liitossa asetettiin neuvottelutavoitteet ja niitä vietiin eteenpäin
JUKOn KVTES-jaoston kautta. Lisäksi liiton lakimies osallistui KVTES:ssä 2010–2011 asetetun
työaikatyöryhmän JUKOn taustaryhmän työskentelyyn.
Lääketeollisuus- ja lääketukkukauppa
YTN ja Kemianteollisuus ry saavuttivat 24.11.2011 raamisopimuksen mukaisen neuvottelutuloksen ylempiä
toimihenkilöitä koskevasta palkkaratkaisusta. Sopimuskausi on 1.2.2012–28.2.2014.
Liiton sopimus- ja neuvottelutoiminta lääketeollisuus- ja lääketukkukaupan osalta tapahtuu keskitetysti
Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestön Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kautta. Toimintavuoden
aikana osallistuttiin YTN:n hallitustyöskentelyyn lääketeollisuuden ja tukkukaupan jäsenten etujen
valvomiseksi.
Valtiosektori, yliopistot ja Kela
Valtiosektorilla saavutettiin raamisopimuksen mukainen neuvottelutulos 22.11.2011. Sopimuskausi on
1.3.2012–31.3.2014. Yliopistosektorilla saavutettiin raamisopimuksen mukainen neuvottelutulos
24.11.2011. Sopimuskausi on 1.3.2012–31.3.2014.
Liiton sopimus- ja neuvottelutoiminta valtio- ja yliopistosektorilla tapahtuu Julkisalan koulutettujen
neuvottelujärjestön (JUKO) kautta. Valtiosektorilla JUKOn neuvotteluosapuolena on valtion
työmarkkinalaitos ja yliopistosektorilla Sivistystyönantajat ry.
6
Valmiustoiminta
Järjestövalmiustyöllä tuetaan liiton ja neuvottelujärjestöjen neuvottelutoimintaa. Vuosittain neuvoteltavat
palkankorotukset vaativat jatkuvaa järjestövalmiuden ylläpitoa jäsenkunnan keskuudessa.
Apteekkisektori
Keväällä 2011 liiton valmiustoimikunnalle ja alueellisille valmiusryhmille välitettiin tietoa alkuvuoden aikana
syntyneiden sopimuksien palkankorotusten tasosta. Valmiusryhmiä pyydettiin ilmoittamaan mahdollisista
henkilömuutoksista ryhmien kokoonpanossa. Valmiusryhmiä ja luottamusmiehiä muistutettiin
järjestövalmiuden nostamisen tärkeydestä, ja samalla kerrottiin apteekkien erillisyhtiöiden vaikutuksesta
apteekkien kokonaistalouteen.
Alkusyksystä liiton jäsensivuille perustettiin Apteekki-TES-neuvottelut 2011 -osio, jossa julkaistiin mm.
alueellisten valmiusryhmien puheenjohtajien yhteystiedot ja tiedotteet jokaisen neuvottelutapaamisen
jälkeen. Valmiusryhmille lähetettiin ryhmien työtä varten päivitetty kuvaus järjestövalmiuden elinkaaresta
ja valmiusryhmien tehtävistä.
Neuvotteluiden edetessä valmiustoimikunnalle ja valmiusryhmien puheenjohtajille tiedotettiin
ajankohtaisesta neuvottelutilanteesta.
Loka-marraskuussa järjestettiin yhteensä 12 alueellista valmiustilaisuutta eripuolilla maata. Tuolloin liitot
kävivät neuvotteluita raamisopimuksen pohjalta ja tilaisuuksissa käytiin läpi valmiusasioiden lisäksi raamin
tarjoamia vaihtoehtoja apteekkineuvotteluissa.
Kuntasektori
Farmasialiitto oli edustettuna JUKOn KVTES-järjestövalmiustyörymässä. Työryhmä selvitti kyselyn avulla
järjestövalmiustilanteen eri liitoissa ja kehitteli malleja sekä koko JUKOn KVTES-alueen yhteistä työtaistelua
että paikallisia työtaisteluja varten. Kysymykseen ”Haluatteko olla mukana JUKOn KVTES-alueen yhteisessä
järjestövalmiuden /työtaistelutoimenpiteiden mahdollisessa koordinoinnissa ja valmistelussa tulevaa
neuvottelukierrosta silmälläpitäen?” 79 % liitoista vastasi myöntävästi.
Edellisvuoden neuvotteluiden alla luotiin Farmasialiiton oma KVTES-alueen valmiusorganisaatio, jossa
paikallisena valmiusjohtona toimivat Satefan alueosastojen puheenjohtajat.
KVTES-järjestövalmiustyöryhmä valmisteli kaikille JUKOn jäsenliitoille yhteisen JUKOn KVTES-alueen
järjestövalmiusinfotilaisuuden. Farmasialiitto osallistui Akavatalolla 24.10. pidettyyn infotilaisuuteen.
KVTES-sopimuksen synnyttyä lähetettiin kuntasektorilla työskenteleville jäsenille JUKOn
luottamusmiestiedote ja pääsopijajärjestöjen yhteinen tiedote sekä Farmasialiiton oma tiedote koskien
erityispätevyyden tai erikoistumiskoulutuksen huomioimista palkkauksessa kuntasektorilla.
7
Valtio- ja yliopistosektoreilla työskenteleville jäsenille välitettiin näiden sopimusalojen JUKOn
neuvottelukuntien neuvottelutiedotteet neuvottelutilanteesta ja syntyneestä sopimuksesta.
Lääketeollisuus- ja lääketukkukauppa sekä valtiosektori ja yliopistot
Lääketeollisuudessa työskenteleville jäsenille välitettiin YTN:n tuottamaa tietoa kemian alan neuvotteluista.
3.1.2. Järjestötoiminta
Järjestökentän eheyttäminen
Farmasialiiton liittohallitus asetti kokouksessaan 10.11.2010 Farmasian asiantuntijoiden järjestäytyminen
samaan ammattijärjestöön -työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin selvittää kanta järjestökentän
muutoksiin ja tuottaa esitys etenemiseksi yhdessä Proviisoriyhdistyksen kanssa. Työryhmä jätti raporttinsa
liittohallitukselle ja -valtuustolle keväällä 2011. Valtuusto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että
selvitystyötä jatketaan mallin kehittämiseksi konkreettisempaan suuntaan.
Loppukeväällä muodostettiin uusi työryhmä, jossa oli jäseniä sekä Farmasialiitosta että
Proviisoriyhdistyksestä. Työryhmän vetäjäksi otettiin yhdistysten ulkopuolinen konsultti. Työryhmän työllä
oli varsin tiukka aikataulu, sillä sen tuli jättää selvityksensä yhdistysten päätöksentekijöille jo syksyllä 2011.
Saadun selvityksen perusteella liittovaltuusto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, ettei aiesopimusta
yhteisen ammattijärjestön perustamiseksi allekirjoiteta, sillä avoimia kysymyksiä jäi vielä paljon. Valtuusto
päätti aloittaa neuvottelut yhdistymistyöryhmän laatiman yhteistyömalliesityksen pohjalta tiiviin ja
strukturoidun yhteistyösuhteen luomiseksi Proviisoriyhdistyksen kanssa.
Lisäksi valtuusto päätti, että ulkopuolisen konsultin vetämä työryhmä valmistelee sääntöesitykset ja uuden
Suomen Farmasialiiton organisaation kevätvaltuustolle 2012. Työryhmän on työssään huomioitava
sääntötyöryhmän ja yhdistymistyöryhmän työ.
Liitto on aktiivinen toimija Akavassa ja Vakavassa
Farmasialiitto toimi vuonna 2011 Akavan eri toimikunnissa ja verkostoissa tavoitteena vaikuttaa omilla
tavoitteillaan Akavan toimintaan ja edistää Akavan tavoitteita eri tahoilla. Keskeisiä asioita ovat muun
muassa lainsäädännön uudistaminen, liitto- ja sopimusalaneuvottelut, paikallinen sopiminen ja työelämän
laadullinen kehittäminen. Lisäksi osallistuttiin mahdollisuuksien mukaan Akavan ajankohtaisiin infotilaisuuksiin ja Akava-akatemian koulutuksiin.
VAKAVA ry:n hallitus hyväksyi kesäkuun kokouksessaan Farmasialiiton jäsenhakemuksen VAKAVA ry:n
jäseneksi 1.1.2012 alkaen. Farmasialiitto irtisanoi suorat jäsenyytensä JUKOon ja YTN:ään 1.1.2012 alkaen,
sillä jatkossa kyseisiin neuvottelujärjestöihin kuulutaan ja niiden työhön osallistutaan VAKAVAn kautta.
8
VAKAVAn hallituksen päätöksen mukaan Farmasialiitto saattoi osallistua VAKAVAn toimintaan jo syksystä
2011 alkaen. Liitto oli edustettuna VAKAVAn toiminnan suunnitteluseminaarissa ja valmisteli yhteistyössä
VAKAVAn kuntaryhmän kanssa KVTES-tavoitteita. Liitolla on ollut syksyn ajan läsnäolo- ja puheoikeus
VAKAVAn hallituksen kokouksissa. Vuoden 2012 alusta lukien Farmasialiitolla on paikka VAKAVAn
hallituksen varsinaisena jäsenenä.
Akavan aluetoiminta
Akavan aluetoiminnan tarkoituksena on toteuttaa keskusjärjestön yhteiskuntapoliittista edunvalvontaa ja
vaikuttamista maakunnissa sekä tukea jäsenliittojen tavoitteita erityisesti jäsenkunnan työllistymisen
edellytysten parantamiseksi sekä työhyvinvoinnin edistämiseksi.
Aluetoimintaa hoitaa 15 aluetoimikuntaa. Kuhunkin aluetoimikuntaan voidaan valita enintään 20 jäsentä,
joista enintään kaksi on AOVAn nimeämää.
Farmasialiitolla on edustaja kuudessa aluetoimikunnassa. Nykyisten toimikuntien toimikausi jatkuu vuoden
2012 loppuun saakka.
Tilastointi ja selvitystyö
Liiton strategian mukaisesti jäsenkyselyn avulla selvitettiin jäsenten tyytyväisyyttä liiton toimintaan ja
palveluihin. Strategian mukaan kyselyt tehdään strategiakauden alussa vuonna 2011, keskivaiheilla vuonna
2013 ja lopussa vuonna 2015.
Vuoden 2011 jäsenkysely tehtiin syyskuussa. Siihen vastasi yhteensä 19 prosenttia työikäisistä ja
opiskelijajäsenistä. Vastaajien jakauma miehiin ja naisiin sekä farmaseutteihin, proviisoreihin ja
opiskelijoihin vastasi jäsenkunnan jakaumaa. Lähes 60 prosenttia vastaajista työskenteli apteekkisektorilla.
Yhteenveto kyselyn tuloksista julkaistiin Farmasia-lehdessä.
Huhtikuussa selvitettiin kyselyn avulla sairaala- ja terveyskeskusfarmasian piirissä työskentelevien jäsenten
työaikamuotoja ja -korvauskäytäntöjä sekä mahdollisuutta osallistua ammatilliseen
täydennyskoulutukseen. Kyselyyn vastasi 27 prosenttia Satefan jäsenistä. Useimpien kohdalla (72
prosenttia) sovellettiin muodollista jaksotyöaikaa ja 26 prosenttia vastaajista kertoi, että muutoksia
työaikamuotoon on suunnitteilla. 24 prosenttia vastaajista saattoi osallistua ammatilliseen
täydennyskoulutukseen yli viisi päivää vuodessa, 40 prosenttia kolmesta viiteen päivään vuodessa ja 33
prosenttia yhdestä kahteen päivään vuodessa.
9
3.1.3. Ammatillinen edunvalvonta
Farmasialiiton edunvalvontatyö keskittyi liiton vision mukaisesti siihen, että liiton jäsenet ovat arvostettuja
osaajia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Työryhmissä ja tapaamisissa toistuvana teemana oli
potilasturvallisuus. Liiton edunvalvonnan viesti tähtäsi lääkitysturvallisuuden sekä lääkehoitojen tulosten
parantamiseen. Toisena keskeisenä edunvalvontatyön tavoitteena oli farmaseuttien ja proviisorien
työpaikkojen turvaaminen.
Eduskuntavaalit
Huhtikuussa 2011 järjestettiin eduskuntavaalit. Farmasialiitto käytti ennen vaaleja edunvalvontatyössä
hyväksi vuonna 2010 laadittuja liiton omia ja Akavan hallitusohjelmatavoitteita. Vuoden 2011 puolella
ennen vaaleja tavattiin Keskustan, Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien ehdokkaita. Vaalien jälkeen
tavattiin kaikkien eduskuntaryhmien edustajia. Tapaamisissa ja edunvalvontatyössä painotettiin
farmaseuttista asiantuntemusta ja sen entistä parempaa hyödyntämistä sosiaali- ja
terveyspalvelujärjestelmässä.
Lääkepolitiikka 2020
Vuonna 2010 sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli yhteistyössä lääkealan toimijoiden kanssa
Lääkepolitiikka 2020 -asiakirjan, jossa on kuvattu tärkeimmät lääkehuollon linjaukset seuraavaksi
kymmeneksi vuodeksi. Lääkepoliittiset linjaukset ovat yksi osa ministeriön terveyspoliittista strategiaa.
Vuoden 2011 aikana lääkepolitiikka asiakirjaan liittyvä työ jatkui seurantaryhmän kokoontumisilla, joissa
liittoa edusti farmaseuttinen johtaja. Lisäksi asiakirjan linjausten toteutumisen arvioimiseksi perustettiin
useita työryhmiä, jotka laativat tavoitteille indikaattoreita. Liitosta indikaattoreiden laadintaan osallistuivat
eri työryhmien jäseninä puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, farmaseuttinen johtaja sekä koulutusasiamies.
Apteekkitoiminnan kehittäminen
Vuoden 2011 alussa julkaistiin apteekkitoiminnankehittämistyöryhmän raportti. Farmasialiiton edustajana
työryhmässä toimi farmaseuttinen johtaja. Toimintavuoden aikana raportin toimenpide-ehdotuksia
pidettiin esillä ja perusteltiin tapaamisissa ministereiden, virkamiesten, kansanedustajien sekä Suomen
Apteekkariliiton ja Suomen Proviisoriyhdistyksen edustajien kanssa.
Toimiva terveyskeskus -toimenpideohjelma
Toimiva terveyskeskus -toimenpideohjelman vuoden 2011 teemana oli perusterveydenhuollon henkilöstön
työolojen ja vetovoimaisuuden parantaminen. Lääkehoitojen laatua ja lääkitysturvallisuutta halutaan
parantaa julkisessa terveydenhuollossa ja sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Liiton edustajina hankkeessa
olivat puheenjohtaja ja I varapuheenjohtaja.
Terveyskeskus- ja sairaalasektoreilla Farmasialiiton edunvalvontatyö keskittyi osastofarmasian
edistämiseen kuntatasolla sekä farmasian asiantuntijuuden lisäämiseen kunnan päätöksenteossa.
10
Konkreettisina ehdotuksina uusista toimintamalleista olivat mm. farmasian asiantuntijan vastaanotto
terveydenhuollon toimintayksikössä sekä suoraan kunnan palvelukseen palkattu kunnanfarmasisti.
Toimintavuoden aikana Farmasialiitto vei eteenpäin tavoitteitaan kahdenvälisissä tapaamisissa Toimiva
terveyskeskus -työryhmän työn lisäksi.
Lausunnon ja kannanotot
Toimintavuoden aikana liitto antoi lausuntoja Fimealle (7 kpl), opetus- ja kulttuuriministeriölle (1 kpl),
sosiaali- ja terveysministeriölle (4 kpl), Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (1 kpl) sekä yhden kannanoton
yliopistoille (Helsinki, Kuopio ja Turku) ja sosiaali- ja terveysministeriölle.
Muu toiminta
Farmasialiitto toimi vuoden 2011 aikana aktiivisesti myös TIPPA-koordinaatioryhmässä. Se pyrkii
edistämään apteekkien ammatillisten palveluiden kehittymistä ja korkeatasoista lääkeneuvontaa sekä
vastaa mm. farmasian alan erityispätevyysohjelmien suunnittelusta ja vuoden opetusapteekin
valitsemisesta.
Liiton edustajat osallistuivat myös Apteekkitoiminnan ammattieettisen neuvottelukunnan ja Valviran
valvontalautakunnan toimintaan.
Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tiedekuntaneuvosto asetti vuonna 2010 yhteiskunnallisen
vuorovaikutuksen neuvottelukunnan. Farmasialiiton puheenjohtaja kutsuttiin neuvottelukunnan jäseneksi
ja toimi neuvottelukunnassa myös vuonna 2011. Neuvottelukunnan tavoitteena on kehittää ja
monipuolistaa tiedekunnan yhteistyömuotoja lääkealan toimijoiden, viranomaisten ja muiden
yhteistyötahojen kanssa.
Ammatillisen edunvalvonnan vahvistukseksi liitto teki erityisesti lausuntoihin liittyen yhteistyötä Akavan
kanssa sekä antoi farmasian alaan liittyvissä kysymyksissä asiantuntija-apua Akavalle.
3.1.4. Koulutuspoliittinen edunvalvonta
Erikoistumiskoulutus
Farmasian alan erikoistumiskoulutusten koordinointi on keskitetty valtakunnalliselle johtoryhmälle, jota
hallinnoi Helsingin yliopisto. Farmasialiiton edustajana tässä johtoryhmässä on koulutusasiamies.
Avohuollon apteekkisektorin osalta toteutettavaa erikoistumiskoulutusta (Professional Development, PD)
koordinoidaan alan yhteisessä työryhmässä eli PD-johtokunnassa, jossa liitolla on edustaja samoin kuin
Sairaala- ja terveyskeskusfarmasian ohjausryhmässä. Teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksen
kehittämiseen liitto osallistui erikoistumiskoulutusten johtoryhmän kautta.
11
Ammatillinen täydennyskoulutus
Farmasian alan täydennyskoulutuksen kehittämiseen osallistutaan pääasiassa Farmasian oppimiskeskuksen
(FOK) toiminnan yhtenä taustayhteisönä. Farmasialiitolla oli vuonna 2011 edustaja FOK:n hallituksessa.
FOK:n koulutustarjontaan vaikutettiin hallitustyöskentelyn lisäksi keräämällä koulutusaihetoiveita liiton
jäsenyhdistyksiltä. Täydennyskoulutukseen liittyvää yhteistyötä tehtiin myös Helsingin yliopiston koulutusja kehittämiskeskus Palmenian sekä Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten kanssa.
Koulutustoiveita kerättiin myös Farmasian Päivien sisältöön liittyen.
Ammatilliset koulutussihteerit
Farmasialiiton ja Apteekkariliiton vuotuinen seminaari jäsen- ja apteekkariyhdistysten koulutusvastaaville
järjestettiin 10.2.2011. Seminaari oli Apteekkariliiton järjestämisvastuulla.
Jäsenyhdistyksiltä kerättiin palautetta vuoden 2011 aikana järjestetystä alueellisista koulutustapahtumista.
Ilmoitusten mukaan jäsenyhdistysten järjestämiä ammatillisia koulutustilaisuuksia vuonna 2011 oli 20 ja
osallistujia niissä oli 560.
THL:n Potilasturvallisuutta taidolla -ohjelma
Potilasturvallisuutta taidolla -ohjelma on kansallinen potilasturvallisuuden edistämisen ohjelma vuosina
2011-2015. Ohjelman tavoitteena on tukea potilasturvallisuuden käytännön työtä. Farmasialiitto on
mukana hankkeessa.
OPM – Terveysalan koulutustoimikunta ja Lääkealan tutkintotoimikunta
Farmasialiiton edustaja oli pysyvänä asiantuntijajäsenenä Opetushallituksen nimeämässä lääkealan
perustutkinnon tutkintotoimikunnan sekä Opetushallituksen Terveysalan koulutustoimikunnassa.
Erityispätevyysjärjestelmä
TIPPA-koordinaatioryhmän rooli on toimia erityispätevyysjärjestelmän taustaryhmänä. Farmasialiiton
koulutusasiamies toimii erityispätevyysjärjestelmän koordinaattorina. Erityispätevyyden myöntää
Farmasialiiton ja Apteekkariliiton edustajista koottu erityispätevyystoimikunta. Erityispätevyys on voimassa
viisi vuotta. Toimintavuoden aikana liitto myönsi yhdessä Apteekkariliiton kanssa 49 erityispätevyyttä.
Vuonna 2011 Suomen Apteekkariliitto ja Suomen Farmasialiitto käynnistivät Diabeteksen
erityispätevyyskoulutus -pilotin. Toimintavuoden aikana erityispätevyyskoulutuksiin annettiin
12
asiantuntijapanosta.
Muu toiminta
Farmasialiitto teki vuoden 2011 aikana yhteistyötä farmasian koulutusta tarjoavien yliopistojen kanssa
farmasian perusopetuksen kehittämisessä työelämän tarpeiden näkökulmasta. Tästä konkreettisena
esimerkkinä oli yliopistoille annettu lausunto opetuksen kehittämisestä. Liiton edustaja oli jäsenenä
valtakunnallisissa opetusapteekki- ja sairaala-apteekkiharjoittelun kehittämistyöryhmissä.
Farmasialiitto vaikutti korkeakoulutuksen kehittämiseen pääasiassa Akavan kautta. Yhdessä Akavan kanssa
liitto antoi lausunnon ammattipätevyysdirektiivistä. Työ Suomen kantojen eteenpäin viemiseksi Euroopan
Unionissa jatkuu vuonna 2012.
3.1.5. Opiskelijatoiminta
Liiton opiskelijatoiminnan tarkoituksena on rekrytoida uusia opiskelijoita, ylläpitää suhdetta jo olemassa
oleviin opiskelijajäseniin, sekä antaa neuvontaa valmistuville jäsenille, jotta jäsenyys liitossa jatkuisi myös
valmistumisen jälkeen. Opiskelijatoimintaa ohjaa opiskelijavaliokunta.
Kaikilla opiskelupaikkakunnilla järjestettiin perinteiseen tapaan rekrytointitilaisuudet uusille opiskelijoille,
infotilaisuudet harjoitteluun lähteville sekä työmarkkinaseminaarit valmistuville farmaseuteille.
Valmistuvien proviisorien työmarkkinaseminaari pidettiin syyskuussa Hämeenlinnassa Proviisoriliiton
johtamiskoulutuksen yhteydessä.
Syksyllä pidettiin tuutor-infot sekä Helsingissä että Kuopiossa. Turun tuutoreille opiskelija-asiamies lähetti
infopaketit liiton toiminnasta postitse. Lisäksi Kuopiossa järjestettiin keväällä yhteistyössä FO-Kuopion
kanssa Työopas tutuksi -koulutus. Koulutuksen tarkoituksena oli tutustuttaa ensimmäisen vuoden
opiskelijoita liiton Opiskelijan työoppaaseen.
Neuvottelutaidon koulutus järjestettiin Farmasian Päivien yhteydessä Helsingissä marraskuussa. Koulutus
oli ensimmäistä kertaa yhteinen kaikille Farmasialiiton opiskelijajäsenille.
Kuopiossa järjestettiin keväällä kaikille proviisoriopiskelijoille avoin talvirieha sekä syksyllä perinteinen viskija drinkkikoulutus neljännen ja viidennen vuoden proviisoriopiskelijoille. Helsingissä proviisoriopiskelijoille
järjestettiin keväällä sushi- ja saunailta.
3.1.6. Kansainvälinen toiminta
Yhteistyötä pohjoismaisten farmasialiittojen kanssa jatkettiin Nordisk Farmacevt Unionissa (NFU). NFU:n
vuosittainen kokous järjestettiin elokuussa Norjassa. Kokoukseen osallistuivat liiton edustajina
puheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja farmaseuttinen johtaja. Kokouksesta raportoitiin Farmasia-lehdessä.
13
International Pharmaceutical Federation (FIP) järjesti toimintavuoden syyskuussa farmasian alan
maailmankongressin Intiassa, Hyderabadissa. Kongressin teema keskittyi lääkehoitojen turvallisuuteen ja
laatuun (Compromising Safety and Quality, a Risky Path). Kongressin yhteydessä pidettiin järjestön
vuosikokous, Council meeting. Kongressiin osallistuivat liiton edustajina puheenjohtaja ja farmaseuttinen
johtaja. Lisäksi puheenjohtaja osallistui FIP:n vuosikokoukseen liiton edustajana. Kongressista ja
kokouksesta raportoitiin Farmasia-lehdessä.
Maailman farmasian asiantuntijoiden päivää vietettiin 25.9. Farmasialiitto osallistui päivän teeman
tuomalla sen esiin eri viestintäkanavissaan.
3.1.7. Viestintä
Farmasia-lehti
Liiton jäsenlehti Farmasia ilmestyi kertomusvuonna 12 numerona (kaksoisnumerot 1-2/2011 tammihelmikuussa ja 6-7/2011 kesä-heinäkuussa). Lehden pdf-versiot julkaistiin liiton verkkosivujen jäsenosion
materiaalipankissa. Ilmoitusmarkkinoinnista ja -myynnistä vastasi suurimpien ilmoittajien osalta lehden
toimituspäällikkö ja muiden potentiaalisten ilmoittajien osalta Varparus Oy.
Lehteä linjattiin toimitusneuvoston kokouksissa sekä yhteistyökumppani MCIPressin kanssa
numerokohtaisissa palavereissa. Lehteä johti, koordinoi ja toimitustyöstä merkittävän osan teki liiton
viestintä.
Farmaseuttinen Aikakauskirja Dosis
Farmaseuttinen Aikakauskirja Dosis ilmestyi kertomusvuonna neljä kertaa. Aikakauskirjan pdf-versiot
julkaistiin liiton verkkosivujen jäsenosion materiaalipankissa. Lisäksi lehden artikkelit julkaistiin
Kansalliskirjaston Elektra-tietokannassa. Joulukuusta 2011 lähtien Dosis on myös terveydenhuollon
ammattilaisille suunnatussa Terveysportti -verkkopalvelussa.
Dosiksen päätoimittajana ja toimitusneuvoston puheenjohtajana toimi professori Marja Airaksinen
Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta. Toimitusneuvosto kokoontui vuonna 2011 neljä kertaa.
Dosiksen ilmoitusmarkkinoinnin ja -myynnin hoiti Varparus Oy.
Ammatilliset ja työmarkkinajulkaisut
Farmasian ammatillisten julkaisujen sarjassa julkaistiin ”Farmaseuttina ja proviisorina sairaalassa ja
terveyskeskuksessa” -julkaisu. Se lähetettiin Farmasia-lehden mukana jäsenille ja lisäksi kuntiin,
sairaanhoitopiireihin sekä muille sidosryhmille.
Farmaseuttisen henkilöstön työehtosopimus 1.11.2010 – 31.10.2013 painatettiin suomenkielisenä
14
yhteistyössä Apteekkien Työnantajaliiton kanssa.
Esittelyaineistot
Farmasialiiton strategian 2011 -2015 esittelemiseksi toteutettiin tammikuussa esite ja kalvosarja.
Liiton internet-sivut
Farmasialiiton verkkosivusto osoitteessa www.farmasialiitto.fi uudistettiin vuonna 2011. Suunnittelun
lähtökohtana olivat vastaukset, jotka saatiin jäsenille ja sidosryhmille tehdyistä käyttäjäkyselyistä. Tulosten
pohjalta uudistuksen keskeisimmiksi tavoitteiksi nousivat sivuston rakenteen selkeyttäminen, tiedon
löydettävyyden parantaminen, ulkoasun modernisointi ja sähköisen asioinnin kehittäminen. Uudistus
toteutettiin yhteistyössä Sofis Design Oy:n kanssa.
Uudet sivut julkaistiin 13. joulukuuta. Uudistus sai myönteisen vastaanoton. Ensimmäisinä päivinä
uudistuksen jälkeen verkkosivuilla vieraili yli 4000 kävijää, kun ennen uudistusta kävijöitä oli enimmillään
tuhat päivässä.
Mediaviestintä
Farmasialiiton mediatiedotteita lähettiin kertomusvuonna yhdeksäntoista, joista suuri osa oli testiedotteita. Vuoden Proviisori -valinta julkistettiin Farmasialiiton liittovaltuuston syyskokouksen yhteydessä
24. marraskuuta. Tiedotteiden läpimenoa seurattiin MBrain-uutispalvelun kautta.
3.2. Linjauksen 2 toiminnalliset saavutukset vuonna 2011
Suomen Farmasialiiton linjausta ”Liitto toimii sisäisesti yhtenäisenä jäsenmäärältään kasvaneena ja
toimintatavoiltaan uudistuneena farmasian asiantuntijoiden ammattiliittona, joka tuottaa laadukkaasti
jäsenten tarvitsemat palvelut”, toteutettiin seuraavasti toimintakaudella 2011. Kriittinen menestystekijä on
jäsenet ja asiakkaat.
3.2.1. Taloudellinen edunvalvonta työmarkkinapoliittiinen edunvalvonta
Työhyvinvointi
Apteekkialan tyky-ryhmässä ovat edustettuina Suomen Farmasialiitto, Palvelualojen ammattiliitto,
Apteekkien Työnantajaliitto, Suomen Apteekkariliitto, Apteekkien Eläkekassa sekä Työturvallisuuskeskus.
Työryhmä ei kokoontunut toimintavuoden aikana.
Luottamusmiehille ja yhteyshenkilöille tehdyn kyselyn mukaan 57 prosentissa apteekeista
työterveyshuoltopalveluihin sisältyy vähintään yleislääkäritasoinen sairaanhoito. Muista työsuhde-eduista
15
yleisimpiä olivat liikuntasetelit (62,5 prosenttia), työpaikkaruokailu (30 prosenttia) ja kulttuurisetelit (28
prosenttia).
Luottamusmieskoulutus ja - toiminta
Luottamusmiestiedotteita lähettiin sähköisesti kymmenen. Aiheina olivat mm. apteekkikohtaisen erän jako,
työehtosopimusneuvottelut ja Mandatum Lifen hallintaan siirrettävän vanhan lisäeläkkeen muutokset.
Luottamusmiestiedotteissa kehotettiin jäseniämme rekisteröitymään jasenedut.fi-palveluun, jotta uuden
palvelun tarjoamat jäsenedut olisivat mahdollisimman laajasti tiedossa. Työehtosopimusneuvotteluiden
tiedotteet välitettiin luottamusmiehille ja yhteyshenkilöille heti niiden julkaisemisen jälkeen.
Luottamusmiesten ja yhteyshenkilöiden määrä pysyi lähes ennallaan. Luottamusmiesvaihdoksia
työpaikkakohtaisesti oli enemmän, mutta kokonaislukumäärä pysyi samana. Farmasialiiton jäsensivuilla
ylläpidettiin luottamusmiesten nimi- ja työpaikkaluetteloa. Farmasia-lehdessä julkaistiin artikkeleita
luottamusmieskoulutuksista ja luottamusmiehiä koskevia työsuhdeneuvonnan asioita käsiteltiin Lakimies
vastaa -palstalla.
Luottamusmiehille ja yhteyshenkilöille tehtiin verkkokysely toukokuussa. Kyselyssä haluttiin selvittää
erillisyhtiöihin liittyviä asioita, paikallista sopimista, täydennyskoulutusta sekä työhyvinvointiasioita.
Alueelliset luottamusmiespäivät pidettiin helmikuussa kahdeksalla paikkakunnalla, ja niille osallistui reilusti
yli puolet kaikista luottamusmiestä. Koulutuspäivän aiheina olivat mm. palkkausjärjestelmän kehittäminen,
farmaseuttisen henkilöstön uusi työehtosopimus, luottamusmiehen rooli ja palkkakysely.
Toimintavuotena järjestettiin keväällä yksi kaksipäiväinen luottamusmiesten peruskurssi Tampereella.
Peruskurssilla perehdyttiin luottamusmiesten tehtäviin ja asemaan, farmaseuttisen henkilöstön
työehtosopimuksen ja työlainsäädännön tulkintoihin, eläketurvaan, työttömyyskassan jäsenyyteen ja
muihin jäsenasioihin. Toinen peruskurssi ja suunniteltu luottamusmiesten neuvottelutaidonkoulutus
peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Yksilöedunvalvonta
Liiton yksilöedunvalvonta koostuu työsuhdeneuvonnasta ja muusta oikeudellisesta neuvonnasta.
Työsuhdeneuvonta
Työsuhteisiin liittyvää neuvontaa annettiin jäsenille puhelimitse ja sähköpostitse. Työsuhdeneuvontaa
varten on käytössä oma sähköpostiosoite. Puhelimitse neuvontaa annettiin maanantaista perjantaihin kello
9–13. Työsuhdeneuvonnan kysymyksiin vastasivat työsuhdeasiamies, järjestöasiamies sekä
työmarkkinalakimies. Lisäksi työmarkkinalakimies kirjoitti työsuhteisiin liittyvistä ajankohtaisista aiheista
Farmasia-lehteen.
16
Oikeudellinen tuki ja oikeudenkäynnit
Liiton jäsenillä on mahdollisuus saada oikeudellista neuvontaa liiton lakimieheltä. Riita- ja rikosasioiden
oikeudenkäynnit annetaan ulkopuolisen asiaan perehtyneen asianajajan hoidettavaksi.
Muu työmarkkinaedunvalvonta
Liitohallitus vahvisti suosituksen farmasian opiskelijoiden ohjepalkoiksi opiskelijoiden tilapäisansioita
varten. Suosituksen mukaiset palkat ovat voimassa 19.12.2011 alkaen.
Vuosittainen palkkakysely lokakuun palkoista eri työskentelysektoreilla tehtiin joulukuussa. Kyselyä
kevennettiin aikaisempiin verrattuna karsimalla kysymysten määrää, jotta mahdollisimman moni vastaisi
kyselyyn ja saataisiin vertailukelpoista tietoa alan palkkauksesta. Vastausprosentti jäi silti alhaiseksi. Vain
vajaat 14 prosenttia työelämässä olevista jäsenistä vastasi kyselyyn.
Marraskuussa selvitettiin Orionilla ja Oriolassa työskentelevien jäsenten palkkausta heidän
palkkaneuvottelujensa tueksi. Kysely tehtiin jäsenten omasta aloitteesta. Siihen vastasi runsaat 40
prosenttia Orionilla ja Oriolassa työskentelevistä jäsenistä. Yhteenveto kyselyn tuloksista lähetettiin
sähköpostiosoitteensa antaneille vastaajille.
3.2.2. Järjestötoiminta
Jäsensuhteen hallinta
Vuoden 2011 jäsenhankintakampanja suunnattiin kuntasektorilla työskenteleville. Kampanjassa
kannustettiin sairaala- ja terveyskeskusfarmasian piirissä työskenteleviä jäseniä hankkimaan farmaseuttisen
tutkinnon suorittaneita henkilöitä työpaikoiltaan Farmasialiiton jäseneksi. Sekä uusi jäsen että
jäsenhankkija palkittiin Finlaysonin tuotteilla. Kampanjan yhteydessä haettiin myös yhteyshenkilöitä Satefajäsenyhdistyksen jäsenten joukosta. Yhteyshenkilöt toimivat tiedonvälittäjinä liiton toimiston ja työpaikan
välillä. Lisäksi kannustettiin sairaala- ja terveyskeskusfarmasian piirissä työskenteleviä jäseniä, jotka eivät
ole Satefan jäseniä, liittymään Satefan B-jäseniksi, jotta he saavat tietoa jäsenyhdistyksen ja liiton
järjestämistä alan koulutuksista ja tilaisuuksista.
Jäsenyhdistystoiminta ja järjestökoulutus
Helmikuussa järjestettiin liiton, Savon jäsenyhdistyksen ja TJS:n yhteistyönä Osaava yhdistys -–
yhdistystoiminnan perusteet -koulutus Kuopiossa Savon jäsenyhdistyksen aktiiveille. Koulutukseen osallistui
kymmenen Savon jäsenyhdistyksen jäsentä.
Maaliskuussa järjestettiin Lahdessa Lahden jäsenyhdistyksen kevätkokouksen jälkeen Oman osaamisen
tunnistaminen -koulutus. Koulutukseen osallistui kaksitoista jäsentä.
17
Syksyn valmiustilaisuuksien yhteydessä esiteltiin Farmasialiiton ja Proviisoriyhdistyksen yhteisen,
yhdistymistä pohtineen työryhmän työn tuloksia tilaisuuksissa käydyn keskustelun pohjaksi.
Teemapäivä ja lukijamatka
Teemapäivä ja Farmasian lukijamatka yhdistettiin teema- ja lukijaristeilyksi. Matkalle Tallinnaan lähdettiin
Helsingistä lauantaina 17.10. ja paluu oli sunnuntaina 18.10. Ohjelmassa oli Orionin sponsoripuheenvuoro,
filosofi Markus Neuvosen luento ”Onnellisuus, hyvinvointi ja merkitys - uudet ja vanhat avaimet ihmisen
onneen”, liiton ajankohtaisista asioista kertominen, tutustumiskäynti Patarein vankilaan sekä yhteinen
illallinen keskiajan henkeen. Sunnuntaina oli aikaa katsella kaupunkia omaan tahtiin. Tilaisuus oli avoin
kaikille jäsenille ja mukaan mahtui 80 ensin ilmoittautunutta. Saadun palautteen perusteella osallistujat
pitivät teemapäivän ja lukijamatkan yhdistämistä hyvänä ratkaisuna.
Akavan verkostot
Farmasialiitto on mukana seuraavien Akavan verkostojen toiminnassa:
Akalex
Verkosto toimii tiedonkulku- ja keskustelufoorumina ajankohtaisissa lainsäädäntö- tai
oikeustapauskysymyksissä. Verkosto on tarkoitettu akavalaisten liittojen lakimiehille. Verkosto kokoontuu
tarpeen mukaan, yleensä on muutama kokous vuodessa. Lainsäädäntöhankkeissa kootaan tavallisesti tiivis
muutaman hengen taustaryhmä
AOVV: Akavalaisten Opiskelijavastaavien Verkosto
Liittojen opiskelijavastaavien verkoston tarkoituksena on edistää jäsenliittojen opiskelijatoimintaa ja toimia
yhteistyöverkostona liittojen välillä. Verkosto keskustelee ajankohtaisista asioista, yhteisistä
edunvalvontatavoitteista sekä jäsenrekrytointitapahtumista. Verkosto kokoontuu pääsäännöllisesti joka
kuun kolmas perjantai.
Jäsenhankkijat
Verkoston tavoitteena on vaihtaa kokemuksia ja kehittää jäsenjärjestöjen omia ja yhteistä jäsenhankintaa ja
-pitoa. Verkosto on tarkoitettu akavalaisten liittojen jäsenhankinnasta vastaaville henkilöille. Verkosto
kokoontuu 4–6 kertaa vuodessa.
Koulutusvastaavat
Akavalaisten liittojen järjestö-, jäsen- ja henkilöstökoulutuksesta vastaavat henkilöt pääsevät vaihtamaan
kokemuksia toistensa kanssa. Tavoitteena on myös koordinoida mahdollista yhteistä koulutustarjontaa.
Verkosto on tarkoitettu akavalaisten liittojen järjestö-, jäsen- ja henkilöstökoulutuksesta vastaaville
henkilöille. Verkosto kokoontuu 4–6 kertaa vuodessa.
18
Senioriverkosto
Verkoston tavoitteena on vaihtaa kokemuksia liittojen senioritoimijoiden kesken, virittää yhteistyötä eri
liittojen senioritoimijoiden kesken ja edistää Akavan tavoitteiden toteutumista yhteiskunnassa. Liitot
päättävät haluamallaan tavalla oman osallistujansa verkoston tapaamisiin. Akavan toimisto kutsuu
verkoston koolle sähköpostikutsulla kaksi kertaa vuodessa.
Tiedottajat ja liittolehtien toimittajat
Verkosto mahdollistaa hyvien käytäntöjen levittämisen, toisilta oppimisen ja vertaisryhmän tuen.
Tapaamisissa on aina jokin viestinnän ammattilaisia kiinnostava esitelmä. Verkosto on tarkoitettu
akavalaisten liittojen tiedottajille ja liittolehtien toimittajille. Verkosto kokoontuu noin kerran kuussa.
Toiminnanjohtajien Ovaali Pöytä TOP
TOP-verkoston tavoitteena on parantaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä Akava-yhteisössä. Liittojen
johtohenkilöt voivat verkostossa vaihtaa ajatuksia liittyen omaan työhönsä. Verkostossa on liitosta riippuen
joko toiminnanjohtaja, puheenjohtaja tai muu nimetty johtaja, yksi henkilö liittoa kohden. Verkosto
kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa.
3.2.3. Ammatillinen ja koulutuspoliittinen edunvalvonta
Farmaseuttinen valiokunta
Farmaseuttinen valiokunta toimi vuoden 2011 aikana liiton lääke- ja koulutuspoliittisen edunvalvonnan
asiantuntijaelimenä. Valiokunnan jäsenet osallistuivat liiton esittämien lausuntojen ja kannanottojen
valmisteluun ja toivat asiantuntemuksensa operatiivisen toiminnan tueksi. Valiokunta kokoontui
toimintavuoden aikana neljä kertaa. Valiokunta myönsi ammatillisia apurahoja toimintavuoden aikana
kymmenelle liiton jäsenelle. Valiokunta esitti, että Vuoden 2011 Proviisoriksi valitaan Hannes Enlund, minkä
liittohallitus vahvisti.
Ammatillinen neuvonta
Farmaseuttinen johtaja antoi puhelimitse ja sähköpostitse yksilöllistä ammatillista neuvontaa liittoon
yhteyttä ottaneille jäsenille. Lisäksi farmaseuttinen johtaja tuki liiton työsuhdeneuvontaa lääkelain
tulkintaan liittyvissä asioissa.
3.2.4. Opiskelijatoiminta
Vuonna 2011 opiskelijavaliokunta kokoontui neljä kertaa. Lisäksi oli kaksi sähköpostikokousta. Vuoden
ensimmäinen kokous järjestettiin Orionin tiloissa Tuohilammella. Kokouksen yhteydessä pidettiin
Proviisoriliiton hallituksen kanssa yhteinen suunnitteluseminaari. Toinen kokous oli huhtikuussa
19
Farmasialiiton toimistolla, jossa Farmasialiiton puheenjohtaja kävi esittelemässä Farmasialiiton uuden
strategian. Kolmas kokous pidettiin loppukesästä Turussa, ja vuoden viimeinen kokous oli Kuopiossa
marraskuussa.
Vuoden viimeisessä kokouksessa opiskelijavaliokunta jakoi apurahoja hakemuksen lähettäneiden kesken.
Opiskelija-asiamiehet olivat edustamassa ja vastaamassa opiskelijoiden kysymyksiin jäsenjärjestöjen
ständeillä.
Elokuussa käytiin vaali opiskelijoiden liittovaltuustopaikoista. Liittovaltuustoon valittiin seitsemän
opiskelijajäsentä. Opiskelija-asiamies piti valtuutetuille koulutuksen valtuustokäytännöistä.
Opiskelijoiden palkkakyselyt toteutettiin lokakuussa. Kyselyssä kerättiin myös palautetta
opiskelijavaliokunnan ja paikallisjärjestöjen toiminnasta sekä valmistumiseen liittyviä ajatuksia. Kyselyssä oli
kaksi osaa: toinen osa koski tutkintoon kuuluvaa pakollista harjoittelujaksoa ja toinen opintojen ohella
tehtävää työtä. Opiskelijoiden palkkasuosituksia päivitettiin 19.12.2011 työehtosopimuksen
yleiskorotuksen mukaisesti.
Kuopion Kotkankallionkadun opiskelija-asuntoon valittiin uusi vuokralainen kesäkuussa. Kuopion Kontutien
opiskelija-asunto remontoitiin ja asuntoon valittiin uusi vuokralainen vuoden 2012 alusta. Lisäksi Helsingin
Metsänhoitajankadun opiskelija-asuntoon valittiin uusi vuokralainen elokuussa.
3.2.5. Viestintä
Jäsensivut Internetissä
Farmasialiiton jäsensivut uudistettiin vuonna 2011 osana verkkouudistusta. Tavoitteena oli erityisesti
sivuston rakenteen selkeyttäminen, tietojen löydettävyyden parantaminen ja jäsenetujen nostaminen esille
entistä selvemmin.
Jäsenet saivat ehdottaa nimeä uusille jäsensivuille. Nimikilpailun voitti ehdotus FarmaNet. Myös
jäsensivujen kävijämäärät nousivat selvästi uudistuksen jälkeen.
Sähköiset uutiskirjeet
Farmasialiiton sähköisiä uutiskirjeitä lähetettiin kaikille niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet
sähköpostiosoitteensa liiton jäsenrekisteriin. Uutiskirjeitä liiton ajankohtaisista asioista lähettiin kerran
kuukaudessa heinäkuuta lukuun ottamatta. Lisäksi marraskuussa lähetettiin ylimääräinen raamisopimusextra. Kaikkiaan viestintäpäällikön koostamia Farmasialiiton sähköisiä uutiskirjeitä julkaistiin vuonna 2011
siis kaksitoista.
Lisäksi julkaistiin farmaseuttisen johtajan koostamia Ajankohtaista lääkealalta uutiskirjeitä yksitoista kertaa
(kerran kuukaudessa lukuun ottamatta heinäkuuta) sekä opiskelija-asiamiehen koostamia sähköistä
20
uutiskirjettä opiskelijajäsenille neljä kertaa.
Markkinointiviestintä
Farmasialiitolla oli oma näyttelyosasto Farmasian Päivillä Helsingin Messukeskuksessa marraskuussa 2011.
Osastolla esiteltiin liiton toimintaa ja jäsenetuja.
Jäsenkalenteri 2012 tuotettiin yhteistyössä Orion Pharman kanssa, ja se lähetettiin jäsenille marraskuun
Farmasia-lehden mukana.
Muu toiminta
Green Office
Farmasialiitto on mukana WWF:n Green Office -verkostossa. Liitto on laatinut toimistolleen
ympäristöohjelman ja sitoutunut noudattamaan Green Office -kriteerejä. Näitä ovat mm
hiilidioksidipäästöjen vähentäminen energiaa säästämällä, lajittelu ja kierrättäminen,
ympäristönäkökohtien huomioiminen hankinnoissa ja henkilöstön valistaminen Green Office toimintatavoissa.
Toimisto tähtää jatkuvaan parantamiseen ympäristöasioissa. Toimiston Green Office -tiimi koordinoi ja
valvoo ympäristöohjelman toteumista. Ohjelma tarkistetaan ja päivitetään vuosittain. Vuoden 2011 aikana
panostettiin erityisesti mm. sähköisen asioinnin kehittämiseen ja etäkokouksien (puhelin-, sähköposti- ja
Skype-kokoukset) määrän lisäämiseen.